perjantai 30. kesäkuuta 2017

Muulimenot kesäkuussa 2017 + puolivuotiskatsaus

Menot

Toukokuun tallivuokra 400 e
Sileävuorinen kaulakappaleeton sadeloimi 80 g, käytetty 30 e
Sisäloimi, käytetty, 10 e
Kaksi kaarta Freemaxiin Börjesiltä, koot L ja XL (varastoon), 50 e
Kaksi sileävuorista sadeloimea (80 g) ja muuta Koon jäämistöä 80 e
Piet Nibbelinkin heinäkuun kurssin loppumaksu 200 e
Kari Vepsän luona treenaaminen 186 e
Trailerivuokra Vepsän luona käymiseen 30 e
Matolääke, joka annettiin jo viime kuussa 10 e
Yhteensä: 996 e

Tulot
eeeei ole

YHTEENSÄ -996 e

Muulimenojen puolivuotiskatsaus

Varuste- ja tarvikehankinnat 1452 e (budjetti puolelle vuodelle oli 500 e)
Kaviohuolto 76,90 e (budjetti puolelle vuodelle oli 70 e)
Tallivuokrat 2400 e (kuten budjetoitukin)
Ruoka 159,18 e (budjetti puolelle vuodelle 282,50 e)
Terveydenhoito  212,50 e (budjetti puolelle vuodelle 240 e)
Valmennukset ja kurssit 626 e (budjettia ei ollut) (tämä sisältää maastakäsittelytunnin, Kari Vepsän luona käynnin trailerivuokrineen ja Piet Nibbelinkin heinäkuun kurssin, joka on jo maksettu)
Menot yhteensä 4926,58 e
Tulot (pari myytyä varustetta ja käyttämiäni raspeja) 127e

YHTEENSÄ 4799,58e

Laskin tähän alle jälleen keskiarvoja kuukautta kohti

Pakolliset kulut (tallivuokra, ruoka, kaviot, terveys) 474 e/kk
Pakolliset kulut ilman tallivuokraa 74 e/kk
Varustehankinnat 242 e/k
k
Valmennukset ja kurssit 104 e/kk
Kaikki kulut 895 e/kk

Joulukuussa ajattelin optimistina, että tänä vuonna muulimenot tulevat olevaan maltilliset verrattuna viime vuoteen. Tämä puolivuotiskatsaus ei todellakaan siltä näytä, sillä olen ylittänyt koko vuoden budjetin jo varustehankintojen osalta. Valmennuksia ja kursseja en edes budjetoinut, ne tulevat olemaan aika iso summa tänä vuonna sillä Aasileiri on vasta tulossa.

Kuukauden keskiarvoiltaan menot ovat melkein saman suuruiset kuin viime vuonna. Toista raspausta ei onneksi ole tulossa ja ruokakuluissa olen hieman säästänyt. Varusteita en toivottavasti enää tänä vuonna osta. Sen sijaan kursseja ja valmennuksia saattaa tulla vielä lisää. Laskin tähän muuten mukaan vain sellaiset, joissa Muuli on oleellisesti mukana. Eli kun kävin opiskelemassa juoksutusta ilman Muulia, en laskenut sitä tähän mukaan. Mukana ei myöskään ole omia ratsastusvarusteitani tai tallivaatteitani. En laskenut mukaan myöskään omia polttoainekulujani. Tallimatkani on 10 km.

En tälläkään kertaa haluaisi ajatella sitä järkyttävän suurta rahamäärää, joka tähän menee. Uskon edelleen että Muulista tulee vielä joskus hyvä tätikuljetin. Sen ajatuksen voimalla tässä mennään.
Luulin muuten hetken aikaa että joudun investoimaan uusiin jalustimiinkin, kun toisesta Compositen jalkkarista meni tyynyn lukitus rikki. Tyyny ei siis pysynyt jalustimessa ollenkaan. Pyysin miestäni liimaamaan sen kiinni, hän käytti järeämpää keinoa.



Lue lisää

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Horsemanship magazine, hevoslehti täynnä asiaa!

Kiinnostaisiko hevoslehti, joka poikkeaa hieman valtavirrasta ja esittelee muutakin kuin ratsastusta? Suomessahan sellaista lehteä ei ainakaan tällä hetkellä ole, joten katseet on suunnattava ulkomaille. Englannista löytyykin mainio Horsemanship Magazine, jonka päätoimittajana aloitti pari numeroa sitten Sari Maydew! Muuliprojektin lukijat saattavat muistaa, että Sari pitää Mulography-nimistä blogia ja hänellä on kaksi muulia.

En tiennyt tästä lehdestä yhtään mitään ennen kuin Sari ja Ben hyppäsivät puikkoihin. Ja kun näin vanhempien numeroiden  ulkoasua ja sisältöä, niin en totta puhuen olisi lehdestä kiinnostunutkaan. Numerot näyttivät olevan täynnä "katso mun hevosta, se on ihana" -tyylistä tekstiä vailla mitään kunnon faktoja. Jutut tulivat suoraan hevosten omistajilta tai alan yrittäjiltä. Sellainen on muuten myös yhdysvaltalainen Mules and More magazine, jota en enää jaksa tilata.

Chattailin Sarin kanssa alkuvuodesta ja hän halusi muuttaa lehden sisällön kohti oikeaa asiaa ja vähentää näitä ihkujuttuja sun muita täytteitä. Lehden tilaajakunta oli kuulemma pieni ja tarkoitus olikin faceliftata koko lehti. Ulkoasussa tapahtuikin huima parannus.

Lehdellä tuntuu olevan pieni tai olematon toimittajakunta sillä suurin osa jutuista on eri alojen ammattilaisten itse kirjoittamia. Toimitettua materiaalia ei siis ole näissä kahdessa ensimmäisessä numerossa ollut ollenkaan. Olen tottunut suomalaisiin lehtiin, jossa palkatut toimittajat toimittavat jutut ja ammattilaisten juttuja voin lukea heidän yritysblogeistaan. Teksti on kuitenkin laadukasta, joten se varmasti oikoluetaan ja korjataan moneen kertaan. Tekstistä ei siis välttämättä huomaa että kirjoittaja vaihtuu juttujen välissä.

Englannissa näyttää olevan paljon yrittäjiä hevosalalla. Valmentajaa ja kouluttajaa löytyy vaikka kuinka. Vaikka kirjoitin alkuun että tämä lehti poikkeaisi valtavirrasta, niin en tarkoita enkelihörhöilyä, yksisarvisskeidaa tai muuta hevosen tuntemista. En edes tiedä poikkeaako tämä Englannissa valtavirrasta, kun siellä on harrastusta varmasti jokalähtöön. Suomesta tämä eroaa siten että mukana on länkkäriä, maastakäsittelyä, aaseja, kengättömyyttä (mutta ei siksi että kengät olisivat pahasta), kuolaimettomuutta (mutta ei niin että kuolaimet olisivat pahasta) ja erilaisia hevostaitureita. Ei siis staroja koulumaailman huipulta vaan esimerkiksi Endo the Blind ja The Nightingales. Linkit vievät Facebook-sivuille.


Poimin tuoreimmasta numerosta itseäni eniten kiinnostavia juttuja tähän

Endo the Blind. Endo on sokea yhdysvaltalainen hevonen. Se sokeutui vasta aikuisiällä uveiitin takia mutta omistaja ei luovuttanut vaan jatkoi harrastamista. En tiennyt että he kisaavat jopa WE:ssä ja ihan sijoittuen! WE taitaa tosin olla aika pienen piirin juttu Yhdysvalloissa, mutta silti. Onhan siellä hevosharrastajia kuitenkin ihan jumalaton määrä Suomeen verrattuna.

Kevyt istunta -artikkelissa ratsastuksenopettaja kertoo kuinka istuntaa voi keventää takapuolelta reisien varaan jolloin tasapaino on parempi ja hevosen on helpompi liikkua. Tämähän on ihan peruskauraa Suomessa, mutta kuvitelkaas tilanne Englannissa, jossa lapsille vain ostetaan ponit ja kovaa ravia. Ei siellä käydä millään ratsastustunneilla, vaan istutaan satulassa fiilispohjalta. Eikä se fiilis näytä kuvien perusteella olevan mikään hyvä istunta.

Aasien koulutuksesta kertoo Meredith Hodges. Luulen että artikkelit ovat samoja, joita ADMS ja Mules and More magazine ovat jo julkaisseet, mutta varmaan aika harva tilaa näitä lehtiä. Meredith kertoo ihan perusjuttuja ja vaikka jutussa esiintyykin aina aaseja tai muuleja, sopivat menetelmät täysin myös hevosiin. Meredithin tyyli eroaa valtavirran hevosenkäsittelystä siinä, että hän tekee asiat hitaasti ja pilkkoo kaiken pieniin osiin. Hän käyttää namipalkkiota, mutta ei samassa tiheydessä kuin naksuttelijat.

