Emme laukanneet Porvoon laukkaderbyssä menestykseen mutta sitäkin raikuvammille aplodeille!

Essi A Photography oli kisojen virallinen kuvaaja. Ostin häneltä Muulin kuvapaketin kisojen jälkeen.

Osallistuimme Muulin kanssa heinäkuun alussa Porvoon Laukkaderbyyn. Tämä oli toinen kertamme, olimme mukana myös 2019 kun Skura ja Porvoon hevosystäväinseura järjestivät laukat ensimmäisen kerran yhdessä. Tapahtuma oli jo silloin menestys, joten tottakai sinne oli osallistuttava uudestaankin.

Muuliluokkaa ei syntynyt tänäkään vuonna koska olin ainut muulilla osallistuva ratsastaja, mutta meidät laitettiin tänä vuonna mukavasti IC&Raskaat rodut-lähtöön. Ne olisivat ehkä hitaampia kuin edelliskerran issikat, jotka jättivät meidät kuin tikut paskaan. Tähän luokkaa tuli myös kaverini Tiina hevosellaan Väiskillä, koska Väiskikin on mallia raskas. Olikin mukavaa kun oli sekä minulle että Muulille tuttu ratsukko samassa lähdössä, mutta Muuli ei siltikään käyttänyt vetoapua hyväkseen ja no, paljastetaan heti alkuun että Muuli taisi olla taas näiden kisojen hitain. Keskinopeutemme oli n 22 km/h. Vertailun vuoksi sen nopein 500 metriä maastossa on ollut 30 km/h kun se pelästyi pahasti ylittämäänsä vesilätäkköä ja kuskasi minua jonkin aikaa. Menimme tuolloin siis oikeasti kovaa.

 

Kuva: Reetta Ollila

Porvoossa meidän starttimme oli mukavasti loppupäässä, joten nukuin pitkään, tein itselleni ruokaa, hain trailerin kaikessa rauhassa ja tajusin että kiirehän tässä nyt silti tulee. Onneksi Muuli lastautui melko nopeasti ja Porvooseen oli sujuvaa ajella. Olin värvännyt kisagroomiksi myös viime kisoista tutun Reetan, joka tuli suoraan paikan päälle. Laitoin Muulin nopeasti trailerilla kuntoon ja ehdin verkata suunnilleen kierroksen verran. Päivä oli erittäin helteinen ja tiedän, että Muuli kuluu aika nopeasti kuumalla ilmalla joten ei juurikaan lämmitelty Tiinan kanssa. Kävimme vain takasuoralla ja otimme ravia ja laukkaa, hallitusti.

Muulifaneja oli mukavasti paikalla, osa tuli varikolle moikkaamaan ja loput huutelivat katsomosta aina kun menimme ohi. Muuli oli todella zen mielentilassa kun ratsastin sen kanssa etusuoraa yleisön ohi.

Pian oli sitten meidän lähtömme esittely ja startti. Lähdössä ei saanut kuin ravata, joten jäin jo siinä omasta paikastani pahasti jälkeen ku irlannin cobit tikittivät menemään pikaraviaan. Startin jälkeen kaikki paitsi Väiski katosivat kurvin taakse, mutta edes välimatka ei saanut Muuliin vauhtia. Toki se nosti päätään normaalia ylemmäs eli oli varmasti huolestunut jälkeenjäämisestään, mutta se ei ratkaissut asiaa esimerkiksi nopeuttamalla liikehdintäänsä.

Tiina ja Väiski taustalla

No maaliin tultiin isojen aplodien saattelemana. Saimmekin ne näppärästi kaikki itsellemme, koska välimatkaa Väiskiin oli tässä vaiheessa ainakin 15 sekuntia. Jälkeen päin muutkin vahvistivat sen, Muuli sai raikuvimmat aplodit ja jopa lasten askartelupiste hiljeni meidän luokkamme ajaksi.

Mitä nöyrin kiitos siis teille kaikille jotka tulitte kannustamaan, se on urheilujuhlissa paljon tärkeämpää kuin menestys (mitä ei siis meiltä ole odotettavissa). Katkerat Karenit taas eivät edes osallistuisi ellei voittomahdollisuuksia ole, mutta minä tykkään tukea kivoja tapahtumia ja jos sain edes jonkun sellaisen tulemaan yleisöön joka ei olisi ilman Muulia tullut, niin tavoite on saavutettu.

Startin jälkeen Muuli palkittiin kisojen parhaana muulina!

Varikkoalueella meitä käytiin taas moikkaamassa ja eräs tyttö kysyi saisiko harjata ja pestä Muulin. Tottakai hän sai koska vaikutti ihan pätevältä eläintenkäsittelijältä. Muuli oli tässä vaiheessa tukevasti trailerissa kiinni, joten hoitotoimenpiteille ei ollut mitään estettä. Muuli antoi hienosti harjata itsensä ja seisoi kaikessa rauhassa paikallaan, toki radan touhujakin seuraten.

