Tuoretta tietoa hevosten lipomisesta ja mutustelusta, alistumista vai stressiä?

Kuvan muuli ei liity juttuun eikä se todennäköisesti ilmennä tässä tilanteessa mitään stressiin tai rentoutumiseen liittyvää.

Käänsin ja referoin blogiini jutun hevosten lipomisesta ja mutustelusta jo vuosi sitten. Silloin eläinten käyttäytymistieteilijä Sue McDonnel kirjoitti aiheesta The Horse-lehden artikkelissa. Hänen mukaansa lipominen ja mutustelu kertoo vain siitä, että hevosen autonomisessa (ei-tahdonalaisessa) hermojärjestelmässä tapahtuu muutos, joka saa aikaan syljen eritystä, joka taas saa aikaan lopomista ja mutustelua. McDonnelin mukaan lipomista tapahtuu yleensä tilanteissa, joissa hevonen on hetkeä aiemmin ollut stressissä ja stressitilanteen jälkeen syljeneritys palautuu normaaliksi ja hevonen lipoo huuliaan.

Hänen mukaansa reaktio ei siis liity mitenkään siihen, että hevonen ajattelisi tai prosessoisi oppimaansa vaan vain siihen, että se on hetkeä aiemmin ollut stressaantunut ja harjoituksen jälkeen se pääsee taas rentoutumaan.

Nyt asiaa on tutkittu lisää ja The International Society for Equitation Science julkaisi Facebookissa pitkän päivityksen, joka sai paljon jakoja ja huomiota myös Suomessa. Referoin ja käännän sen sisällön tähän suomeksi. Upotan alkuperäisen päivityksen postauksen loppuun.

Norjan yliopisto Life Sciences on julkaissut tuoreen tutkimuksen aiheesta. M.Sc Margrete Lie ja professori Ruth Newbarry seurasivat hevosten toimintaa 80 tunnin ajan ja yrittivät saada selville sitä, milloin hevoset mutustelivat ja lipoivat huulillaan. He kirjasivat tältä ajalta ylös 202 tapahtumaa ja Margarete Lie esitteli tuloksiaan Roomassa syyskuussa 2018, kun ammattilaiset kokoontuivat 14. kerran International Society of Equitation Sciencen konferenssiin.

Tutkijat halusivat selvittää, kertooko mutustelu hevoslaumassa alistumisesta toisen hevosen läheisyydessä ja miten sitä esiintyy hevosilla riippuen siitä, onko sen hetkinen tilanne stressaava vai rauhallinen. Kohteiksi valittiin vajaan 200 hevosen populaatio suuressa luonnonpuistossa. Tutkijat halusivat seurata sellaisia hevosia, jotka elävät mahdollisimman luonnonmukaista elämää ilman ihmiskontakteja. Hevosissa oli mukana myös oreja.

Tutkimusasetelma oli sellainen, että seurattiin "hyökkäävän" hevosen ja toisen hevosen välistä toimintaa. Esimerkiksi kun rauhallisempi hevonen oli syömässä ja hyökkäävä hevonen lähestyi sitä. Tutkijat tarkkailivat erityisesti rauhallisemman ja alistuvan hevosen ilmeitä ja eleitä ja varsinkin mutustelua. Tutkijat olettivat etukäteen, että erityisesti tämä alistuva hevonen mutustelisi.

Tulokset olivat kuitenkin erilaisia. Selvisi, että molemmat hevoset mutustelivat suullaan. Useimmiten juuri hyökkääjä mutusteli, ei se hevonen, joka väisti tilanteesta pois. Tämä kertoisi siis siitä, että mutustelu ei ole ainakaan alistumisen ele.

Tutkijat huomasivat myös, että suurin osa tilanteista ennen mutustelua oli hevosille stressaavia ja tilanteet mutustelun jälkeen olivat rauhallisia ja rentoja. Mutustelua tapahtui siis silloin, kun hevosen mieli vaihtui stressaantuneesta rennoksi. Tutkijat arvelivat syyksi saman, kuin mitä McDonnelkin arveli. Mutustelu liittyisi todennäköisesti siihen, kun hevosen syljeneritys palautuu normaaliksi.

Tutkimuksen tulos kertoi melko yksiselitteisesti siitä, että mutustelu ei liity alistumiseen ainakaan tutkituissa tilanteissa, vaan ennemmin jännittyneeseen tilanteeseen, joka stressaa hevosta niin paljon, että sen suu kuivuu.

Tutkimus poikii toivottavasti lisätutkimuksia, joissa selvitetään muitakin hevosten eleitä stressin alla ja sen jälkeen. Näiden perusteella on mahdollista tietää se, kuinka stressaavana hevonen koki tilanteen ennen mutustelua.

Alkuperäinen päivitys on tässä alla:


Miten tätä tutkimustietoa pitäisi sitten hyödyntää jatkossa? On ensinnäkin selvää, että elettä tapahtuu hevoslaumoissa ilman ihmisen läheisyyttä ja sitä tapahtuu stressaavan tilanteen jälkeen.

Koska ele tuntuu olevan hevosille luonnollinen, olisi aika outoa, jos sitä ei tapahtuisi ihmisen ja hevosen vuorovaikutuksessa. Paitsi että ihminen harvemmin mutustelee, mutustelija on yleensä se hevonen.

Mutta jos tätä vie ihan äärimmilleen, pitäisikö hevosenkäsittelyssä vältellä kaikin keinoin tilanteita, joissa hevoset stressaantuisivat niin paljon, että niiden suu kuivuu? Eli pitäisikö hevosen mutustellessa poistua häveten takavasemmalle ja ymmärtää epäonnistuneensa? Voiko hevosta ylipäätään koskaan käsitellä ja kouluttaa niin, ettei se missään vaiheessa elämäänsä kokisi ihmisen taholta minkäänlaista painetta tai stressiä? Ovatko paine ja stressi asioita, joilta hevosta on aina suojeltava?

Vai onko tutkimuksen perimmäinen tavoite vain se, että mutuilun sijaan ymmärretään, mistä hevosen mutustelu ja lipominen johtuu. Ei enää kerrota, että mutusteleva hevonen alistuu ihmisen tahtoon tai että se miettii oppimaansa, vaan että se sai äsken sen verran painetta, että sen keho valmistautui toimintaan ja nyt se sitten palautuu sekä henkisesti että fyysisesti normaaliksi.

Tätä hevosen suun kuivahtamista on verrattu ihmisillä mm siihen, että ajat tiellä ja eteen tulee hirvi. Lyöt jarrut paniikissa pohjaan ja ehdit siinä jarruttaessasi kelata koko elämäsi. Suu kuivuu, kun rystyset valkoisena puristat rattia. Hirvi ennättää alta pois ja kiihdytät takaisin normaaliin vauhtiin ja tajuat, että suu ehti kuivahtaa ihan kokonaan, koska keho valmistautui konfliktiin.

Mutta onko tämä vertaus ihan toimiva? Pelästyykö hevonenkin aina "kuollakseen", ennen kuin sen autoimmuunihermosto ottaa vallan ja valmistelee hevosen toimintaan. Vai meneekö hevoseläin pakoeläimenä "valmiustilaan" jo tosi pienestä merkistä tai paineesta?

Jos hevonen mutustelee koulutuksessa jatkuvasti, eli vapautuu stressistä usein, voiko se oppia? Onko stressissä eri tasoja, joista pienimmällä tasolla sen olisi mahdollista oppia vai vaatiiko oppiminen aina täyden rauhan ja rentouden?

En minä tiedä. Referoin vain tutkimuksen ja kirjasin ylös ajatuksia, joita minulla heräsi.

Lue lisää

Odotukseni ja lopputulos eivät vastanneet toisiaan Piet Nibbelinkin hevostaitokurssilla +vlog

Kerroin Piet Nibbelinkin ajatuksista hänen hevosenkäsittelytapansa taustalta tässä postauksessa. Jos olet jostain syystä missannut tuon, kannattaa lukea ennen tätä postausta. Hänen tyylinsä käsitellä hevosia on sellainen, että hevosia ei pakoteta, emmekä me ihmiset sanele mitä tehdään. Ihminen sen sijaan odottaa mitä hevonen tarjoaa, ja hevonen palkitaan syvällä rauhallisuudella ja lempeällä silityksellä tai rapsutuksella.

Vihjasin viime postauksessa, etten saanut kurssilta ihan sitä, mitä kuvittelin. Halusin tuolloin katsoa kurssin rauhassa loppuun asti ja jäsennellä ajatuksia päässäni. Haluan sanoa tähän alkuun että kurssin sisältö oli täyttä asiaa, mutta se esitettiin niin, että minä vetäisin kriitikkosilmälasini syvälle päähän heti ensimmäisenä päivänä.

Kaikki kuvat otti Susanna Lehto / Suvililja.net. Kuvat on otettu kurssin viimeisenä eli kolmantena päivänä.

En pidä guruista, jotka nostetaan jalustalle ja joiden kritisointi on kiellettyä. Ja jos näitä nyt sattuu kritisoimaan, kertoo se enemmän kritisoijasta kuin gurusta. Guru on niin hyvä ja virheetön, ettei hänen tekemisessään ole mitään väärää. Eikä Nibbelinkissä ollutkaan. Mutta se, miten hän puhui ja kertoi omasta tyylistään (muita hieman mollaten), sai niskakarvani nousemaan pystyyn. Hyvin moneen muuhun se upposi, sillä paikalla oli laajasti hänen uskollisia fanejaan. Mitä pidempään Nibbelinkin rauhallista mutta määrätietoista puhetta kuunteli, sitä enemmän se alkoi tuntua joltain omalta uskonnoltaan. Ja tämä uskonto on tietenkin ainoa oikea tapa käsitellä hevosia ja muut toimijat ovat tavalla tai toisella eläimiään riistäviä vanhanaikaisia kaavoihinsa kangistuneita metsäläisiä.

Narunpyörittelijät pyörötarhoissaan ovat eläinrääkkääjiä, koska hevonen ei pysty valitsemaan. Se joko juoksee tai join-uppaa. Länkkätyypit, varsinkin Parellit, "ohjelmoivat" hevosiaan niin, että ne jopa ravaavat vapaana ihmisen ympärillä, vaikka ihminen seisoo paikoillaan! Samanlaista ohjelmointia harrastavat naksutinkouluttajat ja muut herkkuja tuputtavat. Piet huomasi Muulistakin että turvan pitäminen kylkeä vasten on sille temppu. Ja ei, se ei ollut hyvä juttu. Kilparatsastus ei sovi samaan lauseeseen hyvän hevosenpidon kanssa, sillä ei ole olemassa mitään kilpailulajia, jossa toimittaisiin hevosen hyvinvointi edellä. Kun ihminen haluaa menestyä, hevonen kärsii aina.

Jossain kohtaa aloin ajatella jo, että ratsastaminenkaan ei sovi yhteen hyvän hevosenpidon kanssa. Nibbelink sivusi kyllä tätäkin aihetta. Hevostahan ei ole tehty ratsastusta varten, evoluutio ei ole tehnyt siitä ratsua. Ratsastaja siis häiritsee hevosta aina. Tähän on kuitenkin ratkaisu, centered riding, jonka tarkoituksena on parantaa ratsastajan omaa kehinkäyttöä ja minimoida hevoseen kohdistuva rasitus. Olen käynyt muutamalla CR-tunnilla ja Nibbelinkin puheissa olikin samaa, mitä olen noilla tunneilla kuullut tai tehnyt.

Olen pitänyt itseäni vähän kukkahattutätinä, mutta nyt aikuisten oikeasti kun katsoin näitä oikeita kukkiksia silmästä silmään, niin minä olen aika kevyttä kamaa niihin verrattuna. Ja nyt, tässä tulee paras osuus. Nibbelink lohdutti meitä, että kun nyt tämän kolmen päivän intensiivisetin jälkeen ymmärrämme, että olemme tehneet hevosillemme hallaa aiemmin (paremmasta tietämättä), niin ei saa vaipua epätoivoon. Nyt on se hetki, kun meidän on mahdollista kääntää laivan suunta ja ottaa vastaan tämä lempeämpi tapa kommunikoida hevosten kanssa.

Hän hieman sääli ihmisiä, jotka eivät ole edes hänen kurssinsa jälkeen valmiit luopumaan vanhanaikaisista ja jopa julmista hevosenäkäsittelytavoista vaan jatkavat samalla linjalla. Tähän liittyen hän kertoi esimerkin Ypäjällä joskus vuosia sitten tapahtuneesta demosta, johon hänelle tuotiin astetta villimpi suokkiori. Oria talutti kaksi tyttöä ja ori teutaroi minkä ehti. Demonsa jälkeen Nibbelink sai talutettua oriin takaisin talliin löysällä narulla. Ypäjän opiskelijat eivät olleet valmiit muuttamaan vanhanaikaista hevosenkäsittelytapaansa vaikka Nibbelink oli näyttänyt heille vaihtoehtoisen tavan. Ypäjälle häntä ei kutsuttu enää koskaan uudestaan.

Olen selvästi sellainen vanhanaikainen muutosvastarintainen muulinomistaja, joka ei suostu näkemään sitä, että on kurssiin saakka käsitellyt Muulia väärällä tavalla. Ja kun kriitikkolasien läpi katselin ja kuuntelin kolme päivää tätä touhua, tulin siihen tulokseen etten edes halua nähdä. Aloin epäillä kurssilla kaikkea ja kaiken aikaa. Asiat, mitä hevosten kanssa tehtiin, olivat täyttä asiaa mutta se, miten ehdottomasti asiat esitettiin, tökki ja pahasti. Kurssin anti ei nimittäin rajoittunut pelkkiin hevosiin, vaan se sisälsi ainakin puolet elämäntaidonvalmennusta. Jos haluan mindfullnessia, menen mindfullness-kurssille, kun haluan oppia työstämään Muulia, menen maastakäsittelykurssille. Odotukseni kurssin suhteen olivat siis virheelliset kun en tajunnut että se sisältää niin paljon meidän itsemme työstämistä.

Tietenkin ymmärrän että Nibbelinkin ajatus lähtee ihmisestä, kun ihminen on tyyni, rauhallinen ja sinut itsensä kanssa, hän on sitä myös hevosta kohtaan, jolloin hevosenkäsittely parantuu "itsestään". Kurssilla olin vain niin kovin ihmeissäni tästä, että se(kin) meni minulta ohi ja korkealta.
Suodatin kaiken mitä Nibbelink meille kertoi ja missasin paljon hyvää asiaa. Asian tuputtaminen ja muiden tyylien dissaaminen sai kuitenkin palkokasvin kasvamaan nenääni, joten en voinut (vaikka olisin halunnutkin) ottaa kaikkea avoimesti vastaan. Odotin tavallaan koko ajan sitä, milloin taas lytätään joku tapa toimia. Todennököisesti joku tapa, mitä olen tähän asti menestyksekkäästi toteuttanut.

Nibbelink puhui siis ihan asiaa, jos yritetään päästä ehdottomuudesta yli. Hänen tyylinsä perustuu hevosten käyttäytymiseen laumassa ja hän asettaa hevoselle rajat. Kun hevosilla on selkeät rajat, niiden on hyvä olla, kun ihminen pitää huolta niistä. Yksi hevosista tuli hänen iholleen ja Nibbelink potkaisi sitä ryntäsiin. Noin tekisi lauman johtajatammakin. Potkiminen ei kuitenkaan ollut käytössä kuin kerran, mutta Nibbelink esitteli meille kuusimetrisen köyden käyttöä. Se laitetaan kiepille käteen niin, että sitä voi käyttää kuten hevosen häntää. Jos hevonen kulkee talutuksessa tai vapaana liian lähellä, voi tätä tekohäntää heilutella selkänsä takana. Hevonen ymmärtää merkin ja ottaa vähän etäisyyttä.

