perjantai 31. tammikuuta 2020

Muulimenot tammikuussa 2020

Menot

Tammikuun tallivuokra 400e
Kengitys 108e
Loimen häntäremmejä 3 kpl 14,85e
Pitkä riimunnaru 19,95e
Jalkaheijastimet 7,50e
Painomittanauha 6,95e
Edellämainittujen toimituskulut 6,90e

YHTEENSÄ 564,15e

Tulot

0e

YHTEENSÄ -564,15e

Muistiin merkittäkööt lisäksi, että Muulin paino painomittanauhan kanssa mitattuna oli tammikuun lopussa 420-440 kg.
Kyllä nyt kelpaa

Lue lisää

torstai 23. tammikuuta 2020

Houston, we have a... sarcoid! Paarmanpuremasta ihokasvaimeen vai toisinpäin?

Muuli sai pään ja kaulan liittymäkohtaan kesällä paarmanpureman, tai niin luulin. Tuo kohta iholla oli hieman hankala, kärpäshuppu ei ylettänyt siihen asti, joten alueen suojaus olisi vaatinut koko kaulan suijausta. Ajattelin kohdan olevan vain harmiton kärpästen auki pitämä alue, joten suihkuttelin siihen tervalaastaria aina käydessäni, jotta kärpäset pysyisivät edes hetken poissa.

Sitten tuli syksy ja kärpäset sun muut olivat olleet poissa jo hetken, tuo rupi ei kuitenkaan lähtenyt parantumaan ja hetken sitä katsoessani tajusin, että kyseessä voi olla sarkoidi!

Sarkoidit ovat melko yleisiä mutta yllättävän huonosti tunnettuja hevosihmisten keskuudessa. En itsekään tietäisi näistä mitään, ellei pari aasinomistajaa olisi ihan lähipiirissä joutunut taistelemaan aasiensa sarkoidien kanssa.

Hevosurheilussa oli laaja artikkeli kimosyövästä ja sarkoideista 9.1.2020, juuri oikeaan aikaan tätä postaustani ajatellen. Artikkelissa käytiin laajasti läpi kimosyövän ja sarkoidien syitä ja hoitokeinoja. Sarkoidit ovat hieman mysteeri hevoseläinlääkäreillekin, mutta tutkijoiden mukaan hyvän varteenotettava syyllinen sarkoideihin on lehmien papilloomavirusta BVP:tä. Normaalisti papilloomien kerrotaan olevan hyvin lajiuskollisia, mutta tämä yksi naudan virus voi hypätä myös hevoseen.

Sarkoidien kerrotaan tarttuvan syylien tavoin ja tartunta voi tapahtua, jos hevosen iho on rikki. Muulilla oli siis luultavasti päässään alunperin paarmanpurema. Hevoset voivat tähän kohtaan saada tartunnan lehmältä, mutta oletettavasti myös toiselta hevoselta. Kärpäsiä pidetään suurena riskitekijänä, sillä ne tykkäävät kupata rikkoontunutta ihoa ja sarkoideja. Epäillään, että virus olisi kärpäsissä hetken aikaa toimintakykyinen, jolloin kärpäset levittäisivät sitä sairaista hevosista terveisiin. Tai naudoista hevosiin, jos nämä jakavat saman pihapiirin.

Hevosurheilussa kehotetaankin pitämään sarkoidinen hevonen tai muuli erillään muista kärpäsaikaan, tai sitten hevonen pitäisi suojata hyvin kärpäsiltä. Näin sarkoidi ei leviä muihin hevosiin.

Sarkoideja on eri muotoisia, on tällaisia ihonmyötäisiä, kuten Muulilla ja rypälemäisiä ja ulkonevia tapauksia. Sarkoidi voi ainakin aluksi näyttää syylältä ja se on helppoa sekoittaa muihin ihosairauksiin.

Sarkoidista kerrotaa yleisesti, että mitä enemmän sitä sörkkii, sitä enemmän se innostuu ja hoito voi olla haastavaa. Hevosurheilun lainaaman eläinlääkärin mukaan kirurginen poisto onnistuu parhaiten ensimmäisellä yrittämällä, jos samaa sarkoidia joudutaan poistamaan myöhemmin lisää, on ennuste heikompi. Sarkoideja on historian saatossa poistettu kaikin keinoin, mm hirttämällä, mutta niillä on ollut tapana kasvaa takaisin, vielä suurempina ja äkäisempinä. Pienimpiä voi poistaa syylien tapaan jäädyttämällä. Nykyään käytössä on myös meidän käyttämämme voide, jossa on kasvisuutetta ja sinkkiä. Leikkaushoito toteutetaan veistä tai laseria käyttäen. Ja sarkoidi on saatava kerralla juuriaan myöten pois.

Hevosen terveydentila vaikuttaa sarkoidien syntyyn. Kun tutkimuksissa on siirretty sairaan hevosen sarkoidia terveeseen hevoseen, on patti kuihtunut pian pois terveeltä hevoselta. Sarkoidien arvellaankin liittyvän yksilön puutteelliseen immuunijärjestemään. Hevosurheilussa ei mainita, mutta muistan lukeneeni, että sarkoidi on aina hevosessa ja se on valmis puhkeamaan jos hevonen menee jostain syystä huonoon kuntoon tai sairastuu. Vähän kuin herpesvirus ihmisellä, yskänrokko tulee kaupan päälle kun ihmiseen iskee joku muu tauti.
Tämä voi olla myös syylä, mutta toisaalta tässäkin kohdassa ötökät pitivät ihoa auki koko kesän, joten asennoidun tähänkin pattiin sarkoidina. Tämän pienen patin olisi voinut poistaa syylänä käyttämällä ihmisille tarkoitettuja syyläkyniä kuten Syylend Peniä.

Sarkoideja on Suomessa hoidettu tehokkaasti myös hevosen omasta verestä tehdyllä seerumilla. Tällaista valmistaa eläinlääkäri Raija Hallamaa. Hän saattaa soittaa kelloja kesäihottumaan liittyen, sitä nimittäin voi hoitaa samankaltaisella seerumilla ja tuloksetkin ovat olleet hyviä. Kesäihottuman seerumihoidosta voit lukea tästä lisää.

Hevosurheilussa vain pikaisesti mainittu kasvisuutevoide on meidän valintamme, koska sain sitä kaveriltani purkinjämän verran ja koska Muulin sarkoidit ovat hyvin huomaamattomia ja eivät periaatteessa vaatisi hoitoa, jos vain pysyisivät tuon kokoisina, kuin mitä ne olivat.

Ehkä tunnetuin rasva tunnettiin aiemmin nimellä XXTerra ja se oli sen tason myrkkyä, että se saattoi jäädä tulliin, kun sitä tilasi Suomeen. Nykyään ainetta saa helpommin. Sen nimi on muutettu muotoon Cosmetic ointment for horses ja sitä saa eläinlääkäreiltä Suomestakin.

Purkki on pieni, vajaat 30 grammaa, mutta kertakäyttökumihanskalla levitettävä voide on hyvin riittoisaa eikä sitä tarvitsekaan laittaa paljon.
Cosmetic Ointment on valmistettu mm verijuuresta, joka on vanha rohdoskasvi ja toimii siten, että kasvainsolut altistuvat solun omalle puolustusjärjestelmälle ja kuihtuvat itse pois. Muulilla sarkoidi on kohdassa, joka on vaikea siteellä peittää, joten sen hoito-ohjeena on levittää voidetta päivittäin 4-6 päivän ajan ja sen jälkeen pidetään saman pituinen tauko. Jo ensimmäisen hoidon jälkeen sarkoidin pitäisi olla kutistunut näyttää kuivalta ruvelta. Kasvainta rapsutellaan varovasti ja jos se irtoaa, hyvä, jos ei, hoito toistetaan.

Kasvain voi muuttua aika härskiksikin hoidon aikana, se voi vuotaa verta ja visvaa ja näyttää hyvin tulehtuneelta, mutta se kuuluu asiaan. Jos tilanne on pitkittynyt, voi sarkoidin ympärillä olla liikalihaakin, mutta rasva auttaa myös siihen.

Muulin sarkoidihoito


Aloitin rasvaamisen syyskuussa ja toistin hoidon neljästi peräkkäin (4 päivää rasvaa, toiset 4 ilman rasvaa). Kolmen hoitokerran jälkeen iho on umpeutunut, mutta kyseisessä kohdassa on edelleen paksu rupi, jota en kuitenkaan ole uskaltanut rapsutella, koska se ei ole siitä helposti irtoamassa.

Tässä on tilannekuvia kolmen hoitokerran jälkeen. Klippasin kohdat, jotta patit näkyvät paremmin ja rasvan levitys on helpompaa.

Alla on kuvia n kolmen kuukauden hoidon jälkeen tammikuussa 2020. Klippasin jälleen karvat sarkoidin y mpäriltä lyhyemmäksi. Sarkoidin kaikki ulkonevat osat ovat kuivuneet ja pudonneet pois ja se on enää rupi Muulin iholla. Rasvaan kuitenkin edelleen, koska haluan päästä ruvestakin eroon.

Tammikuun puolivälissä 2020 oltiin näin hyvässä tilanteessa, eli sarkoidien jälkien läpi kasvoi uutta karvaa. Jatkan silti vielä säännöllisiä rasvauskausia, jotta viimeisetkin rippeet lähtevät pois.
Uskallan sanoa, että sarkoidi on nujerrettu ainakin näistä kahdesta kohdasta. Pari pientä syylän näköistä pattia on vielä muualla Muulin päässä, mutta ne eivät ole muuttuneet mihinkään ja ne ovat saattaneet olla paikoillaan jo pidempään. Niille en ole tehnyt mitään, joten seurailen tilannetta. Jos ne näyttävät kasvun merkkejä, hoidan nekin rasvalla pois tai kokeilen Syylendiä.
Lue lisää

tiistai 21. tammikuuta 2020

Miten yksinasuvalla on varaa pitää muulia pk-seudun tuntumassa? Budjetoimalla tulot ja menot tarkasti.

