maanantai 31. heinäkuuta 2017

Muulimenot heinäkuussa 2017

Menot

Heinäkuun tallivuokra 400e
Lötköpötköt agiilityesteeseen 35,70e
Aasiyhdistyksen aasileiri, joka on vasta ensi kuussa 165e *
Blue Chip Native rehu 59e
Kumikuolaimet (Vepsä suositteli) 15e
Heller Black Master raspi 33e
Tervalaastaria 2 pulloa 18e
Jotain luonnonmukaista hoitosuihketta Hevarilta 13e

Yhteensä: 738,50e

Tulot
0e

Yhteensä: 0e

YHTEENSÄ -738,50e

*Tätä mietin, että onko se muulimeno vai ei, koska olisin mennyt Aasileirille joka tapauksessa. Jos Muulia ei olisi, menisin sinne ilman eläintä. Mutta kai se on tähän laskettava, koska tarkoitus on kouluttaa leirillä myös Muulia.

Lue lisää

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Pikakuulumiset Piet Nibbelinkin kurssilta

Kirjoitan kurssista kattavamman postauksen kunhan se on pulkassa, mutta tässä tulee muutamia huomioita kurssin kahdelta ensimmäiseltä päivältä. Kolmas ja viimeinen päivä on huomenna.

...en tiedä mistä aloittaa. Siitä, että tämä uskonlahkoltakin vaikuttava hevostenkäsittelyn haara ei ainakaan vielä ole vakuuttanut minua ihan niin suuresti kuin etukäteen kuvittelin? Vai siitä että en ole saanut työkalupakkiini vielä kovinkaan montaa työkalua kotiinviemisiksi? Vai siitä, että tarvitsen jossain kohtaa toisen mulberon, jotta Muulilla olisi oma pieni muuliystävä?


Kerron helpoimmasta, eli viimeisestä kohdasta. Märehdin muut kohdat (jos ne ovat edes ajankohtaisia enää huomenna) kurssin päättymisen jälkeen.

Hutkon laama- ja eläintilan emäntä Anu osallistui kurssille muulinsa Ollen kanssa. Olle on 14-vuotias tamma Hollannista, mutta Anun saamien tietojen mukaan se on syntynyt Ranskassa. Sen säkäkorkeus on n 120 cm ja se on kaunis musta ja sillä on pilkulliset sukat joka jalassa. Sen karva on upea ja kiiltävä ja häntä on pitkä.

Ollen ongelma on se, että sitä on joskus aiemmassa elämässään käsitelty huonosti ja se vierastaa uusia ihmisiä ja äkkiliikkeitä. Sillä on kuitenkin myös ratsastettu ja ajettu. Ollen omistajalla ei ole hevostaustaa joten hän tuli kurssille opiskelemaan lisää hevostenkäsittelystä. Heillä on kyllä ollut pari aasia jo pidempään, mutta kuten Muuliprojektistakin voi lukea, muulit ovat ihan eri planeetalta.



Olle saapui kohteeseen vasta perjantaiaamuna ja muulit haistelivat pikaisesti kaltereiden läpi ennen kuin Olle laitettiin Muulin vastapäiseen karsinaan. Muuli tajusi heti että tämä on hyvä tyyppi ja jopa hyppi karsinassa pystyyn (!!) etuseinää vasten. No, nopeasti se rauhoittui ja sitten olikin jo muulien vuoro siirtyä vuorotellen maneesiin. Ne olivat loppupäivän karsinoissaan ihan rauhassa kunnes kuuden maissa ensimmäisen kurssipäivän päätteeksi laitoimme ne samaan tarhaan, jossa ne asuivatkin kurssin loppuun asti yötäpäivää. Muulihan on ollut ulkona 247 näin kesällä ja Olle asuu pihatossa. Tarha oli siis ihan superhieno juttu kun se järjestyi!

Ja on sanomattakin selvää että muulit varmasti arvostavat yhteistä muuliaikaa!
Kuvasin kännykällä yhteenlaskun mutta mitään radikaalia ei tapahtunut. Muulit ignoorasivat toisensa "täysin", siis tiedostivat kyllä toistensa olemassaolon mutta välttelivät toisiaan hyvin smoothisti. Silminnäkijöiden mukaan Muuli oli ajanut Ollen pois olkikasalta jo ensimmäisenä iltana, joten lauman nokkimisjärjestys oli selvillä ilman kahinoita.



Tänään tulin tallille hyvissä ajoin kuvailemaan tarhassa olevia muuleja. Pidän niiden tarhasta tosi paljon, vaikka siellä on paljon kiviä. Pohja on monipuolinen, pitää katsoa jalkoihinsa ja tarha on tosi suojassa. Muuli oli edelleen pomo mutta Ollen kanssa lähestyttiin kovasti, kauralla oli osuutta asiaan.
Tänään kurssin jälkeen kun Tiitu (Pienistä unelmista totta-blogi) tuli katsomaan Muulia oli Olle jo todella avoin, siis niin avoin että parkkeerasi meidän väliimme seisomaan. Siis siihen asti kun Muuli tuli ajamaan sen pois.

Tiitu otti minusta ja muuleista tosi kivoja yhteiskuvia!



Mitä postauksen aloitukseen tulee niin kunhan elämä on edennyt siihen pisteeseen, että asumme paikassa, johon voi ottaa Muulin kotipihaan (aktiivipihattoon), niin sen kaveriksi ei tulekaan mitään isoa aasia vaan tietenkin toinen mulbero! Näin parivaljakko on edes jossain määrin tasaväkinen verrattuna muihin mahdollisiin yhdistelmiin (aasi ja muuli tai hevonen ja muuli). Muulihan ei periaatteessa ymmärrä olevansa muuli, sen mielestä lajikumppanien pitää muistuttaa sen emää, oli se sitten hevonen tai aasi.

