Elokuun tallivuokra 400e Make Nymanin ohjasajot 80e Ratsastustunnit 40e Sitruunoita ja hunajaa yskimiseen 9e Lantanäyte (madonmunat ja salmonella karjakurssia varten) 54,78e Karjakurssi 380e
YHTEENSÄ 963,78e
Tulot
-
YHTEENSÄ -953,78e
Karjakurssin osalta menoja tuli vielä bensoista, tankkasin autoa noin
200 eurolla, mutta en ole aikaisemminkaan laskenut polttoainemenoja
näihin, joten en laske nytkään.
Tallillamme oli suuren urheilujuhlan tuntua pari viikkoa sitten, kun Make Nyman saapui paikalle ohjasajelemaan uljaita ratsuja ja ratsunalkujamme. Messissä oli tallinomistajan 2v suokkiorivarsa, sen kaveri 3v arabimix-ruuna, 10v puokkitamma ja tietenkin Muuli, koska enhän jättäisi tällaista tilaisuutta käyttämättä! Vain popparit unohtuivat, kun kurvasin iltapäiväruuhkassa postin kautta tallille tyylikäästi vähän myöhässä. Onneksi Muuli oli suunnitelmien mukaan viimeisenä, mutta en ehtinyt katsoa ensimmäisestä hevosesta kuin loppukäynnit.
Jokainen sai toivoa, miten Make työstää hevosta ja me kaikki halusimme nyt ensimmäisellä kerralla, että hän työstää enimmäkseen hevosia. Lopuksi Make kertoi, miltä hevonen tuntui ja mihin sen kanssa kannattaa kiinnittääerityisesti huomiota ja omistajatkin pääsivät lopuksi vielä hetkeksi ohjien päähän.
Muulin vuoro oli siis viimeisenä tallinomistajan sanoja vapaasti lainaten " jos perseilee, ni ei haittaa sitte muitten ohjasajeluja". Tämä järjestys oli täysin oikea, säästimme parhaan viimeiseksi ja katsomokin ehti täyttyä yleisöstä. Olihan tämä tallillamme pitkästä aikaa Tapahtuma, kun meillä on ohjasajon grand old man paikalla koulimassa eläimiämme!
Laitoin Muulille ihan normikuolaimet suuhun, kun niistä ei ollut mitään erityistä puhetta ja muillakin oli ihan perussetit suussa. Make tuli jo puomilla tutustumaan Muuliin, Muuli ei halunnut tutustua, vaan se mietti kuumeisesti pakosuuntaa ja puhisi sieraimet suurina. Siinä sitten hetki rapsuteltiin, laitettiin ohjat ja ohjasajoin Muulia y hden ympyrän kentällä, jotta Make näkee mikä eläjä se oikein on. Tämä muuli oli hänelle ensimmäinen.
Sitten Make puikkoihin ja peto oli irti. Siinä ei montaa ympyrää ehditty mennä, kun Make otti seis. Muuli ei todellakaan ottanut seis, vaan poistui paikalta ja melkein suoraan kentän takaportista ulos ja metsälaitumelle. Tämä metsälaidun olisi ollut Muulin paratiisi, JOS se olisi sinne suostunut menemään. Se ei sinne siis taluttaen mielellään mene, mutta karkasi sinne nyt jo toiseen otteeseen.
Hain Muulin takaisin, mutta kun Make lähestyi sitä kentällä, se otti taas ritolat mutta sain sen heti mottiin takakulmaan ja sieltä kiinni. Tässä kohtaa vaihdettiin Maken varastoista ajokuolain tilalle, eli kuolaimessa on vähän vipuvaikutusta. Samaan aikaan reipas yleisö aitasi kenttää pienemmäksi muodostaen siihen tipan muotoisen alueen, jossa Muulilla ei olisi niin tilaa poistua eikä suoria uria jäänyt kuin yksi pidempi.
Alussa Muuli vielä kerran kokeili, josko voisi sittenkin lähteä haneen, mutta kun ei voinut, muuttui ääni kellossa. Muuli tyytyi kohtaloonsa ja veteli sellaista ravia ja laukkaakin, että huhuh! Se pidensi askelta ja kun tahti oli riittävän reipas, se nosti laukan ihan tosta vain eikä painanut ohjia vasten. Minähän en ole sitä koskaan saanut laukkaamaan ohjasajossa, mutta en ole kovin tiukasti yrittänytkään. Pysyttelen itse aikalailla mukavuusalueella, koska tiedän, etten saa Muulia hanskattua, jos se meinaa lähteä handulista. Se lähti minulta tuonkin session aluksi, mutta minulla ei siinä vaiheessa olut hanskoja käsissä, joten en voinut naruissa juurikaan roikkua.
