Äänimaljahoitoa Muulille, sekosiko Kaisa lopullisesti?

Äänimaljahoito sun muut vaihtoehtohoidot herättävät suurimmassa osassa hevosihmisiä skeptisiä ja jopa erittäin negatiivisia tuntemuksia. Omasta mielestäni valtavirrasta poikkeavat menetelmät ovat täysin ok kokeilla kunhan eläimen terveys ei vaarannu tai kun hoidolla ei korvata eläinlääkärinkäyntiä. Haluan kertoa siis tähän alkuun heti ettei Muulilla ole ainakaan tällä hetkellä mitään vaivaa, joka vaatisi eläinlääkärikäyntiä.

Äänimaljahoito on syvärentouttavaa ja meditatiivista hoitoa. Erilaiset sointukylvyt ovat ihmisten parissa suosittuja niiden rentouttavan vaikutuksen takia. Eläin ei samaan tapaan ehkä pidä ääniä sinänsä rauhoittavina, mutta jotain hoidossa silti tapahtuu koska ainakin Muuli näytti selkeitä eleitä maljojen soidessa.

Muulilla on nyt kahdesti käynyt äänimaljahoitaja Anne soittamassa eri kokoisia äänimaljoja. Anne on naapuritallimme pitäjä, joka kävi Sounds for Horses-koulutuksen ja tekee hommia kevään ajan vielä opiskelijahinnoilla, joten tartuin tarjoukseen ja kokeilin hoitoa Muulille ja samalla vähän itsellenikin. Olenhan nimittäin kentän vieressä katsomassa toimintaa, joten kuulen äänet itsekin. Samon tallin hevoset saavat osansa hoidosta ja osa reagoikin ääniin!

Mitä hoidossa siis tapahtuu? Äänimaljoja on eri kokoisia ja ne pitävät myös erilaisia ääniä, osa korkeampia, toiset matalampia. Myös lyömäkapuloita on erilaisia ja ne vaikuttavat ääneen. Maljoja soitetaan ja hoitaja tarkkailee jatkuvasti eläimen reaktioita. Muuli reagoi joihinkin ääniin niin, että lähti kauemmas. Tässä tapauksessa Anne vaihtoi maljan toiseksi, koska edellisen ääni ei selvästi Muulia miellyttänyt.

Ensimmäisellä kerralla Anne pääsi kiertämään paikoillaan seisovaa Muulia ympäri maljojen kanssa. Uskomusta tai ei, mutta "kipeän" eli hoidettavan kehonosan kohdalla maljan kaiku on erilainen. Osa hevosista tuo kipeän paikkansa kohti hoitajaa pyytäen hoitoa juuri siihen kehonosaan. Muuli toi toisella hoitokerralla lähinnä päätään ja turpaansa kohti maljoja ja kuunteli ja haisteli niitä tarkasti Annen ollessa kyykyssä ja matalana. Hevonenhan automaattisesti rentoutuu jonkin verran kun se pitää päätä alhaalla. Tätä voidaan käyttää muussakin elämäsä hyväksi. Maasta heinää syövä hevonen on rennoimmillaan.

Hoito toteutetaan niin, että eläimellä on mahdollisuus siirtyä kauemmas tai kokonaan pois. Meillä se tehtiin ratsastuskentällä. Hoidettavat hevoset eivät ole kiinni, joten niillä on oikeasti mahdollisuus häipyä kauemmas. Ja jos Muuli lähti kauemmas, Anne tosiaan vaihtoi maljan toiseen ja kokeili jos se sopisi Muulille paremmin.

Korkeita ääniä tuottavilla maljoilla hoidetaan mieltä, matalammat kehoa. Molemmilla hoitokerroilla Muuli oli kiinnostunein pienestä kehomaljasta, eli juuri matalammasta soinnusta. Korkeimpiin ääniin se reagoi menemällä kauemmas.

Ensimmäisen hoitokerran fiiliksiä kuvasin enemmänkin. Alla olevalla videolla on taustalla ääniraita eli video kannattaa kuunnella äänillä. Kerron siinä äänimaljahoidosta yleisesti ja myös omia huomioitani. Tuolla ensimmäisellä kerralla Muuli oli aika suppea ja epäileväinenkin mikä ei yllättänyt, se ihmettelee aina uusia ihmisiä ja esimerkiksi ihan normaalissa hieronnassa se ei juurikaan eleillään näytä että mikä tuntuu hyvältä ja mikä taas ei.

Olikin ihmeellistä kuinka Muuli tässä äänimaljahoidossa suoritti eleitä ja ilmeitä todella paljon! Kivikasvoisella Muulilla olikin siis eleitä. Muuli ei lähtökohtaisesti pidä kosketuksesta tai asioista ihollaan. Se ei nauti harjaamisesta tai silittelystä. Hierontaan verrattuna äänimaljahoito olikin sille varmaan siinä mielessä mukava ettei kukaan yritätnyt koskea siihen vaan se sai tulla lähelle (tai olla tulematta) oman halunsa mukaan. Jos Anne tai maljat olisivat olleet sen mielestä liian pelottavia, olisi Muuli varmasti lähtenyt kauemmas. Sillä oli koko kenttä käytettävissään.

Ensimmäisellä hoitokerralla Muuli näytti isot haukotukset vasta hoidon jälkeen kun aloimme jutella Annen kanssa havainnoistamme. Itse luulen että Muuli tosiaan siinä vaiheessa uskalsi vasta rentoutua jännittävän tilanteen jälkeen. Muulille uudet asiat ovat aina alkuun jännittäviä, vaikkei sitä niin selkeästi päälle päin näkisikään.

Toinen hoitokerta oli kahden viikon kuluttua ensimmäisestä. En osaa sanoa tapahtuiko hoitojen välillä mitään sen suurempaa tai oliko Muuli rauhallisempi. Ainakaan se ei lähtenyt käsistä talliin tuotaessa, joten käytös ei ainakaan pahentunut.

Toisella kerralla Muuli tuntui muistavan että mitä tapahtuu. Se tuli lähemmäs ja oli kiinnostunut maljoista. Hoidon aikana läheiseltä puiden piilottamalta tontilta tosin kuului kovaäänisiä ihmisten kiljahduksia joita kaikki tallin hevoset jäivät kuuntelemaan, mutta kun lapset käskettiin kovaäänisesti sisälle, alkoi Muuli kuunnella maljoja.

Tällä toisella hoitokerralla Muuli asemoi itsensä lähinnä niin että se piti maljat päänsä alueella ja seisoi mielellään kohtisuoraan Annea ja maljoja kohti. Se kurkotteli ja haisteli maljoja tarkasti ja lopussa Annen soittaessa pientä kehomaljaa, Muuli seisoi pää alhaalla pitkän aikaa aivan maljassa kiinni ja teki kunnon sarjan rauhoittelevia eleitä, eli mutusteli suullaan niin että maiskutus kuului selvästi, ravisteli itseään, haukotteli ja teki jopa flehmen -ilmeen ilman että oli haistellut mitään sitä ennen. Nämä ovat rauhoittelevia signaaleja, joista voi lukea suomeksi lisää vaikka Katariina Alongin kotisivuilta.

maan haistelu rauhoittelevana eleenä

Sain Instagramissa erinomaisen kommentin näihin liittyen. Asia on mietityttänyt minuakin, eli kuinka paljon ja missä tilanteissa on ok että hevonen näitä näyttää. Eleitähän tulee kun jännitys on nousemassa ja kun jännitys laskee. Eläin tekee sijaistoimintoja jännittävissä paikoissa. Me ihmisetkin teemme niitä tiedostamattamme. Montakohan kertaa päivässä meitä oikeasti kutittaa villapaidan villa ja montako kertaa kutinan aiheutti stressitason lasku ja jostakin jännittävästä tilanteesta selviäminen. Esimerkiksi nyt talvella minulle saattaa tulla aivan sietämätön kutina pian sen jälkeen kun olen liukkaalla tiellä handlannut jonkun tilanteen. Tai ihan vain kun mietin risteystä lähestyessäni kuumeisesti että jarrutanko vai ajanko, että mitäköhän tuo toinen autoilija on tekemässä.

Sijaistoiminnot ovat siis täysin normaaleja. Saaliseälimenä Muuli on koko ajan skarppi ja seurailee ympäristöään petojen varalta. Me ihmisetkin olemme petoja eikä minun tarvitse kun juosta tallin pihalla sadetakki auki ja Muuli on aivan varma että tulin teurastamaan sen. Muuli on siis ihmisten läheisyydessä aina pienessä stressissä ja paineessa, onhan jo se, että katsomme hevosta, sille paine. Toki hevosissa on eroja, toinen ei siitä niin välitä ja toinen ottaa asian vakavasti. Äänimaljahoitotilanne on Muulille melkoinen jännitysnäytelmä kun sen eleitä tarkkailee sekä hoitaja että minä kauempaa. Ajattelinkin että ensi kerralla laitan vain puhelimen videoimaan ja menen itse tallin sisälle. Pystyn sieltä jonkin verran kurkkimaan ikkunan kautta.

Sijaistoimintoja siis on aina ja tulee aina olemaan, mutta näen äänimaljahoidon Muulille ensisijaisesti apuna rentoutumiseen. Rachaël Draaisma on luonut portaat ilmentämään hevosten jännittymisiä. Olisin linkittänyt suomenkieliset portaat tähän mutta Draaisman kotisivuilla on ilmeisesti jonkinlainen bugi ja itselleni avautui sieltä vain 20 eri seksisivua.. noh, ehkä teidän palomuurinne ovat paremmassa kunnossa.

