perjantai 15. lokakuuta 2021

Vietettiin maastoiluviikonloppu maalla Heinolassa, lapsuudenkodin maisemissa

Tämä on ensimmäinen kuva koskaan, jonka käsittelin puhelimen Lightroomilla. Kuva oli alunperin aika hailakka ja lehdet olivat lähinnä ruskeat. Filtteri kuitenkin teki kuvasta mukavan syksyisen.
Olen kotoisin Heinolasta Lusin suoran kupeesta ja noissa maisemissa olen nuorempana maastoillut paljon. Olen ajanut shettiksen kanssa kaikki lähitiet läpi moneen kertaan, ottanut laukkakisoja siskoni kanssa vuokraissikoilla ja ratsastellut kesät Leviksissä ja kumisaappaissa kesähevosellani Karolla. Nämä asuivat meillä kotona navettaan rakennetussa kolmen karsinan tallissa, mutta myös naapurissa oli hevostalli. Vietin siellä muutaman vuoden aika tiiviisti aina tallin perustamisesta vuodesta 2000 johonkin noin 2004 kun kirjoitin ylioppilaaksi ja lähdin sen jälkeen puoleksi vuodeksi Lontooseen.

Talli taisi olla olemassa noin 10 vuotta ja oli sen jälkeen pitkään tyhjillään hevosista kunnes vuosi sitten siihen tuli taas toimintaa, kun @lusinratsutila avautui. Olin jo parin vuoden ajan suunnitellut ottavani Muulin mukaan vanhemmilleni, mutta ajatus on aina torppaantunut siihen että vaikka karsinat (huom, kuivikkeineen) ovat olemassa, pitäisi laidun väkertää itse ja viritellä siihen sähköt. Verkkopaimen kyllä löytyy, mutta aitauksen tekeminen, ei lempihommaani.

Idea sai siis vauhtia siitä, kun naapurissa 500 metrin päässä avautui tallitoiminta taas, ehkä siellä olisi vuokrattavissa tarha ja karsina viikonlopuksi.. Joten kalenteri käteen, otetaan sopiva viikonloppu ja viestiä tallinpitäjälle Ellille että olisiko yhdelle mulkerolle tilaa. Ja olihan sitä!

Tallissa on tällä hetkellä 4 hevoskarsinaa ja yksi ponikarsina. Sosiaalitilat ja varustehuone oli remontoitu upeiksi verrattuna alkuperäisiin, samoin karsinat olivat nyt ihan oikeita karsinoita! Puolet talliosastosta oli kylmää tilaa, joka toimi heinävarastona, mutta mahdollistaa esimerkiksi pihaton joskus tulevaisuudessa!

Otin perjantain töistä lomapäiväksi ja lähdin jo aamulla liikkeelle, jotta ehtisin perjantainakin ratsastaa valoisaan aikaan. Olin itseasiassa tosi ajoissa liikkeellä josta ihan itseäni olallekin taputtelin. Olen siis niitä, jotka ovat aina joka paikasta myöhässä.

Saavuttiin just paikalle. Muulilla on ämpärissä MetaSenseä, koska se ei trailerissa juurikaan syö.
Saapuessani paikalle en nähnyt hevosia missään. Tiesin kyllä, että niillä on metsätarhoja, joten ehkä ne olivat siellä syvällä. No Muuli ulos puuhun kiinni, heinäverkko naaman eteen ja varustamaan. Varustelin Muulia siinä kaikessa rauhassa, jotta se saisi syödä mahalaukkunsa täyteen. Lisäksi tarjoilin sille ehkä litran verran Amequn Omega3 MetaSenseä. Sain säkin jo pari vuotta sitten ystävältäni testiksi. Rehu sopii herkkävatsaisille ja korvaa kivennäiset, mutta itse olen antanut sitä juuri näin ennen pitkiä maastoja koska se suojelee vatsan limakalvoja ja ylläpitää pH-tasapainoa. Sen siis pitäisi ainakin alentaa mahahaavariskiä pidemmillä maastoilla, jossa hölskytään ja liikutaan paljon. No tiedä häntä, mutta Muuli on ainakin tästä rehusta kovasti nauttinut ja syö sen todella mielellään!

Muuli oli älyttömän rauhallinen. Se vain seisoskeli pää heinäverkossa samalla, kun varustelin sen kuntoon. Muista hevosista ei kuulunut merkkiäkään, ne olivat tallin toisella puolella piilossa, mutta se selvisi minulle vasta myöhemmin kun palasin illalla takaisin tallille.

Varustin Muulin bootseilla, koska jouduin pari viikkoa aiemmin muokkailemaan sen kavioita aika isolla kädellä, joka sai säteille takasiin sellaisen maakosketuksen, ettei ilman arkomista ollut mitään asiaa kivisille teille. Edessä Muulilla on Cavallo Trek 0 regularina (sain näitä 8 kpl ihan ilmaiseksi pari vuotta sitten!) ja takana sama koko mutta slimminä. Muulilla on niin paljon bootsiteltu, että kaksi noista slimmeistä on kulunut kärjeltä puhki! Onneksi eteen menee regularkin ihan ok, takakaviot ovat niin slimmit että niisä regularit luultavasti hölskyisivät liikaa.

