Kuva: Jannica Grönmark, nämä kuvat otettiin ihan syyskuun alussa kun ruska oli etelässä parhaimmillaan.
Useammat somepäivitykset muistuttivat kansallisesta muulipäivästä aiemmin tällä viikolla. Päivämäärä oli 26.10. ja päivää on vietetty vuodesta 1985 (syntymävuoteni) lähtien. Selvittelin päivän taustoja ja kerron ne tässä samalla teillekin. Instagramiin aiheesta kirjoittamani postaus sai nimittäin älyttömästi näkyvyyttä, joten asia näytti kiinnostavan!
Yhdysvaltojen muulibuumi liittyy vahvasti George Washingtoniin joka oli ennen presidenttihommiaan innovatiivinen maanviljelijä ja hän tiesi, että Espanjassa ja muualla Euroopassa oli upeita isoja muuleja, jotka syövät kuin aasit mutta työskentelevät paremmin kuin työhevoset.
Yhdysvalloissa oli vain sellanen pikkuongelma, että aasit olivat pienenlaisia ja sitä kautta muulitkin pieniä ja oikeisiin töihin käytökelvottomia vaikka sitkeitä piruja olivatkin.
Espanjassa isoja aaseja siis oli, mutta niiden hankkiminen oli haastavaa koska oli jollain tavalla laitonta myydä niitä ulkomaille. No muutamien kirjeiden lähettämisen jälkeen silloinen kuningas lähetti Washingtonille muutaman aasin lahjaksi.
Ja päivämäärällä 26.10.1785 Gloucesteriin saapui laiva mukanaan nämä aasit. Aasit olivat rodultaan zamorano-leoneseja ja ulkonäkö oli lähellä katalonianaasia ja poitounaasia. Väriltään aasit olivat mustia. Ensin aasit kuljetettiin Bostoniin ja sieltä taluttaen Mount Vernoniin eli Washingtonin kotitilalle. Talutusmatka kesti 25 päivää ja matka oli noin 125 kilometriä. Aasien ja muulien historiasta on kerrottu kattavasti Mount Vernonin kotisivuilla, kannattaa tutustua!
Aasiori sai nimekseen Royal Gift. Ensimmäiseen vuoteen se ei ollut kiinnostunut tammoista, mutta sitten lähti. Royal Giftillä tehtiin tilaa myös uusille aasioreille (Washington sai lahjaksi niitä myöhemmin lisää ja osti lisäksi aaseja muistakin maista) ja muulimäärä lähti pian jyrkkään nousuun.
Vuonna 1808 arvioitiin Yhdysvalloissa olevan 855 000 muulia. Näistä suurin osa oli etelävaltioissa, koska pohjoisessa arvostettiin enemmän hevosia ja härkiä. Muuleja varten maahantuotiin aaseja ihan urakalla Espanjasta ja vuosien 1850 ja 1860 välillä muulien määrän kerrotaan tuplaantuneen maassa. 1889 kerrotaan syntyneen 150 000 muulivarsaa ja vajaat 10 vuotta myöhemmin muulien määrä oli 2,2 miljoonaa.
Muulien määrä jatkoi kasvuaan ja vuotta 1925 pidettiin huippuvuotena, silloin maassa oli melkein 6 miljoonaa muulia. No siitä ei sitten mennyt enää montaa vuotta kun muulit olivat muisto vain ja pelloilla hääri muulien sijaan traktorit.
Mutta taksiin tuohon muulipäivään. Tuntuu varmasti oudolta, että miksi muulipäivää vietetään päivänä, jolloin maahan saapui ensimmäinen isokokoinen aasiori? Miksei päivä ole "aasien arvostuspäivä"? No Yhdysvalloissa isojen aasien tehtävä oli toimia vain ja ainoastaan muulintekokonaina. Oreilla astutettiin hevostammoja ja tammojen tehtävä oli tuottaa uusia aasioreja. Jos aasit olivatkin terverakenteisia ja käyttökuntoisia lähtömaassaan Espanjassa, ei Yhdysvalloissa kiinnitetty huomiota kuin muulintuotantoon.
Aaseja käytettiin 1800-luvulla ihan ristiin keskenään ja zamorano-leonesinaasin piirteet olivat pian muisto vain, kun aaseihin haluttiin vain isoa kokoa. Nykyään Yhdysvalloissa aasit jaetaan neljään eri rotuun, joista oikeastaan vain kaksi on meikäläisittäin oikeita rotuja. Pienimmät aasit ovat välimeren miniaaseja (polveutuvat oikeasti aikoinaan Välimeren alueelta tuoduista pikkuaaseista) ja suurimmat mammuttiaaseja. Kaksi muuta "rotua" perustuu säkäkorkeuteen. Standard on se perusaasi noin 100 cm säkäkorkeudellaan ja large standard on sitten hieman suurempi mutta ei kuitenkaan mammuttiaasin minimimitoissa.
Mammuttiaasikin on siis alunperin vain mahdollisimman iso aasi muuleja varten, mutta nykyään (viimeiset 30-40 vuotta) niitäkin on jalostettu käyttöominaisuuksia silmälläpitäen. Mammuttiaaseja näkyy harrasteratsuina, maastossa ja kärryjenkin edessä. Haluan uskoa siihen, että jos muulin molemmat vanhemmat ovat tikissä olevia käyttöeläimiä, näkyy se positiivisesti myös muulin käyttöominaisuuksissa ja terveydessä.
Pukkilan kunnalla on Korumies Arvin lisäksi toinenkin ylpeyden aihe. Kunnassa asuu nimittäin enemmän muuleja kuin missään muussa kunnassa Suomessa! Väkilukuun suhteutettuna Pukkila on todennäköisesti myös Suomen aasirikkain kunta. Tästä pitää huolen Hutkon laama- ja eläintila, jossa asuu viimeisimmän laskutoimituksen mukaan neljä muuliksi laskettavaa eläintä ja kahdeksan aasia. Melkoinen pitkäkorvajoukko!
Anun kanssa ollaan tunnettu tietenkin siitä lähtien, kun hän hankki ensimmäiset kaksi aasiaan. Hän varmasti ajatteli, että kiltit aasitytöt olisivat hyvä lisä eläinvaelluksille ja ne voisivat toimia talutusratsuinakin. Mutta kuten me kaikki tiedämme, ei aasien määrä jää koskaan siihen. Pian tilalla kirmaili muulitamma Olle, sitten vähän lisää aaseja, sitten iso jättimuuli Ranskasta, tähän väliin aaseja ja muuliaasi, sitten neljäs muuli ja tuoreimpana todella isokokoinen aasiruuna Belgiasta. Tämän ison aasiruunan pääsette tapaamaan keväällä Tampereella Hevoset messuilla. Olemme siellä mukana "Harrin" ja Muulin kanssa!
Kävin kesällä moikkaamassa Anun uusimpia pitkäkorvia kameran kanssa ja esittelen tässä nyt parhaan taitoni mukaan kolme muulia ja yhden muuliaasin. Toki kaksi muulia saattaa oikeasti olla muuliaasejakin, koska niiden taustat eivät ole niin hyvin tiedossa. Mutta varmasti voidaan sanoa että ainakin yksi näistä on muuli ja yksi on muuliaasi.
Toisaalta näitä kutsutaan yleisesti aina muuleiksi, jos siis taustasta ei olla ihan varmoja ja se on ihan okei, olen vain itse skeptinen muulien muuliuden suhteen nyt, kun selvisi että oma muulini onkin oikeasti muuliaasi.
Olle on jo tuttu muuli Muuliprojektin historiasta. Olle on ollut Muulin frendinä eri mestoissa muutamaankin otteeseen ja ne ovat tulleet tosi kivasti toimeen keskenään. Esimerkiksi tässä postauksessa oltiin Hevoset messuilla 2019, mukana oli tuolloin Anun toinenkin muuli Aapo. Olle on siis Anun (Hutkon tilan omistaja) ensimmäinen mullukka ja tuli vähän postimyyntinä. Sillä on ratsastettu ja ajettu kärryillä ja reellä, eli se on oikein monitoimimullukka. Se lähtee yksin maastoonkin ja on vedellyt hoitajansa kanssa oikeasti pitkiä maastoreissuja!
Aapon Anu hankki Ranskasta ja Aapo onkin ihan oikea rotumullukka. Se on pyreneittenmuuli, eli sen isä on pyreneittenaasi ja emä on percheron. Aapo onkin tosi jykevä, ei tosin ihan jättimäisen korkea, mutta rungoltaan lyhyt eli työhevosmallinen. Aapolla on Suomessa ratsastettu ja se oli myös ajokoulutuksessa, mutta tietääkseni sen ajoura ei ole vielä oikein startannut. Muulileirillä pari vuotta sitten se käyttäytyi välillä hyvin samaan tapaan kuin oma muulini ja otti ja lähti, toki pysyen aidatulla alueella. Siinä kohtaa mietin että huh, onneksi omani ei ollut se luvattu 158 cm korkea jätti vaan paljon pienempi ja myös hetken aikaa voimalla hallittavissa oleva mullu. Aaposta kerroin ihan tuoreeltaan Aasiyhdistyksen sivuilla. Sivun lopussa on myös video, mistä Aapon koon näkee paremmin.
Kolmanneksi Anu tuli hankkineensä äidin ja pojan. Äiti oli suurikokoinen aasitamma ja poika muuliaasi, jonka isä on knabstrubber. Tämä muuliaasi on ihan tarkoituksella Suomessa laitettu alulle ja oli kyllä todella näppärän näköinen nuorimies! Ikää Joonalla ei ole vielä riittävästi ratsastushommiin, mutta tulevaisuudessa uskon että se on todella helppo siedättää kaikkeen. Tässä näkee juuri sen eron, että kun muuli ja muuliaasi on rakkaudella tehty ja varsana paljon käsitelty, on niiden kanssa todella helppoa toimia myöhemminkin. No, kaverillani on tällainen itselle tehty muulivarsa ja vaikka se on nähnyt ihmisiä ja elänyt tasaisessa laumassa nuoresta asti, oli se kuitenkin melkoinen villikko nuorempana. Eli koskaan ei voi tietää mitä lopulta tulee, mutta ainakin Joona 3v oli tosi luottavainen eikä yhtään säpsy. Joonaa en ole blogissani esitellyt, mutta siitä voi lukea esittelyn Hutkon muulien esittelysivulta.
