Elokuun tallivuokra 415e (sisältää tarhansiivouspalvelun)
Muulileiri 184,01e
Muulin kuljettaminen muulileirille 15e
Tulot
0e
YHTEENSÄ -614,01e
Lisäksi maksoin pikku-een inssin, 99e (josta sain hylsyn, eli maksan ensi kuussa toiset 99e inssistä..), mutta sitä en laske muulimenoiksi, koska saattaisin ajaa sen muutenkin. Osallistuin myös karjakurssille, mutta koska Muuli ei ollut mukana, ei sekään ole muulimeno.
Muulia kuskaillessa en myöskään laske polttoainetta menoiksi, koska en laske tallimatkoja muulimenoiksi muutenkaan. Mutta siinä tapauksessa, että maksan jollekin muulle Muulin kuljettamisesta, otan ne mukaan laskuihin.
Kuvituksena ihan vain randomkuva minusta Muulin selässä.
Oletko nähnyt hiljattain yllä olevan kuvan? Facebookpäivityksessä kerrotaan, että muuli kävi kiinni puumaan (mountain lion tai cougar), joka vaani puskissa. Sen jälkeen muuli oli tappanut puuman retuuttamalla sitä ja tamppaamalla sen maahan. Retuuttaminen ja tamppaaminen onnistuu aaseilta ja muuleilta ihan luonnostaan, mutta ihan tuosta noin ei muuli noin isoja petoeläimiä tapa.
Neljän kuvan kuvasarjaa on näkynyt eri päivityksissä Facebookin alkuajoista lähtien ja kuvia on levitelty hieman erilaisilla tarinoilla, mutta mikään näistä ei valitettavasti pidä paikkaansa. Tiivistän tähän ensin suomeksi kaikki ne sankaritarinat, joita tähän muuliin on liitetty ja niiden jälkeen sen, mitä kuvien takana oikeasti tapahtui.
Sen voin kuitenkin kertoa jo tähän alkuun, että kuvat ovat ihan oikeita eikä niitä ole manipuloitu mitenkään. Riepoteltava eläin on ihan oikeasti oikea puuma, eikä esimerkiksi täytetty sellainen.
One bad mule, urbaanilegenda 1
Nämä kuvat ovat jonkun isältä Arizonasta. Kyllä, muuli tosiaan tappoi puuman. Puuma oli vaaninut ja seuraillut puskissa koko aamun, kun porukka oli menossa metsästämään. Ihmiset arvelivat, että se oli koirien perässä. Kissaeläin alkoi vaania niitä ja silloin kuvan muuli heitti ratsastajansa alas selästä ja alkoi puolustaa koiria. Se hyökkäsi puuman kimppuun. Hevoset pelästyivät ja laukauksia ammuttiin, mutta ei ollut varmaa, osuttiinko puumaan. Valitettavasti taistelu muulin ja puuman välillä oli pitkä ja kamera otettiin esiin vasta, kun muuli oli enää juuri ja juuri hengissä.
Western Mule Magazinen toimittaja (linkistä avautuu kyseinen artikkeli pdf-muodossa) kävi selityksiä läpi artikkelissaan jo alkuvuodestavuonna 2005 ja toteaa, että tarina metsästyksestä on varmasti totta. Muulin satulan takana on jonkinlainen jäljitinlaite koirien seurantaa varten ja satulanupissa on kaukosäätimet koirien sähköpantoihin. Satulassa on myös kiväärikotelo, mutta siinä ei ole asetta.
Mule vs mountain lion, urbaanilegenda 2
Ei, tämä ei ole mikään järjestetty sadistinen tappelu muulin ja puuman välillä, vaan tositarina Arizonasta. Tämä puuma väijyi muulia, hevosia ja koiria koko aamun ja lopulta se hyökkäsi niiden kimppuun. Kun kaikki muut juoksivat karkuun, muuli heitti ratsastajansa maahan ja tappoi puuman! Uskon, että nämä kuvat tulevat leviämään nopeasti ja ne ovat varmasti totta. Tämä on todellinen bad ass-muuli ja typerä kissa. Näissä kuvissa on tuhat sanaa, muulilla on puuma hampaissaan. Olen hevosihminen, mutta en voisi kuvitellakaan, että mikään hevonen tekisi noin. Kuvan kaksi koiraa katsovat turvallisen etäisyyden päästä tapahtumia. Muulinkasvattajat ovat aina kertoneet, että muulit ovat hevosia parempia, mutta nyt tosiaan uskon sen. Muulin onneksi tämä ei tapahtunut Kaliforniassa (jossa puumien metsästys on siis kiellettyä), koska näitä kullannuppuja suojellaan samaan tapaan kuin kalkkarokäärmeitä, idiootteja senaattoreja, alkoholisoituneita kuvernöörejä ja laittomia pakolaisia!
Western Mule Magazinessa naureskellaan tälle selitykselle, ainakin sen kirjoittajalla on ollut huumorintajua! Oliko se hyvää vai ei, siihen ei oteta kantaa.
This is unbelievable...but true! Urbaanilegenda 3
Pariskunta Montanasta oli ratsastamassa maastossa, miehellä oli kivääri mukana ja naisella onneksi kamera. Heidän koiransa seurasivat heitä aina reissulla ja tällä kertaa puuma väijyi koiria puskista. Koirat näkyvätkin yhdessä kuvassa. Mies tuli alas muulinsa selästä ja päätti ampua ilmaan pelottaakseen puuman pois, mutta ennen, kun hän ehti ampua, puuma hyökkäsi koirien kimppuun. Sillä hetkellä muuli päätti, että se haluaakin maistaa palan puumaa ja silloin puuman helvetti alkoi. Puuman lähestyessä koiria, muuli nappasi sitä hännästä ja alkoi pyörittää sitä ympäriinsä. Joka kerta puuman pää osui maahan. Sitten muuli laski puuman maahan ja alkoi talloa sen päällä ja piti sitä aloillaa kurkusta purren. Muuli puri puumaa useita kertoja varmistaakseen, että se on kuollut. Sitten se vielä heilutti sitä ilmassa ja lopulta käveli takaisin omistajiensa luokse. Nämä olivat mykkinä katselleet tapahtumia. Muuli oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kaikeksi onneksi vaimo sai otettua nämä kuvat.
Tämä tarina kiertää Facebookissa juuri tälläkin hetkellä. Päivitys löytyy tämän linkin takaa, tosin en ole ihan varma näkyykö se kirjautumatta. Päivitys on julkinen ja sen on tehnyt Bob Wade. Hän on luultavasti myös satuillut tarinan kuvan taakse. Tarina on tosiaan niin uskomaton, kuin se onkin. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä oikeasti tapahtui. No en syytä Bobia, ei hänkään ole varmasti tiennyt kuvien oikeaa taustaa, vaan on kuullut tarinan jostain.
Kaikki urbaanilegendat on kuitenkin todistettu vääriksi jo vuonna 2005 eli hyvin pian kuvien nettiin ilmestymisen jälkeen. Artikkeli kuvien taustasta julkaistiin Western Mule Magazinessa ja löytyy pdf-muodossa tämän linkin takaa.
Yleensä paljastusjutut eivät saa juurikaan näkyvyyttä, olin siis itsekin vielä vuosi sitten ihaillut kuvia ymmärtämättä käyttää lähdekritiikkiä. Nyt tuoreimman Facebookia kiertävän päivityksen takia selvitin asiaa hieman (ei ollut vaikeaa) ja löysin artikkelin kuvien muulista ja sen omistajasta, jotka näkyvät kuvassa alla.
Metsästyskoirat, Jody ja muuli Berry "puumantappaja"
Kuvat on otettu New Mexicossa, jossa puumia saa tosiaan metsästää. Kuvaaja ja muulin omistaja on Jody Anglin, tuohon aikaan vasta 25-vuotias innokas metsästäjä. Kuvat hän otti vuonna 2002 tai 2003, mutta hän ei niitä nettiin ladannut. Kuvat olivat vain menneet sukulaiselta toiselle ja joku näiden kavereista oli julkaissut kuvat netissä. Ja yllättävän moni on tämän jälkeen väittänyt kuvia omikseen.
Muulin nimi on Berry ja Jody osti sen 1998. Siitä oli paljon apua metsästysreissuilla, kun Jodyn ei enää tarvinnut kävellä koirien kanssa metsällä. Hän pystyi nyt ratsastamaan ja etenemään nopeammin. Kun Jody sitten oli ampunut ensimmäisen puuman Berryn kanssa, Berry haisteli raatoa ja näykkäisi sitä vähän.
Jody kertoi, että parin puuman jälkeen Berry oli jo niin aggressiivinen raatoja kohtaan, että se kiljui kovaan ääneen raadon nähdessään ja halusi kovasti päästä puuman luokse. Yhdelä tällaisen tapauksen Jody sitten kuvasi, eikä varmasti arvannut että hänen isoisälleen antamansa kuvat saisivat näin paljon näkyvyyttä!
Joku voisi epäillä tätäkin tarinaa feikiksi, mutta Jodyn isällä, Johnny Anglinilla, on edelleen negatiivit tallella noista kuvista ja mustavalkoisen kuvan muulikin on identtinen puumanretuuttajan kanssa.
