perjantai 31. heinäkuuta 2020

Muulimenot heinäkuussa 2020

Muulimenot heinäkuussa 2020

Menot

Heinäkuun tallivuokra 400e
Pari satulahuopaa, jalustimet ja ohjat (käytetyt) 52,90
Heppahattujen mittatilauskorvahuppu 50e
Ratsastustunnit 85e
Trailerivuokra Muulimiittiin 50e
Trailerivuokra maastoreissulle 30e
Jodisprii kovettamaan anturoita 43,44
Kisamaksu matkaratsastuskisoihin 43e (näihin en kuitenkaan osallistunut)
Green Stallion elektrolyytti 19e
Heinäverkko ja kärpäsotsapanta 22,38e

YHTEENSÄ 795,72e

Tulot

Myyty Acavallon geelipadi 42,10e

YHTEENSÄ  42,10e

YHTEENSÄ -753,62 e

Kesäisin tuntuu aina menevän enemmän rahaa muuleiluun, tuleehan kesän palkassa aina mukavasti pieni bonus lomarahan muodossa. Satulahuopia ostin käytettynä pari lisää, koska Muulilla on menty enemmän enkkusatulalla ja huovat hikoavat ja likaantuvat niin nopeasti. Olisi ideaalia vaihtaa joka kerta puhdas huopa, mutta niin aktiivinen pesukoneenkäyttäjä en sentään ole. Pesen huovat siis omassa kotikoneessani.

Muulimiitistä mainittakoot, että se oli valmennustuntia lukuunottamatta ihan ilmainen Aasiyhdistyksen jäsenille. Sen takia siitä ei siis tullut kuluja kuin trailerivuokran ja tunnin muodossa.

Kurssisuunnitelmia on muuten heti ensi kuussa, kun Sanna järjestää oman intensiivikarjakurssin, johon kurvailemme myös Muulin kanssa!

Valmentauduttu on! Tässä kuvassa ollaan Virroilla Muulimiitissä.

Lue lisää

sunnuntai 12. heinäkuuta 2020

Muulimiitti 2020 Virroilla! Mukana oli kattava edustus suomalaisia ratsumuuleja, paikalla oli isoista muuleista nimittäin 50%!

Ryhmäkuvan muulimiitistä otti Kaisa Vanhatalo ja kuvassa on Muuli, minä, Teija, Mikko, Hanne, Anu ja Lulle (muuli)
Isoja ratsumuuleja ei Suomessa ole montaa. Jos lasken yhteen tietämäni yli 140 cm korkeat muulit pääsen laskuissani neljään. Näistä yksi on nelivuotias eli vielä ns vaiheessa ja muut kolme on sitten enemmän jo sisällä ratsuhommissa. Kaksi muulia otti osaa viime viikonlopun Muulimiittiin ja hieno viikonloppu meillä olikin!

Olimme Anun (muulinomistaja hänkin) kanssa suunnitelleet muulimiittiä jo pidempään ja alkuperäinen tarkoitus taisi olla se, että menen muulini kanssa hänen luokseen pitkäksi viikonlopuksi ja maastoilemme paljon. No ideathan tuppaavat jalostumaan ja suurentumaan ja ajattelimme että hitto miksei sinne voisi tulla muitakin ja näin tapahtumaa alettiin somessa mainostaa. No muita muuleja tai aaseja emme saaneet paikalle omiemme lisäksi, mutta kolme rohkeaa leiriläistä paikalle kuitenkin saapui ja näin oli miitti valmis.

Jossain vaiheessa muulimiitin nimikin oli laajentunut muuli- ja aasimiitiksi.

Minä lähdin matkaan torstaina heti töiden jälkeen. Hain vuokratrailerin kaverilta, heitin autoon kaiken tarpeellisen ja tarpeettoman ja puolet unohdin ja lastasin Muulin pitkästä aikaa ihan yksinäni, tallilla kun ei ollut juuri sillä hetkellä muita.

Aloitimme neljän tunnin riemuretken neljän maissa, mutta pidimme tunnin pitstopin Tampereella kaverini luona jossa tankkasin kupuni täyteen herkkupitsaa! Tämän ajan Muuli seisoi hienosti tien varressa trailerissa kurkkien ovesta ulos. Se ei ollut edes kuopinut taukomme aikana ja heinäkin oli maistunut.

Perillä Virroilla olimme hieman ennen yhdeksää. Muuli meni suoraan karsinaan, tilan hevoset ja muuli olivatkin jo sisällä karsinoissaan. Paruutin trailerin upeasti L-peruutuksella paikoilleen ja ajoin omaan majoitukseeni reilun kilometrin päähän.