En ole asiaan kunnolla perehtynyt, mutta haluaisin uskoa että äänimaljahoidossa tapahtuu *jotain* Muulin kehossa tai mielessä ja sen jälkeen Muuli rauhoittelee tilanteen eri eleillä. Tilanne voisi tarhassa olla vaikka sellainen että Muuli kuulee ääniä puiden takaa, nostaa päänsä ja kuuntelee paikoillaan hetken aikaa. Kun äänet lakkaavat tai Muuli tunnistaa niiden olevan ok, se laskee päätään, mutustelee, ja jatkaa sitä mitä oli tekemässä ennen äänen kuulumista. Tämä on siis ihan sen normaalia elämää eikä Muulin elämässä kovinkaan montaa täysin stressitöntä tilannetta olekaan. No ehkä se, kun se on oikein tukevasti rauhoitettu raspausta varten. Silloin sen päässä ei välttämättä raksuttele.

Anne sanoi toisen hoitokerran jälkeen kuvaavasti, että hänelle tuli sellainen fiilis että Muulin aivoissa raksuttaa koko ajan ja vähän liikaakin, eli se ei pääse syvään rauhalliseen tilanteeseen juuri koskaan. Muuli on omastakin mielestäni koko ajan turhan varuillaan. Tosin ratsastuksessa alkukäyntejä maastakäsin taluttaessani olen usein nähnyt sen liikkuvan pää aika alhaalla ja huulet täysin rentoina. Ratsastustunnin aikanakin se saattaa liikkua korvat aivan löysinä, se on Muulilla selvä merkki rentoutumisesta. Se siis kyllä pystyy rentoutumaan ihmisen kanssa kun se tietää mitä tapahtuu. Ensimmäiset kerrat äänimaljahoitoa ovat olleet sille varmasti aika vaikeita, kun se ei tiedä miten siinä pitäisi olla. Että pitääkö tehdä jotain vai ei.

Kuvasin alla olevan videon viime vuoden huhtikuussa. Muuli seisoo siinä kentällä (olemme lähdössä maastoon) ja se reagoi ympäristöönsä ja minun tuijotukseeni rauhoittelemalla kovasti. Tässä se ei mielestäni ole kovin rento. En ole varma miten video näkyy jollet ole Instagramissa.

View this post on Instagram

A post shared by Kaisa Määttänen (@muuliprojekti)

Kuvasin vähän vastaavan videon muutama viikko sitten ensimmäisen äänimaljahoidon jälkeen. Tein Annen lähdettyä vähän agilityä kentällä ja ajattelin että kuvaan ns taustavideota Tiktokkeja varten, eli Muulin tarvitsisi vain seistä kuvattavana. Huomasin kuitenkin melkein heti että se alkoikin rentoutua ja se otti mielestäni tämän 4 minuutin videon aikana pienet päiväunet. Tämä oli ensimmäinen kerta kun se rentoutui tähän pisteeseen minun läheisyydessäni vielä niin, että olin sitä kohti ja tuijotinkin sitä välillä.

Toki oli myös keskipäivä, aurinko paistoi ja lämmitti ja Muulilla oli varmaan ihan kiva olo muutenkin.

Mikä tässä äänimaljassa on mielestäni juuri se ihmeellisyys on se, että miten isosti Muuli toisella hoitokerralla reagoi. Siihen ei koskettu, sitä ei ajettu tai siirrelty. Se sai valita paikkansa. Miksi se tuli  ylipäätään maljojen lähelle? Miksei se vain mennyt pois jos tilanne oli kuitenkin jokseenkin hämmentävä? Miksi se näytti niin isoja ja toistuvia eleitä? Olisiko samoja eleitä tullut jos olisin soittanut sille klassista musiikkia suoraan puhelimestani? Entä jos olisin soittanut sille kitaraa (mitä siis en osaa tehdä)? Kuinka paljon se ragoi ääneen ja kuinka paljon Annen rauhalliseen tietoiseen läsnäoloon? En tiedä, mutta kaikki hoidot, joista on apua rentoutumiseen, ovat meille tervetulleita. 

Tästä pääset vielä lukemaan fiilikseni toisen äänimaljahoidon jälkeen. Tämäkin on julkaistu aika tuoreeltaan Instagramissa.

View this post on Instagram

A post shared by Kaisa Määttänen (@muuliprojekti)

Kysyin Instagramin stooreissani seuraajiltani mitä mieltä he ovat tällaisesta hörhöilystä, koska valtaosa tämän sinne hörhökategoriaan laittaa. Osa ei vain uskaltanut myöntää estopainikkeen pelossa sitä suoraan. Vastanneita oli aika vähän, vain 550. Näistä äänimaljahoidosta oli kuullut aiemmin 404 ja itseensä tai eläimiin tätä oli kokeillut 23 vastaajaa (4%). Seuraavaksi kysyin mitä mieltä seuraajat ovat äänimaljahoidosta. Tässä vastaukset jakautuivat jonkin verran. 17% piti sitä täysin hyödyttömänä hörhöilynä. 48% ei ollut ihan varma mitä ajattelee, 31% kiinnostaisi kokeilla hoitoa ja 23 vastaajaa oli tosiaan kokeillut jo.

Kolmantena kysyin mitä mieltä seuraajat olivat minusta. 64 siirsi minut samantien hörhökategoriaan, 8 vastaajaa ei pitänyt tiliäni enää uskottavana (voitte unfollata vapaasti), peräti 80% oli sitä mieltä että on tosi jees että kokeilen vaihtoehtojuttujakin ja 25 vastaajan mielestä tilini arvostus jopa nousi.

Eikä tässäkään vielä kaikki. Aihe on kuuma ja vaihtoehtohoitoihin suhtaudutaan aina skeptisesti, eiväthän ne muuten olisi mitään vaihtoehtojuttuja. Muuliprojekti oli saanut oman topikkinsa Redditissä. Reddit on anonyymi keskustelupalsta jota ei moderoida. Mutta aina kun omat somekanavani ovat siellä esillä olleet, on keskustelu ollut melkein aina asiallista ja jopa positiivista. Tämä Redditin keskustelu on oikeasti todella positiivinen ja kiva!

Ensimmäisessä hoidossa kun Muuli käveli kauemmas ja hoito lopetettiin tähän. Muuli tässä kuuntelee tieltä kauempaa tulevia ääniä.

Eroan varmasti monesta somettajasta siinä että seuraan aktiivisesti mitä somekanavistani puhutaan. Viime vuosina lähinnä pelkkää hyvää. Olen ollut erityisen mielissäni siitä että olen saanut somekanavillani luotua itsestäni seuraajille sellaisen ns oikeanlaisen kuvan vaikken ole sitä sinänsä suoraan sanonutkaan. Viimeksi hötölässä tilistäni annettiin niin osuva kuvaus etten olisi saanut itse kirjoitettua parempaa. Anonyymi seuraaja kehui siis tiliäni siitä, että vaikka seuraankin Muulin hyvinvointia, en kiinnitä huomiota yksittäisiin viiksikarvoihin vaan teen ja harrastan aktiivisesti eri lajeja. Ja juuri tämä on minulle se juttukin. Jos jäisin pohtimaan jokaista luimimista, kuormittaisi se minua ihan älyttömösti ja menettäisin ilon harrastuksesta.

Kesyhevoset ja -muulit joutuvat aina kestämään stressiä ollessaan kesyeläimiä eivätkä pääse kirmaamaan luonnonmukaiseen ympäristöönsä preerialle. Emme me voi näitä sinne enää muutenkaan vapauttaa, joten yritän mahdollistaa Muulille niin luonnonmukaisen elämän kuin se resursseillani onnistuu. Osa hevosista ja muuleista elää varmasti paljon parempaa elämää ja osa huonompaa. Minä toimin niissä raameissa jotka minulla on. Isoin hyvinvoinnin lähde tällä hetkellä on varmasti se, että Muuli tarhaa pitkän päivän kahden kaverin kanssa ja sillä on jatkuvasti korsirehua edessään. Se mitä teen sen kanssa 1-3 tuntia neljästi viikossa on yksi kärpäsenpaska sen elämässä, mutta se kestää sen kun elämän muut 23 tuntia on jokseenkin balanssissa.

Lue lisää

Klinikkakuulumiset Hyvinkäältä! Eli mitä löytyi muulin oikeasta takajalasta

Etujalat, dex: oikea ja sin: vasen

Kerroin viime postauksessa, että suuntaamme pian klinikalle tutkimaan Muulin liikehdintää erityisesti takapään ja oikean takasen osalta.

Tänään se klinikkapäivä sitten oli ja meidän aikamme oli aamulla ysiltä. Tallinomistaja lähti kuskiksi ja groomiksi ja se olikin hyvä, keli oli tosi kurja enkä tiedä olisinko selvinnyt Hyvinkäälle meidän vetoautolla.

Muuli jäi jo aamulla sisälle ja se olikin melko stressissä kun rutiiniin tuli tällainen järkyttävä muutos. Parempi näin kuitenkin, koska tarhasta sitä olisi voinut olla vaikeaa ottaa kiinni aamusta.. Muuli huomaa kyllä jos ilmassa on jotain outoa.

Karsinassa se oli kaivellut kuivikkeet keskeltä sivuun eikä aamuheinätkään maistuneet. Harjasin Muulin vain pikaisesti ja sitten traikkuun. Muuli tulikin hienosti sisään saadessaan takaa painetta. Silta oli sivussa, joten se pääsi kivasti astumaan suoraan koppiin sisälle.

Hyvinkäällä oltiin hyvissä ajoin ja odoteltiin kaikessa rauhassa käytävän päässä meidän vuoroa. Muuli seisoi hienosti paikoillaan ympäristöään tutkien eikä panikoitunut kun käytävällä samaan aikaan ollut poni vietiin oven taakse.

