Huh mikä reissukesä! Kuulumisia mm Okrasta

Okrassa Sanna Kauppisen kanssa, kuva: Marika Niininen

Muulin kanssa ollaan reissattu tänä kesänä vähintään yhtä paljon kuin aktiivisesti kisaavat ratsukot jos lasketaan reissupäiviä. Parhaimmillaan oltiin melkein kaksi viikkoa maailmalla yhteen soittoon, tosin vastapainoksi en sitten käynyt sen jälkeen tallilla pariin viikkoon koska olin itsekin ansainnut pienen pätkän sellaista normaalin ihmisen kesälomaa.

Okra on Oripäässä parin vuoden välein järjestettävä maatalousnäyttely. Se järjestetään vuorovuosin Farmarin kanssa. Farmari vaihtaa paikkaa, mutta Okra on aina Oripään lentokentällä. Olen käynyt siellä kerran aikaisemmin turistina neljä vuotta sitten ja nyt pääsin sitten tositoimiin kun eräs länkkäratsukko joutui perumaan ja lähdin varasijalta mukaan Muulin kanssa.

Meitä oli paikalla neljä ratsukkoa joiden kanssa esittelimme kahdesti päivässä lännenratsastusta ja karjanpaimennusta viiden hiehon kanssa. En ollut taas vuoteen ollut tekemisissä karjan kanssa Muulin selästä käsin, mutta ilman ongelmia suoriuduimme hommista ja esitys rullasi ihan mukavasti.

Messualueiden kentät tuppaavat olemaan aina aika pehmeitä koska ne tehdään tapahtumaa varten, Muuli ei laukkaa mielellään pehmeässä kentässä koska se on varmaan aika raskasta ja viimeisenä päivänä en enää yrittänytkään ottaa laukka-askeleita. Esitimme kuitenkin erittäin laadukasta trailia. Kevään treenien jälkeen Muulin peruutus ja sidepass on hiottu viimeisen päälle toimiviksi ja olen ratsastanut trailia pelkästään bosalilla, jolla Muuli on paljon kevyempi ratsastaa. Pitäisi satsata sille mukavan länkkäkuolaimen etsintään jos haluaisin kuolaimella ratsastaa. Minusta tuntuu että PeeWee ei edelleenkään ole sellainen, jolla kannattaisi ratsastaa tuntumalla. Maastossa se toimii mahtavasti tarjoten pientä hätäjarrua, koska se ei tule suun läpi, mutta jos yritän ratsastaa sillä tuntumalla on Muulin suu heti apposen auki.

Kuvat: Marika Niininen

Mutta ei Bosalissakaan mitään vikaa ole, paitsi että kaiken kesän remuamisen jälkeen huomasin sen hanganneen hieman nenäpiitä. Syyllinen saattaa tosin olla myös ötökkähuppu, mutta juuri nyt Muulilla on pieni breikki bosalista että iho ehtii parantua kunnolla.

Okrassa oltiin neljä päivää ja sieltä ajeltiin Dancerin omistajan Sannan kanssa peräkkäin Kärppälään jossa meillä oli alkamassa karjanpaimennusopintojen kolmipäiväinen lähijakso. Välissä oli tosin kaksi ihan oikeaa vapaapäivää jotka kulutimme näkemällä kavereitamme ja käytiin Tampereella shoppailemassa! Alkuperäinen tarkoitus oli nauttia Kärppälän maastoista mutta saimme aikaiseksi vain tallin oman ratsastusreitin ympäri ratsastamisen. Ja toisena iltana paikallinen hoitajatyttö sai ratsastaa Muulilla ihan kunnolla.

Koulutuksessa käytettävä karja tuli muutaman kilometrin päästä Sonnimäen tilalta ja tilan tyttö Emma on aktiivinen hevosharrastaja. Sovimme jo etukäteen että hän saa tulla hoitamaan Danceria ja Muulia ja saa sitten palkaksi ratsastaa. Emma ratsastikin neljänä päivänä vähintään loppukäynnit ja hänellä meni Muulin kanssa tosi kivasti! Ja vastineeksi Muulin ja Dancerin tarha oli aina putipuhdas ja apukädet olivat saatavilla kun mulle tuli selässä jano tai Muulia piti ihan vain pitää hetki. Julkaisin Emman käynnistä lyhyen videon Tiktokkiin ja Instaan ja tuli oikein tippa linssiin miten ihania kommentteja videon alle jätettiin.

Kärppälässä koutsin Meeri Simulan kanssa. Kaisa Hilska koutsasi meitä puolestaan karjan kanssa. Kuvan otti varmaankin Sanna Kauppinen.

Kärppälän kolme opiskelupäivää olivat tosi rankkoja! Oltiin joka päivä vähintään kaksi tuntia maneesissa ja kaksi tuntia karjan kanssa. Ryhmämme jaettiin kahtia ja ratsukkoja taisi olla 3+4 ryhmissä. Naudat olivat isossa pihattotarhassa jossa sai oikeasti ratsastaa ja treenata, olin Muulin kanssa ensimmäistä kertaa ikinä niin isolla alueella ja kyllähän tehtävät olivat heti erilaisia kun oli tilaa enemmän kuin ratsastuskenttä. Muuli toimi hienosti ja varmasti karjan kanssa ja keskityin itse lukemaan paremmin karjan ajatuksia. Olen aiemmin ratsastanut turhan reippaasti niiden kuplaan enkä ole antanut naudalle niin paljon aikaa liikuttaa jalkojaan eteen. Nyt menin lähelle, odotin ja annoin naudan itse virrata pois ilman sen suurempaa saattelua.

Entistä enemmän ajattelin siis sitä naudan oppimisprosessia paineesta pois, eli kun se alkaa liikkua mihin haluan, pysäytän tai peruutan jopa pois jotta nauta saa selkeän merkin että se teki oikein. Tätä samaa ajatusta jaoin sitte myös omille kurssilaisilleni Virroilla heti samana viikonloppuna.

Ajoin nimittäin Kärppälästä Virroille jossa oli alkamassa kesän ensimmäinen oma karjakurssini. Karjakurssin päivämäärä olikin ihan tarkoituksella valittu tähän perään kun olin jo kuitenkin Pirkanmaalla ja tuoreet ajatukset päässäni.

Ensimmäinen ihan kokonaan oma karjakurssi tietenkin jännitti etukäteen mutta leirillä puolet leiriläisistä oli ennestään tuttuja joko viime kesältä tai muusta elämästä niin se helpotti. Ja toki tilan emäntä Anu on tuttu jo yli vuosikymmenen ajalta.

Muuli pääsi leiriratsuksi myös, ensimmäisenä päivänä se oli Emmin ratsuna ja loppuleirin Hannalla. Emmi ratsasti ensimmäisen leirin loppuun omalla hevosellaan ja osallistui kakkosleirillä Muulilla kokonaan. Hanna taas innostui lajista niin että tuli kakkosleirille oman hevosensa kanssa! Hyvää jatkumoa siis kun samat leiriläiset palaavat leireille!

Heinäkuun leiri Virroilla, Muulilla on ratsastajanaan Hanna.

Elokuun leirillä Muulilla ratsasti Emmi. Kuvassa tehdään laitumella lehmien rauhallista siirtelyä.

Tätä kirjoittaessani molemmat omat karjakurssini ovat ohi ja molempiin ajoin suoraan omista opinnoistani pää täynnä uusia ideoita joita sovellettiin Ylä-Monosen tilan puitteisiin ja karjamäärään. Teimme jälkimmäisellä leirillä Cattle Trail-tyyppisen harjoituksen laitumella ja se oli nastaa! Se ei olisi tullut mieleenikään ellemme olisi Turussa Kuralan Kylämäessä treenanneet pelkästään laitumilla erilaisia tehtäviä! Opittu pääsi siis samantien käytäntöön ja toivottavasti sitämyöten jää myös päähäni ensi kesää varten.

Omilla karjakursseillani oli 5 ratsastuskertaa karjan kanssa. Oli mielenkiintoista päästä koutsaamaan kunnolla erilaisia ihmisiä ja hevosia. Leiriläisilläkin oli erilaisia tarpeita, hevosen koulutus, itsensä koulutus, uudet kokemukset, uusiin hyviin tyyppeihin tutustuminen ja ihan vaan rentoutuminen. Luulen että leirillä päästiin täyttämään kaikkien toiveet ja odotukset melko hyvin. Rentoutumiseen oli molempina iltoina tarjolla ranta, palju ja sauna.

Ja parempaa palautetta ei oikeastaan voi edes olla, kaikki ovat tulossa ensi vuonna myös! Osa sanoi jo perjantaina että "ensi kesänä sitten kun...", eli leiri oli vasta alkanut kun oli jo ajatuksissa jatkaa treenejä vuoden päästä!

Nämä ihanat kuvat otti Okrassa Sonja Lumme

Meillä on Kaustisella vielä kaksi lähipätkää ja yksi etäpätkä ja näytöt annan sitten ensi kesänä näiden Virtojen karjakurssien yhteydessä. Opiskelissa suoritettujen tutkinnonosien lisäksi verkostoituminen on tärkeää. Olen alustavasti menossa kurssikaverin tapahtumaan demoratsukoksi ja hän saa samalla annettua näytön. Ja toisen kurssilaisen kanssa ideoimme alustavasti että yksi Virtojen karjakurssi olisikin yhteinen, eli hän ottaa haltuun yhden kokonaisen päivän ja ideoi sen sisällön täysin, minä pidän muut päivät. Saisimme näin näytöt annettua saman viikonlopun aikana eikä ihan yksikseen tarvitsisi askarrella.