Ja sitten me siitä lähdettiin maastoon, Muuli ekaa kertaa ikinä yksinään (ilman hevosseuraa) aivan vieraassa paikassa, minä olin toki tutussa ympäristössä joten osasin luultavasti aika jämäkästi ratsastaa sinne, mihin oltiin menossa.

Hain tosin ensin äidiltäni kuivattua leipää taskun täyteen, eihän sitä tiedä millaisiin tilanteisiin maastossa päätyy.


Pyörin ensimmäisenä päivänä tutulla "kotihiekkatiellä", siitä metsäpolun läpi vanhalle metsäautotielle ja toiselle hiekkatielle. Näitä maastoja olen hevosella ratsastanut varmaan eniten, paitsi että ympyrälenkki ei enää onnistunut kun yksi erittäin paljon käyttämäni polku oli tuhoutunut jo vuosia sitten hakkuun alle. Vesurille olisi aika paljon töitä jos sen polun haluaisi elvyttää.

Muistin hyvin hämärästi että pääsisin tekemään tietynlaisen ympyrälenkin kuitenkin ja kun maastokarttakin vahvisti katkoviivalla rannun kahden tien välissä, lähdin rämpimään. Tämä olikin hauska reitti, nimittäin pian Muuli jähmettyi paikoilleen pää pystyssä ja juttelin sille kovaan ääneen että "mee vaan, ei hätää", koska ajattelin automaattisesti että pidemmällä puskassa olisi hirvi tai vastaava. Pian sieltä kuului kuitenkin ihmisääni ja sen kuultuaan Muuli lähti heti jatkamaan matkaa ääntä kohti.

Ja kuka sielä olikaan, meidän paikallinen pappi Ahti! Hän oli raivailemassa metsäpolkuja auki oksasaksien kanssa. Oli kyllä melkoinen sattuma törmätä juuri häneen (hän oli muutenkin ensimmäinen ihminen, jonka maastossa näin). Juteltiin siinä tietenkin hetki ja mikä yllättävintä, hän muisti hyvinkin helposti kastevuoteni! Se on siis 1985. Tosin pienenä sivujuonena kerrottakoot, että isovanhempani ovat ostaneet "kotitilani" juuri Ahdin vanhemmilta 60-luvulla ja he ovat hetken aikaa asuneet siinä samaan aikaan. Tää on just sitä #vainlandejutut -settiä mikä ei voi tapahtua kyllä missään muualla.

Se katkoviiva, jota yritin seurailla, oli karttoihin päivittämättä ja polulle oli joskus kaatunut puita ja osa metsästä oli avohakattu (alue oli jo vesakoitunut aika paksuksi rangaksi), joten en minä lopulta sieltä mihinkään päässyt. Muulillakin meinasi mennä tunteisiin ja se teki nopeita käännöksiä omasta mielestään fiksuihin suuntiin. Tuloksena oltiin vain enemmän metsässä. Lähdin kiertämään aukkoa sivusta ja Muuli esimerkiksi tuikkasi itsensä sellaisen pienen kallion päälle, johon oli valehtelematta yli metrin nousu kiveä pitkin. Mutta sinne se vain itsensä tuuppasi ylös. Hetki siinä katseltiin kallion laelta että mitäs hittoa. En ollut enää ihan varma siitä, mistä olimme tulleet eikä mitään polkuja ainakaan näkynyt missään. Muuli totesi ettei laelta pääse mihinkään muualle, koska joka puolella on vielä jyrkempi pudotus, joten se pudottautui nätisti alas tuloreittiään. Jouduin kyllä jo ottamaan satulan takakaarestakin kiinni.

Tällä reissulla viimeistään huomasin miten näppärä Muuli on maastossa! märkäänhän se ei todellakaan astu, mutta kalliokiipeilystä se tuntuu jopa nauttivan, tai ainakin se itse meni jyrkemmistäkin kohdista kuin mistä olisi ollut tarve. Tuolta kun päästiin alas tuli minulle sellainen fiilis, että Muuli olisi katsonut itse mestat (ei kannatakaan luottaa minun navigointiini) ja nyt se jatkoi määrätietoisesti aukon läpi toiselle puolelle. Se ei ennen kiipeilyä siis todellakaan halunnut sinne. Pian tulimmekin polunnäköiselle, huokaisin pitkään ja jatkoimme sitä eteen päin. Tulimme tielle ja kas, se oli se sama saamarin tie, josta lähdimme. Olimme siis tehneet metsässä U:n muotoiset koukerot ja palanneet melkein lähtöpisteeseen. Onneksi oli SportsTracker päällä niin näin, missä olimme harhailleet.

Nyt kello oli sen verran että en enää lähtenyt raivaamaan polkua, vaan lähdimme samaa tietä takaisin. Tsekkasin kuitenkin vielä parit umpikujat. Lupaavat ja hyvät metsäpolut tuppaavat päättymään isoon avo-ojaan, jonka yli en edes yritä Muulia saada.

Siinä alkoi sitten tulla jo hämäräkin, mutta olin tietenkin varustanut Muulin ja itseni heijastimilla. Vielä näki kuitenkin pellolla ratsastaa ja tulin "kotipihaan" pellon ja pyöröpaalien kautta. Olisin laukannut nuo ihanat suuret pellot, mutta sen verran lätsyi vesi, että pelto olisi ehkä syönyt bootsin mukanaan. Ja no, muistin että pellot olisivat olleet suuremmat kun olen niitä laukkaillut kesähevosen kanssa.

