Tammikuun tallivuokra 450e maneesivuokra 20e 2x trail tunti 70e 2x kouluratsastustunti 40e heijastinratsastusloimi 15e hi-viz peppuloimi 30e heinäverkko 2e satulahuopa 10e pintelit 5e kaulakappale 10e (joka oli liian pieni mutta jonka myin heti eteenpäin samalla hinnalla) Dyon blinkersit (käytetyt) 10e hieronta 40e
YHT 702e
Tulot
Muuliekskursiot 150e myyty kaulakappale 10e
Tulot yhteensä 160e
YHTEENSÄ: -542e
Tammikuussa ei ollut ihan liikaa aurinkoisia päiviä jotka olisivat viikonlopuille osuneet. Tässä kuitenkin yksi niistä, kuvan otti Aino Holmberg.
Tämä postaus ei liity juuri mitenkään Muuliprojektiin, mutta tätä asiaa kysytään netissä niin usein että on varmaan asiallista tehdä tähän ohjesivu.
Olen ollut AirBnB-majoittajana pari vuotta, en mitenkään päätoimisesti vaan tarpeen mukaan. Olen toivottanut asuntooni ensisijaisesti tervetulleiksi hieman pidempiaikaiset eli vähintään 6 viikon majoittujat, joiden kotona on menossa esimerkiksi putkiremontti. Näiden väliin jää yleensä jonkin verran tyhjää, joten silloin olen avannut päiviä AitBnB:lle ja Bookingiin.
No, oma henkilökohtainen ongelmani on se, että jos itse saan yöstä vaikkapa 60 euroa eli kahdesta yöstä 120 euroa, on todella ärsyttävää siivota ja pyykätä kaikkea jos majoittuja on vain sen yhden yön.
Palveluissa on mahdollista laittaa myös minimiyöpymisaika, monella se on kaksi yötä ja esimerkiksi pohjoisen lomamökeissä yleensä viikko. Itse en tuota kuitenkaan laittanut koska löysin järjestelmästä paremman tavan vähentää omaa v*tutustani yhden yön asiakkaita kohtaan. Hinnoittelinkin kohteeni niin että yksi yö on tooodella kallis alueen hintatasoon nähden mutta vähintään kahden yön majoittuja saakin noin 40% alennusta!
Näin saisin itse edelleen tavallaan kahden yön edestä korvausta myös niistä yhden yön ihmeistä eikä siivous ja pyykkäys häiritse yhtään niin paljon.
Tämän voisi hoitaa myös laittamalla majoitusta kohden ison siivousmaksun, mutta jos hinnoittelisin asiakkaalle vaikkapa 50 euroa siivousmaksua majoittumiskertaa kohden, jättäisivät he asunnon luultavasti sikolätiksi. Tämän takia moni majoittaja välttelee siivousmaksun laittamista ja se on syy myös itselleni.
Majoittujaryhmässä yksi erittäin kysytty kysymys on sitten se että mistä ihmeestä saa alennuksen jo kahdelle yölle, järjestelmä kun tarjoaa oletusalennuksia vasta viikolle, kuukaudelle ja pidemmille ajanjaksoille.
Näin otat käyttöön alennukset 2 yölle AirBnB:ssä
Kirjaudu koneella AirBnB:n sivuille (tätä ei voi tehdä puhelinsovelluksella) osoitteeseen https://www.airbnb.fi/hosting/p/home ja kirjaudu sisään palveluun.
Klikkaa omaa profiilikuvaasi oikealla ylhäällä ja valitse Tili
Huomaathan, että nyt ei ole väliä oletko paperilla tai edes henkisesti ammattimainen majoittuja. Voit ottaa työkalut käyttöön vaikka vuokraisit asuntoasi kerran vuodessa viikon verran palvelun kautta. Tämä ei siis tee sinusta arvonlisäverovelvollista tai pakota ottamaan toiminnalle Y-tunnusta ja tekemään tästä yritystoimintaa. Ei, tämä vain lisää mahdollisuuksia hallita kohdetta.
Ota ominaisuudet käyttöön, eli nappula näyttää samalta kuin kuvassa alla
Tämä asetus ei muuta juuri mitään ulkonäöllisesti, mutta siirry seuraavaksi oman kohteesi hinnoitteluasetuksiin, aivan kuvan alalaidassa näetkin antamani alennukset 2-6 yön majoittujalle. Muokkaamalla tietoja pääset niihin käsiksi ja voit luoda uuden alennuksen perustuen johonkin yömäärään. Lisäksi olen antanut erikseen viikko- ja kuukausialennukset. Viikko- ja kuukausialennus näkyy siis kaikille, oli ammattimainen majoittuja tai ei, mutta nuo päiväkohtaiset alennukset saa käyttöönsä vain olemalla "ammattimainen majoittaja".
Bookingissa päiväkohtaiset alennukset on myös mahdollista laittaa eikä erikseen tarvitse olla ammattimainen majoittaja.
