Näytetään tekstit, joissa on tunniste muulikauppa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muulikauppa. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. joulukuuta 2021

Muulers oli myynnissä jenkkimuuliryhmässä! Scammereilla on "näppärä" tapa huijata ihmisiltä varausmaksuja!

Hieraisin silmiäni pariin kertaan kun sain Instaan eräältä muuliharrastajalta kuvakaappauksen myynti-ilmoituksesta amerikkalaisesta muulinmyyntiryhmästä. Ilmoituksessa myytiin 12-vuotiasta 14.1 handsin korkuista Rosami -nimistä muulia. Myyntikuvat oli napattu luultavasti mun Instagramista, koska kaikkia kuvia ei ole ollut täällä blogissa.

Laitoin ryhmään liittymispyynnön ja etsin sen jälkeen myyjän Instasta, ja hänet nopeasti löysinkin koska yksi kuva oli sama kuin profiilikuva Facebookissa. Luulin ensin että kyseessä oli nainen, mutta myyjä olikin todennäköisesti mies. Myyjän nimestä ei näin suomalaisena voinut olla satavarma. Profiilikuvassa olivat siis molemmat heteroparin osapuolet. Instassa oli profiilissa kuvia lapsista, harrastuksista ja muuleista ja kaikki näytti ns normaalilta ja luotettavalta.

Laitoin jo illalla omaan Instastooriini jakoon saamani kuvakaappaukset ja taggasin myyjän, huomatakseni että aamuun mennessä hän oli minut Instassa blokannut.

Seuraavana päivänä minut hyväksyttiin ryhmään, jossa ilmoitus vielä oli. Kirjoitin kommenttina varoituksen myyjästä ja kommentoin vielä jokaiselle kiinnostuneelle että kyseessä  on cyzetus. Muutaman tunnin kuluttua ryhmän ylläpito heräili (huomatkaa aikaero) ja poisti ilmoituksen.

Mm tämä kuva oli myynti-ilmoituksessa. Kuva: Sanna Rokka
Kirjoitin ryhmään vielä oman aloituksen käyttäen kahta samaa kuvaa. Kerroin myyjän nimen ja varoitin huijauksesta. Pyysin myös kokemuksia tällaisista scammereista, jotta saan materiaalia somejulkaisuun.

Scammerit toimivat eri tavoin, mutta tämä henkilö oli satuillut Facebookkiin tarinan täydellisestä koko perheen muulista. Tarkoituksena on ilmeisesti saada mahdollisimman moni kiinnostumaan muulista (kiinnostuneita tosiaan oli paljon), scammeri kertoo lisätietoa muulista ja lähettää lisää kuvia (niitä löytyy rajattomasti mun Instagramista). Sitten tää myyjä kertoo että muulista on tosi moni kiinnostunut, että panttimaksulla hän suostuu pitämään muulia varattuna jokaiselle kysyjälle.

Scammeri tsekkaa ostajan profiilista tämän sijainnin ja keksii muulille sopivan sijainnin, ei liian lähelle muttei liian kauaskaan. Katsomaan ei kuitenkaan pääse, koska scammer ei halua mitään rallia pihalleen. Osoitteen saa vasta kun on tosiostaja, eli kun on maksanut varausmaksun. Ja tokikaan osoitetta ei koskaan tule, vaan tässä kohtaa myyjä blokkaa ostajaehdokkaan ja katoaa tätä kautta maisemista. Olikin aika ihme että tämä scammeri oli niin helposti löydettävissä Instagramista, hän on ehkä ensikertalainen.

Eräs muulista kiinnostunut kertoi että oli kysynyt muulin sijaintia useampaan otteeseen saamatta vastausta. Tänä aikana scammer siis keräilee kiinnostuneita ostajia mahdollisimman suuren määrän, ensimmäisiä kiinnostuneita joutuu siis pitämään "holdissa" hetken aikaa jotta kiinnostuneita on enemmän. Ja myös siksi, ettei kukaan käräyttäisi tiliä Facebookille koska silloin bisnekset menevät ihan mönkään.

Postauksen aloituskuvana (klikkaa se isommaksi) oli koko ilmoitus alkuperäisenä, blurrasin siitä myyjän nimen jotta oikea henkilö ei saa vihaa niskaansa. Scammerin tili on nimittäin nyt jo poistettu. Tässä on alla suomennettuna parhaat palat. On tämä sellainen ihmemuuli, ettei ole ihme että se herätti runsaasti kiinnostusta!

  • 100% turvallinen ratsu kaiken tasoisilla ratsastajilla
  • kulkee mihin tahansa, mihin pyytää
  • kokenut lintumetsällä
  • ylittää veden, tukit ja OJAT
  • tosi näyttävä muuli ja kantaa itsensä kuin isot muulit, kaunis pää (tämä imarteli)
  • käytetty karjanajon lisäksi hevosten keruussa laitumelta
  • ollut lastenjuhlissa, ja ollut hitti. Antaa lasten maalata ympäri kehoaan ja vetää lapsia pulkassa
  • Rosami on tosi rauhallinen eikä koskaan kuumene
  • kooltaan Rosami on täydellinen ja pysyy isojenkin muulien vauhdissa (korkeus oli ilmoitettu oikein)
  • Rosamilla voidaan ratsastaa satulatta ja kakspäällä
  • Helppo ottaa kiinni, seisoo satuloidessa, selkäännousussa, harjauksessa, pesemisessä ja kengityksessä (tämä on kyllä totta)
  • ei ikinä spookkaa
  • Rosamilla joka päivä on samanlainen, eli sen luonne ei vaihdu tuulen mukaan
  • jos etsit legit pomminvarmaa muulia, jonka voit luottaa lastesi seuraan, Rosami on sun tyttö!
  • hinta 7500$
  • kuljetusmahdollisuuksia on
  • sijainnin saa tietoonsa yksityisviestillä

Kuten Instagramin päivityksessä jo totesinkin, jos se tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, se sitä yleensä onkin. Pomminvarmoja muuleja löytyy kyllä, mutta ne on teurastamossa prosessin loppupäässä.

Nopeasti selvisi että myös "myyjän" tili oli kopioitu ihan oikean muuliharrastajan tilistä. Se nyt oli odotettua, ei kukaan tee tätä omalla nimellään. Löysin tämän oikean myyjän ja hän kertoi minulle, että tämä oli jo kolmas kerta lyhyen ajan sisällä kun näin käy. Scammerin feikkiprofiilista ilmeni että suurin osa kuvista oli lisätty profiiliin tämän vuoden helmikuussa, eli silloin varkaus oli tapahtunut ja samaan aikaan oli varmaan perustettu useampi identtinen feikkiprofiili. Profiileja on sen jälkeen kasvateltu hankkimalla kavereita, jakamalla sisältöä jne, jotta tilit näyttäisivät mahdollisimman oikeilta. Minustakin feikkitili näytti siis olevan ihan ok!

Tässä tapauksessa scammeri oli tällä samalla nimellä myynyt vain muuleja Facebookissa. Toivottavasti monikaan ei menettänyt rahojaan tai maksanut muulille kuljetusta (sekin oli nimittäin tarjolla 750 dollarin hintaan eräälle kiinnostuneelle).

Mutta miten tämä muhun liittyy? Periaatteessa minäkin olisin voinut saada lopulta vihaisia viestejä. Näillä kuvilla on aika helppo googlata tämä blogi ja Instagram-tili, joten huijattu ostajaehdokas olisi saattanut olla lopulta minuunkin yhteydessä. En toki olisi ollut mistään vastuussa, mutta selitäppä se sellaiselle henkilölle, joka on juuri maksanut omat ja miehensä säästöt hankkiakseen unelmamuulin.

Mutta suurin osa vihaisista viesteistä olisi varmaan mennyt tälle oikealle "Shawnille", joka on autuaan tietämätön koko kusetuksesta koska scammer on profiilin kopioinnin jälkeen estänyt tämän Facebookissa. Minäkin laitoin oikealle henkilölle kuvakaappauksia. 

Sama ilmoitus oli muuten ainakin kolmessa eri ryhmässä, Ranch Mules, Kanadan muuliryhmässä ja Kentuckyn muuliryhmässä. Muuli-ihmiset kuuluvat usein useampiin ryhmiin, itse olin ennestään Kanadan ryhmässä mutta algoritmi ei näyttänyt minulle ilmoitusta ollenkaan. Toisaalta ei ole epätavallista että muulia myydään ihan koko maalle, Yhdysvalloissa on käsittääkseni totuttu pitkiin kuljetusmatkoihin ja sen takia ei ole epätavallista olla tsekkaamatta muulia etukäteen jos myyjä tuntuu luotettavalta.

Eräs ostajaehdokas, jonka kanssa juttelin, tajusi kusetuksen kysyessään muulin painoa. Hänelle kerrottiin sen painavan 570 kiloa kun oikeasti tuollanen 143 cm muuli painaa vain 400 kg. Hänellä itsellään oli muuleja, joten hän huomasi heti ettei myyjä oikeasti tiedä muuleista mitään.

Lopulta kolmen päivän jälkeen Facebook sulki scammerin tilin. Vielä juuri ennen tilin sulkemista hän lähetti minulle  yksityisviestin Facebookissa. Viestissä luki "YOU FOOL". Mahdanko olla seuraava uhri? Sitä en itse tule tietämään jos hän ymmärtää blokata minut jatkossa heti.



Lue lisää

keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Neljä vuotta sitten olin tullut varanneeksi itselleni espanjalaisen muulin.

"Näillä kahdella muulitammalla on liikkeet ja luonne, joita ei aina löydy kaikista hevosistakaan."

Jep, mm tällaisilla sanoilla kaupiteltiin minulle tulevaa muulitammaa suomalaisen toimijan puolelta neljä vuotta sitten.

Olin aiemmin syksyllä ottanut yhteyttä tahoon, joka auttoi suomalaisia löytämään Espanjasta unelmiensa hevosen. Tai muulin. Muulikeikka oli tietääkseni ensimmäinen hänelle, mutta Espanjan y hteistyötalli, Llargues, oli hoidellut muulikauppoja ennenkin ja minulle vakuuteltiin heidän ammattitaitoaan muuliasioissa.