Alla on kuvia perjantailta. Mittailimme muuleja, katsoimme niiden varusteita, harjoiteltiin rivitanssia ja otettiin tietenkin ensimmäinen yhteiskuva. Kuvia otti Teija Jokinen.




Perjantaina leiri sitten virallisesti alkoi. Aamulla laitoimme Anun kanssa muulit yhdessä kentälle tutustumaan toisiinsa. No, siitä ei oikein tullut mitään sillä kahden minuutin pakollisen tutustumisen jälkeen tilan muuli Lulle poistui kentältä laudat rytisten ja Muuli jäi kentälle hoomoilasena ihmettelemään, mihin "kaveri" lähti. Vein oman muulini sitten toiseen tarhaan ja Lulle oli tällä välin hypännyt omaan tuttuun hevoslaumaansa sähköaitoja rikkomatta. Ne eivät sitten tämän enempää viikonlopun aikana toisiinsa tutustuneet.

Leiri alkoi kahdeltatoista muidenkin leiriläisten saapuessa. Ensin meillä oli pieni rivitanssiopetus, joka varsinkin minun oli  painettava tiukasti päähäni. Sunnuntaina minun oli tarkoitus opettaa tämä yleisölle ja minä en todellakaan ole monimutkaisten askelkuvioiden ystävä. No tanssi meni ihan hyvin ja se otettiin tietenkin videolle talteen.

Viikonloppuna syötiin ihan älyttömästi. Anu on työskennellyt emäntänä mm suurlähetystössä, joten ruuissa ei todellakaan ollut mitään valitettavaa! Tuntui että puolet leiristä meni ruokapöydän ääressä, mutta sehän on leireillä tärkeää.

Muuten ohjelmaamme kuuluivat pienet talutusharjoitukset muulien kanssa, Anu oli tilannut pari come-along köyttä USAsta Steve Edwardsin verkkokaupasta. Kyseessä on ohut vahattu köysi, josta sidotaan muulin päähän pikariimu. Muulia talutetaan tällä pikariimulla ja kun riimun turpaosa on tarpeeksi alhaalla, se vaikuttaa muuliin erittäin tehokkaasti. Talutin omaakin muuliani tällä ja ai että se oli kyllä kevyt! Naruun ei tarvinnut tehdä minkäänlaista painetta ja Muuli seurasi älyttömän kevyesti painetta herkästi kuunnellen.

Teimme viikonlopun aikana myös pyöröaitaustyöskentelyä join-upin ja ohjasajon merkeissä. Join-upista selitin kovasti, ettei kyseessä ole mikään maaginen juttu, vaan ihan paineen ja sen poiston käyttöä jolla kerrotaan muulille mitä sitltä halutaan eli kontaktia ihmiseen ja ihmisen luokse tulemista. Ohjasajossa Anu esitteli omaa varustustaan, jossa kuolaimissa on kiinni pienet rissapyörät joissa ohjat sujuvasti liukuvat. Näin erityisesti myötäys tulee heti perille eikä ohja jää laahaamaan ja myötää viiveellä. Ohjatkin olivat kevyet ja pehmeät puuvillaköydet.

Minulla oli myös perjantaina ratsastustunti, jonka piti Riitta Westerholm. Hän saattaa olla bliogin vanhemmille lukijoille tuttu nimi Mäntsälän ratsastuskoulusta ja ja kouluratsastuksen kisakentiltä. Nykyään hän asuu ihan tuon tallin naapurissa ja kuului ns kalustoon.

Irtotunti vieraalta valmentajalta on aina vähän herranhaltuun. Tunnissa ei ehdi omaa ratsastustaan juurikaan muuttaa, mutta teen aina parhaani ja muutan ratsastustani ohjeiden mukaan. Ongelmani tuli ilmi heti alkuun eikä tullut minulle mitenkään yllätyksenä, lonkkani on tosi jäykät enkä pysty avaamaan istuntaani juuri ollenkaan. Sitä siinä sitten treenattiin kaikissa askellajeissa samalla, kun yritin nopeuttaa reaktioitani.

