Uusia tuulia heinäkuulle, Muuli lähtee koulutukseen!

Kuvatilanne on heikohko, joten mennään vähän vanhemmalla materiaalilla

Kolme vuotta sitten Muuli palaili puolen vuoden koulutusjaksolta Sonkajärveltä, joten on kai aika miettiä uutta koulutussettiä.

Tällä kertaa kyseessä ei ole mikään puolen vuoden elämän mittainen treeni, vaan pelkästään kuukauden mittainen pätkä Lempäälässä Outi Aihkisalon tallilla, Ahasossa. Linkistä avautuu Instagram-tili.

Juttelin tallin työntekijän Kitin (@aasinpotkima) kanssa Instan kautta niitänäitä koulutusasioista ja siitähän se ajatus sitten lähti. Olin miettinyt aina välillä Muulille ajokoulutuspaikkaa, koska tiedän etten itse saa sitä ajolle ja homma vaatisi melkoista paneutumista ja pitkäjänteisyyttä muutenkin. Näitä minulta ei juurikaan löydy. Lisäksi tallillamme on ajoharjoitteluun vain ratsastuskenttä, turvallista hiekkatietä ei valitettavasti löydy ja katastrofi on äärimmäisen suuri, jos Muuli rysäyttäisi kärryjen kanssa hevostarhat kumoon.

Mielikuvani itseni toteuttamasta ajokoulutuksesta on siis juuri tämä, se lähtee lapasesta kärryineen päivineen ja tekee suurta vahinkoa. Itseään se saakin rikkoa, mutta puitteet pitäisi pitää ehjinä.

Tallillamme on menestyksekkäästi opetettu nuorisopuolta ajolle, juurikin siinä ratsastuskentällä, mutta ehei, Muuli pääsisi kentän aitojen läpi liian helposti karkuun. Myönnän myös itse suoraan että etenen yleensä asioissa liian nopeasti. Kuvittelen, että asia X on Muulille ok ja se on siedättynyt siihen ja siirryn liian nopeasti vaikeammalle tasolle. Silloin muulieläin tuppaa poistumaan paikalta.

Ja varmaan varsinkin ajokoulutuksessa kaikki vaiheet pitäisi tehdä niin ettei niissä ole tippaakaan jännitystä ja Muuli pysyy rentona koko ajan. En tiedä miten saisin sen itse rennoksi jos se jännittyy jo siinä kohtaa kun haen sen tarhasta ja laitan riimun päähän. Se siis puhaltaa siinä kohtaa aina sieraimet aavistuksen suurempana, vaikka käveleekin vastaan ja seisoo paikoillaan riimun pukemisen ajan.

Mietin tätä koulutusasiaa aika pitkään ja pyysin Kitiä ilmoittamaan kun mun on pakko ilmoittaa päätöksestäni. Toukokuun lopussa viestiä sitten tuli että nyt pitäisi buukata heinäkuun koulutuspaikka jos olen siitä kiinnostunut ja päätös oli selkeä, Muuli lähtisi sinne kesä-heinäkuun vaihteessa.

Tässä kohtaa olin tosin jo löytänyt siitä pari muutakin koulutustarvetta, lastautuminen ei ole ollut sillä koskaan mitenkään erityisen verissä mutta se on saatu sinne välillä kävelemään suoraan ja muina kertoina ei niin suoraan, mutta aina ollaan vartissa oltu kyydissä. Muuli kuitenkin jännittyy lastaustilanteessa melkoisesti ja välillä on haasteita taluttaa se avoinna olevan trailerin ohi, Muuli nimittäin lähtee siinä kohtaa herkästi käsistä = se pelkää.

Niin, mistäköhän ne kaikki pelot tulevat, että Muuli voi lähteä handulista? Kuva: Emmi Jormanainen

Toinen ongelma muistui mieleen röntgenkuvia ottaessa, Muulihan oli tosiaan saanut piikkitraumat ja sen rauhoittaminen suoneen oli aikamoinen taistelu. Joten pyysin vielä josko vähän nipistelisivät sitä. Minä pystyn sitä nipistelemään kaulalta pienen siedätyssession jälkeen, vieraskin pystyy tähän mutta kun kuvioihin otetaan neula, niin etupää kevenee kummasti. Juti on Muulin pystynyt rauhoittamaan esimerkillisesti ja yhdistin rokotuksetkin Jutin seuraavaan käyntiin (vaikka nyt ne tulevatkin 5kk etuajassa), mutta silti voi tulla tarve rokottaa tai rauhottaa sitä jonkun muun toimesta tulevaisuudessa, joten on tarpeen uudelleenkoulutella sitä asiaan.

Lempäälä ei onneksi ole niin kaukana kuin Sonkajärvi oli, joten minun on helppo ajella tallille vaikkä päiväksi oppimaan Muulin kanssa kunhan Kiti ja Outi ovat päässeet sen kanssa jonkinlaiseen alkuun. Mitään suuria tavoitteita koulutusjaksolle ei voi mielestäni asettaa, tallilla he varmasti näkevät mihin Muulista on ja mitä korjattavaa eläimestä löytyy.

Aiemmin ajokoulutuspaikkaa miettiessäni tiesin jo, että tämän voi tehdä tasan kerran ja jos se sössitään esimerkiksi pakottamalla, traumatisoituu Muuli loppuiäkseen. En kyllä usko että yksikään ravureita työkseen laitteleva olisi edes suostunut ottamaan 8-vuotiasta muulia vetelemään aisoja silmuun. Olen seurannut Ahason somepäivityksiä pitkään ja olen melko vakuuttunut siitä, että tällä tallilla Muuli ei traumatisoidu eikä sitä viedä liian kauas sen mukavuusalueelta. Kyselin toki myös paikallisilta tutuilta mielipiteitä ja yksi vastaus oli että "en ole koskaan kuullut sieltä mitään pahaa".

Lähtökohta ajokoulutukselle on se, että se jännittyy jos kärryjä vedetään sen perässä eikä sitä saa aisojen väliin seisomaan. Osasyynä saattaa toki olla sekin, että olen yleensä palkannut puomien päällä väistämisestä, mutta mukana on myös jonkin verran pelkoa ja jännitystä. Sen voisi varmaan korvata silmälapuilla (minulla on jopa sellaiset), mutta mitäs sitten jos silmälappu tai pumpulit falskaavat matkan aikana ja Muuli palautuu todellisuuteen?

No en mieti sitä, Muuli pääsee ammattilaisten käsiin, joilla on kokemusta myös ns ongelmatapauksista. Muulista tullee varmasti niin hyvä kuin mahdollista, minulle kun ei riitä että se on jännittynyt ja toimii, vaan sen pitää olla rento ja toimiva tässä asiassa.

Lue lisää

Mietteitä Muulin koulutusjaksosta, miksi, miten ja mitäs nyt?

Kuva: Minttu Koponen, Aaveen.neti

Vuosi sitten julkaisin blogissani jymyuutisen, olin saanut sovittua Muulille koulutuspaikan tammikuustan eteenpäin. Olin tavannut Sannan marraskuussa Elmamessuilla ja tuntui, että ajatusmaailmamme koulutuksen ja eläintenpidon suhteen kohtasivat todella hyvin. Muulin koulutuspaikaksi oli siis sovittu Hietaniemen tila, joka sijaitsee Pohjois-Savossa, Sonkajärvellä.

