tiistai 2. kesäkuuta 2020

Apua mikä tietoähky, näen tällä hetkellä pelkästään kipeitä ja stressaantuneita eläimiä (tosin enimmäkseen aaseja)!

Olen tässä pitkin kevättä askarrellut aasiverkkokurssia ja nyt, kun vii-mei-nen osa latautuu YouTubeen, on aikaa kirjoittaa Muuliprojektia.

Minun vahvuuteni kurssintekijänä on tietopohja. Minullahan ei ole mitenkään laajaa kokemusta aasien hoitamisesta, käsittelystä tai koulutuksesta, mutta teoriaa niiden käyttäytymisestä sun muusta löytyy kyllä. Kirjahyllyssäni on varmasti Suomen laajin aasikirjakokoelma, kirjat ovat tietenkin englanniksi, koska suomeksi on ilmestynyt vain kaksi kirjaa.

Lähdemateriaalia siis löytyy, mutta on mielenkiintoista, miten aasin kipuilmeistä ja stressieleistä on puhuttu vasta ihan hiljattain! Vuoden 2009 The Complete Book of the Donkey kertoo melko ympäripyöreästi siitä, mistä sairaan aasin tunnistaa. Se puhuu toki asiaa ja kertoo heti alkuun, että aika pienikin muutos käyttäytymisessä voi kertoa terveysongelmista. Terve aasi on hieman varuillaan koko ajan (alert and aware), se on kiinnostunut ympäristöstään ja kääntää korviaan ääntä ja liikettä kohti.

Terve aasi ei makaile kovinkaan pitkiä aikoja makuullaan ja se nousee helposti ylös ja myös asettuu helpon näköisesti ja nopeasti makuulle. Aasi tietenkin kulkee kevyesti ja ontumatta ja varaa painoa kaikille neljälle jalalle.
Kipeän aasin tunnistaa pään sivuilla roikkuvista korvista. Kuvan aasit olivat belgialaisen aasienpelastusjärjestön hoivissa.

Kirja muistuttaa myös, että aasien tarkkailu noin ylipäätään on tärkeää. Jokaisella aasilla kun omat tapansa esimerkiksi kiertää aamulla tarha läpi ja laiduntaa, jos aasit ovat virikelaitumella. Aaseilla on  yleensä paras kaveri tai sitten aasi saattaa olla hieman erakko ja pysytellä omissa oloissaan. Jos aasin käytös muuttuu ja sosiaalinen alkaakin viihtyä yksin vaikkei laumaan ole tullut muutoksia, kertoo se todennäköisesti kivusta.

Helpointa on nähdä aggressiiviset eleet, kuten hännän jatkuva heiluttaminen vaikka ötököitä ei ole mailla eikä halmeilla, aasin itsensä pureminen, laudan pureminen ja ilman imeskely, pään roikottaminen sään alapuolella, pään heilutteleminen ja yleinen masentuneisuus, eli aasi ei enää ole niin kiinnostunut ympäristöstä kuin aikaisemmin.

Nämä ovat siis ensimmäisiä merkkejä aasin kokemasta kivusta tai stressistä. Kun aasi lopettaa syömisen, on pakko toimia heti.

The Clinical companion of the donkey vuodelta 2018 on tarkempi aasien jännittyneisyydestä kertovien eleiden kanssa. Tämä onkin ensimmäinen kirja, jossa kuvapareja näkee, aaseista. Hevosen ilmeistä on luennoitu jo pidempään ja tuoreessa Minna Tallbergin kirjassa Toimiva hevonen on hyviä kuvia sekä hevosen jännittymisestä että kivusta.


Aasin stressin tunnistaa näistä merkeistä

Sieraimet ovat rennolla aasilla löysät ja avoimet, stressaantuneella aasilla ne ovat tiukat ja supussa. Rennolla aasilla suupielet ovat rennot, eikä niiden ympärillä näy ryppyjä, jännittyneellä aasilla huulet ovat tiukasti kiinni ja huulissa ja suupielissä on ryppyjä. Edestä päin katsottuna sieraimet ovat samalla korkeudella ja identtiset, jännittyneellä aasilla tonen sierain on korkeammalla ja sen päällä on ryppyjä Rennolla aasilla silmät ovat avoimet, jännittyneellä ja kipeällä ne ovat puoliksi kiinni. Hevosilta tarkkaillaan muuten nykyään paljon huoliryppyä, aasin silmät ovat hevosiin verrattuna aika surumieliset myös terveillä aaseilla. Viimeisenä kuvaparina on aasin silmät, valkuainen ei näy, ellei aasi ole jännittynyt tai peloissaan.

