maanantai 30. syyskuuta 2019

Muulimenot syyskuussa 2019

Menot

Syyskuun tallivuokra 400e
Diamond Wool pad 169e
Paketti kertakäyttöhanskoja 3e

YHTEENSÄ 572e

Tulot
-

YHTEENSÄ -572e
Uusi padi neitsytmatkallaan. Istuu todella kivasti satulan alle!

Lue lisää

torstai 19. syyskuuta 2019

Otimme kouluratsastuksessa kaikki vaihteet käyttöön: laukkaa ekaa kertaa kunnolla kentällä!

Kaikki kuvat otti Reetta Ollila (tsekkaa blogi Ponipäiväkirja), kiitos!
Olemme Muulin kanssa laiskotelleet melkein koko kesän kouluratsastustuntien osalta. Jos karjakurssia ei lasketa, olin ollut edelliskerran tunnilla (estetunnilla) kesäkuun lopussa. Tämän jälkeen oli vain karjakurssi ja viimein pääsimme Saaran tunnille elokuun lopussa.

Kesä on mennyt enemmän ja vähemmän maastoillessa, ostinhan muulin itselleni nimenomaan maastoilutarkoituksiin. Kentällä olen kuitenkin vähän mennyt, joitakin kertoja ennen maastoonlähtöä olen ottanut tuntumaa kentällä ja pari kertaa nostin jopa laukan. Sen olen nostanut yhdestä tietystä kulmasta näin alkajaisiksi.

Elokuun lopussa meillä oli siis tunti viimeksi ja Reetta oli paikalla kuvaamassa. Mekkokuvat julkaisinkin jo aiemmin, mutta tuntivideon koostaminen tuotti minulle ja koneelle uskomattomia hankaluuksia, joten video ja tämä postaus valmistuivat vasta nyt. Kooste löytyy postauksen lopusta.
Meidän ratsastustuntimme kestävät edelleen vain puoli tuntia. En usko, että jaksaisin itse sen pidempään ja Muulin motivointi hankaloituu suuresti puolen tunnin jälkeen. Minulla ei myöskään ole tiukkoja deadlineja tai edes kovin kunnianhimoisia tavoitteita kouluratsastuksen suhteen, joten tällainen tuntitahti sopii meille hyvin. Toki nyt syksyn alkaessa ryhdistäydin ja tavoite on käydä tunnilla ihan normaalisti kerran viikossa.

Koska edellisestä Saaran tunnista oli tosi kauan aikaa, hän kyseli missä mennään ja kerroin ylpeänä että ollaan kuule ihan laukattu! Nehän piti sitten tietenkin näyttää, joten kun olin hetken kävellyt, siirryin raviin ja nostin molemmat laukat pari kertaa kumpaankin suuntaan.

Toisessa suunnassa jouduin Muulia jalalla patistamaan, kun se ei meinannut nostaa laukkaa ja sain pari askelta köyrypukkilaukkaa. Se saatiin onneksi kuviin!

Olen tässä vuoden aikana onnistunut onnekseni kasvattamaan itselleni munat, joten tuossa tilanteessa annoin vain pohjetta lisää, Muuli tokeni heti kohtauksestaan ja jatkoi laukalla kuten kuuluikin.




Laukkojen jälkeen (huom, menin kokonaisia ympyröitä ja pysäytin WHOA-sanaan) Saara antoi minulle korvanappiin ohjeita seuraavista liikkeistä. Ratsastin siis erilaisia tehtäviä, kuten kouluradalla käynnissä ja ravissa, koska emme muistaneet miten raviohjelma menee. Se oli hauskaa, kun en voinut valmistautua seuraavaan tehtävään kuin puolen suoran ajan.

Muuli oli mukava ratsastaa, sellainen ajeltava ja helposti eteenpäin liikkuva. Eikä se tosiaan kovinkaan paljon kyttäillyt pellon puoleista sivua tai kouluaitoja. Ehkä meillä  on siis toivoa, että pääsemme kouluaitojen sisään joskus.

Videon lopussa näkyy meidän etu- ja takaosankäännökset. Toinen sujuu, toinen hakee vielä ja paljon. Palkkasin Muulia aika paljon, koska olen huomannut sen todella kasvattavan sen motivaatiota ja omaa sisäistä yritteliäisyyttä, joten miksei. Eihän kauraa kouluradalla saa mättää suuhun, mutta ehkä sitten siinä vaiheessa riittää palkkaus radan jälkeen.

Olin suunnitellut meneväni Rakelle ratsastamana raviohjelman tämän viikon lauantaina, mutta viimeaikaisten elämänmuutosteni takia en ole ehtinyt ratsastaa Muulilla niin paljon, kun olisin halunnut, joten se saa nyt jäädä. Kisapäivät ovat myös aina todella jännittäviä minulle, enkä kaipaa nyt itselleni yhtään lisästressiä. Katsomme siis niitä koulukisoja joskus tulevaisuudessa, kun elämä on tasoittunut. Jos et tiedä mistä puhun, niin kirjoitin eroprosessistani tässä postauksessa.


