sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Meillä melkein oli satulakriisi, onneksi vain melkein.

Muulilla on jenkeistä postimyynnistä tilattu lännensatula (kuva yllä), joka on tehty muulirungolla eli se on hieman kapeampi ja suorempi kuin hevossatulat rapakon takana. En ole ollut täysin tyytyväinen sen istuvuuteen ja olenkin käyttänyt siinä enimmäkseen edestä korottavia padeja. Niiden avulla satula kohoaa edestä hieman eikä takaosa läpätä selkää vasten esimerkiksi ravissa. Kun satula lepää selässä ilman padia, näyttää se olevan alamäkeen. Nuppi ja takakaari ovat nimittäin yhtä korkealla ja istuin on melkein tasainen.

Olen kuitenkin painanut menemään, koska valkoisia karvoja ei ole tullut eikä Muuli ole aristellut selkäänsä. Pari käytöshäiriötä tulin korjanneeksi vahingossa. Kun vaihdoin satulavyön, lopetti Muuli takajalkojen nostelun satulointivaiheessa ja kun ostin uuden padin, vähenivät köyrypukkilaukat laukannostoissa merkittävästi. No kaikki ei-toivottu käytös ei kuitenkaan loppunut, Muuli saattoi edelleen köyrypukitella maastossa kovimmissa laukkavauhdeissa. Se saattoi toki olla innostustakin, mutta myös kipua.

Muulisatuloita ei myydä Suomessa eikä oikeastaan Euroopassakaan. Todella lihaville muuleille käyvät hevossatulatkin, mutta omani on lavan takaa melko kapean mallinen. Olen kuitenkin seurannut satulamarkkinoita innolla, jos sieltä joku tosi kapea penkki tulisi vastaan niin sovittaisin mielelläni. Ja niinhän tässä sitten kävi, että lämminveriselle tilattu erikoiskapea lännensatula tuli myyntiin. Viestinvaihdon jälkeen selvisi, että sitä kaupittelee vanha työkaverini, joka pitää tallia ihan "kylillä", eli ratsastusmatkan päässä meistä. Olimme kyseisellä tallilla ensimmäisissä kisoissakin muutama vuosi sitten!

Sain satulan sovitukseen ja ensivaikutelma oli että WOW! Jumalauta, sehän istuu! Alla on vertailukuva, jossa yllä on nykyinen satulamme ja alla on "uusi" satula. Uusi satula oli ihan merkkipenkki, merkkiä Premier. Sekin oli tilattu Yhdysvalloista.
Ylhäällä Wyoming Saddleryn muulisatula 15,5 tuuman istuimella. Alla Premier erikoiskapea satula 16 tuuman istuimella. Kuvasta huomaa selvästi, miten Premier on kapeampi ja jää edestä ylemmäs.
Lännensatuloilla ei koskaan ikinä saa ratsastaa ilman oikeaa kunnollista paksua padia. Lännensatulan alla ei siis saa pitää enkkuhuopaa tai jotain muuta ohutta. Lännensatulat ovat alapuolelta aivan kovia, eli padin tehtävä on tehdä satulaan pehmeät paneelit.

Satulat testataan selkään kuitenkin ilman padia. Silloin näkee ja tuntee parhaiten sen, miten satula noudattelee selän muotoja ja miten se mahtuu selkään. Näppituntumalla oma satulamme istui joka kohdasta tasaisesti, vaikka putosikin edestä alemmas. Siinä on silti reilu selkärangan- ja säkätila, eli ne eivät ole ongelma.

Premierin satula taas otti hyvin kiinni edestä ja takaa mutta.. suunnilleen ratsastajan takapuolen alta satula jäi ilmaan. Se oli siis tehty vieläkin suoraselkäisemmälle tapaukselle, kuin mitä Muuli on.

Wyoming satula on rakennettu niin, että se nousee tarkoituksella hieman takaa, eli satula ei takaa paina ratsun selkää. Premierin satulassa satulan takaosa taas painautui kunnolla selkää vasten. Lännensatulat näyttävät enkkusatuloihin tottuneiden silmiin aivan järkyttävän pitkiltä, koska ne tulevat aina viimeisen kylkiluun yli. Lännensatuloissa ei kuitenkaan pitäisi tilla painoa ratsun selkään kuin istuimen alueelta. Satulassa on istuimen takana satulaa mm siksi, että siihen voi laittaa satulalaukut eivätkä ne paina selkää.