Tuoreimman muuliaasihankinnan Oliven Anu teki 2019, kun hän bongasi ulkomailta myynnissä olleen "vuonismuulin", jota myytiin saatesanoilla kiltti talutusratsu, ikänsä tässä perheessä ollut. Muistaakseni se ei ehkä ollut ihan sitä mitä piti ja pienikin se oli, mutta kaunis kuin karkki ja toimii varmasti hienosti talutusratsastuksessa jossain vaiheessa.
Ei Oliven taustalla välttämättä mitään vuonista ole, mutta nimitys vuonismuuli tulee sen värityksen perusteella. Tuollainen hallakko väritys on toki tyypillinen myös aaseille, eli tällä voi olla taustallaan mikä tahansa poni
Tässä alla on vielä muitakin kuvia Hutkon edustavasta muuliporukasta. Ne olivat omalla laidunlohkollaan tuona päivänä ja päivä oli erittäin paarmapitoinen, joten muulit eivät olleet hetkeäkään paikoillaan.
Tässä kuvassa näkyy Anun isokokoinen aasiruuna Harri. Harri on siis nähtävillä Tampereella Hevoset messuilla ensi keväänä.
Minulle myytiin vajaat 5 vuotta sitten espanjalainen muuli, nimenomaan muuli. Muulikaupassa ihan kaikki ei mennyt putkeen, kaupan muista tapahtumista voit lukea tästä vanhemmasta postauksesta. Kannattaa lukaista tuo postaus pohjille, jos olet tuoreempi blogin lukija tai et ihan muista mikä kaikki meni vituiks tässä kaupassa.
Olen aina välillä ihmetellyt somessa Muulin karvatonta läiskää sen lautasilla. Se oli sillä jo myyntikuvissa, joten se ei ole mikään kuljetuksen aikana tullut jälki. Merkki muistuttaa hieman Batmanin logoa ja se voisi olla epäonnistunut polttomerkki tai sitten jonkinlainen vanha vamma tai syntymämerkki. Tai jopa isokokoinen karvapyörre. Pinnallisessa tutkimuksessa Muulissa ei ole mitään lihasvammaa tuossa kohdassa, joten ainakaan mistään isosta haaverista jälki ei ole tullut.
No jokin aika sitten julkaisin taas Instan stooreissa kuvan tästä läntistä. Sain kuvan alle kommentin, että olenko yrittänyt löytää kasvattajaa ja että ehkä googlella löytyisi. Ensin ajattelin että nääh, en kuitenkaan löydä mitään kun en osaa sanaakaan espanjaa, mutta sitten kuitenkin nappasin tallilla kuvan Muulin passista ja laitoin Googlen soimaan.
Muulin kasvattajan nimi on Balinot Valdivia D Francisco Jose, jossa Balinot Valdivia on käsittääkseni sukunimi. Laitoin tämän googleen ja jo alkoi löytyä. Ensin löytyi tietoa ANCCEn sivuilta. ANCCE on sis esoanjalainen PRE-hevosten rotuyhdistys ja siihen rekisteröidään pääsääntöisesti myös kaikki Suomessa kantakirjatuille vanhemmille syntyneet PRE-hevoset.
Jatkoin googlailua ja hetken päästä löydin Balinot Valdivian polttomerkin ja kyllä, se muistuttaa jälkeä Muulin lautasella, mutta joku siinä merkitsemisessä on kuitenkin mennyt pieleen, kun lähinnä merkin ääriviivat ovat Muuliin tallentuneet.
Eihän Muulin polttomerkki ihan tällainen ole mutta se voisi hyvinkin olla. Mielenkiintoista on se, että merkki on lautasella aika ylhäällä kun yleensä polttomerkki laitetaan alemmas kankkuun.
Sähköistä yhteydenottokanavaa kasvattajaan ei ollut, mutta löysin miehen todennäköisesti Facebookista. Profiili näytti kuitenkin siltä, ettei Facebook ollut kovin aktiivisessa käytössä mutta laitoin kaveripyynnön ja kirjoitin viestinkin. Puhelinnumero oli kyllä netissä mm ANCCEn sivuilla, mutta enhän minä espanjankielentaidottomana voisi missään tapauksessa soittaa.
No googlailu jatkui ja kaskummaa, kasvattajan kotisivut löytyivät! Graneria Hermanos Balinot sivuilla kerrotaan tilan keskittyneen P.R.E. hevosiin ja kasvattaa samalla myös muuleja. Karja sai väistyä hevosten tieltä 1990. Hevosia on kotisivujen mukaan tällä hetkellä 20 yksilöä. Tilan tuottamat muulit ovat erinomaisia erityisesti kärryjen edessä. Hevosista kerrotaan, että niitä on myyty eri puolille Espanjaa ja myös ulkomaille.
Minähän en ostanut muuliani tältä kasvattajalta, vaan passin mukaan Muuli oli parivuotiaana vaihtanut omistajaa ja Llarguesin porukka bongasi tämän muulin myyntitallilleen 2016 ja minä ostin omani sitten heidän kauttaan. Toki tässä oli apuna suomalainen yhdistys ja sen puheenjohtaja, joka auttoi juurikin suomalaisia ostamaan unelmiensa PRE-hevosen Espanjasta.
Olin Muulista saanut tietoa, että sen emä on PRE-tamma ja isä on andalusianaasi, mutta Muulin passissa ei ollut näistä mitään merkintää, joten kasvattajalta halusin tietenkin tiedon, että millainen se emätamma sitten on ja onko sukutaulua olemassa. Laitoinkin kasvattajalle viestiä kotisivujen kautta. En siis edelleenkään osaa sanaakaan espanjaa, mutta kun Google kääntäjää käyttää niin, että kirjoittaa siihen englanniksi ja kääntää sen espanjaksi, se toimii ihan ok. Suosittelen muutenkin kääntämään kaikki muut kuin englanninkieliset tekstit englanniksi, silloin niistä saattaa saada jotain selvääkin. Käännös espanjan ja suomen välillä ei ole kovin toimiva.
Muistutan tässä kohtaa postaustani, että hevostamman ja aasiorin jälkeläinen on muuli. Yhdistelmä on yleisempi näin päin, koska näin jälkeläisistä tulee hieman suurempia (hevostammat ovat suurempia kuin aasit) ja aasiorit ovat kuulemma hanakampia astumaan hevostammoja kuin toisinpäin. Jos yhdistelmä olisi toisinpäin, eli aasitamma ja hevosori, on jälkeläinen muuliaasi.
Muulien luonteesta sanotaan, että ne ovat helpompia luonteeltaan ja toimivat ns hevosmaisesti. Muulien ulkomuodosta kerrotaan yleisesti, että ne ovat aasimaisemman näköisiä ja niillä on yleensä pidemmät korvat kun taas muuliaasi olisi enemmän hevostyyppinen. Mutta jos edessäsi seisoo muuli, jonka suku ja perimä on tuntematon, ei siitä pysty sanomaan mitenkään, että kumpaa se edustaa. Vain henkisellä puolella saattaa olla eroa, varsahan mieltää itsensä emän kaltaiseksi eli muuli pitää itseään hevosten heimolaisena kun taas muuliaasi hakeutuu mielummin aasien seuraan ja osaa paremmin tulkita niiden eleitä ja kieltä.
Noniin, löysin siis tallin kotisivut ja jatkoin googlailua nyt, kun tiesin tallin nimen, eli Yeguada Balinot. Eikä mennyt montaakaan klikkausta kun löysin Instagram-tilin, jossa oli mukavan tuoreitakin julkaisuja! Laitoin oitis Instan kautta lyhyen viestin, että minulla on tällainen teiltä ostettu muuli ja minua kiinnostaisi sen isän ja emän taustat.
Mukavan nopeasti sain vastauksen, että he etsivät tietoa muulista. Käänsin heidän tekstinsä kääntäjällä ja lähetin myös vastauksen copypastettuna kääntäjästä. Mietin kyllä siinä että luojankiitos meillä on tuo kääntäjä, sehän on paras keksintö ikinä ja tuo koko maailman niin lähelle, kun välissä ei ole kielimuuria hankaloittamassa tilannetta.
No varsinainen pommi tuli sitten siitä hyvin pian. Sain kuvia tämän syksyn muulivarsoista saatesanoilla "näillä on sama isä kuin sinun muulillasi!". Katseeni kiinnittyi varsojen sijaan heti varsojen takana seisoviin emiin. Ne olivat ilman muuta emiä, koska kaikissa kuvissa varsat olivat niiden lähellä. Ne emät olivat aaseja, niin aaseja ettei kukaan voi erehtyä. Jos näillä varsoilla siis on sama isä, kuin minun muulillani tarkoittaa se sitä, ettei Muuli ole muuli alkuunkaan vaan muuliaasi.
Kysyin tätä vielä kasvattajalta, että onko sen emä siis tosiaan aasi ja isä hevonen ja sain niin selkeän vastauksen, ettei siihen tarvinnut googlekääntäjää ollenkaan. Näin se siis on. Sain vielä tietää että muulia kutsutaan espanjaksi "mula roma" ja muuliaasi taas on "mula castellana". Oi, olisimpa tiennyt tämän vuosia sitten niin olisin varmistanut asian vielä henkilöltä, joka muulin hankinnassa auttoi.
Tämä tieto oli minulle melkoinen shokki ja sitä se oli myös monille instaseuraajilleni, jotka asian saivat stooreistani tietää heti tuoreeltaan. Tässä vaiheessa tieto Muulin isästä ja sen sukutaulusta oli ihan toissijainen, olinhan elänyt muuliaasin kanssa jo 4,5 vuoden ajan! Ja koko tämän projektin ajan olin kertonut kaikille että minulla on tässä ehta muuli ja muulit ovat tällaisia!
