Kuvassa vanhaa ja uutta jengiä. Ensin Anu ja Tessu, jonka kanssa käytiin tosi paljon maastossa Napin (keskellä) kanssa viitisen vuotta sitten. Tässä kuvassa Napin selässä on sen omistaja Sini. Sini on ostanut myös toisen hevosen (tai siis ponin), kimon Dodon, jonka selässä on Jenny.
Kuskasin Muulin maanantai-iltana Sipoon ja Järvenpään rajalla sijaitsevalle Troijatallille. Troijalla asustaa kaverini Sinin hevoset Nappi ja Dodo ja Napista kerrottakoot, että vuokrasin sitä ennen, kun Muuli tuli minulle. Kävin Napilla peräti kolme vuotta ja enimmäkseen harrastimme maastoilua näissä samoissa maisemissa! Nappi tosin asui tuolloin eri tallilla, mutta myös Kaskelantien varressa.
Olen haaveillut Muulin kanssa tällaisista maastoiluvierailuista, että menen sen kanssa jonkun kaverin tallille ja sitten maastoillaan. Nyt tähän järjestyi kätevästi koko viikko, kun Muulin toinen omistaja joutui olemaan tämän viikon töissä. Se tarkoitti minulle pitkiä tallipäiviä ilman motkotusta siitä, että missä hitossa taas luuhaan koko illan!
Olemme nyt Sinin kanssa maastoilleet joka päivä, aloittaen kevyesti, sitten vähän rankemmin, sitten oli kevyempää välipäivää ja sitten taas pidempää maastoa. Tänään oli välimallin reissu kun kävimme vain 20 km ja tosi rauhalliseen tahtiin.
Muulia ei missään nimessä ole ajettu loppuun, se ei edes suostu ajattamaan itseään loppuun. Meillä oli myös vakavia ongelmia bootsien kanssa. Flex Hoof Bootsit ovat pettäneet minut täysin, kuten blogin aktiiviset lukijat ovat jo aiemmin lukeneetkin. Siihen nähden, että bootsit maksoivat satkun kappale olisin odottanut, että ne kestäisivät enemmän kuin 50 maastoreissua. Kyllä, olen laskenut ne, koska olen kirjannut tallivihkoon, kun olen bootseja käyttänyt. Ensin maanantaina huomasin, että yhdestä oli taas pohja takaa irti. Se tarkoittaa, että minulla on kaksi bootsia, jotka kaipaavat pohjan liimausta ja nämä kaksi on jo takuuseen aiemmin valmistajan toimesta liimattu. Ostin Sikaflexiä.
Muulilla oli siis enää kaksi ehjää bootsia, ja se oli ok, sillä käytin bootseja vain edessä. Keskiviikkona Muuli tuntui kuitenkin arkovan aika paljon takaa, joten kesken reissun siirsin bootsit taakse ja askel parani, tosin ajoittain lyhentyi edestä koska Muuli arkoi sieltä. Selvitimme reissun kuitenkin kaikessa rauhassa pohjia tarkkaan katsellen. Tallilla huomasin kuitenkin, että toiseen bootsiin oli tullut kärkeen REIKÄ! Ihan tosi hienoa hei!
Cavallo Trek ennen maastoa
Cavallo Trek maaston jälkeen, kun käytiin vähän off-road
Torstaiksi ruuvasin hokit irti aiemmin tänä keväänä ostamistani Cavallo Trekeistä ja sain ne säärystimen kanssa sopimaan eteen. Ne ovat hieman liian suuret taakse, mutta sellä Flexit pysyivät hyvin. Laitoin Flexeihinkin säärystimet ja pohjalliset, koska pohjat olivat tosiaan rikki. Maasto meni hyvin ja bootsit pysyivät paikoillaan!
Perjantaina menimme noin 20 kilsan lenkin samalla bootsivalikoimalla ja reissun jälkeen huomasin, että toinenkin Flex oli rikki edestä. Nyt minulla on siis kaksi Flexiä, joista on pohja irti ja kaksi, joissa on pohjassa reikä! No, korjaan nämä parhaimpien taitojeni mukaan ja käytän loppuun kaikki bootsini. Sitten soitan kengittäjälle.
Näistä on pohjat irti..