Sain idean postaukseeni Takaisin Lähtöruutuun-blogista, jossa Minna laskeskeli, paljonko käyttää tuloistaan vuoden aikana kahteen poniin. Nettotuloistaan hän käytti poneihin peräti puolet, mutta muilla elämänsä osa-alueilla hän on pystynyt säästämään ja asui pitkään erittäin edullisessa vuokra-asunnossa.

Omat menoni muuttuivat melko radikaalisti, kun erosin aviopuolisostani kesällä ja muutin asumaan yksin syyskuun alussa. Sen takia ei minun olekaan järkevää käydä tässä viime vuoden menoja läpi, koska ne eivät todellakaan jakaudu samaan tapaan tänä vuonna. Olen sellainen tarkan euron ihminen ja olen jo laskenut itselleni budjetin tälle vuodelle varautuen mm auton katsastukseen, uusiin talvirenkaisiin sekä kissojen suunniteltuihin eläinlääkärikäynteihin. Yllättäviin eläinmenoihin varat löytyvät säästötililtä.

Budjetin olen muodostanut viime vuoden menojen ja tämän vuoden odotusten perusteella. Tiedän suunnilleen, paljonko yksinasuvana käytän rahaa ruokakauppaan, tiedän melko täsmälleen paljonko ajan autolla vuodessa ja paljonko polttoaine maksaa, tiedän erittäin tarkkaan tallivuokran ja lainanlyhennykseni suuruuden, joten suurin osa budjetista oli helppo laatia. Ylijäävä osuus menee säästötilille. Talouteni seurannassa ja budjetin suunnittelussa käytän Marttojen erittäin hyvää Budjetti- ja kirjanpitolomaketta. Sen voi ladata ilmaiseksi Marttojen sivuilta (sivun puolivälissä, oikealla). Itse kirjaan menot tiliotetasolta, en siis erittele kauppakuittia ruokaan ja taloustarvikkeisiin. Usein ostan myös kissoille lihoja ruokakaupasta.
En ole ajatellut säästämistä minään osake- tai rahastosäästämisenä koko elämäni aikana (vaikka se olisi ollut erittäin järkevää), vaan säästöni on käytännössä pankkitili toisessa pankissa. Oikeastaan se toimii talouspuskurina, eli otan sieltä rahaa yllättäviin menoihin ja kun mahdollista, siirrän sinne taas rahaa. Tapani on siirtää kaikki käyttötileillä olevat varat säästötilille juuri ennen seuraavaa palkkapäivää. Lisäksi siirrän säästöön heti lomarahat, veronpalautukset ja toiminimitulot. Viime vuoden lopussa säästötili meni hyvin minimiin, koska vanha autoni hajosi eikä minun ollut järkevää korjauttaa sitä. Ostin siis uuden (toki käytetyn) auton ja maksoin sen ostovaiheessa kokonaan.

Budjetoiminen ja tulojen ja menojen aktiivinen seuranta tuo ainakin minulle yksinasuvana turvaa. Tiedän tarkkaan mihin rahat ovat menneet ja voin miettiä, mistä voisin nipistää. Jos minun on ostettava jotain itselleni, säästän rahat etukäteen. Jos meno on pakollinen ja erittäin yllättävä, on minulla säästötili apunani. Toisena apuna on Visa, joka toimii samaan tapaan lyhytaikaisena talouspuskurina. Visalaskun maksan kuitenkin aina heti pois, eli en maksa senttiäkään korkoja Visan käytöstä.
Photo by Robert Anasch on Unsplash
No mihin ne yksinasuvan rahat sitten menevät? TOP 3 menoa ovat asuminen ja lainanlyyennys 24%, muulimenot 23% ja polttoaineet ja autoilu 12%. Nämä tekevät yhteensä 59%. Ruokakauppaan menee 8%, lomailuun ja vapaa-aikaan (mikä ei sisällä Muulia) menee 7% ja säästöönkin jää 9%.

Suhde on siis melko terveellinen ja hyvin tyypillinen Suomessa. Yle uutisoi marraskuussa 2018, että asumisen ja ruuan kustannukset ovat laskeneet Suomessa. Samalla esiteltiin keskiarvoja suomalaisten elämisen menoista.

Asumismenojen puolesta omat menoni ovat keskiarvoa suuremmat, mutta en toisaalta asukaan pikkuisessa yksiössä vaan melko suuressa kaksiossa. Ruokakuluni ovat keskiarvoa pienemmät, samoin tietoliikenteen ja viihde-elektroniikan kulut. Vaatemenoni ovat keskiarvoa, samoin terveysmenoni.

Ruokakauppalaskuuni sisältyvät myös kodin lyhytkestoiset tarvikkeet, kuten tiskiharjat, talouspaperit sun muut. Harrastusmenoni ovat käytännössä pelkkä Muuli, joten ne kulut ovat täysin överit keskiarvoon verrattuna ollen keskimäärin 650 euroa kuussa (tavoitetila tälle vuodelle).

Asuminen on kallista ja kallistuu pk-seudun tuntumassa entisestään. Me Naiset muistuttaa, että enintään 40% nettotuloista saisi mennä asumiseen, mutta se voi pk-seudulla olla nykyään monelle mahdoton tavoite. Itselläni on siitä hyvä tilanne, että asumiseen kaikkiaan menee kuussa 24%, joka on rahana 683 euroa kuussa. Mietin tätä paljon, kun etsin asuntoa, että haluanko vuokrata asunnon ja maksaa vuokraa vähintään 650 euroa kuussa vai ostanko kuitenkin oman asunnon. Koska sain lainaa nykyiseen asuntooni, ostin tietenkin oman. Lainanlyhennyshän on rahaa itselle, jos vain asunto pitää arvonsa.
Nettotuloni muodostuvat sekä päätoimen palkasta että toiminimitöistä. Teen toiminimelläni töitä ihan mukavasti nykyäänja niillä rahoilla oikeastaan "biletän" ja niistä laitan siivut säästöön. Päätyöni palkka riittää juuri asumiseen, muuliin ja autoiluun, mutta ilman toiminimen tuloa en enää koskaan matkustaisi mihinkään tai osallistuisi Muulin kanssa leireille tai kursseille. Jos minulla ei olisi toiminimeä, tekisin luultavasti osa-aikaisesti töitä kaupan kassalla. Olen männävuosina työskennellyt yhteensä kuusi vuotta päätoimeni ohella pari vuoroa viikossa kaupan kassalla ja sillä tavalla kustantanut matkustelun ja muun kivan.
Kaupan kassalla 2013
Olen sniiduillut kuitenkin monessa asiassa. En käytä kampaajan palveluita vaan leikkaan hiukseni itse, en meikkaa tai käytä rahaa juuri yhtään omaan ulkonäkööni. En shoppaile vaatteita juuri koskaan ja jos ostan, niin pelkästään tarpeeseen. Pidän kiinni siitä, että minulla on kaapissa vain yhdet farkut, yhdet collegehousut, yhdet lenkkarit jne. Ja jos ne yhdet farkut menevät rikki, saan sitten ostaa uudet. Näin pysyy joku tolkku vaatteiden kierrossakin eikä kaappiin jää mitään muodista menneitä hutiostoksia vuosien takaa pölyttymään.

Lomailu ja reissaaminen ovat sydäntäni lähellä. En ole varsinaisesti budjettimatkailija, mutta teen reissuja, minkä koen olevan rahan arvoisia. Käytän siis rahaa elämyksiin, jos ne ovat mielestäni sen arvoisia, mutta majoitus voi olla heikompaakin tasoa. Tällä hetkellä varauksessa on peräti kolme reissua, viikko Espanjan lämmössä huhtikuussa, pitkä viikonloppu Lontoossa hyvän ystäväni kanssa ja kesällä työpaikan järjestämä reissu Ranskaan. Jotta pystyn toteuttamaan nämä kaikki ilman, että matkalaukku on täytettävä hernekeitolla, tarkoittaa se aika kurinalaista ja työntäyteistä kevättä. Onneksi näiden matkojen matkakustannuksista suurin osa on jo maksettu, mutta toki paikan päällä pitää elääkin.

Jos jonkun vinkin haluan antaa teille kaikille, jotka mietitte, että onko omaan varaa, niin se, että laittaa kuussa sivuun 2x tallivuokran verran on kliseinen mutta erittäin toimiva neuvo. Ja sen lisäksi kannattaa käydä läpi tiliotteet vuoden taakse läpi ja merkata kaikki Marttojen taulukkoon. Sen jälkeen on luotava itselleen budjetti tulevaisuuteen. Jos säästöön ei meinaa jäädä mitään, ei hevosta kannata ostaa.
Lue lisää

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Muuli sai kengät jalkaansa, nyt saa lumi tulla!

Muulin hankkiessani olin varma, että voisin itse hoitaa sen kaviot läpi vuoden ja talvella voisimme harrastella nastoitetuilla bootseilla liukkaillakin keleillä. No liukkaat kelit eivät olleetkaan ainoa ongelma, vaan myös koppurakelit ja kavioiden liiallinen kuluminen. Viime talvena, kun Muuli oli ensimmäistä talveaan kunnollisessa ratsastuskäytössä, päätin pyytää kengittäjän paikalle. Muuli sai silloin ensimmäistä kertaa ikinä kengät alleen, talvikengät hokeilla ja tilsakumeilla. Kirjoitin tuosta hienosta tapahtumasta tietysti blogiini tuolloin.