Meillä oli lääkärinä Nina Pirinen ja apurina meidän oma ratsastuksenopettaja Saara. Uskon kovasti, että Muuli tunnisti Saaran ja se oli Muulin kannalta pelkästään hyvä juttu. Ensin Muuli käytiin läpi käytävällä ja talutin sen käynnissä ja ravissa käytävää pitkin. Otj ontuma näkyi suoralla ja hetken päästä ympyrällä kun käytiin maneesissa.

Sitten palattiin klinikalle taivutuksiin. Takaset taivutettiin alhaalta ja ylhäältä ja ravautin Muulia taas käytävällä. Nyt se reagoi molemmilla takajaloilla yläosan taivutukseen.

Sen jälkeen Muuli piti laittaa untenmaille röntgenkuvia varten. Se olikin helpommin sanottu kuin.. No lopulta rauhoiteaine meni perille ja Muuli simahti heti vain herätäkseen neljän kuvan jälkeen eloon.

Muuliin lisättiin rauhoittavaa vielä kolmeen kertaan reissun aikana.

Takapolvet, vasen ja oikea

Takakaviot, vasen ja oikea

oikea kinner

vasen kinner

Siitä kuvattiin kaviot, kintereet ja takapolvet eikä mistään löytynyt mitään tosi selkeetä ongelmaa. Tässä on teksti suoraan laskulta:

Tutkimukset:
Palpatorinen tutkimus:
- jänteissä ei palpaatioarkuutta
- jännetupissa ja nivelissä palpatorisesti ei erityistä
- selän lihaksisto kireä, ojentaminen hankalaa, pyöristää rinta-ja lannerangan
- si-provokaatio negatiivinen
- kaviopulssit normaalit
- raajoissa ei kierto-tai vääntöarkuutta

Käynnissä ei spontaaniontumaa. Ravissa suoralla ontuu otj 1/5, korostuu ympyrällä sisäjalkana, jolloin ontuu otj 1,5/5. Taivutuskoe: reagoi otj yläosan taivutukseen 1,5/5 ja vtj yläosaan 1/5. Alaosista ei reaktiota.

Röntgentutkimus:
Mtj kintereen alimman pattinivelen etupinnalla lievää kulmikkuutta. Mtj polvessa tibian sisäreunalla lievää uudisluumuodostusta. Mej ja mtj varvasakseli suora, kohtalaisesti anturaa.

Hoidot: Mtj kintereen alimmanpatti nivelen lääkitys kortisonilla (betametasoni).

Lisäksi Jaska Granström katsoi Muulin kaviokuvat ja kaviotkin siitä päältä ja sanoi että niille ei ole tarpeen tehdä mitään, että ne on just hyvät.

Se kortisonin pistäminen oli oma hommansa. Ennen sitä ja sen aikana tuupattiin taas lisää rauhoiteainetta ja silti Muuli aika kipakasti nosteli takasiaan. Mä heilutin huulipuristinta ja veivasin korvaa hämätäkseni sitä mutta ei, ei mennyt läpi. Osa kortisonista meni kyllä osoitteeseen, joten katsotaan nyt miten se vaikuttaa vai vaikuttaako ja jollei niin annetaan Muulille Cartrophen-kuuri. Nyt kävellään 2 viikkoa selästä tai maasta ja sen jälkeen palaillaan normaaliliikutukseen.

Tuo Cartrophen ja sen halvempi versio Osteopen koostuvat natriumpentosaanipolysulfaatista, joka aiheuttaa elinikäisen teurastuskiellon. Mä yritän pitää muulin erossa teuraskielloista, koska tarkoitus on aikanaa syödä se. Tosin kaippa sen omaan pakkaseen voi laittaa teuraskieltoisenakin, mutta kuka sen ottaa sitten vastaan ja minulle kivasti paloittelee, en tiedä. Itse en näe ongelmaa vuosia sitten annetussa pistoksessa lihan ihmiskäytön kannalta mutta ymmärrän että muut laittavat lääkityt lihat korkeintaan koirille.

Muuli lähti klinikalta sekavana, meni suoraan traileriin ja kotona sitten karsinaan kunhan tokeni. Rauhoittavat saa sen pissaamaan kovasti, klinikalla, trailerissa, tallin käytävällä ja vielä 2x karsinassa sinä aikana kun olin tallilla (eli 1,5 tuntia). Muuli oli siis karsinassa tän klinikkapäivän ja pääsee sen jälkeen ihan normaalisti tarhaan.

Tein klinikkareissusta nyt jo tuttuun tapaan 3 minuutin pituisen ääniraidallisen videon.

Mitä tästä nyt sitten pitäisi ajatella?

Muulilta ei siis löytynyt mitään tosi selkeetä ongelmaa joka selittäisi takapään ongelmat. Se voi olla kintereissä tai ei, tai selässä. Jospa kuitenkin saisimme nyt noi kintereet ainakin satavarmasti kivuttomiksi, niin Muuli voisi alkaa kehitellä lihaksia takapäähänsä eri tavalla ja sitä kautta sen liike ja kondis muutenkin saattaisi kohentua. Muulin kilometriselkää ei ole helppoa pitää tyytyväisenä ja nythän se on jumissa lanneselästä. Tätä olen hoitanut ihan vaan linimentillä ja loimituksella (tai sisällejätöllä) aina liikutuksen jälkeen.

Lisäksi meille saa tarjota BOT S-koon kinnersuojaa mieluiten oikeaan jalkaan,  mutta voin ostaa vasemmankin. Eihän siinä ole muuta eroa kuin että tarrat on "väärällä" puolella vasemman jalan kinnersuijassa. Saa siis tarjota!

Entäs jos vaivaa ei saada korjattua? Onko okei ratsastaa tai harrastaa muutenkaan ratsulla, joka on edelleen ajoittain ep? Välillä puhdas, ja välillä maastossa jollain pätkällä ep? Epäpuhtaushan on ontumista ja ontuminen johtuu luultavasti aina jonkin alueen kivusta. Voiko puhtaan omantunnon ostaa sillä, että Muuli itse liikkuu mielellään ja lähtee esimerkiksi maastoon tyytyväisenä? Jos se itse siirtyy raviin loivassa alamäessä? Minusta on, mutta somevuonna 2022 on vaarallista julistaa tällaisia asioita julkisesti ellei halua kaivaa verta nenästään ihan urakalla.

Entäs kun otetaan se, että itse huomaan vasta ontumisen, en ns epäpuhtautta? Olenko aina ratsastanut epäpuhtaalla mulberolla ja vienyt sen kipeänä matkakisoihin? Joissa se on tosin saanut liikkeestään aina puhtaat paperit.

No näin meidänkesken, mun omatuntoa ei kolkuta pätkääkään, mutta nykyään on turvallisempaa rypeä itsesäälissä ja häpeässä. Nyt on Muuli tutkittu, yritetään saada se kuntoon ja katsotaan sitten. Mitään mennyttä en sen liikutuksen suhteen kadu ja pokkana väitän että ainakaan liikuttamalla sitä ei ole saatu rikki, sen verran vähän ja vaihtelevasti se kuitenkin liikkuu.

Lue lisää

Muuli on ollut ajoittain epämääräinen takaa joten perjantaina mennään Hyvinkäälle tsekkaamaan paikat

Instagramseuraajille tässä postauksessa ei ole mitään uutta, mutta blogissa pystyn kirjoittamaan aiheesta hieman pidemmän kaavan mukaan, joten jos aihe kiinnostaa, niin jatka lukemista.

Muuli on ollut takaa epämääräinen. Muistan vielä tarkkaan ensimmäisen kerran, se tapahtui n 1,5 vuotta sitten erään maastoreissun aikana kun vaihdoin ravissa kevennyksen (siis suoralla tiellä ja reippaassa ravissa) ja olin että mitä ihmettä, ontuuko tämä. Ontumista ei kuitenkaan näkynyt eikä kuulunut, mutta "toinen" kevennys tuntui todella oudolta, kuin Muulin perä olisi heittänyt hieman sivulle joka askeleella.

Samalla tajusin, että jollen ajattele maastossa kevennystä, alan keventää aina samalle jalalle Hiphei.

No seuraavalla ratsastuskerralla Muuli oli jo normaali, samoin sitä seuraavalla ja pitkään sen jälkeen. Kunnes jossain vaiheessa aloin taas maastossa tuntea että hetkinen, onko tämä ep vai eikö ole. Ja sitten seuraavassa ravipätkässä kaikki oli taas hyvin, joten bootsittomana aikana ajattelin vain että no ehkä se astui jonkun kiven päälle huonosti ja aloin käyttää bootseja.

Epämääräisyys oli siis aluksi tosi satunnaista mutta tänä syksynä se alkoi lisääntyä kunnes oltiin siinä tilanteessa että tutkittava oli. En ole tästä someen aikaisemmin kirjoitellut, koska  ymmärrän että aihe herättää tunteita. On ihan normaalia että tällaisissa epämääräisyyksissä odotellaan että reaktiot voimistuvat ennen tutkimista, mutta pieni äänekäs vähemmistö vie hevosensa klinikalle heti, kun se maastossa onnahtaa astuttuaan kiven päälle (kärjistetysti).

Somea seuratessa saa siis helposti sellaisen kuvan että kaikki tällaiset ongelmat on tutkittava mieluiten eilen tai on paha eläinrääkkääjä.

Haluan kuitenkin ostaa puhtaan omantunnon sillä, että Muuli on liikkunut mielellään ja patistelematta eikä muita oireita ole ollut. Se ei siis ole näyttänyt kipuaan esim stoppailemalla, keulimalla, pukittelemalla jne. Se on ollut ihan normaali ratsastaa, jopa todella hyvä. Se on suoristunut ratsuna, se on alkanut taipua vasemmallekin (vasen kierros on ollut ns aina huonompi) ja vuosi sitten kadoksissa ollut vasen laukka on nyt syksyllä löydettu taas.

