perjantai 4. syyskuuta 2020

Kiinnostaisiko oma mittatilaustinkerivarsa, joka saapuu sinulle muulitamman kohdussa? Yhdysvalloissa se on mahdollista!

Kuvat: Gypsy Gold
Etsiessäni tietoa muulien käyttämisestä sijaiskohtuina löysin yhdysvaltalaisen tinker -kasvattajan Gypsy Goldin, joka käyttää muulitammoja toiminnassaan mukana. Tämä kuulosti niin mielenkiintoiselta, että tutustuin kasvattajaan ja toimintaan paremmin.

Kyseistä tilaa voidaan pitää rodun maajantuojana Yhdysvaltoihin. Tarina alkaa ysäriltä, jolloin tilan omistaja vieraili vaimonsa Cindyn kanssa kanssa Englannissa 1995 ja he näkivät reissullaan ensimmäisen "tinkerin", hienon siitosorin. Jenkkityyliin he menivät kysymään, voisivatko ostaa hevosen, jonka nimeksi paljastui Cushti Bok. Thompsoneille selvisi, että tilan isäntä vain hoiti oria, mutta sen omistivat irlantilaiset kiertolaiset, jotka käyttävät itsestään nimitystä gypsy. Dennis tutustui orin omistajaan ja kiertolaiskulttuuriin päivän ajan ja vakuuttui, että näitä hevosia on pakko saada Yhdysvaltoihin.

Hevosorin kaupoista Thompsonit pääsivät sopuun. He saivat luvan ostaa sen, mutta se saapuisi vasta vuoden kuluttua, kun se olisi hoitanut astutuksia riittävästi Englannissa. Ensimmäisessä aallossa Thompsonit maahantoivat 16 hevosta ja nämä saapuivat Yhdysvaltoihin 1996. Nykyään Dennis kasvattaa hevosia yksin suurella tilallaan Floridassa. Hänen vaimonsa Cindy kuoli valitettavasti onnettomuudessa 2002.

90-luvun englannissa hevosilla ei ollut virallista rotua tai minkäänlaista kantakirjaa. Irlantilaiset kiertolaiset jalostivat hevosia mututuntumalla ja saivat aikaan kompaktin kokoisia ja leppoisia vaunuhevosia. Thompsonit viehättyivätkin erityisesti hevosten koosta. Hevoset eivät olleet kovin isoja, mutta ne olivat rakenteeltaan täysin työhevosia ja niillä oli suuret tupsut jaloissaan. Hevosten luonne oli toinen asia, joka viehätti Thompsoneita. Tinkerit soveltuivat sekä lasten alkeistunneille että urheiluhevosiksi aikuisille. "Mikään muu hevonen ei pysty tähän", hän kertoo tilansa esittelyvideolla.

Rotu ei ollut virallinen ja sen jalostuksessa käytettiin niitä hevosia, jotka kiertolaisten mielestä sopivat hyvin kärryjen eteen. Eniten käytössä oli kuitenkin shirenhevosia, clydesdaleja ja eri ponirotuja. Kiertolaiset pitivät kirjavista hevosista, kun britit taas halveksivat niitä.

Koska virallista rotumääritelmää tai rotuyhdistystä ei ollut, Thompson perusti sellaisen 1996. Rodulle tarvittiin nimi ja nimeksi valikoitui gypsy vanner horse. Yhdistys nimettiin samaan tapaan.

Rotu sai suosiota rapakon takana ja yhdistys oli vuoteen 2015 mennessä rekisteröinyt jo 4000 hevosta! Koska hevosten taustat olivat vähintäänkin hämärän peitossa, on Yhdysvalloissa tsekattu hevosten habitus tarkkaan, että se varmasti vastaa rotumääritelmää.

Thompsonin yhdistys oli ensimmäinen maailmassa, muta ei nykyään suinkaan ainut, joka ajaa rodun asiaa. 1998 perustettiin Irlannissa The Irish Cob Society, joka toimi Euroopan alueella. Suomessa rotuyhdistyksinä toimivat The Irish Cob Society Finland ry ja Suomen Irlannincobyhdistys. Nykyään hevoset tunnetaan Suomessa nimellä Irlannincob. Myös nimitys tinker tai tinkeri on käytössä, mutta Englannissa sillä viitataan yleensä suvuttomaan ja roduttomaan, mutta kovasti irlannincobia muistuttavaan hevoseen. Eli siihen alkuperäiseen kiertolaisten hevoseen, joka sai alkunsa milloin missäkin laitumella maatilan isännän hevosta lainatessa. 



Se rodun perustamisesta. Miten muulit liittyvät tähän?