Työskentelen ammatillisessa oppilaitoksessa, joka tarjoaa myös meille ei-opetushenkilöstöön kuuluville jäsenille mahdollisuuden hakea ulkomaan vaihtoon! Itse kiinnostuin mahdollisuudesta heti kun koronasta oltiin päästy jotenkuten eroon ja laitoin paperit sisään. Reissusta tuotin erilaisia materiaaleja, alla oleva blogipostaus on yksi niistä. Ja nyt tekin arvoisat Muuliprojektin seuraajat pääsette lukemaan jotain ihan muuta kuin muuliuutisia!
Hain ja pääsin Erasmus+ -vaihtoon ja koska tavoitteeni oli
päästä mahdollisimman kauas, valitsin kohteekseni Réunionin, joka on yksi
Ranskan merentakaisista hallintoalueista, Intian valtamerellä sijaitseva noin
66 km läpimitaltaan oleva vulkaaninen saari.
Minun on myönnettävä, etten ennen vaihtoprosessia tiedostanut
koko Réunionin olemassaoloa. Tiesin että yksi perholainen oli ollut siellä
aikoinaan tutustumiskäynnillä mutta en olisi osannut sijoittaa laavakikkaretta
kartalle lähimainkaan oikein. Googlatessani yhteistyökoulujemme osoitteita
Google Mapsista tiesin kohteeni samalla hetkellä, kun punainen merkki näytti
kohteen keskellä ei mitään. Tuonne on päästävä ja nyt se kerran tässä elämässä
tapahtui.
Aluksi olin kauhuissani, jossain vaiheessa mietin, että
perun koko matkan, koska kotiin olisi niin pitkä matka mutta lopulta asiaa
riittävästi lykänneenä lähetin koulun KV-vaihtovastaavalle sähköpostia
kollegani kehotuksesta kahteen eri sähköpostiosoitteeseen. Réunionilta
vastattiin viikon kuluttua ja KV-vastaava toivotti minut lämpimästi
tervetulleeksi! Olin miettinyt sopivaa ajankohtaa jo aiemmin marraskuulle,
sovimme päivät ja tunnin kuluttua minulla oli lennot maksettuna.
Koska kohde sijaitsi aika kaukana ja samanaikaisesti
lentomatkailun saastuttavuudesta tuutattiin joka suunnalta informaatiota oli alusta
asti selvää, että reissuun kannattaisi yhdistää myös ”omaa lomaa” eli jonkin
verran omaa akaa kohteessa ja sen lähiympäristössä. Eihän olisi mitään järkeä
matkustaa toiselle puolelle maapalloa, lentää samantien takaisin ja varata omaa
lomamatkaa toiseen kohteeseen alkuvuoteen. Réunion sattuu sijaitsemaan
Mauritiuksen vieressä eikä Réunioninkaan lomameiningit mitenkään huonoja ole! Sain
puhuttua matkaan siskoni, joten järjestelimme Réunionille kaksi ihan kokonaista
lomapäivää ennen vaihtojakson alkamista, siskoni tekisi etätöitä sen aikaa, ja
sitten lennähtäisimme 50 minuuttisen lehtomatkan naapurisaarelle
Mauritiukselle, jossa meillä olisi vielä kuusi lomapäivää. Töistä
poissaolopäiviä tuli kaksi viikkoa ja yksi päivä, näistä siis 5+2 kuului
Erasmusvaihtoon.
Mitä lähemmäs lähtö tuli, sitä enemmän löysin reissusta
hyviä puolia. Lennot olivat maksaneet alle tonnin (mainittakoot että syyskuuksi
ostetut lennot Malagaan maksoivat yli 500 euroa..), kohteeseen pääsi yhdellä
vaihdolla, siellä olisi valuuttana eurot ja liikenne oli samanlaista kuin
Suomessa. Ranskan liikennekulttuuriin olin bussista käsin päässytkin jo
tutustumaan Perhon opintomatkan aikana toukokuussa, joten sekään ei jännittänyt
vaikken mikään lomamatkojen himoautoilija olekaan.
Réunionilla sijaitsevan koulun Lycee Boisjoly Portierin
porteista ovat siis kulkeneet Perholaiset ennenkin ja luettuani heidän
matkakertomuksensa Intrasta tiesin melko hyvin, mihin varaudun. Matkani
tarkoituksena oli tutustua erityisesti koulun hallinnollisiin elimiin ja
digihommiin, mutta nuo etukäteiset matkakertomukset kertoivat, että digiloikka
oli vielä meneillään, joten oli mukavaa päästä tarkastamaan missä nyt mennään
ja onko koronalla ollut siihen edistävää vaikutusta.