Postasin eilen jutun karjakurssilta, jolla olin mukana *klik*. Kirjoitin siihen, että suurimmalla osalla olikin kurssilla jo oma bosal mukana ja kaikki muutkin taisivat saada bosalin lainaan ainakin jollekin tunnille. Muuliprojektin lukijoille bosalin sietäisi olla tuttu, sillä Sanna käytti enimmäkseen sitä kouluttaessaan Muulia. Ostin myös oman bosalin.
Bosal liitetään westernpiireissä lähinnä vaquerotyyppiseen ratsastukseen, mutta näkee sitä jo muuallakin. Englanniksi bosalia kutsutaan yleisesti hackamoreksi, joka saattaa googlaajan sekoittaa. Englanniksi meikäläisten vipuvartinen hackamore on nimeltään "mechanical hackamore". Tässä postauksessa käytän sadepisaran muotoisesta bosalista vain nimitystä bosal ja hackamore tarkoittaa meikäläisten hackamorea, oli siinä sitten vipuvarret tai kukat.
Otin tekstin lähteeksi Saddle Mule Newsin artikkelin bosalin käytöstä muuleilla ja yhdistelin siihen muualta saamaani tietoa tästä välineestä. Ja koska muuliblogissa ollaan, kerron myös miten bosal Muulin kanssa on toiminut.
Bosalissa ja hackamoressa ei ole mitään muuta yhteistä, kuin että ne ovat kuolaimettomat. Sana hackamore tulee espanjan sanoista la jaquima, joka tarkoittaa suitsia. Bosal taas tarkoittaa espanjaksi hevosen turpaa.
Bosal onkin siis peräisin Espanjasta Etelä-Amerikan kautta Kaliforniaan muuttaneilta karjapaimenilta. Näiden karjapaimenten, vaquerojen, tyyli kouluttaa hevosia eroaa jonkin verran siitä, miksi "natural horsemanship" mielletään. Vaquerojen tyyli on opettaa hevoselle jo nuorena kaikki, mitä sen pitää oppia. Opetus tehdään ensin maastakäsin, riittävän hitaasti ja bosalilla. Kun hevonen on riittävän vanha ja sen tasapaino ja fysiikka on kestävällä pohjalla, siirrytään kuolaimiin. Näin hevosen suuhun ei koskaan tarvitse käyttää suurta voimaa, kun hevonen toimii jo jalalla ja myötää ohjan painolle kaulallaan.
Ja toki bosalilla voi ratsastaa aina, ei ole pakko siirtyä kuolaimiin koskaan.
Yhdysvaltalaisen muulilehden mukaan bosalin kaava ei toimi välttämättä samaan tapaan muulien kanssa. Sen sijaan, että muuli aloitettaisiin bosalilla ja siirryttäisiin vasta sen jälkeen kuolaimiin, ei välttämättä onnistu. Muuli olisikin hyvä aloittaa jollakin peruskuolaimella ja opettaa sille erityisen hyvin myötääminen ja pysähtyminen. Ja vasta sen jälkeen kannattaa siirtyä bosaliin.
Paikalta poistuminen, ryöstäminen eli "bolting" on muuleissa hyvin syvällä. Minä en ole ainut muulinomistaja, jonka muuli tekee sellaista.
Jossakin yhteydessä bosal tarkoittaa vain tipan muotoista turpaosaa, toisille se tarkoittaa turpaosaa ja "hangeria", eli ohutta nahkaremmiä, jolla bosal pysyy päässä ja toisille bosal on koko setti, mihin sisältyy bosal, hanger, mecate ja vielä fiador. Fiador on perinteiseen bosalsuitsitukseen kuuluva lisänaru, joka vakauttaa bosalia hieman. Muulin bosal koostuu vain bosalista, hangerista ja mecatesta.
Käydään läpi bosalin "osat".
Bosal, eli raakanahasta punottu turpaosa
Perinteisesti bosal on valmistettu nurkista löytyvistä tykötarpeista. Se on siis voitu valmistaa metallista, muovista, nahasta tai mitä nyt sattui löytymään. Nykyään aidot ja laadukkaimmat bosalit punotaan käsityönä raakanahasta. Se mahdollistaa niiden muotoilemisen ja silti ne pysyvät jämäkkänä vuodesta toiseen. Nahka on myös mukava hevosen päätä vasten.
Markkinoilla on myös muovista tai metallista tehtyjä bosaleita hieman edullisemmalla hinnalla, mutta raakanahasta punottu on paras, ja kallein. Tämä on kuitenkin sellainen varustehankinta, jonka kanssa ei kannata sniiduilla.
Bosalin paksuus kertoo sen "vahvuudesta". Ohut tuntuu hevosen päässä enemmän (kuten naruriimu vs nylonriimu), mutta remonteilla aloitetaan aina paksuimmasta bosalista. Muulin bosal on yleisin käytetty eli kokoa 5/8", eli se on viisi kahdeksasosatuumaa paksu turvan päältä. Ei Muulillakaan paksuimmista paksuin ole, tuuman paksuinen on isoin.
Bosalissa on leuan alla iso pallukka. Se toimii vastapainona turvan päällä olevalle paksulle kohdalle. Kun hevonen kulkee luotiviivalla, pitäisi bosalin olla tasapainossa. Toki oman lisäpainonsa leuan alle tuo sinne sidottu mecate.
Tässä alla on lyhyt video, mistä näkee kuinka bosal punotaan.
Mecate, eli hevosenjouhista punottu naru
Mecate on noin 20 jalkaa (6,7 metriä) pitkä naru, joka on punottu hevosenjouhista. Sen paksuuden on oltava sama kuin bosalissakin. Muulin mecate on siis myös 5/8" paksu. Mecate solmitaan bosaliin joka kerta uudestaan ja siitä muodostuu sekä ohjat että talutusnaru. Ohjien pituutta voi säätää myös selästä käsin ja jos Muulia pitää taluttaa maastossa pidempiäkin matkoja, voi ohjat säätää ihan lyhyiksi, jolloin talutuspäähän tulee pituutta.
Mecateja on myös puuvillaisia, mutta minä halusin ehdottomasti
häntäjouhista punotun. Opin muuten juuri, että miksi se on niin karkea
ja "piikikäs", kun ohjan painaa kaulalle, väistää ratsu herkemmin karkeasta ohjasta pois, kuin pehmeämmästä puuvillaisesta.
Alla on esittelyvideo yrityksestä, jossa tehdään mecateja käsin punomalla.
Mecate sidotaan bosaliin tietynlaisella solmulla. Siihen löytyy hyviä ohjeita YouTubessa ja tässä on Jeff Sandersin tekemä video, jossa hän solmii mecaten kahteen erilaiseen bosaliin. Toisessa on solmun päällä vako ja toisessa ei. Solmu on hieman erilainen näissä.
Hanger eli nahkaremmi korvien takaa
Bosal on hevosessa kiinni yleensä vain ohuehkon nahkaremmin avulla. Selvitin asiaa lisää ja on ihan ok laittaa bosal myös tavallisiin suitsiin. Ainakaan omassa hangerissani ei ole tarpeeksi blingiä, että pitäisin sitä hienona.
Joillakin hevosilla hanger tulee todella lähelle silmää. Siihen vaikuttaa yksinkertaisesti hevosen pään mittasuhteet. Esimerkiksi karjakurssilla Dancerin hangeriin piti solmia ohut nahkaremmi pitämään hanger pois silmästä. Muulilla sellaista ongelmaa ei ole.
Tässä kuvassa näkyy hangeriin solmittu ohut nahkaremmi. Kuva: Sabina Ede
Bosalin koko
Bosal ei suinkaan ole mikään "one size fits all". Muulilla oli koulutuksessa käytössä koko 11½'', joka oli hieman liian iso. Tilasin Muulille siis koon 11''. Tämä koko on bosalin pituus sisäpuolelta alasolmusta turvan päälle. Muulin koko oli helppo selvittää, koska sillä oli ollut Sannan bosal käytössä ja piti saada yhtä kokoa pienempi malli.
Mitattiin bosal näin. Esimerkiksi tältä sivulta löytyy bosalien mitat tuumissa ja senteissä. Ja muutakin ohjeistusta mittaamiseen. Pituusmittahan muuttuu sen mukaan, miten bosal on muotoiltu. Se pitäisi mittaukseen kuitenkin painaa/venyttää niin, että leveysmitta bosalin sisältä leveimmästä kohdasta on 10 cm levyinen. Silloin pituusmitan saa oikeaksi.
Bosalin sopivuutta voi vielä viilata turvan alle tulevien kieppien "wraps" kanssa. Sannan 11½'' bosal sopi muulille neljän kiepin kanssa, mutta tämä sen oma 11'' menee kahdella kiepillä. Muulin turvanympärykseksi bosalin kohdalta saatiin 53-54 cm, joten koko 11'' on senkin puolesta sille sopiva.
Bosalin hinta
Bosalin voi tilata esimerkiksi tuolta Californio Gear-verkkokaupasta, jota ylläpitää Jeff Sandersin mutsi. Kyseessä ei ole mikään edullinen tuote ja alvien kanssa bosal + mecate maksavat yhteensä noin 400 euroa. Hanger tulee aina mukana, sitä ei tarvitse erikseen tilata.