Mutta ainakin nämä kaksi muulia tuntuvat olevan vahvasti samalla aaltopituudella!
Lue lisää

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Muulin kurssiviikonloppu Riihimäellä alkoi jo tänään

Kauan odotettu hollantilaisen Piet Nibbelinkin kurssi starttaa huomenna Riihimäellä, mutta Muulin kuljetimme kohteeseen jo tänään. Minusta on kiva kun eläin pääsee asettumaan aloilleen etukäteen eikä aleta heti saapumisen jälkeen hommiin. Tai no, eläinhän ei tiedä että täällä ollaan vain käymässä, Muuli todennäköisesti panikoi tälläkin hetkellä että miksi tässäkin paskassa mestassa tarjoillaan lähinnä olkea.

Ei vaan, Muuli asettui karsinaan syömään saman tien ja stressaantunutta päänviskomista ei tapahtunut ollenkaan! Tai tapahtunut ainakaan sen kolmen tunnin aikana, minkä minä olin kohteessa. Minulla ei ole pikku-eetä, joten mieheni joutui taas muulikuskiksi. Hänellä oli kuitenkin menoa heti Muulikeikan jälkeen, joten ajoimme tallille peräkanaa omilla autoillamme.

Tai ei ihan peräkanaa. Meidän molempien navigaattorit neuvoivat meidät liian aikaisesta liittymästä pois moottoritieltä ja mieheni ajoi tallille vielä täysin eri suunnasta kuin minä. Ja sitä Valiolle tehtyä uutta Meijerintietä ei muuten ole ollenkaan Googlemapseissa.

Kurssi tapahtuu Herajoen ratsastuskeskuksessa, joka on yksityistalli. Talli on kuitenkin "erikoistunut" lusitanoihin ja WE-ratsastukseen ja tallilla käy Portugalin kovin WE-ratsastaja Miguel da Fonseca pitämässä kursseja useasti vuodessa! Tallinomistaja, Pirjo, kehui omistavansa yhdeksän hevosta. YHDEKSÄN?! Ne kaikki ovat lusitanoja. Siitä on osa kyllä myynnissä.

Muulihan liittyy etäisesti lusitanoihin, sillä muulin emä on P.R.E ja se on melkein kuin lusitano. Lusitanot ovat siis Portugalista ja PRE:t Espanjasta.

Takaisin aiheeseen. Muuli purettiin kentällä ja vein sen valokuvaushetken jälkeen karsinaan. Kurssille on tulossa toinenkin muuli (!!) ja näille saatiin vastakkaiset karsinat niin ne voivat äännellä toisilleen. Saamme myös lainata yhtä tarhaa jotta muulit pääsevät muuleilemaan. Tämä toinen muuli, Olle, tulee vasta aamulla, joten tämän yön Muuli jäi katselemaan kaunista kiimaista kimoa vastapäisessä karsinassa. Tallilla käy nimittäin kuhina kun pari lusitano-oria panee parastaan. Toinen niistä oli muuten todella kuumana Muuliinkin!



On muuten taas todettava kuinka maailma on pieni. Tämä Herajoen talli ei ole itselleni ihan vieras, sillä kaverini hevonen asusti siellä ja olen käynyt tallilla mukana muutaman kerran. Yhtä ponia vuokrasin sieltä maastoon muutaman kerran ja tapasin sen omistajan livenä ensimmäistä kertaa tänään. Olemme siis kommunikoineet lähinnä Facebookin välityksellä ponin liikutukseen liittyen. No mutta siihen maailman pienuuteen. Herajoen tallinpitäjä on omistanut aikaisemmin sen tallin, jossa Muuli nykyään asuu. Hänen on pitänyt jo pitkään tulla katsomaan vanhaa talliaan ja Muulia, mutta jos pyörittää isoa yksityistallia, ei sieltä ihan tuosta vain lähdetä kylille.

Tallilla asustaa myös Anselmi, jonka omistaja Saara kirjoittaa hevosestaan blogia. Olen lukenut blogia siitä asti kun tajusin että se on "tutulta" tallilta. Luen nimittäin mielelläni sellaisia blogeja, joiden kirjoittajat tiedän tai tiedän jotain siitä hevosesta tai tallista. Tein varmasti hienon ensivaikutelman kun ensin etsin Muulille ruokaämpäriä lainaan ja sen jälkeen tarvitsin vielä paperia, jolla merkkaan sen ruuat. Saara auttoi molemmissa ongelmissa! Anselmi ja Saarakin osallistuvat Pietin kurssille.

Eikä tässä vielä kaikki. Kun juttelin tallinomistajan kanssa, kuuluu käytävältä että "Kaisa, mitä sä täälä teet?". Entisen hevoseni entinen hoitaja käy tällä tallilla vuokraamassa hevosta! Olemme toki nähneet tässä välilläkin kun meillä oli yhdessä vaiheessa vuokra/hoitohevoset samalla tallilla.
Kävimme Oonan kanssa taluttelemassa hoidokkia ja Muulia kentällä.