Olen Muulin epätasolla olevista sieraimista kirjoittanut blogiini 2018. Muuli siis usein treenin jälkeen loppukäynneissä näkyi nostavan toista sieraintaan ylemmäs. En tätä reaktiota pitkään aikaan huomannut, mutta viime viikolla satulansovitustilanteessa Muuli nosti taas toista sieraintaan, kun sovittaja lähestyi. Muuli kyllä samalla esitteli myös silmänvalkuaisensa ja astui pois päin sen verran, mitä puomilla pystyi.

Sieraimen nostaminen liittyy siis epäilemättä jännittävään tilanteeseen, joten ehkä aikaisemmin loppukäynneissä se on tosiaan ollut jännittynyt. Muulin jännittymiseksi tosin riittää se, että kaukana pellon takana olevalla hiekkatiellä kulkee joku fillarilla.
Samassa kirjassa kuvaullaan hyvin myös aasin "pakene tai taistele" reaktiota, ja mitä näissä tapahtuu. Esimerkkitoiminnat pätevät tilanteessa, jossa aasi pelkää käsittelijäänsä, joka on tulossa hakemaan tätä tarhasta. Ensimmäisissä esimerkeissä aasin "pakene" reaktio on päällä, kuten huomaatte, eleet ovat hyvin hienovaraisia.
  • Aasi kääntää päänsä pois ihmisestä
  • Aasi astelee sivuttain ja yrittää välttää kiinni joutumisen
  • Aasi jähmettyy pelottavassa tilanteessa
No entä jos aasi on päätellyt, että taistelu on nyt ainoa ratkaisu, kun kiinniottaja lähestyy?
  • Aasi kuopii ja nostelee jalkojaan
  • Aasi heiluttelee päätään
  • Aasi puree
  • Aasi nojaa tai työntää ihmistä
  • Aasi potkii
Jos aasi siis esittää yllä olevia liikkeitä ihmisen läheisyydessä, on kyse pelosta ja siitä, että aasi on mielessään jo pakenemassa tai taistelemassa. Miksi aasi sitten pelkää? Onko se siedätetty käsittelyyn huonosti? Onko sillä huonoja kokemuksia menneisyydessään? Onko se oppinut, että ihmisen läheisyydessä tapahtuu yleensä epämiellyttäviä asioita?

Näitä pitää omistajan miettiä ja parhaiten mietinnöissään onnistuu, kun ymmärtää, mistä aasi on kotoisin, miten se käyttäytyy luonnossa ja mitä tarpeita sillä on. Moni noista listojen asioista on sellaisia, joita aaseilla tapaa aika usein ja joita oma Muulinikin toteuttaa. Minä osaan jo lukea sitä sen verran, että ymmärrän pään heiluttamisen maastossa tarkoittavan jännittymistä, mutta mietin joka päivä Muulia tarhasta hakiessani, että meneekö se jonkinlaiseen opitun avuttomuuden aloittelijatilaan. Se nimittäin kyllä aina katselee minua tarhasta korvat pystyssä ja lähtee tulemaan luokse, mutta pysähtyy yleensä parin metrin päähän ja kävelen sen luokse. Se puhisee aina kerran sieraimet suurina, kun laitan sille riimua tai kiinnitän riimunnarua (Muuli laiduntelee pikkulaidunalueellaan turvallisuussyistä nyt kesäaikaan riimu päässä).

Välillä se pyrähtää karkuun, kun lähestyn sitä, mutta se vain pyörähtää ympäri ja jää seisomaan ja voin mennä ottamaan sen kiinni. Eikö se juuri sinä kerro kaikilla eleillään, että se pelkää minua? Silti otan sen joka kerta kiinni, varustan ja ratsastan.

Katsoin tähän liittyen juuri Donkey Sanctuaryn kouluttajan Ben Hartin webinaarin nauhoitetta. Se upposi tässä pelkoasiassa kuin veitsi voihin. Webinaari oli oikein oivallinen startti operantin kouluttamisen nelikentän ymmärtämiseen, mutta se sisälsi myös tietoa aasien luonnollisesta käyttäytymisestä. Erityisesti pelosta Hart oli rakentanut hyvän kaavion, jonka paintissa rekonstruoin Muuliprojektia varten.
Ylläoleva kuva kertoo siis siitä, että vaikka aasi ei näytä jännittyneeltä, se näyttää hevosihmisen mielestä vasta huolestuneelta, se onkin todellisuudessa aivan paniikissa ja valmis toimimaan, eli pakenemaan tai taistelemaan.

