Muulin 19. viikko koulutuksessa (laukkaa liinassa)

Kuvituksena on tällä kertaa Muuli, jolla on pihkaa poskessa.

Muulin 19. koulutusviikko keskittyi lähinnä juoksuttamiseen, ja edelleen kuolaimilla. Kerroin Sannalle, kuinka me ei oikein kotona olla saatu Muulia laukkaamaan liinassa ilman, että se kiskoo itsensä vapauteen. Sanna otti tietenkin haasteen vastaan.

Maanantana Muulilla oli vapaapäivä.

Tiistaina juoksutuksessa Muuli oli mennyt tallivihon mukaan todella hyvin. Se oli vain vähän aukonut suutaan, mutta oli rento. Myödännyt hyvin ja näyttänyt hyvältä. That's my girl!

Keskiviikkona juoksuttaessa Sanna kokeili laukkaa liinassa niin, että liina oli naruriimussa. No Muuli lähti ns lapasesta. Kun Sanna siirsi liinan kuolaimiin, meni homma paljon paremmin ja ne tekivät kokonaisen laukkaympyrän vasempaan ja puolikkaan oikeaan! Super!

Keskiviikon treeneistä sain myös videoviestin:


Torstaina Muuli oli yrittänyt piehtaroida juoksutuksen lomassa, no olihan se aika lämmin päivä. Laukkaa oli yritetty taas, pari kertaa Muuli oli lähtenyt mutta oli hommassa myös onnistuttu. Muuli oli akanut lopussa väsyä. Sanna nakitti naapurin lapsen kuvaamaan sessioita ja teroittanut hienosti, että käsi vakaana vaikka mitä tapahtuisi. Hyvää ryöstäytymistä tarttuikin mukaan kuvaan.

Torstain juoksutuksista on tässä alla pidempi kooste. Laitoin siihen kivan musiikin, jotta sitä jaksaa katsoa. Irtiotot on asiaankuuluvasti hidastettu.


Perjantaina oli vapaapäivä ja madotus. Muulilla oli paskanäytteen mukaa matoja 775 kpl/grammassa ja matolääkkeeksi se sai Noromectiniä. Sannan omilla hevosilla oli nollatulokset.

Lauantaina Sanna sekä juoksutti että ratsasti kokeillen ratsastusta ekaa kertaa kuolaimilla. Muuli oli ollut kuin kotonaan, aukonut suutaan, työntänyt kielen ulos ja painanut ohjia vastaan. Se oli kuitenkin myödännyt oikealle paremmin kuin aiemmin.

Sunnuntaina Muuli pääsi maastoon, päävehkeinä bosal. Selkäännousussa se oli hätäillyt mutta ei panikoinut. Ravissa ei meinannut siirtyä käyntiin, joten Sannan oli pysäytettävä se yhden ohjan pysäytykselä. Loppumatkasta Mulkero oli ollut ok.

Kaivoin videoarkistojani ja löysin parilta eri kerralta juoksutuspätkiä tasan kahden vuoden takaa. Silloinkin oli jo niitä hyviä ja huonompia pätkiä, laukka oli Muulille täysn hell no. Näiden yritysten jälkeen en laukkuuttanut sitä liinassa pitkään aikaan.


Muuli on tarhaillut metsä/mutatarhassa ja se edelleen vihaa mutaa, paljon. Se ei tule portille vastaan eikä juurikaan liiku mutaosastolla. Onneksi nyt on jo lämpimämpää ja metsä on kuivempi, jollon Muuli on voinut liikkua enemmän. Mutta ei hätää, Sanna tekee tarharemontin, koska eihän tuota mutalillua kestä kukaan.

Chattailtiin tietenkin paljon tuosta juoksutuksesta ja sen haasteista. Muulille ei ole missään nimessä ongelma laukata ympyrällä, pienelläkin ympyrällä, mutta jostain syystä se vain lähtee ns lapasesta. Sanna ehdotti pyöröaitaa, ja olen sellaisesta haaveillutkin, mutta meidän tallilta sitä ei löydy. En tiedä, saisinko rakentaa sellaisen sähkölangoista vaikka kesän ajaksi, ihan varmuuden vuoksi. Se vain kuluttaa paljon laitumen pohjaa, kun tulee rampattua samassa kohtaa. Tai saisihan se kentällekin sähkötolpista nopeasti rakennettua ja purettua.

Selvitin tätä muulien ryöstämisvimmaa myös jenkkien muulikeskusteluryhmästä ja kyllä se valitettavan yleistä on. Moni juoksuttaa vain ja ainoastaan pyörössä, jotta eivät pääse pakoon ja ehkä parin vuoden päästä isommalla alueella. Sitten jotkut sitovat muuleja tolkkiin "oppimaan olemaan" ja pitävät esimerkiksi trailerissa tuntitolkulla seisomassa. Yksi sanoi, että muuli karkaili tarhamatkalla, joten hän sitoi sen pitkästä köydestä kiinni ja talutti lyhyemmästä. Kun Muuli sitten lähti, päästi omistaja irti, mutta muulin matka pysähtyikin hetken päästä kun se pidempi köysi loppui. Ei kuulemma tarvinnut toistaa.

En siis yhtään ihmettele, miksi jenkeissä on kairattu puhelinpylväs keskelle kenttää. Siihen saa liinan kätevästi kiepautettua ympäri eikä juoksutettava pääse poistumaan paikalta. Mietin myös, miten erilainen kulttuuri Suomessa ja Yhdysvalloissa on. Kun me täällä kauhistellaan sitä, miten joku voi vielä tällä vuosituhannella käyttää nivelkuolaimia, laitetaan jenkeissä muuleillekin kunnon lännenkanget, josta kiskomalla ne istuu perseelleen. Ja se on ihan okei siellä.

Tapahtuuhan Suomessakin kaikenlaista, mutta eipä kaikesta enää kehtaa huudella kun pieni äänekäs vähemmistö R+ -kouluttajia älähtää kovaan ääneen. Yhtään ei saisi antaa painetta, vaan naksuttimella vaan koulutettava kaikki. Ehkä kymmenen vuoden päästä ensimmäinen kokonaan paineeton hevonen on kilparadoilla ja uskon sitten, että sekin voi ainoana menetelmänä toimia. Muuli on sen suhteen jo menetetty tapaus.

Tässä kohtaa googlasin jo vähän muulikuolaimiakin, ja Cindy K. Robertsin Whoa mule Bridle vaikutti aika mielenkiintoiselta. Se on siis kuin bosal (eli kuolaimeton) ja paine tulee leuan alle ja turvan päälle. Hintakaan ei ole paha. Mutta kokeillaan nyt ensin bosalilla.