Bosalia saa toki muualtakin, mutta ihmeen usein bosalit ovat myynnissä ilman mitään mittaa ja se on sitten ihan herranhaltuun, että sopiiko omalle. Esimerkiksi Hevarilla on puhvelinnahasta valmistettua bosalia 55 eurolla, mutta mitään mittoja ei ole näkyvissä. Näistä ei myöskään aina tiedä, mitä materiaalia ne ovat sisältä, vaikka päällimmäinen kerros olisikin nahasta punottu.
Jeff Sanders on tehnyt hyvän videon YouTubeen, jossa hän kertoo bosaleista ja niiden hankkimisesta. Kannattaa katsoa, jos olet oikeasti ostamassa bosalin hevosellesi.
Bosalin oikea kohta hevosen tai muulin päässä
Bosalin oikea paikka on noin 2,5 cm verran suupielen yläpuolella. Muulien kohdalla sieraimen ja bosalin välissä saisi olla neljän sormen väli. Jos bosal on päässä liian ylhäällä ja liian napakka, ei eläimen päähän tunnu kunnolla ohjista myötäys. Jos bosal taas on liian alhaalla ja samalla liian löysä (kireyttä säädetään sillä, montako kertaa mecate pyöräytetään bosalin ympäri), ei kontrolli muuliin ole niin hyvä. Todella löysä bosal saattaa jopa ihan kävellessä liikkua sen verran päässä, että se hankaa leukaperät rikki.
Bosalin muotoilu
Muotoilen bosalia parhaillaan Muulin turvan muotoihin sopivaksi. Bosalin tulee istua turvan päältä hansikkaan tavoin ja leuan alle on solmimisen jälkeen jäätävä vielä parin sormen tila, kuten enkkuturpiksessakin. Näin bosal hieman liikkuu ohjasotteiden mukaan ja ratsu tuntee pidätteet ja myötäämiset.
Bosal muotoillaan siis aina hevoselle sopivaksi, sen takia bosal ei välttämättä sovi naapurikarsinan hevoselle. Toisaalta Sannan käyttämä bosal on käytössä hänen kummallakin hevosella ja se sopi myös muulille lisäkiepin avulla. Eli eivät hevoset nyt suinkaan kovin yksilöllisiä ole. Yleisimmin käytetyt koot ovat 11'', 11½'' ja 12''.
Bosalia muotoillaan asettelemalla sitä esineiden ympärille. Hanger sopii hyvin sen kaventamiseen. Alla on kuvia oman bosalini muotoilusta.
ensin muotoilin näin, mutta en saanut bosalia tarpeeksi kapeaksi päältä.
Tällä tavalla sain bosalin istumaan Muulin päähän paremmin.
Tässä kuvassa on bosal Muulilla heti paketista avaamisen jälkeen ja kuvasta näkyy selvästi kuinka paljon tyhjää turvan ja bosalin väliin jää. Skumppapullovenytyksen jälkeen bosal istui kuin hanska.
Kuvista muotoilua on ehkä hieman hankala erottaa, joten tein tästä vielä pienen videon.
Bosalin käyttäminen
Bosalilla ratsastetaan kahdella kädellä ihan kuolainten tavoin ja ratsastaja käyttää suoria ohjasotteita. Kun ohjista vetää, solmu bosalin alla nousee ja nenän päältä bosal laskee hieman. Sivut nousevat hieman ja koskettavat muulin poskissa olevia luita.
Bosalilla ratsastaessa on otettava ohjasta vain vähän kerrallaan ja myödättävä usein. Vetokilpailu ei johda mihinkään, tai siis Muuli voittaa sen aina. Bosalilla ei ratsasteta kädet leveällä molemmilla polvilla, vaan ohjista otetaan suoraan taaksepäin, paitsi näiden remonttitapausten kanssa. Käännöksissä annetaan ensin ohja kaulalle (neck rein) ja vasta sen jälkeen otetaan sisäohjasta. Muulin tapauksessa sisäohjaa viedään tässä tapauksessa aika leveälle ja alas, silloin se tuntee suunnan parhaiten.
Yhden ohjan pysäytyksessä vien käden kyllä selkeästi omaan polveen tai reiteen, jolloin teho on paras ja saan Muulin pään selkeästi sivulle.
Ratsujen pitäisi oppia hyvinkin nopeasti myötäämään, kun ohjista otetaan ja bosalin alasolmu alkaa painua leukaa vasten. Mutta myös ratsastajan on opittava myötäämään nopeasti kiitokseksi. Muulin koulutuksen aikana on tullut myös tilanteita, joissa sen kanssa on keskusteltu, pitkään. Bosal ei ole siinä mielessä mikään pehmeä väline, että sillä saa kyllä leuan auki jos Muuli on tosi kovasti menossa paikkaan X askellajissa "täysiä", kun ratsastajan mielestä se on äärimmäisen huono ajatus. Mutta Muulin tapauksessa periksi ei anneta.
Ja kuten sanottu, liian löysä ja iso bosal voi liikkua jo ihan käynnissä itsekseen sen verran, että se hankaa ihon auki lauan alta.
Tässä kuvassa Muulilla on liikaa "kieppejä" leuan alla, eikä bosal liiku yhtään.
Alla oleva video on kuvattu siltä kerralta, kun käytin Bosalia ensimmäisen kerran täällä kotitallilla. Bosal oli siinä vasta puoliksi muotoiltu, mutta halusin silti kokeilla sitä Muulin päähän.
Milloin bosalia ei pitäisi käyttää
Bosal ei ole mikään jokamiehen työkalu, vaan sen käyttöön pitäisi saada kunnon opastus ammattilaiselta. Hevosen peruskoulutus tulisi olla hallussa ennen bosaliin siirtymistä. Muulien kohdalla suositellaan perusjuttujen opettamista ensin tavallisella nivelkuolaimella (kun hevoset pitäisi opettaa ensin bosalilla) ja sitten vasta bosalilla. Muulin pitäisi erityisen hyvin ymmärtää istunnan ja jalan merkitys ratsastaessa ja erityisesti "whoa", eli pysähdys. Tavallisella kuolaimella on myös mahdollist hallita ryöstävä muuli, bosalilla muulin saa haltuun vain yhdenohjan pysäytyksellä.
Jos muuli ei ole kevyt ennen bosaliin siirtymistä, oppii se nopeasti olemaan välittämättä koko kapineesta. Sen on todella helppoa puskea vastaan ja poistua paikalta bosalin kanssa. Ratsasajalla ei ole oikeastaan mitään mahdollisuuksia pysäyttää sitä. Muulit ovat pääsääntöisesti herkkiä poistumaan paikalta, kun työnteko ei enää miellytä, joten pysähtyminen pitäisi opettaa niille ensin todella hyvin.
Mutta, kun perustaidot ovat hallussa ja muuli reagoi ääneen, jalkaan, istuntaan ja painoapuihin, voi muulille laittaa bosalin päähän. Bosalin kanssa aloitetaan täysin alusta, eli pysähtyminen, kääntyminen, väistöt jne.
Sannan bosalin kanssa maastossa viimeisenä koulutusviikonloppuna. Kuva: Minttu Koponen / Aaveen.net
Bosalin haitat
Amerikkalainen muulilehti varoittelee bosalin suurimmaksi haitaksi sen, ettei se ole jokanaisen työväline. Jos siis bosalin ottaa käyttöön, olisi hyvä saada opetusta tunti tai pari heti alussa, jotta sillä osaa ratsastaa hyvin ja hevosta kiusaamatta.
Bosal ei ole todellakaan mikään hätäjarru, joten muulille pitäisi opettaa tosi vahva "whoa". Sen pitäisi siis unissaankin pysähtyä, kun sille sanoo whoa. On suositeltavaa opettaa tämä ensin sellaisilla kuolaimilla, jolla se varmasti pysähtyy. Bosalia ei siis kannata käyttää ryöstelyyn taipuvaisella remonttimuulilla, ellei Sannan tavoin tiedä, mitä on tekemässä.
Muulin kohdalla bosaliin opettaminen pitää tehdä hitaasti ja tarkasti. Muulista olisi tarkoitus saada yhtä herkkä kuin hevosestakin, joten bosalin kanssa ei pidä ryhtyä vetokilpailuun. Saddle Mule News kertoo esimerkiksi, ettei sen kanssa kannata heti alussa yrittää päästä tasaiseen tuntumaan, ettei muuli vain opi painautumaan sitä vasten. Bosalilla siis otetaan ja annetaan ja tarkoitus on, että ohjasote on hyvin kevyt ja ratsu on pikkusormilla ratsastettavissa.
Bosal ei ole "quick fix".
Bosalin hyödyt
Bosalin sanotaan antavan muulille selkeä varuste, joka opettaa sitä kulkemaan pää alhaalla ja luotiviivalla. Kun bosalilla annetaan vuorotellen painetta ja myödätään, se saa muuliste kevyen kädelle. Bosal rohkaisee muulia kulkemaan omassa hyvässä tasapainossa, koska ohjat eivät ole koko aikaa tuntumalla. Tämän pitäisi luoda rauhallinen muuli. Ohjasotteet bosalin kanssa tulisi pitää nopeina ja kevyinä. Eli kun muuli reagoi oikein, myödätään heti.