Muuli siis toimi alkuvaikeuksien jälkeen ilman ongelmaa loppuajan. Make pyöritteli sitä kaikissa askellajeissa molempiin suuntiin ja kokeili vähän väistöäkin aitaa vasten. Ehkä video kertoo enemmän, kuin tekstini joten kannattaa katsoa tästä alta videokooste. Videomateriaalia löytyy peräti kahdesta eri kuvakulmasta, kun itse kuvailin kentän puolelta samalla varmistellen, että Muuli pysyy muovinauhan takana ja Hanna kuvasi kentän portin suunnalta.
Terveiset, mitkä saatiin oli että reipas tahti on oltava. Muulihan painuu tosi herkästi kuolaimen alle (olen tästä kirjoittanut blogiinkin järkyttävien suu-auki kuvien kera), mutta ohjasajossa se korjaantuu sieltä pois, kun moottoria eli vauhtia on riittävästi. Muuli ei saa hiipiä vaan kävellä reippaasti koko kropan läpi. Tämä on ratsastaessakin minulle ongelmallista, jostain syystä saan Muulin kyllä spurttaamaan hetken, mutta se himmaa muutaman askeleen jälkeen. Ja joudun loputtomasti antamaan pohjetta kun haluan siihen taas reippautta lisää. Ohjasajossakin tuntui, että Maken kanssa se liiteli reippaasti jalat viuhuen ihan tosta noin vain ja minä sain sitten maiskuttaa ja heilutella raippaa koko ajan.
Tässä Make siedätti Muulia hetken ajan raippaan, tai siis varmisti, että raippa itsessään ei aiheuta Muulissa pelkotiloja. Ei aiheuttanut, kuten ei pitänytkään, olen sen itse aina myös raippaan siedättänyt.
Muuli laukkasi hienosti, kunhan olimme pienentäneet sen aluetta muovinauhalla.
Lopuksi oli vielä hieman libertyä vapaana kulkevan muulin kanssa.
Ei muuten ole ihan helppoa tuollaisen ajopiiskan käyttö, vaikka raipat olivat onttoja eli kevyehköjä, painoi se silti kädessä jonkin verran ja osoitti milloin mihinkin. No, harjoittelu tekee mestarin. Ja kevyt raippa.
Make sanoi myös, että Muuli oppii todella nopeasti parin toiston avulla.
Ennen tämän postauksen julkaisua meillä ehti olla jo toinenkin ohjasajokerta, mikä meni paljon paremmin siinä mielessä, että Muuli ei yrittänyt häipyä. Kirjoitan siitä kuitenkin vielä erikseen.
Oltiin joskus toukokuussa toisen tallilaisen kanssa maastoilemassa vähän kauempana ja päädyttiin tervehtimään Jaana Päivärantaa, joka on matkaratsastusharrastaja. Olin Jaanan tavannut aikaisemminkin, kun hän piti pienen infon matkaratsastuksesta lähitallillamme vuosi aikaisemmin ja olin salaa haaveillut, että hän tai joku muu alan konkari veisi meidät Muulin kanssa hyville treenireiteille. Puhuttiinkin jo keväällä, että saadaan mennä Muulin kanssa kyläilemään ja käydään sitten yhdessä tekemässä vähän pidempi maastoreissu, tuossa vaiheessa meidän tallin maastoilijatilanne oli heikohko, maastoilijoita oli vain yksi meidän lisäksemme.
Tämä reissu toteutui sitten lopulta heinäkuun puolivälissä, kun pakkasin Muulin traileriin (ei muuten mennyt ihan kuin Strömsössä ja tallipihallamme kirmaili yksi vapaa muuli pariinkin otteeseen) ja ajoin lyhyen matkan Jaanan luokse. Ratsastaenkin olisin toki päässyt, mutta yksin 8 km matka olisi ollut aika hasardi ja olisi verottanut liikaa Muulin voimia.