Karjatilan omistajan, Anun, kanssa ideoimme seuraavaa leirikesää alkuvuodesta. Paikat laitetaan myyntiin ensin jo leirillä käyneille ja jäljelle jäävät paikat vapautuvat sitten yleiseen myyntiin.

Lue lisää

Otamme Muulin kanssa ensi talvena määräaikaisen irtioton!

Postauksen kuvat otti helmikuun lopussa taitava Misla Heikkinen, kiitos!

Olen niiin innoissani! Asiat nimittäin lutviutuvat oikein mallikkaasti ja mun on mahdollista toteuttaa pitkäaikainen haaveeni maalle muutosta. Tosin ihan määräaikaisesti vain, voihan olla että pimeys, talvi ja lumi lannistaa täysin munpysyvämmät muuttohaaveet. Olen haaveillut maalle muutosta muutaman vuoden päästä, mutta kokeillaan nyt ensin näin.

Vietän ensi talven siis Sonkajärvellä Hietaniemi Ranchilla. Paikka lienee tuttu blogin pitkäaikaisille lukijoille, Muuli oli nimittäin juurikin tuolla koulutuksessa vuonna 2018, VIISI vuotta sitten, huhuh! Sanna on ostanut kesämökin vuokraamistarkoituksiin jokin aika sitten ja houkutteli minua jo aiemmin sinne etäilemään talviajaksi. No en pysty töistä irtautumana ihan tosta noin vain mutta tajusin että voisin hakea opintovapaata ja tehdä pienempää työaikaa!

Opintovapaahan on siitä näppärä vapaa, että työnantajan on sitä myönnettävä. TA saa sitä kerran painavista syistä siirtää, mutta vain puoli vuotta. Sen jälkeen sitä on annettava. Opiskeltavan alan ei tarvitse liittyä palkkatyöhön mitenkään, eikä se minulla liitykään koska opiskelen hevostalouden perustutkintoa. Opintovapaasta voit lukea lisää esimerkiksi Työ- ja elinkeinoministeriön sivuilta.

Sonkajärvi sijaitsee Pohjois-Savossa ja aina kun mä olen siellä käynyt karjakurssilla, on tullu sellanen fiilis että mä viihtyisin täällä. Ihmiset on mukavia ja puhuu miellyttävää murretta. Mutta eipä se ole koskaan ollut lähelläkään toteutumista, tai siis ei ole ollut siihen vain mahdollisuutta.

Tarkoitukseni oli aluksi opiskella Kpedussa vain karjanpaimennusta, mutta saivat ylipuhuttua yrittämään koko tutkintoa. Tutkinto hevosalalta on ollut kyllä mielessä aiemminkin, mutta sellaista hyvää hetkeä ei ole tullut. Vielä tutkintoon lähtiessäni en tajunnut tätä opintovapaan mahdollisuutta, hiffasin sen pari viikkoa sitten ja samalla tää lamppu syttyi mun päässä.

Juttelin töissä parin toisen työn ohessa opiskelevan kanssa mm koulutusrahastosta ja tajusin että vapaa ei olisikaan henkilökohtainen konkurssi. Googlasin lisätietoa, totesin luultavasti pärjääväni taloudellisesti ja eikun pyörät pyörimään. Töitä tekisin 60% työajalla, joka tarkoittaa sitä etten menetä kesälomapäiviä ja riittää että suoritan vähintään 2 osp kuukaudessa koulun opintoja. Sannan luona pystyn antamaan aika kivasti näyttöjäkin, joten se helpottaa todella paljon opiskeluani! Voin myös tehdä Sannalle koulutussopimuksen niin on sitten sitäkin kautta vakuutusasiat kunnossa. Pystyn tekemään pihattotallin töitä sun muita, joten työssäoppimispaikaksikin se sopii hyvin.

Suunnittelin lisäksi että palaan "etelään" kerran kuussa viikoksi tekemään lähitöitä ja samalla saisin hoidettua vuoltavien kaviot ja vähän lomituksiakin. Ja sitten viettäisin kolme viikkoa kaikessa rauhassa maalla tehden etätöitä, opiskelua, tallihommia ja paimennustreeniä Sannan kanssa. Hän saa apua tallihommiin ja tietenkin mun mahtavaa seuraa. Olemme siis molemmat innoissamme tästä!

Tarkoitus on olla kohteessa marraskuun alusta huhtikuun loppuun eli puoli vuotta. Muuli tulee luonnollisesti mukaan ja majoittuu tutussa paikassa pihatto-olosuhteissa, uusi kokemus siis sillekin! Pakkaan sille vaan reilusti loimia mukaan niin Espanjan ihme pärjää. Jännä nähdä myös että alkaako se ontua myös ensi talvena nyt kun karsinaelämä vaihtuu pihatoksi. Sehän on ollut hämmentävästi ep kahtena talvena peräkkäin, eilen oli muuten oikeinkin puhdas ja liikkui ripeästi!

Minua odottaa siellä aivan ihana talviasuttava kesämökki kolmen kilometrin päässä ranchilta, oma rauha on siis taattu vaikka tottakai mulla on aina kaapissa viinipullo jos Sanna pääsee livahtamaan iltahommien jälkeen lasilliselle. Vink vink. Somestalkkerit voivat Hietaniemi ranchin sivujen kautta kurkkia kuvia mökistäni, eikö ole aika ihana! Rantasauna ja kaikkee! Tosin mökissä on onneksi myös ihan sisäsuihku, en ole kummoinenkaan saunanlämmittäjä, mutta toki se vieraille laitetaan.

Olin tässä maaliskuussa Rukalla lomalla ja vaikka täällä etelässäkin on ihan oikea talvi, niin kyllä se vaan on ihan eri asia kun ottaa kunnolla etäisyyttä. Oli tosi raskasta palata loman jälkeen normaaliin arkeen. Tämä on varmaan aika tuttua monelle suorittajalle. Kun kalenteri oli koronan aikaan ihanan tyhjä, ei se sitä ole enää, ei todellakaan. Toisaalta pidän siitä, että on tekemistä ja ohjelmaa ja alan taas sopeutua ihan hyvin aikataulutettuun elämään mutta toisaalta tekisi mieli vaan painua johonkin hevonkuuseen yksityiseen retriittiin kuuntelemaan hiljaisuutta. En varmasti ole ainut.

Ja nyt se siis onnistuu! Lähtöön on enää 7 kuukautta, se aika menee nopeasti! 

Käytännön järjestelyistä on tekemättä koulutusrahaston hakemus koska sitä ei voi näin aikaisin edes tehdä ja pohdin että ostaako oma traileri vai vuokrata sellainen muuton ajaksi.

Oma traileri kiinnostelisi koska reissaamista on jo tänä kesänä, mutta taloudellinen tilanne on uuden auton oston myötä heikko. Syksyksi saisin säästettyä riittävästi rahaa unelmieni traileriin. Mutta tämä on pikkujuttu ja ratkaistavissa vuokratrailereilla jos vaan jaksan pari kertaa ajaa väliä. Se väli on muuten aika tarkalleen 6 tuntia trailerin kanssa yhdellä tankkauspysähdyksellä.

Ratsastuksen lisäksi lähiaktiviteetteja tarjoilee Tahko ja ensi talvenakin olisi ihanaa päästä Rukalle viikoksi, Sonkajärvi on näppärästi vitostien välittömässä läheisyydessä. Iisalmi on lähin isompi kaupunki ja sinne on n 25 km, Kuopioon on reilu satanen. Sonkajärven kylillä on kaksi kauppaa ja paikallinen, mitä muuta ihminen oikeastaan edes tarvitsee?

Ihmeitä ei pidä odotella, ihmeitä pitää tehdä! - Tommy Tabermann

Ps, nähdäänkö Tampereen messuilla? Olen paikalla molemmat päivät vaikuttajan roolissa! Lauantaina minut löytää myös Ride areenan keskustelupaneelista. Tule nykimään hihasta jos bongaat minut, minulla saattaa olla resting bitch face mutta en silti pure.

Lue lisää

Muuli ja pulkka ja edelleen ollaan elossa!

Kokeiltiin Muulin liikuttajan kanssa pulkkahommia jo viime talvena. Silloin pulkkana toimi auton rengas ja suoritimme asiaa ihan vain kentällä. Muuli oli jonkin verran ihmeissään eli pelkäsi takana tulevaa rengasta aluksi, mutta nameilla ja ihan vaan jatkamalla harjoitusta se siedättyi siihen sen verran että renkaaseen uskalsi mennä kyytiin. Rengas oli kiinni mäkivöissä niin, että jos renkaassa oleva irrotti narusta, naru irtosi mäkivöistä.

Tämä sujui hyvin mutta sitten talvi loppui ja tuo jäi yhteen kertaan.

Alla on video vuoden takaa tältä ensimmäiseltä kerralta, en näköjään ollut tästä blogiin tuolloin mitään kirjoittanut.

Tänä talvena otettiin uudestaan ja tällä kertaa oikean pulkan kanssa. Oikea pulkka pitää aika paljon kovempaa ääntä kovilla jäisillä alustoilla mutta Muuli ei siihen oikeastaan kiinnittänytkään juuri mitään huomiota. Siedätys aloitettiin kuitenkin alusta. Muuli sai ensin seurata pulkan perässä, sitten kävelin pulkan kanssa Muulin takana ja kun tämä vaikutti olevan ok, istuin kyytiin. Aluksi Jinna ratsasti ja minä olin pulkassa ja puolivälissä vaihdettiin. Muuli meni nimittäin kentällä niin hyvin, että lähdettiin siitä sitten maastoon.