Kun sitten sain tietää, että kaksi sopivaa muulitammaa oli löytynyt, tein päätöksen ostaa niistä toisen. Jäin vielä miettimään, että kumman otan. Muulit olivat kuvissa melkein identtiset, toinen (minulle lopulta tullut Muuli) oli väriltään enemmän harmahtava/tumma ja toinen sitten punaisempi/ruskeampi.

Suomalainen taho yritti sitten vielä kaupitella toistakin siskoa Suomeen, minä olin tässä kohtaa onneksi sen verran järkevä, etten tarttunut tähän tilaisuuteen:

"ERITTÄIN edullisia, myydään erikseen tai yhdessä tukkuhintaan"

Lisäksi ilmoituksessa oli mainittu seuraavat tiedot:

"Säkä nyt 158cm, kasvaa 161cm."

Ja että..

"Hieno tilaisuus sellaiselle, joka haluaa maastovarman ja erikoisen ratsun, jolla on potentiaalia kouluradoillekin."

What the actual fuck?!

Alla on vielä myynti-ilmoitus muuleista. Kaikki kuvat ovat tosin muulista työnimeltään Nepal, jonka olin alunperin itselleni varannut. Loppujenlopuksi minulle tuli muuli työnimeltään India, jonka olen nimennyt uudestaa Buena Chicaksi.

Molemmat muulit olivat myynnissä siksi, kun en ollut vielä ns laittanut nimeäni papereihin eikä raha ollut vaihtanut omistajaa. Jos joku nuo höyrypäät olisi Espanjassa käynyt käteisellä ostamassa, niin nehän olisi myyty eikä minulta olisi kyselty mitään.



Näin jälkikäteen tarkasteltuna ainoat paikkansapitävät faktat oman muulini kohdalla (ehkä juuri se Espanjaan jäänyt olisi täyttänyt nämä kriteerit) on sen sukupuoli (tamma) ja että sillä on sellaiset liikkeet ja luonne, joita ei aina löydy kaikista hevosistakaan. Kouluradoille sen liike on aivan liian vaatimaton, mutta toki se kykenee suorittamaan askellajit melko puhtaasti ja tekemään temput oikeissa kohdissa.

Maastovarmuuteen on päästy lopulta, tai no, en voi sanoa Muulia täysin maastovarmaksi, mutta pidän sitä keskivertohevosta varmempana maastokaverina.

No, tällainen siitä sitten tuli. Nyt neljän vuoden kuluttua ostopäätöksestä minulla on se maastomuuli, joka saattaa hyvänä päivänä suorittaa helpon kouluradan. Tänään minulla itseasiassa onkin kouluratsastus(puoli)tunti, josko me ensi keväänä tekisimme debyyttimme siinäkin lajissa!

Jos haluat lukea pidemmän postauksen muulinhankinnan kiemuroista, niin se löytyy täältä. Varaa itsellesi mukava sohvankulma, syötävää ja juotavaa ja piristyt varmasti. En usko että kukaan, siis kukaan, on voinut tehdä noin huonoja hevos- tai muulikauppoja. No, onneksi ei ollut kallis hankinta.
Lue lisää

perjantai 1. syyskuuta 2017

Muulikauppa, miten se oikeastaan menikään?

Muulikauppa, eli miten ihmeessä tämä majesteettinen eläin tuli elämääni. Kuva: Emmi Jormanainen

Osa blogin lukijoista muistaa ehkä, että Muuli ei mielestäni ollut ihan sitä mitä kuvittelin ostavani. En ole asiasta kovinkaan paljoa huudellut hevosihmisten vihan pelossa. Nyt kun aikaa on kulunut, ja nahkani on paksuuntunut, uskallan kertoa, että mitä oikein tapahtui ja miksi minulla on edelleen 15 senttiä pienempi muuli, kuin mitä sen piti olla.

Syyskuu 2015

Selailin Espanjan tori.fi:tä ja siellä oli toinen toistaan hienompia muuleja! Ongelmana oli vain se, etten osannut sanaakaan espanjaa enkä todellakaan ajatellut käydä kauppaa suoraan myyjien kanssa. Espanjasta oli löydettävä joku välikäsi.

Googlailin hieman ja löysin erään suomalaisen yhdistyksen sivut, joka lupasi etsiä suomalaisille Espanjasta hevosia toiveiden perusteella. He järjestävät myös hevosenostomatkoja Espanjaan. Laitoin Facebookin kautta viestiä syyskuussa 2015 ja kysyin, että voisivatko he etsiä minulle Espanjasta muulin. Yhdistys toimii yhteistyössä erään maineikkaan espanjalaisen myyntitallin kanssa, joka kertoo sivuillaan että heillä on jatkuvasti 300 hevosta myynnissä.

En tässä postauksessa kerro, mikä oli tämä myyntitalli tai mikä oli tämä yhdistys, vaan käytän tahoista nimityksiä myyntitalli ja (yhdistyksen) puheenjohtaja.
Hain hieman vanhempaa ruunaa tai tammaa, jolla olisi jo ajettu tai ratsastettu ja joka on ihmisvilinässä kuin kotonaan. Kerroin että budjettini oli noin 2000 euroa + kuljetus ja että minulla ei ole mahdollisuutta tulla paikan päälle katsomaan*.


*Tämä oli ensimmäinen virhe.

Sain nopeasti vastauksen, että yhdistys ottaa kulukorvausta 250 euroa per kauppa ja että ostotarkastus on 150 euroa ja röntgenkuvat tähän päälle, jos niitä haluaa. Pidin kulukorvausta erittäin edullisena. Puheenjohtaja lupasi laittaa etsinnät alulle ja ilmoittaa minulle, kun sopiva muuli on löytynyt. Laitoin hänelle vielä lisää kriteerejä ja linkitin perään espanjalaisten muulien myynti-ilmoituksia. Alla oleva lista on suoraan se, jonka laitoin yhdistykselle.
  • tamma, saa olla ruunakin mutta jenkeissä muulinkasvattajien mielestä tamma on aina parempi
  • yli 7v, saa olla nuorempikin, mutta mielellään kuitenkin yli 4v. Muulit "rauhoittuu" ja tasoittuu siinä 6-7v iässä, sitä nuoremmat on vielä kakaroita. Huomasin tuolta markkinoilta että suurin osa myytävistä on alle 4v, eli tämä kohta voi tuottaa eniten päänvaivaa.
  • 145-150 cm, tosin katsoin että noi upeimmat muulit on 160-165 eli sekin koko on ok. Olen itse 160 cm hukkapätkä.
  • sporttinen rakenne, eli pitkät jalat, hoikka rungosta.
  • ratsastettu, ravi, käynty ja pysäytys löytyy. Saa löytyä laukkakin. Plussaa jos on myös ajettu ja vetää perässään "mitä tahansa". Luulen että useimmalla vanhemmalla muulilla on ajettu ja ratsastettu.
  • tasainen ravi (tämä pitäisi löytyä kaikilta muuleilta ;)), niillä saattaa olla myös tölttimäinen tasainen ravikäynti, siitä plussaa jos on. Ainakin Brasiliassa risteyttävät paso finoja ja muita askellajihevosia aasien kanssa ja hakevat juuri sitä tasaista ravikäyntiä. Tai kai sille joku hienompikin nimi on.
  • rauhallinen ja lunki, koska tälle on tarvetta pari kertaa vuodessa hevosmessuilla. Eli tulee ihmisen perässä mihin vain, tai ainakin vaikuttaa siltä että kunhan tutustuu niin tulee. Tämä ominaisuus voi tosin tehdä sen, että ratsuna muuli on laiska ja flegu (mutta saa olla). Tämä rauhallinen luonne on tärkeimpien ominaisuuksien joukossa. Eli saa muistuttaa jopa pystyynkuollutta, kunhan ei pelkää "mitään".
  • ei pelkää autoja, mielellään ei pelkää myöskään rekkoja. Ratsunhommia tämä tulee tekemään erityisesti maastossa ja teillä.
  • kaviot hyvässä kunnossa ja hoidettu. Muulin kaviot on vähän pystymmät kuin hevosen. Plussaa jos on kengitetty ainakin joskus ja suhtautuu kengitykseen hyvin. Niin ja antaa noin arjessa putsata kaviot hyvin, malttaa pitää ylhäällä.

Lokakuu 2015

Sain viestiä alkukuusta, että kaksi kriteereihin sopivaa muulia oli löytynyt ja että saisin niistä lisätietoa. Viikon päästä kysyin, että missä mennään ja sain vastaukseksi "Hei Kaisa, ei ihan vielä, mutta pojat ovat niin perusteellisia, että kun tieto tulee, se on odottamisen arvoista - ei jätä kovasti tilaa lisäkysymyksille, eli uskon että sieltä tulee videot ja kuvat ja luonnetiedot ja hinnat samalla kertaa - eli ei tarvitse kuin tehdä päätös samantien, kun ne tulevat."

Kuun lopussa sain viestin, että asia ei ole edennyt hevosmessujen takia. En siis saanut mitään tietoa näistä kahdesta muulista.

Marraskuu 2015

Marraskuun alussa sain viestin, että ne kaksi ensimmäistä muulia olivatkin huonoja, nykivät narussa ja olivat huonosti koulutettuja, mutta että tallilta ollaan menossa katsomaan ratsuksi koulutettuja muuleja toisaalle. Toinen vaihtoehto olisi valita nuorempi muuli, joka ratsukoulutetaan myyntitallin toimesta. Hinnat pyörivät kuulemma noin 5000 euron tienoilla, mikä on todella paljon muulin hinnaksi Espanjassa.