Ja näissä on reikä
Maastot ovat menneet todella hyvin! Muuli on kulkenut alkumatkasta reippaasti edellä ja ollaan joka kerta suunnattu uusiin maastoihin, joita Muuli ei siis ennestään tunne. Kun Nappi on lämmennyt reissun edetessä, on Sini ottanut kärkipaikan ja Muuli on jättäytynyt taakse eikä ole hermostunut, vaikka Nappi on kadonnut mutkan taakse näkyvistä.
Ollaan menty kaiken kaikkiaan aika rauhallisesti, reissujen keskinopeudet ovat olleet kuuden kilometrin kohdalla. Paljon metsäpolkuja ja hyvillä pohjilla sitten ravia ja laukkaspurtteja. Pitkiä laukkapätkiä ei ole menty. Tiet ovat aika kovia täällä ja metsätiet, joiden muistin olleen ihan huippuja baanattaa, ovatkin nyt tosi kivisiä. Kuin joku olisi varastanut kaiken hiekan niiltä!
Muuli on ollut parhaimmillaan juuri metsäpoluilla. Se ei enää aristele märkiäkään kohtia, mutta itse joudun vähän katsomaan mistä mennään, koska en halua jättää bootseja mihinkään lilluun. Ja onhan se myös kätevää, etteivät mutaannu niin ei tarvitse pestäkään.
Muutama kavion tilannekuva muistiin.
Muulin hikijälkiä olen myös katsellut vakavasti. Se kun alkoi alkuviikosta vaikuttaa ajoittain haluttomalta eikä ravi enää vetänyt epäilin heti satulaa, padia ja toki arkomistakin. Ja tietenkin se oli myös varmaan hieman hapoilla yhtäkkisestä runsaasta liikunnasta, vaikka maastossa pitkin ohjin mentiinkin. Vuolin siis kaviot tasaisiksi (olivat taas ulkoa päässeet kulumaan liikaa) ja vaihdoin padiksi vanhemman ruskean korottavan padin. Sen korotus ei ole niin iso, kuin Reinsmanin padissa. Muutoksen huomasin heti, Reinsman jätti sään taakse pienet pyöreät kuivat kohdat ja tämä vanhempi padi suuremmat kuivat kohdat. Sivistin itseäni (lähde: Internet), että isommat läntit ovat paremmat. Kuiva kohta tarkoittaa siis käsittääkseni sitä, että siinä kohdassa satula on erittäinkin paikallaan eikä hientuottaminen onnistu. Hikeä tulee alueelle, josta padin alle pääsee ilmaa ja satula elää. Kuivat kohdat lavan takana ovat siis erittäin ok, sillä se tarkoittaa sitä, että penkki pysyy paikoillaan!
Alla verrokkina Reinsmanin ja toisen padin hikijäljet. Harmi, etten muistanut tarkistaa, että Muuli olisi samassa asennossa kuvissa.
Reinsman
Toinen korottava padi,
Muuli on maastossa myös heittänyt omia kevätjuhlaliikkeitään laukassa, mutta ei kuitenkaan enää laukannostoissa, vaan kesken laukan ja varsinkin, jos tie muuttuu hiemankin alamäeksi. Olen tulkinnut tämän johtuvan joko satulasta, arkomisesta tai huonosta tasapainosta. Oli miten oli, on se kuitenkin satunnaista enkä osaa vetää tästä käytöksestä johtopäätöksiä. On kuitenkin hienoa, että se on vähentynyt keväästä!
Ja kun aiemmin keväällä yritin aina pysäyttää Muulin, jos se teki näin, olen nyt rohkaistunut ja annan vain pohjetta ja lisää vauhtia. Sekin on tuntunut auttavan. Oikeastaan nuo kierreloikat ovat aika hauskoja nykyään ja jollain sairaalla tavalla jopa odotan niitä! Jos katsot tässä postauksessa olevan maastovideon (alla), niin siinä kahdessa kohtaa näkyy, miten Muuli vetäisee päänsä alas ja heilauttaa sitä mutta on sitten taas ihan kontrollissa. Olen huomannut, että kunhan vauhtia on riittävästi, niin se kyllä jatkaa eteen.