Kentän vieressä tarhassa ollut lusitano-ori Fundador kävi muuten todella kuumana kun näinkin hottis muulineiti käveli sen silmien edessä kentällä. Muuli esitti täysin coolia eikä flirttaillut ollenkaan. Muuli otti mestat haltuun myös piehtaroiden. Se kävi aika nopeasti, Muulilta vain pettivät jalat alta ja sitten se sätki hiekassa vaikka kuinka kauan. Ja ylösnousemuksen jälkeen vielä toisen kerran, oikein antaumuksella. Herajoen kenttä ja maneesi ovat luonnonpohjat ja sellaista ihanaa hiekkalaatikkohiekkaa.
Kuvat: Oona Virtanen


Ulkona talutin Muulia koko ajan niin, että pidin naruriimusta kiinni koska kenttää ei ole aidattu enkä kaivannut elämääni moottorieillä laukkailevaa muulia, mutta jo kierroksen jälkeen se rentoutui ja laski päätään ja loppuvaiheessa se pää oli ruohonjuuritasolla ja suu hamuili jatkuvasti vihreää.

Liioittelin alussa Muulin menyyn kanssa. Otin sille kaksi kuivaheinäpaalia mukaan, joten se saa kuivaheinää enemmän kuin "kotona" saisi. Eli ei se ihan pelkällä oljella tule elämään vaikka otin sitäkin kaksi heinäverkollista mukaan varmuuden vuoksi. Mistäs mä tiedän kuinka paljon kurssi Muulia tulee verottamaan.


Kysyin tallilaisilta että miten minun kannattaisi valmistautua tähän kurssiin. Sain ohjeeksi vain että nukkumalla hyvin, sillä päivät sisältävät niin paljon uutta asiaa että on pakko pysyä skarppina. Nyt onkin sitten jännä että miten uni tulee kun näin kesälomalla on tullut valvottua yhteen tai kahteen ja nukuttua aamulla ainakin kymmeneen. Huomenna herätys on seiskalta. Sattuu ajatuskin.
Lue lisää

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Huutokauppa Palsanmäki nähty ja koettu -vlog

Vierailimme mieheni sukulaisten kanssa Hirvaskankaalla kesälomalla. Hirvaskangas on pieni tuppukylä, mutta se sijaitsee kaikeksi onnekseen ihan nelostien kupeessa, joten sen ohi ajaa perjantaisin todella paljon mökkiläisiä. Täällä sijaitsee telkastakin tutun Aki Palsanmäen koti ja samalla huutokauppa. Huutokauppa järjestetään kesäaikaan joka perjantai 18.00 alkaen. Tavaroiden näyttö alkaa 16.30, mutta tavarat voi katsoa diaesityksenä myös netistä etukäteen.

Huutokauppapäivä ei säänsä puolesta sattunut kohdallemme kovin kauniina. Vettä alkoi sataa ihan kunnolla jo ennen kohteeseen saapumista. Ajattelin että sade karsisi osallistujat minimiin. En tiedä kuinka paljon noissa yleensä käy porukkaa, mutta pihalle ei olisi juuri enempää ihmisiä mahtunut.


Saavuimme kohteeseen juuri puoli viiden maissa, jolloin tavaroiden näyttö alkaa. Saimme auton parkkipaikalle pienen matkan päähän ja kävelimme muutaman sata metriä paikan päälle. Aivan Palsanmäen talon vieressä oleva parkkipaikka oli ihan täynnä ja tien laidassakin oli jo autoja parkissa.
Huutokauppahalli sijaitsee Akin ja Helin talon alakerrassa, autotallissa. Toisessa päässä on kahvila ja toisesta päästä löytyivät tavarat. Ulkona teltasta myytiin myös kahvia, pullaa ja makkaraa sekä fanituotteita.

Jonotimme suomalaiseen tapaan ensin katsomaan tavaroita ja sen jälkeen pullaa. Palsanmäen oma pulla, rähmäpulla, tehdään yksinoikeudella vain tänne. Ostimme tietenkin sellaiset.
Myytävät tavarat oli numeroitu ja ne olivat pöydillä hyvin esillä. Niitä pääsi hiplaamaan ja ennakkosuosikkini, kilikilikello, olikin pyöritettävää mallia, joten en ollut siitä enää kiinnostunut. Budjettini sille oli 30 euroa, mutta nekin rahat säästyivät.


Vettä satoi koko ajan ja Kingslandin sadetakki alkoi liruttaa vettä jaloilleni. Se ei ole kovin pitkää mallia. Odottelin huutokaupan alkuun asti ja kuulin että kuparipannu huudettiin 210 eurolla. Myös meidän porukastamme huudettiin sille hintaa, mutta onneksi sen sai joku muu. Poistuin paikalta varttia yli kuusi ja väkeä marssi edelleen kohti huutokauppaa. Nyt tiet olivat ihan täynnä autoja!


Telkkasarjaa ei tällä kertaa kuvattu, mutta olihan tämä tietynlainen kokemus. En ole sarjaa juurikaan seurannut, mutta moni kertoi että huutokauppahalli ja piha näyttivät telkassa paljon isommilta kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Tavarat vaihtoivat hintaa todella korkeilla summilla, kirpputorista tai tori.fi:stä saisi varmasti halvemmalla samoja esineitä. Mutta onhan huutokaupassa se oma juttunsa

Tunnelma välittynee tekstiä ja muutamaa kuvaa paremmin alla olevasta videosta. Kanssani puhumassa on mieheni serkku, Riitta-Liisa.