Hevosia on tässä mielessä paljon helpompi lukea. Hevonen on pää pystyssä ja sieraimet suurina ja saattaa pyörähtää nopeasti pois. Samaan aikaan aasi vain seisoo paikoillaan eikä suostu liikkumaan eteen ja saa otsaansa leiman itsepäinen. Aasi ei siis ulkoisesti näytä kovinkaan pelokkaalta, vaan itseasiassa aika rauhalliselta.

Hart sanoi muuleista, että ne saavat sekoituksen sekä hevosilta että aaseilta. Muuli voi pitkäänkin näyttää jännittävissä tilanteessa aasimaisen rauhalliselta, vaikka sekin olisi erittäin jännittynyt, mutta kun jännitys menee tietyn rajan yli, poistuu muuli hevosmaisesti paikalta pois. Tämä on minulle ihan tuttua, siis se, että olen treenannut Muulin kanssa jotain ja se on rauhallinen ja vaikuttaa rennolta, mutta sitten yhtäkkiä, BUM, se meni jo.

Jos olisin osannut lukea sitä tarkemmin, tai siis nähnyt niitä aasimaisen hienovaraisia eleitä, olisin ymmärtänyt, että olen toiminut sen kanssa liian lähellä pelkotilaa. Koulutustilanteissa pitää varmasti aina mennä hieman mukavuusalueen yli, mutta luultavasti jokaisella muulilla on omanlaisensa rauhoittavien signaaleiden portaikko.

Eli on tässä itsellekin pureskeltavaa. Ei pitäisi odottaa sitä, että Muuli ottaa lähdöt, vaan pitäisi ymmärtää lopettaa paine reilusti ennen sitä. Tilanteet vain todella tuntuvat selkään siltä, että tässä sitä vaan pitkin ohjin mennänä ja sitten bum, se meni jo. Maastossa tämä on ihan ymmärrettävää, viimeksi maastoreissulla ravasin toista ratsukkoa kiinni pitkin ohjin, kun tuuli heilautti viereisellä pihamaalla lautakasan peittona ollutta pressua. Kumpikin hevonen otti sivuhypyn, mutta kumpikin tokeni tilanteesta heti. Ja tietenkin varmuuden vuoksi tuuli heilautti vielä toisenkin puolen pressua ja otettiin samanlainen sivuhyppy. No, tuota ei voinut ennakoida, mutta kentällä ratsastaessa esimerkiksi pelkopäätyyn ei nyt vaan kannata suinpäin astella ja ottaa kyytejä, vaan venyttää Muulin mukavuuskeskiympyrää joka kierroksella pari senttiä ja palata keskemmälle, jos tilanne sitä vaatii.

Entäs kipu?

Kipeä aasi seisoo päälaki sään alapuolella, häntä koholla, selkä jäykkänä ja siirtää painoa taakse. Kipeällä aasilla korvat voivat roikkua sivuilla ihan löysinä.

Terve aasi seisoo paino kaikilla jaloilla ja pää sään yläpuolella. Aasi myös kuuntelee mitä sen ympärillä tapahtuu.
Toinen kuva terveestä aasista, joka kuuntelee, mitä sen takana tapahtuu.

Stressi on nyt käsitelty jollain tasolla, mutta minulla on hyviä uutisia myös aasien kipuilmeiden puolesta! Viimein tämän vuoden helmikuussa on valmistunut kaksi taulukkoa, joiden avulla aasin kipua voi arvioida. EQUUS-DONKEY-COMPASS ja EQUUS-DONKEY-FAP antavat selkeät kuvaukset aasin käyttäytymisestä ja eri käyttäytyminen antaa eri pisteitä. Jos aasi esimerkiksi seisoo päälaki sään yläpäuolella, saa se 0 pistettä, koska silloin asento ei ole kipeän aasin asento. Jos aasi taas seisoo pää sään korkeudella tai sen alapuolella, se saa pisteitä 2-3.

Käänsin kiputaulukot suomeksi Suomen Aasiyhdistyksen kotisivuille, mutta kerron tässä vielä omasta mielestäni ne eleet, jotka sekoitetaan aasien yleiseen olemukseen. Itse en tee tässä poikkeusta, olen itsekin ajatellut että osa kipueleistä nyt vain kuuluu aasin luonteeseen.

