torstai 31. tammikuuta 2019

Muulimenot tammikuussa 2019

Menot

Tammikuun tallivuokra 415e
Prikat ja lyöntimutterit Boa bootseihin 9,80e
Heller Legend raspi 29,90
Kaviokoukku 1,99e
Varustelekasta bootseihin remmejä 9 kpl 17,55e
Koulutus ja tunnit 30e
Flex Hoof Bootsin lähettäminen korjaukseen 5,90
Olkianalyysin teettäminen Seilabissa 36,58e (analyysin tulokset sain jo aikaa sitten, laskun vasta nyt)
Muulin kengitys edestä 100e
Uusi satulavyö 52,50e
Satulalaukku nuppiin 24,50e
Edellämainittujen varusteiden toimituskulut 8e
Putsit etukavioihin (kahdet erilaiset) 26,90e
Yhteensä: 758,62e

Tulot
0e

YHTEENSÄ -758,62

Mitä tähän nyt sanoisi. Toivottavasti tämä jää tämän vuoden kalleimmaksi kuukaudeksi.

Lisäksi osallistuin länkikurssille, jossa Muuli oli mukana. En kuitenkaan laske tätä muulimenoiksi koska Muulia ei viikonlopun aikana koulutettu.

Näillä oli tarkoitus painella menemään TÄYSII, mutta kun saman maaston aikana yksi Boa bootsi irtosi kahdesti, päätin, että Muuli kengitetään edestä. Bootsit olin ostanut jo aiemmin ja hokitkin olin saanut erään epäonnistuneen kengitystarvikekaupan yhteydessä. Ostin siis vain lyöntimutterit ja prikat.

Lue lisää

keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Muuli sai ensimmäiset kenkänsä ja oli niin hienona kengityksessä että!

Joudun jälleen tuottamaan pettymyksen, otsikko ei valitettavasti ole sarkasmia, vaan Muuli oli oikeasti tosi hienosti ekassa kengityksessään.

Muulin kengitti Riikka, joka on pari kertaa vuollutkin sen ja antanut minulle ohjeita jatkoa varten. Viimeksi Riikka katsoi kavioita kesällä, kun ne alkoivat olla huolestuttavan kierot. Riikka oikaisi niitä reilusti ja itse vielä sen jälkeen pari kertaa ja nyt vinous oli poissa. Kaviot siis kuluivat paljon nopeammin sisäsyrjältä ja kun en tilanteen vakavuutta ollut ajoissa huomannut, alkoi kavio kasvaa aika huonoon malliin.

Viimeisimmät kaviokuvat jo suoristetuista kavioista näet tästä postauksesta.

Riikka ei kai virallisesti ota uusia asiakkaita, mutta ystävällisesti suostui empimättä kengittämään Muulinkin. Näin hänet pari viikkoa sitten tallilla juuri silloin olin oikein erityisen kyllästynyt bootsipelleilyyn ja kysyin, jos hän voisi kengittää Muulinkin.

Tuolloin oli puhetta vain etupäästä, mutta eilen Riikka saapui tallille neljän kengän kanssa! Muuli kun oli niin kiltti, että sille laitettiin takapääkin!

Minua jännitti ihan tosi paljon koko kengitys etukäteen ja kädet täristen pyydystin Muulin tarhasta (lahjuksen kanssa, koska se on perseillyt) ja toin käytävälle. Muulia tuntui eniten huolestuttavan kengän takominen, mutta itse toimenpide ei enää ollut paha juttu.

Riikalla oli mukanaan 000-kengät, sen pienempiä ei ollut ja Muuli olisi kaivannut neljän nollan monot. Näillä kuitenkin mentiin ja Riikka sai ne taottia riittävän hyviksi. Ne jäivät kannoilta hieman pitkiksi ja ulkosyrjällä on vähän tyhjää. Kävin jo tekemässä lisähankintoja, eli Muuli saa kumiputsit etusiinsa ettei se vain polje kenkiä irti. Olisi tarkoitus saada nämä pysymään nyt ainakin kaksi kuukautta tai siihen, kun lunta ja jäätä riittää.

Ensin Riikka vuoli kaviot. Kysyin, että tehdäänkö vuolu eri tavalla kengityksen takia, ei tehdä. Sen jälkeen hän alkoi hakata kenkää kapeammaksi ja pidemmäksi Muulia varten. Se oli Muulista aika epäilyttävää.

Pian Muulin kavioon porautuivat ensimmäiset naulat, se on tottakai videolla. Muuli ei ollut tästä millänsäkään vaikken ehtinyt siedättää sitä kertaakaan vasaralla hakkaamiseen.

Kenkiin laitettiin tietenkin tilsakumit ja neljä hokkia jokaiseen. Kysyin, missä ovat vaaleanpunaiset tilsakumit, niin Riikka vastasi niiden olevan ihan shitilaatua. Hän oli sellaiset kerran erehtynyt tilaamaan ja ensimmäisen käyttökokemuksen jälkeen heitti toisenkin parin roskiin. Olivat kovettuneet pakkasessa eivätkä toimineet kuten tilsakumien kuuluu.


Hokilliset muotoiltu, takakengät vielä tehdasasetuksilla.

Etupään jälkeen Riikka alkoi muotoilla takasten kenkiä ja kysyin, että häh, laitetaanko sekin pää. Riikka meinasi että ajatteli laittaa kun Muuli oli lisäksi käyttäytynyt niin hyvin. Hymyilin naantalin aurinkona, ai että tästä tulee hyvä lopputalvi kun pitoa löytyy!