Asia ei varmasti rivihevosharrastajasta tunnu mitenkään oudolta ja moni lukija saattaa miettiä, että mitä minä täällä vetelen ranteitani auki asian tiimoilta. Mutta minulle muuliharrastajana tämä on yhtä iso asia kuin kovan luokan islanninhevosharrastajalle, jolle olikin myyty piensuokki paperittomana issikkana tai kovanluokan suokkiharrastaja, jonka piensuokki olikin haflinger. En kirjoita tätä dissatakseni suokkeja, issikoita tai haflingereita, mutta ehkä ymmärrätte pointin. Jos joku haluaa vain ratsastella jollain hevosenkaltaisella eläimellä, on varmaan ihan sama mikä kavioeläin siinä alla on, mutta aasi- ja muuliharrastajalle tällä asialla on todellakin väliä.
En myöskään dissaa muuliaaseja, olihan yksi iso vaikuttaja "muuliurallani" eräs jo edesmennyt muuliaasi, mutta kun reilut viisi vuotta sitten lähdin tähän muuliprojektiin, etsin nimenomaan muulia itselleni enkä muuliaasia. Enkä olisi ostanut nykyistä muuliani, jos se olisi minulle rehellisesti muuliaasina myyty. Tai ainakin olisin miettinyt asiaa hieman pidempään.
Kun kerroin aikaisemmin, että muulia ja muuliaasia ei voi ulkoisien piirteidensä perusteella erottaa, niin pääkopassa niillä on eroa. Toinenhan pitää itseään siis hevosena ja reagoi asiaan hevosemänsä tapaan. Muulihan ei ole elämässään todennäköisesti edes nähnyt yhtään aasia. Kun taas muuliaasi on elellyt rauhassa aasiemänsä kanssa eikä välttämättä tiedä hevosista yhtään mitään. Minun muulini on kyllä kasvattajallaan nähnyt hevosiakin, koska tilalla kasvatetaan sekä hevosia että muuleja (jos käsitin oikein, näitä muuliaaseja eli "mula castellana" pidetään parempina kärryjen edessä).
En oikein vielä osaa sanoa, mitkä piirteet Muulissa ovat erityisesti muuliaasimaisia piirteitä, mutta nyt käy järkeen ainakin se, että se tuli niin hyvin juttuun aasien kanssa ja on tottunut esimerkiksi survoutumaan pieneen pihattokopperoon aasilauman kanssa. En usko, että hevosesta olisi siihen. Ja kun laumaan menee, ei ole vaaraa, että joku aasi tai muuli hyppää niskaan jos laumassa tulee jotain kränää. Aasit kun eivät ole sellaisia, että ne saattaisivat ajaa toisia pos tieltään kun haluavat päästä ihmisen lähelle.
Muuli ei ole kovin laumasieluinen, ehkei se koe että hevoset ovat tarpeeksi hyviä kavereita sille. Muulihan tulee toimeen hevosten kanssa ja rapsutteleekin takaisin, mutta sellaisia varsinaisia bestiksiä sillä ei ole ollut. Toki se saattaa kiljua perään, kun kaveri lähtee maastoon, mutta rauhoittuu nopeasti syömään kuten mikä tahansa hevonen.
Kysyin isossa muuliryhmässä ihmisten kokemuksia muuleista ja muuliaaseista ja suurin osa oli asenteella että "senkus ratsastat, hyvä se on" ja yllättävän harva lähti miettimään niiden luonne-eroja. Itseäni taas kiinnostaa hyvin paljon se, kuinka paljon tämä melkoinen sekasikiö ja luonnonoikku perii käytöksestään emältä ja mitä se saa geeneissä. Esimerkiksi spookailu ja käsistä lähteminen ei ole mielestäni aasin eikä hevosen ominaisuuksia, joten mistä se tulee vai johtuuko se vain huonoista kokemuksista? Entä miksi joinain päivinä Muuli kavahtaa todella paljon, kun sitä menee hakemaan tarhasta ja joskus on ollut kausia, kun se ei anna kiinni ollenkaan?
Nämä piirteet eivät ole pelkästään oman muulini "juttuja" vaan muulien yleisimmät ongelmat ihan ympäri maailman ovat käsistä lähteminen ja se, etteivät ne anna kiinni. Kolmantena tulee korvien arkuus. Aasien perimään kuuluu jähmettyä jännässä tilanteessa ennemmin paikoilleen kuin poistua paikalta, hevonen on tässä mielessä reaktiivisempi ja se luottaa nopeuteensa. Mikä siis saa muuliaasin epäilemään kaikkia uusia juttuja ja poistumaan herkästi paikalta? Ja mikä saa sen jäämään paikoilleen jos vain leipää tai kauraa on tarjolla?
No, mietin näitä asioita rauhassa itsekseni samalla, kun haen tietoa ja mutua aasien ja muuliaasien käytöseroista. En käy blogini menneitä postauksia kovin aktiivisesti läpi tämän uuden tiedon valossa, eli siellä on varmast iuseitakin kohtia joissa perustelen Muulin käytöstä sillä että se on oppinut jonkun asian hevosemältään.
Mitä Muulin ulkomuotoon tulee, niin muuliaasius selittäisi sen äärimmäisen kapeat jalat, nivelet ja kaviot. Lisäksi luulen, että Muulin harva harja ja häntä voivat olla aasiperua. Muulihan pudottaa karvanvaihdon yhteydessä kesällä myös suurimman osan harjastaan eikä harja koskaan kasva pitkäksi. Minä tosin nykyään leikkaan sen ja pidän sen lyhyenä, koska reuhka ei näytä kovin siistiltä eikä aja tarkoitustaan esimerkiksi ötökkäkarkottimena.
No, vaikka tilanne on tämä, ei Muuli tietenkään myyntiin mene. En vaihda sen nimeä enkä blogin nimeä, mutta esimerkiksi messuilla teen selväksi että kyseessä on nimenomaan muuliaasi eikä muuli. Luultavasti 99% messukävijöistä ei kiinnitä asiaan mitään huomiota, mutta sille yhdelle prosentille, joita asia kiinnostaa, on annettava oikeaa tietoa asiasta. Tänne blogiin muutan tietosivuille asian oikeaksi kunhan vain ehdin.
Tekstiä on jäsennelty selkeämmäksi ja joitain kohtia on täydennetty 27.9.2020 klo 18.30
Suomessa ja Euroopassa on viime vuosina tutkittu yhä enemmän harrastehevosten kuormankantokykyä, eli sitä, minkä painoinen ratsastaja on sopiva minkäkin kokoiselle ratsulle. Tutkimuksia on tehty eri kokoisilla otannoilla ja hieman eri tapaan muutamia ja niiden tulokset kertovat, että noin 15-17% on sopivan painoinen ratsastaja ratsulle. Tämän painoinen tai kevyempi ratsastaja ei saa hevosissa aikaan kipuilmeitä eivätkä ratsut ala liikkua epäpuhtaasti.
Aasien ja muulien kohdalla tilanne on hieman toinen. Aasien ns kipuilmetaulukko valmistui vasta ihan hiljattain, joten sen avulla ei ole luultavasti ehditty vielä havainnoida aaseja, mutta jonkin verran työkäytössä olevia työaaseja ja muuleja on tutkittu liittyen kokonaan tai osittain niiden kuormankantokykyyn. Näiden tulosten perusteella aasin ja muulin selkään voisi lastata huomattavasti enemmän taakkaa, kuin länsimaisten harrasteratsujen selkään.
Aasien
kanto- tai vetokyky ei ole kiinnostanut tutkijoita siitäkään
huolimatta, että maailmassa on 24 miljoonaa työaasia, joille 10 tunnin
työpäivät raskaiden taakkojen alla ovat arkipäivää. Näiden aasien
elinikä on keskimäärin 12-15 vuotta, kun "lemmikkiaasit" elävät helposti
30-vuotiaksi ja yli. Kuva: Carsten Thomsen, Pixabay
Tutkimuksen toivotaan olevan hyödyksi muulinajajille sekä muuleille. Tulosten perusteella muulikaupoilla voisi kiinnittää huomiota muulin rakenteeseen ja mittoihin, kun valitaan mahdollisimman vahvaa muulia sokeriruokologistiikkaan. Tutkimuksen mukaan lyhyt- mutta keveärunkoinen muuli on silakkamallia kestävämpi.
Muulilla on tärkeä osansa kolumbialaisessa maataloudessa. Pitkäkorvia käytetään erityisesti vuoristoalueilla, joista kuljetetaan esimerkiksi sokeriruokoa teiden varsille odottamaan jatkokuljetusta. Vuorille ei ole mitään asiaa moottoroiduilla ajoneuvoilla, vain muulit ovat tarpeeksi ketteriä kulkemaan kinttupolkuja pitkin. Kuormat ovat niin suuria, ettei niitä ole ihmisvoimin mahdollista kantaa. Onkin siis kaikkien etu, että muulit sopivat mahdollisimman hyvin tehtäväänsä ja pysyvät terveinä mahdollisimman pitkään.
Tutkijat mittailivat muuleja viiden eri kunnan alueella ja nämä kaikki muulit kuljettivat nimenomaan sokeriruokosäkkejä selässään Kolumbian andeilla. Näillä alueilla lämpörila vaihtelee 18 ja 24 plusasteen välillä ja muulit työskentelevät 700-2000 metriä merenpinnan yläpuolella. Tutkitut 94 muulia olivat kaikki yli 5-vuotiaita, eli kasvunsa lopettaneita, työtä tekeviä pitkäkorvia. Näistä 39 oli oreja tai ruunia ja 55 oli tammoja. Tutkimuksesta ei käynyt ilmi, tarkoitettiinko urospuolisella muulilla sekä oreja että ruunia vai pelkästään oreja tai ruunia.
Muuleista otettiin siis painon lisäksi neljä eri
mittaa senttimetreissä. Kun näitä mittoja suhteutettiin toisiinsa,
saatiin aikaan kolme eri indexiä, joista jokainen kuvaa eri asiaa.
