tiistai 31. elokuuta 2021

Muulimenot elokuussa 2021

Menot

Elokuun tallivuokra 400e
Sekki postikuluineen 25e
Potkuremmi postikuluineen 25e
Trailerivuokra muulimiittiin 50e
Postikanki 12,5 cm ajoon 34,69e
Ravisuitsien niskahihna 25,30e
Pavo Daily Fit-kivennäiskeksit 55,11e
Racing Mash 17,90e
Koulukisojen starttimaksu 28e
Groomipalkkio/kuvaajapalkkio kisoihin 20e
Ohjasajotunti 40e

YHTEENSÄ: 721e

Tulot

0e

YHTEENSÄ: -721e 

Kuva: @herraarmastus



Lue lisää

tiistai 24. elokuuta 2021

Muulille (virtuaalisesta) raviohjelmasta sinivalkoinen ruusuke ja lauantaina kisataan ihan oikeastikin!

Kuva: Minttu Koponen, Aaveen.net, Kuva on otettu kesällä 2018.

Osallistuin toukokuussa kaksiin virtuaaliratsastuskilpailuihin/koulurataharjoituksiin ja saimme sinivalkoisen ruusukkeen kummastakin. Toisista kerroin jo tässä postauksessa, toisen videon käsittelyssä kesti niin pitkään että unohdin postauksen kokonaan.

Tämän toisen kisan järjesti Suomen Aasiyhdistys ja niissä kilpailuissa tuomaroin itsekin yhden luokan. Tästä pääset näkemään tulokset. Tuomaroimastani luokasta tulikin kilpailun suosituin 6 aasiosallistujalla! "Omassa" luokassani tuomaroin aasien arkitaitoja, talutusta, paikallaan seisomista, loimittamista ja kavioiden putsausta. Kaikki osallistuvat aasit olivat selvästi käsittelyyn tottuneita ja paremmuusjärjestyksen (valitsin kolme parasta) oli hyvin vaikeaa. Lopulta siinä ratkaisivat aasin eleet, rauhallinen aasi ei mutrua suullaan, ei heiluta häntää eikä tule painetta vastaan.

Kilpailuissa oli muitakin luokkia ja yksi niistä oli kouluratsastus. Luokkana oli SRL:n virallinen raviohjelma ja se ei muuten olekaan mikään läpihuutojuttu vaan mielestäni jopa vaikeampi kuin SRL:n HeC.

Raviohjelmassa koin vaikeimmiksi 10m ravivoltit ja helpoimmiksi täyskaarrot. Periaatteessa puhutaan aika samanlaisesta liikkeestä mutta kun ravivoltti tuntui tosi pieneltä, täyskaarron mahduin tekemään ihan hyvin.

"Kisapäivä" oli tuulinen ja jopa sateinen. Hoidimme kuvaukset tallikaverini Marican kanssa yhdessä ja ratsastin samana päivänä sekä tuon koulurataharjoitusten radan (se oli helpompi epävirallinen raviohjelma) ja tämän virallisen raviohjelman. Sanoisin että suoritimme ihan tasollamme, emme erityisen hyvin mutta emme huonostikaan, joten tuomarointikin vastasi ihan totuutta.

Peruutus oli tosin tällä kertaa tosi vaikeaa enkä saanut esitettyä sitä ollenkaan, tuomari antoi kyllä vitosen kuitenkin.

Prosentteja tuli 66,84 ja alla olevalta videolta näkyvät sekä tehtävät, pisteet että tuomarin kommentit. Tuomarina toimi Terhi Skriko (videolle olen typottanut nimen).


Ja nyt niihin suurimpiin uutisiin.

Osallistun Muulin kanssa lauantaina ihan ensimmäisiin OIKEISIIN virallisiin paikan päällä tapahtuviin koulukisoihin! Luokkana on tietenkin HeC ja paikkana Vively Tuusulassa. Vivelyyn on meidän tallilta n 5 kilometrin ratsastusmatka ja ratsastan groomini Sonjan kanssa kisapaikalle. Sonja ajaa itse fillarilla. Luulen ja toivon että pitkät alkukäynnit ovat pelkästään hyvästä ja Muuli on hyvässä terässä kisapaikalla.

Se ei ole koskaan ikinä ollut oikeiden kouluaitojen sisällä (tallilla on muutama kouluaita radan merkitsemistä varten) emmekä ole olleet sen kanssa Vivelyssä (ohi olemme ratsastaneet). Tavoitteeni on saada se kulkemaan suht hyvin uralla aitojen sisällä ja saada hyväksytty tulos, mutta jollemme saa hyväksyttyä tulosta, olemme ainakin treenanneet pienen hetken kouluaidoissa.