Hevosten kasvattaminen on hidasta. Tamma synnyttää yhden varsan vuoden välein, joten keskivertosiitostamma tekee elämässään ehkä enimmillään 10 varsaa. Jotta varsoja saataisiin enemmän, voidaan käyttää sijaiskohtuja. Homma toimii niin, että hevostamma astutetaan hevosorilla ja kun munasolu on hedelmöittynyt, se huuhdellaan pois tammasta noin viikon kuluttua astutuksesta ja siirretään sijaistamman kohtuun. Onnistuakseen vastaanottajatammojen kiimakierron tulee olla samassa vaiheessa. Yleensä käytetään useampaa kuin yhtä vastaanottajaa, jotta edes yksi alkioista lähtee kasvamaan, jos siis useampi alkio saadaan aikaiseksi. Kirjoitin blogiini muulien hedelmällisyydestä tarkemmin vuosi sitten.

Ja nyt mukaan astuvat muulit. Gypsy Gold Farm käyttää vastaanottajatammoina nimittäin muuleja! Tutustuessani muulien hedelmällisyyttä käsitteleviin tutkimuksiin huomasin, että muulitammoilla on yleensä ihan säännöllinen kiimakierto, mutta se on ilmeisesti hieman hankalaa huomata päällepäin. Ultraamalla se on kuitenkin helppo havaita ja hormoneilla muulitammankin kiimaa voidaan säädellä. Tilalla ei ole huomattu, että muulitammaa olisi tässä mielessä hankalampaa käyttää sijaisemänä kuin hevosta.

Jos varsalle on jo ostaja valmiina, voi hän halutessaan saada muulitamman luokseen tiineyden ja vieroituksen ajaksi! Tällaisessa tapauksessa muuli voi vaihtaa maisemaa suunnilleen 21 vuorokauden kuluttua alkionsiirrosta, kunhan se on ultrattu tiineeksi. Varsan ostaja pääsee siis mukaan elämään jännittävät tiineysajat, synnytyksen ja varsan ensiaskeleet! Tamma asuu varsan ostajan luona aina versan vieroitukseen asti, joka on 4-6 kuukauden iässä mutta yleensä 6 kuukauden kohdalla, Thompson kertoo. Hänen mukaansa muulitammat ottavat vieroituksen hyvin ja ovat valmiit luopumaan varsasta, kun tämä saavuttaa teini-ikäisyyden viimeistään kuuden kuukauden iässä. Vieroituksen jälkeen muulitamma palaa tilalle ja sitä voidaan käyttää uudestaan. Sopiva ikä vastaanottajatammalle on 3-12 vuotta, eli koko elämäänsä muulitamma ei varsahommiin käytä.

Miksi juuri muuli?


Gypsy Goldin tilalla kerrotaan, että kun käytetään perinteisiä rotuja, kuten kylmäverisiä hevosia, niiden ruokkiminen on kallista ja niiden luonne voi olla hankala. Muulien kanssa näitä ongelmia ei ole. Tilalla onkin tällä hetkellä 20 muulitammaa käytössä, joista tähän mennessä 15 on käytetty tähän tarkoitukseen. Mutta vain parikymmentä varsaa on projektin aikana syntynyt muuleille, eli mikään miljoonaluokan bisnes tämä ei ole.

Mitä muulien parempaan luonteeseen tulee, Thompson kertoo, ettei muulitamman luonteella ole niinkään väliä. "Varsan luonteeseen vaikuttavat enemmän geenit ja perimä kuin ympäristö, eli vaikka varsa oppisi pahoja tapoja sijaisemältään muulilta, vaikuttaa sen käyttäytymiseen kuitenkin aina enemmän sen dna". Thompsonin mukaan tinkereillä on niin kultainen luonne, ettei huonokaan sijaisemä pysty sitä muuttamaan. "Tinkeri on kuin kaviollinen kultainen noutaja" hän lisää.

Huonokäytöksisiä muuleja ei tietenkään tarkoituksella käytetä ja Thompson kehuukin muulitammoja maasta taivaisiin. "Niiden hybridiys tekee niistä rakastavia ja huolehtivia emiä. Jos ne vain luottavat ihmiseensä, ne ovat paljon viisaampia kuin hevoset. Muulitammat eivät ole huolissaan, jos ihminen on vieressä tarkkailemassa synnytystä ja ne alkavat välittömästi hoitaa varsaa eivätkä odota, että varsa pääsee ensin ylös. Olemme huomanneet, että muuli alkaa nuolla varsaa heti, kun se ylettyy siihen, siis vaikka napanuora olisi vielä eheä ja varsan takajalat edelleen tamman sisällä."

Muulit pärjäävät huonommilla laitumilla ja voivat jakaa laitumen karjan tai lampaiden kanssa. Muulit ovat myös tottuneita kuumaan ilmastoon. Tässä pitää muistaa, että kasvattaja on Floridassa, jossa on kuuma.

Ja koska ollaan Yhdysvalloissa, liittyy tähän myös hieno ja kaunis ajatus siitä että "unelmat tulevat toteen". Eli, muulitammahan ei voi käytännössä koskaan tulla emäksi mutta tämän hienon projektin ansiosta myös niiden unelmat voivat tulla toteen. Onhan kaikilla eläimillä sisäsyntyinen tarve jatkaa sukua, joten kai tämä tekee kyseisestä muulitammasta paremman muulin. Kannattaa muuten selata läpi tämä nin 16 minuutin animaatio "muuliäideistä", Tämä video on suunnattu lapsille ja on hyvin amerikkalainen.