Yhtä asiaa toivoisin omaan satulaani, nimittäin satulavyön kiinnityslenkin paikkaa. Kun vertaat kuvassa näitä, huomaat, että alemmassa satulassa kiinnityslenkki on aavistuksen edempänä. Se on Muulin kohdalla hyvä asia, koska sillä on kropan kapein kohta juuri etujalkojen takana eli satulavyö hakeutuu siihen vaikka satuloisi miten taakse. Kun vastinhihnat saa satulassa edemmäs, ei satula hakeudu niin hanakasti eteen.

Näppituntumalla kummassakin satulassa oli siis puolensa, joten kokeilin kahdella ratsastskerralla kumpaakin satulaa kentällä ratsastaen puoli tuntia kummallakin.
Premierin satulalla (kuva yllä) Muuli liikkui hieman laiskemmin ja korvat aluksi aika luimussa. Päättelin jo tästä, ettei satulavalinta mennyt ihan nappiin. Mutta kun ravasimme, Muulin ilme kirkastui eikä satula noussut takaa kuin pari senttiä. Nostin myös laukan, sen Muuli nosti todella hienosti ja ylläpiti laukkaa hienosti.

Mutta laukkojen jälkeen satula oli valahtanut täysin lapojen päälle, joten lopetin ratsastuksen siihen. Premierin satulan kanssa en käyttänyt tarkoituksella mäkivöitä, halusin nähdä pysyisikö kapea satula paikoillaan ihan itsekseen. Eikä se pysynyt, vaikka Muuli ei edes näyttänyt kevätjuhlaliikkeitä.
Premier satula ennen (yllä) ja jälkeen (alla) ratsastuksen. Kuvasta huomaa, että kun Muulin risti näkyi kokonaan satulan alta ennen ratsastusta, oli satula kiivennyt kokonaan sen päälle laukannostojen jälkeen. Kuvan sävyerot johtuvat siitä, että ylempi kuva tuli otettua ilman salamaa.

Omalle takapuolelle Premierin satula tuntui kapeammalta ja satulassa jo valmiiksi olleet pitkät jalustimet tuntuivat tosi hyviltä jalkoihin. Pääsin istumaan siinä pystymmässä ja oma asentoni tuntui paremmalta.

Vaihtaessani nykyiseen satulaamme Muuli käveli alusta asti reippaammin ilman luimimista, mutta heilutteli häntäänsä paljon enemmän. Ravissa satula nousi normaaliin tapaansa takaa keventäessäni, harjoitusravissa se pysyi paremmin paikoillaan. Laukannostot eivät menneet putkeen eikä Muuli mielellään ylläpitänyt laukkaa. Tosin kenttämmekin oli kova koppura testien aikaan.

Oma satulani näyttää kuvissa olevan ihan lavan päälle, mutta satulan runko alkaa satulassa hieman taaempaa. Pystyin sekä käynnissä että ravissa työntämään sormeni satulan alle ja tunsin, että satulan "bars" ei osu Muulin lapaan missään tilanteessa, vaan satula pysyy juuri lavan takana. Ehkä mäkivöiden ansiosta, ehkä muuten.

Katsoin tässä välissä ainakin 10 videota satulansovituksesta. Suurin osa kertoi lännensatuloiden sovittamisesta hevosille, loput taas muuleille. Ohjeita tuli hieman laidasta laitaan. Osa korjasi satuloiden istuvuutta padiin tai satulan alle tulevien täytepalojen avulla ja osa kiristi satulan takavyön todella kireälle.

Tiedätkö, miksi lännensatuloissa on takavyöt? Syy on yleensä kosmeettinen, sillä takavyön kuuluu olla löysällä. Sen tarkoitus on ropingissa, eli nautoja lassotessa, pitää satula hevosen selässä samalla, kun nauta rimpuilee lassossa, joka taas on satulan nupissa kiinni. Ilman takavyötä satula saattaisi flipata ympäri tai ainakin aiheuttaisi hevoselle kipua.

