tiistai 26. toukokuuta 2020

Miljoonakahvien paikka! Muuliprojektissa ylitettiin juuri miljoonan katselukerran maaginen raja!



Muistatteko näitä bannereita? Nykyisen kuvan on ottanut taitava Jessica Ruponen, joka teki Muuliprojektille myös upean ulkoasun! Ulkoasu muuttui sen jälkeen vasta siirryttyäni Starboxin portaaliin ja sen jälkeen palatessani Bloggeriin, kun tilasin ulkoasun Graphics LF:ltä. Ja se ulkoasu on blogissa näkyvillä tälläkin hetkellä.

Oho, en viisi vuotta sitten blogia tullut edes ajatelleeksi, että miltsin klikkirajan voisin ikinä ylittää, mutta tässä sitä ny tollaan, itseasiassa jo 1 679 klikkiä miljoonan yli! Miltsin raja ylittyi siis pari päivää sitten ja olen laskenut tähän mukaan sekä Bloggerin klikit että Starboxin klikit. Starbox oli nyt jo edesmennyt blogiportaali, jossa sain kunnian olla mukana reilun vuoden verran. Tuona aikana myös tienasin ihan vain blogin kirjoittamisella, joten muistelen aikaa lämmöllä.

Koronan takia en voi järjestää oikeita miljoonakahveja (eikä minulla tottapuhuen olisi tilaa sellaisia järjestääkään enkä kyllä edes juo kahvia, vaan kaakaota kylmänä), joten jokainen joutuu nyt ottamaan kahvia ihan vain siitä lähimmästä kahvinkeittimestä ja kohottamaan maljan yhdelle Suomen suosituimmasta hevosblogista, koska sellainen tämä kieltämättä on! Miettikäähän, joku MUULIBLOGI Suomen hevosblogien TOP kympissä!

Ihan Jillan miljoonakahvifiiliksiin ei nyt päästy, mutta ehkä kahden miltsin kohdalla sitten!

Blogin klikkimäärät ovat kovasti laskeneet huippukuukausista, mutta huomaan tavoittavani yhä enemmän ja enemmän seuraajia muilla kanavilla. Blogi ei kuitenkaan jää unholaan, tykkään kirjoittaa pitkiä tekstejä ja kirjoitan ne mieluiten tietokoneella, joten kokonaan "instabloggaajaksi" en voi mitenkään ryhtyä. Jännä nähdä, onko tämä blogi olemassa vielä viiden vuoden päästä. Aikuistumistahan on jo tapahtunut ja vaikka nyt olen sitä mieltä, että tämä ei ole todellakaan asiantuntijablogi, olen saattanut paketoida omaa osaamistani hienommaksi paketiksi ja tituleerata itseäni jonkin sortin aasiasiantuntijaksi.

Alla on muutamia huippuhetkiä blogin aikakaudelta.

Haastattelu Jalustin.netissä ihan blogiurani alkuvaiheella, eli toukokuussa 2016. Muulista kertova blogi oli jo saanut näkyvyyttä eräällä ruskealla foorumilla ja myös muutama hevosbloggaaja oli sen noteerannut. Hevosblogiportaali Jalustin teki minusta haastattelun. Se tuntui tosi kivalta, olin parin kuukauden ajan miettinyt kovasti, että sovinko hevosbloggaajien joukkoon, vaikka blogissa ei hevosta olekaan.

Playsson.netin portaaliin siirtyminen oli luonteva seuraava askel bloggaajan urallani ja siihen siirryin myöskin toukokuussa 2016. Muuliprojekti oli siellä niin somasti muiden hevosblogien kanssa rinnakkain. Tuohon aikaan aktiivisia hevosblogeja oli vieäl enemmän ja portaalejakin oli Jalustimen ja Playssonin lisäksi Hippola.
Heppasomettajien porukkaa Somegaalan 2020 jälkimainingeissa. Playsson.neti järjesti Meet&Greet-tapaamisen, jonka aikana otettiin meistä somettajista ryhmäkuva. Kuvan otti Mikko Kauttu.

Mietin kuitenkin kuumeisesti, että miten mä tällä blogihommalla voisin tienata ja onnellisten sattumusten ja oikeiden kontaktien kautta Muuliprojekti vaihtoi taas portaalia, Starboxiin toukokuussa 2017. Muuliprojekti oli joka kuukausi klikkimäärissä mitattuna TOP5-blogeissa ja joka kuukausi sain myös palkkioni, eli klikkejä oli riittävän paljon. Lopulta kuitenkin uusittu sopimus bloggaajan ja portaalin väliläl ei enää ollut minulle reilu, joten jätin portaalin taakseni ja copypastesin kaikki sinä aikana kirjoittamani postaukset bloggeriin.

Kunnon somettaja on aina tyrkyllä ja suurin saavutukseni olikin päästä Hesariin toukokuussa 2019 ja juttuni oli sen vuorokauden TOP20 luetuimpia juttuja sen vuorokauden aikana! Ingressi ja kuva pyörivät myös metrojen tauluissa, wow! Juttu oli tuolloin vapaasti kaikkien luettavana, mutta sittemmin meni maksumuurin taakse. Juttua ei olisi tehty ilman blogia, joten pidän sitä blogisaavutuksenani. Salaa haaveilin blogin lukijamäärän noususta, mutta mitään sellaista ei tapahtunut. Piikki tietenkin oli, mutta laantui heti seuraavana päivänä eivätkä klikit jääneet pysyvästi ilmaan. Luulen, että blogeilla on tietty lukijakuntansa ja asiakaskuntani on jo niin valmis, kuin se vain voi olla.

Muuliprojekti-blogi on myös ollut useampaan otteeseen ehdolla Playsson.netin järjestämässä somegaalassa, mutta siellä se on odotetustikin jäänyt suosituimpiensa jalkoihin. Suunta on kuitenkin ylöspäin ja toimin blogimaailmassa muulien tavoin. En ole nopein, en ahkerin, mutta varmasti sitkeä ja pitkäikäinen. Eli siinä vaiheessa, kun muut blogit ovat muisto vain. Muuliprojekti nytkyttää Internetissä rollaattorin avulla eteen päin.
Mites Reetta, oltaisko koettu näitä hetkiä, jollet olisi laittanut mulle joskus maaliskuussa 2016 viestiä, että haluaisit tulla kuvailemaan?

Olen tutustunut blogin tai muulin takia moniin ihmisiin, joihin en olisi muuten törmännyt missään. Olen oikeastaan vähän introvertti, mutta tutustun helposti, jos vain meillä on yhteinen puheenaihe, eli muulit. Tikusta en osaa vääntää asiaa. Olen päässyt tekemään kivoja yhteistyöjuttuja blogin avulla ja meistä on otettu lukematon määrä upeita valokuvia! Jos Muuli olisi tylsä ruunikko pv tai isoponi, niin ei se kiinnostaisi ketään, mutta hei, se on muuli!

Tietenkin tässä rinnalla ovat kulkeneet myös ihmiset, jotka olen tuntenut jo ennen blogia. He ovat olleet erittäin suureksi avuksi kaikinpuolin. Neuvonantajina, kuvaajina, groomeina ja kyntöauroina. He olisivat varmasti messissä ilman blogiakin, mutta erittäin hyviä postausideoitakin olen heiltä saanut!

Blogin tarkoitus on tehdä muuleja tutuiksi ihmisille. En osaa sanoa olenko onnistunut vai en, mutta en tiedä kenenkään hankkineen muulia tätä blogia luettuaan. Muulit ovat kyllä aika spesiaaleja (eivät kaikki, mutta luonne-eroja on), että on ihan ok myös ymmärtää jättää muulit muiden harteille. Eli olen varmasti onnistunut siinäkin, että se hauska läppä hankkia muuli on jäänyt tekemättä.
Kuva: Reetta Ollila
Toisaalta on aika karuakin, että blogi ei olisi mitään ilman päätähteään Muulia, mutta niinhän se on kaikkien hevosblogien kohdalla. Itse en ole niin karismaattinen persoona, että olisin pelkästään itsenäni kiinnostava, joten on hankittava jatke, jos tiedätte mitä tarkoitan. Eikä se väärin ole, en ole hankkinut Muulia vain blogin takia, vaan muulin hankinta on ollut pitkäaikainen haaveeni jo vuosien ajan. Ja olen toiminut myös 10 vuotta Suomen Aasiyhdistyksen hallituksessa erittäin aktiivisesti, joten pitkäkorvat olivat jossain määrin tuttuja.

Eikai kukaan meistä ole mitään ihan vain siksi, että olemme. Jokainen on edennyt harrastuksessaan tai urallaan ja niittänyt mainetta ja kunniaa. Minun juttuni on tämä blogi ja nautin edelleen kirjoittamisesta ja kuvaamisesta, vaikka postaustahti onkin ollut heikompaa. Se selittyy ihan sillä, että Muulin kehitys ei ole pitkään aikaan ottanut niin isoja harppauksia kuin alkuvaiheessa eikä meno ole enää niin dramaattista. En halua luotsata blogia treeniblogien suuntaan, vaan esitellä harrastustani ja Muulin elämää monipuolisemmin. Onhan se paljon muutakin kuin ratsastus, vaikka juuri nyt ratsastuksessa kehittyminen onkin oikein erityisen inspiroivaa!
Lue lisää

sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Muuli on tajunnut myötäämisen ja ohjan ja pohkeen välissä kulkemisen, mutta samalla aukeaa suu. Ja se herättää paljon mielipiteitä.

Olin aiemmin tällä viikolla koulutunnilla, joka meni tosi kivasti. Silminnäkijöiden mukaan se oli ensimmäinen kerta, kun ratsastin Muulia. Ja sen huomasi, olin aivan hiestä märkä, selkäpanssari ei suinkaan helpottanut asiaa.

Muuli on tässä kevään aikana hakeutunut jo hetkittäin kuolaintuelle, mutta myös kuolaimen alle. En ole antanut sen häiritä, koska olen ollut käsityksessä, että se on remonttien (Muuli on ratsastuksellisesti hyvin remonttivaiheessa korkeasta seitsemän vuoden iästään huolimatta) kohdalla yleistä. Somen perusteella se on jopa toivottu tilanne, niin paljon likejä saavat kaikki kuolaimen alla kulkevat hevoset.