Muutaman päivän päästä sain mukavia uutisia, kun myyntitalli oli löytänyt kaksi 2,5-vuotiasta tammasisarusta. Näillä on hieno ulkonäkö ja liikkeet ja säkäkorkeus 158 cm kummallakin. Puheenjohtaja arveli, että ne kasvavat 161 cm korkeiksi. Hän kertoi vielä, että saa lisätietoa koulutuksesta ja hinnasta pian. Muulit kuulemma kulkevat kauniisti riimussa, mutta eivät osaa paljoa muuta. Sain muuleista myös kuvia. Muulien "työnimet" olivat tuossa vaiheessa Nepal ja India.
Rakastuin heti, niin hienoilta ne näyttivät kuvissa!

India

India

Nepal

Nepal

Muulien hintaa en siis vielä saanut, mutta sain kuulla että ratsutuksen/koulutuksen hinta on 550 euroa kuussa ja se sisältää tallipaikan lisäksi koulutuksen 4-6 kertaa viikossa. Olin alusta asti päättänyt jättää muulin pariksi kuukaudeksi koulutukseen myyntitallille. Muulit oli valittu tallille nimenomaan minun toiveitani silmällä pitäen. Mutta jos tsekkaat yllä olevia toiveitani, eivät nämä olleet sitä mitä alunperin etsin. Vanhemmat ja kokeneemmat muulit eivät sopineet nimittäin budjettiini ja se mitä tiesin espanjalaisesta hevosenpidosta, olin itsekin sitä mieltä, että hiomaton timantti olisi parempi vaihtoehto. Ainakaan sillä ei olisi mitään huonoja kokemuksia taustallaan.

Seuraavana päivänä sain hintatiedonkin. Yhden muulin hinta on 2500 euroa ja jos ostaa molemmat, saa ne neljällä tontulla. "Nämä kyseiset muulit ovat kasvaneet jo todella vahvoiksi ja kestävät ratsastajan painon jo 3 vuotiaana. Valmennukseen menee 2kk.". Muita tietoja en vieläkään saanut, koska tallin henkilökunta oli taas menossa messuille, eikä kenelläkään ollut aikaa paperitöihin. Olin myös hiljaa sisimmässäni eri mieltä muulien ratsutusiästä.

Sen verran sain tietoa vielä että "Nämä sisaret ovat syntyneet Guadixissa ranskalaisista vanhemmista. Täyttävät 3 vuoden vaihteessa."

Seuraavana päivänä sain taas viestiä "Huomenta Kaisa, eilen ilalla sain vielä lisäviestin siitä, että olisi hienoa jos pystyisit vahvistamaan tänään, iltaan mennessä. Tämän on vähän poikkeustilanne, koska tallin henkilökunta vanhaa isäntää lukuun ottamatta lähtee puolet Ranskaan ja puolet Italiaan messuille. Meille on nimittäin joskus käynyt niin, että vanha isäntä on muiden poissaollessa myynyt hevosia, jotka olemme yrittäneet varata muille - ja siihen hänellä on tietenkin täyisi oikeus, koska talli on edelleen hänen nimissään. Mutta tässä on nyt nähty niin paljon vaivaa oikeanlaisten muulien löytämiseksi ja painettu hinnatkin pohjaan, että olisi sääli aloittaa etsiminen alusta. Jos vain mitenkään pystyt/te vahvistamaan tänään, siirrämme muulit myytyjen hevosten tallille, niin sieltä niitä ei kukaan sitten edes käy katsomassa ostomielessä. Vielä ei tarvitse maksaa mitään kuitenkaan. Onnea pohdintaan :)"

Olin saanut muulien kuvat kahta päivää aiemmin. Nyt minun oli päätettävä, että otanko niistä toisen. Mitään kattavia luonnekuvauksia ei ollut, ei ollut minkäänlaisia luonnekuvauksia. En ollut nähnyt yhtään videota tai mitään. Koska niin kovin kipeästi halusin muulin, vastasin:
"Joo mä otan kyllä*. Mutta mä en pysty tekee valintaa ellen saa videota ja tarkempia luonnekuvauksia. Eka muuli, eli Nepal, näyttää jotenkin kivemmalta mun silmään mutta kuva on vaan pieni hetki, joten uskallan päättää vasta, jos tulee muutakin infoo. Vai onko ok pohtia vielä että kumpi? Yks nyt ainakin!"

*Tämä oli virhe numero kaksi, päättää ottaa toinen muuli ilman, että siitä tietää mitään.
Kirjoitin tuossa vaiheessa postauksen "Muuli tulossa". Tuolloin sanoin, että muuleista Nepal näyttää silmääni valmiimmalta ja sain siitä myös videoita, jotka yhdistin samaan pötköön. Ensin se on pyörötarhassa ja sen jälkeen sitä talutetaan tallin pihalla.

Lukijana Sinun kannattaa nyt muuten muistaa, että tämä kirjoitus on kirjoitettu minun näkökulmastani, mutta sisältää ihan oikeita lainauksia viestittelystä puheenjohtajan kanssa. Hänellä on tapahtumien kulusta todennäköisesti oma näkemyksensä, vaikka hänkin voi perustaa sen pelkästään viesteillemme. Kaikki kaupankäynti käytiin nimittäin viestein, yhtään puhelua ei soitettu.


Marraskuun lopussa puheenjohtaja kertoi, että oli käynyt katsomassa muuleja, mutta että oli ollut niin pimeää, ettei niistä saanut kuvia. Ne olivat olleet iltaheinillä. Kysyin, onko niiden vanhempien rodusta tietoa ja sain vastaukseksi, että kasvattaja kertoi niiden isän ja emän olevan ranskalaisia. Koulutus ei ollut vielä alkanut, koska tallin henkilökunta oli ollut hevosmessuilla.

Messujen jälkeen, tarkalleen ottaen 23.11. aloitti talli Nepalin koulutusurakan. Sain myös laskun muulista ja ensimmäisestä koulutuskuukaudesta. Huomatkaa, etten vieläkään ollut saanut minkäänlaista luonnekuvaista. Ainoa "luonnekuvaukseni" oli video, jossa Nepalia talutetaan tallialueella. Silti maksoin laskut mukisematta. Tämä taisi olla virhe nro 3. Maksaa sika säkissä.
Kyllä sitä vain ihminen on tyhmä muulinhimoissaan. Minulla oli sellainen fiilis, että jos alan hiillostamaan ja pyytämään lisätietoja, minulle sanotaan, että muuli meni jo ja että yhteistyö oli tässä. Ja suomalaisena luotin siihen, että saan minulle luvatut tiedot.

Marraskuun lopussa puheenjohtaja sanoi, että kohta saisin tietoa siitä, miten koulutus on edennyt. Mitään ei kuitenkaan kuulunut, joten kysyin perään 17.12 ja sain vastauksen parin päivän päästä.
"Hei Kaisa, siellä Nepal edistyy pikkuhiljaa: riimussa juoksee jo nätisti, antaa harjata ja nostella kaviot. Selkään ei vielä olla päästy, koska tyttö vielä hieman oudoksuu uusia tapoja, kun on suhteellisen villinä kasvanut sisarensa kanssa tähän saakka - se on ihan normalia Espanjassa, hevosilla on sama juttu, eli että ne tulevat 'villivarsoina' koulutukseen, ja aika pian tottuvat uuteen elämään. Hitammin kuitenkin edistyy, kuin PRE-hevoset, mutta luonne on täyskymppi."

Tammikuu 2016

Koska muuli jäi sovitusti kahdeksi kuukaudeksi koulutukseen, olisi sen määrä saapua Suomeen tammikuun lopussa. Kuun alussa sain viestiä "Hyvä kun otit juuri nyt yhteyttä, koska olin aikeissa kysyä Sinulta, jos tarvitset lisäaikaa koulutukseen. En ole viime viikkoina tarkistanut etenemistä joulunpyhien takia, mutta mikäli Nepal ei ole tavoitteessa vielä tämän kuun puolessa välissä, koulutatko itse eteenpäin?"

Kerroin, että jatkan koulutusta itse, ja että minulle on tärkeintä että muulia on käsitelty joka päivä ja että se oppii arjen asioita. Tässä kohtaa kerroin taas tulevalle tallinomistajalle, että muuli saapuisi tammi-helmikuun vaihteessa ja sain selville, että muuli toimitetaan Ninan tallille Kirkkonummelle, josta se pitäisi itse käydä hakemassa. Nettisivuilla oli tosin tieto (en löytänyt sitä enää tätä postausta kirjoittaessani), että eläin kuljetetaan Etelä-Suomen alueelle, joten kuvittelin että se tosiaan toimitetaan kotiovelle. Kysyin kuitenkin vielä, että onnistuisiko toimitus Porvoon Hinthaaraan ja se tosiaan lopulta onnistuikin ilman lisämaksua.

20.1.2016 sain kuitenkin taas viestiä, että muuli ei ole edennyt koulutuksessaan. "Hei Kaisa, Barcelonan tallilla eivät ole jättäneet yhtään kiveä kääntämättä yrittäessään opettaa Nepalille asioita - se on viisas ja herttainen, mutta niin kovin "muuli" ja se tarvitsisi aimoannoksen itseluuottamusta vielä, jotta koultus etenisi toivitulla tavalla. Tämä on tallille lähinnä moraalinen kunniaksymys, eli he eivät haluaisi luovuttaa eteenpäin muulia, jota eivät ole kouluttaneet siihen pisteeseen, kuin heidän mielestään olisi hyvä. Ehdottavat nyt siis kahta asiaa:

1. että saisivat vielä 2 kk aikaa kouluttaa Nepalia, josta ei talli- eikä valmennusmaksua Sinulle.
2. että vaihdat Nepalin sen sisareen (taisi olla India nimeltään), joka on jo pidemmällä koulutuksessa.
Voivat lähettää videon sisaresta tarvittaessa. Kun olin ite katsomassa paikan päällä näitä kahta muulisisarusta, niitä oli ulkonäön perusteella vaikea erottaa toisistaan, niin samannnäköisiä olivat luonnossa. Mitä olet mieltä?"