Muuli ei myöskään heittele päätään maastossa alamäissä (teki tätä 2-3 vuotta sitten paljon) ja jopa ravaa omasta tahdostaan alamäkeen, mitä ei mielellään ole tehnyt aina enkä ole sellaista siltä vaatinutkaan.

Muulin liikehdintä on siis mennyt samaan aikaan tässä mielessä parempaan suuntaan, mutta epämääräisyys ja ontuminen on lisääntynyt. Ainiin, kaviothan kuvattiin kesällä eikä niissä ollut muuta kuin että takaa kaviokulmaa sai nostaa pystympään. Se saattoi selittää tätä osittain, nyt kulma on pystympi ja Muulilla on kengätkin, mutta muutosta sen liikkumiseen ei tapahtunut.

Nyt olisi selvää, että klinikallakin saataisiin reaktio, vaikka eläimet tuppaavatkin vieraissa paikoissa piilottamaan epäsymmetriansa jotta pedot eivät huomaisi lauman heikointa lenkkiä (ja adrenaliini/stressi mahdollistaa hevosen paremman suoriutumisen kivusta huolimatta).

Pyysin Instassa välttämään somediagnooseja, mutta tein sellaisen itsekin. En olisi yhtään yllättynyt kinnerpateista (eli nivelrikosta) ja jos selvitään reissusta piikityksellä ja nivelravinteilla, olen tosi tyytyväinen!

Muulilla ongelmajalka on siis oikea takajalka. Se on sama, jossa on lautasella polttomerkki/pyörre/arpi. Voihan siellä olla joku vanha vamma Espanjasta ja se on alkanut vaikuttaa Muulin elämään nyt, kun sen liikunta on lisääntynyt alkuvuosista. Kun mietin Muulin reaktioita aiemmin, niin se on aina pelästyessään lähtenyt tai ainakin yrittänyt lähteä vasemman kautta käsistä. Samoin roll backit toimivat paremmin tähän suuntaan. Muuli ei siis pysty välttämättä pyörähtämään karkuun niin, että se varaa koko painonsa oikealle takaselle.

Toisaalta kaikki eläimet ovat lähtökohtaisesti vahvempia toiseen suuntaan, joten jos Muulilla on ollut omasta takaa puoliero ja olen sitä vielä omalla vinolla kropallani ratsain vahvistanut, niin ei varmaan ole ihme jos se on viimein alkanut oireilla epäsymmetristä lihaksistoaan.

Meillä kävi hieroja paikalla viime viikolla. Kolme kuukautta aiemmin Muulin vasen selkäfile oli aivan jumissa, samoin oikea lanneselkä. Reaktiot olivat olleet isoja. Tuon jälkeen Muuli sai hokkikengät ja uuden satulan. Viime viikon hieronnassa Muuli oli symmetrisen jumissa, kummaltakin puolelta lanneselästä, mutta tilanne ei ollut kovin paha, hoitelen alueita linimentillä liikutuksen jälkeen.

Meillä oli muuten tarkoitus olla se klinikkareissu jo viime viikon perjantaina, mutta meidän eläinlääkärimme oli tullut kipeäksi joten siirrettiin aika suosiolla tämän viikon perjantaille. Ohjeena on liikuttaa Muulia klinikkareissuun asti, jotta siellä myös saadaan reaktioita aikaiseksi. Keliolosuhteet ovat tosin näköjään hieman meitä vastaan.

Tässä alla on video joulukuulta. Klipit on kuvattu ratsastustunnin aikana ja olen nauhoittanut päälle ääniraidan. Tuolloin liike tuntui selkään. Osa näkee videolta ontumisen, osa ei. Itse jouduin hidastamaan videon, jolloin näin että oikea taka ottaa lyhyempää askelta. Hidastuspätkää tässä ei kuitenkaan ole mukana.

Olen itse todella huono näkemään ontumista, joten täydet pisteet kaikille haukkasilmäisille hevosenomistajille! Tiedän että omaa silmää voi harjoittaa ja ainakin tällä verkkokurssilla käydään läpi kivun tunnistamista. En ole verkkokurssia käynyt, joten omakohtaista kokemusta ei ole.

Lue lisää

Parempaa vettä otsonoinnin avulla? Hydzonen otsonointilaite muuttaa ihan tavallisen hanaveden bakteereja tuhoavaksi puhdistusaineeksi!

Postaus on toteutettu yhteistyössä Hydzonen kanssa. Pullo on saatu ja WDS-laite on lainassa ja testauksessa hevosalaa ajatellen.

Kuva: Hydzone / Lauri Heroja

Sain mielenkiintoisen puhelun pari viikkoa sitten ja eipä aikaakaan kun olin googlannut netin läpi otsoniveden osalta. Otsonivesi oli minulle ihan uusi juttu, vaikka sitä on käytetty mm desinfiointiin Suomessakin jo jonkin aikaa ja muualla maailmassa se on paljon yleisemmin käytössä.

Otsoniveden tekeminen kuulostaa monimutkaiselta, mutta näin blogiin selitettynä se on ihan simppeli homma. Laite nimittäin rikkoo vesimolekyylin hapeksi ja vedyksi, jolloin happi ryhmittyykin uudelleen otsonimolekyyliksi. Nyt otsoni on liuennut suoraan veteen eikä otsonia muodostu hengitysilmaan haitallisia määriä. Otsonia on vedessä äärimmäisen vähän, 1-4 ppm, eli 1-4 osaa miljoonasta. Lisäksi se puoliintuu vedestä nopeasti, viileässä vedessä hitaammin ja kuumassa nopeammin. Juomakylmässä vedessä puoliintumisaika on noin 15 minuuttia.

Suomalainen startup Hydzone on tuonut markkinoille kaksi erityyppistä otsonigeneraattoria. Toinen on kätevä pullo, Hydzonator, joka otsonoi hetkessä 1,5 dl vettä ja ylläpitää sen pitoisuutta. Hydzonator on juuri kotitalouksille suunniteltu n 130 euron hintainen tuote jossa on spraypullon korkki ja sillä on helppo puhdistaa esimerkiksi kädet kauppareissun jälkeen. Korkin avaamalla pullosta voi hörpätä suoraan suuvedet, 15 sekunnin purskuttelu ehkäisee nimittäin tehokkaasti hammaskiveä!

Suurempi, mutta helposti pienessä Ikeakassissa kulkeva, laite on Hydzone WDS (Water Desinfection System) joka on sitten esimerkiksi puutarhoihin, navettoihin, klinikoille jne myytävä laite. Tämä liitetään yksinkertaisesti tallin normaaliin vesiletkiin ja laitetaan pistoke seinään ja kun vesi kiertää laitteen läpi, on tuloksena otsonivettä. 

WDS pystyy muodostamaan otsonia koko ajan samaa määrää ja vesi on kaikista otsonipitoisinta, kun sitä lasketaan letkusta 2 litran minuuttivauhdilla. Jos vettä laskee täydellä paineella, on se "laimeampaa".

Vesi on jo sellaisenaa käyttökelpoista ihan juomavetenä eikä siinä varmasti ole mitään epäpuhtauksia, WDS voi puhdistaa järvivettä suoraan juomakelpoiseksi! Mutta se ei ollut tämän yhteistyökuvion tarkoitus, vaan tuoda menetelmää tutuksi myös hevospuolella.

WDC meidän tallin pesukarsinassa, tässä on takapuolella myös vedensuodatin jotta laitteeseen ei pääse mitään hiekkakikkareita lyhentämään sen elinikää. Keltainen letku on tallin pesarin oma vesiletku ja vihreästä letkusta lasketaan vettä tasaisella matalalla virtauksella ämpäriin. Rivisen tai sädemätäisen kavion olisi voinut laittaa hetkeksi ämpäriin likoamaan, jolloin otsonivesi tuhoaa koivesta bakteerit.

Olin itse ensin aikalailla että öö mitenköhän mä muka voisin otsonointia aasien vuolussa hyödyntää mutta pari viikkoa asiaan tutustuttuani olen nyt että wow, siis missä tätä EI muka voi hyödyntää? Koska otsonivesi on jopa Virkonia nopeampi puhdistusaine, eikö olisi helppoa letkuttaa kumpparit ihan tallin hanavedellä tallista lähtiessä eikä tule kuljettaneeksi ainakaan kengissään mitään heppakoronoita eteenpäin?

Laitteen tehoa on tutkittu Suomessa Synlabissa S aureus ja E coli -bakteereihin. E Colin pitoisuus aleni 30 sekunnissa 99,98% ja S aureuksenkin 60 sekunnissa samoihin lukemiin. Testissä käytettiin juuri tuota minullakin olevaa Hydzonator-pulloa ja veden otsonipitoisuus oli 1-1,6 ppm.

Otsonivesi tuhoaa tehokkaasti bakteerit, hiivat, sienet, homeet ja virukset. Yksi käyttökohde hevospuolella voisi hyvinkin olla rivi, kurarupi ja säädemätä. Esimerkiksi rivi johtuu siitä, kun iholla normaalisitkin elävät bakteerit pääsevätkin vaurioituneen ihon sisään. Itse olen hoitanut riviä viime kesänä Equizal-voiteella ja lampaanvillalla, mutta jos Muuli vielä koskaan saa riviä, seisotan sitä otsonivedessä ja kuivaan hyvin.

