Harrastettiin pitkästä aikaa agilityä ja samalla osallistuttiin virtuaalikisoihin

Keli ei ollut todellakaan kuvauksellinen. Sumuinen, tosi tuhnuinen, hämärä. Mun kamera ei ihan ollut messissä. Onneksi videolta näkee toimintaa paremmin. Kaikki kuvat ja videon otti Oona Virtanen, kiitos!

Onnenpisara järjesti virtuaaliset agilitykisat, joissa oli jopa oma luokka aaseille ja muuleille! Me Muulin kanssa tietenkin osallistuttiin vaikkei olla treenattu agilityä öö no ainakaan vuoteen. Onnenpisaran takana on Riina Harinen, joka on tuttu neljän vuoden takaa aasileiriltä. Hän piti meille silloin leirillä erittäin inspiroivan agilitytreenin. Kirjoitin siitä oman postauksen tuolloin. Jos ikinä sulla on mahdollisuus osallistua Riinan kurssille niin suosittelen erittäin lämpimästi!

Tuolloin jäi parhaiten mieleen neuvo opettaa rata lopusta alkuun. Eli ensin treenataan viimeistä estettä, sitten toisiksi viimeistä ja viimeistä jne. Eli lisätään aina yksi este lisää ja Muuli oppii järjestyksen sekä sen että vikalla esteellä odottaa jackpot, eli oikein erityisen hyvä palkinto. Tällä tavoin ketjuttamalla sitä ei myöskään ole tarpeen lopulta palkata jokaisen esteen jälkeen.

No sanotaanko että treenaaminen ei ole vahvin lajini ja olen äärimmäisen laiska rakentamaan mitään ratoja kentälle. Olin siis tallilla puoli tuntia omasta aikataulustani myöhässä ja rakensin rataa kentälle hikihatussa, tai siis takissa, olinhan pukeutunut +1 asteeseen ihan samalla vaatemäärällä kuin -18 asteeseen.

Onneksi tallillamme on kevyitä pehmopuomeja, muuten olisin lyönyt hanskat kenttään. Sain raavittua kokoon kaikki esteet. Sillan virkaa toimitti vanerinpala ja turvallisuuden takia pressun tilalla oli pätkä kumimattoa Muulin tarhasta heinien alta. Tosin tilsatilanteen takia pressu olisi kuitenkin saattanut olla turvallisempi vaikka hokkikengät olivatkin jalassa.

Kuvaajaksi olin nakittanut Oonan, jota olin kuvannut viikko aiemmin joulukuvien tiimoilta. Ensin treenasin ajatuksena aloittaa just vikalta esteeltä (joka oli bonustehtävä) ja ketjuttaa siihen, mutta kun Muuli hieman kavahti siltatehtävää, teinkin vaan kaikki tehtävät yksittäin niin monta kertaa, kuin oli tarpeen ja sitten kuvattiin rata.

Se menikin niin putkeen että rata oli kerrasta kuvattu!

Sen jälkeen jatkoin kuitenkin vielä tehtäviä ja dokumentoitiin lisäksi pystyvideota ja lisää kuvia (koska TikTok ja Insta) ja ihan lopuksi päästin Muulin irti ja kokeilin miten se tekisi tehtävät ihan vapaana. Ja sehän kuulkaas teki!

Suurinta iloa minulle tuotti puomipujottelu, jossa Muuli luki tosi kivasti ihan mun kehoa ja varsinkin käsiä ja pujotteli puomit ilman ongelmaa. Tosin aina kun paineistin sitä pois päin itsestäni, se veti päätä alemmas ja korvat tiukkaan luimuun.

