lauantai 29. helmikuuta 2020

Muulimenot helmikuussa 2020

Menot

Helmikuun tallivuokra 400e
Ratsastustunti 90e
Horseware loimen häntäremmejä 2 kpl 20e
Pinkit fleecepintelit kuvia varten 10e

YHTEENSÄ 520e

Tulot

0e

YHTEENSÄ -520e



Lue lisää

keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Laitoin Muulille nilkkapannan, olisitteko osanneet arvata kuinka vähän muulieläin liikkuu itsekseen päivän aikana?

Hevosten liikkumista tarhoissaan on tutkittu jonkin verran, erityisesti, jos niillä on "paddock paradise" tai aktiivipihatto käytössään. Kaktu oli omassa pihatossaan mitannut gps-paikantimella hevosensa liikkumista ja saanut huimat kilometrit! Suvituuli Jari ja Maiju Räty tutkivat kahden suomalaisen paddock paradice-tallin hevosten vapaan liikunnan määrää 2014. Hevosiin kiinnitettiin GPS-paikantimet ja niiden mukaan hevoset liikkuivat keskimäärin 500-600 metriä tunnin aikana. Myös yksi hiekkatarhattu hevonen oli mukana. Se liikkui selkeästi vähemmän kuin "radalla" olleet hevoset, mutta sekin liikkui tarhassaan keskimäärin 225 metriä tunnissa.

Norjassa tutkittiin hevosten liikkumista eri kokoisissa tarhoissa vuonna 2006 (Jorgensen). Osa hevosista oli liikutuksessa ja osa joutilaita, eli ne vain tarhasivat. Tutkimuksessa huomattiin, että säännöllisesti käytössä olevat hevoset liikkuivat tarhassa vähemmän ja että suuremmassa tarhassa hevoset liikkuivat enemmän, kuin pienessä. Pieni tarha tutkimuksessa oli kooltaan 150 neliötä ja suurin tarha 400 neliötä, ja oli malliltaan suorakaide 45 x 10 metriä, eli suunnilleen Muulin tarhan kokoinen. Tutkimus ei ollut vapaasti saatavillani, joten en osaa millä tavalla hevosten aktiivisuutta mitattiin.

Minulla ei ollut tarpeeksi hyvää GPS-paikanninta tähän tarkoitukseen. Omistuksessani on kyllä Tractive panta kissoille, mutta kokemusteni mukaan se heittelee sijaintia aika villisti 200 metrin alueella, vaikka kissa nököttäisi paikoillaan. Arvelin, että saisin aktiivisuusrannekkeellakin riittävän hyviä tuloksia, joten omaa tutkimustani toteutan sen kanssa.
En suinkaan ole ensimmäinen, joka mittasi kuljettua matkaa aktiivisuusrannekkeen kansa. Ruotsalainen tutkijajoukko Rose, Brehme, Stollberg, Buchor ja Niederhäusern tutkivat pantojen avulla mm hevosten aktiivisuutta 2005. Näitä tuloksia ei mitenkään voi verrata omiini, koska hevoset asuivat joko kokonaan karsinassa tai sitten karsinassa, jossa on karsinan kokoinen jaloittelutarha. Lisäksi pari verrokkia oli laitumella. Tulokset kuitenkin kertoivat, että hevoset liikkuivat huomattavasti enemmän, jos haloittelutarha löytyi. Orit olivat ulkona 65% ajasta, ruunat tosin vain 38%. Tutkijat totesivat, että paras paikka hevoselle on laidun. Kuinka moni yllättyi?

Itse halusin siis selvittää sitä, paljonko päiväsaikaan tarhattu muulieläin liikkuu omaehtoisesti vuorokauden aikana. Muuli piti aktiivisuusranneketta jalassaan reilut kaksi viikkoa. Kun poistin tuloksista vuorokaudet, jona rannekkeen akku oli loppunut tai kun ranneke ei ollut jalassa koko vuorokautta, sain tuloksia 10 vuorokaudelta. Näistä viisi oli vapaapäiviä ja viisi oli työntekopäiviä. Materiaalia ei ole riittävästi kunnollisiin tuloksiin, mutta jatkan testausta edelleen niin, että saan tuloksia 30 päivältä. Lisäksi toistan testin kesällä, kun Muuli on yötä päivää ulkona ja päivisin se laiduntaa.

Taustatiedot


Muuli tarhaa yhden rauhallisen kaverin kanssa hiekkatarhassa (pituus n 40 metriä, leveyttä leveimmillään 20 m, kapeimmillaan 10 m) 12 tuntia vuorokaudessa. Toiset 12 tuntia se viettää sisällä karsinassa. Pitkulainen tarhan malli lisää aiempien tutkimustan mukaan hevosten omaehtoista liikkumista. Aktiivisuutta lisää myös kaverin tai kavereiden kanssa tarhaaminen, mutta Elsa ja Muuli ovat aika rauhallisia.

Aiemmin, kun tarhassa oli kolmaskin hevonen, oli liikehdintä paljon aktiivisempaa. Kolmas hevonen nimittäin piti Muulin parhaansa mukaan erillään Elsasta ja se aiheutti konflikteja. Itse muulinomistajana pidin siitä, että laumassa hevonen pomotteli Muulia. Elsan kanssa tilanne on nimittäin se, että Muuli saa siirrellä Elsaa ruokakasalta toiselle.
Piirros tarhoista. Muulilla ja Elsalla on yksi rajanaapuri, Aata. Tarhan vasemmalla puolella on ratsastuskenttä ja oikealla puolella kesäisin käytössä oleva laidun. Tarhan ehkä hieman outoa muotoa selittää se, että siinä on yhdistetty kaksi vanhaa tarhaa yhdeksi. Yhdessä vaiheessa koko kuvan alue oli samaa tarhaa ja se oli käytössä kahdella orivarsalla.

Rannekkeena oli käytössä Polar Loop 1, joka on puhtaasti ihmiskäyttöön tehty. Ihmiskokeissa havaitsin rannekkeen ottavan askeleeksi hyvinkin pienen kädenliikkeen, joten se ottaisi varmasti huomioon kaiken Muulin liikehdinnän.Vaikka ranneke mittaisi enemmän tai vähemmän, kuin mitä liikettä on todellisuudessa se ei haittaa, koska tulokset ovat silti vertailukelpoisia keskenään kun ne on toteuttettu samalla tekniikalla.
Kuva Polar Loopin käyttöohjeesta

Rannekkeen ympärille laitoin kaksi pakastepussia ja jeesusteippiä. Ranneke oli Muulin oikeassa etujalassa vuohisen yläpuolella. Se ei tuntunut häiritsevän Muulia eikä aiheuttanut karvan hankautumista. Se pysyi kiinni koko testijakson ajan, myös sadekeleillä.
Muulin vuorokausirytmi on tallin puolesta seuraavanlainen: ulos n 7.00, ulkona on aamuheinät. Päiväheinät 11.00 ja 15.00 ja sisälle n klo 19.30, jolloin karsinassa on yöheinät odottamassa. Aamun ulosvienti näkyy tummana raitana, samoin sisälleotto.

Mitä tummempi väri, sitä aktiivisempaa liikehdintää. Jos ranneke on hetken täysin paikoillaan viileässä ilmassa, se tulkitsee olevansa poissa ranteesta. Muulin kohdalla tällaisia hetkiä oli paljon. Se on siis seissyt tarhassa täysin liikkumatta todella pitkiä aikoja. Saattaisin pystyä ehkäisemään nuo, jos laittaisin rannekkeen tiukemmin Muulin jalan ympärille esimerkiksi pintelillä, jolloin ranneke pysyisi lämpimänä. Ranneke siis tulkitsee ranteessaoloa liikkeen ja lämmön kautta.
Muuli ja Elsa kentällä

Alustavat tulokset


Analysoin erikseen vapaapäivien ja "työpäivien" tulokset. Ensin vapaapäivät.