Kuva: Rosa-Marie Mononen

Koska starttimme oli viimeisiä lähtöjä, ehdin nähdä kaikki viimeiset luokat ja kisat loppuivat ennen kun jatkoin Muulin kanssa matkaa Heinolaan! Suunnitelmana oli nimittäin viettää seuraava viikko "kotikotona" Muulin kanssa maastoillen. Ja onnekkaan sattuman kautta sain trailerinkin viikoksi lainaan, joten reissulle ei ollut mitään estettä.

Kuva: Reetta Ollila

Laukkaderbystä syntyi myös ääniraidallinen video, jonka näet tästä alta.

Lue lisää

Ensimmäiset koulukisat suoritettu prosentein 42 ja rapiat

Kuva: Veera Kopakkala / @vk.hevoskuvaus

Kerroin hiljattain, että olin ilmoittautunut ensimmäisiin koulukisoihin Muulin kanssa. Muilla somekanavilla (Instassa, Facebookissa ja Tiktokissa) asiasta jo kerroinkin ja julkaisin suht surullisen kisavideon ääniraidalla. Nyt on blogin vuoro, sillä ehdin vasta nyt käsitellä kisakuvat postausta varten kuosiin! Kuvia ottivat groomini Sonja Mäkinen ja radan laidalla istunut Vivelyn vakkarikuvaaja Veera, kiitos!

Olin poskettoman surkeasti valmistautunut kisoihin. Olin ratsastanut tasan kerran kentällä itsenäisesti elokuun aikana (Muulihan oli heinäkuun ajokoulutuksessa) ja tuolla kerralla ratsastin radan pari kertaa läpi.

Pari päivää ennen kisoja sain meidän ratsastuksenopettajan paikalle pitämään ratatreenit ja harjoiteltiin radan osia ja ratsastin radan kolme kertaa läpi. Tässä kohtaa ilmeni mm se, etten osaa tai pysty ratsastamaan Muulilla askeleenpidennyksiä tai temponlisäyksiä, mutta keskityimme asioihin, jotka sujuvat ja otetaan niistä pisteet kotiin. Esimerkiksi laukat nousivat tosi kivasti ja olivat hyvin eteneviä.

Muuli treenasi rataa lisäksi liikuttajansa Jinnan kanssa, eli dressagepuoli oli kyllä otettu haltuun niin hyvin kuin sitä nyt viikossa pystyi ottamaan.

Kisapäivän aikataulu oli minulle erittäin ok, starttini oli vasta kahdelta iltapäivällä. Olin tallilla silti hyvissä ajoin, puunasin vähän Muulia ja varustin sen. Jinna oli erinomaisena hoitajana putsannut Muulin kamat edellispäivänä, joten niiden hoitoon ei kulunut aikaa.

Kisagroomiksi olin saanut värvättyä Muuliakin liikuttaneen Sonjan, hän lähti mukaan fillarilla. Kisapaikka oli 5 kilometrin päässä talliltamme ja ratsastin sinne. Olimme tosi hyvissä ajoin valmiita ja lähdimme kisapaikkaa kohti hyvässä aikataulussa. Matkaan oli varattu tunti, joka kuluu jos kulkee sen kokonaan käynnissä, mutta Muuli oli hyvässä vireessä ja ravasimme koko matkan alamäkiä ja risteyksiä lukuunottamatta. Muuli on nyt parin viikon ajan kulkenut maastossa ilman bootsitusta ja ilman arkomista ja se liikkuikin ihan mielellään jopa asfaltilla ravissa. Ravasin kyllä penkalla aina kun se oli mahdollista, eli suurimman osan matkasta.

E kuitenkaan siis itse näe mitään ongelmaa jos kengättömällä kulkee asfaltilla. Kuiva asfaltti ei kengättömän kavion alla ole liukas eikä tärähtele tietääkseni niin kovaa kuin kengitetyllä hevosella. Me emme normimaastoreissulla kävele kuin noin 500 metriä asfalttitien laitaa ja käynnissä, joten satunnaisesti pidempi ravipätkä asfaltilla on vain hyväksi.

Kuva: Sonja Mäkinen

No se siitä aiheesta.

Kisapaikalla oltiin todella hyvissä ajoin ja siinä hetki ihmeteltiin, Muuli sai syödä vihreää ja itse sovittelin Sonjan lainaamaa kisatakkia, joka istui täydellisesti!

Tuttujakin kisapaikalla oli, erään lähitallilaisen kanssa juteltiin maastoreiteistämme samalla kun hänen musta suokkitamansa tuijotti Muulia silmät lautasen kokoisina. Yksi kisakumppani tuli tervehtimään ja kertoi tykkäävänsä kovasti mun Tiktokeista, siitä tuli tosi kiva fiilis.

Verkassa annoin mustalle tammalle mahdollisimman paljon lääniä, koska se oli selvästi traumatisoitunut Muulista kun kohtasimme joskus aikaa sitten maastoreissulla. Verkassa ratsastin liikaa. Muuli liikkui ihan kivasti ja jopa moottorillaan, mutta sitten toinen laukka katosi totaalisesti.