Palailin tallille vähän vaille seitsemän ja Elli oli tässä välissä saapunut töistä kotiin ja lopetteli kentällä juuri ratsastustunnin pitoa. Riisuin Muulin kamat, annoin sille sienipesun ja vein karsonaan. Muuli hikosi aika paljon, paljon enemmän kuin esimerkiksi viikon takaisella megamaastolla, vaikka menimme tällä kertaa melkein pelkästään käyntiä. Ajattelin sen johtuvan stressistä, joka liittyy uuteen paikkaan. Muuli sai elektrolyyttijuoman, mutta se ei tänä viikonloppuna maistunut ollenkaan.

Tässä kohtaa Muuli näki myös ensimmäistä kertaa muita hevosia ja se sai Muulipolon vähän kierroksille. Onneksi rauha saapui maahan kun muutkin hevoset tulivat karsinoihinsa ja alkoivat syödä iltaheiniään. Muulille otin kotoa mukaan ison heinäverkollisen olkea ja tankkasin verkkoon vielä yöheinät ihan tavallista kuivaa heinää.

Koostin viikonlopusta 3 minuutin Tiktokvideon, jonka latasin myös sellaisenaan YouTubeen. Videon upotan tähän alle.


Seuraavana päivänä sain maastoseuraksi Sallin, hänet löytää Instasta tililtä @ilmojenhalki . Lähdettiin tällä kertaa eri suuntaan, haaveenani oli mennä toinenkin vanha vakkarireitti, eli kiertää Tuusjärvi ympäri. Sinne mennäksemme meidän piti rämpiä läpi sellaisen polun, jota on pystynyt 15 vuotta siten vielä ajamaan shettiksellä kärryillä. nyt metsätie oli kasvanut täyteen ranteenpaksuista roskapuuta. Muuli teki siinä omat ratkaisunsa ja vei minut aivan ympiryteikköön, jouduin tulemaan alas selästä ja taluttamaan sen Ilmon perässä. Tämä ryteikkökohta ei ollut kovin pitkäkään, ehkä 30 metriä ja muuten polku oli kuljettavissa ihan ok, mutta lupasin että ensi kerralla kun olen Heinolassa, käyn kävelemässä polun raivaussahan kanssa. Pitäähän se nyt auki saada.

Kierrettiin tuttu maasto hyvässä reippaassa temmossa ja Muuli hikosi taas mielestäni poikkeuksellisen paljon. Saatiin vesitihkuakin niskaamme, joten sekin sai Muulin kaulasta märäksi. No, olin itsekin turvaliivin ja kahden paidan alta kuin uitettu koira. En voi ainakaan sanoa, että kylmä olisi tullut vaikka lämpötila ulkona oli maltilliset +10 astetta.

Rymysymme takaisin hieman eri reittiä mutta emme silti pystyneet välttymään ryteiköltä. Ilman SportsTrackeria en olisi edes osannut sanoa mistä kohtaa olimme metsästä ilmestyneet.



Kotitallissa emme koskaan rymyä metsiköissä, mutta Lusissa niitä riitti. En ole koskaan aiemmin saanut bootsin tarroja näin heinäisiksi. Ja oli muuten melkoinen urakka saada tarrat taas puhtaiksi.
Tallilla Muuli sai taas pienet pesut ja loimen kanssa ulos tarhaan. Se oli ollut vähän levoton tarhassaan, josta se ei nähnyt muita hevosia mutta lauantaina asiaan tuli muutos, tallille muutti nimittäin pieni shettis, joka pääsisi Muulin viereen tarhaan, eli kovin pitkään Muulin ei tarvinnut kavereiden perään hermoilla.

Tässä kohtaa olin itse aivan naatiimusmaximus, joten söin kotona mahani täyteen ja kävin ottamassa pienet välikuolemat. Jännästi väsytti, mutta uni ei tietenkään tullut.

Voisin kertoa jossain tulevassa postauksessa kuvien kera tarkemmin hevosharrastukseni alkuajoista tällä naapurin hevostallilla (tunnettiin silloin nimellä Horse Whisperers). Tästä postauksesta tulisi aivan liian rönsyilevä jos lähtisin sitä nyt avaamaan. Mutta lyhyesti tallin lisäksi mäelle rakennettiin tuolloin myös iso komea ravintolarakennus eli tarkoitus oli yhdistää sekä tallitoiminta että ravintolatoiminta ja näin se aluksi muutaman vuoden toimikin. Sittemmin tallin perustaja lopetti toiminnan ja talli oli muussa käytössä ja ravintolasta uudet omistajat remontoivat asuintalon. Elli muutti tontille vuosi sitten ja jatkoi sisäremonttia ja pääsin kurkkaamaan myös miltä sisällä näytti!