Matka Réunionille oli pitkä, noin 24 tuntia siitä, että
heräsin Vantaalla siihen, että saimme siskoni kanssa vain hieman kärsineet
matkalaukkumme hihnalta. Matkalaukkujen ilmestyminen oli jo pieni ihme, sillä
hyvin monet laukut jäävät kiertämään hihnaa Roissyn loputtomien terminaalien
sokkeloihin. Siinä ne kuitenkin olivat, toisesta kulma sisäänpainuneena ja
omastani puuttui yksi pyörä kokonaan. Reklamoin laukkuni Air Francelle ja kuvat
nähtyään he maksoivat mukisematta 150 euroa korvausta. Ajattelin ostaa
reissusta uuden laukun mutta mitä vielä, kun laukkua työnsi tietyssä kulmassa,
ei puuttuvaa rengasta edes huomannut. Reissu jäi kuitenkin laukun viimeiseksi
matkaksi, kotisuomessa se meni suoraan roskalavalle.
Lähtökuopissa Helsinki-Vantaalla
Sanottiin heipat Suomelle
Pariisissa meillä oli pitkä vaihtoaika, teimme kumpikin etätöitä sen aikaa.
Kuva, jonka lähetin Air Francelle.
Saavuimme kohteeseen lauantaiaamuna 0600, joten meillä oli
pari päivää ihan omaa aikaa tutustua saareen ja aloitimmekin sen heti ajamalla
pienellä vuokra-autollamme suoraan rannalle. Tuntui mielettömältä, että eilen
tähän aikaan katselin räntäsadetta lentokoneen ikkunasta ja täällä nyt vaan
kävelen ilman kenkiä rantahiekassa simpukoita etsien.
Ja mikä ihmeellisintä, tässä kaukaisessa kolkassa ei
tarvinnut laskea kursseja tai suorittaa valuutanvaihtoa. Maksoin muistaakseni
kaiken ihan vaan korttini lähimaksulla ja mobiilidatahan toimii EU:n alueella
kotimaan hinnalla. En tajua miksei Réunionista puhuta Suomessa enemmän, sehän
on aivan täydellinen lomakohde, jos kriteerinä on se, että Samsonite on saatava
rullaamalla kohteeseen.
Vuokra-automme on juuri parkkeerattu ensimmäiselle rannalle. Kello taisi olla lauantaiaamuna noin 0800.
Aamulla rantakanvilat vasta avautuivat eikä ihmisiä ollut juurikaan paikalla.
Olimme varanneet Airbnb-asunnon vartin ajomatkan päästä Le
Tamponin kaupungista ja koululta. Majoituksemme sijaitsi lähimmän
rantakaupungin, Saint-Pierren ja Le Tamponin puolivälissä. Hauska yhteensattuma
selvisi heti, majapaikkamme isäntä oli työskennellyt ennen eläkkeellejäämistään
Boisjolyssä!
Kaksi ensimmäistä päivää olivat hyvin toiminnantäyteisiä
meidän ajellessa ympäri saaren länsipuolta rantoja ja vuoria ihmetellen.
Tutustuimme paikalliseen ruokakauppaan ja erityisesti rommiosaston 5 litran
rommitonkka aiheutti hämmennystä. Sokeri on saaren merkittävin vientituote,
josta myös rommia valmistetaan. Kahden tehokkaan turistipäivän jälkeen olikin
sitten aika paneutua kouluasioihin samalla kun siskoni viritteli majoitukseemme
oman etätyöpisteensä viikon ajaksi.
Alla on vähän sekalaisia kuvia..
Majoituksemme sijaitsi isäntäperheen pihatalossa, meillä oli siis kokonaan oma pieni talo käytössämme. Tässä on talon sisäänkäynti.
Majoituspaikkamme lähellä sijaitseva Entre-Deux kylä. Tänne ajoimme ensimmäisenä päivänä.
Snorklasimme ahkerasti, Réunionilla oli sitä varten hienot mahdollisuudet!
Pakollinen lomavarvaskuva.
Ilta-aurinko laavarannalla, tumma hiekka on siis laavahiekkaa. Alakuva on samasta lokaatiosta.
Tapaspöytämme majoituksessa. Isäntäperheen koira odotteli aidan takana jos jotain sattuisi putoamaan verkon läpi sinne puolelle.
Laavakivi joita ei periaatteessa saanut kerätä mutta paikallisopas vinkkasi että mistä löytyisi hyviä kiviä ja miten ne pitäisi piilottaa matkatavaroihin.
Kraaterilla tulivuoriretkipäivänä.
Tällaisia piknikpaikkoja oli todella paljon. Takana näkyy myös katos, jossa on pöytä ja pirtinpenkit.
Koulupäivät olivat luonnottoman pitkiä joustavaan ja
mukavaan reilun 7 tunnin työpäivään tottuneelle toimistomyyrälle. Tunnit
alkoivat 7.40 ja koulu loppui viideltä, kun koulukuljetukset starttasivat. Minua
ei tässä asiassa säälitty ja samanlaiset pitkät päivät saivat kokea myös
sattumalta samaan aikaan koululla olevat toisen Erasmus-projektin nuoret ja
heidän kaitsijansa. Ensimmäiseksi päiväksi sain vielä saattajaksi majoituksemme
isännän, joka hieman yliarvioi aamuruuhkat ja olimme koululla jo joskus 6.35.