Alla taas on lyhyt dokumentti tilan toiminnasta ja juurikin niistä muuliäideistä.



Miksi pitää tehdä niin hitokseen näitä varsoja?


Kysynnän ja tarjonnan laki. Gypsy Golf-tilan varsat myydään kohdusta 15 000 dollarilla ja syntymän jälkeen 20 000 dollaria. Hinta kasvaa tämän jälkeen koko ajan, mitä enemmän varsaa käsitellään ja koulutetaan. Tila kertoo, että suurin osa varsoista on myyty jo kohdusta. Tila tarjoaa kuitenkin elävän varsan takuun, eli jos varsa kuoleekin synnytyksessä, ei ostaja menetä rahojaan vaan hänelle varataan uusi varsa.

Alkionsiirto hevosilla on menetelmänä kallista. Lehmillä se on ns arkipäivää, koska yhdellä huuhtelulla saadaan peräti kuusi alkiota. Hevosilla vain yksi jos sitäkään. Ovulaatiokontrolli on tehtävä päivittäin. Euroopassa alkionsiirto on harvinaista, Tiina Reilaksen materiaalin mukaan koko Euroopassa olisi ollut enimmillään vain reilu 1000 alkionsiirtoa vuoden aikana. Tilasto tosin päättyy vuoteen 2013. Samaan aikaan Argentiinassa on ollut 4000 tiineyttä. Argentiina, Brasilia ja Yhdysvallat ovatkin alkionsiirron suuria luvattuja maita. Suomessa alkionsiirtovarsoja on syntynyt noin 40 yhteensä vuoteen 2015 mennessä.

Thompson kertoo alkionsiirron olevan Yhdysvalloissakin hyvin kallista "hintaa alkiolle tulee noin 5000 dollaria", hän kertoo sähköpostihaastettelussa, joka toteutettiin elokuussa 2020. "Mutta vaikka se kuulostaa kalliilta, maksavat tinkerit maassamme 15- 50 000 dollaria, joten siihen nähden hinta ei ole korkea" Thompson jatkaa.

Alkionsiirron hyviä puolia noin yleisesti on se, että samalla tammalla voidaan tehdä useampia varsoja ja tämä on hyvä uhanalaisilla lajeilla. Esimerkiksi poitounaasin kohdalla tätä on käytetty. Ratsastuspiireissä tamman kisaura ei katkea, kun sen alkio siirretään toiseen tammaan. Nuoria tammoja ei tarvitse kuormittaa tiineydellä, eikä myöskään vanhoja tammoja.


Kritiikki


Menetelmä ei suinkaan säästy kritiikiltä. Alkioiden huuhtomisen on tutkittu olevan kivuliasta ainakin osalle eläinlajeista ja sijaistammojen pito voi olla epäeettistä. Toisaalta alkionsiirto onnistuu hyvin, jos sekä luovuttaja että vastaanottaja ovat hyvässä kunnossa ja lihassa. Yhdysvalloissa eettisiä ongelmia on paljon. Vastaanottajatamman käyttöikä on lopussa 12-vuotiaana, sen jälkeen se päätyy mihin päätyy, esimerkiksi kill peniin (eräänlainen teurastamon odotustila, josta on mahdollista myös ostaa ja "pelastaa" eläimiä) tai suoraan rajan yli Meksikoon tai Kanadaan teuraaksi.

Luovuttajatammalle prosessi on raskasta, kun se astutetaan useampaan kertaan vuodessa, ultrataan, ronkitaan ja lopuksi huuhdellaan. Vähemmästäkin tamman hormonitoiminta menee sekaisin. Toisalla kerrotaan, että prosessi aiheuttaa myös kipuja, mutta Paula Ritakarin tekemässä kirjallisuuskatsauksessa sen todetaan olevan harmitonta luovuttajalle. Lisensiaatin tutkielma on valmistunut 2014.

Alkionsiirron eläinsuojeluongelmia on käyty läpi tässä blogipostauksessa (englanniksi).

Myös osa rotujärjestöistä vastustaa alkionsiirtoa. Yhdysvalloissa mm täysverisiä ja ravureita ei saa kasvattaa alkionsiirtomenetelmällä. Suomessakin on rajoitus, lämminveriravuritammojen varsoista vain yksi saa vuodessa kilpailuoikeudet, vaikka varsoja olisi syntynyt useampia.
Lue lisää

torstai 3. syyskuuta 2020

Karjakurssi ylitti taas odotukset, vaikka 6h ajomatka latistikin fiiliksiä etukäteen

Kuvat otti Tiia Kortelainen, kiitos!

Tiedättekö sen tunteen, kun ei millään jaksaisi lähteä ja koko reissu ahdistaa matkan takia? Mutta sitten, kun on perillä, on todella kiitollinen että on just siinä?