Kisoja varten tein myös yhden hankinnan kun ostin fb-kirpparilta kerran käytetyt grippipaikkaiset kisahousut. Nämä tosin ovat postissa odottelemassa, toivottavasti ne mahtuvat ja ajavat asiansa. Lisäksi olen yrittänyt selvittää Muulin vakkarikuolainten sallittavuutta koulukisoihin. Kyseessä on sylinterikuolaimet jotka sellaisenaan ovat ihan ok, mutta keskiosassa on kaksi kuparirolleria enkä ole varma onko sallittua naittaa sylinteri ja kuparirolleri yhteen. Kuolainohjesäännössä kuparirollerissa on vain yksi rolleri keskellä.

Luultavasti kokeilen jotain muita tutittomia kuolaimia varastostani, tutit kun on kielletty ja Muulin kuolaimissa ne ovat. Pääsen siis helpommalla jos löydän sopivat ja Muulin hyväksymät kuolaimet, joissa ei ole tutteja. Olen käsittänyt että nämä Neue Schule Turtle Top-kuolaimet ovat ainakin sallitut ja ne minulta löytyvät.

Jos joku kuitenkin osaa suoraan sanoa, onko alla oleva kuolain ok vai ei, olisin todella kiitollinen. Tällä Muuli nimittäin menee kaikista parhaiten. SRL:n koulusääntöjen kuolainliite on tässä.





Lue lisää

tiistai 17. elokuuta 2021

Leirikuulumiset vuoden 2021 Muulimiitistä!

Kaikki karjakuvat otti Jaana Ylä-Mononen, kiitos! Jaana myös juonsi sunnuntain tapahtuman.

Muulimiitti järjestettiin taas Virroilla Anun luona. Anu on siis Suomen Aasiyhdistyksen nykyinen puheenjohtaja ja yksi yhdistyksen perustajista. Ja muulinomistaja.

Viime vuonna Lulle otti ja lähti valitettavasti muulimiitin ensimmäisen selkäännoudun yhteydessä ja Anu joutui parantelemaan polveaan loppuleirin ajan. Tänä vuonna ei mennyt sen vahvemmin, Lulle oli jotenkin loukannut toisen takasensa ja vikaa ei klinikkakäynnilläkään satu selville. Lulle oli siis mukana maastakäsin sen minkä pystyi. Yksin minun ei kuitenkaan tarvinnut ratsastaa, Anun hevonen Roki oli vahvasti geimeissä mukana ja sillä oli kuskinaan Greta (@ylamononen.dressage). Näillä kahdella sujui homma niin hyvin, että Roki lähti Gretan lainaratsuksi leirin jälkeen.

Meillä oli tälle viikonlopulle oikein erityisen hyvä ohjelma. Olen järjestellyt pari aasimatkaa ja aasileiriä ja olen vuosien aikana oppinut sen, että leiristä tai matkasta kannattaa tehdä sellainen, josta itse eirtyisen paljon nauttii. Eli ei kannata miettä mitä muut ehkä  haluaisivat tehdä tai kokeilla vaan tehdä selkeästi niitä asoita, jotka itseäänkin kiinnostaa. Anu huolehti muulimiitin järjestelyistä, mutta mielenkiintomme kohteet menevät tosi hyvin yhteen ja tämä oli minullekin kunnon sennuleiri. Osallistujiahan oli vain kolme, minä, Anu ja Greta mutta kun väki vähenee, niin ainakin saa yksilöllistä ohjausta.

Anu oli järjestellyt pienelle karjatilalleen neljä tämän kevään vasikkaa ja neljä hiehoa. Hieho on siis lehmä, joka ei ole vielä poikinut, eli nuori lehmä. Hän oli myös satsannut aitaelementteihin, joilla saimme näppärästi rakenneltua erottelukarsinan ja kentän portin.

Näissä kuvissa on hiehoja, vasikoiden aikaan meillä ei ollut kuvaajaa.


