perjantai 30. marraskuuta 2018

Muulimenot marraskuussa 2018

Menot

Marraskuun tallivuokra 415e (sisältää tarhansiivouspalvelun)
Yhden loimen pesetys pesulassa 14e
Raspaus 120e
Koulutus ja tunnit 80e

Tulot
0e

YHTEENSÄ -629e

Muistiin merkittäkööt
Juti raspasi Muulin hampaat 2.11.2018


Tästä lystistä kannattaakin maksaa!

Lue lisää

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Ensivaikutelmani ilmaisesta OpenShot-videoeditorista oli hyvä, mutta sitten löysin puutteita


Olen aina tämän viikon perjantaihin asti käsitellyt videoni Windowsin Movie Makerilla. Se on oikein soiva peli perusvideoille. Saan sillä hidastukset, nopeutukset ja taustamusiikin. Tekstejä on ollut helppo laittaa. Työläin projekti oli siskoni 22 minuuttinen polttarivideo, jonka loppuvaiheilla Movie Maker kaatui ka tiedosto korruptoitui. Parin tunnin googlailun jälkeen sain koodia korjattua ja polttarivideokin valmistui ajoissa. Kaikki muut lyhyemmät ja yksinkertaisemmat projektit ovat onnistuneet ilman kriittisiä kaatumisia.

Mutta yksi tosi iso puute Movie Makerissa mielestäni on. ääntä ei voi irrottaa leikkeestä. Movie Makerissa ei siis ole mahdollista laittaa äänen päälle jotain toista klippiä. Jos näin haluaisi tehdä, pitäisi ääni erottaa videotiedostosta ensin kokonaan ja tuoda äänenä projektiin mukaan. Tämä olisi ollut aivan liian iso homma, joten en ole koskaan tähän itse ryhtynyt.

Tuloksena onkin sitten ollut sinänsä tylsiä videoita, joissa ääni on aina videolla. Aloinkin nopeasti vältellä pitkiä jorinoita nauhalle, koska en jaksa katsoa niitä itsekään. Movie Makeriin oli tosin tosi helppo lisätä koneelle puhuttu ääniraita videoon. Tein itsekin välillä videoita, joissa selitin muulitreenit videon päälle mukavasti kotisohvalta.

Minä ja Movie Maker tultiin siis oikein hyvin toimeen, mutta tuo äänihomma oli todella iso miinus. Sitten koneeni vaihtui ja koska Movie Makerille ei ole ollut tukea enää kai pariin vuoteen, en saanut sitä enää uudelle työkoneelleni. Käytän siis työkonetta myös kotikoneena, joten en voi itse asennella siihen yhtään mitään. Työpaikallani oli juuri otettu käyttöön OpenShot-editori, joten sain sen itsekin. Kyseessä on avoimen lähdekoodin ilmainen ohjelma, eli kuka vain voi asentaa sen itselleen.

Katsoin ensialkuun puolen tunnin opetusvideon, josta kaikki perusjutut tulivatkin tutuiksi. Upotan sen tähän alle.


Ja kyllä, tuo puhuva pää oli tehty OpenShotilla! Minulla on työn alla puhua Aasinhoitopäivän luentomateriaali verkkomateriaaliksi, ja nyt viimein tiedän, miten sen teen. Ihan samaan tapaan kuin tämän opetusvideon, sillä luentomatsku sijaitsee Prezissä.

Intopinkeänä kävin uuden koneeni kimppuun ja lisäsin editoriin pari videopätkää, joista olisi tarkoitus loihtia upea aasidokumentti. Paitsi että videoiden kuvasuhde oli "väärä". Toki kuva oli imarteleva, näytin hoikalta ja kapealta kasvoistani, mutta ei tällaista voisi katsoa yhtään kauempaa.


Ensin tsekkasin orkkistiedoston kuvakoon ja siinä hetken mietittyäni asiaa työkaverinkin kanssa selvisi, että kamerani ei otakaan laajakuvaa suhteessa 16:9 vaan 4:3! Olen kuvitellut aina kuvaavani laajakuvaa, mutta kyse onkin jotenkin siitä, että kameran täysreso on 1440 x 1080 ja video on tarkoituskin "vääristää" editorissa. Movie Maker ja esimerkiksi YouTube ja Facebook "vääristävät" videon automaattisesti oikeaan kuvasuhteeseen, mutta ei OpenShot.


Minun oli siis klikattava ihan jokaista projektiin viemääni klippiä ja valittava, että näytä vääristymä. Jos tallensin projektin, jonka kuvasuhde näytti jo esikatselussa väärältä, sitä se oli myös lopputuloksessa.

Kameran asetuksia selvitellessäni selvisi, että siinä oleva kuvasuhde 1440 x 1080 on tosiaan ihan oikea ja sen kuuluu olla niin. Jos joku osaa kertoa, että miksi asia on näin niin kommenttiboksi on vapaassa käytössänne. Minä en nimittäin  ymmärrä, miksei siinä ole samantien laajakuvakuvausta. Kamera on Sony Alpha a 5100.

OpenShot eroaa Movie Makerista suuresti sillä, että siinä on useita uimaratoja, tai kanavia tai layereita, joille voi asetella tavaraa. Ylimmäinen raita on masteri, mutta jos siinä on aukko, tulee sisältö alemmalta uimaradalta. Uimaratoja voi lisäillä vapaasti. Minulle itselleni riitti ensimmäisen projektin aikana kolme uimarataa.

Ensimmäiselle kokosin suurimman osan dokkarista, toiselle radalle laitoin puheen taustalle tulevat täytevideot ja alimmalle radalle erottelin ääntä. Halusin siis tietty heti ensimmäisessä projektissa hyötyä siitä, että pystyin erottamaan äänen videolta ja jättää haastattelun pyörimään taustalle ja laittamaan muuta videota tulemaan.

Huomasin, että äänen tuli olla alimmalla radalla, tai kuvitusvideo ei näkynyt. Merkkasin kuvakaappaukseen ääniraitauimaradan parilla nuottikuvalla

En osannut vielä ensimmäisessä pätkässä kikkailla kovinkaan paljon, joten varmuuden vuoksi leikkasin "slice" saksilla pätkät, joista halusin äänen eroon. Olisin tietty voinut erottaa äänen kaikista klipeistä ja siirtää sen alimmalle radalle, mutta koin sen ajatuksena kovin työlääksi.

Kokosin videon ensin valmiiksi ja sen jälkeen pätkin kohdat, joiden alkuperäisen videon halusin korjata "kuvitusvideolla".

Editoinnissa törmäsin taas yhteen vakavaan puutteeseen. En nähnyt aikajanalla videoiden ääntä. Movie Maker näytti jokaisessa klipissä sen, paljonko ääntä tuli. Videota oli helppoa pätkiä ilman katsomistakin "tyhjistä kohdista". Nyt jouduin kuuntelemaan klippejä monta kertaa, että sain sakset osumaan juuri oikeaan kohtaan.