Body
index kuvaa muulin rungon sopusuhtaisuutta, jossa dihteutettiin muulin
rungon pituus sen ympärysmittaan. Jos luku oli alle 86, oli muuli
lyhytrunkoinen ja tukeva, eli sillä oli syvä runko. Jos luku oli 86-88,
oli muuli sopusuhtainen ja jos luku oli yli 88, oli muuli pitkä- ja
kapearunkoinen, eli mallia silakka.
Proportionality index taas
kertoo rungon pituuden ja säkokorkeuden suhteesta. Tällä luvulla eläimet
jaoteltiin pitkiin, normaaleihin ja korkeisiin. Jos luku oli alle 99,
oli eläin pidempi, kuin mitä se oli korkea. Jos luku oli 99-101, oli se
sopusuhtainen eli rungon pituus oli suunnilleen sama, kuin muulin
säkokorkeus. Ja jos luku oli yli 101, oli muuli korkeampi kuin mitä se
oli pitkä.
Load carriage index lienee kuitenkin mielenkiintoisin ja syy, miksi kiro.
Sillä tarkoitetaan siis kuormankantokykyä ja sille kerrottiin myös suora
laskukaava:
(rungonympärys cm x rungonympärys cm) / säkäkorkeus cm x 0,95 = kuormankantokyky kg
Laskin tällä laskukaavalla oman muulini kuormankantokyvyn. Muulin rinnanympärys on 180 cm ja säkäkorkeys 143 cm.
(180 x 180) / 143 x 0,95 = 215 kg
Ei
hyvää päivää, jos Muulin lähettäisi kolumbialaiselle
sokeriruokotilalle, se saisi selkäänsä 215 kg edestä tuotetta! No, se on
valitettavasti arkipäivää suurimmalle osalle maailman muuleista.
Tutkijat
eivät havainneet eroja mittasuhteissa muulin sukupuolten välillä. Ainoa
ero oli se, että tammat olivat keksimäärin hieman pienempiä kaikin
puolin. Tutkituista muuleista tammojen paino oli keskimäärin 275 kg ja
orien 299 kg. Kuormankantokyvyksi tammoille laskettiin keskimäärin 160
kg ja oreille 164 kg. Kuormat muulien selässä olivat jo tutkimusta
enennkin olleet suunnilleen 160 kiloa. Muulinajajat kertoivat, että
muulit työskentelevät kuukaudessa 2-3 viikkoa työpäivän ollessa 8-9
tunnin pituinen. Kuukaudessa oli aina 1-2 viikon lepojakso, jolloin
muulit eivät työskennelleet. Lepojaksot riippuivat sokeriruo'on
tuotannosta.
Tutkijat huomasivat muulien mittoja analysoidessaan,
että muulit tuppaavat olemaan aika pitkärunkoisia, mikä heikentää niiden
taakankantokykyä. Tutkijaryhmä suositteleekin, että jatkossa
muulikasvatuksessa suosittaisiin lyhytrunkoisempia hevostammoja. Lisäksi
rungon ympäryksen olisi hyvä olla nykyistä suurempi, tähänkin voidaan
vaikuttaa jalostusvalinnoilla.
Alla olevalla videolla näkyy kolumbialaisia kuormamuuleja tositoimissa. Muuleilla näyttää olevan kuormasatuloissaan juureksia.
Vaikka muulit ja aasit kuormattaisiin ihan överikuormien alle, ne silti kipittävät aika karuissakin maastoissa pitkät matkat ilman taluttajaa kuin tietäen, mihin pitää mennä. Kuva: Simon Matzinger , Pixabay
Kuten tekstin alussa totesin jo, ratsastuspiireissä hevosten kuormankantokykyä on viime vuosina jonkin verran tutkittu ja turvallinen raja lienee noin 15%. Kolumbialaistutkimuksessa muulien kuormankantokykyä ei laskettu ihan näin suoraviivaisesti, mutta voidaan varmasti olettaa että syvärunkoisempi muuli on myös raskaampi kuin sirompi, jolloin muulin omaa elopainoakin voisi käyttää mittana. Ongelma lienee se kuitenkin se, ettei muulien painon mittaaminen ole kovin helppoa, jolloin painoraja on paljon helpompi määritellä muulin säkäkorkeuden ja ryngonympäryksen perusteella.
Tutustuin pariin tutkimukseen, jossa hevoset olivat kantaneet nimenomaan tavarakuormaa.
Japanilaistutkimuksessa testattiin
12 alkuperäisrotuista hevosta, jotka laitettiin liikkumaan eri
painoisten taakkojen kanssa. Kevyin taakka oli 80 kiloa ja tutkimuksessa
tultiin siihen tulokseen, että on ihan ok kuormata niiden selkään 100
kiloa, joka on 29% näiden hevosten keskimääräisestä elinpainosta.
Tutkimuksesta oli vapaasti saatavilla vain tiivistelmä. Toinen suunnilleen samoihin tuloksiin päätynyt tutkimus julkaistiin 2008,
jossa tutkittiin 8 hevosen elintoimintoja, kun niiden selässä oli
taakkaa 15, 20, 25 ja 30% niiden elopainosta. Kun taakkaa oli 25% tai
enemmän, huomattiin selkeitä muutoksia eläinten sydämen sykkeessä ja
lihaksistossa.
Suomeksi voi lukea hevosten kantokyvystä lisää esimerkiksi MW Hevospalveluiden blogissa.Linkin takaa löytyy kolmas osa hänen juttusarjaansa, mutta kannattaa lukea myös muut kirjoitukset aiheeseen liittyen.
Muuli-ihmiset ympäri maapallon sanovat, että muulien lihasrakenne on uniikki hevosiin verrattuna. Tämän perusteella muulien sanotaan pystyvän kantamaan enemmän taakkaa, kuin mitä vastaavan kokoinen hevonen kantaisi. Erään brasilialaistutkimuksen kohteena olivat paikalliset mangalarnahevoset ja näiden muulijälkeläiset. Otos oli 11 hevostammaa ja 10 näiden muulivarsaa ja eläimistä otettiin näytteitä niiden lihaksista. Tulokset kertoivat, että muulien lihaskuidut kestävät pitkäaikaista rasitusta paremmin ja se näkyy erityisesti pitkäkestoisessa kestävyydessä. Muulin voisi siis sanoa olevan sitkeä. Tutkimuksesta oli julkisesti saatavilla vain tiivistelmä.
Jonkinlaisiin samankaltaisiin tuloksiin on tullut myös 1989 julkaistu tutkimus, jossa seurattiin haflingereiden ja muulien suorituskyvyn kasvamista 20 viikon boot campin aikana. Eläimistä otettiin verinäytteitä ja niiden perusteella suorituskyky kasvoi. Tiivistelmän lopussa mainitaan, että muulien ja hevosten välillä oli eroa niiden suorituskyvyssä, mutta mitä eroa, se ei ilmene tiivistelmästä.
En siis löytänyt mitään muuta todistetta sille, että muulit ja aasit olisivat hevosia kestävämpiä enkä löytänyt tämän kolumbialaistutkimuksen lisäksi mitään muuta tutkimusta, jossa olisi tässä laajuudessa pohdittu pitkäkorvien kuormankantokykyä.
Kysyinkin siis maailman johtavalta aasitiedonlähteeltä eli Donkey Sanctuaryn tutkimustiimiltä, että millaista tietoa aasien kuormankantokyvystä on olemassa ja sain kattavan listauksen eri lähteistä, tosin edelleen, yksikään lähde ei perustu tutkimukseen vaan ennemminkin kokemuksen tuomaan tietoon. Toisaalta, ei asiaa varmaan voida tutkia ennen, kun nykytilanne on kirjattu ylös.
Sain kuitenkin listan muutamasta julkaisusta, joissa asiaa oli sivuttu. Julkaisuista yksikään ei keskittynyt nimenomaan aasin kuormankantokykyyn, vaan asiasta oli mainittu muun tekstin ohessa.
Monessakin eri lähteessä on pidetty rajana kolmasosaa, eli aasi pystyisi ns mukavasti kantamaan selässään kolmasosan painostaan, eli keskivertoaasille tämä tarkoittaisi noin 50-70 kg taakkaa. Erään 2016 julkaistun tutkimuksen mukaan ei ole mitään dramaattisia todisteita siitä, että raskaiden taakkojen kantaminen olisi haitallista esimerkiksi aasin luustolle. Toisessa julkaisussa huomattiin, että kun aasi kantoi noin 33% taakkaa selässään, se kulutti vähemmän energiaa kuin aasi, joka oli kyntöhommissa vajaat 3 tuntia tai sellainen aasi, joka veti kärryä 15 kilometriä. Toki lukemat riippuvat myös aasin fyysisestä kunnosta ja vedettävän taakan raskaudesta, eli ihan suoria johtopäätöksiä näistä ei voida vetää. Lisäksi julkaisussa mainittiin, että esimerkiksi Meksikossa on ihan normaalia, että aasit kantavat 60-80 kg painoista taakkaa 3-4 tuntia putkeen, kun kuljetetaan myytäviä tavaroita torille.
Useassa maassa aasi on nimenomaan naisten työjuhta ja "työkaveri".
Mitä itse jäin miettimään muulien kuormankantokykyyn liittyen on se, ettei muuleja voi jalostaa hevosten ja aasien tapaan. Ei ole mitenkään ennenkuulumatonta, että muulien kasvatuksessa käytetyt hevoset ja aasit ovat vain siitoseläimiä ja viettävät muun aikansa oloneuvoksina. Ja jos huomataan, että muuli on viisivuotiaana aivan uskomattoman hyvä kuormaeläin, ei samaa yhdistelmää välttämättä ehditä uusia ollenkaan tai ainakaan montaa kertaa. Muuli tehdään siis aina uudestaan. Luonnonvalinta tavallaan vaikuttaa muulien kasvatukseen siinä mielessä, että heikot muulit sairastuvat eikä niitä käytetä työntekoon, mutta en osaa sanoa jätetäänkö siinä tapauksessa kyseisen muulin isä ja emä pois jalostuksesta vai ovatko vanhemmat edes tiedossa siinä vaiheessa, kun muuli on myyty huutokaupasta uuteen kotiin.