Lue lisää

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Yritin kuvata opetusvideota mm. positiivisesta vahvistamisesta, epäonnistuin

Sain blogiini ihan hiljattain postauspyynnön siitä, että miten olen totuttanut Muulia eri asioihin. Se kun ottaa pressut ym jutut melko hyvin vastaan nykyään. Olen julkaissut aiheesta videoita, kuvia ja tekstiä mutta sellaista koonti- tai ohjepostausta en ole tehnyt. Ajattelin viedä tämän ihan nextille levelille ja kuvata oheen myös videon. Ei minulla ollut tosin kuvaajaakaan, joten asia oli pakkokin videoida.

Ja kyllä tiedän että olen joskus avautunut että Muuliprojekti ei todellakaan anna mitään ohjeita Teidän rakkaiden eläintenne kouluttamiseen, mutta tästä aiheesta jopa minä kuvittelen tietäväni sen verran, että pystyn kuvaamaan videot ja selittämään asian kansantajuisesti.
Suunnitelmani hioutui seuraavanlaiseksi:

Laitan kentälle kolme erilaista tehtävää. Ensimmäisestä lähetän Muulin yli. Tarkoitukseni on että se ei kerrasta mene, jolloin joudun jumppaamaan sen kanssa negatiivista vahvistetta käyttäen. Eli Muulin olo on epämukava kaukana tehtävästä ja mukava lähellä tehtävää. Se saa siis olla rauhassa kun se tutkii tehtävää tai kokee sitä tai menee jopa yli.


Toisen tehtävän yli/läpi johdattelisin Muulin posiviitista vahvistetta käyttäen, eli odotan hiljaa vieressä että jotain tapahtuu ja kun tapahtuu, kehun ja annan kauraa. Tämän jälkeen jään paikoillani odottamaan seuraavaa liikettä Muulin taholta.

Kolmannen tehtävän oli tarkoitus näyttää sitä, miten itse toimin melkein aina. Sekoitan näitä menetelmiä siis hyvinkin sujuvasti. Eli lähetän Muulin jonkin asian yli ja kun se menee, annan lisäksi kauraa.

Aloitin negatiivisella vahvistamisella, koska kauran kanssa Muuli menee valitettavasti kauramoodiin, eikä sitä voi enää kehua yhtään. Kun nimittäin sanon "hyvä" se alkaakin tarkoittaa Muulille kauran antamista. Pitäisi tosiaan olla naksutin, jolloin eläintä voisi kehua sanalla "hyvä" muulloinkin.
Lopulta en päässyt käyttämään tasan mitään vahvistamista, koska esteeni eivät selvästi olleet yhtään haastavia Muulille. Pehmopuomieste oli vielä käytössä ihan ensimmäistä kertaa, Muuli ei ollut edes haistellut sitä ennen tätä!

Kokosin harjoituksista kuitenkin videon puheraidalla ja kaikella! Tekstitystä en tällä kertaa jaksanut siihen lisätä, sori! Kunhan keksin jotain tarpeeksi pelottavaa, saatan saada postauksen toteutettua alkuperäisellä idealla. Tai sitten etsin videoarkistoista esimerkkivideot.


Mietin tässä mielessäni, että kumpikin tapa (positiivinen ja negatiivinen vahvistaminen) on ihan yhtä toimiva. Usein kuulen (ja olen itsekin ajatellut) että mitäs jos ei sattunutkaan porkkanat mukaan.. Mutta kun sitä tarpeeksi paljon tekee ja siedättää eläintä erilaisiin asioihin ja tekemiseen, tulee siitä sille niin vahva rutiini ettei se tarvitse herkkuja.

Samoin negatiivisen vahvistamisen kanssa. Kun Muuli on ylittänyt tarpeeksi alustoja ja sietänyt selässään erilaisia asioita, on ihan sama mitä minulla loppupelissä on kädessä. Se on huomannut ettei se kuollutkaan ja että omistajalla nyt sattuu olemaan jotain kädessä. Eli en joka kerta joudu vääntämään sen kanssa että astutaanko alustalle vai ei.

Alussa pressun päälle asteleminen on aina eri juttu eri puolilla kenttää. Eli kun pressu siirtyy toiseen paikkaan tai on taiteltu eri kokoiseksi, se on Muulille ihan uusi juttu ja aloitetaan alusta. Mutta pikkuhiljaa pressusta tulee ihan okei, vaikka se olisi millaisessa mytyssä.
Lue lisää

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Äkkikäännös aidalla ja muita ongelmia paratiisissa

Muulin ratsastuskoulutus on taas edennyt ja kuten odotettavissa oli, tämä ei todellakaan ole pelkästään nousujohtaista. Ilman meidän talliporukkaa, ja varsinkin tallinomistajaa, olisin jo nauttimassa Muulia Las Mulas -viinin kera. Sen verran epätoivoisesti olen nimittäin sitä eläintä katsellut.

Lähdetäänpä vaikka siitä, että selkäännousut ovat tuottaneet oikeasti päänvaivaa. Ja ne olivat pitkään se helpoin osa ratsastusta. Muuli siis seisoi oikein hienosti paikoillaan ja päästi kuskin selkään. Tälläkin hetkellä se päästää kyllä selkään, mutta ennen sitä se pyörii ja hyörii eikä seiso paikoillaan jakkaran vieressä. On ihan sama, että tuleeko ratsastaja jakkaran kanssa viereen vai talutetaanko Muuli jakkaralla odottavan ratsastajan viereen, yhtä haasteellista.

Olen jumpannut tätä Muulin kanssa keskenäni, on ollut taluttaja, avustaja ja sitten on tietenkin jumpattu Muulin stunttikuskin kanssa. Ja lopulta selkään pääsee helposti, mutta ihan joka kerta sessio alkaa siitä, että seisotaanko paikoillaan.