Paineen lisäyksestä Nibbelink puhui paljon. Sitä ei lisätä asteittain tai portaittain, vaan jatkuvasti hieman lisäten. Tämä auttoi minua, sillä olen sellainen että annan paineen, jään odottamaan tapahtuuko, annan lisää painetta, jään odottamaan tapahtuuko jne. Annan painetta siis sykäyksittäin ja aina isompaa. Muulin kanssa käykin sitten niin että ensimmäiseen neljään steppiin se ei ole reagoinut mitenkään mutta viides on niin iso paine, että se häipyy paikalta.
Ja vain painetta pikkuhiljaa kasvattamalla voidaan eläintä opettaa toimimaan mahdollisimman pienillä avuilla.

Hevosen tuleminen ihmisen luokse pitäisi aina perustua vapaaehtoisuuteen. Kun teimme harjoituksia liinassa, ei Muulia saanut vetää narusta luokse, vaan käsi avattiin ja naru liukui kämmenellä. Jos Muuli tässä kohtaa tuli luokse, se oli lahja, koska sillä oli mahdollisuus valita. Vapaana olevaa hevosta ei edes voi narusta vetää luokseen, vaan se tulee jos tulee. Ja Nibbelinkin mukaan se tulee ihmisen lähelle, jos sillä on siinä hyvä olla.

Jos sillä ei ole hyvä olla, käy kuten ensimmäisenä päivänä kun Muuli hyppäsi picaderon aidan yli vapauteen.

Nibbelink puhui myös paljon itsestäänselviä asioita. Ihmisellä on se oma henkilökohtainen tila, jota pitää vaalia. Hevoselle asetetaan siinä kohtaa rajat, että kuinka lähelle ihminen sen päästää. Yksi hevonen nosti pään ilmaan kun sille laitettiin riimua. Tässä kohtaa kuvittelin näkeväni jotain todella hienoa hevosenkäsittelyä, koska yksikään hevosista ei ollut kovin ongelmallinen. Tämä pään nosto oli ensimmäinen ongelma.

Nibbelink laittoi riimua turvalle monta kertaa hevosta kehuen. Hän antoi jopa herkkuja tässä yhteydessä. Minäkin olisin osannut opettaa tuon! Mutta tietenkään tämä kurssi ei rakentunut vinkeille korjata ongelmia, vaan kokonaisvaltaisemmalle hevosenkäsittelytyylile. Tällä kurssilla hevoset ja niiden kanssa tehtävät harjoitukset olivatkin sivuosassa. Emme tulleet tänne kehittämään eläimiämme vaan itseämme.

Harjoitukset eivät koskeneet pelkkiä hevosia, vaan myös me ihmiset osallistuimme niihin. Talutimme toisiamme silmät sidottuina hakien sitä superkevyttä tuntumaa ja fiilistä, mikä hyvästä huolenpidosta tulee. Toisten taluttajien kanssa on mukavampaa silmät kiinni kulkevana "hevosena" kulkea kuin toisten. Eräässä harjoituksessa me kaikki 30 leidiä laitoimme silmämme kiinni ja kiersimme maneesin. Kai siinä oli tarkoitus havainnoida sitä, kuinka laumassa yhtä aistia vajaana pystymme liikkuman törmäilemättä?

Minä taas olen sellainen käytännön ihminen. Olen melko huono tulkitsemaan maalauksia, runoja tai biisien sanoja. En lue kirjoja niiden vallan mainion kuvailevan tekstin takia, vaan mielenkiintoisten juonenkäänteiden takia. En edes osaa sanoa, että missä kirjoissa on ollut oikein erityisen hyvää tekstiä, muistan vain mitä lopussa tapahtui ja oliko kirja mukaansatempaava. Nibbelinkin tapa kertoa menetelmistään meni välillä korkealta ja kovaa, jolloin tällainen tavallinen maalaisjuntti ei osaa sijoittaa sitä arkielämään.

Meitä ihmisiä on siis erilaisia ja minä opin parhaiten opettajilta, joitka opettavat asioita konkreettisella tavalla. Ja tämän takia en kokenut saavani kurssista niin paljon irti kuin olisin voinut saada.

En kuitenkaan vaipunut epätoivoon vaan nappasin kurssilta niin paljon hyviä juttuja kuin pystyin. Nyt mennään niihin harjoituksiin. Kurssilla tehtiin pääsääntöisesti vain kahta eri harjoitusta, seuraamista ja juoksuttamista.

Molempien muulien kanssa teimme paljon talutusharjoitusta, koska Nibbelinkin mukaan meillä oli eniten ongelmia sillä osa-alueella. Muulimme siis huitelivat missä sattuu kiinnittämättä meihin ihmisiin huomiota. Koska kurssin henki oli hyvin rauhallinen ja eläintä kunnioittava, en edes uskaltanut asettaa Muulille rajoja samaan tapaan kuin kotona. Tuntui että sain pahaa öögaa jo siitä, että Muulilla oli päässä naruriimu tavallisen riimun sijaan.

Talutusharjoituksessa kävelimme eläimen edellä peruuttaen niin, että eläimen pää pidettiin koko ajan meitä kohti. Jos eläin lähti huitelemaan vasemmalle, vaihdoimme omaa kulkusuuntaamme oikealle ja saimme jopa kiristää narua tarvittaessa. Pienen pään käännön saimme hallintaan omalla kädenliikkeellä. Tässä haettiin sitä, että ihminen asettaa hevoselle rajat. Ihminen tekee itsestään kannattavan seurata, koska muuten naru voi kirystyä ja se on hevosesta epmukavaa. Kun ihmistä seuraa päällään ja koko kropallaan, on mukavaa liikkua ja ihminen on rauhallinen. Ja labyrintissa ihminen pitää hevosesta huolta ja johdattaa sen läpi ilman, että hevosen kaviot osuvat inhottavasti puomeihin.

Kun eläin tuntui olevan tarpeeksi hyvin kiinni meissä, lähdimme suorittamaan labyrinttiä. Muulit olivat siinä hyvinkin kevyitä ja tulivat löysällä narulla perässä katsoen tarkkaan meidän ihmisten liikehdintää. Vieraan muulin kanssa oli tässä kohtaa paljon helpompi harjoitella kuin oman tutun. Ehkä vieras muuli on myös vieraille ihmisille kohteliaampi?

Upotan tähän muutaman lyhyen klipin. Niistä näkee vain se, mitä tehtiin, ei alkutilannetta, harjoitusta tai lopputilannetta. Näistä ei siis näe eläimen tai omistajan muutosta.

Toinen harjoitus, mitä tehtiin enemmän hevosten kanssa, oli picaderossa juoksuttaminen. Tehtävä alkoi niin, että hevonen oli vapaana, missä nyt sattui olemaankaan, ja ihminen päätti että hän menee juuri tuohon kohtan, missä hevonen sattui olemaan. Ja kun ihminen johtajatammana päättää haluta kulmaan, on toisen hevosen väistettävä pois. Näin hevonen saatiin liikkumaan.

Hevosta kohti tuli kävellä koko ajan. Jaloilla ei saanut astua ristiin ja oma rintamasuunta tuli olla hevosen painopistettä kohti. Painopiste on hevosen keskikohdassa, joka on suunnilleen satulavyön kohdalla. Tämä oli minulle erittäin vaikeaa, sillä vaikka kuinka kuvittelin käveleväni sitä kohti ottamatta ristiaskeleita, sain asiasta koko ajan huomautuksia. Kuvittelin liikkuvani täysin oikein, joten tämän korjaaminen itsenään tallilla tulee olemaan hyvin vaikeaa. Joudun varmaan kiinnittämään kissojen flexin juoksutusvyöhön ja pitämään kahvaa tissieni välissä. Siinä olisi suora rintamasuunta Muuliin.

Tarkoitus tässä oli se, että kun energiamme (rintamasuuntamme) kohdistuu hevosen keskipisteeseen, se kävelee eteenpäin. Jos energia on hevosen etupuolelle, tulemme blokanneeksi sen kulkureitin ja se pysähtyy. Jos energiaa taas suunnataan takapäähän, hevonen siirtää takapään ulos ja etupään sisään.
Omalla kehollamme me emme siis anna juoksutuksessa lisää vauhtia, vaan se annetaan kuusimetristä koulutusköyttä heiluttelemalla. Raviin voi siirtää myös niin että ryhdistäytyy itse ja juoksee miniaskeleita. Kun on aika hiljentää käyntiin, lysähdetään ja hengitetään ylos ja annetaan hevoselle rauha.

Tämän tyylisestä ympyrätyöskentelystä kerroin muuten paljon kattavammin keväällä kun kävin eräällä tallilla opiskelemassa tätä. Kurssin vetäjä on saanut hyvin vahvasti vaikutteita Nibbelinkin toiminnasta ja se olikin ihan samaa kuin mitä teimme nyt kurssilla.

Otan (ja olen ottanutkin jo) nämä molemmat harjoitukset käyttöön arjessani ja ne olivatkin kurssin parasta antia. Mutta koska kurssi kesti kolme päivää, odotin vielä enemmän. Odotin enemmän työkaluja arjen käyttöön, mutta nyt ymmärrän ettei kurssin ollut tarkoituskaan antaa niitä, vaan muuttaa meitä kurssilaisia hevosenkäsittelijöinä kokonaisvaltaisemmin.

En osaa sanoa olenko muuttunut. Sain uusia ideoita muulinkäsittelyyn, mutta en saa otetta ainakaan vielä tästä kokonaisvaltaisemmasta muutoksesta, enkä tiedä edes että haluanko. En halua kuulua mihinkään kuppikuntaan, vaan haluan tehdä niin kuin tuntuu hyvältä ja millä Muuli tuntuu toimivan hyvin.

Haluan tehdä naksutinkoulutusta, haluan että muuli myötää paineelle, haluan tehdä sen kanssa monipuolisesti kaikkia erilaisia juttuja.

Koska haluan, olen huono ihminen. Mutta silti jatkan valitsemallani tiellä höystäen sitä tämän(kin) kurssin antimilla.

Lue lisää

Yritin kuvata opetusvideota mm. positiivisesta vahvistamisesta, epäonnistuin

Sain blogiini ihan hiljattain postauspyynnön siitä, että miten olen totuttanut Muulia eri asioihin. Se kun ottaa pressut ym jutut melko hyvin vastaan nykyään. Olen julkaissut aiheesta videoita, kuvia ja tekstiä mutta sellaista koonti- tai ohjepostausta en ole tehnyt. Ajattelin viedä tämän ihan nextille levelille ja kuvata oheen myös videon. Ei minulla ollut tosin kuvaajaakaan, joten asia oli pakkokin videoida.

Ja kyllä tiedän että olen joskus avautunut että Muuliprojekti ei todellakaan anna mitään ohjeita Teidän rakkaiden eläintenne kouluttamiseen, mutta tästä aiheesta jopa minä kuvittelen tietäväni sen verran, että pystyn kuvaamaan videot ja selittämään asian kansantajuisesti.
Suunnitelmani hioutui seuraavanlaiseksi:

Laitan kentälle kolme erilaista tehtävää. Ensimmäisestä lähetän Muulin yli. Tarkoitukseni on että se ei kerrasta mene, jolloin joudun jumppaamaan sen kanssa negatiivista vahvistetta käyttäen. Eli Muulin olo on epämukava kaukana tehtävästä ja mukava lähellä tehtävää. Se saa siis olla rauhassa kun se tutkii tehtävää tai kokee sitä tai menee jopa yli.

Toisen tehtävän yli/läpi johdattelisin Muulin posiviitista vahvistetta käyttäen, eli odotan hiljaa vieressä että jotain tapahtuu ja kun tapahtuu, kehun ja annan kauraa. Tämän jälkeen jään paikoillani odottamaan seuraavaa liikettä Muulin taholta.

Kolmannen tehtävän oli tarkoitus näyttää sitä, miten itse toimin melkein aina. Sekoitan näitä menetelmiä siis hyvinkin sujuvasti. Eli lähetän Muulin jonkin asian yli ja kun se menee, annan lisäksi kauraa.

Aloitin negatiivisella vahvistamisella, koska kauran kanssa Muuli menee valitettavasti kauramoodiin, eikä sitä voi enää kehua yhtään. Kun nimittäin sanon "hyvä" se alkaakin tarkoittaa Muulille kauran antamista. Pitäisi tosiaan olla naksutin, jolloin eläintä voisi kehua sanalla "hyvä" muulloinkin.
Lopulta en päässyt käyttämään tasan mitään vahvistamista, koska esteeni eivät selvästi olleet yhtään haastavia Muulille. Pehmopuomieste oli vielä käytössä ihan ensimmäistä kertaa, Muuli ei ollut edes haistellut sitä ennen tätä!

Kokosin harjoituksista kuitenkin videon puheraidalla ja kaikella! Tekstitystä en tällä kertaa jaksanut siihen lisätä, sori! Kunhan keksin jotain tarpeeksi pelottavaa, saatan saada postauksen toteutettua alkuperäisellä idealla. Tai sitten etsin videoarkistoista esimerkkivideot.

Mietin tässä mielessäni, että kumpikin tapa (positiivinen ja negatiivinen vahvistaminen) on ihan yhtä toimiva. Usein kuulen (ja olen itsekin ajatellut) että mitäs jos ei sattunutkaan porkkanat mukaan.. Mutta kun sitä tarpeeksi paljon tekee ja siedättää eläintä erilaisiin asioihin ja tekemiseen, tulee siitä sille niin vahva rutiini ettei se tarvitse herkkuja.

Samoin negatiivisen vahvistamisen kanssa. Kun Muuli on ylittänyt tarpeeksi alustoja ja sietänyt selässään erilaisia asioita, on ihan sama mitä minulla loppupelissä on kädessä. Se on huomannut ettei se kuollutkaan ja että omistajalla nyt sattuu olemaan jotain kädessä. Eli en joka kerta joudu vääntämään sen kanssa että astutaanko alustalle vai ei.

Alussa pressun päälle asteleminen on aina eri juttu eri puolilla kenttää. Eli kun pressu siirtyy toiseen paikkaan tai on taiteltu eri kokoiseksi, se on Muulille ihan uusi juttu ja aloitetaan alusta. Mutta pikkuhiljaa pressusta tulee ihan okei, vaikka se olisi millaisessa mytyssä.

Lue lisää

Lipominen ja mutustelu ei kerrokaan hevosen ajatustyöstä

Lipomista ja suulla mutustelua pidettiin ennen pelkästään positiivisena asiana. Sanottiin, että hevonen ajattelee ja prosessoi oppimaansa. Eli jos hevonen lipoi ja pureskeli paljon, se teki hyvällä moodilla töitä. Kuitenkin viime vuosina lipomisesta onkin tullut huonompi juttu, se ei nimittäin kerrokaan mistään ajatustyöstä vaan siitä, että olemme ajaneet hevosen äärirajojensa yli hetkeä aiemmin.

Sue McDonnell on eläinten käyttäytymistieteilijä ja tuntee erityisen hyvin hevosten mielenliikkeitä. Hän kertoo The Horse-lehden artikkelissaan "The Science behind "licking and chewing" in horses" että lipominen ja pureskelu eivät olekaan niin hyviä juttuja, kuin valtaväestö ajattelee. "Nuoleminen ja pureskelu on varmasti yksi väärin ymmärretyin käyttäytymisele hevosilla", McDonnell tylyttää heti artikkelinsa alussa.