Tällä kertaa meillä oli kevyt kisarintaremmi ja siinä narut, eli veto tuli Muulin rinnalle. Muuli joutui tekemään töitä ylämäissä vetääkseen pulkkaa, mutta suoriutui kyllä todella hyvin. Se ei tuntunut ihmettelevän kun vetoa tuli rintaremmille vaan puski vain kovempaa eteen. Alamäessä pulkka otti kiinni eikä Muuli saanut paskahalvausta vaikka pulkka rullaili sen vieressä alamäkeen. Tämä oli hieno siedättyminen koska vanha Muuli olisi tuossa kohtaa lähtenyt pakoon maassa matalana liukuvaa ufoa.

Pulkka on talvisin näppärä ihmiskuljetuksessa kaikinpuolin. Minulla kävi pari kuvaajaa ja koska halusin kuvia nimenomaan maastosta, otin kuvaajan mukaan pulkkaan. Näin hänen ei tarvinnut kävellä niin pitkää matkaa. Näillä kerroilla laitoin liinan ihan vain satulan nuppiin koska rintaremmin laitto ja poisotto olisi ollut liian työlästä siinä vaiheessa kun kuvataan. Ja kai lännensatulan nuppi on edelleen tehty työntekoon. Oma satulani on ns merkkisatula Yhdysvalloista eikä mikään intialainen paloista kokoon niitattu pipilalilaitos, joten odotan nupilta jonkinlaista kestävyyttä.

Muuli meni taaskin kuin juna, vain se oli jännittävää kun kyytiläinen lastautui ja Muuli kääntyi sivuttain pulkkaa kohti. Jos Muuli siinä lähti poikittamaan poispäin pulkasta, se jännittyi, mutta jos vaan käänsin sen suoraan menosuuntaan, ei se enää edes kuunnellut takaa tulevaa pulkan ääntä.

Naru nupissa tarkoitti myös sitä, että se kiristyi aika napakasti Muulin narun puolen lautasen päälle (ja omaa lantiotani vasten). Tämäkään ei häirinnyt Muulia ollenkaan!

Toisen kuvaajan kanssa vaihdettiin ratsastajaakin kuvauksen jälkeen ja otin itse parin kilometrin pulkkakyydin kotitallille. Tällä reissulla saatiin jännää kun Muuli pelästyi juuri ennen tallia paria pientä hiihtäjää. Sauvakävelijät se jo hyväksyy mutta hiihtäjiä ei.

No kuin hiihtäjätytöt olivat menneet, palasin vielä pulkkaan ja mentiin kotiin asti ihan sopuisasti.

Alla on video pulkkailusta ja kuvaussessiosta.

Lue lisää

Kaunista joulua kaikille someseuraajillemme!

 

Joulukuvien suhteen olin tosi ajoissa tänä jouluna, kuvat on nimittäin otettu jo tammikuussa. Samantyyppinen meininki on edelleen, mutta satula on näiden kuvien jälkeen vaihtunut onneksi istuvampaan versioon. Kaikki kuvat otti Sonja Mäkinen, kiitos!

Yleensä joulupostaukset sisältävät pienen katsauksen menneeseen vuoteen. Muuliprojekti ei tee poikkeusta.

Instagramiin listasin kohokohtia jo lyhyesti, mutta listailen niitä hieman enemmän ja pidemmin tänne blogiin.

Heti alkuvuodesta (oikeastaan jo viime vuoden puolella) aloin etsiä Muulille liikuttajia ja joulukuussa meillä olikin koeratsastuksia. Kaksi liikuttajaa siitä löytyi ja kumpikin on pysynyt tässä mukana edelleen. Se on ihme, sillä Muuli ei ole tasollisesti kovin hyvä eikä mikään automaatti. Itseasiassa nämä tällaiset kehitysvaiheessa olevat ratsut maneesittomilla ja julkisten ulottumattomissa olevilla talleilla ovat sellainen joukko vuokrahevosmarkkinoilla jotka eivät liikuttajia oikein löydä. Ja ymmärtäähän sen, kuka aikuinen ratsastuskykyinen henkilö haluaisi painia jonkun muulin kanssa siitä että mennäänkö tänään kentän takanurkkaan vai ei ja nouseeko toinenkin laukka.

Mähän en ole ottanut mitään rahaa Muulin liikutuksesta, mun mielestä Muuli ei ainakaan vielä ole sillä tasolla että se olisi reilu diili tai että liikuttajasta voisi tulla asiakas, asiakkaalla kun on aina varaa vaatia ja valittaa. Liikuttaja on siis vuokraaja, joka ei maksa.

Ratsastuspuolella Muuli on tuntunut menevän kouluratsastuksessa ylös- ja alaspäin. Tai siis keväällä olin kirjoittanut blogiin että vitsit kun menee hyvin, mutta sitten kesän ja syksyn aikana minulla ei ollut enää oikein fiilistä mennä kentällä ollenkaan kun ratsastus oli jotenkn hankalaa ja vaikeaa. Ei siihen varmaan mitään yhtä selkeää syytä edes ollut, mutta Muulia tuntui vituttavan tai sitten mua vitutti koko homma. Käytiin siis paljon maastossa ja kenttätyöskentely oli vain semmoista keventelyä. Ratsastustunteja meillä oli valitettavasti aika epäsäännöllisesti ja kun niitä oli, aloitettiin aina siitä että kumpi on oikea kevennys.

Vaikka juuri kirjoitin ettei ratsastuksen tökkimiseen ollut mitään selkeää syytä, niin oikeastaan syy oli kyllä satula. Ahdistuin tietenkin huomatessani valkoista karvoitusta Muulin selässä ja soimasin itseäni kivun tuottamisesta vaikkei Muuli selkäänsä kovin paljon edes reagoinut (se hierottiin, mutta ei tutkittu muuten). Marraskuussa meillä kävi satulansovittaja, jolla oli välityksessä Muulille sopiva koulusatula. Ensimmäisestä perstuntumasta lähtien satula tuntui tosi hyvältä ja muutoksen Muulissa näki kyllä heti.

Kyse ei välttämättä ollut siitä että edellinen Wintec 500 Wide olisi ollut erityisen epäsopiva Muulille, mutta minun olikin tosi hankalaa istua siinä. Luistelin joka puolelle ja jouduin koko ajan jännittämään jalkojani, jotta ne pysyisivät oikeilla paikoilla. Uuden satulan kanssa pystyin rentoutumaan satulassa heti eikä minun tarvinnut pakottaa jalkaa omalle paikalleen. Tämä tietenkin heijastui heti Muuliinkin, onhan tasapainossa istuva ja rento ratsastaja paljon mukavampi kantaa. Käteni rauhoittui heti, Muuli alkoi luottaa tuntumaan enemmän. Vanhan satulan jätin vielä varastoon josko sillä voisi ensi kesänä harjoittaa estehyppelyä. Kavaletteja korkeammat ovat vähän hankalia koulusatulalla.

Vaikka edelleen Muuli on silkkihansikkoilla ratsastettava. Kilon maitotölkkien kokoista tuntumaa tuntee vain silloin, kun Muuli lähti ja se pitäisi saada himmailtua. Normaalielämässä tuntuma on ohjan paino ja viidesosa suupielestä.

Estepuolta ei harrastettu kovinkaan paljon. Toisen liikuttajan kanssa Muuli hyppäsi muutaman kerran ja itseni kanssa saman verran. Lisäksi käytiin kerran lähitallilla pay&jumpissa hyppäämässä vähän uusia esteitä ratana. Siellä meni kaikki tosi kivasti, mutta päivä oli aika kuuma eikä oltu kumpikaan kovin meneviä tai terässä.

Osallistuin keväällä kaksiin kouluratsastuskisoihin, virtuaalisesti, ja sain molemmista luokkavoiton. Vain toisissa kisoissa olin ainut osallistuja raviohjelmassa. Kuvittelin että livekoulukisat olisivat ihan helppo homma, taitoahan löytyy todistetusti jo kotikentällä. En silti kuvitellut että prosentit putoaisivat 25% kun siirrytään vieraaseen paikkaan. Mutta olen edelleen iloinen siitä miten kiva Muuli oli käsitellä kisapaikalla. Siis tosi mutkaton taluttaa, vaihtaa varusteita, odotella vuoroaan jne. Jos joku järjestäisi paikallaanseisomisen kilpailut niin Muuli olisi aika vahvoilla.

Karjahommia tehtiin kaksi kertaa, ensin Hietaniemi Ranchilla Sonkajärvellä ja myöhemmin kesällä Virroilla muulimiitissä. Muulimiitissä toimin myös vähän koutsaajana karjahommiin ja koutsaamani ensikertalaisratsukko osallistyi myöhemmin samana vuonna karjakisoihin! Meiltä nuo kisat jäivät väliin, koska niiden ajankohta siirtyi sellaiselle viikonlopulle, jonka olin sopinut lomitukseksi. No ensi vuonna sitten.

Heinäkuun Muuli oli Lempäälässä ajo- ja lastaustreenissä ja tykkäsin itsekin kunnon kesälomasta. Kesähän oli älyttömän kuuma, joten ratsastuspuolta olin himmaillut jo kesäkuussa. Tosin yksi upee muisto on mielessä. Olin tallilla tosi myöhään, siis joskus kasin jälkeen, ja lähdin maastoon. Melkein yöttömässä yössä oli tosi upeeta ratsastaa T-paita päällä ja nauttia lämmöstä ja ilta-auringosta. Annoin Muulin syödä pitkään peltotien penkkojen puskia ja mietin vaan että tämän hetken haluan muistaa ikuisesti. Olen nyt muistanut sen puoli vuotta, ehkä muistan vielä toiset puoli.

