Toukokuun puolivälissä osallistuimme Muulin kanssa jo neljännelle karjakurssille! Linkitän alle edellisten karjakurssien postaukset jos aihe kiinnostaa. Kaikki kurssit olivat Sonkajärvellä Hietaniemen tilalla, jota pyörittää Muulinkin kouluttanut Sanna Kauppinen. Paikka oli siis tuttu ennestään.
Ensimmäinen karjakurssi keväällä 2019, tässä koutsina oli Sanna
Toinen kurssi oli syksyllä 2019 ja siinä vetäjänä oli Jeff Sanders
Kolmas kurssi oli syksyllä 2020, koutsina Sanna
Lisäksi osallistuin Sannan hevosella Dancerilla ihan ensimmäiselle karjakurssille kesällä 2018, tuolloin Muuli oli ollut ratsuna vasta tosi vähän aikaa. Olin itseasiassa menossa kurssille ihan vain kuunteluoppilaana, mutta sitten minulle tarjoutuikin mahdollisuus osallistua ihan kurssilaisena Dancerin kanssa kahtena päivänä.
Ja nyt tällä neljännellä kurssilla oli siis koutsina Sanna. Syksylle on luvassa myös Jeff Sandersin kurssi, mutta rahatilanteeni takia en pysty sille osallistumaan. Koen myös että tällä hetkellä en ole vielä Muulin kanssa ratsukkona siinä pisteessä että hyötyisin ns koko rahalla Jeffin opetuksesta. Tarkoitan, että "tasokkaammalla" hevosella kuten Dancerilla saisin Jeffin kurssista paljon enemmän irti.
Sannan kurssille valmistautuminen meni ihan reisille, en ollut harjoitellut itsenäisesti juuri ollenkaan peruutuksia tai roll backeja (nopea takaosankäännös) kotona. Ne ovat Muulille vaikeita, etuosankäännökset se tekee leipäpalan takia ilman pohkeita ja ohjaakin, mutta takaosankäännös on paljon haastavampi liike ja olemme saaneet siinä vain kaksi askelta putkeen ns hyvin ennen kun takapää lähtee liikkeelle. Karjakurssilla roll backeissa käytetään apuna karjaa, Muulin pitäisi kääntää ruhonsa melkein kuin itsestään naudan perään, mutta näin ei suinkaan tapahtunut. Karjan imu ei ollut Muulille riittävä, mutta saimme pari ihan ok käännöstä, kun vain ratsastin kaikessa rauhassa askel kerrallaan enkä edes yrittänyt tehdä liikettä nopeasti.
Jos luet karjakurssista nyt ihan ensimmäistä kertaa, on pieni tiivistelmä varmasti paikallaan. Karjan kanssa työskennellään sillä ajatuksella, että karja avustaa kouluratsastuksessa. Muulin kohdalla saatiin esimerkiksi tosi hyviä laukannostoja ja jopa yksi laukanvaihto/laukan korjaus, kun se meni niin kivasti hiehon imussa. Lisäksi, kun kiinnitin oman huomioni nautaan, kiinnittyi Muulin huomio samaan nautaan ja huomasin pystyväni ratsastamaan aika pienillä avuilla ja tavallaan "huomaamattani", eli en joutunut ajattelemaan että nyt pohjetta, nyt pidäte, vaan Muuli toimi kanssani melkein kuin ajatuksen voimalla.
Vertaan tätä siis autolla ajoon, ei mun tarvitse siinä miettä että no nyt kytkin, sitten vaihe, kurkkaan mikä vaihe mulla oli ja sitten vaihdan ja kytkin ylös. Teen sen ihan huomaamattani ja ajattelemattani. Sama fiilis on karjan kanssa ratsastaessa.
Karjakurssilla ei siis niinkään hallita hiehoja, vaan hallitaan omaa hevosta. Ensimmäinen tehtävä noviisille, oli sitten selässä tai maassa, oli yksinkertaisesti valita laumasta tietty hieho ja seurata tätä ihan rauhassa käynnissä. Se on muuten jännä fiilis kun ratsukin jotenkin heti tajuaa, että mitä hiehoa laumasta ollaan seurailemassa ja siihen riittää se, että tuijottaa itse kyseistä nautaeläintä herkeämättä.
Meitä oli tällä kurssilla neljä ratsukkoa, joista kaikki olivat meille Muulin kanssa ennestään tuttuja. Kaksi ratsukkoa olivat tuttuja menneiltä karjakursseilta ja kolmas ratsukko oli ensikertalainen karjakurssilla, mutta Anu ja muulinsa Lulle ovat tuttuja muulipiireistä, Anun kanssa olemme tunteneet yli kymmenen vuotta ja olimme perustamassa Suomen Aasiyhdistystä! Lullesta on esittely Aasiyhdistyksen kotisivuilla.