Muuli siis tajuaa hienosti ulko-ohjan ja sisäpohkeen merkityksen ja jos sen mieli vain on rento, eli keli ei ole tuulinen eikä kentän vieressä olevalla pellollakaan tapahdu mitään jännittävää, se myötää ja asettuu hienosti. Ei minun kanssani tosin kuin puolisen kierrosta maksimissaan, mutta se on tietenkin parempi, kuin ei mitään.
Kaikki kuvat otti Aino Holmberg, kiitos!

Ratsastuksenopettajamme kävi myös Muulin selässä ihan hiljattain ja menivät niin hienosti kaikissa askellajeissa että itketti! Muuli kulki uralla, lapa ei ollut ulkona ja tahti oli reipas, myötäys löytyi helposti ja Muuli oli kuin mikäkin dressagemuuli. Valmentajallamme on erittäin hyvä käsi, kun hän höyhenenkevyellä mutta tasaisella tuntumalla luotsasi Muulia temposta ja askellajista toiseen.

Paitsi että se turpa ei pysynyt kiinni edes hyvän ratsastajan alla!

Muuliprojekti ei ole nyt eikä tule olemaankaan kovin analyyttinen blogi mitä tulee ratsastuksellisiin asioihin. En ole itse kovin diippi ajattelija ja toimin mielummin käytännön tasolla ratsastuksen suhteen. En myöskään usko, että te lukijat jaksatte lukea mitään ratsastusvalkkuanalyysejä. Mutta tämä suun aukominen vaatinee hetkellisen pohdinnan, koska ainakin Instagramin puolella se herätti keskustelua.

Ensinnäkin sain kiitosta siitä, että olin uskaltanut julkaista aivan kamalan kuvan, jossa Muuli hakeutui hienosti kuolaimen alle ja suu oli niin auki, kuin se löydällä pitämälläni turpahihnalla ylipäätään on mahdollista. En varsinaisesti pyytänyt vinkkejä, mutta niiden saapuminen oli odotettavissa. Yllätyin, että vältyin rumalta kritiikiltä vaikka aihe onkin aina välillä tulenarka.

Juuri kukaan ei tällaisia kuvia julkaise, koska niihin liitetään paljon negatiivisuutta. Muuliprojekti kulkee kuitenkin vastavirtaan koska onhan kaikki julkisuus loppupeleissä hyvää julkisuutta. Ja ainakin jo instapostaus sai aikaan sen, että direviesteissä kiiteltiin asian nostamista esille, yleensä tästä halutaan vaieta eikä suotta, onhan tämä nyt aivan kamalan näköistä ja erittäin ei-toivottavaa.

Eläinläääkäri Sue Dyson tutki ratsastettujen hevosten kipuilmeitä ja -eleitä ja listasi niistä 24 kappaletta. Jos näistä kahdeksan näkyy ratsastuksen aikana, on kivun todennäköisyys suuri. Asiasta on kirjoitettu paljon artikkeleita englanniksi ja myös videoita löytyy. Suomeksi listan voi lukea Anna Kilpeläisen blogipostauksesta.

Toistuva suun aukominen on yksi merkeistä. Muuliin sopii lisäksi pää luotiviivan takana (samalla, kun suu aukeaa) ja se myös huiskii hännällään melkein aina, kun antaa pohjetta tai käyttää muuten painetta. Tuulisella kelillä Muuli tekee myös spontaaneja askellajin vaihdoksia ja yhtäkkisiä suunnanvaihdoksia, mutta näihin liittyy aina pelästyminen. Toisaalta jatkuva pelästyminenkin voi kertoa kivusta, koska kivulias eläin seurailee ympäristöään tervettä eläintä tarkemmin ihan selviytymisvaistonsa takia. Ja aasien ja muulien itsesuojeluvaisto on vailla vertaansa, ne eivät aseta itseään vaarallisiin tilanteisiin.

Kahdeksaa eri elettä en kuitenkaan Muulista saa 10 minuutin ratsastuksen aikana irti, joten ainakaan kovin kipeä se ei luultavasti ole. Suun aukominenkin liittyy vain myötäämiseen, syystä X Muuli vetää päänsä luotilinjan taakse ja avaa samalla suunsa.


Suun aukomiseen voi olla useitakin syitä, yksi näistä tai kaikkien summa.

Ensimmäinen syy on ratsastajan puutteelliset taidot, kova ja epävakaa käsi tuntuu inhottavalta ja sen otteita voi hieman paeta avaamalla suun ja heittämällä kielenkin kuolaimen päälle. Anna Kilpeläinen kävi asiaa läpi blogissaan ja pohdiskeli erityisesti kuolaintuntuman tärkeyttä. Voin ihan suoraan sanoa, että oma vartalonhallintani ja jäntevyyteni on puutteellista ja käteni on muuta, kuin tasainen. Pohdiskelinkin pari postausta takaperin sitä, onko ylipäätään ok, että harrastan ratsastusta, mutta tulin siihen tulokseen että ainakin tällä hetkellä yleinen paheksunta ei yllä minuun. Jännä nähdä tilanne 20 vuoden päästä.

Toinen syy voi olla varusteissa, enimmäkseen kuolaimessa. Nivelkuolaimen nivel saattaa tökätä juurikin luotiviivalla kitalakeen tai kuolain on liian paksu, ohut, pitkä tai lyhyt. Siis kaiken kaikkiaan epäsopiva. Muuli kävi muutama vuosi sitten Mirjami Miettisen luona raspattavana ja hän antoi suulle mitan ja suositteli kuolaimia. Kirjoitin tuolloin postauksen ja se aukeaa tästä.

Muulilla on käytetty ratsastuskentällä tunneilla enimmäkseen Neue Schule Turtle Top with Flex-kuolaimia, jotka olen esitellyt tässä postauksessa. Eräs Muulin liikuttaja tykästyi niihin ja olen itsekin niitä sen jälkeen koulutunneilla käyttänyt. Tämän postauksen kuvissa sillä on kuitenkin toista kertaa tänä vuonna suussaan Bombers Williams Snaffle Ultra Comfy Lock Up lukkonivelkuolaimet. Kuolaimet siis lukittuvat käytännössä suoriksi kuolaimiksi Muulin suussa, eli pähkinänsärkijäefektiä ei tapahdu.

Maastossa olen käyttänyt PeeWee-kuolainta, joka on ohut, suora ja hieman kaareva kuolain. Käytin sitä myös ohjasajossa tällä viikolla samalla tuloksella, Muulilla oli pää luotiviivan takana oli ohjastuntumaa tai ei ja suu auki. Turparemmia en käyttänyt ohjasajossa.

Varusteissa voi tökkiä myös suitset ylipäätään, esim turparemmi, niskaremmi tai jopa otsapannasta sain vinkin, että eräs hevonen oli alkanut pitää turpaansa kiinni, kun otsapanta lähti pois. Suitsissa on nykyään tarjolla vaikka mitä ergonomista suitsea ja turpiksia on joka lähtöön, jos sellaista haluaa käyttää. Muulilla on kenttätyöskentelyssä turparemmin, mutta se on niin löysällä, että sen tarkastelu täyttää tarkimpienkin kriitikojen kriteerit. Ei minulla ole varsinaisesti mitään sen kummempaa syytä pitää turparemmia ylipäätään eikä se kuulu maastossa varusteisiin ollenkaan. Se on esteettinen asia.

Turpahihnallahan on jo maailman sivu peitetty suun aukomista, erityisesti alaturpis on siinä mahtava peli. Muuliprojekti ei ole kuitenkaan sille linjalle lähtenyt eikä ole lähtemässäkään.

Kuolaimethan eivät ole mitenkään pakolliset varusteet ja minulta löytyy myös kuolaimettomia vaihtoehtoja.

Olisi ihan mahtavaa, jos syy olisi varusteissa, sehän ratkaisisi ongelman kertaheitolla ja hevostarvikeliikkeetkin kiittäisivät! Olisihan se perin aikaavievää ja turhauttavaa myöntää, että ongelma on omissa ratsastustaidoissa.
Kolmas mahdollinen syy on kuitenkin ratsussa, vaikka me emme koskaan saakaan julkisesti ratsujamme mistään syyttää. Syy voi kuitenkin olla ihan vain siinä, että Muulin oma keho ja lihakset eivät ole valmiita tuontapaiseen työskentelyyn. En siis syytä ratsua, se ei vain vielä pysty.

Eihän se siis missään tapauksessa ole peräänannossa näissä kuvissa, koska peräänantoa katsotaan ennemmin takaosan ja selän työskentelystä (pään ja ja kaulan asento tulevat seurauksena), mutta valitettava totuus on se, että kun itse siinä ratsastaa ja on tasoltaan suht surkea, on se pään ja niskan asento se, mistä itse katson miten menee. Tietenkin minun pitäisi osata tuntea, kun Muuli polkee alleen ja selkä on mukana, mutta totuus on se, että meidän valmentaja sen minulle vielä hyvin pitkälti kertoo. Muulilla tällainen toivottu liikehdintä on kaikin puolin vielä hyvin vaatimatonta ja koska en itse ole ratsastanut montaakaan kertaa oikeasti rehellisesti peräänannossa olevilla hevosilla, on oma perstuntumani hyvin heikko.

Neljäs syy voi olla kipu, eli esimerkiksi hammaspiikit tai muut ongelmat suussa. Muuli on raspattu viimeksi 5 kuukautta sitten ja seuraava raspaus on kuukauden päästä. En näe tarpeelliseksi aikaistaa raspausta varsinkin, kun sen suussa ei ole koskaan mitään radikaalia ollut ja posketkin ovet olleet ehjät.

Suun vaurioihin liittyen kaikille lienee jo tuttu Mirjami Miettisen eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma "Kuolaimen ja trpahihnan valinnan, sovituksen ja käytön merkitys ratsuhevosen suun terveydelle", joka valmistui 2015. Työ on verkossa ja kaikille avoin ja aukeaa tästä. Lopputulemahan oli se, että vaurioita oli hyvin monilla hevosilla ja niitä aiheutti erityisen paljon turpahihna. Kuolaimia kannattaisi myös vaihdella ja ratsastaa välillä kuolaimettomilla. Myönnän ihan suoraan, että itse teen vaihtelua vain maastokuolainten ja kenttäkuolainten välillä, mutta sentään viikoittain on kaksi eri kuolainta ja kahdet eri suitset käytössä eikä maastosuitsissa ole turparemmiä.


Okei, mitäs nyt?