Aamu oli todella rapsakka.
Minut otti vastaan koulun englanninopettaja ja KV-vastaava
Viviane, joka oli onneksi myös ihan ajoissa koululla. Pääsin tutustumaan
ensimmäiseksi koulun opettajanhuoneeseen ja sosiaalitiloihin kun jätimme
eväämme kaappiin. Viviane kertoi ettei yleensä syö kanttiinissa koska ruoka on
pahaa, joten olin varustautunut eilisen noutopitsan paloilla ja hedelmillä.
Saarihan oikein kuhisi erilaisia hedelmiä, joten olin ollut ruokakaupassa
niinkin rohkea, että olin ostanut banaaneja. Siskoni kokeili sentään myös
päärynöitä. Litsit eivät vielä olleet Réunionilla syömäkypsiä, mutta niitä
näkyi kypsymässä jokaisessa puutarhassa.
Opintotukilistoja, perustuivat vanhempien tulotasoon.
Tutustuimme mekaniikkatyötilaan.
Tässä on koulu kuvattuna ylimmästä kerroksesta, aika makea!
Taululla on opettajan kokoamia sanoja siitä, mitä olin kertonut Suomesta ja itsestäni.
Jippii
Pääsin koulupäivinäni tutustumaan kattavasti oppilaitoksen
opiskelijahallintoon ja varmaan jokaiseen, joka hallinnossa työskenteli.
Hierarkia oli selkeä, asiasta x vastasi aina yksi henkilö ja hänellä oli
alaisuudessaan enemmän tai vähemmän assistentteja eli toimistosihteerejä
tekemässä hommia. Koululla oli ihan normaalit opintosihteerit, kuraattori,
lukkarintekijä, rehtori ja vararehtori. Oppilashallinnon porukkaa oli enemmän
ja varsinkin nuoriso-ohjaajatyyppisiä työntekijöitä oli paljon töissä. Kerron
nyt havainnoista, jotka oikein erityisesti jäivät päähäni.
Jos koulusta tai tunnilta myöhästyy, on mentävä ensin koulun
porttien luona olevaan lintsauskoppiin kertomaan, miksi oli ylipäätään
myöhässä. Ja kun selitykset on annettu ja kirjattu ylös, saa opiskelija pienen
lapun merkiksi, että on käynyt selvittämässä asioita. Lapun kanssa voi sitten
mennä tunnille. Aamuisin kopin ulkopuolella olikin melkoinen jono myöhästyjiä.
Tässä ”kioskissa” työskenteli nuoria työntekijöitä
osa-aikaisesti, eli työ oli aamupainotteista. Tämän tiimin esimies sitten
seuraili myöhästymisiä ja otti tarvittaessa yhteyttä vanhempiin. Opettajat
eivät siis ollenkaan soitelleet kadonneiden lampaiden perään, vaan heidän
asioistaan huolehti erityisesti tämä koulun oma etsivätoimisto. Tosin vaikutti
siltä, että koulussa käytiin aika hyvin ja lintsaamista oli melko vähän.
Näin lukujärjestyksentekijänä odottelin sen esittelyä
tietenkin kiinnostuneena, kunnes selvisi että lukkarit ovat ikiaikaisia ja ne
ovat koko vuoden samat. Siis oikeasti samat. Kun opiskelijat ovat 3 viikon
pituisilla TOP-jaksoillaan, heillä ei sitten vain ole lukkariin merkattuja
tunteja. Siis mitä ihmettä?
Opintotoimisto muistutti toimistoa, jossa olen itsekin
työskennellyt 10 vuotta sitten. Kaapit pursuilivat mappeja. Jokaisesta
opettajastakin oli oma x-files, joka sisältää opettajista kaiken mahdollisen
tiedon ja paperit. Paperia ei säästelty, kaikki asiat kuulemma tulostetaan,
allekirjoitetaan, leimataan ja kopioidaan ennen mapitusta. Mappeja siis
todellakin oli ryhmistä, opettajista ja opiskelijoista mutta kun keskustelimme
digitalisoinnista, niin työ oli jo alkanut ja osa asioista olikin enää vain
koneella ja jonkin ajan kuluessa oli tarkoitus siirtää vielä lisääkin tietoa
digitaaliseen muotoon.
Korona-aikaan opintosihteeri oli työskennellyt muutaman
sulkuviikon ajan kotoaan ja se onnistui mappikasan ja tietokoneen kanssa. Hän
toivoi, että etätyö voisi joskus olla toimintatapana, mutta ihan lähivuosina se
ei tulisi onnistumaan, ei siis ennen, kun kaikki materiaali on saatu sähköiseen
muotoon.