Mietin asiaa ja tulin siihen tulokseen, että jos ammattilaiset eivät ole saaneet Nepalia koulutettua (en tiennyt että millä osa-alueilla sen kanssa oli niitä ongelmia), niin en saisi minäkään. Ja jos sen sisko oli jo edennyt koulutuksessa niin se olisi minulle parempi vaihtoehto. Vastasin että vaihtaisin muulin ja ottaisin tämän Indian. Kirjoitin että olisi mukavaa saada vielä videoita Indiastakin päätöksen tueksi ja sain siitä nämä videot.


Puheenjohtaja kertoi vielä Indiasta seuraavaa: "...kyllä, on jo noustu selkään, India hyväksyy ratsastajat ongelmitta. Ratsastetaan vielä lisää pikapuoliin, videoita oli tasan tuo yksi, koska ratsastaja on sama henkilö joka juoksutti Indian, joten ei pystynyt parempaan tällä kertaa, kun oli yksin maneesissa."
India hyväksyy ratsastajat ongelmitta.
Sain vielä tietoa, että kuljetusfirma ottaa Indian matkaan heti helmikuun alussa ja arvioitu saapumisaika olisi 8.2. Kysyin rokotuksista, ja on rokotettu asianmukaisesti. Passiinhan niitä ei oltu merkitty.

Helmikuu 2016

Edellisistä viesteistä kului muutamia päiviä ja 9.2.2016 sain pitkän viestin.

"Hei Kaisa, tässä on nyt pähkäilty Espanjan päässä vielä siitä, sopiiko Indiakaan vielä Suomeen tuotavaksi, sillä sen on vielä jokseenkin "vahva" eli nuori ja tottumaton, ja asiantuntijat siellä ovat sitä mieltä, että Indialle olisi hyvä olla koulutuksessa vielä parisen kuukautta Espanjassa. En tiedä miten suuri on kokemuksesi muulien kanssa, minulla ei ole lainkaan, joten kerron Sinulle vain sen, mitä minulle on nyt kerrottu. Edellä kerrotusta syystä India ei siis astunut kuljetusautoon eilen, vaan on edelleen Sevillassa. Talli on valmis kouluttamaan Indiaa eteenpäin ilmaiseksi, ei siis kuluja tallipaikasta tai koulutuksestakaan. Mitä mieltä olet? Olin jo varannut seuraavan kuljetuksen, mutta voin sen perua jos olet samaa mieltä kuin ovat asiantuntijat Espanjassa."

Kysyin, että missä asioissa sen kanssa on niitä ongelmia, kun se ei viestistä ilmennyt. "Saako sille tarhassa riimun päähän ja tuleeko se perässä talutuksessa? Nostaako se kaikki kaviot ja antaako putsata niitä? Ryysiikö se aidoista hevosten perään tai pelkääkö se hevosia?" Kerroin että muuli on menossa tallille, jonka tallinomistajalla on kokemusta nuorista ja että itsekään en ihan idiootti ole.
Vastaus oli "Hei Kaisa, noista mainitseistasi asioista ei ollut viestissään puhetta, vain siitä että kuolaimet ja satulat joudutaan vielä laittamaan varoen päälle*. He ovat Espanjassa vain niin huolellisia tällä tallilla, että eivät halua menettää mainettaan jos lähettävät Suomeen keskeneräisen ratsun. En usko että asia muusta kiikastaa." Viestistä sain siis sen kuvan, että muuli on ihan ok käsitellä arjessa ja sehän oli minulle tärkeintä.

Olin maksanut Nepalin koulutuksesta, en tämän Indian, mutta oletin tietenkin että Indiaa on käsitelty samaan tapaan tallilla, jossa se oli. Se ei ollut enää koulutuksen aikana samalla tallilla Nepalin kanssa.
Ostotarkastusta en teettänyt.
Muuli lastattiin autoon 12.2.2016 ja tässä kohtaa kysyin vielä, että onhan sillä rokotukset (on), mikä se karvaton läiskä takapuolessa on (ei tietoa, oli huomattu jo Espanjassa) ja että onko se ollut sähköaidoissa (ei ole ollut sähköissä). Ilmeni myös että rokotukset ja madotukset eivät olekaan passissa, mutta että saan niistä leiman, jos lähetän passin Espanjaan.

India lastataan Marcel Jordanin kyytiin Espanjassa. Kuljetusfirma hoiti muuten homman 5/5 ja kuski, Ronnie, kyselee edelleen kuulumisia välillä WhatsAppissa.

Muuli on juuri saapunut Suomeen. Narun päässä on Marcel Jordanin kuljettaja, Ronnie.
20.2.2016 Muuli saapui Suomeen ja laitoin heti samana päivänä viestiä, ettei se ole lähelläkään 158 senttiä. Seuraavana päivänä jatkoin samasta aiheesta:



Vastaukseksi sain, ettei minulla ollut missään mainintaa, että koko olisi ratkaiseva tekijä muulin suhteen. Olin ilmoittanut että etsin 145-150 kokoista muulia, mutta että suurempikin on ihan ok. Minulle ilmoitettiin että muulin koko on 158 cm. Päätin ottaa muulin. "En usko että tahallaan ovat antaneet väärän koon, mutta eivät myöskään lukeneet toiveistasi, että koolla olisi ollut ratkaisevaa merkitystä, siksi eivät varmaan olleet siinä supertarkkoja. Vähän molemmin puolin näkisin tässä marginaalia virheille."

Onko siis muka ookoo, että jos etsin ruunaa tai tammaa ja minulle esitellään tamma, jonka päätän ottaa, ja trailerista tuleekin ruuna? Kun kerta molemmat vaihtoehdot olivat ok? Onko? Ei minusta.
Lähetin vielä parin päivän jälkeen kuvan, jossa näkyy mittanauha. Korkeudeksi saatiin tuolloin 144-145.

Saa olla aika sokea jos väittää 145 korkeaa muulia 158 korkeaksi. Siinä on 13 sentin heitto ja hevosihmisen pitäisi se nähdä jopa persesilmällään. Myöhemmin keväällä  se mitattiin paremmalla mitalla 143 korkeaksi.

No, ei tässä vielä kaikki. Muulihan vaikutti hyvinkin käsittelemättömältä. Se ei antanut kiinni ja pelkäsi kaikkea mitä ihminen teki. Ymmärrän kyllä että pitkä matka on nuorelle ja suhteellisen vähän käsitellylle muulille hankala, mutta voivatko ne taantua näin paljon?

Mutta tässä kohtaa kun alkaa "reklamoimaan" eläimen käytöksestä, on heikoilla. En ollut saanut käytännössä mitään viestejä koulutuksen etenemisestä, en tiennyt millä "metodilla" muulia oli koulutettu tai että millainen se oli ottaa kiinni. Olin saanut Indiasta vain kolme juoksutusvideota ja irtojuoksutuskuvia. Ne eivät kerro mitään eläimen osaamistasosta. Olin siis heikoilla. Erittäin heikoilla. En itseasiassa edes ajatellut että olisi pitänyt pyytää enemmän materiaalia Indian loppuvaiheen koulutuksesta. Enhän minä tiedä vaikka se olisi ollut tuollainen koko ajan, jolloin ei oikein voi eläimeltä odottaakaan sen enempää.

Aran käytöksen syyksi puheenjohtaja arveli, että India pelkää naisia, koska sitä on aina käsitelty miesten toimesta. Ja että se on pulassa, kun se ei enää olekaan hevosten ympäröimä (vaan aasien, koska jouduin siirtämään sen toiselle tallille parin päivän kuluttua). Siirto oli mahdollisesti virhe numero neljä, koska muuliparka oli ihan sekaisin paikoista. Ensimmäisellä tallilla sitä ei kuitenkaan olisi voitu tarhata ollenkaan, koska siellä oli vain matalat sähköaidat.

Olin tässä kohtaa hyvin stressaantunut tilanteen takia. Muuli oli villieläin, tallia oli pitänyt vaihtaa ja kaikki sanoivat minulle, että pura kauppa ja vähän äkkiä. Tilanne vaikutti niin epätoivoiselta, että en voinut kuin nauraa. Olin ollut niin tyhmä kun kuvittelin että sieltä tosiaan tulisi täysipäinen yksilö. Olin ihan idiootti kun ostin tämän näkemättä. Olin varma että tästä eläimestä ei koskaan tule muuta kuin pihankoriste.

Myyntitallilla ymmärrettiin kuitenkin hätäni ja tarjottiin ratkaisua.

Saisin vuotta vanhemman ja videoiden perusteella paljon rauhallisemman muulitamman tilalle, kuljetuskustannuksilla! Indiaahan ei sen edullisen hinnan vuoksi kannattanut lähettää takaksin ja puheenjohtajan talli Kirkkonummella oli täynnä. Olisin siis voinut maksa 1750 euroa lisää saadakseni tämän uuden muulin ja myydä edellisen.


Suomessahan ei mitään muulimarkkinoita ole, enkä todellakaan tehnyt mitään kahdella muulilla. Mietin asiaa pari päivää ja vastasin "Nyt asiaa vatvottuani ja stressanneena ei tää muuliasia varmaan sen paremmaksi muutu vaihdokinkaan kanssa." ja jatkoin "Eli mä vedän mun reklamaation takasin ja nyt vaan elän tän kanssa ja mietin mitä teen, jos tää tästä oikeesti järkevöityy niin mietin ite valjakkojuttuja. Jos ei ni ainaki mä opin jotain siitä, mitä kysytään, ku ostetaan sikaa säkissä. Tää on sen kokoinen, että mä vielä hanskaan sen paremmin kuin isomman samanlaisen.

Mutta jos ne sattui tän koulutuspaikassa ottamaan enemmän videoita ku ne juoksutuspätkät mitkä sain, niin saisinko niitä lisää? Tai kuvia? Ja olisko saatavilla vaikka kuvausta millainen se oli siellä ja mitä kaikkea ja kuinka paljon sen kanssa oikeasti tehtiin? Nythän mä oon nähny vaan että sitä juoksutetaan mutta en mitään muuta. Kaviot oli hoidettu eli se varmaan onnistuu.

Ja haluaisin tietää sen vanhempien rodut edelleen (olitkin jo tiedustellut mutta vastausta ei varmaan ole vielä tullut)."