Muuli jaksoi tosi hyvin melkein koko ajan. Suunnilleen tunnin kohdalla se alkoi väännellä kaulaansa ja stepata. Se tuntui kyllästyvän tylsään hommaan eikä tallissakaan ollut muita hevosia sen kavereina. Onneksi siinä vaiheessa oli enää viimeistelyhommia, eli kengät olivat jo jaloissa. Toimituksen jälkeen Muuli tosin sonti käytävälle, eli ehkä se ei ollutkaan tympääntynyt vaan sillä oli vain shitihätä.

Kengäthän on tarkoitus pitää tosiaan vain pari kuukautta tai sen ajan, mitä ne nyt jaloissa pysyvät ja jäätikkökelejä riittää. Sen jälkeen Muuli on taas kengätön aina seuraaville liukkaille keleille asti. Jos olisin halunnut tänä talvena välttää bootsipelleilyt kokonaan, olisi Muuli pitänyt laittaa kenkään noin viikkoa ennen joulua eikä talvea olisi selvitty yksillä kengillä mitenkään. Näiden luulisi riittävän hyvin kevään jäätikköajat ja jos eivät riitä, olen jo henkisesti valmistautunut käyttämään bootseja sen ajan, mitä tarvitsee.
Valmis!


Koko 000 oli liian iso, mutta näillä mennään.
Toimenpiteen jälkeen vein Muulin takaisin tarhaan ja askartelin sen olkiverkon karsinassa hieman ylemmäs kääntäen sitä pohjasta kaksinkerroin. Muulin verkko on sellainen tosi iso, eli on karsinassa melkein maassa asti. Nyt, kun sillä on kengät, ajattelin nostaa sitä hieman jos se vähentäisi todennäköisyyttä jäädä siihen kiinni kengästä. Toisaalta, ei meidän kannata turhan paljon puuttua luonnonvalintaan.

Siinä heinäverkkoa askarrellessani mietin, kuinka ihan kohta laukataan pitkin teitä vailla mitään huolen häivää kunnes... Länkikurssin alkajaisiksi loukkaamani (kiitos Muuli) ja jo melkein parantunut polvi muljahti ilman ennakkovaroitusta ja petti alta. En ole koskaan tuntenut sen tason infernaalista kipua polvessani kuin mitä nyt tunsin. Nojasin heinäverkkoon ja itkin ja mietin, miten helvetissä pääsen tallilta kotiin ja että nytkö tässä on tosiaan mentävä lääkärille. Tallilla ei tietenkään ollut ketään muuta.

Sitten kipu laimenikin nopeasti, sain laitettua heinäverkon ja onnuin autolle. Onneksi olin siivonnut tarhan jo aiemmin.

Tätä kirjoittaessani odottelen vakuutusyhtiöltä korvauslupausta huomiseen magneettikuvaukseen ja hoitelen polveani kahden polvituen avulla. Hiphei!

Oikea eli kipeä polvi ei ole edes kerännyt nestettä juuri ollenkaan, mutta jaksaa silti muistuttaa olemassaolostaan jokaisella askeleella.

Lue lisää

tiistai 29. tammikuuta 2019

Aurinkoiset talvipäivät ovat parhautta

Postauksessa kuvia tammikuun maastoreissuilta
En oikeastaan pidä kylmästä, talvesta tai lumesta. Mutta kun vertaan tämän vuoden kuvia vuoden takaisiin, otan milloin tahansa runsaasti valkoista lunta kuin jäisen ja lumettoman  maiseman. Vuosi sitten oli tosi vähän lunta täällä etelässä!

Olen ollut onnekas päästessäni nauttimaan talvikeleistä viikonloppuna. Ilman Muulia en varmaan menisi ulos palelluttamaan itseäni ollenkaan, mutta nykyään odottelen kovasti viikonloppua ja maastoreissuja. Olen tammikuussa ollut joka viikonloppu ratsastamassa ja aina maastossa. Onneksi maastoseuraa on saanut helposti, vaikka toki olisi hyvä hetki alkaa opettaa Muulia myös yksinmaastoiluun. Olen viimeksi maastoillut sen kanssa yksinäni joskus syksyllä eikä meillä ollut mitään ongelmia, mutta pelkään, että se on tässä asiassa päässyt "taantumaan" jonkin verran.
Yhtenä iltana olin ratsastamassa kentällä, kun Muuli oli tosi kiinnostunut lähtemään kentän takaportista maastoon. Vaikka juuri se kulma on "pelottava kulma". Koska Muuli oli niin hyvällä fiiliksellä menossa, annoin sen mennä. Ylitimme pienen sillan ja käveltiin ehkä kymmenen metriä vielä sen jälkeen. Siinä Muulille tuli stoppi (Elsa jäi kentälle) ja se kyttäsi jotain edessään. En voinut millään antaa periksi, joten pakotin sen pohkeilla tiukasti paukuttamalla ottamaan vielä muutaman askeleen ja käänsin sen sitten hallitusti takaisin kotiin.

Minulla ei ollut tarkoituskaan mennä juuri tuon pidemmälle, koska meillä ei ollut heijastimia, mutta en halunnut, että Muuli saisi itse päättää, milloin käännymme kotiin. Ja toisaalta halusin antaa sen mennä "maastoon", kun se osoitti asian suhteen niin hienoa oma-aloitteisuutta ja intoa.

Elsa on osoittautunut meille loistavaksi maastokaveriksi. Se on ensimmäkin Muulin tarhakaveri, eli nämä leidit tulevat jo lähtökohtaisesti toistensa kanssa hyvin toimeen ja jäädessään käytävälle yksin, hirnuvat ja hörisevät toisen perään. Tai mikä  hevonen nyt ei Muulin nähdessään hörisisi.