Muulien kohdalla takavöiden tarkoitus on kuitenkin toinen. Muuleille neuvotaan kiristämään takavyö kireämmälle kuin etuvyö, koska muulit eivät kuulemma pidä kireästä etuvyöstä eivätkä ne saa kunnolla henkeä jos normaali vyö on kireällä. Kireä takavyö pitää myös satulaa paikallaan, sillä takavyö laitetaan hevosista poiketen vatsapömpän takapuolelle. Takavyöllä saadaan myös liian leveä satula "istumaan" muulin selkään. Normaalisti sellainen satula nousisi takaa, takavyöllä se saataan painettua alas. Samalla satula toki nousee edestä ilmaan, mutta sitä pidetään toivottuna asiana ainakin yhdysvaltalaisen muulisatulanvalmistajan Steve Edwardsin mukaan. Alla on yksi hänen satulavideoistaan, kannattaa katsoa jos hänen satulalogiikkansa kiinnostaa. Itse en oikein tiedä, mitä mieltä asiasta olen.


Satuloita itse kokeilemalla ja videoita katsomalla en tullut ns hullua hurskaammaksi. Molemmat satulat puristivat eri paikoista enkä pitänyt kumpaakaan täydellisenä. Halusin saada varmistuksen sille, kumman kanssa kannattaisi jatkaa, vai kannattaisiko etsiä kokonaan uutta satulaa.

Tällä sivulla on selitetty hyvin (englanniksi) muuli- ja hevossatulan erot.

Sain vinkin Mäntsälässä lännenratsastuskoulua pitävästä Mari Valkosesta ja laitoin hänelle viestiä. Hän lupasi tulla katsomaan satulat ja pitämään minulle tunnin! Oma opettajamme on ollut nyt hetken aikaa pois remmistä ja ratsastustuntikuume oli päässyt kovenemaan. Saisin siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Mari tuli sellaisena päivänä, kun Muulilla oli oma päivänsä. Se karkasi minulta ainakin viisi kertaa, kun talutin sitä sisään. Se yksinkertaisesti kieltäytyi tulemasta talliin sisään, eli se hyppäsi hieman pystyyn, kääntyi ympäri ja karautti karkuun. Ei minulla ollut normaalilla riimulla mitään mahiksia saada vedettyä narusta niin kovaa, että se olisi tuntunut missään.

Kun opettajan auto jo kurvasi pihaan, tein kompromissin. laitoin Muulin ulos puomille kiinni.

Katsoimme satulat yhdessä läpi ja tulimme siihen tulokseen, että oma satulani istuu paremmin selkään koko matkaltaan, vaikka se meneekin edestä alemmas. Syynä voi hyvinkin olla Muulin takakorkeus, jos se olisi tasakorkea, ei satula näyttäisi ihan niin etupainoiselta. Premier-satula ei tosiaan ottanu keskeltä kiinni. Sitä olisi ehkä saanut korjattua padiin lisättävillä keskipaloilla, mutta ideaalitilanteessa satulan pitäisi istua muutenkin.

Kun olin omaa satulaani käyttänyt aina etuosan korotuspaloilla, otimme ne nyt tunnin ajaksi pois ja satula tuntuikin heti istuvan paremmin Muulin selkään.
Tällä yhdistelmällä Muulin satula todettiin sopivimmaksi.
Muuli esittelee telle lukijoille upeaa kaulaansa samalla, kun ottaa pienet maistiaiset puomilta.
Tunti meni superhyvin! Muuli oli tosi hienosti kuulolla ja sain sitä tosi pienillä ja kevyillä avuilla ratsastettua väistöön, jopa hetkelliseen sidepassiin ja saimme hyviä apuja roll backiin. Roll back on siis liike, jossa hevonen kääntyy nopeasti ympäri takaosansa päällä. Me teemme sen toki vielä pienellä voltilla, mutta sain Muulin käännettyä suoralla kaulalla ja melko pienellä ympyrällä! Ja hyvin pieniä korjauksia tein itseeni ja homma alkoi toimia.

Lopuksi mentiin vielä ravissa. Satula pysyi kivasti paikoillaan, eikä se noussut merkittävästi takaa. Muuli oli niin hyvin kuulolla, että myötäsi ja sain ratsastettua sen kaulan asentoakin haluamaamme kohtaan, eli ei liian alas ja syvään. Se on oppinut hienosti myötäämään, mutta pää tippuu ihan liian alas, ohja kiristyy ja suu aukeaa. Nyt sain sen pään suunnilleen luotiviivalle ja mitä useammin nostin sen alhaalta ylös myötäämällä ja pohkeella, sitä pidempiä pätkiä se meni hyvässä muodossa, tai niin hyvässä kuin missä Muuli nyt tällä hetkellä voi mennä.

