torstai 27. huhtikuuta 2017

Millä perusteella liityn lukijaksi -haaste

Sain haasteen Rakettimoottorina rakkaus-blogia kirjoittavalta Tiinalta. Blogin nimi oli aikaisemmin Kesäheinää, osoite on pysynyt samana mutta nimi on vaihtunut ihan hiljattain. Hän vuokraa issikkatammaa ja blogin sisältö keskittyykin vuokrahevosen kanssa tekemiseen.

Haasteen tarkoituksena on avata hieman enemmän sitä, miksi liityn jonkin blogin lukijaksi. Täsmennän tässä kohtaa että kerään lukemiani blogeja Bloggeriin, mutta en aina muista tai huomaa liittyä lukijaksi lukija-napin kautta. Bloggerin listalle kun voi lisätä blogeja muutenkin. Kaikissa blogeissa ei edes ole lukija-gadgettia. Ja sehän on muutenkin vain Bloggerin blogien juttu.

Kerron nyt siis miksi lisään jonkin uuden blogin lukulistalleni ja miksi toisaalta saatan jossain vaiheessa tiputtaa sieltä blogeja pois. Esittelin muuten suosikkiblogejani tässä postauksessa. Tuolloin kerroinkin jo hieman siitä, mitä blogeja enimmäkseen luen. Ne ovat yleensä tuttujen blogeja, hevos/muuliblogeja tai reissublogeja.

Tämän postauksen yritän kirjoittaa sellaisesta näkökulmasta että edessäni olisi kymmeniä hevosaiheisia blogeja, joista minun pitäisi valita uutta luettavaa. Eli mihin kiinnitän huomiota kun klikkaan itseni täysin uuteen blogiin ja alan selata sitä läpi.

Ensivaikutelma

Blogin etusivu on siisti ja hillitty. Bannerista käy ilmi blogin nimi ja asettelu on looginen. Fontteina EI ole käytetty Comic Sanssia eikä Times New Romania. Kuvat on klikkailtu tekstin sekaan koossa "erittäin suuri", jolloin kuvat ja teksti näyttää olevan tasapainossa keskenään.

Tekstiä on helppo lukea, eli tausta on vaalea ja teksti on tumma. Ulkoasu on muutenkin ajateltu, eikä ole käytetty bloggerin valmiita yksinkertaisia pohjia tai taustoja.
Olen kuvittanut postauksen ottamillani sekalaisilla aasikuvilla koska niitä ei voi olla Internetissä liikaa.
Teksti

Blogia luetaan verkossa ja mobiilissa jolloin tekstin ja rakenteen tulee olla erilaista kuin kirjassa. Kappaleiden ja lauseiden tulee olla lyhyitä ja teksti on tasattu mieluiten vasempaan reunaan keskityksen sijaan. Jos bloggaajan tapana on kirjoittaa yhden lauseen kappaleita, silloin keskitetty teksti toimii paremmin.

Yhdyssanavirheille minulla ei ole toleranssia yhtään. Jos sanat on vahingossa kirjoitetu yhteen, se ei haittaa, mutta jos tekstissä on toistuvasti yhdys sana virheitä erikseen kirjoitettuna, en yksinkertaisesti jaksa. Kestän hyvin nopeasti kirjoittamalla tulleet kirjoitusvirheet ja pilkkuvirheet, niitähän on Muuliprojektkin täynnä. Ja sitten on se enään, johon ei kuulu N perään!

Minua ei haittaa pitkät postaukset, päinvastoin! Mutta pitkää tekstiä on paljon helpompi lukea jos kappaleet ovat lyhyitä. Nettitekstin ei muutenkaan kuuluisi olla pitkää ja jaarittelevaa vaan lyhyttä ja ytimekästä. Tiedän, ei tarvitse kirjoittaa kommenttiboksiin, että omat postaukseni tuntuvat välillä leviävän pullataikinan lailla eikä niissä ole päätä eikä häntää.