Aasin ei pitäisi makailla pitkiä aikoja kerrallaan, mutta jos aasia havainnoi 5 minuutin ajan, sen ei pitäisi makailla tästä kuin enintään 2,5 minuuttia. Aasin pitäisi liikkua mielellään ja tietenkin ontumatta, mutta olen kyllä nähnyt aaseja, jotka liikkuvat tönkösti ja hieman vastahakoisen näköisesti, mutta en ole aikaisemmin osannut päätellä sen liittyvän kipuun.
Varsat makailevat enemmän kuin aikuiset aasit

Aasin korvien tulisi olla eteenpäin yli 75% ajasta, jos se seisoo korvat taaksepäin ja pää alhaalla, on se melko varmasti kipeä. Aasin pitäisi reagoida liikkeeseen ja uusiin ihmisiin jollain tavalla ja nopeasti, eli ainakin korva kääntyy nopeasti ihmistä kohti. Aasin ei pitäisi terveenä ollessaan heiluttaa häntäänsä kuin ötököitä huiskiessa, mutta kyllä aasien hänntä viuhuvat aika kovasti esimerkiksi ruokintatilanteessa ja sen liitän itse hetkelliseen stressiin.

Taulukossa on mukana myös aasin ruumiinlämpö, hengitystiheys ja pulssi, joten jos oma aasi vaikuttaa normaalia apeammalta, kannattaisi nämä arvot siltä mitata.

Lueskelin hiljattain erään toisen tutkimuksen tiivistelmää (kokotekstiä ei ollut saatavillani), jonka mukaan hevoset piilottivat kipueleistään 74% silloin, kun ihminen oli läsnä tarkkailemassa hevosta. Kun hevosia tsekkailtiin kameroista tunnin kuluttua, näyttivät ne kipueleitä ns odotusten mukaan. Eli jos epäilee aasinsa olevan kipeä, olisi kaikista järkevintä jättää kamera nauhoittamaan sen toimia ja poistua itse takavasemmalle.

Aasi piilottaa kipuaan, koska se on saaliseläin ja olisi kohtalokasta näyttää saalistajille heikkoutta. Aasihan muuten on luonnostaan hevosta hanakampi puolustautumaan, eli kun puhutaan hevosen ja aasin taistele ja pakene -reaktiosta, ottaa aasi herkemmin taistelun käyttöön. Se johtuu siitä, että aasi on luonnossa tottunut olemaan sekä laumaeläin että toimimaan kahdestaan varsansa kanssa. Aasitamman on ollut pakko suojella varsaansa pedoilta, jos ympäristö ei mahdollista karkuun juoksemista tai varsa ei ehkä pysyisi messissä.

Se heittäkööt ensimmäisen kiven...


En usko, että olen ainut, joka on pitkään skipannut stressi-ilmeet ja hoitanut tilanteet. Muulilla oli jossain kohtaa kausi, että se kieltäytyi tulemasta talliin sisään. Sitä tapahtui vain aamupäivisin, eli iltapäivällä jos menin töiden jälkeen tallille, ei meillä ollut ongelmia. Tietenkin mietin, että onko talli niin pimeä, ettei Muuli uskalla sinne tulla (toisesta ovesta se tuli sujuvasti, mutta ei ns pääovesta), onko sillä aamupäivällä maha kipeä esimerkiksi vatsahaavan takia, onko sillä kipuja kun sillä ratsastaa ja se kieltäytyy tulemasta sisälle sen takia vai mitä aktuaalista fukkia?

Koska en osannut tilannetta ratkaista, toin Muulin sisälle. Pyöritin sitä pihalla narun kanssa, väistätin sitä, peruutin sitä, ja aina se pääsi karkuun, monta kertaa. Yhden kerran luovutin ja varustin sen ulkona puomilla. Sitten ilman mitään muutoksia sen elämässä, se alkoi tulla talliin ja on tullut taas siitä lähtien. Ymmärrän, että eläin pelkää ja pelko on aina aitoa, mutta ratkaisin tilanteen nyt vain niin että sisään tullaan ja sillä selvä.