Noniin, takaisin aiheeseen. Muulilla on todella kova oma tahto ja Sanna miettikin, että onkohan olemassa muulia, joka olisi ns opitusti avuton. Aika pitkään saisi muulia nujertaa, ennen kuin se menee tuohon tilaan.

Selkäännousussa oli ollut taas ongelmia. Muuli päästää selkään, mutta lähtee siitä sitten hätäilemään liikkeelle ennen lupaa. Ottaa leivän, mutta sen jälkeen soronoo. Muuli ei tunnu panikoituvan kuitenkaan. Ratsastuksessakin Muuli on edelleen alussa testannut että onko pakko kuunnella ja voiko kuitenkin mennä miten haluaa. Onneksi selässä on Sanna, joka ei todellakaan anna Muulille sellaisia mahdollisuuksia. Ja kun Muulille pari kertaa muistuttaa ettei kannata tehdä omia kuvioita, on se kiltti. Varsinkin kotimatkalla se on kiltti ja rauhallinen, onneksi.

Juteltiin myös Muulin jatkokoulutuksesta, koska Sanna arveli, ettei ryöstämistä välttämättä saa siitä koskaan pois, mutta Muulia on vain opeteltava lukemaan ja ennakoimaan tilanteet. Pääsääntöisesti Muuli toimii ja menee hyvin, mutta sen oma tahto on niin kovin vahva. Sovittiin, että Muuli on vähän vähemmällä liikutuksella kesäkuun (ja halvemalla kuukausimaksulla) ja heinäkuun alussahan haen sen kotiin. Silloin alkaa kesälomani ja ehdin hyvin ratsastaa Muulilla joka päivä. Tulee se minuakin ihan varmasti testailemaan kotona ja saan ainakin alussa olla supernapakka sen kanssa. Onneksi se on yötäpäivää ulkona kesän ajan ja kumpa helle riittäisi heinäkuullekin, siitä on Muulin kanssa pelkästään etua.

Lue lisää

Muulin 17. ja 18. viikot koulutuksessa (karkailua, hieroja ja juoksutusta)

Oman elämän kiireistä johtuen niputin Muulin kaksi koulutusviikkoa samaan. Palaan normaalirytmiin heti tästä viikosta lähtien. Kuten kerroin jo aiemmin, Muulin hakupäivä on sovittu, se palaa etelään heinäkuun alussa. Käyn sitä tässä välissä kerran katsomassa, kesäkuun alussa ja vietän Sannan luona muutaman päivän silloin, kun haen sen. Huom, minä, ajan pikku-een vielä ennen heinäkuuta.

Viikolla 17 Muulin kalenteri näytti tältä:

Maanantai VP.
Tiistai VP.
Keskiviikkona kentällä hommia, voltteja ja taivuttelua käynnissä. Selkäännousussa oli jännittynyt, muuten ok.
Torstaina kentällä alkuun käyntiharjoituksia, taivutuksia jne ja Muuli olikin ollut parempi kuin edellispäivänä. Kentän jälkeen Sanna suuntasi Muulilla maastoon ja se meni ok paitsi pelästyessään vierestä lentoon lähteviä sorsia, jolloin Muuli oli näyttänyt köyrypukkilaukkaa. Maastoreissun kääntöpaikalla Muuli ei olisi halunnut lähteä takaisin kotiin päin.
Perjantaina kentällä vielä käyntijuttuja, taivutuksia, väistöjä ja voltteja. Oli kytännyt lehmiä. Sen jälkeen vielä maastoon ja Sanna kävi kahlaamassa metsäautotiellä. Muuli oli mennyt hienosti!
Lauantaina VP.
Sunnuntaina VP.

Perjantailta Sanna lähetti kuvan ja pari videota.

Viikolla 18 Muulin tallivihko näytti seuraavanlaiselta:

Maanantaina Sanna juoksutti ja ratsasti Muulilla, samoja juttuja kuin edellisviikolla. Muuli oli kytännyt tosi paljon kentän toista päätyä. Paljon ravivoltteja ja pehmeyden hakemista, Muuli oli jopa hionnut kevyesti.
Tiistaina Muuli sai juoksutusta pelkopäädyssä, oikea puoli oli jäykempi. Selkäännousussa oli kännittynyt ja jännittyi välillä muutenkin. Sanna kävi Muulilla maastossa samalla metsäautotiellä ja ravasikin. Homma oli mennyt hyvin, paitsi että Muuli ei suostunut pysähtymään kun Sanna oli kääntämässä sitä takaisin kotiin päin. Myöhemmin tiistaina Muuli oli karannut tarhasta, siitä video alla.
Keskiviikkona hieroja kävi hieromassa Muulinkin.
Torstaina Sanna ratsasti kentällä. Käynnissä ok, ravi aluksi ok kunnes Muuli alkoi kyttäyllä samaa kentän päätyä. Selkäännousussa oli ongelmia. Muuli oli ollut todella jäykkä, eikä halunnut myödätä oikealle puolelle.
Perjantaina VP.
Lauantaina olikin juoksutuspäivä ja suussa kolmipalakuolain, Turtle Top with Flex, jonka pitäisi suunmittauksenkin mukaan Muulille soveltua. Sanna käytti apuna avo-ohjiaan kiristäen sisäohjaa sen verran, että Muulille tuli kuolaimeen painetta.
Sunnuntaina juoksutus jatkui samaan tapaan ja Muuli tajusikin homman idean edellispäivää paremmin. Näistä on video alempana postauksessa.

Alla on pari yhdistettyä klippiä siitä, mitä tapahtuu muuleille, jotka karkaavat mutatarhoista.


Muulin tarha on tallin kuivin, mutta kun Sannan toinen hevonen sai rivin, ylennettiin se kuivaan tarhaan ja Muuli pääsi takaisin Dancerin kanssa, mutta mutatarhaan. Muuli ei ole Suomessa koskaan mutatarhassa ollutkaan, ensin Tukkilassa se asusti isossa pihattotarhassa, jossa oli aina myös kuivia kohtia ja meillä kotitallilla on hyvät hiekkatarhat, jotka upottavat korkeintaan puoleen kavioon. Muta ei todellakaan ole Muulin mieleen.

Se kuulemma päivystää tarhan kuivassa osassa eikä edes tule syömään, jos heinät ovat muta-alueella. No omia valintoja. Onneksi aurinko alkoi nyt paistaa Sonkajärvelläkin ja Muuli pääseekin metsätarhan puolelle.