Ajopeli Muulista tuli, mutta (tästä en ole blogissa kertonutkaan koska järkytyin tilanteesta syvästi) kotona se sitten kolmannella ajokerralla oli kuin viulunkieli. Luultavasti siinä hetkessä oli tallillakin niin paljon hässäkkää että kärryt ja ajohommat siihen yhdistettyinä olivat liikaa. Muuli keuli itsensä ulos kentältä, mutta päästiin sitten turvallisesti (taluttaen) liikkeelle. Se tikitti menemään sellaisessa mielentilassa, että pienikin triggeri saisi sen lähtemään lapasesta. Talutin (Hanna ajoi) Muulin pienen lenkin, kunnes tultiin tallille menevän polun alkuun. Siinä vielä saatiin takaa lauma pyöräilijöitä, jotka eivät millään meinanneet taluttaa fillareitaan. Muuli pysyi onneksi paikoillaan, riisuttiin siltä kamat ja vedettiin kärryt (Hanna veti) itse tallille. Tallilla vielä ohjasajoin ja tehtiin kärryihin totuttelua.

Tehtiin kotona liikaa ja liian nopeasti. Ehkä joku varuste sattui, ehkä ajettiin ekat pari kertaa liian pitkät lenkit, ehkä kuolain oli kuitenkin liian kova jne. Mutta sovittiin että palataan asiaan talvella, kun käytössämme on luminen tallin oma pelto ja enemmän tilaa. Kenttä on äkkiä tosi ahdas kun Muuli laukkaa menemään. Lisäksi Muulilla on taipumuksia yrittää poistua kentän autojen yli, se ei välttämättä ymmärrä ettei se ole kärryjen kanssa kovinkaan suotavaa.

 

Käytiin yksissä matkakisoissa tänä vuonna. Kisat olivat kesken Muulin koulutusjakson eli hain ja palautin sen Lempäälään. Kisat meni ihan kivasti huolimatta siitä että lämpötila oli +28 ja meidän startti tietenkin keskellä päivää. Muuli tuntui aika nuutuneelta ja tuntui pahalta hoputtaa sitä ETEEN!

Huoltotauon jälkeen se siirtyi itse käyntiin ja yritti mennä yhden talon pihaan. Pyörittelin sitä siinä sitten että mikä ihme tuli, että pitääkö päästä penkkaan pissalle. Parin minuutin päästä Muuli tuntui tokenevan tiloistaan ja jatkoi matkaa ravissa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kello oli sen verran että loppumatka oli ravattava, joten tikitettiin ihan kaksistaan loppuun asti, tosin edellä juuri näköetäisyydellä meni pari ratsukkoa, mutta Muulilla ei ollut mitään intoa ottaa näitä kiinni.

Tuon kisan jälkeen mietin kyllä pitkään että onko tässä saatana mitään järkeä, kisapäivä on aina sen 12 tuntia kaikkinensa, raahaat eläimen paikkaan x. odottelua, hellettä, ei suostu juomaan, itellä särkee päätä, hinkkaat kisat ja sitten kotimatkalle. Mutta seuraavana päivänä katsoin kuitenkin Kipaa.

Syksyllä me maastoiltiin Muulin kanssa tosi paljon. Käytiin yksi 40 km megamaasto ja verkostoiduttiin lähitallilaisten kanssa, tai no tallille on 12 km matkaa, mutta ratsastettiin sinne ja sitten näiden tallilaisten kanssa takaisin meidän tallille. Ollaan myös maastoiltu jonkin verran toisen lähitallin kanssa kun näytin heille aluksi reittejä. Nämä reissut ovat olleet kivoja! Meidän lähialueella on useita talleja, jotka käyttävät samoja maastoja meidän kanssamme mutta tosi harvoin törmään maastossa keneenkään. Olisi hauska maastoilla enemmänkin yhdessä ja luoda verkostoa samaan aikaan. Eli jos luet tätä blogia ja tiedät käyttäväsi samoja maastoja meidän kanssa, älä epäröi ottaa yhteyttä jos olet maastoiluseuraa vailla!

Maastoiluun liittyen meillä oli myös ikimuistoinen viikonloppu Heinolassa. Talli, jossa olen itsekin aloitellut ratsastusta on taas pystyssä. Tai siis talli on tässä välissä muutamaankin kertaan myyty ja viimein siinä on taas hevosihminen, jolla on täyshoitotalli. Sain Muulin sinne viikonlopuksi asustelemaan ja itse asuin vanhemmillani 500 metrin päässä. Oli tosi kivaa kulkea vanhoja maastoreittejä. Noita reittejä olen hinkannut ajaen shettiksellä ja kesähevosellamme aikoinaan ja PALJON! Jotenkin ne reitit olivat kyllä lyhentyneet tässä välissä.

Vuosi 2021 sisälsi siis aika monipuolisesti toimintaa Muulin kanssa. Sanoisin että vuosi oli aika tasainen, Muuli on sellainen puskatason perusmopo. Se ei enää kauheasti kiikutellut mua mihinkään enkä tainnut pudota selästä kertaakaan tämän vuoden aikana, mutta vielähän tässä on vuotta jäljellä, eli vielä en avaa kuoharipulloa.

Ensi vuodelle en aseta taaskaan mitään tiukkoja tavoitteita. Ehkä muutaman minitavoitteen listaan vielä tähän.

• koulukisoista hyväksytty tulos, ihan sama mistä luokasta ja ihan sama kuka Muulilla ratsastaa
  
• enemmän agilityä treeneihin ja osallistun virtuaalikisoihin
• enemmän pidempiä seikkailumaastoja
• pitää Muuli jatkossakin suht terveenä
• varusteostot v 2022 max 500 euroa

Toivotan oikein hyvää joulua kaikille Muuliprojektin lukijoille! Ihanaa että blogillekin on vielä rako sometulvassanne ja täältä löytyvätkin tämän projektin pitkäaikaisimmat seuraajat. Vaikka muut somekanavani ovat tällä hetkellä blogia suositumpia, pyrin silti pitämään blogin ajan tasalla kuulumisistamme ja postaamaan vähintään 52 postausta ensi vuonna. Pysy siis edelleen mukana, emme ole menossa minnekään.

Lue lisää

Muulilla on uusi ystävä, Armas!

Sillä aikaa kun Muuli oli koulutusjaksolla, oli tallilla tapahtunut muutoksia hevoskokoonpanossa. Yksi hevonen muutti ihan suunnitellusti lähemmäs omistajansa kotia ja tilalle tuli suokkiruuna Armastus (@herraarmastus). Samaan aikaan Muulin tarhakaveri Aata oli ystävystynyt laitumella Lyylin kanssa ja nyt kun hevoset ovat olleet yötä päivää laitumilla, ei Muulla olisi ollut kaveria tallin pihapiirissä yöaikaan. Kesäkuussa hevoset siis otettiin öiksi tarhoihin, eli Muuli oli silloin päivät yksin pyörien hevosten tarhoissa ja tarhojen väleissä ja yöt samassa tarhassa Aatan kanssa.

Tilanne oli siis se, että sekä Muuli että Armas olivat ilman kaveria ja siitähän se ajatus sitten lähti.

Kokeiltiin näitä yhteen tallin lähilaitumella Derbyllä ja siellä ne sitten menivät ilman draamaa. Olin ladannut kamerani akun, turhaan. Vain kerran Armas ja Muuli olivat sen verran lähekkäin, että Muuli luimisteli, vinkaisi ja meni kauemmas.

Armas ja Muuli ovat kuulemma hyvin sopuisia laumailijoita. Muuli on laumassa vetäytyvä ja hyvin väistävä eikä Armas mitenkään tunkenut iholle, mutta oli kyllä kiinnostunut ja seurasi Muulia katseellaan.

Tämä oli dramaattisin hetki

Pari oli yhdessä tunnin tai pari ja sen jälkeen Armas meni talliin karsinaan yöksi ja Muuli jäi ulos. Muuli on tottunut ulkoilija vaikkei pihapiirissä ole muita hevosia, mutta Armas huuteli kovasti sisältä Muulin perään. Aika näyttää tuleeko Muulikin jatkossa yöksi sisään vai miten hevoseläinten stressilevelit saadaan mahdollisimman mataliksi.

Tallissa on yötä myös tamma ja varsa, eli Armasta ei suinkaan yksikseen oltu karsinaan jätetty. Mutta ilmeisesti se ehti parissa tunnissa laumaantua Muulin kanssa.

Tuo laidun on sellainen sekametelisoppa eli siellä kasvaa vaikka ja mitä. Hevoset keskittyvät siellä uuteen kasvavaan heinään ja Muuli näköjään otti latvojen siistimisen haltuunsa. Muulihan muutenkin syö mielellään erilaisia tähkiä ja piikkikasveja, jotka eivät hevosia niinkään kiinnosta. Aasithan syövät luonnostaan ruokaa aika laajalla skaalalla, joten Muulin kaikkiruokaisuus tullee sieltä.

Viimeisessä kuvassa on Muulin "uusi" eli käytettynä ostettu hyönteisloimi. Totesin tänä kesänä että hyönteisloimet ovat paljon parempi torjuntakeino kuin myrkyt, koska paraskaan myrkky ei toimi koko päivää ja Muuli oli parista kohtaa auki syöty. Paarmoja ei meillä enää ole, mutta tilalla ovat kärpäset, jotka pitävät huolen siitä, että paarmanpuremat pysyvät auki. Muulilla on tällä hetkellä ryntäissä pieni reikä jota en saa parantumaan ilman loimitusta.