Koska toivon salaa, että syy olisi varustevalinnoissa, kokeilen itsekseni ja tunneilla erilaisia kuolain- ja suitsicomboja, myös kuolaimettomia vaihtoehtoja. Jos bosal tuottaa positiivisia tuloksia niin sehän kertoo suoraan, että ratsastajalla ei ole homma ihan hallussa, eli oman käden ja kehon kanssa on ongelmia. Toisaalta Muuli aukoi suutaan myödätessään myös opettajamme ratsastamana ja hän ratsastaa pehmeiten ikinä. Tällä verukkeella uskottelen itselleni, että en ehkä olekaan aivan eläinrääkkääjä siellä selässä vaan ongelma voisi olla Muulin lihaksistossa. Kulkeminen näin päin on sille hyvin uutta ja kuljetun matkan pituutta on pidennetty hyvin maltillisesti tänä vuonna.

Muuli ei siis suinkaan jatkuvasti kulje suu auki kärpäsiä keräillen, vaan vain silloin, kun se myötää. Esimerkiksi estetunneilla tai puomien yli liidellessämme sen leuka on avoin ja turpa eteenpäin, eli turpa on selkeästi luotiviivan edessä, jossa sen kuuluukin olla.

Se luultavasti kasvattelee koko ajan ns oikeita lihaksia ja ongelma ratkennee itsestään jossain vaiheessa. Etevämpi omistaja tulisi tässä kohtaa alas selästä ja alkaisi jumpata hevosta suoremmaksi ja kykeneväisemmäksi maastakäsin esimerkiksi Straightness Trainingin metodeilla. Itse olen kyllä ihan etevä maastakäsittelyssä mitä tulee narunpyöritykseen, mutta tämänkaltainen akateeminen ratsastustaide on itselleni vierasta enkä lähde pelkän videomateriaalin avulla poistumaan omalta osaamisalueeltani.
Tällä kuvalla ei ole mitään tekemistä Straightness Trainingin kanssa. Talutan loppukäynnit yleensä maastakäsin ja harjoittelimme tässä käynti-ravi siirtymisiä maasta mahdollisimman pienin elein. Syynä niiden harjoitteluun on eläinlääkärintarkastus matkaratsastuskisoissa.

Olen eläinten omistajana sellainen, että kun ongelma tulee, jään odottelemaan josko ongelma poistuisi. Asiaa on jo puitu asianomaisten kanssa tallilla ihan livenä, katsottu Muulin suuhun ja miettitty päävehkeitä. Homma on siis käsittelyssä.

Kerroin jo postauksen alussa, että kirjoitin aiheesta jo Instagramiin. Sain monia kommentteja ja huomattavan moni kertoi, että heidän hevosellaan oli ollut samaa jossain vaiheessa. Se oli parantunut joko treenillä tai sitten se ei ollut parantunut. Joku hevonen teki tätä aina uusien asioiden parissa ja ns protestoi suuta aukomalla. Hevonenhan ei varsinaisesti protestoi, vaan kertoo jännittymisestä ja stressistä tekemällä erinäisiä liikkeitä. Itse toivon tietenkin että tämä luotiviivan taakse hakeutuminen ja suun aukominen on ohimenevä vaihe, joka korjaantuu itsestään sen lihaksiston muuttuessa. En odota mitään nopeita tuloksia, eikä niitä voi tullakaan. Muuli on enenmmin kestävyysurheilija, kuin raudannostaja ja kouluratsastuksessa pitäisi pystyä nostamaan vähän sitä rautaakin.
Ps. En ota mitään vastuuta tästä pohdinnastani, luin linkittämäni lähteet hyvin kevyesti ja nappasin sieltä asiat, jotka sopivat omaan katsantokantaani. Jos hevosellasi on samaa ongelmaa, ethän kysy minulta, en oikeasti tiedä mistään mitään.

Pss. Jos sinulla on kuvan kaltainen Eskadronin Platinium-sarjan korvahuppu, niin ethän pese sitä pesukoneessa. Tämän omani pesin ensimmäisen kerran ja arvatkaas mitä kävi blingeille! No ne kaikki löytyivät pesupussista!
Lue lisää

tiistai 19. toukokuuta 2020

30 kysymystä - Muulinomistaja vastaa kysymyksiin itsestään

Postauksen kuvat otti taitava Susanna Lehto! Kuvat on otettu itseasiassa keväällä 2017, mutta jäivät tosi vähälle huomiolle blogissani, joten kierrätän ne uudestaan tähän postaukseen.

Maisa Hyttinen listasi blogiinsa mahtavat 30 kysymystä ihan jokaista bloggaajaa ja muuta somehenkilöä varten ja tartun tottakai haasteeseen! Kysymykset ovat todella kivoja ja pakottavat myös ajattelemaan ja menemään itseensä. Itse blogien suurkuluttajana on aina kiva oppia tuntemaan bloggaajaakin, vaikka hevoseläin olisi pääosassa. Harvemmin nostamme itseämme mitenkään jalustalle paitsi silloin, kun olemme oikein erityisen hyvin pärjänneet kisossa ja silloinkin kehumme enemmän ratsua. Tällä kertaa postauksen aiheena olen kuitenkin minä itte!

1. Kuka olet?

Olen 34-vuotias keravalainen kahden kissan ja yhden muulin omistaja. Työskentelen pääasiassa ammattiopistossa lukujärjestysten parissa. Toiminimellä vuolen aasien kavioita, hoidan hevosia ja juuri nyt kehittelen ihan ainutlaatuista verkkokurssia, nimittäin ensimmäistä ja ainakin vielä toistaiseksi ainoaa verkkokurssia aaseista ja muuleista!

2. Milloin ja missä aloitit hevosharrastuksen?

Olin ensimmäisellä ratsastustunnilla ollessani muistaakseni 14-vuotias ja sitä edelsi pari talutusratsastuskertaa, joita ei toki voi laskea, mutta ovat siinä mielessä merkittäviä, että lapsena (toki 14v on myös lapsi, mutta sanotaan alle 12-vuotiaana) pelkäsin kovasti hevosia enkä todellakaan suostunut menemään talutusratsastukseen vaikka olisin päässyt. Ensimmäinen tunti ja viikonloppuleiri toteutuivat Kuuselan Ratsutallilla Pertunmaalla. Muistan myös, mikä oli ihan ensimmäisen tunnin hevonen; ratsuponiruuna Rabbit. Ratsastusharrastus oli tuon jälkeen puskailua ja itseoppimista naapurin länkkäritallilla kunnes suunnilleen vuonna 2008 ostin ensimmäisen oman (puolikkaan) hevoseni Jäävin Jekun.

3. Suurimmat saavutuksesi?

Olen monta kertaa miettinyt, että ihan tämä oma elämä kaikkine käänteineen on suurin saavutukseni. Toisaalta en ole joutunut sen eteen juurikaan ponnistelemaan, vaan kaikki on tapahtunut onnekkaiden sattumien ja ihmisten ansiosta. Olen onnistunut myymään kuviani aikakauslehteen, olen toiminut Aasiyhdistyksen puheenjohtajana ja kehittänyt toimintaa ihan valtavasti tuona aikana, olen päässyt hyviin työpaikkoihin töihin ja olen oikein tyytyväinen elämääni muutenkin.

Jos pitää nimetä yksi saavutus, jonka eteen olen oikeasti tehnyt töitä, on se varmasti tämä Muuliprojekti. Ensin haaveilin muulinhankinnasta useamman vuoden ajan, viimeisen vuoden vein projektia konkreettisempaan suuntaan ja siitä lähten tätä muulia on sitten rakennettu ratsuksi. En tokikaan voi pelkästään itseäni kiittää, varmasti vähiten, mutta en kuitenkaan luovuttanut.

4. Mitä odotat tällä hetkellä?

Lämpöä, kesää ja kesälomaa. Miellän itseni sellaiseksi kissaksi, joka haluaa käpertyä auringon alle päiväunille. Tykkään matkustella ja nyt, kun korona peruutti kaikki kevään ulkomaanmatkat, odotan niitä kovasti ensi keväänä!

5. Elämäsi hevoseläimet

Aasi- ja muuli-innostuksesta saan varmasti kiittää kotonani ollutta aasiori Velmua. Se oli kaverinsa shettisruunan kanssa minulla talvihoidossa neljän talven ajan ja sinä aikana pääsin tutustumaan ihan kunnolla aasien sielunelämään. Velmu ei ollut ihan helpoin tyyppi ja kun se oli ori, oli se todella hormoniensa vietävissä mutta jonkinlainen "yhteys" meille kuitenkin muodostui ja se oli lopussa ihan helposti käsiteltävissä, jopa parempi kuin sen shettiskaveri. Velmusta olen kirjoittanut blogiinikin.

Elämäni muuli on varmasti tämä nykyinen muuli. En usko, että enää koskaan näkisin niin paljon vaivaa minkään muun muulin eteen. Jos tämä saattuu kuukahtamaan ennen eläkeikääni (se on siinä ja siinä), tulen kyllä hankkimaan uuden muulin, mutta sen eteen teen paljon paremman pohjatyön ja toivon, että muuli on valmiimpi ja ainakin kesympi.

6. Suunnitelmasi vuodelle 2020?

Korona-aika sai kevääni hiljaiseksi ja olen nauttinut siitä! Alkuvuodesta minua jopa vähän pelotti täysi kalenterini kaikkine reissuineen ja lomituspätkineen, mutta tyhjä kalenteri olikin vähintään yhtä kiva juttu! Ajattelin himmailla koko vuoden ajan, koska suurin osa lomareissuistakin siirtyi vuodelle 2021 (ja niitä varten on säästettävä rahaa). Nautin kotielämästä miesystäväni kanssa, käyn parit pienet kisat Muulin kanssa ja osallistun muulimiittiin ja karjakurssille. Olen todella innostunut valmentautumisesta ja Muulikin tuntuu kehittyvän. Toivon, että suunta siinä on nousujohteista ja ehkä 2021 voisimme aloittaa kisakauden myös koulu- ja esteratsastuksessa!

7. Miten rentoudut?

Kun takana on pitkä ja rankempi päivä, niin kyllä paras tapa rentoutua on sohvalla oikein hyvän sarjan ääressä. Pidän myös hyvästä ruuasta, mutta olen liian laiska tälläytymään ravintolailtaa varten. Koronan aikaan olen tutustunut noutoruokaan ja se perinne varmaan jatkuu myöhemminkin, eli Siipiveikkojen wingsit, sohva ja hyvä sarja. Siitä on täydellinen perjantai-ilta tehty.