Yhden kerran kävimme Järvenpään Lemmenlaaksossa. Se oli 10 vuotta sitten paikka, johon ratsastettiin kauempaakin hanattamaan hiekkakuopan mäkiä ylös. Nykyään Lemppari on varjo entisestään ja sinne on rakennettu frisbee golf-rata! Ja ihan kuin ne mäetkään eivät olisi enää niin isoja, kuin silloin 10 vuotta sitten. Ja alue on toki myös pusikoitunut todella paljon vuosien aikana.
Kiipesimme muutaman mäen, kun alueella ei ollut heittelijöitä ja jatkoimme sitten matkaa. Oli kuitenkin hauskaa käydä muistelemassa menneitä Lempparissa. Olen siellä Napinkin kanssa monta kertaa kiipeillyt mäkiä. Sehän on erittäin hyvää takapäätreeniä ja onhan se nyt hauskaakin! Ainakin Nappi ymmärsi pysähtyä hienosti mäen päälle, vaikka se alhaalla menikin tasajalkaloikkaa odottaessaan lähtölupaa. Nappi ei muuten ollut muuttunut tässä suhteessa mihinkään. Muuli jäi katsomaan monttu auki, kun Nappi lähti paikaltaan täyteen laukkaan ja kiipesi mäen ylös.
Mutta sen sanon, että mäkien kiipeily kovassa vauhdissa ei ole kovin miellyttävää lännensatulan kanssa. Siinä en pääse nojaamaan niin eteen, kuin haluaisin. koska nuppi tökkää rintaan. Muulilla ei ole harjaakaan, mistä saisin otteen. Se pitäisi näihin treeneihin varustaa kaulanarulla.
Yhtenä päivänä tallilla paljon autellut Jenny (on myös meidän kanssa maastossa videolla) ja Napin edellinen vuokraaja Iines olivat tallilla juuri sopivasti, kun tulimme maastosta. Kysyin, haluavatko nämä kokeilla Muulia, että nyt on rento tapaus! Halusivat he, joten menimme kentälle. Kentän portti suljettiin asianmukaisesti ja tytöt varustautuivat turvaliivillä.
Annoin opastuksen selkäännousuun (en voi tulla viereen, löysällä ohjalla, rauhassa kyytiin ja pää on vedettävä heti yhdestä ohjasta omaan polveen jos tilanne eskaloituu). Mitään ongelmia ei kuitenkaan ollut ja Muuli hyväksyi vieraat ratsastajat selkäänsä ongelmitta. Hei, nyt tuli dejavu! Tällainen muuli minulle myytiin, se kuulemma hyväksyy ratsastajat selkäänsä ongelmitta! Kai se sitten taantui tosi paljon Suomessa, kun meni 3,5 vuotta, ennen kun se alkoi todellakin sujua.
Tytöt menivät kumpikin hetken kentällä ja otettiin asiaankuuluvat videot ja somematskut kahdella eri puhelimella. Tämä oli Muulille hyvää kokemusta ja siedätystä. Annoin sille paljon kauraa eikä se näyttänyt kovinkaan vittuuntuneelta. Lyhyen ratsastuksen jälkeen sekin pääsi sisälle karsinaan ja sienipesulle. Sini valmisti sille vielä herkkuruuan suolan kera.
IInes ja Muuli
Jenny ja Muuli
Pesusta mainitsen sen verran, että Troijatallilla on ehkä hieman mukavampi pesukarsina kuin kotitallilla. Viemäri on seinän sivussa, eikä keskellä pesaria. Ajattelin siis pestä Muulin ja laitoin sen pesariin. Sain kasteltua sen hyvin suihkulla, mutta vesi ei mennytkään ihan tosta vaan viemäriin vaan alkoi seistä lattialla. Muuli liiskasi itsensä seinää vasten eikä suostunut ottamaan askeltakaan. Putsasin viemäriä ja lakaisin vettä pois, mutta ei, Muuli ei liikkunut. Suhkuttelin sitten toiselta puolelta ja pian vesi taas seisoi.. Muulilla ei ollut enää toleranssia ja se yritti sätkytellä karkuun sillä tuloksella, että se liukastui pesarin lattialla ja lensi perseelleen!
Siinä hetken katselin kun se sätki itseään takaisin pystyyn (Muuli oli kahtapuolta kiinni, kuten pesareissa hevoset yleensäkin) ja se pääsikin ylös ja oli entistäkin varautuneempi.
