Laitan näihin kulupostauksiin aina tuoreen rakennekuvan talteen jos sellainen on satuttu kuluvana kuuna ottamaan. Tässä on varusteiden kanssa rakennekuva. Kuva: Photosisi
Äänimaljahoito sun muut vaihtoehtohoidot herättävät suurimmassa osassa hevosihmisiä skeptisiä ja jopa erittäin negatiivisia tuntemuksia. Omasta mielestäni valtavirrasta poikkeavat menetelmät ovat täysin ok kokeilla kunhan eläimen terveys ei vaarannu tai kun hoidolla ei korvata eläinlääkärinkäyntiä. Haluan kertoa siis tähän alkuun heti ettei Muulilla ole ainakaan tällä hetkellä mitään vaivaa, joka vaatisi eläinlääkärikäyntiä.
Äänimaljahoito on syvärentouttavaa ja meditatiivista hoitoa. Erilaiset sointukylvyt ovat ihmisten parissa suosittuja niiden rentouttavan vaikutuksen takia. Eläin ei samaan tapaan ehkä pidä ääniä sinänsä rauhoittavina, mutta jotain hoidossa silti tapahtuu koska ainakin Muuli näytti selkeitä eleitä maljojen soidessa.
Muulilla on nyt kahdesti käynyt äänimaljahoitaja Anne soittamassa eri kokoisia äänimaljoja. Anne on naapuritallimme pitäjä, joka kävi Sounds for Horses-koulutuksen ja tekee hommia kevään ajan vielä opiskelijahinnoilla, joten tartuin tarjoukseen ja kokeilin hoitoa Muulille ja samalla vähän itsellenikin. Olenhan nimittäin kentän vieressä katsomassa toimintaa, joten kuulen äänet itsekin. Samon tallin hevoset saavat osansa hoidosta ja osa reagoikin ääniin!
Mitä hoidossa siis tapahtuu? Äänimaljoja on eri kokoisia ja ne pitävät myös erilaisia ääniä, osa korkeampia, toiset matalampia. Myös lyömäkapuloita on erilaisia ja ne vaikuttavat ääneen. Maljoja soitetaan ja hoitaja tarkkailee jatkuvasti eläimen reaktioita. Muuli reagoi joihinkin ääniin niin, että lähti kauemmas. Tässä tapauksessa Anne vaihtoi maljan toiseksi, koska edellisen ääni ei selvästi Muulia miellyttänyt.
Ensimmäisellä kerralla Anne pääsi kiertämään paikoillaan seisovaa Muulia ympäri maljojen kanssa. Uskomusta tai ei, mutta "kipeän" eli hoidettavan kehonosan kohdalla maljan kaiku on erilainen. Osa hevosista tuo kipeän paikkansa kohti hoitajaa pyytäen hoitoa juuri siihen kehonosaan. Muuli toi toisella hoitokerralla lähinnä päätään ja turpaansa kohti maljoja ja kuunteli ja haisteli niitä tarkasti Annen ollessa kyykyssä ja matalana. Hevonenhan automaattisesti rentoutuu jonkin verran kun se pitää päätä alhaalla. Tätä voidaan käyttää muussakin elämäsä hyväksi. Maasta heinää syövä hevonen on rennoimmillaan.
Hoito toteutetaan niin, että eläimellä on mahdollisuus siirtyä kauemmas tai kokonaan pois. Meillä se tehtiin ratsastuskentällä. Hoidettavat hevoset eivät ole kiinni, joten niillä on oikeasti mahdollisuus häipyä kauemmas. Ja jos Muuli lähti kauemmas, Anne tosiaan vaihtoi maljan toiseen ja kokeili jos se sopisi Muulille paremmin.
Korkeita ääniä tuottavilla maljoilla hoidetaan mieltä, matalammat kehoa. Molemmilla hoitokerroilla Muuli oli kiinnostunein pienestä kehomaljasta, eli juuri matalammasta soinnusta. Korkeimpiin ääniin se reagoi menemällä kauemmas.