Valmistautuessani rataan Muuli liikkui kivasti radan takaosassa ja kiersin itse radan pari kertaa käynnissä ja ravissa ennen vihellystä. Radasta osa oli aika märkä sateiden takia, mutta Muuli kulki märästä kuitenkin käynnissä ja ravissa, laukan jätin tässä kohtaa herran haltuun, jos se verkassa hävisi, en saisi sitä radalla ainakaan esiin jos tässä kohtaa vielä kokeilisin laukkaa.

Vihellys kuului ja action.

Nämä kuvat tässä allekkain: Veera Kopakkala / @vk.hevoskuvaus

Parasta näissä kuvissa on, että tällä lävistäjällä tuli parhaat ravit, tämä lävistäjä olisi pitänyt mennä laukassa.

Radan jälkeen Muulille isot kiitokset, se meni just niin hyvin kuin noissa olosuhteissa pystyi ja vikahan on aina satulan päällä.

Alku meni kivasti, tultiin hyvin alkutervehdykseen (sitä olimme erityisen paljon treenanneet) ja suoritin kolmikaarisenkin vielä melko ookoo. Lisäyksiä/askeleenpidennyksiä emme nähneet, Muuli oli kuuroutunut pohkeelle. Pysähdys ja peruutuskin meni mielestäni hyvin mutta sitten piti ratsastaa lävistäjä kohti kammokulmaa.. kulmassa oli siis kuvaaja, katsojia, estekamaa ja varsinkin märkää. Aivan jäätävällä puskemisella sain sen käynnissä sisään ja jatkoin rataa, sain oikean laukan nousemaan myöhässä, mutta se tipahti märällä alueella ja uudestaan ennen kulmaa. Lävistäjä piti vielä laukata, saimme tähän kuitenkin pari askelta tosi hienoa pitkää ravia.

Toiseen suuntaan Muuli ei todellakaan mennyt pelkokulmaan ja laukka oli hyvin rikkonaista ja taas se kulma.. Jatkoin ravilla ja nyt vauhti pysähtyi kokonaan ennen pelkokulmaa. Järkyttävää potkimista jälleen ilman mitään tuloksia. No keräilin ohjat ja jatkoin ravivoltille ja lopputervehdykseen.

Paperissa oli ykköstä, kakkosta ja 6,5. Tuomari käytti siis kyllä koko skaalaa, pienimmästä lähtien. En todellakaan olisi odottanut enempää ja 42% ja risat jotka tästä irtosivat tuntuivat tosi suurilta prosenteilta. Olin luokan heikoin, tosin kaksi oli hylätty.

Ja nämä kuvat tässä: Sonja Mäkinen

Suu aukesi radan aikana, mutta yllättävän vähän. Videolta tilanteet näkyvät paremmin. Suun availu on siis ihan oma ratsastusvirheeni, en ole Muulia siitä syyttänyt, kuten en mistään muustakaan.

Kaunista hirviravia siinä, yritys oli kai nostaa epätoivoisesti laukkaa.

Alla on kisavideo omalla ääniraidallani, kerron videolla miten rata meni ja mitkä olivat kustakin kohdasta tuomarin pisteet ja kommentit.

No eipä tarvinnut jäädä odottelemaan muiden suorituksia, otettiin vähän kuvia radan jälkeen, katsomaan tulleet tutut kävivät moikkaamassa ja lähdettiin Sonjan kanssa kotia kohti. Muuli lähti kotiin täysin epäröimättä vaikka seurana oli vain Sonja ja hänen fillarinsa.

Ravailtiin taas koko matka ja Muuli hipsutteli hitaassa mutta rennossa ravissa korvat lörppyen. Samalla tuli 10 kilometriä fillarisiedätystä.

Kotona hoitelin Muulin nopeasti laitumelle Armaksen kanssa. Maailman huiputkin päästävät olympiahevosensa laitumelle kisojen jälkeen eikä Muuli tee tässä poikkeusta. Analysoitiin vielä rataa tallinomistajan kanssa, joka kävi murhenäytelmän katsomassa ihan paikan päällä. Nämä olivat meidän ensimmäiset koulukisat koskaan, joten hieman yllätyin miten nopeasti Muuli väsähti (ja alkoi jäkitellä sen takia) vaikkei ratsastettu mitenkään rankasti. Analysoimme siis tapahtumia ja mietittiin sotasuunnitelmaa seuraavaa kertaa varten.

• Seuraavalla kerralla menen trailerilla kisapaikalle enkä liian aikaisin
• verkan pidän erittäin minimissä, jos parit ravisiirtymät ja tasan yhdet laukannostot niin se riittää
• lävistäjät ravailen radalla ennen vihellystä, kulmat ovat kai aina pelottavimmat paikat
• värvään tallilaisen seisomaan joka kulmaan. 

Katsoin myös Kipan kisakalenteria mutta siellä ei oikein ollut meille sopivaa tarjontaa lähialueella. Parit kisat jäävät matkaratsastuskisojen ja oman lomituskeikan alle ja muuta ei sitten ollutkaan. Seurailen tässä myös harkkakisojen ja rataharjoitusten tiedotuksia, koska niistä saa aina hyvää kokemusta.