Noin muuten Muulin mielentila oli mielestäni ihan ok rauhallinen ja vain muutaman kerran se stressasi niin paljon että veti lohikäärmenaaman päälleen. Yleensä namit saavat tätä aikaan (varsinkin kaura), ja olenkin nykyään antanut niitä hyvin harkiten ja vähemmän kuin ennen. Maastakäsittelyssä eron huomaa heti, eli jos teen samaa tehtävää narua pyöritellen eli paineesta pois, on Muulin ilme ja koko kroppa paljon levollisempi, mutta myöskin hitaampi kuin jos palkkaan sitä leivällä hyvistä suorituksista. Leivän kanssa se toimii sähäkämmin ja isommilla liikkeillä, mutta ilmeeltään Muuli muistuttaa lohikäärmettä. Olen itse tulkinnut sen stressiksi ja olen itse myös ruokkinut sitä palkkaamalla Muulia sen ollessa väärässä mielentilassa, eli vähän kierroksilla.

Tässä alla on kisasuorituksemme.

Lue lisää

Hepokala Forest Trail Karkkilassa kehittää ratsukoiden kommunikaatiota ja auttaa selviytymään tukalista tilanteista

Hepokala Forest Trail Karkkilassa on Suomen laajin "metsärata", joka syntyi muutama vuosi sitten kun omistaja Kai Torp tutustui vastaavanlaiseen rataan ensin Yhdysvalloissa, jossa tämänkaltaisella radalla ratsastaminen on oma kilpailulajinsa, ja myöhemmin myös Saksassa. Ajatus jäi kytemään ja muutaman vuoden päästä Kai alkoi urakoida esteitä kesäpaikkaansa. Ensin vain omaksi iloksi, mutta nyt jo toista kesää myös muiden iloksi. Hepokala Forest Trail sisältää monenlaisia erilaisia tehtäviä, jotka voi läpäistä joko helposti kävelemällä läpi tai sitten suorittamalla ne "oikeiden" kisasääntöjen mukaan.

Kain haaveena on järjestää lajin kilpailut vielä jonain päivänä, mutta sitä ennen hän toivottaa kaikki treenaamaan radalleen! Forest Trail on hieman samanlainen kuin radat, mitä on käytetty maastotaitokilpailuissa. Eli jos ne kisat ovat tuttuja tehtävineen, kannattaa ehdottomasti tutustua myös tähän lajiin.

Kyselin talliryhmässämme, jos jollakulla olisi kiinnostusta lähteä mukaan ja mukaan lähti Pinja hevosensa Lilin kanssa. Hän sai vielä toisen kaverinsa mukaan, joten meitä oli kolme ratsukkoa paikalla kesäkuisena keskiviikkona. Lisäksi meillä oli paikalla mahtava kuvaaja, Sanni Niiranen, jonka käsialaa nämä kaikki upeat kuvat ovat!

Paikalle saavuttuamme parkkeerasimme yhdistelmämme ensin tien risteykseen ja otimme uljaat ratsumme ulos. Mainittakoot tässä, että Muuli meni traileriin todella hyvin ja vastustelematta, kun Lili oli kopissa jo odottelemassa sitä. Myös lähtö kotiin sujui melkein yhtä kivuttomasti. Muuli jäkitti vain siksi, kun se tarkkaili ympäristöään niin tiiviisti. Sen lisäksi siis, että saimme kivan kokemuksen maasto"esteillä", saimme kaksi oikein hyvää lastausta ja kuljetusta sekä Muulille että Lilille. Olen melko varma, että kumpikin myös nautti tästä aika erilaisesta treenaamisesta.

Alla on video päivästä, ensin teemme tehtävät maastakäsin ja sen jälkeen ratsain.

    Ja tässä on video vuodelta 2018, jossa Kai itse ratsastaa radan tehtävät.

Aluksi suuntasimme radalle maastakäsin. Kai suositteli ottamaan mukaan naruriimut ja pitkät narut, meillähän sellainen on ihan arkikäytössä. Muuli sai kantaa satulassaan omat ja Lilin suitset ja sitten mentiin! Kuljimme ensin suunnilleen jonossa kaikki tehtävät läpi Kain kertoessa, miten este kuuluu kilpailuissa suorittaa. Me toki aloitimme hieman helpommalla, eli ylitimme pressun poikkisuunnassa emmekä pituussuunnassa emmekä stopanneet hevosia korokkeiden päälle, vaan kuljimme suoraan läpi jne.