Ensimmäinen ajatukseni näistä oli että Härreguud, miten vähän se liikkuu vapaapäivänä! Askeleita kertyi viiden vapaapäivän perusteella 196-598 keskiarvon ollessa 295 askelta. Yksi näistä päivistä oli poikkeuksellisen reipas, jos en ota sitä huomioon, jää keskiarvoksi 220 askelta. Tuona yhtenä päivänä Muuli oli iltapäivällä rallitellut useamman minuutin putkeen (keskimmäinen kuvakaappaus), mutta muina päivinä ei.

Jos katsot aktiivisuusrenkaita tarkemmin (klikkaa kuvaa niin se aukeaa suurempana), niin sekä valkoinen väri että kenoviivoitus tarkoittaa paikoillaan seisomista.
Vapaapäivien aktiivisuusrenkaat ovat tässä. Keskimmäinen rengas näyttää iltapäivän hepulijuoksut. Viidentenä päivänä näkyy paljon tummia raitoja, se kertoo ehkä siitä, että keli on ollut tuulinen ja Elsa ja Muuli ovat ottaneet spurtteja katoksen luota. Katos hieman rämisee tuulessa ja välillä eläimet reagoivat siihen spurttailemalla. Toisina päivänä ne jatkavat syömistä normaalisti. Aamutalliraita näkyy aina vähän seitsemän jälkeen, eli silloin Muuli on talutettu ulos tarhaan.
Seuraavaksi analysoin liikutuspäivät. Niiden aikana askeleita kertyi 3696-9980 keskiarvon ollessa 6279 askelta. Viisi aktiivisuuspäivää sisälsi yhden maastakäsittely/talutuspäivän, kolme maastoa ja yhden lyhyen kenttätyöskentelyn. Askelten määrä korreloi hyvin liikutuksen keston kanssa.

Päivät ovat aika tyypillisiä Muulille läpi vuoden, eli maastakäsin, kentällä ja enimmäkseen maastossa. Kolme liikutuskertaa toteutui päiväsaikaan ja kaksi illalla, mutta maastoilimme kyllä illallakin. Maastoissa mittasin kuljetun matkan Sports Trackerilla.

Alla on viiden liikutuspäivän aktiivisuusrenkaat ja alla listaus siitä, mitä minun tarjoamani aktiivisuushetki piti sisällään.
  1. renkaassa 1h maasto, 4,65 km, askeleita 5082 koko vuorokauden aikana
  2. renkaassa 1,5h maasto. 8,81 km, askeleita 8863
  3. renkaassa 45 min kenttätyöskentelyä, askeleita 3696
  4. renkaassa 1,5h maasto, 8,23 km, askeleita 9980
  5. renkaassa 30 min maastakäsittelyä, askeleita 3777
Aasi kuljeskelisi vapaana luonnossa 10-15 km ja hevonen eri lähteiden mukaan 10-30 km vuorokaudessa. Kuljettu matka vaihtelee vuodenaikojen mukaan, eli jos ruokaa on hyvin saatavilla, ei tarvitse kävellä niin paljon. Hevoseläimet ovat edelleen aika alkukantaisia, eli tällainen liikuntamäärä on niille luontaista ja pitää ne fiteinä ja kaviot hyvinä.

Pystyin mittamaaan Muulin kulkemaa matkaa luotettavasti vain maastoreissuilla Sports Trackeria käyttämällä. Niiden perusteella sain Muulin askeleen keskipituudeksi 94 cm. Jos haluaisin saada parempia tuloksia, olisi erikseen mitattava askelmäärät eri askellajeissa. Askelpituus tarhassa ei suinkaan ole näin pitkä, mutta karkeasti sanoen Muuli tarvitsisi vuorokaudessa noin 10 000-20 000 askelta saadakseen liikettä 10-15 kilometriä.

Jos haluaisin jäljitellä luonnonmukaisuutta, tulisi suurin osa kilometreistä saada Muulille käynnissä. Se kyllä toteutuukin hyvin, meille tunnin-parin käyntimaastot ovat ihan rutiinia. Samalla Muuli napsii käynnissä havuja suuhunsa, sekin on hyvin luonnollista.
Tätä me haluttais nähdä.

Johtopäätökset


Olen aika tyrmistynyt siitä, miten vähän Muuli liikkuu tarhassa ja vapaapäivinä. Vapaana kuljetut askeleet ovat oikeastaan ihan kärpäsenpaska sen kaikessa liikunnassa.

Yksi liikuntapäivä korvaa keskimäärin 21 Muulin vapaapäivää, joten enää en voi vedota siihen että "sehän on kokopäivätarhauksessa ja liikkuu siellä". Tottakai on tärkeää, että sillä on mahdollisuus liikkua ja se saa raitista ulkoilmaa puolet vuorokaudesta (hevostallin ilmassa on aina iso määrä pienhiukkasia johtuen mm kuivikkeista), mutta liikunnan ja askeleiden kannalta tällä ei ole näemmä mitään väliä.

Jo nämä alustavat tulokset tsemppaavat minua liikuttamaan Muulia enemmän. Tähän asti olen ajatellut, että en viitsi lähteä tallille "vain" taluttamaan sitä kentälle, mutta jo puolen tunnin talutus moninkertaistaisi Muulin päivässä ottamat askeleet. Askellus taas tekee hyvää suoliston toiminnalle ja ruuansulatukselle, mutta Muuli ei sitä näemmä itse tiedä.

Jatkotutkimukset


Jatkan pannoittamista nyt niin kauan, että saan tietoa yhteensä 30 päivästä, olivat ne sitten vapaapäiviä tai liikutuspäiviä. Toistan kokeen kesällä siinä vaiheessa, kun Muuli on kokopäivälaidunnuksessa omalla pikkuläntillään. Vertaan tuloksia helmi-maaliskuun tuloksiin ja tuotan näistä jälleen blogipostauksen.

Annan myös Tractiven kissapannalla mahdollisuuden ja kokeilen sitä aktiivisuusrannekkeen kanssa samaan aikaan jossain vaiheessa. Pannan ongelma on se, että se vaatii latausta joka päivä ollessaan käytössä koko ajan, eli se vaatii minulta erilaista sitoutumista kuin aktiivisuusranneke. Tractiven panta ei myöskään ole kissojen kanssa ollut kovin tarkka, mutta sen piirtämästä kuvasta näen kyllä heti, onko se piirtänyt viivaa tarhan ulkopuolelle.
Lue lisää

perjantai 21. helmikuuta 2020

Neljä yhteistä vuotta Muulin kanssa! Mitä tapahtuikaan helmikuussa 2016, 2017, 2018 ja 2019? Missä mennään nyt ja missä vuoden päästä?

Härregud, Facebook muistutteli, että vireystasoni ylläpitäjä ja salitreenarini Muuli saapui Suomeen neljä vuotta sitten! Tarkalleen ottaen "gotcha day" oli eilen, eli 20.2.

Koostan postaukseen fiiliksiä kunkin vuoden helmikuulta. Postauksen aloituskuva taitaa olla tuorein sivuprofiilikuva Muulista, joka minulla on. Se on tämän vuoden helmikuussa otettu. Tassut pystyyn, moniko uskoi neljä vuotta sitten, että tuolla villieläimellä ratsastetaan? Omaa kättäni en voi nostaa.

Helmikuu 2016


Olin pahassa kusessa. Porvoolaiselle tallille oli juuri saapunut "koulutettu" muuli, joka kuitenkin muistutti eleiltään ja varaustasoltaan olevan lähempänä villimuulia. En osannut tehdä sen kanssa yhtään mitään, mutta onneksi tallinomistaja oli apunani. Mutta kun eläin pyörittelee karsinassa silmiään ja on valmis pakenemaan takaisin sinne, missä oliivipuut reunustavat laidunta, ei siinä juurikaan auta että  "itsevarmasti vaan menet sinne".