Oli viides virhe vetää reklamaatio takaisin tässä kohtaa.


Muulin vanhempien rodusta hiillostin siksi, koska sen passissa ei ollut näistä mitään merkintää ja halusin ehdottomasti tietää, että millaisesta yhdistelmästä se on.

Otimme pitkän videon siitä, kuinka muulia yritettiin ottaa kiinni. Ei siis juoksuttamalla tai pakolla, vaan tekeytymällä mahdollisimman rauhalliseksi ja mukavaksi jos Muuliksi nimetty muuli lähestyi. Tässä kohtaa olin jo tajunnut alkaa käyttää kauraa.

Maaliskuu 2016

Maaliskuussa Muuli lähestyi minua tarhassa jos annoin sille kauraa, mutta jouduin edelleen ottamaan sen kiinni aidan yli.
Sain tietoa, että tämän toisen muulin (jonka saisin kuljetuskustannuksilla) arvo on tuplat minun muuliini nähden. Koska tilanteeni Muulin kanssa oli jo aika epätoivoinen eikä se antanut kiinni tarhasta vielä kahdenkaan viikon päästä, heitin ehdotuksen, että myyvät sen toisen muulin ja hyvittävät minulle 1700 euroa (olin maksanut kaikkineen reilut 5000 euroa muulista, kuljetuksesta ja koulutuksesta). Tämä toinen muuli oli edelleen minulle varattuna. Vastaus oli hyvin niuva ja tässä kohtaa puheenjohtaja pyysi myös erottamaan itsensä ja myyntitallin toisistaan, olin virheellisesti niputtanut heidät samaan "porukkaan", mistä suinkaan ei ole kyse. Vastaukseksi sain "Tilanne Indian kohdallahan oli ennen kuljetusta se, että Espanjasta sanottiin, että tamma ei ole vielä valmis, ja he olivat valmiit kouluttamaan tammaa vielä 2 kk ajan korvauksetta (lahjan arvo 1.100 euroa). Olit sitä mieltä, että heidän arvionsa ja työskentelytapansa olivat vääriä, ja siksi halusit tamman heti matkaan, ja niin tehtiinkin.

Tunnen kyseisen tallin toimintatapoja jo sen verran, että JOS he sanovat että jokin eläin sopii kaikentyyppsille ihmisille, se yleensä tarkoittaa sitä, että eläin ei ole vaarallinen (ei pure, ei potki, ei pukittele, ei ryöstä talutettaessa tai ole vetopaniikkinen jne jne).

Jos minun mielipiteelläni on merkitystä, näen tässä nuoren kavioeläimen, joka on nuorella iällä joutunut käymään läpi todella monia muutoksia nopeassa tahdissa, ja on lopulta päätynyt lumiseen Suomeen, jossa maan väri, kylmä ilma sekä hajut ovat kaikki sille kuin toiselta planeetalta. Indiahan siirtyi ensin kasvattajalta Barcelonaan, sitten sieltä Sevillaan, josta Ranskassa ja Hollannissa jonkin aikaa, ja lopulta nyt Suomessakin kahdella eri tallilla. Mielestäni on ymmärrettävää, että tamma ei halua antaa kiinni, koska se pelkää taas joutuvansa uuteen ympäristöön, ja se on näille laumaeläimille aina rankkaa, koska ne pyrkivät aina muodostamaan laumajärjestyksen kaikkialla minne menevät, pää ei sillä enää riitä käsittämään kaikkia muutoksia, joten se turvautuu huolehtimaan alkukansaisimmasta tarpeestaan eli vapaudestaan."

Kun Muulin lopulta sai kiinni ja vein sen pihattoon aasien luokse, vapautin sen sinne aluksi narunsa kanssa jos se vaikka tulisi aitojen yli, ali tai läpi. Onneksi ei tullut ja narunkin sain noukittua aidan yli pois.

Kävimme yllä olevaa keskustelua maaliskuun alussa ja 7.3. lähetin sähköpostiviestin:
"...sain sinun kauttasi tiedon, että arjen asioissa ei ole ollut ongelmia, mutta aristelee satulan ja suitsien laittoa. Selässä oli kuitenkin ongelmitta käyty. Tämän perusteella päättelin että hyvä, se antaa kiinni ja kulkee talutuksessa ja voin jatkaa siitä. Mähän olin joskus Nepalin koulutuksen alussa myös sillä kannalla, että näin nuorella ei vielä tarvitse sillälailla ratsastaakaan, vaan tärkeämpää on normaali päivittäinen käsittely.

Voisitko kuitenkin vielä kysyä tallilta, jossa se oli koulutuksessa, että onko heillä videota siitä, kuinka tämä otettiin kiinni miltään karsinaa suuremmalta alueelta? Entä antoiko se harjata ja koskettaa itseään joka puolelta? Entä miten kavioiden vuolu on sujunut vai olivatko ne itsestään kuluneet sellaisiksi kuin olivat? Kaviot olivat siis oikein priimat joten päättelin että ne on kyllä vuoltu.
JOS mä omin silmin näen että sen käsittely on sujunut hienosti Espanjassa, en tietenkään näe tarvetta jatkaa tästä asiasta valittamista. Mutta nythän mulla ei ole kuin kolme juoksutusvideota mistä ei mitenkään ilmene, että miten itse juoksutustilanteeseen on päästy."

Tähän viestiin en saanut minkäänlaista vastausta ja puheenjohtaja palasi asiaan maaliskuun lopussa, jossa tiedusteli missä mennään ja että onko edistymistä tapahtunut luottamuksen osalta. Videoita ei oltu tästä muulista kuvattu enempää. En myöskään saanut tietoa että oliko se tosiaan antanut koskea joka paikkaan ja kuinka ratsastushommat olivat menneet. En ole vielä tähänkään päivään mennessä saanut tietoa että millainen villieläin Muuli on Espanjassa ollut. Vai onko.

Vastasin melko pitkästi, että edistymistä oli tosiaan tapahtunut ja
"Nyt siis näyttää ihan siltä, että tästä tulee ihan kelpo peli alun takkuilun jälkeen."

 Huhtikuu 2016

Huhtikuussa Muulin sai jo kiinni ja suitsittua. Kuva: Jessica Ruponen/Villitti.

Huhtikuun lopulla sain viestin, että muulin emä on PRE-hevonen ja isä andalusianaasi. Muulissa ei siis ollut tippaakaan mitään ranskalaista verta, kuten aluksi kerrottiin vaan ranskalaisuus saattoikin liittyä kasvattajan omiin sukujuuriin. No ei siitä sen enempää, PRE-muuli sopi minulle oikein hyvin.

Mitä reklamointiin tulee, tiesin että luonteen takia on tosiaan turha yrittää edes kaupan purkua, vaikka kaikki hevosista enempää tietävät sanoivat, että tällä ei todellakaan ole ratsastettu. Edes muuli ei taannu niin paljon matkan aikana ja uudessa maassa, että kaikki sen oppima on kadonnut sen päästä. Ellei sitä sitten ole koulutettu pakolla ja väkivallalla muuttaen se opitusti avuttomaan tilaan. Mistään sellaisesta se ei kuitenkaan ole näyttänyt merkkejä.

Ainoa keino reklamoida olisi siis sen koko, mutta kuten itsekin olin jo kirjoittanut puheenjohtajalle, onneksi se on sen verran pieni että pärjään sen kanssa (vaikka tietenkään näiden eläinten kanssa ei "pärjätä" voimalla). 158 korkea muuli olisi kuitenkin huimasti isompi. Ja onneksi olen itse sen verran lyhyt että mahdollista ratsun uraa Muulin koko ei haitannut. Mutta edelleen toivon että Muuli olisi isompi tai että se kasvaisi vielä. Se ei ole puolentoista vuoden aikana kasvanut kuin sentin. Leveyttä ja vankkuutta se on toki saanut, mutta säkäkorkeutta ei.

Olen huono reklamoimaan ja annoin asian olla. En usko että se olisi edes hyödyttänyt mitään. Tämän eläimen arvokin on melko alhainen, siksi en käynyt sitä katsomassa Espanjassa enkä teettänyt eläinlääkärintarkastusta.
Paskat olivat jo housussa, olivat olleet jo pidemmän aikaa.

Kesäkuu 2016

Muuli ja myyntitallin omistaja
Vuosi sitten puheenjohtaja ja myyntitallin omistaja tulivat katsomaan Muulia. Tarkoitukseni oli kovistella myyjää siitä, miksi muuli oli niin pieni ja käsittelemätön. Tapaaminen meni kuitenkin ihan hyvässä yhteishengessä ja annoin Muulin passin myyjän matkaan. Siinähän ei ollut mitään merkintöjä rokotuksista. En tiedä onko se saanut rokotukset lähtiessään, mutta ainakin sain niistä eläinlääkärin leiman ja se riittää minulle. Rokotutin Muulin ensimmäisen kerran Suomessa vuoden päästä sen saapumisesta.

Kysyessäni Muulin säkäkorkeudesta (ilmoitettu 158, jos se ei vielä tullut selväksi, ja todellinen 143), sain vastaukseksi että myynti-ilmoitukseen oli kopioitu pohjaksi jokin toinen ilmoitus ja siitä oli jäänyt säkäkorkeus.

Se siitä, sillä kuitattiin 15 sentin heitto.
Jos en elämässäni ole oppirahojani vielä maksanut, niin tässä tuli nyt maksettua niitä senkin edestä.
Lue lisää

perjantai 12. helmikuuta 2016

Auto on lastattu muuleilla

Sain tänään mukavaa viestiä Espanjasta. India on aloittanut matkansa kohti Suomea!






Lue lisää

lauantai 23. tammikuuta 2016

Muuli istuu, muuli makaa

Sain Espanjasta pari videota jossa tuleva muulini India kulkee liinassa. Jo se, että muuli kulkee liinassa on pieni ihme. Mutta että se menee käyntiä näin rennosti ja ravissakaan ei lähde huitelemaan muualle on 2kk koulutusjakson jälkeen hieno suoritus! Katsokaa itse.