Ja toki bosalilla myös ehkäistään suuongelmia, annetaan hevoselle aikaa parantua suun alueen haavoista ja nuorilla muuleilla bosalia kannattaa käyttää siinä iässä, kun hampaat vaihtuvat.
Hyvä muistaa
Bosalin käyttöä ennen pitäisi muulille opettaa tosi hyvä "whoa", eli että se pysähtyy äänikomennosta ja istunnasta. Bosalin kanssa pysähtymisen jälkeen on heti myödättävä ohjista, ettei veto jää päälle. Saddle Mule News varoittelee, että jo yhden pieleen menneen vetokilpailun jälkeen kaikki pitkään tehty työ voi mennä hukkaan. Ratsastaja ei saa bosalin, tai minkään suitsituksen kanssa, tasapainottaa itseään pitämällä ohjista tukea. Jos bosalin kanssa tekee näin, on tuloksena turta ja vastaan vänkäävä muuli.
Sanna kertoi, ettei bosalista saa ikinä koskaan milloinkaan sitoa muulia tai mitään hevosta kiinni, mutta Saddle mule news muistuttaa vain, että jos näin tekee, pitää bosalissa olla fiacor tai muuli voi päästä karkuun tai rikkoa hangerin.
Voiko muuli olla hyvä bosalin kanssa?
Jos muuli on jo ennestään kevyt ja hyvin liikkuva, voi siitä tulla hyvä bosalinkin kanssa. Jos muuli taas on todella voimakas ja oman tahtonsa tunteva, puskee se helposti "läpi" ja poistuu paikalta. Tällainen muuli on vaikeaa opettaa bosalille.
Jos muuli on kuolaimilla ratsastettu sellaiseksi, että se kiskoo jatkuvasti ohjia ja on tosi raskas kädelle, on se erittäin vaikeaa ellei mahdotonta opettaa toimimaan bosalin kanssa. Tällainen muuli on oppinut saamaan tahtonsa läpi eikä myötää paineelle. Tällaisen muulin kouluttaminen vie todella paljon aikaa.
Kaikista hevosistakaan ei saa toimivia bosalin kanssa ja se sama pätee muuleihin. Saddle Mule Newsin artikkelin mukaan tärkeintä on kuitenkin se, että osaako ratsastaja ratsastaa bosalin kanssa. Jos kuski on kärsivällinen ja pystyy käyttämään riittävästi aikaa muulin kouluttamiseen, hyötyy jokainen muuli sellaisesta koulutuksesta. Jos ratsastajalla taas ei ole kärsivällisyyttä edetä hitaasti eikä omaa kevyttä kättä, saa bosalin avulla muulista vain kamalan vastaanvetäjän.
Alla on video, joka kuvattiin Muulin seitsemännellä koulutusviikolla. Videolla Sanna käyttää juuri bosalia sen kanssa ja videon lopussa kertoo vielä tarkemmin bosalin käyttämisestä. Kannattaa katsoa ainakin loppu.
Viime viikonloppuna Jeff Sanders saapui Espanjasta Suomeen pitämään kolmipäiväisen karjakurssin Sonkajärvellä. Kurssi oli Hietaniemen tilalla, jossa Muuli oli kuusi kuukautta koulutuksessa palaten kotiin pari kuukautta sitten, joten paikka, järjestäjä Sanna Kauppinen ja hänen hevosensa olivat jo hyvin tuttuja ennestään.
Olin alunperin osallistumassa vain kuunteluoppilaaksi. Ajattelin, että istun kaikessa rauhassa retkituolissa kentän laidalla siideriä imeskellen. Suunnitelmat menivät mönkään siinä vaiheessa, kun huomasin ilmoittautuneeni kurssille mukaan Sannan toisella hevosella, paintruuna Dancerilla. Siiderit ja retkituoli vaihtuivat satulaan ja kameramiehen rooliin. Tai oli retkituoli kyllä messissä, istuin siinä viikonlopun aikana ehkä pari minuuttia.
Karjatyöskentely on melko vierasta minulle. Olen nähnyt juuri Sannan ja muun Ranch Horsemansip-yhdistyksen porukan vetämiä esityksiä kaksilla eri messuilla ja olin tutustunut Jeff Sandersiin etukäteen videoiden avulla. Toki Sanna oli myös kertonut lajista paljon. Karjalajit eivät ole Suomessa kovin yleistä, mutta täällä etelässä sitä voi harrastaa esimerkiksi Lopella Launoisten kartanolla. Siellä järjestetään myös kilpailuja.
Olin toki tietoinen siitä, että Yhdysvalloissa muuleillakin ajetaan karjaa ja jotkin muulit ovat tosi hyviä "cuttingissa". Laitan alle yhden sellaisen videon. Cuttingissa karjaa siis erotellaan eli valitaan yksi nauta ja pidetään sitä muista erossa.
Jos olet katsonut videoita pro-tason cutting-hevosista (esim tässä YouTubevideossa), viuhtovat ne menemään kintereet hiekassa ja reagoivat koko ajan naudan liikehdintään. Sen Jeff kertoikin olevan isoin ero texasilaisen ja Kalifornian vaquerotyylin välillä. Kun Texasissa hevonen reagoi naudan liikkeisiin, vaqueron nauta reagoi hevosen liikkeisiin eli hevosen kanssa laitetaan nauta kääntymään eikä odoteta, että se itse kääntyy ja reagoida siihen. No ei se ihan näin mustavalkoista ole, eihän nautoja voisi ollenkaan siirrellä, ellei niihin vaikutettaisi mitenkään.
Jeff kertoi eroksi myös sen, että perinteisessä cuttingissa hevonen on tosi suora, haluaa hän "old vaquero"-tyylissä nähdä paljon väistöjä ja taivutuksia hevosen kanssa. Karjaa myös ajetaan matalalla nopeudella ja tosi rauhallisesti. Kun itse pääsin kokeilemaan ja taivutin Dancerin banaaniksi niin totta, hieho vastasi paineeseen ihan eri tavalla kuin, jos olisin vain ratsastanut suoralla hevosella sen ohi.
Vaqueron nimitys tarkoittaa espanjaksi karjaa paimentavaa ratsukkoa ja vaquerot ovatkin alunperin Espanjasta Meksikoon muuttaneita hevosmiehiä ja näiden perillisiä, jotka tulivat Kaliforniaan töihin 1600-1700-lukujen taitteessa. Kun Texasissa karjapaimenella eli cowboylla saattoi olla monta hevosta koulutettavana, ei niihin ollut käyttää aikaa niin paljon. Edelleen käytetään paljon sanaa "break a horse" ja monissa tapauksissa se tarkoittaa juuri sitä. Kokematon hevonen laitellaan pyörötarhassa ratsastuskuntoon jopa tunnissa. Jatkokoulutus tapahtuu hevosen selästä käsin, eli hevonen vain viedään töihin ja sitä opetetaan siinä ohessa. Niitä kavereita arvostettiin eniten, jotka pysyivät pisimpään pukittelevan hevosen selässä. Ja sieltä koko rodeoharrastuskin on saanut alkunsa.
Vaquerot taas satsasivat paljon enemmän aikaa nuoriin hevosiinsa. Hevoset käsiteltiin ensin maasta ja oli kunnia-asia, jos hevonen ei koskaan myöhemmin ratsuna pukitellut tai hangoitellut mitenkään vastaan. Sanders kertoo sivuillaan vielä, että kun cowboy saattoi vaihtaa työpaikkaa useasti elämänsä aikana ja tehdä kausiluontoista työtä, oli vaquero arvostettu työntekijä joka työskenteli samalla tilalla koko elämänsä. Vaqueroilla oli siis erinomainen hevosenkäsittelytaito ja hevosia ei koulutettu pakottamalla.
Postauksen kuvia otettiin porukalla ja kuvaajissa oli minun lisäkseni
Sanna Kauppinen, Sabina Ede, Kenneth Puskala ja Terhi Anttila. Nämä kuvat ovat lauantailta. Lauantaina minulla siis oli päälläni tämä pinkki paita.
Karjakurssi alkoi jo perjantai-aamuna, muut osallistujat saapuivat paikalle jo torstaina illalla ja olivat käyneet heittämässä pienen maastoreissunkin! Siitä Sannan veli kuvasi hienon ilmavideon. Se on nähtävissä tästä linkistä. Fyysisesti video sijaitsee Facebookissa mutta pitäisi näkyä myös ilman kirjautumista. Varsinaisella kurssilla oli jokaisena kolmena päivänä kaksi noin 1,5 tunnin pituista sessiota, eli ratsastusta oli ainakin riittävästi. Tästä ajasta ei tosin karjan kanssa menty kuin pieni hetki. Sessiot olivat suurimmaksi osaksi sellaisia, että yksi teki ja muut odottivat vuoroaan hienosti rivissä. Muiden työskentelyä katsellen oppi paljon itsekin.