Ja talo oli ihana! Se sijaitsee siis hyvällä paikalla mäen päällä (paikan kutsumanimi oli itseasiassa lehmäaikoina Koivikkomäki ja siis vanhempieni ja isovanhempieni lehmät laidunsivat tässä aiemmin kesäisin) ja isoista ikkunoista on upeat näkymät tallille ja tallipihaan. Aiemmin avoimeen ravintolasaliin oli rakennettu makuuhuone ja keittiö ei ollut ollut pitkään aikaan enää semmoinen suurtalouskeittiö rosterisine koneineen. Toivottavasti Elli tekisi tililleen ennen- ja jälkeenkuvakollaasit, jos vain löytäisimme jostain kuvia ravintolan ajoilta. En itseltänikään sellaisia mistään löytänyt. Muistan kuitenkin miten kivaa oli mennä tallipäivän jälkeen ravintolaan ranskalaisille, ne taisivat maksaa pari euroa ja niitä tuli iso kulhollinen.

Otimme siinä sitten vielä illalla hevoset ja Muulin sisään. Muuli oli tässä vaiheessa jo rakastunut naapuritarhan shettikseen. Muuli oli kuivunut hyvin rankasta treenistä ja jäi hyvällä fiiliksellä karsinaan muiden kanssa.

Itse suuntasin tästä vähän extempore kaverini 40-vuotissynttäreille, joille olin saanut kutsun aiemmin samana päivänä. Siellä hyvien kavereiden kanssa tilanne pääsi eskaloitumaan niin, että menin neljältä nukkumaan, heräsin seuraavana aamuna joskus seiskalta ja sängyssä pyörittyäni sain itseni yhdentoista maissa ylös. Olimme sopineet sunnuntaille Sallin kanssa toisen maaston.

Siinä sitten pienessä tärinässä jaffapullo kainalossa tallille vähän kahdentoista jälkeen ja selkään. Alkumatka oli melkoista puhaltelua, mutta sitten olo alkoi parantua ja vedettiin sellainen maastosetti että!

Suuntasimme Lahden moottoritien toiselle puolelle. Olin tämän reitin joitain satunnaisia kertoja ratsastanut kesähevosella ja kerran olin sen tainnut myös ajaa ponilla (jäädyin niin totaalisesti silloin etten tee virhettä enää ikinä). Olin katsonut sen kartasta etukäteen, koska en voinut enää näin monen vuoden jälkeen muistaa jokaista käännöstä. Menomatkalla alitettiin Lahden moottoritie, jossain kohtaa ylitettiin Jyväskyläntie ja vielä lopuksi alitettiin moottoritie uudestaan.

Tämä reitti sisälsi vain hiekkateitä, eli polkurämpimistä ei ollut. Tiet olivat loistavassa kunnossa sateen jälkeen ja Muulikin oli ajoittain hyvässä vireessä. Muulihan on kahdestaan mennessä itselleni ihan riittävän ripeä mutta kun mukana on reilusti isompi arabi-lämppäri niin morjens. No sanoinkin Sallille, ettei meitä tarvitse odottaa, että ravaan kyllä sitten aina kiinni. SportsTracker onkin nyt täynnä piikkejä, kun otin toista ravilla kiinni aina 10 askeleen jälkeen.

Löydettiin aivan mahtavia teitä, juuri lanattuja ja keskeltä ihanan pehmeitä. En ole varmaan koskaan laukannut putkeen niin pitkään kuin laukkasin, SportsTrackerin mukaan pisin laukkapätkä taisi olla 2 kilometriä pitkä, tosin siinä oli pari alamäkeä, jotka mentiin ravilla. Nopein puolikilometriä taitettiin vauhdikka 22,3 km/h ja nopein kilometri vauhdila 21,5. Nämä tehtiin siis siellä samalla hyvällä tieosuudella.

Viimeiset 6 kilometriä käveltiin vain ja alkoi sataa vettäkin. Ensimmäisen kerran varmaan koskaan mietin selässä että olisimpa jo tallilla, että tää ei nyt vaan oo enää kivaa. Asiaan oli varmasti osuutta sillä, että aamupalan kuittasin sämpylällä eikä mukana ollut mitään juotavaakaan. Mutta tää ei vaan ollut enää hauskaa. Mietin siinä jo että mä en enää ikinä maastoile pitkää reissua, mutta jo parin päivän päästä suunnittelin seuraavaa vaellusta.

Tämä kolmas maasto oli pituudeltaan 20,5 km ja se mentiin ajassa 2,5h ja nopeudessa 8,1 km/h. Voin kertoa että oli hiki. Muuli oli hiessä, heijastinloimi oli hiessä, mun vaattee selkäpanssarin alta aivan märät jne.

No Muulille hoidot, juoma (ei maistunut) ja tarhaan. Kävin tässä välissä syömässä ja palasin reilun tunnin päästä vuolemaan Roopeponin kaviot ja aloin pakkailla autoa ja traileria kotimatkaa varten.

Vettä alkoi sataa, ilma hämärtyi ja Muulin kanssa tehtiin varmaan paskin lastaus ikinä. Se pääsi siinä nimittäin minulta irti ja sehän tarkoittaa sitä, että se yrittää sitä monta kertaa vielä uudestaankin. Oli kädet hellänä sitä pidellessä mutta traileriin mentiin ja kotiin lähdettiin. Taisin päästä matkaan kuuden jälkeen, kotitallilla oltiin kahdeksalta ja kun tyhjensin auton, siivosin trailerin, palautin kopin ja ajoin mäkkärin kautta himaan, olin kotona kymmenen maissa. Uni tuli!