Muistan edelleen sen tunteiden kirjon, jota kävin läpi ensimmäisen viikon aikana. Olin odottanut muulini saapumista kuumeisesti, olisihan se minun uniikki lumihiutaleeni. Sitten se saapui ja ei helvetti.. Parin päivän jälkeen jouduttiin vaihtamaan tallipaikkaa tallille, jossa on tukevat lankkuaidat ja pihattomahdollisuus. Sitten mietin, että miten hoidan reklamaatioasian, koska olihan minulle myyty muuli reilusti pienempi, kuin mitä sen piti olla. Ja olihan sen koulutuspuolikin vähän niin ja näin. Lopulta en jaksanut vääntää, reklamaatiot saivat jäädä. Otin opikseni ja toivottavasti joku muukin, joka on blogia lukenut.

Helmikuussa lähinnä syöttelin muulilleni leipiä aidan takaa, koska se oli ainut tapa päästä sen lähelle. Samassa tilassa se ei nimittäin päästänyt kosketusetäisyydelle. Jos sain sen sisään, se tuli kyllä kiltisti talutuksessa talliin, jossa sain sen harjattua ja opetin sille kavioidennostoa. Muuli oli todella herkkä, arka ja pelokkaan oloinen, mietin kyllä siinä jo, että ei tästä taida peliä tulla. Niin, ja suunnilleen kaikki, mitä etukäteen pelkäsin, ne toteutui.
Muulin huolestuneet ensiaskeleet Suomessa,

Helmikuu 2017


Tänä talvena oli lunta ja jäätä ja se rajoitti tekemistämme aika paljon. Tein talvella aika paljon positiivista vahvistamista tarhassa tai kentällä. Totutin sen lisäksi muulia kärryihin, olin ostanut ne juuri työkaveriltani, koska alkujärkytyksen jälkeen ensimmäinen vuosi Muulin kanssa menikin ihan kivasti ja olin aika toiveikas tulevaisuuden suhteen.

Jostain syystä ajattelin, että ei Muulista ehkä ratsua tule, vaikka selässä kävinkin syksyllä, mutta ajopeli varmaan tulee helpommin. Minulla oli päässäni sellainenkin harhaluulo, että sen nyt saisi ajokoulutukseen mihin vain.
Mites se nyt..

Helmikuu 2018


Muuli asusteli Sonkajärvellä, jossa se oli Sannan luona koulutuksessa, ratsukoulutuksessa. Olimme sitä kyllä kotitallilla ratsastaneet, mutta homma ei oikein edennyt, koska Muuli sai slaakeja milloin mistäkin ja myönnän suoraan, että minua pelotti ajatuskin ratsastamisesta. Minun ei siis todellakaan kannattanut jatkaa sen kanssa, tai en olisi jossain vaiheessa uskaltanut ratsastaa enää ollenkaan.

Sanna lähetteli minulle aktiivisesti videoita ja kertoi koulutuksen etenemisestä ja itse hykertelin kotona, pian minulla olisi supermuuli! Nautin myös kovasti ajasta, kun Muulia ei ollut. Jos satoi vettä, saatoin vain olla peiton alla ja katsella telkkaria. Pelkäsin myös, että Muuliprojekti olisi vain koulutusten viikkopostausten armoilla, mutta minulla oli asiaa yllättävän paljon! Aikaahan nimittäin oli, vaikka teinkin koulutusajan pitkästä aikaa jälleen kahta työtä.

Sanna teki hienoa työtä. Aloitti maastakäsin ja ratsautui ensimmäisen kerran helmikuun alussa. Koulutukselle ei ollut mitään sen suurempia tavoitteita, vain se, että Muulilla voisi maastoilla pitkin ohjin, eli rennosti ja kaikissa askellajeissa. Sanna kirjoittelu helmikuun lopussa vieraskynäpostauksen, jossa käy läpi kahta ensimmäistä kuukautta Muulin kanssa.
Ensimmäisiä ratsastuskertoja, kuva tosin maaliskuun alusta.

Helmikuu 2019


Tämä helmikuu ei mennyt omalta osaltani ihan putkeen. Muulille oli juuri laitettu tuliterät hokkikengät ajatuksena tehdä tiukkaa treeniä mm matkaratsastuskilpailuja varten. No, sitten polvestani leikattuun eturistiside ja olin itse pelistä pois. Onneksi huippustuntit kävivät liikuttamassa Muulia! Esimerkiksi tästä postauksesta voi kurkata, miltä näytti meno, kun Tiina oli Muulin kanssa maneesilla. Linkitin sen siksikin, kun en löytänyt näitä videoita osaksi tekemääni videokoostetta.

Ennen leikkausta nautin kyllä maastoilusta. Vaikka Muuli palasi koulutuksesta jo heinäkuun alussa, meni meillä siinä puolisen vuotta silti rakentaa sellaista rentoa maastoilufiilistä. Muuli taantui selkäännousuissa ja ne olivat aika haastavia. Joskus juurikin tässä vuoden alussa niihin alkoi tulla parannusta. Muuli liikkui enimmäkseen maastossa ja yleensä aina toisen ratsukon kanssa. Menin bosalillakin, vaikka Muuli ei aina ollut ihan täysin hallinnassa. Tarkoitan tällä siis sitä, että se esitteli kevätjuhlaliikkeitä ja yritti painella kavereiden ohi pää koipien välissä. Se ei ollut siis kovinkaan vaarallinen itselleen tai minulle.

Kun vuosi aiemmin sain makoilla sohvalla siksi, kun Muuli oli Sonkajärvellä, makoilin tämän helmikuun polvileikkauksen takia.
Muuli maneesilla Tiinan kanssa

Helmikuu 2020


Voitteko kuvitella, VIIDES helmikuu, jona Muuli on Suomessa?! Ja että se kääntyi juuri 7-vuotiaaksi! Kauas on tultu alkuajoista, mutta paljon on vielä tekemistä. Tai oikeastaan, mitään ei välttämättä tarvitse tehdä mutta pieni tasainen kehitys pitää mielet virkeänä!

Kelit ovat olleet vähän huononlaisia, mutta ainakin tiet ovat olleet useasti pehmeät ja on ollut mukavaa ravata ja laukata, ihan kuin kesäkeli olisi. Paitsi että on 0 astetta lämmintä ja jäätävää tihkua. Olen käynyt maastossa sekä kaveriratsukon kanssa että yksin. Pimeämaastoilu on hieman jännittävää, mutta Muuli kyllä keksii jännittäviä asioita päiväsaikaankin. Nykyään se pelkää kovasti kissoja. Ja kissan nähtyämme se pelkää sen jälkeen suunnilleen kaikkea mikä liikkuu ja mikä ei liiku. Kivipelon se kehitti syksyllä.

Nautin silti sen kanssa maastoilusta. Sen reaktiot ovat hyvin ennakoitavissa ja kun vain odottelen, pääsemme yleensä pelottavan asian ohi ihan sujuvasti. Kun pari vuotta sitten olisin ollut ihan paskanjäykkänä näissä tilanteissa, tuntuvat ne nykyään mukavilta pikkuhaasteilta.

Muulilla on taas kengät, mutta taisin laitattaa ne aivan turhaan täksi talveksi. Olisimme selvinneet ilman kenkiä käyttämällä nastamonoja aina tarvittaessa. Niitäkään ei olisi tarvinnut kovinkaan montaa kertaa käyttää. Kengäthän laitatin vuosi sitten siksi, kun en enää jaksanut bootsipelleilyä, ne kun lentelivät niin helposti jaloista.

Alla on kooste, johon kokosin klippejä aina jokaisen vuoden helmikuulta. Jos videoita ei tullut kuvattua, saattaa koosteesa olla klippejä myös tammi- tai maaliskuulta.


Helmikuu 2021?