Hieroja, Hanna Lappalainen, ei löytänyt Muulista mitään sen suurempia jumeja. Jotain häikkää oli lavan alueella molemminpuolin ja lantiossa vasemmalla puolella. Selässä ei ollut mitään.

Muuli sai viikonloppuna kuolaimet suuhunsa ekaa kertaa Sannalla ollessaan. Bosal on hyvä kapine mutta... jos Muuli ihan kunnolla vänkää vastaan, rikkoo bosal sen ihon leuan alta. Ja kun iho on rikki, ei Muuli todellakaan taivu.

Olen itsekin saanut ihon rikki samasta paikasta montakin kertaa ihan tavallisella turparemmillä. Kerran huomasin messujen jälkeen, kuinka nahka oli jäänyt turpikseen kiinni. Olin palkannut Muulia tietenkin runsaasti kauralla ja sitä syödessään sen leuka oli hankaantunut rikki turpista vasten. Turpis oli vain näön vuoksi ja se oli niin löysällä kuin mahdollista, silti näin pääsi käymään. Muulilla ei tietenkään ratsastettu eikä kuolaimiin kohdistunut juurikaan painetta Muulia taluttaessa. Iho leuan alla vain tuntuu olevan tosi herkkä.

Kuolaimilla pystyy hienosäätämään paremmin ja Sanna otti vanhat hevosenkoulutusoppinsa käyttöön Muulin taivuttelun suhteen. Itse olen Vepsän ohjeistamana tehnyt samaa jo aiemmin, mutta en niin kovin paljon enkä systemaattisesti. Ja toki pelkäsin silloinkin koko ajan isoa paskamyrskyä, mitä ei ihme ja kumma koskaan tullut.

Sannan kanssa ollaankin jännitetty että milloin sitä shitiä oikein alkaa tippua. No nyt viimeistään pitäisi tulla, koska naruriimusta ei pitäisi juoksuttaa, apuohjia ei pitäisi olla ja ympyrällä liikkuminen on muulille erittäin epäluonnollista ja sen jalat menevät rikki ennemmin tai myöhemmin. Mainittakoot juoksutuspäivistä, että kestoltaan ne ovat olleet noin 30 minuuttia ja suuntaa on vaihdettu välillä.

Kukkahihhuleille tiedoksi, olisin Muulin enemmän kuin mielelläni vapauttanut luontoon jo monta kertaa mutta kun sekin on Suomessa eläinrääkkäystä!

Kentällä on porttikin nykyään! Ei lähde Muuli kylille huitelemaan.

Muulin tarhan juoma-astia sijaitsee muta-alueella, Muuli EI voi juoda sieltä.

Sanna kokeili garrochaa Muuliin, ainakaan maastakäsin ei ollut mitään reaktiota. Jännä nähdä miten selästä.

Lue lisää

Kyntöruunauksen lyhyt oppimäärä

Olen kertonut blogissani kuinka Muuli lähtee välillä käsistä. En jaksa mitenkään uskoa että se olisi ainut nuori hevoseläin, joka sellaista harrastaa. Harvemmin näistä kuitenkaan netissä huudellaan, mutta Muuliblogi on erilainen koska tämä sisältää vain ja ainoastaan tosielämän reflektointia.

Tarkennettakoon vielä että Muuli ei läheskään joka kerta lähde hanskasta ja koska tämä ei ole jokapäiväistä tai saata ulkopuolisia vaaraan, lasken käytöksen edelleen nuoreen ikään kuuluvaksi kokeiluksi.

Ryöstäminen ei ole mikään kiva juttu mutta se kuulunee jossain kohdaa jokaisen nuoren hevosenverson elämään. Joo tiedän, operantit kouluttajat eivät tähän törmää, mutta onneksi Muuliblogissa ei mitään sellaista olekaan. Ryöstämiseen ei voi välttämättä varautua mitenkään ja tilanteet tapahtuvat juuri silloin kun otat Instagramiin videota superhyvin menneestä juoksutuksesta.

Jos tilanne iskee akuutisti päälle, tulee tässä postauksessa vinkkejä kaikille nykyisille ja tuleville kyntöruunille. Tehtävästä löytää itsensä yleensä yllättäen ja tahtomattaan.

Kaikki postauksen kuvat otti Emmi Jormanainen

Ennaltaehkäisy on varmasti olennaisin osa ryöstämisen ehkäisyssä. Omistajan on pyrittävä ennaltaehkäisemään kaikki tilanteet, joissa rykimistä voisi mahdollisesti tapahtua. Jos eläin siis juoksuttaessa lähtee laukassa käsistä, on vain oltava juoksuttamatta laukassa! Tai jos eläin sattuu pelkäämään jotain tiettyä kentän kulmaa, ei sinne pidä tarkoituksellisesti hakeutua! Vuoden päästä tilanne voi olla sellainen että hevonen liikkuu vain ja ainoastaan tarhan ja tallin väliä, tallinomistajan toimesta. Tämäkään ei välttämättä ole mikään huono ratkaisu.

Jos tilanne nyt kuitenkin kulminoituu ryöstämiseen kaikesta ehkäisystä huolimatta, on tässä kohtaa estettävä eläimen irti pääseminen. Eläin on pidettävä hallinnassa keinolla millä hyvänsä. Tässä kohtaa aletaan harjoittaa kyntöruunaamista.

Juoksuttaessa eläin tulee pitää koko ajan napakassa liinassa. Liinan tulee olla lähellä juoksuttajan vartaloa ja vielä niin, että toinen käsi pitää sen lantion takana. Jotta juoksuttaja voi toimia parhaalla mahdollisella tavalla ihmisankkurina, on opeteltava "power position". Siinä asennossa ihminen pystyy jarruttamaan villiintyneen eläimen pakohaluja parhaalla mahdollisella tavalla. Power position toimii niin, että polvet ovat koukussa, painopiste on alhaalla ja liina tulee lantion takaa. Kädet ovat mahdollisimman lähellä kehoa. Jos kädet nimittäin pääsevät eteen, on peli menetetty.

Ellei juoksuttaja ole oikein kova sissi ja valmis heittäytymään mukaan.

Eläimelle voi opettaa jonkin merkin tai sanan, jolla se pysähtyy tilanteessa kuin tilanteessa koska se tietää saavansa siitä ruhtinaallisen ekstrahyvän palkinnon. Tätä voi kuitenkin käyttää vain ultimaattisessa hätätilanteessa satunnaisesti, sillä eihän kukaan halua että eläin oppii ensin riuhtomaan, sitten saamaan pysäytyskomennon ja tämän jälkeen herkkupalkinnon. Luulen että jopa hevosen on mahdollista oppia tapahtumaketju sadan toiston jälkeen kun muuli oppii kahdesta kerrasta.