Ratsastin pitkään pienellä kahdeksikolla (suoristus välissä) ja tuntui, että olin koko ajan apuineni myähässä. Lisäksi ulkokäteni seilasi harjamarron väärälle puolelle ja Muuli oli käännöksissä aikalailla hukassa. Lopulta käsi alkoi pysyä paikoillaan ja Muuli ei kurveissa kaatuillut holtittomasti mihinkään ja samalla kun ratsastin paremmin, se myös hakeutui oikeanlaiseen dressagemuotoon. Tämä on tietenkin täysin loogista eikä mitään magiaa, mutta loppujen lopuksi aika pienillä muutoksilla omassa ratsastuksessani sain Muulin rentoutumaan ja myötäämään ja sittenhän se on ihan ilo ratsastaa.

Lopun laukat olivat ilo minulle, Muuli siirtyi laukkaan tosi kevyesti ja ylläpiti sen hyvin varsinkin oikeaan kierrokseen, jonka olen aiemmin kokenut olevan meille vaikeampi. Mutta tällä kertaa vaikeampi olikin vasen.
Ratsastustuntikuvistakin kiitos Teija Jokiselle




Kävimme myös maastossa kerran, mutta se meni vähän plörinäksi koska juuri ratsastustuntini aikana Anu oli ratsastamassa myös omaa muuliaan, mutta muuli peljästyi selkäännousun yhteydessä, Anu lensi siitä sitten maahan ja loukkasi polvensa. Se turposi iltaan mennessä sen näköiseksi, etten ollut varma pääseekö Anu enää satulaankaan, mutta pääsi kyllä.

Lulle oli tosin seuraavana päivänä selkäännoususta vähän sitä mieltä, että voisit ämmä kävellä ja niin me maastoilimme ensimmäiset 45 minuuttia niin, että Anu talutti Lullea ja kysyi välillä, että päästäisikö jo selkään. Lopulta pääsi ja kävimme vielä ihan pienen lisälenkin muulien kanssa.

Lauantaina satoi vettä, joten lauantain kuvasaldo on erittäin olematon. Tässä on kuitenkin muutamia kuvia ohjasajosta. Kuten tuosta toisesta kuvasta huomaa, niin Muuli hakee siinäkin taakse-alas eikä eteen-alas, mikä olisi toivottavaa ja suukin aukeaa automaattisesti, vaikka ohjat olisivat löysällä. Tuo sama toistuu kotonakin ohjasajaessa, mutta työstän asiaa kuolainta vaihdellen ja kuolaimettomiakin käyttäen.

Sunnuntaina muulimiitissä oli ns pääpäivä, eli meillä oli ihan tapahtuma, jota pienimuotoisesti myös yleisölle mainostettiin. Tein parhaani omilla somekanavillani, mutta vierailijat taisivat pääsääntöisesti tulla omilta kyliltä huomattuaan ilmoituksen paikallisessa puskaradiossa. Anu oli panostanut päivään kovasti ja oli hankkinut äänentoistojärjestelmän ja siihen liittyvät vehkeet tori.fi:Stä! Päivän juonsi hänen siskonsa Jaana.

Ensimmäinen ohjelmanumero oli kouluratsastushaaste, jossa ratsastimme kouluratsastusliikkeitä minä Muulilla ja Anu hevosellaan Rokilla. Jatkoa ajatellen juontaja saa kertoa yleisölle, mikä liike on milloinkin työn alla. Nyt hyvin ei-hevosihmisyleisö ei luultavasti tajunnut ratsastuksestamme hölkäsen pöläystä, mutta ei se mitään. Päivän esitykset olivatkin kenraaliharjoitusta tulevaisuutta ajatellen.

Sitten meillä oli vähän lassokisaa, rivitanssiopetusta (jonka siis minä menestyksekkäästi vedin), vaatteiden vaihtoa ja muulibattle. Tämä kisa oli matkittu Yhdysvalloissa "pack scramblestä", jossa muulit vapautetaan isolle areenalle ja muulien omistajat pyydystävät ensin muulinsa ja varustavat ne sitten mahdollisimman nopeasti kuormasatuloihin. Oman jännityksensä tähän lisää se, että jokaisella on kaksi muulia ja yksi hevonen ja kaikki eläimet päästetään areenalle valtoimenaan.

Me emme lähteneet näin villisti liikkeelle varsinkaan, kun Lulle oli poistunut kentältä vieden laudat mukanaan. Lähdimme liikkeelle muuleja taluttaen.

Sain oman muulini varusttua salamannopeasti (olenhan tunnettu siitä, että saavun tallille 10 minuuttia ennen ratsastustuntiani), ratsauduin, ratsastin kahdeksikot tynnyreiden ympäri ja ylitin maaliviivan varmuuden vuoksi kaksi kertaa. Anu oli tällä välin saanut satulan selkään.