"Se kertoo yksinkertaisesti siitä, että hevosen autonomisessa hermojärjestelmässä tapahtuu muutos, joka saa aikaan syljen eritystä, joka taas saa aikaan nuolemisen ja pureskelun" McDonnell jatkaa ja kertoo että tätä tapahtuu yleensä jonkinlaisen uhan tai häiriön jälkeen, kun hevonen pääsee jälleen rentoutumaan.

Hevosen (ja ihmisen) hermosto koostuu kahdesta pääosasta, parasympaattisesta ja sympaattisesta. Nämä hermostot ovat autonomisia eli tahdosta riippumattomia. Eläin tai ihminen ei siis voi säädellä esimerkiksi verenkertonsa tai ruuansulatuselimistönsä toimintaa vaan ne toimivat ihan itsestään. Parasympaattinen hermosto on aktiivisimmillaan kun hevonen on rauhallinen ja levollinen, esimerkiksi lepäillessä tai syödessä. Noissa tilanteissa sydämen syke hidastuu, hengitystiheys laskee ja ruuansulatuselimistön toiminta vilkastuu; sylkeä erittyy normaaliin tapaan.

Sympaattinen hermosto aktivoituu, kun eläin on stressitilanteessa, fyysisessä rasituksessa tai tuntee kipua. Näissä tilanteissa hengitystiet avartuvat ja hengitys tihenee, sydän sykkii tiheämmin ja hapekas veri suuntautuu lihaksiin ruuansulatuselimistön ja ihon sijaan. Syljeneritys vähenee, koska stressaavassa tilanteessa ei ole tarpeen syödä, ei itse asiassa ole edes nälkä. Hevosen keho siis valmistautuu toimimaan. Kaikki tämä tapahtuu autonomisesti eli tahdosta riippumatta. Edes ihminen hyvin tiedostavana tyyppinä ei voi päättää, että stressi loppui nyt ja on aika päästää parasympaattinen hermosto voitolle.

Postaus on kuvitettu toukokuussa ottamillani kuvilla, joissa hevoset toimittavat normaaleja toimiaan kun ne on ensimmäistä kertaa päästetty yhdessä laitumelle. Nämä ovat viettäneet jo pitkään aikaa vierekkäisissä tarhoissa ja karsinoissa, joten ne eivät ole toisilleen vieraita. Ruskeat tammat asuvat myös samassa tarhassa, kimo ruuna on asunut omassa tarhassaan tammojen vieressä.

Hevosen oletustilassa elimistön toimintoja hoitelee pääasiassa parasympaattinen hermosto, sympaattinen aktivoituu vain normaalista poikkeavissa tilanteissa. Kun stressaava tilanne on mennyt ohi, ottaa parasympaattinen hermosto taas päävastuun ja sen huomaa esimerkiksi siitä, että syljen eritys lisääntyy. Samalla hevosen sydämen lyöntitiheys hidastuu, hengitys hidastuu ja veri alkaa kiertää enemmän ruuansulatuselimistössä lihasten sijaan. Näitä merkkejä on kuitenkin melko vaikeaa huomata, joten lipominen on selkein merkki stressitilanteen loppumisesta.

Huulten lipominen liittyy siis siihen, että syljen eritys on palautunut normaaliksi ja hevosen kokema stressitilanne on mennyt tai menossa ohi. "Kun sympaattinen hermosto aktivoituu, hevosen suu kuivuu todella nopeasti. Kun häiriötilanne menee ohi ja hevonen alkaa jälleen rentoutua, myös kuolaa alkaa jälleen erittyä. Lipominen kertoo siis vain siitä, että hevosen suu kostuu jälleen normaaliksi" McDonnell tiivistää artikkelissaan ja jatkaa "Eli kyllä lipominen kertoo rentoutumisesta, mutta sitä ennen hevonen on kokenut stressiä tai kipua."

McDonnellin mukaan muita toimintoja, jotka kertovat stressitilanteen ohittamisesta, ovat itsensä raaputtaminen, huokailu, haukotteleminen ja venyttely. Näitä toimia ei nimittäin koskaan harjoiteta stressaavassa tilanteessa, vaan vasta hevosen ollessa rento tai rentoutumassa.

Hevosten elämä saattaa sisältää stressiä ihan luonnostaankin. Hevoset ovat hetkeä aiemmin päästetty samalle laitumelle ensimmäistä kertaa.

Koska Muuli saa oppimistilanteissa usein kauraa, on sen stressimäärä helppo havaita. Pari kertaa se on ollut niin rajoilla, ettei se ole ottanut kauraa ollenkaan, silloin harjoitus on lopetettava siihen. Jos huulet ovat kovat ja Muuli ottaa kauraa huolimattomasti ja liian nopeasti, on stressitaso jo melko korkealla. Jos se taas kuolaa koko käden ja nuolee jokaisen kauranjyvän suuhunsa, on se hyvässä ja vastaanottavaisessa moodissa. Vain rento eläin voi oppia ja omaksua uusia asioita, joten siksi eläimen stressitaso olisi hyvä tunnistaa koulutustilanteissa.

McDonnell antaa artikkelissaan esimerkkejä ihmisten elämästä. Talvella autoa ajaessa voi tulla tilanne, jossa liukkaalla kelillä menettää autonsa hallinnan, vaikka vain sekunniksi. Siinä ehtii ajatella kaikki mahdolliset skenaariot, sydän hakkaa, kylmää hikeä puskee ja hengitys nopeutuu ja muuttuu pinnalliseksi. Kun tilanteesta sitten selviää ehjin nahoin muuta liikennettä vaarantamatta, tuntee suurta helpotusta. Toinen esimerkki liittyy siihen kun autoa ajaessa poliisiauto laittaa takana valot päälle, mutta kun se ajaakin pillit soiden ohi, tuntee kuski yleensä suurta helpotusta vaikka tiesikin ettei ollut töpeksinyt ja että verotkin on maksettu. Fyysisiä oireita stressaavan tilanteen lauettua ovat sydämen lyöntitiheyden hidastuminen normaalisti, haukoittelu ja nieleminen. Hevosessa tapahtuvat nämä kaikki samat reaktiot, kun se palautuu pelottavasta tilanteesta.

"Olen kuullut että moni hevostenkouluttaja kertoo mutustelun tarkoittavan sitä, että hevonen prosessoi oppimaansa. Erityisen usein sitä näkee silloin, kun hevosta juoksutetaan pyörötarhassa tai se on ahdistunut lastaustilanteessa. Kun harjoituksessa pidetään pieni tauko, jonka aikana hevonen lipoo, sanotaan, että se miettii äskeistä", McDonnell kertoo ja jatkaa "Oli hevonen sitten peloissaan, hämillään tai väsyksissä juostessaan pyörötarhassa tai trailerin takana, hevosen hermosto on sympaattisessa tilassa. Kun harjoittelussa pidetään tauko, hevonen alkaa palautua parasympaattiseen tilaan eli rentoutuu. Sen näkee helpoiten nuolemisesta ja pureskelemisesta".

McDonnell kertoo vielä, että lääkkeetkin voivat saada aikaan näitä reaktioita, joten reaktiot eivät välttämättä liity mitenkään hevosen ajatustoimintaan vaan ovat täysin tahdosta riippumattomia.
Lipominen ja mutustelu saatetaan liittää myös hevosen alistumiseen, mutta suoraan nämä eivät siitä kerro. Joskus hevosten välinen vuorovaikutus saattaa aiheuttaa toiselle hevoselle ahdistusta esimerkiksi silloin, kun laumaan tulee uusia hevosia. Kun tilanne rauhoittuu ja eläimet rentoutuvat, palaa syljen eritys normaaliksi. McDonnell kertoo että varsojen ja nuorten hevosten tekemä suun aukominen ja "naksuttelu" ei liity hermoston toimintaan, vaan se kertoo juuri alistumisesta. Naksuttelemalla varsa kertoo laumassa vanhemmille hevosille että se on vielä pieni ja antaa periksi. Jotkut vanhemmatkin hevoset saattavat tehdä sitä jos ne eivät pääse aggressiivisesti käyttäytyvää hevosta pakoon.

Aasi- ja muulitammat availevat suuta myös kiimassa ollessaan ja kuolaavat samalla voimakkaasti. Aasiorit tekevät sitä myös kun tapaavat uusia tai kiimassa olevia tammoja.

Rautias tamma pitää huolen omasta tummasta tammastaan ja kimo ruuna ajetaan kauemmas.

McDonnellin artikkelin luettuani jäin miettimään, että kuinka paha virhe sitten on, jos muuli tai hevonen lipaisee huuliaan kertoen siitä, että se on hetkeä aiemmin viety äärirajoille. Onko nuorta eläintä mahdollista opettaa niin, ettei sympaattinen hermosto aktivoidu missään tilanteessa? Kuinkakohan kauan menee ennen kuin lipomista aletaan pitää valtaväestönkin mielestä negatiivisena asiana?

Kari Vepsä kertoi klinikallaan huhtikuussa, että hevosta voidaan rauhoittaa haukottelemalla ja ihan totta, haukottelu tarttui tuolloin Vepsältä vieressä olleeseen lastattavaan hevoseen. Vai tarttuiko se oikeasti, vai oliko hevonen joka tapauksessa rauhoittumassa kun se sai hetken seistä paikoillaan? Voiko hevosen saada haukottelemaan samalla kun se hyppii pystyyn trailerin takana? Luultavasti ei.
Hevosen pään ohjaaminen alas on toinen keino saada hevonen rauhalliseksi ja sellaiseen tilaan, jossa sen on mahdollista oppia uusia asioita. Jännittynyt hevonen vetää päänsä taivaaseen ja valmistautuu pakenemaan kun rentoutunut hevonen kulkee pää alhaalla. Voidaanko hevosta huijata rentoutumaan kytkemällä sen pää apuohjalla alas?

Rentoutunut hevonen erittää kuolaa, joten pieni "huulipuna" kouluratsun suussa on tavoiteltava asia. Jos kuolaa ei tulisi yhtään, kertoisi se hevosen olleen koko ajan stressaantunut. Herkkupalat saavat hevosen kuolaaman luultavasti hieman enemmän kuin se normaalisti kuolaisi, mutta ultimaattisessa stressissä se ei ota herkkujakaan.

Ruokaa syövä hevonen on rauhallinen, mutta voimmeko ruokaa antamalla rauhoittaa hevosta vai rauhoittuuko hevonen "itsestään" ja alkaa syödä vasta kun on tarpeeksi rauhoittunut?
Loppujen lopuksi lipominen ja mutustelu ovat juuri sitä, mitä valtaväestö ajatteleekin. Se kertoo siitä, että hevonen on rentoutumassa. Mutta sitä ennen hevoselle on aiheutettu stressiä (tai olisiko ärsyke parempi sana?). Onko lipominen siis ollenkaan tavoiteltava asia vai tulisiko sitä välttää kaikin keinoin? Missä vaiheessa kukaan ei enää kehtaa julkisesti kertoa että "hevoseni haukotteli eilen ratsastustunnin päätteeksi?"

Lähteet:
McDonnell, S. 2016. The Science Behind "Licking and Chewing" in Horses. The Horse 5.10.2016. Viitattu 10.6.2017. http://www.thehorse.com/articles/38258/the-science-behind-licking-and-chewing-in-horses
Wikipedia. Parasympaattinen hermosto. Viitattu 10.6.2017. https://fi.wikipedia.org/wiki/Parasympaattinen_hermosto
Wikipedia. Sympaattinen hermosto. Viitattu 10.6.2017. https://fi.wikipedia.org/wiki/Sympaattinen_hermosto
Ps. Muuli tulee jatkossakin joutumaan äärirajoilleen ja sietämään ärsykkeitä. Ehkä kadun sitä kymmenen vuoden päästä, ehkä en. Näillä mennään nyt.

Lue lisää

Amerikkalaisten hulluimmat muulinkoulutusvinkit

Ostin joskus pari vuotta sitten oikein mainion kirjan, The Mule Behaviour Problem Solver, jossa kuusi maankuulua yhdysvaltalaista muulinkouluttajaa jakavat neuvojaan erilaisiin ongelmiin. Meredith Hodges on näistä itselleni tutuin, sillä hän on kirjoittanut paljon tekstejä myös aaseista. Steve Edwards on seuraavaksi tutuin, mutta ei aina hyvässä mielessä. Muut kouluttajat ovat nimeltä tuttuja Facebookin muuliryhmistä, mutta nämä kaksi ensin mainittua tuottavat eniten ilmaista materiaalia ja ovat sen takia tutumpia.

Yhdysvalloissa on lisäksi paljon kouluttajia, jotka pitävät klinikoita eri puolilla maata ja ovat sitä kautta tuttuja. Esimerkiksi Ty Evans pitää paljon klinikoita ja hänen Facebook-sivullaan on paljon materiaalia klinikoilta. Meredith on varmasti tuotteistanut tietonsa kaikista parhaiten ja paketoinut mukavasti dvd-levyjen muotoon. Hän on myös ainut, joka käyttää runsaasti positiivista vahvistamista muulien kanssa. Se on muuten vielä ihan uusi juttu redneckien keskuudessa, suurin osa muuleista koulutetaan nimittäin ihan vain pakolla, väsyttämällä ja floodaamalla.

Noniin, sitten näihin muulinkoulutusvinkkeihin. En muuten yhtään ihmettele miksi näitä jaetaan nimenomaan muulinomistajille. Vain muulinomistajalle voi tulla tällaiset niksit mieleen.

Muuli lähtee kävelemään selkäännousussa

Laita sen jalkaan "humble hobble" eli sido sen toinen etujalka koukkuun. Tee maastakäsittelyä niin että muuli joutuu liikkumaan kolmella jalalla ja jos se ei siltikään seiso selkäännousussa, laita yksi jalka koukkuun ja nouse sitten ja lähde maastoon. Pian muuli oppii että paikoillaan seisominen on parempi ratkaisu.

Vinkin tarjosivat Chris & Kelli French

Humble hobble

Muuli ei anna koskea korviinsa

Muulilla on yleensä kaksi syytä, miksi se ei anna koskea korviinsa. Niissä voi olla täitä tai punkkeja ja korvat ovat kipeät. Tai sitten muulilla on käytetty huonosti sopivia varusteita, eikä se halua että sille puetaan suitset eikä sen takia laske päätä tai anna koskea korviinsa. Jos siellä on hyönteisiä tai korvia pitäisi hoitaa korvatipoilla, mutta muuli ei anna koskea sinne, on sen korviin jotenkin päästävä. Tai muuli on voinut aiemmin olla kipeä korvistaan, mutta sille on jäänyt tavaksi nostaa päätään ja kiskoa korvat pois. Aiemmin epäsopivat varusteet on voitu korvat sopivilla, mutta muuli ei sitä vielä tiedä eikä anna koskea.

Tämä ratkaistaan niin että muulille annetaan muuta mietittävää jolloin korvat saadaan putsattua nopeasti tai suitset saadaan nopeasti päähän jolloin muuli ei ehdi rimpuilla eikä asiasta tule turhan suurta numeroa. Muulille laitetaan huulipuristin.

Huulipuristimella voidaan korjata monia ongelmia. Sitä pidetään päällä vain vähän aikaa, maksimissaan minuutti. Sen aikana kosketellaan korviin. Muulin tulee olla paikoillaan koko ajan. Lopuksi pääsee palkinnoksi eroon huulipuristimesta ja se oppii että korviin koskeminen ei ollutkaan niin paha juttu.

Huulipuristimesta vinkkasivat Red & Julie Wycoff

Huulipuristin, joka ei tarvitse toista ihmistä pitelemään sitä samalla.