Vuoden päästä näen meidät Muulin kanssa aika samanlaisessa tilanteessa. Meillä on lumitalvi ja ollaan päästy tekemään ekaa kertaa ikinä hankitreeniä. Muuli on siis tosi fitissä kunnossa, sillä olemmehan treenanneet koko ajan matkaratsastuskisoihin. Keskinopeudet ovat ihan perusmaastoillakin reilu 8 km/h, joten tasonnousu kakkostason matkoille on mielessä tänä kesänä. Itsekin olen harvinaisen fit, olenhan viimein ymmärtänyt oheisliikunnan tärkeyden ja varsinkin kestävyyskuntoni on hyvä.

Lumentulon ansiosta olen viritellyt pulkkaakin Muulin perään ja minua se vetää käynnissä, mutta ei sen nopeammassa vauhdissa. On se myös vetänyt pitkin laidunta pulkka perässään, mutta siihen on aisat, joten se ei tule jaloille.

Muuli on pysynyt todella terveenä, kaikeksi onneksi, ja se tuntuu nauttivan elämästään. Käytösongelmat ovat takanapäin runsaan kisaamisen ja reissaamisen takia. Traileriin se suorastaan kirmaa sisälle. Kisaamisesta huolimatta nautin todella paljon maastoreissuista Muulin kanssa. Olemme kartoittaneet lähiseudun maastoja ja teemme aika pitkiäkin reissuja, eväät mukana satulalaukussa. Elämä on aika mukavaa.
Lue lisää

torstai 20. helmikuuta 2020

Minä, Muuli ja johtajuus

Johtajuus ja hevostenkäsittely komentamisineen ja palkkaamisineen on ollut pinnalla eri somekanavilla nyt hetken aikaa. Muuliprojekti ei tee poikkeusta. Kerron nyt, millainen suhde minulla ja Muulilla on.

Muuli on eläin ja eläimet tekevät asioita aina jostain syystä. Ne tekevät asioita, josta ne hyötyvät ja välttelevät asioita, jotka ovat epämukavia. Minä annan joko painetta ja Muuli myötää. Tai sitten palkkaan leipäpalalla jostain tosi hyvästä suorituksesta ja Muuli yleensä tarjoaa tätä toimintaa jatkossa enemmän. Leipäpaloja menee myös silloin, kun opetan sille jotain naksutinkoulutustyyliin positiivisella vahvistamisella.

Ei tässä ole mitään johtajuutta tai mitään sen syvällisempää. Meillä on eläin ja sitten on ihminen. On paine, sen poisto ja nami ja sen antaminen.

Jos homma on tehty hyvin ja tarpeeksi hitaasti siedättäen, ei pitäisi periaatteessa tulla tilannetta, jossa eläintä pitäisi komentaa. Jos Muuli vähän steppaa käytävällä, palautan sen peruuttamalla paikoilleen. Opetan sitä siis seisomaan paikoillaan. Jos se meinaa kävellä niskaani, annan painetta ja se palaa taakseni hyvän välimatkan päähän.

Ratsain se saattaa tehdä kevätjuhlaliikkeitä syystä, että se pelästyy jotain tai paneistuu liikaa. Ihan hiljattain sain elämäni kyydit, kun annoin pohkeella Muulille painetta, että se jatkaisi laukalla hiekkakasan ohi. Hiekkakasan kohdalla painetta oli liikaa (pohje + pelottava kasa). Pysyin selässä. Näissä tilanteissa en komenna, koska se paineistaisi Muulia vielä enemmän.

Mitä paremmin opin tunnistamaan Muulin tarpeita ja elämää, sitä paremmin voin sen käyttäytymistä ymmärtää ja toimia eri tilanteissa oikein. Tällä tarkoitan sitä, että tunnistan häiriötekijät enkä anna painetta väärässä kohdassa. Yritän myös jatkuvasti ja aktiivisesti päästä eroon Muulin inhimillistämisestä. Kun annamme eläimille inhimillisiä piirteitä ja selittelemme niillä niiden käytöstä, on se vähän sama kuin uskoisi sekä Jumalaan että Joulupukkiin.

Me ihmiset olemme sellaisia, että selittelemme kaikkea outoa yliluonnollisilla asioilla, jotta saisimme asiaan jotain tolkkua. Mitä enemmän opin Muulin käyttäytymisestä, sitä enemmän voin sanoittaa sitä järkevästi. Muulilla on paljon käytöksiä, joihin minulla ei ole antaa sanakirjavastausta, osa on ehkä menneisyyden haamuja. Eläimet muistavat koko loppuelämänsä kaikki vaaranpaikat, jossa ne ovat olleet. Niiden on pakko, muuten ne olisivat kuolleet sukupuuttoon.

Muulissa ja sen käytöksessä on vielä paljon opittavaa. Mielenkiintoista tästä tekee se, ettei se käyttäydy suoraan kuten hevonen tai aasi. Muulit tuntuvat olevan ihan oma juttunsa, mutta niillä on keskenään paljon samoja piirteitä. Muun muassa erittäin korkea itsesuojeluvaisto. Jos muulit olisivat ihan oma eläinlajinsa, olisivat ne varmasti viimeiset elossa olevat eläimet maapallolla siinä vaiheessa, kun ihminen on tuhonnut kaiken muun.

Sen pituinen se.
Kuva Muulista neljän vuoden takaa 20.2.2016, kun se oli juuri saapunut Suomeen. Meillä onkin tänään siis nelivuotispäivä!
Lue lisää

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Meillä melkein oli satulakriisi, onneksi vain melkein.

Muulilla on jenkeistä postimyynnistä tilattu lännensatula (kuva yllä), joka on tehty muulirungolla eli se on hieman kapeampi ja suorempi kuin hevossatulat rapakon takana. En ole ollut täysin tyytyväinen sen istuvuuteen ja olenkin käyttänyt siinä enimmäkseen edestä korottavia padeja. Niiden avulla satula kohoaa edestä hieman eikä takaosa läpätä selkää vasten esimerkiksi ravissa. Kun satula lepää selässä ilman padia, näyttää se olevan alamäkeen. Nuppi ja takakaari ovat nimittäin yhtä korkealla ja istuin on melkein tasainen.

Olen kuitenkin painanut menemään, koska valkoisia karvoja ei ole tullut eikä Muuli ole aristellut selkäänsä. Pari käytöshäiriötä tulin korjanneeksi vahingossa. Kun vaihdoin satulavyön, lopetti Muuli takajalkojen nostelun satulointivaiheessa ja kun ostin uuden padin, vähenivät köyrypukkilaukat laukannostoissa merkittävästi. No kaikki ei-toivottu käytös ei kuitenkaan loppunut, Muuli saattoi edelleen köyrypukitella maastossa kovimmissa laukkavauhdeissa. Se saattoi toki olla innostustakin, mutta myös kipua.

Muulisatuloita ei myydä Suomessa eikä oikeastaan Euroopassakaan. Todella lihaville muuleille käyvät hevossatulatkin, mutta omani on lavan takaa melko kapean mallinen. Olen kuitenkin seurannut satulamarkkinoita innolla, jos sieltä joku tosi kapea penkki tulisi vastaan niin sovittaisin mielelläni. Ja niinhän tässä sitten kävi, että lämminveriselle tilattu erikoiskapea lännensatula tuli myyntiin. Viestinvaihdon jälkeen selvisi, että sitä kaupittelee vanha työkaverini, joka pitää tallia ihan "kylillä", eli ratsastusmatkan päässä meistä. Olimme kyseisellä tallilla ensimmäisissä kisoissakin muutama vuosi sitten!