Videosta toiseen tapahtuvat siirtymät ovat tässä editorissa paljon paremmat kuin Movie Makerissa. Niissä on tosin kaikkia sellaisia aivan älyttömän kamaliakin, joita en toivo koskaan näkeväni oikeassa elämässä. Koska en ollut käyttänyt hienoja siirtymiä aiemminkaan, en ottanut niitä nytkään käyttöön kuin ihan videon lopussa, jossa kivasti häivytän viimeisen klipin esille. Häivytysten teko oli helppoa, raahasin vain klipin hieman toisen päälle.



Tekstitystyökalut ovat paljon heikommat kuin Movie Makerissa ja valmiit otsikot ovat jotenkin aivan järkyttävän kamalia. Onneksi niiden fonttia, sijaintia ja kokoa on mahdollista muuttaa. Mutta enää ette tule saamaan editorissa tekstitettyjä videoita, se on aivan liian työlästä.

Myöskään OpenShot ei tykännyt teksteistä, se jumiutui todella pahasti, kun lisäsin videon loppuun yhden rivin tekstiä ja laitoin siihen häivytystä.

Äänenvoimakkuuden säätö on myös alkeellista. Voin säädellä videoiden ääntä 0-100% välillä. Koska ensimmäisessä dokkarissani oma puheeni kuului erittäin hyvin ja haastateltavan ei niinkään, jouduin madaltamaan omien klippieni ääntä. Minun ei siis ollut mahdollista korottaa haastateltavan puheen ääntä. Tämä tuntui vähän hassulta, mutta ilmeisesti minun olisi kannattanut tuoda klipit projektiin 50% äänellä. Silloin minulla olisi jokaisen klipin kohdalla mahdollista joko lisätä äänenvoimakkuutta tai madaltaa sitä. Nyt toin klipit 100% äänen kanssa mukaan projektiin.

Vaikka nyt haukuinkin ohjelmaa, on se silti kaikin puolin parempi kuin Movie Maker. Vaikka tämän ensimmäisen tekeleen rakentamiseen menikin aika kauan aikaa, uskon tulevani yhtä nopeaksi tekijäksi kuin Movie Makerinkin kanssa. Siinä ei nimittäin kauaa nokka tuhissut kun oli aasivlogi saatu aikaiseksi. Ja kun jo etukäteen tiesin editointiohjelman heikot lenkit, kuvasin jo valmiiksi sellaista materiaalia, josta saisi Movie Makerillakin ihan katsottavaa.

Nyt voin jatkossa jutella videolle ummetlammet eikä teidän silti tarvitse katsella omaa naamaani. Voin tosi helposti laittaa taustalle klippejä Muulin kanssa tekemisestä.

Alla on nyt tämä ensimmäinen aasiprojekti. Videot kuvasin jo kesällä, mutta en ollut ehtinyt työstää tätä ollenkaan. Eihän tämä mikään mestariteos ole, mutta katsojalle paljon mukavami kuin sellainen, jossa olisin vain kuvannut Satua ja Rölliä haastatellessani heitä.

"Arkistokuva" syntyi niin, että annoin Sadulle kameran ja pyysin ihan vain kuvailemaan mitä haluaa samalla, kun itse kuvasin Rölliä.


Näin jälkikäteen ajatellen olisi minun kannattanut puhua kameralle siinä vaiheessa, kun aloin esitellä pihattotarhaa ja ehkä vielä videon lopussa. Se olisi luonut videolle punaisen langan. Näitä asioita oppii vain tehdessä. Olisi aika kiva käydä joku minikurssi vlogien tekemisestä! Jos niitä on olemassa, vinkatkaa ihmeessä kommenttiboksiin! Tai jos olet itse oikein etevät vloggaaja ja pystyisit pitämään minulle täsmäkoulutuksen, vinkkaa siitäkin. Päästään varmaan jonkinlaiseen sopuun hintapolitiikasta tai sitten oravannahkakaupasta.

Kannattaahan tämä itselleen ladata, ilmaisessa ohjelmassa ei menetä mitään. Kannattaa katsoa ainakin tuo puolituntinen ohjevideo, sen avulla pääsee mukavasti kärryille ohjelman perustoiminnoista. Ne eroavat aika paljon Movie Makerista, mutta eivät varmaankaan paljoa kehittyneemmistä editoreista. Minä en niistä tiedä mitään. Ensin kannattaa käsitellä ihan vain yhtä klippiä ja tehdä testitallennuksia ennen suuremman projektin aloittamista.
Lue lisää

maanantai 19. marraskuuta 2018

Laukkaa hiekkamontuilla! + video


Käytiin lauantaina Ridasjärvellä hiekkakuopilla Muulin ja Väiskin kanssa! Kyseinen päivä oli nimetty vuoden harmaimmaksi päiväksi, mutta oli aika hauskaa, kun näin silloin auringon ensimmäisen kerran marraskun aikana. Suunnilleen vuosi sitten oltiin muuten samalla kokoonpanolla (Muuli ja Väiski) Vepsän luona! Tai siis Muuli tapasi Vepsän ja Tiina treenasi oman valkkunsa kanssa Vepsän maneesissa working equitationia. Kirjoitin tuosta Vepsäkerrasta muutaman postauksen, tässä on yksi, jossa Vepsä treenaa laukannostoja pyörötarhassa Muulin kanssa. Tuo oli ensimmäinen kerta kun Muuli kulkee trailerissa toisen matkustajan kanssa eikä Muuli ollut nähnyt Väiskiä tässä vuoden aikana ollenkaan.

Nyt kerron kuitenkin tästä maastoreissustamme. Tämä postaus on tekstipainotteinen, mutta mukana on video! Jos siis et jaksa lukea, katso edes video.

Starttasin aamulla puolisen tuntia myöhässä kotoa ja ajoin Tiinan tallille, josta otettiin mukaan traileri ja Väiski. Sen jälkeen ajettiin lyhyt matka meidän tallille ja otettiin matkaan myös Muuli. Jouduin vinssailemaan sitä sisään, mutta nopeasti lastaus kuitenkin sujui. Lisäkierroksia aiheutti Väiski, joka ei ollut ihan varma, että onko sisään lastattava elukka ookoo vai ei. Kun laitettiin heinäverkko eteen, tilanne rauhoittui heti.

Vinssaamisella tässä yhteydessä tarkoitan sitä, että kun Muuli kävelee sillalle ja jää siihen seisomaan, kävelen itse eteen, kiepautan narun trailerissa eteen kiinni ja odottelen. Varsinaista vinssaamista ei siis tapahdu, eli en vedä narusta Muulia sisään. Pidän vain narun kiinni. Kun Muuli kävelee eteenpäin, kiristän narua hieman. Siinä vaiheessa, kun se saa etujalkansa trailerin puolelle, se käveleekin suoraan sisään ja takapuomi saadaan suljettua. Muuli ei siis paniikissa ole (ainakaan vielä) peruuttanut tässä vaiheessa ulos.

Haluaisin kuitenkin saada sen opetettua niin, että se kävelee lähettämällä sisään, kuten se Vepsän laittamana vuosi sitten meni. Itse en kuitenkaan tuolla tyylillä ole saanut aikaiseksi kuin sellaisen muulin, joka pakittaa kauas trailerista. Ollaan siis tultu kauran avulla sillalle asti ja siitä sitten "vinssaamalla" sisään.