Pitkältä tuntuneen päivän jälkeen otimme vielä rakennekuvia Lullesta ja poseerasimme sen kanssa Teijan kanssa. Söimme lounasta ja siirryin siitä pikkuhiljaa talliin pakkaamaan Muulin tavaroita. Lastasin auton täyteen, kävin pakkaamassa omat tavarani majoitustalosta ja hain Muulin kyytiin.

Alla on kuvafiiliksiä sunnuntailta, näistä kaikki toimintakuvat on ottanut Kaisa Vanhatalo ja Lullen poseerauskuvat otti Teija Jokinen.








Pidettiin Muuleille myös rakennearvostelu, Muuli sai II-palkinnon ja Lulle III-palkinnon.


Tässä kaivelen taskusta namia.


Lullen emä on tennessee walking horse. Lulle painoi painomittanauhan mukaan 485 kg ja siinä on tuo 85 kg ylimääräistä. Eli kunhan tyttö laihtuu ja saa habaa, niin se näyttää varmasti ihan erilaiselta!






Jos olisin vielä Tinderissä niin tää kuva olis siellä.

Poniratsastajana minä ja takana Anu hevosensa Rokin kanssa.
Majoituimme muuten upeassa vanhassa hirsitalossa, jonka toinen puoli oli rempattu seitkytlukulaiseksi muovimattoineen ja toinen puoli oli suoraan vuodesta 1918. Melkoinen aikamatka, kun astui paritalona asutun talon toiselle puolelle! Talon omisti nykyään Jaana, joka kertoikin illalla mielenkiintoisia tarinoita talon ja tämän mäen historiasta. Oli mahtavaa päästä näitä kuulemaan!

Kotimatka meni meillä Muulin kanssa nollan pysähdyksen taktiikalla reilussa kolmessa tunnissa. Matkalla alkoi sataa melko kaatamalla ja tallilla vodaa tuli ihan reilusti. Onneksi sadetakki oli käden ulottuvilla enkä kastunut kovinkaan pahasti, kun otin Muulin ulos ja vein tavarat satulahuoneeseen paikoilleen. Lopuksi vielä trailerin siivous ja palautus ja Muulimiitti oli siinä.

Ensi vuonna on varmasti taas miitti, jossain. Olisi mukavaa, jos osallistujia olisi eläintensä kanssa enemmän, mutta tällaisia nämä leirit ovat aina olleet. Joskus on enemmän osallistujia, joskus laatu korvaa määrän, kuten tänä kesänä. Meillä oli tosi hauska jengi ja jutut olivat aika lennokkaita.

Kiitos vielä tätäkin kautta kaikille asianomaisille ja eiköhän me ensi kesänä näissä merkeissä nähdä, jos joku vaan tämän jaksaa järjestää. Me olemme ainakin messissä!
Lue lisää

perjantai 10. heinäkuuta 2020

Nyt ei Muuli enää spookaile turhia, tilasin sille mittatilaustyönä äänieristävän korvahupun Heppahatuilta!

Blogin lukijat ehkä muistavat, että kentän tietyt suorat ovat Muulille hyvin pelottavia paikkoja eikä pelkoa helpota se, että niissä nurkissa viihtyy myös satunnaisesti fasaaneja jotka sopivassa välissä kirmaavat edestakaisin täysin päättömästi. Muulin ratsastaminen on välillä  yhtä tuskaa, kun puolet ympyrästä se rentoutuu ja myötää ja toisella puolella kenttää tuijottaa intensiivisesti kaukaisuuteen valmiina poistumaan paikalta heti, jos jossain rasahtaa.

Käyttäytyminen voisi kertoa myös kivusta, kipeät eläimet ovat enemmän varuillaan ja tarkkailevat ympäristöään enemmän, mutta käyttäytymistä ei ole havaittavissa esimerkiksi maastossa normaalia enempää päinvastoin, maastokäyttäytyminen on vain parantunut kesän edetessä. Kyökkipuoskaroin kipuvaihtoehdon siis pois, varsinkaan kun aiemmin keväällä annettu Antepsinkuuri ja muut vastaavat eivät saaneet Muulissa aikaan mitään muutosta. Sen pakoreaktio on aktivoitunut vain niin monta kertaa tietyissä kohdissa kenttää että se kyllä muistaa ja pitkään.

Kuulin huhuja, että korvahuppu voisi auttaa tällaisia tuulella käyviä ratsuja joten eihän siinä. Aluksi käytin minulla jo pidempää ollutta valkoista ihan ohutta kouluhuppua ja tosiaan, saattoi se vähän auttaa tai ainakin siinä oli jonkin verran lumevaikutusta.