Ja erinomainen kokemushan tämä reissu oli! Muuli käyttäytyi todella hienosti ja coolisti kisapaikalla, ikään kuin se olisi aina hengaillut siellä. Vain yksi hevonen pelkäsi Muulia, muut eivät tajunneet siinä mitään erilaista.

Nämä kuvat: Sonja Mäkinen

Otettiin kotona poseerauskuvat, kuvassa näkyy sinivalkoinen ruusuke, jonka tienasimme aiemmin Suomen Aasiyhdistyksen järjestämistä virtuaalikoulukisoista. Tuon ruusukkeen kanssa ei ruusukekuvia oltu vielä otettu.

Kisojen jälkeen Muuli meni laitumelle kaverinsa Armaksen kanssa, kuten kunnon kisaratsun kuuluukin.

Lue lisää

Muulille (virtuaalisesta) raviohjelmasta sinivalkoinen ruusuke ja lauantaina kisataan ihan oikeastikin!

Kuva: Minttu Koponen, Aaveen.net, Kuva on otettu kesällä 2018.

Osallistuin toukokuussa kaksiin virtuaaliratsastuskilpailuihin/koulurataharjoituksiin ja saimme sinivalkoisen ruusukkeen kummastakin. Toisista kerroin jo tässä postauksessa, toisen videon käsittelyssä kesti niin pitkään että unohdin postauksen kokonaan.

Tämän toisen kisan järjesti Suomen Aasiyhdistys ja niissä kilpailuissa tuomaroin itsekin yhden luokan. Tästä pääset näkemään tulokset. Tuomaroimastani luokasta tulikin kilpailun suosituin 6 aasiosallistujalla! "Omassa" luokassani tuomaroin aasien arkitaitoja, talutusta, paikallaan seisomista, loimittamista ja kavioiden putsausta. Kaikki osallistuvat aasit olivat selvästi käsittelyyn tottuneita ja paremmuusjärjestyksen (valitsin kolme parasta) oli hyvin vaikeaa. Lopulta siinä ratkaisivat aasin eleet, rauhallinen aasi ei mutrua suullaan, ei heiluta häntää eikä tule painetta vastaan.

Kilpailuissa oli muitakin luokkia ja yksi niistä oli kouluratsastus. Luokkana oli SRL:n virallinen raviohjelma ja se ei muuten olekaan mikään läpihuutojuttu vaan mielestäni jopa vaikeampi kuin SRL:n HeC.

Raviohjelmassa koin vaikeimmiksi 10m ravivoltit ja helpoimmiksi täyskaarrot. Periaatteessa puhutaan aika samanlaisesta liikkeestä mutta kun ravivoltti tuntui tosi pieneltä, täyskaarron mahduin tekemään ihan hyvin.

"Kisapäivä" oli tuulinen ja jopa sateinen. Hoidimme kuvaukset tallikaverini Marican kanssa yhdessä ja ratsastin samana päivänä sekä tuon koulurataharjoitusten radan (se oli helpompi epävirallinen raviohjelma) ja tämän virallisen raviohjelman. Sanoisin että suoritimme ihan tasollamme, emme erityisen hyvin mutta emme huonostikaan, joten tuomarointikin vastasi ihan totuutta.

Peruutus oli tosin tällä kertaa tosi vaikeaa enkä saanut esitettyä sitä ollenkaan, tuomari antoi kyllä vitosen kuitenkin.

Prosentteja tuli 66,84 ja alla olevalta videolta näkyvät sekä tehtävät, pisteet että tuomarin kommentit. Tuomarina toimi Terhi Skriko (videolle olen typottanut nimen).

Virallinen ruusukekuva, kuva: Sonja Mäkinen

Ja nyt niihin suurimpiin uutisiin.

Osallistun Muulin kanssa lauantaina ihan ensimmäisiin OIKEISIIN virallisiin paikan päällä tapahtuviin koulukisoihin! Luokkana on tietenkin HeC ja paikkana Vively Tuusulassa. Vivelyyn on meidän tallilta n 5 kilometrin ratsastusmatka ja ratsastan groomini Sonjan kanssa kisapaikalle. Sonja ajaa itse fillarilla. Luulen ja toivon että pitkät alkukäynnit ovat pelkästään hyvästä ja Muuli on hyvässä terässä kisapaikalla.

Se ei ole koskaan ikinä ollut oikeiden kouluaitojen sisällä (tallilla on muutama kouluaita radan merkitsemistä varten) emmekä ole olleet sen kanssa Vivelyssä (ohi olemme ratsastaneet). Tavoitteeni on saada se kulkemaan suht hyvin uralla aitojen sisällä ja saada hyväksytty tulos, mutta jollemme saa hyväksyttyä tulosta, olemme ainakin treenanneet pienen hetken kouluaidoissa.