Toisekseen kummankin käyntinopeus on melko hidas. Menomatkalla käynnin keskinopeus on siinä 4,7 km/h ja kotimatkalla 5 km/h. Kummankaan ei siis yleensä tarvitse odotella tai ravata perään.

Toisaalta me Muulin kanssa tykätään jättäytyä vähän taakse ja ottaa laukalla kiinni. Muuli suostuu ihan hienosti jättäytymään jälkeen kunhan se kuitenkin näkee edessä menevän hevosen koko ajan. Jos Elsa katoaisi mutkan taakse, tulee Muulille hätä.

Alla olevassa klipissä jättäydyin tahallani käynnille, kun muut siirtyivät raviin ja pystyimme siten ottamaan muut laukalla kiinni. Olemme laukkailleet suhteellisen vähän, mutta huomaan hyvin selässä että mitä enemmän mukaudun laukkaan ja myötään mukana, sitä kovempaa Muuli menee. Kuten siis kuuluukin. Jos istun hieman vastaan, ei laukka ole niin reipasta.

Tässä kävi vain sellainen juttu, että Muuli olisi posottanut ravilla muiden ohi pidätteistä huolimatta, joten jouduin ottamaan sen pään aika rumasti sivulle kertoakseni sille että EI KÄY. Yksi pyöräytys riitti ja sitten jatkettiin kuten mitään ei olisi tapahtunut. Kuolaimella olisin saanut sen luultavasti pidätteilläkin siirtymään käyntiin, mutta bosalia vastaan sen on paljon helpompi painaa menemään.
Bosalista voisin kertoa sen verran, että olen sitä nyt parin viikon aikana käyttänyt aika paljon. Olin sen kanssa jopa yhdellä tunnilla ja Muuli toimi siinä loistavasti. Olen saanut ratsastusurani aikana kuulla kovasta ja joustamattomasta kädestäni yhden jos toisenkin kerran, joten annan ennemmin löysät ohjat kuin ota napakan otteen. Sopivaan ja hyvään tuntumaan on minulla ratsastajana vielä pitkä matka.

En ole myöskään ihan varma omasta tasapainostani, vaikka Muuli tosi tasainen puksuttelija onkin. Pelkään, että tasapainotan itseäni ohjista kiinni pitämällä. Jos näin pääsisi käymään, antaa bosal enemmän anteeksi, kuin kuolain. Mutta ei bosalistakaan missään nimessä tule ottaa tukea.

Bosal on siis tässä mielessä lempeämpi kuin kuolain, ja se näkyy toki myös siinä, että ratsun on helpompi tehdä ihan omia päätöksiä ja jättää ohjasotteet omaan arvoonsa. Käytän bosalia maastossa vain, jos on tarkoituksena tehdä melko rento ja rauhallinen reissu eikä kuljeta "ihmisten ilmoilla". Jos taas suuntaamme maastoon, jossa kävellään pitkät pätkät autotien laitaa, laitan heti kuolaimen.

En usko, että saisin äärimmäisessä hätätilanteessa pideltyä Muulia millään päävehkeellä, mutta saan pään taipumaan sivulle paljon tehokkaammin kuolaimella.

Jos bosal on päävehkeenä vieras, kirjoitin siitä blogiini postauksen. Pääset siihen tästä.

Bosalin solmimisen kuvasin GoProlla. Se solmitaan siis joka kerta uudestaan, ettei mecate eikä bosal ole taivutettuna väärään asentoon. Loppunaru on hyvä talutukseen ja se solmitaan satulaan ennen selkäännousua.


Lumen takia tuntuu siltä, että päivät olisivat pidenneet huimaa vauhtia. Auringonlasku on tällä hetkellä vasta puoli viideltä, joten parina päivänä olen livistänyt töistä heti liukuman niin salliessa. Yhtenä päivänä irtojuoksutin Muulia laitumella (ja sen jälkeen otin sitä sieltä kiinni 20 minuutin ajan) ja toisena päivänä yritin kovasti mennä samalle laitumelle ratsastamaan.

Tämä se olikin hauska reissu.

Olin kentällä kävelyttänyt Muulia ja kiristellyt samalla satulavyötä, kunnes Muulin mielestä se, että lähestyin sitä suoraan sivulta, oli todella epäilyttävää. Ensimmäisellä kerralla se vain suunnitteli lähtemistä, mutta sain sen rauhoitettua heti. Toisella kerralla se sitten lähti, pääsi minulta irti (bosal) ja juoksu kentän takaportista (pelkokulma). Odoteltiin hetki, jos se tulisi takaisin, mutta ei se tullut, vaan painoi kentän taakse tosi syvään hankeen (pelkoalue).

Ei siinä sitten auttanut muu kuin lähteä rämpimään jalankorkuiseen hankeen Muulin perään. Tässä kohtaa Muuli ravaili innoissaan puiden väliin ja katosi näkyvistä. Kun pääsin sinne asti, se tuli jo takaisin, mutta oli saanut jalan ohjan läpi jotenkin tosi kummallisesti ja joutui loikkimaan kolmella jalalla.

Alla olevalla klipillä Muuli oli ihan luvan kanssa laitumella irtona. Jos olisin tiennyt, kuinka haastava se on ottaa kiinni, olisin jättänyt riimun päähän.
Harmittelin jälkikäteen, kun en tajunnut videoida, mutta tässä kohtaa tuli taas tosi tyypillistä Muulikäytöstä. Se näytti siltä,että se pelkäsi minua todella paljon ja kun otin askeleen sitä kohti, se pyörähti takajalkojen varassa poispäin. Mietin, että kiertäisin sen ja ajaisin takaisin kentälle, mutta en olisi päässyt sen ympäri niin kaukaa, ettei se olisi lähtenyt väärään suuntaan.