Lue lisää

Miltä Muulin treenipäiväkirja näyttää?

Muulin viikot tai kuukaudet eivät noudata minkäänlaista treeniohjelmaa enkä yleensä suunnittele esimerkiksi seuraavaa päivää tai edes seuraavaa viikkoa etukäteen. Muutama poikkeus toki löytyy, jos treeni on oikein erityisen rankka pidän huolen, että Muuli liikkuu jollain tavalla myös seuraavana päivänä. Ja pitkien kuljetusmatkojen kanssa sama homma, eli joko samana iltana liikkeelle tai sitten seuraavana päivänä.

Ihan tarkoituksellisesti en treenaa Muulia niin "kovasti" että minun olisi pakko tulla tallille seuraavana päivänä. Jostain syystä koen tiukan aikataulutuksen harrastustoiminnassa hyvin ahdistavaksi. Työt aikatauluineen ovat ok, mutta muuhun elämääni en halua sellaista.

Koska en voi kirjata ylös Muulin liikuntasuunnitelmaa etukäteen, tsekkaan sen jälkikäteen. Käyn postauksessa läpi viime elokuun ja syyskuun treenit. Tuolloin sääilmiöt eivät haitanneet harrastusta (tottapuhuen ei sää ole evännyt montaakaan treenikertaa nyt talvellakaan), joten raportti lienee aika realistinen.

Muulin elokuussa oli vähän kaikkea. Silloin aloiteltiin ohjasajotreenit Make Nymanin opissa, ratsastin näköjään aika paljon kentällä ja kuun lopussa oltiin karjakurssilla.

Syyskuussa maastoiltiin mukavan paljon ja jatkettiin ohjasajon merkeissä. Päivät ovat olleet siinä mielessä monipuolisia, että kovin montaa päivää en ole peräkkäin tehnyt samaa asiaa Muulin kanssa.

Muulin kanssa treenataan siis kuin minkä tahansa puskaratsun. Treeni ei ole kovin vakavamielistä ja harvemmin siinä tulee edes hiki (jos joku pitää hevosen hikoamista treenin tiukkuuden mittarina), tai korkeintaan minulle.

Tavoitteeni Muulin kanssa on pitää sen ja oma mieleni virkeänä. Muulin kanssa harrastus on nimenomaan harrastus, heti, jos alan tähdätä tiukasti johonkin, pelkään menettäväni ilon tästä. Harrastus on vaihtelua työpäiville ja muulle elämälle, satulassa pääsen ns nollaamaan pääni ja nautin Muulin kanssa tekemisestä.

Kuitenkin aina välillä mieleeni tulee että hei, jos olisin treenannut järkevästi vaikkapa laukkoja kolmesti viikossa kentällä, saattaisi vasenkin laukka nousta. Sitten tajuan ratsastajan oheisliikunnan tärkeyden, vain fiti ratsastaja pystyy vaikuttamaan ratsuun oikein ja häiritsemättä. Muulin laukkaamattomuus liittyy aika varmasti oman kehoni vinouteen. Sitten tajuan että ehei, mulla ei tunnit riitä siihen, että harrastaisin oheisliikuntaa neljästi viikossa, että en ole ihan niin kunnianhimoinen ratsastaja. Ja tämän jälkeen palaan omaan puskakuplaani ja ajattelen että "laukka kuin laukka".

Lue lisää

Jouluna sopii pysähtyä, rauhoittua ja miettiä, mitä kaikkea upeaa vuosi 2020 antoikaan!

Okei, vuosi 2020 muistetaan varmaan ainakin meidän elinikämme ajan koronavuotena, mutta jos en ota sitä nyt huomioon vaan keskityn vain muuliharrastukseen, on päällimmäisenä tunteena suuri helpotus.

Helpotus siitä, että tästäkin vuodesta selvittiin elossa, terveenä ja vailla suurempia kolhuja. Elämä muuttui siinä mielessä jonkin verran, että keväällä olin pari kuukautta kokonaan etätyössä. Se sopi minulle täydellisesti, kun aika on rahaa ja aamusta säästyi tunti, kun aamutoimet ja työpaikalle ajaminen jäivät pois. Auton kilometreissä tämä ei kuitenkaan valitettavasti näkynyt, ruuvasin pikkuautooni 12 kuukauden aikana 30 000 kilometriä. En ymmärrä miten hitossa tuo on edes mahdollista.

Muulipuolella emme tehneet mitään massiivisen suuria edistysaskeleita. Selasin blogiani taaksepäin ja muistelin, millaisia treenejä teimme keväällä ja kesällä Muulin kanssa, mutta elämä on näyttänyt olevan hyvinkin tasaista.

Koronan takia kisakausi melkein peruttiin, mutta kävimme kesällä yksissä matkaratsastuskilpailuissa ja siinä se. Reissaisimme niiden lisäksi myös muulileirille ja karjakurssille, mutta muuten pysyttelimme kotitallilla.

Kävin tunneilla läpi vuoden, kesällä muutamalla estetunnillakin, mutta koin aina ennen niitä ihan älytöntä jännitystä ja vaikka tehtävät olivat meille helppoja, oli esteratsastaminen silti liian jännittävää. Muun muassa siitä syystä jätin tunnit muhimaan ja kokeillaan ensi kesänä uudestaan, jos omat hermoni olisivat paremmassa kunnossa. Olen nimittäin melko varma, että jännitys tarttui Muuliinkin.

Muulissa ehkä suurin muutos on sen tasoittuminen. Se on mielestäni tämän vuoden aikana aikuistunut kovasti ja rauhoittunut. Vielä keväällä tosin diagnosoin sille kaikki mahdolliset vaivat, kun se joissain hetkissä spookkasi asioita todella herkästi, mutta kesän aikana käytös laimeni ja syksyllä jopa ensimmäisten pakkasten aikaan se oli tasaisempi kuin koskaan. Tottakai mietin, onko se kipeä ja tarkkailin sen ilmeitä kipuilmeiden varalta, mutta en nähnyt sellaisia.

Muulipiireissä sanotaan, että muulit ovat aikuisia vasta 10-vuotiaina, joten jos Muuli oli nyt jo tänä vuonna noin tasainen, niin sehän on itse enkeli kolmen vuoden kuluttua. Tai siis kahden, sehän kääntyy ihan just 8-vuotiaaksi. Mihin tämä aika oikein menee!

Ratsastuspuolellahan Muuli on hyvin jäljessä "ikäisiään", mutta siitä en ole huolissani. Muulit kehittyvät tietääkseni vielä hevosiakin hitaammin, joten ei haittaa yhtään vaikka ratsastus on ollut pääasiassa käyntimaastoja ja melko kevyitä koulutunteja.

Mutta ratsainkin Muuli kehittyi. Vasta tänä vuonna otimme laukat mukaan kuvioihin (kentällä siis) ja keväällä olin aika fiiliksissä kun laukkasimme kokonaisen kierroksen! Pian siihen lisättiin neljä puomia ja siellä vain muina naisina laukkasimme niiden yli kumpaankin suuntaan!

Ja kun sitten olin estetunnilla, ei tarvinnut kuin istua satulaan ja pitää ohjat kädessä, niin Muuli siirtyi jo laukkaan.

Selkäännousuongelmista olen kertonut blogissa vaikka ja kuinka ja yksi asia oli pitkään selvää, Muuli ei todellakaan suostuisi tulemaan tallimme selkäännousukorokkeen viereen. Lännensatulaan pääsin kyytiin ihan hyvin maasta, mutta kun aloin tänä vuonna käyttää kentällä enkkustulaa, oli pakko nousta jakkaralta. Enkkusatula ei pysy niin tukevasti paikoillaan selkäännousussa enkä halua että satula pyörii tai aiheuttaa Muulille epämukavuutta, joten jakkaralta nouseminen on vain hyvä juttu.

Ensin nousin jakkaralta tietyssä kentän "turvakulmassa", mutta sitten aloin hilata jakkaraa lähemmäs selkäännousukoroketta ja kun olin pari kertaa noussut aivan korokkeen vierestä kyytiin, nousin ensin korokkeen rappusilta ja sitten itse korokkeelta.

Korokkeemme on niin korkea, että käytännössä laskeudun siitä Muulin selkään.

Muuli oli pitkään ohjasajamatta, mutta elokuussa tallillamme innostuttiin asiasta ja ohjasajopäivinä meitä on ollut aina vähintään kolme omistajaa hevosineen, kun Make Nyman on kurvannut paikalle. Muuli edistyi siinä todella kivasti, mutta homma taitaa olla sille aika jännittävää ja se käväisee ns äärirajoillaan aika usein ja tarvittaessa poistuu paikalta. Valitettavasti alussa meni aikaa sen hienovaraisen rajan tunnistamiseen, mutta nyt, jos ohjasajan Muulia itsenäisesti, huomaan kyllä ajoissa milloin kannattaa siirtyä toiseen tehtävään tai pitää kunnon tauko.

Muulille laitettiin harjoitusaisatkin kiinni valjaisiin, mutta niiden kiinnittäminen sai aikaan melkoisen lipomistarpeen, vaikka jännittävin muuttuja oli toisella puolella kävelevä Make. Mutta ehkä tätä ajo-opetusta saan jollekin tasolle vietyä, vaikkei Muuli koskaan saisikaan kärryjä perään.