Perjantaina saapuessani työskentelimme ensin karjan kanssa. Kaikki Anun tallin hevoset ovat karjaan tottuneita ja ovat myös jakaneet saman laitumen, joten vasikat eivät olleet Rokille ongelma. Yritin palautella mieleeni Sannan ja Jeffin karjakurssien ohjeistuksia ja ohjata meitä jokseenkin järkevästi ensimmäisen treenisession. Vasikat olivat eri mieltä poukkoillessaan ihan mihin sattuu eivätkä ne pysyneet kunnolla edes laumassa. Mutta jonkin ajan päästä niillekin valkeni homma ja päästiin siirtelemään niitä kenttää ympäri ja seurailtua niitä. Pidimme vauhdin ihan vaan käynnissä jotta vasikat eivät stressaantuisi ja sessiokin oli melko lyhyt ja sisälsi paljon taukoja.


 

Illemmalla rakensimme vielä tilalta löytyvistä tarvikkeista working equitation-esteitä kentälle ja suoritimme niitä parhaan taitomme mukaan maastakäsin.




 Lauantai starttasi siis kaverini Tiinan vetämällä WE-valmennuksella. Ratsastimme yhteensä varmaan pari tuntia tutustuen ensin yksitellen esteisiin Tiinan kertoessa miten ne kuuluu virallisesti suorittaa ja miten pystymme totuttamaan ratsuja esteisiin. Portti oli ja on edelleen Muulille hankala, se ei mielellään pysähdy asioiden (estetolppa) viereen ja jännittyy kun portin naru osuu sitä persauksiin. Toinen sen pelon kohde oli Tiina. Niin kauan kun Tiina oli ojentamassa lyhyttä keppiä, oli se melkoinen kauhistus eikä tynnyrin ja Tiinan viereen voinut todellakaan pysähtyä.

En ollut koskaan aiemmin ratsastanut WE-esteitä näin systemaattisesti ja ns oikein, mutta erinomaisessa ohjauksessa tähänkin tuli järkeä ja hei, pystyisin osallistumaan harkkakisoihin helpoimmalla tasolla kunhan treenaan. Helpoin taso on meille juuri sopiva matalan tason rata.

Itselläni oli muuten satulassa melko hutera olo. Muulihan oli ennen muulimiittiä kuukauden ajokoulutuksessa eli olin koko heinäkuun aikana ratsastanut vain kerran osallistuessani matkaratsastuskilpailuihin. Enkkusatulassa istuminen oli jotenkin todella huteraa ja Muuli tuntui patalaiskalta. Varmaan vieraassa paikassa oleminen ja kuuma kelikin väsyttivät sitä.




 

Iltapäivällä otimme hiehot ensimmäisen kerran kentälle ja työstimme niitä vasikoiden sijaan. Ne näyttivät jättikokoisilta vasikoihin verrattuna ja ne olivat myös vähän haluttomampia siirtymään ja näyttivät vähän sarviaankin (ne, joilla sarvet olivat, pari näistä oli kyyttöjä eli edustivat sarvetonta suomalaista alkuperäisrotua). Muuli joutui tosissaan vetämään korvansa luimuun, jotta saatiin kantturat liikkeelle ja jälleen hetken säätämisen jälkeen pystyimme liikuttelemaan laumaa Gretan kanssa ja aloitimme erotteluharjoitukset.

Olimme siis purkaneet WE-esteet pois ja rakentaneet kentän kulmaan erotteluaitauksen johon oli tarkoitus erottaa neljän laumasta aina yksi hieho. Siirtelimme hiehoa Gretan kanssa kahdestaan ja täytyy sanoa että tämä toimi!

Gretalla on paljon lehmäkokemusta, joten ns karjasilmää on ja kun Rokikin toimi hienosti, niin meidän ei keskenämme tarvinnut juurikaan kommunikoida kun häkittelimme hiehoja. Eli jos minä annoin painetta hiehon takaa, Greta tiesi just tarkkaan missä kohtaa hänen pitää olla Rokin kanssa, jotta saamme muodostettua hieholle kujan suoraan erotteluaitaukseen.

Ratsujen energiatasot huomasi helposti, Roki ehkä isompana, omasi paljon suuremman paineympyrän ja Muuli pienempänä ja ehkä jotenkin huomaamattomampana joutui menemään paljon lähemmäs hiehoja, jotta ne lähtivät liikkeelle.

Rokin bravuureiksi paljastuivat selkeästi hienot väistöt hiehoja kohti, roll backia en osannut ihan kunnolla selittää enkä ainakaan ratsastaa Muulin kanssa, joten skippasimme sen.




Lauantai-iltana pääsimme ihanaan suvun vanhaan rantasaunaan saunomaan ja uimaan. Järvivesi oli ihan tyyntä ja lämmintä, seisoin pitkään vedessä pää pinnan yläpuolella ja kuuntelin vain kesäyön ääniä. Ai että.