Muulihan ei ole tällaisilla tehtävillä ihan untuvikko, vaan olemme harjoitelleet agilityä mm naapuritallin maastotaitokilpailujen harjoitusluokassa, Kouvolassa Meidän maaseutu-festivaaleilla, Aasileirillä pari vuotta sitten ja myös ihan omalla kotitallilla. Myös huiskale-esteen urakoin Muulille kerran.

Agilityradan rakentaminen tuntuu kuitenkin todella raskaalta jo noin ajatuksena, joten on tosi kivaa, että joku muu on sellaisen hienon ja kunnollisen rakentanut ja itse voi vain saapua paikalle!

Taskut olin täyttänyt herkuilla enkä epäröinyt käyttää niitä, kun jokin tehtävä tuntui hieman vaikealta Muulille. Aika pian totesin, että kaksi tehtävistä on sellaista, joita en edes lähden painimaan. Muuli ei suostunut astumaan riippusillalle eikä vesilaatikkoon. Ja koska halusin tältä(kin) reissulta tarjota Muulille varmoja onnistumisia, jätin noiden treenin sikseen ja suhasimme menemään helppoja esteitä.

Sanni sai vangittua kuviin Muulin ainoan kunnon kontaktin vesilaatikon kanssa.

Menimme melkein kaikki muut esteet läpi maastakäsin ja 45 minuutin kuluttua nousimme kaikki ratsaille. Ensin menimme porukassa ja Kai antoi vinkkejä tehtävien suorittamiseen eli miten ne kannattaa ensimmäisellä kerralla tehdä ja kuinka vaikeustasoa nostetaan. Itse en juurikaan vaikeuttanut tehtäviä, mutta halusin kuitenkin Muuliin sellaisen kontrollin, että pystyin pysäyttämään sen millä askeleella tahansa kesken tehtävää. Ja siinä myös onnistuin.

Portin avaaminen ja sulkeminen osoittautui todella haastavaksi! Sama tehtävähän on käytössä myös esimerkiksi WE:ssä. Muuli ei millään malttanut pysähtyä porttitolpan kohdalle, vaan painoi eteenpäin kuuntelematta ollenkaan ohjaa. Toisaalta se kyllä pysähtyi peruutustehtävässä oikein hienosti ja kevyesti, mutta joku sitä kuumotti portinkannattimen kanssa. Naruportti ei onnistunut ollenkaan, mutta jonkinlaisen onnistumisen saimme kapeamman "kiinteän" portin kanssa. Mutta en todellakaa npystynyt pitämään portista toisella kädellä kiinni koko aikaa, kuten tehtävässä kuuluisi. Onneks naruportti on todella helppo rakentaa liinasta ja kahdesta estekannattimesta kotikentällekin, joten taidamme harjoitella tätä vielä lisää.

Näiden kuvien välillä on 10 sekuntia.

Muuli myös hieman protestoi kiikkulaudalla. Se kulki sen hienosti taluttaen, eikä pelästynyt, kun se keikkasi alas toiselle puolelle. Se kulki laudan myös ratsain empimättä ja pystyin pysäyttämään sen keskelle. Mutta tein virheen siinä kohtaa, kun yritin ratsastaa sen toisesta suunnasta. Muuli kyllä astui sillan päälle, mutta säpsähti, kun silta kolahti maahan. Jätin tehtävän siihen sillä kertaa ja suoritin välissä jotain muuta. Kun palasin kiikkulaudalle, ei Muuli suostunutkaan enää kävelemään sitä, vaan nousi hieman pystyyn ja pyörähti pois!