Lukijoiden kysymyksiin vastaa ongelmahevoskouluttaja Anna Bonnage. Näistä tulee jopa tosi nostalginen fiilis, kun yleensä asioita kysellään ht.netissä tai Facebookissa.

Hevosagilityä harrastetaan jo monessa maassa, mutta Suomeen se ei ole oikein vielä rantautunut. Tiesitkö että lajissa voi osallistua kilpailuihin, jotka toimivat niin että radan saa postilla kotiinsa ja suoritus videoidaan ja lähetetään liittoon? Ahkerimmat ja parhaimmat palkitaan! Mukaan pääsee kuukausimaksulla ja olen ihan oikeasti harkinnut tämän testaamista. Joo tiedän että agilityä voi harrastaa ihan itsekseen, mutta tämän kautta siihen tulisi jotain tavoitteitakin.

Unbridled goddess on Instagramtili, jota kannattaa ehdottomasti seurata. Tara Davies kertoo kuinka hevosen olemusta ja tunteita voi kuunnella entistä paremmin ja ottaa kantaa siihen, mitä pitäisi tehdä jos hevonen on sillä fiiliksellä että "en muuten tee".

Yesterday was Misa's first beach day! I am so incredibly proud of her, she was so calm-as always- and took in the sights and sounds of the wild ocean without fear. She stepped over driftwood and through pools of seawater, climbed up and down dunes and through sand grass, curiously watched fishermen casting lines and beach goers running and yelling, dogs barking and chasing sticks. She stayed so calm and quiet, just observing everything and curiously investigating everything she could put her nose on. It was high tide and a very blustery day but even with all that high energy she listened to me and mirrored my energy perfectly. Every time I put her in a new and "scary" situation I'm reminded of how priceless all the hours of bonding and trust exercises we've done are. It pays off 1000 fold to take the time to really get a solid foundation so that your horse always feels safe as they encounter new experiences with you by their side. We didn't do any liberty work, and only a little bit of circling and transition work, as she was doing so well I didn't want to push her. I was happy simply with her being able to pay attention to me in this new situation, so getting a few soft transitions and some forward down stretching was just icing on the cake! She did everything so well, I'm so happy with her! Oh and she hopped in and out of the trailer like a pro, no hesitation whatsoever. For having been in a trailer less than 5 times in her life I couldn't be more proud of how willing she is. Especially after her last trailer ride, which was when I brought her home almost a year ago. It was an 18 hour drive through horrible storms and took 2 hours to get her out of the trailer. So to go from that, to this, is amazing! #humboldtcounty #andalusian #pre #purarazaespañola #spanishhorse #pferd #libertytraining #naturalhorsemanship #andalusianhorse #adoptdontshop #poho_post #featuremesophie #bestofequines #horseposts #europaspferde #postinghorses #pferdepost_123 #animalpostplease #dapplegrey #dressurpferd #bitless #equinephotography #puraraza #unbridledgoddess
Henkilön Artemisa de la Caza, PRE (@unbridledgoddess) jakama julkaisu
Sue Thomas kertoo siitä, miten itse kehitetty ja valmistettu tuote saadaan markkinoille. Hänen tuotteensa ovat kuolaimettomat suitset, joille jän antoi nimeksi Transcend Bitless Bridle. Juttu ei ole näiden suitsien mainostamista vaan se kertoo siitä miten tuotekehittely eteni ja miten se vietiin markkinoille. Tsekkasin muuten suitsien hinnan ja koko paketti kaksilla ohjilla maksaa noin 170 puntaa.

No ihan hörhöilyttä ei päästy, sillä yksi juttu kertoo eläinten kanssa kommunikoinnista. Sen on tietenkin kirjoittanut tämä kommunikoija itse. Olen muuten ajatellut kokeilla jotain sellaista Muulinkin kanssa. Eli lähettäisin joko kuvat sähköisesti tai sitten kommunikoija tulisi tapaamaan Muulia. En usko siihen nimittäin pätkääkään, mutta kaikkea pitää kokeilla. Paitsi kansantansseja ja..

 No mitä tämä lehti sitten kustantaa? Lehti ilmestyy kuudesti vuodessa ja sivumäärä on 52. Lehti maksaa verkkoversiona 11 puntaa vuodessa (12,5e) ja tilattuna tuplat. Tämän saa tilattua myös Suomeen paperiversiona. Verkkolehti on kuitenkin tämän vuoden alusta muuttunut sellaiseksi, että koko lehti on mahdollista ladata itselleen jolloin sitä on helppoa lukea koneelta tai tulostaa lehdeksi. Minä olen niin vanhanaikainen tyyppi että tulostin lehden itselleni A5-kokoisena.

Suosittelen kokeilemaan edes vuodeksi, tässä ei nimittäin kovinkaan paljon häviä jos lehti ei sittenkään tunnu omalta. Lehden sivuille ja tilamaan pääsee tästä. Sivuilta löytyy myös muutamia ilmaisia artikkeleita, ne ovat tosin aika vanhoja.
Lue lisää

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Itse omistaja selässä kahden kuukauden tauon jälkeen

Kaikki kunnia tästä(kin) ratsastuskerrasta menee Oonalle, mutta ylitin itseäni sen verran, että menin Muulin selkään loppukäynneiksi. Mutta mennään siihen vähän myöhemmin.

Tämä oli yhdeksäs kerta, kun Oona kävi koulimassa Muulia. Kuten tiedätte, on ollut ylämäkiä ja alamäkiä. Aina alussa Muuli on kokeillut, että mennäänkö kovaa vai tosi kovaa, yleensä tosi kovaa. Pysähtyminen ja paikoillaan seisominen on ollut tapetilla nyt parilla edelliskerralla, koska Muulin kaikki askeleet pitäisi saada haltuun, eikä luvattomia liikkeellelähtöjä suvaita. Ensin se tosin pitäisi saada pysähtymään.

Eilen olin taas jo mielessäni perumassa koko ratsastusta ukkosen ja sateen takia, mutta koska säätila näytti sateen vähenevän iltaa kohti, ei luontoni antanut periksi. Oona oli sitäpaitsi lähdössä mökille juhannukseksi, joten stunttikuski ei olisi ollut käytettävissä viikkoon. Kentällä seisoi vesi taas isoina lammikkoina ja Muuli ei varsinaisesti rakasta niitä. Se menee niiden yli, mutta on aina valmis kiertämään. Joten, kun sain Muulin valmiiksi, menin sen kanssa pyörimään lätäköiden yli. Se sai tietenkin aina kaurapalkinnon seistessään lätäkössä.




Sanoin Oonallekin, ettei varmaan kannata ihan vartavasten mennä lätäkön läpi, jos se on mahdollista kiertää niin, ettei Muuli tajua, että kaviouraa muutettiin nimenomaan lätäkön takia. Tallinomistaja otti Muulin liinaan ja minä menin varmistamaan pitkiä sivuja. Olin tällä kertaa aidannut vain yhden kulman pois kentältä, mutta Muuli ei edes vaikuttanut siltä, että se haluaisi hakeutua "pelkopäätyyn". Olisi hyvä jos se kiertäisi rennosti koko kenttää mutta tässä kohtaa on parempi, että se pysyttelee vain puolikkaalla kentällä, jolloin se ei ehdi ottaa niin kovia vauhteja.

Muuli ei välittänytkään lätäköistä mitään vaan ylitti ne kyllä, toki hieman himmaten ennen lätäkköä. Niitä oli siis hyvä käyttää hyödyksi ja pysäyttää Muuli lätäkön eteen ja keskelle lätäkköä. Se pysähtyi hienosti ja seisoi paikoillaan pitkiä aikoja. Hetken päästä se pysähtyi joka kerta, kun Oona siirsi painoa hieman eteen ja Muuli pääsi tulkitsemaan sen pysähtymiskäskyksi.

Ravissa ja laukassakin se meni tarvittaessa märistä kohdista, mutta isoa ympyrää pystyi onneksi tekemään niin, ettei kaikista isoimpiin tarvinnut mennä. Lätäköt taisivat jopa auttaa pitämään Muulin ympyrällä.


Suuhunsa Muuli sai Neue Schulen kuolaimet pitkästä aikaa. Se on heilutellut kieltä enemmän ja vähemmän kaikkien kuolainten kanssa, joten tallinomistaja ehdotti, jos näitä kokeiltaisiin pitkästä aikaa. Jouduin varustamaan Muulin suitset vielä alaturpiksella, jolloin se ei saa suutaan niin auki, että kuolain olisi rengasta myöten suussa.