Viikonlopun saldo oli 54 km

  • Perjantaina 20 km ajassa 4h ja keskinopeudella 5 km/h
  • Lauantaina mentiin 13,5 km ajassa 2h ja keskinopeudella 7,1 km/h
  • Sunnuntaina 20,5 km ajassa 2,5h ja keskinopeudella 8,1 km/h

Huh! Eihän tämä nyt ihan pääse parin vuoden takaisen treeniviikon lukemiin mutta hyvänä kakkosena kyllä. Olin muuten tuolloin ottanut Cavallo Trek Slimmit ensimmäisen kerran käyttööni. Aika hyvin ne toimivatkin nämä pari vuotta, bootsit olin siis ostanut jo valmiiksi käytettyinä ja maksoin niistä muistaakseni 25e/kpl.

Lue lisää

keskiviikko 6. lokakuuta 2021

Tehtiin Muulin kanssa ihan huomaamatta maastoennätys, 40 kilometriä!

Kaikki postauksen kuvat otti Veera Kopakkala, @vk.hevoskuvaus, kiitos! Kuvat on kaikki otettu siellä hiekkakuopilla, eli ei Veera sentään jalkamieheksi lähtenyt messiin.
Viime viikonloppuna meillä piti olla matkaratsastuskilpailut, mutta koko kisat peruttiin ja oltiin tallikaverini Anskun kanssa että mitäs nyt kun kumpikin + Armaksen omistaja oli buukannut päivän kisahommiin. Suunnitelma keksittiin nopeasti, tekisimme keskenämme astetta pidemmän maaston ja saisimme paikan päälle myös välihuollon sekä ratsuille että ihmisille!

Ilman huoltoa ei nimittäin tuollaista matkaa kannata lähteä tekemään, siinä mennään jo riskirajoille jos tuollainen reissu tehtäisiin ilman kunnollisia taukoja. Riskinä on ainakin mahahaava ja Muulin kohdalla yleinen nuutuminen ja kuivuminen.

Meillä oli kohteena n 15 kilometrin päässä sijaitsevat hiekkakuopat, jossa olen käynyt Muulin kanssa ennenkin. Mm nämä upeat kuvat on otettu hiekkakuopilla. Aiemmin olen vain mennyt trailerilla joko koko matkan tai ainakin osittain, nyt olisi ensimmäinen kerta, kun ratsastettiin sinne ihan koko matka.


tässä näkyy pieni hepulointi




Saavutaan kohteeseen, tuossa puomilla pidettiin huoltotauko ja siihen sai Muulin näppärästi kiinni, minulla oli sitä varten riimu mukana.
Reitti on ihan ok, eli ei siinä mitään, mutta jos haluaa hiekkakuopista nopeimman askellajin kanssa nauttia, voi siinä heikompikuntoinen hevonen heittää hanskat tiskiin kun kotiinkin pitäisi vielä taapertaa. Onneksi Muuli ja Armas ovat rautaisessa kunnossa.

Meillähän on tältä syksyltä pohjilla jo pari pidempää maastoa, n 20 km ja 25 km emmekä tottapuhuen kuvitelleet että 40 menisi rikki, mutta niin se vain meni kun rallattiin vähän hiekkamontulla ja kotimatkallakin meno oli vähän haparoivaa, tosin sen ansiosta kuljettiin aivan upean kallion läpi!

Lähdettiin tallilta matkaan tasan kymmeneltä. Päivä oli ihana ja aurinkoinen, mutta laitoin Muuliin heijastimia useamman kappaleen. Heijastinloimen jätin kuitenkin kotiin, se kun on sitä mallia, mitä joutuu edestä nyppimään säästä irti ja sittenkin pelottaa, ettei ompelemani parempi tarra pidä. Loimi on lisäksi kevyesti topattu ja arvelin sen olevan tähän päivään liian kuuma.

Otin liivin taskuun varmuuden vuoksi varavirtalähteen ja koska Equilab kaatui käynnistäessä, laitoin Sports Trackerin nauhoittamaan reittiä. Itseasiassa nauhoitin erikseen menomatkan, paluumatkan ja montuilla tekemämme kuviot.



Menomatka oli aikalailla tasan 15 kilometriä ja sisälsi puolivälissä sellaisia yllätyksiä, että Muuli tuntui olevan vähän kakkahädässä (mutta mitään ei tullut vaikka ratsastin sen metsän puolelle) ja sitten se yritti pari kertaa kääntyä valitsemaansa kohteeseen. Olemme käyneet pari kertaa erään tutun hevosenpitäjän pihalla ja maastoilleetkin yhdessä, sen talon kohdalla Muulilla oli erittäin vahva tahto kääntyä kannoillaan ympäri ja mennä Jaanan pihamaalle. Tämä tuli aikalailla puskista ja pyörittiin siinä sitten vähän ympyrää ennen kun Muuli tajusi ettemme todellakaan ole menossa sinne hevosia moikkaamaan.

Tietenkin siinä samalla ajattelin, että nytkö tämä on jostain kipeä, koska äkkinäiset suunnanmuutoksethan ovat kivun merkki. Mutta jotta hevonen varmasti olisi kivuissaan, pitäisi sillä olla muitakin oireiluja eli muutakin ei-toivottua käytöstä. Kun päästiin jatkamaan matkaa, se ravaili taas omaa mummoraviaan korvat hörössä.