Kisoja varten tein myös yhden hankinnan kun ostin fb-kirpparilta kerran käytetyt grippipaikkaiset kisahousut. Nämä tosin ovat postissa odottelemassa, toivottavasti ne mahtuvat ja ajavat asiansa. Lisäksi olen yrittänyt selvittää Muulin vakkarikuolainten sallittavuutta koulukisoihin. Kyseessä on sylinterikuolaimet jotka sellaisenaan ovat ihan ok, mutta keskiosassa on kaksi kuparirolleria enkä ole varma onko sallittua naittaa sylinteri ja kuparirolleri yhteen. Kuolainohjesäännössä kuparirollerissa on vain yksi rolleri keskellä.

Luultavasti kokeilen jotain muita tutittomia kuolaimia varastostani, tutit kun on kielletty ja Muulin kuolaimissa ne ovat. Pääsen siis helpommalla jos löydän sopivat ja Muulin hyväksymät kuolaimet, joissa ei ole tutteja. Olen käsittänyt että nämä Neue Schule Turtle Top-kuolaimet ovat ainakin sallitut ja ne minulta löytyvät.

Jos joku kuitenkin osaa suoraan sanoa, onko alla oleva kuolain ok vai ei, olisin todella kiitollinen. Tällä Muuli nimittäin menee kaikista parhaiten. SRL:n koulusääntöjen kuolainliite on tässä.

Lue lisää

Avattiin matkaratsastuskausi Punkalaitumella ja saatiin seuratasolta hyväksytty tulos!

Tää kuva oli mun ehdoton lemppari, Muuli lähti siinä porukan ensimmäisenä niin reippaasti että

Pääsimme Muulin kanssa avaamaan ns kunnon kisakauden viikko sitten, kun osallistuimme Punkalaitumella Taikayön ratsastajien järjestämiin matkaratsastuskisoihin. Kisakeskus ja reitti oli tuttu, olimme kisaamassa samassa paikassa myös viime kesänä. Olen näköjään antanut vuoden takaiselle postaukselle suht samanlaisen otsikon kuin tälläkin kertaa. En ollut matkaratsastksessa kilpaillut kertaakaan noiden kisojen jälkeen, joten oli varmaan korkea aika lähteä kisoihin.

Kisapäivään toi lisämutkia se, että Muulihan sijaitsi Lempäälässä koulutuspaikassa ja minä tietenkin kotona ihan toisaalla.. Lainasin siis jo perjantaista asti traileria ja sain samalla kuskattua Muulin kärryt Lempäälään tyhjällä trailerilla. Jätin traikun myös pe-la yöksi Lempäälään ja olin itse kaverini luona yötä, kiitos vain majoituksesta!

Tällöin minun ei tarvinnut lauantaina herätä ennen kukonpieremää, vaan heräsin vähän ennen seitsemää ja olin seitsemältä autossa ja matkalla tallille. Pakkailin nopeasti tavarat ja melkein unohdin satulan, onneksi vain melkein.

Muulia oli koulutuksessa lastauskouluteltu jo jonkin verran ja Kiti tallilta sen minulle ystävällisesti lastasi lainatraikkuun. Muuli oli epäileväinen, käytössäni oli taas sille ihan uusi vieras traileri, mutta se meni kyytiin tosi kivasti. Ruokapalkka tai heinä sille ei kuitenkaan maistunut, mutta se ei ollut ihme. Muulihan ei ole ainakaan vuoteen syönyt mitään traikkumatkoilla.

Kisapaikalle oli reilun tunnin ajomatka ja koska Muulin lastaus meni niin jouhevasti, olin paikalla kymmenisen minuuttia ennen groomiani. En siis ottanut Muulia trailerista ulos vaan juttelin naapuritrailerilaisten kanssa, jotka olivat nettituttuja supottajia! Siis Sukupostin aktiiveja.

Ja pian toiselle puolelle kurvasi @pienistaunelmista Tiitu hevosensa Mirassin kanssa. Minä olin heitä houkutellut messiin ja hyvin ennakkoluulottomasti he tulivat! Tiitulla ja Mirassilla oli ollut ihan treenimeininkiäkin, Muulihan oli ollut fyysiseltä puoleltaan treenilomalla viimeiset 10 päivää oltuaan koulutuksessa. Koulutus oli toki ollut henkisesti raskasta.

Groomini Sanna saapui sitten siinä samantien paikalle ja otettiin Muuli ulos trailerista. Nämä olivat Sannalle ensimmäiset matkaratsastuskisat, mutta groominhommat hän hoiti esimerkillisesti! Hän myös kuvaili meitä ja muitakin ratsukoita, eli kaikki tämän postauksen kuvat on siis ottanut Sanna Rokka. Jos olit noissa kisoissa ja haluat ostaa femmella kaikki kisakuvasi + yleiskuvia, niin kuvat ja tilausohjeet löytyvät tämän linkin takaa. 

Sanna ajeli pitkin reittejä meidän kisatessamme, eli kuvia tuli muualtakin kuin vain meidän huollostamme. On tosi kiva saada kuvia myös reitiltä, ne ovat harvinaista herkkua matkakisoissa!

Muuli oli tosi hienosti, ja todella lunki. Se söi mielellään kisapaikalla huolto"karsinasta" niitettyä heinää, metkaeväät eivät kiinnostaneet. Vettä ja mash vettä oli tarjolla, ne eivät todellakaan kiinnostaneet, mutta vettä se sai kyllä märkää heinää syödessään.