Kyllä, Muulia joutuu äkkitilanteissa vetämään ohjasta sivulle, jolloin kuolain menee ilman turpista suuhun Muulin avatessa suunsa. En ihmettele yhtään miksi remonttiturpis on keksitty nuoria ajatellen.

Kuvasta näette kuinka turpis on liian alhaalla, mutta tätä kyseistä kappaletta ei saa ylemmäs koska silloin se ei mene kiinni tai on liian kireällä. Nää on näitä ikuisia muuliongelmia. Alan taas haaveilla mittatilaussuitsista, joissa tällaisia ongelmia ei ole.




Tallinomistajan kanssa oli ollut puhetta että joskus, kun Muuli menee hyvin ja tallilla ei ole turhan paljon yleisöä, menen itsekin loppukäynneiksi selkään. Oli puhetta myös ihan tarhassa ratsastamisesta, vaikka ilman satulaa, ja pysähdysten treenaamisesta. Ravia ei mainittu (olen nauhoittanut keskustelut).

Koska Muuli oli tällä kertaa todella asiallinen, menin selkään. Otin Oonalta turvaliivin varmuuden vuoksi. Hän myös dokumentoi tämän tapahtuman.

Pääsin selkään melko hyvin, vaikka ensimmäinen liikkeellelähtö oli turhan sähäkkä. Oonan ratsastusta katsoneena olen oppinut pari asiaa; pidä varpaat menosuuntaan ja kädet hieman levällään. Näillä eväillä siis mentiin.

Kuvittelin että tarkoitus oli mennä pelkästään käyntiä ja pysähdyksiä mutta pian tallinomistaja vaati minua kokeilemaan raviakin. Kokeilin sitä tasan pari kierrosta ja vain toiseen suuntaan. Olo oli kusetettu.

Selästä tulin alas voittajana.
Lue lisää

torstai 22. kesäkuuta 2017

Ratsastusjuttuja parilta kerralta

Oona on nyt käynyt muuleilemassa pari kertaa viikossa ja kerrat ovat toistaneet tuttua kaavaa. Muuli ei meinaa päästä jakkaralle viereensä ja ensimmäinen liikkeellelähtö on ihan liian vauhdikas. Maastoon ei ole karattu eikä Oona ole pudonnut ja meno on pääosin oikein hyvää.

Postauksen kuvat ovat parilta eri kerralta
Pysähtyminen ja paikoillaan seisominen on ollut työn alla näillä molemmilla kerroilla. Jos Muuli ei pysähdy muuten, ratsastaa Oona tallinomistajaa kohti. Muuli kyllä pysähtyy ihmisen luokse. Ja kun seisotaan, niin seisotaan pidempiä aikoja eikä lähdetä heti liikkeelle. Kai se on auttanut, koska viimeksi liikkeelle lähdöt olivat paljon hallitumpia ja Muuli myös malttoi seistä.

Aitasin kuuliaisesti kenttää pienemmäksi pitkän aikaa, mutta viimeksi kokeilin "light"-versiota ja aitasin kentästä pois vain kaksi takakulmaa, toinen kulmista on se, josta hyppäämällä Muuli kyyditsi kuskinsa vapauteen aiemmin. Koko kesäkuu on ollut aika tuulinen, joten tuulessa väpättävät muovinauhat eivät houkutelleet Muulia kokeilemaan onneaan. Tarkoitus on noin muutenkin pysytellä vain puolessa kentässä, tallin päädyssä.

Kuolaimina ovat olleet full cheek nivelkuolaimet ja yhdistelmään lisättiin myös turpahihna. Turpis on sen verran löysällä ettei painemittaukseen ollut aihetta, koska pitäähän Muulin voida syödä kauraa.
Satulaa on kokeiltu myös lapaläskillä, mutta se oli mielestäni liian paksu ratkaisu ja sai aikaan sen, ettei satula ottanut keskeltä kiinni. Toki satula pehmeni ja mukautui selkään ratsastuksen aikana ja hikijälki oli ihan tasainen, mutta en silti tiedä oliko se ihan hyvä ratkaisu. Satula pysyi lapaläskin kanssa hiukan taaempana.


Mutta sen verran mitä olen muulien satuloimiseen tutustunut, niin muuleillahan on pysty lapa ja sivusuunnasta katsottuna lapa on lyhyt. Jos satula on jotain muuta kuin koulusatula, näyttää satula aina siltä, että se on ihan lavoilla. Kunhan saan hankittua Rossnerin S-vyön koossa 50 (saa muuten tarjota, jos nurkissasi on ylimääräinen ruskeana!), niin uskoisin satulan pysyvän oikein hyvin oikealla kohdallaan.

Tiistaina tällä viikolla oli todella huono sää. Satoi vettä ja oli kovin tuulista. Muuli oli kuitenkin hyvin asiallinen ensin liinassa ja sen jälkeen ilman liinaa. Allaolevassa kuvassa näkyy myös pitkästä aikaa turparemmi. Naruriimun jätin alta pois, jotta Muulin pää ei olisi liian täynnä asioita. Naruriimu on ollut alla lähinnä siksi, että sen päälle on helppoa pukea suitset.


Laukkahommat ovat sujuneet hienosti eikä Oonan jalka enää nuole aitoja vaan ympyrät ovat jo hallitumman kokoisia. Jopa liinassa ratsastajan kanssa Muuli laukkasi niin, ettei kiskonut juoksuttajaa perässään. Muuli saattaa kyllä edelleen ottaa kipinää jostain ja painella täysiä, mutta Oona on hienosti saanut sen hallintaan ja pysynyt selässä. Ja harjoitus jatkuu heti kun jalustimet ovat taas jaloissa.
Alla olevan videon kuvasin sateisen sään takia ihan kännykällä. Siinä näkyy tuota pienempää laukkaympyrää ja kahdeksikkoa ravissa. Kyllä, Muuli aukoo suutaan ja seuraavaksi se saakin kolmipalat suuhunsa, jos tarvetta full cheekeille ei enää olisi. Niiden päätarkoitus on pysyä suussa vaikka Muuli ohjattaisiinkin normaalia hevosta tiukemmalla otteella pienelle voltille.


Alla on video aurinkoisemmalta päivältä. Tuolloin satulan alla oli lapaläski.


Postaukset ovat valitettavasti olleet ratsastuspainotteisia ihan siitä syystä, että niiltä kerroilta saan aina hyvin materiaalia blogiin (koska kuvaan sen itse). Olen ottanut videoita maastakäsittelystä ja sellaisesta, mutta ne kaipaisivat kipeästi kuvia kylkeensä. En halua tuottaa postausta jonka teksti on pelkästään videon varassa. Muuli on kuitenkin sovitellut ahkerasti uusia varusteitaan, hienoja punaisia suojia ja uusia loimia ja naruriimua. Opettelen käyttämään turkoosia naruriimua arjessa, pehmoisen narun jouduin kuitenkin vaihtamaan omaan naruuni, koska puomista tulee niin helposti tikkuja sihen. Naruun jääneet tikut ovat nimittäin seuraavaksi minun käsissäni.

Lue lisää

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Vahingossa taittajaksi kissalehteen

Kaverini toimii aktiivisesti mukana Venäjänsinisemme-yhdistyksen riveissä. Viime vuonna olimme yhdessä kissanäyttelyssä, hän oman kissansa kanssa ja minä kissani Stinden kanssa. En ole ihan varma mistä se idea tuli, mutta minua pyydettiin taittamaan yhdistyksen lehteä. Jotenkin suustani pääsivät sanat että suostuisin tekemään sen vuonna 2017. Se tarkoittaisi neljää numeroa.

Unohdin koko asian, kunnes alkuvuodesta sain sähköpostilla kyselyn, että miten haluan lehden materiaalit. Olivat tottuneet käyttämään Google Drivea. Se sopi. Sain myös edelliseltä taittajalta edellisvuoden viimeisen lehden indesign-tiedostona. Taitto tehdään siis Adobe InDesign-ohjelmalla, joka löytyy työkoneeltani. En ole koskaan käyttänyt InDesignia, mutta olen taittanut vuosia sitten toisella ohjelmalla muutaman numeron verran Donky-aasilehteä. Ajattelin ettei Indi voisi olla ihan niin paljon vaikeampi.




Onneksi sain vanhalta taittajalta pohjatiedoston, sillä muuten olisin ollut pulassa. Hän oli jo tehnyt lehdestä ulkoasultaan modernin ja yksinkertaisen ja fonttityylit olivat kohdillaan. Itse haluan käyttää kuvia isompina ja rohkeampina, joten muutos taittajien välissä näkyi toivottavasti erilaisena kuvien käyttämisenä ja entistä tasapainoisempina aukeamina. Aukeamalla (kuten blogissakin) tulee mielestäni olla sopivassa suhteessa kuvia ja tekstiä.