Alemmassa videossa on havaittavissa myös pieni laukkaspurtti.
Lue lisää

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Nyt meni muuli vaihtoon! (esittelyssä tuleva muulini India!)

Sain tänään viestiä Espanjasta että Nepalin koulutus ei ole edennyt odotusten mukaisesti ja voin joko jättää sen ilmaiseksi 2kk jatkolle koulutukseen TAI vaihtaa muulin Nepalin sisareen Indiaan.

Mähän sain marraskuussa kuvat ja tiedot kahdesta muulisisaresta. Ne oli samasta laumasta ja saman ikäiset. Koska mulla oli vain kuvat valinnan tukena, tykästyin Nepalin ulkonäköön enemmän. Molemmat muulit olivat siinä vaiheessa (haettu laitumelta jossa ne olivat kasvaneet laumasta) saman tasoisia, eli niille voi laittaa riimun ja ne kulkivat talutuksessa.

Nepal näytti kuvissa jotenkin valmiimmalta.

Mutta Nepal osoittautui liian herkkikseksi eikä koulutus ole voinut edetä. Se vaatisi paljon lisäaikaa ja rauhallista etenemistä. Sensijaan sen sisko India on päästänyt ihmiset ongelmitta selkäänsä.

Tämän päivän ajan mietin että kumpaan vaihtoehtoon tartun. Tietenkin 2kk ilmaista tallipaikkaa ja koulutusta oli houkutteleva tarjous MUTTA jos Nepal ei ole tähän asti edistynyt niin miten se edistyisi jatkoajalla? Tuollaiset herkkikset kaipaa just sitä omaa ihmistä joka rauhassa tekee niiden kanssa. Mä en myöskään varsinaisesti kaipaa ongelmia itselleni tämän enempää.

Siispä kakkosvaihtoehtoon eli Nepalin sisareen Indiaan, josta sain myös pienen pätkän videota. Se näyttikin jo paljon valmiimmalta kuin kuvissa, joten valinta oli selvä, autoon lastataankin India! Muulit ovat todella saman näköisiä, kuvista huomaa eron että India oli hieman harmaampi.

Joten, saanko esitellä, 3v muulitamma India (kuvat marraskuulta)






Huomasittekin varmaan että leiska muuttui kun kaverini Josefina halusi korjata mun tekemän järkyttävän bannerikuvan. Ja hyvään saumaan tulikin, nimittäin siihen saatiin heti uuden muulin kuvat.

Menin muuten tilaamaan karsinataulun Nepalille. Nepalin nimellä ja kuvalla. Oli hyvä tarjous. Prkl.
Lue lisää

lauantai 5. joulukuuta 2015

Liikkuvaa kuvaa!



Kuvattu marraskuussa Espanjassa.

Karsinarivien keskellä on "pelkokuja" jossa nähdään kuinka hevoset suhtautuvat kun vieraita hevosia on joka puolella karsinoissa.

Jos video ei aukea suoraan blogista tai haluat katsoa sen suurempana, on tässä linkki suoraan YouTubeen
Lue lisää

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Muuli tulossa!

Edellisessä postauksessani kertomat muulit olivatkin ihan muuta kuin mitä ilmoitus antoi ymmärtää, samoin ilmeisesti moni muukin, joten välittäjä sanoi että he voisivat etsiä kasvattajalta nuorempaa muulia joka voi jäädä hetkeksi ratsutukseen/koulutukseen Espanjaan. Kuulosti hyvältä joten tuumasta toimeen!

Viime viikolla sain kuvia kahdesta eri tammasta, jotka ovat samalta kasvattajalta. Lisäksi tuli videoita. Molemmat näyttivät hienoilta, mutta toinen vielä hienommalta (mainittakoon että sen kakkosvaihtoehdon väri miellyti enemmän mutta tällä kertaa järki voitti) ja se on nyt varattu minulle.

Se jää nyt kahdeksi kuukaudeksi vielä Espanjaan eli saapunee Suomeen tammikuussa. Tässä on hyvää aikaa järjestellä tallipaikka ja tämä helpottaa mua (ja tallinpitäjää/muita käsittelijöitä) siinä mielessä että muulia on käsitelty päivittäin ja se toimii talutuksessa.

Hauska yhteensattuma liittyy tähän, vietimme Elmamessuporukan kanssa pikkujouluja nepalilaisessa ravintolassa samana viikonloppuna kun tein ostopäätöksen!

Saanko siis esitellä, 2,5v muulitamma, Nepal. Tämä on syntynyt ranskalaisille vanhemmille (en vielä saanut tarkempaa tietoa niiden roduista/suvuista) Espanjassa muulikasvattajalle. Kulkee riimunnarussa ja voi taluttaa, mutta ei osaa vielä muuta, eikä näin nuoren tietenkään tarvitsekaan. Liikkuu videon perusteella kauniisti ja mielellään eivätkä liikkeet häviä yhtään puoliverisille ;)

Toivottavasti vain osaan itse olla tarpeeksi hyvä kouluttaja tai kuski, mutta onneksi tutuissa on myös minua paljon taitavampia ratsastajia joilta voin pyytää apua.

Toinen hyvin samanlainen tamma on vielä kotia vailla, olisi aika mahtavaa saada sekin Suomeen. Muulin hinta+ kuljetus on alle 5000e. Lisätietoa saat myyjältä: Sunhorse.fi tai Facebookissa (etsi Ratsastusmatkat Sunhorse). He lupasivat myös etsiä jatkossakin vastaavanlaisia muuleja.








Kaikki kuvat on ottanut Sunhorsen talliporukka!
Lue lisää

perjantai 2. lokakuuta 2015

Espanjan uutisia

Kerroin viime postauksessa että sain vinkkiä eräältä aasinomistajalta että Espanjassahan on paljon muuleja ja linkitti paikallisen tori.fi:n mulle. Ja voi miten kauniita muuleja siellä olikaan! Säkäkorkeudet lähti 160 sentistä ylöspäin, oli työmuulia ja sirompaa ratsun näköistä. Ehdottomasti suurin osa muuleista oli alle 3-vuotiaita, mutta myös joitakin vanhempia. Jos ihan valitsemaan saa alkaa, niin haussa on hieman vanhempi muuli.

Laitoin tuolloin viestiä Espanjaan ja eilen sain viestin että kaksi kriteereihini sopivaa muulia on löytynyt ja hän saa niistä lisätietoa muutaman päivän sisällä. Jes!

Kriteerini olivat:
  • tamma, saa olla ruunakin mutta jenkeissä muulinkasvattajien mielestä tamma on aina parempi
  • yli 7v, saa olla nuorempikin, mutta mielellään kuitenkin yli 4v. Muulit "rauhoittuu" ja tasoittuu siinä 6-7v iässä, sitä nuoremmat on vielä kakaroita. Huomasin tuolta markkinoilta että suurin osa myytävistä on alle 4v, eli tämä kohta voi tuottaa eniten päänvaivaa. 
  • 145-150 cm, tosin katsoin että noi upeimmat muulit on 160-165 eli sekin koko on ok. Olen itse 160 cm hukkapätkä. 
  • sporttinen rakenne, eli pitkät jalat, hoikka rungosta
  • ratsastettu, ravi, käynty ja pysäytys löytyy. Saa löytyä laukkakin. Plussaa jos on myös ajettu ja vetää perässään "mitä tahansa". Luulen että useimmalla vanhemmalla muulilla on ajettu ja ratsastettu.
  • tasainen ravi (tämä pitäisi löytyä kaikilta muuleilta ;)), niillä saattaa olla myös tölttimäinen tasainen ravikäynti, siitä plussaa jos on. ainakin Brasiliassa risteyttävät paso finoja ja muita askellajihevosia aasien kanssa ja hakevat juuri sitä tasaista ravikäyntiä. Tai kai sille joku hienompikin nimi on.
  • rauhallinen ja lunki, koska tälle on tarvetta pari kertaa vuodessa hevosmessuilla. Eli tulee ihmisen perässä mihin vain, tai ainakin vaikuttaa siltä että kunhan tutustuu niin tulee. Tämä ominaisuus voi tosin tehdä sen, että ratsuna muuli on laiska ja flegu (mutta saa olla). Tämä rauhallinen luonne on tärkeimpien ominaisuuksien joukossa. Eli saa muistuttaa jopa pystyynkuollutta, kunhan ei pelkää "mitään". 
  • ei pelkää autoja, mielellään ei pelkää myöskään rekkoja. Ratsunhommia tämä tulee tekemään erityisesti maastossa ja teillä.
  • kaviot hyvässä kunnossa ja hoidettu. Muulin kaviot on vähän pystymmät kuin hevosen. Plussaa jos on kengitetty ainakin joskus ja suhtautuu kengitykseen hyvin. Niin ja antaa noin arjessa putsata kaviot hyvin, malttaa pitää ylhäällä.

Tässä vähän kuvia tuolta Espanjan myyntisivulta
2 tai 3v muuli, tällä myyjällä oli kolme muulia myynnissä.

3v muuli, hinta 1500 mutta neuvoteltavissa.
155 cm muulitamma 4v 2200e

Lue lisää

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Saksa, Espanja, Saksa...

Viime postaukseen liittyen, olin hieronut kauppoja aivan ihanasta kirjavasta muuliruunasta joka asui Saksassa. Tämän myyjä puhui onneksi englantia ja puhuttiin muulista myös puhelimessa. Hän kuitenkin päätyi myymään sen toisaalle vaikka olin ensimmäisenä jonossa. Myyjähän sen päättää mutta toki harmitti. Se muuli oli nimittäin rakkautta ensisilmäyksellä ja myyjä oli omistanut sen vuotiaasta saakka ja käsitellyt paljon maastakäsin.

No pienet takaiskut kuuluu muulikauppaan, olisihan se nyt ollut ihan ihme jos ensimmäinen olisi tärpännyt. Lisään vielä että tämä muuli oli juuri sellainen jota en missään nimessä etsinyt, työhevosemästä muhku muuli jolla on kaula paksumpi kun maha. Satulansija erittäin lyhyt ellei olematon. Eli, ei kiitos mitään työmuulia.