Kuva: Tiina Lepojärvi
Kun takasilta suljettiin, oli reissun ensimmäinen kolmesta jännittävästä vaiheesta suoritettu. Näitä ovat siis molemmat lastaamiset ja lisäksi selkäännousu. Nämä kolme asiaa ovat jännittäviä myös siksi, että jännitän niitä itse ja ruokin sillä tavoin myös Muulin stressiä. Tällä kertaa se nimittäin jännitti lastauksia oikein erityispaljon, se paskoi neljä kertaa kotipihassa ja varmuuden vuoksi vielä pari kertaa trailerissa. Ihmeen paljon shitiä pieneen muuliin mahtuukin!

Kuljetin Muulin ekaa kertaa naruriimulla. Yleensä olen lastannut sen naruriimulla, mutta ottanut sitten naruriimun pois ja jättänyt päähän nylonriimun. Suomessa naruriimusta sitomistakin pidetään brutaalina ja kuljettamista vielä brutaalimpana. Rapakon takana taas on ihan normaalia kuljettaa naruriimuista eikä kaikilla hevosilla tai muuleilla ole edes olemassa "tavallisia" riimuja.

Suitset olin pukenut ennen lastaamista naruriimun päälle, turparemmin jätin auki kuljetuksen ajaksi jotta Muulin oli mahdollista syödä heinää.

Matka trailerilla ei ollut pitkä, vain hieman reilut 10 kilometriä, eli teoriassa voisin ihan hyvin myös ratsastaa hiekkatielle. Käytännössä kuitenkaan en, koska matkasta suurin osa on kapeaa piennarta asfalttitien laidassa. Ja ainakaan tänä vuonna Muuli ei tule olemaan sellaisessa fyysisessä kunnossa, että se jaksaisi kävellä 10 kilometriä mennentullen ja painella vielä puolivälissä hiekkakuopilla. Enkä ole muuten minäkään.

Tiina oli kysynyt luvan saada parkkeerata erään tallin pihaan 1,5 km päähän hiekkamontuista. Olisi paljon mukavampaa purkaa ja varustaa tallin pihassa kuin tien laidassa levikkeellä, tosin myöhemmin huomasimme, että montuille olisi voinut ihan hyvin ajaa trailerilla, koska sinne ei ollut puomia ja keskellä oli hyvä tila kääntää traileri.

Väiskillä oli kaikki varusteet päällä jo trailerissa, itse varustin vielä satulan selkään kohteessa. Vaikka länkkäsatulan kanssa olisi voinut ihan hyvin lastata, on se kuitenkin sen verran leveä jalustimet mukaan laskettuina, että kuljetin sen ennemmin takakontissa.

Pari heijastinta vielä jalkoihin, naruriimun naru kiepille satulaan ja menoksi.

Lainasin tallilta tarhaa selkäännousua varten ja se sujuikin melko kivuttomasti. Olen ehkä oivaltanut selkäänousun viakeuden perimmäisen syyn, mutta kerron siitä erillisessä postauksessa jos oivallukseni osui oikeaan.

Lähdettiin siitä sitten samantien liikkeelle ja Tiina kytki SportsTrackerin päälle ja tarkisti GoPro:n toiminnan. Miten etuoikeutettu olenkaan, kun sain reissulta niin mahtavaa videomateriaalia! Kaverin kuvaamana ne toimivatkin paljon paremmin kuin että kamera olisi ollut minulla. Olemme ennenkin kuvailleet maastojamme (siis AEM, ajalla ennen Muulia), linkitän joitain pätkiä postauksen loppuun.

Hiekkakuopat olivat ISOT! Olen aiemmin ratsastanut vain Järvenpään Lemmenlaakson montuilla, jossa ei oikeastaan voi mitään pitkää baanaa painaa menemään, mutta Lemppari onkin kiva paikka kiipeillä mäkiä ja kulkea hieman metsäpoluilla. Suurin osa Lemmenlaaksostahan on rajattu ratsastuksen ulkopuolelle, koska se on luonnonsuojelualuetta.

Lemppariin verrattuna Ridasjärven monttu oli siis ihan mahtava! Pelkkää hiekkapohjaista leveää baanaa ja polkua, matalaa puukasvustoa "vanhalla" puolella. Uudemmalla puolella, josta vielä hiekkaa otettiinkin aktiivisesti, oli leveä tie isojen hiekkakasojen keskellä. Viikonloppuna työkoneet eivät tietenkään olleet hommissa, viikolla en tänne edes tulisi.

Montut eivät ole mitenkään salaiset, vaan ne ovat suosittuja myös ulkoilijoiden ja koiranulkoiluttajien keskuudessa. Nähtiinkin kaksi eri koiranulkoiluttajaa sinä aikana, mitä oltiin kohteessa ja varsinkin koiran jälkiä näkyi hiekassa, mutta ei niinkään kavionjälkiä.

Jälkiä maastopyöristä ja mopoista näkyi myös runsaasti.

Ensin kiivettiin yksi rinne ylös. Väiski ampui edestä kuin raketti ja Muuli perään, en ollut täysin valmistautunut. Käytännössä seisoin jalkkareilla ja nojasin ohjiin. Noin sekunnin kuluttua oltiin rinteen juurella, jolloin annoin ohjat ja nojasin eteen. Jotain tapahtui ja jäin liivistäni kiinni satulan nuppiin! Seuraavat sekunnit olivat mielenkiintoisia, kun Muuli rämpi pystysuoralta tuntuvaa seinämää ylös ja itse olin kiinni satulassa. Ylhäällä sain liivin irti.

Liivi ei ollut mennyt alakautta nuppiin, vaan ilmeisesti vetskari oli tehnyt pienen "pussin" ja nuppi jäi siihen kiinni. Eli kun suoristin selkäni, irtosin myös satulasta.

Tämän jälkeen oli tarkoitus ravata toiseen päähän Väiskin perässä, mutta Muulilla oli hyvä veto päällä, joten ensin ravattiin Väiskin ohi ja sen jälkeen Muuli tulkitsi tahattoman painonsiirtoni satulassa laukannostoksi ja laukattiin pitkä kiva pätkä toiseen päähän. Tiina huuteli takaani, että mihin suuntaan mennään.

Tämän ensimmäisen laukkapätkän ajan olin aika jäykkänä kauhusta ja jännityksestä, mutta ihmeen vähän se Muuliin tarttui. Se vain meni korvat pystyssä eteenpäin ihan tuntemattomalla alueella. Se on hyvä merkki matkaratsun uraa ajatellen.

Tämän jälkeen käveltiin hieman ja laukattiin taas. Sitten kierrettiin hiekkamonttujen toinen puoli, josta hiekkaa varsinaisesti nostettiin ja tultiin takaisin tälle vanhemmalle puolelle. Tässä kohtaa huomasin, että Muuli alkoi väsähtää. Se jäi jälkeen ja kun taas laukattiin, se loikkikin apujen perään tasajalkaa ja veti päätä alas. Tulkitsin tämän protestiksi, että ei enää oikein jaksaisi. Mentiin hissukseen ennen viimeistä laukkapätkää, jonka Muuli taas jaksoikin ihan hyvin ja mentiin edellä.