Muuli suhtautui tuolloin kengitykseen ja kenkiinsä hyvin, vaikka hokkikenkiä ei käsittääkseni koskaan suositellakaan minkään hevoseläimen ensimmäisiksi kengiksi mm siksi, että niillä liike pysähtyy heti hokkien purressa maahan. No, valittavana oli pitkä talviloma tai hokkikenkä, joten valitsin kengät. Kengät olivat Muulilla kymmenisen viikkoa ja otin ne pois huhtikuun alussa. Se olikin kenkien ehdoton deadline, sillä vähintään hokit olisi pitänyt poistaa Tampereen Hevoset-messuille osallistumisen takia.

Kenkäkokeilu oli niin loistava ja helpotti harrastamista niin paljon, että tiesin Muulin saavan kengät myös tänä vuonna. Ihmeellisen "talven" takia selvisimme todella hyvin ilman kenkiä. Päiviä, jolloin en pystynyt liikuttamaan Muulia suunnitelmien mukaan oli viitisen kappaletta. Silloin kenttä oli jäinen ja liukas kauttaaltaan.

Mutta sitten taas joulun ja uudenvuoden välipäivät pääsimme maastoon ihan kunnolla pehmeille teille!

Mutta kai sitä lunta ja kunnon jäätikköä jossain vaiheessa tulee, eikö?

Alla on kaviokuvia viikko-pari ennen kengitystä
Näissä kuvissa vasen etukavio
VEJ, josta huomaa selvästi epäsymmetrisyyden kun katsoo kantoja. Myös kavion seinämä on ulkosyrjältä paksumpi, kuin sisältä.
VTJ, jossa myös epäsymmetrisyyttä samaan tapaan kuin etukaviossa.
Pari päivää sitten kengittäjämme Riikka sitten tuli mukanaa kengät kokoa 5x0. Vuosi sitten Muuli sai monot 3x0, mutta ne olivat liian suuret. Silloin ne kuitenkin laitettiin, koska tarve oli kova ja pienempiä kenkiä ei  Riikalla ollut mukana. Tänä vuonna kengät ovatkin paljon mukavamman näköiset, kun ovat oikeaa kokoa.

Muulin kaviot ovat kuluneet tosi paljon tänä vuonna. Tai sanotaanko, että ne ovat pysyneet lyhyinä. Riikka vuoli kavioita vain hieman kannoilta, kärjeltä ei otettu yhtään, eli kaviot olivat juuri oikeassa mitassa, eivät liian pitkät. Raspia Muuli oli nähnyt viimeksi heinäkuussa, silloin kaviot kuluivat liikaa (mutta epätasaisesti), joten jouduin jonkin aikaa suojaamaan kavioita arkomisen takia bootseilla.

Muuli onkin ollut kavioidensa puolesta sopivan paljon liikkeellä tänä vuonna, mutta tietenkin myös hiekkatarha kuluttaa kavioita.

Kengityksessä Muuli oli jälleen ihan kiltisti. Elsa oli sen kaverina vähän aikaa, kunnes se vietiin tallista ulos. Muuli nosti päänsä ja katseli ikkunoita, josko Elsasta näkyisi vilaus, mutta mitään kohtaista se ei saanut jäädessään yksin karsinaan. Tämä ei ole muuleilla mitenkään itsestäänselvää, suurin osa niistä tuntuu olevan enemmän tai vähemmän "buddy sour", eli läheisriippuvaisia.

Uusia kenkiä Riikka takoi sopivammiksi. Kenkiä avattiin kannoilta hieman ja kavennettiin O:n muodosta U:n muotoon.

Kenkiin tuli myös uudet hokit ja tilsakumit, kaikilla herkuilla siis.
Vasemmalla tämän talven kenkä, oikealla viimevuotinen kenkä. Tietenkin halusin säästää Muulin ekat kengät.
Kenkä vasta kahdella naulalla kiinni, kengitys siis vaiheessa näissä kuvissa. Kuvissa OEJ-
OEJ sivulta, vasta kahdella naulalla kiinni.
Kengillä pitäisi nyt päästä painelemaan sellaiset 10 viikkoa. Sitten onkin taas Tampereen Hevoset-messut, joita ennen otan kengät viimeistään pois. Tietenkin jos kevät on yhtä lämmin kuin tammikuu, voi olla, ettei kenkiä tarvita enää maaliskuussakaan. Olen kuitenkin toiveikas, että lunta tulisi ja paljon. Jos jäätikkökelit jatkuvat vielä huhtikuussakin, mikä on aika epätodennäköistä täällä Uudellamaalla, on minulla olemassa Boa-bootsit hokeilla.

VEJ valmiina
Kuvapari kenkien koon erosta. Vasemmalla 000-kenkä vuosi sitten, oikealla 5x0 tänä vuonna. Melkoinen ero kenkien koossa. Kantahokitkin sijoittuvat kavioon nähden eri kohtiin.

Lue lisää

perjantai 17. tammikuuta 2020

Ei kai saisi koskaan hehkuttaa, Muuli aloitti "perseilyn" - onko kaikki poikkeava käytös aina kipua?

Kirjoittelin pitkät kuulumiset viikko sitten, kuinka Muuli on ihan kiltti tyttö nykyään. Puhuimmekin tallilla jo, että kauankohan tätä mahtaa kestää ja no, eihän sitä kauan kestänyt. Ei Muuli siis suinkaan ole kokonaisvaltaisesti "tuhma", mutta sillä oli taas parin päivän villimuulikausi, jolloin se aamulla tallinpitäjän sitä ulos taluttaessa on tarhan portilla ottanut ritolat.

Muulia ei siis pidellä käsivoimin, jos se lähtee niin se lähtee. Ja niin lähti tälläkin kertaa. Kun tulin illalla tallille, oli tarhassa vastassa yksi Muuli ja sen perässä roikkuva erittäin paskainen naru. Tämän postauksen kuva ei muuten ole siltä samalta päivältä, koska silloin oli liian pimeää kuvata.

Muuli ei ole tainnut juosta kuin kerran valtoimenaan tallin pihalla toteuttaessaan valinnanvapautta. Kaikkina muina kertoina se on lähtenyt käsistä tarhaan viedessä ja ollut sitten omassa tarhassaan karkuteillä. Tämän tempun jälkeen se lähtee ihmistä erittäin hanakasti karkuun, joten riimua ja narua on mahdotonta poistaa.

Sen takia Muuli on päivän jos toisenkin tarhaillut riimu ja naru päässään, ja se on minulle täysin ok.

Iltaan mennessä Muuli on yleensä kesyyntynyt ja antaa sen verran kiinni, että riimun saa pois ja narun voi taas kerran pestä.

Mietin viime kerralla, liittyisikö käytös PMS-oireisiin, eli kuputilaan ennen kiimaa. Muuli ei ole pitkään aikaan näyttänyt kiimaansa selkeästi, joten tällaiset parin päivän tempaukset ja säikkymiset voisivat olla kipukäytöstä. Samasta voisi kertoa sekin, että juuri kiiman aikaan se on ollut joitakin kertoja hieman kiukkuinen maastakäsitellessä ja juoksuttaessa. Juoksuttaessa se on hypähtänyt raviinja näyttänyt aika tympääntyneeltä. Nyt sama käytös oli ensimmäistä kertaa myös ratsain. Ravisiirtymiseen se hypähti ja kurkkasi samalla  yläkautta silmiin. Ratsastan pääsääntöisesti täysin ilman tuntumaa eikä tuntuman pitämisellä ollut tällä kertaa eroa. Kokeilin myös muuttaa omaa asentoani, siirsin painoa eteen ja taakse ja kokeilin, jos sillä olisi vaikutusta.

Ainoa, millä oli vaikutusta, oli tehdä ravisiirtyminen samaan aikaan, kun muuli tuijotti jotain kentän ulkopuolelta. Silloin se siirtyi huomaamattaan raviin ja siirtyminen oli tosi eikä se hypähtänyt ollenkaan.

Aamulla esiintyvä kipukäytös taas voisi kertoa vatsahaavasta, jos mahalaukku on yön aikana päässyt tyhjentymään, mutta siinä tapauksessa Muuli tekisi tätä varmasti joka aamu. Ja toiseksi, sillä ei ole koskaan verkko karsinassa tyhjä, vaan siellä on olkea.

Olisiko se saanut tällin portista? En usko, koska sähköt ovat pois, kun hevosia viedään ulos ja jos portti olisi sille tosi jännä paikka, ryntäisi se siitä joka kerta. Minulta se ei ole lähtenyt portista (vielä) kertaakaan ja antaa iltaisinkin hyvin kiinni, vaikka onkin koko päivän kävellyt menemään narunsa kanssa.

Toisaalta tutkimattomia ovat muulien tiet ja moni muuli on keskusteluryhmien mukaan sellainen, että ne saattavat pelätä kuollakseen jotakin asiaa jonain päivänä ja seuraavana päivänä asia on niille täysin ok. En osaa sanoa, moniko on tutkituttanut muuliaan mahdollisen kipukäyttäytymisen varalta.

Nykyään kivusta puhutaan paljon ja sen suhteen tieto kyllä lisää tuskaa. Mitä enemmän hevoseläimiä tutkitaan, sitä kipeämmiksi ne todetaan. Minna Tallberg oli juuri kääntänyt Facebook-sivuilleen 24-kohtaisen listan eleistä, jotka kertovat, että ratsulla on kipuja. Jos ratsastuksessa näkyi 10 minuutin aikana vähintään 8 elettä, oli hevosella suurella todennäköisyydelä kipuja. Tutkimus oli toteutettu ratsastamalla hevoset saman hyvätasoisen ratsastajan toimesta ennen ja jälkeen "piikityksen".