Sain satulan sovitukseen ja ensivaikutelma oli että WOW! Jumalauta, sehän istuu! Alla on vertailukuva, jossa yllä on nykyinen satulamme ja alla on "uusi" satula. Uusi satula oli ihan merkkipenkki, merkkiä Premier. Sekin oli tilattu Yhdysvalloista.
Ylhäällä Wyoming Saddleryn muulisatula 15,5 tuuman istuimella. Alla Premier erikoiskapea satula 16 tuuman istuimella. Kuvasta huomaa selvästi, miten Premier on kapeampi ja jää edestä ylemmäs.
Lännensatuloilla ei koskaan ikinä saa ratsastaa ilman oikeaa kunnollista paksua padia. Lännensatulan alla ei siis saa pitää enkkuhuopaa tai jotain muuta ohutta. Lännensatulat ovat alapuolelta aivan kovia, eli padin tehtävä on tehdä satulaan pehmeät paneelit.

Satulat testataan selkään kuitenkin ilman padia. Silloin näkee ja tuntee parhaiten sen, miten satula noudattelee selän muotoja ja miten se mahtuu selkään. Näppituntumalla oma satulamme istui joka kohdasta tasaisesti, vaikka putosikin edestä alemmas. Siinä on silti reilu selkärangan- ja säkätila, eli ne eivät ole ongelma.

Premierin satula taas otti hyvin kiinni edestä ja takaa mutta.. suunnilleen ratsastajan takapuolen alta satula jäi ilmaan. Se oli siis tehty vieläkin suoraselkäisemmälle tapaukselle, kuin mitä Muuli on.

Wyoming satula on rakennettu niin, että se nousee tarkoituksella hieman takaa, eli satula ei takaa paina ratsun selkää. Premierin satulassa satulan takaosa taas painautui kunnolla selkää vasten. Lännensatulat näyttävät enkkusatuloihin tottuneiden silmiin aivan järkyttävän pitkiltä, koska ne tulevat aina viimeisen kylkiluun yli. Lännensatuloissa ei kuitenkaan pitäisi tilla painoa ratsun selkään kuin istuimen alueelta. Satulassa on istuimen takana satulaa mm siksi, että siihen voi laittaa satulalaukut eivätkä ne paina selkää.

Yhtä asiaa toivoisin omaan satulaani, nimittäin satulavyön kiinnityslenkin paikkaa. Kun vertaat kuvassa näitä, huomaat, että alemmassa satulassa kiinnityslenkki on aavistuksen edempänä. Se on Muulin kohdalla hyvä asia, koska sillä on kropan kapein kohta juuri etujalkojen takana eli satulavyö hakeutuu siihen vaikka satuloisi miten taakse. Kun vastinhihnat saa satulassa edemmäs, ei satula hakeudu niin hanakasti eteen.

Näppituntumalla kummassakin satulassa oli siis puolensa, joten kokeilin kahdella ratsastskerralla kumpaakin satulaa kentällä ratsastaen puoli tuntia kummallakin.
Premierin satulalla (kuva yllä) Muuli liikkui hieman laiskemmin ja korvat aluksi aika luimussa. Päättelin jo tästä, ettei satulavalinta mennyt ihan nappiin. Mutta kun ravasimme, Muulin ilme kirkastui eikä satula noussut takaa kuin pari senttiä. Nostin myös laukan, sen Muuli nosti todella hienosti ja ylläpiti laukkaa hienosti.

Mutta laukkojen jälkeen satula oli valahtanut täysin lapojen päälle, joten lopetin ratsastuksen siihen. Premierin satulan kanssa en käyttänyt tarkoituksella mäkivöitä, halusin nähdä pysyisikö kapea satula paikoillaan ihan itsekseen. Eikä se pysynyt, vaikka Muuli ei edes näyttänyt kevätjuhlaliikkeitä.
Premier satula ennen (yllä) ja jälkeen (alla) ratsastuksen. Kuvasta huomaa, että kun Muulin risti näkyi kokonaan satulan alta ennen ratsastusta, oli satula kiivennyt kokonaan sen päälle laukannostojen jälkeen. Kuvan sävyerot johtuvat siitä, että ylempi kuva tuli otettua ilman salamaa.

Omalle takapuolelle Premierin satula tuntui kapeammalta ja satulassa jo valmiiksi olleet pitkät jalustimet tuntuivat tosi hyviltä jalkoihin. Pääsin istumaan siinä pystymmässä ja oma asentoni tuntui paremmalta.

Vaihtaessani nykyiseen satulaamme Muuli käveli alusta asti reippaammin ilman luimimista, mutta heilutteli häntäänsä paljon enemmän. Ravissa satula nousi normaaliin tapaansa takaa keventäessäni, harjoitusravissa se pysyi paremmin paikoillaan. Laukannostot eivät menneet putkeen eikä Muuli mielellään ylläpitänyt laukkaa. Tosin kenttämmekin oli kova koppura testien aikaan.

Oma satulani näyttää kuvissa olevan ihan lavan päälle, mutta satulan runko alkaa satulassa hieman taaempaa. Pystyin sekä käynnissä että ravissa työntämään sormeni satulan alle ja tunsin, että satulan "bars" ei osu Muulin lapaan missään tilanteessa, vaan satula pysyy juuri lavan takana. Ehkä mäkivöiden ansiosta, ehkä muuten.

Katsoin tässä välissä ainakin 10 videota satulansovituksesta. Suurin osa kertoi lännensatuloiden sovittamisesta hevosille, loput taas muuleille. Ohjeita tuli hieman laidasta laitaan. Osa korjasi satuloiden istuvuutta padiin tai satulan alle tulevien täytepalojen avulla ja osa kiristi satulan takavyön todella kireälle.

Tiedätkö, miksi lännensatuloissa on takavyöt? Syy on yleensä kosmeettinen, sillä takavyön kuuluu olla löysällä. Sen tarkoitus on ropingissa, eli nautoja lassotessa, pitää satula hevosen selässä samalla, kun nauta rimpuilee lassossa, joka taas on satulan nupissa kiinni. Ilman takavyötä satula saattaisi flipata ympäri tai ainakin aiheuttaisi hevoselle kipua.

Muulien kohdalla takavöiden tarkoitus on kuitenkin toinen. Muuleille neuvotaan kiristämään takavyö kireämmälle kuin etuvyö, koska muulit eivät kuulemma pidä kireästä etuvyöstä eivätkä ne saa kunnolla henkeä jos normaali vyö on kireällä. Kireä takavyö pitää myös satulaa paikallaan, sillä takavyö laitetaan hevosista poiketen vatsapömpän takapuolelle. Takavyöllä saadaan myös liian leveä satula "istumaan" muulin selkään. Normaalisti sellainen satula nousisi takaa, takavyöllä se saataan painettua alas. Samalla satula toki nousee edestä ilmaan, mutta sitä pidetään toivottuna asiana ainakin yhdysvaltalaisen muulisatulanvalmistajan Steve Edwardsin mukaan. Alla on yksi hänen satulavideoistaan, kannattaa katsoa jos hänen satulalogiikkansa kiinnostaa. Itse en oikein tiedä, mitä mieltä asiasta olen.


Satuloita itse kokeilemalla ja videoita katsomalla en tullut ns hullua hurskaammaksi. Molemmat satulat puristivat eri paikoista enkä pitänyt kumpaakaan täydellisenä. Halusin saada varmistuksen sille, kumman kanssa kannattaisi jatkaa, vai kannattaisiko etsiä kokonaan uutta satulaa.

Tällä sivulla on selitetty hyvin (englanniksi) muuli- ja hevossatulan erot.

Sain vinkin Mäntsälässä lännenratsastuskoulua pitävästä Mari Valkosesta ja laitoin hänelle viestiä. Hän lupasi tulla katsomaan satulat ja pitämään minulle tunnin! Oma opettajamme on ollut nyt hetken aikaa pois remmistä ja ratsastustuntikuume oli päässyt kovenemaan. Saisin siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Mari tuli sellaisena päivänä, kun Muulilla oli oma päivänsä. Se karkasi minulta ainakin viisi kertaa, kun talutin sitä sisään. Se yksinkertaisesti kieltäytyi tulemasta talliin sisään, eli se hyppäsi hieman pystyyn, kääntyi ympäri ja karautti karkuun. Ei minulla ollut normaalilla riimulla mitään mahiksia saada vedettyä narusta niin kovaa, että se olisi tuntunut missään.