Naruriimun paikka muulilla ja come along hitch

Naruriimu puetaan muulille paljon alemmas kuin hevoselle, sillä muuli on herkkä turvastaan, ei suustaan kuten hevoset. Muulia ei siis hallita kuolaimilla ollenkaan, vaan liian alhaalla turvalla olevalla naruriimulla. Kun muuli toimii naruriimussa ollessaan väärin, tuntee se inhottavaa tunnetta eri puolilla päätään. Jos se pakittaa, tuntuu se pahalta niskasta ja jos se rynnii eteen, tuntuvat turvalla olevat solmut pahalta. Moni muuli ja aasi ei kunnioita riimujaan koska riimut on säädetty huonosti eivätkä ne tee eläimen oloa tukalaksi silloin, kun eläin painaa riimua vasten.

Steve Edwardsilla on myös työkalu tuhmille muuleille, se on köysi, josta solmitaan muulin päähän "come along hitch". Siitä kun tempoo niin pahinkin rykijä talttuu. Steven tapa on että ask - telling - demand, eli ensiin pyydetään nätisti, sitten kovemmin ja lopuksi rynkytetään kovaa.

Toimintaperiaate ja come along hitch tulee erittäin selväksi tällä videolla. Siinä kerrotaan myös millä korkeudella tämän narun ja naruriimun tulisi olla.

Muulivarsa jumittaa talutuksessa

Aasit ovat hyviä ja kärsivällisiä apureita kun muulivarsoja opetetaan liikkumaan ja myötäämään samalla paineelle. Kiinnitä muulivarsa riimusta aasin riimuun sen pituisella narulla että muuli on koko ajan suunnilleen aasin lavan kohdalla. Naru ei siis saa olla kovin pitkä. Tee tämä vain turvallisessa aitauksessa, ei siis piikkilankatarhassa. Parin päivän kuluttua varsa suhtautuu talutukseen todella myönteisesti.

Tästä perinteisestä tavasta muistutti Cindy K. Roberts.

Vanhempia muuleja totutetaan talutukseen sitomalla ne traktorin perään. Selkään voi lisäksi laittaa satulan ja satulan sivuille voi laittaa roikkumaan ämpärit täynnä kiviä. Tottuu samalla liikkeeseen ja painoon selässään ja kyljissään. Alla on video myös siitä. Lisäsin videon postaukseen julkaisun jälkeen, 12.6. kun satuin löytämään sen Instagramista.

Kuvassa taitaa olla hevosvarsa aasissa kiinni. Aaseja nimittäin käytetään niidenkin kanssa.

Added some buckets with rocks in them for some more noise... #mule #muletraining #progress #gaitedtype

A post shared by Trent Pendel (@tmp_highliner) on Jul 25, 2016 at 7:07pm PDT

Muuli nostaa ratsastaessa pään ylös ja häipyy

Muuleilla voidaan käyttää martingaalia estämässä pään nousu. On olemassa jopa erityisesti muuleille suunniteltu "mule riders martingale", joka toimii samaan tapaan kuin thiedemanit, eli käteen tulee vain yhdet ohjat. Luulin ettei kankikuolainten kanssa voisi käyttää tällaista, mutta näköjään voidaan, kunhan se jätetään varmasti löysälle kuten kuvassa [sarkasmi].

Paras kuolain on Max Harshan kuolain (kuvassa), jossa on pieni kielentila ja rautalenkki turvan yli, eli se toimii muulissa kahdella tapaa, painaa turvasta ja suusta pidättäessä. Se on siis mukana hackamore, mutta turvan päällä olevaa osaa ei ole mukavasti pehmustettu vaan se on ohutta rautaa. Kuvassa oleva on tosin näköjään vuorattu nahalla.

Koskan Yhdysvalloissa nyt vaan ratsastetaan westerniä suurimmaksi osaksi, suositellaan muuleillekin pelkästään erilaisia kankikuolaimia. Kielentilallinen on paras, koska se pakottaa muulin luotiviivalle. Pidättäessä kielentila osuu muulin kitalakeen.

Vinkit martingalista ja kuolaimesta antoivat Red ja Julia Wycoff

Martingaali

Muuli ei seiso kiinni sidottuna paikoillaan

Pihaan voidaan rakentaa kätevä patience pole, joka on pitkä pystytolppa, jonka päässä on pyörivä vaakatasossa oleva tanko. Muuli sidotaan tankoon ja jätetään paikoilleen. Se kokeilee siinä kaikenlaista, kierii, hyppii pystyyn ja potkii. Voi vaatia jopa 12 tunnin seisottamisen ennen kuin muuli seisoo rauhallisesti. Silloin se haetaan pois ja päästetään syömään tai kavereiden kanssa. Sitä ei saa jättää valvomatta, ainakaan kovin pitkiksi aikaa.

Tällä tavalla muulia voidaan vierottaa myös läheisriippuvuudesta. Se jätetään yksin kiinni niin pitkäksi aikaa kun se rauhoittuu. Silloin se pääsee muiden muulien tai hevosten luokse.



Kirjassa on toki paljon sellaisiakin neuvoja, joita Suomessa käytetään mielellään. Totutetaan muuleja erilaisiin asioihin pitkän kaavan mukaan ja nätistiä ja muistutetaan että siellä selässä ei saa hytkyä ja ottaa tukea ohjista, silloin muuli saattaa kieltäytyä liikkumasta. Satulan tulee olla tarpeeksi takana eikä lapojen päällä kuten se monissa kirjankin kuvissa oli. Että on siinä suurin osa asiasta sellaista mitä ei Suomessa ainakaan vielä ole tyrmätty eläintenkouluttajien toimesta.

Ei tämä nyt ehkä ihan sitä muuliwayta ole mitä itse haluan toteuttaa, mutta kun kauhistellaan aina jenkkien brutaaleja ja vanhanaikaisia tapoja, kannattaa muistaa että siellä jos jossain on sitä horsemanshippiä ja toimivia eläimiä. Toisaalta pitää muistaa että siellä on muuliainesta niin paljon, että kaikenmaailman Espanjan ihmeistä ei edes tarvitse yrittää saada peliä, joku kill pen siitä mielellään sen pari sataa maksaa ja myy Meksikoon makkaraksi.

Lue lisää

Nami vs narunpyörittely, esimerkki muulielämästä

Tässä ihan hiljattain yhtenä päivänä kentällä sattui mielenkiintoinen juttu, jonka halusin tulla jakamaan blogiinkin. Juuri tästä kyseisestä tapauksesta ei ole minkäänlaista materiaalia, joten ensimmäisen kerran Muuliprojektin historiassa joudun kuvittamaan tämän postauksen ihan muilla kuvilla.

Kentällä oli kahdet puomit. Ne olivat vastakkaisilla pitkillä sivuilla, toiset olivat ravipuomit ja toiset laukkapuomit. Puomien etäisyydellä ei kuitenkaan ole tämän kanssa mitään tekemistä vaan sillä, että toiset puomit olivat sillä sivulla, jossa hevoset ja Muuli joskus pöllöilevät. Vieressä on pelto ja kaislikossa suhisee ja sitä rataa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun Muuli kieltäytyi aluksi kävelemästä ollenkaan toisten puomien luokse. Ongelmana ei siis ollut ne puomit, vaan se tuijotteli kauas pellon yli.

Koska olen vielä enemmän naminsyöttäjä, lähdin ratkomaan ongelmaa nameilla. Muulin saaminen pelkosivulle oli oma operaationsa jonka ratkaisin niin, että annoin pitkän narun, otin kauraa, ojensin käden ja odotin että Muuli kävelee luokseni. Tämän jälkeen talutin sitä edestakaisin pitkää sivua ja aina kun sen pää laski alemmas, kehuin ja annoin kauraa. Se oli silti jännittynyt ja tuijotteli pellolle, mutta suostui sentään kävelemään eikä tuntunut siltä että olisi lähdössä käsistä. Ihan löysällä narulla se tuli, mutta pysytteli aika vieressä sensijaan että olisi lompsinut perässä pitkällä narulla.

Kuvitan postauksen vanhemmilla laidunkuvilla. Kuva: Emmi Jormanainen

Tämän jälkeen juoksutin sitä muutaman kierroksen narussa kentän keskellä. Pelkopuolella se aina oikaisi ja ympyrän yhdestä sivusta tuli suora. Ja ei, Muuli ei suostunut menemään kauemmas vaikka huidoin keskeltä sitä kauemmas minusta, se vain kyttäsi pellolle ja oikaisi lapa suorana. Kun menin turvallisemmille vesille, oli ympyrä taas ympyrä.

Muuli ei siis halunnut mennä sinne, enkä tietenkään saanut sitä juoksutettua niiden puomienkaan yli.

Tässä kohtaa ajattelin että okei, luovutetaan tältä päivältä, huomenna on parempi päivä. Muuli suoritti ne toiset puomit kuitenkin erinomaisesti, joten oltiin jo treenattu ihan kivasti.

Alla oleva video on eri päivältä, mutta siinä on ne samat ravipuomit, eli ne, jotka Muuli meni ihan tuosta vain alusta saakka.

Tein sen kanssa kuitenkin vielä talutusharjoituksia eli ihan perinteistä narunpyöritystä. Muuli kun oli tuolla pelkopuolella kävellyt häiritsevän lähellä, harjoittelin sen kanssa sitä, että se tulee perässä, mutta niin pitkässä narussa kuin minkä sille annan. Se myös pysähtyy samalla kun minä pysähdyn eikä tule kiinni. Tätä teetti hevosenomistajalle muun muassa Parelli ja Vepsä ja olen tätä harjoitellut paljon Muulin kanssa. Se on siinä itseasiassa tosi hyvä eli ei tarvitse pysähtyä silleen erityisen selkeästi kuin pari kertaa niin Muuli seuraa tarkasti minun kehonkieltäni.

Kävelin kentän ympäri (pelkosivua lukuunottamatta) muutaman kerran.

Muuli hyppäsi tukin yli ihan vapaana, ihan vapaaehtoisesti. Kuva: Emmi Jormanainen

 Sain sitten jostain päähäni että kokeilen niitä pelkopuolen puomeja vielä kerran, kun Muuli oli niin hyvin hallussa maastakäsin.

Ja sehän muuten meni ne. Ei mitään epäröintiä tai kyttäystä vaan yli vaan! Vaikka puomit olivat laukkapuomin mitassa, pääsi Muuli niiden yli sujuvasti ravissakin. Se ei hermostunut edes siitä, että jouduin puomien vierellä kävelemään aika reippaasti eteen, jotta Muuli pystyi ravaamaan kaikki puomit suoraan yli ja kääntymään ympyrälle vasta puomien jälkeen.

Jos olisin heti alussa lyönyt rautaa suuhun ja pakottanut Muulin puomeille, olisi se varmasti lähtenyt lapasesta. Sen verran se nimittäin puuskutti ja vauhkosi. Tämä vaihtoehto ei oikeastaan edes tullut mieleeni. Namivaihtoehto toimi kyllä sen verran että Muuli käveli kanssani, mutta en pystynyt juoksuttamaan sitä sinne. Se siis vaati tukea vierelleen. Ja kun lopulta tein ihan vähän maastakäsittelyä, jossa Muulin piti seurata minun liikkeitäni ja pysyä omalla paikallaan ottamatta ylimääräisiä askeleita, se toimi puomeillakin. Saattoihan siellä pellolla ollakin jotain ihan oikeasti kytättävää, joka sitten lähti jossain kohtaa pois, mistäs mä tiedän.

Kuva: Emmi Jormanainen

On ainakin kaksi tapaa saada muuli pelottavaan paikkaan. Joko se saa siellä aina kauraa tai sitten se joutuu kunnolla hommiin jos se ei mene sinne. Tämä hommiin laittaminen ei vielä isoissa pelkojutuissa toimi, koska Muuli on ihan kykeneväinen repimään itsensä käsistä irti jos tilanne sitä vaatii. Ehkä paras combo onkin saada se edes käymään pelottavassa paikassa kaurojen avulla ja jatkaa siitä maastakäsin. Olen lukenut (valitettavasti tähän ei ole nyt lähdettä), että kun eläin tekee ensimmäisen kerran jotain tosi rohkeaa tai menee tosi vaaralliseen paikkaan (esim traileri), se pitäisi palkita ruhtinaallisesti. Seuraava kerta on sitten paljon parempi.

Kuva: Emmi Jormanainen

 Tuli mieleen tapaus eräältä toiseltakin päivältä. Muulilla oli ratsastettu melko onnistuneesti ja vein sen laitumelle palkinnoksi. Kun puolen tunnin kuluttua olin menossa hakemaan sitä, ei se valitettavasti laukannut häntä hulmuten luokseni vaan jatkoi syömistä. Lähestyin sitä narun kanssa ja kutsuin sitä koko ajan. Olen nimittäin pari kertaa ravauttanut sitä laitumella hyvien kuvien (mm tässä postauksessa) toivossa, ja Muuli on sellainen että tuon jos jonkun se muistaa. Ja muisti tälläkin kertaa. Se nimittäin lähti raviin kun olin suunnilleen kymmenen metrin päässä, mutta sen sijaan että se olisi häipynyt toiseen päähän laidunta, se ravasi luokseni, tarjosin kauraa ja laitoin narun kiinni.

Hyi minua, olin taas laittanut sen laitumelle naruriimu päässä.

Lue lisää

Muuliwayta kehittämässä: Liinatyöskentely

Päivintalli on tuusulalainen hyvän mielen talli, joka on erikoistunut maastakäsittelyyn ja luonnollisen hevostaidon opettamiseen. Tallilla järjestetään myös lyhyempiä ja pidempiä kursseja ja hollantilainen Piet Nibbelink on myös kurssittanut tallilla monta kertaa. Eilen tallilla tarjoiltiin opetusta maastakäsittelyyn ja erityisesti liinatyöskentelyyn ja juoksutukseen hevosen kanssa. Ilmoittauduin tietenkin mukaan.

En ollut käynyt tallilla koskaan aiemmin, mutta vastaanotto oli heti pihaan ajaessa erittäin lämmin. Harvoin tallilla näytetään mihin voi parkkeerata auton ja tallien pihat ovat usein sellaisia, ettei niihin montaa autoa edes mahdu, ainakaan jos liikennettä ei ohjaa kukaan. Tallin isäntä viittoi minut ruutuun ja Päivi tervehti minua lämpimällä kädenpuristuksella kahvipöydän äärellä.

Kerroin, että olen osallistumassa muulini kanssa Pietin kurssille ja Päivi kertoi että Piet on yksi hänen opettajistaan. Odotinkin innolla mitä tuleman pitää, koska haluan tietenkin valmistautua mahdollisimman hyvin Riihimäen kurssia varten, jolloin voin oppia mahdollisimman paljon uutta.

Meitä osallistujia oli kuusi ja kurssi järjestettiin yhdessä Keravan opiston kanssa. On todella mukavaa kuinka kansanopiston kurssit eivät enää olekaan pelkkää pitsinnypläystä ja hassuhattujen huovuttamista, vaan myös muualla tapahtuvia lyhyitä kursseja. Keravan opisto järjesti vuosi-pari sitten myös hevosvalokuvauskurssin, jolle en tosin pystynyt osallistumaan. Hienoa edistystä kaiken kaikkiaan!

Tällä kertaa postauksen kuvat ovat valitettavasti kännykkälaatua. Rajasin ja käsittelin nämä kuitenkin parhaan taitoni mukaan Photoshopissa.

Pakollisen esittäytymiskierroksen jälkeen Päivi kertoi ajatuksiaan sekä luonnollisesta hevostaidosta, hevosen pidosta, maastakäsittelystä ja itse juoksutuksesta. Hän ei ajattele juoksutuksen olevan ratsastuksen "korvaavaa" hikiliikuntaa, jota tehdään siksi kun ei ehditä tai jakseta satuloida. Ei ole mitään järkeä juoksuttaa hevosta kierrostolkulla ravissa ja laukassa ympyrää vain siksi, että se liikkuisi vain liikkumisen takia, vaan tekemisen pitää olla laadukasta.