Sanna Kauppinen kasvattaa tilallaan lihakarjaa ja kouluttaa ja sisäänratsastaa pienimuotoisesti hevosia, myös ongelmahevosia. Hänellä on tilat 1-2 koulutettavalle kerrallaan, joten hevonen tai muuli saa varmasti yksilöllistä käsittelyä ja koulutusta. Eikä koulutus ole pelkkää ratsastusta, vaan ensin Sanna laittaa arjen käsittelyn asiat kuntoon. Muuli oppi siis kulkemaan entistä paremmin talutuksessa, laskemaan päänsä suitsimisen ajaksi, oppi seisomaan paikoillaan varustaessa jne.

Koulutusjakson jälkeen Sanna pyysi minua kirjoittamaan ajatuksiani puolen vuoden koulutusjaksolta ja sen jälkeenkin. Teksti tulisi Sannan kotisivuille referensseihin. Sen takia pohjustin koulutusjaksoa melko paljon. Samalla tämä teksti toimii hyvänä starttina blogin uusille lukijoille. Tässä tiivistyy myös näppärästi Muulin ensimmäiset vuodet Suomessa.

Millainen muuli lähti Sannalle koulutukseen?

Ostin kevättalvella 2016 muulin, joka oli tuolloin 2,5 vuotias. Se tuli Espanjasta ja sitä oli selvästi käsitelty vähemmän, kuin mitä ymmärsin suomalaisen yhteyshenkilön puheista ostopäätöstä tehdessäni. Espanjasta olin saanut tulevasta muulistani vain pari videota, joissa sitä juoksutetaan.

Muuli oli siis Suomeen tullessaan todella arka ja varautunut ihmisiä kohtaan. Sain sitä kuitenkin siedätettyä käsittelyyn ja aloin saada sitä tarhasta kiinni, pystyin taluttamaan sitä ja aloin siedättää sitä kosketukseen, loimittamiseen, harjaukseen ja jalkojen nostoon ja vuoluun. Ihmisen kosketus oli sille kauhistus, mutta sain sen siedättymään kosketukseen kauralla palkkaamalla. Parin ensimmäisen kuukauden aikana olin varma, ettei tästä tulisi koskaan ratsua, mutta työ kuitenkin palkitsi ja ensimmäisenä kesänä kävin selässä joitain kertoja.

Vaikka sain paljon apukäsiä ja apua ratsukoulutukseen, oli Muulin kanssa kuitenkin vaikeita hetkiä. Se saattoi saada kohtauksen ja vetää köyrypukkilaukkaa liinan päässä niin, että pilotti lensi alas. Itsekin lensin monta kertaa ja vähintään yhtä monta kertaa sain juuri ja juuri pidettyä itseni kyydissä. Meillä ei ollut minkäänlaista hätäjarrua Muulin kanssa, vaan kun se päätti lähteä, se tosiaan lähti.

Miksi muulini nimi muuten on ihan vain Muuli? Siksi, kun heti oston jälkeen en ollut varma tulenko pitämään sitä, enkä halunnut kiintyä siihen kovin paljon. Kun siis tallilla, jossa Muuli asui aluksi, kysyttiin sen nimeä, sanoin että laita siihen tauluun vain että muuli. Muuli sen nimeksi kuitenkin jäi ja toki nimestä on kaikkia erilaisia väännöksiä nykyään. Se on Mullukka, Mullu, Mulbe, Mules jne.

Seuraavana kesänä, eli vuonna 2017, jatkettiin ratsuhommia, lähinnä talutuksessa. Minulla oli myös apunani taitavia nuorempia ja erittäin tasapainoisia ratsastajia, mutta maakontaktia otettiin silti Muulin lähtiessä ryöstölaukkaan. Suurimman osan ajasta Muuli oli oikein mukava ja teki mielellään hommia mutta sitten yhtäkkiä se otti ja lähti. Näille lähdöille ei tuntunut olevan mitään yhteistä tekijää, joten niitä oli vaikeaa saada koulutettua pois. Ja kun se lähti, oli vain pysyttävä kyydissä ja odotettava että Muuli itsekseen rauhoittuu. Se jäykisti kaulansa eikä sitä saanut minkäänlaisilla ohjasotteilla taipumaan sivulle.

En voi sanoa, että olisin käyttänyt kaiken energiani ja rahani kivun poissulkemiseen, mutta muulilla kokeiltiin eri satuloita, eri päävehkeitä, kuolaimia, kuolaimettomia, eri ratsastajia ja toki selkää myös käytiin käsin ja hierojan toimesta läpi, eikä sieltä löytynyt mitään. Toki ongelma saattoi olla ihan missä tahansa, mutta en tutkinut siitä esimerkiksi vatsahaavaa ollenkaan. Se ei näyttänyt kipuilmeiseltä eikä se vaikuttanut päällisin puolin kipeältä, mutta kuten kaikki tietävät, kipuileva hevonen saattaa toimia juuri Muulin tavoin todella epäloogisesti.

Se, mitä muuleista tiesin, puhui kuitenkin sen puolesta, että kyseessä tosiaan on nuori muuli, joka tylsistyessään heittää pienempää vaihdetta silmään. Ja toki sillä saattoi olla huonoja kokemuksia myös Espanjan koulutusjaksolta, jonka sisällöstä minulle ei tähän päivään mennessä ole kerrottu mitään. Onhan Espanjassa saattanut tapahtua jotain, koska Muuli oli niin arka Suomeen tullessaan. Minulle syyksi kerrottiin mm se, että se on tottunut olemaan miesten käsittelyssä ja sen takia se pelkäisi minua. Muuli pelkäsi kyllä Suomessa miehiä vielä enemmän kuin minua.

Selässä oli syksyyn 2017 mennessä oltu ehkäpä 30 kertaa, mutta kentällä oltiin kuitenkin menty kaikissa askellajeissa ja Muuli oli pääosin ihan ookoo. Itselläni oli kuitenkin sellainen olo, että jos vielä kerrankin lennän selästä alas, en enää uskalla kiivetä takaisin selkään. Tiesin myös, etten osaisi kouluttaa, tai ettei minun kannattaisi yrittää kouluttaa, sitä sen enempää. Sillä mitä enemmän “tilanteita” sen kanssa tapahtuu, sitä enemmän alan pelätä koko eläintä. Ihan vielä en ollut siinä tilanteessa, mutta tiesin että se päivä tulisi jos jatkaisin muulini kanssa kotona. En halunnut olla se ratsastaja, joka maastossa miettii että “silloinkin Muuli lähti tässä kohtaa köyrypukkilaukkaan..”.

Olin jo loppuvuodesta 2017 katsellut koulutuspaikkoja “sillä silmällä”, mutta en oikein tuntenut ketään ja vaikka oli sellainen olo että “ihan sama mihin Muuli lähtee kunhan lähtee”, olin kuitenkin tarkka siitä, millaisen koulutuksen sille haluan. En haluaisi sitä mihinkään koulutuuppaajalle, joka voisi prässätä sen tiettyyn muottiin tai sellaiselle, joka ei itse käy selässä ollenkaan, vaan sen tekevät apulaiset. Muulit nimittäin kiintyvät kovasti ihmisiin ja ne ovat parempia käsitellä, jos niitä käsittelee vain pari eri ihmistä. Muulille olisi jo pelkkä paikan vaihdos aika iso stressitekijä.

Aasiyhdistys osallistui Elmamessuille marraskuussa ja Muuli oli mukana. Olin ständiltä käymässä jossain ja palatessani toiset kertoivat minulle, että joku oli käynyt kysymässä muulien kuormajuhtaominaisuuksista. Okei, sitä kysytään aina välillä messuilla. Hengailin Muulin karsinassa, kun Sanna tuli ihan viattomasti kyselemään muuleista lisätietoa. Oli nähnyt niitä ollessaan Yhdysvalloissa. Kerroin muuleista jotain yleistietoa ja toki kerroin myös etteivät ne kaikki niin kovin luotettavia ole, kuten ei tämä minunkaan tässä vieressä.