Sädemätä voi olla hankala hoitaa varsinkin minikavioista, kun uria ei pääse ihan pohjia myöten käsittelemään. Otsonivedessä pintajännitys on rikkoutunut eli vesi pääsee "normivettä" pienempiin koloihin. Puolen minuutin seisotus vedessä on riittävä! Kertahoito ei kuitenkaan riitä, mutta noin viikon ajan kahdesti päivässä hoidettu kavio pitäisi tulla kuntoon.

Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Syy laitteen harvinaisuuteen Suomessa lienee se, ettei Hydzonea tai mitään muutakaan otsonigeneraattoria ole hyväksytty Suomessa lääkinnälliseksi laitteeks, eikä sitä sellaisena saa myöskään markkinoida. Muissa maissa on omat sääntönsä, mutta Suomessa tilanne on tämä.

Koko maailmassa hevospuolella otsonin käyttö ei ole ainakaan Googlen mukaan yleistä. Löysin nimittäin vain yhden puolalaisen yrityksen, Ozone Horsen, joka on tuonut markkinoille otsonibootsit. Hevoselle puetaan  jalkaan liotusbootsit (soaker bootsit), joihin kaadetaan vettä ja johon otsoni sitten johdetaan laitteesta.

Otsonivesi on tosi turvallista. On siis täysin okei suihkia sitä kaupasta ostettuihin omenoihin ja otsonivesi poistaa niistä jämät torjunta-aineista ja bakteereista. Käytön jälkeen otsonivesi hajoaa itsestään vedeksi ja hapeksi, eli hedelmiä ei tarvitse käsittelyn jälkeen huuhdella hanavedellä ollenkaan. WDS puhdistaa nimensä mukaisesti vettä, eli laitteen kautta kiertävä vesi on aina taatusti puhdasta ja esimerkiksi kolivapaata.

Hydzone -pullo, joka tekee siis kotitalouskäyttöön 1,5 dl vettä kerrallaan. Kuva on otettu tallin pesukarsinassa, mutta pullo on nykyään visusti kotona, koska otan siitä suuvedet hampaidenpesun jälkeen. Pullo latautuu näppärästi USB-C-johdolla, mutta akkukesto on todella hyvä, en ole ladannut pulloa vielä viikon aikana kertaakaan.

Maaseudun Tulevaisuuteen haasteteltu professori Risto Tahvonen kertoo, että oikein käytettynä otsoni korvaa tulevaisuudessa merkittävän osan kemiallisista aineista kasvinsuojelussa, erityisesti sienitautien torjunnassa. Kasvinsuojelussa on tosin hyvin tarkkaa se, milloin otsonivettä käytetään, koska vesi ei tehoa kasvin sisälle jo tunkeutuneeseen mikrobiin. Otsonivedellä voidaan siis tuhota siemenen pinnalla olevat mikrobit, mutta ei siemenen tai kasvin sisällä olevia. Toisessa artikkelissa pystyttiin nurmijärveläisellä tilalla vähentämään herneenversojen hävikkiä 30 prosentista olemattomaan otsoniveden avulla.

Jos palataan eläinpuolelle takaisin, otsonivesi tappaa patogeeneja ja viruksia. Hevosen haavaa voidaan huuhdella otsonivedellä ja kun puhdistusaine on tavallaan ilmaista, voidaan haavan huuhteluun käyttää reilusti vettä. Nykyään jo suositellaan ajamaan karvat pois haavan ympäriltä ja käyttämään paljon juoksevaa vettä, mutta entä jos vesikin jo tuhoaisi bakteereja haavasta? Omassa "työssäni" vuolijana otsonivesi lienee tarpeen sädemädässä, valkoviivantaudissa ja paiseonkaloiden putsauksessa.

Valkoviivantauti on yllättänyt minut tänä vuonna muutaman aasin kohdalla. Kun aiemmin ajattelin sen olevan aika harvinainen tauti, olen tänä vuonna hoitanut sitä pois kolmelta eri aasilta. Kaksi näistä asui tosin samassa laumassa. Jokaisen aasin vuoluväli on ollut normaali 2-3 kuukautta, joten huomasin valkoviivantaudin nopeasti ja pystyin raspaamaan sen pohjaa myöten pois. Mutta jos en olisi pystynyt, olisi omistaja voinut jatkaa hoitoa seisottamalla aasia otsonivesipussi kaviossaan. Pienen aasin kohdalla lienee näppärintä laittaa aasin kavio pieneen minigrip-pussiin ja kaataa vettä mukaan. Näin pieni steppailu ei haittaa ja Hydzonator-pullo riittää tuottamaan riittävästi vettä operaatioon!

Jatkohoito jää kuitenkin omistajan kohdalle, sillä vaikka itse pystyisin ensimmäisen huuhtelun paikan päällä tarjoamaan, ei vesi säily kuin hetken hyvänä ja seuraavalle hoitokerralle vedet on käsiteltävä uudestaan.

Tässä kohtaa pyydänkin Teidän apuanne! Onko Sinulla rivistä tai sädemädästä kärsivä hevonen välillä Korso-Jokela? Haluatko ryhtyä koekaniiniksi jos tulen kerran päivässä hoitamaan hevostasi sen kotitallille otsonivedellä? Tämä ei maksa sinulle mitään, mutta dokumentoin kuvin ja videoin hoitotoimenpiteet ja edistymisen. Olisi hyvä jos tallilla olisi vesipiste ja sähköpiste, jotta WDS:n saa toimintakuntoon. Jos kyseessä on aasi tai pieni poni, voidaan homma hoitaa pullon kanssa. Jos kiinnostuit niin laita sähköpostia rosamiii@gmail.com .

Sitten ne miinukset tänne loppuun. Otsonivesi ei pärjää rasvalle. Tätä ei siis voi sellaisenaan käyttää puhdistukseen, koska tämä ei irrota likaa tai rasvaa ilman kunnon hinkkausta. Tämä vastaa siinä mielessä siis vain vesipesua. Eli joissain tapauksissa hevonen tai aasi pitää ensin pestä ihan tavallisella saippualla, jotta rasvan määrä iholla ja karvassa vähenee ja vesi pääsee vaikuttamaan. Jos iho on jo paljas, niin vesi toimii suoraan.

Lue lisää

Aasiyhdistyksen aasien ja muulien painonhallintahaaste päättyi, kuinka hyvin Muuli pitikään painonsa kuosissa?

Maaliskuun lähtötilannekuva. Kuvan otti @sosa.foto

Suomen Aasiyhdistys järjesti aasien ja muulien painonhallintahaasteen tänä vuonna. Idea oli mielestäni erinomainen, tarkoitus oli saada eläinten omistajat ylipäätään mittailemaan aasejaan. Haasteessa mitattiin eläinten rinnanympärykset kerran kuussa ja haasteen alussa ja lopussa eläimet dokumentoitiin rakennekuvan kera.

Aasien ja muulien painon mittaaminen pelkällä rinnanympäryksellä on aina vähän sinne päin. Luotettavampi tapa on verrata rinnanympärystä säkäkorkeutee. Donkey sanctuary on tehnyt tästä loistavan tulostettavan kaavion, jonka lisäksi tarvitaan mitat ja viivotin. Kaava on myös tässä alla.

Donkey Sanctuaryn kaava on tässä ja tämä toimii normaalipainoisiin ja lihaviin aaseihin, eli kaikkiin Suomessa oleviin aaseihin tätä kaavaa voi varmasti käyttää.

(rinnanympärys cm ^2,575) x  (säkäkorkeus cm ^0,240) / 3968 = aasin paino kg
ESIM (150 ^2,575) x (110 ^0,240) / 3968
=401268,429 x 3,012 / 3968
=1208620,508 / 3968
=304 kg

Muuleille on lisäksi laskettu oma painotaulukko reilun sadan muulin otannalla. Alkuperäisessä taulukossa yksiköt olivat amerikkalaisia, joten tein taulukon tähän alle uusiksi senteillä ja kiloilla

Muuli painaa tämän mukaan n 446 kiloa rinnanympäryksen ollessa noin 177 cm.

Muuli on punnittu klinikalla kerran ja se painoi silloin reilut 400 kiloa. Ja vaikka samaan aikaan mittasin sen rinnanympäryksen mittanauhalla niin tadaa, en muista, eikä missään ole ylhäällä, paljonko se senteissä oli! Mahtavaa!

No mutta reilu 400 kiloa ei heitä paljon. Hevosten painomittanauhalla Muulin paino on siinä 430 kilon kohdalla ja jos muulitaulukko kertoo sen painoksi 446 niin jossain  niillä main sen paino huitelee. Jos ikinä mennään käymään klinikalle, niin siellä tietenkin punnitsen Muulin ja otan samalla kaikki strategiset mitat ylös. Siten sen painon tarkka määrittely helpottuu jatkossakin.

Aasiyhdistyksen painohaasteessa Muuli osallistui painon ylläpitäjiin. Sen ei ole tarve pudottaa tai ottaa kiloja, joten on hyvä pitää se vain sellaisena kuin se on. Rinnanympärys mitattiin joka kuukauden alussa, tosin minulla mittauspäivä saattoi todellisuudessa olla edellisen kuukauden viimeinen tai vasta toinen päivä vähän sen mukaan miten kävin tallilla. Alla ovat Muulin mitat

• 1.3. 176 cm
• 1.4. 176 cm
• 1.5. 175 cm
• 1.6. 175 cm
• 1.7. unohdin mitata
• 1.8. 176 cm
• 1.9. 177 cm
• 1.10. 176 cm

Paino on siis pysynyt tosi tasaisena ja mitat luultavasti heittävät helposti sentillä joka mittauskerralla. Eli vaikka kesällä Muuli oli vain 175 ja nyt viimeisimmissä mittauksissa jopa 177, en pitäisi sitä huolestuttavana vaan pelkkänä mittausheittona. Talvikarvakin tekee Muuliin lisää ympärysmittaa.