Me oltiin siis Muulin kanssa taas Hietaniemen tilalla Sonkajärvellä karjakurssilla. Itse kurssi ja sen sisältö kiinnosti todella paljon, mutta se matka. Nopeimmillaan olen sen suorittanut 6 tunnissa yhdellä tankkaustauolla, mutta koska trailerin kanssa pitää olla malttia, kestää matka yleensä aina sen 6,5 tuntia jos pysähtyy vain tankkaamaan kerran.

Mutta kun sitten perjantaina kolmen maissa olin kohteessa ja viiden maissa ratsastin Muulilla tyhjällä kentällä ypöyksin, tiesin, että kaikki oli wörttiä.

Muuli oli koko reissun ajan äärimmäisen relax ja käyttäytyi superhyvin. Niin hyvin, että yksi meistä kolmesta kurssilaisesta kysyi, että eikö ole kiva, kun on noin "kaikki käy"-tyylinen muuli. Niin totta, nykyäänhän se tosiaan on sellainen, mutta kun itse on sen kanssa tekemisissä niin paljon, ei muutosta huomaa paitsi silloin, kun selailen vanhempia blogipostauksia ja somejulkaisuja.

Meidän leirimme alkoi siis perjantaina aika aikaisin aamulla, kun hain ensin trailerin pienen matkan päästä. Sen jälkeen lastasin auton, Muulin ja suuntasin matkaan pari minuuttia ysin jälkeen. Olimme kohteessa perillä hieman kolmen jälkeen. Muuli pääsi majoittumaan Sannan hevosen Dancerin ja minihevosen Destin kanssa ja itsekin majoituin kivenheiton päähän ihanaan omakotitaloon järven rannalle. Se oli meidän leiriläisten käytössä viikonlopun ajan.

Perjantaina ei vielä ollut mitään leiriohjelmaa, joten kun palasin tallille, seurailin hetken Muulin elämää yhteistarhassa ja totesin, että pieni Desti oli Muulille liian iso haastaja. Desti nimittäin ajoi Muulin metsään eikä päästänyt syömään ollenkaan! Otin sitten Muulin pois ja hetken päästä varustin sitä ratsastuskuntoon. Ilta oli nimittäin aivan upea, aurinko paistoi ja oli riittävän lämmintä kaltaiselleni vilukissalle.

Oli Muulinkin kannalta hyvä päästä jaloittelemaan kentälle pitkän trailerimatkan jälkeen.



No, ensimmäinen ja oikeastaan leirin ainut takaisku sattui sitten siinä kentälle taluttaessa. Ohjat olivat toisessa kädessä ja some auki toisessa kun huomasin yhtäkkiä, että ohjat eivät enää olleetkaan kädessä. Muuli oli nimittäin huomannut tien ja pellon välissä olevat suuret kivet (tai niille se ainakin puhisi, saattoi se pelästyä jotain muutakin) ja poistui takaviistoon. Se jäi onneksi puhisemaan ihan lähelle, josta otin sen kiinni ja tien toista laitaa nuollen pääsimme kivien ohi ja kentälle.

Kentällä Muuli taas katseli ihan jotain muuta, kuin minua ja päätin tehdä ensin maastakäsin. No, en saanut Muulin huomiota sen paremmin itseeni, mutta se teki silti kaiken mitä pyysin, vaikka katse ja korvat olivatkin ihan muualle. Se meni hienosti ympärilläni kaikissa askellajeissa ja kun kokeilin pysäyttää sen WHOAH ravista puomineliöön, se tajusi homman heti. Ja jo heti alussa kentällä ns vapaana kuljeksien se hakeutui puomineliön luokse ja kolmelle ravipuomille, uskoisin, että vaikka sen huomio olikin muualla, se kokeili, josko jostain tulisi palkkaa.

Eläimen oma aloitteellisuus tuntuu jakavan mielipiteitä. Itse pidän sitä toivottavana asiana ja niin pitää moni muukin, mutta toisaalta en ole opettanut Muulille mitään ns vaarallista. En missään nimessä haluaisi, että se tarjoaisi minulle pystyynhyppimistä ilman eri pyyntöä, mutta jos se kentällä vapaana liikkuessaan kokeilee pysähtyä puomin päälle, en pidä sitä mitenkään ongelmallisena.

Olenkin ollut aika tarkka siitä, mitä olen Muulille opettanut. Pystyynhyppimiset ja kuopimiset olen jättänyt suosiolla pois sillä vaikka pystyisinkin opettamaan ne tapahtumaan vain vihjeestä pelkään, että joskus minä tai joku muu antaa vahingossa sen vihjeen ja tulee ongelmia. Parempi siis pitäytyä aika pienissä ja matalan energian jutuissa.


Palatakseni siis asiaan, osa ei toivo, että eläin tekisi itse temppuja, vaan se tekisi ne vain pyynnöstä ja sekin on täysin fine. Minä kuitenkin haluan palkita myös hyvästä yritteliäisyydestä ja kun Muuli jo tarjoaa mitä osaa, pystyn sieltä sitten nappaamaan toivotun liikkeen ja palkkaamaan siitä ja jalostettua jo osattuja juttuja eteen päin.