Sunnuntain ohjelmassa oli yhteinen aamumaasto, koska Lullemuuli oli telakalla, lähdimme maastoon Gretan ja Rokin kanssa. Virtojen Monoskylä on aika upeaa seutua, mäkeä ja näköalaa riittää! Siinä sitten ratsastimme kaikessa rauhassa (vähän ravasimmekin) ja ihastelin maisemia kunnes Anu soitti että missä oikein ollaan. Emme olleet katsoneet kelloa ollenkaan! Olimme takaisin tallilla 20 minuuttia aikataulusta myöhässä joten stressihän siinä sitten tuli..

Sunnuntaina järjestimme nimittäin Aasitilojen avoimet ovet, jossa oli yleisölle tarjolla WE-radan ratsastusesitys JA karjanajoa sekä vasikoilla että hiehoilla. Lisäksi yleisölle oli pieni kaffepuffa vapaaehtoisella maksulla, oli äänentoistoa, juontajaa ja vaikka mitä!

Täytyy myöntää että kun yleensä esiintymisiin puunaan sekä Muulin että varusteet, jäi se tällä kertaa haaveeksi. Puhtaan blingihuovan olin sentään ottanut mukaan, mutta muuten Muuli sai tyytyä ihan normaaliin harjaukseen ja kamoista putsasin suurimmat roiskeet. Vain omat enkkuratsastussaappaani puhdistin nihkeällä sienellä.

Tapahtumaa ei koronatilanteen takia uskaltanut juurikaan mainostaa vaikka se ulkoilmatapahtuma olikin. Yleisö oli hyvin maltillinen ollen n 35 henkilöä. Kelikin oli iso kysymysmerkki, ukkosta oli luvattu koko päivälle mutta onneksi sade saavutti meidät vasta kun ohjelmaosuus oli jo loppu.

Minulla oli kypärän alla headset jolla kerroin hieman muuleista, working equitationista ja karjanajosta aina sopivissa väleissä. Noin muuten juonnosta vastasi Jaana.

WE:ssä esiinnyimme Gretan kanssa peräkanaa ja Anu esitti tehtäviä Lullen kanssa maastakäsin. Sitten vaihdoin Muulin varusteet ja tyhjäsimme kentän WE-esteistä.

Muulin kanssa käytin siis ensin enkkukamoja ja sitten vaihdoin sille länkkäkamat karjanajoa varten. Vasikoiden kanssa teimme vain lauman siirtelyä kenttää ympäri erotteluaitauksen ollessa kiinni ja sitten vaihdoimme  hiehoihin. Tässä kohtaa yleisökin pääsi mukaan, heidän piti seisoa aidan takana jotta hiehoista yksikään ei karkaisi paremman vihreän perässä pihamaalle. Ratsuilla ajoimme hiehoja takaa ja toki Anu kulki edellä rehusangon kansa.

Hiehojen kanssa pääsimme erottelemaan, juontaja Jaana kertoi mikä yksilö pitää saada eroteltua ja me Gretan kanssa teimme työtä käskettyä. Yhden kanssa jouduin ottamaan vähän raviakin, mutta muuten selvisimme käynnissä. Yleisökin ilmeisesti nautti, koska kukaan ei näyttänyt poistuvan kesken kaiken!

Sunnuntain kuvat ja video Maarit Ahonen-Lehmus



Esitysten jälkeen ajettiin hiehot takaisin aitaukseensa ja jäätiin Muulin kanssa pihalle. Sitä käytiinkin paljon rapsuttelemassa ja sain jakaa muulitietoa ihan reilusti! Hyvin olivat muuten kävijät ymmärtäneet etteivät eläimet potki mitenkään oletuksena ja koko ajan, vaan niillä on syy siihen. Sama asia koskee aasien ja muulien tunnettua itsepäisyyttä, kyllä se ongelma on narun toisessa päässä jos muuli tai aasi jumittaa. Ja kyllä, olen itsekin naureskellut omalle jumittavalle Muulilleni, koska se vetoaa yleisöön, mutta silti tiedostan hyvin, että käytös johtuu ihan jostain muusta kuin itsepäisyydestä.

Muulia kehuttiin todella kauniiksi ja upeaksi eläimeksi, ja sitähän se on vaikka itse sanonkin! Sillä on just nyt tosi upee kiiltävä kesäkarva, se on mielestäni melkein ideaalissa lihavuuskunnossa (ei haittaa jos ihan vähän laihtuisi, mutta ei ole överi) ja sen elämässä tuntui pyyhkivän hyvin kun en nähnyt kovinkaan isoja huoli-ilmeitä vaikka oltiin vieraassa paikassa.