Siviilielämässäni minulla menee kyllä oikein kivasti kaikesta huolimatta. Uusi asuntoni on karvaa vaille valmis, teimme siellä kaverini kanssa pienen pientä pintaremonttia ja tulos on upea! Sudin kuitenkin vielä hieman maalia, silitän ja ripustan verhot ja mietin taulujen paikan. Sen jälkeen esittelen asuntoni tietenkin myös täällä blogissa. Pätkiä siitä onkin jo Instastooreissa näkynyt.

Seuraava tavoite onkin sitten istua laukassa rennosti selässä, ettei tarvitse näin härskisti kääntää polvea ja jalkaterää ulos.






Lue lisää

perjantai 6. syyskuuta 2019

Hyvää suomenhevosen päivää! Myös minun menneisyydestäni löytyy sellaisia.

Vasemmalla Pokko 9v ja Kaisa 24v ja oikealla Pokko 18v ja Kaisa 33v
Kaiken takana on nainen, tai sitten suomenhevonen. En usko että kukaan suomalainen  hevosharrastaja on voinut täysin välttyä suokkikontakteilta, ovat ne kuitenkin sen verran yleisiä kaikissa piireissä.

Itsellänikin on muistoissa muutamakin kiva suomenhevonen, ensimmäinen, Poju, oli ex-ravuri, jota hoidin ja ratsastin naapuritallilla ollessani lukioikäinen. Poju oli jäätävän kokoinen verrattuna omaan ruotooni, mutta siellä kuulkaas mentiin välillä ihan hyvässä yhteisymmärryksessä. Toisina päivinä taas ei. Poju ei ollut kovin sopiva tunneille, joten sain liikuttaa sitä aika paljon.
Poju ja minä


Toinen mieleenjäänyt suomenhevonen on tamma Karo, joka oli naapurin hevonen, mutta joka oli meillä kotona kesälaitumella neljän kesän ajan. Ratsastin tammalla melkein joka päivä ja kolusimme kaikki lähialueen maastot läpi. Se oli muuten elämää se! Karo meni mistä vain, mutta tuntumalla sillä ei voinut ratsastaa tai se pukitteli. Jarrutusmatkat olivat tosi pitkiä, mutta kyllä se aina lopulta pysähtyikin.

Kolmas suokki on edellämainitun Karon varsa, Pokko (Jäävin Jekku), jonka osto tuli mahdolliseksi vuonna 2008. Pokko tuli minulle alunperin vain kesälaitumelle, mutta terveysongelmien takia sen omistaja päätyi lopettamaan sen. Sain ostaa Pokon yhdessä toisen henkilön kanssa sopuhintaan luvaten, että jollei siitä tule peliä, se menee monttuun.

Olin kypsässä 23-vuoden iässä ensimmäistä kertaa hevosenomistaja enkä ymmärtänyt edes panikoida. Olihan meillä kotosalla ollut hevosia tallipaikalla, täysihoidossa ja kesähevosina, joten miten tämä eroaisi niistä? Ei mitenkään.
Pokko 2009
Oma ratsastustaitoni oli tosin melko heikko vuosien puskailun takia, mutta aloimme Pokon kanssa käydä tunneilla kerran viikossa ja no, kai me edistyimmekin. Maastoon Pokolla oli asiaa vain kaverin kanssa ellei halunnut tehdä habatreeniä. Pokko ei nimittäin ollut yhtään sellainen ihmisen mieli, kuten emänsä Karo oli, vaan olisi mieluiten kääntynyt ja kirmannut takaisin kotitallille muiden hevosten luokse. En oikeastaan koskaan saanut siihen minkäänlaista "kontaktia". Se oli kyllä ihan normaali käsitellä ja hoitaa, mutta ihmisen perään se ei ollut pätkääkään. Siispä hoidin sen aina mahdollisimman nopeasti, liikutin ja palautin nopeasti tarhaan.

Tämä maastoilumahdottomuus rassasi minua tässä hevosessa eniten. Kuvittelin ostaneeni emänsä kopion, jolla voisi viilettää tukka putkella pitkin ohjin ympäri Haarajokea, mutta pettymys oli kova, kun hevosesta ei kolmessa vuodessa sellaista tullut. Muistan vain  yhden kerran, kun olin taistellut sen maastoon ja pystyin ratsastamaan kotiin pitkin ohjin rennolla hevosella. Näin jälkikäteen ajatellen Pokko taisi olla sellainen todella herkkä suomenhevonen, joka traumatisoitui pienistäkin muutoksista ympäristössään ja se heijastui sen käyttäytymiseen useamman tunnin ajan.
2008
Se myös veteli hyviä köyrypukkisarjoja kentällä kuullessaan kentän ulkopuolelta pelottavia ääniä. Ja jos oli satanut vettä, se panikoi kentällä seisovasta vedestä. Tuolloin head shaking syndrome oli melko uusi asia, mutta tälle olisi kannattanut kokeilla korvahuppuja. Lätäköistä se kyllä kulki sujuvasti yli, eli ongelma ei ollut kuten Muulilla, ettei olisi suostunut veteen astumaan.