Eli ei pelkkiä tekstiaukeamia eikä pelkkiä kuva-aukeamia.

Taittaja on hallituksen orja, sen huomasin ensimmäisen numeron kanssa. Piti vaihtaa kuvat toisiksi, pariinkin otteeseen, teksteissä oli virheitä vaikka niiden piti olla oikoluettuja, piti saada mahtumaan lisää kuvia vaikka se teki ulkoasusta huonon. Mutta koska olin hommaan lupautunut ja olin "töissä" hallitukselle, tein muutokset mukisematta.

Seuraavaa numeroa varten kirjoitin ohjeet kuinka haluan materiaalit. Juttu ja siihen liittyvät kuvat on oltava samassa kansiossa ja lehteen halutut ylimääräiset kuvat toisessa kansiossa. Lisäksi toki kansio jossa on varakuvia, jos tilaa jäi.


Minulla ei ole minkäänlaista graafista koulutusta, mutta taittaminen on kiinnostanut minua aina. En ole tehnyt sitä koskaan työpaikallani ja Donky-lehdet näyttävät näin kymmenen vuoden kuluttua aika säälittäviltä räpellyksiltä, mutta niin oli se Linuxiin asennettu taitto-ohjelmakin. Jo silloin rakastin koko sivun tai peräti koko aukeaman kokoisia kuvia.

Venäjänsinisemme-lehti on mustavalkoinen kansisivuja lukuunottamatta. Kyseinen kissarotu on onneksi sellainen että ne näyttävät hyviltä myös mustavalkoisina. Kuvien muokkaaminen mustavalkoisiksi voi kuulostaa ihan helpolta hommalta, mutta jotta kuvista saisi saman sävyisiä keskenään, on haastavampaa. Kun ensimmäinen numero tupsahti minullekin postiluukusta huomasin, että kuviin olisi saanut käyttää vielä enemmän aikaa ja vaivaa. Näytöltä niiden vertailu on vain hieman vaikeaa ja vaikka tulostin lehden pari kertaa ulos, ei tavallinen tulostin näyttänyt kuvia ihan samalla lailla, kuin millaisina ne tulivat painotalosta.



Kakkosnumero olikin paljon nopeampi ja helpompi taittaa kuin ykkönen. Kun ensimmäistä numeroa tein ainakin kaksi päivää kellon ympäri (jep, siinä meni yksi viikonloppu kone sylissä), tein tätä kakkosnumeroa vain yhden kokonaisen päivän, eli noin 12 tuntia. Tämän päälle tulevat vielä kuitenkin korjaukset kunhan lehti palaa tarkistuskierrokselta hallituksen jäseniltä. Tämän numeron kohdalla olin fiksumpi kuin ensimmäisen, teen viimeiset viilaukset ja kuvankäsittelyn vasta lopulliseen, painoon menevään tiedostoon.
Lue lisää

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Nuoret hevosbloggaajat eivät ole kuuluisuuden perässä, tärkeintä on kehittyä kirjoittajana

Nuoret hevosharrastajat aloittavat uusia blogeja ehkä enemmän kuin koskaan. Osa blogeista jää lyhyiksi parin postauksen tähdenlennoiksi, osan nimi muuttuu monta kertaa ja muutamasta tulee pitkäjänteisen työn tuloksena lukijoiden suosikkeja. Kysyin nuorilta hevosbloggaajilta miksi he bloggaavat ja mihin blogin kanssa tähdätään.

Viivi on 13-vuotias ratsastuskouluoppilas, joka kirjoittaa blogia Poniratsastajan tahto. Hänen ja monen muun hevosbloggaajan kertomus blogin synnystä on hyvin samankaltainen. "Kun aloitin blogin kirjoittamisen, tekstini oli suunniteltu sillä mallilla, että kirjoitan jonkinmoista ratsastuspäiväkirjaa ja muistoja itselleni myöhemmälle iälle, mutta pikkuhiljaa aloin kirjoittaa enemmän sellaisia postauksia, jotka saattaisivat kiinnostaa muitakin."

Aino, 14, kirjoittaa blogia Eläimet sydämessä, joka kertoo Ainon koirasta Lorusta ja ratsastuksesta. Hän otti mallia kavereistaan. "Aloitin bloggaamisen, koska halusin jakaa elämääni ja kertoa ratsastusharrastuksestani yhtälailla kuin moni muukin kavereistani. Silloin monilla tallikavereillani oli blogi ja tykkäsin selailla niitä ja oli mukava aina lukea uusia postauksia siitä, miten heidän ratsastustuntinsa oikein menikään."

Kukaan bloggaajista ei kerro suoraan kirjoittavansa vain lukijoita varten, vaan lähtökohtaisesti blogia kirjoitetaan itselle. Blogi toimii sähköisenä tallipäiväkirjana ja tavoitteelliselle ratsastajalle se toimii hyvänä treenipäiväkirjana. Aito suomalainen-blogin kirjoittaja Noora, 17, on huomannut että kirjoittaminen lukijoita ajatellen on lisännyt lukijamäärää positiivisella tavalla.

"Ihan blogin alkutaipaleella kirjoitin tietysti pääasiassa itselleni, tai oikeastaan pelkästään itselleni, sillä niitä lukijoita ei ensimmäisinä vuosina tullut. Nyt kahtena viime vuonna olen kirjoittanut enemmän lukijoilleni kuin itselleni, sillä lukijamäärä on kasvanut hiukan ja haluan tarjota lukijoille kunnollista luettavaa itselleni kirjoitettujen postausten sijaan."

Aito suomalainen-blogin banneri ja ulkoasu on Porkkanan voimalla-blogia kirjoittavan Veeran käsialaa. Hevosblogien keskuudessa onkin yleistä että bloggaajat tekevät toisilleen bannereita ja ulkoasuja, ihan ilmaiseksi!

Lukijoiden määrää siis seurataan tarkasti, mutta suurin osa bloggaajista ei haaveile suuresta julkisuudesta. Blogin pitäminen on tässä hetkessä mukava harrastus, eikä siitä haluta ottaa stressiä. "Kirjoitan niin kauan ja silloin, kun tuntuu hauskalta. Julkisuus ei missään nimessä ole se päätavoite, minkä takia aloin blogia pitämään. Haluan löytää samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa ajatuksia sekä kehittää omaa tekemistä", tiivistää Katsomosta kilpakentille-blogia kirjoittava 13-vuotias Veera.

Ei julkisuus kuitenkaan bloggaajia haittaa ja jokaisesta uudesta lukijasta iloitaan suuresti. Lukijamäärää seurataankin enimmäkseen Bloggerin lukijat-palikasta ja Bloggerin omista tilastoista Google Analyticsin sijaan, joka olisi luotettavampi ja tarkempi. Kaikkien haastateltujen blogit sijaitsevat Bloggerissa. Tähän on ihan perusteltu syy, sillä blogin saa Hippolan ja Jalustimen listoille vain, jos se on Bloggerissa.

Blogimaailmassa on pysyttävä kartalla siitä, mitä muissa blogeissa tapahtuu

 

Hevosbloggaajat muodostavat virtuaalisen yhteisön, jossa kommunikointi tapahtuu sähköisesti, ei niinkään livenä. Muiden bloggaajien kanssa tehdään yhteistyötä esimerkiksi linkkaamalla suosikkiblogeja, tekemällä bloggaajahaastatteluja tai taituroimalla ulkoasuja ja bannereita muiden blogeihin. Muista blogeista haetaan inspiraatiota ja ideoita omaan blogiin.

Suurin osa bloggaajista kertoi lukevansa enimmäkseen itseään vanhempien blogeja siitä syystä, että niissä on parempi oikeinkirjoitus ja sisältö kuin nuoremmilla bloggaajilla. Koukussa viiteen askellajiin-blogin kirjoittaja Pihla, 13, on samoilla linjoilla muidenkin vastaajien kanssa.

"Lukulistaltani löytyy eniten oman ikäisteni blogeja, varmaan juuri siksi, että he ovat suht saman ikäisiä kuin minä, ja elämä on edes jollain tapaa samassa tilanteessa. Luen kyllä paljon vanhempien ja nuorempien blogeja. En niinkään välitä kirjoittajan iästä jos materiaali ja ulkoasu on hyvää."

Koukussa viiteen askellajiin-blogista löytyy mm postaus hevoskirjoista!


Kysyessäni inspiroivimpia bloggaajia, toistui yksi nimi monessa vastauksessa; Tiia Suomalainen, joka kirjoittaa blogia Voitto kotiin. Tiia onkin yksi Suomen suosituimmista hevosbloggaajista, vaikka blogi ei enää pelkästään hevosjuttuja sisälläkään. Tiia on päässyt suosioon mielenkiintoisella aiheella ja pitkäjänteisellä työllä. Ja eläähän hän jokaisen hevostytön unelmaa kun kotona on oma talli ja omat hevoset.