Perjantai-iltana meillä oli kahden tunnin teoriasetti Jeffin vetämänä. Hän on näitä biomekaniikan kannattajia ja on monista asioista samaa mieltä kuin Bent Branderup. Ollaan muuten Sannan kanssa menossa lokakuussa katsomaan Branderupin klinikkaa. Teorian pointti härskisti kärjistettynä oli se, että pää alhaalla kulkeva hevonen ei voi rehellisesti olla peräänannossa ja käyttää selkäänsä ja samalla sen selän ligamentit eli nivelsiteet venyvät ja menevät rikki, joka taas voi liittyä siihen, miksi meillä on niin paljon kissing spines-hevosia nykyään. Ja tämä ei liity pelkästään kouluhevosiin, vaan tätä on paljon myös pleasure- ja reininghevosilla, joita usein ratsastetaan päät liioitellun alhaalla.
Kun katselimme vanhojen mestareiden piirroksia ja maalauksia hevosista, jotka ovat äärimmilleen koottuina takajalat alla, on niiden kaikkien päät pystyssä. Jeff selitti ja seuraavana päivänä vielä näytti, että on ihan mahdotonta että hevonen pysyisi terveenä, jos se aina ratsastetaan eteen ja alas.
Ja toinen iso "ahaa" tällaiselle tavikselle oli se, että kun me vouhkataan tosi paljon hevosen selkälihaksista, kuinka sieltä tulee hevosen kokoaminen, tulee kokoaminen oikeastaan vatsalihaksista. Eli sieltä hevonen kokoaa itseään ja samalla selkä nousee ja pyöristyy ja takajalat on mahdollista saada alle. Hyviä tehtäviä kokoamista ajatellen ovat kaikki erilaiset sivuttaisliikkeet, avot, sulut, väistöt ja roll back. Askellajeista taas laukka on sellainen, jota kannattaa mennä paljon.
Jeff kertoi kuulleensa usein selityksiä, kuinka se ja se hevonen ei pysty kulkemaan koottuna, mutta hänen mukaansa kaikki hevoset kyllä pystyvät siihen ja jopa aasit ja muulit.
Selkälihaksista hän kertoi vielä, että miksi ihmeessä sekä hevosen että naudan lihasta filet mignon on parasta. Se on siis sisäfileen kapeneva takaosa. Voisi luulla, että se on paljonkin hevosella käytössä, varsinkin jos se kulkee selkä pyöreänä, mutta asia ei ole näin. Tämä laatupihvi leikataan selästä juuri siitä, missä satulan takakaari on.
Myöhemmin keskustellessamme hevosista, jotka ihan itse venyttävät päätä eteen ja alas, Jeff sanoi että hevonen olisi hyvä nostaa sieltä ylös varsinkin ravissa. Mutta käsitin, että jos hevonen tai muuli maastossa käynnissä pitkin ohjin kulkiessaan pitää päätä sään korkeudella tai alempana, on se ihan ookoo, kunhan turpakin on luotiviivan edessä. Jos western pleasure on tuttu laji, niin siinähän hevoset kulkevat todella luonnottomassa asennossa päät alhaalla. Kauhistelimme yhtenä viikonloppuna Sannan kanssa videota, joka on kaksivuotiaiden hevosten kilpailuista. Se löytyy tämän linkin takaa, jos haluat kauhistella itsekin.
Kirjoitin teorioista kattavat muistiinpanot, mutta jos asiaa tarpeeksi hyvin tuntematta kirjoitan siitä liikaa blogiini tapahtuu kolme asiaa a) asia voidaan ymmärtää väärin, koska olen irroittanut näitä juttuja kokonaisuudesta c) olen saattanut itse ymmärtää jonkin asian väärin ja Jeff lynkataan sen takia c) kukaan ei enää tule kurssille, kun tieto tarjoillaan ilmaiseksi muulisuodattimen läpi vedettynä.
Minä pääsin itse hommiin lauantaina. Olin mukana kakkosryhmässä, joten ehdin katsoa melkein kokonaan ensimmäisen ryhmän tunnin. Ohjelmassa oli harjoitella erilaisia väistöjä, taivutuksia ja roll backeja. Kaikki niiden eri nimitykset tulivat tietenkin englanniksi ja vaikka kuinka yritin muistella mikä on shoulder in, shoulder out, hindquarters in jne niin olin ihan sekaisin. Onneksi tehtävä oli sinänsä helppo, ihan sama mitä näistä tekee, kunhan tekee. Itse tein avoa, sulkua ja väistöä. Travers-sana toistui monta kertaa, olen kuullut sen klassisen ratsastuksen valmennuksessa usein mutta en millään saanut päähäni tunnin aikana, että mikä hitto se on. Onneksi selvisin ilman sitä tietoa. Myöhemmin Sanna linkitti sen minulle Wikipediasta.
Tuntien välissä oli pikainen lounastauko. Ajoimme siis kaikki majoitustiloihin ja roiskeläpät ja lihikset jonottivat hetken aikaa mikroon. Itse olin käynyt perjantaina Sonkajärven K-marketissa hakemassa paketin lihiksiä, kinkkua, juustoa ja ketsuppia. Niillä saa erinomaisen lihiksen.
Lounaan jälkeen palattiin tallille ja oli taas ratsastuksen vuoro. Sanna houkutteli hiehot herkkuämpärin kanssa kentälle ja ensimmäinen ryhmä pääsi aloittamaan. Lauantain tunneilla ei vielä tehty mitään vaikeita juttuja, ohjeena oli vain valita joukosta joku nauta ja seurata sitä hetken aikaa. Koostamaltani videolta tehtävät aukeavat varmasti paremmin, kuin näin kirjoitettuna.
Ekasta tunnista karjan kanssa jäi tosi kiva fiilis. Kerroin muuten vielä ennen tuntia Jeffille, että minullahan ei sitten ole mitään kokemusta tästä. Hän sanoi että minulla on niin hyvä hevonen alla, että "just ride and enjoy". Olen ratsastajana sellainen, että minä tykkään jos kentällä on puomeja ja törppöjä tehtävien merkiksi. Silloin on paljon helpompi kääntyä oikeassa kohdassa ja tehdä oikean kokoinen ja varsinkin muotoinen pääty-ympyrä. Nautojen kanssa tuli ihan samanlainen fiilis, paitsi että vielä parempi. Dancerhan imee itse nautojen luokse, joten piti vain valita hieho, tuijottaa sitä herkeämättä ja ratsastaa sitä kohti. Dancer tajusi heti, mitä hiehoa oli tarkoitus seurata ja alkoi itsekin tuijottaa sitä. Jos taas vilkuilin muita hiehoja, ei Dancerkaan enää tiennyt, mitä oltiin tekemässä.
Ja mikä oli mielestäni vielä siistimpää, myös hiehot tuntuivat tuntevan katseen selässään. Ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö seurattava hieho tietäisi olevansa seurattu. Ja samalla muut hiehot huokasivat pitkään että huh, me saadaan olla rauhassa.
Lauantaina en tosin vielä uskaltanut tosta noin vain ratsastaa lauman läpi ja kohti epäkiinnostavia hiehoja, mutta sunnintaina sain lisäohjeistusta ja tosiaan, voin ihan muina naisina ratsastaa lauman läpi ja vaikka törmätä toiseen hiehoon, jos se ei tajua itse väistää. Lauantain tunnin jälkeen olin todella fiiliksissä!
Nämä kuvat ovat sunnuntain ensimmäiseltä tunnilta, silloin satoi.
Dancer komentaa
Sunnuntain tunneilla jatkettiin karjan kanssa. Harjoitukset vaikeutuivat hieman, enää ei riittänyt hiehon seuraaminen vaan se piti saada erotettua ja se piti saada kääntymään. Ei siis niin, että olisin odottanut naudan kääntymistä, vaan siihen oli tarkoitus vaikuttaa itse. Jeff huuteli kentän reunalta ohjeita jatkuvasti ja tunsin itseni ajoittain ihan robotiksi. Vaikka tehtävässä ei ollut sinänsä mitään vaikeaa, en aina ymmärtänyt että pitääkö siis ratsastaa hiehoa päin (to the right eye), leikata sen kulkureitti sen edestä vai vain ratsastaa samaan suuntaan sen kanssa ja ohittaa se. Olin lauantain ekan tunnin näiden asioiden suhteen todella pihalla ja tuntui, että tein koko ajan väärin.
Mutta siinä kun seurailin muiden toimintaa, aloin päästä jyvälle siitä, miten hiehoja ajetaan. Sunnuntain toinen, ja samalla viimeinen, tunti menikin sitten jo paljon paremmin. Minulle olisi ollut tosi hyödyllistä katsoa vähän viime vuoden kurssin videoita etukäteen, niin olisin tajunnut jujun paremmin. Tosin Jeff kiinnittää tosi paljon huomiota meidän ratsastajien ratsastamiseen, istuntaan ja apuihin. Hiehot ovat ikään kuin sivuroolissa. Me emme siis aktiivisesti pyrkineet tekemään erottelua vaan opettelimme ratsastamaan hevosiamme.