Totesin, että tämä oli tässä. Jatkossa pestään ulkona letkulla tai ämpärillä. Pesaripesu ei nyt maksa vaivaa. Episodin jälkeen Muuli ei todellakaan suostunut astumaan pesarin puolelle ja myönsin tappioni. Tätä taistelua ei kannattaisi käydä.
Kokeilin Napin Butterfly-koulusatulaa ja uusia kuolaimia kentällä yhtenä aamuna, kun odottelimme rehukuormaa. Muuli ei oikein ollut halukas ravaamaan enkä saanut itseäni pois etupainoisuudesta ja sitten satulakin tuntui valuneen hieman liian eteen painaen lapaa liikkeessä. Mutta eikö ole komea ratsukko häh! Instagramin kautta sain hauskan viestin, jonka sisältö meni suunnilleen näin "näyttää niin väärältä :D"
Sini ja Muuli
Olen nauttinut tallihengailusta ihan älyttömän paljon! Olen vain istunut ja ihmetellyt tallielämää ja hulinaa, olen siivoillut karsinoita kaikessa rauhassa, lakaissut lattiaa ja siivonnut Muulin tarhaa. Toki olen myös heinittänyt ja ruokkinut Muulia ja seuraillut sen touhuja. Se ei ole vaikuttanut juurikaan stressaantuneelta, mutta toki ajoittain se on huudellut muille hevosille ja viskonut hieman päätään. Ensimmäisenä päivänä se oli tallissa karsinassa levoton, mutta sen jälkeen rauhoittunut sinnekin. Muuli on siis yötkin tarhassa, mutta olen laittanut sen karsinassa kuntoon.
Pitää vielä mainita, että ylitimme ihan oikean ristikonkin, ravissa, hypäten! Kentällä oli muutama este estetunnin jäljiltä pystyssä, joten ensin kävelin niiden yli Muulin kanssa ja sitten tulin ravissa. Se ponnisti yli, jos olin siirtynyt kevyeen istuntaan. Jännittävää! Toisella kertaa myös LAUKKASIN kentän pitkällä sivulla, wuhuu! Sivu oli se yksi ainut, jossa Muuli ei kyttäillyt, huoh.
Nämä ylitettiin!
Seppo-vuohi aiheutti Muulissa järkytystä alkuviikosta, mutta nykyään tallin pihalla vapaana kulkeva Seppo oon ihan frendi. Söivät jopa samasta ruoka-astiasta. Tuntuu, kuin eläisin taas teini-iän heppatyttöaikaa, kun naapuritallillamme oli aina kavereita paikalla. Se oli ihanaa aikaa! Ei sillä, etteikö meidänkin omalla tallilla olisi porukkaa, mutta onhan sitä paljon enemmän ratsastuskoululla!
Minun piti alunperin kuskata Muuli kotiin tänään, mutta bootsisekoiluiden takia maastot menivät hieman mönkään, joten sovimme, että olen maanantaihin asti. Troijalla alkoikin tänään ysärileiri täysi-ikäisille heppailijoille ja pääsen sen porukan kanssa maastoilemaan vielä huomenna ja sunnuntaina sitten vielä Sinin kanssa, aivan mahtavaa! Suosittelen tällaista "omaa ratsastusleiriä" kyllä jokaiselle hevosenomistajalle, on kivaa vaihtelua vaihtaa hetkeksi tallia, mutta ei meistä Muulin kanssa kyllä pysyvästi olisi ratsastuskouluasukeiksi. Omalla tallilla rakastan rauhaa ja hiljaisuutta. Olenhan syvimmiltäni ihmisvihaaja.
Kaimani Kaisa on jämsäläinen aasinomistaja ja hänellä on kaksi aasia, tamma ja ruuna. Kävin näitä katsomassa kolme vuotta sitten ja reissusta syntyi kuvapostaus. Siihen pääset tästä. Nyt Kaisa oli hankkinut aaseille kärryt ja teettänyt niihin tarvittavat muutokset, jotta ne soveltuvat parivaljakkoon. Kärryihin oli siis metallipajalla tehty vetokartut ja keskiaisa. Alunperin kärryt oli tehty yhden ponin vedettäväksi.