Ensimmäisen hoitokerran fiiliksiä kuvasin enemmänkin. Alla olevalla videolla on taustalla ääniraita eli video kannattaa kuunnella äänillä. Kerron siinä äänimaljahoidosta yleisesti ja myös omia huomioitani. Tuolla ensimmäisellä kerralla Muuli oli aika suppea ja epäileväinenkin mikä ei yllättänyt, se ihmettelee aina uusia ihmisiä ja esimerkiksi ihan normaalissa hieronnassa se ei juurikaan eleillään näytä että mikä tuntuu hyvältä ja mikä taas ei.
Olikin ihmeellistä kuinka Muuli tässä äänimaljahoidossa suoritti eleitä ja ilmeitä todella paljon! Kivikasvoisella Muulilla olikin siis eleitä. Muuli ei lähtökohtaisesti pidä kosketuksesta tai asioista ihollaan. Se ei nauti harjaamisesta tai silittelystä. Hierontaan verrattuna äänimaljahoito olikin sille varmaan siinä mielessä mukava ettei kukaan yritätnyt koskea siihen vaan se sai tulla lähelle (tai olla tulematta) oman halunsa mukaan. Jos Anne tai maljat olisivat olleet sen mielestä liian pelottavia, olisi Muuli varmasti lähtenyt kauemmas. Sillä oli koko kenttä käytettävissään.
Ensimmäisellä hoitokerralla Muuli näytti isot haukotukset vasta hoidon jälkeen kun aloimme jutella Annen kanssa havainnoistamme. Itse luulen että Muuli tosiaan siinä vaiheessa uskalsi vasta rentoutua jännittävän tilanteen jälkeen. Muulille uudet asiat ovat aina alkuun jännittäviä, vaikkei sitä niin selkeästi päälle päin näkisikään.
Toinen hoitokerta oli kahden viikon kuluttua ensimmäisestä. En osaa sanoa tapahtuiko hoitojen välillä mitään sen suurempaa tai oliko Muuli rauhallisempi. Ainakaan se ei lähtenyt käsistä talliin tuotaessa, joten käytös ei ainakaan pahentunut.
Toisella kerralla Muuli tuntui muistavan että mitä tapahtuu. Se tuli lähemmäs ja oli kiinnostunut maljoista. Hoidon aikana läheiseltä puiden piilottamalta tontilta tosin kuului kovaäänisiä ihmisten kiljahduksia joita kaikki tallin hevoset jäivät kuuntelemaan, mutta kun lapset käskettiin kovaäänisesti sisälle, alkoi Muuli kuunnella maljoja.
Tällä toisella hoitokerralla Muuli asemoi itsensä lähinnä niin että se piti maljat päänsä alueella ja seisoi mielellään kohtisuoraan Annea ja maljoja kohti. Se kurkotteli ja haisteli maljoja tarkasti ja lopussa Annen soittaessa pientä kehomaljaa, Muuli seisoi pää alhaalla pitkän aikaa aivan maljassa kiinni ja teki kunnon sarjan rauhoittelevia eleitä, eli mutusteli suullaan niin että maiskutus kuului selvästi, ravisteli itseään, haukotteli ja teki jopa flehmen -ilmeen ilman että oli haistellut mitään sitä ennen. Nämä ovat rauhoittelevia signaaleja, joista voi lukea suomeksi lisää vaikka Katariina Alongin kotisivuilta.
maan haistelu rauhoittelevana eleenä
Sain Instagramissa erinomaisen kommentin näihin liittyen. Asia on mietityttänyt minuakin, eli kuinka paljon ja missä tilanteissa on ok että hevonen näitä näyttää. Eleitähän tulee kun jännitys on nousemassa ja kun jännitys laskee. Eläin tekee sijaistoimintoja jännittävissä paikoissa. Me ihmisetkin teemme niitä tiedostamattamme. Montakohan kertaa päivässä meitä oikeasti kutittaa villapaidan villa ja montako kertaa kutinan aiheutti stressitason lasku ja jostakin jännittävästä tilanteesta selviäminen. Esimerkiksi nyt talvella minulle saattaa tulla aivan sietämätön kutina pian sen jälkeen kun olen liukkaalla tiellä handlannut jonkun tilanteen. Tai ihan vain kun mietin risteystä lähestyessäni kuumeisesti että jarrutanko vai ajanko, että mitäköhän tuo toinen autoilija on tekemässä.