Muuli tottuu todella nopeasti uusiin paikkoihin kunhan ruokaa on tarjolla. Se helpottaa paljon kisareissuissa ja tällaisessa leirielämässä. Minähän ihailen yhdysvaltalaisten muulin- ja hevostenomistajien tapaa lastata muulit ja kersat viikonlopuksi traileriin ja ajella luonnonsuojelualueelle leireilemään ja maastoilemaan! Heillä on toki siihen todella mammuttimaiset trailerit ja teltat ja se on varmasti osan kulttuuria samalla tavalla kun Suomelaisetkin harrastavat karavaanausta. Mutta en tiedä onko kukaan yhdistänyt leireilyn ja oman hevosen kanssa vaeltamisen toisiinsa. Suomessa on kyllä käsittääkseni ratsastus aika rajoitettua luonnonpuistoissa, joten ideaa ei ehkä voisi edes toteuttaa täällä.

Palatakseni Muulimiittiin, vettä alkoi sataa sitten jossain kohtaa, jolloin Muulin kanssa suunnistettiin heti tallin suojiin. Muuli sai heinää, minä sain ruokaa ja pakkailtuani trailerin ja auton oli aika lastata Muuli. Muulihan oli ollut myös lastaustreenissä Lempäälässä ja se menikin tosi kivasti kyytiin kun sai vähän painetta takaa! Kiittelin sitä kovasti ja tarjoilin herkkua, mutta syödä se ei kuitenkaan uskaltanut. En osaa sanoa söikö se heinää ollenkaan 4 tunnin kotimatkan aikana.

Kotitallille oli tietenkin ihanaa palata. Muuli asteli trailerista ulos rauhallisesti tsekkasi mestat. Yöksi Muuli jäi tuttuun paikkaan tarhojen väliin ja pienelle totuttelulaitumelle tallinpitäjän takapihalle. Seuraavana iltana laitoimme sen ja Armaksen yhteen ja siitä lähtien ne ovatkin olleet laitsakaverit. Tästä kerroinkin heti tuoreeltaan.

Iso kiitos Anulle muulimiitin järjestelyistä ja Jaanalle ihanasta majoituksesta (minulle). Muuli nautti viikonlopusta varmaan täysillä, se ei tosin tarhaillut (koska ajoi aaseja hyvän alun jälkeen), mutta nautti isossa karsinassaan melkein jatkuvasta heinäbuffetista. Se ei kerännyt virtaa ja oli tosi mukava ja mutkaton käsitellä.

Lue lisää

keskiviikko 4. elokuuta 2021

Muulilla on uusi ystävä, Armas!


Sillä aikaa kun Muuli oli koulutusjaksolla, oli tallilla tapahtunut muutoksia hevoskokoonpanossa. Yksi hevonen muutti ihan suunnitellusti lähemmäs omistajansa kotia ja tilalle tuli suokkiruuna Armastus (@herraarmastus). Samaan aikaan Muulin tarhakaveri Aata oli ystävystynyt laitumella Lyylin kanssa ja nyt kun hevoset ovat olleet yötä päivää laitumilla, ei Muulla olisi ollut kaveria tallin pihapiirissä yöaikaan. Kesäkuussa hevoset siis otettiin öiksi tarhoihin, eli Muuli oli silloin päivät yksin pyörien hevosten tarhoissa ja tarhojen väleissä ja yöt samassa tarhassa Aatan kanssa.

Tilanne oli siis se, että sekä Muuli että Armas olivat ilman kaveria ja siitähän se ajatus sitten lähti.

Kokeiltiin näitä yhteen tallin lähilaitumella Derbyllä ja siellä ne sitten menivät ilman draamaa. Olin ladannut kamerani akun, turhaan. Vain kerran Armas ja Muuli olivat sen verran lähekkäin, että Muuli luimisteli, vinkaisi ja meni kauemmas.

Armas ja Muuli ovat kuulemma hyvin sopuisia laumailijoita. Muuli on laumassa vetäytyvä ja hyvin väistävä eikä Armas mitenkään tunkenut iholle, mutta oli kyllä kiinnostunut ja seurasi Muulia katseellaan.