Aloin siis jumpata sen kanssa niin, että kun se katsoi minua, kehuin sitä ja peruutin. Leipäpalaa näytin koko ajan kädessäni. Siinä sitten steppaillessani edestakaisin ja nätisti puhellen pääsin Muulin päähän asti, annoin leivän ja aloin löysätä mecatea, että saan ohjan pois jalan takaa. Talutin Muulin siellä metrisessä hangessa laitumelle ja nousin selkään, ei ongelmia enää tässä.

Paitsi, että satula alkoi pitää "pieruääntä"! Tämä on tapahtunut syksylläkin ja ääni kuului muutaman ratsastuksen ajan. Pelkäsin tietenkin, että olen rikkonut rungon, mutta se vaikutti tuolloin ja edelleenkin ihan ehjältä. Kuvasin videon, jossa ääni kuuluu ja julkaisin sen myöhemmin Lännenratsastajien Facebook-ryhmään. Avuksi ehdoteltiin talkkia ja rasvausta, mutta myös monta nauruhymiötä, vaikke kyseessä ollut mikään leikin asia!

Alla olevan videon julkaisin Facebookissa ja se sai aikaan lähinnä huvittuneisuutta, mutta mysö kohtalotovereita.

Seuraavaa kertaa ajatellen laitoin satulaan jalustimen alle jesseteipin ja ongelma oli poissa, joko teipin takia tai siitä huolimatta.

Otin muutenkin kuvia Muulista satula selässään.

Mitä jesseteippi ei korjaisi!




Muuli on oikeastaan koko alkuvuoden suhtautunut välillä tosi pelokkaasti sitä lähestyviin ihmisiin. Se on aamulla tarhaan viedessä saattanut lähteä käsistä ja saanut sen ansiosta tarhailla riimu ja naru päässä. Minä en siitä omistajana ole ollenkaan pahoillaan, riimun saa mielihyvin jättää naruineen sen päähän eikä ole tallinomistajan velvollisuus käyttää aikaansa mulkeron houkuttelemiseen tarhasta. Muuli oppii samalla myötäämään paineelle, jos sattuu astumaan narun päälle.

Minua se on myös kavahtanut kun olen lähestynyt sitä etuviistosta tai sivulta. Vastuullisena muulinomistajana sitä alkaa herkästi miettiä, että onko sillä näössä jotain vikaa, mutta koska hankalat tilanteet tapahtuvat sattumanvaraisesti eikä suinkaan joka kerta, olen enemmän sillä kantilla että sen mielikuvitus saa aikaan pikku-ukkoja.

Alla on tarhassa kuvaamani video, jossa Muuli lähtee minua karkuun, mutta juttelemalla ja rauhallisesti lähestyen pääsen antamaan sille leipäpalan ja jätän Muulin rauhaan sen jälkeen. Olen todennut tämän ihan hyväksi tavaksi totuttaa sitä lähestyviin ihmisiin. Käyn siis vain muina naisina sen luona, annan herkun ja lähden pois.

Videolla reaktio ei ole mitenkään raju, mutta siitä näkee, kuinka Muuli nostelee jalkoja heti videon alussa, kun lähestyn sitä. Se haistaa kättäni, jossa on leipä, mutta kokee silti parhaimmaksi poistua. Ja kun lähestyn sitä uudestaan, sen pää on jännittyneenä ylhäällä. Tämä käytös on Muulille ihan normaalia, mutta toivon, että jonain päivänä se on ihan relax, kun olen siivoamasas tarhaa ja haluankin käydä rapsuttamassa Muulia välillä.
Viime viikonloppuna maastoilin molempina päivinä. Elsa oli mukana, mutta sen omistaja ei ollut kummallakaan kerralla. Lauantaina sillä ratsasti sen pitkäaikainen hoitaja Sonja ja sunnuntaina kaverini Susanna.

Molemmat reissut olivat melko rentoja, mutta sisälsivät omalta osaltani kaikkia askellajeja, sekä hallittuja että hallitsemattomia. Muulin laukka on niin hidasta, että kun Elsa ravaa, voin hyvin laukata mukana. Muuli myös siirtyy laukkaan tosi helposti ja tuntuu menevän askellajia mielellään.

Meillä päin potkitaan paskat aina sivuun, jos hevoset sattuvat sontimaan hoidetulle tieosuudelle. Sunnuntaina kakkija oli Elsa, mutta koska Elsan ratsastaja ei olisi päässyt ilman jalustaa kyytiin, kuulin itseni sanovan "mä voin potkia paskat, pääsen kuitenki helpoiten selkään takas". En olisi voinut kuvitellakaan sanovani noin pari kuukautta sitten.

Sunnuntain maastosta kuvasin videon, joka on alla
Meidän suunnalla on tosi harvoin muiden tallien ratsukoita, mutta sekin ihme koettiin sunnuntaina. Elämme tässä pääradan varjossa, joten kun kysyin, että mistä hän on tulossa niin vastaus oli heti "radan toiselta puolelta". Myöhemmin illalla selvisi, että yksi meidän vanha tallilainen on nykyään juuri tällä tallilla radan toisella puolella ja nyt kun "reitti on auki", voimme keväämmällä käydä yhdessä maastossa!


Lue lisää

sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Länkikurssilla opittiin tunnistamaan sopivat länget ja paljon muutakin

Osallistuin aiemmin tässä kuussa Työhevosseuran ja Matin Puupajan järjestämälle kaksipäiväiselle länkikurssille. Kurssi toteutettiin Matin Puupajassa Rautalammilla. Paikka oli sillä tavalla tuttu, että mieheni perheen kesämökki sijaitsee noin viiden kilometrin päässä, linnuntietä Iisveden yli. Autolla mökille olisi ollut matkaa 30 kilometriä.