Power position

Erilaisia juoksutussysteemejä voi käyttää ennaltaehkäisyyn, tai ehkä enemmänkin hidastamiseen, sillä vain hobblesit, eli jalkakahleet, estävät pakoyritykset tykkänään. Harmi vain että hobblesit estävät käytännössä myös juoksuttamisen. Eläinsuojelulaissa niiden käyttö on hyvin pitkälti kieletty. Olen käynyt erilaisia juoksutushommia läpi vanhemmassa postauksessani "näin monella eri tavalla voit juoksuttaa väärin". Jokuhan sen juoksutusavun aina tyrmää, joten sitä kannattaa käytellä vain pimeässä pieton alla ettei kukaan näe.

Ihmisen oma power position ei läheskään aina riitä hidastamaan eläintä. Jos eläin on kova taistelemaan, kurkkaa inspiraatiota tästä videosta. Siinä pyörötarhan keskelle on lyöty tolppa, jonka kautta liina kulkee. Vain muulinkouluttajan mieleen voi tulla tuollainen idea, eikä ollenkaan huono sellainen.

Muita kyseenalaisia mutta kokeilemisen arvoisia juttuja on veneen ankkurin tai jonkin muun painavan esineen sitominen liinan toiseen päähän. Kun eläin lähtee lapasesta, niin raahatkoot suullaan ankkuria mukanaan.

Kaikista ennakoinneista huolimatta eläin saattaa kuitenkin päästä rykimään karkuun useiden metrien ajan. Tässä kohtaa on heittäydyttävä peliin ihan jokaisella solullaan ja toimittava itse ankkurina. Jos tilanne pääsi näin pitkälle, kannattaa muistaa riisuutua tallivaatteistaan pihalla, sillä niiden mukana voi olla useampi kilo hiekkaa.

Jos eläin näistä kaikista ohjeista ja varotoimenpiteistä huolimatta pääsee juoksemaan valtoimenaan, on ystävällistä tuoda tallille kakkua* tai pullaa. Tämä lasketaan nimittäin putoamisen kanssa samaan kategoriaan.

Ja kun olet siinä tilanteessa etkä muista näistä ohjeista mitään, muista edes nämä:

1. pidä kiinni
2. älä laske irti

Voittajafiilis, vaikka vaatteet täynnä hiekkaa ovatkin.

Lue lisää

Muuliwayta kehittämässä: Liinatyöskentely

Päivintalli on tuusulalainen hyvän mielen talli, joka on erikoistunut maastakäsittelyyn ja luonnollisen hevostaidon opettamiseen. Tallilla järjestetään myös lyhyempiä ja pidempiä kursseja ja hollantilainen Piet Nibbelink on myös kurssittanut tallilla monta kertaa. Eilen tallilla tarjoiltiin opetusta maastakäsittelyyn ja erityisesti liinatyöskentelyyn ja juoksutukseen hevosen kanssa. Ilmoittauduin tietenkin mukaan.

En ollut käynyt tallilla koskaan aiemmin, mutta vastaanotto oli heti pihaan ajaessa erittäin lämmin. Harvoin tallilla näytetään mihin voi parkkeerata auton ja tallien pihat ovat usein sellaisia, ettei niihin montaa autoa edes mahdu, ainakaan jos liikennettä ei ohjaa kukaan. Tallin isäntä viittoi minut ruutuun ja Päivi tervehti minua lämpimällä kädenpuristuksella kahvipöydän äärellä.

Kerroin, että olen osallistumassa muulini kanssa Pietin kurssille ja Päivi kertoi että Piet on yksi hänen opettajistaan. Odotinkin innolla mitä tuleman pitää, koska haluan tietenkin valmistautua mahdollisimman hyvin Riihimäen kurssia varten, jolloin voin oppia mahdollisimman paljon uutta.

Meitä osallistujia oli kuusi ja kurssi järjestettiin yhdessä Keravan opiston kanssa. On todella mukavaa kuinka kansanopiston kurssit eivät enää olekaan pelkkää pitsinnypläystä ja hassuhattujen huovuttamista, vaan myös muualla tapahtuvia lyhyitä kursseja. Keravan opisto järjesti vuosi-pari sitten myös hevosvalokuvauskurssin, jolle en tosin pystynyt osallistumaan. Hienoa edistystä kaiken kaikkiaan!

Tällä kertaa postauksen kuvat ovat valitettavasti kännykkälaatua. Rajasin ja käsittelin nämä kuitenkin parhaan taitoni mukaan Photoshopissa.

Pakollisen esittäytymiskierroksen jälkeen Päivi kertoi ajatuksiaan sekä luonnollisesta hevostaidosta, hevosen pidosta, maastakäsittelystä ja itse juoksutuksesta. Hän ei ajattele juoksutuksen olevan ratsastuksen "korvaavaa" hikiliikuntaa, jota tehdään siksi kun ei ehditä tai jakseta satuloida. Ei ole mitään järkeä juoksuttaa hevosta kierrostolkulla ravissa ja laukassa ympyrää vain siksi, että se liikkuisi vain liikkumisen takia, vaan tekemisen pitää olla laadukasta.

"Mielummin 10 metriä laadukasta ja oikein päin ravattua ravia kuin 100 metriä pää asettuneena ulos", Päivi kertoi.

Hevoset tarhaavat tallilla isoissa tarhoissa porukoissa. Oli rauhoittavaa seurata päivänokosia ottavia hevosia viereisessä tarhassa teoriaa kuunnellen. Hevoset tekivät juuri kuten kuuluukin, hamuilivat heiniä, piehtaroivat, jäivät makaamaan ja liikuttelivat toisiaan. Vapaata heinää tallilla ei ole, mutta runsaasti ruokintakertoja. Hevosenkäsittelyyn Päivi antoi seuraavan vinkin;

"Kun haette hevosen tarhasta, te viette siltä jotain pois kun se joutuu poistumaan mukavuusalueeltaan ja kaverit jää sinne. Sensijaan että puomilla koko ajan hevoselle sanotaan "ei, ei, ei" kun se liikkuu tai pyörii, kannattaa antaa sille tuppo heinää. Se korvaa sitä menetystä kun kaverit jäi taakse ja on hyvä antaa heinää muutenkin ennen kuin alkaa niin sanotusti hommiin jottei vatsahapot polttele mahaa."