Korjailin Muulin kavioita aiemmin samalla viikolla, joten varustin sen Cavallon Trekeillä tälle maastolle, ettei reissu tyssäisi ainakaan säteiden arkomiseen. Takakavioiden oikaisussa jouduin nimittäin pakittamaan kantoja aikalailla ja tämä taas sai aikaan sen, että säteelle todellakin tuli maakosketus.

Tuo ensimmäinen 15 kilometriä kuljettiin kahteen tuntiin, olisimme olleet nopeammin ja lyhyemmin perillä mutta harhauduin Kaukasissa yhdessä risteyksessä ja käytiin tsekkaamassa varmuuden vuoksi pari muutakin tietä, mutta ei tietenkään sitä oikeaa.

Tätä kuvaa kun oikein tarkasti katsoo niin näkee Muulin bootsin tuolla meidän takana maassa

Ja tässä hain bootsin ja totesin sen olevan rikki.

Näihin kuviin kiinnitin bootsit ihan vaan satulaan.

Montulla otettiin ensin hieman kuvia ja sen jälkeen siirryttiin huoltotauolle, jonka meille tarjosivat Armaksen omistaja ja Anskun äiti. Saatiinkin aivan huippupalvelua ja hyvät eväät kaikille osapuolille! Hiekkamontuilla oltiin yhteensä kaksi tuntia ja siihen sisältyi siis pitkä tauko ja kuvien ottaminen. Meillä oli ratsuille myös tietenkin mashijuomat elektrolyytillä ja Ikea-kassi puolillaan kuivaa- ja säilöheinää. Heinä ja juomat upposivat hyvin, mutta mukaan otettu ihan raaka kylmä vesi ei maistunut ollenkaan.

Tässä kuvassa taidan selittää ns suu vaahdossa muulien ominaisuuksista sivulliselle ulkoilijalle.


 

Nämä kolme kuvaa olivat muuten sittenkin mun ottamia, uusi puhelimeni ottaa tällaisia hyvinkin laajoja kuvia.


Veera tarjoilee Muulille energiajuomaa

Hiekkakuopilla laukkailu sai aikaan myös varusterikon. Jo kertaalleen nippusiteillä korjaamani bootsi luovutti (tai oikeastaan ne nippusiteet luovuttivat) ja lensi jalasta. Onneksi Annalla oli autossaan mukana nippuside, niin sain bootsin korjattua kotimatkalle. Kyseinen mono oli kyllä silläkin matkalla mennyt rikki (nippuside oli pettänyt), mutta pysyi mukana ja kotona huomasin, että se onkin kärjeltä puhki, joten lähti samantien tossujen taivaaseen.

Cavallot ovat kyllä kestäneet älyttömän hyvin, ostin ne jo valmiiksi käytettyinä eikä ihan kaikki saumat olleet enää kiinni ommeltu, joten siihen nähden ovat olleet kyllä joka eurosen arvoiset. Olin maksanut neljästä slim-bootsista keväällä 2019 yhteensä 100 euroa. Ja nuo ovat olleet kaikista käytetyimmät meillä.

Reissun aikana tapasimme myös pari ulkoilijaa joista molemmat tunnistivat Muulin muuliksi! Toinen oli huoltopaikalla ja juteltiin ratsastamisesta ja muuleista pitkät pätkät. Minähän en siis maastossa mitenkään korjaile ihmisiä, jos joku sanoo että ompa hieno heppa niin kiitän vain ja jatkan matkaa, mutta jos joku kysyy korvista, kerron sitten että tämä onkin muuli.

Kiivettiin hiekkakasalle kuvia varten




naureskeltiin alastullessa että käveleepä Muuli hienosti, oikein katsoo mihin menee.

no.. piehtaroimaanhan se oli menossa. Tulin alas ja vain toinen kylki meni hiekkaiseksi.

Tai ehkä kerronkin jatkossa että Muuli osaa mennä makuulleen selkäännousussa!
Tauon jälkeen jatkoimme siitä sitten matkaa. Kiersimme vähän kuoppaa, mutta hiekkaa oli viimenäkemän jälkeen kaivettu lisää ja mielestäni yksi polku oli kadonnut kokonaan. Montussa oli myös muutama mopoilija, joten emme halunneet mennä keskelle sähläämään. Kotimatkalle lähdettiin reittiä, jota meidän oli tarkoitus tullakin ja sehän olikin ihan selkeä, eli neljästä tiestä juuri se, jota ei lähdetty kokeilemaan. Olin nauhoittanut reitin edelliskerralla ja se on minulla Google Mapsissa, mutta Kaukas on jonkinlaisessa gps-pimennossa ja näytti sijaintimme 100 metriä pellon puolelle.

Maisemat ja reitit olivat timanttia ja vieläkin jaksan fiilistellä sitä upeaa auringonpaistetta, joka saatiin! hupparissa meinasi tulla ihan kuuma.