Noniin, mutta siis perjantaina kentällä tein ensin maastakäsin hieman ja nousin sitten selkään. Muuli katsoi edelleen ihan muualle, mutta olin huomannut, että se silti teki kuten pyysin, joten kaippa se toimisi ratsainkin.

Ratsain verkkailin vain aika rauhallisessa temmossa käynnissä ja ravissa ja pyysin vähän etuosankäännöstä leipäpaloilla motivoiden.

Leipämotivaattori toimii muuten Muulin kanssa hyvin. Niin kauan, kun en palkkaa sitä ratsastuksen aikana se menee tuntipuksun tapaan kiltisti ja tekee mitä pyydän, mutta ei tarjoa mitään omaa. Mutta kun ensimmäisen kerran palkkaan vaikka pohkeenväistöstä (niihin on muuten tullut sen avulla tosi paljon lisää kestoa) tai myötäämisestä (okei, Muuli ravailee nykyään mielellään ylinyökyssä pitkin ohjin ja oikein odottaa milloin kehun ja palkkaan, se ei ole kovinkaan toivottavaa) niin Muuli alkaa yrittää paljon kovemmin.

Tuolla ratsastuskerralla siis käyntien ja ravien ja pienen palkkaamisen jälkeen sanoin sille tapani mukaan että "kokeillaanko laukkaa", ja se sai Muulin samalla hetkellä nostamaan hieman päätään (ei siis suinkaan yläkautta silmiin, mutta lönköttelykäynti loppui siihen) ja tihentämään askeleitaan. Ja se nyt melkein nosti laukan sillä laukka-sanalla eikä istunnalla. No, tämäkin jakaa mielipiteitä, että onko okei nostaa laukka vaikka itse ei istu hevosta laukkaan. Muuli nyt sen melkein nostaa sanasta.

Laukkaaminen ei tietenkään itsessään Muulia palkitse, vaan leipä. Liikkeessä en pysty Muulia palkkaamaan, joten olen ketjuttanut laukkaa hieman ja lyhyen laukan jälkeen nojaan hieman taakse, otan nupista kiinni ja sanon "jaaa whoa", ja Muuli pysähtyy salamana ja palkkaan sen.

Huomaatko jo? En siis palkkaa sitä laukasta vaan pysähdyksestä, mutta olen onnistunut ketjuttamaan harjoituksen niin että laukka - seis - palkka, jolloin Muuli nostaa innokkaasti laukan. Tämä tuntuu jäävän positiivisen vahvistamisen kriitikoilta huomaamatta kun he hokevat vain että "sähän palkkaat vain pysähdyksestä", mutta eläimet oppivat ketjun todella nopeasti! Agilitytehtävien ketjuttamisesta kerroin muuten tässä vanhemmassa postauksessa.

Ratsastustuskerta meni siis huippuhyvin ja olin tosi tyytyväinen Muuliin. Kun palasimme tallille, se ohitti kivikasat jo aika smoothisti, mutta varmuuden vuoksi mentiin tien toista laitaa. Muulin laitoin omaan pieneen tarhaan Dancerin ja Destin viereen ja se olikin tosi kiitollinen oljista ja heinistä mitä vein sille ruuaksi, vesi ja elektrolyyttivesi (Green Stallion elektrolyytti, suosittelen, ei ole maksettu mainos) eivät kuitenkaan kelvanneet, mutta Muulihan on puoliksi aavikkoeläin.

Sitten vaihdoin nopeasti vaatteet ja lähdin kylille, Sonkajärvellä oli nimittäin iltatori ja Hietaniemen tilakin oli siellä myymässä oman tilan lihatuotteita! Kävin moikkaamassa heitä ja imin itseeni pikkukunnan torifiilistä aivan upeassa ilta-auringossa! Mulle tulee jostain syystä aina Sonkajärvellä sellainen fiilis, että tänne mä kuulun ja täällä mä olisin onnellinen. Olisi oikeat talvet, lämpimät kesät, vitusti hyttysiä ja leppoisia savolaisia. Ja sitten katson mol.fi ja totean, että ei onnistu. Ja onhan mulla koko elämä täällä Uudellamaalla.

Kaupasta otin ruokatäydennystä mukaan ja suuntasin sitten takaisin tallille. Pian paikalle saapuikin leiriläisistä Reeta PRE-ruunansa Santun kanssa. Esittelin hänelle paikat ja majoituksen ja hoidettiin eläimemme iltakuosiin. Kolmas leiriläinen saapui vasta myöhemmin ja Sanna oli jo paikalla ottamassa hänet vastaan.


Lauantaina saimme nukkua ihanan pitkään, koska olimme sopineet että yhdeksältä aamulla saavutaan tallille. Laitoimme hevoset valmiiksi ja suuntasimme kentälle, johon Sanna olikin jo ottanut naudat. Olimme yhdessä suunnitelleet viikonlopun tuntien sisältöä toiveidemme perusteella ja lauantaina meillä oli käytössä koko ratsastuskenttä, eli naudat olivat siellä ihan valtoimenaan ja sunnuntaina pienentäisimme hieman aluetta, jotta voisimme tehdä pikkutarkempaa työtä.