Varusteina Päivi käyttää ihan tavallista riimua. Ei siis naruriimua, vaan normaalia nylonriimua. Liinan hän kiinnittää aina riimun sivulle, jotta mahdollinen veto tulee oikein ja samalla hevonen oppii ohjasapuja, koska ohjakin olisi kiinni sivulla eikä riimun alla. Toki tämä vaatii sen, että naru vaihdetaan aina toiselle puolelle eikä suuntaa voi vaihtaa vain peruuttamalla ja hevosen lähettämisellä uuteen suuntaan.

"Suunnanvaihtoja juoksutuksessa teen sitten paljon freenä, eli kun hevonen on vapaana niin niitä saa helposti tehtyä", hän kertoo. Freenä tekeminen on siis vapaana olevan hevosen kanssa tekemistä.

Liina on kiinni riimun sivurenkaassa.

Kuolaimista juoksuttamista Päivi ei suositellut, koska ei halua missään tilanteessa aiheuttaa kivun tunnetta hevosen suuhun. Tietenkään juoksutuksessa ei ole koskaan tarkoituksena tuottaa kipua, mutta jos jotain tapahtuu, hevonen ottaa lähdöt, ihminen vetää vastaan ja hevonen tuntee kipua. Hevosella puskee pakoreaktio päälle ja jos samaan aikaan se tunteekin kovaa kipua suussaan, on pakoreaktio ensi kerralla vielä herkemmässä.

Sivuohjiakaan Päivi ei käytä ja kertoi tuoreesta tutkimuksesta jossa hevosen selän liikkuvutta oli tutkittu juoksuttaessa erilaisilla apuvälineillä. Pelkästä riimusta juoksuttaessa hevonen oli käyttänyt selkäänsä eniten ja kun hevoseen lisättiin apuohjia ja juoksutussysteemeitä, oli selän käyttö huomattavasti heikompaa.

Hevosia koulutetaan vahvisteilla. "Käytän sekä positiivista että negatiivista vahvistetta tai tuplavahvistetta. Rankaisuun en usko ollenkaan", Päivi kertoi. Hän käyttää palkintoina porkkananpaloja, mutta ei samassa laajuudessa kuin naksutinkouluttaja käyttäisi (palkinto viiden sekunnin välein). Toki käytännön harjoituksissa käyttämämme hevonen, Arda, oli kokenut näissä hommissa, joten ei ole mitään syytäkään palkita sitä kaikista oikein menneistä asioista.

Käytännön osuus alkoi ihmiskokeilla. Ensin rentoutimme itsemme, sillä jännittyneellä keholla emme voi kommunikoida hevosen kanssa kovin hyvin. Tämän jälkeen Päivi muodosti meistä kolmen ihmisen "hevosia" ja jokainen juoksutti "hevosta" käynnissä.

"Kuvitellaan hevosen painopiste rantapallon kokoiseksi. Jos sitä tuuppaa takaa, se lähtee eteen ja jos sitä tuuppaa takaviistosta, se lähtee kohtisuoraan pois päin ihmisestä". Harjoituksen tarkoituksena oli ohjailla ihmisjonoa sen painopisteestä, eli keskimmäiseen ihmiseen keskittyen. Jos raipalla huiski viimeistä ihmistä, lähti peräpää väistämään ja jos ensimmäistä, siirtyi etuosa kauemmas.

Päivi demosi juoksutusta Ardan kanssa ennen kuin meidät päästettiin puikkoihin. Ihmiskokeiden aikana keskustelimme siitä, kuinka (osan) meidän mielestä juoksuttaja oli todella takaviistossa "hevoseen" nähden kun osa meistä (mm. minä) on tottunut seisomaan juoksutuksessa enemmän hevosen kyljen kohdalla. Toki kyljen kohdalta on lyhyt matka siihen että hevosen etuosaan luodaan vahingossa tai tarkoituksella energiaa (painetta) ja se pysähtyy. Päivi ohjeisti tekemään pysäytyksenkin omaa energiaansa vähentämällä, ei blokkaamalla hevosta edestä.

Yhdessä kohtaa Arda lähti pysähdyksen ja palkitsemishetken jälkeen itse kävelemään ja Päivi lähti sen mukaan ja kertoi että tämä on tätä yhdessä tekemistä. "Hevoset laumassakin lukevat koko ajan toisiaan, eli kun toinen tulee lähemmäs, toinen siirtyy hieman kauemmas ja toisin päin", hän kertoi aiemmin. Kysyin että miten pitäisi reagoida siihen, jos hevonen käynti-ravi -siirtymisissä ennakoi ja nostaa itse ravin.

"Se riippuu hevosesta. Arda on sellainen että vauhtia on helposti liikaa joten palkitsen sitä erityisesti kun se pysähtyy ja rauhoittuu, vaikka se tekisi sen omatoimisesti. Jos hevonen taas on laiskempi, kiitän sitä liikkumisesta. Eli riippuu täysin hevosesta ja pitää palkita niistä asioista, jotka ovat hevoselle hankalia mutta toivottuja", hän vastasi.

Muulihan saattaa nostaa ravin hyvinkin pienestä vihjeestä tai kokonaan ilman vihjettä. Jos nosto on hallittu ja ravi on hyvää, annan sen mennä ja siirrän hetken päästä käyntiin. En kuitenkaan ole koskaan kehunut ravinostoista, jotka tapahtuvat ilman pyyntöä, mutta en tee niistä mitään numeroakaan.

"Ja muistakaa, että jos joku ei toimi, niin pysähtykää, hengittäkää rauhallisesti ja aloittakaa uudestaan", Päivi lohdutti.

Päivi juoksuttaa hevosta ravissa vain hyvin isolla ympyrällä eikä mielellään laukkuuta hevosta liinassa ollenkaan laukannostoja lukuunottamatta. Ympyrällä liikkuminen tuottaa hevosen jaloille ja jänteille hyvin paljon rasitusta ja sitä tulisi tietenkin välttää jos haluaa että hevonen on terve vielä vanhanakin. Päivi käytti tästä sanaa kiertovääntö.

Ardaa ei ole laukkuutettu liinassa, joten Päivi näytti miten on opettanut sille nostoja vapaana kentällä. Arda otti ensimmäisestä suorituksesta kuitenkin niin paljon kipinää ja tarjosi spurtteja muutenkin, joten harjoitusta ei voinut jatkaa. Tämän nappasin heti omaan työkalupakkiini, eli Muuli saakin opetella hallittuja laukannostoja ihan tarhassa ja vapaana.