Mentiin kotimatkalla myös pari muuta kohtaa hieman eri reittiä kuin tullessa ja siellä sitten päädyttiin lopulta mykistävän upeaan paikkaan korkean kallion päälle! En ihmettele että sinne oli kasailtu kivistä nuotiopaikkoja, tosin samaan aikaan puissa oli ainakin 10 eri lappua kertomassa, että avotulen teko on kielletty. Ja aika rumaa jälkeä siitä tulisikin jos tuli lähtisi leviämään. Ihastelimme hetken maisemaa ja lähdimme palailemaan alas. Lasku tuntui jotenkin loputtomalta, mutta Muuli oli liekeissä.

Sehän kulkee todella näppärästi kivikkoisilla poluilla ja laskeutuu sulavasti suurtenkin kivien päältä alas. Muuli pitää pään alhaalla ja katsoo selvästi, mihin se on menossa ja minä tietenkin annan sille täysin pitkät ohjat, jotta se voi valita parhaan reitin.

Tää on kaikinpuolin aivan ihana kuva! Kiitos Veera kun tulit kuvailemaan!


Tässä on pieni hepulitilanne taas

Sain itseasiassa tästä aiheesta Tiktokissa kysymyksen erääseen videoon. Kysyjä kummasteli hieman, miksi ratsastan ilman tuntumaa, kun menin maastossa. Vastasin, että en uskaltaisi ratsastaa ratsulla, joka vaatii koko ajan tuntumaa. Minähän en ns ratsasta maastossa, vaan touhu on juurikin sitä pahamaineista matkustelua. Mutta mulle maastoilu ja matkustaminen on tämän harrastuksen Se juttu miksi edes harrastan. Jos minut olisi tuomittu kiertämään ratsastuskenttää koko elämäni, olisin jo aikoja sitten ryhtynyt pelastamaan hylättyjä kissoja.

Matkaa tehtiin aika rauhalliseen tahtiin, mutta pitkiä ravipätkiä otettiin myös. Armas on sen verran reipas menijä, että me Muulin kanssa laukkasimme ravipätkistä suurimman osan ja käynnissäkin jouduin ravailemaan koko ajan kiinni. Mutta silti Muuli loppuun asti tarjoili ravia pienistäkin vihjeistä. Tulipahan siirtymätreeniä koko rahalla.

En estele Muulia jos se vauhdissa nappaa puun lehtiä suuhunsa, mutta jostain syystä se ei ollut kovinkaan ahnaan oloinen. Välillä maastoilu on ollut aivan tuskaa kun sen pää napsii heinää maasta jopa laukassa. Ja olen siis ottanut Muulin ratsastukseen virikelaitumelta, joten sen mahalaukku ei todellakaan ole ollut tyhjä.

Kotimatkaan käytettiin yhteensä kolme tuntia, mutta matkakin oli pidempi, nimittäin 20 kilometriä. Se itseasiassa yllätti, koska ei matkan ollut tarkoitus olla ihan niin pitkä. Tallilla katsoimme kumpikin appejamme että mitä ihmettä, 40 km meni tosiaan rikki! Tai no mulla taisi näyttää 39,9 mutta pyöristän sen neljäänkymppiin.

Kotitallilla kumpikin ratsu sai juomaa taas eteensä, Muuli sai huuhtelun hikikohtiin ja vielä loimen päälle loppupäiväksi. Ratsut vapautettiin virikelaitumelleen heinäkasojen ääreen, oli varmast hyvä että ne pääsivät vielä liikuskelemaan omaan tahtiinsa pariksi tunniksi ennen karsinaan tuloa.

Seuraavana päivänä Muulilla oli reipas ohjasajo ja juoksutus. Ja reippaus tapahtui nyt nimenomaan askellajissa käynti. Olin todella tyytyväinen Muulin käyntiin, se astui selkeästi yli ja kulki koko kroppansa läpi. Sitä ei tarvinnut koko ajan maiskutella kulkemaan reippaammin, vaan se teki sen luonnostaan. Ravi oli kuitenkin alkuun aika lyhytaskelista mummoravia, mutta siihenkin sain reippaampaa ja letkeämpää menoa. Varsinkin kun aloin palkata Muulia siitä, kun se venytti päätään eteen ja alas (en käytä apuohjia pitämään päätä takana), se tarjosi sitä sitten koko ajan ja pystyi kulkemaan pää alhaalla kokonaisen ympyrän jopa kentän pelkopäädyssä!

Muuli oli jaloistaan aivan kuiva, kuiten oikeastaan aina ja vaikutti muutenkin terveeltä. Selkäänsä se ei aristellut eikä pyörinyt esimerkiksi harjatessa. Arvelin sen kipeytyvän edes jostain, koska onhan tuollainen maasto sille ihan älyttömän raskas. Kantaa nyt ihmistä ja painavaa satulaa selässä jne. Mutta ei, Muuli oli ihan normaali oma itsensä. Jos noita painorajoja katsoo niin Muuli painanee noin 420 kiloa ja minä, vaatteeni ja länkkäsatula lienemme yhteensä 68 kiloa. Tuo tekee 16% Muulin painosta ja tämän enempää en selkäänlastaisi kuin satunnaisesti kevyeen työskentelyyn.

Reissu oli kaikkiaan tosi onnistunut. Muuli ja Armas ovat rautaisia ammattilaisia mitä tulee vaellusratsastukseen. Olen melko varma että onnistuimme toteuttamaan matkan hevosystävällisesti rauhallisessa tahdissa pitkän tauon kera. Armaskin oli seuraavan päivän maastoratsastusreissulla edennyt oikein mielellään ja oli ollut kunnossa kaikin puolin muutenkin.