Sijaistoiminnot ovat siis täysin normaaleja. Saaliseälimenä Muuli on koko ajan skarppi ja seurailee ympäristöään petojen varalta. Me ihmisetkin olemme petoja eikä minun tarvitse kun juosta tallin pihalla sadetakki auki ja Muuli on aivan varma että tulin teurastamaan sen. Muuli on siis ihmisten läheisyydessä aina pienessä stressissä ja paineessa, onhan jo se, että katsomme hevosta, sille paine. Toki hevosissa on eroja, toinen ei siitä niin välitä ja toinen ottaa asian vakavasti. Äänimaljahoitotilanne on Muulille melkoinen jännitysnäytelmä kun sen eleitä tarkkailee sekä hoitaja että minä kauempaa. Ajattelinkin että ensi kerralla laitan vain puhelimen videoimaan ja menen itse tallin sisälle. Pystyn sieltä jonkin verran kurkkimaan ikkunan kautta.
Sijaistoimintoja siis on aina ja tulee aina olemaan, mutta näen äänimaljahoidon Muulille ensisijaisesti apuna rentoutumiseen. Rachaël Draaisma on luonut portaat ilmentämään hevosten jännittymisiä. Olisin linkittänyt suomenkieliset portaat tähän mutta Draaisman kotisivuilla on ilmeisesti jonkinlainen bugi ja itselleni avautui sieltä vain 20 eri seksisivua.. noh, ehkä teidän palomuurinne ovat paremmassa kunnossa.
En ole asiaan kunnolla perehtynyt, mutta haluaisin uskoa että äänimaljahoidossa tapahtuu *jotain* Muulin kehossa tai mielessä ja sen jälkeen Muuli rauhoittelee tilanteen eri eleillä. Tilanne voisi tarhassa olla vaikka sellainen että Muuli kuulee ääniä puiden takaa, nostaa päänsä ja kuuntelee paikoillaan hetken aikaa. Kun äänet lakkaavat tai Muuli tunnistaa niiden olevan ok, se laskee päätään, mutustelee, ja jatkaa sitä mitä oli tekemässä ennen äänen kuulumista. Tämä on siis ihan sen normaalia elämää eikä Muulin elämässä kovinkaan montaa täysin stressitöntä tilannetta olekaan. No ehkä se, kun se on oikein tukevasti rauhoitettu raspausta varten. Silloin sen päässä ei välttämättä raksuttele.
Anne sanoi toisen hoitokerran jälkeen kuvaavasti, että hänelle tuli sellainen fiilis että Muulin aivoissa raksuttaa koko ajan ja vähän liikaakin, eli se ei pääse syvään rauhalliseen tilanteeseen juuri koskaan. Muuli on omastakin mielestäni koko ajan turhan varuillaan. Tosin ratsastuksessa alkukäyntejä maastakäsin taluttaessani olen usein nähnyt sen liikkuvan pää aika alhaalla ja huulet täysin rentoina. Ratsastustunnin aikanakin se saattaa liikkua korvat aivan löysinä, se on Muulilla selvä merkki rentoutumisesta. Se siis kyllä pystyy rentoutumaan ihmisen kanssa kun se tietää mitä tapahtuu. Ensimmäiset kerrat äänimaljahoitoa ovat olleet sille varmasti aika vaikeita, kun se ei tiedä miten siinä pitäisi olla. Että pitääkö tehdä jotain vai ei.
Kuvasin alla olevan videon viime vuoden huhtikuussa. Muuli seisoo siinä kentällä (olemme lähdössä maastoon) ja se reagoi ympäristöönsä ja minun tuijotukseeni rauhoittelemalla kovasti. Tässä se ei mielestäni ole kovin rento. En ole varma miten video näkyy jollet ole Instagramissa.
Kuvasin vähän vastaavan videon muutama viikko sitten ensimmäisen äänimaljahoidon jälkeen. Tein Annen lähdettyä vähän agilityä kentällä ja ajattelin että kuvaan ns taustavideota Tiktokkeja varten, eli Muulin tarvitsisi vain seistä kuvattavana. Huomasin kuitenkin melkein heti että se alkoikin rentoutua ja se otti mielestäni tämän 4 minuutin videon aikana pienet päiväunet. Tämä oli ensimmäinen kerta kun se rentoutui tähän pisteeseen minun läheisyydessäni vielä niin, että olin sitä kohti ja tuijotinkin sitä välillä.