Ajattelin satsata ihan kunnolla, että semmonen äänieristetty huppu olis jees. Katselin itseasiassa itsekin jo kankaita sillä silmällä ja löysinkin tietoa, että äänieristetty materiaali ei ole mitään taikaviittakangasta vaan ihan vaan softshelliä. Mutta omat ompelutaitoni eivät olisi riittäneet kokonaisen hupun tekemiseen.

Olin aikaisemmin tänä vuonna bongannut Instasta @heppahatut. Se on äidin ja tyttären keittiönpöytäbisnes, jossa he toteuttavat kaikki korvahuppuihin liittyvät toiveet. Laitoin heille mittoja Muulin korvista (23 cm), päästä ja vanhemmasta valkoisesta korvahupusta, joka on kyllä ihan sopiva noin muuten. Keskusteltiin hupun väristä ja sain vielä lankanäytteetkin, joista valitsin langan, joka on lähinnä Muulin länkkäpadin väriä. Halusin hupun sopivan siis nimenomaan lännensatulan padiin ja jos totean hupun hyväksi, ostaisin enkkusatulaankin jonkun upean burgundin huovan (en pahoita mieltäni jos joku yritys haluaa meille sellaisen sponsoroida).

Huppua pääsin testaamaan ensimmäisen kerran viime viikonlopun Muulimiitissä! Huppu istui Muulille älyttömän hyvin ja korvat olivat just eikä melkein. Huppu oli käteen aika raskas, olihan korvissa useampi kerros kangasta ja olin velä pyytänyt, että neulos olisi aika paksua, jotta huppu on jämäkkä eikä lepata tuulessa. Ja juuri sellaisen neuloksen Pia oli tehnytkin!

Huppuun olisi saanut toivoa vaikka minkälaista blingireunusta, mutta koska länkkäpädi on hyvin pelkistetty, halusin hupusta samantyyppisen. Sen pääväri on siis viininpunainen ja reunassa on vähän mustaa, kuten padissakin. Mustaa on myös lännensatulan yksityiskohdissa.

Huppu siis istui kivasti päähän ja kiinntiin sen kahdella tarralla korvien takaa kiinni. Se asettui tosi hienosti suitsien alle ja olimme valmiit neitsytmaastoon. Reissun päällä minulle selvisi hyvin pian, miksi monessa hupussa on leuan alla kiristysnyörit, huppu oli niin raskas että kun Muuli ravisteli päätään, meinasi se lähteä kokonaan pois! Ottakaa siis tässä kohtaa huomioon, että Muulilla on niin jättimäiset korvat, että huppu on todellakin painava eikä ihmeä että se lähtee lentoon kun vähän jättikorvia heilauttaa!

Laitoin Pialle kuvia tilanteesta ja hän keksikin heti ratkaisun, pienillä mukana tulleilla nahkanyöreillä saisin hupun kiristettyä paremmin kiinni suitsiin ja se toimikin hienosti! Huppu on siis tavallaan samaan tapaan kiinni, kuin se olisi leukanyöreillä, mutta se on kiinni suitsissa. Sen verran isot kovat Muulilla on, että suitset kyllä pysyvät päässä vaikka Muuli ravistelisi päätään, eli suitset eivät sentään hupun kanssa jää sille tielle. Suunnittelin tuohon jo jotain ihan pientä nappia, jonka voin vain pujottaa suitsiin poskihihnan ja leukahihnan väliin, mutta tällä hetkellä huppu toimii ihan niin, että se on koko ajan kiinni suitsissa. Se on ihan helppo pukea niin eikä tarroja tarvitse availla eikä sulkea.

Muulia ei näissä kuvauksissa juurikaan naurattanut.
No entäs vaikutukset? Muuli on hupun kanssa ollut rento eikä ole spookkaillut ainakaan suuremmin. Ennen tämän postauksen kuvia ohjasajoin Muulia korvahupun kanssa kotikentällä ja se käveli ihan muina muuleina myös kentän pelottaviin osiin, tosin kentällä oli samaan aikaan Muulin tarhakaveri omistajansa kanssa, joten sekin varmasti auttoi vähän. Kolmen käyttökerran perusteella huppu kuitenkin toimii odotetusti, eli Muuli on hieman rauhallisempi eikä kiinnitä kaikkiin pikkuääniin huomiota.