"Mielummin 10 metriä laadukasta ja oikein päin ravattua ravia kuin 100 metriä pää asettuneena ulos", Päivi kertoi.

Hevoset tarhaavat tallilla isoissa tarhoissa porukoissa. Oli rauhoittavaa seurata päivänokosia ottavia hevosia viereisessä tarhassa teoriaa kuunnellen. Hevoset tekivät juuri kuten kuuluukin, hamuilivat heiniä, piehtaroivat, jäivät makaamaan ja liikuttelivat toisiaan. Vapaata heinää tallilla ei ole, mutta runsaasti ruokintakertoja. Hevosenkäsittelyyn Päivi antoi seuraavan vinkin;

"Kun haette hevosen tarhasta, te viette siltä jotain pois kun se joutuu poistumaan mukavuusalueeltaan ja kaverit jää sinne. Sensijaan että puomilla koko ajan hevoselle sanotaan "ei, ei, ei" kun se liikkuu tai pyörii, kannattaa antaa sille tuppo heinää. Se korvaa sitä menetystä kun kaverit jäi taakse ja on hyvä antaa heinää muutenkin ennen kuin alkaa niin sanotusti hommiin jottei vatsahapot polttele mahaa."

Varusteina Päivi käyttää ihan tavallista riimua. Ei siis naruriimua, vaan normaalia nylonriimua. Liinan hän kiinnittää aina riimun sivulle, jotta mahdollinen veto tulee oikein ja samalla hevonen oppii ohjasapuja, koska ohjakin olisi kiinni sivulla eikä riimun alla. Toki tämä vaatii sen, että naru vaihdetaan aina toiselle puolelle eikä suuntaa voi vaihtaa vain peruuttamalla ja hevosen lähettämisellä uuteen suuntaan.

"Suunnanvaihtoja juoksutuksessa teen sitten paljon freenä, eli kun hevonen on vapaana niin niitä saa helposti tehtyä", hän kertoo. Freenä tekeminen on siis vapaana olevan hevosen kanssa tekemistä.

Liina on kiinni riimun sivurenkaassa.

Kuolaimista juoksuttamista Päivi ei suositellut, koska ei halua missään tilanteessa aiheuttaa kivun tunnetta hevosen suuhun. Tietenkään juoksutuksessa ei ole koskaan tarkoituksena tuottaa kipua, mutta jos jotain tapahtuu, hevonen ottaa lähdöt, ihminen vetää vastaan ja hevonen tuntee kipua. Hevosella puskee pakoreaktio päälle ja jos samaan aikaan se tunteekin kovaa kipua suussaan, on pakoreaktio ensi kerralla vielä herkemmässä.

Sivuohjiakaan Päivi ei käytä ja kertoi tuoreesta tutkimuksesta jossa hevosen selän liikkuvutta oli tutkittu juoksuttaessa erilaisilla apuvälineillä. Pelkästä riimusta juoksuttaessa hevonen oli käyttänyt selkäänsä eniten ja kun hevoseen lisättiin apuohjia ja juoksutussysteemeitä, oli selän käyttö huomattavasti heikompaa.

Hevosia koulutetaan vahvisteilla. "Käytän sekä positiivista että negatiivista vahvistetta tai tuplavahvistetta. Rankaisuun en usko ollenkaan", Päivi kertoi. Hän käyttää palkintoina porkkananpaloja, mutta ei samassa laajuudessa kuin naksutinkouluttaja käyttäisi (palkinto viiden sekunnin välein). Toki käytännön harjoituksissa käyttämämme hevonen, Arda, oli kokenut näissä hommissa, joten ei ole mitään syytäkään palkita sitä kaikista oikein menneistä asioista.

Käytännön osuus alkoi ihmiskokeilla. Ensin rentoutimme itsemme, sillä jännittyneellä keholla emme voi kommunikoida hevosen kanssa kovin hyvin. Tämän jälkeen Päivi muodosti meistä kolmen ihmisen "hevosia" ja jokainen juoksutti "hevosta" käynnissä.

"Kuvitellaan hevosen painopiste rantapallon kokoiseksi. Jos sitä tuuppaa takaa, se lähtee eteen ja jos sitä tuuppaa takaviistosta, se lähtee kohtisuoraan pois päin ihmisestä". Harjoituksen tarkoituksena oli ohjailla ihmisjonoa sen painopisteestä, eli keskimmäiseen ihmiseen keskittyen. Jos raipalla huiski viimeistä ihmistä, lähti peräpää väistämään ja jos ensimmäistä, siirtyi etuosa kauemmas.

Päivi demosi juoksutusta Ardan kanssa ennen kuin meidät päästettiin puikkoihin. Ihmiskokeiden aikana keskustelimme siitä, kuinka (osan) meidän mielestä juoksuttaja oli todella takaviistossa "hevoseen" nähden kun osa meistä (mm. minä) on tottunut seisomaan juoksutuksessa enemmän hevosen kyljen kohdalla. Toki kyljen kohdalta on lyhyt matka siihen että hevosen etuosaan luodaan vahingossa tai tarkoituksella energiaa (painetta) ja se pysähtyy. Päivi ohjeisti tekemään pysäytyksenkin omaa energiaansa vähentämällä, ei blokkaamalla hevosta edestä.

Yhdessä kohtaa Arda lähti pysähdyksen ja palkitsemishetken jälkeen itse kävelemään ja Päivi lähti sen mukaan ja kertoi että tämä on tätä yhdessä tekemistä. "Hevoset laumassakin lukevat koko ajan toisiaan, eli kun toinen tulee lähemmäs, toinen siirtyy hieman kauemmas ja toisin päin", hän kertoi aiemmin. Kysyin että miten pitäisi reagoida siihen, jos hevonen käynti-ravi -siirtymisissä ennakoi ja nostaa itse ravin.

"Se riippuu hevosesta. Arda on sellainen että vauhtia on helposti liikaa joten palkitsen sitä erityisesti kun se pysähtyy ja rauhoittuu, vaikka se tekisi sen omatoimisesti. Jos hevonen taas on laiskempi, kiitän sitä liikkumisesta. Eli riippuu täysin hevosesta ja pitää palkita niistä asioista, jotka ovat hevoselle hankalia mutta toivottuja", hän vastasi.

Muulihan saattaa nostaa ravin hyvinkin pienestä vihjeestä tai kokonaan ilman vihjettä. Jos nosto on hallittu ja ravi on hyvää, annan sen mennä ja siirrän hetken päästä käyntiin. En kuitenkaan ole koskaan kehunut ravinostoista, jotka tapahtuvat ilman pyyntöä, mutta en tee niistä mitään numeroakaan.

"Ja muistakaa, että jos joku ei toimi, niin pysähtykää, hengittäkää rauhallisesti ja aloittakaa uudestaan", Päivi lohdutti.

Päivi juoksuttaa hevosta ravissa vain hyvin isolla ympyrällä eikä mielellään laukkuuta hevosta liinassa ollenkaan laukannostoja lukuunottamatta. Ympyrällä liikkuminen tuottaa hevosen jaloille ja jänteille hyvin paljon rasitusta ja sitä tulisi tietenkin välttää jos haluaa että hevonen on terve vielä vanhanakin. Päivi käytti tästä sanaa kiertovääntö.

Ardaa ei ole laukkuutettu liinassa, joten Päivi näytti miten on opettanut sille nostoja vapaana kentällä. Arda otti ensimmäisestä suorituksesta kuitenkin niin paljon kipinää ja tarjosi spurtteja muutenkin, joten harjoitusta ei voinut jatkaa. Tämän nappasin heti omaan työkalupakkiini, eli Muuli saakin opetella hallittuja laukannostoja ihan tarhassa ja vapaana.

Jokainen meistä sai kokeilla juoksuttamista Päivin hyvässä ohjauksessa. En voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen että Päivi ei käyttänyt hanskoja ja meistä vain kaksi veti ne käteen. Toivottavasti sitä ei ajateltu epäluottamuslauseena hevosta kohtaan kun en koskaan juoksuta, enkä mielelläni edes taluta, ilman hanskoja.

Kurssilainen juoksuttaa, Päivi neuvoo.

Kerroin tekeväni Muulin kanssa paljon suoria linjoja ja lähettämistä eri asioiden yli. Kokeilin tätä myös Ardan kanssa, eli etenimme suoraan ja teimme käännöksiä ja ympyröitä. Muulia en ole oikeastaan koskaan "joutunut" ohjaamaan raipan kanssa kulkemaan suoraan, vaan se jotenkin tajuaa sen hyvin. Ardaa sen sijaan hieman ohjasin lavasta suoraan kun se meinasi lähteä ympyrälle ympärilleni.

Raviin siirtymisessä käytin reilusti enemmän energiaa kuin olisi tarvinnut. Se ei ensimmäisestä vihjeestä siirtynyt raviin, joten lisäsin "hieman" energiaa ja se lähti. En tarkoita että pois käsistä, mutta turhan reippaaseen ja nopeatempoiseen raviin. Sen siirtäminen käyntiin kesti kaksi kierrosta.

Käyntiin siirtymisen Päivi ohjeistaa tekemään poistamalla oma energia, eli puhaltamalla ilmat ulos, hartiat rennoiksi ja alas ja mahdollisesti kyyristyminen. Tällöin ihminen muuttuu hevosen silmissä hyvin epäenergiseksi ja hevonen uskaltaa rentoutua ja hiljentää.

Koska Ardan ongelma oli aiemmin ollut se, ettei se malta seisoa rentona paikoillaan, pääsimme kaikki myös palkitsemaan sitä siitä. Päivi ohjeisti viemään porkkanan hevosen luo, ei niin että hevonen kutsutaan luokse ja palkitaan siitä. Kuten me kaikki tiedämme, hevonen oppii yhdistämään palkinnon siihen asiaan, mitä se teki juuri ennen palkintoa. Ardan tapauksessa seisomisesta paikoillaan rauhallisesti.

Lopussa keskustelimme päivän aikan heränneistä ajatuksista. Kerroin että Päivin neuvoma tapa olikin aika suurilta osin sitä, mitä olen toteuttanut Muulin kanssa ja sain neuvoksi miettiä omaa energiankäyttöäni, etten kuitenkin anna sitä liikaa vaikka luulen että Muuli tarvitsee jossain kohtaa aika paljon painetta. Muuli toimii välillä todella pienillä merkeillä, eli nostaa ravin siitä, että otan itse paremman ryhdin ja siirtyy käyntiin kun hengittäessäni pitkään ulos. Joskus taas saan nostaa raippakäden korkealle ilmaan ja heiluttamaan raippaa ja Muuli siirtyy laiskan näköisesti hitaaseen raviin.

Laukan suhteen (kuten kerroin edellisessä postauksessa) Muuli on vielä täysin vaiheessa ja menee luultavasti pakoreaktiomoodiin. Kunhan laidunkausi pääsee hevosten osalta alkamaan, on tallilla monta käyttökelpoista tyhjää tarhaa hallittujen laukannostojen opettamiseen, vapaana.

Askellajien laadukkuuteen kannattaa kiinnittää huomiota. Käynnistä kannattaa aloittaa ja pitää se reippaana ja yliastuvana, koska kuten Päivi alussa totesi, on parempi mennä laadukkaasti vähän matkaa kuin huonosti monta kerrosta. Haluamme kuitenkin kaikella käsittelyllä treenata hevosta kohti sen tulevaa, tässä tapauksessa ratsun, uraa.

Keskustelimme myös liinan käsittelystä. Moni oli traumatisoitunut siitä, kuinka on neuvottu ettei liina saa hipaistakaan kentän pohjaa ja itse olen siinä käsityksessä että kun oikeasti juoksutetaan laadukkaasi, on liinan oltava koko ajan tuntumalla eikä se saa roikkua löysänä, vaikkei kentän pohjassa saakka roikkuisikaan. Muulin kanssa on parempi pitää liina, ei nyt kireällä, mutta ainakin melkein tuntumalla, jolloin sen tekemisiin on nopeampaa reagoida.

Teen usein sen virheen, että sen sijaan että ohjaisin Muulia lavasta kauemmas minusta, kelaan liinaa lyhyemmäksi ja pidemmäksi ja Muuli meneekin oikeastaan soikion muotoisella radalla.

Juoksutusasiat kuumentavat tunteita kyllä aina. Teet miten vain, aina se on jonkun mielestä väärin, tehotonta tai hevosta rikkovaa toimintaa. En itsekään näe juoksutusta pöllöenergian purkajana, vaan hyvä tapa harjoitella juuri ihmisen ja muulin välistä kommunikaatiota. Tavoitteenani on aina välillä tehdä harjoituksia myös vapaana olevan muulin kanssa.

Pakollinen juoksutuskuva Muulin kanssa. Kuva: Aino Holmberg

Lue lisää

Muuliwayn jäljillä: Kari Vepsän klinikka

Se oli sellainen erittäin kolea kevätpäivä. Päivällä paistoi aurinko, mutta saapuessani Rusutjärven ratsutilan pihaan, taivas aukeni ja kasteli minut juostessani maneesiin. Olin bongannut Kari Vepsän kurssin 11.4.2017 jostain Facebookryhmästä ja ilmoittauduin katsojaksi. Tilaisuuden järjesti Uudenmaan Hevosurheilijat ry.

Halusin saada klinikasta kaiken mahdollisen irti. Minulla oli siis tietokone mukana, johon kirjoitin kymmensivuiset muistiinpanot ensimmäisestä hevosesta. Tämän jälkeen sormeni olivat niin kohmeessa, että seuraavan hevosen kohdalla tyydyin vain videoimaan merkittävimmät kohdat. Videota tuli 45 minuuttia, hevosta työstettiin varmaan enintään puolitoista tuntia. Se sisälsi siis tosi paljon merkittäviä kohtia. Tämä postaus käsittelee Vepsän käyttämiä työkaluja ja lähinnä klinikan ensimmäistä hevosta. Molempien kanssa Vepsä teki samat jutut alkuun.

Ohjelmassa oli siis kaksi hevosta. Ensimmäinen oli sitä mieltä ettei mene traileriin ja toinen suhtautui epäileväisesti kaikkeen. Jälkimmäinen oli kuulemma elänyt pellossa koko kymmenvuotisen ikänsä, joten se selittää epävarmuuden. Ensimmäinen ei taas sinänsä pelännyt traileria, mutta oli oppinut käyttäytymään niin, ettei sinne tarvinnut mennä.

Lastaamisesta on muuten viimeaikoina ollut Facebookin ryhmissä hyvin värikästä keskustelua ja kaikki lastaukseen liittyvät koulutustavat saavat vuorotellen kritiikkiä osakseen. Oma tapani, eli edestä kiinni sitominen, on kaikkien mielestä se kurjin tapa, mutta siinäkin on tullut edistystä enkä viimeksi edes ehtinyt kieputtaa narua etupuomiin kun Muuli oli jo tullut perässäni sisään.

Olen altistunut valitettavan ja tahtomattani liian paljon erinäisten oikeiden ja wannabe-eläintenkouluttajien mielipiteille. Hetken aikaa jo luulin että nimenomaan nämä eläintenkouluttajat naksuttimiensa kanssa ovat nykyään vallalla, mutta sitten tajusin että se onkin vain äänekäs vähemmistö. Suurin osa ihmisistä on ihan tavallisia pulliaisia, joille termi operantti ehdollistuminen on yhtä tärkeä kuin Viettelysten islannin juonenkäänteet.