Koulun sähköiset järjestelmät perustuivat täysin emomaa
Ranskan järjestelmiin. Ranska tuotti siis koululle mindmapillisen eri
järjestelmiä, joita hallinnoi yksi mies. Järjestelmien joukossa oli
yhteishakujärjestelmää, jonkinlaista koearvosanajärjestelmää, wilmatyyppinen
viestintäjärjestelmä, loppunumerojärjestelmä ja mitäköhän muuta, kaikenlaista
oli. Ja kaikki olivat eri järjestelmiä, mutta näillä kaikilla oli yksi emotietolähde
joka sisälsi opiskelijoista KAIKEN. Ja se kaikki siirtyi järjestelmästä toisiin
isoina excel-tiedostoina, joita Herra IT käsitteli. Lukukausien loput olivat
kiireistä aikaa, koska excel piti saada täydelliseen minttiin ennen kun sen voi
lähettää eteenpäin.
Koulussa ei sooloiltu mitään Ranskan ohi mutta lukukausia
oli kolme. Muuten niitä olisi kaksi, mutta monsuuni- ja myrskykautena koulua ei
käydä. Lukukaudet olivat suunnilleen saman pituisia ja välissä oli aina
useamman viikon tauko.
Mitä muuten tuli koulun ruokalaan niin Jamie Oliver saisi
tehdä pikavisiitin keittiöön. Kaikki ruoka oli leivitetty ja kypsennetty
rasvassa, nam! Söin tyytyväisenä eväitäni. Kouluruoka ei ole ilmaista vaan
opiskelijoiden, tai siis heidän vanhempiensa, on se maksettava. Koulussa oli
kuraattori töissä ihan sitä varten, jos opiskelijoilla ei ole varaa opiskella
tai syödä, hän oli tukiviidakossa apuna. Opintotukea sai myös ja sen suuruus
riippui vanhempien tuloista. Ilmeisesti taloudellisia huolia oli melko monella
enkä nyt enää ihmettele, Wikipedia nimittäin kertoi minulle juuri, että saaren
työttömyysaste on n 22-30% (lähteestä riippuen) ja erään lähteen mukaan 50%
asukkaista elää köyhyysrajan alapuolella ja 60% asukkaista saa jonkinlaisia
tukia. Silti eräs tulivuoriretkelle osallistunut paikallinen nuori kertoi, että
aikoo lukion jälkeen lentää opiskelemaan yliopistoon Ranskan mantereelle mutta
aikoo sen jälkeen palata Reunionille koska palkkaus on parempi.
Puhuimme eri opettajien (lähinnä englanninopettajien) kanssa
paljon englannin kielen tasosta. Itsehän olin täysin ummikko mitä ranskaan
tulee ja suustani karkasi lähinnä bonjour ja merci. Osalle nuorista jo ranskan
kielioppikin tuottaa hankaluutta, koska kotona puhuttu kieli on kreoli mutta
opetus koulussa tapahtuu ranskaksi. Saaren väestöstä 40% onkin juuri kreoleja.
Eurooppalaisia, eli enimmäkseen ranskalaisia, saarella on kuusi prosenttia.
Suurin osa saaren turismista tulee emämaa Ranskasta, joten
edes turismin parissa työskentelevien ei ole välttämätöntä osata englantia kovin
hyvin. Matkakohteena saari on täydellinen ranskalaisille, koska rahaa ei
tarvitse vaihtaa ja kaikki onnistuu omalla äidinkielellä. Tosin onko se silloin
kunnon lomamatka ollenkaan, jos edes googlekääntäjää ei tarvitse napauttaa
auki.
Nuoret eivät kuitenkaan saa juurikaan englanninkielisiä
vaikutteita. Netflix oli tässä opettajien mukaan tervetullut, sillä sen kautta
nuoret edes kuulevat englantia. vaikka sarjat ja elokuvat olisivat
tekstitettyjä. Ilmeisesti ihan kaikkea ei enää nykyään dubata ranskaksi. Itse
en osaa sanoa paikallisista telkkakanavista mitään, olin niin zippi päivien
jälkeen etten laittanut majoituksen telkkaria kertaakaan päälle.
Opettajat toivoivat että englanninkielen taso parantuisi,
mutta osallistuessani englannintunneille, huomasin että taso on aika onneton ja
opetusmääräkin on vain pari tuntia viikossa. Jouduin hidastamaan omaa puhettani
melkoisesti ja miettimään sanani tarkkaan, jotta opiskelijat saivat puheestani
selvää. Ja sen jälkeen häpesin, koska en saanut itse selvää hyvin ranskalaisesti
tai kreolilaisesti murretusta englannista. Opiskelijat olivat kuitenkin hyvin
kiinnostuneita Suomesta ja elämästä siellä ja opettaja nappaili ydinasioita ja
sanoja puheestani taululle ja kävi niitä läpi opiskelijoiden kanssa.