Lulle ei ollut karjan kanssa mitenkään noviisi, Anun kotona on hevostallin lisäksi pieni navetallinen lehmiä ja hiehoja, joten karjan tuoksu oli Lullelle varmasti tuttua, mutta lähikontaktia karjan kanssa ei oltu otettu. Anu aloitti normaalisti maastakäsin, mutta Lulle ei sanonut naudoista ns mitään! Ei siis pelännyt, jännittänyt tai yrittänyt näykkiä niitä.
Aloitimme karjakurssin kaksivuotiailla hiehoilla ja saman ikäisellä Bablo-härällä. Ne olivat aika lunkeja ja niitä oli paimennettu ennenkin. Kuljettelimme laumaa kentällä ja yhdessä toisen ratsukon kanssa "turvasimme" kahden muun ratsukon karjatyöskentelyä. Katsoimme siis etteivät naudat hajaantuneet liikaa ja ajautuneet aremman hevosen perään ja että Bablo ei jäänyt uhittelemaan. Bablo olikin muuten vähän kova luu, koskaan ennen ei yksikään hieho ole Muulille ruvennut, mutta Bablolla oli runsaasti rohkeutta ja itseluottamusta, mutta silti joka kerta me laitettiin se liikkeelle.
Kun seuraavaan settiin otettiin kentälle myös nuoremmat 1-vuotiaat hiehot, oli niiden hallinta paljon hankalampaa! Ne sinkoilivat melkeimpä ihan minne sattuu ja niiden henkilökohtainen tila oli paljon suurempi. Kun Bablossa sai ratsastaa melkein kiinni ennen kun se lähti liikkeelle, lähtivät nämä pienet huitelemaan jo 10 metrin päästä, ja kovaa menivätkin! Viikonlopun aikana ne saattoivat kyllä pyyhkäistä melkein hevosen mahan alta jos hevonen oli rauhallisesti paikoillaan. Eräässä tehtävässä parit vuotiaat nimittäin pyyhkäisivät portista "karkuun" ihan Santtu-hevosen jalkojen vierestä kun sekä Santtu että sen ratsastaja ottivat päivätorkkuja.
Hevoset eivät siis ole hiehojen mielestä itsessään niin kovin pelottavia, mutta hevonen liikkeessä aiheuttaa painetta.
Olen tästä muuten kertonut ennenkin, mutta Muulin kanssa pystyn ratsastamaan hieholauman keskellä ja seisomaan siellä eivätkä hiehot ns sano mitään, eli ne eivät poistu paikalta tai sinkoile mihinkään jos Muuli liikkuu käynnissä tai seisoo paikoillaan. Mutta kun paljon suurempi hevonen Santtu kulkee laumaan, tulee hiehoihin vauhtia vaikkei Santtukaan tee mitään erityistä. Jotenkin sen energia on vain paljon suurempaa ja jo katse riittää. Muuli menisi melkein yhdestä lehmästä, niin vähän siinä on sellaista perusenergiaa ympärilleen heittää.
Mutta Muulikin oli muuttunut viime vuosista. Ravissa ja laukassa se otti herkästi jahtausmoodin (ei hyvä) ja kurkotteli nautojen perseitä kohti turhan vihaisella ilmeellä ja olisi varmaan näykkäissyt. Noissa tilanteissa otin homman haltuun ja pysäytin Muulin, koska nautojen kiusaaminen ei todellakaan ole ok. Luimunaamaa saa näyttää, päätä saa heiluttaa, mutta etukaviolla kauhaisu tai maistaminen on ehdoton no no. Muulilla tuo käytös liittyi oikeastaan pelkästään raviin ja laukkaan, käynnissä se oli rennompi.
Rentoudestakin kirjoitan tähän vielä erikseen. Muuli käyttäytyy yleensä ottaen hyvin vieraissa paikoissa. Se on hanskassa, katselee, mutta stressireaktiot eivät ole mitenkään sieltä suurimmasta päästä. Tottakai se on jännittynyt, koska ollaan oman tarhan ulkopuolella mutta se pystyy suoriutumaan. Hietaniemi ranch ei tietenkään ole Muulille vieras paikka, sehän oli tilalla koulutuksessa puolen vuoden ajan vuonna 2018, mutta onhan se silti poikkeus rutiineihin. Muuli oli kuitenkin hyvinkin rento koko viikonlopun ajan ja viimeistään kun naudat olivat kentällä, se oli kuin kotonaan.