Pari kertaa se onnistuikin tempussaan (täysin sama temppu, kuin jota se käyttää saattaa käyttää lastaustilanteessa), mutta sitten olin nopeampi ja sain torpattua sen pään kääntämisen vasemmalle ja se kulki sillan yli kiltisti. Menin vielä pari kertaa Muulia isosti rohkaisten ja ohjat tuntumalla eikä sillassa ollut enää mitään ongelmaa.

Olin todella yllättynyt, miten hienosti Muuli teki peruutustehtävä! Peruutusalue oli rajattu toisessa tehtävässä korkeilla kaiteilla, jotka tosin putosivat herkästi, jos niitä kohti ratsasti, ja toisessa tehtävässä maassa lepäävielä lautojen avulla. Ensin tuntui, että Muuli vain peruutti lautojen päälle, mutta sitten se tajusikin tehtävän ja pystyin sitä myös peruutuksesa ohjaamaan. Täytyy myöntää, että tähän asti peruutuksen suunta on ollut "herranhaltuun" kun olen pitänyt tärkeimpänä sitä, että Muuli ylipäätään peruuttaa kevyesti.

Tässä tehtävässä oli tarkoitus ratsastaa ympäri tuota matalampaa osaa.

Virallsiessa suorituksessa hevonen ratsastetaan tähän päälle, pysäytetään, käännetään ympäri ja ratsastetaan pois samaa kautta. Meille riitti se, että sain Muulin pysäytettyä päälle.

Meidän lempitehtävämme taisi olla banketti, jota ei toki "oikeasti" kuulu bankettina ratsastaa, mutta näin harjoitusmielessä suoritustapa oli vapaa. Muuli käveli reippaasti ja jopa hieman vauhtia ottaen ylös ja yhtä reippaasti alas. Videolle tallentui kuitenkin paras suoritus, jossa sain Muulin helposti pysäytettyä päälle, palkattua ja ratsastattua alas. Myös alhaalla Muuli pysähtyi hyvin kevyestä avusta!

Alussa Muuli katseli huolestuneena muiden hevosten perään eikä tehtävistä meinannut tulla mitään, jos tehtävän toisella puolella ei ollut hevosseuraa odottamassa. Mutta hetken ratsastettuani pystyin ilokseni suorittamaan kaikkia tehtäviä riippumatta siitä, missä toiset hevoset olivat. Ratsastin myös syvemmälle metsään suorittamaan siellä olevia tehtäviä, eikä meillä ollut mitään ongelmaa!

Muuli tuntui sellaiselta, että senkun ohjasin tehtävälle, se kyllä tiesi, mitä pitää tehdä ja suoritti homman kotiin! Jaloistaan se oli oikein erityisen tarkka ja se laski päänsä alas kävellessään kivien keskellä ja muualla, missä maassa oli esteitä.

Ratsain kapeiden siltojen suorittaminen olikin yllättäen haastavampaa kuin maasta! Toisen sillan sain ratsastettua pari kertaa, mutta toinen pidempi silta oli ihan mahdoton, kun Muuli astui aina sillan viereen. Minun olisi varmasti kannattanut tulla alas selästä ja suorittaa siltä pari kertaa maastakäsin, mutta annoin olla. Olihan meillä toinen silta suoritettavana.

Palkkoja en säästellyt ja kauraa kuluikin jonkin verran. Luulen, että se vaikutti aika paljon siihen, että Muuli tuntui haluavan itsekin suorittaa tehtäviä (saadakseen palkkion). Se ei kuitenkaan tehtävän jälkeen jää seisomaan pää kenossa, vaan sain aina naputtaa sitä kaulaan merkiksi palkinnosta. Sitten vasta se käänsi pään ottaakseen kauraa.

Kun hevoset ja ratsastajat alkoivat väsähtää ja tehtävät tuli suoritettua, oli aika riisua ratsuilta varusteet ja nauttia vielä tarjoiluista. Kai toi meille pientä iltapalaa karjalanpiirakoiden muodossa! Se oli muuten juuri sitä, mitä kaipasin!