 Muuli oli mielestäni kuten mikä tahansa puskaratsu, ei kovin virkeä, mutta ei enää niin reaktiivinenkaan kuin huippuvuosinaan. Kovin osaava se ei ole ja aivan totaalisen vino (siitä saan taputtaa olalle ihan itseäni), mutta ihan mukavan luonteinen ja kiltti. Tämän takia uskalsin etsiä sille apukäsiäkin (kerroin edellispostauksessa) ja niitä onneksi löytyikin. Eli tässäkin Muuli on kehittynyt, se ei hermostu jos selässä on joku vieras ratsastaja ja melkoisessa tulikokeessa se olikin kun kolme kokeilijaa kävi tallilla niin, että välissä oli aina yksi ns vapaapäivä, jolloin itse ratsastin ja nollasin tilannetta.

Vielä viime kesänä Muuli oli paljon jännittyneempi kun joku vieras meni sen selkään. Ja pahintahan tilanteessa on se, etten oikein voi auttaa, koska kiinni pitäminen saa tilanteen herkemmin eskaloitumaan. Herran haltuun ja sitä rataa.

Muuli on siis antanut paljon uusia juttuja. Nämä eivät tietenkään ole yhtä suuria harppauksia, kuin alkuvuosina, mutta kun itsellenikin tulee ikää lisää, en kaipaa yhtään mitään reaktiivisuutta tai äkkilähtöjä. Täytin marraskuussa 35 ja tämä ikä pyöristyy valitettavasti ylöspäin.

 Kadun hieman sitä, etten tänäkään kesänä tämän ponnekkaammin opettanut Muulia yksinmaastoiluun, vaan tyydyin menemään kentällä jos en saanut maastoseuraa. Haluaisin maastoilla Muulin kanssa ihan kaksistaankin, mutta tiedän sen olevan hieman pidempi projekti kuin kaksi päivää ja se pitäisi vielä suunnitella niin, että minulla olisi aikaa maastoilla joka kerta parin viikon ajan, jotta siitä tulisi sujuva rutiini.

Olen Muulin kanssa maastoillut kahdestaan koko tänä aikana alle 10 kertaa, eikä noilla kerroilla tapahtunut mitään äksidenttejä tai muita, mutta Muuli oli aika jännittynyt. En tiedä olisiko se koskaan rento ilman muita ratsukoita, mutta eihän sitä tiedä, jollei kokeile.

Ensi vuodelle toivon samanlaista seesteisyyttä ja rauhallisuutta kuin mitä vuosi 2020 antoi. Harrastusta ilman stressiä ja paineita ja tehdään vain kivoja juttuja Muulin kanssa, toki mukavuusaluetta venytellen.

Hyvää joulua kaikille Muuliprojektin seuraajille, muistakaa rentoutua ja ladata akkuja.

Lue lisää

Shokkipaljastus, Muuli ei olekaan muuli!! Kasvattaja kertoi sen olevan "mula castellana" eli muuliaasi

Minulle myytiin vajaat 5 vuotta sitten espanjalainen muuli, nimenomaan muuli. Muulikaupassa ihan kaikki ei mennyt putkeen, kaupan muista tapahtumista voit lukea tästä vanhemmasta postauksesta. Kannattaa lukaista tuo postaus pohjille, jos olet tuoreempi blogin lukija tai et ihan muista mikä kaikki meni vituiks tässä kaupassa.

Olen aina välillä ihmetellyt somessa Muulin karvatonta läiskää sen lautasilla. Se oli sillä jo myyntikuvissa, joten se ei ole mikään kuljetuksen aikana tullut jälki. Merkki muistuttaa hieman Batmanin logoa ja se voisi olla epäonnistunut polttomerkki tai sitten jonkinlainen vanha vamma tai syntymämerkki.  Tai jopa isokokoinen karvapyörre. Pinnallisessa tutkimuksessa Muulissa ei ole mitään lihasvammaa tuossa kohdassa, joten ainakaan mistään isosta haaverista jälki ei ole tullut.

No jokin aika sitten julkaisin taas Instan stooreissa kuvan tästä läntistä. Sain kuvan alle kommentin, että olenko yrittänyt löytää kasvattajaa ja että ehkä googlella löytyisi. Ensin ajattelin että nääh, en kuitenkaan löydä mitään kun en osaa sanaakaan espanjaa, mutta sitten kuitenkin nappasin tallilla kuvan Muulin passista ja laitoin Googlen soimaan.

View this post on Instagram

A post shared by Kaisa Määttänen (@rosamiii) on Jun 22, 2020 at 12:28pm PDT

Muulin kasvattajan nimi on Balinot Valdivia D Francisco Jose, jossa Balinot Valdivia on käsittääkseni sukunimi. Laitoin tämän googleen ja jo alkoi löytyä. Ensin löytyi tietoa ANCCEn sivuilta. ANCCE on sis esoanjalainen PRE-hevosten rotuyhdistys ja siihen rekisteröidään pääsääntöisesti myös kaikki Suomessa kantakirjatuille vanhemmille syntyneet PRE-hevoset. 

Jatkoin googlailua ja hetken päästä löydin Balinot Valdivian polttomerkin ja kyllä, se muistuttaa jälkeä Muulin lautasella, mutta joku siinä merkitsemisessä on kuitenkin mennyt pieleen, kun lähinnä merkin ääriviivat ovat Muuliin tallentuneet.

Eihän Muulin polttomerkki ihan tällainen ole mutta se voisi hyvinkin olla. Mielenkiintoista on se, että merkki on lautasella aika ylhäällä kun yleensä polttomerkki laitetaan alemmas kankkuun.

 

Sähköistä yhteydenottokanavaa kasvattajaan ei ollut, mutta löysin miehen todennäköisesti Facebookista. Profiili näytti kuitenkin siltä, ettei Facebook ollut kovin aktiivisessa käytössä mutta laitoin kaveripyynnön ja kirjoitin viestinkin. Puhelinnumero oli kyllä netissä mm ANCCEn sivuilla, mutta enhän minä espanjankielentaidottomana voisi missään tapauksessa soittaa.

No googlailu jatkui ja kaskummaa, kasvattajan kotisivut löytyivät! Graneria Hermanos Balinot sivuilla kerrotaan tilan keskittyneen P.R.E. hevosiin ja kasvattaa samalla myös muuleja. Karja sai väistyä hevosten tieltä 1990. Hevosia on kotisivujen mukaan tällä hetkellä 20 yksilöä. Tilan tuottamat muulit ovat erinomaisia erityisesti kärryjen edessä. Hevosista kerrotaan, että niitä on myyty eri puolille Espanjaa ja myös ulkomaille.

Minähän en ostanut muuliani tältä kasvattajalta, vaan passin mukaan Muuli oli parivuotiaana vaihtanut omistajaa ja Llarguesin porukka bongasi tämän muulin myyntitallilleen 2016 ja minä ostin omani sitten heidän kauttaan. Toki tässä oli apuna suomalainen yhdistys ja sen puheenjohtaja, joka auttoi juurikin suomalaisia ostamaan unelmiensa PRE-hevosen Espanjasta.

Olin Muulista saanut tietoa, että sen emä on PRE-tamma ja isä on andalusianaasi, mutta Muulin passissa ei ollut näistä mitään merkintää, joten kasvattajalta halusin tietenkin tiedon, että millainen se emätamma sitten on ja onko sukutaulua olemassa. Laitoinkin kasvattajalle viestiä kotisivujen kautta. En siis edelleenkään osaa sanaakaan espanjaa, mutta kun Google kääntäjää käyttää niin, että kirjoittaa siihen englanniksi ja kääntää sen espanjaksi, se toimii ihan ok. Suosittelen muutenkin kääntämään kaikki muut kuin englanninkieliset tekstit englanniksi, silloin niistä saattaa saada jotain selvääkin. Käännös espanjan ja suomen välillä ei ole kovin toimiva.

Muistutan tässä kohtaa postaustani, että hevostamman ja aasiorin jälkeläinen on muuli. Yhdistelmä on yleisempi näin päin, koska näin jälkeläisistä tulee hieman suurempia (hevostammat ovat suurempia kuin aasit) ja aasiorit ovat kuulemma hanakampia astumaan hevostammoja kuin toisinpäin. Jos  yhdistelmä olisi toisinpäin, eli aasitamma ja hevosori, on jälkeläinen muuliaasi. 

Muulien luonteesta sanotaan, että ne ovat helpompia luonteeltaan ja toimivat ns hevosmaisesti. Muulien ulkomuodosta kerrotaan yleisesti, että ne ovat aasimaisemman näköisiä ja niillä on yleensä pidemmät korvat kun taas muuliaasi olisi enemmän hevostyyppinen. Mutta jos edessäsi seisoo muuli, jonka suku ja perimä on tuntematon, ei siitä pysty sanomaan mitenkään, että kumpaa se edustaa. Vain henkisellä puolella saattaa olla eroa, varsahan mieltää itsensä emän kaltaiseksi eli muuli pitää itseään hevosten heimolaisena kun taas muuliaasi hakeutuu mielummin aasien seuraan ja osaa paremmin tulkita niiden eleitä ja kieltä.

Noniin, löysin siis tallin kotisivut ja jatkoin googlailua nyt, kun tiesin tallin nimen, eli Yeguada Balinot. Eikä mennyt montaakaan klikkausta kun löysin Instagram-tilin, jossa oli mukavan tuoreitakin julkaisuja! Laitoin oitis Instan kautta lyhyen viestin, että minulla on tällainen teiltä ostettu muuli ja minua kiinnostaisi sen isän ja emän taustat.