Eläimellä on aina syy toimia tavallaan. Joko se välttelee kipua tai painetta tai tekee jotain saadakseen palkkion. Tämä selittää paljon ja on meidän tehtävämme oppia tuntemaan hevosia, aaseja ja muuleja lajina riittävän hyvin, jotta voimme asettua niiden asemaan ja ymmärtää että "mikä tässä kulmassa nyt mättää". Hevoseläinten pelko on aina aitoa, eivät ne osaa perseillä. Toisaalta ne ovat myös hyvin oppivaisia ja pystyvät toimimaan pienessä stressissäkin. Toinen paremmin, toinen huonommin.

Mitä enemmän mietin sitä, että eläimillä on aina syy käytökseensä, sitä tylsemmiltä ne tuntuvat. Jos pystyisin ymmärtämään Muulin ajatuksia täysin, sehän muuttuisi täysin tylsäksi, koska tietäisin aina, miten se reagoi. Ja jos sillä on aina syy tehdä tiettyjä omia juttuja, ei se jätä eläimen luonteelle kovinkaan paljon tilaa, vai jättääkö?

Toisaalta jo omalla tallillamme on hyvin erilaisia hevoseläjiä. Yksi tamma rakastaa ihmisiä ja rapsuttelua todella paljon ja hönkii mielellään niskaan ja hengailee ihmisten kanssa. Muuli taas harjatessa seisoo kuin tatti eikä näytä välittävän kuin korvan sisältä rapsuttaessa. Toisaalta se on viime aikoina kävellyt tarhassa vastaan ja näyttää ilmeeltään sellaiselta, että "kiva kun mamma tulit". Enkä ole kuukausiin antanut sille herkkua hakiessani sitä tarhasta, puen vain riimun ja talutan talliin.

Hevoset, jotka eivät koskaan saa valita, saattavat passivoitua. Näin varoitellaan eläintenkouluttajien toimesta. Siksi olenkin antanut Muulille valinnan varaa aika usein. Toki se saa valita vain pikkuasioissa, en ole vielä kertaakaan kysynyt siltä, että haluaako se satulan vai ei. Lisäksi käytän koulutuksessa positiivista vahvistetta, joka ainakin siinä hetkessä lisää Muulin oma-aloitteisuutta todella paljon.

Ehkei Muuli vain ole niin kiinnostunut lääppimisestä, vaan se on sellainen toiminnan muuli.
Lue lisää

torstai 16. tammikuuta 2020

Aktiiviset aikuisten kirjoittamat blogit vuonna 2019 olkaa hyvät! + Somegaala

Puoli vuotta sitten listasin blogiini aktiivisia aikuisten aikuisille kirjoittamia heppablogeja. Kiinnitin silloin huomiota erityisesti postaustahtiin, mutta blogien oli myös oltava laadullisesti hyviä, eli tekstin hyvää ja runsasta ja kuviakin mukana.

Totesin jo tuolloin että nuoret kirjotitavat varmasti hyviä blogeja vielä nykyäänkin, mutta niille on omat kohderyhmänsä. Todella moni on kuitenkin siirtynyt Instagramin puolelle.

Muuliprojekti pitää omalla tavallaan perinteisten blogien lippua korkealla, joten tässäkin postauksessa keskityn blogeihin vaikka bloggaajalla olisi muitakin aktiivisia somekanavia.

Laskin hieman kriteerejäni tähän postaukseen ja otan listaukseen mukaan vain blogit, joilla on keskimäärin 4 postausta kuukaudessa eli 48 postausta vuoden 2019 aikana. Jos blogi on muilta osin erinomianen, niin joustan tämän kriteerin kohdalla.

Puoli vuotta sitten listalla oli 15 blogia, katsotaan, kuinka nyt käy!

Anu, Vihru & Elviira on ollut olemassa jo vuodesta 2012! Vielä viime kesänä blogissa seurattiin hänen kahden suomenhevostammansa elämää (emä ja tytär), mutta marraskuussa emä-Vihru siirtyi taivaslaitumille ja nyt Anulla on 2015 syntynyt Elviira harrastuskaverinaan. Viime vuoden aikana postauksia ilmestyi huimat 72 kappaletta!

Dancing on Four Legs nousee listalle, vaikka postausmäärä ei ihan kriteerejä täytäkään. Blogissa seurataan nykyään enimmäkseen haflingertamma Winnien elämää. Blogi saa meriittiä minulta todella laadukkaasta sisällöstään, kuvat ja tekstit ovat aina priimaa. Blogin ulkoasu on upea, tällaisia hevosblogeja lukee mielellään! Blogi on myös ollut olemassa jo vuodesta 2010, wow! Postuksia viime vuoden aikana oli 39 kappaletta.

Hevostilan emäntä kertoo Rovaniemellä asuvan Jeminan hevoshommista kotitallissa. Hän perusti viime vuonna kotiinsa hevosten turvakodin, Turpatilan ja sen kehittymistä ja hevosten lisääntymistä on ollut mukavaa seurata. Tällä hetkellä kirjoittaja on myös äitiyslomalla, joten blogissa pääsee kurkkaamaan myös tällaiseen arkeen. Postauksia viime vuonna oli 49 kappaletta.

Jillan blogi on yksi hevosmaailman tunnetuimmista, eikä ihme, nykyään ehkä enemmän lifestyleblogi hurmaa edelleen kauniilla kuvilla ja teksteillä. Jillan perhe muutti pari vuotta sitten upeaan omakotitaloon ja hevoset muuttivat kotitalliin. Tätä arkea on ollut mukavaa seurata, kukapa meistä ei salaa haaveilisi samanlaisesta upeasta kodista ja hevosista ja muuleista kotipihassa. Viime vuoden aikana postauksia oli 57 ja blogi on perustettu 2012.

Kavioliitossa 30v ei petä ja porskuttaa edelleen vahvana, kuten on tehnyt vuodesta 2012. Katja Ståhlin kielenkäyttö on ihailtavan nerokasta ja jokainen postaus saa hymyilyttämään ainakin kerran. Just nyt blogissa ollaan Portugalissa dressageleirillä!

MKridingissa seurataan Marin harrastamista new forest-poniensa kanssa ja viimeisimpänä kotitalliin liittyi myös pienempi Eppo-poni. Aikuisia tavoitteellisia poniratsastajia on aika vähän maassamme, joten blogi on siinä mielessä ainutlaatuinen. Heti tuossa pikkurapakon takana Englannissa poneilla vedellään läpi ikä, Suomessa ollaan jostain syystä omaksuttu se, että aikuiset ratsastavat vain puoliverisillä ja suomenhevosilla ollakseen riittävän katu-uskottavia. Viime vuonna postauksia blogissa oli 51.

Pallurablogissa seuravaan mustan nuoren suomenhevostamman Stellan elämää. Sen emäntä kirjoittaa asioita ylös kunnioitettavan reippaalla tahdilla ja olenkin jo aiemmin kommentoinut, että blogissa on juuri sellaista hyvää tuoretta intoa. Nyt blogissa seurataan Palluran mahavaivoja, mahahaava on aika yleinen tai viime aikoina paljon palstatilaa saanut vaiva josta kärsii varmaan jokainen kavioeläin jossain vaiheessa elämäänsä. Viime vuonna blogissa oli 79 postausta.

Pieniä kavioita-blossa seurataan shettislauman elämää hyvin tallivihkomaisesti. Ponien omistaja Tuuli toteuttaa unelmaansa pienestä ponitallista, jossa lapset voivat oppia monipuolisesti harrastusta. Poneilla siis sekä ratsastetaan että ajetaan. Postaukset ovat tyypillisesti yhden viikon tapahtumista kertovia koosteita. Omaksi harmikseni nämä ilmestyvät pienellä viiveellä. Tällainen ponitoiminta olisi kyllä ihanaa hevostelun aloitus ihan jokaiselle pienelle hevosihmiselle, olisipa tällaisia talleja ja poninomistajia enemmänkin! Postauksia viime vuonnan oli 50.

Ride love laugh-blogia kirjoittaa Tukholmassa asuva Rosita. Blogissa on ollut vuosien aikana mukana upeita vuokrahevosia Rositan ratsastamana ja postauksia valokuvaussessioista. Viimeisimmässä postauksessa hän ottaa tiukasti kantaa valokuvien varastamiseen Instagramista ja muilta sometileiltä, erittäin läheinen aihe kaikille valokuvaajille nyt, kun somessa kuvat leviävät todella herkästi ilman kuvaajan tietoa. Viime vuonna postauksia oli 46.

Riitta Reissaa on erikoistunut ratsastusmatkojen esittelemiseen ja järjestämiseen. Hän toimii Suomessa HorseXplorelin edustajanam ja tätä laadukasta tarjontaa on esillä myös blogissa. Riitta on varmasti Suomen aktiivisin ratsastusmatkalainen! Olen kateellisena ihaillut reissuja eri paikkoihin, onneksi matkafiilikseen pääsee myös ihan näin blogeja lukemalla. Vaikeaahan noin upeista kohteista on valita sitä, mihin ihan ehdottomasti haluaisin päästä käymään. Viime vuonna postauksia oli 43, mutta tämän blogin kohdalla joustin kriteereistäni sillä blogi on ainut suomalainen hevosmatkailusta kertova blogi.

SD-Team on yksi lemppariblogeistani, onhan se erittäin pitkäikäinen (vuodesta 2011) ja silti asiaa meidän lukijoidemme iloksi on edelleen! Viimeisin muutos hevoskokoonpanoon oli se, kun laumaan saapui Salama-suomenhevosen sisko Säde uudeksi harrastuskaveriksi! Salama on kärsinyt jo pidempään terveysongelmista, joten ilo ratsastusharrastuksesta oli varmasti laimentunut. Lisäksi laumaan kuuluvat shettisponit Risto ja Lisko. Viime vuonna postauksia oli 65.