Hevosia syöteltiin pihanurmella, mutta Muuli sai testattavakseen Hepokalan maahantuomaa Tether Tietä! Se on kuminen "lukko", johon hevosen riimunnaru pyöräytetään. Sitten lukko kiinnitetään johonkin kiinni. Tämä tuote sopii esimerkiksi vetopaniikkihevosille, sillä kun hevonen vetää, antaa naru pikkuhiljaa periksi ja lopulta irtoaa kokonaan.

Muulikin taisi huomata tämän, sillä kotiin lähtiessämme se oli vetänyt riimunnarunsa melkein kokonaan lukon läpi! Tuote on siis todella turvallinen, hevonen pääsee siitä aina lopulta irti naruineen. Kannattaa tutustua täällä.

Kotimatkalle lähdettiin hyvillä mielin. Lili asteli koppiin kuin vanha tekijä ja Muulikin, kun oli ensin varmistunut siitä, ettei Kai ole koiran kanssa liian lähellä ja ettei takana puskissa vaani mikään.

Lue lisää

Agilityäkin voi harrastaa tavoitteellisesti ja vaikeustasoa nostaen

Kaikki postauksen kuvat ovat Aasileirin agilitytreeneistä ja ne on ottanut Veera Saarinen. Veera kirjoittaa blogia Porkkanan voimalla, johon pääset kuvaa klikkaamalla.

Olen harrastanut Muulin kanssa agilityä ihan huvikseni ja sen enempää tavoitteita asettamatta jo vuoden ajan ja roiskinut menemään ihan mututuntumalla.Kehitin erilaisia esteitä ja tehtäviä tavaroista, joita löysin tallilta ja joita olin nähnyt käytettävän muualla. Muuli kuitenkin teki kaikki uudetkin esteet melko helposti.

Teen uudet jutut aina ensin positiivisella vahvistamisella suurin piirtein tällä kaavalla:

1. Muuli katsoo estettä -> kauraa
2. Muuli lähestyy estettä -> kauraa
3. Muuli koskee estettä turvalla ja/tai kaviolla -> kauraa
4. Muuli ottaa askeleen esteen yli/ali/läpi -> kauraa
5. Muuli suorittaa tehtävän -> kauraa.

Stepistä seuraavaan siirtyminen sujui "itsestään" eli yleensä Muuli alkaaa tarjota jo seuraavaa vaihetta, ja kun se on tehnyt sen tarpeeksi monta kertaa, en enää palkitse edellisestä vaiheesta.
Näiden steppien jälkeen pystyn todennäköisesti lähettämään Muulin esteen yli/ali/läpi, millainen se sitten onkaan. Olin toivonut, että joutuisin jumppaamaan Muulia edes hieman esteen edessä ennen kuin se suotuisi kävelemään lötköpuomien läpi. Toisin kävi.

Agilityähän voi kilpailla ihan kovallakin tasolla liittymällä The International Horse Agility Clubiin. Clubissa on kuukausimaksu, ja sillä saa joka kuukausi tasolleen sopivan radan ja mahdollisuuden osallistua kilpailuun. Kilpailuun osallistutaan niin, että rata rakennetaan ratapiirroksen mukaisesti omalle kentälle ja suoritus kuvataan yhdellä otolla. Näin agilitytreeniinkin tulee joku tavoite ja ehkä uusia ajatuksia. Agility Clubissa on omat sarjat hevosille ja aaseille. Eräs tuttu aasinomistaja Englannista on osallistunut näihin useasti. Kilpailuvideoita voit katsoa Clovelly Donkeys YouTube-kanavalta. Kuten huomaat, agilityä voi suorittaa aasin ollessa narussa, vapaana tai selästäkäsin. Naru ei saa kiristyä missään vaiheessa, vaan siinä pitää olla koko ajan "hymy".