Mukavan nopeasti sain vastauksen, että he etsivät tietoa muulista. Käänsin heidän tekstinsä kääntäjällä ja lähetin myös vastauksen copypastettuna kääntäjästä. Mietin kyllä siinä että luojankiitos meillä on tuo kääntäjä, sehän on paras keksintö ikinä ja tuo koko maailman niin lähelle, kun välissä ei ole kielimuuria hankaloittamassa tilannetta.

No varsinainen pommi tuli sitten siitä hyvin pian. Sain kuvia tämän syksyn muulivarsoista saatesanoilla "näillä on sama isä kuin sinun muulillasi!". Katseeni kiinnittyi varsojen sijaan heti varsojen takana seisoviin emiin. Ne olivat ilman muuta emiä, koska kaikissa kuvissa varsat olivat niiden lähellä. Ne emät olivat aaseja, niin aaseja ettei kukaan voi erehtyä. Jos näillä varsoilla siis on sama isä, kuin minun muulillani tarkoittaa se sitä, ettei Muuli ole muuli alkuunkaan vaan muuliaasi.

Kysyin tätä vielä kasvattajalta, että onko sen emä siis tosiaan aasi ja isä hevonen ja sain niin selkeän vastauksen, ettei siihen tarvinnut googlekääntäjää ollenkaan. Näin se siis on. Sain vielä tietää että muulia kutsutaan espanjaksi "mula roma" ja muuliaasi taas on "mula castellana". Oi, olisimpa tiennyt tämän vuosia sitten niin olisin varmistanut asian vielä henkilöltä, joka muulin hankinnassa auttoi.

Tämä tieto oli minulle melkoinen shokki ja sitä se oli myös monille instaseuraajilleni, jotka asian saivat stooreistani tietää heti tuoreeltaan. Tässä vaiheessa tieto Muulin isästä ja sen sukutaulusta oli ihan toissijainen, olinhan elänyt muuliaasin kanssa jo 4,5 vuoden ajan! Ja koko tämän projektin ajan olin kertonut kaikille että minulla on tässä ehta muuli ja muulit ovat tällaisia!

Asia ei varmasti rivihevosharrastajasta tunnu mitenkään oudolta ja moni lukija saattaa miettiä, että mitä minä täällä vetelen ranteitani auki asian tiimoilta. Mutta minulle muuliharrastajana tämä on yhtä iso asia kuin kovan luokan islanninhevosharrastajalle, jolle olikin myyty piensuokki paperittomana issikkana tai kovanluokan suokkiharrastaja, jonka piensuokki olikin haflinger. En kirjoita tätä dissatakseni suokkeja, issikoita tai haflingereita, mutta ehkä ymmärrätte pointin. Jos joku haluaa vain ratsastella jollain hevosenkaltaisella eläimellä, on varmaan ihan sama mikä kavioeläin siinä alla on, mutta aasi- ja muuliharrastajalle tällä asialla on todellakin väliä.

En myöskään dissaa muuliaaseja, olihan yksi iso vaikuttaja "muuliurallani" eräs jo edesmennyt muuliaasi, mutta kun reilut viisi vuotta sitten lähdin tähän muuliprojektiin, etsin nimenomaan muulia itselleni enkä muuliaasia. Enkä olisi ostanut nykyistä muuliani, jos se olisi minulle rehellisesti muuliaasina myyty. Tai ainakin olisin miettinyt asiaa hieman pidempään.

Kun kerroin aikaisemmin, että muulia ja muuliaasia ei voi ulkoisien piirteidensä perusteella erottaa, niin pääkopassa niillä on eroa. Toinenhan pitää itseään siis hevosena ja reagoi asiaan hevosemänsä tapaan. Muulihan ei ole elämässään todennäköisesti edes nähnyt yhtään aasia. Kun taas muuliaasi on elellyt rauhassa aasiemänsä kanssa eikä välttämättä tiedä hevosista yhtään mitään. Minun muulini on kyllä kasvattajallaan nähnyt hevosiakin, koska tilalla kasvatetaan sekä hevosia että muuleja (jos käsitin oikein, näitä muuliaaseja eli "mula castellana" pidetään parempina kärryjen edessä).

En oikein vielä osaa sanoa, mitkä piirteet Muulissa ovat erityisesti muuliaasimaisia piirteitä, mutta nyt käy järkeen ainakin se, että se tuli niin hyvin juttuun aasien kanssa ja on tottunut esimerkiksi survoutumaan pieneen pihattokopperoon aasilauman kanssa. En usko, että hevosesta olisi siihen. Ja kun laumaan menee, ei ole vaaraa, että joku aasi tai muuli hyppää niskaan jos laumassa tulee jotain kränää. Aasit kun eivät ole sellaisia, että ne saattaisivat ajaa toisia pos tieltään kun haluavat päästä ihmisen lähelle.

Muuli ei ole kovin laumasieluinen, ehkei se koe että hevoset ovat tarpeeksi hyviä kavereita sille. Muulihan tulee toimeen hevosten kanssa ja rapsutteleekin takaisin, mutta sellaisia varsinaisia bestiksiä sillä ei ole ollut. Toki se saattaa kiljua perään, kun kaveri lähtee maastoon, mutta rauhoittuu nopeasti syömään kuten mikä tahansa hevonen.

Kysyin isossa muuliryhmässä ihmisten kokemuksia muuleista ja muuliaaseista ja suurin osa oli asenteella että "senkus ratsastat, hyvä se on" ja yllättävän harva lähti miettimään niiden luonne-eroja. Itseäni taas kiinnostaa hyvin paljon se, kuinka paljon tämä melkoinen sekasikiö ja luonnonoikku perii käytöksestään emältä ja mitä se saa geeneissä. Esimerkiksi spookailu ja käsistä lähteminen ei ole mielestäni aasin eikä hevosen ominaisuuksia, joten mistä se tulee vai johtuuko se vain huonoista kokemuksista? Entä miksi joinain päivinä Muuli kavahtaa todella paljon, kun sitä menee hakemaan tarhasta ja joskus on ollut kausia, kun se ei anna kiinni ollenkaan?

Nämä piirteet eivät ole pelkästään oman muulini "juttuja" vaan muulien yleisimmät ongelmat ihan ympäri maailman ovat käsistä lähteminen ja se, etteivät ne anna kiinni. Kolmantena tulee korvien arkuus. Aasien perimään kuuluu jähmettyä jännässä tilanteessa ennemmin paikoilleen kuin poistua paikalta, hevonen on tässä mielessä reaktiivisempi ja se luottaa nopeuteensa. Mikä siis saa muuliaasin epäilemään kaikkia uusia juttuja ja poistumaan herkästi paikalta? Ja mikä saa sen jäämään paikoilleen jos vain leipää tai kauraa on tarjolla?

No, mietin näitä asioita rauhassa itsekseni samalla, kun haen tietoa ja mutua aasien ja muuliaasien käytöseroista. En käy blogini menneitä postauksia kovin aktiivisesti läpi tämän uuden tiedon valossa, eli siellä on varmast iuseitakin kohtia joissa perustelen Muulin käytöstä sillä että se on oppinut jonkun asian hevosemältään.

Mitä Muulin ulkomuotoon tulee, niin muuliaasius selittäisi sen äärimmäisen kapeat jalat, nivelet ja kaviot. Lisäksi luulen, että Muulin harva harja ja häntä voivat olla aasiperua. Muulihan pudottaa karvanvaihdon yhteydessä kesällä myös suurimman osan harjastaan eikä harja koskaan kasva pitkäksi. Minä tosin nykyään leikkaan sen ja pidän sen lyhyenä, koska reuhka ei näytä kovin siistiltä eikä aja tarkoitustaan esimerkiksi ötökkäkarkottimena.

No, vaikka tilanne on tämä, ei Muuli tietenkään myyntiin mene. En vaihda sen nimeä enkä blogin nimeä, mutta esimerkiksi messuilla teen selväksi että kyseessä on nimenomaan muuliaasi eikä muuli. Luultavasti 99% messukävijöistä ei kiinnitä asiaan mitään huomiota, mutta sille yhdelle prosentille, joita asia kiinnostaa, on annettava oikeaa tietoa asiasta. Tänne blogiin muutan tietosivuille asian oikeaksi kunhan vain ehdin.

Lue lisää

Minä, Muuli ja johtajuus

Johtajuus ja hevostenkäsittely komentamisineen ja palkkaamisineen on ollut pinnalla eri somekanavilla nyt hetken aikaa. Muuliprojekti ei tee poikkeusta. Kerron nyt, millainen suhde minulla ja Muulilla on.

Muuli on eläin ja eläimet tekevät asioita aina jostain syystä. Ne tekevät asioita, josta ne hyötyvät ja välttelevät asioita, jotka ovat epämukavia. Minä annan joko painetta ja Muuli myötää. Tai sitten palkkaan leipäpalalla jostain tosi hyvästä suorituksesta ja Muuli yleensä tarjoaa tätä toimintaa jatkossa enemmän. Leipäpaloja menee myös silloin, kun opetan sille jotain naksutinkoulutustyyliin positiivisella vahvistamisella.

Ei tässä ole mitään johtajuutta tai mitään sen syvällisempää. Meillä on eläin ja sitten on ihminen. On paine, sen poisto ja nami ja sen antaminen.

Jos homma on tehty hyvin ja tarpeeksi hitaasti siedättäen, ei pitäisi periaatteessa tulla tilannetta, jossa eläintä pitäisi komentaa. Jos Muuli vähän steppaa käytävällä, palautan sen peruuttamalla paikoilleen. Opetan sitä siis seisomaan paikoillaan. Jos se meinaa kävellä niskaani, annan painetta ja se palaa taakseni hyvän välimatkan päähän.