Omassa satulassakaan ei ollut mitään moittimista eikä Muuli protestoinut missään kohdaa, vaikka tehtin hirveesti taivutteluja ja sen sellaisia. Oma satula jäi siis käyttöön ja olen nyt ainakin hetken katsomatta mitään myyntisatuloita. Premierin kävin jo palauttamassa, mutta teki ihan hyvää päästä testaamaan sitä ja verrata nykyiseen satulaan.

Satuloista puheenollen, minulla on edelleen Wintecin yleissatula ja rungoton Freemax ja ajattelin ne nyt pitääkin, vaikka Winteciä yritin jossain vaiheessa kaupitella. Jos tästä ikinä päästään koulu- tai estekisoihin, niin Wintecillä on mentävä. Kisoissa ei nimittäin satulan istuimen materiaali saa poiketa merkittävästi satulan muusta materiaalista. Lännensatulassani istuin on mokkanahkaa ja muu satula tavallista nahkaa. Istuimessa on siis "luistonesto" ja se voi kisoissa tuoda merkittävää etua. No, Wintec on synteettinen ja pidän sitä tosi luistonestoisena ainakin grippipaikkaisten housujen kanssa.

Tässä on vielä pari heikkolaatuista kuvaa Muulin selästä. Sitä kun en olekaan tainnut pitkään aikaan esitellä ilman, että selässä on joku satula.


Ainiin ja mitä tulee maailman pienuuteen. Kun menin palauttamaan satulaa, tuli vanhan työkaverini miehen kanssa puhetta aaseista. Selvisi, että hän kävi kengittämässä omaa ex-hevostani silloin, kun vielä omistin siitä puolet! En vain koskaan nähnyt häntä, kun hän kävi kenkäämässä päiväsaikaan. Aaseista tuli puhe siksi, että hän vuoli myös pari kertaa tallillamme hetken aikaa asuneen mammuttiaasitamman kaviot. Tämä mammuttiaasi tuli Englannista ja asui meidän tallissa muutaman kuukauden ennen, kun muutti omistajalleen pihattoon. Aasi, Judy, oli tosi kiva tapaus ja koin sen kanssa hienoja maastoreissuja. Se nimittäin tykkäsi maastoilusta toisin kuin oma hevoseni Pokko. Nykyään Judy laiduntaa valitettavasti taivaslaitumilla. Alla on siitä kuva.
Kuva: Laura Sutinen
Lue lisää

lauantai 8. helmikuuta 2020

Minut palkittiin vuoden tulokkaana Suomen Matkaratsastusseurassa!

Ensimmäinen kisakautemme Muulin kanssa ei oikeastaan olisi voinut mennä paremmin! Viime vuonna osallistuimme kaksiin matkaratsastuskilpailuihin saaden ensimmäisistä hyväksytyn tuloksen. Toisissa olimme muutaman minuutin liian hitaita, joten hyväksytty tulos jäi saamatta.

Osallistuimme siis kaksiin kilpailuihin, mikä siitä tekee vuoden tulokkaan? Varmasti se kaikki huomio, jonka sekä laji että Muuli saivat kisakentillä! Jo ennen "kisakautemme" aloitusta tuli Helsingin Sanomista toimittaja tekemään jutun Muulista. Jutussa mainittiin myös matkaratsastus ja netissä ilmestynyt uutinen oli koko ensimmäisen vuorokautensa ajan Hesarin luetuimpien joukossa ja vilahti myös HSL:n joukkoliikenteen infotauluissa!

Toisissa kisoissamme paikalla oli taas toimittaja, ihana Terhi Hevoshullusta. Hän oli kanssamme koko kisapäivän alusta loppuun ja teki pitkän jutun sekä matkaratsastuksesta että Muulista.

Ja olenhan tietenkin kirjoittanut blogiini matkaratsastuksesta ja kisoista.
Olin jo ennen ensimmäisiäkään kisoja tullut siihen tulokseen, että matkaratsastusporukka on hyvää jengiä. Sain nopeasti vastauksia kysymyksiini Facebook-ryhmässä ja osallistuin "ministarttikurssille" eli lajin infoon viime keväänä, kun lajin pitkäaikainen harrastaja Jaana piti luennon Vivelyssä. Sieltäkin jäi sellainen olo, että kyllä tästä selvitään ihan kunnialla ja toimihenkilöt ovat kisoissa meitä auttamassa.