Otin Muulille hyönteisloimen mukaan, koska Jaana varoitti paarmoista ja toki niitä on meidänkin tallillamme. Muuli oli kuitenkin sen verran hikinen perille saavuttuani, että päätin vain myrkyttää sen tervalaastarilla taktisista paikoista ja toivoa parasta. Jaanalta sain niin hyvää palvelua, että hän heitti Muulin loimen pesukoneeseen maastomme ajaksi ja sain puhtaan loimen mukaan kotimatkalleni, huippua!
Perillä varustimme ratsut ja sain Jaanalta vielä käyttööni vanhoja fyllejä bootseihin. Muuli oli tuohon aikaan aika haluton liikkumaan kovilla alustoilla, joten pehmusteet bootseissa saattaisivat auttaa. Jaanan hevoset ovat suurempia ja tuollaisten pienten padien reunat kuluvat käytön myötä pois, mutta leikkaamalla niistä tuli juuri oikean kokoiset Muulille. Ne luultavasti vähän auttoivatkin, sillä Muuli ravaili ihan happy athletena myös asfaltilla!
Kuvattiin reissulta tietenkin vähän kuvia ja videoita ja koostin niistä alle pienen videon.
Suuntanamme oli eräs hevosillekin sopiva uittopaikka Hyvinkään puolella ja matkaa sinne olisi vajaat 10 kilometriä. Jaana luotsasi meidät hiekkateiden ja asfalttipätkän jälkeen aivan ihanille metsäpoluille, jotka kiersivät tuttua hiekkakuoppaa Ridasjärvellä. Tällä hiekkakuopalla on otettu nämä kuvat viime kesänä.
Vuosi sitten emme ratsastaneet aluetta ympäröivillä poluilla vaikka olisi kannattanut, nehän olivat aivan mahtavia pehmeitä ja riittävän leveitä etteivät polvet jää puihin kiinni! Ja mitä mahtavaa kokovartalotreeniä ne olivatkaan Muulille, kun se joutui oikeasti katsomaan eteensä ja taipumaan poluilla. Muuli ei kulkenut niillä mitenkään vastahakoisesti, vaan oli ihan intona ravaamassa Jaanan Lasse-hevosen perässä!
Määränpäässä meidä odotti iso hiekkamonttu, johon Muulikin pienen epäröinnin jälkeen asteli. Lasse ei harrastanut uimamaisteritouhuja kuin mahasyvyyteen eikä Muulikaan mennyt Lassea syvemmälle veteen, mutta kokemus oli hieno ja Muuli oli stressitön. Omat varpaat kastuivat mukavan lämpimässä vedessä eikä olisi haitannut käydä vähän syvemmälläkin, mutta joku toinen kerta sitten. Muuli suhtautuu vähän epäilevästi vesialueisiin, joten annan sen edetä omaa tahtiaan.
Kotimatkalla kiersimme montut vielä eri kautta, kuin tullessa ja tulimme osan matkaa hieman eri reittiä. Kävimme vielä uittamassa ratsujen kavioita ja bootseja pienellä hiekkamontulla, jossa olimmekin pari vuotta sitten käyneet. Siltä reissulta kirjoitin tämän postauksen.
Sitten tulimmekin jo perille ja Muuli sai nopean ämpäripesun ja Jaana tarjosi sillekin Green Stallion-elektrolyyttiä sisältävää juomaa. Muuli hörppäsi sen niin nopeasti, että ostin tuota samaa elektrolyyttiä myöhemmin myös Muulille.
Lastaus ei taaskaan mennyt kuin Strömsössä ja Muuli oli taas valtoimenaan.. No traileriin se kyllä saatiin ja kotimatka alkoi mutta lastausta on kyllä pakko harjoitella ja paljon. Muulin lastaus ei sinänsä ole mikään hidas operaatio, mutta toivoisin että se kävelisi traileriin ihan kasuaalisti missä ja milloin tahansa. Ja kun saisin sen sujumaan paremmin, en itsekään jännittäisi tilanteita. Tottakai sitä nyt miettii että tuleekohan tästä yhtään mitään, vaikka koskaan ei ole reissu jäänyt tekemättä sen takia, että Muuli olisi lastautumatta. Reissut alkaisivat vain paljon paremmin, jos tuossa olisi enemmän varmuutta kummallakin osapuolella.
Kotosalla juotin Muulille vielä mashivettä, johon laitoin hieman omaa vanhempaa elektrolyyttiä ja se jäi tyytyväisenä ötökkäloimen alle siivoilemaan tarhojenvälejä heinistä.