Renkaiden ylitystä helpotettiin laittamalla maahan ensin vain yksi rengas ja renkaita lisättiin niin, että ne olivat melko harvassa. Muulia palkitsin siitä, kun se astui renkaan päälle ja ekstrapalkinnon se sai jos rengas nousi pystyyn.

Kysyin muuten eräässä KKK-ryhmässä Facebookissa joskus, että onko Suomessa Horse Agility Clubiin kuuluvia hevosenomistajia. Kukaan ei varsinaisesti vastannut kysymykseeni, sen sijaan sain kuulla monen viestin verran kuinka agilityesteitä voi rakentaa kaikesta tallilta löytyvästä tavarasta. Sitähän minä juuri kysyin.

Hevosagilityn taso on Suomessa siis ihan lapsen kengissä ja tietenkin todelliset tuupparit naureskelevat hassuille ponitädeille, jotka tätä harrastavat. Onhan meillä kyllä yksi stara, nimittäin Kalev Tyllinen, joka on kirjoittanut aiheesta kirjankin. Tässä video vuodelta 2015, jossa Kalev esittelee Agilityä Hetassa. Kirja ei vielä ole kirjahyllyssäni, mutta laitan tilauksen sisään asap. Kirjan kuvaus vakuutti ainakin minut. Hintaa kirjalla on 20 euroa.

Vaikka agilityä ei ainakaan vielä oteta vakavana kilpailulajina (ehkä hyväkin), on sen treenaaminen mitä parhainta tekemistä vakavamielisen koulutuuppauksen rinnalle. Siinä yhdisyy maastakäsittely, positiivinen vahvistaminen ja hauskuus. Kuka omistaja edes voisi olla naama norsunv*tulla opettaessaan idän ihmettään pyörittämään hulahulavannetta kaulansa ympärillä?

Koska itse olen valveutunut agilityharrastaja, oli Aasileirille tietenkin saatava joku opettamaan agilityä. Se on myös sellainen laji, joka sopii hyvin aaseille. Bongasin Riina Harisen hyvissä ajoin alkukeväästä tästä samaisesta KKK-ryhmästä ja hän lupasi tulla opastamaan meille agilityn saloja. Tai ei siinä mitään saloja ole, jos operantti kouluttaminen on tuttua, niin agilityssä koulutetaan positiivisella vahvistamisella, eli naksaus ja nami.

Eläimiä lähdettiin siedättämään uusiin ja mahdollisesti pelottaviin asioihin niin, että niistä tehtiin mahdollisimman helppoja. Kun eläimet suhtautuivat esteisiin hyvin, nostettiin vaikeustasoa pikkuhiljaa. Aasit, muuli ja hevonen oli jaettu kahteen ryhmään ja päivän ensimmäinen ryhmä treenasi pressun ylitystä. Pressu rullattiin aluksi niin pieneksi pötköksi kuin mahdollista, jolloin sen yli pääsi helposti astumaan pressuun koskematta. Treenien kuluessa pressua taiteltiin pikkuhiljaa suuremmaksi ja eläimet kävelivät sen yli ilman mitään ongelmia!

Pressu sijoitettiin taktisesti kentän aidan viereen ja se aidattiin toiselta puolelta parilla estekannattimella ja puomilla, tehtiin siis kuja. Tämä helpotti tehtävää ja antoi eläimille selkeän kujan, jota kulkea.

Iltapäivällä tämän saman kolmen aasin ja yhden hevosen muodostaman ryhmän kanssa treenattiin samaan kohtaan rakennettua vesiestettä ja sekin sujui erinomaisesti kun vettä lisättiin pohjalle pikkuhiljaa kerrallaan ja pressun yli käveleminen oli jo tuttu juttu.