Olen aiemminkin maastossa huomannut, että kun Muuli väsähtää, tulee siltä helposti protestia. Siinä kohtaa on mielestäni järkevämpää kävellä vielä hetki tai antaa sen ravata sen sijaan, että vaatisin laukkaa. Tietenkään protestointi ei ole ookoo, mutta Muuli ei kuitenkaan ole mitenkään pitelemättömissä, kunhan pomppii pari kertaa paikoillaan. Muulit tietävät hyvin sen, mitä ne jaksavat ja mitä eivät.

Viimeisen pitkän laukan jälkeen lähdettiin kävelemään takaisin trailerille.



Alla on videokooste reissulta. Siitä näkee kuinka Väiski olisi lähdössä paljon kovempaa, kuin mitä Tiina antaa sen lähteä. Lupasin, että ensi kerralla mekin uskalletaan Muulin kanssa painaa urku auki, eikä Tiinankaan tarvitse himmailla. Tämä eka kerta oli varmasti ihan järkevää ratsastaa fiksusti.


Reissu ei ollut ajassa eikä kilometreissä pitkä. Aikaa meni 1,5 tuntia ja kilometrejä tuli hieman yli 10. Keskinopeus oli 6,6 km/h ja katsoin vielä SportsTrackerin raportista keskinopeuksia eri askellajeille.

Käynnin nopeudeksi sain 5,4 km/h, mutta tämä tapahtui siis reippaasti kulkevan hevosen perässä. Muulin "luonnollinen" käynti on noin 4,5 km/h.

Ravin keskinopeus oli noin 9 km/h. Rauhallisen laukan keskinopeus oli 13-15 km/h ja reippaan laukan 18 km/h. Nämä nopeudet on otettu puolen kilometrin keskiarvoista, eli ne sisältävät oikeassa elämässä myös piikkejä ja sitten toisaalta myös hitaampia pätkiä.

Muuli hikosi tosi paljon. Keli oli nimittäin sen verran lämmin, että jätin takin pois itseltäni. Aurinkohan meitä lämmitti myös, keli oli tällaiseen seikkailuun täydellinen! Satulan alta Muuli ei kuitenkaan ollut pätkääkään hiessä, mutta otin silti kännykällä pari kuvaa "hikijäljistä". Karvat olivat painautuneet selkään melko tasaisesti, pientä pörröä oli aivan sään takana satulan etukaaren kohdalla. Sensijaan pörröä ei ollut satulan puolivälissä, jossa yleensä on. Käsin kokeilemalla satula istuu aivan mainiosti, mutta yritän tässä silti vakuutella itselleni, että satula on riittävän istuva Muulille.







Kotimatkalle lastauskin sujui paremmin, Väiski ensin sisään ja sitten Muuli. Muuli jäi taas sillalle seisomaan, jolloin laitoin narun eteen kiepille ja odottelin. Tiina ohjasi Muulin pois Väiskin takapuolesta ja pian meillä olikin Muuli sisällä trailerissa.

Tällä kertaa se söi heti mielellään heinää ja kauraa taskustani, mutta paskoi silti varmuuden vuoksi vesiripulia lastaussiltaa vasten. Kiva kiitos.

Vietiin Muuli ensin kotitallille, laitoin vain loimen selkään ja palautin tarhaan. Sen jälkeen palautettiin Väiski ja pestiin trailerista paskaroiskeet Muulin puolelta. Ja putsattiin traileri tietenkin myös muuten.

Tämän jälkeen ajelin takaisin kotitallille järjestelemään satulan ja suitset sattariin ja harjasin nyt jo kuivuneen Muulin karvat suoraksi. Vaikka aurinko paistoi ihanasti, oli kello jo tulossa kolme ja aurinko laskemassa. Jätin sille siis loimen päälle. Normaalisti se olisi tällaisena päivänä ollut tarhassa ilman loimea.

Oli kerrassaan hyvä reissu! Ja kun jatkamme näitä uskon, että minulla tulee olemaan hyvin lastautuva Muuli, joka tottuu myös toimimaan vieraissa paikoissa hyvin. Kun muut menevät trailerilla valmennuksiin ja kisoihin, mennään me trailerilla maastoon. Ja se on ihan ok.

Ei tästä varmasti mitään viikottain tapahtuvaa juttua tule, mutta aina sillointällöin tätäkin voi Muulin kanssa harrastaa. Mulla on kuitenkin jonkun verran maastoilevia heppatuttuja, joiden kanssa ollaan ajauduttu eri tallille, joten on ihan hauskaa mennä Muulin kanssa paikalle ja käydä vähän pidemmällä maastoreissulla yhdessä.



Lue lisää

torstai 15. marraskuuta 2018

Ratsastustunnilla! + video

Kuva puhukoot puolestaan, video kertoo myös omaa karua totuuttaan
Tehtiin historiaa nyt marraskuussa, kun aloitettiin Muulin kanssa säännölliset ratsastustunnit! Vai pitäisikö sanoa valmennukset, en oikein osaa sanoa. Ehkä nämä ovat enemmänkin valmennuksia, koska tokihan meillä on tavoitteet. Kerrottakoot se ääneen, tavoite on raviohjelma tai HeC ensi kesänä.

Luin juuri mielenkiintoista keskustelua ratsastustunnin ja valmennustunnin eroista. En ollut ajatellut koko asiaa, mutta olen itse pitänyt sanoja synonyymeinä keskenään. Siis toki ratsastuskoulussa on aina ratsastustunti, mutta vaikka olen aiemminkin omalla tai vuokrahevosella osallistunut ohjatulle yksityistunnille, olen silti aina kutsunut niitä ratsastustunneiksi.

Ja sitten toinen tallilainen saman opettajan tunnilla jälkeeni kutsuu sitä valmennukseksi. Valmennus ei vain jotenkin sovi suuhuni enkä ole tottunut termiä käyttämään.

En juurikaan jaksa lukea ratsastustuntipostauksia blogeista. Olen joko liian paskatasoinen ratsastaja tajutakseni valmennusraportista tai sen verran edistynyt, ettei pienen innokkaan heppatytön tuntipostaus viihdytä minua kovinkaan paljoa. Eikä sen sinänsä tarvitsekaan, tällaiset postaukset kirjoitetaan aina ensisijaisesti itselle, ei blogin lukijoille.

En rääkkää Muuliblogin lukijoita juurikaan tämän enempää, videolle kokosin klippejä tunnilta. En valikoinut niitä mitenkään erityisen hyvistä tai erityisen huonoista kohdista vaan kriteerinä oli lähinnä se, että näyttiin videolla. On nimittäin aika pimeää tuossa kasin maissa illalla vaikka kentällä hyvät tuikut onkin. Kamerani ei kuitenkaan täydellisesti pysy mukana hämäräkuvauksessa, onneksi ei ravattu.


Opettajanamme oli Saara Toivonen, joka ei ollut minulle mitenkään entuudestaan tuttu. Hän on kuitenkin käynyt pitämässä tallillamme toiselle ratsukolle tunteja joten survoin röyhkeästi jonoon ja parin viikon whatsapittelun jälkeen hän olikin viimein tulossa tallillemme sellaisena ajankohtana, jolloin pääsin mukaan. Työt kun haittaavat harrastuksia vielä jouluun asti.