Tarkoitukseni ei ole ratsastaa tämän kanssa maailman tappiin asti, mutta tuulisella säällä otan mielelläni hupun avuksi rentouttamaan sekä ratsua että ratsastajaa.

Huom! Postaus EI ollut blogiyhteistyö, eli maksoin hupusta ihan listahinnan. Seuraavakin on jo suunnitteilla ja siitä tulee pinkki! Tilaaminen onkin helppoa, kun tekijällä on tallessa Muulin taktiset mitat. Pieni muutos kuitenkin tehdään jatkossa, eli korvaosiot saavat olla sentin pidemmät, alla olevissa kuvissa näkyy kun huppu on hieman noussut päälaelta ilmaan. Korvaosuudet ovat näissä just eikä melkein.


Lue lisää

torstai 2. heinäkuuta 2020

Seuraaviin matkaratsastuskisoihin toivotaan pukuteemaa, Team Muuliprojekti ottaa osaa asian vaatimalla vakavuudella!

Kisatyyliä voi arvela jo tästä otsikkokuvasta, jonka nappasi lahjakas Roosa Tanhuanpää tänä keväänä!
Kuten kaikki tietävät, oli tämän kesän kisakausi melkoisen surkea, kun koronan takia kisoja peruttiin eikä kisameininki ole käsittääkseni oikein lähtenyt rytinällä liikkeelle vieläkään, kun osallistujatkin ihan ymmärrettävästi arastelevat osallistumista.

Me ei arasteltu, koska ilman koronarajoituksiakin matkaratsastuskilpailut ovat aika vähäkontaktisia. Osallistujia on melko vähän, yleisöä ei ollenkaan ja kisakeskuksessa ollaan vuorotellen, joten tällainen tavallinen seuratason puksuttaja ei edes näe kaikkia muita kilpailijoita päivän aikana.

Ensimmäisissä tämän kesän kisoissa me oltiin kesäkuussa ja kisapostaukseen pääset tästä. Matkakisojen suhteen kisakalenteri ei ole kovin aurinkoinen. Tähän mennessä kipasta löytyvät vain yhdet meille sopivat kisat ja niihin juuri eilen ilmoittaduin. Kilpailut ovat Sastamalassa Illossa 11.7. Lisäksi elokuussa ratkotaan SM- ja AM-mestaruudet, mutta seuraluokkia ei ole ollenkaan, enkä ole varma olemmeko tarpeeksi fitejä osallistuaksemme 30 km alueluokkaan, jossa miniminopeus on 10 km/h. Tuo on kuitenkin pienenä tavoitteena, joten ensi viikon kisoissa pyrin saavuttamaan tuon keskinopeuden, jos se tulee helpon oloisesti niin sitten saatan maksaa alueluvan vielä tälle vuodelle osallistuakseni SM-kisoihin.
Koska kännykkää ei saa räplätä selässä ja olen surkea arvioimaan nopeutta, piirsin itselleni kartan kisareitistä ja merkkasin siihen osan risteyksistä. Merkkasin risteykseen kuljetun matkan ja ajan, jolloin siinä pisteessä olisi hyvä olla. Ensimmäinen aika on niille, jotka kulkevat reitin 14 km/h (4,2 min/km) eli maksiminopeudella ja toinen aika on sitten meikäläisille, jotka pyrkivät saamaan edes hyväksytyn tuloksen vauhdilla 8 km/h (7,5 min/km). Harva menee reitin tasaista vauhtia, vaan moni ottaa alussa hyvät vauhdit ja tulee lopun rauhallisemmin, mutta koska Muuli on oikeasti aika hidas, on minun taktiikkani pakertaa matka läpi tasaisella nopeudella ja siinä auttaa, kun tiedän kartasta että missä pisteessä pitäisi olla mihinkin aikaan. Kilpailureitin kartta oli jo julkaistu tapahtuman Facebook-sivulla, eli se ei ole mikään salaisuus. Reitti on siis tasan 19 km pituinen.
Kipassa on syyskuulle kyllä vielä Matkalaukan kisat Vesivehmaalla mutta matkakisoilla on tapana tulla ja mennä, joten tuo on vasta alustavana varauksena omassa kalenterissani. Vesivehmaa olisi myös sopivan matkan päässä.