Jokainen meistä sai kokeilla juoksuttamista Päivin hyvässä ohjauksessa. En voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen että Päivi ei käyttänyt hanskoja ja meistä vain kaksi veti ne käteen. Toivottavasti sitä ei ajateltu epäluottamuslauseena hevosta kohtaan kun en koskaan juoksuta, enkä mielelläni edes taluta, ilman hanskoja.

Kurssilainen juoksuttaa, Päivi neuvoo.

Kerroin tekeväni Muulin kanssa paljon suoria linjoja ja lähettämistä eri asioiden yli. Kokeilin tätä myös Ardan kanssa, eli etenimme suoraan ja teimme käännöksiä ja ympyröitä. Muulia en ole oikeastaan koskaan "joutunut" ohjaamaan raipan kanssa kulkemaan suoraan, vaan se jotenkin tajuaa sen hyvin. Ardaa sen sijaan hieman ohjasin lavasta suoraan kun se meinasi lähteä ympyrälle ympärilleni.

Raviin siirtymisessä käytin reilusti enemmän energiaa kuin olisi tarvinnut. Se ei ensimmäisestä vihjeestä siirtynyt raviin, joten lisäsin "hieman" energiaa ja se lähti. En tarkoita että pois käsistä, mutta turhan reippaaseen ja nopeatempoiseen raviin. Sen siirtäminen käyntiin kesti kaksi kierrosta.

Käyntiin siirtymisen Päivi ohjeistaa tekemään poistamalla oma energia, eli puhaltamalla ilmat ulos, hartiat rennoiksi ja alas ja mahdollisesti kyyristyminen. Tällöin ihminen muuttuu hevosen silmissä hyvin epäenergiseksi ja hevonen uskaltaa rentoutua ja hiljentää.

Koska Ardan ongelma oli aiemmin ollut se, ettei se malta seisoa rentona paikoillaan, pääsimme kaikki myös palkitsemaan sitä siitä. Päivi ohjeisti viemään porkkanan hevosen luo, ei niin että hevonen kutsutaan luokse ja palkitaan siitä. Kuten me kaikki tiedämme, hevonen oppii yhdistämään palkinnon siihen asiaan, mitä se teki juuri ennen palkintoa. Ardan tapauksessa seisomisesta paikoillaan rauhallisesti.

Lopussa keskustelimme päivän aikan heränneistä ajatuksista. Kerroin että Päivin neuvoma tapa olikin aika suurilta osin sitä, mitä olen toteuttanut Muulin kanssa ja sain neuvoksi miettiä omaa energiankäyttöäni, etten kuitenkin anna sitä liikaa vaikka luulen että Muuli tarvitsee jossain kohtaa aika paljon painetta. Muuli toimii välillä todella pienillä merkeillä, eli nostaa ravin siitä, että otan itse paremman ryhdin ja siirtyy käyntiin kun hengittäessäni pitkään ulos. Joskus taas saan nostaa raippakäden korkealle ilmaan ja heiluttamaan raippaa ja Muuli siirtyy laiskan näköisesti hitaaseen raviin.

Laukan suhteen (kuten kerroin edellisessä postauksessa) Muuli on vielä täysin vaiheessa ja menee luultavasti pakoreaktiomoodiin. Kunhan laidunkausi pääsee hevosten osalta alkamaan, on tallilla monta käyttökelpoista tyhjää tarhaa hallittujen laukannostojen opettamiseen, vapaana.

Askellajien laadukkuuteen kannattaa kiinnittää huomiota. Käynnistä kannattaa aloittaa ja pitää se reippaana ja yliastuvana, koska kuten Päivi alussa totesi, on parempi mennä laadukkaasti vähän matkaa kuin huonosti monta kerrosta. Haluamme kuitenkin kaikella käsittelyllä treenata hevosta kohti sen tulevaa, tässä tapauksessa ratsun, uraa.

Keskustelimme myös liinan käsittelystä. Moni oli traumatisoitunut siitä, kuinka on neuvottu ettei liina saa hipaistakaan kentän pohjaa ja itse olen siinä käsityksessä että kun oikeasti juoksutetaan laadukkaasi, on liinan oltava koko ajan tuntumalla eikä se saa roikkua löysänä, vaikkei kentän pohjassa saakka roikkuisikaan. Muulin kanssa on parempi pitää liina, ei nyt kireällä, mutta ainakin melkein tuntumalla, jolloin sen tekemisiin on nopeampaa reagoida.

Teen usein sen virheen, että sen sijaan että ohjaisin Muulia lavasta kauemmas minusta, kelaan liinaa lyhyemmäksi ja pidemmäksi ja Muuli meneekin oikeastaan soikion muotoisella radalla.

Juoksutusasiat kuumentavat tunteita kyllä aina. Teet miten vain, aina se on jonkun mielestä väärin, tehotonta tai hevosta rikkovaa toimintaa. En itsekään näe juoksutusta pöllöenergian purkajana, vaan hyvä tapa harjoitella juuri ihmisen ja muulin välistä kommunikaatiota. Tavoitteenani on aina välillä tehdä harjoituksia myös vapaana olevan muulin kanssa.

Pakollinen juoksutuskuva Muulin kanssa. Kuva: Aino Holmberg

Lue lisää

Niin että laukataanko me liinassa, Muuli?

Kaikki lukijanihan tietävät että Muuli saattaa ottaa hatkat kun sitä huvittaa (tai siis ei huvita) tai pelottaa. Erityisesti kentällä työskennellessä pidän portit visusti kiinni ja silti se on päässyt karkaamaan sieltä. Olen kertonut blogissani kuinka se on hypännyt muina muuleina aidan yli ja juossut tarhojen väliin.

"My mule bolts, what to do?" on melko yleinen keskustelunaloitus muuliryhmissä Facebookissa. Muutkin muulit lähtevät siis helposti lapasesta ja kaikenlaisia ohjeita on tarjolla. On naruriimua alhaalla turvalla, on kovaa kuolainta ja kaikenlaista härpäkettä. Yhteistä ohjeille on se, että muulit ovat herkempiä turvastaan kuin suustaan, joten jos muulissa on hallintaongelmia, pitäisi sille laittaa rautaa suun sijaan turvalle. En enää ihmettele miten esimerkiksi Espanjassa kaikkien muulien turvat ovat auki piikkisen serratonin ansiosta..

Kun muuli on "bolted", eli ryöstänyt irti käsistä, olen tietenkin aina hakenut sen takaisin hommiin, mutta onhan se tietenkin saanut pienen lepohetken siinä välissä kun olen kirosanoja sadatellen kävellyt sen luokse. Olen kertonut blogissa että Muuli on aina pelästynyt jotain. Nykyään enää harvemmin minua tai liikkeitäni vaan jotain ulkopuolista asiaa. Että sillä on ollut aina syy toimintaansa (eläimellä onkin aina syy toimintaansa, eihän niiden touhussa muuten olisi mitään järkeä).