Elmamessuilla, kuva: Susanna Lehto, Suvililja.net

Jossain sivulauseessa Sanna sanoi kouluttavansa hevosia ja siitähän se ajatus sitten lähti. Hän olisi westernhenkinen ihminen ja lyhyen keskustelumme perusteella hän vaikutti olevan monista asioista samaa mieltä kuin minäkin. Olen aikoinaan aloittanut hevosharrastuksen lännenratsastustallilla ja maastakäsittely, natural horsemanship sun muut ovat aina olleet sydäntäni lähellä. Pidän siitä, kuinka lännenratsastajien hevoset toimivat messuilla ja yleisötapahtumissa, ne ovat rauhallisia ja helppoja käsitellä. Sellaisen haluaisin muulinikin olevan.

Muuli koulutuksessa Sannalla Hietaniemen tilalla

Heti vuoden alussa Muuli sitten kuljetettiin tallinomistajan kanssa Sannan luokse. Tavoite oli saada siitä maastoratsu ja Sannalla olisi kaikki maailman aika sen kanssa. Muistan kuinka jännitin koko menomatkan, vaikken edes ajanut traileria. Olin nähnyt jo painajaisia, kuinka Muuli karkaa metsään ja on muutenkin tosi kamala. Koska matka oli tosi pitkä, 6,5 tuntia trailerin kanssa, olimme Sonkajärvellä vain pari tuntia. Muuli pääsi tarhaan, allekirjoitin sopimuksen ja lähdettiin kotimatkalle. Muistan senkin, kuinka helpottunut olin, kun Muuli jäi taakse. En vielä uskaltanut odottaa koulutusjaksolta mitään, olin vain tosi helpottunut, että Muuli oli nyt osaavissa käsissä.

Koko ensimmäisen koulutusviikon jännitin todella paljon sitä, miten Sannalla menee Muulin kanssa. Muuli taantui hetkeksi eikä antanut koskea itseään tarhassa, mutta viikon jälkeen se oli muisto vain. Sanna laittoi tosi paljon kuvia, videoita ja kuulumisia ja olin niihin tosi tyytyväinen! Sain toki kirjoitettua kuulumisia blogiini, mutta toki olisin muutenkin halunnut kuulla kaiken.

Jos joltain kouluttajalta pitää erikseen kysyä, että miten menee, niin Sannalta ei todellakaan tarvinnut. Joskus tuntui, että jos päivällä mietinkin että mitenköhän menee kun ei ole pariin päivään tullut Whatsappia, oli Sannalta pian saapunut monta kuvaa ja pieni video päivän treeneistä.

Joku kouluttaja olisi varmasti edennyt Muulin kanssa nopeammin, mutta kun Sannan kanssa oli (okei, vähän läpällä) puhuttu juhannuksesta takarajana, oli hänellä reilusti aikaa. Ensin hän käsitteli Muulia maastakäsin, sitten Muuli pääsi käsihevosena maastoon ja sen jälkeen Sanna nousi ratsaille. Tapahtuikohan ratsastus 7. koulutusviikolla tai jotain.

Olimme puhuneet, että menen katsomaan Muulia aina välillä. En kuitenkaan pitänyt kiirettä ensimmäisen reissun kanssa ja ei Muulillakaan pariin ensimmäiseen kuukauteen ratsastettu. Maaliskuussa teimme reissun Rukalle ja Sonkajärvi on kätevästi matkan varrella. Olin ennen Rukareissua Sannan luona yhden yön ja Rukan jälkeen vielä toisen.

Menomatkalla autossa jännitti Iisalmesta saakka. Kun käännyttiin Sonkajärvelle, mahaa kiersi tosi paljon. Perillä vaihdoin vain ratsastuskamat päälle ja lähdettiin maastoon, Sanna piti Muulia käsihevosena. Tai siis käsimuulina. Se oli todella jännittävää. Puristin ohjia tiukasti Muulin ottaessa hätäisiä askeleita kentällä, mutta kun päästiin tielle, uskalsin jo hengittää. Kotimatkalla uskalsin antaa pidemmät ohjatkin.

Seuraavalla viikolla tulin taas ja ratsastin Muulilla kahdesti. Olin kirjoittanut blogiini, miten rauhallisemmalta se jo tuntui viikon takaiseen verrattuna ja kuinka se ei enää säpsy kaikkia liikkeitäni selässä ja sietää pohkeitakin sopivan hyvin.

Tämän jälkeen vietin viikonlopun Sonkajärvellä suunnilleen kerran kuukaudessa. Muuli oli joka kerta edennyt lisää. Se myös tuntui joka kerta jollain tavalla “tutummalta”. Ehkä se oli alkanut asettua Sannan luokse paremmin ja sai hyvän kaverin Dancerista. Ja tietenkin se tottui Sannaankin. Selvästi se myös tunnisti ja muisti minut.

Yhdellä maastoilukerralla laukkasin Muulilla ensimmäistä kertaa. Sanna sanoi, että tuosta mutkasta hän oli nostanut laukan ekan kerran muutamaa päivää aiemmin. Ratsastin mutkaan, istuin alas ja siitä se nosti äänikomennolla laukan ylämäkeen. Sanna jäi alas ottamaan videota tästä ainutlaatuisesta hetkestä. Juttelin Muulille, että jatkossa jokainen ylämäki on sitten laukkaylämäki. No, samalla reissulla se myös riepotteli minua kun jäätiin Dancerista liikaa jälkeen, mutta sain Muulin lopulta haltuun enkä joutunut ottamaan maakontaktiakaan. Ei se kyllä kaukana ollut.

Kun kaikki tuntui menevän jo liian hyvin, alkoi Muuli kai viimein kunnolla kotiutua ja laittoi Sannan hikoilemaankin ihan kunnolla. Kun Muuli päättää, ettei se haluaisi mennä jostain, se ei tosiaan mene kuin tappelun jälkeen. Olin todella tyytyväinen, että se teki niin juuri Sannan kanssa, ettei vasta palattuaan kotiin.

Yritti se minunkin kanssani temppuilla viimeisenä viikonloppuna, kun olin Sonkajärvellä, mutta Sannan rauhallisella ohjeistuksella sain tilanteet läpi ja Muulin juuri sinne, mihin halusinkin. Ja mitä tulee jännitykseen, kun viimeisenä viikonloppuna vedin traileria ihan ensimmäistä kertaa, jännitti minua enemmän trailerin veto kuin Muulilla ratsastaminen. Oikeastaan odotin viimeistä viikonloppua, kun Muulilla pystyi jo tekemään kaikkea.

Sanna koulutti Muulin lisäksi myös minua 

 

Kuva: Sanna Kauppinen

Kotona Muuli hieman taantui selkäännousujen osalta, mutta maastossa se toimi ja toimii erittäin hyvin. Se on mielestäni keskivertohevosta rauhallisempi, ei pelkää liikennettä tai kulkuvälineitä. Sauvakävelijöiden kohdalla kyllä edelleen hieman puhistaan, mutta ei paeta paikalta. Joissain kohdissa se on toki kiirehtinyt tai olen joutunut pyöräyttämään sen yhden ohjan pysähdyksellä ympäri, mutta ne tilanteet ovat olleet sellaisia, joissa mikä tahansa hevonenkin olisi pelästynyt.