Saara ei ollut ehkä koskaan nähnyt muulia ratsuna. Pelottelin hänet tietenkin ensin, että tämä sitten voi lähteä eikä mitään äkkiliikkeitä keneltäkään. Kuvaajalle sanoin, että kuvaa sitten vaikka mitä tapahtuisi, muistin edelleen hyvin viikon takaisen ratsastustunnin, josta Muuli otti ja lähti ja kuskasi minut talliin. Nyt laitettiin muuten portti kiinni.

Tallilaiset jäivät katsomoon kentän laidalle, koska Muuli antaa yleensä hyvää viihdettä.

paitsi ei nyt.

Pyysin, että mennään vain käyntiä nyt eka kerta ja tunnustellaan vähän meininkejä.

Saara kertoi, että hänen puolestaan kaikki keinot, joilla voidaan ratsua kehua ja palkata, ovat sallittuja. Ensi kerralla otan siis vyölaukun messiin, koska sain viimeksi herkuilla tosi hyviä tuloksia aikaiseksi! Tällä ensimmäisellä tunnilla unohdin nimittäin palkitsemisen ihan kokonaan, oli niin jännittävää!

Saatiin hyvin simppeleitä tehtäviä kuitenkin jo alussa, mun piti pitää huoli, että Muuli kulki koko ajan samassa reippaassa tahdissa. Voin kertoa, ettei sen tahdin ylläpitäminen ole koskaan ollut niin vaikeaa kuin nyt valvovan silmän alla!

Sitten tehtiin pysähdyksiä ja käynnin tahdin muutoksia, niin että hiivittiin pari askelta ja sitten taas pätkä reippaasti mm lävistäjällä. Yhdessä kohtaa muuten unohdin mikä on lävistäjä. Saara varmaan mietti että ei helvetti, muulinomistaja, tällaisia paskatasoisia ne on!

Lisäksi Saara joutui piirtämään mulle kenttään kuvan loivasta kiemuraurasta, vaikka olisihan mun pitänyt muistaa mikä se on.

Miettikää, näistä lähtökohdista lähdetään hinkuttamaan raviohjelmaa tohon Rakelle keväällä! Ei ehkä kannata laittaa meille betsejä, ainakaan montaa.

Videon kuvauksesta kiitokset Aino Holmbergille!
Lue lisää

lauantai 10. marraskuuta 2018

Muulin marraskuinen viikko

Tuntuu siltä, ettei miltään tallikäynniltä tule joko riittävästi kerrottavaa tai riittävästi kuvamateriaalia. Varsinkin nyt pimeällä kuvamateriaalin saaminen on oikein erityisen haasteellista, tuntuu ettei kamerani kykene mihinkään vaikka valoa vielä olisikin. En pidä bloggaajana ollenkaan ajatuksesta kirjoittaa postausta siitä mitä tein Muulin kanssa mutta, että kuvittaisin postauksen ihan jollain muilla kuvilla. Haluan, että surkeakin kuva on edes siltä samalta päivältä ja tallikerralta, jotta sen voi edes hataralla aasinsillalla linkittää itse tekstiin.



Tämä viikko oli osaltani melko kiireinen. Tein kaksi iltaa kaupalla töitä ja nyt olen viikonlopun lomittamassa, eli palaan kotiin vasta sunnuntaina iltatallin jälkeen. Tallilla kävin siis kolmesti, mutta jokaisella kerralla oli kivaa tekemistä!

Lisäksi Muuli sai aktivointia myös tänään, kun sen toinen omistaja, eli mieheni, toi työkaverinsa ihailemaan Muulia.

Olen yrittänyt saada minulle ja Muulille ratsastuksenopettajaa. Nyt talvisaikaan, kun kentällä on "pakko" mennä pimeiden iltojen takia, olisi ihan järkevää tehdä siinä jotain järkevää, eikä vain kävellä alku- tai loppukäyntejä, joiden välissä on tehty 10 minuuttia "töitä".

Ensin yritin löytää opettajaa, joka ottaisi Smartumeita vastaan eikä olisi aivan törkeen kallis. Pian selvisi, ettei yhdistelmä ole realistinen ja voin lopettaa etsinnät. Eräs kaverini on todella etevä huutelemaan neuvoja kentän laidalta ja keskeltä ja hän onkin pitänyt minulle tunteja omalla hevosellaan joitain kertoja. Kaiken lisäksi hän asuu tallin lähellä. Kysyin, jos hän voisi ensihätään tulla pitämään tuntia. Samaan aikaan yritin nimittäin saada aikataulun synkkaamaan erään toisen opettajan kanssa, joka käy jo valmiiksi tallillamme pitämässä  tunteja. Vai pitäisikö sanoa valmennuksia, näiden sanojen käyttö herätti juuri hiljattain keskustelua Facebookissa. Itse olen tottunut nimittämään opettajan/valmentajan silmän alla tapahtuvaa ratsastusta ihan vain tunniksi.

Kaverini tulikin sitten maanantaina. Se oli melko "hyvä" ajatus siinä mielessä, etten ollut edellisviikolla käynyt Muulin selässä ollenkaan. Muuli on kuitenkin pääsääntöisesti sellainen, ettei sen käytöksessä ole eroa sen mukaan, miten se on liikkunut.

Tunnilta ei ole mitään kuva- tai videomateriaalia, joten siitä ei jäänyt kuin yksi juttu kerrottavaksi jälkipolville. Ensimmäisessä ravinostossa Muuli tikitti menemään ihan liian lujaa ja siinä ohjilla pidättäessäni tulin antaneeksi sille samalla lisää kimmoketta. Otin nopeasti oikean ohjan haltuuni, mutta koska Muuli oli jo ehtinyt lähteä, en saanut ohjaa riittävän lyhyeksi. Ensin Muuli kuskasi minua pienen ympyrän kentällä ja sujahti sitten tallia kohti ja suoraan ovesta sisään. Tallissa ei ollut ketään sisällä ja toinen kentällä ollut ratsukko jäi kentälle katsomaan menoa monttu auki.

En ole ihan hetkeen kumartunut niin nopeasti, kuin mitä tallin ovella tein. Puristin myös polvet kiinni, ettemme ota karmeja mukaan. Sisällä tallissa Muuli oli heti hallussa, käänsin sen pesarissa ympäri ja palasimme kentälle hyvässä yhteisymmärryksessä. Sen jälkeen otinkin vain ihan lyhyitä ravipätkiä ja Muuli meni oikein hyvin.

Muuli rauhoittui muutenkin nopeasti ja huomasin taas, miten tarkasti se seuraa istuntaani ja tekee juuri niinkuin olin tullut pyytäneeksi.

Seuraavana päivänä Tiina tuli jälleen paikalle. Olimme puhuneet juoksuttamisesta. Tiina on perehtynyt juoksuttamiseen astetta paremmin, tai siis pitäisikö sanoa maasta ratsastamiseen. Siihen, että liike on laadukasta ja Muuli myötää myös juoksuttaessa.

En löytänyt Muulin omaa kapsonia mistään, joten lainattiin tallikaverilta iberialaista kapsonia. Otin muutamia videoklippejä.