Takaisin Lähtöruutuun -blogissa seurataan kahta isoa ponia, Ruusaa ja sen varsaa Albertia. Minna kirjoittaa blogissa sekä ylä- että alamäistä ja listaa kunnioitettavalla tarkkuudella myös ponikulut kaikkien nähtäväksi. Albert kääntyi juuri 3-vuotiaaksi, joten blogissa on varmasti tulevaisuudessakin paljon luettavaa nuoren ponin koulutuksen osalta. Postauksia viime vuonna oli 49.

Tällä kertaa listalle tuli 12 blogia, eli muutama blogi tippui pois ja yksi tuli tilalle.

Erityismaininnat


Kaktun talli "palasi" blogiskeneen vuosi sitten, kun aiemmin hevosestaan Futurasta blogannut Kaktu avasi uuden blogin. Nyt blogissa seurataan kotitallin elämää kahden hevosen kanssa. Repe kääntyi juuri kolmivuotiaaksi ja Sapriina on jo vanhempi. Kaktun hevostenkäsittely ja koulutus poikkeavat edelleen valtavirrasta, vaikka paljon on vettä virrannut Vantaanjoessa tässä välissä. Edelleen kuolaimettomuus, kaulanarut ja positiivinen vahvistaminen hämmästyttävät hevosharrastajia Suomessa vaikka luulisi, että jokainen valveutunut ikäiseni hevosihminen tietäisi jotain koulutuksen teoriasta vaikka ei itse positiivista vahvistamista käyttäisikään.

Blogin postausmäärä on hieman vähäisempi, kuin toivoin, joten blogi saa tämän erityismaininnan laadukkaasta sisällöstä ja pitkistä postauksista. Tällaista hyvää suomen kieltä haluan lukea ja postauksissa on tosi kivoja kuvia. Kaktu päivittelee paljon kuulumisia myös Instaan ja Facebookiin, tai sanotaanko enimmäkseen näille somekanaville. Instan kautta pääsen melkein osaksi heidän hevosteluarkeaan ja sitten jossain välissä on blogissa aina aiheesta laajempi postaus. Tällaista somekanavien yhteiskäyttöä haluaisin itse nähdä, moni bloggaaja vain siirtyy kokonaan Instaan, vaikka blogissa olisi mahdollista käsitellä juurikin "isompia" aiheita, joissa on enemmän tekstiä ja kuvia.

Kaksi matkaratsastusblogia haluan myös nostaa esille. Matkaratsastus on aika pienen piirin laji, muistaakseni ratsukoita viime vuoden kilpailuissa oli alle 200? Korjatkaa kommenttiboksiin, jos olen väärässä! Koska me täällä Muuliprojektissa olemme lajista kiinnostuneet, esittelen myös kaksi tähän lajiin liittyvää blogia. Näistä saa hyvän kuvan lajista ja varmasti vinkejä myös ensimmäisiin kilpailuihin.

Ulutusta on Anun kirjoittama blogi. Hän elää tällä hetkellä vauva-arkea, joten matkaratsastus on tietenkin sivuosassa, uudelle lukijalle blogista löytyy paljon luettavaa!

Matkaratsastajatädin hevoselämää -blogia kirjoittelee Mira. Hän on aktiivisesti mukana matkaratsastuksen toimijoissa ja kilpailee itsekin paljon. Blogi on valitettavasti ollut hiljaiselolla heinäkuusta lähtien, mutta täältäkin löytyy paljon luettavaa jos laji kiinnostaa! Ennen en muuten ollut yhtään kiinnostunut blogien kisaraporteista koulu- tai estekisojen osalta ja skippasin ne yleensä aina. Nyt, kun laji kiinnostaa, kiinnostavat myös kisaraportit ja niitä Miralla on paljon!

Blogien kulta-aika


Blogien kulta-ajan hiipumisesta on puhuttu ainakin koko oman bloggaushistoriani ajan, eli vuodesta 2015. Kun katsoin listaamieni pitkäaikaisten blogien postausmääriä vuosittain, sijoitan aktiivisimmat ajat monella blogilla vuosien 2013-2015 välille, jos siis blogi oli perustettu ennen tätä. Vuodesta 2015 postaustahti on hiljalleen vähentynyt, mutta mielestäni sisältö on samalla muuttunut tavallaan laadukkaammaksi, eli postaukset ovat pidempiä ja enemmän ajatuksella kirjoitettuja.

Muutokselle on mielestäni helppo keksiä syy: muut somekanavat. Instaan ja Facebookiin on helppoa tehdä pikkupäivitys ja blogi on tosiaan jäänyt kanavaksi pidemmille teksteille. Toinen syy on varmasti myös monen bloggaajankin huomaama lukijakato. Vaikka moni kirjoittaakin blogia ensisijaisesti itselleen, ei bloggaaminen tunnu kovin motivoivalta, jos lukijamäärä on laskenut radikaalisti. Itsekin olen tilanteessa, jossa ennen kaikki postaukset luettiin vähintään 500 kertaa, nykyään tuo lukema on 200. Toisaalta minulla ja varmasti kaikilla muillakin seuraajamäärät muilla somekanavilla ovat kasvaneet.

Jauhan aina tätä samaa, mutta eivät muut somekanavat ole täällä syrjäyttämässä blogeja, vaan blogi on vain yksi kanava muiden joukossa. Ja ainakin minun mielestäni blogeillekin on paikkansa. Ongelma on tosin siinä, että suurin osa lukijoista lukee blogeja mobiililaitteilla. Facebookista on helppoa seurata linkkiä blogiin, mutta keskisuuren instatilin pitäjä ei niin vain saakaan lukijoita siirtymään blogin puolelle. Facebookissakin keski-ikä nousee kohisten, eli hyvin nuorille suunnattujen blogien lukijakunta on varmasti muualla, kuin Facebookissa. Bloglovinit sun muut paikat tuntuvat kärsivän kovasta taantumasta ja kun bloggaajat kaiken kaikkiaan vähenevät, ei Bloggerin lukemistoon kerättyjen blogien linkkejä tule klikkailtua kun koko bloggeria ei enää käytä.

Vaikka en pidäkään siitä, että Instan ainoa tarkoitus olisi kerätä porukkaa blogiin, on se silti oiva kanava kertoa uudesta postauksesta. En tiedä johtuuko se iästäni vai mistä, mutta en jaksa lukea Instasta pitkiä tekstejä kuvien alta, vaan klikkaan itseni ennemmin blogiin lukemaan saman asian kuvilla pätkittynä. En myöskään jaksa kommentoida juuri mitään mobiililaitteella, vaan kirjoitan ennemmin tietokoneella. Näin saan tekstistä paljon runsaampaa, virheettömämpää ja näen tekstin helposti kokonaisuutena näytöltäni.

Blogien uhka ei siis mielestäni ole muut somekanavat vaan mobiililaitteet, kuka ihme jaksaisi kirjoittaa selkeitä blogipostauksia mobiililla, jossa tekstistä ei saa kokonaiskuvaa yhdellä silmäyksellä kuten tietokoneella? Bloggerin appikin on niin surkea, etten itse pystynyt käyttämään sitä. Hätätapauksessa korjaan puhelimen selaimen kautta härskeimmät ajatusvirheet.

Somegaala tulee!

Muuliprojektikin oli kerran itseään paremmassa seurassa. Kuva: Emmi Jormanainen
Juuri, kun olin julkaisemasa tätä postausta huomasin, että Playsson.net järjestää Somegaalan! Tällä kertaa kategoriat ovat mielestäni todella hyvät ja nyt palkitaan kaikkia somekanavia, mutta onneksi yksi kategoria on pyhitetty ihan vain blogeille. Playsson on ollut hienosti ajan hermoilla ja joka vuonna kategoriat ovat sopineet sen ajan trendiin. Netissä ja somessa trendit muuttuvat nopeasti nykyään ja kuten tiedätte, mikä tänään on in, voi huomenna olla out.

Tällä hetkellä tuomaristolle saa ehdottaa blogeja eri kategorioihin. Tuomaristo valitsee näistä kymmenen kuhunkin ja helmikuussa on sitten lopullinen äänestys. Varsinainen Somegaala järjestetään GoExpo Horse-messujen yhteydessä Helsingissä. Ehdota suosikkisomejasi tässä.
Lue lisää

torstai 9. tammikuuta 2020

Muulista on tullut ihan kiltti tyttö!

Vuodenvaihteessa kaikki hevoseläimet viettivät syntymäpäiviään, eikä Muuli tehnyt tässä poikkeusta. Se on nyt virallisesti 7-vuotias, voi mihin nämä vuodet ovat oikein vierineet! Juurihan mulle saapui trailerista aivan liian pieni ja aivan liian kouluttamaton mullukka.

Nyt on kuitenkin tapahtunut jotain ja 7-vuotiaaksi käännyttyään Muuli yhtäkkiä kesyyntyi.

Kaikki alkoi viikko sitten, kun oli synkkä ja myrskyinen ilta. Saavuin tallille eikä ratsastaminen kentällä kiinnostanut pätkääkään. Suljin kentän portit ja irtojuoksutin Muulia. Yleensä se on vetänyt raivoisaa pukkilaukkarallia ympäri kenttää heti alkuun, mutta nyt se oli ihan kuulolla koko ajan ja meni molempiin suuntiin ympärilläni vapaana käynnit ja ravit. Laukkaa en siltä vaatinut. Raviin sain omalla kehonkielelläni lisättyä myös tempoa ja käyntiin siirtymiset onnistuivat vain hengittämällä ulos ja omaa ryhtiä huonontamalla. Pysähdykset ja luoksetulot onnistuivat pienellä kyykyllä ja peruuttamalla.