Kuuntelin viikonlopun ajomatkan aikana Katariina Alongin mahtavaa podcastia, Hevonen, opettajani ja sitä kuunnellessani aloin kyseenalaistaakin tiettyjä asioita. Nimittäin sitä, onko Muuli rento vai onko se sen verran stressaantunut, että sen liikkeet hidastuvat eikä se enää kiinnitä ympäristöön samaan tapaan huomiota? Voiko se olla opitusti avuton? Olen jo ihan blogin alkuaikoina kirjoittanut, että kun Muulille sai riimun tai suitset päähän, se laski päätään, tuntui rentoutuvan ja tuntui nauttivan varsinkin siitä jos näpräsin sen harjaa tai suitsia kuntoon. Olen kuitenkin käsittänyt että opitusti avuton tai äärimmäisessä stressissä oleva eläin ei pysty esimerkiksi ottamaan herkkua tai syömään sitä tai se ei kiinnitä ympäristöön mitään huomiota. Muuli ei vaivu missään nimessä sellaiseen katatoniseen tilaan eikä sen alahuulikaan jännity, joten uskallan varmaan kirjoittaa tähän että se on ensisijaisesti rento noissa tilanteissa.
Muulin kanssa saimme viikonloppuna parhaat laukannostot koskaan, mutta vain oikeaan laukkaan, joka on kotonakin helpompaa. Vasemmalle en saanut laukkaa nousemaan millään ja kun tiesin, että siinä on haasteita, en siihen käyttänyt sitten edes aikaa. Ehdin harjoitella kouluratsastusasioita kotonakin, keskitytään karjakurssilla karjaan. Olimme toisen ratsastajan Reetan kanssa jutelleet aluksi vitsillä, myöhemmin tosissamme, karjakisoihin osallistumisesta. Olin miettinyt karjakisoja jo viime kesänä mutta tuolloin koronatilanne sössi koko kisakalenterini. Nyt, kun suunnitelma alkoi hahmottua, konkretisoitui kisaosallistuminen viikonlopun aikana.
Sanna järjestikin meille sunnuntaiksi hoitokarsinan kentän portin läheisyyteen, koska yksi karjakisojen laji on ottaa laumasta kolmen ratsukon voimin yksi tietty nauta hoitokarsinaan tai tehdä koko homma yksin hieman pienemmällä alueella hoitokarsinan ollessa aidan vieressä. Pääsimme siis harjoittelemaan ihan kisalajia ja se sujui ihan kivasti kurssitiimiltä.
Karjakurssilla nautinkin eniten ryhmätehtävistä, yksilöinä emme juurikaan edes työskennelleet. Tämä tarkoitti tietenkin myös sitä, että saimme ratsastaa ns koko rahan edestä ja Muuli oli liikkeessä melkein koko ajan, ensin ns oman suorituksensa ajan ja sitten tukena ja turvana kahdelle vähän vähemmän tehneelle ratsukolle. Se tuntui vievän Muulista mehut ja lauantain iltapäiväsessiossa se väsähti, oli kyllä kuuma päiväkin, mutta väsymys jatkui vielä sunnuntaiaamupäivälläkin. Saatiin kuitenkin sunnuntaina vettä päivällä ja lämpötila laski selvästi, joten sunnuntain toisessa sessiossa minulla olikin taas tosi reipas muuli alla!
Muulia varmaan väsytti sekin, että reissuun lähtöömme asti hevoset ja muuli olivat kotitallilla vielä yöt sisällä ja nyt reissun päässä se oli ulkoruokinnassa. Myös karsinapaikka olisi ollut mahdollinen, mutta mielestäni Muuli stressaa karsinassa vieraissa paikoissa, joten halusinkin sen olevan ulkona. Muuli on myös aina ollut näiden kurssien ajan tarhassa, joten se ei ollut sille mitenkään uutta.
Me karjaihmiset olemme myös aika rentoa sakkia. Laitoimme samaan tarhaan Muulin, Hertan ja Santun eikä mitään haavereita käynyt jollei oteta huomioon sitä, että kolmikko oli yhtenä aamuna saanut rikki lavakauluksista ja kuormalavasta rakennetun heinälaatikkonsa. Vain Hertalla oli pieniä taisteluvammoja jaloissaan, epäilimme, että se on peruuttanut laatikkoa kohti ajatuksenaan rapsuttaa siihen takajalkojaan.
Muulille Hertta oli jo tuttu, ne olivat viettäneet samassa tarhassa jo kaksi edellistä karjakurssia ja lisäksi Hertta matkusti paikan päälle kerran kyydissämme. Santtu oli myös messissä vuosi sitten, mutta silloin vielä eri tarhassa, mutta sekin oli silleen tuttu.