Aamupäivän osio oli minulle ja Muulille todella helppo. Muuli suoritti kaikki tehtävät ilman ongelmia, joten viihdytin itseäni opettamalla sitä astumaan takajalallaan auton renkaaseen ja riisumaan selkäänsä heitetyn pressun. Opetin sitä myös sietämään jumppapallottelua sen kylkeä vasten. Harmi, etten tajunnut antaa Muulia jollekin aasittomalle leiriläiselle, itse olisin voinut keskittyä kuvaamiseen. Toisaalta halusin saada tästä irti "koko rahalla".

Iltapäivällä lounastauon jälkeen pääsimme Muulinkin kanssa kunnolla hommiin. Riina pyysi ensin tekemään tehtäviä vapaana, sehän onnistui kyllä kun vain mätti kauraa suuhun hyvällä tahdilla. Sen jälkeen tuli meille ihan uutta asiaa, nimittäin ketjuttamista. Se toimii niin, että esteitä lisätään ketjuun ja vasta viimeisellä esteellä Muuli saa palkinnon. Viimeinen este oli meidän tapauksessamme jumppapallon tuuppaaminen.

Lähdin suorittamaan ensin kahta viimeistä estettä, eli pientä ristikkoa ja palloa, ja Muuli sai siis palkan vasta pallolla. Se tajusi jutun juonen nopeasti ja kiirehti askeleita kohti palloa, aivan kuten on tarkoituskin.

Aina parin toiston jälkeen lisäsin ketjuun yhden esteen lisää. Muuli tajusi jutun hyvin eikä edes kerjännyt (jep, olen epäonnistunut kun se kerjää tuuppimalla) kauraa. Se vain tuijotti palloa ja sinne piti nopeasti päästä.

Lopulta saimme ihan kunnollisen haasteen, suorittaa nämä esteet vapaana ketjuttaen! Eli vapaana niin, että palkan sai vasta viimeisellä esteellä. Rataa onneksi lyhennettiin kolmeen esteeseen, mutta tehtävä oli silti haasteellinen. Tässä kohtaa alkoi sataa vettä, joten samassa treeniryhmässämme olleet aasit poistuivat kentältä talliin ja niiden perässä myös ihmiset. Muulille tämä oli aika tiukka paikka kun se tuijotti pois päin kulkevia ihmisiä.

Oli oikeasti todella hyvä päästä agilityoppiin ihan ohjaajan kanssa! Sain palkkaamista järkevämmäksi ketjuttamisen avulla ja luottoa siihen että Muuli tulee perääni vaikka se hetkeksi jäisikin tuijottelemaan jonnekin muualle. No ei se joka kerta tullut mukana, mutta Muulin sai haettua helposti ja riimusta talutettua takaisin tehtävien suuntaan.

Olisi aika mukavaa löytää Uudeltamaaltakin joku agilitymaikka, jolta voisi ottaa irtotunteja joskus ja jouluna. Koska ratsastustunnit eivät valitettavasti ole vieläkään ajankohtaisia, voin ihan hyvin ottaa toisenlaisia tunteja. Jos siis tiedät jonkun tai koet olevasi amatöörinä alan huipulla, laita ihmeessä viestiä!

Tavoitteeni jatkossa on oppia ohjaamaan Muulia narun sijaan omalla kehollani ja saada se ravaamaan vierelläni tai perässäni, kunhan ravaa. Seuraavan kerran kilpailemme Muulin kanssa agilityssä yleisön edessä Elmamessuilla marraskuussa. Elma tapahtuu Messukeskuksessa isänpäiväviikonloppuna enkä vielä tiedä minä päivänä eläinlajien välinen agilitykilpailu järjestetään. Tule ihmeessä moikkaamaan ja katsomaan!

Saatat ehkä miettiä, että miksi niin hauskaan lajiin kuin agilityyn pitäisi ylipäätään saada tavoitteita? Siksi, koska jos ei ole tavoitteita, haaveita tai unelmia, kehitys pysähtyy. Ja kaikessa voi aina kehittyä. On aika tylsää ja jopa turhaa teettää Muulilla jotain tuttua temppua, jonka se osaa jo hienosti. Ja aina temppua voi hienosäätää ja muuttaa, jolloin eläin saa aivotyötä miettiessään mitä tekemällä saa tänään palkinnon.