Kun opettajan auto jo kurvasi pihaan, tein kompromissin. laitoin Muulin ulos puomille kiinni.

Katsoimme satulat yhdessä läpi ja tulimme siihen tulokseen, että oma satulani istuu paremmin selkään koko matkaltaan, vaikka se meneekin edestä alemmas. Syynä voi hyvinkin olla Muulin takakorkeus, jos se olisi tasakorkea, ei satula näyttäisi ihan niin etupainoiselta. Premier-satula ei tosiaan ottanu keskeltä kiinni. Sitä olisi ehkä saanut korjattua padiin lisättävillä keskipaloilla, mutta ideaalitilanteessa satulan pitäisi istua muutenkin.

Kun olin omaa satulaani käyttänyt aina etuosan korotuspaloilla, otimme ne nyt tunnin ajaksi pois ja satula tuntuikin heti istuvan paremmin Muulin selkään.
Tällä yhdistelmällä Muulin satula todettiin sopivimmaksi.
Muuli esittelee telle lukijoille upeaa kaulaansa samalla, kun ottaa pienet maistiaiset puomilta.
Tunti meni superhyvin! Muuli oli tosi hienosti kuulolla ja sain sitä tosi pienillä ja kevyillä avuilla ratsastettua väistöön, jopa hetkelliseen sidepassiin ja saimme hyviä apuja roll backiin. Roll back on siis liike, jossa hevonen kääntyy nopeasti ympäri takaosansa päällä. Me teemme sen toki vielä pienellä voltilla, mutta sain Muulin käännettyä suoralla kaulalla ja melko pienellä ympyrällä! Ja hyvin pieniä korjauksia tein itseeni ja homma alkoi toimia.

Lopuksi mentiin vielä ravissa. Satula pysyi kivasti paikoillaan, eikä se noussut merkittävästi takaa. Muuli oli niin hyvin kuulolla, että myötäsi ja sain ratsastettua sen kaulan asentoakin haluamaamme kohtaan, eli ei liian alas ja syvään. Se on oppinut hienosti myötäämään, mutta pää tippuu ihan liian alas, ohja kiristyy ja suu aukeaa. Nyt sain sen pään suunnilleen luotiviivalle ja mitä useammin nostin sen alhaalta ylös myötäämällä ja pohkeella, sitä pidempiä pätkiä se meni hyvässä muodossa, tai niin hyvässä kuin missä Muuli nyt tällä hetkellä voi mennä.

Omassa satulassakaan ei ollut mitään moittimista eikä Muuli protestoinut missään kohdaa, vaikka tehtin hirveesti taivutteluja ja sen sellaisia. Oma satula jäi siis käyttöön ja olen nyt ainakin hetken katsomatta mitään myyntisatuloita. Premierin kävin jo palauttamassa, mutta teki ihan hyvää päästä testaamaan sitä ja verrata nykyiseen satulaan.

Satuloista puheenollen, minulla on edelleen Wintecin yleissatula ja rungoton Freemax ja ajattelin ne nyt pitääkin, vaikka Winteciä yritin jossain vaiheessa kaupitella. Jos tästä ikinä päästään koulu- tai estekisoihin, niin Wintecillä on mentävä. Kisoissa ei nimittäin satulan istuimen materiaali saa poiketa merkittävästi satulan muusta materiaalista. Lännensatulassani istuin on mokkanahkaa ja muu satula tavallista nahkaa. Istuimessa on siis "luistonesto" ja se voi kisoissa tuoda merkittävää etua. No, Wintec on synteettinen ja pidän sitä tosi luistonestoisena ainakin grippipaikkaisten housujen kanssa.

Tässä on vielä pari heikkolaatuista kuvaa Muulin selästä. Sitä kun en olekaan tainnut pitkään aikaan esitellä ilman, että selässä on joku satula.


Ainiin ja mitä tulee maailman pienuuteen. Kun menin palauttamaan satulaa, tuli vanhan työkaverini miehen kanssa puhetta aaseista. Selvisi, että hän kävi kengittämässä omaa ex-hevostani silloin, kun vielä omistin siitä puolet! En vain koskaan nähnyt häntä, kun hän kävi kenkäämässä päiväsaikaan. Aaseista tuli puhe siksi, että hän vuoli myös pari kertaa tallillamme hetken aikaa asuneen mammuttiaasitamman kaviot. Tämä mammuttiaasi tuli Englannista ja asui meidän tallissa muutaman kuukauden ennen, kun muutti omistajalleen pihattoon. Aasi, Judy, oli tosi kiva tapaus ja koin sen kanssa hienoja maastoreissuja. Se nimittäin tykkäsi maastoilusta toisin kuin oma hevoseni Pokko. Nykyään Judy laiduntaa valitettavasti taivaslaitumilla. Alla on siitä kuva.
Kuva: Laura Sutinen
Lue lisää

lauantai 8. helmikuuta 2020

Minut palkittiin vuoden tulokkaana Suomen Matkaratsastusseurassa!

Ensimmäinen kisakautemme Muulin kanssa ei oikeastaan olisi voinut mennä paremmin! Viime vuonna osallistuimme kaksiin matkaratsastuskilpailuihin saaden ensimmäisistä hyväksytyn tuloksen. Toisissa olimme muutaman minuutin liian hitaita, joten hyväksytty tulos jäi saamatta.

Osallistuimme siis kaksiin kilpailuihin, mikä siitä tekee vuoden tulokkaan? Varmasti se kaikki huomio, jonka sekä laji että Muuli saivat kisakentillä! Jo ennen "kisakautemme" aloitusta tuli Helsingin Sanomista toimittaja tekemään jutun Muulista. Jutussa mainittiin myös matkaratsastus ja netissä ilmestynyt uutinen oli koko ensimmäisen vuorokautensa ajan Hesarin luetuimpien joukossa ja vilahti myös HSL:n joukkoliikenteen infotauluissa!

Toisissa kisoissamme paikalla oli taas toimittaja, ihana Terhi Hevoshullusta. Hän oli kanssamme koko kisapäivän alusta loppuun ja teki pitkän jutun sekä matkaratsastuksesta että Muulista.

Ja olenhan tietenkin kirjoittanut blogiini matkaratsastuksesta ja kisoista.
Olin jo ennen ensimmäisiäkään kisoja tullut siihen tulokseen, että matkaratsastusporukka on hyvää jengiä. Sain nopeasti vastauksia kysymyksiini Facebook-ryhmässä ja osallistuin "ministarttikurssille" eli lajin infoon viime keväänä, kun lajin pitkäaikainen harrastaja Jaana piti luennon Vivelyssä. Sieltäkin jäi sellainen olo, että kyllä tästä selvitään ihan kunnialla ja toimihenkilöt ovat kisoissa meitä auttamassa.

Treenasin tosi paljon eläinlääkärintarkastusta varten. Ensimmäisillä kerroilla Muuli pelästyi eläinlääkäriksi tekeytynyttä tallikaveria niin, että poistui omatoimisesti kentän toiseen päähän, mutta hyviäkin tarkastuksia saimme onneksi aikaan ennen kisoja. Lisäksi treenattiin ihan sikana sitä, että Muuli suostuu juoksemaan talutuksessa. Sekin meni paikan päällä ihan nappiin eikä treenaus ollut turhaa.

Ja meillä oli mahtavat kisapäivät! Huipputiimi messissä omasta takaa ja huiput kanssakilpailijat, joista moni näki muulin muuten ihan ensimmäistä kertaa! Hieman etukäteen jännitin sitä, jos jonkun hevonen skitsoilee pitkäkorvan nähtyään ja meikäläisiä syytetään kisavireen pilaamisesta, mutta näytti siltä, ettei yksikään hevonen tajunnut väärennöstä.