Tämä oli dramaattisin hetki
Pari oli yhdessä tunnin tai pari ja sen jälkeen Armas meni talliin karsinaan yöksi ja Muuli jäi ulos. Muuli on tottunut ulkoilija vaikkei pihapiirissä ole muita hevosia, mutta Armas huuteli kovasti sisältä Muulin perään. Aika näyttää tuleeko Muulikin jatkossa yöksi sisään vai miten hevoseläinten stressilevelit saadaan mahdollisimman mataliksi.

Tallissa on yötä myös tamma ja varsa, eli Armasta ei suinkaan yksikseen oltu karsinaan jätetty. Mutta ilmeisesti se ehti parissa tunnissa laumaantua Muulin kanssa.

Tuo laidun on sellainen sekametelisoppa eli siellä kasvaa vaikka ja mitä. Hevoset keskittyvät siellä uuteen kasvavaan heinään ja Muuli näköjään otti latvojen siistimisen haltuunsa. Muulihan muutenkin syö mielellään erilaisia tähkiä ja piikkikasveja, jotka eivät hevosia niinkään kiinnosta. Aasithan syövät luonnostaan ruokaa aika laajalla skaalalla, joten Muulin kaikkiruokaisuus tullee sieltä.




Viimeisessä kuvassa on Muulin "uusi" eli käytettynä ostettu hyönteisloimi. Totesin tänä kesänä että hyönteisloimet ovat paljon parempi torjuntakeino kuin myrkyt, koska paraskaan myrkky ei toimi koko päivää ja Muuli oli parista kohtaa auki syöty. Paarmoja ei meillä enää ole, mutta tilalla ovat kärpäset, jotka pitävät huolen siitä, että paarmanpuremat pysyvät auki. Muulilla on tällä hetkellä ryntäissä pieni reikä jota en saa parantumaan ilman loimitusta.


Lue lisää

tiistai 3. elokuuta 2021

Muulin ajokoulutus todellakin toimi!

Muuli oli kuvassa ensimmäisen kerran valjaissa ja tämä ensimmäinen treenikerta sisälsi vain sen, ään se seisoo valjastuskatoksessa varusteet päällään. Kuva: Outi Aihkisalo

Kuten kerroin aiemmin, Muuli lähti heinäkuuksi koulutukseen Lempäällään Ahasoon. Minulla oli upea ajatus käydä siellä enemmänkin koulutusjakson aikana mutta lopulta kesälomani täyttyi kaikella muulla ja kävin tallilla heinäkuun puolivälissä, kun hain Muulin matkaratsastuskilpailuihin ja nyt, kun sen koulutusjakso päättyi.

Koulutusjaksoihin kuuluu toivottavasti kaikilla talleilla se, että omistaja koutsataan myös, eikä vain tuupata elukkaa kyytiin perävalotakuulla. Sen takia meillä olikin Kitin kanssa antoisa ilta, kun ensin ajoimme tallilta jo kokeneemman ajohevosen, warlanderruuna Olavilla. Minullahan ei itselläni ole varsinaista ajokokemusta isojen hevosten kanssa, joten tietenkin tarvitsin myös itse ohjausta. Olen ajanut ja valjastanut lähinnä meillä tallipaikalla asunutta shettistä ja paria ponia sen jälkeen, mutta isoista hevosista minulla ei ole kokemusta.

Olavi oli aika skarppi ajettava ja haaveet kevyestä sunnuntaiajelusta karisivat heti. Siinähän piti tosiaan olla skarppina jokaisella askeleella, pitää hevonen suorassa, keskellä tietä ja oikeassa nopeudessa. Kiti ohjasti ensin ja hieman jännitin kun Olavi teki stopin, lähti kääntymään ja näytti siltä pyörähtää aisoissa ympäri, koska pikalukoilla aisat tulevat niin ylös. Huh!

Kaikki pisteet vaan Kitille, jolle tuollainen tilanne ei ollut ensimmäinen ja jonka hän hoiti tyynen rauhallisesti Olavin kanssa ja pääsin sitä sitten itsekin ajamaan sekä radalla että tiellä.

Tämän jälkeen valjastin Muulin parhaiden taitojeni mukaan. Pikalukkosilojen kanssa ei varsinaista remminpyörittelyä ollut kuin potkuremmin kanssa. Muuli sai korviinsa pumpulit ja niskaansa sekin. Sekistä sainkin jo kommenttia instan kautta kuinka se on brutaali väline, mutta vakuutan että sekki oli löysällä ja Muulin oli mahdollista mennä eteen alas sen kanssa, se esti vain äärimmäiset liikkeet. Nuoret kuulemma myös mielellään nojailevat sekkiin ja saavat siitä tukea. Käytimme leukalenkillistä sekkiä johon tosiaan voi nojata. Kitaraudallinen on sitten erivehje.