Sanna opetti Muulille ja minulle yhden ohjan pysäytyksen ja koska se tosiaan toimii, uskallan hyvin maastoilla. Tiedän että minulla on koko ajan toimiva hätäjarru. Kotona jouduin ensimmäisillä maastoilla turvautumaankin siihen, mutta sitten jossain vaiheessa huomasin, että Muuli hidastaa jo ihan “normaalista” pidätteestä, eikä yhden ohjan pysähdykselle enää ollutkaan tarvetta.

Muulin koulutusjakso oli mielestäni erittäin onnistunut. Sanna käsitteli sitä juuri kuten kuuluukin ja mitä tilanne vaati. Hän oli valmis ottamaan ne herkutkin käyttöön, kun ne tuntuivat toimivan Muulin kanssa. Itsehän en ollut säästellyt kauran kanssa koskaan. Ja kauran avulla pystyin ylipäätään koskemaan muuliini ja ottaman sen kiinni.

Sanna ei pelkästään kouluttanut yhtä muulia, vaan myös sen omistajaa. Ei minulla ole muista kouluttajista kokemusta (jostain syystä Sannalle sopii ennemmin titteli kouluttaja kuin ratsuttaja. Hän nimittäin opetti Muulille paljon muutakin kuin ratsuhommia), mutta kuinka moni muu majoittaa ihan vieraan ihmisen kotiinsa ja jaksaa rauhallisesti mutta jämäkästi tsempata uuvattia omistajaa muulinsa kanssa?

Varsinkin ensimmäisillä vierailuillani Sannan luona hän sanoi koko ajan, että sano vaan jos tuntuu liian jännittävältä ratsastaa Muulilla, että ei ole pakko. Eihän siinä olisikaan mitään järkeä, että omistaja puristautuu satulaan ja aiheuttaa ratsuunkin jännitystä. Minulla oli aina noilla käynneillä tosi turvallinen olo Muulin selässä.

Kuva: Sanna Kauppinen

Olen ihmisenä sellainen, että minun pitää ehdin nähdä, kun joku muu tekee jonkun jutun. Jos se näyttää menevän hyvin, olen itsekin paljon varmempi. Kun olin nähnyt videoilta, kuinka Sanna laittaa Muulin ojennukseen eikä se ollutkaan ydinfysiikkaa, ajattelin, että kai minäkin tuohon pystyn. Kun Muuli sitten Sannan luona näytti minullekin vähän pahimpia puoliaan ja selviydyin niistä voittajana ajattelin, että kyllähän tämän kanssa pärjää varmaan kotonakin.

Silti meni aika kauan, ennen kuin minulla oli sellainen olo, että haluan Muulin kotiin. Olisin voinut hakea sen kotiin jo kuukautta aiemmin. Sanna oli maastoillut paljon ja Muuli tuntui toimivan hyvin, mutta minusta tuntui, etten ollut silloin vielä valmis. Ja myönnän, että olin kovasti nautiskellut kaikesta siitä vapaa-ajasta, jota minulla yhtäkkiä oli.

Olen sitä mieltä, että hevosten kasvattajat, kouluttajat ja omistajat ovat kaikki erikseen. Kasvattaja voi olla omistaja, mutta varsinkin tällaisten reaktiivisempien yksilöiden kohdalla olisi hyvä, jos joku muu hoitaa ratsutushommat. Yhtälö ei kuitenkaan toimi, jos hevonen viedään vain kuukaudeksi tai pariksi sisäänratsastukseen ja sen saa takaisin ilman ohjeita. Sannalta olen saanut Whatsapin täyteen Muulin käyttöohjeita ja tukipalvelu jatkuu edelleen. Koska hänellä on koulutettavana vain yksi kerrallaan, pystyy eläimeen paneutumaan ihan kunnolla ja varmasti niistä tulee vähän rakkaitakin.

En halua, että Muuli taantuu ainakaan yhtään enempää, joten jatkan sen käsittelyä tietenkin ihan samalla tavalla, kuin miten Sannakin sitä käsitteli. Se on helppoa, koska näkemyksissämme hevosen kouluttamisessa (paineesta pois ja joskus herkku) ei ollut mitään eroavaisuuksia. Muulia ei hirtetty pakettiin apuohjilla, sen suuta tai nenäpiitä ei revittu rikki ja Sanna työskenteli sen kanssa aina todella stressittömästi. Koska vain stressitön eläin voi oppia.

Muuli koulutusjakson jälkeen 

 

Kuva: Reetta Ollila

Kotona huomasin tämän erityisesti siinä, että Muuli käyttäytyi tosi rauhallisesti ja oli levollinen. Jos sillä olikin ennen koulutusta välillä “huoli-ilme”, olivat ne nyt jääneet pois. Muuli suhtautuu nyt kotona kaikkeen tekemiseen positiivisesti ja hyvällä ilmeellä. Se tulee tarhasta vastaan ja seisoo kaikessa rauhassa käytävällä tai puomilla, vaikka kuinka kauan jos tarve vaatii. Olen tosin alusta asti jättänyt sitä valvomatta kiinni sidottuna käytävälle tai aitaan hakiessani satulahuoneesta tavaroita.

Muuli suhtautuu varustamiseen kivasti ja kävelee kentällä taluttaessa pää alhaalla. Ainoa takapakki otettiin selkäännousussa, mutta olen saattanut ruokkia sitä itsekin vanhojen kokemusten perusteella tai sitten se liittää sen kotitallin ratsastuskenttään, jossa kaikki tilanteet tapahtuivat ennen Sannalle viemistä.

Hyvin dokumentoidun koulutusjakson hyvä puoli on mielestäni juuri siinä, että aina voi palata taaksepäin ja katsoa, miten ongelmat silloin ratkaistiin. Ja kun asiat ovat vielä blogissa, on niihin helpompaa palata kuin selailla tietokoneen kansioista pelkkiä videoklippejä. Viikko viikolta “Muulin käyttöohjeet” rakentuivat blogiini ja niihin on helppoa palata myöhemminkin.

Nyt Muuli on ollut viisi kuukautta "kotona". Ratsailla olen lähinnä maastoillut ja marraskuussa aloimme käydä myös tunneilla. Tunnit ovat aluksi vain puolen tunnin pituisia, mutta kunhan kunto kasvaa, pidennämme tunnitkin jälleen tunnin pituisiksi. En halua päättää kovin tarkkoja tavoitteita tulevaisuuteen, koska pessimisti ei pety, mutta ensi kesänä olisi mukavaa kokeilla matkaratsastusta harjoituskisoisa tai 1-tason kisoissa. Lisäksi kouluratsastuksessa raviohjelma tai jopa HeC olisi tavoitteena. Jos näistä jompikumpi toteutuu, olen kyllä erittäin ihmeissäni, iloinen ja ylpeä.

Muulin tärkein tehtävä on kuitenkin olla monipuolinen harrastuskaveri, jonka kanssa voin tehdä kentällä vapaana töitä, liinassa, ratsain, ohjasajaen jne. Seuraavan kerran, kun Muuli lähtee koulutukseen, lähtee se ajokoulutukseen. En itse osaa ajohommia läheskään niin hyvin, että minun kannattaisi kouluttaa sitä. Ja koska Muuli on muuli, en halua että pilaan sitä ajotouhuihin osaamattomuuteni takia. Tällä hetkellä en usko, että Muulista tulee ikinä turvallista ajokaveria, mutta kuten kirjoitin jo, pessimisti ei pety.