Treenasin tosi paljon eläinlääkärintarkastusta varten. Ensimmäisillä kerroilla Muuli pelästyi eläinlääkäriksi tekeytynyttä tallikaveria niin, että poistui omatoimisesti kentän toiseen päähän, mutta hyviäkin tarkastuksia saimme onneksi aikaan ennen kisoja. Lisäksi treenattiin ihan sikana sitä, että Muuli suostuu juoksemaan talutuksessa. Sekin meni paikan päällä ihan nappiin eikä treenaus ollut turhaa.

Ja meillä oli mahtavat kisapäivät! Huipputiimi messissä omasta takaa ja huiput kanssakilpailijat, joista moni näki muulin muuten ihan ensimmäistä kertaa! Hieman etukäteen jännitin sitä, jos jonkun hevonen skitsoilee pitkäkorvan nähtyään ja meikäläisiä syytetään kisavireen pilaamisesta, mutta näytti siltä, ettei yksikään hevonen tajunnut väärennöstä.

Muulikin sujahti sinne hikisinä kiiltävien kisaratsujen joukkoon kuin väärä raha.


Suomen Matkaratsastusseura palkitsi ansioituneita jäseniään seuran pikkujouluissa joulukuussa, mutta itse en päässyt paikalle työesteiden takia. Kuvasin kuitenkin yllä olevan kiitosvideon ja se näytettiin tilaisuudessa. Monta muutakin palkittiin, heidät kaikki näet täältä.

Hahmottelin jo tämän vuoden kisakautta. Pieniä päällekäisyyksiä minulla on kisakalenterin kanssa, mutta 16/17.5. olisi tarkoitus kisata Punkalaitumella, 27.6. Kouvolassa, 11/12.7. Urjalassa ja toisen kerran Urjalassa jos seuratason kisapäiväksi valikoituu 23.8. Vesivehmaalla on kaiketi ihan uusi kisakeskus ja siellä olisi tarkoitus kisailla 26.9.

Nämä päivämäärät on otettu tähän mennessä ilmestyneestä kisakalenterista ja kisoja on varmasti tulossa vielä lisää. Olen toiveikas sen suhteen, että saataisiin Tuusulaan Vivelyyn kisat tälle keväälle, kisakeskus kun on ihan ratsastusmatkan päässä omalta talliltamme!

Vuoden tulokkaasta ei siis suinkaan ole tulossa tähdenlentoa, vaan kyllä me omassa hitaassa 8 km/h vauhdissa puskemme vähintään kahdet kisat läpi tänäkin vuonna! Ehkä saadaan hylsy, ehkä ei, mutta tärkeintä on, että päivä on mukava kaikille osapuolille!

Kiitos Sumara tunnustuksesta ja kisajärjestelyistä, odotan innolla tämän vuoden kilpailuja!
Lue lisää

perjantai 7. helmikuuta 2020

#positiivisempihevosala, näin saisimme sen aikaiseksi, yhdessä!

Näihin kuviin itsestäni olen todella tyytyväinen. Näytän kertakaikkisen upealta! Kuvat nappasi Reetta Ollila.
Somegaalan ansiosta kuulun myös ehdokkaiden keskusteluryhmään Instagramissa. Keskustelu on alusta asti ollut positiivista ja runsasta ja keskustelun lomassa kävimme läpi myös Somegaalan lieveilmiötä, negatiivista kommentointia somessa. Ryhmässä ehdotettiin yhteistä kampanjaa mm hevosalan keskustelukulttuurin muuttamiseksi positiivisemmaksi ja syntyi hästägi #positiivisempihevosala.

Tartun haasteeseen mielelläni, tiedän kyllä miten pahalta negatiiviset kommentit tuntuvat. Edelleen sydämeni jättää lyönnin väliin, kun blogiin on tullut uusi kommentti, vaikka edellisestä oikeasti negatiivisesta kommentista on kolmisen vuotta.