Ensimmäisellä tunnilla talutin Muulia alkuun hieman kun halusin nähdä, miten se suhtautuu nautoihin. Hyvinhän se tietenkin suhtautui, olimmehan olleet sen kanssa jo kahdella karjakurssilla edelliskesänä. Nousin siis selkään ja verkkailimme hevosia normaaliin tapaan, menin käynnissä ja ravissa ja nostin laukatkin.

Sen jälkeen keskityimme nautoihin ja ensimmäisellä tunnilla harjoittelimme niiden siirtämistä koko porukkana kentän ympäri vähän kuin U-muodostelmassa, tosin aita auttoi meitä toisella puolella. Hertta oli maastakäsin, koska se jännitti lehmiä todella paljon alkuun. Toimimme sille viime vuoden tapaan turvaratsukkona.

Tutustuimme nautoihin ensin maastakäsin

Muulin etuna karjan kanssa on se, että sen liikkuminen ja olemus ei aiheuta naudoissa itsessään pelkoa tai jännitystä. Pääsen siis Muulilla todella lähelle nautoja ja ne vain möllöttävät paikoillaan. Muulin piti oikeasti näyttää niille jo vihailmeitä, jotta ne lähtivät liikkumaan. Kun taas suurempi hevonen Santtu saapui nautojen lähelle, niin ne lähtivät liikkumaan paljon aikaisemmin ja menivät paljon reippaammin. Santtu käyttäytyi tosi rauhallisesti eikä tehnyt mitään äkkinäisiä liikkeitä, mitä ei tietenkään toivotakaan, mutta varmaan jo sen yleisolemus ja suurempi koko sai nautoihin vauhtia.

Meillä oli käytössä viisi neljä hiehoa ja  yksi niiden ikäinen härkä. Kolme oli galloway-rotuisia, yksi oli ylämaankarjaa ja härkä taas oli näiden risteytys, eli hieman pidempikarvainen "pandalehmä". Naudat tulivat hyvin tutuksi viikonlopun aikana ja tiesin jo, mikä liikkuu parhaiten, mikä seisoskelee eniten paikallaan, mikä ei niin helposti väistä ja mistä Muuli ei pidä. Muuli ei nimittäin pitänyt ainoasta sarvekkaasta, eli vaaleasta highlanderista ja sille se näytti lohikäärmeilmettä oikein erityisen paljon.

Karjakurssilla ei ole missään nimessä toivottavaa, että hevoset näykkisivät tai jopa purisivat nautoja. Muuli ei mitään tällaista tehnyt, mutta juuri tätä yhtä haikkua se pääsi uhkaamaan aika isosti pari kertaa kun en ollut tarpeeksi valppaana. No ainakin hieho liikkui.

Muuli oli nautojen kanssa todella rento, se ei todellakaan pelkää niitä ja kun Muuli on kanssani, sille on ihan fine, että nauta haistelee sen takajalkaa. Muuli sietää yllättävän paljonkin asioita, kun se on minulla kiinni tai ratsuna, seisoo vain paikoillaan kun toinen hevonen nuolee tai puree sitä, vapaana se ei ehkä sietäisi niin paljon.




Jos viimein palaan tähän ensimmäiseen ratsastussessioon, niin liikutimme tosiaan koko hieholaumaa yhdessä välillä Santun kanssa paikkoja vaihdellen. Vaihdoimme smoothisti lauman kulkusuuntaa ja haimme karanneet yksilöt takaisin porukkaan. Hertta-hevonen tuotiin sitten vähän takaviistossa jotta se ei varsinaisesti paimentanut, mutta muisti taas että hei, nää naudat kulkee minusta poispäin. Mirkakin pääsi kyllä aika pian selkään ja jatkoi selästä käsin vähän takaviistossa, mutta jos Hertta kiinnostui kurkottamaan naudan bebaa kohti, se sai tehdä sen ja sai sitten paljon kehuja.

Alla olevalla videolla kuvaan selästä (tiedän, tosi vaarallista), kun Hertan kanssa siirrämme koko laumaa ja laitamme lopuksi häkkiin. Hertta laittaa naudoille vauhdin ja minä olen vähän keskemmällä ja etuviistossa pitämässä huolen, että hiehot jatkavat matkaa aidan viertä eivätkä oikaise keskelle.


Pohkeenväistöissä Muuli oli erityisen kehittynyt vuoden aikana, kiitos vaan dressagekoutsillemme ja runsaalle kouluratsastustyöskentelylle! Nautojen siirtely paikasta toiseen on helpointa, jos pystyy väistättämään niitä kohti. Silloin nautaa kohti tulee paljon enemmän pinta-alaa, kuin että kävelisi suoraan niitä päin. Teimmekin Reetan kanssa hienoja V-mäisiä siirtelyitä hevosten peput vastakkain ja nauta siinä keskellä. Tuollaiset eivät vielä viime vuonna onnistuneet.