Ratsain se saattaa tehdä kevätjuhlaliikkeitä syystä, että se pelästyy jotain tai paneistuu liikaa. Ihan hiljattain sain elämäni kyydit, kun annoin pohkeella Muulille painetta, että se jatkaisi laukalla hiekkakasan ohi. Hiekkakasan kohdalla painetta oli liikaa (pohje + pelottava kasa). Pysyin selässä. Näissä tilanteissa en komenna, koska se paineistaisi Muulia vielä enemmän.

Mitä paremmin opin tunnistamaan Muulin tarpeita ja elämää, sitä paremmin voin sen käyttäytymistä ymmärtää ja toimia eri tilanteissa oikein. Tällä tarkoitan sitä, että tunnistan häiriötekijät enkä anna painetta väärässä kohdassa. Yritän myös jatkuvasti ja aktiivisesti päästä eroon Muulin inhimillistämisestä. Kun annamme eläimille inhimillisiä piirteitä ja selittelemme niillä niiden käytöstä, on se vähän sama kuin uskoisi sekä Jumalaan että Joulupukkiin.

Me ihmiset olemme sellaisia, että selittelemme kaikkea outoa yliluonnollisilla asioilla, jotta saisimme asiaan jotain tolkkua. Mitä enemmän opin Muulin käyttäytymisestä, sitä enemmän voin sanoittaa sitä järkevästi. Muulilla on paljon käytöksiä, joihin minulla ei ole antaa sanakirjavastausta, osa on ehkä menneisyyden haamuja. Eläimet muistavat koko loppuelämänsä kaikki vaaranpaikat, jossa ne ovat olleet. Niiden on pakko, muuten ne olisivat kuolleet sukupuuttoon.

Muulissa ja sen käytöksessä on vielä paljon opittavaa. Mielenkiintoista tästä tekee se, ettei se käyttäydy suoraan kuten hevonen tai aasi. Muulit tuntuvat olevan ihan oma juttunsa, mutta niillä on keskenään paljon samoja piirteitä. Muun muassa erittäin korkea itsesuojeluvaisto. Jos muulit olisivat ihan oma eläinlajinsa, olisivat ne varmasti viimeiset elossa olevat eläimet maapallolla siinä vaiheessa, kun ihminen on tuhonnut kaiken muun.

Sen pituinen se.

Kuva Muulista neljän vuoden takaa 20.2.2016, kun se oli juuri saapunut Suomeen. Meillä onkin tänään siis nelivuotispäivä!

Lue lisää

Ei kai saisi koskaan hehkuttaa, Muuli aloitti "perseilyn" - onko kaikki poikkeava käytös aina kipua?

Kirjoittelin pitkät kuulumiset viikko sitten, kuinka Muuli on ihan kiltti tyttö nykyään. Puhuimmekin tallilla jo, että kauankohan tätä mahtaa kestää ja no, eihän sitä kauan kestänyt. Ei Muuli siis suinkaan ole kokonaisvaltaisesti "tuhma", mutta sillä oli taas parin päivän villimuulikausi, jolloin se aamulla tallinpitäjän sitä ulos taluttaessa on tarhan portilla ottanut ritolat.

Muulia ei siis pidellä käsivoimin, jos se lähtee niin se lähtee. Ja niin lähti tälläkin kertaa. Kun tulin illalla tallille, oli tarhassa vastassa yksi Muuli ja sen perässä roikkuva erittäin paskainen naru. Tämän postauksen kuva ei muuten ole siltä samalta päivältä, koska silloin oli liian pimeää kuvata.

Muuli ei ole tainnut juosta kuin kerran valtoimenaan tallin pihalla toteuttaessaan valinnanvapautta. Kaikkina muina kertoina se on lähtenyt käsistä tarhaan viedessä ja ollut sitten omassa tarhassaan karkuteillä. Tämän tempun jälkeen se lähtee ihmistä erittäin hanakasti karkuun, joten riimua ja narua on mahdotonta poistaa.

Sen takia Muuli on päivän jos toisenkin tarhaillut riimu ja naru päässään, ja se on minulle täysin ok.

Iltaan mennessä Muuli on yleensä kesyyntynyt ja antaa sen verran kiinni, että riimun saa pois ja narun voi taas kerran pestä.

Mietin viime kerralla, liittyisikö käytös PMS-oireisiin, eli kuputilaan ennen kiimaa. Muuli ei ole pitkään aikaan näyttänyt kiimaansa selkeästi, joten tällaiset parin päivän tempaukset ja säikkymiset voisivat olla kipukäytöstä. Samasta voisi kertoa sekin, että juuri kiiman aikaan se on ollut joitakin kertoja hieman kiukkuinen maastakäsitellessä ja juoksuttaessa. Juoksuttaessa se on hypähtänyt raviinja näyttänyt aika tympääntyneeltä. Nyt sama käytös oli ensimmäistä kertaa myös ratsain. Ravisiirtymiseen se hypähti ja kurkkasi samalla  yläkautta silmiin. Ratsastan pääsääntöisesti täysin ilman tuntumaa eikä tuntuman pitämisellä ollut tällä kertaa eroa. Kokeilin myös muuttaa omaa asentoani, siirsin painoa eteen ja taakse ja kokeilin, jos sillä olisi vaikutusta.

Ainoa, millä oli vaikutusta, oli tehdä ravisiirtyminen samaan aikaan, kun muuli tuijotti jotain kentän ulkopuolelta. Silloin se siirtyi huomaamattaan raviin ja siirtyminen oli tosi eikä se hypähtänyt ollenkaan.

Aamulla esiintyvä kipukäytös taas voisi kertoa vatsahaavasta, jos mahalaukku on yön aikana päässyt tyhjentymään, mutta siinä tapauksessa Muuli tekisi tätä varmasti joka aamu. Ja toiseksi, sillä ei ole koskaan verkko karsinassa tyhjä, vaan siellä on olkea.

Olisiko se saanut tällin portista? En usko, koska sähköt ovat pois, kun hevosia viedään ulos ja jos portti olisi sille tosi jännä paikka, ryntäisi se siitä joka kerta. Minulta se ei ole lähtenyt portista (vielä) kertaakaan ja antaa iltaisinkin hyvin kiinni, vaikka onkin koko päivän kävellyt menemään narunsa kanssa.

Toisaalta tutkimattomia ovat muulien tiet ja moni muuli on keskusteluryhmien mukaan sellainen, että ne saattavat pelätä kuollakseen jotakin asiaa jonain päivänä ja seuraavana päivänä asia on niille täysin ok. En osaa sanoa, moniko on tutkituttanut muuliaan mahdollisen kipukäyttäytymisen varalta.

Nykyään kivusta puhutaan paljon ja sen suhteen tieto kyllä lisää tuskaa. Mitä enemmän hevoseläimiä tutkitaan, sitä kipeämmiksi ne todetaan. Minna Tallberg oli juuri kääntänyt Facebook-sivuilleen 24-kohtaisen listan eleistä, jotka kertovat, että ratsulla on kipuja. Jos ratsastuksessa näkyi 10 minuutin aikana vähintään 8 elettä, oli hevosella suurella todennäköisyydelä kipuja. Tutkimus oli toteutettu ratsastamalla hevoset saman hyvätasoisen ratsastajan toimesta ennen ja jälkeen "piikityksen".


Eläimellä on aina syy toimia tavallaan. Joko se välttelee kipua tai painetta tai tekee jotain saadakseen palkkion. Tämä selittää paljon ja on meidän tehtävämme oppia tuntemaan hevosia, aaseja ja muuleja lajina riittävän hyvin, jotta voimme asettua niiden asemaan ja ymmärtää että "mikä tässä kulmassa nyt mättää". Hevoseläinten pelko on aina aitoa, eivät ne osaa perseillä. Toisaalta ne ovat myös hyvin oppivaisia ja pystyvät toimimaan pienessä stressissäkin. Toinen paremmin, toinen huonommin.

Mitä enemmän mietin sitä, että eläimillä on aina syy käytökseensä, sitä tylsemmiltä ne tuntuvat. Jos pystyisin ymmärtämään Muulin ajatuksia täysin, sehän muuttuisi täysin tylsäksi, koska tietäisin aina, miten se reagoi. Ja jos sillä on aina syy tehdä tiettyjä omia juttuja, ei se jätä eläimen luonteelle kovinkaan paljon tilaa, vai jättääkö?

Toisaalta jo omalla tallillamme on hyvin erilaisia hevoseläjiä. Yksi tamma rakastaa ihmisiä ja rapsuttelua todella paljon ja hönkii mielellään niskaan ja hengailee ihmisten kanssa. Muuli taas harjatessa seisoo kuin tatti eikä näytä välittävän kuin korvan sisältä rapsuttaessa. Toisaalta se on viime aikoina kävellyt tarhassa vastaan ja näyttää ilmeeltään sellaiselta, että "kiva kun mamma tulit". Enkä ole kuukausiin antanut sille herkkua hakiessani sitä tarhasta, puen vain riimun ja talutan talliin.

Hevoset, jotka eivät koskaan saa valita, saattavat passivoitua. Näin varoitellaan eläintenkouluttajien toimesta. Siksi olenkin antanut Muulille valinnan varaa aika usein. Toki se saa valita vain pikkuasioissa, en ole vielä kertaakaan kysynyt siltä, että haluaako se satulan vai ei. Lisäksi käytän koulutuksessa positiivista vahvistetta, joka ainakin siinä hetkessä lisää Muulin oma-aloitteisuutta todella paljon.

Ehkei Muuli vain ole niin kiinnostunut lääppimisestä, vaan se on sellainen toiminnan muuli.

Lue lisää