Olen jo pidempään ihaillut Etelä-Amerikan upeita muuleja, ja olen tännekin linkittänyt kuvia. Ajattelin ettei sellaisia Euroopasta löydy. Ei ainakaan Saksasta, jonka muulimarkkinoita olen selaillut. Itseasiassa Saksassa on ollut jotain potentiaalista myynnissä ehkä kolmen kuukauden välein. Pääsin sisään erääseen muuliryhmään Facebookissa johon linkitellään aina kaikki muuli-ilmoitukset, usein jollain on jo tietoa muulista, sen tyyppistä ettei kannata harkita ellei ole pitkä kokemus ongelmamuuleista.

Facebookissa on myös ihan suomalainen aasiryhmä, johon kirjoittelin eilen muuliprojektini etenemistä ja siellä kaverini laittoikin linkin espanjalaiselle myyntisivustolle. Siellä myytiin paljon muutakin tavaraa, mutta myös muuleja ja ilmoituksia oli näköjään eillisen aikana tullut kymmeniä!

Eihän siinä siten enää muuta ongelmaa kuin kielimuuri. Jos kielimuuria on jo saksalaisten kanssa (en puhu itse saksaa), niin arvatkaa onko sitä espanjalaisten kanssa... No vähän aikaa googlailua ja löytyi firma, joka välittää Espanjasta hevosia Suomeen! Laitoin innoissani viestiä heille ja sain illalla vastauksen että toki myös muuli onnistuu. Laitan heille vielä tarkemmin mitä olen etsimässä.

Halpaa lystiä tämä ei missään tapauksessa ole. Saksasta tuonti olisi ollut 750-1000 euroa, Espanjasta 1750 ja päälle tulee välityspalkkio jonka kanssa tuonti on 2000e. No, muulit ovat edullisia, jospa muuli maksaisi max pari tonnia.

Onhan sielläkin aika paljon komeita laatuyksilöitä, jotka näyttää korvia lukuunottamatta hevosilta. Ja sitten on möhömahaisia isopäisiä muuleja.

Ja sitten odotellaan, verkot on vesillä :) Kerron tarkemmin prosessista jos ja kun projekti joskus onnistuu.
Lue lisää

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Muuliprojekti konkretisoituu, ehkä

Kesä on ollut yhtä järjen ja tunteen taistelua tässä muuliprojektissa. Onko rahaa, onko aikaa, mitä jos jotain sattuu... Suurena apuna ja oikeastaan koko projektin mahdollisti eräs aikaavievä projekti työpaikalla, johon olen saanut tehdä ylitöitä. Nämä korvaukset olen säästänyt säästötilille odottamaan sitä Oikeaa muulia.

Olen seuraillut lähinnä Saksan muulimarkkinoita koko kesän ajan vain todetakseni että aika hiljaista on. Pieniä alle 130 cm korkeita muuleja on myynnissä koko ajan, samoin joitan yli 130 korkeita aasejakin, mutta suurempia muuleja ei ole.

Ja mitä tulee rahankäyttöön, totesin ettei minun ole mitään mahdollisuutta pitää muulia täysihoitotallissa, ei edes jos tallivuokra on niin vähäinen kuin 350 euroa. Aikaisemmin vertailin täällä blogissa kotipihaa, itsehoitotallia ja täysihoitopaikkaa keskenään ja koska omalle kotipihalle ei voi muulia ottaa, on oikeastaan ainoa rahallisesti sopiva ratkaisu itsehoitotalli.

Tallikaverini tämän ajatuksen heitti ilmoille, en ollut vakavasti miettinyt itsehoitotallin mahdollisuutta ollenkaan. Soitin sitten tallille, jossa hevoseni oli, ja siellä näytettiin muulille heti vihreää valoa.

Itsehoitotallissa isoin minus on sitovuus, ihan joka päivä on vähintään siivottava karsina ja laitettava ruuat (ellei laita ruokia useammaksi päiväksi kerrallaan pieniin astioihin valmiiksi). Luulen kuitenkin että jos olen vaikka reissussa, saan jonkun tekemään muulin "hommat" kymmenen euron korvauksella. Saa itsekin lomailla rauhassa kun on hoitajan ihan palkannut loman ajaksi. Jos olen valmis viemään kissat kissahoitolaan, miksen olisi valmis maksamaan muulin hoidosta?

Toki myös tallivuoroja pitää tehdä, mutta ko tallilla on kuulemma tällä hetkellä hyvin tallivuorojen tekijöitä jotka olisivat tallilla muutenkin.

Ja faktahan on se että itsehoitotallissa säästää tosi pitkän pennin. Sen pennin voi käyttää vaikkapa ratsastustunteihin tai LH kursseihin muulin kanssa.

Noh, tallipaikka-asia oli siis kunnossa mutta muuliasia ei. Saksassa on pari foorumia, toinen aaseille ja toinen muuleille. Sujuvasti ja "sujuvasti" google kääntäjää käyttäen rekisteröidyin muulifoorumille. Siellä on jonkin verran myynti-ilmoituksia muuleista, suurin osa on linkitetty jostain tori.fi tyyppisestä markinapaikasta. No yksi ilmoitus oli kuitenkin suoraan siellä ja sen perässä oli linkki saksan ebayhyn. Ja mitä siellä olikaan! Upea pilkullinen (oletan että väri on tiikerinkirjava viralliselta nimeltään) aasiruuna!

Laitoin heti viestiä englanniksi ja saksaksi (ala googlekääntäjä) myyjälle ja odotan kuumeisesti vastausta.

Lohdutuspalkintona löysin myös kauniin sukkajalkaisen mutta 160 cm korkean muulitamman toiselta myyjältä. Hänellä tosin oli pelkästään puhelinnumero yhteydenottoa varten mutta laitoin hänellekin viestiä jos se tavoittaisi. Molemmat muulit sijaitsivat Pohjois-Saksassa = halvempi kuljetusmaksu.

Aiheeseen sopivaa kuvaa ei nyt ole, mutta tässä on poitounaaseja kuvattuna huhtikuussa Donkey Sanctuaryssä.

Lue lisää

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Tallipaikka? Muulille?

Olen kaikessa hiljaisuudessa selvittänyt tallipaikkavaihtoehtoja tulevalle muulilleni. Tarpeeni ovat varmaan aika samanlaiset kuin minkä tahansa puskahevosen omistajilla, muulispesiaalein höystettynä:
  • lähellä kotia jotta voi kesällä kulkea fillarilla, sanotaan että max 5 km päässä
  • täysihoito, minulla ei ole haluja alentaa tallivuokraa tallitöillä jos tallipaikan hinta sopii budjettiini
  • max 400e (kyllä, myös Uudellamaalla on paikkoja joissa on alle tämän tallivuokra)
  • kenttä tai mahdollisuus vuokrata lähellä olevaa kenttää (lähellä=alle 1 km)
  • vuokrattava maneesi olisi kiva jonkin matkan päässä
  • maastoja, myös autottomia
  • yksintarhausmahdollisuus (hevoset yleensä dissaa muuleja)
  • kesällä laidunnus, mutta myös mahdollisuus tarhaukseen koska muuli ei ehkä kestä vihreää/lihoo liikaa ja sairastuu
  • heinän ei tarvitse olla vapaasti saatavilla (lihomisvaara), ja jos on niin slow feederistä
  • mahdollisuus ostaa omat oljet (ruuaksi), jos niitä ei tallin puolesta saa
  • loimitus (1 päälle 1 pois)
  • kuiva heinä
Näistä asioista plussaa:
  • lämmin vesi talliin, jota voi antaa myös juotavaksi
  • katokselliset tarhat/muulin otto sisään jos se vihaa sadetta (ainakaan aasit ei halua kastua)
  • hiekkatarhat kokonaan tai osittain
  • olkea ruuaksi tallin puolesta
+heinät heinäverkoista, hävikki vähenee
Minulla on ollut puolikas hevonen itsehoitotallilla ja vaikka tallivuoroja oli 2-3 viikossa niin koin systeemin silti sitovaksi koska on vaikeaa löytää 100% luotettava hoitaja. Onneksi hevosen toinen omistaja tuurasi aina kun oli lomareissua ym. Toki itsehoitosysteemi toi säästöjä harrastukseen mutta kun matkaa tallille oli 30 km suuntaansa niin toki tallireissut näkyivät bensakuluissa, autoa en noin muuten olisi tarvinnut ollenkaan. Myös porukka tallissa vaikuttaa viihtyvyyteen. Minun aikanani ei kukaan koskaan tehnyt ohareita (okei, minä tein kerran pikkuoharit kun auton rengas puhkesi ja pääsin aamutalliin 30 min myöhässä deadlinesta).
+edullinen
+sosiaalisia kontakteja
+hyötyliikuntaa
+talkoomeiningillä laitumet ja paikat kuntoon
-sitovuus
+tarhan siivous tallin puolesta

Tällä hetkellä vuokraan hevosta täysihoitotallilla ja kyllä sitä on niin vanhaksi ja kermaperseeksi tullut, että täysihoito sen olla pitää. Pitää olla mahdollisuus ottaa viikon irtiotto aurinkorannikolle (jos muulin omistamisen jälkeen mitään jää käteen) ilman että pitää värvätä hoitaja ja jännittää että onko sille tullut flunssa ja se ei pystykään hoitamaan muulia.
+helppous
+sosiaalisia kontakteja
+ei tarvitse osata vasaroida
-kalliimpi