Länkikurssille minut houkutteli Hutkon tilan Anu, josta on hyvää vauhtia tulossa pesunkestävä  muuli-ihminen. Tulemme siis mainiosti toimeen ja onhan meillä paljon yhteistä, mm muulit. Anu osti itselleen juuri kolmannen muulin, joka on tosin itseasiassa muuliaasi, mutta kuka näitä laskee. Pääsin tapaamaan Joona-muuliaasia ensimmäisen kerran kun haimme Ollen laumasta. Ja voi miten reipas ja rohkea parivuotias muuliori se olikaan! Pian Joona joutuu tosin jättämään pallinsa Viikkiin.

Ajoin siis Muulin kanssa ensin kotitallilta Pukkilaan Anun luokse, jossa vaihdoimme vetoautoa ja otimme Ollen kyytiin. Vaihdossa kesti odotettua pidempi aika, koska autoni vetokoukku ei kovin mielellään päästä trailereita otteestaan. Viimeksi kesällä se piti tosi tiukasti kiinni Anun retrosukkulasta, jota lainasin hakiessani Muulin takaisin koulutuksesta. Olivat joutuneet purkamaan koko vetopään saadakseen trailerin irti autostani. Hirveen kiva.

Kuvasin viikonlopusta videon, jonka upotan heti tähän alkuun. Videosta tuli melko pitkä, mutta halusin jättää siihen kaikki längenteon työvaiheet siihen asti, kuin miten me niitä työstimme. Saimme länget puoliväliin, eli kaikki viimeistely jäi vielä Matille. Häneltä itseltään menee kuulemma kaksi kokonaista päivää längentekoon.


Ajoaikaa oli henkilöautolla sellainen 3,5 tuntia, trailerilla tietysti enemmän, mutta suurimman osan matkasta pystyimme ajamaan valoisalla. Pysähdyimme Hartolan Jari-Pekassa syömässä ja kaupassa ja sen lisäksi jouduimme vielä tekemään toisen täsmäiskun Suonenjoen S-markettiin hakeaksemme pari siideriä. Olimme mielestämme todellakin ansainneet ne, kun kuuden maissa saavuimme kohteeseen.

Pihalla tapasimme heti Tarjan ja Matin ja otimme muulit ulos trailerista. Niille oli heinä maistunut hyvin eivätkä ne olleet hikisiä. Ajattelimme laittaa ne hetkeksi tarjaan jaloittelemaan, mutta se jäi ajatuksen tasolle. Kun olin taluttamassa Muulia kierrosta tarhan yli, jotta se ymmärtää sähkölangat, norkoili viereisessä tarhassa hevonen kovasti aitoihin. Tarja heitti sitä lumella karkottaakseen sen kauemmas, mutta Muuli päätteli, että lumi oli kohdistettu siihen. Se lähti eikä katsonut taakseen. Siinä samalla itseltäni vääntyi toinen polvi, kaaduin, mutta en päästänyt irti. Sain siis hyvää esimakua pulkkaratsastuksesta.

Veimme muulit siirtotalliin ja annoimme niille olkea yöksi. Se alkoi heti maistua.

Majoituimme itse ihanassa vanhassa mummonmökissä, joka oli oikeasti mummonmökki. Mummo tosin oli jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Meistä pidettiin todella hyvä huoli ja olimme ihan turhaan ostaneet herkkuja matkalta. Jääkaapissa oli aamu- ja iltapalatarjoilu, mutta niihin emme kajonneet koska talon tarjoamat sapuskat ravitsivat meitä erinomaisesti koko viikonlopun ajan! Kiitos vaan Tarja, ruuat olivat mahtavat!

Jo perjantai-iltana saimme paljon tietoa hevosista, työajosta ja valjaista kun istuimme iltateellä Matin ja Tarjan kotona. Myöhemmin illalla palkitsimme itsemme siidereillä. Polvi tuntui aika kipeältä ja yön aikana heräsin aina kylkeä kääntäessäni sen vihlomiseen. Mietin samalla, että olikohan se vielä sama polvi, jonka satutin samanlaisessa tilanteessa sinä päivänä, kun Muuli tuli Suomeen? Saattoi olla.

Lauantaina kurssi alkoi yhdeksältä ja hieman ennen sitä heräsimme Anun kanssa mummonmökistämme ja veimme muulit ulos. Niille oli vapautettu puuaitainen tarha, josta ne eivät ainakaan karkaisi. Muuli ei ollut antanut kovinkaan hyvää ensivaikutelmaa, koska yritti ensitöikseen lähteä käsistä.

Aamupalalle saapuivat myös kaksi muuta osallistujaa, Hanna ja Tuukka. Hannaa kiinnosti valmistaa länget omalle hevoselleen ja Tuukka oli kurssilla vaimonsa rohkaisemana.

Matti esitteli meille ensin tiluksetja hevoset ja näytti orin Kesäjäbän kanssa, mistä hyvän työhevosen tunnistaa.

"Paksut jalat, isot kaviot, iso piä, iso suu, pystyy syömää hyvin, korvat hajallaan, levveellään, korvat on terävät ni se on virkee ajettava, hyvä häntä, hyvä harja, isot siliimät, siliimänpilkkeestä näkköö hevosen luontteen. Tää iso piä on työhevosen yks tärkeimpiä ominaisuuksia.Sitten tällä on sekakarvoo, valakeeta karvoo täälä seassa ni se on hyvä vetohevonen. Ja ku hevosen häntee nostaa, niin se vänkee vastaan, ni se on hyvä vetohevonen. Ja hänttee pitää olla tämmönen sylillinen. Kunnon häntä."