Olen itse sokerista, joten talviaika on melkoista himmailua Muulin kanssa. En edes lähde toikkaroimaan sen kanssa maastoon pimeällä ja kentällä ratsastaminen ei motivoi minua, ellei minulla ole tuntia. Siinä mielessä erilaiset maastakäsittelytreenit ovat mukavaa vaihtelua ja sellaista matalamman kynnyksen tekemistä.

Lue lisää

Vieraskynä: Sannan viimeinen postaus Muulista, miten projekti meni kouluttajan näkökulmasta?

Muuli palasi Sonkajärveltä kotiin heinäkuun alussa. Sanna lupasi blogin lukijoille ja minulle vielä viimeisen vieraskynäilyn, jossa hän summaa yhteen kokemuksiaan Muulin koulutuksesta. Jos kaipaat hevosellesi tai muulillesi hyvää koulutuspaikkaa, lue postaus loppuun. Postauksen kuvitin "ikimuistoisilla" kuvilla Muulin koulutuksen ajalta. Tässä ensimmäisessä kuvassa on viimeinen Muulin ja Sannan yhteiskuva. Se on otettu juuri ennen kotimatkalle lähtöä.

----

Huhhuh, kaksi kuukautta sitten Muuli poistui Kaisan kuskaamana tontiltani, ja vasta nyt kykenen avautumaan pitkästä koulutusjaksosta. Palautuminen ja kokemuksesta ylipääseminen vei tovin ja minusta tuntuu, että vasta nyt pystyn ajattelemaan selkeästi ja kokoamaan hieman ajatuksia Muulin kouluttamisesta.

Vitsi vitsinä. On pitänyt melkoista haipakkaa kesän ajan ja välillä meinannut unohtuakin, että minun oli tarkoitus kirjoittaa vielä tänne. Alkuun tuntui ihan oudolta, kun ei ollutkaan enää tarvetta olla kuvaamassa jokaista hännänheilautusta ja tilannetta, eikä ole tarvinnut karjua v***n Muulia pitkin pihoja. Muulin ihania öninöitä ja hörinöitä on kyllä hieman ikävä, onneksi viikon päästä pääsen tapaamaan Muulia sekä muita muuleja, kun menen pitämään muuli bootcampia. Tosin muuttuuko ajatusmaailma sen viikonlopun jälkeen, kun vastassa onkin neljä muulia? Lähden kurssilta hiukset harmaina ajatellen ”EI ENÄÄ IKINÄ MUULEJA!”

No ei olla niin radikaaleja. Hauska viikonloppu tiedossa varmasti.

Olen seurannut Kaisan matkaa Muulin kanssa suurella mielenkiinnolla, ilolla ja ennen kaikkea ylpeydellä. Ja ylpeä olen nimenomaan Kaisasta, Muuli on osoittanut hieman taantumisen merkkejä nyt Kaisan viimeaikaisten viestien perusteella, joten se ei vielä saa täysiä pisteitä. Mutta Kaisan asenteen muuttuminen oli ihan parasta tämän koulutusjakson aikana. Muistan kun Kaisa tuli ensimmäistä kertaa käymään maaliskuussa, ja ratsastimme hieman kentällä ja lähdimme sitten maastoon Kaisa Muulilla minun käsihevosena. Se jännitys mikä oli aistittavissa jo ihan kentälläkin ratsastaessa… täysin normaalia, tottakai, en siis tarkoita että paheksuisin sitä tai mitään. Tämä oli ymmärrettävää, kun Muuli oli kevätjuhlaliikkeitä esitellyt jo ennen minun luokseni saapumista ja vielä minun luonanikin.

Ensimmäinen kerta, kun Kaisa ratsasti muulilla koulutuksen aikana.

Hevosten (ja muulien) koulutuksessa tärkeintä ei ole vain yrittää täyttää omistajan tavoitteet hevosen suhteen, vaan myös se, että omistaja itse pärjäisi hevosensa kanssa jatkossa. Eihän siitä tulisi mitään, jos ratsastaisin kolme (tai kuusi) kuukautta hevosta ja omistaja hakisi sen kotia ilman, että olisi käynyt kertaakaan luonani. Tai voisihan se niinkin toimia ja ehkä joku tekeekin niin. Itse kyllä haluan, että omistaja on mukana koulutuksessa ja käy luonani edes kerran koulutusjakson aikana. Tällöin voimme yhdessä katsoa missä vaiheessa koulutus on, onko toiveita, ollaanko menossa kohti niitä tavoitteita jne. Kaisa kävikin luona kerran kuukaudessa maaliskuusta lähtien, joka oli todella hieno juttu. Avoimuus on myös tärkeää hevosen koulutuksessa. Okei, Muuli oli myös blogijulkkis, eli Kaisa odottikin minulta tietoa ja materiaalia blogiaan varten. Tosin vaikka blogia ei olisi ollutkaan, olisin silti informoinut Kaisaa kyllästymiseen asti jokaisesta Muulin tempauksesta. Haluan kertoa rehellisesti kaikki hyvät sekä huonot kokemukset, ja olla myös nöyrä siinä suhteessa, jos tuntuu että jossain asiassa minulla ei ehkä riitä osaaminen.

Uskon että näillä Kaisan vierailuilla sekä tiiviillä yhteydenpidolla oli merkitystä siinä, että ero Kaisan asenteessa maaliskuun versus kesäkuun viimeisen viikonlopun välillä oli kuin yö ja päivä. Kesäkuussa niin vain Kaisa pisti Muulin ojennukseen, jos Muuli osoitti pienintäkään merkkiä vastaan hangoittelusta. Kaksikko kävi myös yksinään maastossa ja ovat tehneet sitä kotipuolessakin. Maastoreissut ovatkin Kaisan postauksien ja päivityksien mukaan sujuneet pääosin hyvin.

Muulin koulutusprojekti kaikkinensa sujui mielestäni ihan hyvin. Oli ylämäkiä ja alamäkiä, välillä oli jopa pätkiä ettei ollut kuin tasaista tietä. Ryhdyin projektiin alusta alkaen sillä ajatuksella, että Muuli on täysin kouluttamaton. Samat maastakäsittelyasiat tekisin myös koulutetulle hevoselle, joka tulisi koulutukseeni. Haluan päästä sinuiksi hevosen kanssa, saada sen kunnioituksen ja luottamuksen ja vasta sitten ryhtyä ratsastuspuuhiin. Mielestäni etenin aika johdonmukaisesti ja asteittain sen kanssa, toki olimme myös kelien armoilla melko pitkään Muulin kengättömyyden takia. Tosin en usko, että olisin kovinkaan paljoa aikaisemmin maastoon suunnannut, vaikka tiet olisivat olleet sulat.

Alkuun maastakäsittely, sitten varusteiden kanssa maastakäsittelyä, selkännousua, perusasioita selästä käsin eteen-taakse-sivuille-pysähdys. Sitten pikkuhiljaa maastoon ja pitemmälle ja pitemmälle. Maastossa ravailua ja pikkuhiljaa laukkaakin. Kenttätyöskentelyt jätin vähemmälle loppuvaiheessa, koska a) halusin Muulille kilometrejä maastossa ja b) Muuli ei kenttätyöskentelystä niin kiinnostunut.