Muuli oli reippaan Olavin jälkeen ihan erilainen. Muuli ei missään nimessä ole lännen nopein (ellei se pelästy jotain) ja se haahuili menemään omaa rauhallista vauhtiaan. Se katseli aika paljon pää pystyssä, mutta vain muutaman kerran jouduin korjaamana sitä ohjalla suoraksi ja tien keskelle kun se jäi katsomaan jotain. Se oli jännittynyt treenissä aisojen päiden osuessa kaulaan, mutta nyt teimme tosi kivat käännökset. Omissa kärryissäni tulevat aisat turhan pitkälle eteen, joten sain vinkin valjastaa ne mahdollisimman taakse. Ja kunhan Muulikin ymmärtää mitä "ympäri" tarkoittaa, se hoitanee käännökset automaattisesti.

Minua jännitti, tietenkin. Olin ollut todella skeptinen koko ajokoulutuksen suhteen ja Muulilla oli takanaan vasta noin viisi ajokertaa ylipätäään. Sen kanssa oli tehty pohjia huolella niin, ettei se jännitä valjastamista ja kärryjen laittamista. En usko, että se vielä seisoisi vapaana kentän keskellä valjastettavana (enkä sellaista riskiä ajatellut ottaakaan), mutta se ei näyttänyt mitään stressimerkkejä valjastuskatoksella. Pumpulien laitto näytti olevan ihan lempihommaa, koska samalla se sai korvarapsutusta, nimenomaan korvan sisältä.

Käynnissä huomasin heti, miten vino Muuli on. Sen takapää oli melkein koko ajan vasemmalla, mutta en ollut noin huomattavaa vinoutta huomannut koskaan ratsain. Ratsastajana minulla ei muutenkaan ole kovin hyvää "perstuntumaa" eli en tunne mikä jalka nyt on alla ja millä jalalla nostetaan laukkaan jne. Ajaessa sen takapuolen näkee koko ajan ja koko Muulia voi korjata suoremmaksi! Mutta nyt kun ajoin tosiaan ensimmäisiä kertoja isoja ratsuja tajusin, etten kyllä näe tietä niin ollenkaan! Miten ihmeessä ihmiset uskaltavat ajaa kun hevosen persaus peittää koko näkökentän? Pitääkö mun asentaa Muuliin pieni kamera rintaremmiin ja katsella kuvaa kärryihin kiinnitetystä varapuhelimesta?

Kaksin ajaen tilanne oli vielä helpompi, kun pystyin kurkkaamaan sivulta ohi, mutta yksin ajaessa suoraan takapuolen alta voi tulla äitiä ikävä. Tietenkään tiellä, missä ei näe, mennään vain käyntiä ja toki Muulikin varmaan eleillään kertoo, jos edessä on jotain.

Alla oleva video on koottu klipeistä, joita sain Muulin ajokoulutuksen aikana.


Muulin kanssa oli ihanaa hölkkäillä! Se meni niin rauhallista omaa raviaan ja kulki siinä suorassa. Ylämäkeen sitä sai hoputtaa jotta se jaksoi vetää ja siinä se otti oikeasti takapäästä voimaa niin että sen pienet selkälihakset selässä kohosivat vararavinnon seasta näkyville.

Muulin aktiviteetit eivät tähän loppuneet vaan lenkin jälkeen vaihdoin sille ratsastuskamat päälle ja Kitii pääsi sen selkään! Jos Muuli oli roudattu noin kauas kotoa niin hukkaanhan se menee jos Kiti ei pääse sillä ratsastamaan. Ratsastin toki itse hetken kentällä ja huomasin heti, että kuukausi oli saanut aikaiseksi jonkun pienen lihaksen Muulille, satula ei nimittäin istunut yhtä hyvin kuin ennen ja valui eteen. Muuli reagoi siihen heti selkäännousussa ja sain pienet hypyt.

Tajusin heti syyn katsoessani Muulin kaulaa, tulin alas, korjasin satulan, kiristin mäkivöitä ja uusi parempi yritys. Muulillahan ei oltu ratsastettu 20 päivään ja itselläni oli käytännössä myös kuukauden ratsastustauko, joten homma tuntui jotenkin todella vieraalta. Mutta hyvin nopeasti kävin askellajit läpi ja oli Kitin vuoro.