Alussa Tiina vain laittoi Muulin kävelemään reippaasti ja lopussa näkyy, että Muuli alkoi myödätä enemmän. Tiina käy nyt jatkossakin juoksuttamassa Muulia kerran viikossa. En nimittäin ole onnistunut löytämään (en ole kovin tarmokkaasti kyllä etsinytkään) itselleni hoitajaa. Satunnainen sunnuntaihoitajamme Sonja (joka blogiinkin vieraskynäili tekstejä) muutti nimittäin hieman kauemmas. Autottomana hänen on melko haasteellista kulkea tallillemme.

Haussa olisi jämäkkä aikuinen, joka ilman, että raha vaihtaa omistajaa suuntaan tai toiseen, olisi valmis touhuilemaan Muulin kanssa ja siivoamaan tarhan. Tarvitsisin itseäni paljon paremman ratsastajan, mutta ne eivät tällaisilla rupukasoilla ratsasta tai ainakaan vie eteenpäin. Ratsastuskoulun kasvatit taas ovat aivan poissuljettu Muulin kanssa. Ja sitten pitäisi olla vielä säänkestävä, sallin ohareita vain itselleni.

Meille sopisi aivan hyvin myös henkilö, joka tekisi myös vain maastakäsi.

No katsotaan, josko aikatauluongelmat helpottaisivat nyt kun Tiina aloittaa!

Tässä välissä olinkin sitten kaksi päivää iltatöissä, eli tein parina päivänä kevyet 13-14 tunnin työpäivät. Pari viikkoa sitten kassallani kävi muuten yksi blogin lukija! On aina tosi kiva, kun joku tulee aivan "väärässä" ympäristössä kertomaan, että lukee blogia ja tykkää siitä! Nyt kauppamme asiakkaissa on (ainakin) kolme Muuliprojektin lukijaa, tiedätte kyllä, ketä olette :)

Mitä omaan elämääni tulee, irtisanouduin kaupalta, mutta teen vuoroja vielä jouluun asti. On sitten enemmän aikaa Muulille mutta varsinkin sen toiselle omistajalle, jonka kanssa ei ihan kovinkaan paljon olla ehditty päiväsaikaan näkemään, vaikka asumme samassa osoitteessa.

Perjantaina oli minulla seuraava tallipäivä, joka alkoi heti iloisella  yllätyksellä, Muuliakin hoitanut Sonja oli käynyt Muulin tarhakaverilla ratsastamassa ja siivonnut tarhan! Kiitos!

Otin Muulin käytävälle, varustin ja menin kentälle (tässä luki aiemmin ajatushäiriön takia että tallille). Aloitin liinassa, eli laitoin Muulin kävelemään ensin reippaasti kentän pari kertaa ympäri ja otin hieman ravia ympyrällä. Tarkistin, että Muuli totteli käskyjä nopeasti ja ravasi mielellään (no mielellään ja mielellään) myös kentän märistä kohdista. On taas satanut koko viikon, joten kenttä oli joistain kohdista märkä, mutta isoja lätäköitä ei kuitenkaan ollut. Vettä oli vain kavion jättämissä painaumissa.

Juoksutuksen jälkeen jumppasin itseni selkään. Muulihan lähtee pyörimään heti, kun saan perseeni penkkiin, mutta tällä kertaa se pysähtyi tosi nopeasi, kun otin pienen pidätteen ulko-ohjalla. Seisoin siinä hetken sitten paikallaan ja annoin ohjaa, mutta jos Muuli lähti omin lupineen liikkeelle, otin toisen ohjan taas kireälle. Muutaman kerran se yritti ja sitten pystyin jo itse ratsastamaan sitä.

Muuli oli ihan stara! Koska maanantaina oli tunti, oli minulla paljon uusia ajatuksia mielessä ja kentällä ratsastamiseen tuli viimein jotain järkeä. Heristelin sormiani, puristin nyrkkejä ja muistin aina välissä myödätä ja silittää.



Mutta varsinainen läpimurto liittyi herkkuihin. Kerroinkin tästä jo Facebookissa, mutta kerrottakoot tämä vielä blogissakin.

Olenhan minä selästä palkannut Muulia ihan alusta asti, erityisesti jos se on hyvin pysähtynyt, mutta minusta ei ole oikeastaan koskaan tuntunut siltä, että se ymmärtäisi miksi herkku tulee. Se oppi kyllä kääntämään päänsä kenoon herkkujen toivossa. Se ei siis alkanut tarjoilla minulle erinomaisia pysähdyksiä, mutta käänsi pään kun vein käteni taskuun.

Minulla oli tällä kertaa litistettyä kauraa taskussa (Muulin uusi superherkku) ja siinä ratsastaessani olin pysähtynyt, seissyt paikallaan ja kun pyysin Muulia pohkeella eteen, se ottikin takaosalla askeleen sivulle. Okei, se ei tietenkään ollut se mitä halusin, mutta tajusin siinä hetkessä että tosiaan, oma painoni ei ollut selässä keskellä, joten Muuli teki aivan oikein. Kehuin Muulia kovasti.

Seistiin siis edelleen paikoillaan ja nyt selkeämmät avut, eli irrotin toisen jalan kokonaan ja painoin toisella kylkeen ja kyllä, Muuli väisti taas takaosallaan! Kehuin ja annoin herkun. Tuntui siltä, että se tajusi juuri siinä hetkessä, että ratsastajakin voi voimia herkkuautomaattina!

Sitten lisäsin vaatimustasoa, kolme askelta, neljä, aina välissä palkkaus ja Muulihan teki! Se melkein ravasi takaosallaan, kun tajusi homman kunnolla.

Ette nyt ehkä usko, mutta tämä kaikki tehtiin löysillä ohjilla ja Muulin etujalat eivät ottaneet askeltakaan. Siinä mielessä se tekikin liikkeen väärin, koska etujaloillakin kuuluisi oikeasssa etuosankäännöksessä stepata.

Toki Muuli kokeili myös lähteä eteen, jolloin erittäin pieni pidäte ohjista sai sen painon siirtymään taas taaemmas ja askel jäi ottamatta.

Se kokeili myös pakittamista (olin kehunut sitä kovasti pakittamisesta hetkeä aiemmin) ja annoin sen pakittaa löysillä ohjilla, mutta naputin samalla pohkeella kylkeen ja heti, kun se pysähtyi ja väisti takaosalla sivulle, lopetin naputtamisen, kehuin ja palkkasin.

Toinen suunta (väistö oikealle) oli hankalampi. Saimme siinä tehtyä neljäsosaympyrän. Tässä suunnassa Muuli oli lähdössä hanakasti eteen, eli tuntui, että se jännittyi enemmän eikä oikein  ymmärtänyt. Mutta kun saimme hienon neljäsosakäännöksen, palkkasin isosti ja jatkettiin ratsastamista.

"Temppu" olisi voinut olla mikä tahansa, mutta olen todella tyytyväinen siihen, että nyt ekaa kertaa Muuli yhdisti tekemisen ja palkkauksen selvästi toisiinsa. Ja se selvästi yritti koko ajan enemmän ja paremmin, koska tiesi, mitä tekemällä herkku tulee. En tietenkään jatkossa halua että se kesken ratsastuksen alkaa kokeilemaan, että mitä tekemällä tulisi herkku, mutta ekalla kerralla on ihan ookoo napata liike muun seasta ja työstää sitä hetki, että se jää mieleen.