Vaikka tutkimuksia ei tämän lisäksi ole aasien ja muulien kuormankantokyvystä tehty, ovat eri viranomaiset asettaneet ehtoja ja ilmoittaneet suosituksia hevoseläinten enimmäiskuormasta.
Esimerkiksi Englannissa suositut "ranta-aasit" ovat tarjonneet lapsille talutusratsastusta vuosikymmenten ajan. Ranta-aaseja löytyy monelta Englannin rannalta ja talutusratsastukseen pääsee parilla punnalla. Alle olevassa kuvassa ollaan Blackpoolissa, jonka rannoilla työskentelee noin 80 aasia per kausi. Aaseja saa käyttää 10-13.00 ja 14-19.00, välissä on tunnin tauko,jolloin aasien satulavyöt löysätään ja aasit saavat vettä ja heinää. Perjantaisin aaseilla on kokonaan vpaaapäivä. "tukevasti tiineitä" tai hiljattain varsoneita tammoja ei saa toiminnassa käyttää ja aasien alaikäraja on 4 vuotta. Aaseilla saavat ratsastaa vain alle 16-vuotiaat ja alle 50 kg painavat ratsastajat. Talutusratsastus on siis suunnattu pelkästään lapsille. Blackpoolin ranta-aasien hyvinvoinnista uutisoi mm The Gazzette.
Kreikassa on myös viime vuosina yritetty parantaa aasien ja muulien työoloja esimerkiksi Santorinilla. Santorinilla matka kylän huipulle taittuu näppärästi muulien selässä, mutta vasta pari vuotta sitten ratsastajien painorajoista kohistiin sen verran, että 100 kg enimmäispaino tuli voimaan. Pitkäkorvien oloja on pyritty parantamaan muutenkin ja Kreikan maatalousministeriö on tehnyt ohjeistuksen, joka ottaa kantaa mm eläinten tunnistusmerkitsemisestä, hoitamisesta sairauksien ja vammojen takia, lepotauoista, varjopaikoista ja ruuasta ja juomasta. Aasien väkivaltainen kohtelu ei myöskään ole enää ok. No, tätä noudatetaan ilmeisesti miten noudatetaan, ainakin Petan mukaan.
Alla on MySantorinin mainosvideo muuliratsastuksesta.
Kolmantena esimerkkinä on Petran historiallinen kaupunki Jordaniassa on suosittu matkustuskohde, jossa The Brooke on tehnyt työtä eläinten ja samalla koko Petran eteen jo vuodesta 1988. Petran hevosyrittäjille on tarjottu liikkuvan klinikan palveluita ja parannettu mm eläinten vesipisteitä ja tuomalla esille parempia varustevaihtoehtoja ja tavan lopettaa eläimet eläinystävällisesti.
Kampanjan tarkoituksena on ollut tuoda myös turistien tietoon eläinten kohtelua. Jos turistit osaisivat valita palveluntarjoajien joukosta eläimet, jotka ovat terveen oloisia ilman hiertäviä haavoja eivätkä suostu kyytiin, jos kuorma on eläimelle liian suuri, toisi se rotia myös palveluntarjontaan. Kuormasta neuvotaan, että yksi henkilö per pyörä, eli kaksipyöräisiin kärryihin saa mennä vain kaksi henkilöä ja nelipyöräisiin neljä
Etsiessäni tietoa muulien käyttämisestä sijaiskohtuina löysin yhdysvaltalaisen tinker -kasvattajan Gypsy Goldin, joka käyttää muulitammoja toiminnassaan mukana. Tämä kuulosti niin mielenkiintoiselta, että tutustuin kasvattajaan ja toimintaan paremmin.
Kyseistä tilaa voidaan pitää rodun maajantuojana Yhdysvaltoihin. Tarina alkaa ysäriltä, jolloin tilan omistaja vieraili vaimonsa Cindyn kanssa kanssa Englannissa 1995 ja he näkivät reissullaan ensimmäisen "tinkerin", hienon siitosorin. Jenkkityyliin he menivät kysymään, voisivatko ostaa hevosen, jonka nimeksi paljastui Cushti Bok. Thompsoneille selvisi, että tilan isäntä vain hoiti oria, mutta sen omistivat irlantilaiset kiertolaiset, jotka käyttävät itsestään nimitystä gypsy. Dennis tutustui orin omistajaan ja kiertolaiskulttuuriin päivän ajan ja vakuuttui, että näitä hevosia on pakko saada Yhdysvaltoihin.
Hevosorin kaupoista Thompsonit pääsivät sopuun. He saivat luvan ostaa sen, mutta se saapuisi vasta vuoden kuluttua, kun se olisi hoitanut astutuksia riittävästi Englannissa. Ensimmäisessä aallossa Thompsonit maahantoivat 16 hevosta ja nämä saapuivat Yhdysvaltoihin 1996. Nykyään Dennis kasvattaa hevosia yksin suurella tilallaan Floridassa. Hänen vaimonsa Cindy kuoli valitettavasti onnettomuudessa 2002.
90-luvun englannissa hevosilla ei ollut virallista rotua tai minkäänlaista kantakirjaa. Irlantilaiset kiertolaiset jalostivat hevosia mututuntumalla ja saivat aikaan kompaktin kokoisia ja leppoisia vaunuhevosia. Thompsonit viehättyivätkin erityisesti hevosten koosta. Hevoset eivät olleet kovin isoja, mutta ne olivat rakenteeltaan täysin työhevosia ja niillä oli suuret tupsut jaloissaan. Hevosten luonne oli toinen asia, joka viehätti Thompsoneita. Tinkerit soveltuivat sekä lasten alkeistunneille että urheiluhevosiksi aikuisille. "Mikään muu hevonen ei pysty tähän", hän kertoo tilansa esittelyvideolla.
Rotu ei ollut virallinen ja sen jalostuksessa käytettiin niitä hevosia, jotka kiertolaisten mielestä sopivat hyvin kärryjen eteen. Eniten käytössä oli kuitenkin shirenhevosia, clydesdaleja ja eri ponirotuja. Kiertolaiset pitivät kirjavista hevosista, kun britit taas halveksivat niitä.
Koska virallista rotumääritelmää tai rotuyhdistystä ei ollut, Thompson perusti sellaisen 1996. Rodulle tarvittiin nimi ja nimeksi valikoitui gypsy vanner horse. Yhdistys nimettiin samaan tapaan.
Rotu sai suosiota rapakon takana ja yhdistys oli vuoteen 2015 mennessä rekisteröinyt jo 4000 hevosta! Koska hevosten taustat olivat vähintäänkin hämärän peitossa, on Yhdysvalloissa tsekattu hevosten habitus tarkkaan, että se varmasti vastaa rotumääritelmää.
Thompsonin yhdistys oli ensimmäinen maailmassa, muta ei nykyään suinkaan ainut, joka ajaa rodun asiaa. 1998 perustettiin Irlannissa The Irish Cob Society, joka toimi Euroopan alueella. Suomessa rotuyhdistyksinä toimivat The Irish Cob Society Finland ry ja Suomen Irlannincobyhdistys. Nykyään hevoset tunnetaan Suomessa nimellä Irlannincob. Myös nimitys tinker tai tinkeri on käytössä, mutta Englannissa sillä viitataan yleensä suvuttomaan ja roduttomaan, mutta kovasti irlannincobia muistuttavaan hevoseen. Eli siihen alkuperäiseen kiertolaisten hevoseen, joka sai alkunsa milloin missäkin laitumella maatilan isännän hevosta lainatessa.
Se rodun perustamisesta. Miten muulit liittyvät tähän?
Hevosten kasvattaminen on hidasta. Tamma synnyttää yhden varsan vuoden välein, joten keskivertosiitostamma tekee elämässään ehkä enimmillään 10 varsaa. Jotta varsoja saataisiin enemmän, voidaan käyttää sijaiskohtuja. Homma toimii niin, että hevostamma astutetaan hevosorilla ja kun munasolu on hedelmöittynyt, se huuhdellaan pois tammasta noin viikon kuluttua astutuksesta ja siirretään sijaistamman kohtuun. Onnistuakseen vastaanottajatammojen kiimakierron tulee olla samassa vaiheessa. Yleensä käytetään useampaa kuin yhtä vastaanottajaa, jotta edes yksi alkioista lähtee kasvamaan, jos siis useampi alkio saadaan aikaiseksi. Kirjoitin blogiini muulien hedelmällisyydestä tarkemmin vuosi sitten.
Ja nyt mukaan astuvat muulit. Gypsy Gold Farm käyttää vastaanottajatammoina nimittäin muuleja! Tutustuessani muulien hedelmällisyyttä käsitteleviin tutkimuksiin huomasin, että muulitammoilla on yleensä ihan säännöllinen kiimakierto, mutta se on ilmeisesti hieman hankalaa huomata päällepäin. Ultraamalla se on kuitenkin helppo havaita ja hormoneilla muulitammankin kiimaa voidaan säädellä. Tilalla ei ole huomattu, että muulitammaa olisi tässä mielessä hankalampaa käyttää sijaisemänä kuin hevosta.
Jos varsalle on jo ostaja valmiina, voi hän halutessaan saada muulitamman luokseen tiineyden ja vieroituksen ajaksi! Tällaisessa tapauksessa muuli voi vaihtaa maisemaa suunnilleen 21 vuorokauden kuluttua alkionsiirrosta, kunhan se on ultrattu tiineeksi. Varsan ostaja pääsee siis mukaan elämään jännittävät tiineysajat, synnytyksen ja varsan ensiaskeleet! Tamma asuu varsan ostajan luona aina versan vieroitukseen asti, joka on 4-6 kuukauden iässä mutta yleensä 6 kuukauden kohdalla, Thompson kertoo. Hänen mukaansa muulitammat ottavat vieroituksen hyvin ja ovat valmiit luopumaan varsasta, kun tämä saavuttaa teini-ikäisyyden viimeistään kuuden kuukauden iässä. Vieroituksen jälkeen muulitamma palaa tilalle ja sitä voidaan käyttää uudestaan. Sopiva ikä vastaanottajatammalle on 3-12 vuotta, eli koko elämäänsä muulitamma ei varsahommiin käytä.
Miksi juuri muuli?