Toki oli myös keskipäivä, aurinko paistoi ja lämmitti ja Muulilla oli varmaan ihan kiva olo muutenkin.
Mikä tässä äänimaljassa on mielestäni juuri se ihmeellisyys on se, että miten isosti Muuli toisella hoitokerralla reagoi. Siihen ei koskettu, sitä ei ajettu tai siirrelty. Se sai valita paikkansa. Miksi se tuli ylipäätään maljojen lähelle? Miksei se vain mennyt pois jos tilanne oli kuitenkin jokseenkin hämmentävä? Miksi se näytti niin isoja ja toistuvia eleitä? Olisiko samoja eleitä tullut jos olisin soittanut sille klassista musiikkia suoraan puhelimestani? Entä jos olisin soittanut sille kitaraa (mitä siis en osaa tehdä)? Kuinka paljon se ragoi ääneen ja kuinka paljon Annen rauhalliseen tietoiseen läsnäoloon? En tiedä, mutta kaikki hoidot, joista on apua rentoutumiseen, ovat meille tervetulleita.
Tästä pääset vielä lukemaan fiilikseni toisen äänimaljahoidon jälkeen. Tämäkin on julkaistu aika tuoreeltaan Instagramissa.
Kysyin Instagramin stooreissani seuraajiltani mitä mieltä he ovat tällaisesta hörhöilystä, koska valtaosa tämän sinne hörhökategoriaan laittaa. Osa ei vain uskaltanut myöntää estopainikkeen pelossa sitä suoraan. Vastanneita oli aika vähän, vain 550. Näistä äänimaljahoidosta oli kuullut aiemmin 404 ja itseensä tai eläimiin tätä oli kokeillut 23 vastaajaa (4%). Seuraavaksi kysyin mitä mieltä seuraajat ovat äänimaljahoidosta. Tässä vastaukset jakautuivat jonkin verran. 17% piti sitä täysin hyödyttömänä hörhöilynä. 48% ei ollut ihan varma mitä ajattelee, 31% kiinnostaisi kokeilla hoitoa ja 23 vastaajaa oli tosiaan kokeillut jo.
Kolmantena kysyin mitä mieltä seuraajat olivat minusta. 64 siirsi minut samantien hörhökategoriaan, 8 vastaajaa ei pitänyt tiliäni enää uskottavana (voitte unfollata vapaasti), peräti 80% oli sitä mieltä että on tosi jees että kokeilen vaihtoehtojuttujakin ja 25 vastaajan mielestä tilini arvostus jopa nousi.
Eikä tässäkään vielä kaikki. Aihe on kuuma ja vaihtoehtohoitoihin suhtaudutaan aina skeptisesti, eiväthän ne muuten olisi mitään vaihtoehtojuttuja. Muuliprojekti oli saanut oman topikkinsa Redditissä. Reddit on anonyymi keskustelupalsta jota ei moderoida. Mutta aina kun omat somekanavani ovat siellä esillä olleet, on keskustelu ollut melkein aina asiallista ja jopa positiivista. Tämä Redditin keskustelu on oikeasti todella positiivinen ja kiva!
Ensimmäisessä hoidossa kun Muuli käveli kauemmas ja hoito lopetettiin tähän. Muuli tässä kuuntelee tieltä kauempaa tulevia ääniä.
Eroan varmasti monesta somettajasta siinä että seuraan aktiivisesti mitä somekanavistani puhutaan. Viime vuosina lähinnä pelkkää hyvää. Olen ollut erityisen mielissäni siitä että olen saanut somekanavillani luotua itsestäni seuraajille sellaisen ns oikeanlaisen kuvan vaikken ole sitä sinänsä suoraan sanonutkaan. Viimeksi hötölässä tilistäni annettiin niin osuva kuvaus etten olisi saanut itse kirjoitettua parempaa. Anonyymi seuraaja kehui siis tiliäni siitä, että vaikka seuraankin Muulin hyvinvointia, en kiinnitä huomiota yksittäisiin viiksikarvoihin vaan teen ja harrastan aktiivisesti eri lajeja. Ja juuri tämä on minulle se juttukin. Jos jäisin pohtimaan jokaista luimimista, kuormittaisi se minua ihan älyttömösti ja menettäisin ilon harrastuksesta.