Selkään on siis aina päästy, mutta siihen on saattanut mennä hyvinkin paljon aikaa. Se hetki kun ratsastaja sinne kiipeää, ei ole ongelma. Muuli ei siis pelkää asioita selässään tai yläpuolellaan. Se ei ragoi selän paineluun eikä ratsastuksessa vaikuta kipeältä selästään, joka voisi selittää tällaista käytöstä. Varmasti Sinä, rakas lukijani, olisit jo vienyt Muulin klinikalle kokovartalokuvauksiin, mutta minä en, ainakaan vielä.

Kokoan tästä materiaalia erilliseen postaukseen ja toivon että ennemmin kuin myöhemmin tilanne ratkeaa parhain päin.

Toinen ongelma ilmeni ihan parilla edelliskerralla. Vasemmassa kierroksessa Muuli tekee aidalla äkkikäännöksen ja vaihtaa suuntaa. Laukassa yleensä. Ihan hirveen kiva. Oona on kyllä ollut melkoinen apina, kun on pysynyt selässä ja oppinut jo ennakoimaan mitä tulee tapahtumaan. Näin se kai on, että nuorilla on yleensä toinen puoli heikompi, ja nyt se on ainakin laukassa vasen kierros. Vasen laukka oli alussa se parempi.

Kokoan tästäkin oman erillisen potauksen jos homma lähtee ratkeamaan. Koska en itse ratsasta videolla, en halua ihan tietoisestikaan laittaa mitään "blooperseja" kun selässä on toinen henkilö.
Mitä tulee hyviin juttuihin, niin niitäkin toki on. Muuli seuraa hienosti kuolainta ja varsinkin ravikahdeksikolla ja ympyrällä se taipuu hienosti sisään. Ei siis tietenkään koko aikaa mutta yhä enemmän ja enemmän. Kieli tekee helikopteria vähemmän ja korvat ovat pidempiä aikoja kerrallaan rennot.

Rennosti sivuilla heiluvista korvista näkee muuleista todella selvästi, milloin ne ovat liikkeellä rennolla fiiliksellä. Satulan ja kuolaimet Muuli antaa laittaa kuin olisi aina toiminut ratsuna.

Olen saanut Muulin kanssa tallilta ihan uskomattoman määrän tsemppausta ja uskoa siihen, että hyvä siitä vielä tulee. Ja kertomuksia siitä, kuinka heidänkin nuorensa oli sellainen ja tällainen kun ratsun uraa aloiteltiin. Ja vielä vanhempanakin teki sitä ja tätä. Nykyään kun kaikki kulissit kiiltää, niin ainakaan netissä ei kukaan omalla nimellään kerro vaikeuksia. Nuoret hevoset ovat niin superrr ja tekevät kaikki uudet asiat niin, kuin olisivat tehneet niitä koko pienen ikänsä.

En voi mitenkään uskoa että kaikki hevoset ovat olleet viilipyttyjä ja etteivät ne ole nuorena koikkelehtineet niin, että kuski olisi pudonnut, tai ollut vaarassa pudota. Mutta ei näistä paljoa huudella. Ja koska näistä ei puhuta, tuntuu jokainen epäonnistuminen ja alamäki niin kovin isolta ja ylitsepääsemättömältä.

Mutta onneksi meidän tallilla on kohtalotovereita, ei tätä lajia muuten jaksaisi!

Lue lisää

torstai 20. heinäkuuta 2017

Varsan syntymä on onni, joka joskus otetaan liian pian pois

Kuten olen kertonut blogissani, aloitimme Tukkilan tilan kanssa tänä kevään aasiretket lähiympäristöön. Olen siis melko tiheästi vieraillut Tukkilassa aasien merkeissä. Eräs tilan aasi, Lotte, oli tänä kesänä ainut tiine tamma. Tilalla on oma ori, joka astui tammoja viime kesänä mutta vain yksi niistä tiinehtyi. Loten varsaa odoteltiin siis kovasti. Koska aasi kantaa yleensä vuoden, mutta kantoaika voi heittää useillakin viikoilla, on laskettua aikaa vaikeaa arvioida.

Postauksen kuvat ovat sunnuntailta, kun varsa ja Lotte pääsivät ensimmäistä -ja viimeistä- kertaa ulkoilemaan.
Mutta kun tissit alkoivat täyttyä ja Loten olo muuttua tukalaksi, se siirtyi sisätiloihin. Asiassa oli sellainenkin ongelma, että Lotte onnistui saamaan kaviopaiseen hieman ennen varsomista. Kengittäjä puhkaisi paiseen ja se oli jo parantumassa, mutta ontumisen takia Lotte joutui karsinalepoon.
Varsa syntyi sitten karsinaan iltapäivällä viime viikon perjantaina. Se oli väriltään musta ja ori, ensimmäinen aasiorivarsa, joka Tukkilaan oli syntynyt. Orivarsa oli hyvin odotettu, sillä tilan ori, Aatu, oli kovasti seuraajan tarpeessa.