Sastamalan kisat ovat siitä erikoiset, että lähdöt ovat iltapäiväpainotteisesti ja seuraluokan startti on tämän hetken aikataulun mukaan vasta 18.30! Kisojen nimi onkin sopivasti Midnight Riding, vaikka toki me tulemme maaliin jo vähän ennen yhdeksää. Kotona olemme kuitenkin vasta puoliltaöin, kisapaikalle ajelee kopin kanssa luultavasti sellaisen 2,5 tuntia. Kisoissa on lisäksi pukeutumisteema, johon muulitiimi lähtee mukaan siitä mistä aita on matalin. Itseni ja muulin varustan westernkamoilla, mutta olen hankkinut myös lisärekvisiittaa lassosta, satulalaukuista ja juomaleilistä. Groomiksi lähtevä Aino on luvannut ehostaa itsensä ehdaksi intiaaniksi. Pukeutumisteema koski luultavasti alunperin vain ratsukkoa, mutta Team-Muuliprojekti pelaa varman päälle tuplatakseen voittomahdollisuutensa.
Ei näissä "tinderkuvien" tyylissäkään mitään vikaa olisi.. paitsi että kisoissa pitää  käsittääkseni olla ihan kunnon jousut ja kypärä. Kuva: Reetta Ollila
Tänään suuntaamme Muulin kanssa kohti Virtoja, jossa on alkamassa kesän muulimiitti! Sunnuntaina tilaisuus on avoinna myös yleisölle ja tarkemmat tiedot tapahtumasta näet tästä eilen julkaisemastani postauksesta. Nähdäänkö siellä??

Tässä samalla alkaa kesälomani toinen osuus, eli ihana 3 viikon loma! Tässä pääsee ihan hyvin jo lomafiiliksiin. Ai että!
Lue lisää

keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Sunnuntaina kannattaa suunnata Virroille, sillä silloin siellä huipentuu kesän muulimiitti!

Kuva: Milla Vehkamäki
Suomen Aasiyhdistys järjestää yhdessä Monosen tilan kanssa tämän kesän Muuli- ja aasimiitin! Minä olen tietenkin mukana kuin pukama ja Muuli tietenkin myös. On todella luksusta osallistua viikonloppuleirille, jonka eteen en ole itse tehnyt sekuntiakaan töitä, ah!

Runsaista ennakkomainostuksista huolimatta muuleja tulee leirille vain kaksi, siis tämä minun muulini ja leirin järjestäjän Anun vuodenvaihteessa Suomeen saapunut muuli Lulle. Lulle onkin hauska peli ja kiva nähdä se ensimmäistä kertaa livenä. Se on tennessee walkerista ja tuotu Saksaan Yhdysvalloista. Sieltä se on myyty Ruotsiin ja Lullesta on kerrottava, että se oli myynnissä samoihin aikoihin reilu neljä vuotta sitten, kun olin ostamassa omaa muuliani. Sen hinta Saksassa oli vain silloin todella kova, joten se ei oikeastaan tullut edes kysymykseen. Näin jälkikäteen ajatellen olisin säästänyt kuitenkin pitkän pennin, jos olisin sen silloin 7000 eurolla ostanut.

No se siis myytiin Ruotsiin ja siellä se tuli viime syksynä myyntiin. Vinkkasin muulista Anulle, joka ryhtyi tuumasta toimeen ja nyt tämä muulitamma asuu Virroilla.

Meillä on viikonloppu täynnä ohjelmaa! On kuulkaas maastoa, valmennusta, varusteiden katsomista, muulien mittailuja (kuinka muulimaisia ne ovatkaan) ja treenaamme myös muuliesitystä varten, jota voimme tulevaisuudessa esittää muissakin tapahtumissa. Meidät on myös Muulin kanssa haastettu tekemään kouluratsastusliikkeitä (ja vähän esteitäkin) kouluhevosen rinnalla. Jännä nähdä kumpi saa isommat aplodit.

Pakkaan mukaan sekä länkkävarusteet että enkkuvarusteet kaikkine oheishärpäkkeineen. Itselleni pakkaan tietenkin sekä valkoiset kisahousut että farkut, koska tyyli ennen kaikkea.

Treenasimme eilen tunnilla pohkeenväistöjä, koska ne ovat osa dressagenäytöstämme. Voin kertoa, ettei kovin vahvasti mennyt ja siihen kun lisätään kummankin osapuolen jännitys, saatamme mennä väistöä tai saatamme hyvinkin olla menemättä. Todennäköisesti jokin liike tulee, mutta en ole varma onko se juuri väistö. Mutta ei se mitään, tarkoitushan on esitellä yleisölle (odotamme paikalle n 20 henkilöä) muulien parhaita puolia ja ne ovat ehkä maastossa, eivät välttämättä kentällä.