Toinen elävän elämän esimerkki on Muulin vienti aamulla tarhaan, siis tallinomistajan toimesta. Sillä on ollut kausia, kun se portilta lähtee haneen naruineen päivineen eikä to-del-la-kaan anna kiinni. Kun tulen töiden jälkeen tallille, on minua vastassa narua perässään raahaava Muuli. Muuli hommiin ja naru pesulle. Sittemmin tilanne ratkaistiin niin, että naru vain laitettiin riimun läpi kaksinkerroin, eli jos lähti portilla, lähti vain riimunsa kanssa. Tämäkin tapa jäi sittemmin pois.

Tänä keväänä mietin kyllä kovasti, mistä tällainen voi johtua enkä keksinyt muuta kuin kivun. Vatsahaava oli tietenkin ensimmäisenä mielessä, johon Antepsin (ei vaikutusta) ja sen jälkeen Chia de Gracian maharehu ja tammarehu (en osaa sanoa onko vaikutusta). Ja sitten se tajuttiin, Muulilla oli PMS-oireita, eli kiputila ennen kiimaa. Sen kiimaeleet ovat olleet hyvin huomaamattomia tai täysin olemattomia jo parin vuoden ajan. Nyt viimeisin kiima viikko sitten näkyi vain siinä, että se hakeutui aavistuksen verran lähemmäs tarhakaveriaan, kuin aikaisemmin ja kun palautin sen tarhaan, se nosti häntänsä ja vilauttteli ihanalle ystävälleen peräpäätään. Se ei pissannut, se ei jäänyt seisomaan sahapukkimaiseen asentoon aasitammojen tapaan, vaan se vain nosti häntäänsä, vilautti ja meni muualle.

Eli eivät nämä jutut olleet mitään "muulijuttuja" vaan todennäköisesti kivusta johtuvia reaktioita.

Tässä toukokuun postauksessa kävin "hauskoja" muulivideoita läpi niin, että kerroin, mitä videoilla omasta mielestäni tapahtui. Useimmiten syynä pikku lähtöihin oli juurikin pelko ja jännitys.

Haastankin nyt itseni ja teidät kaikki muutkin


Kun hevonen seuraavan kerran perselee, sikailee ja testaa, niin voisiko se kuitenkin olla jännittynyt tai jopa kipeä? Voisiko olla, että se on aika hienovaraisilla eleillä kertonyt jo vähän aikaa että jänskättää ja sitä on silti ratsastettu sinne pelkokulmaan jossa sitten menee kuppi nurin? Menikö se maastossa jo laukassa vähän sivuluisua sen kiven kohdalta, mutta kun sille annettiin raippaa, oli se viimeinen niitti ja kuskasi himaan?

Me ihmiset haluamme saada maailmaan järjestystä ja keksiä selityksiä tapahtumille. Jos meillä ei ole tietoa siitä, miksi näin tapahtui, keksimme ihmeellisiä satuja ja inhimillistämme eläimiä jotta mielemme olisi rauhallinen. Mitä enemmän luin tässä näitä tutkimuksia aasien ja hevostenkin kivusta, sitä surullisemmaksi tulin. Olen minäkin antanut aika överiä pohjetta ja raippaa tilanteissa, joista olisi vain pitänyt poistua vähin äänin. Mutta meissä kaikissa hevosharrastajissa on varmasti tosi sitkeässä se että "ei saa antaa periksi". Mutta onko se periksi antamista, jos hevonen aidosti pelkää ja omistaja vie sen turvaan pelottavasta paikasta?

Ei kuitenkaan kannata vetää hommaa överiksi, kuten minulle on käymässä. Tuomitsen nimittäin jokaisen haukottelevan hevosen kipeäksi, vaikka aaseja kyttäänkin erityisen tarkasti. Olen varmaan kohta se tätimuuliratsastaja, joka tarkastaa tallin ovelta, mihin suuntaan Muulin korvat ovat ja lähden takaisin kotiin, jos sen sieraimet laajentuvat minut nähdessään.


Mikä mahtavinta, aasiverkkokurssin viimeinen osa on kuin onkin latautunut tämän postauksen kirjoittamisen aikana YouTubeen! Aikaa meni reilut pari tuntia. Kohta saan verkkokurssin myyntiin!