Kuvat

Kuvien tulee aina olla Bloggerissa koossa "erittäin suuri" tai sitten normaalikoossa jos niiden resoluutio on juuri tekstikentän levyinen jolloin ne täyttävät sen kauniisti. Tietokoneella suuret kuvat vielä näkyvät, mutta puhelimella ne menevät minikokoisiksi laatikoiks, joita en jaksa klikkailla auki. En itseasiassa jaksa lukea tekstiäkään koska silmäni saastuvat nähdessäni pikkukuvia.

En ole niin taitava kuvaaja tai kuvien katselija, että osaisin jonkin kuvan olevan erinomaisesti kultaisen leikkauksen sääntöjen mukaan aseteltu. En häiriinny taustalla olevista sähkötolpista jotka kasvavat hevosen päästä koska en jaksa poistaa niitä omistakaan kuvista. Mutta epäterävistä ja käsittelemättömistä kuvista häiriinnyn.

Nykyään on niin hyviä kuvankäsittelyohjelmia jopa puhelimiin ettei kuvien käsittelemättä jättäminen voi johtua niiden puutteesta. Kuvat on vähintään suoristettava ja rajattava järkevästi.

Voiko kuvia olla liikaa? Täällä omassa blogissani laitan mielestäni joihinkin postauksiin liikaa kuvia jos olen sattunut saamaan paljon hyviä julkaisukelpoisia kuvia. En osaa säästellä kuvia seuraaviin postauksiin, mutta olen sentään oppinut jo että loput kuvat voi laittaa postauksen loppuun.
Tämän kuvaaja taitaa muuten olla siskoni eli Katri Määttänen

Sisältö

Blogin aihepiiri ja sisältö ovat tietenkin sen tärkeimpiä seikkoja. Blogin aiheen on oltava minun mielestäni mielenkiintoinen ja yleensä sellaiset blogit kiinnostavat eniten, joiden bloggaajalla on samanlainen tilanne hevosensa kanssa kuin minulla. Ikää minulla on mittarissa jo 31, joten en yleensä nappaa listoilleni kovin nuorten bloggaajien blogeja, ellen sitten tunne näitä oikeassakin elämässä.

Tällaisia blogeja en pääsääntöisesti lue
-tuntiratsastajien blogeja
-lähinnä kilparatsastusta sisältäviä blogeja
-alle 15-vuotiaiden blogeja

Näitä taas luen tai lukisin mielelläni
-maastakäsittelyä sisältäviä blogeja
-hevosten käsittelyn valtavirrasta poikkeavia blogeja eli ns kukkahattuilut
-nuoren hevosen treeneistä kertovia blogeja
-muuleista tai aaseista kertovia blogeja
-tuttujen blogeja

Blogin pitää siis olla kiinnostava ja sisällön tulee olla sellaista, että hyödyn siitä jotenkin. Saatan saada ideoita omaan tekemiseen tai blogissa on oikein erinomaiset kuvat.

Jos blogin aihepiiri vaihtuu maastakäsittelystä kilparatsastukseen, kuten se luonnollisesti nuorten hevosten kohdalla vaihtuu, saatan tiputtaa blogin pois listaltani. Tässä vaiheessa blogia alkavat toisaalta lukea ne, joita kilparatsastus kiinnostaa. Aika aikaansa kutakin ja sitä rataa.

Mitäs muuta..

Blogissa pitää olla ajantasaiset esittelysivut sekä bloggaajasta että hevosesta/hevosista. Näihin kannattaa panostaa ja tehdä tekstistä markkinointihenkistä. Näillä teksteillä koukutetaan uusi lukija blogiin. Näissä kannattaa siis kertoa mielenkiintoisia faktoja.

Jos blogissa vilistää useampi hevonen, mutta postauksia tulee vain kerran viikossa, en pidä yhtään siitä että hevoset vilistävät tekstin sisällä vain etukirjaimillaan. Eli "Maanantaina menin J:llä ja K oli pahalla tuulella". En minä muista mikä on J ja mikä on K enkä jaksa joka kerta lukea esittelysivuja. Varsinkaan jos ne eivät ole ajan tasalla.