Opiskelijat olivat noin muuten hyvin meidän janttereidemme
kaltaisia, puhelimet olivat käsissä, muotivaatteet päällä ja kaverit olivat
todella tärkeitä.
Tutustuin pitkän kaavan mukaan koulun kirjastoon ja se
tekikin vaikutuksen varsinkin, kun Perhon oma kirjasto on ajettu alas.
Kirjastonhoitaja oli tehnyt kaikkensa tehdäkseen kirjastosta mukavan olohuoneen
opiskelijoita varten ja kirjoista suurin osa oli jotain muuta kuin kuivahkoa
oppikirjallisuutta! Opiskelijoilla oli oma lista, johon he saivat toivoa
materiaalia ja esimerkiksi Manga oli laitettu näkyvälle paikalle. Kirjastosta
löytyi myös tietokoneita itsenäiseen työskentelyyn, säkkituoleja lukupaikoiksi
ja vaihtuva opiskelijoiden taidenäyttely. Tällä kertaa kreolilaisia sanoja oli
selitetty auki kuviksi.
Opiskelijoista osalla oli hyvin pitkä koulumatka ja he
olivat koulubussien varassa, joten kirjasto ja alakerrassa oleva hengailutila
tarjosivat heille mukavan paikan viettää aikaa hyppytuntien ja koulun
loppumisen jälkeen. Alakerran tilassa oli mm bingispöytä ja mukavia sohvia
ajanviettoa varten, tosin koska saari sijaitsee erittäin mukavassa ilmastossa,
myös ulkopenkeillä oli täysin mahdollista viettää aikaa.
Koko kouluympäristö oli suomalaiselle sellainen Wow. Kaikki
rakennukset oli rakennettu luhtityyliin, eli luokkien ovista astuttiinkin
suoraan ulkoilmaan katetulle käytävälle. Koulua laajennettiin kovaa vauhtia ja
uudet rakennukset näyttivät hieman Perhon Proffalta kun ne seisoivat rinteessä
pitkien betonipylväiden päällä kuin puumajat. Korkeuseroja ja rappuja oli aika
paljon, mutta nyt koululla oli myös hissi koska osa opiskelijoista oli
liikuntarajoitteisia.
Koululla oli jonkin verran myös kehitysvammaisia
opiskelijoita ja he kulkivat ihan normiryhmien mukana, mutta heillä oli koko
ajan oma ohjaaja mukana. Osalla näistä on myös liikuntarajoite, joten hissi oli
pakko rakentaa vaikkei sillä kaikkiin uusiin tiloihin päässytkään.
Koulun lisäksi osallistuin kahteen Erasmuspäivään. Pääsin
mukaan tulivuoriretkelle ”Health ambassadorien” kanssa. Ryhmä koostui eri
maiden opettajista ja opiskelijoista, lähimmät tulivat Ruotsista ja olikin
hauskaa nähdä muita pohjoismaalaisia. Meidät erotti Kånkeneista ja viittävaille
palaneesta ihosta. Kuvittelin että retki olisi joku kuuden tunnin kevyt setti
linja-autossa mutta ehei.
Kahdeksasta viiteen oltiin joko bussissa tai vaeltamassa
kraatteria kohti. Päivän päähetki oli meditointi vuorilla pilven keskellä mutta
koska sitä edelsi toisen bussin rikkoutuminen, parkkipaikkaruuhkat sun muut
suunnanmuutokset, ehdimme tehdä mind fullnessia noin 20 minuutin ajan. No sen
pidempään ei olisi pystynytkään, koska ylhäällä vuorella pilven sisällä oli
oikeasti viileää!
Eri maiden nuoriso oli upeasti hitsautunut yhteen ja
opettajaryhmälläkin oli omat sisäpiirijuttunsa. Tämä porukka oli tavannut
muistaakseni jo kolme kertaa aiemmin ja viimeinen kerta heillä olisi
maaliskuussa ruotsalaisten houstaamana. Teemana on parantaa koulujen
hyvinvointia ja projektissa oli kehitelty ilmaista soppatykkiä Tanskaan ja
liikunnallisia välitunteja Ruotsiin, jossa istutaan ihan liian monta tuntia
päivässä.
Tulivuoriretkellä
Toisen erasmusryhmän opettajat asettelevat juustotarjotinta esille.
Tuolla vuorten keskellä sijaitsee pieni kylä, johon ei ole tietä eikä sinne siis pääse autolla. Kylään pääsee vain kävellen.
Näköalapaikalla, tästä näkyi nimenomaan tuo ylläoleva maisema.
Retkeily ja vaeltaminen piknikpaikkoja pursuilevalla
saarella on iso juttu niin turistien kuin paikallistenkin kanssa. Kuumalla
ilmalla vuoristoteiden varsien perkkipaikat ja pienet huvimajat ”che ta le”
ovat täynnä laajennettuja ydinperheitä grillaamassa, pelailemassa, juttelemassa
ja tietenkin syömässä. Saimme kulttuurista esimakua jo ensimmäisenä aamuna
saarella, kun kylmälaukkuja kannettiin rannoille ja grillejä viriteltiin.