Me somettajat tiedämme, että vaikka negatiivisia kommentteja olisi vain yksi sadasta, silti juuri se jää mieleen pyörimään. Tästä aiheesta on kirjoittanut mm Tomi Lantto Y-studiossa.
Negatiivinen asia jättää ison jäljen, positiivinen pienen. Tämän vuoksi positiivisen ja negatiivisen palautteen suhteen pitäisi olla seitsemän suhde yhteen. Pitää siis antaa seitsemän positiivista palautetta yhtä negatiivista kohden. Tätä ihmiset eivät tiedosta töissä eivätkä kotona. Meidän pitää kehua, kiittää, kannustaa ja myötäelää vähintään seitsemän kertaa enemmän kuin antaa ohjeistuksia, moitteita ja kritiikkiä.
MTV haastetteli 2015 Heli  Heiskasta, joka toimii psykologina ja kouluttajana. Hän kertoo haastattelussa, että negatiivinen palaute jää biologian takia aivoihimme paljon pidemmäksi aikaa kuin positiivinen kehu. Kyse on ollut eloonjäämisestä, näin olemme oppineet varomaan vaaratilanteita ja pysyneet hengissä. Ei siis ole mitään somettajan pitkävihaisuutta, jos negatiiviset kommentit muistuvat mieleen pitkänkin ajan päästä.

Esimerkkinä tästä voisin kertoa sen, kun joku kertoo vaikka että "jätän aina riimut hevosille tarhaan, kun kerran yksi hevonen karkasi, ei antanut laittaa riimua päälleen ja juoksi lopulta junan alle". Samaan aikaan ehdottomasti suurin osa on sitä mieltä, että riimuja ei pidetä tarhassa ollenkaan, ettei hevoset jää niistä mihinkään kiinni. Vaikka kuinka puhuisi tälle yhdelle tallinpitäjälle järkeä siitä, kuinka hevoset voivat vaikka hokkikengästään jäädä kiinni riimuunsa, muistaa hän vain yhden junaonnettomuuden joka olisi ehkä saatu vältettyä riimuttamalla hevoset tarhaan.

Jos aihe kiinnostaa enemmänkin, kannattaa lukea Hidasta elämää-sivuston pidempi blogipostaus. Siinä todetaan vielä evoluutiosta, että aivomme oikein yrittävät huomautella meille vaaranpaikoista jos emme muuten "pelkää" tarpeeksi.

Todella moni alentuu neuvomaan toisia tyyliin "toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos", mutta jo ihmisen biologia on tuota vastaan. Itselleni paras selviytymistapa on ollut kertoa negakommenteista jollekin oikean elämän kaverille, jonka kanssa olemme sitten märehtineet asian läpi ja jatkaneet elämäämme hymyssäsuin.

Haluankin antaa tässä julkisen ison kiitoksen tallinomistajallemme Hedulle, joka on kuunnellut tuntitolkulla avautumistani negakommenteista ja kaikista muistakin ongelmista ja aina on maailma parantunut, kun ollaan hetki pureskeltu asiaa. Kiitos, että suostuit ottamaan meidät tallillesi!

Mahtavana tsemppiryhmänä on toiminut myös toiset hevosalan bloggaajat ja somettajat. Olemmekin nyt tämän porukan kanssa keränneet hästägin #positiivisempihevosala alle omia kokemuksiamme ja ajatuksiamme aiheesta. Kukin lähti siis miettimään miten omalta kohdaltaan saisi aikaan positiividemman hevosalan. Pidin erityisesti @russprinsessat haasteesta kommentoida viikon ajan joka päivä kolmea instapostausta positiivisesti!