Kaivelin vielä mielenkiinnosta hyvin vanhoja muistiinpanoja Muulin mitoista. Kesällä 2017 Muulin rinnanympärys oli ollut 171 cm.

Kevättalvella 2018 sen rinnanympärys oli 175 cm JA muuli oli klinikalla punnittu 420 kg painoiseksi. Tuon perusteella Muulin paino on luultavasti edelleenkin saman verran, eli noin 420 kiloa.

Lopputilanne, kuvan otti Veera Kopakkala, @vk.hevoskuvaus

Lue lisää

Otatin Muulista hiekka- ja kaviokuvat, tuloksena ei hiekkaa ja kaviotkin pientä korjausta vaille priimat!

Vasen etukavio

Suolistossa oleva hiekka on ihan älyttömän yleinen ongelma nykyhevosilla ja syy hiekansyöntiin ja varsinkin hiekan suolistosta poistumattomuuteen on hämärän peitossa. Tai siis hiekan syönnille voi olla useitakin eri syitä ja varmasti jokaisen hevoseläimen suoliston läpi kulkee maa-aineksia, mutta joillain hevosparoilla hiekka jämähtää sitten suolistoon ja aiheuttaa ongelmia.

Yksi oire mahavaivoista voi olla se, että hevonen reagoi satulavyön/juoksutusvyön kiristämiseen ja tällaista oiretta Muulilla on taas tänä keväänä ollut. Ei tämä ihan ensimmäinen kerta ollut, mutta viimeksi ongelma korjaantui kertaheitolla satulavyötä vaihtamalla. Tälläkin kertaa tuunasin Muulin molempien satuloiden satulavöitä muhkeilla lampaankarvoilla, mutta jalka nousi silti.

Erityisesti kiiman aikana pari viikkoa sitten Muulin reaktiot olivat satulointia ja ratsastusta kohtaan suuria. Kuvittelin tietenkin heti että no nyt sillä on hiekkaa, vatsahaava ja SI-nivelvaivaa, mutta sitten huomasin selkeitä kiimamerkkejä Muulin käytöksessä tarhassa (se näyttää kiimansa nykyään todella heikosti jos ollenkaan) ja parin päivän päästä se oli itse rauhallisuus.

Hiekkakuvista oltiin kuitenkin tallilla puhuttu, että olisi mielenkiintoista tsekata tilanne varsinkin kun Muuli ei todellakaan syö psylliumia (ei jauheena eikä siemenenä) eikä chiansiementäkään siinä määrin että saisin sillä mielenrauhan itselleni. Tallikaverin kanssa sitten tilattiin Hyvinkään hevossairaalasta omalle tallille hiekkakuvaus, näin eläimiä ei tarvitse kuljettaa suht pientä operaatiota varten toiselle paikalle ja siirrettävät laitteet ovat kaikinpuolin käteviä.

Oikea takakavio

Rauhoitusaineen lisääminen Muulille oli ihan oma operaationsa, siitä ehkä enemmän joskus toiste. Unten maille se kuitenkin saatiin ja kuvat otettiin, tuloksena se, ettei suolistossa ollut muruakaan hiekkaa ja kaviot olivat priimaa, pientä takakaviiden fiksailua lukuunottamatta.

Olen vuollut Muulin itse, joten tietty minua kiinnosti, että onko homma mennyt putkeen vai ei. Ennen kavioiden kuvaamista raspasin ulko- ja sisäsyrjät samalle korkeudelle, Muuli kasvattelee ulkosyrjää enemmän ja jalat ovat hieman hajavarpaiset (kavioiden vinous johtunee siitä). Kavion kärjet osoittivat ulos jo silloin kun Muulin sain, mutta kaviot ovat korjaantuneet melko hyvin vuosien aikana, mutta pitkä vuoluväli saa kavion kaartumaan ulos ja edestä katsottuna se alkaisi lopulta muistuttaa banaania sisäsyrjän kääntyessä kavion alle samaan aikaan kun ulkosyrjä hakeutuu sivulle.

Tämä näkyi myös yhdestä edestä otetusta kuvasta, joten kiinnitän etusissa entistä tarkemmin huomiota tähän. Ehkä voisin myös vuolla useammin kuin 3x vuodessa, hups!

Etusten kaviokulmat olivat kuitenkin priimaa! Eli kavioluun asento oli tismalleen sama kuin kavion seinämän.

Takasissa kaviot olivat aavistuksen pitkät, jolloin seinämä oli loivemmassa kulmassa kuin kavioluu. Raspasinkin takaset heti kuvauksen jälkeen hieman pystymmiksi ja luulen että kun pian vuolen ne uudestaan, olen saanut ne ideaalitilanteeseen. Muuli on ajoittain tuntunut/näyttänyt vähän oudolta takaa mutta selkeää epäpuhtautta en ole tuntenut selkään kuin muutaman kerran. Valmentajamme on kuitenkin kiinnittänyt siihen huomiota, tosin liike on parantunut ratsastuksen aikana. Hän katsoi kuvat myös ja sanoi että oikean takasen huonompi liike voisi hyvin johtua kaviosta. Mielenkiintoista nähdä, auttaako pieni korjausvuolu tähän!

Vasen takakavio

Muulilta otettiin kengät pois keväällä, kenkien aikana kaviot olivat kasvaneet huimasti, mutta silloinkaan en lyhentänyt raspaamalla kavioita, jotta niissä olisi kulutuspintaa mahdollisimman paljon. Nyt kesäkuun puolivälissä tultiin siihen pisteeseen, että Muuli hakeutui maastossa penkoille ja onnahteli aina välillä mennessään, enemmän takaa kuin edestä. Onnahtelulla tarkoitan siis sitä, että joku kivi tiellä sattui pahasti sen kavioon ja kavio ikäänkuin menee alta. Tiedätte varmasti mitä tarkoitan.

Kyseessä ei ole mikään sen suurempi vika, koska kentällä tai peltotiellä onnahtelua ei tapahdu. Viime kesänä ostin Hyvinkäältä pullon jodispriitä, joka kovettaa anturaa. Tuputtelin sitä kavioiden pohjiin (en säteeseen) aina tallilla käydessäni mutta arkominen maastossa jatkui, joten käytimme myös bootseja. Muuli tosin tuntui välilä bootsienkin kanssa ns huonolta, eli askel ei ollut pitkä eikä reipasta käyntiä meinannut saada millään. Olin samaan aikaan säästellyt sen säteitä, jotta niillä olisi reilusti maakontaktia, mutta sitten yhden tsekkausvuolun aikana huomasin että en ollut suinkaan säästellyt säteitä vaan ne olivat päässeet kasvamaan liikaa ja rispaantuneet! Kun poistin kaiken röpelön säteistä, loppui arkominen kuin seinään.

Kavioista otettiin siis "vain" sivukuvat ja toisesta etusesta otettiin kuva myös suoraan edestä, josta ilmeni että kavion seinämät ovat edelleen eri tasoilla. Eläinlääkärikertomuksesta lainaten "Vej edestä lievää epäsymmetriaa niin että kavion sisäreuna pystympi ja nivelraot hieman kaventuneet ulkoreunaan verrattuna".

Kaikissa kavioissa oli anturaa sopiva määrä, 9-10mm.

Alla on kuva oikeasta takakaviosta sen jälkeen kun vuolin sitä kärjeltä enemmän pois, raspasin myös kärkeä tapojeni vastaisesti poikki.

Takaset alkoivat nopeasti punottaa, joten lopetin raspaamisen tähän ja odotan, että verisuonet vetäytyvät. Takasethan olivat jo melko lyhyet.

Lue lisää

Apua mikä tietoähky, näen tällä hetkellä pelkästään kipeitä ja stressaantuneita eläimiä (tosin enimmäkseen aaseja)!

Olen tässä pitkin kevättä askarrellut aasiverkkokurssia ja nyt, kun vii-mei-nen osa latautuu YouTubeen, on aikaa kirjoittaa Muuliprojektia.

Minun vahvuuteni kurssintekijänä on tietopohja. Minullahan ei ole mitenkään laajaa kokemusta aasien hoitamisesta, käsittelystä tai koulutuksesta, mutta teoriaa niiden käyttäytymisestä sun muusta löytyy kyllä. Kirjahyllyssäni on varmasti Suomen laajin aasikirjakokoelma, kirjat ovat tietenkin englanniksi, koska suomeksi on ilmestynyt vain kaksi kirjaa.

Lähdemateriaalia siis löytyy, mutta on mielenkiintoista, miten aasin kipuilmeistä ja stressieleistä on puhuttu vasta ihan hiljattain! Vuoden 2009 The Complete Book of the Donkey kertoo melko ympäripyöreästi siitä, mistä sairaan aasin tunnistaa. Se puhuu toki asiaa ja kertoo heti alkuun, että aika pienikin muutos käyttäytymisessä voi kertoa terveysongelmista. Terve aasi on hieman varuillaan koko ajan (alert and aware), se on kiinnostunut ympäristöstään ja kääntää korviaan ääntä ja liikettä kohti.

Terve aasi ei makaile kovinkaan pitkiä aikoja makuullaan ja se nousee helposti ylös ja myös asettuu helpon näköisesti ja nopeasti makuulle. Aasi tietenkin kulkee kevyesti ja ontumatta ja varaa painoa kaikille neljälle jalalle.

Kipeän aasin tunnistaa pään sivuilla roikkuvista korvista. Kuvan aasit olivat belgialaisen aasienpelastusjärjestön hoivissa.