Jokaisen piknikpöydän ympärillä oli vähintään 10 eri ikäistä perheenjäsentä ja
ystävää ja rannalla vietettiin todellakin koko päivä! Oman reissuni aikaan
vuoristoa ei käytetty vielä suuremmin tähän tarkoitukseen, koska rannat eivät
olleet niin kuumia, mutta vuorillakin näkyi piknik-pöytiä ja katoksia niin
paljon ettei laskuissa pysynyt mukana.
Piknikpaikoille tullaan luonnollisesti autolla, koska
kantamuksia hiiligrilleineen on niin paljon, mutta toinen tapa viettää
vapaapäiviä on vaeltaminen vuoristossa. Vaellusreittejä lähti jokaiselta
pysäköintialueelta ja kun ajelimme tilausbussin kanssa vuoristoteitä, emme
olleet ainoita. Jopa bussille merkatut parkkialueet olivat täynnä toinen toistaan
pienempiä pikkuautoja, mutta ihmisiä ei näkynyt juuri missään. Kraatterin
vierestä ihmisiä kulki kapeana norona vuorien taakse, mutta luontoa on niin
älyttömän paljon saaren keskellä, että ihmisiä se kyllä vetää.
Oma trekkauksemme rajoittui siihen, että kävelimme
Erasmusryhmän kanssa vuoren rinteeseen rakennetut raput alas kraatterille ja
palasimme jonkin ajan päästä ylös. Melkoinen rankaisureitti ja joka mutkassa
oli joku tasaamassa sykettään. Saarella on edelleen toimiva tulivuori, joka
purkautui pienesti pari kuukautta aikaisemmin. Nyt sen laava oli jo
jähmettynyttä eikä lähelle autolla päässytkään. Kävellen sinne olisi ollut
ilmeisesti noin viiden tunnin matka.
Täysin elotonta laavatasankoa ajaessamme tuli jokaiselle
varmasti mieleen joko Mars tai sitten täysin lohduton dystopinen maailmanloppu.
Paikka onkin hyvä ottaa haltuun siinä mielessä, että jos merivedet radikaalisti
nousevat, niin tämä Piton de la Fournaise on 2632 metrin korkeudessa. Että
sinne sitten seilaamaan Waterworldin tapaan.
Tuonne kraaterille käveltiin
Laavatasankoa
Olin ja olen edelleen mykistynyt alueen kauneudesta, koosta
ja siitä kaikesta avaruudesta. Sekoitus karua laavakiveä ja vehreää
vuorenrinnettä. Alhaalta solasta yläilmoihin puskeva kuuman kostea ilma ja
ylempänä vuorilla levittäytyvä viileänkostea pilviverho. Että mikä on tämä
paikka, jossa olet yhtäkkiä täyteen ammutulla parkkipaikalla syömässä
eväsbanaania ja seuraavassa hetkessä täysin keskellä ei mitään pelkän oman
ryhmäsi kanssa aavemaiseen sumuun verhoutuneena.
Toinen erikoispäiväni tapahtui Le Tamponin kaupungissa
Rolandin yläkoulussa, jossa järjestettiin Erasmuspäivät. Aamupäivän aikana
hankkeenjohtajat esittelivät erilaisia Erasmushankkeita, joiden ydinkohtien
käännökset sain vieressäni istuvalta Vivianelta samalla, kun googlekääntäjä
litteroi minulle puhuttua ranskaan englanniksi. Käännökset olivat sen verran
mielenkiintoisia että ilman Vivianen alkubriiffiä en tiennyt puhutaanko
esityksessä ala-asteikäisten lasten leikkipaikkojen uudistamisesta vai
merikilpikonnien pelastamisesta.
Erasmuspäivän ohjelma ja esite, tietenkin ranskaksi.
Oman ryhmämme aikaansaannos.
Naapuriryhmän aikaansaannos, heidän kirjurinaan oli kuvismaikka.
Kaikki esitykset olivat ranskaksi vaikka yksi puhujista oli
ruotsalainen, mutta hänkin puhui ilmeisen hyvää ranskaa. Päivällä saimme tosi
mahtavan coctailpöydän antimia lounaaksi ja iltapäivällä kokoonnuimme
työryhmiin pohtimaan eri aiheita. Työnkulku vastasi täydellisesti suomalaista
ideariihtä. Yksi ottaa kirjurin roolin, yhdellä on parhaat ideat mutta kahdella
muulla on mielestään vielä paremmat. Loput ovat hiljaa.
Tähän kohtaan olin valmistellut jo kahden illan ajan omaa
esitystäni aiheesta ”miten ehkäisemme keskeytyksiä Perhossa” ja esittelin sitä
10 minuuttia niin että Vivianeparka joutui tulkkaamaan ranskaksi kaiken mitä
sanoin. Kuten kerroin jo aikaisemmin, opiskelijoiden englanninkielen taso ei
huimaa päätä, mutta eipä se ole sen suurempaa saaren opettajistonkaan keskuudessa.