Kaisa 12v ja lainamuuli viime kesänä. Aikuisten oikeasti mittarissa on jonkin verran enemmän.
Kun asuin vielä kotona, oli meillä poni ja aasi ihan omassa tallissa. Meillä oli onneksi edellisten täysihoitohevosten omistajien toimesta rakennettu ratsastuskenttä josta valmistui "pojille" oma tarha. Lisäksi niillä oli aidattu metsää ja niittylaidunta mukaan. Mutta kentällä niillä oli katos ja sinne ruokittiin, joten ne eivät joutuneet seisomaan mutalillussa. Sain myös hyvät valot kentälle ja pimeässä oli ihan ok viedä pojat aamulla ulos ja ottaa illalla sisään. Vaikka asuin kotona ja äiti hoiti poikia jos olin jossain, niin kyllähän se sitoo. Mutta jos puitteet on omasta takaa, niin halvalla pääsee. Totuus oli kuitenkin se, että en niiden kanssa alun jälkeen juuri mitään tehnyt. Harjasin illalla sisään ottaessa ja joskus ja jouluna laitoin jommankumman kärryjen eteen. Tästä harrastusmuodosta jäivät sosiaaliset kontaktit puuttumaan, joten löysinkin itseni naapuritallilta hoitamasta hevosia vaikka omat pojat olivat kotona!
+edullinen
+hyötyliikuntaa
+/- oppii tuntemaan omansa hyvin ja voi tarkkailla niiden vointia päivittäin. Toisaalta voi tulla "sokeaksi".
-pitää itse korjata aidat ja puitteet
-sitovuus
-sosiaaliset kontaktit puuttuu

Muulille ruokaa!
Neljäs varteenotettava vaihtoehto on "kaverin hevoselle/aasille/muulille seuraksi heinäkuluja vastaan"
+edullinen
+helppo
+kaveri hoitaa kuin omaansa
+sosiaaliset kontaktit
-tulee varmasti tallivuoroja
-pitää olla suhteet kunnossa

Näistä kuvastuu selvästi se, että tämä harrastus maksaa. Ja paljon. Sitä yrittää etsiä itselleen sopivinta edullisinta vaihtoehtoa.

Toinen fakta on se, että omia hevosia ei kannata harrastaa jos on persaukinen. Ei kannata hankkia itselleen luottotietojen menetystä harrastuksen takia, ja jos fyffet loppuu, kannattaa joko etsiä toinen duuni (siitäkin on omaa kokemusta) tai luopua harrastuksesta (siitäkin on kokemusta). Jos harrastuksen aikana vain laskee että montako euroa tämäkin tallireissu taas tuli maksamaan, ei siitä itse harrastuksesta enää nauti.

Tallikulujen (oli sitten omassa tallissa tai vieraalla) lisäksi on vielä maksettava kengittäjälle, eläinlääkärille, hommattava loimia, uusittava varusteita jne. Minulla on tarkoitus pitää muulia mahdollisimman kengättä, paitsi talvella hokkikenkää alle. Jos muuli on yhtään tullut isäänsä aasiin, sillä on erinomaisen kova kavioaines eikä se kulumisen vuoksi tarvitse kenkää. Talvella hokkikenkä tulee tarpeeseen jotta muuli voi A) liikkua tarhassaan B) liikkua kentällä ratsuna. Etelä-Suomen talvet ovat olleet aika liukkaita kun joka paikkaa peittää peilijää.

En tiedä yhtäkään aasia, joka olisi vieraalla tallipaikalla. Kumpikaan Suomen kahdesta ratsukokoisesta muulista ei asu vieraalla, vaan kumpikin on omalla kotitallillaan. Suomen kolmas ratsukokoinen (yli 145 korkea) mennee vieraalle ellen ehdi saada lottovoittoa muutaman kuukauden sisään.

Muulille ei saa antaa kauraa.
Muulit ja aasitkin ovat aika harvinaisia Suomessa joten olisi hyvä jos tallinomistajalla olisi joku haju niistä ja sen verran ymmärrystä etukäteen tai kiinnostusta ottaa selvää. Muuli ei välttämättä toimi yhtä salamannopeilla reflekseillä kuin hevonen, toisaalta sen voi nopeasti opettaa pujottamaan pää riimuun ja kulkemaan ulos tarhaan vaikka vapaana. Jumitus ei tarkoita sitä, että se vittuilee ihmiselle, se vain tuijottaa pihalla paikkaansa vaihtanutta kottikärryä. Aasi-ihmiset tietävät. Lisäksi pitää vielä tietää se, että ne on yhden ihmisen eläimiä, korkeintaan kahden, joten suhteen alussa joutuu käyttämään muulipsykologiaa ehkä parin kuukauden ajan. Toisinsanoen, sekä tarhassa että karsinassa kannattaa pitää herkut odottamassa, jotta muulilla on hyvä syy vaihtaa sijaintiaan.

Tallipaikka muulille ei ole ihan itsestäänselvyys. Aasit ja muulit herättää vahvoja negatiivisia tuntemuksia. Ja vaikka ei herättäisikään, on asiat paljon helpompia järjestää jos tallinomistajalla on ennestään positiivinen kuva näistä pitkäkorvista. Kukapa haluaisi viedä lämppäriään hienolle maneesitallille, jossa siihen suhtaudutaan kuin halpaan makkaraan.

Kävin kuvausreissulla (kuvaan tuttujen hevosia ja ratsastusta) kävin eräällä kivalla pikkutallilla, joka on 10 kilometrin päässä kotoani. Muuli toivotettiin tervetulleeksi heti kun sellainen saapuu Suomeen.
Lue lisää

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Miksi muuli?

Olen valikoidulle joukolle uskaltanut kertoa muulihaaveistani. Toki kaikki aasityypit tietävät tästä, mutta tarkoitankin hevosihmisiä ja ei-hevosihmisiä.

Hevosihminen kysyy ensimmäiseksi "miksi hitossa muuli?" "Mitä sillä tekee?" ja huomaan vastaavani ihan samalla tavalla kuin aasienkin kohdalla:
  • miksi ei?
  • naapurilla ei ole samanlaista
  • muulilla voi tehdä kaikkea mitä hevosenkin kanssa
  • muulissa parasta on maastossa meno, se on niin varmajalkainen
Olisihan se hienoa mennä erikoisluvalla seurakisoihin viemään ruusukkeet kotiin (millä tahansa hevosella), mutta tällä ratsastustaidon tasolla voin unohtaa ne samantien to-do-listalta. Ei minun tarvitse näyttää kenellekään mitä muuli osaa, riittää että se on minulle juuri se, mitä haluan. Jos haluan tykin kouluradalle, etsin pv:n. Jos haluan kisata matkaratsastuksessa, pitää katsella arabia tai lv-arabia. Jos haluan vain puskailla, voi katsella mitä tahansa hevosta. Miksi tyytyä ladaan kun voi saada ferrarin? Eli vaikka tasoni onkin puska-ö ja voisin hyvin puksutella menemään suokilla tai lämppärillä, miksi tekisin niin? Jos haaveena on ihan oma muuli, miksi tyytyisin johonkin korvikkeeseen?
Muulilla ratsastustunnilla 2014.
Ei minun tarvitse puolustella kenellekään sitä, miksi minulla on muuli. Eikä kertoa missä kaikissa asioissa se on hevosta parempi. Ehkä se ei loppupeleissä olekaan, mutta entä sitten? Ostetaanhan ratsuiksikin sellaisia hevosia, jotka eivät rotunsa puolesta ole ratsuiksi täydellisiä, mutta pitkäjänteisellä työllä niistäkin saadaan sellaisia. Jos omistaja haluaa.

Tässä kohdassa todettakoon että oma muulikokemukseni rajoittuu tähän mennessä yhteen muuliin, joka näkyy tällä hetkellä myös taustakuvassa ja otsikossa. Se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, mäkin tarvitsen muulin! Ajatus oli kytenyt hiljaa päässä aasin muodossa mutta jalostui 2011 muuliksi, samalla kun ratsastun kyseisellä Heikillä.

Videolla näkyy se silmät avannut maasto kesältä 2011.

Tuo on se, mitä ratsastukselta eniten kaipaan, mutta maastoiluunkin kyllästyy jossain vaiheessa ja on hyvä että ratsussa on optiota myös koulu/esteratsastukseen, edes omaksi iloksi.

No miksei aasi? Isoja aaseja on tosi vähän ja niitä ei oikeastaan historian aikana ole juurikaan käytetty ratsastukseen. Monen ison aasin duuni on ollut tuottaa lisää isoja aaseja ja muuleja. Muuliakin on käytetty ehkä enemmän työkoneena (kuten työhevostakin) ja taakan kantajana kuin ratsuna, mutta silti enemmän kuin aaseja. Pienemmät aasit tekevät duunia vetäen kärryjä tai kantavat kamaa selässään. Hevonen on sitten taas selvästi ollut ratsuna enemmän.

On aina helpompaa tehdä eläimen kanssa sitä, mihin se on jalostettu. Muulissa on kuitenkin toinen puoli hevosta ja toinen aasia. Aasia on loppupeleissä jalostettu aika vähän aikaa ja isojen kohdalla enimmäkseen kokoa, joten kestääkö aasi käyttöä, on jäänyt vähemmälle huomiolle. Se on sääli, sillä isoilla aaseilla on enemmän jalkojen virheasentoja ja kavionlaatu saattaa olla huonoa. Pienemmät aasit ovat huhkineet ja huhkivat edelleen työmailla eikä siellä pärjää jos kaviot on kierot, sitä kuolee pois! Euroopassa aasit ovat olleet pitkään vain lemmikkikäytössä, mutta vielä 100 vuotta sitten arvostettiin aasia, joka kestää työntekoa.

Pidän kovasti aaseista, mutta pidän myös ratsastamisesta. Vaikka aasi-ihmisenä itseäni pidänkin, koen että aasi on parempi muissa asioissa, esimerkiksi kärryjen edessä. Muulissa on enemmän potentiaalia ratsastukseen. Se on monipuolisempi kuin aasi. Puolet muulista tulee hevosesta ja hevosemän rotu vaikuttaa kyllä muuliinkin. Työhevonen jättää aika skrodeja muuleja ja ratsurotuiset muulit sopivat ratsuiksi paremmin jne. Ongelma on vain sellainen että Suomessa ei niitä myytäviä muuleja ole eikä näytä olevan Saksassakaan joten turhan krantuksi ei voi ruveta.
Lue lisää