Kirja muistuttaa myös, että aasien tarkkailu noin ylipäätään on tärkeää. Jokaisella aasilla kun omat tapansa esimerkiksi kiertää aamulla tarha läpi ja laiduntaa, jos aasit ovat virikelaitumella. Aaseilla on  yleensä paras kaveri tai sitten aasi saattaa olla hieman erakko ja pysytellä omissa oloissaan. Jos aasin käytös muuttuu ja sosiaalinen alkaakin viihtyä yksin vaikkei laumaan ole tullut muutoksia, kertoo se todennäköisesti kivusta.

Helpointa on nähdä aggressiiviset eleet, kuten hännän jatkuva heiluttaminen vaikka ötököitä ei ole mailla eikä halmeilla, aasin itsensä pureminen, laudan pureminen ja ilman imeskely, pään roikottaminen sään alapuolella, pään heilutteleminen ja yleinen masentuneisuus, eli aasi ei enää ole niin kiinnostunut ympäristöstä kuin aikaisemmin.

Nämä ovat siis ensimmäisiä merkkejä aasin kokemasta kivusta tai stressistä. Kun aasi lopettaa syömisen, on pakko toimia heti.

The Clinical companion of the donkey vuodelta 2018 on tarkempi aasien jännittyneisyydestä kertovien eleiden kanssa. Tämä onkin ensimmäinen kirja, jossa kuvapareja näkee, aaseista. Hevosen ilmeistä on luennoitu jo pidempään ja tuoreessa Minna Tallbergin kirjassa Toimiva hevonen on hyviä kuvia sekä hevosen jännittymisestä että kivusta.

Aasin stressin tunnistaa näistä merkeistä

Sieraimet ovat rennolla aasilla löysät ja avoimet, stressaantuneella aasilla ne ovat tiukat ja supussa. Rennolla aasilla suupielet ovat rennot, eikä niiden ympärillä näy ryppyjä, jännittyneellä aasilla huulet ovat tiukasti kiinni ja huulissa ja suupielissä on ryppyjä. Edestä päin katsottuna sieraimet ovat samalla korkeudella ja identtiset, jännittyneellä aasilla tonen sierain on korkeammalla ja sen päällä on ryppyjä Rennolla aasilla silmät ovat avoimet, jännittyneellä ja kipeällä ne ovat puoliksi kiinni. Hevosilta tarkkaillaan muuten nykyään paljon huoliryppyä, aasin silmät ovat hevosiin verrattuna aika surumieliset myös terveillä aaseilla. Viimeisenä kuvaparina on aasin silmät, valkuainen ei näy, ellei aasi ole jännittynyt tai peloissaan.

Olen Muulin epätasolla olevista sieraimista kirjoittanut blogiini 2018. Muuli siis usein treenin jälkeen loppukäynneissä näkyi nostavan toista sieraintaan ylemmäs. En tätä reaktiota pitkään aikaan huomannut, mutta viime viikolla satulansovitustilanteessa Muuli nosti taas toista sieraintaan, kun sovittaja lähestyi. Muuli kyllä samalla esitteli myös silmänvalkuaisensa ja astui pois päin sen verran, mitä puomilla pystyi.

Sieraimen nostaminen liittyy siis epäilemättä jännittävään tilanteeseen, joten ehkä aikaisemmin loppukäynneissä se on tosiaan ollut jännittynyt. Muulin jännittymiseksi tosin riittää se, että kaukana pellon takana olevalla hiekkatiellä kulkee joku fillarilla.

Samassa kirjassa kuvaullaan hyvin myös aasin "pakene tai taistele" reaktiota, ja mitä näissä tapahtuu. Esimerkkitoiminnat pätevät tilanteessa, jossa aasi pelkää käsittelijäänsä, joka on tulossa hakemaan tätä tarhasta. Ensimmäisissä esimerkeissä aasin "pakene" reaktio on päällä, kuten huomaatte, eleet ovat hyvin hienovaraisia.

• Aasi kääntää päänsä pois ihmisestä
• Aasi astelee sivuttain ja yrittää välttää kiinni joutumisen
• Aasi jähmettyy pelottavassa tilanteessa

No entä jos aasi on päätellyt, että taistelu on nyt ainoa ratkaisu, kun kiinniottaja lähestyy?

• Aasi kuopii ja nostelee jalkojaan
• Aasi heiluttelee päätään
• Aasi puree
• Aasi nojaa tai työntää ihmistä
• Aasi potkii

Jos aasi siis esittää yllä olevia liikkeitä ihmisen läheisyydessä, on kyse pelosta ja siitä, että aasi on mielessään jo pakenemassa tai taistelemassa. Miksi aasi sitten pelkää? Onko se siedätetty käsittelyyn huonosti? Onko sillä huonoja kokemuksia menneisyydessään? Onko se oppinut, että ihmisen läheisyydessä tapahtuu yleensä epämiellyttäviä asioita?

Näitä pitää omistajan miettiä ja parhaiten mietinnöissään onnistuu, kun ymmärtää, mistä aasi on kotoisin, miten se käyttäytyy luonnossa ja mitä tarpeita sillä on. Moni noista listojen asioista on sellaisia, joita aaseilla tapaa aika usein ja joita oma Muulinikin toteuttaa. Minä osaan jo lukea sitä sen verran, että ymmärrän pään heiluttamisen maastossa tarkoittavan jännittymistä, mutta mietin joka päivä Muulia tarhasta hakiessani, että meneekö se jonkinlaiseen opitun avuttomuuden aloittelijatilaan. Se nimittäin kyllä aina katselee minua tarhasta korvat pystyssä ja lähtee tulemaan luokse, mutta pysähtyy yleensä parin metrin päähän ja kävelen sen luokse. Se puhisee aina kerran sieraimet suurina, kun laitan sille riimua tai kiinnitän riimunnarua (Muuli laiduntelee pikkulaidunalueellaan turvallisuussyistä nyt kesäaikaan riimu päässä).

Välillä se pyrähtää karkuun, kun lähestyn sitä, mutta se vain pyörähtää ympäri ja jää seisomaan ja voin mennä ottamaan sen kiinni. Eikö se juuri sinä kerro kaikilla eleillään, että se pelkää minua? Silti otan sen joka kerta kiinni, varustan ja ratsastan.

Katsoin tähän liittyen juuri Donkey Sanctuaryn kouluttajan Ben Hartin webinaarin nauhoitetta. Se upposi tässä pelkoasiassa kuin veitsi voihin. Webinaari oli oikein oivallinen startti operantin kouluttamisen nelikentän ymmärtämiseen, mutta se sisälsi myös tietoa aasien luonnollisesta käyttäytymisestä. Erityisesti pelosta Hart oli rakentanut hyvän kaavion, jonka paintissa rekonstruoin Muuliprojektia varten.

Ylläoleva kuva kertoo siis siitä, että vaikka aasi ei näytä jännittyneeltä, se näyttää hevosihmisen mielestä vasta huolestuneelta, se onkin todellisuudessa aivan paniikissa ja valmis toimimaan, eli pakenemaan tai taistelemaan.

Hevosia on tässä mielessä paljon helpompi lukea. Hevonen on pää pystyssä ja sieraimet suurina ja saattaa pyörähtää nopeasti pois. Samaan aikaan aasi vain seisoo paikoillaan eikä suostu liikkumaan eteen ja saa otsaansa leiman itsepäinen. Aasi ei siis ulkoisesti näytä kovinkaan pelokkaalta, vaan itseasiassa aika rauhalliselta.

Hart sanoi muuleista, että ne saavat sekoituksen sekä hevosilta että aaseilta. Muuli voi pitkäänkin näyttää jännittävissä tilanteessa aasimaisen rauhalliselta, vaikka sekin olisi erittäin jännittynyt, mutta kun jännitys menee tietyn rajan yli, poistuu muuli hevosmaisesti paikalta pois. Tämä on minulle ihan tuttua, siis se, että olen treenannut Muulin kanssa jotain ja se on rauhallinen ja vaikuttaa rennolta, mutta sitten yhtäkkiä, BUM, se meni jo.

Jos olisin osannut lukea sitä tarkemmin, tai siis nähnyt niitä aasimaisen hienovaraisia eleitä, olisin ymmärtänyt, että olen toiminut sen kanssa liian lähellä pelkotilaa. Koulutustilanteissa pitää varmasti aina mennä hieman mukavuusalueen yli, mutta luultavasti jokaisella muulilla on omanlaisensa rauhoittavien signaaleiden portaikko.

Eli on tässä itsellekin pureskeltavaa. Ei pitäisi odottaa sitä, että Muuli ottaa lähdöt, vaan pitäisi ymmärtää lopettaa paine reilusti ennen sitä. Tilanteet vain todella tuntuvat selkään siltä, että tässä sitä vaan pitkin ohjin mennänä ja sitten bum, se meni jo. Maastossa tämä on ihan ymmärrettävää, viimeksi maastoreissulla ravasin toista ratsukkoa kiinni pitkin ohjin, kun tuuli heilautti viereisellä pihamaalla lautakasan peittona ollutta pressua. Kumpikin hevonen otti sivuhypyn, mutta kumpikin tokeni tilanteesta heti. Ja tietenkin varmuuden vuoksi tuuli heilautti vielä toisenkin puolen pressua ja otettiin samanlainen sivuhyppy. No, tuota ei voinut ennakoida, mutta kentällä ratsastaessa esimerkiksi pelkopäätyyn ei nyt vaan kannata suinpäin astella ja ottaa kyytejä, vaan venyttää Muulin mukavuuskeskiympyrää joka kierroksella pari senttiä ja palata keskemmälle, jos tilanne sitä vaatii.

Entäs kipu?

Kipeä aasi seisoo päälaki sään alapuolella, häntä koholla, selkä jäykkänä ja siirtää painoa taakse. Kipeällä aasilla korvat voivat roikkua sivuilla ihan löysinä.