Hauskinta tunneilla olivat mielestäni ryhmätehtävät. Yhden kerran meidän piti erottaa joukosta pareittain yksi hieho ja pallotella sitä hetki välissämme. Toisessa tehtävässä meidän kaikkien piti toimia tiiminä, erottaa kolme hiehoa, pitää ne toisessa päässä kenttää ja ajaa loput portista ulos. Seuraavan ryhmän tehtävä oli omalla tunnillaan erottaa hiehoporukasta meidän "käyttämämme"kolme hiehoa pois porukasta lepäämään ja tehdä harjoituksia sellaisilla, jotka eivät olleet jo meillä käytössä. Heillä taisi mennä siihen peräti tunti, kun hiehot luiskahtelivat saippuoiden takaa hevosrivistön väärälle puolelle.
Viimeistään tässä tajusi sen, kuinka karjanajossa jokaisella on tärkeä tehtävä. Hevosrivistöstä ei saa lähteä leikkimään sankaria, sillä silloin riviin tulee aukko ja kaikki naudat karkaavat. On ihan ok jos yksi pääsee karkuun, se tulee itsestään takaisin, mutta koko lauma ei saisi karata.
Ja nämä kuvat, joisa minulla on harmaa paita, ovat sunnuntain toiselta tunnilta.
Kurssilla oli eri tasoisia ratsastajia ja hevosia. Pari hevosta ei ollut nähnyt karjaa ennen ja niiden kurssisaavutus olikin se, että hevoset uskalsivat seurailla nautoja ja kiertää lauman ympäri sekoamatta. Hevoselle ei ole todellakaan helppo paikka seisoa keskellä laumaa, vaikka hiehot aika pieniä olivatkin!
Koska tehtäviä tehtiin tunneilla pääsääntöisesti yksitellen, antoi Jeff jokaiselle oman tasoisiaan tehtäviä. Edistyneimmät saivat kunnolla erotella hiehoja ja aloittelijat kävivät nuuskimassa nautojen takapuolia. Jeff toivoo kurssilaisille jatkumoa, hän kertoikin että viime vuoden osallistujat olivat edistyneet huimasti hevostensa kanssa ja toki hän haluaa nähdä kaikki jälleen ensi vuonna. Silloin tämän kesän untuvikkohevosetkin uskaltavat varmasti jo kulkea lähellä hiehoja ja suorittaa erottelua.
Kaikki hevoset taisivat ainakin jonkin ratsastuksen ajan, ellei kaikkien, saada bosalin päähänsä. Jeff kehui välinettä maasta taivaisiin ja varsinkin nuorten tai kokemattomien hevosten kanssa se on erinomainen. Kun parin hevosen kanssa oli pieni tilanne ja ne jouduttiin ottamaan yhden ohjan pysäytyksellä haltuun, olisi niiden suut ottaneet tosi paljon kipeää kuolainten kanssa. Bosal on siinä mielessä lempeä mutta kuitenkin aika jämäkkä eli sillä saa kyllä keskivertohevosen hallintaan. Yhden ohjan pysäytystä Jeff kuitenkin korosti meille, vain sillä on mahdollista ottaa hevonen hätätilanteissa haltuun ja se ei tee hevoselle mitenkään kipeää. Sitä vain on aika ajoin muistuteltava hevoselle ja pidettävä huoli, että se tosiaan myötää ja on pehmeä.
Jeff Sanders, Sanna Kauppinen ja lusitanotamma Gira.
Kurssista tosi iso osa oli tosiaan ratsastusta, ei karjanajoa. Mukana oli yksi estetykkipuoliverinen, joka toimi karjan kanssa, kuin olisi karjahevoseksi syntynyt. Jeff kertoi energioista, karjahevosen pitää pystyä laukkaamaan tarvittaessa täysiä naudan perässä ja toisaalta pysähtymään ja rentoutumaan heti, kun se pysäytetään. Karjahevoselle ei siis saa jäädä kierrokset päälle, vaan sen on reagoitava ihmisen apuihin. Karja auttaa tässäkin, usein nämä hevoset ymmärtävät nopeasti milloin tehdään töitä ja milloin saa vain hengailla ja katsella muiden tekemistä.
Muuleista Jeff kertoi minulle vielä erikseen, että ne on tärkeää "turn off" harjoituksen välissä ja sen jälkeen. Hän neuvoi minua rapsuttamaan Danceria erään tehtävän jälkeen isosti sään alueelta. Kuulin tosin ensin että leuan alta ja häkellyin kovasti. Tällä tavalla hevonen oppii, että työ tehtiin hyvin ja saa hetken hengähtää. Jos Muulille ei kerro, että nyt on tauko, se ottaa tauon itse, kieltäytyy työskentelemästä tai poistuu kokonaan paikalta. Kuulosti erittäin tutulta.
Kuvasin kurssilta videopostauksen, jonka julkaisinkin jo muutama päivä sitten YouTubessa. Videolla puhe kuuluu joissakin kohdissa tosi huonosti, mutta tekstitin videon YouTubessa suomeksi. Klikkaa siis tekstitykset siihen päälle, niin siitä saa selvääkin. Videolla sanon muuten virheellisesti useaan kertaan että lehmät. Me siis emme käsitelleet suinkaan mitään lehmiä, vaan hiehoja. Hieho on poikimaton lehmä ja yleensä hieho on enintään kaksivuotias, koska yleensä parivuotiaana noi pullauttavat ensimmäisen vasikan maailmaan.
Jeff tulee Suomeen jälleen ensi kesänä ja Sonkajärvellä on kurssi taas perjantaista sunnuntaihin 16-18.8. Kurssi maksaa noin 400 euroa ja lisäksi tulee päälle oma majoitus (hyvin edullinen kommuuniasuminen 15e/yö) ja hevosen majoitus 20e tai 15e/vrk sisältäen heinät. Eli saahan siihen hevosen kanssa palamaan rahaa, mutta on tämä niitä kursseja, joita uskallan kehottaa edes kerran elämässä kokeilemaan.
Tämä kommuuniyöpyminen vaatii vielä loppuun oman kappaleensa. Majoituimme siis vanhassa kyläkoulussa, joka on remontoitu leirikeskukseksi. Nukuimme melkein kaikki samassa isossa huoneessa, joka oli varusteltu kerrossängyillä. Minulla ei ole ongelmaa nukkua kymmenen muun kanssa samassa tilassa, nutta ymmärrän, että jollekin se on ongelma. Olen tässä muutaman leirin itsekin järjestellyt ja joillekin osallistujille on ehdottoman tärkeää saada oma huone omalla vessalla mutta samalla halvalla hinnalla. Jos olet itse tällainen henkilö niin suosittelen hankkimaan majoituksen jostain muualta. Jos tulet kommuuniin, mutta olet herkkäuninen, ota ihmeessä korvatulpat mukaasi.
Muuli palasi Sonkajärveltä kotiin heinäkuun alussa.
Sanna lupasi blogin lukijoille ja minulle vielä viimeisen
vieraskynäilyn, jossa hän summaa yhteen kokemuksiaan Muulin
koulutuksesta. Jos kaipaat hevosellesi tai muulillesi hyvää
koulutuspaikkaa, lue postaus loppuun. Postauksen kuvitin "ikimuistoisilla" kuvilla Muulin koulutuksen ajalta. Tässä ensimmäisessä kuvassa on viimeinen Muulin ja Sannan yhteiskuva. Se on otettu juuri ennen kotimatkalle lähtöä.
----
Huhhuh, kaksi kuukautta sitten Muuli poistui Kaisan kuskaamana tontiltani, ja vasta nyt kykenen avautumaan pitkästä koulutusjaksosta. Palautuminen ja kokemuksesta ylipääseminen vei tovin ja minusta tuntuu, että vasta nyt pystyn ajattelemaan selkeästi ja kokoamaan hieman ajatuksia Muulin kouluttamisesta.
Vitsi vitsinä. On pitänyt melkoista haipakkaa kesän ajan ja välillä meinannut unohtuakin, että minun oli tarkoitus kirjoittaa vielä tänne. Alkuun tuntui ihan oudolta, kun ei ollutkaan enää tarvetta olla kuvaamassa jokaista hännänheilautusta ja tilannetta, eikä ole tarvinnut karjua v***n Muulia pitkin pihoja. Muulin ihania öninöitä ja hörinöitä on kyllä hieman ikävä, onneksi viikon päästä pääsen tapaamaan Muulia sekä muita muuleja, kun menen pitämään muuli bootcampia. Tosin muuttuuko ajatusmaailma sen viikonlopun jälkeen, kun vastassa onkin neljä muulia? Lähden kurssilta hiukset harmaina ajatellen ”EI ENÄÄ IKINÄ MUULEJA!”
No ei olla niin radikaaleja. Hauska viikonloppu tiedossa varmasti.
Olen seurannut Kaisan matkaa Muulin kanssa suurella mielenkiinnolla, ilolla ja ennen kaikkea ylpeydellä. Ja ylpeä olen nimenomaan Kaisasta, Muuli on osoittanut hieman taantumisen merkkejä nyt Kaisan viimeaikaisten viestien perusteella, joten se ei vielä saa täysiä pisteitä. Mutta Kaisan asenteen muuttuminen oli ihan parasta tämän koulutusjakson aikana. Muistan kun Kaisa tuli ensimmäistä kertaa käymään maaliskuussa, ja ratsastimme hieman kentällä ja lähdimme sitten maastoon Kaisa Muulilla minun käsihevosena. Se jännitys mikä oli aistittavissa jo ihan kentälläkin ratsastaessa… täysin normaalia, tottakai, en siis tarkoita että paheksuisin sitä tai mitään. Tämä oli ymmärrettävää, kun Muuli oli kevätjuhlaliikkeitä esitellyt jo ennen minun luokseni saapumista ja vielä minun luonanikin.