Yksi rentoutumistapani on myös blogin kirjoittaminen. Se hetki, kun lataan kamerasta kuvia koneelle ja totean niiden olevan priimaa, rentouttaa kaikista eniten.


8. Oletko kilpailuhenkinen?

Periaatteessa kyllä mutta toisaalta en. Olen kilpailuhenkinen silloin, kun tiedän olevani vahvoilla, mutta muussa tapauksessa tavallaan olen luovuttanut jo ja pelaan vain mukana ilman sen suurempia tavoitteita. Urheilullisesti en ole lahjakas ja jo ala-asteella olin se, joka valittiin joukkueeseen viimeisenä. Nykyään ainoat lajit, joista nautin, on laskettelu ja ratsastus. Matkaratsastus on ihanneaikaluokissa siitä mukava laji, että kaikki tavallaan voittavat, jotka saapuvat maaliin ihanneajassa ja hevosen sykkeet ovat rajojen alle. Nopeuskilpailuihin minulla ei Muulin kanssa olisikaan koskaan mitään asiaa.

Mutta jos kilpailu kohdistuu esimerkiksi valokuvaukseen, lähetän tietenkin mukaan parhaat tuotokseni ja olen ylpeä voitostani!

9. Mitä harrastat?

Ratsastusta.

10. Mieleenpainuvimmat kokemuksesi hevoseläinten kanssa?

Tämä oli vaikea kysymys.

Muulin kanssa on tapahtunut todella paljon kivoja juttuja, mutta en osaa nostaa niistä yhtään oikein erityisen mieleenpainuvaksi. Menen siis ajassa taaksepäin noin 10 vuoden päähän. Omistin silloin puolet aiemmin mainitsemastani suokkiruunasta, mutta se ei vastannut omia tarpeitani ratsastusharrastuksen suhteen. Olin toivonut Pokon olevan emänsä kaltainen maastovarma puksu, mutta sitä se ei todellakaan ollut eikä sillä voinut yksin stressittömästi maastoilla. Muistan vain yhden maastokerran, kun saavuimme tallitietä kotitallille päin rennosti pitkin ohjin käynnissä.

En pystynyt Pokkoa viemään omin avuin eteenpäin eikä se ollut kanssani mitenkään erityisen mukava ratsastaa kentälläkään vaikka valmentauduimmekin viikoittain.

Siinä sitten kesällä 2011 kävin Inkoossa hoitamassa tuttuni hevosia viikonlopun ajan ja kävin maastossa hänen muulillaan Heikillä. Menimme siellä pitkillä ohjilla upeassa kesäillassa tunnin verran ja siinä mietin että tämä on se, mitä minä haluan harrastukseltani.

Juuri tuo hetki jäi mieleeni ollen sellainen lämmin, pitkä ja huoleton kesäpäivä kauniissa maalaismaisemassa luotetavan ratsun kyydissä. Heikki siirtyi valitettavasti jo ajasta ikuisuuteen, mutta kirjoitin sen 20v synttäreistä blogipostauksen. Saman vuoden syksyllä hankkiuduin eroon hevosenpuolikkaastani ja koin sen jälkeen erittäin suurta helpotusta. Hevosen kanssa "taisteleminen" oli stressannut minua enemmän, kuin edes tajusin ja itkin helpotuksesta, kun se ei enää kuulunut elämääni.

11. Miksi bloggaat?

Minulla on asiaa. Aasiyhdistyksen puheenjohtajan aikana tuntui, etten halunnut tukkia yhdistyksen somekanavia pelkällä muulitiedolla, joten perustin blogin heti projektin alkuvaiheessa. En kuitenkaan blogista silloin huudellut missään, koska päivitystahti oli epätasaista ja sisältö samoin. Pidän kirjoittamisesta, mutta kirjoitan mielestäni paremmin asiatekstejä ja lehtiartikkeleita kuin blogipostauksia. En saa näistä niin hauskoja, kuin toivoisin.

En voi sanoa, että kirjoittaisin blogia vain itselleni, mutta pidän tätä hyvänä päiväkirjana minun ja Muulin tarinalle. Ennen nettiaikaa kirjoitin ihan perinteistä päiväkirjaa muistaakseni 7-luokalta siihen asti, että muutin pois kotoa 20-vuotiaana. Päiväkirjat ovat varmassa tallessa ja olen välillä miettinyt, miten jalostaisin niitä. En pysty kirjoittamaan niitä puhtaaksi, eikä niissä ole mitään diippejä ajatuksiakaan, mutta ehkä joskus gubbena kirjoitan muistelmani kultareunuksilla maalattuina kirjaan. Jos kirjoja silloin enää on olemassa.

Koen tärkeäksi merkitä asioita muistiin ja jättää niitä  jälkeen. En halua unohtaa, mutta en myöskään aktiivisesti muistele menneitä. Tuntuu turvalliselta, että päiväkirjat ja valokuvat ovat kuitenkin olemassa jos haluan tehdä aikamatkan nuoruuteeni.

12. Top 5 blogit ja sometilit?

Mulography on englantilaisen Sarin kirjoittama blogi elämästään kahden muulin kanssa. Nykyään Sari asuu miehensä Benin kanssa omakotitalossa maaseudun kauneudessa ja heidän kotitallissaan asuu muulien lisäksi kaksi hevosta. Muulisomettajia ei Euroopassa ole montaa ja Sari on sellainen, jonka muuli Marty muistuttaa hyvin paljon omaani. Kumpikin on alkujaan Espanjasta, Marty tosin syntyi Englannissa tuontitammalle. Sari on avoimesti kertonut mm ratsastuspelosta, aiheesta, josta muutama rohkelikko on Suomessakin maininnut. Blogi ei ole niin aktiivinen kuin blogin Facebook-sivu.

Nuorta Verta on blogina suhteellisen uusi ja kirjoittajakin on hyvin nuori, mutta teksti ja sisältö on hyvin laadukasta. Blogi eroaa sisällöltään valtavirrasta siinä mielessä, että Eve esittelee tuoreita tutkimuksia hevospuolelta ja kannustaa ns kevyempiin metodeihin hevosten kanssa, kuten vaikkapa ruokapalkan käyttöön. Itse käytän ruokapalkkaa myös, mutta välillä tuntuu, että valun johonkin perinteisen ratsastuksen monttuun ja alan keksiä Muulin käytökselle selityksiä ihmismaailmasta. Even blogipostaukset saavat minut taas ryhdistäytymään ja ajattelemaan laatikon ulkopuolelta että hei, hevonen ei perseile vaan pelkää.

Pallurablogi on ihanan positiivinen hyvänmielen blogi. Jenni osti juuri oman pientilan talleineen ja odotan innolla päivityksiä tästä projektista! Pallurablogi on nykyisessä hevossomemaailmassa ihanan perinteinen ja aktiivinen blogi ja sekä blogipostauksista että instapäivityksistä jää aina kiva fiilis.

Kaktun talli on ihana blogi siinä mielessä, että siellä on varmasti hevosblogien pisimmät tekstit! Ja blogeissa pidän erityisen paljon pitkistä pohtivista teksteistä, lyhyttä pikaruokaa saan sitten Instan kautta. Kaktun talli on Nuorta verta-blogin kanssa sellainen valtavirrasta poikkeava ja muulinomistajana kuulun automaattisesti vähemmistöön. Sen takia kaikki muukin poikkeava kiinnostaa ja opin mielelläni uutta. Kaktun kanssa olemme bloggaajina siinä mielessä samanlaisia, että sielä emme yritä olla asiantuntijoita eli emme neuvo ketään, kerromme vain, miten itse olemme asioita ratkaisseet. Omassa blogissani on tosin myös asia-artikkeleita, mutta niissä on aina lopussa lähdeviittaukset.

@nordicmarilyn on kaverini arabivarsa ja tili on ihanan aktiivinen ja samaan tapaan rehellinen, kuin Muuliprojektikin, eli myös vastoinkäymisistä kerrotaan avoimesti. Ajohommat ovat itselleni aika vieraita, joten tämän tilin kautta pääsee kurkistamaan myös siihen elämään. Salaa haaveilen kyllä ajamisesta Muulinkin kanssa, mutta se saattaa olla siihen valmis vasta useamman vuoden kuluttua. Jonkinlaista pohjatyötä olen sen kanssa jo tehnyt ja tulen tekemäänkin ainakin siksi, että treenaaminen olisi monipuolista.

13. Mikä on parasta elämässäsi juuri nyt?

Elämäni kaikki osiot tuntuvat nyt olevan kuten pitääkin. Pidän seesteisyydestä ja jos elämässäni on epäjärjestystä, pyrin hoitamaan asian kuntoon mahdollisimman nopeasti. En siis pysty katselemaan pahvilaatikkokasoja kovinkaan montaa viikkoa. Olen huomannut, että hyvä parisuhde on omassa elämässäni tärkeimpiä perustuksia ja juuri siitä saan tällä hetkellä paljon voimaa.

14. Hevoseläin jota ihailet?

Ihailen sellaisia hevosia, jotka ovat niin rutinoituneita metsähommissa, ettei niille tarvitse sanoa edes puolta sanaa, kun ne tietävät mitä pitää tehdä seuraavaksi. En osaa nimetä tällaisia, mutta huhu kertoo, että tällaisia on edelleen varsinkin työhevospiireissä.

15. Vahvuutesi ja heikkoutesi hevosimisenä?

Heikkoutenani pitän sitä, että en opi kovin hyvin lukemalla tai katsomalla, vaan minun on opittava tekemällä. Minulla ei ollut juurikaan käytännön kokemuksia ns ongelmahevosista, joten Muulin kanssa olin aluksi hyvin arka. Tähän liittyy toinen heikkouteni, pelkään todella paljon itseäni ns kokeneempien kritiikkiä erityisesti jos se liittyy oman ratsun pilaamiseen. Minussa on siis syvä herranpelko.

Vahvuutenani pidän periksiantamattomuutta ja sisua. Sain kuulla Muulista heti alkutaipaleella juurikin ihailemiltani henkilöiltä, ettei siitä koskaan tule ainakaan ratsua. Siitä sisuuntuneena päätin, että kyllä muuten tulee. En toki ollut alkuvaiheessa ihan varma, tuleeko siitä, joten en uskaltanut tavoitetta kirjata mihinkään muualle kuin omaan päähäni. Pessimisti kun ei pety.