Terve aasi seisoo paino kaikilla jaloilla ja pää sään yläpuolella. Aasi myös kuuntelee mitä sen ympärillä tapahtuu.

Toinen kuva terveestä aasista, joka kuuntelee, mitä sen takana tapahtuu.

Stressi on nyt käsitelty jollain tasolla, mutta minulla on hyviä uutisia myös aasien kipuilmeiden puolesta! Viimein tämän vuoden helmikuussa on valmistunut kaksi taulukkoa, joiden avulla aasin kipua voi arvioida. EQUUS-DONKEY-COMPASS ja EQUUS-DONKEY-FAP antavat selkeät kuvaukset aasin käyttäytymisestä ja eri käyttäytyminen antaa eri pisteitä. Jos aasi esimerkiksi seisoo päälaki sään yläpäuolella, saa se 0 pistettä, koska silloin asento ei ole kipeän aasin asento. Jos aasi taas seisoo pää sään korkeudella tai sen alapuolella, se saa pisteitä 2-3.

Käänsin kiputaulukot suomeksi Suomen Aasiyhdistyksen kotisivuille, mutta kerron tässä vielä omasta mielestäni ne eleet, jotka sekoitetaan aasien yleiseen olemukseen. Itse en tee tässä poikkeusta, olen itsekin ajatellut että osa kipueleistä nyt vain kuuluu aasin luonteeseen.

Aasin ei pitäisi makailla pitkiä aikoja kerrallaan, mutta jos aasia havainnoi 5 minuutin ajan, sen ei pitäisi makailla tästä kuin enintään 2,5 minuuttia. Aasin pitäisi liikkua mielellään ja tietenkin ontumatta, mutta olen kyllä nähnyt aaseja, jotka liikkuvat tönkösti ja hieman vastahakoisen näköisesti, mutta en ole aikaisemmin osannut päätellä sen liittyvän kipuun.

Varsat makailevat enemmän kuin aikuiset aasit

Aasin korvien tulisi olla eteenpäin yli 75% ajasta, jos se seisoo korvat taaksepäin ja pää alhaalla, on se melko varmasti kipeä. Aasin pitäisi reagoida liikkeeseen ja uusiin ihmisiin jollain tavalla ja nopeasti, eli ainakin korva kääntyy nopeasti ihmistä kohti. Aasin ei pitäisi terveenä ollessaan heiluttaa häntäänsä kuin ötököitä huiskiessa, mutta kyllä aasien hänntä viuhuvat aika kovasti esimerkiksi ruokintatilanteessa ja sen liitän itse hetkelliseen stressiin.

Taulukossa on mukana myös aasin ruumiinlämpö, hengitystiheys ja pulssi, joten jos oma aasi vaikuttaa normaalia apeammalta, kannattaisi nämä arvot siltä mitata.

Lueskelin hiljattain erään toisen tutkimuksen tiivistelmää (kokotekstiä ei ollut saatavillani), jonka mukaan hevoset piilottivat kipueleistään 74% silloin, kun ihminen oli läsnä tarkkailemassa hevosta. Kun hevosia tsekkailtiin kameroista tunnin kuluttua, näyttivät ne kipueleitä ns odotusten mukaan. Eli jos epäilee aasinsa olevan kipeä, olisi kaikista järkevintä jättää kamera nauhoittamaan sen toimia ja poistua itse takavasemmalle.

Aasi piilottaa kipuaan, koska se on saaliseläin ja olisi kohtalokasta näyttää saalistajille heikkoutta. Aasihan muuten on luonnostaan hevosta hanakampi puolustautumaan, eli kun puhutaan hevosen ja aasin taistele ja pakene -reaktiosta, ottaa aasi herkemmin taistelun käyttöön. Se johtuu siitä, että aasi on luonnossa tottunut olemaan sekä laumaeläin että toimimaan kahdestaan varsansa kanssa. Aasitamman on ollut pakko suojella varsaansa pedoilta, jos ympäristö ei mahdollista karkuun juoksemista tai varsa ei ehkä pysyisi messissä.

Se heittäkööt ensimmäisen kiven...

En usko, että olen ainut, joka on pitkään skipannut stressi-ilmeet ja hoitanut tilanteet. Muulilla oli jossain kohtaa kausi, että se kieltäytyi tulemasta talliin sisään. Sitä tapahtui vain aamupäivisin, eli iltapäivällä jos menin töiden jälkeen tallille, ei meillä ollut ongelmia. Tietenkin mietin, että onko talli niin pimeä, ettei Muuli uskalla sinne tulla (toisesta ovesta se tuli sujuvasti, mutta ei ns pääovesta), onko sillä aamupäivällä maha kipeä esimerkiksi vatsahaavan takia, onko sillä kipuja kun sillä ratsastaa ja se kieltäytyy tulemasta sisälle sen takia vai mitä aktuaalista fukkia?

Koska en osannut tilannetta ratkaista, toin Muulin sisälle. Pyöritin sitä pihalla narun kanssa, väistätin sitä, peruutin sitä, ja aina se pääsi karkuun, monta kertaa. Yhden kerran luovutin ja varustin sen ulkona puomilla. Sitten ilman mitään muutoksia sen elämässä, se alkoi tulla talliin ja on tullut taas siitä lähtien. Ymmärrän, että eläin pelkää ja pelko on aina aitoa, mutta ratkaisin tilanteen nyt vain niin että sisään tullaan ja sillä selvä.

Toinen elävän elämän esimerkki on Muulin vienti aamulla tarhaan, siis tallinomistajan toimesta. Sillä on ollut kausia, kun se portilta lähtee haneen naruineen päivineen eikä to-del-la-kaan anna kiinni. Kun tulen töiden jälkeen tallille, on minua vastassa narua perässään raahaava Muuli. Muuli hommiin ja naru pesulle. Sittemmin tilanne ratkaistiin niin, että naru vain laitettiin riimun läpi kaksinkerroin, eli jos lähti portilla, lähti vain riimunsa kanssa. Tämäkin tapa jäi sittemmin pois.

Tänä keväänä mietin kyllä kovasti, mistä tällainen voi johtua enkä keksinyt muuta kuin kivun. Vatsahaava oli tietenkin ensimmäisenä mielessä, johon Antepsin (ei vaikutusta) ja sen jälkeen Chia de Gracian maharehu ja tammarehu (en osaa sanoa onko vaikutusta). Ja sitten se tajuttiin, Muulilla oli PMS-oireita, eli kiputila ennen kiimaa. Sen kiimaeleet ovat olleet hyvin huomaamattomia tai täysin olemattomia jo parin vuoden ajan. Nyt viimeisin kiima viikko sitten näkyi vain siinä, että se hakeutui aavistuksen verran lähemmäs tarhakaveriaan, kuin aikaisemmin ja kun palautin sen tarhaan, se nosti häntänsä ja vilauttteli ihanalle ystävälleen peräpäätään. Se ei pissannut, se ei jäänyt seisomaan sahapukkimaiseen asentoon aasitammojen tapaan, vaan se vain nosti häntäänsä, vilautti ja meni muualle.

Eli eivät nämä jutut olleet mitään "muulijuttuja" vaan todennäköisesti kivusta johtuvia reaktioita.

Tässä toukokuun postauksessa kävin "hauskoja" muulivideoita läpi niin, että kerroin, mitä videoilla omasta mielestäni tapahtui. Useimmiten syynä pikku lähtöihin oli juurikin pelko ja jännitys.

Haastankin nyt itseni ja teidät kaikki muutkin

Kun hevonen seuraavan kerran perselee, sikailee ja testaa, niin voisiko se kuitenkin olla jännittynyt tai jopa kipeä? Voisiko olla, että se on aika hienovaraisilla eleillä kertonyt jo vähän aikaa että jänskättää ja sitä on silti ratsastettu sinne pelkokulmaan jossa sitten menee kuppi nurin? Menikö se maastossa jo laukassa vähän sivuluisua sen kiven kohdalta, mutta kun sille annettiin raippaa, oli se viimeinen niitti ja kuskasi himaan?

Me ihmiset haluamme saada maailmaan järjestystä ja keksiä selityksiä tapahtumille. Jos meillä ei ole tietoa siitä, miksi näin tapahtui, keksimme ihmeellisiä satuja ja inhimillistämme eläimiä jotta mielemme olisi rauhallinen. Mitä enemmän luin tässä näitä tutkimuksia aasien ja hevostenkin kivusta, sitä surullisemmaksi tulin. Olen minäkin antanut aika överiä pohjetta ja raippaa tilanteissa, joista olisi vain pitänyt poistua vähin äänin. Mutta meissä kaikissa hevosharrastajissa on varmasti tosi sitkeässä se että "ei saa antaa periksi". Mutta onko se periksi antamista, jos hevonen aidosti pelkää ja omistaja vie sen turvaan pelottavasta paikasta?

Ei kuitenkaan kannata vetää hommaa överiksi, kuten minulle on käymässä. Tuomitsen nimittäin jokaisen haukottelevan hevosen kipeäksi, vaikka aaseja kyttäänkin erityisen tarkasti. Olen varmaan kohta se tätimuuliratsastaja, joka tarkastaa tallin ovelta, mihin suuntaan Muulin korvat ovat ja lähden takaisin kotiin, jos sen sieraimet laajentuvat minut nähdessään.

Katja Kavioliitosta kirjoitti muuten samasta aiheesta blogiinsa ihan vähän aikaa sitten, kannattaa lukea!

Mikä mahtavinta, aasiverkkokurssin viimeinen osa on kuin onkin latautunut tämän postauksen kirjoittamisen aikana YouTubeen! Aikaa meni reilut pari tuntia. Kohta saan verkkokurssin myyntiin!

Lue lisää