Tallille meno oli minulle usein pakkopullaa. En nauttinut harrastuksesta ja hevonen tuntui vain taakalta. Onneksi se oli vain puoliksi minun, mutta silti tallikäynti kolmesti viikossa tuntui välillä ylivoimaiselta. Siihen vaikutti toki sekin, että Pokko asui itsehoitotallilla ja yleensä aina, kun kävin tallilla, oli vastuullani myös jokin tallivuoro. Lisäksi joka kerta oli siivottava karsina ja laitettava heinät ja ruuat valmiiksi.

Eikä kimppahevosen omistaminenkaan aina ollut helppoa.

Lopulta olin niin stressissä koko hevosharrastuksen takia, että keräsin kimpsuni ja luovuin puolikkaastani. En voinut puoleen vuoteen ajatellakaan hevosia eikä ratsastaminen kiinnostanut pätkääkään. Olo oli kuin vankilasta vapautumisen jälkeen ja vapaa-aikaa riitti yhtäkkiä kaikille kavereille ja myös parisuhteelle.

Päätin, että hevosta en enää koskaan osta, enkä ole ostanutkaan.
Kun sitten jossain vaiheessa palasin ratsaille, oli harrastaminen taas ihan kivaa, mutta olin tarkka siitä, etten lupautunut tallille kuin kerran viikossa. Siitä sitten etenin vuokraamaan erästä hevosta säännöllisesti pari kertaa viikossa ja huomasin nopeasti, miten hevosen kanssa synkkasi alusta lähtien ja kuinka se tuntui olevan hyvillään, kun sen kanssa harrastettiin.

Tämän suokkikokemuksen perusteella pidän niitä hieman juroina ja sisäänpäinkääntyneinä hevosina, joita on kohdeltava silkkihansikkain ja tuottamatta niille yhtään ylimääräistä painetta. Ne ovat oikeasti tosi herkkiä sisältä, mutta Pokon kohdalla en silloin sitä ymmärtänyt. Nyt kymmenen vuoden jälkeen tekisin sen kanssa monta asiaa toisin, mutta se juna valitettavasti meni jo.

Pokko on edelleen sen silloisen toisen omistajan hoivissa samalla itsehoitotallilla ja olen pari kertaa tallilla käynyt näiden vuosien aikana, viimeksi viime syksynä, kun kävin tallilla kuvaamassa parin kaverin hevosia. Kuulostaa varmasti kylmältä mutta en luopumisen jälkeen tai nytkään "tuntenut" tuota hevosta kohtaan yhtään mitään. Siitä luopuminen oli itseasiassa todella helppoa, kun mitään tunnesidettä ei ehtinyt kolmen vuoden aikana syntyä.

Jos taas Muulista pitäisi nyt luopua, olisi se aika vaikea paikka. Se selvästi tunnistaa mamin ja haluaa tehdä nykyään hommia kanssani.
Lue lisää

torstai 5. syyskuuta 2019

Westerntyylisiä mekkokuvia loppukesän ilta-auringossa

Tehtiin Ponipäiväkirja-blogia kirjoittavan Reetan kanssa kuvausvaihtarit elokuussa, kun kävin kuvaamassa Malinin valjakkoajoa ja Reetta taas minun koulutuntiani ja hieman edustuskuvia. Koulutunnista kerroin toisessa postauksessa ajan kanssa (sisältää paljon kuvia ja videoita), mutta mekkokuvat tulevat tässä. Julkaisinkin näistä jo muutaman tuoreeltaan Facebookissa ja Instassa ja nyt näette ne kaikki.

Vaihdoin siis ratsastustunnin jälkeen mekon päälle ja suuntasimme ihan vain tallin taakse peltotielle ottamaan kuvat. Instaan julkaisin nämä filtteriläl Aden, joka tuo niihin kevyen seepiamaisuuden. Mutta tässä nämä ovat vain hieman säädeltyinä.

Mietin pitkään, julkaisenko kuvia, joissa istun Muulin selässä ilman kypärää. Päätin kuitenkin julkaista, koska kuvat ovat tosi kivoja. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olen sen selässä ilman kypärää ja Muuli tuntui myös siltä, että sinne uskalsi minuutiksi kiivetä. Se ei itseasassa ottanut askeltakaan, kun olin selässä. Vasta kun halusin hieman siirtää sitä, se toki kuunteli minua ja siirsi takapäätään.

Tiedostin kyllä riskit noustessani selkään ilman turvavarusteita ja kuulostelin Muulin fiiliksiä ennen selkäännousua. Jatkossakin ratsastan aina kypärä päässä ja turvaliivi päällä ja toivon, että jokainen siellä ruudun toisellakin puolella ottaa riskit huomioon tällaisten kuvien suhteen. Tiedän, että somettajat saavat näistä paljon negatiivista palautetta ja olen oikeastaan siihen valmistautunutkin. Olen kuitenkin (semi)aikuinen ihminen, joka tiedostaa riskit ja tuntee oman eläimensä.

No sen pidemmittä puheitta, kuvia olkaa hyvät!




Tässä huiskaisen avo-ohjilla Muulia persauksiin, kun se oli eri mieltä liikkumisesta.









Lue lisää