Saatiin siinä odotellessa myös ihan kunnon vesisadekin niskaan, Onneksi Sannalla oli autossaan puoli elämää ja hän lainasi suojukset Muulin ja satulan päälle. Itse olin jotenkin ihan liian kevyesti liikkeellä, itselleni en ollut tajunnut pakata minkäänlaisia sadevarusteita.

Eläinlääkärintarkastuksessa Muuli ravasi tällä kertaa kivasti kohti kukkia, joita se viime vuonna pelkäsi. Eläinlääkärintarkistuksia oli tekemässä tuttu eläinlääkäri vuoden takaa ja tunsin suurta ylpeyttä kun hän kehaisi Muulin olevan paremmassa lihaskunnossa kuin vuosi takaperin, kerroin ratsastaneeni ja paljon vuoden aikana. Siitä tässä samalla kiitos myös kahdelle Muulin muulle liikuttajalle, Muuli on saanut älyttömän monipuolista liikuntaa, maastossa, koulussa, maastakäsin ja esteillä, että se on tehnyt sille varmasti hyvää. Muulin toispuoleisuus on myös vähentynyt tosi paljon, olin luultavasti saanut sen ihan itse alunperin aikaan.

Kisapäivä oli älyttömän kuuma, auton mittari näytti lähtiessä +32 astetta. Odottelimme kaikessa rauhassa lähtöä ja kiipesin selkään 10 minuuttia ennen starttia ja suuntasimme sitten muisen 17km seuraluokkalaisten kanssa lähelle starttia. Olin sopinut etukäteen ratsastavani Tiitun kanssa ja saatiin meidän "porukkaan" vielä ihana kimo sporttiponi (tuttu vuoden takaa). Lopulta kuitenkin koko luokka starttasi samaan aikaan ja taisimme ratsastaa porukassa ensimmäiset kolme kilometriä, ennen kun porukka haki omat nopeutensa. Meitä oli kuitenkin lopulta neljä, jotka menivät huoltoon samaan aikaan.

Startti oli tosi hyvä, Muuli JOHTI porukkaa ja ravasi ENSIMMÄISENÄ ne ensimmäiset kilometrit vauhdin ollessa 12-13 kmh. Ravi oli sellaista rentoa ja matkaavoittavaa, ei mitään kovin sykettänostattavaa ja ilmeisesti porukan mielestä vauhti oli ihan ok, koska kukaan ei halunnut ohi.

Jossain kohtaa sitten muutama ratsukko meni kovempaa ja pari kulki hitaampaan. Tämä on siis täysin ok, reittiä pitää mennä omaa hevostaan kuunnellen ja esimerkiksi pohjia arvioiden. Muulilla oli jaloissaan tutut Cavallon Trekit ihan uusilla säärystimillä, joten itse en tuntenut postosta sydämelläni vaikka ravasimme asfaltin puolellakin. Ja aamupäivän sade oli pehmentänyt hiekkateitä juuri sopivasti.

Muulissa oli tosi hyvä flow yli puolivälin ja se veti pienentynyttä porukkaa suurimmaksi osaksi. Se ei tuntunut kulkevan mitenkään voimiensa äärirajoilla ja askel tuntui etenevän. Droppaus tuli sellaisessa kohdassa reittiä, jossa alkaa pitkä suora asfalttitien pätkä. Se mentiin ravissa, mutta askel oli selkeästi kyllä lyhyempi ja tahmaisempi. Huoltomme oli asfalttitien päässä, Muuli ei juonut, itse join puoli litraa mehua melkein yhdellä kulauksella. Sanna antoi Muulille myös sienipesun viilennystä varten.

Porukastamme kaksi jatkoi huollosta matkaa hyvin nopeasti, joten tykittelin perään ja ravasin Tiitun ja sporttiponin perässä loppumatkan. En itseasiassa saanut heitä kiinni kuin juuri maalissa, mutta Muuli oli ihan tyytyväinen ravatessaan 100 metriä jäljessä ja olin todella tyytyväinen siihen, ettei se elehtinyt mitenkään, kun "kaverit" katosivat mutkan taakse. Muuli ei siis heristänyt korviaan ja nostanut päätään kun se jäi ns yksin, vaan jatkoi vain samaan tapaan.

Yhdessä kohdassa se kuitenkin pysähtyi tykkänään, heilautti päätään rivakasti ja oli selkeästi menossa metsän puolelle. Ajattelin sillä olevan hätä, mutta mitään ei kuitenkaan tullut kun ohjasin sen tien sivuun ruohikolle. Palkkasin sitä mukanani olleilla palkkanameilla ja sitten matka jatkui kuin mitään episodia ei olisi ollutkaan. En halunnut mitenkään pakottaa Muulia eteen, koska kyllä sillä yleensä on ihan syy miksi se yhtäkkiä pysähtyy ja kieltäytyy liikkumasta. En osaa vieläkään sanoa mitä siinä oikein tapahtui, koska hetken päästä Muuli liikkui tosi etenevästi ja mielellään eteen.