Selkäännousussa Muuli näytti taas jännittävän ja otti pari kiireistä ensimmäistä askelta, mutta sitten ei ollut enää ongelmia Muulin puolelta. Kitillä sensijaan taisi olla aika hutera olo ja länkkäsatulan nupillekin oli käyttöä. Kiti kertoo tästä varmasti vielä enemmän omassa vieraskynäpostauksessaan, jonka lupasi koulutusjaksolta kertoa!

Ratsastuskaan ei päättänyt Muulin kärsimyksiä, teimme nimittäin vielä lastaustreenausta. Muuliahan on koulutuksessa myös pyynnöstäni lastattu paljon. Itse lastatessani tein heti sen virheen, että jäin katselemaan Muulia ja odottelemaan sen reaktioita, kun Outi näytti heidän systeemiään, alkoi Muuli kopittautua paljon paremmin ja itsekin sain hyvät lastaukset aikaiseksi. Lähettäminen ei selvästi ole Muulin juttu tai se vaatisi tosi paljon treeniä, minulle on ihan okei että voin taluttaa sen koppiin ja joku avustaa puomin ja sillan kanssa. Ja toisaalta voin myös  yksinäni viedä sen koppiin, laittaa kiinni (tiedän, tästä ollaan montaa mieltä) ja palata rauhallisesti taakse sulkemaan puomin ja sillan.

Tässä välissä kun Muulin lastaus ehti mennä skeidaksi, kopittelin sitä niin, että hätätilanteessa sidoin pitkän narun eteen koppiin kiinn, laitoin Muulin siihen (jotta se ei voi poistua) ja odottelin että se käveli sisään. Outi oli koulutuksen aikana huomannut saman, kun Muulilta poistetaan ei:n mahdollisuus, se toimii. Emme ole kuitenkaan sitä mieltä, että kysessä on opittu avuttomuus, koska Muuli on edelleen avoin, syö, katselee ja haistelee, eikä mene mihinkään katatoniseen tilaan.

Outi kertoi myös että Muuli on tosiaan mielenkiintoinen sekoitus aasia ja iberialaista hevosta ja sen koulutuksen suhteen kannattaakin lähestyä sitä kuin lusoa tai pre:tä eikä niinkään puoliverisenä. Iberialaisillakin on veressään tietty kuolemanpelko kun ne kohtaavat uusia asioita ja kun asiaa on vähän aikaa puhistu ja pelätty, se onkin ok. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että hevonen tai muuli vietäisiin uuden asian pariin säkittämällä/floodaamalla vaan se saa katsoa uutta aasiaa sopivan matkan päästä ilman pakkoa.

Muuli jäi kaikkien treenien jälkeen vielä Lempäälään viimeiseksi yöksi. Itse ajoin kaverilleni yöksi koska matka jatkui seuraavana päivänä kohti Muulimiittiä, mutta se on eri postaus se.

Outi ja Kiti tekivät hienoa työtä Muulin kanssa! Odotukseni kuukaudelta ylittyivät moninkertaisesti ja voin kyllä lämpimästi suositella tätä tiimiä jos mietit ajokoulutuspaikkaa! Muulia ei pakotettu eikä sen mukavuusrajoja venytelty niin paljon, että se olisi pelästynyt. Ja siis oli se kerran pelästynyt ja laukannut kärryjen kanssa mutta Kiti sai sen haltuun ja osasi hyvin ohjeistaa minut jatkoa ajatellen (Muuli suoraan, tien keskellä, eteen, ei missään tapauksessa päätä ja kaulaa sivulle, koska silloin se lähtee vielä varmemmin).

Muuli näytti tykkäävän omasta pihatostaan ja oli tosi rauhallinen ja rento käsitellä, eli silläkin on varmaan ollut olosuhteisiin nähden ihan ookoo heinäkuu. Eiväthän hevoseläimet tykkää paikanvaihdoksista ja rutiinien muuttumisesta, mutta ainakaan se ei näkyvästi stressannut. Paarmojen suhteen oma pihattomaja oli varmasti sen lemppari!

Meidän ajoura ei nyt heti pääse kotona starttaamaan, koska Muulin kärryt ovat edelleen Lempäälässä (toivon saavani ne sieltä asap) ja ajovarusteitani pitää vähän päivittää.

Minulle voi tarjota:

  • Y-rintaremmi leveänä (mahdollisesti myös pehmusta)
  • potkuremmi
  • matalasäkäisen hevosen tekkeli perinteiseen valjastukseen
  • 12,5 postikanki

Myynnissä:

  • 11,5 Globus postikanki 25e + pk
Lue lisää