Postauksissa voi siis aina välillä kertoa että "Uudemmille lukijoille tiedoksi että Jaska on 170 cm korkea tätini hevonen jota liikutan silloin ja tällöin. Alussa en meinannut saada sitä tarhasta kiinni, mutta Kari Vepsä antoi vähän vinkkejä niin homma alkoi sujumaan. Voit lukea Jaskasta lisää täältä (linkki)".

Jos blogissa on kaikki aina ihanaa, täydellistä ja upeaa, alan epäillä että bloggaaja tai hevonen eivät olekaan ihan sitä mitä annetaan ymmärtää. Jos sitten jossain vaiheessa tapaan bloggaajan irl ja sekä blggaaja että hevosenpito onkin ihan erilaista kuin mitä on annettu ymmärtää, lopetan blogin lukemisen saman tien ja suhtaudun varauksella kaikkeen mitä kyseinen henkilö kirjoittaa somessa.

Postaustahti saisi olla aktiivinen. Näen sen heti blogin navia selaamalla. Jos kuukauden perässä on postaumääränä 1-4, on se minulle liian vähän. Ja jos blogissa on useamman kuukauden postaustaukoja, niin ei kiitos. En myöskään välitä niistä blogeista, joiden ulkoasu, nimi ja teema vaihtuvat puolen vuoden välein ja samalla vanhat postaukset menevät piiloon. Kannattaa miettiä jo postatessa että voiko tekstin tai kuvat pitää julkisena vielä vuoden päästäkin.

Saatan jopa pudottaa blogin pois lukulistaltani jos postaustahti hiipuu alun hyvästä kolmesta postauksesta viikossa kolmeen postaukseen kuukaudessa. Bloggaamisessa ajattelen että jos jotain tehdään niin tehdään kunnolla. En edes kehtaisi mainostaa blogiani missään jos edellisestä postauksesta on kuukausi aikaa.

Alla vielä ohjeet haasteen toteuttamiseen ja blogit, jotka haastan mukaan:

Ohjeet:

1. Kirjoita nämä ohjeet ylös.
2. Kirjoita asioita, joita otat huomioon, kun liityt blogiin.
3. Laita postaukseen halutessasi kysymyksiä, kuten "Katsonko kuvien laadun?"
4. Lopuksi kokoa tärkeimmät asiat, millä perusteella liityt lukijaksi.
5. Haasta vähintään 5 bloggaajaa tekemään tämänkaltainen postaus.

Haastan mukaan viisi blogia, joiden bloggaajat olen tavannut (tai ainakin melkein)

Doma Natural - Yhdessä oppien, koska Kris kaipaa kipeästi postausideoita kelien ollessa huonot hevosten treenaamiselle.
Suvililja, koska Susannankin postaustahti on ollut olematonta vaikka tämä postaus ei välttämättä olekaan täysin sopiva valokuvausblogiin.
Pienistä unelmista totta, koska miksei? Tiiten Instagram-kanavalla oli kova kuhina jun hän järjesti kuvakilpailun jonka voitin Muulin kuvalla! Kannattaa käydä tsekkaamassa!
Porkkanan voimalla, koska tällaista postausta ei Veera ole tainnut ainakaan ihan hetkeen tehdä? Hän antoi ihan hiljattain vinkkejä hyvään blogitekstiin, kannattaa käydä kurkkaamassa!
Ponipäiväkirja, koska Reetallakin on blogi ajoittain aika hiljainen ja tällaisella postauksella saa helposti täytettä.

11 kommenttia

  1. Kiva kun joku toteuttaa tän haasteen ihan oikeasti.. :D mua alkoi jo itseä kyllästyttää kun jokaisessa blogissa oli nämä samat "hyvät kuvat" "teksti selkeää".. Aika olennaista, eikö ihmisillä ole muulla mitään väliä :D

    Mutta tosiaan, kattava esittely siitä mitä oikeasti haluat lukea! Mäkin välillä karsin blogeja listalta epäaktiivisuuden tai ihan mielenkiinnon lopahtamisen takia.

    Tosin mulla itsellä hakusessa mistä haluaisin kirjoittaa, mutta enpä ole moisesta ottanut stressiä. Tällä mennään mitä nyt saa tuotettua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko että kukaan mun haastajista tähän tarttuu, mutta yritetty on :D Mäkin olen lukenut jo monta samanlaista postausta, mutta en ollut tehnyt pitkään aikaan postausta mistään blogiaiheesta niin tästä tuli hyvää täytettä kun tallille en päässyt alkuviikosta ollenkaan.