Siirryttiin valjashuoneeseen, jossa Matti esitteli kaikki aarteensa. Näimme hienoja länkiä, erilaisia valjastuksia ja myös hienot valjakkovaljaat. Sen jälkeen katsottiin tietenkin hevoset ja muulit läpi ja kurkattiin ajopelejäkin.

Länget tehdään koivusta ja koivuksi valitaan sellainen, joka on tyvestä mutkalla. Hyvä koivu on vaikka ojan pientareella kasvava, johon on tullut mutka. Matti suositteli a) hakemaan puun naapurin metsästä b) käyttämään naapurin moottorisahaa, koska sahaaminen voi olla aika hiekkaista hommaa. Savolaishuumoria.

Käytiin siis metsästä hakemassa yksi längenaihe, mutta sitä ei näihin länkiin käytetty, koska aiheen pitää ensin kuivua.
Hakemamme längenaihe. Längen rinnustin tulee siis puun alaosaan, missä se mutka on. Paksusta aiheesta saa länkeen molemmat puolet, tästä aiheesta tulee vain yksi puoli.
Kun tunto alkoi kadota varpaista, siirryimme sisälle lämpimään pajaan ja Tarja toi meille hevosen mannekiiniksi.

Sen kanssa Matti näytti, miten länget istuvat ja näimme myös erilaisia pahvimalleja, joiden mukaan länkiä on tehty. Yksi asia jäi päällimmäisenä mieleen, länkimalliin ei koskaan piirretä mitään möykkyjä sisäpuolelle, vaan länki on hevosen kaulaa kohti joko suora tai kovera. Piirsin havainnollistavan kuvan Paintilla.

Matti oli tällaisen pahvin saanut, mutta lopulliseen länkeen hän suoristi sisäpuolen möykyn ja länget olivat sopivat.

Puhuimme paljon vanhoista längistä, joita ihmisillä on tietenkin vielä paljon kotonaan ja joita sovitellaan toiveikkaina omille hevosille. Niissä on vain sellainen vika, että suomenhevoset ovat muuttuneet todella paljon vuosien tietynlaisen jalostustyön takia ja sellaisia kunnon työhevosia, joilla on jo syntyessään hyvät längensijat, on kovin vähän. Työhevosille tehdyissä längissä pakan paikka (se ainoa "möykky" längessä, jossa myös rahkeet ovat ja johon kovin veto tulee) on väärässä kohdassa ja länkien kulma (apua, olikohan sille joku virallinenkin termi) on riukempi. Nykyhevosilla on länkinäkökulmasta loivempi längensija. On siis ihan arpapeliä sovitella vanhoja länkiä, mutta jonkinlaiseen sunnuntaiajeluun ne voivat kyllä mennä. Ja harjoituslänkinä tietenkin.

Saimme kuulla, kuinka pientenkin sopimattomuuksien takia hevonen on vetänyt huonosti tai kipeytynyt. Esimerkiksi rahje on nuijittava kokonaan koloonsa, se ei saa olla korkeammalla kuin länki. Länkipatjan pitää myös olla tasainen. Vanulla täytetty länkipatja saattaa muokkautua käytössä huonoon suuntaan ja se onkin sitten epätasainen. Matti suositteli paksuja villaisia länkipatjoja käytettäväksi ja niidenkin on oltava sopivan mittaiset. Länkipatjan ei tarvitse mennä rinnustimen kohdalta yhteen, vaan ne saavat loppua jo ennen sitä.
Aiheita

Länkiä työn alla

Olle
Kurssilla tehtiin länget Anun Ollelle. Olle tuotiin siis pajaan seuraavaksi ja Matti mallaili sen kaulalle pinossa olevia länkipahveja. Niistä löytyikin yksi hyvä, joka pienten leikkausten jälkeen oli Ollelle sopiva. Ollen länkien koko oli hyvin lähellä shettiksen länkiä. Issikalle tehdyt länget olivat sille liian isot (pitkät).

Sitten päästiin hommiin! Matti piirsi kahdelle längen aiheelle längen ääriviivat ja sahaus alkoi tasosahan kanssa. Anukin pääsi työstämään oman muulinsa länkiä samantien. Längenteon eri vaiheet näkyvät parhaiten koostamaltani videolta, mutta sen avulla ei itse voi suinkaan länkiä alkaa tehdä. Suosittelen siis ehdottomasti kaksi- tai kolmipäiväistä kurssia, jos suunnitelmissa on tehdä länget alusta loppuun. Mikään yksinkertainen puukäsityötunti tämä länkihomma ei ollut, vaan längentekoon kuului monta työvaihetta ja pari välisovitusta Ollelle.

Ollen mitta pahvissa, se piirretään länkiaheeseen jonka paksuus on n 8,5 cm.

Matti piirtää länkiä

Anu pääsi sahaamaan
Matti mittaa rahkeen reikien paikkoja, kuva: Anu Koivisto

kuva: Anu Koivisto

kuva: Anu Koivisto
Rahkeiden paikasta Matti kertoi, että rahjereikien keskiväli on längen pituudesta kolmasosa, vanhemmissa längissä reiät tehtiin yleensä hieman eri kohtaan. Rahkeen reikien keskipisteet tehdään isolla hevosella 6,5 cm päähän toisistaan, pienillä 6 sentin. Ollellakin nämä olivat kuuden sentin päässä toisistaan.

Matin tyylissä länkiin tehdään myös kunnolliset raudoitetut nokat, koska nokka saattaisi muuten murtua jos länget vaikka vahingossa putoavat maahan. Rinnustin pysyy tuollaisessa nokassa myös paljon paremmin.