Aaseja oli ohjasajettu parivaljakossa ja talutettu kahdesti kärryjen edessä, mutta kyydissä ei ollut vielä ollut ketään. Syynä oli koulutusvaiheen lisäksi se, ettei kärryissä ollut vielä jarrua. Eikä sitä ollut minunkaan vierailuni aikana, mutta meillä oli Mirja ankkurina perässä. Ajoimme kyllä lähinnä tasamaalla, mutta silti emme halunneet kärryä aasien kintuille.
En ollut ajatellut tehdä reissulta videota, koska en vieläkään näiden kaikkien blogivuosien jälkeen osaa puhua luontevasti ja spontaanisti kameralle. Onneksi kuitenkin tein videon, sillä tämä asia on ehdottomasti paras katsoa videolta. Ja koska toimin myös apukätenä, en olisi edes saanut kuvia tapahtumasta.
Kaisa valjasti aasit kärryjen eteen, menin kyytiin, ajeltiin naapurikoulun pihaa ympäri ja sitten kyytiin pääsi toinen Kaisa ja minä toimin pääpuolessa varmuuden vuoksi. Aasit olisivat varmasti hoitaneet homman kotiin, mutta parempi olla kuitenkin ensimmäisillä kerroilla riimunnarussa kiinni.
Ihaalla on muuten etusissa koon 90 Flex Hoof Bootsit. Aasit tekivät debyyttinsä kärryjen kanssa viime viikonloppuna Jämsän raveissa. Aikaisempina vuosina Kaisa on ollut paikalla tarjoamassa talutusratsastusta, nyt raveihin pääsivät hienot punaiset kärryt!
Jos haluat lukea vierailusta vielä hieman "virallisemman" tekstin/haastattelun niin sellaisen kirjoitin Suomen Aasiyhdistyksen kotisivuille. En enää ole yhdistyksen hallituksessa mukana, halusin itse eroon kymmenen vuoden pestin jälkeen, mutta päivitän vielä joitain tällaisia juttuja kotisivuille.
Valtteri Änkö ilahdutti vierailijoita ajelemalla yleisön joukossa kyyttönsä kanssa!
Okra on Oripäässä kahden vuoden välein järjestettävä suuri maatalous- ja konenäyttely. Alkunsa Okra sai kuulemma koneista, mutta nykyään lentokentälle rakennetulla messualueella on runsaasti myös eläimiä ja muuta kivaa nähtävää kaltaisilleni ei-niin-traktoreista-innostuville messukävijöille. Tänä vuonna Okrassa oli mm karjanäyttely!
Hevosille oli kokonaan oma areena, mutta hevospuolen näytteilleasettajia ei kuitenkaan ollut kovin paljon. Hevosesitykset saivat kuitenkin ihan mukavasti katsojia ja hevosten karsinoilla kävi koko ajan kuhina.
Me hengailimme Sannan kanssa messualueella ja kuvasin myös hänen ja muiden karjapaimenten esitykset. Ensimmäisessä karjanajossa Sanna suostui jopa pitämään GoPro:ta, niin sain videoon kivoja pätkiä. Videoista on tarkoitus koota Sannalle ja muille vielä parempi video karjanajon demosta, joten pelkästään omaa vlogiani varten Sanna ei sentään kameraa käyttänyt!
Sanna Liimatainen hevosensa kanssa
Sannan hevonen Dancer
Okra on iso, siis todella iso. Suurin osa näytteilleasettajista on tuonut paikalle koneita, mutta muillakin alueilla riitti katsottavaa. Atriat sun muut tarjoilivat maistiaisia, messuravintolat ihan oikeaa ruokaa ja lakuja oli joka nurkalla. Jymy-jäätelöä yritimme etsiä, mutta ostimme kinuski-suolapähkinäjäätelömme jonkin pienen jäätelöputiikin tiskiltä.
Paikalla oli runsaasti myös "torimyyjiä" ja rahansa olisi varmasti saanut hassattua, jos olisin käynyt jokaisen teltan läpi, onneksi sellaiseen ei ollut aikaa eikä niin mielenkiintoakaan! Työvaatteita myytiin myös paljon, mutta suurin osa vaatteista oli valitettavasti miesten kokoa. Navettahaalarit olisivat kiinnostaneet, mutta ne jäivät ostamatta kun loppupäivästä tulikin hieman kiire!
ArcticVet oli mielenkiintoinen uusi tuote. Ötökänpyremiin ja muihin hiertymiin tarkoitetuissa hoitoaineissa oli mm pihkaa!