Olin itse viettänyt perjantain Kotkassa ja Kouvolassa ja kun ajoin takaisin kotiin Porvoon moottoritietä pitkin, päätin poiketa Tukkilaan katsomaan varsaa. Kello näytti yhdeksää illalla.
Tallista löytyi Lotte, varsa ja tilan isäntäväki. Menossa oli varsan pelastamisoperaatio tuttipulloineen ja liityin mukaan. Varsa oli ollut kovin heikko eikä päässyt itse ylös. Lotte ei myöskään ollut kovin äidillinen eikä komentanut varsaansa ollenkaan tissille. Lotte suhtautui onneksi hyvin positiivisesti lypsämiseen ja antoi varsan kyllä touhuta nisiensä kimpussa. Varsa ei vain millään imenyt suoraan tissistä vaikka tuttipullosta se joi ahnaasti.

Alla oleva näky minua siellä odotti.


Laitoimme muistiin, että varsa saatiin juomaan noin 50-60 millilitraa per tunti. Se kakkasi siinä myöhäisillan aikana ensimmäisen kerran, sain senkin tallennettua. Lähdin kotiin kahdentoista maissa yöllä.


Lauantaina kuulin että varsa oli voimistunut sen verran, että se pääsi itse ylös ja se alkoi imeä itse myös nisää. Hienoa edistystä!


Sunnuntaina olin itsekin paikalla ja varsa joi edelleen itse. Nappasin yllä olevan kuvan sunnuntaiaamuna. Lotte ja varsa tuotiin myös hetkeksi pihalle jaloittelemaan ja ottamaan aurinkoa. Varsa asteli menemään pikkuisia askeleita. Meno oli hyvin huteran näköistä ja kavioissa oli vielä pehmosuojatkin paikoillaan. En ole nähnyt näin nuoria aasivarsoja koskaan, mutta tällä näytti olevan hyvin kapea rintakehä. Jalat nyt olivat vänkyrät, mutta varsoilla usein on. Ne kyllä oikenevat ajan kuluessa.

Tässä kohtaa nappasin tämän postauksen kuvat. Varsa oli aivan ihana, se tepsutteli luokseni muutaman kerran, kun menin kauemmas ottamaan kuvia. Nisää se etsi kovasti ihmisiltäkin, mutta ohjautui jo hyvin itsenäisesti tissille. Lottea kiinnosti erityisesti syöminen, joten siitä oli pidettävä riimusta kiinni ettei se lähtenyt hortoilemaan mihin sattuu.

Aasivarsat ovat kyllä hyvin itsenäisiä ja reippaita heti syntymästään asti, tai sitten se johtui siitä että varsaa oli käsitelty normaalia enemmän tuttipullotouhujen takia. Se katseli ympäristöään suurella mielenkiinnolla ja haisteli ruohoa.

Ulkoilun jälkeen varsan kunto heikkeni nopeasti eikä se enää päässyt ylös imemään. Kävin itsekin nostamassa sen tissille pari kertaa päivän aikana. Jouduin kannattelemaan sitä koko ajan, se ei ollenkaan seissyt omilla jaloillaan. Se kuitenkin imi koko ajan, joten toivoa ei vielä menetetty.

Isäntäväki juotti varsaa illan ja yön tuttipullosta ja nosti sitä tissille. Varsa heikkeni silti ja valitettavasti kuoli. Se eli kolme päivää. Vaikka tamma ei vaikuttanut kovin äidilliseltä, pyöri se normaalia enemmän ihmisten perässä varsan kuoleman jälkeen. Kuolleen varsansa kanssa se sai viettää niin kauan aikaa että se ymmärsi sen kuolleen. Se on tärkeää jos tammalta kuolee varsa, ettei varsaa vain viedä hei pois ja jätetä tammaa huutamaan sen perään.






Lue lisää

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Kauan se kestikin, mutta nyt minulla on rento muuli myös harjauksessa

Olen jauhanut blogissa runsaasti siitä, kuinka on tärkeää että Muuli toimii hyvin arjen asioissa, eli se antaa kiinni, kulkee talutuksessa ja sen voi harjata ja hoitaa muutenkin. Noissahan se on toiminut jo pitkään "ihan ok", mutta silti ajoittain se on aika varuillaan eikä ole niin rento kuin toivoisin. En ole asiaan sen enempää kiinnittänyt huomiota, sillä olen toivonut että aika ja rutiinit hoitavat tehtävänsä. Muulilla tuntuu nimittäin kestävän todella pitkään ennen kuin joku uusi asia on sille niin tuttu että se rentoutuu.

Muuli siis hyväksyy esimerkiksi pressun selkäänsä aika nopeasti, eli seisoo paikoillaan eikä tunnu siltä että se valmistautuu koko ajan lähtemään karkuun. Hevosta tai muulia ei pitäisi muutenkaan työstää jos se on pakoreaktion rajoilla. Muuli on siis ihan ok, se ottaa kauraa ja seisoo ja kävelee pressu selässään. Siitä kuitenkin näkyy, ettei se rentoudu.

Muuli ei noin muutenkaan ole mikään rentoreiska. Tarhassakin se on aika valpas jos jotain tapahtuu jossain, vaikka siellä se ottaakin usein pitkiä päikkäreitä kyljellään nukkuen. Se on muuten muuleille ja aaseille ihan normaalia, jos hevonen nukkuisi makuullaan niin paljon, kuljettaisi omistaja sen varmaan klinikalle.
Muulin peseminen pesukarsinassa on vielä aika kaukana rennosta Muulista, mutta ehkä kymmenen vuoden päästä tämäkin onnistuu. Ritilän tai seisovan veden päälle se ei todellakaan astu. Jos haluan sen toiselle puolelle, on minun harjattava vesi ensin pois jotta Muuli voi väistää toiselle sivulle. Muulin peseminen sienen kanssa on muuten sille täysin ok, vesikarsinassa peseminen ei ole.