Kesyhevoset ja -muulit joutuvat aina kestämään stressiä ollessaan kesyeläimiä eivätkä pääse kirmaamaan luonnonmukaiseen ympäristöönsä preerialle. Emme me voi näitä sinne enää muutenkaan vapauttaa, joten yritän mahdollistaa Muulille niin luonnonmukaisen elämän kuin se resursseillani onnistuu. Osa hevosista ja muuleista elää varmasti paljon parempaa elämää ja osa huonompaa. Minä toimin niissä raameissa jotka minulla on. Isoin hyvinvoinnin lähde tällä hetkellä on varmasti se, että Muuli tarhaa pitkän päivän kahden kaverin kanssa ja sillä on jatkuvasti korsirehua edessään. Se mitä teen sen kanssa 1-3 tuntia neljästi viikossa on yksi kärpäsenpaska sen elämässä, mutta se kestää sen kun elämän muut 23 tuntia on jokseenkin balanssissa.
Saatiin Etelä-Suomeen jatkoa talvelle viikko sitten, kun lunta tuli ihan yllättäen ja pyytämättä ihan reilulla kädellä. Saatiin myös auringonpaistetta ja koska aurinko laskee vasta puoli kuudelta, oli hyvä tilaisuus kuvata kuvia vielä juuri ennen auringonlaskua!
Meitä kävi kuvaamassa Silja, eli Photosisi nyt toistamiseen. Viimeksi meillä oli kuvaustreffit syksyllä, jolloin hämärtyvä ilta teki kuviin ihan tarkoituksella haettua synkkää tunnelmaa. Nyt saimme nauttia ilta-auringon pehmeästä valosta kun laukkasin Muulilla edestakaisin peltotietä.
Peltotielle oli jonkin verran matkaa joten tarjosin Siljalle pulkkakyytiä. Muulilla on tänä talvena vedetty pulkkaa pari kertaa aiemminkin ja se on kaikkien yllätykseksi ollut aika ok asian kanssa. Vain se on paha jos joudutaan korjaamaan pulkkaa kyytiläisen pudottua ja pulkka lähestyy sivulta. Ensimmäisellä kerralla meillä oli ihan rintaremmi sun muut Muulilla, mutta kuvauskerralla laitoin liinan vain satulan nupin ympärille, koska rintaremmin laitto ja poisotto muutaman kerran reissun aikana olisi ollut liian työlästä. Satulan nupinhan pitäisi tällainen kestää, mutta ymmärrän hyvin ettei tällä tavalla voisi vetää säännöllisesti koska Muulin satulassa ei ole rintaremmiä ollenkaan.
Ja koska somessa pitää olla nykyään niin tarkka niin ettehän itse tee näin kuin minä ellette ole ihan varmoja mitä teette (kuten minä olin).
Sain Muulilta hyvää laukkaa aina kotiinpäin. Se teki oikein näppärän rollbackin polulla varoen astumasta umpihankeen ja nosti samantien (köyrypukki)laukan, laukkasi pätkän ja kun sanoin whoa, teki se äkkistopin päätään heilauttaen. En usko että epätasainen lumipolku oli sille ideaali pohja noin muutenkaan, mutta satunnaisissa kuvaussessioissa voi hieman kokea epämukavuuttakin. Sitten ravasin lähtöpisteeseen ja otettiin uusiksi.
Silja ratsasti Muulin kotiin ja otin itsekin parin kilometrin pulkkakyydin! Liinaahan ei sidota pulkkaan kiinni vaan siitä pidetään käsin, mutta se on aika raskasta jote kiersin narun kerran selkäni takaa ja se helpotti paljon käynnissä ja ravissa. Yksi tilannekin meillä oli juuri ennen kotitallia kun kaksi tyttöä tuli hiihtäen vastaan. Se oli liikaa ja Muuli singahti viereisen autiotalon pihaan. Päästettiin tytöt jatkamaan matkaa ja tulin vielä loppumatkaksi pulkkaan ettei siitä vain jäänyt mitään mielleyhtymiä tilanteeseen, ei jäänyt.
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)