Gypsy Goldin tilalla kerrotaan, että kun käytetään perinteisiä rotuja, kuten kylmäverisiä hevosia, niiden ruokkiminen on kallista ja niiden luonne voi olla hankala. Muulien kanssa näitä ongelmia ei ole. Tilalla onkin tällä hetkellä 20 muulitammaa käytössä, joista tähän mennessä 15 on käytetty tähän tarkoitukseen. Mutta vain parikymmentä varsaa on projektin aikana syntynyt muuleille, eli mikään miljoonaluokan bisnes tämä ei ole.
Mitä muulien parempaan luonteeseen tulee, Thompson kertoo, ettei muulitamman luonteella ole niinkään väliä. "Varsan luonteeseen vaikuttavat enemmän geenit ja perimä kuin ympäristö, eli vaikka varsa oppisi pahoja tapoja sijaisemältään muulilta, vaikuttaa sen käyttäytymiseen kuitenkin aina enemmän sen dna". Thompsonin mukaan tinkereillä on niin kultainen luonne, ettei huonokaan sijaisemä pysty sitä muuttamaan. "Tinkeri on kuin kaviollinen kultainen noutaja" hän lisää.
Huonokäytöksisiä muuleja ei tietenkään tarkoituksella käytetä ja Thompson kehuukin muulitammoja maasta taivaisiin. "Niiden hybridiys tekee niistä rakastavia ja huolehtivia emiä. Jos ne vain luottavat ihmiseensä, ne ovat paljon viisaampia kuin hevoset. Muulitammat eivät ole huolissaan, jos ihminen on vieressä tarkkailemassa synnytystä ja ne alkavat välittömästi hoitaa varsaa eivätkä odota, että varsa pääsee ensin ylös. Olemme huomanneet, että muuli alkaa nuolla varsaa heti, kun se ylettyy siihen, siis vaikka napanuora olisi vielä eheä ja varsan takajalat edelleen tamman sisällä."
Muulit pärjäävät huonommilla laitumilla ja voivat jakaa laitumen karjan tai lampaiden kanssa. Muulit ovat myös tottuneita kuumaan ilmastoon. Tässä pitää muistaa, että kasvattaja on Floridassa, jossa on kuuma.
Ja koska ollaan Yhdysvalloissa, liittyy tähän myös hieno ja kaunis ajatus siitä että "unelmat tulevat toteen". Eli, muulitammahan ei voi käytännössä koskaan tulla emäksi mutta tämän hienon projektin ansiosta myös niiden unelmat voivat tulla toteen. Onhan kaikilla eläimillä sisäsyntyinen tarve jatkaa sukua, joten kai tämä tekee kyseisestä muulitammasta paremman muulin. Kannattaa muuten selata läpi tämä nin 16 minuutin animaatio "muuliäideistä", Tämä video on suunnattu lapsille ja on hyvin amerikkalainen.
Alla taas on lyhyt dokumentti tilan toiminnasta ja juurikin niistä muuliäideistä.
Miksi pitää tehdä niin hitokseen näitä varsoja?
Kysynnän ja tarjonnan laki. Gypsy Golf-tilan varsat myydään kohdusta 15 000 dollarilla ja syntymän jälkeen 20 000 dollaria. Hinta kasvaa tämän jälkeen koko ajan, mitä enemmän varsaa käsitellään ja koulutetaan. Tila kertoo, että suurin osa varsoista on myyty jo kohdusta. Tila tarjoaa kuitenkin elävän varsan takuun, eli jos varsa kuoleekin synnytyksessä, ei ostaja menetä rahojaan vaan hänelle varataan uusi varsa.
Alkionsiirto hevosilla on menetelmänä kallista. Lehmillä se on ns arkipäivää, koska yhdellä huuhtelulla saadaan peräti kuusi alkiota. Hevosilla vain yksi jos sitäkään. Ovulaatiokontrolli on tehtävä päivittäin. Euroopassa alkionsiirto on harvinaista, Tiina Reilaksen materiaalin mukaan koko Euroopassa olisi ollut enimmillään vain reilu 1000 alkionsiirtoa vuoden aikana. Tilasto tosin päättyy vuoteen 2013. Samaan aikaan Argentiinassa on ollut 4000 tiineyttä. Argentiina, Brasilia ja Yhdysvallat ovatkin alkionsiirron suuria luvattuja maita. Suomessa alkionsiirtovarsoja on syntynyt noin 40 yhteensä vuoteen 2015 mennessä.
Thompson kertoo alkionsiirron olevan Yhdysvalloissakin hyvin kallista "hintaa alkiolle tulee noin 5000 dollaria", hän kertoo sähköpostihaastettelussa, joka toteutettiin elokuussa 2020. "Mutta vaikka se kuulostaa kalliilta, maksavat tinkerit maassamme 15- 50 000 dollaria, joten siihen nähden hinta ei ole korkea" Thompson jatkaa.
Alkionsiirron hyviä puolia noin yleisesti on se, että samalla tammalla voidaan tehdä useampia varsoja ja tämä on hyvä uhanalaisilla lajeilla. Esimerkiksi poitounaasin kohdalla tätä on käytetty. Ratsastuspiireissä tamman kisaura ei katkea, kun sen alkio siirretään toiseen tammaan. Nuoria tammoja ei tarvitse kuormittaa tiineydellä, eikä myöskään vanhoja tammoja.
Kritiikki
Menetelmä ei suinkaan säästy kritiikiltä. Alkioiden huuhtomisen on tutkittu olevan kivuliasta ainakin osalle eläinlajeista ja sijaistammojen pito voi olla epäeettistä. Toisaalta alkionsiirto onnistuu hyvin, jos sekä luovuttaja että vastaanottaja ovat hyvässä kunnossa ja lihassa. Yhdysvalloissa eettisiä ongelmia on paljon. Vastaanottajatamman käyttöikä on lopussa 12-vuotiaana, sen jälkeen se päätyy mihin päätyy, esimerkiksi kill peniin (eräänlainen teurastamon odotustila, josta on mahdollista myös ostaa ja "pelastaa" eläimiä) tai suoraan rajan yli Meksikoon tai Kanadaan teuraaksi.
Luovuttajatammalle prosessi on raskasta, kun se astutetaan useampaan kertaan vuodessa, ultrataan, ronkitaan ja lopuksi huuhdellaan. Vähemmästäkin tamman hormonitoiminta menee sekaisin. Toisalla kerrotaan, että prosessi aiheuttaa myös kipuja, mutta Paula Ritakarin tekemässä kirjallisuuskatsauksessa sen todetaan olevan harmitonta luovuttajalle. Lisensiaatin tutkielma on valmistunut 2014.
Myös osa rotujärjestöistä vastustaa alkionsiirtoa. Yhdysvalloissa mm täysverisiä ja ravureita ei saa kasvattaa alkionsiirtomenetelmällä. Suomessakin on rajoitus, lämminveriravuritammojen varsoista vain yksi saa vuodessa kilpailuoikeudet, vaikka varsoja olisi syntynyt useampia.
Facebookissa jaettiin aiemmin tällä viikolla ahkerasti postausta, jossa valkoinen minimuuli oli varsonut hyvin aasimaisen varsan. Julkaisun oli tehnyt tämän minimuulin edellinen omistaja.
Julkaisusta ja sen kommenteista kävivät ilmi seuraavat seikat:
minimuuli oli tosiaan muuli (ei muuliaasi)
minimuuli ei tuottanut maitoa, vaan oli pulloruokinnalla
varsan isä on aasi
Nämä asiat jäivät arvailujen varaan:
oliko muulitamma laitumella muiden aasien kanssa
oliko laitumella tiineitä aasitammoja
näyttikö joku aasitamma juuri synnyttäneeltä
Kirjoitin muulien lisääntymisestä viime kesänä melko kattavan postauksen. Aihetta tutkiessani ilmeni se, että hedelmällisiä muuleja tosiaan on ollut, noin 60 tammaa on virallisia reittejä pitkin tutkittu hedelmällisiksi noin 100 viime vuoden aikana. Näiden kohdalla suurin osa noudatti sellaista kaavaa, että muuliemä ei siirrä jälkeläiseen geenejä ollenkaan omalta isältään. Tämä tarkoittaa siis sitä, että muulitamma siirtää jälkeläiseensä VAIN emänsä geenejä. Jälkeläinen saa toisen geenipuolen sitten isältään, oli se hevonen tai aasi.
Tässä tapauksessa varsan ee on poni ja i on aasi = muuli.
Kun ymmärtää tämän kuvion, oli ilmiselvää että varsa ei voinut olla muulitamman ja aasiorin jälkeläinen, koska se näytti ulkoisesti täysin aasilta. Sen olisi pitänyt näyttää muulilta.
Moni epäili tapausta klassiseksi varsanryöstöksi. Suurin osa ihmemuuleista paljastuukin sellaisiksi. Ne siis varastavat yhteislaitumella toisen tamman varsan ja aamuun mennessä vaikuttaa siltä, että varsa olisi todella muulin, niin taitavasti muulitamma varsaansa hoitaa imetystä lukuunottamatta. Huhut kertovat kyllä, että jos tamman hormonituotanto heittää ihan urakalla häränpyllyä, se saattaa jopa alkaa tuottaa maitoa.
Alkuperäinen postaus poistui kuin pieru saharaan vielä saman vuorokauden aikana. Viimeisellä näkemälläni julkaisulla oli yli 700 jakoa ja julkaisussa kerrottiin selvästi, että on tapahtunut ihme. Kommenteissa julkaisijat jättivät vastaamatta kysymyksiin sekalaumasta ja siellä varsoneista aasitammoista.
Törmäsin samoihin kuviin Instagramissa seuraavana päivänä. Siellä minimuulin nykyinen omistaja oli kertonut samasta ihmeestä, mutta vastasi kysymykseeni rehellisesti kertoen, että laumasta oli tosiaan löytynyt varsan oikea emä (aasitamma), mutta tämä ei osoittanut mitään kiinnostusta varsaansa, joten he jatkavat tuttipulloruokinnalla.