Eihän ratsastuksessakaan tyydytä ikuiseen mummohölkkään tai kiitoraviin. Ainakaan toivottavasti.

Nopealla palkkaustahdilla saadaan tuloksia aikaan

Riina puhui paljon siitä, kuinka vaatimustaso pitää olla alussa niin matala, että palkkaustiheyttä voidaan kasvattaa. Aasinomistajat olivat varautuneet hieman huonosti palkkioiden suhteen jolloin palkitsemista jouduttiin tekemään voikukanlehdillä. Niiden antaminen on hidasta kun ne ovat mytyssä taskussa, joten ne eivät oikein sovi palkinnoiksi. Itsehän käytän vain kauraa koska se on a) ilmaista b) helposti annettavaa.

Yksi temppu oli ison pallon tuuppaaminen turvalla tai kaviolla. Tehtävä alkoi luonnollisesti sillä, että ensin palkittiin palloon katsomisesta, sitten haistelemisesta ja sen jälkeen tuuppaamisesta.
Alla olevalla videolla Riina kertoo naksutinkouluttamisen perusjutuista ja näyttää kuinka tiheästi Elkkua on palkattava, jotta se hoksaa mitä tekemällä se saikaan palkan.

Videot latasin tällä kertaa Aasiyhdistyksen YouTube-kanavalle, jotta sinnekin tulisi jotain eloa pitkästä aikaa. Jos aasit kiinnostavat, käy ihmeessä kurkkaamassa muutkin videot täältä! Ne taitavat olla suurimmaksi osaksi minun käsialaani.

Siedättämisellä pelottavistakin asioista saa kivoja

Arjessa voi tulla vastaan tilanteita, jossa aasi pelkää suihkepulloa, loimea, kärpäshuppua, you name it. Ja tätä voidaan treenata eläinystävällisesti siedättämällä. Yksi aasi pelkäsi rapisevaa pressua, mutta koska pressu on niin kovin suuri, ei siitä voi tehdä kovin pientä myttyä. Aasia varten haettiin jätesäkki, jonka Riina taitteli kämmeneen sopivaksi mytyksi. Aluksi sitä näytettiin aasille kauempaa vain pieni hetki kerrallaan ja kun aasi katsoo tai haistelee pelottavaa asiaa, laitetaan pelottava asia selän taakse piiloon ja aasi palkitaan samalla.

Ajan kuluessa aasi, nähdessään jotain pelottavaa, lähteekin tutustumaan asiaan itsenäisesti ja omistaja on tietenkin skarppina ja palkitsee hienosta omatoimisesta toiminnasta.

Riina painotti harjoituksissa, että on paras jos voidaan työstää asiaa aidatulla alueella niin, että aasi on kokonaan vapaana. Tai jos se ei ole mahdollista, naru on löysällä ja aasin on mahdollista liikkua. Jos aasi kovasti hamuilee tai menee kokonaan liikkumattomaksi eikä reagoi, on menty liian pitkälle eikä aasille ole selvää, mitä tekemällä se saa palkinnon. Silloin vaatimustasoa madalletaan ja pelottava asia tehdään jälleen pienemmäksi.

Yksi kohta, missä aasi menee herkästi tuollaiseen "tilaan" on talutus. Aasit kävelevät ihmisten mielestä liian hitaasti, jolloin omistajalle voi jäädä veto päälle. Aasi tuntee siis painetta jatkuvasti ja vaikka se tekisi mitä, paine on päällä. Kun huomaa, ettei mikään auta, se menee joko passiiviseksi tai ryysii kokonaan irti; silloin paine viimeistään hellittää.

Lue lisää