Messujen hienoin juttu oli ehdottomasti ponikärryjen eteen silavaljailla kiinnitetty kyyttö! Jälkikäteen sain tietoa, että se oli Änkön tilalta Ikaalisista ja kuulemma enennkin messuhulinoissa ollut mukana. Enkä epäile yhtään, niin coolina se oli ihmisvilinässä! Matka oli tosin nykivää, kun rapsuttelijoita oli joka puolella. Hauska yksityiskohta, lehmän silmät pullistuivat päästä aina, kun se pisti vetovaihteen silmään!
Sanna, toinen Sanna ja Kenneth esiintyivät hevosareenalla kahdesti päivässä. Ensin he demosivat hieman lännenratsastusta ja Sanna kertoi lajin syntyhistoriasta. Toinen Sanna näytti reining-liikkeitä ja Kenneth yritti kovasti lassota leikkilehmää. Ehkä se kerran jäikin lassoon.
Karjanajo oli kuitenkin paljon mielenkiintoisempaa. Areenalle otettiin kuusi hiehoa viereisestä aitauksesta ja niille rakennettiin kaksi kujaa tai karsinaa. Kolme ratsukkoa siirteli nautoja laumana ja pari kerrallaan paikasta toiseen ja tätä työskentelyä oli jälleen ilo katsoa! Se myös kiinnosti Okran kävijöitä. En ollut nimittäin ajoissa aidalla kamerani kanssa ja olikin haasteellista saada paikka aidalta kuvaamista varten!
Okra ja Farmari ovat aina vuorovuosina ja Farmari on ensi kesänä Mikkelissä heti heinäkuun alussa. Sinne onkin muuten jo alustavia suunnitelmia ja niihin liittyy myös Muuli!
Sanna Liimatainen, Kenneth Puskala ja Sanna Kauppinen Okrassa.
Ihan kaikki someseuraajat eivät kuitenkaan olleet tätä mieltä, pian hevostalli.nettiin ilmestyneeseen aloitukseen ilmestyivät perinteiset kommentit; "Taasko sen pitää tunkea itsensä joka paikkaan", "tyrkky-muuli", "antaisi jo olla, ei ketään kiinnosta" ja "eihän se ole edes hevosblogi".
Aloitus poistui ääntäkin nopeammin, en nimittäin ehtinyt saada siitä kuvakaappauksiakaan, kun se oli jo poissa
Jäin kuitenkin miettimään tätä tyrkkyä. Olen siihen törmännyt aikaisemminkin ja tosiaan, onhan Muuli tai minä olleet aika monessakin julkaisussa esillä. Mitä sitä salailemaan, en ole koskaan haastattelukutsusta kieltäytynyt, mutta vain kerran olen itse jättänyt juttuvinkin paikalliseen sanomalehteen. Siihen myös tartuttiin. Nyt käynkin läpi kaikki lehtijutut ja muut vastaavat, missä Tyrkky-Muuli on vielä tyrkymmän omistajansa kanssa ollut esillä!
Tyrkyttäminen sai varmasti alkunsa melko pian Muulin Suomeentulon jälkeen. Lisäsin nimittäin tämän tyrkkyblogini eri someportaaleihin ja Jalustin.net kirjoitti minusta tuolloin oikein kivan haastattelun, siihen pääset tästä. Liityin myös mukaan Playssonin bloggaajatiimiin, siitä tämä Tyrkkyisyys taisi saada kunnon startin! Blogini oli tuolloin jo melko suosittu marginaaliblogiksi, joten miksen lisäisi sen liikennettä entisestään?
Aina näihin päiviin asti Muuliprojekti on pysytellyt tiukasti verkossa ja aika pienenkin lukijakunnan tiedossa. Moni hevosblogeja lukeva kyllä tietää blogin, mutta harva sitä loppujen lopuksi lukee (raportti Google Analyticsin sitoutuneista lukijoista kertoo tästä). Joitakin lehtijuttuja on kuitenkin ilmestynyt, kuten Keski-Uusimaa-lehdessä kesällä 2016 ollut juttu. Sen näet tästä.