Nämä tapaukset ovat siitä kovin valitettavia, ettei varsa välttämättä ehdi imaista emältään yhtään hörppyä ternimaitoa eikä saa tärkeitä vasta-aineita. Jos kasvattajalla ei ole ternimaitoa valmiina pakkasessa tai sitä ei ole mistään muualtakaan saatavissa, voi varsa kuolla nopeasti.
Aasivarsalle voi muuten hyvin antaa myös hevosen ternimaitoa ja hevosvarsalle aasin ternimaitoa, jos sitä sattuu pakkasessa olemaan.
Yhdysvalloissa, jossa muuleja on jo lähtökohtaisesti paljon on vuosien varrella ollut moniakin "ihmemuuleja". Mutta yhtä monta varsaa on sitten kuollut pian varsomisen jälkeen, todennäköisesti juuri vasta-aineiden puutteen takia. Näitä varsoja ei yleensä ole DNA-testattu mätsäämään emämuulinsa kanssa, joten ne jäävät elämään ihmevarsoina.
No, ehkä juuri tässä koronakriisin aikakaudella ihmiset tarvitsevat ihmeitä piristämään elämäänsä, mutta Press-Muuliprojekti vastustaa silti feikkiuutisia, vaikka niiden tarkoitus olisi hyvä. Eikä tämäkään mikään feikkipäivitys ollut, tietenkin tilanne on aamulla näyttänyt siltä, että muulitamma on saanut varsan, mutta tiedon lisääntyessä olisi kohteliasta korjata alkuperäisen päivityksen virheellistä olettamusta.
Tämä on klassinen tapaus siitä, että kun kerran jotain someen laittaa, on se siellä ikuisesti. Vaikka alkuperäinen postaus poistettiin, oli se ehditty napata eräälle ranskalaiselle aasisivulle kuvakaappauksin. Tämä oli saanut nopeasti yli 70 jakoa, mutta tähän päivitykseen kävin itse kommentoimassa tapauksen oikean laidan ja se toivottavasti korjataan siihen.
Ymmärsitkö jo, miksi muulitammat pitää pitää erillään varsovista tammoista? No sen takia, kun ne varastelevat varsoja itselleen todella hanakasti ja se ei ole missään muotoa toivottavaa. Jos varkaus tapahtuu, ei oikea tamma ehdi muodostaa sidettä varsaansa eikä varsan palauttaminen tämän alle ole välttämättä enää myöhemmin mahdollista.
Mitä hyvää tässä sitten on? Jos tamma oikeasti hyljeksii varsaansa, olisi muulitamma sopivalla hormonipiikillä doupattuna erinomainen sijaisemävalinta! Muuli ei myöskään tee eroa aasi- ja hevosvarsan välillä. Oma muulini yritti varastaa itselleen muutaman kuukauden ikäisiä aasivarsoja pari vuotta sitten. Tilanne rauhoittui, kun lauma sai lisää heinää ja yhteiselo tasaantui muutenkin.
Kuvassa on ehta muulivarsa, joka on hevostammalle syntynyt.
Seurasin eilen keskustelua erään yhdysvaltalaisen eläinsuojelutoimijan somekanavalla, kun he olivat ilmoittaneet ottaneensa huostaansa tiineenä olevan pienen muulitamman. Osa yleisöstä jäi odottelemaan ihmeen syntymistä, osa tivasi ultraäänikuvia. Eläinsuojelujärjestön toimija kiersi taitavasti kyselyt eläinlääkärin käynnistä ja ultraamisesta ja poisti päivityksen lopulta kokonaan
Jää nähtäväksi, onko muuliparka vain kovin lihava ja matoinen, vai onko se tosiaan tiineenä. Itse olen muulien ihmevarsomisten suhteen todella skeptinen, kyseessä on kuitenkin erittäin harvinainen tapahtuma. Mahdollista se kyllä on. Tapauksista uutisoidaan aina välillä, mutta kasvattajalla ei välttämättä olekaan halua selvittää varsan taustoja. Olisihan se surullista, jos oma ihana muulitamma paljastuisikin varsanryöstäjäksi.
Eläinsuojelujärjestön tekemä ja sittemmin poistama päivitys herätti kuitenkin kiinnostukseni ja aloin etsiä tietoa todistetuista muulien varsomisista. Ne eivät tosiaan ole yleisiä ja vuoteen 1985 mennessä oli Bielânski (1955) kirjallisuuslähteiden perusteella kerännyt ylös noin 30 tapausta aina vuodesta 1527 lähtien.
Tapaukset ovat siis hyvin harvinaisia ja itseasiassa antiikin
roomalaisillakin oli sanonta "cum mula peperit", eli kun muuli varsoo.
Suomessa vastaava sanonta on "kun lehmät lentävät".
Muuli ja muuliaasi ovat lajiristeymiä, joiden ei kuulukaan saada jälkeläisiä, ainakaan lisääntymiskykyisiä sellaisia
Muuli ja muuliaasi ovat risteymiä, hybrideitä. Ne ovat kahden eri
eläinlajin jälkeläisiä. Hybrideille ominaista on se, että ne eivät joko
pysty lisääntymään ja
ainakaan ne eivät voi tuottaa lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä.
Muulit eivät tosin pääsääntöisesti pysty tuottamaan jälkeläisiä
ollenkaan, mutta onko lisääntymiskyvyttömyys loppujen lopuksi niin
harvinaista kuin se on? Vai eikö muulitammoilla vain ole edes
mahdollisuutta tiinehtyä? Toisaalta, miksi ihmeessä muulitamma pitäisi
astuttaa, kun hevostamman ja aasioriin jälkeläinen on paljon helpompaa
saada aikaiseksi.
Paneuduttuani tutkimuksiin huomasin,
että muuleille kyllä syntyy jonkin verran
jälkeläisiä ja tällaisia tammoja varsoineen on myös tutkittu. Myös
ainakin
kaksi toisen polven brasilialaista muulioria oli lisääntymiskykyisiä,
mutta ne olivatkin karyotyypiltään hevosia, eli ne olivat saaneet
emältään (muuli) hevosen soluja ja isältään (hevonen) hevossoluja (Henry et al. 1995).
Se, ettei muulitamma siirrä jälkeläiselleen mitään merkkiä isästään, on
huomattu muissakin tutkimuksissa. Karyotyyppi tässä kohtaa tarkoittaa
kromosomien lukumäärää ja rakennetta. Karyotyyppi kertoo, millainen eläin on kyseessä. Varsan karyotyyppiä verrataan muulin, hevosen ja aasin vastaavaan. Aiheesta voi lukea lisää mm Wikipediasta.
Tässä
tekstissä muulilla tarkoitetaan nimenomaan muulia (isä on aasi, emä on
hevonen) eikä muliaasia, jonka isä on hevonen ja emä on aasi.
Hedelmällisyyttä on tutkittu pääsääntöisesti muuleilla, mutta myös muuliaasit ovat todistetusti saaneet jälkeläisiä Kiinassa. Sekä Rong (1988) ja Zong (1989) ovat tutkineet muulien ja muuliaasien saamia jälkeläisiä ja tulleet tulokseen, että kun muuliaasi astutetaan aasiorilla, on jälkeläinen hyvin aasimainen.
Muuleille on kuitenkin syntynyt jonkin verran varsoja ajan kuluessa
Kun otan huomioon Bielânskin (1955) listaamat 30 muulia ja lisään siihen
tässä artikkelissani esittelemäni tutkimusten muulit ja muut uutisoidut
tapaukset, saan hedelmällisiä muulitammoja kokoon noin 60. Toki
tapauksia on varmasti ollut tätäkin enemmän, koska osa on saattanut
jäädä huomiotta ja toisaalta osa tapauksista onkin saattanut johtua
varsanryöstöstä.
Vaikka varsoja muuleille on syntynyt jo antiikin Roomassa, vasta
80-luvulla niiden veri- ja karvatuppinäytteitä pystyttiin vertaamaan
emän ja isän verinäytteisiin ja todistamaan, että varsa oli tosiaan
tamman varsa eli on saanut alkunsa emätamman munasolusta (Chandley 1988). Ensimmäinen tällainen varsa oli Kiinassa 1981 syntynyt Dragon Foal (Rong et al 1985).
Sekalaitumilla tapahtuu nimittäin yleisesti myös sitä,
että muulitamma ryöstää hevos- tai aasivarsan itselleen. Tamman
hormonitoiminta voi saada aikaan jopa maidontuotannon. Tosin eräässä tuoreessa tapauksessa, josta uutisoi kentuckyläinen uutistoimisto Lex18 (2018), oli muulitamman hormonitoimintaa jouduttu herättelemään eläinlääkärin avulla. Muulitamma oli löytynyt laitumelta hyvin aasimaisen varsan kanssa, mutta vielä tähän mennessä ei asian tiimoilta ole julkaistu tutkimustuloksia. Ei siis voida olla varmoja, oliko kyseessä varsanryöstö vai ihme.
Tässä kuvassa on ehta aasivarsa.
Muuleja käytetään yleisesti keinoeminä alkionsiirrossa. Säännöllinen kiimakierto on tärkeä.
Muulin sukupuolielimet
ovat täysin normaalit, mutta niiden omien munasolujen ja siittiöiden
muodossa ja muodostumisessa voi olla isojakin ongelmia. Olen kirjoittanut blogiini aikaisemmin,
että muulitammoja käytetään rapakon takana keinoeminä, eli niihin
istutetaan hevosalkio. Muulitamma kantaa varsan, synnyttää sen ja
imettää normaalisti.
Aasin alkioita ei ole nähty
tarpeelliseksi siirtää muuleille kannettavaksi, mutta Brasiliassa vuonna
2015 julkaistussa tutkimuksessa näin tehtiin. Kaksi muulia valittiin
tehtävään ja ne kantoivat ja synnyttivät aasivarsat normaalisti. Aika
hedelmöittymisestä synnytykseen oli muuten toisen varsan kohdalla 372 ja
toisen 379 päivää (González et al 2015). Tutkimuksen päätarkoitus oli
kartoittaa muulitammojen sopivuutta keinoemiksi ja muulien todettiinkin
sopivan siihen erittäin hyvin. Tutkijat nostivat lopussa vielä esille
muulien erinomaiset varsanhoitotaidot. Ne olivat heti synnyttämisen
jälkeen erittäin suojelevaisia varsojaan kohtaan ja tuottivat runsaasti
maitoa.