Ei kuulosta kovin ainutlaatuiselta? No ei periaatteessa minustakaan, mutta Muuli tuntui omaan hanskaan paljon levollisemmalta kuin normaalisti, vaikka oli tosi kova tuuli ja Muulin ja Elsan katoksen kattopelti rämisi tuulenpuuskissa. Hevoset hilluivat tarhoissaan kelin takia, mutta Muuli ei ottanut niistä mitään kipinää.

Muulilla on irtojuoksutuksessa mielenkiintoinen tapa tai opittu asia. Alussa se nimittäin luoksetulossa vain haistaa kättäni ja pyörähtää sitten sieraimet suurina karkuun, kuin yrittäisin tappaa sen. Rauhoittelin sitä paljon ja muutaman kerran jälkeen se uskalsi jo ottaa porkkanan kädestäni ja jäi jännittyneenä seisomaan paikoilleen. Session lopussa se seisoi melko rennosti paikoillaan, kun lähestyin sitä.
Muuli ei kuvan perusteella ollut kovin ilonen maastakäsittelysessioonsa.
Kerroin tästä tapahtumasta myös Facebookissa ja toivoin, ettei tämä ole mitään tyyntä myrskyn edelällä. Seuraavalle päivälle olimme nimittäin sopineet hieman pidemmästä maastoreissusta tallikaverin kanssa.

Muuli oli kuitenkin edelleen tosi kilttiä tyttöä. Se kulki korvat hörössä edellä kun mentiin pitkästä aikaa toiseen suuntaan mastoreitille. Olimme viimeksi tällä suunnalla joskus loppukesästä. Koirakot jouduimme tosin ohittamaan Elsan vanavedessä, eli niihin ei ihan vielä rohkeus riittänyt.

Muulissa oli sopivast menoa ja se jopa ujosti ehdotteli ravia parissa kohdassa, kerran nostinkin hetkeksi ravin. Se pärski useasti tyytyväisenä, mutta ei ennen pärskimistä tuntunut jännittyneeltä. Meillä oli keli mitä upein, aurinko paistoi koko ajan ja oli myös pientä pakkasta. Parit ravipätkät pystyimme ottamaan pehmeämmillä tieosuuksilla ja metsäpolulla. Muuli johti joukkoa ja metsäpolulla kulki tapiirina nenä edessä katsoen tarkasti, ettemme vain huku märkiin kohtiin. Yllättävän hyvin Muuli kuitenkin kulki myös märästä, vain pahimmat kohdat kiersimme puskien kautta.

Yhdessä kohtaa näytti siltä, kuin oja menisi polun yli, oikeasti siinä oli vain pitkulainen lätäkkö. Muuli tutki sitä turvallaan pari sekuntia ja loikkasi sitten yli!

Blogin lukijat muistavat ehkä, että ojat ovat olleet Muulille suuri kauhistus eikä se voi ymmärtää, että ihan vain astumalla pääsee kapeimpien ojien yli ihan helposti.

Hänen ylhäisyytensä korva mahtui juuri ja juuri kuvaan
Seuraavana päivänä olimme taas maastoilemassa, mutta teimme vain käyntilenkin erittäin kovien teiden takia. Muuli oli edelleen tosi rento ja rauhallinen! Muutos tapahtui myös tallissa, se oli kuntoonlaittaessa jotenkin chillimpi kuin aiemmin eikä puhissut niin paljon sieraimet lautasina. Kun talutin yhdellä kerralla Muulia tallille ja Elsa edellä katosi jo tallin taakse, ei Muuli ollut tästä millänsäkään. Toki olimme tutussa ympäristössä, mutta aiemmin se on aina reagoinut selvästi siihen, kun se jää yksin. Itseasiassa pari viikkoa aiemmin maastossa kiersimme Muulin kanssa märän kohdan metsän kautta Elsan mennessä polkua pitkin. Samalla välistämme kulki pari vierasta ratsukkoa. Elsa oli näistä se, kumpi sai paniikkikohtauksen Muulin kadotessa hetkeksi näkyvistä. Muuli vain porskutti eteenpäin vältellen märkiä kohtia. Vieraat ratsukotkaan eivät pelottaneet, itseasiassa niiden kaikki osapuolet olivat niin kauhuissaan, etteivät pystyneet edes vastaamaan tervehdykseemme. Eivätkö ole ennen muulia nähneet?
Loppiaisena ohjelmassa oli pitkästä aikaa soolomaasto, tai ei aivan soolo vaan miesystäväni oli kävellen mukana. Elsa jäi kentälle juoksutukseen ja ajattelin jo ennalta, että mitenköhän Muuli suostuu lähtemään tallin pihasta.. Mutta hyvin se lähti, kyttäsi tosin tapansa mukaan pusikoita polun alkupäässä. Ehkä vuoden päästä Muuli on niin aikuistunut, että tämäkin typerä kyttäys jää historiaan.

Kävelimme neljän kilometrin pienen maastoreissun tiellä ja metsäpolulla eikä Muuli ollut yhtään sellainen, että pitäisi palata kotiin. Nyt se kyllä tuntui kulkevan pää pystymmässä kuin normaalisti, mutta laitoin sen piikkiin, että olimme tosiaan ilman toista ratsukkoa liikkeellä. Metsäpolulla Muuli aina syttyy eikä tehnyt tälläkään kertaa poikkeusta. Se laittoi kaviota toisen eteen sellaista kyytiä, että jouduimme välillä pysähtymään ja odottelemaan maastoseuralaistamme.

Edellisyönä oli satanut lunta, mutta päivällä oli jo plussaa. Etukäteen hieman pelkäsin, että mitenköhän Muuli pysyy pystyssä, mutta ei meillä oikeastaan ollut mitään ongelmia. Nastabootsini ovat tällä hetkellä lainassa toisaalla ja Muulin kengitys oli vasta myöhemmin viikolla, joten minulla ei ollut laittaa sen kavioihin mitään. Se pysyi kuitenkin todella hyvin pystyssä ja vain kerran kavio luiskahti tiellä.

Muuli on tosiaan ottanut suuren edistysaskeleen ojien kanssa. Kesällä se hyppäsi ensimmäisen kerran kuivan ojan yli, kun olimme maastoilemassa. Tulin silloin suosiolla alas selästä ja irrotin ohjat toiselta puolelta. Menin itse ensin ojan yli ja odottelin, että Muuli hyppää. Kehuin sitä tosi paljon ja palkkasin kauralla.
Tällä kertaa ylitettävänä oli kaksi ojaa. Ensimmäinen oli oikeastaan jyrkkä penger polulta asfalttitielle, mutta toissakesänä Muuli kieltäytyi sen ylittämisestä totaalisesti ja oli huidellut hetken aikaa villinä ja vapaana Nuppulinnassa. Tällä kertaa pysäytin sen penkereen eteen ja ehdin juuri katsoa molempiin suuntiin, ettei tule autoja kun Muuli oli jo ponnistanut itsensä jonkinlaisella tasajalkahypyllä suoraan asfaltille! Se ei siis suinkaan kiivennyt, vaan hyppäsi ylös ja eteen.

Pian oli edessä seuraava oja, Muuli katsoi sitä ja ylitti sen täysin coolina. Näiden urotöidensä jälkeen se pärskäisi erittäin pitkään, siinä kohtaa se varmasti kertoi stressitason alenemisesta. Kotiin palasimme pitkin ohjin rennon ja reippaan Muulin kanssa, eikä pääkään enää ollut ylhäällä.

Muuli oli siis hyvä aika monta päivää putkeen ja uskalsin nyt hehkuttaa asiaa täällä blogissakin. Toivottavasti tämä kaikki ei ole ollut tyyntä myrskyn edellä tai kertonut esimerkiksi kivuista. Äkilliset muutokset hevosten toiminnassa kannattaa aina ottaa vakavasti ja miettiä kivun mahdollisuutta. Viimeisenä maastopäivänä Muuli kyllä teki vesipierun sisälleottaessa ja tarhassakin oli ollut pari märkää kasaa. Lumessa myös näkyi merkkejä kahdesta maahan nuollusta poterosta, joten jotain häikkää tässä saattaa tosiaan olla. En kuitenkaan ole niitä, jotka heti ensimmäisistä merkeistä soittavat eläinlääkärille. Katsomme tilannetta ja mietitään. Muulilla saattaa olla ihan vain kiima, se ei ole nyt pariin vuoteen näyttänyt kiimojaan kovinkaan selvästi.
Lue lisää

keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Muuliprojekti oli estetty Facebookista, mutta hostingfirma Zoner tuli apuun ja sponsoroi meille oman domainin! Www.muuliprojekti.fi!

*Postaus on toteutettu yhteistyössä Zonerin kanssa.

Vuodenvaihteessa kävi niin, että Facebook ilmoitti yhtäkkiä, etten voi jakaa sivustolle blogini linkkiä, koska sen sisältö rikkoo yhteisönormeja. Samaan aikaan poistuivat kaikki jakamani linkit sekä blogin Facebook-sivulta, että muista ryhmistä. Blogin linkkejä ei pystynyt kirjoittamaan kommentteihin eikä edes tinyurl tai vastaavat tuoneet apua. Muuliprojekti.blogspot.com oli kirottu.

Instagram on samaa tuoteperhettä, kuin Facebook. Siellä linkki sai olla profiilissa, mutta jos sitä klikkasi, ilmoitti Insta sisällön olevan mahdollisesti haitallista. Kun yritin vaihtaa tilalle Linktreen osoitteen, ilmoitus oli sama. Aika taitavaa algoritmiä, kun tulkitsee, mitä osoitteita olen Linktreen profiiliini lisännyt!