6 kommenttia

  1. Kiitos, hieno teksti ja tärkeä aihe. Minunkin silmäni haravoivat nyt kipeitä eläimiä ja homma uhkaa mennä liiankin neuroottiseksi. Otan kuitenkin varman päälle ja juuri sovinkin eläinlääkärin kanssa tarkistuksen yhdelle stressaajalle, jonka kanssa meillä on ensimmäinen puoli vuotta yhdessä takana. Eipähän tarvitse vatvoa, että onko hevonen vain persoonallinen (ollut kuulemma aina omalaatuinen), stressaantunut kaverin kuolemasta vai erityisen stressiherkkä kivun vuoksi. Mitä enemmän tästä kirjoitetaan, sitä parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo, jotka ovat "aina" olleet erikoisia voisivat ehkä olla kipukroonikkoja? Mutta tiedä näistä. Tuntuisi aika tylsältä, jos aina luonteikkaan eläimen kohdalla se luonne olisikin aina jonkinasteista kipua tai jännitystä tai sitten opittua käyttäytymistä. Eli minkä verran hevosessa on ihans itä itseään, hevosen luonnetta? Mitä enemmän tässä Muulia analysoin, niin sitä vähemmän siinä on ns muulia ja koko ajan enemmän stressiä ja pelkoa ja ennen kiimaa varmaan kipuakin.

      Hevoset kun eivät oikein osaa kertoa, että mihin sattuu, on eläinlääketieteellä vielä paljon duunia kehittyä niin, että ihan kaikki eläimen kivut ensinnäkin löydettäisiin ja pystyttäisiin hoitamaan. Ja sitten on sekin, että luonnossakin monella hevosella on vatsahaava ja kaviokuume ja siellä ne kuitenkin taapertavat menemään. Tähän ei ole nyt heittää lähdettä, mutta muistan tämän jostain tutkimuksesta lukeneeni.

      Poista
  2. Tieto todellakin lisää tuskaa, siis ihmisellä. Eläimen tuskallehan ihmisen tiedon lisääntyminen on yleensä päinvastainen vaikutus.

    Yhdessä vaiheessa piti vähäksi aikaa panna Insta tauolle, kun joka toisessa videossa valmentauduttiin minun silmääni kipeällä (epäpuhtaasti liikkuvalla) hevosella. Jossain tutkimuksessakin havaittiin, että hevosenomistajat todella usein eivät huomaa edes selkeää ontumaa.

    Minusta on tosi surullista, miten usein tosi äärimmäistäkin käytöstä tulkitaan vain johtajuustaisteluksi. Väitän, että vähintään 80 prosenttia hevosen erittäin rajusta vastustelusta liittyy jotenkin kipuun. Lopuissa on pääosin kyse pelosta. Ikävä kyllä suomalainen hevosihminen tapaa usein ensin etsiä koulutuksellista ratkaisua ja vasta sitten miettiä, voisiko hevonen olla kipeä, kun homman pitäisi mennä toisinpäin (ajatus ei ole omani vaan luin sen jo vuosia sitten jostain, olisikohan ollut eläinlääkärin tai ammattiratsastajan, haastattelusta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan aika paljon laitetaan hevosen luonteen piikkiin, mutta olisi mielenkiintoista tietää paljonko hevosen luonteesta on ylipäätään puhdasta luonnetta ja paljonko tulee kipumuistista, kivusta tai mikä on opittua käyttäytymistä.

      Minustakin tuntuu, että vikaa etsitään mielummin muualla kuin klinikalla. Ja toinen surullinen asia on sekin, että omaan ratsastukseen ei panosteta, vaan omia virheitä peitellään ostamalla uusia varusteita. Osittain teen sitä nyt itsekin, kun kokeilen eri kuolaimia Muulille jos se ei ihan kaikilla aukoisi suutaan. Mutta suun aukomista se tekee kaikkien ratsastajien kanssa, myös paljon itseäni taitavamman kanssa.

      Somessa on myös se aika mielenkiintoista että toiselle on ihan fine jos hevonen nyt muutaman kerran pukittelee ja lähtee vähän käsistä ratsastuskerran aikana ja itselleni se olisi kauhistus ja etsin kovasti syytä itsestäni ja ympäristöstä jos näin kävisi. Mutta toiselle se on vain muuli/nuori/tamma ja sillä selvä.

      Poista
  3. Hyvä teksti ja koonti! Mitä enemmän oon oppinut aaseista, sitä harmittavampaa on, että se aasitieto on saatavilla vain englanniksi. Aasikirjoja olisi hyvä alkaa suomentamaan oikein urakalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis hyvä saada Suomeksi oikeen kunnon tiiliskivi aaseista mutta kohderyhmä on valitettavan pieni niin ei kannata tehdä painettua kirjaa 🙁

      Poista