Tätä tapaa, "catch" käytetään ihan yleisesti naksutinkoulutuksessa. Esimerkiksi kun halusin opettaa kissaani menemään makuulle, eikä se millään malttanut mennä makuulle, kun minulla oli herkkuja. Vaihdoin taktiikkaa ja jäin vain odottelemaan, että se muiden puuhiensa ohella käy maahan. Sitten naksautin ja palkkasin. Viitisen kertaa kun "nappasin" liikkeen, pystyin yhdistämään siihen sanan maahan ja ottamaan mukaan treeneihin.

Supermuuli!

Ja tänään lauantaina Muulin toinen omistaja eli mieheni kävi tallilla työkavereidensa kanssa. Olivat kuvien perusteella taluttaneet Muulia kentällä ja yrittäneet saada sen nostelemaan palloa. Koska olin unohtanut sanoa tallinomistajalle, että tällainen jengi on ihan luvan kanssa leikkimässä ruualla,  tuli hän tietenkin paikalle tsekkaamaan tilanteen. Sitten hän olikin joutunut irtojuoksuttamaan Muulia, jotta yleisö näki sen jumalaisen askellajit.

Muulin toinen omistaja myös siivosi tarhan, ehkä ensimmäistä kertaa ikinä.




Naruriimun solmun sitomisesta pitää näköjään käydä vielä tehokurssi.




Lue lisää

tiistai 6. marraskuuta 2018

Kuinka hankin Muulille vakuutuksen, osa 2

Kuva ei liity, mutta se on otettu joitain viikkoja sitten irtohypytykse aikana. Kuvat: Aino Holmberg

Kirjoittelin muulieläinten vakuuttamisesta jo aikaa sitten. Tuolloin vakuutus jäi hankkimatta, mutta tuon jälkeen se hankittiin. Nyt kerron, mistä ja miten.

Otin tuolloin käsittelyyn viisi vakuutusyhtiötä, joilla oli ainakin jotain vakuutuksia tarjolla kavioeläimille ja tässä ovat soittelukierroksen tulokset. Meillä oli tuolloin ja on vieläkin asuntolaina OP:ssa.
  • OP - selvä EI muuleille, vaikka kerroin että vaihdamme tarvittaessa vakuutukset muualle
  • If - onnistuu, jos ottaa laajan kotivakuutuksen, joka antaa vastuuvakuutuksen myös muulille
  • LähiTapiola -vastuuvakuutuksen saa vain, jos on kotivakuutus
  • Pohjantähti - onnistuu jos ottaa kotivakuutuksen.
  • Fennia - onnistuu hevosvakuutuksena jos ottaa kotivakuutuksen
Eläinlääkärikuluvakuutusta en ollut missään vaiheessa tosissani Muulille hankkimassa. Lähinnä sellaisen olemassaolo olisi ollut "hip ja cool", mutta loppupeleissä pelkkää rahanmenoa. Vakuutuksethan eivät nykyään tunnu korvaavan kuin äkkinäisiä tapaturmia, yhden kerran. Samaan jalkaan ei siis saa tapaturma sattua kahdesti. Vakuutusehdot myös kiristyvät koko ajan ja samalla hinnat nousevat. Kirjoittelin jo aikaa sitten, että jos Muuli loukkaa itseään riittävän pahasti, ei sitä lähdetä epätoivoisella ähkyleikkauksella operoimaan. Leikkauspöydän sijaan se operoidaan teurastamoissa kivoihin pieniin vakuumipakkauksiin.


Vaikka vastuuvakuutus ei korvaa mitään oikeita vahinkoja eikä oikeastaan tarkoituksellakaan tuotettuja vahinkoja, on silti monilla talleilla ehtona, että se on hevoselle/muulille/aasille hankittu. Se korvaa teoriassa kolmannelle täysin ulkopuoliselle ihmiselle tapahtuneet vahingot. Se ei korvaa, jos Muuli sattuu monottamaan minua tai jotain sen hoitajaa tai tallinpitäjää. Mutta jos se tarhaan taluttaessa monottaa jotain ihan randomtyyppiä, niin tämän sairaalakulut menisivät vastuuvakuutuksesta. En voi siis kolaroida omaa autoani ja väittää Muulin moukaroineen autoani.

Suunnilleen vuosi sitten palasin vakuutusasiaan ja olin yhteydessä LähiTapiolaan uudestaan. Olisi edelleen helpointa ottaa vastuuvakuutus ja henkivakuutuskin sieltä, jos olisin SRL:n jäsen, jota en ollut. Olin kuitenkin valmis liittymään, jos saisin vakuutuksen.

LähiTapiolasta sanottiin minulle kuitenkin erittäin topakasti painottaen, että he tarjoavat vain HEVOSvakuutuksia.

Mieheni soitti Osuuspankkiin samasta asiasta ja uhkasi jälleen kilpailuttaa asuntolainan, sieltä sanottiin että tervemenoa. Osuuspankissa meillä oli siis kotivakuutus.

Otin palkokasvin syvälle nenääni ja laitoin SRL:lle viestiä Facebookin kautta, että miksi heillä on yhteistyökumppanina LähiTapiola, joka vakuuttaa vain hevosia. Minullahan on mahdollisuus kisata Muulin kanssa kaikissa kisoissa Suomessa ja sitä varten pitää liittyä ratsastusseuraan, mutta en kuitenkaan pääse muulinomistaja hyötymään kaikista jäseneduista.

Ihme ja kumma, SRL lupasi viedä asian eteenpäin ja viikon kuluttua minulle soitettiin LähiTapiolasta! Ystävällinen virkailija kertoi, että he täsmentävät ohjeistusta talon sisällä ja että pitkäkorvia kyllä vakuutetaan jos vakuutuksenottajalla on puljussa muita vakuutuksia tai tämä on SRL:n jäsen. Samat edut siis kuin hevosenomistajallakin. Ainoa miinus on, ettei pitkäkorville saa laajaa eläinlääkärikuluvakuutusta, mutta kuka hullu sellaisen enää nykyään edes ottaa.

Tässä välissä oli kuitenkin ehtinyt kotirintamalla tapahtua seuraavaa: kotivakuutus oli kilpailutettu ja vaihdettu Ifiin, jossa Muulin vastuuvakuutus maksoi 20 euroa vuodessa ekstraa.

En siis liittynyt ratsastusseuraan enkä ottanut vastaan LähiTapiolan palveluita, vaihdoimme vain kotivakuutuksen fiksumpaan yritykseen. Osuuspankin bonuksetkin säilyivät.


Lue lisää

perjantai 2. marraskuuta 2018

Testissä Boa horse boot + irtojuoksutuskuvia


Ostin käytetyt Boa Horse Bootsit ja sain ne viime viikolla haltuuni. Bootsit tulivat Belgiasta tutun muulinomistajan kautta. Hän on hyvä etsimään edullista tavaraa paikalliselta nettikirpputorilta ja nyt hän löysi Boat. Hiplasin Boa bootseja hänen luonaan syksyisellä muulimatkalla ja hän kehui, että ne ovat sopineet erityisen hyvin muulille. Hän joutuu pitämään niitä joskus PRE-muulillaan, joka ajoittain arkoo tiellä. Erityisesti kuulemma keväisin.