YouTube ei ole ainakaan vielä lyönyt läpi hevosbloggaajien keskuudessa, sillä juuri kukaan ei tuota sinne aktiivisesti sisältöä eikä edes seuraa mitään kanavia sen kautta. Ainon (Eläimet Sydämessä-blogi) mielestä hevosjuttuja on mukavampi lukea kuin katsoa. YouTubesta hän seuraa lähinnä lifestylevlogaajia, jollaiseksi Tiia Suomalaisen Voiceoffortuna-kanavankin voi nykyään jo laskea.
Esteri, 14, kirjoittaa vuokrahevosteluunsa keskittyvää Kavioiden Tahtiin-blogia ja katsoo YouTubesta lähinnä muita, kuin hevosvideoita. Hänellä on selkeä syy, miksi hevosjutut ovat parempia tekstinä ja kuvina kuin videoina.

"Pidän muutenkin enemmän blogeista kuin YouTubekanavista ja luen postauksia mielummin kuin katson videoita, ainakin hevosiin liittyen. Pidän normaalipostauksista sen takia enemmän, koska voin lukea niitä melkein milloin vain, esimerkiksi bussissa. Videoita en kuitenkaan tykkää katsoa ilman ääniä ja julkisella paikalla en halua laittaa ääniä päälle, joten jätän videot usein katsomatta."

Teksti on pääosassa

 

Kaikki bloggaajat kertoivat olleensa, ainakin aikaisemmin, kunnon lukutoukkia ja lukulistalla keikkuvat tietenkin enimmäkseen hevoskirjat, mutta myös fantasia ja muut nuortenkirjat. Ajan rajallisuus opiskelun ohella on kuitenkin rajoittanut kirjojen lukemista. Trakehnerin matkassa-blogia kirjoittava Linda, 16, opiskelee lukiossa ja omistaa oman hevosen. "Luin aikaisemmin paljon kirjoja, mutta nyt lukion ohella ei ole ollut aikaa lukea oikein kirjoja. Luen kuitenkin verkosta paljon blogeja."

Myös Veera (Katsomosta kilpakentille-blogi) kertoo lukevansa kirjoja varsinkin kesällä kun koulun ohessa on nopeampaa ja helpompaa lukea blogipostauksia samalla, kun päivittelee omaakin blogia.

Jos postausideoista on muuten pulaa, on niitä listattu monessakin eri blogissa.

Lukemisesta päästäänkin seuraavaksi äidinkielen opiskeluun. Melkein kaikki bloggaajat olivat sitä mieltä, että kirjoittaminen on parantanut äidinkielen osaamista ja numeroa. Osa bloggaajista oli kertonut blogistaan äidinkielen opettajalleen ja osa oli jopa saanut opettajalta apua oikeinkirjoitukseen!

Linda (Trakehnerin matkassa-blogi) kertoo äidinkielen numeron nousseen kasista kymppiin ja esseiden ja mielipidekirjoitusten kirjoittamista hän pitää nykyään paljon helpompana kuin ennen. Samaa sanoo Esteri (Kavioiden tahtiin-blogi). Kumpikaan bloggaajista ei ole kuitenkaan kertonut opettajalleen blogin osoitetta tai kertonut bloggaavansa.

Saana, 15, kirjoittaa blogia Ravuriksi ja on saanut bloggaamisesta runsaasti apua oikeinkirjoitukseen ja pilkuttamiseen. Nämä olivat hänelle vaikeita koulussa, mutta blogin ansiosta on itsekseen opiskellut lisää ja opettaja onkin kehunut blogin sisältöä.

Nooralla (Aito suomalainen-blogi) on kuitenkin bloggaamisen ja opiskelun yhdistämisestä hieman erilainen kokemus. "En oikein tiedä onko äidinkielen numero parantunut vai huonontunut. Ehkä jossain määrin huonontunut, sillä stressi blogiin kirjoittamisesta on noussut ja kokeisiin lukeminen vaikeutunut, kun pitää miettiä koko ajan että mitä blogiin seuraavaksi julkaisen. Onneksi blogi on tuonut myös mukanaan jotain hyvääkin, eli oikeinkirjoitukseen panostan nykyään todella paljon huomiota ja huomaan pienimmätkin oikeinkirjoitukselliset virheet."

Bloggaajat halusivat kehittyä oikeinkirjoituksessa jatkossakin. Ja vaikka oikeinkirjoitus ja pilkut olisivat jo hiottuja, ei teksti välttämättä ole hyvää. Viivi (Poniratsastajan tahto-blogi) kertoo, mitä haluaisi vielä kehittää sisällössä. "Haluaisin oppia kirjoittamaan laajempia ja pidempiä postauksia, jotka eivät kuitenkaan ole pitkäveteisiä. Tuntuu, että joskus tekstistä tulee kovin lyhyttä ja siinä on paljon kuvia. Haluaisin kirjoittaa enemmän, mutta en kuitenkaan halua että tekstistä tulee tönkköä. Haluaisin siis kehittyä tekstin luomisessa ja lisätä erilaisten, vaihtelevien adjektiivien käyttöä, jolloin myös pidempi teksti olisi joustavampaa ja mukavampaa lukea, kun ei toista samoja sanoja koko ajan."

Esteri (Kavioiden tahtiin-blogi) on samoilla linjoilla Viivin kanssa. "Haluaisin osata kirjoittaa monipuolisempaa ja kuvailevampaa tekstiä ja herättää ajatuksia ja keskustelua postauksillani. Haluaisin löytää enemmän omaa tyyliäni ja erottua massasta."

Pelkkä teksti ei riitä, blogissa on myös muuta sisältöä

 

Bloggaaminen ei kuitenkaan ole pelkkää kirjoittamista, vaikka hyvin kirjoitettu teksti onkin bloggaajien mielestä tärkein osa blogia. Seuraavaksi tärkeintä ovat hyvät kuvat. Bloggaajat kertoivatkin panostavansa erittäin paljon myös kuviin ja kuvankäsittelyyn, videoiden kuvaaminen oli vähäisempää, jos sitä oli ollenkaan.

Ida, 11, kirjoittaa blogia Este- ja koulusatulassa ja harrastaa sekä oman hevosensa kanssa että tunneilla. Kuvankäsittely oli hänelle aiemmin vierasta, mutta blogin myötä sekä kuvaaminen että käsittely on lisääntynyt ja parantunut.

Samaa kertovat kaikki muutkin bloggaajat. Aino (Eläimet sydämessä-blogi) kertoo kehittyneensä erityisesti valokuvaamisessa ja tietää nyt mistä kuvakulmista ja askeleesta saa parempia ratsastuskuvia. "Olen tajunnut, missä hetkissä ratsastuskuvista tulee hyviä ja missä kohtaa se kuva kannattaisi ottaa."

Eläimet sydämessä-blogissa pääsee tutustumaan sekä kromfohrländernarttu Loruun että ratsastukseen.
Osa bloggaajista oli vaihtanut kännykkäkameran tai pokkarin järjestelmäkameraan tai ainakin tutustuneet kameran asetuksiin entistä paremmin. Esteri (Kavioiden tahtiin-blogi) kertoi, ettei juurikaan käsittele kuvia hyvän ilmaisen ohjelman puutteessa, mutta valokuvaustaidot ovat parantuneet ihan huomaamatta.

"Valokuvaustaitoni ovat kehittyneet huomattavasti sen jälkeen, kun aloin bloggaamaan. Sinä aikana olen opetellut kuvaamaan manuaalilla, josta en ennen tajunnut yhtään mitään, vaikka yritin opetusvideoita ja postauksia katsoa. Vieläkään en saa kaikissa tilanteissa asetuksia sopiviksi, mutta se onneksi on harvinaista, koska kamerani automaatti on todella huono varsinkin liikkeen kuvaamisessa."

Saana (Ravuriksi-blogi) sai bloggaamisen myötä jopa kamerakuumeen ja osti itselleen järjestelmäkameran. "Kuvaustaidot ovat kehittyneet huimasti, kun on opetellut esimerkiksi kuvaamaan raveissa omia hoitohevosia. Muut kuvaus- ja editointitaidot ovat kehittyneet, sekä olen oppinut tekemään järkevämmän näköisiä bannereita."

Toinen järjestelmäkameraan vaihtanut on Linda (Trakehnerin matkassa-blogi). "Kun aloitin bloggaamisen, oli minulla pieni digikamera, jolla kuvata. Sain kuitenkin nopeasti ensimmäisen oman järjestelmäkameran, josta lähti innostus kuvaamiseen. Innostuin bloggaamisen myötä kuvaamisesta todella paljon, jonka hankin itselleni vuosi sitten hiukan paremman kameran. Myös kuvankäsittelytaitoni ovat parantuneet kovasti ainakin omasta mielestäni. Bloggaamisen aloittaessa en edes miettinyt, että kuvat pitäisi käsitellä ennen julkaisua, mutta nykyään käsittelen kaikki kuvani Photoshopilla ja Lightroomilla."