16. Kuka on esikuvasi?

Tämä oli vaikea kysymys, koska en ole koskaan fanittanut ketään tai seurannut sokeasti kenenkään tietyn henkilön metodeita esimerkiksi hevosenkouluttajana. En ole käynyt laajasti kursseilla tai klinikoilla, mutta kun käyn, katselen toimintaa kerettiläisenä kriitikkona. Mutta jos minulla on muulin kanssa joku suuri ongelma, niin otan ensimmäiseksi yhteyttä sen Suomessa kouluttaneeseen Sannaan. Pidän hänen tavastaan käsitellä ja kouluttaa hevosia, koska ensimmäiset koulutusoppini olen itsekin saanut ns narunpyörittäjältä ja se tuntuu itselleni tutuimmalta. Me ei Sannan kanssa silti suljeta pois namien tärkeyttä jos niillä vain saadaan hyvä lopputulos.

17. Mitä haluaisit oppia vuonna 2020?

Haluan kehittyä ratsastajana näillä nykyisillä resursseilla, eli samojen maikkojen ja ratsun kanssa. Jos jokin konkreettinen tavoite on annettava, niin laukassa Muulia häiritsemättä istuminen olisi tällä hetkellä aika tärkeä taito.

Haluaisin myös kehittyä kuvankäsittelijänä. Tällä hetkellä käsittelen kuvani vain niin, että ne näyttävät realistiselta, mutta haluaisin muokata värejä rohkeammin ja luoda persoonallisempaa tyyliä valokuvaajana ja kuvankäsittelijänä.

18. Minkä luonteenpiirteen vaihtaisit itsestäsi?

Pitkävihaisuuden.

19. Mitä piirrettä inhoat ihmisissä?

Hevospuolella välttelen kaksinaamaisia ihmisiä, eli niitä, jotka livenä hymyilevät ja ovat empaattisia mutta jälkikäteen kuulee, kuinka antavat selän takana tulla niin että naapurikaupunkikin kuulee. Tämä liittyy usein tallin juoruämmiin. Onneksi meidän tallilla ei tällaista esiinny, vaan kaikki saavat harrastaa vapaasti miettimättä, että kentän laidalla on rivi kriitikoita arvostelemalla jokaista siirtymää.

20. Kallein ostoksesi?

Muulia, autoa ja asuntoa ei varmaan lasketa tähän mukaan? Näiden jälkeen kallein yksittäinen ostos on ollut varmaan 1900 euroa maksanut sänkyni. Ostin sen alle vuosi sitten uuteen asuntooni ja olen nauttinut joka yö sen napakasta patjasta! Viimein tajusin, että ihminen viettää sängyssä kuitenkin kolmasosan elämästään, joten sänkyyn kannattaa todellakin panostaa.

21. Epäsuosittu mielipiteesi?

Eläimiä pitäisi lopettaa herkemmin eikä kaikkia rassukoita tarvitse pelastaa. On väärin, että osa löytökissoista joutuu elämään vuositolkulla eläinsuojeluyhdistysten kissansäilömöissä odottamassa, että joku ne pelastaa. Kissaeläimet eivät nauti tilan jakamisesta muiden kissojen kanssa, joten on paljon armeliaampaa lopettaa ne, kuin pitää kuukautta kauempaa löytölässä. Vammautuneet ja sairaat pitäisi lopettaa saman tien, jotta resursseja riittää kesympien tapausten auttamiseen. Tätä ei pidä tulkita niin, etten arvostaisi esyjen työtä, mutta mielestäni ne käyttävät resursseja väärin, jos hoidetaan suurella rahalla todella arkoja kissoja ja säilötään niitä vuositolkulla.

22. Mitä ihailet toisissa ihmisissä?

Empatiaa sekä myönteistä elämänasennetta. Tällaiset ihmiset löytävät kaikesta jotain hyvää ja tsemppaavat samalla meitä pessimistejä, jotka lähinnä ruoskivat itseään epäonnistumisista. Viimeksi eilen sain tosi kivan fiiliksen tallilla, kun tallinomistaja kehui nähneensä minun ratsastavan parhaiten ikinä tähän asti. Olin siis ratsastustunnilla ja sain Muulin omin avuin myötäämään pieniä pätkiä kerrallaan. Ilman noita sanoja en olisi edes tajunnut, että tunti meni niin hyvin.

23. Mikä inspiroi juuri nyt?

Tyhjä kalenteri, mihin pystyy koronarajoitusten vähennyttyä suunnittelemaan jo kivoja juttuja! Olen juuri ilmoittautunut ensimmäisiin kisoihin tänä kesänä ja odotan muutenkin "treenikesää" Muulin kanssa. Rakennan myös innoissanu Aasinhoitopäivää verkkokurssiksi ja sen tekeminen on kaiken kaikkiaan ollut todella kiva projekti. Vaikka se ei myisi ollenkaan, olen silti iloinen, että ryhdyin viimein toimeen.

Valoisat illat antavat myös todella paljon energiaa ja tuntuu, kuin pystyisin ja ehtisin tekemään mitä tahansa.

24. Suurin paheesi?

Suklaa. Next.

25. Mitä somekanavia käytät?

Tämän blogin lisäksi käytän paljon Instagramia (@rosamiii) ja blogini Facebook-sivua "Muuli, Mulbe, Mulkero". Oman Facebook-tilini kanssa olen aika hiljainen enkä hyväksy kavereikseni kuin tuntemiani ihmisiä tai tutun tuttuja. Käytän jossain määrin myös YouTubea, mutta lähinnä upottaakseni sieltä videoita blogiini. Varsinaisia tubevideoita olen tehnyt vain pari, mutta silti tilaajamäärä on lisääntynyt hissukseen koko ajan.

26. Unelmiesi työpaikka?

Työskentelisin Englannissa Donkey Sanctuaryssä aasinkoulutustiimissä. En siis lappaisi paskaa kuin osan päivästä, koska keskittyisin kesyttämään villiaaseja sen verran, että ne voidaan antaa adoptioon. Suomessa työskentelisin kodittomien kissanpentujen kanssa, siis niiden, joilla on toivoa päästä ihan oikeaan kotiin. Mutta jos tulopuolta pitäisi miettiä, niin unelmani olisi työskennellä jostain kellarikomerosta käsin sovelluskehittäjänä tai koodarina tehden todeksi jonkun muun suunnitelma. En pidä itseäni kovin luovana tyyppinä, mutta pystyn aika hyvin parantelemaan muiden ideoita. Jostain syystä hyvät ideat vain tulevat aina jollekin toiselle ensin.

27. Tärkeimmät ominaisuudet hevoseläimessä?

Maastovarmuus, maastovarmuus ja maastovarmuus.

28. 3 biisiä, joita kuuntelet tällä hetkellä?

Olen musiikin kuuntelijana sellainen tapauskovainen, joka laittaa Suomipopin päälle ja kuuntelee tarjontaa. Jos Suomipoppi tökkii, saatan hetkeksi laittaa Hitmixin tai Ysärin päälle ja tehdä aikamatkan nuoruuteeni. Kuuntelen siis tällä hetkellä ihan sitä, mitä radio sattuu tarjoilemaan eikä radiossa soi tällä hetkellä yhtään ylivoimaisen hyvää kappaletta.

Laitan alle kuitenkin kolme biisiä, joilla on hieman tärkeämpi merkitys minulle, eli yhdistän ne tiettyyn hetkeen tai ihmiseen.

Lost Frequencies - Are you with me

+ jos joku tämän hetken biisi on pakko valita, niin BEHM - Hei rakas

29. Millainen muulinomistaja olet?

Maalaisjärkinen tuumailija, joka periaatteessa innostuu uusista jutuista, mutta pysyttelee kuitenkin mukavuusalueellaan aika pitkään. Kuten vastasin jo aiemmassa kysymyksessä, olen aika arka kokeilemaan mitään uutta pelkän videon perusteella ja jollen osaa opettaa jotain asiaa tietyn pisteen jälkeen, jätän asian siihen ihan varmuuden vuoksi. En tällä hetkellä esimerkiksi hyppää kuin opettajan silmän alla, etten tule mokanneeksi.

30. Mitä haluat saavuttaa seuraavan viiden vuoden aikana?

Viiden vuoden kuluttua koen varmasti aika suurta ikäkriisiä, koska täytän samana vuonna 40. Työelämässä toivon, että olen voinut lisätä kivoja toiminimijuttuja ja vähentää hieman päätyötäni sen vastapainoksi ja tulla silti rahallisesti toimeen. Parisuhteen puolella olen varmasti muuttanut miesystäväni kanssa yhteen ja samalla toteutuu toinenkin juttu, oma asuntoni jää nimittäin sijoitusasunnoksi.

Haluaisin, että nimeni liitetään entistä vahvemmin aaseihin ja muuleihin ja voisin niiden saralla itseäni työllistää nykyistä enemmän. Muulin toivon pysyvän terveenä ja hyväkuntoisena. Sehän on viiden vuoden päästä parhaassa iässään kun nuoruuden hölmöilyt ovat toivottavasti taakse jäänyttä elämää.
Lue lisää

keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Tulossa: Aasinhoitopäivä verkossa, eli verkkokurssi aaseista!


Arvatkaas, mitä minä olen urakoinut tämän kevään aikana? Verkkokurssia aaseista! Olen jo muutaman vuoden ajan vetänyt livenä Aasinhoitopäivää ja olen kyllä alusta asti miettinyt, että se pitäisi saada myös verkkokurssin muotoon, koska se sisältää enimmäkseen luentoa eikä niinkään käytäntöä, vaikka lyhyt käytännön osuus on aina päivään sisältynytkin. Oikeastaan lopullinen herätys kurssin tekemiselle oli Verkkokurssille.fi -sivusto, jossa ei ole kuukausimaksua tai muitakaan kuluja, vaan alusta ottaa provision myydystä kurssista. En siis tarvinnut omaa verkkosivua tätä varten, vaan kurssi saa olla myynnissä eikä minulla ole kuukausittaisia kuluja. Ainakin toistaiseksi verkkokurssin rakentaminen alustalle on ollut helppoa!