Vastaus otsikon kysymykseen: Hell no. (T. Muuli)

No nyt on pakko sanoa että en ei todellakaan ole aina mitään syytä. Ei ole mitään syytä että ensin mennään nätisti kavaletin ja pehmopuomien yli, kuten allaolevalla videolla, ja sitten kabuum, lähdetään lapasesta ilman mitään näkyvää syytä. Tai mistä mä oikeasti tiedän jos sillä on vaikka aivokasvain tai toinen silmä on sokea, mutta ei nyt vielä mennä niihin.


Tein yksi päivä testin. Vein Muulin laitumelle ja lähetin sitä itseni ja pelottavan vesikuution välistä. Se suhautti meidän välistämme aika kovaa, mutta pysähtyi heti kun naru loppui. Se ei siis lähtenyt hanskasta siksi että tilanne oli pelottava. Tätä on toki tapahtunut ennenkin, eli Muuli on oikeasti pelännyt jotain eikä ole lähtenyt lapasesta.

Tässä kohtaa eläinten käytösneuvojat kokevat palavaa tarvetta naputella vastine kommenttiboksiin. Kyllä, olen hyvin tietoinen siitä että hevoset eivät feikkipelkää koskaan. Mutta sen verran tunnen jo Muulia että näen siitä milloin se lähtee häntä koipien välissä peläten pois ja milloin se riehakkaasti nakkelee päätään ja lähtee. Se nimittäin tanssahtelee innokkaasti vieressä joskus taluttaessakin, erityisesti maastossa. Olen noissa tilanteissa jättänyt sen käytöksen kokonaan huomioimatta. Hyvin pitkään olin kuitenkin sitä mieltä että Muuli nimenomaan pelkää ja olen epäonnistunut sen kanssa, koska se ei pidä minua luotettavana tyyppinä, jonka kanssa ei tarvitse pelätä.

Toki olen myös epäonnistunut, monissakin asioissa tässä elämässä. Mutta ne kerrat ovat laskettavissa yhden käden sormilla, jolloin olen oikeasti raivostunut tuolle tulevalle kylmäsavuleikkeleelle. Siinäkin on viisi kertaa liikaa.

Kuten kerroin meidän tämän vuoden tavoitteissa, olisi yksi tavoite saada Muulille kolmaskin askellaji käyttöön juoksutuksessa. Eli llllllaukka!

Ei mennä laukkaan vielä, kokosin tähän seuraavaksi tapahtumia, jotka johtivat laukan opetukseen.

Muuli nimittäin teki oikein hienon tempun viime viikolla. Juoksuttelin sitä kaikessa rauhassa sen kavaletin (sama, joka näkyi alun videossa) yli kunnes se lähti. Hain takaisin, lähti saman tien uudestaan. Ajattelin että juokse sinä humma, sinä kapinen ja tumma. No sehän juoksi. Meni niin etevästi että hyppäsi kentän takaportin yli vapauteen. Ajattelin ettei se uskalla ylittää siltaa ja se kääntyikin takaisin. Odotin käsi ojossa että se tulisi ottamaan kauraa. Voin kertoa ettei se tullut.

Kävin noukkimassa sen, kunhan olin ensin lähestynyt sitä rauhallisesti aiheuttamatta enempää ylimääräisiä reaktioita. Se oli tuossa kohtaa melkein naapurin pihalla, onneksi vain melkein.

Sanomattakin oli selvää että mun peli oli nyt menetetty. Muuli 2 - Kaisa 0. Tallinomistaja odotteli meitä ja käski antaa hanskat. Hän otti Muulin ja minä jäin portille vahtiin. Ja se taisteli. Muuli siis. Se keuli, pakitti, riehui ja yritti häipyä kaikin keinoin mutta meidän erittäin rutinoitunut tallinomistaja hanskasi sen. Myöhemmin tosin kertoi että haba meni ihan maitohapoille.

Muuli nojasi täysillä riimua vastaan, jolloin on melko mahdotonta kiittää sitä myötäämällä. Kun se lopulta alkoi myödätä ja sai kiitoksen, lopetettiin siihen.

Seuraavana päivänä tästä Muuli sai rautaa suuhun. Olen ollut liian laiska kun en ole jaksanut pukea kuolaimia koko keväänä. Laiskottelu loppui ja Muuli hommiin. Se pysyi hanskassa koko ajan. Tässä kohtaa muistin että piti treenata sitä laukkaa, joten tallinomistajalle veti taas hanskat kouraan ja otti Muulin haltuun.

Oli se melkoista taistelua kun Muuli nojasi täysillä liinaa vasten kuolain miten sattuu. Mutta sieltä tuli se laukka ja lopetettiin hyvään kohtaan kun se ei enää puskenut koko painollaan vastaan. Tämän postauksen kuvat ovat tuolta kerralta. Hedu 1 - Muuli 0.

Seuraavalla kerralla juoksutin tosi pikaisesti, tai no, menimme aika paljon suoria linjoja myös (ettei kukaan luule että juoksutan ympyrällä tunnin kerrallaan). Muulin varustin kuolainten lisäksi sivuohjilla, jotka askartelin gramaaneista ja juoksutusvyöstä. Muuli pysyi hanskassa vaikka ohjasin sen salakavalasti korotettujen ravipuomien yli ihan tuosta vain.

Tästä seuraavalla kerralla viritin gramaanit Meredith Hodgesin ohjeiden mukaan "elbow pull" apuohjiksi. Tässä kohtaa osa blogini lukijoista on silleen että "saatanan eläinrääkkääjä", mutta olen sen kaiken yläpuolella. Varsinkin kun ne olivat niin löysällä että Muuli olisi pystynyt melkein katsomaan yläkautta silmiin. Olethan muistanut lukea vanhemman postaukseni "Näin monella eri tavalla voit juoksuttaa väärin"?

Juoksuttelin siinä liina tuntumalla ja kaikki meni hyvin siihen saakka kun a) sotkeuduin jalastani liinaan b) Muuli ei pitänyt siitä ja poistui lähimpään kulmaan. Siitä sitten nousin perseeltäni ylös hiekkaa pudistellen ja tallinomistaja tuli jatkamaan harjoituksia.