Itsekriittisyys on lisääntynyt myös Veeralla (Katsomosta kilpakentille-blogi). "Nykyään en edes julkaise blogissa huonolaatuisia tai heilahtaneita kuvia, mitä tein ennen todella paljon. Eri palveluissa ammattikuvaajia seuraamalla saa inspistä omaankin tekemiseen."

Kouluakin voi hyödyntää blogijutuissa, kuten teki Yhdessä unelmiin-blogia kirjoittava 13-vuotias Ella. "Kävin syksyllä valokuvauksen valinnaisessa ja ajattelin että se auttaisi blogijutuissa, ja se auttoi!".

Blogi kehittyy ja jalostuu jatkuvasti paremmaksi

 

Blogia voi kehittää myös muuten kuin tekstien ja kuvien muodossa. Moni bloggaaja nosti blogin ulkoasun kehityskohteekseen. Ida (Este- ja koulusatulassa-blogi) kertoi haluavansa tehdä hyviä ulkoasuja ja bannereita. "Jonkinlaisen bannerin saan aikaan, mutta ulkoasun koodeista en tajua sitten yhtään mitään!". Onneksi tähänkin vaivaan on olemassa monia blogeja, jotka tarjoilevat koodivinkkejä. Katri Vesalan Kylmäverinen unelma-blogi mainittiin monessa kohtaa inspiraation ja koodien lähteenä.

Blogin sisältöä halusi kehittää moni bloggaaja. Linda (Trakehnerin matkassa-blogi) haluaisi tehdä sisällöstä monipuolisempaa eikä aina vain kertoa kuinka arki ja treenit ovat sujuneet. Samoja haluja on myös Saanalla (Ravuriksi-blogi). "Toivon kehittyväni bloggaajana, oppia kirjoittamaan paremmin ja monipuolisemmin. Blogia kirjoitan ainakin niin kauan kuin käyn nykyisellä tallillani ja löytyy motivaatiota kirjoittamiseen. Haluaisin oppia kirjoittamaan monipuolisemmin, sekä oppia tekemään ulkoasujuttuja".

Moni bloggaaja tekee ihan ilmaiseksi ulkoasuja ja bannereita muille, mutta haastattelemillani bloggaajilla oli varsin palava halu oppia tekemään oman blogin ulkoasu ihan itse. Sekä Erin (Patukka laukkaa-blogi), Milla (Kuolaintuntumalle-blogi), Aino (Eläimet sydämessä), Ida (Este- ja koulusatulassa-blogi) että Pihla (Koukussa viiteen askellajiin-blogi) haluaisivat tehdä itse ulkoasun ja bannerin.

Trakehnerin matkassa-blogia kirjoittava Linda mietti toukokuun lopussa blogin pitämistä. Kuva: Trakehnerin matkassa

Entäs ne negatiivisemmat kommentit?

 

Bloggaamiseen ja kaikkeen sometuotantoon liittyy kuitenkin aina myös negatiivisia piirteitä. Vain pari bloggaajaa oli säästynyt negatiivisilta kommenteilta kokonaan, mutta muut olivat saaneet niitä satunnaisesti tai ryppäänä hetken aikaa.

Osa bloggaajista hyväksyy kaikki kommentit erikseen eikä julkaise asiattomuuksia. Aino (Eläimet sydämessä-blogi) ja Viivi (Poniratsastajan tahto-blogi) osaavat hoitaa myös negatiiviset kommentit asiallisesti. Aino kertoo vastaavansa kommentteihin ystävällisemmin, kuin miten kommentoija on kirjoittanut. Hänen bloggausintoonsa kommentit eivät ole vaikuttaneet. Viivi on välttynyt ilkeiltä kommenteilta, mutta on jo etukäteen miettinyt, mitä tekee jos niitä tulee. "Olen ajatellut, ettei ilkeisiin kommentteihin tarvitse vastata. Jos annan samalla mitalla takaisin, he vain innostuvat, kun huomaavat ärsyttävänsä tai loukkaavansa minua."

Myös 14-vuotias Hullujen matkassa-blogia kirjoittava Sofia on samoilla linjoilla. "Olen saanut blogiini ilkeitä kommentteja, mutta ne eivät ole olleet niin pahoja, pikemminkin ilkeitä huomautuksia. Yleensä ne tuntuvat pahalta ja kerran jostain syystä mietin jo blogin lopettamistakin. Kaverini kuitenkin sanoi ettei tuollaisesta kannata välittää. Olen julkaissut kommentit ja yrittänyt olla vastaamatta, mutta jos vastaan, niin yritän olla mahdollisimman mukava ja esittää ettei se tuntunut missään, vaikka oikeasti se tuntui."

Kommentointia ei tapahdu pelkästään verkossa tuntemattomien toimesta, vaan juoruja saatetaan tulla levittämään myös ihan omalla tallilla, kuten kävi 12-vuotiaalle Ponimatkassa-blogia kirjoittavalle Nupulle. Hän ei onneksi ole joutunut kestämään kommentteja yksin, vaan tukena ja tsemppaamassa on ollut vanhempi entinen bloggaaja. Nuppu sai vuosi sitten koulutusponin ja se aiheutti kommenttimyrskyn kateellisten ihmisten toimesta. Nuppu kertoi bloggausinnon vähentyneen hetkeksi, mutta sai onneksi paljon tukea talliporukalta.

Kateellisten kommentointia selittää myös Lindan (Trakehnerin matkassa-blogi) saamat negatiiviset kommentit samaan aikaan, kun hän sai hevosen. Hän myöntää kommenttien vaikuttaneen bloggausintoon ja jopa ratsastusintoon.

Ratsastus on ihana harrastus ja siitä kannattaakin jättää muistoja!

 

Miksi blogia sitten pidetään, vaikka Bloggerin näyttäessä uusia kommentteja, hyppää sydän kurkkuun, kun ajatukset ovat vain siinä, että mitäköhän kakkaa on taas tulossa niskaan?
Milla, 13, kirjoittaa Kuolaintuntumalle-blogia ja kertoo olleensa aina kiinnostunut sisällöntuotannosta Internetiin. "Blogia kirjoitan, koska rakastan kirjoittamista. Tykkään tehdä ulkoasua ja muokkailla blogia kokonaisuudessaan uudestaan ja uudestaan!"

Kuvaamisesta ja kirjoittamisesta on kiinnostunut myös Erin, 14, joka kirjoittaa Patukka laukkaa-blogia kolmesta raviponistaan. "Tykkäsin omalla heppainstagram-tililläni kirjoittaa pitkiä tekstejä ja sitten otin paljon kuvia kamerallani niin halusin niillekin jonkun paikan jossa niitä voisi julkaista. Halusin myös kokeilla uutta asiaa, bloggaamista."

Pihla (Koukussa viiteen askellajiin-blogi) pitää blogia ensisijaisesti ihan omaksi ilokseen, mutta haluaa tuoda myös muille iloa. "Yritän tuoda blogissani esille myös ei-niin-kivoja asioita mutta saada myös asioiden hyvät puolet esiin. Bloggaan myös siksi, että kehittyisin kirjoittamisessa ja jotta saan jonnekin kerrottua minulle tapahtuneista asioista. Haluan ikuistaa joitakin tapahtumia tai ratsastustunteja kirjoittamalla niistä postauksia ja lisäämällä kivoja kuvia."

Viivi (Poniratsastajan tahto-blogi) tiivisti ajatuksensa bloggaamisesta yhteen lauseeseen, tähän yhtyvät varmasti kaikki bloggaajat. "Bloggaan siksi, että se on minusta aivan ihana harrastus, jossa pystyn käyttämään kirjoitustaitojani, kehittämään niitä ja samalla jättämään itselleni muistoja upeasta harrastuksestamme: ratsastuksesta!"

Haastatteluun osallistuneet bloggaajat

 

Ida, 11, Este- ja koulusatulassa. "Blogini kertoo ex- ravurini matkasta harrastekouluhevoseksi sekä estejuttuihin. Esteitä emme pysty kauheasti treenaamaan raviaikoina tulleiden hankkari- ja jännevamman takia. Kirjoitan myös paljon "erikois"postauksia blogiin."

Aino, 14, Eläimet sydämessä. "Blogini kertoo ratsastusharrastuksestani Kiviojan ponitallilla, ja päätähtinä toimii Kiviojan ponit. Ketään yksittäistä ja tiettyä päätähteä ei ole, koska Kiviojalla ei ole hoitoponeja, eikä myöskään vakkareita. Välillä blogissani seikkailee ponien lisäksi myös perheemme koira Loru, mutta pääpaino on poneissa ja ratsastusharrastuksessani."