Aasinhoitopäivä verkossa sisältää seitsemän luentoa, ensin kerron intossa yleisesti aaseista ja niiden historiasta ja elämästä, sitten aasin  hankinnasta, pitopaikasta, ruokinnasta, hoidosta, terveydestä ja kasvattamisesta. Verkkokurssi sai jo erittäin innostuneen vastaanoton suomalaisessa aasiryhmässä ja kun näyttää siltä, että työ tulee jopa valmiiksi, uskallan kertoa siitä täällä blogissakin!

Hämmästyin kovasti, miten paljon verkkokurssin tekeminen vie aikaa! Jokainen luento on vienyt vähintään 6 tuntia tiukkaa duunia. Olen nauhoittanut ensin luennot ruutukaappauksina esityksen edetessä, sitten olen kuunnellut nauhoitteen läpi ja samalla poistellut yskimiset ja änkyttämiset. Sen jälkeen olen käynyt ulkoisia kovalevyjä läpi selaten videokirjastoani. Olen ollut näköjään kaukaa viisas, kun olen jo vuodesta 2012 kuvannut videoita aaseista ja vielä miellyttävän paljon sellaisia videoita, joissa aasit eivät tee mitään erityistä. Niillä saan elävöitettyä kuivahkoja luentoja tosi kivasti!

Luennot toimivat kuitenkin myös podcasteina, eli kuvaa ei välttämättä tarvitse katsoa, mutta videoilta näkee esimerkiksi aasien käyttäytymistä laumassa ja keskenään ja jos aasit ovat ihan uusia tuttavuuksia, voi jo niiden normaalin elämän seuraaminen olla mielenkiintoista.

Vaikka verkkokurssi on jaettu eri luentoiohin, sisältää jokainen luento jotakin punaisesta langasta, joka on aasin luonnonmukainen elämä kavereineen, liikkumisineen ja syömisineen. Mutta toki jokainen luento sisältää myös erityisen paljon luennon aiheen asiaa. Aaseissa ja muissakin eläimissä kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä esimerkiksi hyvällä ruokinnalla voida korvata aasin ulkoilun tarvetta, vaan kaikissa aasin elämän osa-alueissa on pyrittävä luonnonmukaisuuteen.

En ole koskaan aiemmin tehnyt yhtään verkkokurssia. En ole koskaan edes osallistunut verkkokurssille. Sen takia projekti tuntuikin aika jännittävältä. Googlasin netistä tietoa aiheesta, mutta tulokset kertoivat enimmäkseen siitä, miten saa selville, onko verkkokurssille kysyntää. Oma kohderyhmäni on melko pieni. Suomessa on ehkä 200 aasinomistajaa (joista kaikki eivät tietenkään kiinnostu verkkokurssista) ja 100 henkilöä, jotka suunnittelevat aasien hankintaa tulevaisuudessa. Tämän verkkokurssin on tarkoitus palvella molempia, eli lähden liikkeelle jopa ärsyttävän ruohonjuuritasolta mutta antaen tietoa sellaisillekin, joilla aaseja on jo jonkin aikaa ollut. Esimerkiksi kuivakka aihe aasien pitopaikasta (talli/pihatto jne) sisältääkin tietoa myös aasien sosiaalisista suhteista ja miten ne voivat parhaiten toteutua kesyolosuhteissa. Unohtamatta tietenkään aasien luonnonmukaisten tarpeiden täyttämistä.

Kun pari luentoa oli valmiina värväsin itselleni muutaman pilottihenkilön katsomaan materiaalin läpi ja antamaan palautetta. Olenkin saanut jo hyviä kommentteja ja luennoista on herännyt lisäkysymyksiä, joita olen pystynyt käsittelemään seuraavien luentojen alla tai sitten lisännyt tekstimuodossa videon alle. Videon onkin tarkoitus olla ikäänkuin johdatus aiheeseen ja lisää luettavaa löytyy kurssimateriaaleista. No, ajatus oli siis tämä, mutta nyt näyttää siltä että jokainen luento on edellistä pidempi. Pitopaikastakin puhuin helposti tunnin verran ja siinä vasta sivuttiin viranomaismääräyksiä tallirakennusten suhteen. En toki pysty luennolla käymään mitää narkennusohjeita läpi, mutta jokaisen videon perässä on laaja lähdeluettelo ja linkkilista, mistä saa lisää tietoa.

Onko mahdollistakaan tehdä verkkokurssia, jonka avulla ummikko uskaltaa hankkia ensimmäiset aasinsa? En osaa sanoa, mutta varmasti verkkokurssi on parempi opetusmateriaali kuin ostaa ne aasit ihan kylmiltään tietämättä mitään aaseista. Kaikilla aasinomistajilla ei ole hevostaustaakaan, joten kavioeläimet ovat kokolailla vieraita.

Kurssin hinnoittelupuoli on vielä täysi kysymysmerkki. Mietin sitä sitten, kun kurssi on valmis ja katson excelistä kauanko minulla meni sen tekemiseen aikaa. Ei saisi alihinnoitella, mutta ei myöskään ylihinnoitella. Tiedän jo, että asiakaskunta on hyvin kapea ja pieni, joten myynti jää vähäiseksi. Jonkinlainen korvaus tehdystä työstä on silti saatava, vaikka en tietoa haluakaan pantata. Aasiyhdistyksen kotisivuille olen tuottanut jo vuosien ajan sisältöä, eli periaatteessa aika paljon aasitietoa on olemassa jo ihan ilmaiseksikin, mutta toki verkkokurssilla vielä paljon enemmän.

Kurssi sisältää toki tietoa myös muuleista, mutta niiden ollessa vähemmistönä Suomen pitkäkorvapopulaatiossa, esiintyvät muulit lähinnä knoppitietona. Tosi moni asia pätee tietenkin kaikkiin hevoseläimiin, mutta kaikki erityiset aasi- ja muulijutut olen nostanut esille.

Kiinnostuitko? Seuraa Muuliprojektia, kerron kyllä täällä, kun kurssi on myynnissä!
Lue lisää

Ollaan otettu aika isoja harppauksia kouluratsastuksessakin!

Sen lisäksi, että olen käynyt estetunneilla, ovat koulutunnit rullanneet normaalisti ja ilokseni tunti on nyt onnistunut jopa kerran viikossa! Valehtelin muuten juuri vähän, me emme käy 60 minuutin tunneilla vaan tässä lajissa 30 minuuttia on meille oikein sopiva. Esteilläkin olemme lopettaneet hyvään kohtaan, vaikkei tunti olisi aivan täynnä.

Viime viikko oli tosi ihmeellinen, sain kuvamateriaalia myös koulutunnilta, kun Muulin satunnainen sunnuntaihoitaja Sonja oli kotikonnuillaan. Hän kävi myös sunnuntaina Muulin kanssa maastoilemassa, huippua!

Koulutunneilla olemme nyt ottaneet puomeja mukaan kuvioihin ja harjoitelleet laukkaa aika paljon. Ja kas, laukkahan sujuu! Vielä on Muuli aika tahmainen, itse olen ratsastajana sellainen tasainen jalalla jumputtaja, vaikka pitäisi antaa kerran kunnolla jalkaa ja antaa mennä.

Itseasiassa selkään Muulin laukka on tuntunut pääasiassa ihan reippaalta, mutta video paljastaa totuuden, Muuli laukkaa oikeasti eteen vasta sen jälkeen, kun se on pelästynyt jotain ja ottanut pienet lähdöt.

Lähtöjen esiintymistä olen tässä kovasti miettinyt. Että onko se kipeä vai mikä homma. Se rauhoittui jo muutama viikko sitten, kun sen kiima alkoi (epäilen PMS-kipuja) ja jos ei ole tuulinen ilma, niin pääsemme ratsastamaan peräti koko kenttää ympäri! Mutta eihän tuulinen ilma periaatteessa ratsua säikäytä, mutta jos ratsu on kipeä jostain muualta, se on tuulisella säällä hieman skarpimpi ja kyttäileväisempi.

No, korvahuppua päähän ja kovaa ajoa. Paitsi että tällä nimenomaisella tunnilla sitä ei ollut, koska ei ollut tuulinen keli.




Muuli kieltäytyi ekalla yrittämällä kulkemasta kentän uraa pitkin... Mutta seuraavalla yrittämällä menimme puomit. Ajatuksena oli harhauttaa sen kyttäys, kun se joutuu vähän katsomaan mihin astelee.

Jätin tämän kuvan ihan informaatiotarkoituksissa. Tässä Muulin katse on kiinnittynyt kentän ulkopuolelle ja se on juuri siirtymässä keskemmälle kenttää.



Koostin tunnista pienen videon, jossa on juurikin heikointa askellajiamme laukkaa. Tehtävänä oli taas ylittää laukkapuomeja ja suht kivasti me niille osuimmekin ja pääsin ottamaan vähän tuntumaan Muulin ponnistamisenkin kanssa, ihan esteratsastusta ajatellen.

En halua, että Muuliprojekti on sellainen tappavan tylsä blogi, jossa käydään vain tuntiraportit läpi mutta pakkohan mun on näistä raportoiva edes itseäni varten, kun olen nyt ihan eri tavalla kiinnostunut kentällä pyörimisestä! Viimeinkin tuntuu, että tässä on joku tolkku ja homma etenee. Muuli on joka kerta edelliskertaa parempi eikä se tunnu mitenkään vastahakoiselta dressagemuulilta. No ei se sen puoleen näytä mitenkään erityisen iloiseltakaan, vaan se on sellainen tasainen puurtaja, joka tekee mitä pyydetään, mutta yhtään enempää se ei itsestään anna. Muulit ja aasithan ovat loistavia energiansäästäjiä eivätkä ota ylimääräisiä askeleita ellei ole ihan pakko.


Toinenkin edistyminen on laukan lisäksi tapahtunut. Olen saanut Muulin siedätettyä onnistuneesti selkäännousutelineeseen! Vielä jokin aika sitten se ei millään suostunut edes seisomaan sen vieressä, mutta hitaalla työstöllä selkäännousupaikan siirtäminen kohti telinettä onnistui ja nyt Muuli seisoo kiltisti paikoillaan, kun nousen sen selkään.

Hommassa auttoi siis jakkara, jonka Muuli melko hyvin hyväksyi ja siirsin aina jakkaraa hieman lähemmäs selkäännousutelinettä, kunnes se oli aivan sen vieressä.


Lue lisää

tiistai 12. toukokuuta 2020

Meidän toinen estetunti tänä vuonna ja edelleen elossa!