Olin aikaisemmin aktiivisesti mukana Suomen Aasiyhdistyksen toiminnassa ja huomasin joskus kirjoittaneeni kaikki jäsenlehden jutut. Ensimmäisestä muulivuodesta kirjoitin lehteen peräti kolme pitkää juttua, jossa kerroin, mitä kaikkea olen Muulin kanssa tehnyt. Jutuista tuli mielestäni oikein kivat. Ne eivät kuitenkaan ole netissä kaikkien saatavilla, mutta käytännössä tiivistin niihin blogin sisällön. Levikki jäsenlehdillä on noin 120. Tyrkytin siis Muulin sellaisen yhdistyksen lehteen, jonka nimessä ei mainita muuleja ollenkaan! No vitsi vitsinä, oikeasti Aasiyhdistys toimii kaikkien aasien ja aasijohdannaisten puolestapuhujana. Ja tottapuhuen, aasinomistajia Muuliprojekti ei juurikaan kiinnosta, onhan Muuli omien kokemusteni mukaan todella erilainen kuin keskivertoaasi.
Näinä muutamana vuotena, kun olen ollut onnellinen muulinomistaja, olen tyrkyttänyt Muulia myös livenä eri tapahtumiin. Se on ollut Kouvolassa messuilla ja myös Elmamessuilla. Aasiyhdistyksellä ei missään nimessä ole ollut jonoa tyrkyllä olevista aaseista, joten Muuli on ollut vähän "pakkokin" ottaa mukaan. Jollain sairaalla tavalla myös pidän siitä, että voin kertoa siitä ja muista muuleista koko päivän messuilla!
Jos joku siellä nyt kuitenkin miettii, että eikö olisi ollut mitään muuta muulia messukäyttöön niin ei, ei olisi. Ei yksinkertaisesti ole olemassa muita muuleja Etelä-Suomen alueella, joiden omistajat olisivat kiinnostuneita kuljettamaan niitä messuille. Enkä syytä heitä, eivät messuviikonloput mitään helppoja ole!
Tyrkyllä Tampereen Hevoset-messuilla tänä keväänä.
Bloggaajakollegani Englannissa päätoimittaa nykyään Horsemanship Magazinea ja hän kokosi lehteen juttua siitä, miten Englantia "kylmemmissä" maissa selvitään talvesta. Hän pyysi minua kirjoittamaan kokemuksiani Suomalaisesta hevosen- ja muulinpidosta. Kirjoitin pienen jutun englanniksi ja se ilmestyi alkuvuodesta 2018. Samassa artikkelissa hevosenpidosta kertoi norjalainen ja islantilainen hevosenomistaja.
Tänä vuonna Sari oli jälleen kansikuvaa vailla numeroon, jossa oli parikin muulijuttua, joista toisessa myös kainalon verran omasta muulistani, ja kysyi, jos eräitä tiettyjä Muulinkuvia voisi käyttää. Kuvista hän valitsi Reetta Ollilan ottaman kuvan. Kuva on otettu syksyllä 2018. Olen lehden verkkotilaaja, mutta tämän paperinumeron arvostelin tässä postauksessa.
Horsemanship Magazinen kansikuvan on ottanut Reetta Ollila.
Muuli oli RIDE! -lehden kannessa keväällä 2019, lehti sisälsi Muulista vain ihan pienen kainalojutun. Kuvaa pyydettiin minulta, koska Muulista olisi saatavilla messukuvia ja kyseinen lehti oli Tampereen hevoset-messujen messulehti ja olimme suuntaamassa sinne myös Muulin kanssa.
Muuli RIDE!:n kannessa, kuvaaja Emmi Jormanainen. Kuva on otettu Elmamessuilla marraskuussa 2017.
Ridestä pystyi lukemaan kirjoittamani tekstin myöhemminkin, kun minulta pyydettiin pientä raporttia Tampereen messuilta. Sellaisen myös kirjoitin ja se ilmestyi keväällä 2019.
Tyrkytin Muulin mukaan matkaratsastuskisoihin, koska kaikki normaalit ihmiset harrastavat ihan vain kotonaan pää puskassa. Vain tyrkyt ja julkisuushaluiset harrastavat kisaamista. Sitähän pidetään tietyissä piireissä myös eläinrääkkäyksenä, hevonen kun ei oikeasti tykkää kisata, se vain välttelee painetta.