Pian hän sitten löysi bootsit ja tilasi ne. Myytävät bootsit olivat kokoa 0, kun taulukon mukaan Muulille sopiva koko olisi pienempi eli 00. Nathalie yhdistikin bootsitoimitukseeni kaksi omaa bootsiaan, jolloin sain paketissa yhden parin pienintä kokoa ja yhden parin toisiksi pienintä kokoa. Muulin kavion pituus on 10 cm ja leveys 9. Taustatietona kerrottakoot, että meidän ensimmäiset sopivat bootsit ovat Flex Hoof boots 100, eli ne sopivat kavioon, joka on 10 cm pitkä.


Suurella innolla testasin Boa bootseja irtojuoksutuksen merkeissä. Isommat bootsit olivat melkein uudet, pienempiä Nathalie oli itse käyttänyt, mutta nekin olivat todella jämäkät ja täysin ehjät. Ensifiilis olikin että "ovatpa nämä painavat ja paksut!". Vertaan niitä siis Flexeihin, jotka ovat paljon kevyemmät ja sirommatkin.

Pohjia vertaillessani Boat eivät olleet menettäneet pohjakuviointiaan ollenkaan Flexeihin verrattuna, mutta kun Flexien pohjamateriaali on enemmänkin kuminen, on boan pohja erittäin kovaa muovia. Mieleeni tuli heti se, että mitenköhän liukas Boa on märällä asfaltilla? Sitä en kuitenkaan ole vielä testannut.

Boat eivät noin päältäpäin näyttäneet kovin massiivisilta. Esimerkiksi Simple bootsit ovat omasta mielestäni paljon "kolhomman" oloiset kuin Boat.

Kokotaulukko hämäsi ja bootseista se suurempi koko, eli 0, oli Muulille sopivampi, kuin 00. Laitoin eri kokoiset bootsit ristikkäsiin jalkoihin, vaikka usein takakaviot ovat hieman etukavioita pienemmät. Muulilla kaikki kaviot tuntuivat olevan saman kokoiset, eli pienempi bootsi oli yhtä hankalaa saada sekä etu- että takakavioon. Bootsi kuitenkin meni jalkaan ilman kovin suurta taistelua ja pysyi paikoillaan erittäin napakasti. Suuremmat bootsit tuntuivat ihan yhtä napakoilta, vaikka niiden kokoeron näki kyllä silmälläkin.

Monojen pukeminen oli helppoa, paitsi siis tietenkin aavistuksen liian pienten takabootsien. Näissä on plussaa ehdottomasti se, ettei monoissa ole tarroja, vaan kiristys tehdään yhdestä kiekosta. Voisin kuvitella, että nämä pysyvät löystymättä päällä hamaan tappiin asti. Toki tuo vaijerisysteemi voi hajota, mutta jos se pysyy kunnossa, ovat nämä sopivat monot myös hankitreeneihin. Näihin saa myös hokit.

Bootsit kiristetään bootsin päällä olevasta rullasta kiertämällä. Se kiristää vaijereita ja bootsi painautuu kaviota vasten. Lopuksi kiristysnupin päälle laitetaan muovinen suojus.

Kuvat on valitettavasti otettu testauksen jälkeen. Siksi bootsit ovat aivan hiekkaiset.




Paras paikka kokeilla bootsien jalassapysyvyyttä (tämä on monilla ongelma kun buutsit katoavat metsään) on päästää eläin kentälle irtojuoksemaan. En tehnyt tässä poikkeusta.

Muuli irti ja kovaa ravia!

Ensimmäisellä kierroksella Muuli oli selvästi hieman hämillään siitä, mitä sillä oli jaloissa. Se myös polki monta kertaa takasillaan etusten päälle. Kopse kuului, kun bootsit osuivat toisiinsa. Jonkin ajan päästä kopse loppui ja Muulin liike näytti melkein normaalilta. Se ei liikkunut niin hyvin, kuin mitä se liikkuu irtona kokonaan ilman bootseja, mutta se teki ihan samanlaisia tiukkoja käännöksiä sun muita, kuin tekisi ilman monojakin.

Ilma oli sateinen ja kentän pinta oli sateen takia kostea. Vettä ei kuitenkaan ollut kertynyt suuriksi lätäköiksi.










Olin yllättynyt, kuinka suurilta bootsit näyttivät Muulin jaloissa! Ne eivät siis ennen pukemista olleet mitenkään erityisen massiiviset, mutta jaloissa ne olivat tosi suuren oloiset. Ehkä päällä oleva nuppikin loi sitä vaikutelmaa.

Irtojuoksutuksen jälkeen oli aika irrottaa bootsit. Irroittaminen oli jälleen helppoa, nuppisuojus irti, nuppi "ulos" ja läppä aukeaa. Bootsien sisälle oli kertynyt aikamoinen määrä vettä ja hiekkaa vaikka kentällä ei seissytkään vesi! Gaitersit olisivat apu tähän, mutta en saisi bootseja Muulille ollenkaan jalkaan, jos survoisin väliin vielä gaitersit. Tai ehkä pitäisi vähän rankemmalla kädellä vuolla kavioita.








Muulin vuohiskarvat olivat vuohiskuopasta täysin sileät ja takuttomat. Karvat olivat kuitenkin menneet sekaisin tuosta kavion päältä, johon läppä tulee. Läppähän on ainakin Muulin kavioon melko korkea, joten ei ihme, että karvat sotkeentuvat irtojuoksutuksessa.

Lopuksi huuhtelin hiekkaiset bootsit vesiletkun alla. Siinä kyllä mietin hetken, että onko ihan ok huuhdella ne kokonaan vai kärsiikö kiristyssysteemi sen takia? Uskaltaako näitä upottaa ollenkaan vesiämpäriin perusteellista pesua varten?

Bootsit lähtivät hyvin hiekasta puhtaaksi ja kuivuivat kuivaushuoneessa nopeasti.

Jatkan testausta vielä ratsain ja maastossa ja kerron käyttökokemuksista myöhemmin lisää.

Koska näiden koko oli ihan riittävän sopiva, jäävät ne kuitenkin meille käyttöön, enkä laita vahinkoa kiertämään. Jätän nämä varmaan kevätbootseiksi (jos Muuli jatkossakin aristaa keväisin kavioitaan) kun Flex Hoof Bootseihin ruuvaan ihan pian nastat takaisin, jotta voin käyttää niitä jäätikkökeleillä. Siihen tarkoitukseen ne alunperin hankinkin ja siinä ne toimivat erinomaisesti!

Muuli on nyt jo pari kuukautta ollut ratsastuksessa ilman bootseja eikä se ole arkonut maastossa ollenkaan, joten en ole sillä myöskään bootseja käyttänyt.

Tässä ovat vielä kuvat Muulin kavioiden mittaustuloksista. Kuvat ovat vuoden takaa.



Lue lisää