Kaikki kouluttaminen on operanttia ehdollistumista mutta jostain syystä näitä virallisia termejä viljelevät vain naksuttelijat eli enimmäkseen positiivista vahvistamista käyttävät eläintenkouluttajat. Vepsäkin kouluttaa tietenkin operantin ehdollistumisen menetelmin, mutta jättää kuulijansa rauhaan vaikeilta sanoilta.

”Ennen hevosen kanssa tehtiin töitä koko päivän ajan ja syntyi hyvä suhde hevosen kanssa. Nykyään on kiire koko ajan, eli äkkiä tallille, äkkiä kyytiin ja nopeasti kotiin. Suhde hevosen kanssa jää tällöin pinnalliseksi.”, Vepsä aloitti ja kehotti tiukan aikataulun päivänä jättämään ratsastuksen väliin ja tekemään hevosen kanssa harjoituksia maastakäsin. Näin hevosta pystyy valmistelemaan seuraavan päivän ratsastusta varten.

Hän dissasi nykyhevosenomistajia ja kertoi että joka vuosi hänelle tulee enemmän ja enemmän ongelmatapauksia. Omistajat eivät tunnu ymmärtävän mikä hevonen on, miten sitä ruokitaan, hoidetaan tai käsitellään tai edes ratsastetaan. Eikä ongelma ole pelkästään omistajissa, vaan siinä että Suomesta puuttuu hevoskulttuuri. Meillä on ollut työhevosia, mutta ei ratsuja. Työhevospuolellakin oli sukupolven tauko kun työhevosia ei enää tarvittu ja vanha hevosmiestaito pääsi suurilta osin katoamaan.

Vepsä perusteli kaikki asiat hevosen laumakäyttäytymisellä ja biologialla. Hän ajattelee että hevosella on kaksi aivolohkoa. Toinen on ajatusaivo ja toinen on pakenemisaivo. Epävarma hevonen käyttää enemmän pakenemisaivoa ja on valmis poistumaan paikalta. Mutta kun hevonen saadaan rennoksi, se alkaa käyttää ajatusaivoa ja sen on mahdollista oppia.

”Hevoslaumassa on tarkka hierarkia. Siellä on johtajatamma, joka on ansainnut paikkansa. Ja nyt meidän ihmisten pitää ansaita se sama asema hevosen ajatusaivossa. Tänä päivänä ihminen on hevosen mielestä usein alapuolella ja hevonen ymmärtää ihmisen vain ruokkijana. Me luullaan että kun se tulee tarhasta luokse, se kunnioittaa meitä. Ei se kunnioita, se on vain tottunut saamaan ruokaa meiltä”, Vepsä tiivisti isoimman ongelman. Hänen mielestään alamainen ei koskaan kanna johtajalle ruokaa, mutta ei kuitenkaan tyrmää kokonaan herkkujen käyttöä. Niitä pitää vain antaa juuri oikeassa kohdassa.

”Hevoset on tosi fiksuja ja ne kaikki osaavat ajatella. Fiksuimmat oppii kuitenkin tosi nopeasti meidän mielestä ne huonot asiat”, Vepsä jatkoi ja lisäsi ”Hevoset ovat maailman parhaita alennuksenkysyjiä, että saako tänään palkkio vähemmän tekemällä. Hevosilla on myös hyviä ja huonoja päiviä. Myös huonoina päivinä pitää pyytää asioita täsmällisesti, mutta voi pyytää vähemmän. Hevoselle ei pidä ärhennellä, vaan johtajuus pitää rakentaa pienistä paloista.”

Vepsän mukaan ihmisestä voidaan rakentaa sellainen otus, jota hevonen kaipaa elämäänsä. Luonnossa hevonen kaipaa ruokaa, turvaa ja rauhaa ja ihminen voi antaa näitä kaikkia. Nämä kaikki sopivat palkinnoiksi kun hevonen tekee oikein ”Välillä annan ruokaakin”, hän lisäsi ja jatkoi edelleen ”näiden pohjalta alkaa löytyä se rentous, jota tarvitaan koulutuksessa. Jos pää on ylhäällä, ei hevonen voi oppia sillä silloin pakoreaktio on lähellä”.

”Ja muistakaa että tehtävä, suoritus, palkinto. Palkintoa ei saa unohtaa, mutta se ei tarkoita sitä että tunnin päätteeksi läiskitään kaulaan ja kiitetään kaikesta. Tekeminen pitää pilkkoa kymmeniin eri asioihin. Keskittykää myös pään sijaan enemmän jalkoihin. Hevonen ei voi ottaa askeltakaan ilman lupaa, ei edes keväällä kun ruoho alkaa vihertää.” Vepsä täsmensi.

Nykyajan ratsuhevosten liikkumiseen Vepsä otti kunnolla kantaa. ”Hevosia ei ole luotu seisomaan pitkiä aikoja karsinassa tai pienessä tarhassa, varsinkaan yksin. Ne on luotu liikkumaan ja antakaa hevosen liikkua. Vaikka hevonen maksaisi puoli miljoonaa, niin se on silti hevonen ja kaipaa liikuntaa. En ole vielä koskaan nähnyt hevosta, joka rikkoisi itsensä kun sen päästää laitumelle tai maneesiin irti. Sen pitää antaa ensin haistella nurkkia tai vetää pierupukkilaukkaa, ja sen jälkeen voidaan aloittaa juoksutus, jossa on kontrolli. Eikä siinäkään saa vain juoksuttaa, vaan salaisuus on siirtymät”.

Vepsän mukaan hevonen on luotu liikkumaan vaikka se olisi maksanut puoli miltsiä. Kuvassa on orivarsojen laitumellelasku. Ellikki suostui ystävällisesti lainaamaan kuviaan tähän postaukseen.

Vepsän mukaan hevosen jokaiseen askeleeseen on saatava kontrolli. Kontrollin on oltava niin hyvä, että hevosen voi saada pysähtymään kolme metriä esteen jälkeen. Hevonen siis kysyy esteen jälkeen että jatketaanko vai pysähdytäänkö tähän. Hyppäämisen pitää tapahtua rennosti niin, että hevonen kuuntelee ratsastajaansa. ”Korvien pitää olla estehevosellakin sivuilla, eikä pelkästään tiukasti eteenpäin eikä niin että radan alussa kaasu hirttää kiinni ja rata mennään täysiä läpi”. Vepsän mukaan hevosen tulee olla kontrollissa ensin maasta ja vasta sen jälkeen sen askeleita on mahdollista kontrolloida selästä.

Tässä kohtaa pyörötarhassa jo hyvän aikaa ollut Paula niminen lastausongelmainen hevonen tuijotteli tallin suuntaan. Maneesissa ei ollut sessioiden aikana muita hevosia ja Vepsän mukaan meidän tuleekin opettaa hevoselle että kun ihminen on paikalla, niin hevosella on turvallista olla.

Osa kouluttajista taas pitää tärkeänä että areenalla on yksi seurahevonen, joka rauhoittaa koulutettavaa hevosta. Yhdysvaltalaisissa muulinkouluttajissakin on kahta koulukuntaa. On niitä, jotka työstävät muuleja aina niin että aidan takana on vähintään yksi toinen muuli ja niitä, jotka kehottavat laittamaan uuden muulin sellaiseen tarhaan ja karsinaan, joista se ei näe muita eläimiä. Kun se kuukauden ajan näkee vain omistajaansa koulutushetkien ja ruokintojen lomassa, muodostuu näille hyvä suhde.

Olen haistavinani kaksi eri ajattelutapaa hevostenkoulutuksessa. On ne, joiden mielestä hevonen voi pitää ihmistä johtajatamman kaltaisena ”leaderina”. Ja sitten on ne, joiden mielestä hevonen ei voi koskaan sillä tavalla ”bondata” ihmisen kanssa, kuin se ”bondaisi” toisen hevosen kanssa. Vepsä oli selvästi ensimmäistä ryhmää.

"Eihän meistä koskaan hevosia tule, mutta hevosen käyttäytyminen voidaan rakentaa samanlailla kuin se olisi hevoslaumassa", Vepsä kertoo.

Olen Vepsän kanssa täysin samaa mieltä siitä, että suomen kielessä ei ole hyvää vastinetta sanalle leader. Leader kun on eri asia kuin boss, mutta Suomessa molemmat sanat kääntyvät johtajiksi. Boss, eli pomo määräilee muita tekemään asioita kun leader toimii muiden mukana ja näyttää miten asiat tehdään. Alla oleva tuttu kuva selittää asiaa mielestäni erinomaisesti.

Perusasioiden äärelle

Paula oli 15-vuotias rautias tamma ja sillä kerrottiin olevan lastausongelma. Vepsä kertoi jakavansa lastausongelmaiset hevoset kahteen ryhmään. Ensimmäinen ryhmä pelkää traileria ja toinen ryhmä näyttää sille keskisormea. Paula kuului näistä jälkimmäiseen, eli se oli keksinyt temput, joita toteuttamalla sen ei tarvitse lastautua.

Paulan kanssa ei suinkaan aloitettu ensin trailerin kanssa, vaan pohja rakennettiin sen kanssa ensin pyörötarhassa. ”Hevonen ei saa koskaan koskea ihmiseen ensin, vaan ihminen, eli hevosen tuleva johtajatamma, koskee ensin. Hevonen ei myöskään saa koskaan kääntää ihmiselle takapäätä eikä se saa tulla ihmisen reviirille ilman pyyntöä” Vepsä kertoi ja sanoi että näin ei toimita myöskään hevoslaumassa.

”Nyt me rakennetaankin sitä, että me ollaan johtajatamma, joka rakentaa luottamusta että hevosella on hyvä olla meidän kanssa. Annetaan hevoselle tehtäviä, joita sen pitää ratkoa. Tässä se saa niitä nyt yliannostuksen, mutta ne eivät ole kauhean fyysisiä, mutta niitä pitää ratkoa ajattelemalla” Vepsä kertoi ja aloitti Paulan kanssa.

Ensin Vepsä haluaa että hevonen kiinnostuu hänestä, eli katsoo kohti tai ainakin suuntaa korvan kohti. Jos kontakti säilyy, hevosen elämä muuttuu helpommaksi ja jos se unohtaa ihmisen, hevosen elämä muuttuu vaikeammaksi. Tässä kohtaa pitää odottaa kärsivällisesti että hevonen löytää oikean ratkaisun ja sitä päästään palkitsemaan. Palkitseminen tässä kohtaa on hevosen jättäminen rauhaan ja koko keholla tehtävä ”hyvä”, jossa hartiat hieman lysähtävät ja ihminen hengittää rauhallisesti ulos.

”Sieltä alkaa pikkuhiljaa kasvamaan luottamus. Ja luottamuksen jälkeen kunnioitus”, Vepsä sanoi ja jatkoi ”Sellaisen well broke –hevosen rakentaminen voi kestää jopa vuoden verran, mutta siihen kannattaa panostaa, koska se palvelee koko sen loppuelämän. Oikotietä onneen ei ole. Asiat pitää tehdä huolellisesti, sillä epäoikeudenmukaisuus on pahin vihollinen. Mutta kun tehdään siis oikein ja johdonmukaisesti, niin kyllä tämä palkitsee. Johdonmukaisuus on paras liittolainen”

"Jos varsa on imprint koulutettu jo pienenä, silloin well broke-hevosen rakentaminen kestää lyhyemmän aikaa", Vepsä lisää. Imprint tarkoittaa suomeksi leimaantumista ja sillä tarkoitetaan sitä, että alle vuorokauden ikäistä varsaa paijataan ja kosketellaan joka puolelta. Tämänkin voi tosin tehdä väärin, joten jos menetelmää aikoo toteuttaa, kannattaa etsiä ohjeistusta sen tekoon etukäteen.

”Hevoset ovat nykyään liian lähellä sitä rajaa, että kun jotain tapahtuu, niin hevonen lähti jo. Ihmiset opettaa hevoset siihen ja poistaa kaikki häiriöt hevosen elämästä. Mä vien hevoset aina niihin vaikeisiin olosuhteisiin, jossa se miettisi pakenemista ja kuolemanpelkoa. Mutta kun me selvitään yhdessä, niin sen ajatusaivoon jää muisti, että ihminen on sankari joka pelasti. Hevonen alkaa kokemusten jälkeen pikkuhiljaa löytää turvan ihmisestä” Vepsä kertoi.

Vepsä on kehittänyt oman kahdeksanosaisen johtajuusharjoituksen, joka tähtää siihen että hevonen seuraa ihmistä kuten se seuraisi johtajatammaa luonnossa.

Johtajuusharjoitus on seuraavanlainen.

1. Hevosen pitää liikkua pyynnöstä. Se voi valita suunnan ja nopeuden, mutta jalkojen pitää olla liikkeessä koko ajan.
2. Hevosen pitää reagoida ihmisen kehonkieleen. Eli kun ihminen lähestyy sitä uhkaavasti, hevosen pitää lisätä vauhtia. Jos hevonen potkaisee sisälle tai pukittaa, sekin on ihan okei. Tärkeintä on että se reagoi jotenkin.
3. Hevosen pitää vaihtaa suuntaa kun ihminen menee sen ”nollalinjan” etupuolelle. Nollalinja sijaitsee hevosen lavan kohdalla. Suunnanvaihdon on vielä tapahduttava etukautta, eli silmät ihmistä kohti. Jos hevonen vaihtaa suunnan niin, että takapuoli kääntyy ihmistä kohti, se olosta tehdään epämukava tehden pari nopeaa suunnanvaihtoa ja yrittämällä hetken päästä uudestaan.
4. Hevosen tulee pysähtyä.
5. Hevosen tulee vilkaista ihmistä.
6. Hevosen pitää jäädä katsomaan ihmistä pidemmäksi aikaa.
7. Hevosen pitää siirtää ulkoetujalkaa ihmistä kohti.
8. Hevosen pitää lähteä seuraamaan ihmistä.

Vepsä kehotti kaikkia rakentamaan tallille edes yhden ympyrätarhan. Sen käytössä ei ole hänen mukaansa mitään sen syvällisempää hevoskuiskausta, vaan kaikki voivat tehdä töitä siellä. Vepsän mukaan pyörötarhassa juoksuttaminenkin on ihan okei, sillä eiväthän hevoset luonnossa liikkuisi koskaan niin hyvällä pohjalla kuin mikä Suomessa yleensä on. Hänen mukaansa liinassakin voi tehdä näitä harjoituksia, mutta liina hieman häiritsee tekemistä kun liinaa on koko ajan hallittava.

”Pyörötarhan kooksi riittää 12-15 metriä, isompaa ei välttämättä tarvita. Tässä pystyy tekemään kaikki ratsastushommat ja jos ratsastus ei tässä tilassa toimi, ei se toimi isommassakaan tilassa. Meillä ratsastetaan nuoret hevoset aina ensimmäisen kerran pyörötarhassa”, Vepsä selvensi.

Kun hevonen tekee toivotulla tavalla, saa se olla rauhassa ja Vepsä vain seisoo keskellä. Suunnanvaihto toteutetaan käytännössä niin, että peruutetaan itse melkein aitaa kohti, jolloin päädytään hevosen nollarajan eteen ja sen on helppoa vaihtaa suuntaa. Hevosta pitää tarkkailla muutenkin, jos se laskee päätään, maiskuttaa tai kääntää korvaa keskelle, se on yhteistyökykyinen ja se tulee jättää rauhaan ja poistaa kaikki oma energia jolloin hevonen saa kävellä niin halutessaan.

”Kaikki hevoset ovat laiskoja ja ne valitsevat helpoimman tien” Vepsä sanoi.