Kisoissa sai pitää SportsTrackerin tai vastaavan päällä, joten nauhoitin reittiä Equilab-sovelluksella. Sovellus näytti myös keskinopeuden ja sen perusteella olin suht turvallisilla vesillä huollon jälkeen. Kisareitin piti olla 17 km joten 14 km kohdalla mietin että enää kolme kilsaa ja reilusti aikaa, että tässähän voi ihan rennosti ottaa. Onneksi jatkoin kuitenkin ravaamista..

Matkaratsastuskilpailuissa on reitillä aina kyltti siinä, mistä alkaa reitin viimeinen kilometri. Kylttiä ei vain millään tullut vastaan vaikka Equilab näytti jo 17 kilometriä! Ja koska muistin reitin viime vuodelta jotenkin, tiesin, ettei kisakeskus ollut ihan heti tulossa vastaan.

Maalissa appi näytti matkaksi 18,8 km ja keskinpopeudeksi karvan vaille 9 km/h (tosin laskennallinen olisi 9,4 joten en tiedä miten appi oli sen laskenut), joka on meidän ennätys. Appin mukaan menimme käyntiä 5 km keskinopeudella 6,1 (Muuli käveli alussa tosi reippaasti koko kroppansa läpi) ja ravattiin 13,8 km keskinopeudella 11,6 km/h. Appi ei näytä kierrosaikoja kuten Sports Tracker mutta graafi näytti kyllä että alkumatkan ravi oli aika paljon reippaampaa kuin lopussa.

Emme siis laukanneet askeltakaan koko kisan aikana.

Ratsastimme Tiitun kanssa maaliin yhtä aikaa, osa porukasta oli jo tullut, osa tuli meidän jälkeemme ja kolme valitettavasti jäi ihanneajasta kun hevoset olivat helteellä hyytyneet ihan totaalisesti. Eikä hevosia voi tietenkään tästä syyttää, oli ratsastajilta ihan oikea veto taluttaa näitä loppumatka jotta hevoset eivät ole ihan piipussa.

Virallisessa tuloslapussa keskinopeutemme oli 8,48 km/h johtuen siitä että reitti oli laskettu 17 km mukaan ja aikaa meni 2 tuntia ja 14 sekuntia.

Ensimmäisessä eläinlääkärintarkastuksessa eli ennen kisasuoritusta oli syke 52 lyöntiä minuutisa ja 14 minuuttia maaliintulon jälkeen toisessa tarkastuksesa 56. Lukemat ovat suunnilleen samat, mitä Muulilla on kisoissa yleensäkin ollut. Vuosi sitten lukemat olivat 54 ja 60 ja olin mennyt tarkastukseen 20 minuuttia maaliintulon jälkeen.

Noin muutenkin Muuli sai eläinlääkärintarkastuksesta puhtaat paperit, joten se tarkoitti tällä ratsastusvauhdilla hyväksyttyä tulosta! Odottelimme kaikessa rauhassa palkintojenjakoa ja pakkailin tavaroita autoon. Muuli sai palkinnoksi kuivattuja leipiä, ja se oli muuten tosi kiva palkinto! Itse sain hienon Taikayön ratsastajien vesipullon, jonka mieheni omi sen ollessa kuulemma niin hieno.. Muuli sai tietty myös ruusukkeen.

Pakkailimme sitten loputkin tavarat Sannan kanssa ja lastasin Muulin autoon. Ei se sinne mitenkään juossut, mutta tällä kertaa se ei päässyt myöskään karkuun lastaustilanteessa (pahoitteluni vielä viime vuodesta). Pääsimme nopeasti tien päälle ja kohti tallia.

Tiputin Muulin kyydistä ja vein tavarat nopeasti paikoilleen. En pystynyt jäädä Muulia sen enempää rapsuttelemaan, koska oma oloni oli heikonlainen.. Kello taisi olla jotain neljä ja tajusin pissanneeni viimeksi aamuseitsemältä. Olin siis juonut tosi huonosti tällaisena hellepäivänä, joten halusin vain äkkiä kotiin. Tyhjän trailerin kanssa suuntasin sitten Hyvinkäätä kohti (palauttaisin traikun sinne) mutta Toijalan ABC:lla oli pakko luovuttaa. Ajoin yhdistelmän suuren hallin varjoon ABC:n naapuriin, avasin ikkunan, laskin penkin, otin migreenilääkkeen ja tunnin torkut. En varmaan tuntia torkkunut, mutta sinä aikana miggelääke alkoi vaikuttaa ja olo oli heti parempi. Migreeni laukesi varmasti ihan juomattomuudesta ja silmien siristelystä, olin unohtanut aurinkolasit kisamatkalta.

Tämä oli itseasiassa ensimmäinen kerta kun oikeasti jään lepäämään enkä vain jatka ajamista kotia kohti ajatellen että "on tästä ennenkin selvitty". Siitä nimittäin ei pidä selvitä, vaan jos olo on heikko tai väsynyt, pitää jäädä lepäämään hetkeksi. Jos Muuli olisi ollut trailerissa, en tietenkään olisi voinut varsinkaan hellepäivänä jäädä yhtään mihinkään, joten onneksi traileri oli tyhjä.