Seuraava maastokoettelemus meillä on Muulin kanssa jo nyt viikonloppuna. Toteutan hyvin pitkäaikaisen haaveeni ja kuskaan Muulin Heinolaan "kotikotiin", tai itseasiassa naapurissa olevalle tallille, jossa on monen vuoden tauon jälkeen taas hevosia! Pääsen siellä sitten fiilistelemään vanhoja tuttuja maastoreittejä ja tietty tuo tallikin on tuttu, olen siellä aloittanut hevosharrastukseni aikoinaan suunnilleen 2001. Nyt talli on rempattu aivan kokonaan ja näen sen uljaudessaan ensimmäisen kerran! Tallin touhua voi kurkata Instan kautta, @lusinratsutila .

Lue lisää

torstai 30. syyskuuta 2021

Muulimenot syyskuussa 2021

Menot

Syyskuun tallivuokra 400e
Heijastimia Hööksistä 25e
Ratsastustunnit 50e
Käytetty sadeloimi posteineen 37,90e
Kisakuvat koulukisoista 15e
Kevyttoppaloimi 100g, käytetty, 30e

YHTEENSÄ: 557,90e

Tulot

0e

YHTEENSÄ: -557,90e 

En näköjään kuvannut yhtään noita uusia hankintoja, mutta kuvitetaan postaus Veera Kopakkalan ottamalla hienolla laukkakuvalla!


Lue lisää

keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Valokuvaaja Jannica Grönmark otti Muulista satumaisia metsäkuvia!

Kaikki kuva: Jannica Grönmark / @jgfotooy ja https://jgfoto.fi/kuvat/
Jannica etsi kesän lopulla hevosmalleja portfolioonsa, toiveena oli joko metsäkuvaus tai viljapelto. Tarjosin Muulia, onhan se puoliksi hevonen ja satumainen metsäkin oli jo mielessä. Vakkarimaastoreittimme varressa on nimittäin pieni "satumetsä", eli sellainen sammalpeitteinen metsä, jossa on hyvin vähänlaisesti muuta aluskasvillisuutta. Metsä ei oikein osu reitin varrelle, joten kävin sen vielä etukäteen tsekkaamassa että se on paikallaan, en ollut nimittäin ratsastanut siellä ainakaan puoleen vuoteen.

Kuvauspäivä sovittiin sen kyseisen viikon ainoalle nätille päivälle, eli ettei sada vettä ja auringonkin pitäisi paistaa. Ja mitä vielä. Ratsastaessani metsää kohti, alkoi sataa sen verran, että jäin hetkeksi kuusen alle pitelemään sadetta Muulin kanssa.

Pilvinen taivas teki metsänkin tosi hämäräksi eikä oikeastaan saatu metsään aurinkoa ollenkaan. Eikä varmaan tarvitse sanoa, että kun sitten parin tunnin päästä ratsastin takaisin tallille, olivat pilvet muisto vain ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta. No, elämä on.

Jannican kanssa otettiin kuitenkin mahtavia kuvia! Ratsastin Muulin siis kohteeseen ja metsässä riisuin siltä kamat lukuunottamatta mustaa naruriimua ja pitkää narua. Muuli olisi saattanut pysyä metsässä pitelemättäkin, mutta olisi yhtä hyvin saattanut poistua paikalta, joten parempi pitää se narussa. Naru oli pitkä, joten asensin vain itseni mahdollisimman kauaksi Muulista ja yritin asetella narun mättäiden taakse piiloon, jotta Jannicalla olisi photoshoppaamista mahdollisimman vähän.

Muuli sai kuljeksia sammaleella heiniä etsien ja se toimittikin tehtäväänsä oikein mielellään.

Lopuksi otettiin vielä vähän ratsastuskuvia kun laukkasin metsäpolkua edestakaisin Muulin kanssa. Muuli oli siinä muuten aika hanakasti lähdössä kotiin, tein melkoisesti duunia että sain sen ensimmäisen pyrähdyksen jälkeen palautettua takaisin lähtöpisteeseen. Mutta ahkerasti palkkaamalla se tajusi että tässä tehdään oikeastaan vain laukannostoja.

Julkaisin ratsastuskuvat jo aika tuoreeltaan Instassa ja ne saivat älyttömästi tykkäyksiä ja kommentteja! Selkeästi laukkakuvat metsässä olivat aika harvinainen idea, yleensähän laukkakuvia on totuttu näkemään sänkkäripellolla, muillakin pelloilla ja tietenkin hiekkarannoilla. Metsässä kuvaaminen on tietenkin haastavaa kun puunperkeleet tulevat eteen, mutta tällaisessa harvapuisessa satumetsässä se onnistui upeasti!

Muuli on ihanan tarkka ja puista näkee kuitenkin että liikettä oli!

Ja tässä loputkin kuvaussession tulokset, olen aivan haltioissani näistä!!

Jannica asuu Järvenpäässä, tästä pääset vielä Instagramiin ja tästä kotisivuille.










Tässä kuvassa taisin olla saamassa ns elämäni kyytejä, kun Muuli rallitti sen minkä kavioista lähti



Lue lisää