Missä mielestäni onnistuin Muulin kanssa? No, ainakin tavoitteet saavutettiin! Kaisa halusi maastomopon, jolla voi mennä turvallisesti löysin ohjin maastossa. Check! Tämä on todistettavasti tapahtunut, ja vaikka niitä heikkojakin hetkiä on ollut, Muuli on toiminut jopa turvaratsuna toiselle hevoselle. Kyllä minä näillä näytöillä sanoisin, että tavoite täytettiin. Peruskenttätyöskentely sujui ihan ok ja tämän lisäksi oli kiva kuulla jälkeenpäin, että Muuli oli rauhoittunut noin muutenkin esimerkiksi sen seistessä kahta puolta kiinni, taluttaessa jne. Sain myös Muulin laukkaamaan liinassa, joka oli ISO saavutus! En tiedä onko siitä koskaan mitään hyötyä, mutta oikeastaan tämän episodin lopputulema oli, että Muuli ei saanut slaagia, vaikka sitä hieman paineistikin kovasti. Eli vaikka Muulia ei koskaan laukkuutettaisi liinassa, ainakin oletan, ettei se ole heti sinkoamassa ilmaan kuin raketti, kun on käynyt läpi ”taistelun” jossa se joutui toteamaan, että ihmistä ei vedetä kuin kyntöruunaa hiekkaa pitkin vaan mennään mihin ihminen käskee.

Mikä jäi mieltä kaihertamaan Muulin koulutuksessa? Kaikki taistelut sen kanssa. Sitä miettii tottakai tekikö itse jotain väärin, onko se kipeä tms.? Tästä ollaan Kaisankin kanssa puhuttu. Muuli on todella voimakastahtoinen ja sillä on hyvin selkeä tapa ilmaista, mitä mieltä se on asiasta. Paikalta poistuminen on melko sisäänrakennettua muuleihin. Silti tottakai mietin, että olisinko voinut tehdä jotain toisin? Esimerkiksi se kaikkein pahin keskustelu Muulin kanssa taloni risteyksessä mennäkö eteenpäin vai ei? Tämä keskustelu kesti sen puolisen tuntia ja sisälsi pystyynhyppimistä, 180 asteen käännöksiä puoliksi ilmassa, sinkoilua, tiukkoja ympyröitä, yhden klassisen ryöstön, kirosanoja… Olin aivan hiestä märkä ja niin oli Muulikin. En tiedä mikä sillä oli ongelmana, halusiko se Dancerin luo vai mikä ihme ahdisti…? Sitten yhtäkkiä se suostui hieman vastahakoisesti kävelemään ojan viertä eteenpäin, rentoutui pikkuhiljaa ja kävimme heittämässä kivan maastolenkin. Niin ristiriitaista!

Nämä Muulin päähänpistot tulevat todennäköisesti olemaan läsnä vielä pitkään ja näitä onkin Kaisan postauksissa jo nähtykin. Paikalta poistuminen salamannopeasti, se on sen bravuuri. Kaula ylös, 180 astetta käännös ja vauhtia, siinä ei ehdi välttämättä tehdä mitään. Jos ehtii ennakoimaan, Muuli on pysäytettävissä. En tiedä miten tämän saisi koulutettua pois, ja saako edes, vai onko parempi vain oppia ennakoimaan. Nyt puhutaan kuitenkin MUULISTA, joka tuskin koskaan on ihan niin täysin kesytettävissä kuin hevonen. Ne ovat kuitenkin ainutlaatuisia. Toki on myös niitä superkilttejä muuleja, kuin on myös olemassa niitä sekopää hevosia. Luulen, että muulien persoonaan vaikuttaa jonkun verran myös aasin kanssa risteytetyn hevosen rotu. Muulissa on andalusialaista, joka ei ole ihan helpoin rotu muutenkaan. Oma tammani on lusitano eli lähestulkoon sama asia, ja Kaisa saikin todistaa tammani luonnetta karjakurssilla. Tämä yhdistettynä aasin itsepäisyyteen… Mukava combo on valmis.

Kenttätyöskentelyä olisi ollut kiva kehittää vielä Muulin kanssa, toisaalta se ei ollut Kaisan ykkösprioriteetti eli sille ei niinkään ollut tarvetta. Muuli oppi tosiaan perusasiat sekä väistämään hieman pohjetta, joka on hyödyllinen, kun esimerkiksi pitää väistää tien sivuun autoja kohdattaessa. Muuli myös ihan selkeästi inhosi kentällä pyörimistä. Kokeilin kerran laukkaa kentällä ja se oli ison työn takana. Se laukkasi, mutta todella, todella nihkeästi. Maastossa se nostaa laukan miltei suoraan käskystä. Katsoin Kaisan linkittämän videon aasista, joka oli Jeffin kurssilla Itävallassa. Jeffkin totesi videolla, että aasit ja muulit eivät tykkää kenttätyöskentelystä. Siksi olen nyt hokenut Kaisalle, että hänen täytyy tulla ensi vuonna Jeffin kurssille Muulin kanssa! Lehmä antaa kaikelle kenttätyöskentelylle ihan uuden ulottuvuuden ja tarkoituksen, ja tiedä millainen atleetti Muulistakin kuoriutuu! (voin nähdä Kaisan pyörittävän silmiään tässä vaiheessa ja toteavan että ”kyllä, siinä vaiheessa kun on ensin metätetty se muiden kurssilaisten kanssa lähitienoon metsistä, kun se sai slaagin nähdessään lehmän lähempänä kuin 10 metriä”)

Kiitän Kaisaa luottamuksesta, että hän tohti tuoda Muulin luokseni. On ollut ilo tutustua Kaisaan ja tietenkin Muuliin, ja uskon että olen saanut näistä kahdesta pitkäaikaiset kaverit, mikä on ihan mahtavaa 😊 Oli ihana lukea kaikkien blogin lukijoiden kommentteja koulutussession aikana. Kiittelinkin teitä jo aikaisemmassa postauksessa mutta kiitän vielä uudestaan! 😊

Meidän poppoon elämää voi muuten seurata Facebookissa ”Hietaniemen tila *klik*”, ja ehkä kun ensi vuonna Giran varsa (toivottavasti) syntyy, aloitan sen elämästä ja koulutuksesta oman blogin. Tilaukseen on siis laitettu azteca-hevonen (lusitano x quarterhevonen), jolla olisi lusitanon liikkeet ja quarterin mieli. Palomino-väritys olisi mukava lisä. Nyt syksymmällä saattaisi olla koulutuspaikka auki hevoselle, jos tuntuu että tarvitsee apua hevosensa kanssa tai haluaa startin ratsukoulutukselle. Ja voihan se paikka olla auki muulillekin… kestäisiköhän minun psyykeeni toista muulia samalle vuodelle, hehheh…

Muuliterveisin, Sanna

Teimme Sannan kanssa viimeisenä viikonloppuna videon, jossa hän vastailee englanniksi blogin lukijoiden kysymyksiin. Videolla on YouTuben automaattisesti tekemä tekstitys, jota olen hieman alusta korjaullut fiksummaksi. Tarkoituksena on kääntää video myös suomeksi, kunhan siihen löytyy aikaa.

Jos siis Muulin koulutus kiinnostaa vielä tarkemmin, kannattaa katsoa tämä video.

Lue lisää

Muulin viimeinen viikko Sonkajärvellä!

Minulla oli Sannan luona ihan mahtava viimeinen viikonloppu kesä-heinäkuun vaihteessa! Olin Sonkajärvellä kaksi yötä ja ehdittiin tehdä vaikka mitä! Vedin ensimmäistä kertaa mitään ikinä trailerin perässä, kävin countrytapahtumassa, tanssin rivitanssia (huonosti), kävin Muulin kanssa yksin maastossa ja mitähän vielä.. No kaikenlaista tapahtui!