Muuli nosti ensimmäisen laukan hyvin, niinkuin se olisi muistanut jotain viime kerrasta. Sen jälkeen homma meni taisteluksi kun Muuli oli päättänyt että kentän yksi kulma on sellainen, johon voi mennä syvälle sisälle ja jäädä sinne.

Kokeilimme kahta ohjaa, ei todellakaan. Tallinomistaja kynti jopa hetken hiekkaa selällään ennen kuin ymmärsi että Muuli vei samaan tapaan kuin Ranska Suomea aiemmin tällä viikolla.

Tähän asti olin laittanut liinan kiinni deltalla (ja ennenkuin kukaan ehdottaa omistamaani kapsonia niin ei, Muuli poistuu kapsoni päässään paikalta erittäin sujuvasti niin halutessaan), joten vaihdettiin liina vielä niin että se kulkee niskan takaa toisen puolen kuolaimeen. En ole harrastanut tätä siksi koska olen laiska. Delta on helppo kun ei tarvitse säätää liinaa uudestaan suunnanvaihdoissa.

Wuhuu!

Liinan uudelleensijoittelu tuntui auttavan, Muuli oli paremmin hanskassa ja meni vielä loppuun molemmat laukat. Tai ainakin vastalaukat. Laukka kuin laukka, kuka niitä laskee.

Jos jaksoit lukea sekavan postauksen tähän saakka, mietit varmaan ruudun takana että "noniin, tässä se nähtiin, kun taito loppuu niin väkivalta alkaa". Puolustaudun sanomalla että mitään taitoahan ei missään vaiheessa ole edes ollut, joten on mahdotonta että olematon olisi loppunut.

Ja saatiinhan sieltä ne ensimmäiset laukat. Minä en sitä tosin ajatellut laukkuuttaa ennenkuin tallinomistaja on saanut sen hanskattua riittävän monta kertaa. Myös Muulin toinen omistaja, eli mieheni, saa kouluttautua kyntöruunaksi.

Tallinomistaja lohdutti lopuksi että kyllä siitä vielä oiva peli tulee, se on vain vähän erilainen kuin hevoset. Sellainen erilainen oppija.

Kirjoitin tämän postauksen jo eilen melkein valmiiksi. Tänään osallistuin parin tunnin kurssille, jonka aiheena oli liinatyöskentely. Tässä postauksessa kuvattu toiminta sotii melko pahasti sitä vastaan, mitä tänään opin. Mutta sensijaan, että olisin jättänyt tämän julkaisematta, tulee tämä ulos kuten ajattelinkin. Kurssin postauksen saan huomenna ulos.

Lue lisää

Pikatreeni kentällä

Minä käyn yleensä tallilla silleen ihan ajan kanssa, koska en halua kiirehtiä, kaikista vähiten tallilla. Olen juuri sellainen tallihengari, joka on hoitanut muulinsa jo pari tuntia sitten mutta ei millään tajua lähteä kotiinsa.

Keskiviikkona jouduin kuitenkin tekemään poikkeuksen, sillä minun oli ehdittävä kotiin siivoamaan asuntomme ennenkuin mieheni palaisi lomareissulta. Olin siis elänyt useamman päivän ihan pellossa ja kämppä oli sen näköinenkin. Meidän taloudessamme mies on se, joka nillittää sotkuista.

Talliaikani oli siis hieman rajallinen. Muuli sai pikaisen harjauksen, se olikin piehtaroinut toisen puolensa saviseksi. Sen mielestä tarha alkaa siis olla tarpeeksi kuiva piehtaroimiseen, mutavelliin tämä ei todellakaan itseään dippaa.

Kentällä oli juuri tehty puomijumppaa pehmopuomeilla ja kavaletilla, joten sanoin että käytän niitä vielä Muulin kanssa ja siivoan pois. Päivän kruunasi vielä se, että sain kuvaajan, kiitos Aino!

Aloitin ensin kolmella pehmopuomilla, joiden yli muuli ravasi molempiin suuntiin.

Laitetaan kärkeen hyvä kuva houkuttelemaan lukijat postaukseen Facebookista. Kaikki kuvat otti Aino Holmberg.

Sen jälkeen siirryin kavaletille. Laskimme sen ensin toisesta päästä alas ja juoksutin Muulin käynnissä yli ensin ja sitten ravissa. Muuli sutaisi sen ohi vain kerran ja ylitti puomin mitään kyseenalaistamatta kaikki muut kerrat. Ja näitä kertoja oli aika monta.

Nostimme sen myös ylös ja tässäkin Muuli sai ensin mennä sen käynnissä. Muuten se hoiti homman hienosti kotiin, mutta takajaloilla se kaatoi esteen.

Ravissa ylitys sujui myös oikein hienosti vasempaan kierrokseen, oikeassa se teki ensinnäkin taas minimaalista ympyrää ja tiputti käyntiin juuri ennen estettä. Se ei kuitenkaan kysellyt yhtään että onko pakko, vaan korvat hörössä, pää alhaalla se suoritti esteen käynnissä. Eikai sille voinut olla vihainen?

Hups

Tämä ja kaksi seuraavaa kuvaa ovat samasta hypystä.

Viimeisenä tehtävänä meillä oli neljä pehmopuomia, joita ravautin molempiin suuntiin. Tällä kertaa molemmat ympyrät alkoivat pienentyä turhan paljon ja Muuli oli muutenkin etanamainen, joten odotin että sieltä tulee yksi reipas ylitus, palkitsin ja lopetin.

Naruriimu jäi tällä kertaa turhan alas. Sen ei kuuluisi olla näin alhaalla turvalla.

Tein videoklipeistä 59 sekunnin tehopätkän. Isoin hyppy on aivan videon lopussa, hidastuksien kera.

Tämä oli oikeastaan ensimmäinen kerta ikinä kun Muuli tuntui laiskalta. Sain pyöritellä narua ihan kunnolla jotta se reipastuisi ja se tiputti todella herkästi käyntiin. Sillä on alkanut kiima viimeksi 13.2., joten arvelin että jotain sellaista voisi taas olla tulossa. Muuli ei kuitenkaan ollut tippaakaan kiukkuinen vaan sen kanssa oli todella mukavaa työskennellä!

Tai ehkä se aikuistuu ja on ymmärtänyt sen, millaisiksi muulit aina mielletään.

Kerättiin puomit Muulin kanssa pois

Otin tuoreen rakennekuvan mörssärimuulista. 19.4.2017

Ja tässä vuoden takaa eli 20.4.2016 Kuva: Jessica Ruponen - Villitti Jos haluat katsoa muut kuvat vuoden takaa, niin ne löytyvät tästä postauksesta.

Lue lisää