Ensin länget siis sahattiin tasosahalla suunnilleen muotoonsa ja sen jälkeen laskettiin rahkeiden reikien paikat ja porattiin ne. Sitten länkiä alettiin rouhia lisää erilaisilla sähköisillä työkaluilla ja aina välissä länkiä hiottiin. Länkien tulee tietenkin olla myös symmetriset keskenään.

Raudoitusta varten käytettävä rauta hiottiin laikalla, jotta maali tarttuu siihen paremmin ja rauta nakuteltiin vasaralla ja ruuveilla paikalleen. Viimeistelyvaiheessa rauta tosin vielä irroitetaan, maalataan ja kiinnitetään uudestaan mutta näin pääsimme testaamaan länkiä ajossa.

Anulla oli mukanaan omat ajovermeet, joista länkiin saatiin rahkeet. Anun käyettyinä ostamat rahkeet ovat ruskeaa nahkaa ja mukavan pehmetä ja helppo laittaa. Rahkeiden laitto ja solmu näkyy videolla. Rinnustin ja harjustinkin saatiin vanhoista längistä. Harjustin on siis länkien päälle tuleva nahkaremmi ja rinnustin alas rintaan. Harjustinta ei joka kerta avata, mutta rinnustin avataan. Rahkeet ovat ne paksut nahkaremmit, joissa luokki ja aisa ovat kiinni.

Olen kuvannut luokkivaljastuksesta videon jo aiemmin, upotan sen tähän

Matti kertoi, että hevosen päälle kuuluu pukea vain puuta ja nahkaa ja väliin villainen länkipatja. Ne ovat luonnollisia materiaaleja eivätkä niin herkästi hierrä hevosta. Länkien sisäpuoli muuten raavitaan raspilla rouheaksi eikä maalata. Silloin se kuivuu hiestä ja karheassa pysyy länkipatjakin hyvin paikoillaan. Raspilla on myös mahdollista hieman muotoilla länkiä, jos niistä on tarpeen tehdä sopivammat. Matti neuvoikin, että muutaman ajon jälkeen länget pitäisi sovittaa uudestaan ja katsoa, onko harjustimelle tehtävä toimenpiteitä (kiristää, löysätä) ja tuntuvatko länget kädellä vetäessä yhtä napakoilta joka kohdasta. Lisää materiaalia länkiin ei saa, mutta ylimääräistä voi raspilla hieman poistaa.

Toki paras vaihtoehto olisi päästä sovittamaan länkiä jo tekovaiheessa hevoselle, silloin lopputuloksena ovat sopivat länget.

Työntääkö vai vetääkö hevonen längillä? No työntää. Se työntää lavoillaan länkeä vastaan.


Tarkastetaan länkien symmetrisyys


Rautasuikale taivutetaan nokan ympäri

Anu raudottaa

Suurin osa länkityöstä oli hienosäätöä ja muotoilua. Ja ilmeisesti kaikista suurin osa on Matin heiniksi jätetty viimeistely, eli viimeiset muotoilut, hionnat ja lakkaus/maalaus. Puolessatoista kurssipäivässä saimme länget kuitenkin ajokuosiin ja pystyimme suorittamaan testiajon. Rekeen ja aisoihin Olle suhtautui muulimaisen varauksellisesti ja se pinkaisi valjastuspaikalta sen verran sähäkästi, että luokki ja aisanpää osuivat minun muuliani lautaselle. Muuli poikkoili pari kertaa puomilla puolelta toiselle eikä tainnut ymmärtää, mikä siihen osui. Olle meni tuossa vaiheessa jo kaukana tiellä.

Matti ajoi Ollella peltolenkin ja vaikka muulilla näytti olevan mielessä paljon reippaampi askellaji, piti Matti sen kuitenkin käynnissä koko ajan. Ollehan ei suinkaan ollut ensimmäisen kerran reen edessä, mutta se on kuulemma aina aluksi menossa tosi kovaa ennenkuin rauhoittuu/väsähtää hieman.










Yllä olevista videoista näkee, kuinka aisat ovat Ollelle turhan pitkät. Se pystyy vetämään rekeä pitkilläkin aisoilla, mutta jos aisat ovat liian pitkät, on kääntösäde aika suuri ja aisat ovat kovemmassa väännössä ja voivat mennä "tilanteissa" herkemmin poikki.

Saimme matkaamme muistilistan työhevoshommiin. Kirjoitan listan sisällön tähän.
  • Yleisaisan mitta 3,5 m
  • Metsäaisa 3,35m
  • Aisa on koivua tai pohlajaa, aisa kaadetaan elokuussa vihreän lehden aikaan rassiin kuivumaan. Näin aisa sitkistyy eikä halkea.
  • Poniaisan hyvä pituus on 2,5 metriä, mutta pitää tarkastaa aisan pituus ja saverikon paikka keulasta. Jos saverikko on vetopelissä kovin takana, on aisan oltava pidempi.
  • Saverikkoa on eri mallisia, linkkusaverikko, siansaparo, ässäsaverikko ja koukkusaverikko
  • Työohjien pituus on 11 metriä, ja niistä räimien pituus yli 2 metriä. Työohjat sisältävät sekä nahkaa (räimä-osuus) ja köyttä (käteen tuleva osuus). Nahkaisilla räimillä voidaan antaa hevoselle selvempiä merkkejä, mutta koska koko ohjat eivät ole nahkaa, ovat ne kevyemmät ja mukavammat käsitellä.
  • Tuomiluokin halkaisija 50-60 mm, 1 metri leveyttä, riittävän jäykkä. Mitä raskaampi kuorma, sen jäykempi luokin pitää olla.
  • Valjasetttuna längen ulkokantista aisan sisäpuolele pitää olla sama mitta kummallakin puolella. Jos ei, säädetään rahkeiden pituutta niin, että mitta on sama.
  • Mäkivyöt eivät ole kireät, sopiva tiukkuus on kämmensyrjä takareidestä.
  • Tamppivaljastuksessa löysävyön kireys on reilu kämmensyrjä.
  • Kärreissä hyvä aisaleveys on 80 cm, tämä on siis sisämitta.
  • Aisaremmin pituus isolla suokilla minimissään 5,4 metriä, shettiksellä 4 metriä.
  • Länkien sopivuus testataan liu'uttamalla kämmensyrjää harjustimesta kaulan ja längen välissä längen etureunassa.
  • Länkien ei pidä mennä koskaan kiinni asti, sopiva rako on 1-1,5 cm. Uusien länkien kanssa ensin harjustin löysällä ja sitä kiristetään kun on ajanut muutaman kerran.
Omasta muulistani oli tarkoitus ottaa tällä reissulla vain länkimitta ja sitä kovasti yritettiinkin. Kun Matti lähestyi puomissa olevaa Muulia länkipahvien kanssa, sai Muuli sen tason paskahalvauksen, ettei ole saanut pitkään aikaan. Se repi täysillä voimilla puomilla taaksepäin pääsemättä tietenkään irti ollessaan naruriimulla kiinni. Kun se ei päässyt taakse, se hyppäsi eteen. Muuli suhtautui Mattiin hyvin epäileväisesti ja lopulta minä asettelin pahvit Muulin kaulalle sen puhistessa vieressä.