      Minusta se on ihan normaalia että joku blogi ei enää kiinnosta, jos se on vaikka muuttunut paljon eikä sisältö enää kiinnosta. Eikä se tarkoita että blogi olisi huonontunut, sitä ei vain itse kuulu enää kohderyhmään.

      Poista
  2. Itseasiassa mulla oli tää silleen ajatuksen tasolla muhimassa (oon kai kirjottanut otsikon luonnoksiinki), hehe, voisin joskus saada aikaseksi loppuun. :D Mutta kiitos haasteesta!

    Tää sun oli hyvä, mukavan erilainen mitä muiden blogeista oon lueskellut! Ja ihania aasikuvia tietty. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin katsoin muita tän tyyppisiä postauksia ja olin että blaaah kaikki samanlaisia. Tietenki kaikki haluaa hyvät kuvat ja oikeinkirjoitusta mutta olis mukavaa jos näitä myös perusteltaisiin. Tai ehkä nuoremmat tosin alkaa lukee kaikkia blogeja, mulla ei aika riitä :D

      Aasikuvia ei oo hetkeen ollut ni piti vähän skarpata niiden kanssa. Uusi aasipostaus on kyllä jo ajatuksen tasolla tulossa ja kuviakin on. Se kertoo aasiretkeilystä.

      Poista
  3. Tätä oli hauska lukea. Olen täsmälleen samoilla linjoilla ulkoasu- ja kirjoitusteknisten seikkojen suhteen, ja sisältöjuttujenkin osalta komppaan soveltuvilta osin. Itse en siis ole hevosihmisiä vaan lifestylebloggaaja, ja seuraan lähinnä puutarha-, kasvi-, sisustus-, luonto- ja retkeilyblogeja.

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että jätit ei-hevosihmisenä kommentin :) näin laatutietoisena aikuisena ihmisenä ei enää jaksa lukea yhdyssanavirheitä tai sisältöä joka ei kosketa omaa elämää millään lailla.

      Poista
  4. Meinaat, että mun pitäs avata kone? Huhhuh. No mutta challenge accepted, tosin vasta sit ku oon saanu aiemmat vaiheeseen jääneet postaukset ulos. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaan :D tää menee niiden vanhojen luonnosten edelle tietenkin ;)

      Poista
  5. Sähän toteutit tän hyvin ja eri tavalla, kuin mitä oon muiden (ja itseni) tekemänä nähnyt! Kiva lukea erilaisempaa versiota tästä postauksesta, kun tosiaan monilla (myös itselläni) on samantapainen postaus, kuin heillä, jotka ovat tämän aikaisemmin tehneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä selasin muutaman tällaisen postauksen läpi ja totesin että perusjutut on jo sanottu niin moneen kertaan. Kyllähän kaikki haluaa niitä hienoja kuvia ja oikeinkirjoitusta, mutta nekään eivät saa mua liittymään lukijaksi jos aihe ei ole kiinnostava. Ja toisaalta jos aihe on superkiinnostava (aasit/muulit), niin hyväksyn huonot kuvat ja kirjoitusvirheet täysin.

      Poista
  6. Itsellä tästä tulisi lyhyt postaus :-D Tällähetkellä itseä kiinnostavat eniten suomenkieliset haisunäätä- ja frettiblogit. Ensimmäisiä en ole löytänyt omani lisäksi yhtään, jälkimmäisiä on muutamia. Niin vähän kuitenkin, että niiden joukosta ei ole tarpeen rajata seurattavia, etenkään kun mikään niistä ei ole tällähetkellä kovin aktiivinen. Myös muutamaa rottablogia ja muuta eläinblogia seuraan.

    Koira-, hevos- ja kissablogeissa tarjontaa onkin varmasti melkolailla enemmän, joten niissä kaikkien seuraaminen ei varmasti olekaan millään tasolla realistista.

    VastaaPoista