Linktree on siis monen somettajan käyttämä linkki, jota klikkaamalla pääsee jatkamaan kaikille eri somekanaville. Omaani lisäsin blogin lisäksi Facebook-sivun ja YouTube-kanavan.

Aloitin aiheesta keskustelun hevosalan somevaikuttajien Facebook-ryhmässä. Yksi bloggaaja kertoi kokeneensa samanlaista vääryyttä vuosi sitten, mutta noin viikon päästä linkitys oli taas onnistunut. Itsekin olen tehnyt viitisen kappaletta virheilmoituksia Facebookille sekä suomeksi että englanniksi.

Toinen pitkän linjan bloggaaja kertoi, että Facebook alkoi estää hänen linkkejään vuosia sitten, eikä tilanne korjaantunut ennen, kun bloggaajan blogi siirtyi Wordpressiin ja osoite vaihtui.

Ongelma ei ole vain minun käyttäjätililläni, kukaan muukaan ei pysty jakamaan blogipostausten linkkejä Facebookiin. Eräs kommenttini ei koskaan julkaistunut, koska mainitsin siinä Muuliprojektin (ilman linkkiä). Kommentti oli kuulemma haitallinen.

Mitä aktuaalista fukkia?

Kyseessä lienee Facebookin aiempaa tiukempi sensuuri eläinasioiden suhteen. Odottelinkin sitä päivää, kun suomalaiset hevosmyyntiryhmät alkavat katoilemaan ja viime syksynä kato alkoi. Jenkkiryhmiä oli poistunut jo paljon aiemmin. Aluksi elävien eläinten myyntikielto koski Facebookin markkinapalstaa (Market Place), mutta nykyään kaikkia ryhmiä. Ja kun vielä jokin aika sitten oli käsittääkseni täysin ok linkittää myynti-ilmoitus ulkoiselta sivulta (esimerkiksi hötölän markkinoilta tai torista), on sekin nyt kiellettyä.

Tietenkään Facebookin algoritmit ja robotit eivät pysty tunnistamaan kaikkia ilmoituksia, joten poistoon on mennyt kuulemma myös keppihevosten myynti-ilmoitukset ja hevosvarusteiden myynnit. Varmasti myös sivustoja, joista on linkitetty eläimiä, tullaan blokkaamaan Facebookista. Jossain vaiheessa voi siis käydä niin, ettei mitään tori.fi-ilmoitusta pysty jakamaan alustalle.

Hevosmyyntiongelmaa kierrettiin tekemällä eri sivustoille pelkästään "hevosten esittelyitä", joista jokainen kuitenkin tiesi, että kyseessä oli myyntihevonen. Sanaa myydään tai myynnissä ei kuitenkaan voinut käyttää, koska muuten ilmoitus olisi poistunut.

Googlasin asiaa ja kohtalotoverit keskustelivatkin paljon asiasta englanniksi. Osa oli onnistunut ottamaan yhteyttä Facebookin live-chatin kautta (tämä ei ollut ainakaan minulla vaihtoehtona) tai sähköpostilla (en löytänyt osoitetta). Minulle ainoaksi yhteydenpitokanavaksi jäi häiriöilmoituksen jättämisen.

Muutama tosin raportoi tavasta ottaa yhteyttä mainostilin kautta, mutta ainakaan itse en löytänyt sieltä mahdollisuutta avata livechattia. Minulla on kyllä mainostili ja olen kerran ostanutkin mainontaa blogilleni Facebookissa. Hyvänä pointtina kerrottiin, että Facebookin luulisi ottavan "vakavammin" asiakkaan , joka olisi valmis ostamaan mainontaa blogilleen kuin jonkun tavan tallaajan, joka ei just nyt saanut kissavideota jakoon.

Tilanne oli siis vittu SOS!


Ehdin jo vaipua melkoiseen epätoivoon ja pelkäsin ettei asia korjaannu koskaan ja Muuliprojektin blogilinkkejä ei saa koskaan Facebookiin. Blogiini tulee ehdottomasti eniten liikennettä Facebookista ja se tarkoittaa, että noin 70% klikeistä jää jatkossa saamatta. Tietenkin voin kertoa uudesta postauksesta kuvan ja tiivistelmän kera ja kehottaa lukijoita googlaamaan blogini, mutta hyvin harva on sen valmis kännykällä tekemään.

Sama ilmiö on Instagramissa. Vaikka blogin osoite sai vielä aiemmin olla profiilissa, hyvin harva klikkasi siitä itsensä blogiin. Olisihan se vaatinut pari näpäytystä.

Miksi en itse pidä blogia Facebookissa tai Instagramissa, kuten moni muu? Syynä on yksinkertaisesti laiskuus. En jaksa kirjoittaa kännykällä pitkiä tekstejä, vaan haluan tehdä sen koneella. Vaikka Creator Studio mahdollistaakin nykyään Instapostausten tekemisen ja ajastamisen koneella, koen sen käyttöliittymän surkeaksi ja kankeaksi. Kuvia ei esimerkiksi voi ollenkaan käsitellä ja vaakakuvat rajautuvat laajakuviksi. Facebook taas ontuu siinä, että sinne ei mielestäni sovi pitkät tekstit, koska niihin ei saa kuvia katkaisemaan lätinöitä. Instassakin on merkkirajoitus.

En ole nyt somevuosina ajatellutkaan, että pyrkisin ohjaamaan kaiken liikenteen pääkanavalleni blogiin, vaan olen tuottanut jokaiselle kanavalle sinne sopivaa sisältöä. Esimerkiksi Facebookin etu on ehdottomasti se, että sisältöä on helppoa jakaa! Siis muita muulipostauksia ja videoita. Instaan taas koen helpoksi päivittää nopeita kuulumisia, varsinkin stooreihin. Tosin nykyään samat stoorit tulevat näkyville myös Facebookkiin.

Blogilla taas on paikkansa pidempien tekstien ja kuvakavalkadien jakajana. Vain tietokoneella pystyn muokkaamaan tekstistä sujuvaa ja melko virheetöntä. Kuvatkin käsittelen pääasiassa tietokoneella, videot myös. Jos siis jo teen pohjat tietokoneella, on blogi minulle luonteva alusta julkaista sisältöä.

Ratkaisu


Koska en voinut olla varma, hyväksyisikö Facebook ikinä linkkini Bloggerista, oli aika miettiä muita vaihtoehtoja. Yksi olisi blogin ja sisällön siirtäminen Wordpressiin ja/tai uuden domainin hankinta. Domain on siis blogin suora osoite, eli esimerkiksi muuliprojekti.fi bloggerin tarjoaman muuliprojekti.blogspot.com sijaan.

Kun blogini muutti "takaisin" bloggeriin toisesta blogiportaalista, koin muuttamisen tosi työlääksi ja ahdistavaksi. Tiedän, että bloggerista on tosi helppoa saada sisältö Wordpressiin, mutta se ei silti kiinnostanut juurikaan. En myöskään itse ole kovin ihastunut Wordpressiin vaikka olen sitä paljon käyttänyt.

Sitten.. Ihan kuin ylemmät voimat olisivat puuttuneet peliin, näin Facebookissa ilmoituksen, jossa mm domaineja myyvä yritys Zoner etsi yhteistyöbloggaajia! He etsivät nimenomaan Bloggeria käyttäviä bloggaajia, joille he tarjoavat oman domainin viideksi vuodeksi! Heidän kauttaan ostettuna tämä olisi maksanut n 75 euroa alveineen, eli ei sekään ole missään nimessä iso hinta sille, että blogissa on oma suora osoite. Miksi ihmeessä en ajatellut tätä jo aiemmin?

Bloggerissa oman domainin käyttö ei tuo mitään lisäkuluja, kun taas Wordpressissä on erikseen ostettava mappaus tai korotettava tilaustaan Premiumiksi, joka maksaa vajaat 100 euroa vuodessa. Puhun nyt siis Wordpress.comista (en org-päätteisestä), joka on se helppokäyttöisempi ilmainen alusta blogille ja kotisivuille.

Ah, tämä on niin parasta! Jatkossa Muuliprojekti löytyy siis visusti oman domaininsa alta, www.muuliprojekti.fi. Myös bloggerin osoite toimii ikuisesti, eli kirjanmerkkejä ei ole tarpeen vaihtaa.

Jos kiinnostuit ihan omasta domainista, niin Zonerin verkkosivuilla voit kurkata, onko oma domainisi vielä vapaana ja voit ostaa sen itsellesi. Jos bloggaat Bloggerissa, lähettävät he tosi hyvät osoitteet domainin lisäämiseksi sekä Bloggeriin että Zonerin tietoihin.



Lue lisää

tiistai 7. tammikuuta 2020

Oletko koskaan miettinyt, mitkä heijastimet ovat ratsukon tärkeimmät? Minun mielestäni jalkaheijastimet.

Muuli maastoilee päällään tämä Horzen heijastinloimi ja jalkaheijastimet. Myös ohjissa on normaalisti heijastinpötkylät, mutta kuvaan ne eivät tällä kertaa muistuneet mukaan.
Nyt pimeään talviaikaan on Facebookin ryhmissä vertailtu kovasti heijastin- ja otsalamppuarsenaaleja. Kuuminta hottia tuntuu olevan kokonaan hevosen heijastava kaulakappaleellinen loimi (Horseware Rambo Night Rider) ja onhan se myönnettävä, että pissaisin hunajaa jos Muuli sattuisi voittamaan tuon jostain arpajaisista.

Mutta.