Ensimmäinen kerta, kun Kaisa ratsasti muulilla koulutuksen aikana.
Hevosten (ja muulien) koulutuksessa tärkeintä ei ole vain yrittää täyttää omistajan tavoitteet hevosen suhteen, vaan myös se, että omistaja itse pärjäisi hevosensa kanssa jatkossa. Eihän siitä tulisi mitään, jos ratsastaisin kolme (tai kuusi) kuukautta hevosta ja omistaja hakisi sen kotia ilman, että olisi käynyt kertaakaan luonani. Tai voisihan se niinkin toimia ja ehkä joku tekeekin niin. Itse kyllä haluan, että omistaja on mukana koulutuksessa ja käy luonani edes kerran koulutusjakson aikana. Tällöin voimme yhdessä katsoa missä vaiheessa koulutus on, onko toiveita, ollaanko menossa kohti niitä tavoitteita jne. Kaisa kävikin luona kerran kuukaudessa maaliskuusta lähtien, joka oli todella hieno juttu. Avoimuus on myös tärkeää hevosen koulutuksessa. Okei, Muuli oli myös blogijulkkis, eli Kaisa odottikin minulta tietoa ja materiaalia blogiaan varten. Tosin vaikka blogia ei olisi ollutkaan, olisin silti informoinut Kaisaa kyllästymiseen asti jokaisesta Muulin tempauksesta. Haluan kertoa rehellisesti kaikki hyvät sekä huonot kokemukset, ja olla myös nöyrä siinä suhteessa, jos tuntuu että jossain asiassa minulla ei ehkä riitä osaaminen.
Uskon että näillä Kaisan vierailuilla sekä tiiviillä yhteydenpidolla oli merkitystä siinä, että ero Kaisan asenteessa maaliskuun versus kesäkuun viimeisen viikonlopun välillä oli kuin yö ja päivä. Kesäkuussa niin vain Kaisa pisti Muulin ojennukseen, jos Muuli osoitti pienintäkään merkkiä vastaan hangoittelusta. Kaksikko kävi myös yksinään maastossa ja ovat tehneet sitä kotipuolessakin. Maastoreissut ovatkin Kaisan postauksien ja päivityksien mukaan sujuneet pääosin hyvin.
Muulin koulutusprojekti kaikkinensa sujui mielestäni ihan hyvin. Oli ylämäkiä ja alamäkiä, välillä oli jopa pätkiä ettei ollut kuin tasaista tietä. Ryhdyin projektiin alusta alkaen sillä ajatuksella, että Muuli on täysin kouluttamaton. Samat maastakäsittelyasiat tekisin myös koulutetulle hevoselle, joka tulisi koulutukseeni. Haluan päästä sinuiksi hevosen kanssa, saada sen kunnioituksen ja luottamuksen ja vasta sitten ryhtyä ratsastuspuuhiin. Mielestäni etenin aika johdonmukaisesti ja asteittain sen kanssa, toki olimme myös kelien armoilla melko pitkään Muulin kengättömyyden takia. Tosin en usko, että olisin kovinkaan paljoa aikaisemmin maastoon suunnannut, vaikka tiet olisivat olleet sulat.
Alkuun maastakäsittely, sitten varusteiden kanssa maastakäsittelyä, selkännousua, perusasioita selästä käsin eteen-taakse-sivuille-pysähdys. Sitten pikkuhiljaa maastoon ja pitemmälle ja pitemmälle. Maastossa ravailua ja pikkuhiljaa laukkaakin. Kenttätyöskentelyt jätin vähemmälle loppuvaiheessa, koska a) halusin Muulille kilometrejä maastossa ja b) Muuli ei kenttätyöskentelystä niin kiinnostunut.
Missä mielestäni onnistuin Muulin kanssa? No, ainakin tavoitteet saavutettiin! Kaisa halusi maastomopon, jolla voi mennä turvallisesti löysin ohjin maastossa. Check! Tämä on todistettavasti tapahtunut, ja vaikka niitä heikkojakin hetkiä on ollut, Muuli on toiminut jopa turvaratsuna toiselle hevoselle. Kyllä minä näillä näytöillä sanoisin, että tavoite täytettiin. Peruskenttätyöskentely sujui ihan ok ja tämän lisäksi oli kiva kuulla jälkeenpäin, että Muuli oli rauhoittunut noin muutenkin esimerkiksi sen seistessä kahta puolta kiinni, taluttaessa jne. Sain myös Muulin laukkaamaan liinassa, joka oli ISO saavutus! En tiedä onko siitä koskaan mitään hyötyä, mutta oikeastaan tämän episodin lopputulema oli, että Muuli ei saanut slaagia, vaikka sitä hieman paineistikin kovasti. Eli vaikka Muulia ei koskaan laukkuutettaisi liinassa, ainakin oletan, ettei se ole heti sinkoamassa ilmaan kuin raketti, kun on käynyt läpi ”taistelun” jossa se joutui toteamaan, että ihmistä ei vedetä kuin kyntöruunaa hiekkaa pitkin vaan mennään mihin ihminen käskee.
Mikä jäi mieltä kaihertamaan Muulin koulutuksessa? Kaikki taistelut sen kanssa. Sitä miettii tottakai tekikö itse jotain väärin, onko se kipeä tms.? Tästä ollaan Kaisankin kanssa puhuttu. Muuli on todella voimakastahtoinen ja sillä on hyvin selkeä tapa ilmaista, mitä mieltä se on asiasta. Paikalta poistuminen on melko sisäänrakennettua muuleihin. Silti tottakai mietin, että olisinko voinut tehdä jotain toisin? Esimerkiksi se kaikkein pahin keskustelu Muulin kanssa taloni risteyksessä mennäkö eteenpäin vai ei? Tämä keskustelu kesti sen puolisen tuntia ja sisälsi pystyynhyppimistä, 180 asteen käännöksiä puoliksi ilmassa, sinkoilua, tiukkoja ympyröitä, yhden klassisen ryöstön, kirosanoja… Olin aivan hiestä märkä ja niin oli Muulikin. En tiedä mikä sillä oli ongelmana, halusiko se Dancerin luo vai mikä ihme ahdisti…? Sitten yhtäkkiä se suostui hieman vastahakoisesti kävelemään ojan viertä eteenpäin, rentoutui pikkuhiljaa ja kävimme heittämässä kivan maastolenkin. Niin ristiriitaista!
Nämä Muulin päähänpistot tulevat todennäköisesti olemaan läsnä vielä pitkään ja näitä onkin Kaisan postauksissa jo nähtykin. Paikalta poistuminen salamannopeasti, se on sen bravuuri. Kaula ylös, 180 astetta käännös ja vauhtia, siinä ei ehdi välttämättä tehdä mitään. Jos ehtii ennakoimaan, Muuli on pysäytettävissä. En tiedä miten tämän saisi koulutettua pois, ja saako edes, vai onko parempi vain oppia ennakoimaan. Nyt puhutaan kuitenkin MUULISTA, joka tuskin koskaan on ihan niin täysin kesytettävissä kuin hevonen. Ne ovat kuitenkin ainutlaatuisia. Toki on myös niitä superkilttejä muuleja, kuin on myös olemassa niitä sekopää hevosia. Luulen, että muulien persoonaan vaikuttaa jonkun verran myös aasin kanssa risteytetyn hevosen rotu. Muulissa on andalusialaista, joka ei ole ihan helpoin rotu muutenkaan. Oma tammani on lusitano eli lähestulkoon sama asia, ja Kaisa saikin todistaa tammani luonnetta karjakurssilla. Tämä yhdistettynä aasin itsepäisyyteen… Mukava combo on valmis.