Harjaus on "arjen askareista" yksi yleisimmistä. Vielä aiemmin keväällä Muuli väisti aina askeleen verran sivulle kun olin kävellyt sen toiselle puolelle ja aloitin harjaamisen kaulalta. Jokin aika sitten huomasin ettei se enää väistäkään vaan se seisoi hienosti paikoillaan. Se ei enää haistele harjoja tai kiinnitä niihin muutenkaan mitään erityistä huomiota.

Kuvasin toukokuussa 2016 (Muulin oltua Suomessa kolme kuukautta) videon, jossa harjaan sitä edellisen tallin käytävällä. Harmikseni kuvasin sen melkein kohtisuoraan edestä, mutta siitäkin näkee kuinka ylhäällä Muuli pitää päätään ja kuinka se nopeasti siirtyy alta pois. Tuolla videolla pystyin ensimmäisen kerran kävelemään sen takaa ilman että se singahtaa eteen. Tuosta näkee muuten helposti mitä tarkoitan sillä pienellä väistämisellä, se väistää takapäällä aina hieman pois päin minusta.

Videolta voi myös katsoa sitä, kuinka usein kehun Muulia ja annan sille kauraa. Ja kuinka kaukana seison siitä kun harjaan sen häntää.


Kuvasin uuden vastaavanlaisen videon aiemmin tässä kuussa. Laitan siinä Muulia kuntoon puomilla. Siinäkin tapahtuu eräs asia ihan ensimmäistä kertaa, puen Muulille suitset päälle ei-aidatulla alueella niin, että Muulikin on vapaana. Halusin nimittäin saada naruriimun alta pois, jolloin Muuli oli pakko vapauttaa puomilta. Se peruuttaa vielä hieman kun saa suitset naamalleen, mutta suhtautuu melko hyvin korvien survomiseen suitsien sisään.

Tällä videolla liikun paljon lähempänä Muulia ja harjaan hännänkin ihan sen takana, koska se ei ole koskaan yrittänyt monotella minua. Jos se jotain tekee, on sen suunta ihmisestä pois päin.
Satulaa ja juoksutusvyötä se väisti todella paljon, mutta nykyään seisoo hienosti paikoillaan. Ehkä vanhat satulat (lännensatula ja wintec) olivat sen mielestä huonoja ja tämä nykyinen Freeform on sen mieleen. Tai sitten se on vain tottunut satuloimiseen, mistä näitä tietää.

Rentoutumiseen palatakseni, vielä on matkaa siihen että Muuli seisoisi puomilla silmät puoliummessa ja pitäisi päätään alempana, mutta toivon että sekin ajan kanssa tulee. Tämä rentoutumisen taso on tällä hetkellä hyvä.


Jaoin yllä olevan videon Facebookissa jo aiemmin ja pyysin kiinnittämään huomiota yös vaatteisiini. Alensin nämä Superdryn collarit tallikäyttöön ja jo niissä on maalitahroja. Melko pitkään esiinnyin tallilla aina ratsastushousuissa vaikkei tarkoituksenani ollut todellakaan ratsastaa, nykyään en jaksa kiskoa niitä päälle ellen ole menossa selkään. Kengät ovat jotkut Sievin työkengät, oikein mainiot tallikengät.

Pesin Muulin tosiaan viime viikolla ja ehkä osa kuolleesta talvikarvastakin irtosi. Tasoitin harjaa hieman, sekin on ohentunut, eli osa harjastakin on "talvikarvaa". Kauniisti se kiiltelee, mutta viime kesänä se oli tummempi. Kuvassa se kuiskii päällään paarmoja.
Lue lisää

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Kissakin on valokuvauksen arvoinen

Hevoset pääsevät yleensä ainakin kerran elämässään astetta paremman kuvaajan muistikortille, ainakin jos ne kisaavat. Koiria kuvataan luultavasti seuraavaksi eniten (lähde: mutu) ja ne onkin helppo viedä studioon kuvattavaksi. Mutta entäs kissat? Rotukissapiireissä kuvaajan kameraan saattaa päästä näyttelyissä, kissanäyttelyitä kiertää nimittäin useampikin taitava kuvaaja. Ja ihan ilmaiseksikin. Tessa.lv pystyttää näyttelyihin usein oman studionsa ja kuvien hinnat ovat erittäin kilpailukykyiset.

Kaikki kuvat ovat Suvililja Photographyn käsialaa, kiitos!

Mutta entäs ne kaikki maatilojen urheat hiirikissat ja muut omistajiensa kehräyskoneet? Ne ihan tavalliset maatiaiskissat, jotka toimivat omistajiensa kullanmuruina ja tärkeinä perheenjäseninä? Kyllähän nekin ansaitsisivat päästä kerran elämässään astetta paremman järkkärin ja kuvaajan eteen? Ei nimittäin riitä, että itse omistaa järjestelmäkameran, jolla laukoo sarjakuvauksella holtittomasti sinne päin. Oikea kuvaaja säästelee ruudut oikeaan hetkeen ja antaa viimeisen silauksen kuvankäsittelyohjelmalla.

Ympäristö on tärkeä. Rakastan itse studiokuvia ja haluaisin Muulinkin kanssa toteuttaa vielä joskus mustataustaiset studiokuvaukset. Mutta kun ajattelen kissaa, näen sen ennemmin kuitenkin metsässä tai maalaistalon pihapiirissä. Studiokuvissa tulee eläin komeasti esille, mutta luonto antaa vielä hienomman taustan ja tietenkin monipuolisemman kuvausympäristön. On kiveä, kantoa, puunrunkoa ja erilaisia polkuja.


