Olette varmasti huomanneet, että blogi on aikalailla hiljentynyt ja näyttää porskuttavan vain muulimenopostausten voimilla. Mistäs se sitten johtuu? Omalla kohdallani syy ei ole lukijoiden vähentyminen, postaukset saavat edelleen vähintään 500 katselukertaa ja vanhemmat postaukset tuntuvat löytävän lukijansa hakukoneiden pienellä avustuksella. Kuukausittaiset klikit pyörivät siinä 15 000 - 20 000 klikin välissä ja niistä suurin osa tulee hakukoneiden avustuksella.
No mikä hitto tässä sitten tökkii? Itselläni monikin seikka tällä hetkellä
Täysi motivaatiopula valokuvauksen suhteen
On pimeää, synkkää ja vetistä. Ihailen muiden kuvia somessa ja totean päässäni etten pääse koskaan niihin. Periaatteessa linssin ja kameran pitäisi pystyä kelposuorituksiin hämärässäkin, mutta en vain itse osaa.
Muuliprojektissa on ollut tietynlainen taso kuvilla enkä ole mielelläni julkaissut täällä puhelinkuvia. Tällä hetkellä puhelimen muistikortilla on kyllä valaistulla kentällä otettuja kuvia mutta kun en itsekään jaksa katsoa niitä, niin miten kukaan muukaan jaksaisi. Tämä postaus on kuitenkin kuvitettu niillä talvisilla synkillä puhelinkuvilla.
Ei ole mitään kertomisen arvoista
Muulin kanssa arki ja tekeminen on tosi normaalia tällä hetkellä. Ei tapahdu merkittäviä edistymisiä, ei kokeilla uusia juttuja eikä Muulikaan pääsääntöisesti ole mitenkään haastava. En itse motivoidu pätkääkään treenipostausten kirjoittamisesta, joten jos ratsastan viikossa 3 kertaa kentällä ja kerran maastossa, niin ei minulla vain ole niistä mitään kerrottavaa. Vaikka olisin saanut jonkun ahaaelämyksen tunnilla, en osaa sanottaa sitä niin järkevästi tekstiksi että siitä elämyksestä voisi olla hyötyä jollekin muulle.
En ole pätevä avaamaan asioita sen enempää
Blogin "taustalla" on kuitenkin tapahtunut, olen esimerkiksi kesästä lähtien fiksaillut Muulin enkkusatulapuolta kuntoon ja ostin juuri "uuden" satulankin, siis muokattavan Wintecin, josta voisin jotain kertoa. Mutta kun Wintecin muokkauksesta on jo muissa blogeissa postauksia (Googlen avulla lueskelin niitä satulatuskissani), joten miksi minä toistaisin asiaa, joka on jo tosi hyvin avattu muualla?
En myöskään ole millään tasolla pätevä kertomaan satulansovituksesta mitään. Osaan kylä mallata selkään etukaaria, liu'uttaa kättä satulan alla ja kokeilla missä on suunnilleen viimeinen kylkiluu, mutta enhän minä voi näitä asioita kertoa blogissa ettei joku kuvittele, että annan opetusta satulansovitukseen.
Muulin kohdalla olen tottapuhuen ajatellut vain että kun ei ole valkoisia karvoja eikä Muuli protestoi satuloidessa eikä juurikaan ratsastuksessa, olen oikealla tiellä.
Yritän panostaa liikaa
Miellän blogin alustaksi, johon kirjoitetaan pitkiä tekstejä ja lisätään runsaasti kuvia. Instassa ja Facebookissa taas julkaistaan vain yksi kuva ja paljon lyhyempi teksti. En halua julkaista mitään nysäpostauksia, ne kuuluvat muille somekanaville, mutta nyt, kun mitään ei tavallaan tapahdu Muulin ja minun elämässä, en saa mielestäni riittävästi asiaa blogipostaukseen.
Jos mietitään vaikka tuote-esittelyä, niin onhan se nyt paljon nopeammin esitelty Instassa kuin blogissa!