Kenttätyöskentelyä olisi ollut kiva kehittää vielä Muulin kanssa, toisaalta se ei ollut Kaisan ykkösprioriteetti eli sille ei niinkään ollut tarvetta. Muuli oppi tosiaan perusasiat sekä väistämään hieman pohjetta, joka on hyödyllinen, kun esimerkiksi pitää väistää tien sivuun autoja kohdattaessa. Muuli myös ihan selkeästi inhosi kentällä pyörimistä. Kokeilin kerran laukkaa kentällä ja se oli ison työn takana. Se laukkasi, mutta todella, todella nihkeästi. Maastossa se nostaa laukan miltei suoraan käskystä. Katsoin Kaisan linkittämän videon aasista, joka oli Jeffin kurssilla Itävallassa. Jeffkin totesi videolla, että aasit ja muulit eivät tykkää kenttätyöskentelystä. Siksi olen nyt hokenut Kaisalle, että hänen täytyy tulla ensi vuonna Jeffin kurssille Muulin kanssa! Lehmä antaa kaikelle kenttätyöskentelylle ihan uuden ulottuvuuden ja tarkoituksen, ja tiedä millainen atleetti Muulistakin kuoriutuu! (voin nähdä Kaisan pyörittävän silmiään tässä vaiheessa ja toteavan että ”kyllä, siinä vaiheessa kun on ensin metätetty se muiden kurssilaisten kanssa lähitienoon metsistä, kun se sai slaagin nähdessään lehmän lähempänä kuin 10 metriä”)
Kiitän Kaisaa luottamuksesta, että hän tohti tuoda Muulin luokseni. On ollut ilo tutustua Kaisaan ja tietenkin Muuliin, ja uskon että olen saanut näistä kahdesta pitkäaikaiset kaverit, mikä on ihan mahtavaa 😊 Oli ihana lukea kaikkien blogin lukijoiden kommentteja koulutussession aikana. Kiittelinkin teitä jo aikaisemmassa postauksessa mutta kiitän vielä uudestaan! 😊
Meidän poppoon elämää voi muuten seurata Facebookissa ”Hietaniemen tila *klik*”, ja ehkä kun ensi vuonna Giran varsa (toivottavasti) syntyy, aloitan sen elämästä ja koulutuksesta oman blogin. Tilaukseen on siis laitettu azteca-hevonen (lusitano x quarterhevonen), jolla olisi lusitanon liikkeet ja quarterin mieli. Palomino-väritys olisi mukava lisä. Nyt syksymmällä saattaisi olla koulutuspaikka auki hevoselle, jos tuntuu että tarvitsee apua hevosensa kanssa tai haluaa startin ratsukoulutukselle. Ja voihan se paikka olla auki muulillekin… kestäisiköhän minun psyykeeni toista muulia samalle vuodelle, hehheh…
Muuliterveisin, Sanna
Teimme Sannan kanssa viimeisenä viikonloppuna videon, jossa hän vastailee englanniksi blogin lukijoiden kysymyksiin. Videolla on YouTuben automaattisesti tekemä tekstitys, jota olen hieman alusta korjaullut fiksummaksi. Tarkoituksena on kääntää video myös suomeksi, kunhan siihen löytyy aikaa.
Jos siis Muulin koulutus kiinnostaa vielä tarkemmin, kannattaa katsoa tämä video.
Otsikkokuvan aasilla on "broken crest" eli sen läskiniska on niin paha, että se on pudonnut sivulle.
Kehitin jo aikaa sitten mieleeni "periaatteen", että aasin kaviot kertovat kaiken olennaisen aasin omistajan aasinpidosta. Jos kaviot siis ovat pitkät ja hoitamattomat, ei aasista noin muutenkaan juuri välitetä. Uuden aasin nähdessäni katson siis aina ensin sen kavioihin. Sen jälkeen tiedän, millä tasolla ja mistä omistajan kanssa voi keskustella. Vaikka näkisin aaseja vain ihan sattumalta vaikkapa jollain hevostallilla, katson ihan ensin kaviot. Joskus ne ovat aika surullista katsottavaa. Tiedän olla tukematta kyseistä talliyritystä jatkossa enää koskaan.
Sama pätee muuten huonosti pidettyihin tallikissoihin, mutta mennään niihin toisella kertaa.
Täässä alla on kuvat kahden eri aasin kavioista. Aasin kavioiden ei kuulu näyttää tällaisilta. Näiden vuoluväli on auttamatta liian pitkä. Tällaiset sukset vääntävät aasin jalkaa väärään asentoon ja sen liikerata on virheellinen, kun se joutuu kävelemään eteenpäin varpaat hajallaan. Näissä on todennäköisesti härskiä irtoseinämäisyyttä, joka altistaa sitten muille kaviopöpösairauksille.
Nyt olen laajentanut kyyläystäni kavioista myös muualle aaseihin. Tsekkaan nimittäin aasin lihavuuskunnon heti seuraavaksi. Suurin osa Suomen aaseista on lihavia ja näistä valitettavan moni on sellainen jäätävä sotanorsu. En nyt vielä sano, että elsutapaus, mutta uuden toivottavasti voimaan tulevan lain myötä sotanorsutkin ovat elsutapauksia, eivät enää pelkästään luurankomaiset aasit. Ja se on mielestäni täysin oikein!
Aasin lihavuus on mielestäni vielä helpommin tunnistettavissa kuin hevosen. Kun hevosilla läskiä sitä kertyy ensin hevosen sisälle turvottaen hevosta tasaisesti eri puolilta, tulee aasin läski heti nahan alle ja näkyy paakkuina. Siitä ei siis voi erehtyä. Kannattaa kurkata esimerkkikuvat lihavasta ponista Onnen rippeitä-blogista *klik*.
Oikein extremelihavalla hevosellakin voi muuten olla läskipaakkuja kyljissä. Ne eivät välttämättä näy hevosen ollessa paikoillaan, mutta liikkeessä ne tulevat esiin. Ja joku hassu luulee, että ne ovat lihaksia.
Tässä alla on aasi, joka on extremelihava ja tullee kuolemaan johonkin elintasosairauteen, ellei sitä saada laihdutettua. Omistajalla on se kyllä agendalla, mutta hitaasti projekti tuntuu etenevän. Aasin kyljissä olevat paakut näkee sokeahko apinakin ja ei, ne eivät ole lihasta. Alemmassa kuvassa näkyy vielä niskamakkarakin, eli läskiniska. Ei, sekään ei ole lihasta.
Tähän aasien elintasovalistukseen liittyy sekin, mitä diktaattorimaisesti jaan Suomen Aasiyhdistyksen Facebook-sivuille. Vaikka netissä tulisi vastaa kuinka hauska aasimeemi, mutta siinä oleva aasi on ylipainoinen, en jaa kuvaa tai videota. Kerran jaoin ihan hauskan videon, mihin kirjoitin kuitenkin saatteeksi, että videon laiduntava aasi on äärimmäisen ylipainoinen ja ns elsutapaus. Sain siihen melkein heti kommenttia, ettei ollut kivasti sanottu. Että aasista tuntui pahalta.
Aika usein kuulee kuinka se ja sekin aasi oli koko elämänsä vapaalla heinällä, painoi 100 kiloa liikaa ja eli silti 30-vuotiaaksi. Hei superhieno juttu! Mutta entäs ne 10 muuta aasia, jotka olivat haluttomia liikkumaan, kerryttivät läskiä sisäelintensä ympärille ja kuolivat mystisesti karsinaansa? Niistä ollaan ihan hissukseen.
Aasin selkään ei kuulu pystyä kattamaan lounasta! Aasin selässä ei kuulu pysyä vesi. Aasin selän pitäisi olla niin harjakattomainen, ettei ilman satulaa ratsastaminen tunnu kovin kivalta.
Alla olevan aasin selkään ei olisi ollut mitään ongelmaa kattaa illallinen neljälle, niin lihava se livenä oli. Huomioikaa erityisesti miten sen pylly syö sen hännän ja kuinka niskamakkara erottuu vaikka aasin pää on alhaalla. Ja kylkipaakuistakaan ei voi erehtyä.
Aasi ei Suomessa sovi laiduntamaan, ellei laidun ole oikeasti lyhyt "virikelaidun". Virikelaidun syntyy vaikkapa niin, että muut eläimet kaluavat sen ensin tyhjäksi ja sitten aasi pääsee sinne nyppimään, mitä on jäljellä.
Jep, tiedän että heinä on ylilaidunnuksen takia stressissä ja siihen erittyy paljon sokeria. Paras vaihtoehto on tietenkin pitää aasit hiekkatarhassa, mutta tässä kohtaa puntaroisin myös aasin mielenterveyttä. Laiduntaminen ja ruuan etsiminen on niille 100% luonnollista. Jos sen pystyy kesällä muutaman kuukauden ajaksi turvallisesti tarjoamaan, tarjoaisin sen. Lisäksi tarjoilisin aasille pelkkää olkea, eli se ei kesällä saisi ollenkaan heinää.
Alla olevassa kuvassa on mielestäni mahtava virikelaidun. Aasi ei voi saada sieltä mahaa täyteen, mutta se pystyy laiduntamaan ja varsinkin kävelemään pitkinpoikin etsien syötävää. Noin muuten laitumen ovat kalunneet lampaat.
Jotkut pitävät aasia rajoitetusti laitumella esimerkiksi puoli päivää ja kuvittelevat, että aasi ei silloin saisi liikaa energiaa. VÄÄRIN! Olen kuullut tutkimuksesta, jonka mukaan hevonen pystyisi kolmessa laiduntunnissa syömään koko päivän energiantarpeensa edestä. Osa-aikalaidunnus ei siis toimi mitenkään, jos tarkoituksena on laihduttaa tai edes pitää aasi nykyisessä painossaan. Omasta mielestäni vaihtoehto on joko kuvan kaltainen virikelaidun tai ei laidunnusta ollenkaan.
Tässä alla on kaksi Aasiyhdistykselle tekemääni videota. Ensimmäisellä on kaksi lihavaa aasia ja jälkimmäisessä kaksi normaalipainoista aasia. Toivon, että näiden videoiden avulla oman aasin lihavuuskunto on helpompaa tunnistaa. Kuvien perusteella pystyy erottamaan lähinnä extremet tapaukset. Kuvan perusteella normaalipainoisen ja lihavan erottaminen voi olla hankalaa.