Omat kissani ovat sisäkissoja, mutta silti näen ne mielummin metsässä "villeinä ja vapaina". Ne ovat käyneet näyttelyissä ja nuoremman kanssa varmaan käydään jatkossakin, joten näyttelyreissuilla tulee mahdollisuus studiokuviin. Tällä nuoremmalla on vain rufismin (ruskean karvan) määrä kasvanut koko ajan eikä se ole enää yhtään niin hohdokkaan valkoinen kuin pentuna. Se hieman syö näyttelyintoa, koska tiedän jo etukäteen ettei Stinde tule koskaan pääsemään paneeliin eli ns finaaleihin. Koiranäyttelyistä poiketen se saa sertin joka kerta (jos ei syö tuomaria ja saa tuomioksi "ei voi arvostella"), koska on todennäköisesti ainoa mustahopea kissa omassa ikäluokassaan. Sertistä ei siis koskaan ole mitään taistelua.

Susanna (Suvililja.net) kävi kesällä koiravalouskurssilla. Hän on kuvannut aiemmin enimmäkseen hevosia, mutta myös koiria. Ja nyt myös kissoja. Koiria ja kissoja on helpointa kuvata, jos ne ovat vapaana. Silloin ihminen tai naru ei tule häiritsemään kuviin. Koiria pystyy käsittääkseni melko helposti myös omistajan toimesta ohjailemaan, mutta kissojen kanssa tämä on yleensä haasteellista. Ja harvempaa sisäkissaa pystyy pitämään vapaana vieraalla maaperällä.

Meidän Jehua kuitenkin voi, koska onhan se superkissa.

Suuntasimme Järvenpään Lemmenlaaksoon, jossa olen muutaman kerran Jehun kanssa käynyt retkellä ja alue on tuttu myös ratsastuksen takia. Lemmenlaaksossa on nimittäin pieni hiekkakuoppa, jonka reunoja olen yhden jos toisenkin kerran laukkaillut ylös. Nykyään siellä on tosin myös frisbee golf -rata, josta kerrottiin etukäteen ettei se häiritse liikkumista. Mutta pari ylämäkeä oli kyllä käyttökiellossa väylien takia.. Enkä tiedä haluaisinko laukkailla montun pohjalla maalin ympärillä muutenkaan. No eipä sitä tarvitse miettä muutenkaan, Muuli ei asu sillä suunnalla.

Jehua voi siis pitää metsässä vapaana. Se tulee perässä, välillä tosin hyvin närkästyneen kuuloisena. Se ei lähtökohtaisesti ammu kuuhun '(tai puuhun) koiria nähdessään, mutta otan sen silti aina kiinni kun koiria näkyy, en nimittäin mene takuuseen koiran turvallisuudesta jos rakki tulee iholle. Lemmenlaakso on melko unohdettu luonnonsuojelualue, joten kuvauspäivänä näimme vain yhden saman koiran kahteen kertaan. Muutama muu ihminen löytyi laavulta ja yksi oli heittelemässä frisbeetä.

Stinde, eli nuorempi kissani, joutuu luultavasti valjastelemaan koko elämänsä, niin hönö se on.
Kiersimme Lemmenlaaksossa kaikki merkittävät paikat, eli pitkospuut, Keravanjoen rannan ja hiekkakuopan. Susanna napsi kuvia ja minä yritin parhaani mukaan ohjata kissoja. Näin tämä toimikin parhaiten kun omistajalla on joku haju siitä, miten eläinten tulisi seisoa kameran suhteen ja kuvaaja voi keskittyä kuvaamiseen. Kun olen kuvaillut kissoja itse ilman avustajaa, on se ihan sattuman kauppaa että mitä tulee, jos mitään ylipäätään tulee.

Tässä vinkkejä, joilla saatat onnistua omissakin kissakuvissa.
  1. Keskity itse kameraan, eli ota toinen henkilö huolehtimaan kissoista. Helpointa on jos toinen ihminen on aviopuoliso tai hyvä kaveri, jonka kissat tuntevat etukäteen.
  2. Ota mukaan kissojen lempinameja ja lempihuiska, joilla niiden huomion saa kiinnitettyä edes sekunniksi ja ne ovat mahdollisesti paikoillaan
  3. Hyödynnä kiviä, kantoja ja puunrunkoja ja pyydä avustaja nostamaan kissa siihen. Kissat pitävät yleensä kivistä ja pysyvät niillä sen aikaa että sarjakuvauksella saa ainakin kaksi kuvaa.
  4. Kissasi on todennäköisesti valjaissa/pannassa ja narussa. Kouluta avustajasi löysäämään naru aina kun kuvaat. Pinkeä naru on ruma, tosin ohuen flexin saa helposti poistettua kuvista.
Kissani ovat abessinialaisia. Jehu on 11,5-vuotias IC&PR FIN*Udun Silver Apricot Njinyi ABY os, eli väriltään punahopea. Stinde on 1,5-vuotias FI*Taiga-Kissat Silver Miio ABY ns eli mustahopea. Nämä hopeaväriset abyt eivät ole kovin yleisiä, abyjen päävärit ovat punainen ja riista, mutta myös sinisiä ja beigejä löytyy. Jehu on punaisen hopeaväri ja Stinde on riistan. Jos joskus hankin "normaalivärisen" abyn, hankin ehdottomasti riistan.














Lue lisää