⭐️ #positiivisempihevosala ⭐️ . Somegaalan finalistien kanssa päädyttiin puhumaan hevosmaailman harmittavan yleisestä ilmiöstä eli toisten haukkumisesta ja usein vielä anonyyminä. Tämä oli ainoa syy, miksi minä harkitsin, otanko paikkaa vastaan ollenkaan? . Kaikki ikävä kommentointi tapahtuu yleensä aina anonyyminä. Siksi onkin tärkeää muistaa: Älä kirjoita nimettömänä mitään, mitä et pystyisi sanomaan kasvotusten. . Minä tiedän, että me pystymme puhaltamaan yhteenhiileen ja luomaan yhdessä hevosmaailman ilmapiiristä niin hyvän, että sen maine kiirii myös heppapiirien ulkopuolelle!😍 Siksi HAASTAN SINUT kommentoimaan päivittäin kolmen seurattusi päivityksiin jotain hyvää seuraavan viikon ajan!🤩 Muista myös vaihdella kommenttien saajaa, jotta mahdollisimman moni saisi kivoja kommentteja😇 Helppo homma: - Yksi viikko - Kolmelle henkilölle 1 tai useampi positiivinen kommentti päivässä . Toivon tämän jäävän viikon jälkeen myös tavaksi. Ja jos kolmelle henkilölle hyvän puhuminen tuntuu aivan ylitsepääsemättömältä, yksikin riittää!😘 . Tästähän seuraa ainoastaan hyvää: Sinä saat hyvän mielen ja mahdollisesti paljon kivoja kommentteja ja myös niistä hyvän mielen🥰 . Kuka on mukana luomassa positiivisempaa ilmapiiriä? Käsi ylös NYT!🤩
A post shared by ⭐️ Sanna Ylinen ⭐️ (@russprinsessat) on

Tiesitkö, että jos on ihmistyypiltään sellainen negatiivisista asioista paljon avautuva tyyppi, tulevat negatiiviset ajatukset myös lisääntymään? Ja toisinpäin. Me Naiset kertoo artikkelissaan, että aivot tottuvat hiljalleen tiettyihin viesteihin. Jos aivoissa liikkuu enimmäkseen negatiivisia ajatuksia, saavat ne aivoissa enemmän kaistaa kulkea. Sama pätee positiivisiin ajatuksiin.

On siis ihan tutkittua, että jotkut ihmiset nyt ovat negatiivisempia kuin toiset. Ja toiset ovat aina iloisia ja aurinkoisia. Omia aivojaan voi kouluttaa ja tavallaan "huijata" myös. Kun keskittyy pitkällä aikavälillä enimmäkseen positiivisiin juttuihin, muuttaa se aivojen hermosolujen toimintaa.

Esimerkiksi tallilla hevosharrastuksen lomassa on hyvä pysähtyä pohtimaan kumpaa tekee enemmän hevosensa kanssa, tuleeko sille sanottua "ei" vai "hyvä"? Ja kun katsot peiliin, muista kehua itseäsi hiljaa mielessäsi tai ihan ääneen kauniiksi, upeaksi, vahvaksi ja maailman parhaaksi ihmiseksi! Usein sanotaan että pitää rakastaa itseään ennen kun voi rakastaa muita ja se ei mielestäni ole mitään turhaa sanahelinää vaan siellä on totuuden siemen. Itse tulkitsen sanonnan niin, että kun pitää itseään hyvänä tyyppinä, on oma itsetuntokin hyvällä terveellä tasolla. Ja kun on hyvä itsetunto, on  helppoa nähdä hyvää muissakin ihmisissä ja samalla kestää myös itseensä kohdistuvaa kritiikkiä.

Useissa artikkeleissa todetaan, että jokainen negakommentti vaatii vähintään kolme positiivista kommenttia, jotta negakommentin aiheuttama mielipaha nollaantuisi. Kolmella positiivisella päästään kutienkin vasta neutraaliin tilanteeseen. Jos haluamme hevosalasta aidosti positiivisemman, on meidän etsittävä kuvista, videoista ja päivityksestä ihan tarkoituksella jotain hyvää sanottavaa. Ehkä se on kaunis otsapanta, ehkä hevosen pirteä ilme tai ehkä hymyilevä hyväntuulinen ratsastaja.

Vanha kultainen sääntö pätee tähänkin, "tee muille se, minkä haluaisit itsellesi tehtävän" tai toisinpäin "älä tee toiselle mitään, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän". Jos me somettajat haluamme edistää positiivissävytteistä kommentointia, on meidän itse omalla esimerkillämme tehtävä niin!

Jaetaan siis kukin tahoillamme positiivista palautetta joko livenä tai kirjoittaen. Hymyillään kun tavataan Somegaalassa!
Lue lisää

torstai 6. helmikuuta 2020

Somegaalan ehdokkaisiin voi nyt tutustua, Muuliprojekti on mukana kuin pukama!


Playsson.net on jo useana vuonna järjestänyt hevosalan blogiexpoa! Joka vuosi tapahtumassa on ollut edellisvuotta enemmän mukana myös muut somekanavat, Instagram, Facebook ja YouTube ja nyt oli aika vaihtaa tapahtuman nimikin kuvaavammaksi. Tervetuloa siis Somegaala!