Viivi, 13, Poniratsastajan tahto. " Blogin nimi, Poniratsastajan tahto, on ispiroitu siitä, kuinka kovasti tahdoin kehittyä paremmaksi ratsastajaksi toisen pienen enkeliponin, Fionan kanssa. Fionalle sattui paha onnettomuus tarhassa, jonka vuoksi se on nyt poissa. Mutta niinhän se menee, aika kultaa muistot. Nykyään blogini kertoo kuitenkin elämästäni ratsastuskoulun oppilaana, niin kilpailuiden kuin valmennusten ja tavallisten tuntien parissa."

Esteri, 14, Kavioiden tahtiin. "Blogini kertoo vuokrauskerroistani Ternalla sekä muusta satunnaisesta heppailustani. Mukaan mahtuu myös sekalainen määrä erikoispostauksia ja kuvia. "

Milla, 13, Kuolaintuntumalla. "Blogi kertoo omasta hevosestani, jolla treenaan kotona, käyn joskus valmennuksissa ja kisaan kevyesti."

Saana, 15, Ravuriksi. "Blogini kertoo kolmesta suomenhevostammasta, joiden tulevaisuus on raviradoilla. Kerron tallielämästä tallitytön näkökulmasta, blogitekstit on kirjoitettu pilke silmäkulmassa, eli huumorin kera."

Sofia, 16, Hullujen matkassa. "Blogi kertoo minusta ja lempihevosestani Rillistä. Rilli on pieni ja pippurinen zemaituka ja yleensä sattuu ja tapahtuu."

Ella, 13, Yhdessä unelmiin. "Blogini kertoo ratsastustunneista, hoitopäivistäni ja vuokrauskerroistani."

Nuppu, 12, Ponimatkassa. "Blogini kertoo juurikin omista hevosteluista, sekä olen innokas novellien kirjoittaja. Teen myös paljon mielipidepostauksia sekä hevosteluun liittyviä "keskustelunaihe" postauksia. Voisin sanoa, että jos katsoisin kymmenen vuoden päästä blogiani, se olisi ikäänkuin muistiinpanopäiväkirja."

Erin, 14, Patukka laukkaa. "Blogi kertoo kolmesta ponistani joilla ajetaan kilpaa raveissa ja ratsustani. Blogiin tulee yleensä hevosiini liittyviä postauksia, yritän myös opetella kirjoittelemaan sinne mielipide postauksia."

Linda, 16, Trakehnerin matkassa. "Blogi kertoo hevosestani Stigasta ja meidän valmentautumisesta ja arjesta."

Pihla, 13, Koukussa viiteen askellajiin. "Blogini kertoo työskentelystä islanninhevosten kanssa tuntilaisen näkökulmasta."

Veera, 13, Katsomosta kilpakentille. "Blogi kertoo ratsastamisesta ratsastuskoulussa kisa- ja treenikaverilla Radalla ja liikutusponi Maxilla, joiden kanssa saan touhuta melko vapaasti."

Noora, 17, Aito suomalainen. "Blogini kertoo minusta itsestäni sekä minun 4-vuotiaasta treenattavasta ravisukuisesta suomenhevostammasta, Siinasta. Blogin pääaiheena on siis raviurheilu ja ravihevoset yleisesti sekä nuoren hevosen koulutus ja opetus. Kerron siis pääasiassa meidän treenailuista kotona kohti raviratoja ja ravikilpailuja sekä myöhemmin postauksia hiiteiltä ja raveista, kunhan sinne asti päästään. Mukaan mahtuu postauksia myös ruokinnasta ja muusta maan ja taivaan väliltä."
Lue lisää

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Ohjasajoa hackamoreilla ensimmäistä kertaa

En pidä kuolaimia ainoana ja oikeana ratkaisuna minkään hevoseläimen suuhun vaan kokeilen ja vaihtelen mielelläni päävehkeitä, jos se vain on turvallisuuden kannalta ookoo. Oonaa en esimerkiksi laittaisi selkään ilman kuolaimia, mutta itse voin maastakäsin kokeilla vaihtoehtojakin. Suu saa lepopäivän ja Muuli tottuu muihinkin välineisiin.

Reetta myi minulle hackamoret suitsineen, joten tuumasta toimeen ja nenäpiin katkojat päähän. Hackamoreistahan sanotaan että ne ovat kaikista kovimmat kuolaimettomat, joilla oikeasti saa tuhoa aikaan. Muulin kanssa ei onneksi tarvinnut mennä niin pitkälle.

Toteutin harjoituksen tyhjässä tarhassa enkä huomannut Muulissa juuri mitään eroa. Se kääntyi, pysähtyi ja peruutti yhtä hyvin/huonosti kuin kuolaimilla tai duallyriimulla. Se siis kääntyi ajoittain oikein hienosti kun tein kiemuroita ja kahdeksikkoa ja toisinaan jäi kyttäämään tarhan ulkopuolisia asioita ja väänsi vastaan minkä jaksoi. Voimalla ei tämän kokoista eläintä vedetä linkkuun enkä siihen pyrikään, mutta en todellakaan ollut myötäämässä ohjasta, jos Muuli on menossa täysin eri suuntaan kuin mihin olisi tarkoitus.


Kerroin aiemmin kuinka Muuli pysähtyi aina kun sitä kehui eli sanoi "hyvä", niin nykyään se on muuttunut niin, että se lähteekin liikkeelle kun sille sanoo "hyvä". Ratsastuksessahan se on aika iso ongelma koska pysähtyminen ja paikoillaan seisominen on tärkeintä mitä ratsun tulee osata. Muuli posottaisi mielellään vain eteen päin, eikä välttämättä täysiä laukkaa vaan ihan vain käyntiä.
Otin tämän pysähtymisasian siis työn alle ohjasajossakin ja muistin puhua sille koko ajan.

Pysähtymiset onnistuivatkin kohtalaisesti, mutta se paikoillaan seisominen tuotti tuskaa varsinkin, kun pidensin aikaa, jonka odotin sen seisovan. Muuli itseasiassa tympääntyi harjoitukseen niin pahasti, että viimeisessä seisomissessiossa se alkoi viskoa päätään kuten se tekee stressaantuneena!
Pään viskomista on tapahtunut tähän mennessä vain silloin, kun se on jäänyt yksin tarhaan tai karsinaan ja se on stressaantunut siitä. Se ei ole tehnyt sitä koskaan "varusteet" päällä, ei siis edes riimussa. Olin joka tapauksessa lopettamassa illalta (kello oli jo kymmenen), joten odotin että se lopettaa ja seisoo edes sekunnin paikoillaan.

Hackamoret hidastivat syömistä kun varret menivät välillä suuhun. Muuli suoriutui kuitenkin hienosti. Ajattelin että syöminen nämä päässä toisivat Muulin mieleen taas positiivisia mielikuvia.
Kuvasin loppuvaiheesta muutaman videopätkän. Sain aiemmin palautetta siitä, kuinka nuoria ei saisi koskaan yrittää itse kuvata, koska silloin ei voi keskittyä 100% eläimeen. Olin tuossa kohtaa kuitenkin jo treenannut pitkään ja kaikki meni hyvin, joten uskalsin ottaa riskin ja hakea kameran mukaan. Ohjia jouduin pitämään yhdessä kädessä, joten Muulia pystyi ohjaamaan vain ympyrällä. Siihen nähden se menee videolla kohtalaisesti, vaikka toki se meni paljon paremmin kun kamera ei ollut häiritsemässä toimintaa.

Kokeilin videon juontamista ensimmäisen kerran mutta en ottanut huomioon että puhun myös alkuperäisen videon aikana. Tekstitin videon myös, joten sen voi katsoa myös ilman ääniä.


Pari kertaa Muuli sai kavioonsa kiven. Ensimmäisellä kerralla oikein ison ja toisella kertaa kuvassa näkyvän pienen. Huomasin sen siitä, että se nosteli etukaviotaan ja onnahteli mennessään. Kaivoin kiven pois ja harjoitus jatkui.


Lue lisää

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Hetkinen, kaikkia naruriimuja voi suurentaa ja pienentää?!

Olin mainoksen uhri pari kuukautta sitten, kun Kari Vepsä sanoi että hänellä on myynnissä spesiaalinaruriimu, jonka leuan alla olevaa solmua voi siirrellä jolloin riimun kokoa voi säätää.

Solmua liikutellaan siis ihan niin, että sitä löysytellään ja narut vedetään joko silmukkaan tai riimun turpaosaan. On mahdollista pienentää pelkkää turpasosaa ja tai leuan alla kulkevaa pätkää. Jos riimua on muokkaamassa shettikselle, on kaikkia naruja lyhennettävä, jos riimua taas muokataan Muulille, pienennetään pelkkää turpaosaa.