Viereiseen tarhaan tuli sitten muuli Lulle, joka vietti yönsä karsinassa, koska oli tottunut kotonaankin olemaan aina yöt sisällä karsinassa.
|
Reeta ja Santtu, maassa koutsi Sanna, Anu ja Lulle, minä ja Muuli ja Mirka ja Hertta.
|
|
Muulitiimi |
Oli aika hauskaakin katsoa kolmikkoa tarhassa, ei mitään kähinöitä, luimimisia tai muutakaan säpinää. Ne söivät yhdessä, jopa samasta kasasta (toki kasoja tarjottiin useampia) ja hengasivat yhdessä joko metsätarhaosastossa tai mursketarhan puolella. Ne siis pääsivät joko kuivapohjaiselle mursketarhalle pellonlaitaan tai sitten metsään puiden suojaan.
Santtu jopa nuoleskeli Muulia yhdellä kerralla, kun menimme hakemaan ratsujamme! Lullekin laumaantui tarhanaapureidensa kanssa ja se oli tarhassa neljäntenä sunnuntaina, se kun pamautti lankojen alta metsän puolelle Sannan hevosten tarhaan jäätyöön "yksin" mursketarha-alueelle. Muut menivät siis mursketarhoilta metsään ja Lulle halusi mennä myös.Oli siis parempi päästää se vain laumaan kuin korjailla aitoja.
Muuli ja Lulle eivät oikein ymmärtäneet toisiaan vuosi sitten muulimiitissä. Silloin ne päästettiin isolle ratsastuskentälle juoksemaan yhdessä, mutta Lulle kaipasi tuttuja hevoskavereitaan (olimme siis Anun tallilla eli Lullen kotitallilla) ja se rysäytti aitojen läpi ulos kentältä. Nyt niillä ei tuntunut olevan enää mitään sotakirvestä, mutta eivät ne nyt mitenkään ilahtuneiltakaan näyttäneet. Muulit ovat kyllä aikamoisia jäämiehiä tai tarkemmin sanottuna niiden eleet ovat hevosten eleitä hienovaraisempia ja niitä ei ole niin helppo lukea. Tai ainakin itse koen, että tunnistan vasta aika äärimmäiset eleet, eli ne, kun Muuli on jo poistumassa paikalta.
Alla olevat giffit eivät liity yllä olevaan kappaleeseen mitenkään. Giffit tein alunperin Aasiyhdistyksen sivuille, jotta saisin sinne jonkinlaista liikkuvaa kuvaa joutumatta kuitenkaan koostamaan "kokonaista videota" kerjakurssista.
Karjakurssi meni kokonaisuudessaan tosi kivasti, oli tosi paljon tekemistä, oltiin satulassa monta tuntia, mutta myös vapaa-ajalle oli varattu aikaa. Otin omaa aikaa omassa huoneessani (meitä oli niin vähän että jokainen sai majoitustiloista oman huoneen) ja rentouduttiin lauantaina Sannan luona ulkoporeammeessa todella hyvän grillipäivällisen jälkeen. Saatoin juoda yhden siiderinkin.
Kotimatkalle lähtö hieman venähti kun odottelimme rankkasateen taukoamista edes hetkeksi, ei ole kovinkaan mukava pakata autoa ja traileria kaatosateessa ja sitten istua märillä vaatteilla n 7 tunnin kotimatka. Sattuma heitti minulle vielä melkoisen mökeiltäpaluuruuhkan (olihan helatorstaiviikonloppu kerrassaan helteinen) ja lisäsi matka-aikaani melkein tunnin. Liikenne seisoi suunnilleen Kuortin kohdalla etelään päin mentäessä.
Palautin Muulin kotitallille joskus yhdentoista maissa, peruuttelin vuokratraileria paikoilleen puoliltaöin ja nukkumaan taisin päästä vähän ennen kahta. Oli melkoisen rapsakkaa herätä aamulla seitsemältä töihin.
Mitä muuten tulee otsikkoon. Me olimme siis Reetan kanssa kisavalmiita ja Sanna lupasi tulla paikan päälle Launosiin, koska kylläjän koutsin pitää olla ensimmäisissä kisoissa paikalla. Mutta sitten tulikin tieto, että karjakisat on peruttava alueen koronasuositusten takia, käsitääkseni kesäkuussa saa järjestää vain enintään 50 hengen ulkoilmatapahtumia joten se meni sitten siinä. Launosten kartano yrittää järjestää kilpailut syksymmällä.
Videokin on karjakurssista tekeillä mutta matskua on todella paljon ja tekniikka meinaa pettää, joten lisään sen tähän postaukseen jossain vaiheessa. Postauksen julkaisukin viivästyi, kun yritin saada videota tähän samaan lähtöön, mutta parempi nyt vaan julkaista edes teksti ja kuvat tai toukokuu jää ihan tyngäksi blogissa.