Keskustelu käydään muualla kuin blogialustoilla
Keskustelu on siirtynyt aika reippaasti Instan puolelle ja keskustelu liikkuu siellä paljon nopeammin kuin blogeissa. En itse tykkää kirjoittaa puhelimella pitkiä tekstejä ja tekstin jäsentely puhelimella on minulle hankalaa, kun en puhelimen näytöllä näe koko tekstiä. On hankalaa copypasteta lauseita toiseen kohtaan ja koen jopa kirjoitusvirheiden korjaamisen puhelimella liian hankalaksi.
Instassa on helppoa jakaa muiden tekstejä ja kommentoiminen on äärimmäisen nopeaa ja helppoa, eikä kukaan varmaan odotakaan monen virkkeen pituisia pohjustettuja kannanottoja. Tuntuu, että blogipostaus on aina tietyssä mielessä myöhässä kun keskustelu on käyty jo. Ja kun kommentointikin on vähentynyt blogeissa reippaasti, tuntuu kuin puhuisin tyhjille saleille. Tosin kävijätiedot paljastavat, että lukijoita kyllä on.
Ei ole inspiraatioita
Aikaisemmin tunnuin saavan inspiksen johonkin aiheeseen todella helposti. Päähäni tuli helposti idea, mietiskelin aihetta ja tuotin siitä postauksen. Sain teksteistä jopa ihan hauskoja. Nykyään niitä ideoita ei tule tai jos tulee, torppaan ne heti että "en kuitenkaan saa tohon hyviä kuvia" tai ehkä nykyään sekin että "minulla ei ole tarpeeksi tietoa tai kokemusta jotta voisin tästä aiheesta puhua". Tähän pätee varmasti se, että mitä enemmän oppii, sitä vähemmän huomaa tietävänsä.
Bloggerin äärimmäisen surkea käyttöliittymäEhkä suurin syy bloggausinnottomuuteen on kuitenkin tämä bloggerin "päivitys" joka tapahtui siis joskus vuosi sitten. Tämä on äärimmäisen hidas enkä enää pysty kerralla latailemaan alustalle kaikkia postaukseen tulevia kuvia ja sieltä sitten näppärästi napsimaan postaukseen. Ei, minun pitää jokainen hakea koneelta kansiosta yksitellen ja lisätä tekstiin sopivaan kohtaan. Jos haluaisin etsiä kuvia Bloggerin "arkistosta" menisi siihen vielä enemmän klikkauksia.
WordPress ei ole sen parempi, käytän sitä nimittäin kun tuotan sisältöä Aasiyhdistyksen sivuille. Varsinkin siellä uusi editori on sysipaska, joten en voi siirtyä sinnekään. Bloggerissa siis ollaan ja pysytään, mutta pitkin hampain.
... No jotain tarttis varmaan tehdä? Ehkä lisääntyvä kevätaurinko saa inspiksen palaamaan tai sitten meidän pitäisi Muulin kanssa kokeilla ihan jotain uutta ja kiinnostavaa. En vain saa kouluratsastuksesta tai maastoilusta riittävän jännittävää blogiin. Tämä on varmasti ihan luonnollinen somekanavan elinkaari. Aluksi ollaan intona joka päivä kertomassa kuulumisia kaikille, vaikkei ketään kiinnosta. Sitten kun joku kiinnostuu, tuntuu että kaikki on jo sanottu jossain vaiheessa.
Varmasti Muuliprojektillakin olisi jonkin verran uudempia lukijoita, jotka saattavat ihmetellä kengättömyyttä tai lännensatulan remmejä, mutta kun olen jo kertaalleen joskus vuonna 2016 (härregyyd se on 5 vuotta sitten) kertonut asioista, en viitsi toistella itseäni.
Itseäni en tässä mihinkään pakota tai ota morkkista hiljaisesta blogista. Kirjoitan sitten, kun jotain asiaa taas on. Instassa on varsinkin stooreissa enemmän sitä arkipäivän postailua. Muuli on hengissä ja voi erittäin vahvasti.