Blogipostaus ei tällä kertaa ole jättipitkä koska videolta näkee kaiken oleellisen viikonlopun kulusta. Kannattaa tsekata se tästä alta tai tästä linkistä.


Aiemmin viimeisellä koulutusviikolla Sanna oli käynyt kerran maastossa ja muuten Muuli oli oloneuvoksena. Kokonaisuutena se liikkui mukavasti, viikolla maastossa, lauantaina lyhyt maasto, sunnuntaina pitkä maasto Dancerin kanssa ja lyhyempi maasto minun kanssani. Ohjelmassa oli myös irtojuoksutusta. Oikein sopiva määrä 5-vuotiaalle Muulille, eikä se varmasti rasittunut liikaa.

Alla olevan videon sain Sannalta keskiviikkona, siinä hän kertoo maastoreissufiiliksiään.


Sain Sannalta myös aivan upean irtojuoksutusvideon! Sanna oli ensin juoksuttanut Muulia irtona ja Muulihan tietenkin alussa juoksee mihin sattuu ja yrittää jäädä kulmiin syömään. Mutta tällä kertaa se oli hyvin nopeasti hakeutunut ympyrälle ja Sanna kokeili laukkaakin. Katsokaas miten hienosti menee!


Kävin jo perjantaina hakemassa trailerin lainaan ja olin yötä vanhemmillani Heinolassa. Lauantaina saavuin Sonkajärvelle kahden maissa ja lähdettiin heti ratsastamaan Muulilla. Tai siis minä ratsastin ja Sanna lähti kävellen mukaan ja dokumentoimaan. En mennyt kauaa, tien päähän ja sieltä takaisin. Pari kertaa keskustelimme Muulin kanssa kulkemisesta ja se singahti myös pellon puolelle, mutta sain sen aika nopeasti etenemään. Suuhun olin laittanut kotoa tuomani Pee Wee-kuolaimet, jotka ovat ohuet hieman kaarevat suorat kuolaimet. Niissä on myös pieni vipu, joka estää kuolaimen lipsahtamisen suuhun. Vipu on samantyylinen kuin raviviiksi. Esittelin kuolaimet tässä postauksessa, mutta ei niitä tullut kovin paljoa tuolloin käytettyä.

Muuli oli juuri sellainen, kuten Sanna on kertonutkin. Se vääntää ja vääntää, mutta kun itse vain odottaa ja ratsastaa, niin jossain vaiheessa Muuli "nöyrtyy", että okei, mennään sitten. En halua edes ajatella, mitä kävisi, jos sille antaisi joskus noissa tilanteissa periksi.. seuraava vänkääminen voisi olla todella pitkä!

Kaikki ratsastuskuvat otti Sanna, kiitos!

Illaksi mentiin takaisin Koljonvirralle Iisalmeen, jossa Sanna oli mukaan Dancerin kanssa. Ratsukko oli mukana rivitanssiesityksessä ja tietty kaksi karjahevosta antoi tapahtumaan oman fiiliksensä. Tapahtuma oli luotu rivitanssin ympärille, mutta nämä tanssijat eivät olleet mitään sunnuntaitanssijoita. Mennessäni rivitanssiopetukseen tajusin, että olin noin kahden valovuoden päässä näistä muista ja ymmärsin pian luovuttaa. Mutta en ole koskaan ollut kovin hyvä pitkissä koreografioissa.

Sanna ja Dancer tanssivat tosi hyvin rivitanssia tanssijoiden kanssa! Varsinkin sidepass mykisti meikäläisen täysin! Dancer ei enää tässä illan näytöksessä ollut parhaimmillaan, mutta paremmin se silti veti kuin moni muu hevonen.

Mukana esiintymässä oli myös Kenneth Puskala, vasemmalla.

Sanna lassosi Dancerin selässä, osuen tietenkin joka kerta vasikkaan.

Itse lassosin maasta ja osuin kerran.

Hevoset saivat tosi paljon ihailua osakseen, eikä suotta. Onhan nämä tosi komeita!

Kennetn antoi lassoamisopetusta. Noin kahdennellakymmenennellä heitolla sain lehmän korvan lasson silmukkaan.

Oltiin kotona joskus kymmeneltä illalla ja katsottiin Kauheaa kankkusta.. Kunnes oli pakko luovuttaa ja mennä nukkumaan.

Sunnuntaille olimme etukäteen suunnitelleet lännenratsastuskisojen katsomista, mutta olimme sen veran väsyneitä ja kisat kaukana, että päätimme skipata ne. Menimme sen sijaan yhdessä maastoon, tällä kertaa Sannallakin oli ratsain. Käytiin tosi kiva pitkä lenkki, ajallisesti 1,5 tuntia ja kilometreissä ehkä kahdeksan. Muuli tuntui aika väsähtäneeltä, mutta sain siitä laukkapätkiä irti. Se arkoi jonkin verran teillä, joissa oli irtokiviä. Onneksi suurin osa reitistämme oli pehmeää alustaa.

Ratsastuksen jälkeen koomasimme sohvalla ja illalla jatkoimme Muulin kanssa. Irtojuoksutin sitä kentällä yrittäen saada sen ympyrälle vapaana. Sanna oli nimittäin onnistunut siinä aiemmin viikolla ja Muuli oli hopa laukannut kauniisti siinä vapaana kulkiessaan! Nyt se ei onnistunut, Muuli ehkä hämääntyi kahdesta ihmisestä kentällä ja koska kenttä on iso, se sai aina kulmasta napattua suuhun ruokaa. Siihen jos pääsisi puuttumaan heti, niin vapaana työstäminen helpottuu todella paljon.

Irtojuoksutuksen jälkeen lähdin ratsastamaan, ihan yksin, maastoon. Sanna käveli vähän aikaa mukana dokumentoimassa ja jäi sitten naapuriin odottelemaan paluutani. Reissu kesti ehkä 45 minuuttia ja suuntautui pitkälle metsäautotielle. Juuri sellaiselle, jossa voisi hevosen kanssa paahtaa pari kilometriä täyttä laukkaa! No Muulin kanssa ei paahdettu laukkaa, koska se arkoi kavioitaan aika paljon, mutta tien keskellä pehmeissä kohdissa ravattiin kyllä.

Tuo maasto oli tosi kiva. Muuli oli täydellinen eikä perseillyt yhtään. Pystyin ratsastamaan pitkillä ohjilla koko matkan ja fiilistelin ja testailin, miten Muuli toimii. Se on pienelle pohjeavulle tosi herkkä vaikka toisaalta pattitilanteissa sitä saa rätkiä jaloilla kylkiin ihan kunnolla. Jos raviin siirtyessä annoin pohjetta samalla, kuulin, kuinka häntä viuhahti takana. Jos taas irrotin jalat ja sanoin vain ääneen "ravi", se lähti ravaamaan ilman hännän viuhtomista.

Maanantaina lähdin kotimatkalle Muulin kanssa yhdeltä iltapäivällä, mutta ennen sitä kävimme katsomassa Sannan sukulaisen luokse melkein naapuriin kahta miniaasia. He olivat ostaneet aasit muutamaa viikkoa aiemmin ja aasitkin olivat minulle jo nimeltä tuttuja. Toinen niistä oli ensimmäinen välimeren miniaasi, joka Suomeen tuli ja toinen oli näiden ensimmäisten aasien varsa. Vuolin aasien kaviot ja neuvoin tuoreita omistajia kaviohuoltoon. Sovimme, että käyn vuolemassa ja neuvomassa vielä lisää elokuussa, kun olen Sonkajärvellä katsomassa karjanajokurssia.