Huh, nyt on kyllä voittajafiilis! Lauantaina meillä oli toinen Sonjan estetunti ja tällä kertaa aiheena oli ensin kahden pehmopuomin ylittäminen laukassa (lämmittelyksi) ja sen jälkeen kahden esteen minijumppasarja, johon tultiin ravissa ja josta poistuttiin laukassa.

Tässä välissä meillä oli yksi koulutunti, jonka aikana Muuli meni melkein mukisematta kentän joka uralle, siis myös pelottavalle takaosan lyhyelle sivulle, joten ajattelin, että se olisi estetunnillakin valmis käyttämään koko kenttää. Ei ollut. Oli taas aika puuskittainen tuulinen keli (kuuluu videoltakin) ja huomasin, että siellä kentän takapäädyssä ojassa vetelee jotkut vesimyyrät rallia. Eli Muulilla on ollut syytäkin olla siellä päässä varovainen, ovathan tuollaiset pienen kissan kokoiset hännättömät monsterit hengenvaarallisia.


Dressagemuuli




Koostin tunnilta videon, jonka klipit kuvasi Sonja Mäkinen, kiitos niistä! Siis myös opettajamme nimi on Sonja. Videolla on mukana kaikki tunnin klipit ja ne ovat aikajärjestyksessä, joten niistä voi hyvänä päivänä havaita myös jonkinlaista edistymistä. Postauksen kuvista taas vastasi Aino Holmberg, suuri kiitos!

Oma fiilis tunnin aikana oli se, että Muuli hyppäsi ensimmäisen esteen (ravista) liian hitaasti ja liian korkealle ja toinenkin paljon matalampi yllätti minut. Tömähdin perunasäkkimäisesti satulaan melkein joka kerta, loppua kohti en onneksi enää niin pahasti, kun yritin matkia esteistuntaa eli olin hieman etukenossa.

Selkään tuo etukeno tuntui liioitellun isolta, mutta videolta näyttää että se on just hyvä. Ja kun tämähdin satulaan suurimmassa osassa hypyistä, olin aivan liian pystyssä enkä yhtään valmiina. Onneksi Sonja oli videoimassa, muuten en asiaa uskoisi. Olisi vain pitänyt katsoa videoita jo tunnin aikana, niin olisin pystynyt korjaamaan enemmän. Toinen korjattava asia oli varpaat alas. No siinä menee ehkä vuosi tai pari, ennenkun se jää selkärankaan. Saan sentään varpaat suoraan eteen jo joissain kohdin, kun ajattelen tosi kovasti painoa päkiän ulkosyrjälle.


Kuulostan teistä lukijoista ihan aloittelijatason ratsastajalta, ja sitä tosiaan esteillä olenkin! Mutta on tuo muulieläin kyllä aika mieletön, että se hyppää minun kanssani näitä esteitä! Se oli koko ajan menossa esteelle, aluksi kylä turhan hitaasti, mutta mitään epäröintiä siinä ei tapahtunut. Se epäröi ainoastaan kentän takaosaa, mutta kun toin sen kujan alkuun, se lähti aina ihan kivasti kujaa kohti ja parin kerran jälkeen jatkoi itsekin laukalla toisen esteen jälkeen. Tehtävä oli siis jatkaa ETEEN laukassa ja sitten ETEEN ravissa ennenkun siirsin etenevään käyntiin ja ratsastin uudestaan kujan alkuun.

Yksi pieni tilanne meillä oli, kun Muulin tarhakaveri kentän vieressä otti kipinät jostain ja veteli tarhan päästä päähän. Muuli pelästyi sitä, mutta sain sen heti käännettyä ympäri, jolloin se ei ehtinyt kuskata minua mihinkään. Tarhakaveri ei kuitenkaan heti rauhoittunut, vaan jatkoi juoksemista, mutta vielä kaksi kertaa tuohon perään sain Muulin pyöräytettyä, jolloin se ei poistunut paikalta.

Tunnin loppuvaiheessa taas tehostin sisäjalkaani raipalla kentän takaosassa, josta Muuli nosti laukan. Koska laukkaa en pyytänyt, mutta Muuli oli menossa, laukkasin sen kanssa monta kertaa ison ympyrän. Se oli siinä kohtaa ensimmäistä kertaa menossa omalla moottorilla eteen ja pystyin harjoittelemaan kevyttä istuntaa ja harjoituslaukkaistuntaa (perse penkissä). Se meni itseasiassa aika kivasti nyt, kun Muuli ihan itse meni rehellisesti eteen. Kotiläksyksi saatiin esteistunnan/kevyen istunnan treenausta kaikissa askellajeissa. Olen aiemmin opettanut Muulille, että painon siirtyminen eteen tarkoittaa pysähtymistä, joten nyt se pitääkin uudelleen ohjelmoida niin, että paino edessä tarkoittaa lisää hanaa kun taas perse penkkiin tarkoittaa himmausta.


Kyllä mä nyt vähän sytyin näistä esteistä! Onhan ne nyt niin jännittäviä, enkä ollut enää edes ajatellut että tämän elämän aikan tulisin hyppäämään. En ole muutenkaan hypännyt koskaan paljon, Entisen oman hevoseni kanssa muutaman kerran estetunnilla ja entisen liikutushevoseni kanssa kävimme tunneilla ja ehkä kerran-pari hyppäsin sen kanssa itsenäisesti. Ja sitten on satunnaiset kerrat ratsastuskoulutunneilla ja ratsastusleireillä muilla hevosilla. Mutta mikään kokenut en tässä lajissa ole ja viime postauksen jälkimainingeissa mieleeni hiipii tietenkin myös ajatus asian eettisyydestä. Että onko ihan ok että minä, aloittelijatason perunasäkki, harjoittelen esteitä juuri Muulin kanssa? Minun kannattaisi varmaan hypätä esteitä jonkun osaavamman estehevosen kanssa ratsastuskoulussa samalla, kun joku itseäni paljon osaavampi totuttaa Muulia esteiden jännittävään maailmaan.

Näin toki tapahtusi, jos minulla olisi kaikki maailman raha käytettävissäni, mutta niin ei valitettavasti ole, joten toistaiseksi treenaan itse Muulin kanssa. Onneksi se tosiaan tuntuu aika kestävältä peliltä eikä häiriinny ratsastajan painonvaihteluista. Kyllähän Muuli siis on kaikesta huolimatta hyvin itsenäinen ja se kyllä pelastaa itsensä tukalista tilanteista oli kuski selässä tai ei. En siis usko, että se hyppäisi itsensä hengiltä tai toteuttaisi kaikki toiveeni. Ei, se poistuu paikalta jos tilanne sitä vaatii. Ja hei, minun tilanteeni on tosi hyvä, kun on olemassa sekä koulu- että estemaikat ja opetusta säännöllisesti, eli eiköhän edistystäkin tapahdu.

Ps. Meneekö jollain muulla hermot uudistuneeseen Bloggeriin? Kuvien lisääminen on monimutkaisempaa kuin ennen. Aiemmin oli helpompaa klikkailla kuvia tekstin sekaan. Samoin nyt joutuu klikkaamaan useammin, kun haluaa vaihtaa kuvakokoa. Onneksi postauksia pystyy sentään vielä muokkaamaan myös HTML-koodilla, mutten joutuisin vaihtamaan alustaa.
Lue lisää

torstai 7. toukokuuta 2020

Saako tälle edes nauraa? Pitäisikö hevosen kevätjuhlaliikkeisiin suhtautua aina vakavasti ja nauramatta, koska liikkeiden takana on yleensä kipu tai pelko?


Kokosin vappuna mielestäni ihan älyttömän hienon "arkkuvideon", johon kokosin Muulin äkkilähtöjä koko siltä ajalta, kun olen sen omistanut. Tällaisia epäonnistumisia ei ole juurikaan sattunut videoille, joten tässä koosteessa on melkein kaikki, mitä löytyy. Koska näitä tapauksia ei loppujen lopuksi ole niin paljon, muistan vielä nuo kerrat ulkoa. Sehän on muuten ihan luonnollista, nisäkkääseen jää muistijälki pelottavasta paikasta, jotta emme uudestaan olisi yhtä pällejä. Mietinkin joka päivä, että miksi ihmeessä omistan edelleen muulin (vitsi).

Arkkuvideo eli englanniksi "coffin dance meme" on videokooste, jossa on mukana kaikista älyttömimpiä faileja (joku esimerkiksi keinuu kallion reunalla ja keinu hajoaa) ja välissä näkyy aina Ghanalaisia miehiä tanssimassa arkun kanssa. Arkkumiehet ovat ihan oikeita, paikalliseen perinteeseen kuuluu hautajaistanssi ja nämä miehet voi tilata paikalle esiintymään.

Videoita tanssista löytyy YouTubesta jo muutaman vuoden ajalta mutta vasta tämän vuoden helmikuussa arkkutanssista tuli ilmiö TikTokissa, kun arkkutanssiin yhdistettiin failvideot ja Astronomia-biisi. Nyt Astronomia lähtee soimaan päässäni heti, kun näen kuvan tanssijoista. Otin tietenkin osaa videotuotantoon ja alla on upeahko lopputulos. Minulla ei videolla ole tämän pahempia tilanteita eikä esimerkiksi yhtään tippumista, joten näillä on mentävä. Saatte kuitenkin ajatuksen siitä, mikä on homman nimi.








Ensimmäinen ratsastusklippi on keväältä 2017, kun Muulin selkään kiipesin talven jälkeen. Muuli otti pienet lähdöt, kun ihminen keskellä nosti kättä sen merkiksi, että Muuli jatkaisi ravia. Muuli koki paineen turhan suureksi ja antoi palaa. Pehmopuomeilla sain sen sitten käännettyä ja pysäytettyä. Syynä käytökseen oli siis liiallinen paine.

Kaksi talvella kuvattua ratsastusvideota on joulukuulta 2018, kun Muuli ratsastustunnilla kieltäytyi menemästä tuohon kentän kulmaan. Se tuijotti johonkin kaukaisuuteen ja kun paineistin sitä itse etenemään, se poistui paikalta. Syynä oli siis pelottava paikka ja liikaa painetta. Myöhemmin tunnin aikana ratsastimme tuosta kyllä hyväsä yhteisymmärryksessä, mutta se pätkä ei tietenkään failvideoon kuulu.