Muulilla on jonkinlaisia huonoja kokemuksia miehistä, ehkä Espanjasta, mutta noin isosti se ei ole Suomessa reagoinut sitten ihan alkuaikojen jälkeen. Olin jo haaveillut Muulin ajokoulutuksesta ja kartoittanut vaihtoehtoja sekä ravipiireistä, valjakkoajopiireistä että työhevospiireistäkin. Mutta Muulin käyttäytyminen vieraassa paikassa vieraiden ihmisten lähellä palautti minut taas maanpinnalle. Sehän on ihan mahdotonta kouluttaa, kun se pitää siedättää uusiin ihmisiin niin pitkän kaavan mukaan! Toisaalta koulutusjakso erityisesti miehen koulutuksessa voisi tehdä tosi hyvää sen miesvihalle, mutta kenellä on kärsivällisyyttä ja rauhallisuutta riittävän paljon?

Voihan olla myös niin, että kuvittelen Muulin ongelmat vain omassa päässäni, eikä se ole sen ongelmallisempi kuin mikään normihevonenkaan ja sen voisi nähdä jo pian kärryjen edessä. Toisaalta harvalla normaalisti käsitellyllä hevosella on niin suuria pelkotiloja siinä kohtaa, kun sen perässä kävelee vieras ihminen. Itse työstin tätä ongelmaa sillointällöin puolen vuoden ajan. Sen jälkeen pystyin ohjasajamaan Muulia takaa eikä se enää lähtenyt ihan joka kerta käsistä pelästyessään minua. Toki silmälaput olisivat voineet auttaa tässä asiassa, mutta niitä minulla ei ollut.

Pidän työhevosihmisten jämäkästä rauhallisuudesta ja periksiantamattomuudesta. Matilla oli valjastuspaikka sellaista tekoa, ettei siitä mikään hevonen lähde huitelemaan. Hän kertoi myös, että välineiden on oltava hajoamattomia, kun toisissa piireissä ajatellaan, että on parempi, että hevonen pääsee heti hätätilanteessa irti (esim paalinarulenkki puomilla, eikä hevosta sidota suoraan puomiin). Blogin lukijat tietävät, että itse sidon Muulin aina sellaisilla välineillä kiinni, ettei se lähde kuin kilon paloina.

Toisaalta Muuli kääntyi juuri 6-vuotiaaksi, onko se ikänsäkin puolesta jo menetetty tapaus? Mutta tullessaan Suomeen kolmivuotiaaksi käännyttyään, ei sitä silloin olisi voinut kuvitellakaan aisojen väliin tai olisi tullut ruumiita. Eihän siitä välttämättä ole ajoon koskaan, mutta olisi se mielenkiintoista laittaa hetkeksi koulutukseen.

Muuli on kuitenkin "jo" vetänyt perässään kakkulaa ja siinä kiinni ollutta lavaa, mutta parin sätkyn jälkeen ajattelin itse lopettaa yrittämisen, etten vie Muulia tässä asiassa sinne miinuksen puolelle. En ole kuitenkaan koskaan tehnyt ajokoulutusta, joten en ole tekemisessäni niin varma kuin mitä pitäisi olla. Aina on kuitenkin hommia jatkettu sätkyistä huolimatta. Tässä on koonti reilun vuoden takaisesta ajo-opetuksesta.

Ajoreissun jälkeen viimeistelimme vielä hieman länkiä ennen kuin pakkasimme itsemme ja Muulimme traileriin ja kotimatkalle. Anu osti matilta vielä mäkivyöt ja paremman luokin ja länget jäivät vielä Rautalammille. Yritän päästä paikan päälle katsomaan, kun Ollella ajetaan sen hienolla pikkureellä ja uusilla längillä ensimmäistä kertaa!

Kotimatkalle lähdettiin neljän maissa ja matkalla kävimme vain pikaisesti Hesessä. Pukkilassa vaihdettiin vetoautoa ja saavuin omalle tallille kymmenen maissa illalla. Trailerissa oli iloinen yllätys, keli oli niin kylmä että purupelletti oli jäätynyt trailerimaton rakoihin tosi tiukkaan! Lopulta sain jäätynyttä kuiviketta irti nostamalla ja ravistelemalla painavaa kumimattoa.

Otin muuleista muutaman kuvankin.









Lue lisää