Jos liikut Virroilla sunnuntaina, niin tule ihmeessä paikalle! Tapahtuma on sunnuntaina kaikille avoin ja ihan ilmainen. Alla on vielä tapahtuman virallinen mainos

Lue lisää

Ötökkäkarkoitin kesän 2020 mallilla!

Olen pari kertaa julkaissut blogissani suurta suosiota saaneen ötökkämyrkkyohjeen. Käytin itse tehtyä myrkkyä vielä viime kesänäkin, mutta myös Repeliä ja totesin että kummankin teho on joko yhtä hyvä tai yhtä huono. Muut hyönteiset saavat syödä Muulia ihan vapaasti, mutta paarmat saavat aikaan aika isojakin kraatereita ja ainakaan kumpikaan näistä myrkyistä ei niihin perkeleisiin auttanut.

Kesällä 2020 oli siis aika siirtyä nextille levelille.

Hankin hyönteisloimen.

Loimia katselin sillä silmällä jo talvesta lähtien. Halusin tietenkin hyvän ja laadukkaan. Kevyet seepraloimet näyttävät olevan suosittuja, mutta en ollut varma niiden kestävyydestä esimerkiksi piehtaroidessa. Halusinkin löytää ennemmin ihottumaloimeksikin tarkoitetun pussukan, eli sellaisen snuggy Hoodsin tyyppisen ratkaisun. Uutena ne kuitenkin maksavat aika paljon eikä minun kannattaisi käyttää rahaa varsinaiseen ihottumaloimeen niin paljon, kun Muulilla ei kesäihottumaa ole.

Bongasin sitten kaverini Tiitun myymän loimen instakirppikseltä! Hän siis julkaisi kirppistavaroita instan stooreihin, josta loimen bongasin. Loimi oli juuri Muulin kokoa ja oli edullinen, koska vaati pientä ompelutyötä. Ompeluhan minulta onnistuu ja olin muutenkin valmistautunut ompelemaan lointa Muulille sopivammaksi. Tämäkin on yksi syy, miksen halunnut ostaa loimea uutena. On paljon mukavampaa ommella uusiksi käytettyä ja edullista loimea kuin uutta ja tuliterää. Jos ostan uuden, haluan tietenkin, että se sopii täydellisesti, mutta sellaisia loimia ei muuleille markkinoilla ole.

Tiitun kanssa nähtiin nyt vasta kesäkuussa, joka oli ihan kreivin aikaan koska ehdin juuri hyvin sovittaa loimen Muulille, merkata muutokset, pestä loimen ja ommella korjaukset ja pääsin vielä testaamaankin ennen viime viikon kesälomareissua Ahvenanmaalle.

Tämä siksi, että jos paarmainvaasio iskee, voi tallinomistaja pukea Muulille loimen päälle. Pari päivää pidin loimea Muulin päällä jo ennen reissua vain huomatakseni, että se hiertää rinnasta alaresorin kohdalta karvat pois kummaltakin puolelta. Se saattoi olla oma mokani, sillä samalla, kun meillä oli loimen kanssa treffit Singerin kanssa, saatoin tulla siihen tulokseen, että mahakappaleen pikalukitus on turha ja ompelin sen suoran loimeen, jolloin etujalkojen väliin jäävä kaistale lyheni jonkin verran. Toisaalta Muulin päällä loimi näytti olevan ihan ok, mutta rintaosa jäi nyt kyllä kinnaamaan. No näillä mennään, onneksi paarmoja on vain kerran vuodessa.
Loimi ennen ompelukoneta. Muuten ok, mutta mahaläpän kiinnitys oli kokonaan irronnut ja mahakappale oli muutenkin kokoa tiine suomenhevostamma.
Olin ostanut Muulille hyönteisloimen jo neljä vuotta sitten, mutta se osoittautui turhan nakiksi eikä ollut päällä kuin pari kertaa. Nyttemmin olen myynyt sen jo eteenpäin. Muuli suhtautui loimen pukemiseen varsin sopuisasti. Näiden loimien pukeminen voi joillekin hevosille olla haastavaa, koska pää pitää pujottaa loimen läpi eikä kaulakappale ole mitenkään erityisen suuri.

Kuvasin loimihommasta myös videon, siinä näkyy myös pukeminen. Muuli peruuttaa kyllä aluksi muutaman askeleen, minusta se siinä hieman jännitti tuulessa heiluvaa loimea, mutta saattoi jännittää jotain muutakin esimerkiksi juuri sitä pukemistilannetta.

Lue lisää