Kisapäivä oli tosi onnistunut, Muuli oli tosi miellyttävä käsitellä ja se oli rauhallinen. Se toimi tosi kivasti Mirassin kanssa! Tiitullakin oli oikein onnistunut kokemus ja ollaan menossa yhdessä Vesivehmaan kisoihin lokakuussa. Ehkei silloin ole näin kuumaa hellettä!

Muuli oli tässä kivan rennon näköinen, häntä viuhui kuitenkin paljon paarmojen takia. Muuli olikin hyönteisloimitettuna koko ajan, kun se "vain" hengaili huoltoalueella. Tässä taidetaan olla matkalla eläinlääkärintarkastukseen.

Palkintojenjaossa, vierellä Tiitu ja Mirassi

Tämä oli ensimmäinen yhteislähtö Muulille, olemme yleensä odotelleet rauhassa että nopeammat starttaavat ja olemme lähteneet vasta sitten reitille. Tämä siitä syystä, että pelkäsin Muulin menevän voimiensa yli vain pysyäkseen muiden perässä. Mutta viimeistään tämä kisa todisti, ettei Muuli todellakaan mene voimiensa yli eivätkä kaverit ole ihan niin kiinnostavia. Voin siis hyvin ratsastaa porukassa, koska tiedän, että voin jättäytyä porukasta ja lyöttäytyä uudestaan tarvittaessa mukaan. Ensimmäistä kertaa suoritimme Muulin kanssa ihan yksikkönä ja mm huollossa tein päätöksen jättää porukasta yhden ratsukon jälkeen, koska Muuli ja kyseinen hevonen tuntuivat hidastavan toinen toisiaan, kun kumpikaan ei halunnut jättää toista ja matkanteko oli aikamoista tahmausta.

Olikin aika ihme kun Muuli lähti niin kivasti huollosta ja irtosi muista. Muuli ei ollut kisakeskuksessakaan yhtään minkään hevosen perään.

Samassa ryhmässä lähteneiden hevoset eivät mielestäni mitenkään "katselleet" Muulia erityisen paljon, mutta kisakeskuksessa naapurihuoltoalueen suomenhevonen taisi vähän jännittyä kun seisoimme Muulin kanssa oman alueemme sillä reunalla. En edes tajunnut koko tilannetta heti (odottelin selässä starttiaikaamme), mutta siirryin heti keskemmälle, kun ilmeni hevosen jännittyvän Muulista. Hevonen oli nimittäin aivan oman huoltoelueensa toisessa reunassa ja katseli Muulia kulmiensa alta.

Tästä päästään aasinsiltaa Yhdysvaltoihin jossa eräs muuliesteratsastaja on ajanut kovasti muulien kisaoikeuksien puolta. Estekilpailuissa muulit onkin nyt sitten viimein sallittu tasavertaisiksi hevosten kanssa! Mutta syy, miksi tämä ratsastaja lähti asian kanssa taistelemaan oli se, että häneltä kiellettiin osallistuminen lähitallin harjoituskilpailuihin, jotta hevoset eivät pelästyisi muulia. Ja Kaliforniassa on muuten pikkasen enemmän muuleja kuin Suomessa, ihan jo hevosmääräänkin suhteutettuna!

Minä en koskaan halua tulla kisapaikalle henkseleitä paukutellen ja ajatellen että "kouluttakaa ne hevosenne saatana", vaan minä kyllä aina siirrän Muulin kauemmas jos tilanne sitä vaatii. Mutta tähän mennessä mikään hevonen ei ole vielä poistunut paikalta enkä ole minkään hevosen kisasuoritusta Muulin kanssa pilannut. Kisauramme ei ole kovin pitkä, tai sitten matkaratsastushevoset on aikalailla kaikissa tulissa koeteltu, mutta tämän perusteella en väittäisi että tavishevonen mitenkään oletuksena pelkäisi muuleja. Hevoset eivät lähinnä pidä Muulia yhtään minään eivätkä ole kiinnostuneita edes haistelemaan sitä.

Muuli käyttäytyy kisapaikalla siis hyvin mitäänsanomattomasti, se ei tuijottele hevosia tai pyri niiden lähelle, se toimii ihan soolona ja sen kehonkieli lienee hevosten mielestä olevan sellainen "anteeksi kun olen olemassa, väistän kyllä jos tulet lähemmäs".

Porukassa ratsastaessa Muuli ei potki eikä näyki ja se kestää takana tulevaltakin jonkin verran näykkäisyjä ennen kun heilauttaa häntäänsä. Muuli siis kyllä varoittaa hännällä ensin ja jos hevonen ei todellakaan usko, nousee jalka tietty seuraavaksi. Vain kerran olemme ihan tallikaverin hevosen kanssa olleet maastossa tilanteessa, jossa hevonen jostain syystä näykki Muulia takapuolesta ja lopulta Muuli pukitti. Tosin pukki oli minulle sen verran smoothi etten edes tajunnut Muulin huitaisseen jalallaan.

Lue lisää