Toinen harjoittelun kohde oli roll backit, se on siis nopea takaosankäännös, eli hevonen siirtäisi painon taakse ja etujalat astuisivat ristiin 180 astetta. Tästä sain hyvän toiston viikonlopun aikana pari kertaa ja vaikka teimme maastakäsin Sanna apuna, ei se oikein lähtenyt sujumaan, eli ensi vuodeksi kotiläksynä on saada ratsain takaosankäännös onnistumaan. Etuosankäännöksethän Muuli tekee vaikka silmät kiinni ja se onkin helpompi liike.

Alla olevalla videolla näkyy klippejä tehtävästä, jossa oli tarkoitus valita yksi nauta ja ohjailla se pysymään erossa muista. Tämä video on sunnuntailta.


Liikkeen tekeminen ei Muulille ole haastavaa, se puikkaa tosi sujuvasti jännittävän asian lähestyessä 180 askelta paino takaosalla, mutta samaa energiaa en saanut siihen selästä ratsastettua. Treenasimme tätä nimittäin niin, että Sanna käveli meitä kohti auraustikku kädessään etuviistosta ja itse annoin selästä avut.

Muulin whoah toimi tosi hyvin myös karjan kanssa, toki palkkasin sitä melkein joka kerta, jotta se toimii hyvin jatkossakin. Vaikka suurimmaksi osaksi teimme duunia käynnissä, joitakin kertoja laumasta irrottamani nauta siirtyi liiasta paineistuksesta raviin ja kun yritin ehtiä sen edelle, nostin laukan. Melkein joka kerta se pirun nauta luiskahti Muulin ja aidan välistä laumaan takaisin ja jouduin ottamaan siihen seis, etten laukkaa päin nautoja.

On aika kiva fiilis muuten, miten Muuli hieman syttyy naudoilla ja lähtee hienosti naudan imuun, mutta on kuitenkin pysäytettävissä ihan koko ajan.

Reetan kanssa pallottelimme myös hieman nautoja välissämme. Tätä Jeff kutsuu "pingpongiksi" ja tarkoitus on pitää yksi lehmä ensinnäkin erillään muista ja kuljettaa sitä kahden ratsukon välissä edestakaisin. Muuli ei ole tässä niin kovin hyvä, koska sen rollbackit olivat tosiaan surkeita ja hitaita ja nautakin liikkui tosi laiskasti, ettei Muuli kokenut mitään imua sen perään, mutta alla olevalta videolta näette idean.





 

Päivän toista ratsastussessiota varten rakensimme kentän kulmaan pienen aitauksen aitaelementeistä. Sen kanssa tehtävät jutut olivatkin tosi mieleisiä minulle ja Reetalle. Aluksi ajoimme lauman aitaukseen ja sieltä ulos molempiin suuntiin ja sitten pysäytimme naudat sinne sisälle.

Piirsin alle havainnollistavan kuvan, jossa ruskea on ratsastuskenttä, sininen on aitaus, violetit ovat lehmiä ja harmaat ovat hevoset, jotka blokkaavat molemmat ulostulot.

Tehtävää vaikeutettiin pian ja saimme Reetan kanssa kumpikin oman portin vahdittavaksemme ja tehtävä oli valita nautojen seasta yksi ja tuoda se yksi, siis vain se yksi tietty, ulos aitauksesta. Samalla piti siis siirtää sitä yhtä ulos mutta vahtia, etteivät muut naudat karkaa. Tässä piti liikuttaa ratsua oikein erityisen hitaasti ja miettiä jokainen sivuaskel, jotta sai oikean naudan liikkumaan. Sivuttaisliikkeitä ja pakkia käyttämällä oikeat hiehot sai ulos aitauksesta. Mitään paniikkia ei niille syntynyt, "vapautettu" hieho kun jäi vain elementtiaidan taakse seisoskelemaan eikä mitenkään erkaantunut kavereistaan.

Toki meiltä siis lipsahti myös vääriä nautoja ulos kun portti jäi vartioimatta tai annoimme nautoihin liikaa vauhtia ja ne ehtivät poistua paikalta. Rauhallisuus on siis malttia juuri tällaisissa tehtävissä, eikä mikään JIIHAA!

Tehtävä on ehkä hieman vaikeaa ymmärtää kuvasta ja tekstistä, joten alla on vielä video, jossa on klippejä tehtävästä.


Lauantaina kävimme vielä koko porukalla puolen tunnin maastolenkillä tuntien päätteeksi! Sanna tuli mukaan hevosellaan Giralla ja Dancer oli messissä myös. Hirvikärpäsiä kopsahteli kypärääni ja mönki tukan alle, mutta se ei haitannut, niin upea ilma meille nimittäin sattui ja on aina kivaa olla porukalla maastossa.


Eikä tässä vielä kaikki, meillä oli myös yhteinen päivällinen koko porukalla, kun Sannan mies grillasi meille hampurilaispihvit oman tilan jauhelihasta! Oli muuten parasta hampparia koko kesänä!