Muulikin sujahti sinne hikisinä kiiltävien kisaratsujen joukkoon kuin väärä raha.


Suomen Matkaratsastusseura palkitsi ansioituneita jäseniään seuran pikkujouluissa joulukuussa, mutta itse en päässyt paikalle työesteiden takia. Kuvasin kuitenkin yllä olevan kiitosvideon ja se näytettiin tilaisuudessa. Monta muutakin palkittiin, heidät kaikki näet täältä.

Hahmottelin jo tämän vuoden kisakautta. Pieniä päällekäisyyksiä minulla on kisakalenterin kanssa, mutta 16/17.5. olisi tarkoitus kisata Punkalaitumella, 27.6. Kouvolassa, 11/12.7. Urjalassa ja toisen kerran Urjalassa jos seuratason kisapäiväksi valikoituu 23.8. Vesivehmaalla on kaiketi ihan uusi kisakeskus ja siellä olisi tarkoitus kisailla 26.9.

Nämä päivämäärät on otettu tähän mennessä ilmestyneestä kisakalenterista ja kisoja on varmasti tulossa vielä lisää. Olen toiveikas sen suhteen, että saataisiin Tuusulaan Vivelyyn kisat tälle keväälle, kisakeskus kun on ihan ratsastusmatkan päässä omalta talliltamme!

Vuoden tulokkaasta ei siis suinkaan ole tulossa tähdenlentoa, vaan kyllä me omassa hitaassa 8 km/h vauhdissa puskemme vähintään kahdet kisat läpi tänäkin vuonna! Ehkä saadaan hylsy, ehkä ei, mutta tärkeintä on, että päivä on mukava kaikille osapuolille!

Kiitos Sumara tunnustuksesta ja kisajärjestelyistä, odotan innolla tämän vuoden kilpailuja!
Lue lisää

perjantai 7. helmikuuta 2020

#positiivisempihevosala, näin saisimme sen aikaiseksi, yhdessä!

Näihin kuviin itsestäni olen todella tyytyväinen. Näytän kertakaikkisen upealta! Kuvat nappasi Reetta Ollila.
Somegaalan ansiosta kuulun myös ehdokkaiden keskusteluryhmään Instagramissa. Keskustelu on alusta asti ollut positiivista ja runsasta ja keskustelun lomassa kävimme läpi myös Somegaalan lieveilmiötä, negatiivista kommentointia somessa. Ryhmässä ehdotettiin yhteistä kampanjaa mm hevosalan keskustelukulttuurin muuttamiseksi positiivisemmaksi ja syntyi hästägi #positiivisempihevosala.

Tartun haasteeseen mielelläni, tiedän kyllä miten pahalta negatiiviset kommentit tuntuvat. Edelleen sydämeni jättää lyönnin väliin, kun blogiin on tullut uusi kommentti, vaikka edellisestä oikeasti negatiivisesta kommentista on kolmisen vuotta.

Me somettajat tiedämme, että vaikka negatiivisia kommentteja olisi vain yksi sadasta, silti juuri se jää mieleen pyörimään. Tästä aiheesta on kirjoittanut mm Tomi Lantto Y-studiossa.
Negatiivinen asia jättää ison jäljen, positiivinen pienen. Tämän vuoksi positiivisen ja negatiivisen palautteen suhteen pitäisi olla seitsemän suhde yhteen. Pitää siis antaa seitsemän positiivista palautetta yhtä negatiivista kohden. Tätä ihmiset eivät tiedosta töissä eivätkä kotona. Meidän pitää kehua, kiittää, kannustaa ja myötäelää vähintään seitsemän kertaa enemmän kuin antaa ohjeistuksia, moitteita ja kritiikkiä.
MTV haastetteli 2015 Heli  Heiskasta, joka toimii psykologina ja kouluttajana. Hän kertoo haastattelussa, että negatiivinen palaute jää biologian takia aivoihimme paljon pidemmäksi aikaa kuin positiivinen kehu. Kyse on ollut eloonjäämisestä, näin olemme oppineet varomaan vaaratilanteita ja pysyneet hengissä. Ei siis ole mitään somettajan pitkävihaisuutta, jos negatiiviset kommentit muistuvat mieleen pitkänkin ajan päästä.

Esimerkkinä tästä voisin kertoa sen, kun joku kertoo vaikka että "jätän aina riimut hevosille tarhaan, kun kerran yksi hevonen karkasi, ei antanut laittaa riimua päälleen ja juoksi lopulta junan alle". Samaan aikaan ehdottomasti suurin osa on sitä mieltä, että riimuja ei pidetä tarhassa ollenkaan, ettei hevoset jää niistä mihinkään kiinni. Vaikka kuinka puhuisi tälle yhdelle tallinpitäjälle järkeä siitä, kuinka hevoset voivat vaikka hokkikengästään jäädä kiinni riimuunsa, muistaa hän vain yhden junaonnettomuuden joka olisi ehkä saatu vältettyä riimuttamalla hevoset tarhaan.

Jos aihe kiinnostaa enemmänkin, kannattaa lukea Hidasta elämää-sivuston pidempi blogipostaus. Siinä todetaan vielä evoluutiosta, että aivomme oikein yrittävät huomautella meille vaaranpaikoista jos emme muuten "pelkää" tarpeeksi.

Todella moni alentuu neuvomaan toisia tyyliin "toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos", mutta jo ihmisen biologia on tuota vastaan. Itselleni paras selviytymistapa on ollut kertoa negakommenteista jollekin oikean elämän kaverille, jonka kanssa olemme sitten märehtineet asian läpi ja jatkaneet elämäämme hymyssäsuin.

Haluankin antaa tässä julkisen ison kiitoksen tallinomistajallemme Hedulle, joka on kuunnellut tuntitolkulla avautumistani negakommenteista ja kaikista muistakin ongelmista ja aina on maailma parantunut, kun ollaan hetki pureskeltu asiaa. Kiitos, että suostuit ottamaan meidät tallillesi!

Mahtavana tsemppiryhmänä on toiminut myös toiset hevosalan bloggaajat ja somettajat. Olemmekin nyt tämän porukan kanssa keränneet hästägin #positiivisempihevosala alle omia kokemuksiamme ja ajatuksiamme aiheesta. Kukin lähti siis miettimään miten omalta kohdaltaan saisi aikaan positiividemman hevosalan. Pidin erityisesti @russprinsessat haasteesta kommentoida viikon ajan joka päivä kolmea instapostausta positiivisesti!




⭐️ #positiivisempihevosala ⭐️ . Somegaalan finalistien kanssa päädyttiin puhumaan hevosmaailman harmittavan yleisestä ilmiöstä eli toisten haukkumisesta ja usein vielä anonyyminä. Tämä oli ainoa syy, miksi minä harkitsin, otanko paikkaa vastaan ollenkaan? . Kaikki ikävä kommentointi tapahtuu yleensä aina anonyyminä. Siksi onkin tärkeää muistaa: Älä kirjoita nimettömänä mitään, mitä et pystyisi sanomaan kasvotusten. . Minä tiedän, että me pystymme puhaltamaan yhteenhiileen ja luomaan yhdessä hevosmaailman ilmapiiristä niin hyvän, että sen maine kiirii myös heppapiirien ulkopuolelle!😍 Siksi HAASTAN SINUT kommentoimaan päivittäin kolmen seurattusi päivityksiin jotain hyvää seuraavan viikon ajan!🤩 Muista myös vaihdella kommenttien saajaa, jotta mahdollisimman moni saisi kivoja kommentteja😇 Helppo homma: - Yksi viikko - Kolmelle henkilölle 1 tai useampi positiivinen kommentti päivässä . Toivon tämän jäävän viikon jälkeen myös tavaksi. Ja jos kolmelle henkilölle hyvän puhuminen tuntuu aivan ylitsepääsemättömältä, yksikin riittää!😘 . Tästähän seuraa ainoastaan hyvää: Sinä saat hyvän mielen ja mahdollisesti paljon kivoja kommentteja ja myös niistä hyvän mielen🥰 . Kuka on mukana luomassa positiivisempaa ilmapiiriä? Käsi ylös NYT!🤩
A post shared by ⭐️ Sanna Ylinen ⭐️ (@russprinsessat) on

Tiesitkö, että jos on ihmistyypiltään sellainen negatiivisista asioista paljon avautuva tyyppi, tulevat negatiiviset ajatukset myös lisääntymään? Ja toisinpäin. Me Naiset kertoo artikkelissaan, että aivot tottuvat hiljalleen tiettyihin viesteihin. Jos aivoissa liikkuu enimmäkseen negatiivisia ajatuksia, saavat ne aivoissa enemmän kaistaa kulkea. Sama pätee positiivisiin ajatuksiin.