Se pelkkä heijastinloimi tai pahimmassa tapauksessa sellainen vain pepun päälle tuleva ratsastusloimi ei ole riittävä edes hämärällä kelillä. Täysin pimeällä kelillä, kun auton valot ovat ainoat, jotka heijastimeen osuessaan paljastavat ratsukon, on tärkeintä panostaa hyviin jalkaheijastimiin. En väitä, että Muulillakaan olisi markkinoiden parhaat jalkaheijastimet, mutta ainakin ne näkyvät joka jalassa ja heijastinta on jalkojen ympäri.

Auton valot on suunniteltu niin, että ne osoittavat ensin alas. Vaikka jalankulkija kävelee huomattavasti matalammalla, kuin ratsastaja, suositellaan jalankulkijallekin heijastimeksi jotain muuta, kuin heijastinliiviä. Sellainen perinteinen roikkuva heijastinkin tulisi laittaa roikkumaan niin, että se on noin puolen metrin korkeudella maasta ja autojen puolella. Toki tämän lisäksi kannattaa varustautua heijastinliivillä tai muilla heijastinvälineillä, mutta jos jalankulkijalla on vain yksi ainoa heijastin, tulee se sijoittaa ohjeen mukaan eikä kiinnittää esimerkiksi rintapieleen.
Jos jalankulkijalle suositellaan tällaista varustusta, tuntuu oudolta, että ratsastajan heijastinliivi olisi riittävä turvaamaan koko ratsukko? Toki se suojaa ratsastajaa siinä vaiheessa, kun auto havaitsi kulkijat vasta lähietäisyydeltä, hevonen pelästyi ja kuski putosi tielle. Toivottavasti heijastinliivi pysyi päällä.
Heijastinten tulisi olla sellaisia, että ne näkyvät joka puolelta. Esimerkiksi heijastinliivi on sellainen, jossa heijastin kiertää yleensä koko liivin.

Yleisesti ratsastuksessa käytetty hevosen lautasille tuleva heijastinliivi taas ei ole sellainen, joka näkyy joka puolelta. Näissä ei ole edessä mitään heijastavaa.

Alla olevassa kuvassa tapahtui pieni irtiotto ohjasajon aikaan pari vuotta sitten. Mitä luulette, jos tuo eläin juoksisi autoa päin ilman kuvassa olevaa sinistä heijastinrintaremmiä ja jalkaheijastimia, kuinka mahtaisi näkyä? Ei kovinkaan hyvin.

Tuolla ohjasajokerralla oli tarkoitus samalla siedättää Muulia noihin heijastinvarusteisiin, sen kanssa ei poistuttu kentän ulkopuolelle ohjasajaen.. Eikä muuten olla poistumassa varmaan koskaan, koska alla oleva skenaario on liian todennäköinen.
Heijastinloimen heijastimiakin kannattaa katsoa ostovaiheessa kriittisesti. Yllä olevan kuvan loimessa on vain pieni heijastinraita takana, kun postauksen alussa olevassa kuvassa kaksi paksua heijastinraitaa kulki läpi koko loimen.

Tällaiset ei-niin-kovin heijastavat loimet ovat kuitenkin erittäin hyviä talviaikaan päivällä ja päivän hämärtyessä. Tumma hevonen näkyy niiden avulla pitkältä vaikka mitään valonlähdettä ei olisikaan käytössä. Kukaan meistä ei varmasti halua, että hevonen tekee ns Pädet ja katoaa pariksi päiväksi metsään, mutta jos niin sattuu käymään, on se hevonen tähän aikaan vuodesta paljon helpompi havaita heijastinloimen kanssa kuin ilman mitään.

Jos yhden asian haluan Sinulle tästä sekavasta avautumisesta opettaa, niin
Laita aina ratsullesi jalkaheijastimet ja itsellesi heijastinliivi. Sen jälkeen voit lisätä muita heijastimia.

Lue lisää

maanantai 6. tammikuuta 2020

Pukittelu ja pään viskominen vähenivät, kun padiksi vaihtui Diamond Wool pad

Kerroin blogissani suunnilleen vuosi sitten, kuinka satulavyötä vaihtamalla Muuli lopetti takajalkojen nostelun vyön laiton yhteydessä. Vyöt erosivat siinä, että vanha oli teddypehmusteinen ja jonkin verran jo kulahtanut ja uusi oli grippipintainen liukumisen estävä vyö. Ajattelin itse, että näinköhän se grippivyö nipistelee Muulia mutta ei, se ei vieläkään vajaan vuoden käytön jälkeen ole reagoinut vyön laittoon.

Olen blogissa joitain kertoja kertonut, että Muuli on maastossa alamäessä viskellyt päätään ja laukannostoissa köyrypukitellut usein. Pienikin alamäki ravissa tai laukassa sai aikaan valtavat kevätjuhlaliikkeet, ei kuitenkaan joka kerta. Mietin kuumeisesti, että onko sillä hiekkaa, vatsahaava, huono tasapaino ja lihaskunto vai epäsopiva satula. Myönnän, että satula ei ole ihan sopiva, vaan hieman liian leveä, ja siksi olenkin käyttänyt edestä korottavaa padia, joka siis tekee muulista tavallaan leveämmän edestä.

Satularumba varsinkin muulien ja varsinkin lännensatuloiden kanssa on piinaava ja kallis, joten ajattelin kokeilla vielä padin sovituspaloilla. Uuden padin halusin myös olevan villaa alapuolelta, tähän asti alapuolet ovat olleet neopreeniä tai teddyä, mutta ei ollenkaan "luonnonmateriaalia". Tähän asti olin käyttänyt Reinsmanin Tacky Too padia, mutta se tuntui korottavan turhan paljon ja satula keikkasi hieman liikaa, kun nousin selkään.

Aloin siis googlailla padeja, joihin saisi sovituspaloja ja jonkin verran niitä olikin markkinoilla, mutta hinnat olivat melko suolaiset ulkomailta (lähinnä Yhdysvalloista) tilatessa. Moni oli myös aivan liian pitkä, Muulin satula on tosi lyhyt, joten 30 tuuman padi näyttää hölmöltä.

Olin messuilla katsellut Hepokalan maahantuomia villapadeja, mutta vasta viime kesänä, kun kävimme tallikaverin kanssa kokeilemassa hevosten tehtävärataa, olin ostohousut jalassa ja sain lainaan testipadin. Kokeilin sitä mm Porvoon laukkakisoissa ja vakuutuin, ei pukitteluja tai pään viskomista! Ja mikä parasta, vaikken ollut kiristänyt satulavyötä hampaat irvessä, satula pysyi paikoillaan selkäännousussa! Tämä oli pakko saada, joten kunhan ensin päätin tulevan padini värin (viininpunainen), laitoin sen Kaille tilaukseen ja padin sain elokuussa. Hinnaksi tuli 165 euroa. Viralliselta nimeltään padi on Diamond Wool pad Endurance-round contoured relief pad (linkki valmistajan nettikauppaan). Koko on 33" x 28", eli padin pituus on 28 tuumaa joka on n 71 cm.

Padi on nyt ollut käytössä viitisen kuukautta jokaisella ratsastuskerralla. Aluksi säädin täyttöpalojen kanssa muutaman maaston ja ratsastuskerran saadakseni varmuuden siitä, että tässäkin padissa käytän etupaloja.

Muuli kyllä viskoo edelleen päätään joissain alamäissä, mutta nykyään liitän sen liian eteen satuloimiseen. Uuden padin kanssa satula pysyy koko ratsastuksen ajan paikoillaan, kun aiemmin mäkivyöt olivat aivan jännittyneet kotiin tullessa. Satuloin muulin niin, että sen risti (eli lapa) jää kokonaan satulan etupuolelle (padi voi toki olla sen päällä) ja Muuli tuntuu olevan tähän tyytyväinen. Lännenratsastusmuulipiireissä on yleistä, että satulat ovat leveitä ja isoja hevossatuloita ja ne satuloidaan lavan päälle ja nekin muulit näyttävät porskuttavan ihan tyytyväisinä, mutta ei meidän mullukka..

Laukannostot ovat rauhoittuneet kovasti, mutta toki tietyssä ylämäessä meidän maastoreissulla Muuli saattaa lähteä ns lapasesta.. varsinkin jos maastokaverin sisäinen laukkahevossielu sattuu heräämään juuri siinä kohtaa. Jos Muulia pidättää, se vetää pään alas ja köyrypukkilaukkaa parin askeleen verran. Aiemmin olin siitä aina kauhuissani ja kiskoin sen pysähdyksiin yhdellä ohjalla, nykyään vain pidän narut kädessä ja annan pohkeita.

Toki syy "muutokseen" voi olla myös omassa asenteessani, mutta kyllä itse enemmän kiittelen padia, jonka kanssa Muuli alusta asti on kävellyt ja liikkunut paljon reippaammin.
Kuva: Laura Malava
Padi istuu muotonsa takia tosi kivasti Muulin satulaan.
Padi tuntuu siis näin perstuntumalla ihan sopivalta meille, mutta haluan silti keväämmällä tehdä retken Espooseen HippoSporttiin satulansovitukseen testaamaan omat satulani eri padeilla sopiviksi. Satulansovitus maksaa 150 euroa. Jos ostaisin heiltä satulan, se hyvitettäisiin kauppahinnassa, mutta satulaostoksiin minulla ei nyt ole tarvetta tai varaakaan. Hipposportissa padin alle laitetaan satulamatto, joka näyttää tietokoneella satulan painon jakautumisen Muulin selkään. Ei siis enää mutuilua vaan tiukkaa faktaa. Niin.. ja voihan käydä niin, että joudunkin satulaostoksille, ken tietää.


Lue lisää