Omasta mielestäni uudistus on erittäin tervetullut, koska meitä hevospuolen somettajia on todella paljon! Olemme vain eriytyneet omiin poteroihimme ja itselleni moni ehdokkaana oleva instakanava olikin ihan vieras, Somegaalan ansiosta sain siis itsellenikin uutta mielenkiintoista seurattavaa. On aina iloinen yllätys törmätä johonkin uuteen tosi suosittuun instatiliin. Itse olen siellä puolella hieman ujompi julkaisija, otan aina kokeneemmilta oppia sen suhteen, millainen sisältö sopii Instaan oikein erityisen hyvin. Tiedän, mikä toimii blogissa, mutta minulla on vielä opittavaa Instastooreista ja syötteen julkaisuista.

Oman mututuntemukseni mukaan perinteiset tekstiblogit ovat katoavaa luonnonvaraa. Sellaisen kirjoittaminen on mobiililaitteella hankalaa ja tietokoneellakin tehden vie aikaa rutkasti enemmän, kuin nopean lyhyen instapäivityksen kirjoittaminen. Itse pidän kuitenkin vielä ylpeästi kiinni Muuliprojektista ja on mahtavaa huomata, että Somegaalan kategoriassa "Vuoden paras hevosblogi" on luettavaa laidasta laitaan! Bloggaajia siis löytyy vielä ja oman käsitykseni mukaan blogit kiinnostavat myös lukijoitaan.

Kuka tahansa sai äänestää ehdokkaita Somegaalaan ja arvovaltainen raati valitsi jokaiseen neljään kategoriaan reilusti ehdokkaita! Muuliprojekti on mielestäni ihan oikeassa paikassa, koska vaikka päivittelen Instaa, Facebookia ja YouTubeakin, on lempialustani kuitenkin tämä blogi. Ehdokasvalinnat kertovat myös tästä päivästä, osa tileistä on useammassa kategoriassa, kun samalla tekijällä on sekä suosittu blogi että instatili. Tästä ajasta kertoo sekin, että eri kanavilla on eri seuraajat, meidän somettajien kun on mentävä seuraajien luo eikä toisin päin.

Muihin kategorian ehdokkaisiin voit tutustua Playssonin kotisivuilta. Suurin osa kilpakumppaneistani tuli myös esiteltyä viime kuussa, kun kävin läpi aktiivisia hevosblogeja. Tätä päivää tai ei, jokaisella ehdokasblogilla on aikuinen kirjoittaja.

Äänestys on avoinna 10-16.2.2020, mutta voit jo nyt tutustua ehdokkaisiin. Muista myös äänestää parhaita ensi viikon aikana! Muuliprojekti on mukana, mutta Sinä äänestät tietenkin mielestäsi parasta hevosblogia!
Mitä tulee Muuliprojektin "menestymiseen", olemme tosiaan Mulkerssonin kanssa olleet mukana jo vuodesta 2016. Tuolloin blogini oli ehdolla Tätiblogikategoriassa jääden viimeiseksi. No, olinkin kategorian bloggaajista nuorin. Vuonna 2018 Muuliprojekti oli ehdolla positiiviseksi erottujaksi jääden toisiksi viimeiseksi. Viime vuonna blogi oli samassa kategoriassa kuin nytkin, eli vuoden parhaana hevosblogina. No oli blogissa hevonen tai ei, jäätiin toisiksi viimeisiksi. Noilla kaikilla kerroilla kussakin kategoriassa oli aina neljä ehdokasta.

Olisiko ollut aika kieltäytyä kunniasta ja tehdä tilaa uusille bloggaajille? Hötönetin mukaan ehkä, omasta mielestäni ei. Ei blogikategoriassa yksinkertaisesti ole enää niin paljon bloggareita ja jos kehitys jatkuu tämänsuuntaisena, jäämme todennäköisesti kolmanneksi viimeisiä. Mutta sehän ei haittaa, on mahtavaa päästä mukaan kovatasoiseen jengiin! Omalta osaltani haluan pitää hevospuolen bloggaajien lippua korkealla ja jatkaa Muuliprojektia niin kauan, kun minulla on asiaa. Ja Kaisalla on asiaa.
Lue lisää