Muuli on aika herkkä selästään ja kyljistään ja ihan ratsukoulutuksen alkutaipaleiden jälkeen en ole sillä ilman satulaa ratsastanut. No kerran yritin ja se päättyi sellaiseen lentoon, että selässäni tuntui tietyissä asennoissa kipua vielä vuodenkin kuluttua. Tästä on aikaa jo kolme vuotta luulin kirjoittaneeni casesta blobipostauksenkin, mutta tähän hätään en sitä löytänyt.
No jokatapauksessa, ilman satulaa ratsastaminen ei ole varsinaisesti edes houkutellut, koska Muulin selässä ei ole mitään mistä ottaa kiinni. Ei ole lapoja estämässä ratsastajapolon valumisen eteen, ei ole säkää toimittamassa samaa virkaa eikä ole edes harjaa, josta ottaa tarvittaessa kiinni. Oma tasapainoni on heikohko, joten en pystyisi ilman satulaa edes ratsastamaan ns kunnolla ja senkin pelkästään käynnissä.
Treenaamisen takia en siis haaveillut ilman satulaa ratsastamisesta, mutta olisihan se kiva, jos jonain oikein lämpimänä kesäpäivänä voisi vain laittaa suitset päähän ja vähän köpötellä kentällä shortseissa ilman satulaa. Satulaan en nimittäin shortseissa istu, saan siitä melkoiset hiertymät sisäreisiini.
Niin ja unohtamatta vielä sitä, että ilman satulaa voisi tulla myös aika kivoja kuvia jossain kuvaussessiossa.
Yhtenä heinäkuisena päivänä se sitten tapahtui kun minulla oli sellainen fiilis ja shortsit, että voisin kokeilla ilman satulaa ratsastamista. Muuli sai ihan vain suitset päähänsä ja kiipesin sen selkään jakkaralta ihan muina naisina. Noin muuten nousen satulaan tallin korkealta selkäännousutasolta, mutta ilman satulaa kiivetessäni koin turvallisemmaksi nousta kentältä.
Pinja oli tallilla samaan aikaan ja tarjoutui dokumentoimaan harvinaisen tapauksen.
Selkäännousu ja oman takapuolen siirto meni mainiosti. Muuli oli jännittynyt, huomasin sen helposti palkatessani sitä. Se ei kääntänyt päätään minua kohti kuin vähän ja oli valmis liikkumaan milloin tahansa. Videolta tilanne ei juurikaan näy ulospäin, mutta ensiaskeleet Muuli otti hätäisesti ja arkoi selvästi kylkiään. Pidin siis alkuun jalat edessä ja mahdollisimman irti, mutta viiden minuutin ratsastamisen jälkeen pystyin jo sivelemään sitä jaloillani ja myöhemmin pyytämään ihan asioita pohkeillani eikä Muuli enää väistänyt niitä överipaljon pakoon.
Videon kokonaispituus oli kaksi minuuttia ja se otettiin heti ratsastuksen alkuun, sen jälkeen ratsastin vielä puolisen tuntia.
Muuli on monien asioiden suhteen sellainen herkkis alkuun. Eli kun laitan satulahuovan, se niiaa syvästi selkäänsä, mutta kun otan pois ja laitan huovan tai padin uudestaan, ei se enää niiaa. Samoin, kun nousen selkään satulalla tai ilman, ovat ensimmäiset askeleet aika hätäisiä, kuin se pakenisi alta pois (se ei enää nykyään näy sivustaseuraajille, mutta sen tuntee selkään), mutta muutaman askeleen jälkeen se normalisoituu.
Ilman satulaa ratsastaessa olen nyt kahden eri kerran perusteella todennut, että Muuli jännittää omia jalkojani alkuun aika paljon, mutta tottuu kyllä nopeasti eikä mitään vaaratilanteita ole ollut.
Ei tästä satulatta ratsastamisesta meille varmaankaan mitään säännöllistä tapaa tule, koska silloin en tosiaan ihan itseni takia pysty ratsastamaan ns oikein ja tehokkaasti, mutta pidän tätä hyvänä siedätysharjoituksena Muulille. Jos se tottuisi perunasäkkimäiseen tasapainooni ilman satulaa, ei satulan kanssa pitäisi olla mitään ongelmaa jos kuskin tasapaino meinaa pettää.