Seuraaviin matkaratsastuskisoihin Lietoon saapui Hevoshullun toimittaja tekemään juttua sekä Muulista että matkaratsastuksesta. Hän olikin mukanamme koko päivän ja oli myös huoltamassa meitä Maijun kanssa! Juttu ilmestyy elokuun puolivälissä tulevaan Hevoshulluun. Liedosta ei tosin saatu hyväksyttyä tulosta, mutta sitä sattuu.
Kisapuolella tyrkytin Muulin myös Porvoon laukkakisoihin mukaan. Tosiasiassa homma meni niin, että järjestäjäpuolelta oli vakaasti päätetty, että Muuli on saatava paikalle ja lopulta aikataulujen muuttuessa se onnistuikin. Kisajärjestäjä jopa kertoi mainoksessaan että paikalla on myös Muuli (isolla kirjoitettuna)! Muulifaneja olikin paikalla todella mukava määrä!
Laukkakisoista kirjoitettiin myös lehtiin. Ensin ilmestyi Uusimaan juttu, jossa Muulista oli kuva (ei haastattelua). Juttu on luettavissa ilmaiseksi myös Uusimaan kotisivuilta. Olin siis tyrkyttänyt Muulin lehteen siksi, kun olin tuonut sen paikalle. Ensi kerralla puen burkhaan ja pyydän rahaa jokaisesta kuvasta. (vitsi)
Hevosurheilun nimissä paikalla oli myös toimittaja, joka kysäisi ennen tapahtumaa (ollaan Facebookissa kavereita), että onko minun muuliani näkynyt vielä koskaan Hevosurheilussa. Ei ollut, joten sovittiin että minua saa haastatella. Satu tulikin onnistuneen kisasuorituksen jälkeen kyselemään vähän ja juttu ilmestyi Hevosurheilun keskiviikkonumerossa laukkakilpailujen jälkeen. Koska keskiviikon Hevosurheilua tilaavat vain raavaat ravimiehet (monelle ratsuihmiselle tulee vain perjantain numero), ei Hötönetissä ollut asian tiimoilta minkäänlaista keskustelua. Ravi-ihmiset eivät ole tyrkyttämistä (vielä) tajunneet.
Hieman aiemmin keväällä olin postannut Muulista kuvia lähinnä yhdysvaltalaisia muulinomistajia sisältävään ryhmään Facebookissa. Mules and More-lehden toimittaja otti yhteytt äja kysyi, voisiko haastatella minua juttuun, joka ilmestyisi lehdessä. Aiheena olisi muulinpito ja harrastaminen ulkomailla eli Suomessa. No tottakai se sopi ja sain kysymykset sähköpostiini. Juttuun mukaan ja kansikuvaksi päätyi Reetta Ollilan viime syksynä ottamia kuvia! Eikä ole näin hienoa kantta tässä lehdessä ollut pitkään aikaan! Olen tilannut lehteä parin vuoden ajan 2015 ja 2016 ja kyllästyin hieman sen sisältöön. Juttujen sisältö oli samantapaista kuin tämä, johon minua haastateltiin. "Katsokaa muuliani, se on ihana". Tiukka fakta puuttuu kokonaan. Mutta tällaisia kevyitä aikakauslehtimäisiä juttuja ilmeisesti rakastetaan rapakon takana!
Monessa lehdessä ja verkossa olemme siis Muulin kanssa olleet ja sen verran tyrkky olen, että jos joku pyytää haastattelua, en siitä kieltäyty. Olen tottunut puhumaan aaseista ja muuleista toimittajille ja minulla on myös näkemys siitä, mitä haluan niistä tuoda esiin. Haluan kertoa, että ne eivät ole pitkäkorvaisia hevosia vaan ihan oma eläinlajinsa, jolla on omat tarpeensa. Tuon mielelläni esille niiden harrastusominaisuudet enkä epäröi sanoa, että pihan perällä toimettomana seisova aasi on eläinrääkätty.
Toivon, ettei aaseja hankita hetken mielijohteesta sinne pihan perälle enää yhtään enempää ja toivon, että aasienkin kanssa tehdään ja harrastetaan. Omalla esimerkilläni voin parhaiten vaikuttaa tähän. Nyt voin kertoa, että Muuli liikkuu vähintään neljästi viikossa ja runsaasti maastossa. Kerron tämän mielelläni, joten miksi kieltäytyisin, jos toimittaja pyytää saada haastattelun? Siksi, etten olisi Hötölän tyrkky?