Pysähtymisessä Vepsä jarruttelee sitä peruuttamalla hieman ja hevonen kääntääkin korvaa keskelle, mutta Paula oli vielä juoksutuulella ja Vepsä antoi sen jatkaa juoksemistaan. Hetken päästä hän kokeili uudestaan sen pysäyttämistä ja tällä kertaa Paula pysähtyi, kääntyi katsomaan ja astui keskelle. Se siis suoritti vaiheet 4-7 samalla kertaa, mikä on ihan normaalia. Seuraamaan se lähti kun Vepsä kävi sen luona kääntymässä.

Kuitenkin heti Vepsän pysähtyessä, Paulan mielenkiinto kiinnittyi pyörötarhan ulkopuolella tapahtuviin asioihin ja tuijotti niitä pää ylhäällä.

”Nyt tulee kotitehtävä. Tästä päivästä lähtien hevonen ei saa olla ihmisen lähellä pää ylhäällä! Huomauta sitä aina, jos se nostaa pään”, Vepsä sanoi hevosen omistajalle.

”Kun hevosen pää on ylhäällä, hevosen päällä palaa punainen lamppu ja pakoreaktio, eli lähtö, on lähellä. Pää saisi olla sään korkeudella, jolloin hevosen aivoissa palaa keltainen valo. Jos halutaan että hevonen on tosi kaukana pakoreaktiosta, sen pään kuuluisi olla alhaalla ja sivulla. Tässä kohtaa hevosen päällä palaa vihreä valo. Tämä valmistelee myös yhden ohjan pysäytystä.” Vepsä kertoi ja jatkoi vielä laumahierarkiasta ”Jos hevonen lähtisi mun luota pois, mä ajaisin sen pois. Jos laumassa hevonen tekee väärin, se ajetaan pois.”

Kuva: Ellikki

Yhden ohjan pysäytys toimii niin, että hevonen opetetaan antamaan "kaikki pois" kun pelkästään toisesta ohjasta vedetään sen pää sivulle. Samalla hevonen pysähtyy. Yhden ohjan pysäytys onkin erittäin tärkeä taito kaikille hevosille, sillä se pelastaa ihmishenkiä maastossa. Vepsän mukaan se on ratsastajan tärkein työkalu.

Tässä vaiheessa kun hevonen seuraa ihmistä molempiin suuntiin vapaana pyörötarhassa, tehdään sen kanssa ”köysiasioita”. Vepsä kiinnitti naruriimuun pitkän painavan riimunnarun ja kertoi seuraavaksi neljästä työkalusta joilla voidaan rakentaa pohja kaikelle harrastamiselle. Minulle tuli näistä mieleen Parellin 7 games, jotka tähtäävät samaan lopputulokseen. Vepsä muistutti jälleen että tarkoituksemme on hallita hevosen jalkoja, ei niinkään päätä. Tarkoitus on saada kontrolli.

Työkalut haltuun

Ensimmäinen työkalu on peruutus. Narua heilutetaan ensin vähän, sen jälkeen painetta kasvatetaan pikkuhiljaa niin kauan että hevonen jossain kohtaa peruuttaa. Heilutus on napakka, mutta tarkoitus ei ole hakata lukolla leukaperiin. Vepsän käyttämässä paksussa jämäkässä narussa jo pienikin liike saa riimunnarun lukon heilumaan hieman leuan alla, joten hevonen kyllä tuntee pienenkin liikkeen. Jos hevonen ei millään ymmärrä peruuttaa ja nostaa vain päätä ylös on painetta kasvatettava niin paljon että lukko lopulta osuu hevoseen ja se peruuttaa.

”Tämä on sama kuin luonnossa kun hevoset kulkevat jonossa. Kun edellä oleva heilauttaa häntäänsä, perässä tulija ymmärtää ottaa etäisyyttä. Ja kun hevonen peruuttaa, annan kolme palkintoa. Köysi menee niin löysäksi että se osuu maahan, mun keho laskee ja kehun äänellä. Tavoite on että jossain vaiheessa hevonen peruuttaa käden heilutuksesta ilman köyttäkin” Vepsä kertoi.

Hevonen pitäisi olla Vepsän mukaan aina kontrollissa. Moni hevonen lähtee selkäännousussa harhailemaan, mutta Vepsä käskee aina itse suuntaamaan ensimmäisen askeleen johonkin muualle kuin suoraan eteen. Sen voi ottaa sivulle tai tehdä väistöä. Jos hevonen ottaa luvattoman askeleen, se peruutetaan takaisin siihen, missä sen kuului seistä. Luvattomien askeleiden suhteen ei siis tehdä pientä volttia ja palata pakoilleen, vaan hevonen peruutetaan.

Köyden heilutuksen pitää aina tarkoittaa hevoselle peruutusta. Se on tärkeää myös myöhemmin tehtävässä lastauksessa.

Tässä kohtaa harjoitusta Paulan pää oli jo pudonnut alas sään tasolle. Se lipoi huuliaan ja katseli rauhallisesti ympärilleen.

Vuotiaat orivarsat tutustuvat laitumella. Kuva: Ellikki

Kakkostyökalu on luokse tuleminen. Hevonen ei saa koskaan tulla itse ilman lupaa ihmisen reviirille, mutta tässä työkalussa hevonen kutsutaan luokse. Vepsä muuten tässä kohtaa sanoi että ”Jos hevosesta tulisi MUULI, eli se puskisi vastaan, niin en silti halua alkaa nyhtämään narua, vaan siirryn sivulle.” Illan lopuksi naruriimun ostettuani kysyin onko hänellä kokemusta muuleista (oli) ja hänen ranchilleen ovat myös muulit tervetulleita päiväksi opiskelemaan.

Luoksetulossa Vepsä keri narua kämmeneidensä päällä kuten kissaa polskutteleva uimari. Jos hevonen ei ymmärrä, voidaan kitkaa hieman lisätä, jolloin paine on hieman kovempi hevosen  niskassa, mutta narusta ei silti vedetä. Jos hevonen haluaa poistua paikalta, ei sitä jäädä vetämään. Tavoite tässäkin on se että tulevaisuudessa pelkkä käsillä kerintä kutsuu hevosen luokse. Tässä vaiheessa hevosta rapsutetaan säästä ja se saa hoitaa takaisin. Hoitohetki loppuu kuitenkin aina ihmisen aloitteesta ja hevonen peruutetaan narua heiluttamalla kauemmas.

Tässä kohtaa Vepsä aloitti myös hevosen taivuttelun. ”Tää on yksi tän päivän hevosten ongelma, ne on tosi jäykkiä kaulastaan. Ne ei käytä selkäänsä eikä moottoriaan, koska ovat niin jäykkiä. Kun saadaan hevosen kaula notkeaksi, niin saadaan se lopulta pyöreäksi ratsastusmuotoonkin, mutta ensin jumpataan sivulta sivulle. Ratsain niin, että hevosella on turpa ratsastajan varpaissa”.

Muulinkouluttaja Meredith Hodges aloittaa muuten aina treenit muulien kanssa niin, että hän taivuttaa niiden päät muutaman kerran kummallekin puolelle. Muulit ovat hyvin taipuisia ja niin laiskoja, että kääntävät mieluummin kaulansa ja päänsä taaksepäin kuin kääntyisivät kokonaan katsomaan jotain asiaa. Myös joidenkin opettajien tunneilla alkuverkassa olemme taivutelleet hevosen päätä ympyrällä sisään ja ulos. Toisten opettajien mielestä tämä on vippaskonsti, mutta miten muuten hevosen kaula muuttuisi taipuisammaksi? Käsillä pään vemputtaminen puolelta toiselle (sahaaminen joidenkin mielestä) tähtää ilmeisesti samaan.

Vepsä taivutteli Paulan päätä sivulle vetäen kevyesti mutta tasaisesti naruriimusta sivulle. Kun hevonen antoi periksi, hän vapautti hevosen pään heti. Samalla hän jumppasi liian korkealla olevaa päätä alhaalle antaen painetta niskaan ja lopulta pitäen kättä hevosen kaulan päällä ja kosketellen hevosen otsaa ja korvia.

”Rapsutelkaa hevosia paljon. Se on ongelma että ihmiset ei koske hevosiin. Pitää olla ihan kiinni hevosessa, että voi oikeesti olla hyvä johtaja, joka voi koskea hevoseen milloin haluaa. Hevosen ei pitäisi huolestua mistään kosketuksesta, vaikka kyllä se voi ja saa ihmetellä että jaa tällainen päivä ihmisellä tänään" ja samalla Vepsä taputti hevosta selälle normaalia reippaammin. Hänen mielestään kynnenalusten pitää illalla olla mustat kaikesta siitä rapsutuksesta.

Vepsän myymät naruriimut ovat paksua jämäkkää narua joten myös turvan tuplasolmut ovat isot ja selkeät. Taivuttelut ovat helppoja kun tulpasolmu on auttamassa vastakkaisella puolella eikä hevosesta ole kovin mukavaa painautua sitä vastaan. Taivuttelut pehmentävät hevosen lihaksia, mutta niiden avulla hevosen pää saadaan myös vihreälle alueelle, eli sinne, mistä se ei ole lähdössä pakoreaktion saattelemana karkuun. Tähän tarkoitukseen on myös yhden ohjan pysäytys.

Kolmas työkalu on ihmisen reviirin kunnioittaminen. Vepsä kertoi että hevoslaumassa hevosilla on hyvä yhteys toisiinsa eivätkä ne mene ilman lupaa toisten reviirille, varsinkaan johtajatamman. Harjoituksessa Vepsä talutti Paulaa koko riimunnarun mitalla. Kun Vepsä pysähtyi, tuli hevosenkin pysähtyä heti eikä ottaa enää yhtään askelta. Jos näin kuitenkin tapahtuu, peruutetaan hevonen heiluvalla narulla taas kauemmas. Hevosen elämää siis hankaloitetaan jos se tulee ihmisen reviirille.

Tätä samaa työkalua käytti Parellikin Equitanassa molempien klinikkahevosten kanssa. Ne olivat vain koko areenalla ja naru oli paljon pidempi, mutta idea oli täysin sama. Hevonen tuli saada pysähtymään jopa okserin päälle omistajan niin halutessaan. Kokeilin jokin aika sitten tätä myös Muulin kanssa ja se tajusi todella nopeasti ettei liian lähelle saa tulla! Toki harjoitus soti Jenny Ahlrothin maastakäsittelytuntia vastaan, jossa tavoite oli saada Muuli kulkemaan pää juuri tietyssä kohtaa suhteessa minuun. Toisaalta, nopeastihan hevonen/muuli ymmärtää että ahaa, tänään saan rauhan kun kävelen tässä kohtaa.

Neljäs työkalu on seuraamistyökalu. Kyseessä ei kuitenkaan ole vapaana seuraaminen, vaan hevosen tulee seurata ihmisen kehonkieltä ja toimia sen mukaan. ”Hevosen pitää väistää takapäätä kun kurkkaan sitä etuviistosta. Laumassa johtajaa väistetään aina eikä käännetä sille takapuolta.”, Vepsä tiivisti meille harjoituksen syyn.

Naru pidetään maassa, jolloin ihmisella ei ole mitään kontaktia sen kautta hevoseen. Vepsä alkoi kiertää hevosta ympäri ja hevosen pitää kääntyä paikoillaan aina kohti. Sen tulee silti edelleen pysytellä pois ihmisen reviiriltä eikä se saa ottaa yhtään askelta eteen. Jos se ottaa, niin peruutustyökalu palauttaa sen takaisin. ”Ja kun pääsen nollarajan yli, eikä hevonen ole kääntynyt, niin sit vedän narusta että tännepäin ja hevonen kääntyy. Haluan että hevonen liikuttaa takapäätään eli astuu alle ristiin” Vepsä kertoi vielä.

Tässä käytetään seuraamistyökalua.

Paulasta huomattiin, ettei se pysty siirtämään oikeaa takajalkaa kunnolla alle ja omistajan mukaan se onkin huonompi siinä laukassa. Vepsä pyöritti hevosta paikoillaan niin kauan että se joutui ottamaan selkeitä ristiaskeleita runkonsa alla. Näillä harjoituksilla saa hevoseen siis myös elastisuutta ja tasapainoa.

”Tästä Paulasta näette kuusi asiaa, mitkä osoittaa hevosen rentouden. Ne on pään asento alhaalla, korvat liikkuvat rauhallisesti, suu maiskuttaa, hevonen huokaisee, silmät luppaisevat ja hevonen lepuuttaa takajalkaa. Hakekaa näitä aina kun ootte hevosen kanssa.” Vepsä kertoi.

Lähetystekniikka

Hevosen lähettäminen on tärkeä osa sen käsittelyä ja erityisen tärkeää lastauksessa. Se tapahtuu kolmivaiheisesti. Ensin suuntaa antava käsi nostetaan ylös osoittamaan haluttua suuntaa. Naru riimusta on siis tässä suuntaa antavassa kädessä. Seuraavaksi maiskautetaan kerran ja jos hevonen ei ole tästä vielä ymmärtänyt lähteä liikkeelle, narun pää heilautetaan sen lapaa kohti. ”Haluan että ensimmäinen liike on sisäetusella ristiin eteen, eikä minun reviirilleni. Tässä koitetaan kuitenkin päästä siihen että hevonen lähtee jo maiskutuksesta liikkeelle” Vepsä kertoi. Paula oppi idean todella nopeasti. ”Ja olkaa tarkkoja äänimerkin kanssa, eli ei montaa maiskautusta vaan vain yksi. Seuraava tarkoittaa liikkeen jatkuvuutta ja jos maiskuttelee paljon, hevosen pitäisi siirtyä raviin, sillä on rytmitaju.”

Vepsä kokeili myös peruutusta kaikissa askellajeissa kun hän oli ensin lähettänyt Paulan ympyrälle. Narun heilautus tarkoittaa nimittäin aina peruutusta, oli askellaji mikä tahansa. Hevosen pitäisi myös väistää takaosaa kaikissa askellajeissa kun sinne kurkataan nelostyökalun mukaisesti.

Kotitehtäväksi Vepsä antoi hevosen lähettämisen joka paikkaan. Eli hevonen lähetetään sisään kaikista porteista ja sisään karsinaan.

Siedätyshoito

”Sit katsotaan vähän siedätyshoitoa, koska sekin on tärkeää tässä hommassa” ja Vepsä otti ison suikalekepin pyöröaitauksen ulkopuolelta. ”Sen pitää ymmärtää että ihmisen lähellä on outoja asioita eikä silloin tarvitse ottaa pakoreaktiota käyttöön”. Hevosen kuuluu vain kulkea perässä eikä pelätä pälyhuiskaa tai mitä ikinä mukana onkin.

”Hevosta pitää pystyä myös harjaamaan tällä. Hevonen tutkii sitä ja olen tässä turvana ja rapsuttelen sitä. Eli annan palkinnon kun se uskaltaa tutkia sitä. Joskus olen joutunut aloittamaan yhdellä ainoalla suikaleella kun hevonen on pelännyt niin paljon” Vepsä kertoo ja antoi ohjeeksi seistä itse nollalinjalla eli lavan kohdalla. Siinä on turvallisin alue jos hevonen säikähtääkin.

”Tätä pitää liikuttaa rytmissä, eikä miten sattuu. Eteen ja taakse samassa rytmissä. Ratsuhevosella on kolme aluetta mitä pitää työstää. Kroppa ja jalat ensimmäisenä mutta tosi tärkeä on myös hevosen yläpuolella oleva alue” Vepsä kertoi ja heilutti pölyhuiskamaista keppiä Paulan pään yläpuolella. Paula nosti päätään ja oli jännittynyt, muttei näyttänyt siltä että lähtisi karkuun.