Reetta kokosi Muulille varustepaketin poninsa Koon jäämistöstä ja mukana oli myös kaksi naruriimua, ihana turkoosi Silver Tip ja musta Double Diamond. Jos haluat muuten lukea Reetan mielipiteitä naruriimuista, löytyy postaus vuodelta 2014 täältä. Kokeilin molempia tietenkin heti päähän ja totesin ne hieman isoiksi, sillä jos riimun kiskoi niin ylös ettei turpaosa ollut törkeän iso, sijoittui se Muulin päässä mielestäni liian ylös.

Tätä muuten näkee tosi usein kuvissa, että naruriimun turpaosa on puolessa välissä päätä. Tai vaikka turparemmi olisikin oikealla paikallaan hieman alempana, roikkuu silmu jossain puolen metrin päässä leukaperistä kun turpaosa on aivan liian suuri.

Double Diamond ennen, Muulia häiritsee saman merkin narussa oleva tupsu. Narukin on Koon jäämistöstä ja on ihanan pehmeä käteen jos jossain mielenhäiriössä käsittelee Muulia ilman hanskoja.

Double Diamond ennen

Silver Tip ennen, turpaosa on todella reilu!

Silver Tip vielä sivulta
Pyörittelin riimuja hetken käsissäni ja mietin, että eikö näitäkin muka voisi pienentää, aivan kuten Vepsäriimuakin.
Ja kyllä, ihan samanlainen solmu näissäkin oli (eli juuri se oikeanlainen fiador), joten riimun kokoa pystyi säätämään! En halunnut tehdä riimusta "lyhyempää" joten pienensin vain turpaosaa, jolloin riimu ei ole niin löysä. Taisin itseasiassa pienentää sitä turhankin paljon nyt kun katson näitä kuvia jälkikäteen.

fiador solmu

Double Diamond lipsahti jopa liian pieneksi! Sivuhuomautuksena kerrottakoot että Jenkkilässä muuleilla pidetään riimuja aina näin alhaalla. Sanovat että muulit olisivat hyvin herkkiä nenästään, jolloin niitä on hätätilanteissa helpompi hallita kun riimu on tosi alhaalla.

Silver Tipin riimusta tuli tosi sopiva solmua siirtämällä!

Lue lisää

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Kolme näppärää tapaa muokata loimi silakalle sopivaksi

En usko että olen ainut "silakan" omistaja, joka tuskailee epäsopivien loimien kanssa tallissa. Silakalla tarkoitetaan siis hyvin kapeaa ja ruipeloa hevosta, jolla ei ole muhkeita lapoja. Silakan vastakohta on muhku.

Aasit ovat aina silakoita, niille sopivan loimen löytäminen on todella haasteellista. Muuli on myös silakka ja kuvien perusteella aika moni muukin muuli. Olen tähän asti suosinut kaulakappaleellisia loimia, koska niissä myös kaulakappale auttaa pitämään loimen paikoillaan ettei se valuisi sään taakse. Muulilla on yksi highneck kaulakappaleeton loimi, joka on juuri siellä, sään päällä. Se näyttää Muulilla ihan normaalilta loimelta, vaikka siinä on korotettu niska.

Kätevänä emäntänä en ole jäänyt loimien kanssa toimettomaksi. Ostin juuri pari uutta loimea ja koska nämä olivat huomattavan edullisia, päätin kokeilla niihin loimenkutistustaitojani.

Tässä postauksessa esittelen kolme tapaa kutistaa loimi silakalle sopivaksi. Kutistus koskee siis lähinnä loimen kaula-aukkoa, joka on silakalle aina liian iso.

Tapoja on kolme. Paalinaru, laskokset ja selkäsauman sisäänotto. Paalinaru on nopein eikä vaadi vaatetusalan perustutkintoa. Kaksi muuta ovat hieman haasteellisempia.

Paalinaru


Pue loimi silakalle, ota tukeva ote sään päältä, rullaa kaikki ylimääräinen loimi käteen ja kieputa ympärille paalinarua. Loimi on sopiva! Paalinarun voi muuten korvata myös nippusiteellä, jolloin tulos on todennäköisesti pitkäikäisempi!

+helppo
+ilmainen
+nopea
+loimea ei muuteta = jälleenmyyntiarvo säilyy
+jopa mies osaa tehdä tämän
-ei ole kovin pysyvä ratkaisu, joutuu ehkä tekemään joka päivä
-tarhakaverit saa hyvän otteen ja saattaa retuuttaa




Selkäsauman sisäänotto


Jos kyseessä on talliloimi tai joku muu ei-vedenpitävä loimi, on siinä usein selkäsauma. Loimen pienennys tehdään samalla logiikalla kuin paalinarun kanssa, eli sään takaa poistetaan V-kirjaimen muotoinen pala ja sauma ommellaan takaisin kiinni. Suoritin toimenpiteen ohuelle sisätoppikselle.

+pysyvä ratkaisu
+siisti, mutta loimesta saattaa nähdä että sitä on muokattu sillä selkä saattaa jäädä pussille
+jos on oikein toimelias, voi loimea pienentää koko selkäsauman pituudelta, jolloin muutosta ei huomaa
-loimen arvo nollaantuu muokkauksen takia
-vie aikaa noin puoli tuntia
-vaatii ompelukoneen (tällainen ohut tallitoppis menee ihan tavallisella koneella)

Loimi Muulin päällä. Mittasin silmämääräisesti että "pörrön" verran saa ottaa pois. Eli noin 15 cm.

Mittanauha on kuvaamassa aluetta, joka loimesta lähtee. Tässä kohtaa ratkotaan ratkojalla selkäkantti ja pörröpehmuste irti. Vasta sen jälkeen leikataan.

Sinne meni! Selkäsauman kantti pitää säästää. Tämän jälkeen loimenpuoliskot ommellaan ensin kiinni toisiinsa ja sen jälkeen selkäkantti ommellaan kiinni.

Sauma pitenee toimenpiteen ansiosta eikä kanttinauha ole tarpeeksi pitkä, mutta loimessa ollut "pörrö" peittää ruman kohdan. Pörrö siis ommellaan tässä vaiheessa takaisin.

Mokasin loimen loppumetreillä kun ompelin pörrön vinoon. Mutta näillä mennään.

Lopputulos


Laskokset


Laskosten ompelu vie näistä vinkeistä eniten aikaa ja saattaa vaatia jopa sitä, että yläasteella oli rättikässässä puukässän sijaan. Tämä vaatii nimittäin ratkomista, nuppineuloja, harsimista ja ompelua. Lopputulos on kuitenkin kaikista siistein eikä eroa välttämättä edes huomaa. Tähän tapaan kutistettu loimi on käyttäjälleen mukavin, sillä niille olemattomille lavoille jää entistä enemmän tilaa mutta loimi ei silti valu taakse.

Testikappaleessani oli jo valmiiksi pari pientä laskosta lavoilla, tarkoitus oli tehdä niitä enemmän ja isompina. Loimen kaula-aukkoa oli tarkoitus saada 20 cm pienemmäksi, eli 10 cm per puoli.

+siisteimmän näköinen, ei välttämättä edes erota originaalista (riippuu toki ompelijan rättikässän numerosta)
+ei välttämättä pienennä loimen jälleenmyyntiarvoa
-vie aikaa vajaan tunnin
-vaatii ompelutaitoja, nyt ei puukässä tai äiti auta
-vaatii ompelukoneen, kuvan loimi meni ihan tavallisella koneella

Loimi uudella käyttäjällään ensimmäistä kertaa. Valuu taakse. Edessä olevissa soljissa ei ole ollenkaan sätöjä joten loimea on pakko muokata!

Loimi ennen mitään toimenpiteitä. Lavoissa näkyy kaksi pientä laskosta.

Kanttinauha on ratkottu irti ja tarkoitus on saada kaula-aukko 10 cm lyhyemmäksi kummaltakin puolelta, melkoinen urakka..

Laskokset kannattaa kiinnittää nuppineuloilla, jonka jälkeen ne harsitaan koneella kiinni. Vasta sen jälkeen ommellaan kanttinauha paikoilleen.

Kanttinauha on kiinni. Ylimääräinen kanttinauja on ommeltu toisen päälle. Tästä näkee helposti, kuinka paljon loimi pieneni. Ei ihan kymmentä senttiä, mutta melkein.

Valmis! Laskosten kanssa kannattaa olla tarkkana että edes yrittää tehdä niitä yhtä monta ja samoihin kohtiin molemmille puolille.

Lopputulosta ei huomaisi manipuloiduksi ellei tietäisi.

Lue lisää