Takakaviot jälkeen (vasemmalla) ja jälkeen (oikealla). Näistä sai ihan kunnolla ottaa.

Muulilla oli trailerissa luksustilat, koska väliseinää ei ollut mukana. Täytimme trailerin etuosan irtoheinällä heinäverkon lisäksi ja lähdin matkaan. Vaikka en ollut koskaan vetänyt hevosta tai mitään perässä, on minulle vuosien aikana tullut aika hyvä ajatus siitä, miten pitää vetää. Kiihdytykset, kaarteet ja jarrutukset on tehtävä superhitaasti ja muuten sitten tasaista vauhtia. Muuli ei ainakaan ajon aikana kolannut trailerissa, joten kai se siellä viihtyi. Ruoka maistui hyvin koko matkan ajan.

Komein yhdistelmä ikinä.

Kotimatkalla vessa- ja juottotauolla.

Muuli ei stressannut.

Kuuden ja puolen tunnin jälkeen saavuin kotitallille, jossa meitä jo odotettiin. Tallinomistajan kanssa otettiin Muuli pihalle ja hän talutti sen tarhaan. Muuli ymmärsi selvästi tulleensa kotiin ja oli ihan rauhallinen. Mieheni lähti palauttamaan traileria, jotta minulle jäi hyvin aikaa laitella Muulin tavarat paikoilleen ja seurailla sen toimintaa.

Lue lisää

Muulin 25. viikko koulutuksessa (adrenaliinimaasto)

Kaikkien kuvien ja videon taustalla on tietenkin Sanna, kiitos!

Mietin parikin kertaa, kirjoitanko viikosta 25 erikseen vai niputanko sen yhteen Muulin viimeisen koulutusviikon kanssa. Mutta koska viimeisestä koulutusviikosta tulee olemaan paljon materiaalia, julkaisen tämän viikkopostauksen omanaan. Tämä sisältää jännitysnäytelmän vain yhdeltä ainoalta maastoilukerralta.

Muulin 25. koulutusviikko sisälsi siis 6 päivää vapaata ja yhden päivän töitä. Muuli sai rokotuksen keskiviikkona (tetanus ja hevosinfluenssa, herpesrokotusta ei saanut), joten jo sen takia oli annettava vapaata. Lisäksi Sannalla oli säätöä uusien lehmien kanssa.

Viime viikon koosteesta jäi joillekin se kuva, että Muuli olisi paljonkin yksin, mutta tällä hetkellä se on yöt samassa tarhassa Dancerin kanssa. Dancer on myös laihiksella, joten se on vain päivät astutusreissulta palanneen Giran kanssa.

Muuli oli siis vapaalla maanantaista lauantaihin ja sunnuntaina Sanna lähti sillä maastoon. Lähti kiertämään samaa maastoa, jossa käytiin yhdessä, kun olin Sonkajärvellä viimeksi. Muulihan ei oikein mennyt yhden ojan yli, lopulta meni Dancerin perässä. Siellä suunnalla on myös yksi tosi pitkä ja suora ylämäki metsäautotietä. Tai ylämäki tai alamäki, mistä suunnasta sitä nyt katsookaan.

Siellä Muulilla flippasi. Jouduin silloin itsekin vetämään sen ympäri, kun se meinasi kiihdytellä loivaan alamäkeen. Sanna sai himmailtua sitä ja olivat päässeet melkein mäen alle.

Siinä Muuli oli yrittänyt katsella yläkautta silmiin väistellen ohjasotteita, mutta ollut edelleen sellaisessa hallinnassa, että Sanna oli kääntämässä sitä kotiin päin. Muuli oli eri mieltä eikä suostunut kääntymään kotiin. Muuli kevensi etupäätä sen verran, että pystyi tekemään sievät 180 astetta ja taas Sanna käänsi sen kotia kohti. Ja taas Muuli kääntyi.

Lopulta Muuli ei enää jaksanut tällaista pelleilyä. Se nosti pään ylös ja lähti ryöstämään. Pois päin kotoa. Myös alamäet. Täysillä. "Se paino laukkaa kohti semmosta metsäkoneen luoma uraa, joka aluks laskeutu semmosen kivan alamäen, jota en todellakaan haluais laukata alas. Se veti aluks semmosta kivaa pomppulaukkaa, mietin siinä että hyppäänkö alas, mut sit otin vaan toisella kädellä nupista kiinni ja toisella kädellä ohjat käteen, tein ristinmerkin mielessäni ja toivoin, ettei se kompasti. Koska aattelin, että sen kunto tuskin kestää kovin pitkälle ja tiesin sen tien, että se jatkuu kuitenkin jonkun matkaa."

Sanna ei ollut edes yrittänyt kääntää kiitävää muulia, koska seuraukset olisivat voineet olla vielä pahemmat. Kun Muuli itse tiputti raviin, sai Sanna sen heti haltuun ja käänsi kotia kohti. Hän ravautti Muulin takaisin kohtaan, jossa se lähti lapasesta ja laukkuutti ylämäen kotiin päin. Mäen päällä Sanna käänsi Muulin uudestaan pois kotoa (eli siihen suuntaan, johon se ryösti), ratsasti alas Muulin vastaväitteistä huolimatta ja laukkasi mäen uudestaan ylämäkeen, kotiin päin.

Eikä tässä todellakaan kaikki. Koska Sanna oli tekemässä ympyrälenkkiä, hän todellakin teki sen. Eli ratsasti vielä kerran metsäautotien käynnissä alamäkeen (eli poispäin kotoa) ja ratsasti saman lenkin kuin me viimeksi mentiin yhdessä. Ojakohdasta hän talutti Muulin yli, eikä edes kokeillut, olisiko saanut sen siitä ratsain. Varmasti fiksu päätös ja noin toimin kotonakin aluksi. Kyllä se sitten alkaa  ylitellä ojia ratsainkin, kun ollaan ensin menty taluttaen.

Loppumatka maastosta oli ollut oikein hyvää ja leppoisaa menoa.

Analysoitiin tapausta Whatsapissa. Ehkä Muulia pisti paarma (se on aika herkkä niille ja läiskii niitä turvallaan rinnuksiin). No oli ötököitä tai ei, oli tilanne erittäin muulimainen. Eli ensin kaikki menee tosi hyvin ja sitten yhtäkkiä sen päässä sumenee ja se aiheuttaa härdelliä. Uskomme molemmat, että sen on pakko ymmärtää, ettei noista koskaan seuraa hyvää ja että noissa tilanteissa siitä ei tunnu kivalta (ohjasotteet, pidätykset, ympyrälle kääntö jne), mutta silti se tekee niin.

Tulimme myös siihen tulokseen, ettei ole väliä, onko Muulia juoksutettu alkuun tai onko sillä menty ensin kentällä. Näitä tilanteita tulee jos tulee. Niitä voi tulla lenkin alussa tai lopussa. Mutta se on varmaa, että näiden jälkeen se kulkee todella kiltisti ja rennosti.

Se ihmetteli myös Sannan uusia lehmiä. Ne ovat galloway-rotua, tai nämä ovat vielä vähän sekarotuisia, mutta melkein puhtaita.

Kaikkensa antanut Muuli

Ps. Sivuilla pyörivässä karusellissa (blogin työpöytäversiossa) on 20 kuvaa, joista jokainen liittyy johonkin blogin "erikoispostaukseen" tai muuten vain lukemisen arvoiseen postaukseen. Kuva toimii siis aina myös linkkinä. Kokeile onneasi ja klikkaa jotain kuvista ;)

Lue lisää