On siis ihan tutkittua, että jotkut ihmiset nyt ovat negatiivisempia kuin toiset. Ja toiset ovat aina iloisia ja aurinkoisia. Omia aivojaan voi kouluttaa ja tavallaan "huijata" myös. Kun keskittyy pitkällä aikavälillä enimmäkseen positiivisiin juttuihin, muuttaa se aivojen hermosolujen toimintaa.

Esimerkiksi tallilla hevosharrastuksen lomassa on hyvä pysähtyä pohtimaan kumpaa tekee enemmän hevosensa kanssa, tuleeko sille sanottua "ei" vai "hyvä"? Ja kun katsot peiliin, muista kehua itseäsi hiljaa mielessäsi tai ihan ääneen kauniiksi, upeaksi, vahvaksi ja maailman parhaaksi ihmiseksi! Usein sanotaan että pitää rakastaa itseään ennen kun voi rakastaa muita ja se ei mielestäni ole mitään turhaa sanahelinää vaan siellä on totuuden siemen. Itse tulkitsen sanonnan niin, että kun pitää itseään hyvänä tyyppinä, on oma itsetuntokin hyvällä terveellä tasolla. Ja kun on hyvä itsetunto, on  helppoa nähdä hyvää muissakin ihmisissä ja samalla kestää myös itseensä kohdistuvaa kritiikkiä.

Useissa artikkeleissa todetaan, että jokainen negakommentti vaatii vähintään kolme positiivista kommenttia, jotta negakommentin aiheuttama mielipaha nollaantuisi. Kolmella positiivisella päästään kutienkin vasta neutraaliin tilanteeseen. Jos haluamme hevosalasta aidosti positiivisemman, on meidän etsittävä kuvista, videoista ja päivityksestä ihan tarkoituksella jotain hyvää sanottavaa. Ehkä se on kaunis otsapanta, ehkä hevosen pirteä ilme tai ehkä hymyilevä hyväntuulinen ratsastaja.

Vanha kultainen sääntö pätee tähänkin, "tee muille se, minkä haluaisit itsellesi tehtävän" tai toisinpäin "älä tee toiselle mitään, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän". Jos me somettajat haluamme edistää positiivissävytteistä kommentointia, on meidän itse omalla esimerkillämme tehtävä niin!

Jaetaan siis kukin tahoillamme positiivista palautetta joko livenä tai kirjoittaen. Hymyillään kun tavataan Somegaalassa!
Lue lisää

torstai 6. helmikuuta 2020

Somegaalan ehdokkaisiin voi nyt tutustua, Muuliprojekti on mukana kuin pukama!


Playsson.net on jo useana vuonna järjestänyt hevosalan blogiexpoa! Joka vuosi tapahtumassa on ollut edellisvuotta enemmän mukana myös muut somekanavat, Instagram, Facebook ja YouTube ja nyt oli aika vaihtaa tapahtuman nimikin kuvaavammaksi. Tervetuloa siis Somegaala!

Omasta mielestäni uudistus on erittäin tervetullut, koska meitä hevospuolen somettajia on todella paljon! Olemme vain eriytyneet omiin poteroihimme ja itselleni moni ehdokkaana oleva instakanava olikin ihan vieras, Somegaalan ansiosta sain siis itsellenikin uutta mielenkiintoista seurattavaa. On aina iloinen yllätys törmätä johonkin uuteen tosi suosittuun instatiliin. Itse olen siellä puolella hieman ujompi julkaisija, otan aina kokeneemmilta oppia sen suhteen, millainen sisältö sopii Instaan oikein erityisen hyvin. Tiedän, mikä toimii blogissa, mutta minulla on vielä opittavaa Instastooreista ja syötteen julkaisuista.

Oman mututuntemukseni mukaan perinteiset tekstiblogit ovat katoavaa luonnonvaraa. Sellaisen kirjoittaminen on mobiililaitteella hankalaa ja tietokoneellakin tehden vie aikaa rutkasti enemmän, kuin nopean lyhyen instapäivityksen kirjoittaminen. Itse pidän kuitenkin vielä ylpeästi kiinni Muuliprojektista ja on mahtavaa huomata, että Somegaalan kategoriassa "Vuoden paras hevosblogi" on luettavaa laidasta laitaan! Bloggaajia siis löytyy vielä ja oman käsitykseni mukaan blogit kiinnostavat myös lukijoitaan.

Kuka tahansa sai äänestää ehdokkaita Somegaalaan ja arvovaltainen raati valitsi jokaiseen neljään kategoriaan reilusti ehdokkaita! Muuliprojekti on mielestäni ihan oikeassa paikassa, koska vaikka päivittelen Instaa, Facebookia ja YouTubeakin, on lempialustani kuitenkin tämä blogi. Ehdokasvalinnat kertovat myös tästä päivästä, osa tileistä on useammassa kategoriassa, kun samalla tekijällä on sekä suosittu blogi että instatili. Tästä ajasta kertoo sekin, että eri kanavilla on eri seuraajat, meidän somettajien kun on mentävä seuraajien luo eikä toisin päin.

Muihin kategorian ehdokkaisiin voit tutustua Playssonin kotisivuilta. Suurin osa kilpakumppaneistani tuli myös esiteltyä viime kuussa, kun kävin läpi aktiivisia hevosblogeja. Tätä päivää tai ei, jokaisella ehdokasblogilla on aikuinen kirjoittaja.

Äänestys on avoinna 10-16.2.2020, mutta voit jo nyt tutustua ehdokkaisiin. Muista myös äänestää parhaita ensi viikon aikana! Muuliprojekti on mukana, mutta Sinä äänestät tietenkin mielestäsi parasta hevosblogia!
Mitä tulee Muuliprojektin "menestymiseen", olemme tosiaan Mulkerssonin kanssa olleet mukana jo vuodesta 2016. Tuolloin blogini oli ehdolla Tätiblogikategoriassa jääden viimeiseksi. No, olinkin kategorian bloggaajista nuorin. Vuonna 2018 Muuliprojekti oli ehdolla positiiviseksi erottujaksi jääden toisiksi viimeiseksi. Viime vuonna blogi oli samassa kategoriassa kuin nytkin, eli vuoden parhaana hevosblogina. No oli blogissa hevonen tai ei, jäätiin toisiksi viimeisiksi. Noilla kaikilla kerroilla kussakin kategoriassa oli aina neljä ehdokasta.

Olisiko ollut aika kieltäytyä kunniasta ja tehdä tilaa uusille bloggaajille? Hötönetin mukaan ehkä, omasta mielestäni ei. Ei blogikategoriassa yksinkertaisesti ole enää niin paljon bloggareita ja jos kehitys jatkuu tämänsuuntaisena, jäämme todennäköisesti kolmanneksi viimeisiä. Mutta sehän ei haittaa, on mahtavaa päästä mukaan kovatasoiseen jengiin! Omalta osaltani haluan pitää hevospuolen bloggaajien lippua korkealla ja jatkaa Muuliprojektia niin kauan, kun minulla on asiaa. Ja Kaisalla on asiaa.
Lue lisää