Eikä tässäkään vielä kaikki, istuimme vielä hyvän tovin ulkoporeammeessa sangriaa ja siideriä nautiskellen. Haikut olivat laitumella ja aurinko teki juuri laskuaan puiden taakse. Tämä oli kyllä paras päätös illalle!




Sunnuntaina meillä oli vielä kaksi tiukempaa karjasettiä. Kun lauantaina meillä ei niinkään ollut aikataulua ja vietimme satuloissa yteensä 6 tuntia päivän aikana, teimme sunnuntaina kaksi 1,5h settiä karjan kanssa. Nyt Sanna muutti kentän elementtejä niin, että kentästä hieman alle puolet aidattiin nautoja varten ja työstimme niitä siellä. Pienemmällä alueella oli paljon helpompi keskittyä hifistelyyn, mm niihin rollbackeihin ja parityöskentelyyn.

Herttakin muuten edistyi huimasti ja kun se ei edellispäivänä meinannut pysyä nahoissaan lehmää haistellessaan, meni se nyt ihan yksin nautojen perässä eikä saanut paskahalvausta vaikka joku nauta oli sen takana! Toimimme Muulin kanssa ratsukolle turvamuulina, eli lopuksi vain seisoin Muulin kanssa keskellä aluetta ja kuvasin videoita.

Sunnuntaina saimme aikaan juurikin pari hienoa roll backia, huomasin, että ne onnistuvat paremmin bosalilla (ratsastin aamupäivällä kuolaimilla) ja Muuli pitää olla aika lyhyenä, jotta se ylipäätään pystyy tekemään liikkeen. Pohjetta se ei juurikaan kuunnellut, niin otin raipan lavalle avuksi. Tuo pohkeen kuuntelemattomuus on ihan yleinen vaiva sillä ja nyt minun on pakko keskittyä sen korjaamiseen. Ennemmin yksi kunnon napautus kuin tunnin verran jumputusta, mistä ei tapahdu mitään.

Muulin kanssa teimme tarkoituksella vähän "vauhdikkaampia" ratsastusliikkeitä, koska silloin se tuntuu hieman syttyvän ja tosiaan toimii paremmin ratsainkin kun on vähän actionia. Sunnuntaina lopetimme hyvään kohtaan, kun sain laukattua hieman ahtaassakin tilassa nautalauman ympäri ja kun sain kokonaisen kierroksen laukkaa pysäytin Muulin kokonaan ja se pysähtyikin tosi hienosti.

Alla on siitä video


Tässä alla on toinen video, joka taidettiin ottaa sunnuntain ensimmäisessä sessiossa. siinä oli tarkoitus ravata naudan ympäri ja paineella laittaa se kääntymään koko ajan itsestä poispäin. Se toimii siis niin, että ratsastaja kulkee koko ajan naudan ns ulkosilmää ja lapaa kohti, jolloin se kääntyy poispäin, mutta kuten videolta näkyy, se on nauta, joka seuraa meitä ja kääntyy kohti. Ihan videon lopussa näkyy se, mitä Sanna tarkoittaa "silmää kohti" ratsastamisella. Jos ympyrä olisi riittävän pieni, olisi mahdollista laittaa nauta kiertämään omaa minivolttiaan ilman, että se karkaa siitä. No ompahan jotain harjoiteltavaa ensi kevääseen!


Olin taas äärimmäisen tyytyväinen viikonlopun antiin. Leiriporukka ja järjestäjä olivat mahtavia ja meitä oli juuri sopiva määrä, että viikonlopusta tuli intensiivinen. Teimme todella paljon hommia ja ratsastimme paljon, mutta juuri siksi kannattikin ajaa se 13 tuntia viikonlopun aikana.



Laitoimme pillit pussiin kahden jälkeen ja kolmelta minulla oli Muuli kopissa ja olimme valmiit kotimatkalle. Kotimatka sujuikin jotenkin todella reippaasti, pysähdyin kerran tankkaamaan ja muuten posoteltiin yhtä kyytiä tallille. Valitettavasti ehti tulla pimeä, kun saavuin, joten siellä sitten hämärässä (toki pihavalo oli päällä) purin Muulin, loimitin sen ja vein tarhaan, jossa Aata sille jo kovasti hörisikin. Ne ovat aika hauska tarhapari, ne eivät ole selkeästi mitään parhaita kavereita eikä Aata siedä Muulia ihan lähellään, mutta Aata ei välttämättä uskalla mennä syömään ellei Muuli tule sen kaveriksi heinäkatokselle. Ja selkeästi kaveria oli ikävä, koska ei kukaan muu tallin hevosista vaivautunut pitkäkorvalle hörisemään.

Sitten vielä trailerin siivous ja palautus ja olipahan viikonloppu!

Ja mitä otsikkoon tulee, kyllä se perille pääsy tosiaan palkitsi ja oli huippu reissu! Sanna lupaili pitää oman intensiivikurssin taas ensi keväänä, joten jos kiinnostuit karjahommista niin otappa Hietaniemi Ranch Facebookissa seurantaan, siellä on varmasti ensimmäisenä tieto tästä kurssista!


Lue lisää