Siedätyshoidon jälkeen palattiin takaisin lähettämiseen kun Kari asetteli pienen pressun pyörötarhan keskelle. Paula ei lähtökohtaisesti ollut kiinnostunut astumaan sen päälle tai edes lähelle, mutta Vepsä lähetti sitä kohti pressua. Naru löystyi ja paine poostui heti kun se uskalsi tulla lähemmäs. Palkinnoksi se sai hetken rauhaa.

Jos hevonen on kiinnostunut uudesta asiasta ja haistelee sitä, se on kehuttavan arvoista toimintaa ja sitä hevonen saa tehdä niin paljon kuin haluaa Vepsän mukaan.

Hetken päästä Paula käveli sujuvasti pressun yli jolloin Vepsä siirtyi sen kanssa ulos pyörötarhasta lähettäen Paulaa vielä muutaman kerran pyörötarhan portista sisään ja ulos. Seuraava etappi ennen traileria oli vielä lähetys trukkilavan päälle. Kari kävi lavalla myös itse, jotta hevonen kuuli sen töminän. Pian Paula astelikin lavan yli.

Ja nyt itse lastaukseen

”Mä ajattelen aina että hevoskoppi on karsina kakkonen. Sinne mennään ihan samalla tavalla ja se on oikeastaan ihan ykkösluokan mesta kun siellä on ruokaakin. Ensin tehdään lastaus normaalisti ja sen jälkeen opetan myös lähetysmenetelmän jotta hevonen oppii menemän kyytiin itse lähettämällä” Kari kertoi ja aloitti. Hevosen omistaja sai käteensä ämpärin, jossa on palkintoja. ”Lastaus on hyvä paikka palkita, koska siinä hevonen voittaa kaksi pelkoaan, ahtaan paikan pelon ja vangitsemisen pelon”.

Vepsä valmisteli Paulaa lastaukseen ja kertoi samalla mielestään lastauksen suurimpia virheitä.

”Ensimmäinen moka on että koppi laitetaan valmiiksi ja sit haetaan hevonen. Hevonen pitää ottaa mukaan tähän, että se voi yhdessä ihmisen kanssa katsella kun avataan pressu ja ovi. Että ravintola alkaa aukeemaan” Vepsä kertoi ja availi kopin hevosen kanssa. ”Tässä ei pidä varovasti availla näitä, koska hitaasti toimiminen viestii että tässä on jotain pelottavaa. Haluan olla vähän ronski, ettei tässä ole mitään hätää.”

Muulin kanssa olen tehnyt tämän virheen joka kerta. Olemme laittaneet kopin valmiiksi ja tavarat sisään ja vasta sitten olen hakenut Muulin tarhasta. Tietenkin se on siellä jo katsellut traileria hyvän aikaa ja ehkä prosessoinut päässään sitä, mitä kohta tapahtuu.

”Toinen moka on se, että viedään hevonen sisään ja sidotaan äkkiä kiinni, ettei se pääse karkuun. Sitominen pitäisi tehdä vasta lopuksi, koska eihän hevosta karsinassakaan heti sidota.” Vepsä jatkoi. Muulin kanssa olen toteuttanut tätäkin virhettä ihan joka kerta, koska en halua että se enää koskaan pakittaa trailerista ulos takapuomin alta. Jos takapuomin saisi matalammaksi, voisin luottaa siihen että Muuli pysyy sisällä.

”Kolmas moka on se, että tulee kiire. Traileriin ei pidä mennä vauhdilla vaan rauhallisesti. Hevosen pitää saada tutkia sitä.”

”Neljäs moka on se, että ihmiset lastaa ihan nätisti ja ajan kanssa mutta sit laitetaan ÄKKIÄ luukut kiinni. Ihmisen kehossa on hirveen iso energiamuutos ja hevonen muistaa seuraavalla kerralla että hirveä hässäkkä alkoi heti kun se oli sisällä” Vepsä jatkoi. Lastaajan tulee siis pitää oma energiatasonsa yhtä rauhallisena koko ajan. ”Ja jos alkaa jännittää, niin alkakaa haukotella. Se tarttuu. Hevonen alkaa ajatella että kun johtaja haukottelee, niin ei tässä voi olla mitään vaarallista”

Tässä kohtaa Paula muuten alkoi selvästi haukottelemaan esimerkin seurauksena.

”On muuten tärkeää että hevoset osaa seistä paikoillaan, sitä ne eivät tänä päivänä osaa. Hevonen sidotaan vielä käytävälläkin kiinni, jotta se varmasti seisoo” Vepsä tylytti ja tunnen piston sydämessäni. Muuli on hyvin paljon kiinni eri asioissa ja nimenomaan niin ettei rykimällä pääse irti.

”Viides moka on se että ollaan tässä trailerin takana hevosen kanssa ja äkäillään että millä se saadaan kyytiin. Samalla palkitaan hevosta koko ajan sillä, että se saa levätä trailerin takana. Tässä ei saa koskaan vain seisoskella, vaan tässä tehdään töitä koko ajan. Tässä pitää vähintään kävellä. Joskus saatan laukkuuttaa hevosta monta kierrosta, parkkipaikka ja samalla lepopaikka on sisällä kopissa. Ja kun otatte hevosen ulos, älkää jääkö taakse ihmettelemään vaan saman tien pois.” Vepsä ohjeisti.

Osa hevosista haluaa peruuttaa täysiä kopista ulos ja siihen Vepsä antoikin ohjeeksi peruuttaa hevosta vielä vähän enemmän. Hevoset huomaavat että peruuttamalla omin lupineen joutuu vielä kovemmin töihin.

Lastausharjoitus jatkui niin, että väliseinä avattiin sivulle ja omistaja meni sisälle koppiin. Hevonen sai herkkupalkinnon aina ottaessaan askeleen sisään. Vepsä kehotti ottamaan ämpäristä palkinnon valmiiksi, jotta sen voi antaa heti eikä sitä tarvitse kaivella taskusta. Ohjeistus ei eroa mitenkään naksutinkoulutuksesta jossa palkinto (tai naksaus) tulee antaa juuri oikealla kohdalla. Palkintojen tulee olla hyvin pieniä, jotta hevonen syö sen nopeasti ja haluaa nopeasti lisää.

Kun Paula oli astellut jo sujuvasti sillalle, siirtyi sen omistaja syvemmälle koppiin. Vepsä piti  hevosen pään koko ajan koppia kohti. Jos hevonen katsoi muualle, sen pää palautettiin kohti koppia uudestaan. Hevonen sai kuitenkin aina nuuskia ja tutkia traileria niin halutessaan.

Lastausharjoittelussa hevosta pyritään saamaan koko ajan syvemmälle traileriin ja pysymään siellä. Paula vaati Vepsän vierelleen, jotta se uskaltaa astua sisään vaikka omistaja olisikin vastassa palkinnon kanssa. Joka kerta Vepsä pyrki jäämään kauemmas jälkeen, jotta hevonen menisi itsenäisesti lähettämällä sisään.

Jos hevonen puskee painetta vastaan, se laitetaan peruuttamaan ja sitä juoksutetaan hetki trailerin takana kunnes tilanne rauhoitetaan, hevosta kiitetään ja tullaan taas sillan taakse.

Hevonen pitää itse pyytää ulos trailerista ja se onnistuu takaakin narua heiluttamalla. Hyvän suorituksen jälkeen hevosen kanssa tehdään taluttaen mietiskelykierros trailerin takana koska siihen ei saa jäädä seisomaan. Sillan takaa Vepsä lähetti Paulan taas traileriin ja kun se sujui hyvin, siirrettiin väliseinä takaisin keskelle.

”Kun tän alkujumpan jaksaa käydä läpi, niin mä oon satavarma että teillä on helppo lastattava hevonen, josta ei koskaan tarvitse olla huolissaan ettei se menis kyytiin.” Vepsä kertoi ”Ja kun treenaatte, niin katsokaa ettei köysi jää koskaan kiinni jos hevonen haluaa peruuttaa. Täällä kannattaa vaikka muutaman kerran syöttää iltakaurat niin hevonen menee varmasti mielellään sisään.”

Tässä kohtaa Paula ei edes halunnut peruuttaa ulos vaikka Vepsä hailutti narua, saihan se sisällä koko ajan herkkuja. Peruutukset ovat Vepsän mielestä vähintään yhtä tärkeitä kuin sisäänmenot. Rauhallinen ulostulo valmistelee sitä että hevonen kävelee rauhallisesti myös sisään. ”Peruutus pitää tehdä suoraan, eli ei saa kääntyä sillalla tai sisällä jotta se ei tekisi sitä myös lastauksessa”.

Pian Paula seisoo rauhallisena trailerin sisällä vaikka Kari rapsuttaa ja taputtelee sitä selästä ja lautasilta ja liikkuu muutenkin omalla puolellaan traileria.

Omistaja pääsee puikkoihin ja lastaa hevosen monta kertaa itsekin sisään. Tässä kohtaa jätin muistiinpanojen kirjoittamisen ja siirryin itsekin lähemmäs traileria kuvatakseni loput videolle.

Entä se toinen hevonen?

Kaikkea pelkäävä hevonen, 10-vuotias Masi pelkäsi kaikkea ja kaiken aikaa. Se juoksi sieraimet suurina pyöröaidassa heti kun se päästettiin sinne. Tämän kanssa Vepsä teki samat harjoitukset kuin Paulankin kanssa, mutta siedätti sitä enemmän erilaisiin asioihin, lopussa myös siihen lehtipuhaltimeen. Masi seisoi toki paikoillaan, mutta kovin rentoa hevosta en siinä kohtaa nähnyt. Masi oli kuitenkin ihan erilainen kuin alussa ja lopun keskustelutuokion ajan se seisoi pää alhaalla Vepsän vierellä jalkaansa leputtaen eikä se singonnut kuuhun mistään yllättävistä äänistäkään.

Yhteenveto

Viimeistään tämä klinikka avasi silmäni sen suhteen kuinka tärkeää pohjatyö maastakäsin on. Karin menetelmät ja työkalut olivat jo sellaisia joita olen aika paljon tarkoituksella tai vahingossa tehnyt, mutta en ole kaikkiin tärkeisiin asioihin osannut kiinnittää huomiota. Muuli tulee melko sujuvasti kutsusta luokse, mutta tarhaa siivotessani se kyllä tulee lähelle, mutta ei koskaan töki minua ensin. En ole tajunnut että se on hyvä juttu!

Herkuista Vepsä sanoi että temppujutut ja nämä maastakäsittelyjutut ovat eri asia. Eli maastakäsittely tehdään ilman herkkuja ja temput herkkujen kanssa. Olen ollut aina tätä samaa mieltä, mutta koska herkut olivat ainoa tapa, miten sain Muuliin alussa jotain kontaktia, käytin niitä mielelläni. Toisaalta, miten hevonen tajuaisi että peruutus olisi jotenkin erilainen temppu kuin asian nosto suuhun? Hevonenhan tekee mielellään niitä asioita, joiden tekemisestä se hyötyy. Vepsän tapauksessa palkinto on helppo elämä ja jonkun toisen tapauksessa herkkupalkinto.

Moni muuten kuvittelee että herkuilla opetettu eläin kaipaa herkkuja koko loppuelämänsä aina ja kaikkialla, mutta Muuli toimii mielestäni hyvin myös kun herkkuja ei ole tai niitä on vähemmän. Herkkupalkinnot ovat tehneet siitä toki hyvin yritteliään enkä ole niin taitava muulinkouluttaja että olisin osannut opettaa Muulin seisomaan täydellisesti paikoillaan. Mutta silloin kun teen puhdasta maastakäsittelyä ilman jatkuvaa palkkaamista, se myös rauhoittuu seisomaan paikoilleen hyvin ja odottelee kaikessa rauhassa kun juttelen jonkun kanssa.

Temppujuttuja. Kuva: Tiina Räikkönen

Olen myös toteuttanut sen kanssa sitä, että ”otan pois luvattomat askeleet”, eli peruutan Muulin takaisin ruotuun jos se vaeltelee. En ole tehnyt tätä kuitenkaan tarpeeksi systemaattisesti, joten tässä kohtaa ryhdistäydyn kunnolla.

Mitä taas tulee pelottavien pressujen ylittämiseen, niin ne olen aina hoitanut positiivisella vahvistamisella, eli kaikki liike kohti pressua on palkitsemisen arvoista toimintaa ja ensimmäisillä kerroilla vielä talutan sen yli ja vasta sen jälkeen lähetän tai juoksutan. Vepsän nähtyäni haluan ehdottomasti lisää haasteita elämääni ja pressuhommat teen ensi kerralla alusta asti lähettämällä. Mietin kuitenkin jälkikäteen että kummasta tavasta on enemmän hyötyä? Jos hevosta lähetellään eri asioiden yli ja porteista, se toki oppii kulkemaan koska muussa tapauksessa sen olosta tulee epämukava. Kun opetan sen kulkemaan pressun yli ja porteista palkitsemalla, se seuraa koko ajan  ympäristöään ja yrittää kiipeillä asioiden päälle. Jossain kohtaa se kiipeilee kasojen päälle ilman kauraakin kun siitä on tullut sille rutiini.

Mitä sitten tulee tähän "tottele tai juokse" menetelmään, niin se ei olisi luultavasti toiminut Muulin kanssa alussa. Tällä hetkellä se toimisi varmasti oikein hyvin, silä ajanhan sen tarhassa aina pois jos se ei annakaan koskea tai ei annakaan kiinni. Se juoksee vähän, puhisee ja tulee luokse. Olisin niiin onnellinen jos meidän tallillakin olisi pyöröaitaus! No, onneksi on Eurojackpot vetämässä.

Lopun keskusteluhetkessä yleisöstä kysyttiin, että voidaanko näitä johtajuusharjoitteita tehdä liikaa, tai onko haittaa jos niitä tehdään paljon. Vepsän mukaan ei missään nimessä! Näissä on aina kehitettävää ja parannettavaa. Jokin aika sitten jossain yhteydessä joku nimekäs hevosihminen (arvatkaa muistanko kuka ja missä, no en) sanoi että "if it ain't broke, don't fix it", eli ehjää ei kannata korjata ja viittasi juuri siihen että jos hevonen tekee jonkun asian hyvin, sitä ei pitäisi turhan takia harjoitella. Muistaakseni juttu jatkui vielä niin, että hevosia ei pitäisi turhanpäiten lääppiä muutenkaan. Tässä kohtaa olen Vepsän kannalla, koska Muuli on ainakin paljon parempi mitä enemmän teen sen kanssa. Ja ainahan kaikessa on parannettavaa, vai kuinka?

Kysyin Karilta naruriimua ostaessani noin yleisesti muuleista ja nopeasti omastani. Ratkaisu karkaamisongelmiin on tehdä töitä sen kanssa toisten hevosten tyhjissä tarhoissa, joissa se ei koskaan pääse niin pitkälle karkuun että naru loppuisi kesken, koska vetokilpailun häviän aina. Itseasiassa ihmettelin miten molemmat klinikan hevoset pysyivät hanskassa rajussakin laukkajuoksutuksessa. Muuli ei olisi jäänyt ympyrälle, vaan olisi poistunut paikalta. Vepsän omalla tallilla on muun muassa pelkorata, jonne voi ajanvarauksella mennä ohjauksen kanssa harjoittelemaan, toki työt aloitetaan pyöröaidassa.

Siedätysjuttuja.

Ja kuten alussa kerroin, päivä oli todella kylmä. Kun olin neljä tuntia tärissyt kylmässä maneesissa, alkoi autonikin oikutella kotimatkalla käyden neljän pytyn sijaan vain kolmella. Onneksi kotimatkaa oli vain 10 kilometriä.

Lue lisää