Toki muutama opettaja tuli tervehtimään englanniksi ja saimmekin aikaiseksi
hyvät keskustelut!
Moni myös kysyin mistä tulen ja mitä opetan ja yhtä moni
ihmetteli että mitä, enkö olekaan opettaja!
Kuvittelin ettei erasmuspäivä VOISI kestää kovin pitkään
mutta jälleen olin joskus viiden maissa majoituksessa.
Ilta-aurinkoa tuli moni katselemaan rannalle. Ranta siis täyttyi iltaisin vielä lisää ja kaikki katsoivat auringonlaskuun ja sen luomaan väriloistoon.
Réunionin väestöstä on kerrottava, että kaikki olivat
älyttömän ystävällisiä vaikkei yhteistä kieltä ollutkaan. Esimerkiksi
majoituspaikkamme pitäjät eivät puhuneet englantia kuin joitakin sanoja, mutta
kommunikoimme erinomaisesti googlekääntäjän litterointityökalun avulla! Luulen,
että saarella monikin kyllä ymmärtää englantia mutta sen puhumimen on yhtä
harvinaista kuin Suomessakin, joten he kyllä ymmärsivät mutta eivät osanneet
kuitenkaan vastata englanniksi. Saimme äärimmäisen hyvää palvelua ravintoloissa
ja kahviloissa ja kun tarjoilija sanoi osaavansa ”vähän englantia” oli hän
oikeasti todella hyvä siinä.
Paikallisiin herkkuihin tutustuimme majoituspaikassamme,
isäntäväki myi nimittäin lisäpakettia eli kreolilaista päivällistä ja tilasimme
sen kun olimme Réunionilla viimeistä iltaa. Saimme älyttömän hyvän
uunikana-aterian lisukkeilla ja juomilla! Toinen ehkä vieläkin paikallisempi
ruokalaji oli Pan American, tai ihan vaan American. Kyse on täytetystä
leivästä, jonka sisällä on perusversiossa ranskalaisia, kinkkua ja juustoa.
Tämä oli nuorison suosima pikaruoka, jota sai vähän joka kioskista ja mekin
kokeilimme sellaiset yhtenä iltana. Vinkin Americanasta sain eräältä
opiskelijaryhmältä, jonka kanssa juttelimme paikallisista perinneruuista.
Amerikan kanssa tällä leivällä ei ole mitään tekemistä ja
oli hieman epäselvää, mistä nimitys oli edes tullut. Itse kerroin että Suomessa
yleisin ruoka on varmaan peruna eri muodoissa, useimmiten kumisena ja keitettynä.
Toivotin myös Lycee Boisjolyn opiskelijat lämpimästi
tervetulleiksi Suomeen, tosin kehotin suunnittelemaan matkaa kesäkaudelle, jos
lumen näkeminen ei ole must see. Olen varma että ainakin muutamalla per ryhmä
olisi sen verran englannintaitoa että he pärjäisivät työharkassa Suomessa!
Isompi ongelma lienee kuitenkin raha, opintotuki ja Erasmusraha ei ole niin
järin suuria, että opiskelija pystyisi maksamaan lentojensa lisäksi majoituksen
Suomessa kun ottaa samalla huomioon saaren tulotason. Yleisin ulkomaanmatka
Réunionilta tehdään muuten naapurisaarivaltioon Mauritiukselle. 50 minuutin
lentoa pidettiin maailman kalleimpana ja sitä se varmasti onkin. Lauttayhteyttä
saarien välillä ei ole ollut enää pitkään aikaan. Matkustaminen Mauritiukselle
on kuitenkin helppoa, nimittäin samalla kreolilla ja ranskalla pärjää nimittäin
molemmilla saarilla.
Alla vielä kuvia Réunionilta.
American
Airbnb-asuntomme uima-allas
Kreolilainen illallinen, aloitettiin Samosoilla
Lisukkeita
Ja kreolilaista kanaa
Aivan koulun ja majoituksemme välissä sijaitsi palmupuisto, eli kaikille avoin ja täysin ilmainen puisto, jossa kasvoi eri lajisia palmuja. Kuulin siitä kehuja useammaltakin henkilöltä, joten yhden koulupäivän jälkeen suuntasimme palmujen luokse. Olin todella väsynyt sinä päivänä ja mietin että kannattaakohan sinne mennä vai jäädä vain jumittamaan asunnolle, mutta onneksi mentiin! Paikasta sai tosi kivoja kuvia ja videoklippejä.
Myös majoituksemme tontilla oli reilusti palmuja. Altaalle en ehtinyt kunnolla kertaakaan kun oli tärkeämpää ajaa vuokra-autoon kilometrejä.