Juoksutusvideo on keväältä 2017. Silloin Muulia treenattiin liikkumaan liinassa myös laukassa. Se sujui ihan hyvin kunhan liina ei kiristynyt, koska silloin se lähti. Videolla onkin nättejä laukannostoja ja laukkaa, mutta tuossa kohtaa Muuli saattoi pelästyä jotain tuolla viereisellä pellolla, otti reippaampaa askellusta, liina kiristyi ja se poistui turvanurkkaansa (jossa olin kuvaamassa). Syynä käytökseen oli siis jännittyminen, muutama askel suoraan, liinan kiristyminen ja siitä tuleva paine.

Maastakäsittelypätkä on syksyltä 2016 ja tuo on ainut kerta ikinä, kun Muuli on tuolla tavalla tullut minua kohti. Napautin sitä heti tilanteessa narulla takapuolelle ja jatkoin, mutta toki jäin miettimään, mistä käytös johtui. En esimerkiksi peruuttanut ja kutsunut sitä luokseni tai mitään. No parin päivän päästä syy sitten selvisi, Muulilla alkoi vuosisadan kiima. Ja sillä on muuten tähän päivään asti ollut PMS-oireita, eli kipuja ennen kiiman alkamista. Onneksi sillä on kiima aika harvoin. Syy käytökseen oli siis todennäköisesti kipu.

Laitumella renkaiden yli hyppääminen oli täysi vahinko ja tapahtui heinäkuussa 2018. Ratsastin siis laitumella agility/trail-tehtäviä ja tuossa kohtaa oli maassa laaja loiva kuoppa, joka oli hieman märkä pohjalta. Sitä ei nähnyt, koska siinä kasvoi heinää. Muuli on aika herkkis upottaville kohdille, joten kun se tunsi, että maaperä on pehmeää, se lähti ja harmiksemme (ja teidän iloksenne) edessä oli tuo rengaskokoelma (renkaat ovat osa trail-rataamme). Muuli loikkasi täysin arvaamatta renkaiden yli. Tietenkään juuri siinä tilanteessa en tajunnut märkää kohtaa, se paljastui minulle siinä vaiheessa, kun palasin rikospaikalle. Syynä käytökseen oli siis pelästyminen epämääräisen alustan takia.

Viimeinen ohjasajopätkä on tammikuulta 2017. Sen kokopätkää kun katson, niin siinä ei näy ihan selkeää syytä, mutta rintamasuuntani saattaa olla liikaa Muulin etuosaan, jolloin se saa eteen painetta ja se kääntyy aidalla ympäri. Ja kuten kerroin, kiristyvät ohjat saivat sen poistumaan paikalta. Se pyörähtikin kerran ympäri, mutta jäi sitten paikoilleen kun rauhoittelin sitä. Syynä oli siis todennäköisesti väärin kohdistua paine, koska Muulin korvien asento ja ilme ei anna viitteitä siitä, että se olisi havainnut jotain pelottavaa kentän ulkopuolella.

Kaikille haassuille tapahtumille oli siis syy ja kun syy on tiedossa (oli viimeistään siinä vaiheessa, kun katsoin kotona videot) on mahdollista harjoitella lisää, jotta tilanteet eivät toistuisi.

Nyt, kun olet katsonut videon, niin saako sille edes nauraa? Saako nauraa hassuille hautajaistanssijoille, joiden liikkeet on ihan jonkun muun toimesta miksattu mukaan Astronomiaan? No ainakin suurin osa TikTokin käyttäjistä nauraa, joten eiköhän se ole ok.

Mutta saako herran vuonna 2020 nauraa Muulille tai muille hevoseläimille, jotka toteuttavat ratsastajan kanssa tai ilman pakoreaktiota paeten puskissa vaanivaa muulejasyövää ruohoalligaattoria tai reagoivat liian kovaan paineeseen? Ei ehkä.

Täydellisessä maailmassa hevosen tai muulin kanssa ei koskaan tule tilannetta, jossa naru pääsisi kiristymään tai hevonen poistuisi paikalta, koska se on niin hyvin siedätetty kaikkeen ja sen kanssa on aina toimittu mukavuusalueella ja käytä kokeilemassa sen sietokykyä hyvin nätisti. Hevosen ei siis ole koskaan tarvinnut pelätä mitään, koska ihminen on ennakoinut sellaiset asiat ja siedättänyt ratsureimansa kaikkeen.

Mutta kun tullaan tänne meidän tavisten maailmaan, niin meidän maailmassamme ratsut nyt välillä poistuvat paikalta. Emme osaa lukea niiden hienovaraisia eleitä siitä, että niitä jännittää ja toisaalta tilanne voi syntyä ihan äkkiarvaamatta, kun pusikosta hyökkää tielle kattimatikainen. Katit syövät tunnetusti pieniä muulinpoikasia. Mutta olisihan se pitänyt tajuta siihenkin siedättää, jotta sellaista tilannetta ei tulisi.

Epäonnistumiset ovat tämän harrastuksen suola. Niitä sattuu kaikille eikä niitä pidä jäädä märehtimään tai huomaa, ettei ole vuoteen uskaltanut ratsastaa epäonnistumisen pelossa. Kerron nyt tosifaktan: ammattilaisillakin sattuu mokia, joissa hevonen viedään turhan pelottavaan paikkaan ja hevonen tekee omat ratkaisunsa! Ammattilainen kun postaa videon nettiin (katso Ingrid Klimken putoaminen alta) kehutaan upeaa kehonhallintaa ja tilannetajua, mutta kun meikämandoliineille käy samoin, ollaan viety muuli aivan liian tiukkaan paikkaan ja pitäisi palata takaisin perusasioiden äärelle. Klimkestä mainittakoot, että videolla kerrottiin hevosen jännittäneen kuvausryhmää.


Totuus on siis se, että näitä irti ryöstäytymisiä sattuu meille kaikille. Taviksille varmaan enemmän, koska emme ole niin taitavia hevosenlukijoita. Somessa on ihan näinäkin päivinä ollut taas rajanvetoa kukkisten ja vanhemman polven hevostelijoiden välillä. En näe, että kukkikset olisivat olleet suurimmassa äänessä, vaan ihan me tavikset, jotka jo valmiiksi asetumme puolustuskannalle. Luulemme, että pelkkää positiivista vahvistamista käyttävät ihmiset ovat meidän tavisten sekametelisoppaa vastaan. Ja nyt kuulette taas faktan: ihan jokainen käyttää painetta. Jos paine poistettaisiin kokonaan, pitäisi meidän naksutella hevosillemme yksisuuntaisen lasin läpi ja heitellä porkkananpaloja lasin yli hevoselle. Jo ihmisen läsnäolo ja katse on hevoselle paine riimusta puhumattakaan.

Mitä hittoa? Eivät kukkikset ole ainakaan minulle elsuja soittaneet (ehkä syytä olisi ollut), miksi sitten olemme varpaisillamme, jos tulee sanomista? Se on tämä nykypäivän some. Kaikesta "kuuluu" etsiä 5 virhettä ja jo kuvan postauksen yhteyteen kuuluu julkaisijan luetella videon virheet, silti niitä videolta tunnutaan kaivelevan. Vielä Muuliprojektin alkuaikoina pidin sellaisia instatilejä turhina, jossa ei käytä läpi myös vastoinkäymisiä. Nyt neljä vuotta myöhemmin olen täysin sitä mieltä, että on ihan ok kertoa vain onnistumisista ja hyvistä jutuista, ei kenenkään tarvitse saada sitä määrää shittiä vastaan mitä muilta somekäyttäjiltä voi parhaimmillaan tulla.

Ihme ja kumma Muuliprojekti on saanut ensimmäisen vuoden jälkeen olla melko rauhassa. Tuolloinkaan en kovin paljon saanut negakommentteja, mutta silti sydämeni jättää lyönnin väliin kun huomaan, että blogiin on tullut yksi uusi kommentti.

Mutta saako sille nauraa, jos jonkun hevonen heittää kevätjuhlaliikkeet kesken keskihalkaisijan lisäyksen? Nykytiedon mukaanhan hevonen ei tee mitään tuollaista ellei se ole kipeä (esim varusteista, kropastaan tai vastustaa ratsastajan apuja) tai peloissaan. Ei siis ole olemassa ihan vain kevätjuhlaliikkeitä, vaan ne ovat seurausta jostain oikeasta syystä. Aloituskuvassakin Muuli otti lähdöt kentän toisessa päässä ja kuskasi minut portille, luultavasti se näki jotain ja pelästyi ja loikkiminen selkää hakkaavan lännensatulan kanssa tuntui ikävältä ja sai Muulin jatkamaan. Tulinko alas ja siedätin sitä kenttään maastakäsin seuraavat puoli vuotta? En. Pysyin selässä ja jatkoin.

Toimisinko samoin 10 vuoden päästä? Jännä nähdä.

Onneksi säikkymisen kanssa ei tarvitse olla yksin. Opetusvideoiden määrän perusteella Muuli ei ole ainut, jolla on kentällä pelkokulma, mutta muut hevoset varmaan ohittavat sen pienemmillä reaktioilla, vaikka pelottaakin. Tristan Tucker julkaisi tänä keväänä 10 minuutin videon, jossa hän siedättää hevosta pelkokulmaan. Kulman ongelma on pakkaa vaihtanut puutarhatuoli. Video on Facebookissa ja upotin sen tähän alle:

Lue lisää

perjantai 1. toukokuuta 2020

Hyvää vappua, syökää silliä t.Muuli

Tämän vuoden vappu onkin hyvin perinteinen säätilaltaan. Räntää, rakeita, aurinkoa ja vettä. Lämpötila rapsakka +5. Mutta ei se haittaa!

Otimme vappukuvat pari päivää sitten etukäteen. Samana päivänä oli tullut juuri niitä rakeita sun muita koiria ja kissoja taivaalta, mutta tallilla paistoikin ilta-aurinko ja oli sen verran lämmintä, että pystyin ottamaan takin kuvien ajaksi pois.

Kuvista suurimman osan otti Aino Holmberg, suuri kiitos! Uuden 70-200 putken kanssa on mentävä niin kauas, että Muuli on päästettävä vapaaksi, jos itse haluaa kuvailla, joten helpompaa jos joku muu peruuttelee kentänlaitaan ja itse voin pitää narusta kiinni.

Näihin kuviin ja tunnelmiin!

Vapun virallinen rakennekuva.







Lue lisää