Alkionsiirrossa keimoemolla on oltava
säännölliset kiimat, koska vastaanottajan ja luovuttajan kiimakierrot on
oltava samassa vaiheessa, jotta alkio voidaan onnistuneesti siirtää.
Samaa
aihetta aiemmin Kiinassa tutkinut Zong (1989) totesi suurimmalla osalla
muuleista olevan epäsäännöllinen tai puutteellinen kiimakierto. Hänen
ryhmänsä tutki sekä maaseudulla vapaasti laitumella eläviä muuleja että
kaupungissa työnteossa käytettäviä muuleja. Kiimat näkyivät selvemmin,
jos näkyivät, maaseudun muuleilla. Kaupunkimuuleilla kiimoja ei
juurikaan havaittu.
Gonzálezin ryhmä (2015) tutki
elävien muulien sijaan teurastettujen muulitammojen munasarjoja ja
munasoluja ja totesi, että yllättävän moni tutkituista 72 tammoista
näytti selkeitä merkkejä kiimakierrosta. Peräti 61 prosentilla näistä
oli ollut kiima. Keltarauhanen löytyi 46 prosentilta tutkituista
munasarjoista ja suuria follikkeleitakin peräti 15 prosentista. Tutkimuksessa ei havainnoitu tammojen kiimamerkkejä niiden eläessä.
Ryhmä toteaa, että heidän tutkimuksensa oli ensimmäinen näin laaja ja
systemaattinen. Aiemmin muulien kiimakiertoja on tarkkailtu eläviltä
muuleilta ja kuten kaikki tietävät, eläimet voivat näyttää niitä hyvin
eri tavalla tai olla näyttämättä ollenkaan.
Muulin varsan ulkonäkö ja karyotyyppi vaihtelee, mutta emän isältä se ei pääsääntöisesti saa geenejä
Muulien saamat varsat ovat kiinnostaneet aina ja 50-luvulta lähtien on Kiinassa tutkittu näitä jälkeläisiä. 1989 julkaistussa tutkimuksessa (Zong et al) tutki sekä säännöllisesti kiimaan tulevia muuleja että näille syntyneitä jälkeläisiä. Otos oli hyvin pieni ja tarkempia tutkimustuloksia saatiin vain kahdeksasta jälkeläisestä joista osa oli tammoja ja osa oreja. Lisäksi tutkimusryhmä pääsi dokumentoimaan muitakin muuleille syntyneitä varsoja. Niistä on kuvia tutkimuksessa, joka on kokonaan netissä luettavissa.
Mielenkiintoisin osuus tutkimuksessa on kahdeksan muulin saaman varsan karyotyyppitaulukko. Pääsääntöisesti mulin ja hevosen jälkeläinen oli karyotyypiltään lähellä hevosta (kromosomimäärä 64 kuten hevosella) ja muuliaasin ja aasin taas aasi (kromosomimäärä 62 kuten aasilla).
B2-varsasta todetaan, että se on ainut, joka on kaikin puolin hevonen. Muilla kyllä kromosomimäärä oli joko hevosen, aasin tai muulin, mutta muissa kromosomeissa oli runsaasti vaihtelua. Pelkkä kromosomimäärä ei siis kerro riittävästi.
Kuten jo aiemmin on arveltu, ei emämuulitamma jätä pääsääntöisesti mitään geenejä varsalleen omasta isästään. Tähän tulokseen ovat myöhemmin muulitamma Krausen tapauksessa päätynyt Jones (1985) ja myöhemmin Brasiliassa Henry et al. (1995).
Henryn tutkimuksessa todettiin kuitenkin, että vaikka varsa on karyotyypiltään hevonen, sillä oli silti herkästi merkkejä karvapeitteessään aasipuolelta. Muulitamma jätti siis varsalleen siiman ja myös seepraraitoja sen jalkoihin vaikka varsan isä olikin hevonen. Ulkonäöllisesti varsa oli kuitenkin isänsä kaltainen. Jotain pientä emän isältä (aasilta) siis siirtyy.
Voisiko oma muulini lisääntyä?
Oman muulini kohdalta toiveet on menetetty. Sen näyttämä kiimakierto on hyvin epäsäännöllinen ja harva. Olen listannut tallivihkoon ylös kiiman alkamispäivät ja ne ovat seuraavanlaiset:
14.10.2016
17.1.2017
13.2.2017
27.11.2017
Näiden jälkeen kiimaa ei ole näkynyt, mutta onhan munasarjoissa silti voinut olla elämää. Olisihan se hienoa, jos oma muulini olisi yksi ihmemuuleista, mutta noin jo rahan puolesta ei ole järkeä kutsua eläinlääkäriä ultraamaan sitä ja ostaa siemeniä. Jos siementäisin sen hevosen spermalla, olisi jälkeläinen hyvin hevosmainen ellei kokonaan hevonen ja jos taas aasin spermalla, olisi jälkeläinen muuli. En tiedä olisinko valmis ottamaan vaivoikseni toista samanlaista muulia, kuin mikä minulla jo on.
Jätän tähän kuitenkin videon, mistä näkyy selvää kiimakäyttäytymistä. Muuli esittää kiimaa siis aasien tapaan aukomalla suutaan ja laskemalla päätään. Se myös liruttelee pissaa runsaasti, mutta sitä ei näy videolla. Muulin kaverina on hevostamma Tuuli.
Todistetut ja julkisuuteen tulleet tapaukset varsovista muuleista
Osaa vanhimmista muulien varsomisistakin voidaan pitää erittäin todistettuina. Chandley (1988) kertoo tapauksesta 20-luvulta, jolloin muulitamma nimeltään Old Bec sai peräti kaksi varsaa. Valokuvien perusteella tamma voidaan sanoa varmasti muuliksi. Tamma sai kaksi varsaa, joista toisen isä oli aasiori ja toisen hevosori. Aasiorin kanssa saatu varsa oli tyypillinen muulitamma ulkonäöllisesti kun taas hevosorin kanssa saatu varsa oli hyvin hevosmainen ja siitä kerrottiin vielä, että se oli erittäin hyvärakenteinen.
Old Bec varsojensa kanssa. Ensimmäinen varsa, muulimainen varsa, sai nimekseen Kit. Hevosvarsa sai nimekseen "Pat Murphy". Pat Murphystä kerrotaan, että se oli hedelmällinen ori ja sille syntyi useita jälkeläisiä, joissa ei ollut tippaakaan "muuliverta".
Pari muutakin tapausta on valokuvin melko vahvasti todistettu Yhdysvalloissa. Journal of Heredity (1939) kertoo kahdesta tapauksesta. Toinen näistä tapahtui Arizonassa, kun herra Lorenzo Hubbel osti kimon muulitamman Navajo intiaanilta 25.6.1939. Viisi päivää myöhemmin tamma varsoi mustan hyvin muulimaisen varsan. Hubbel kyseli intiaanilta hieman tarkemmin muulistaan ja tämä kertoi, että varsan isä on aasiori ja että muulitamma olisi varsonut aiemminkin ollessaan vielä intiaanin omistuksessa. Artikkelissa kerrotaan, että tamma oli astutettu yhdeksän päivän kuluttua varsomisesta hevosoriilla.
Hubbelin intiaanilta ostama muulitamma varsansa kanssa 1939.
Toisessa Journal of Heredityn kertomassa tapauksessa muulitamma sai varsan persheron-oriin kanssa. Varsa oli ori ja näytti kasvattajan mukaan hyvältä percheronilta ja tämä aikoi pitää sen kasvatuksessa mukana. Varsassa ei kuulemma ollut mitään muulimaista. Jutun kirjoittaja, W.S. Anderson Kentuckyn yliopistosta kertoo tutkineensa muuleja enemmänkin ja myös muulioriiden spermaa. Siittiöitä siitä ei ollut löytynyt. Näiden kolmen tapauksen kohdalla tutkija Anderson arvelee, että tamman isän geenit eivät siirry jälkeläiseen, mutta tähän aikaan ei karyotyypejä ole voitu kuitenkaan tutkia samaan tapaan kuin myöhemmin
Andersonin tutkima muulitamma ja sen percheron-varsa kuvattuna viiden viikon ikäisenä.
Ensimmäinen tieteen avulla todistettu synnytys tapahtui Kiinassa 1981 ja tapauksen tutki Rong (1985). Varsasta ja emästä otettiin verinäytteet ja niiden avulla varsan todettiin tosiaan olevan emänsä varsa, vaikka myös synnytykselle oli kaksi silminnäkijää. Nykyään tutkijoilla olisi kaikki mahdollisuudet todistaa tapaukset oikeiksi ja tutkia jälkeläisen karyotyyppi, mutta kaikki tammojen omistajat eivät ole kiinnostuneita tutkimuksista. He rakastavat varsaansa juuri sellaisena, kuin se on.
Nyt listaankin alle sekä tutkittuja tapauksia että muuten uutisoituja. Voit itse tehdä päätelmät varsojen "oikeellisuudesta".
Kiina 4.3.1981 Muulitamma synnytti terveen varsan Henan provinssissa, Kiinassa. Muulitammasta kerrottiin, että sillä oli säännölliset kiimat 18 päivän välein ja se jakoi asumuksensa aasioriin kanssa. Itse varsomistilanteella oli kaksi silminnäkijää, eli kyseessä ei ollut varsanryöstö. Tutkijaryhmä (Rong et al 1985) otti silti verinäytteet sekä emästä että varsasta pian varsomisen jälkeen. Isäoriista ei näytteitä voitu ottaa, sillä se oli myyty pois ennen varsomista.
Varsa sai nimekseen "Dragon Foal" ja sekä sen ulkoisissa piirteissä että karyotyypissä huomattiin täysin ainutlaatuisia piirteitä. Varsassa oli merkkejä sekä aasista että muulista. Varsan emä kuoli myöhemmin sairauteen, mutta varsa oli ainakin vielä nelivuotiaana täysissä voimissaan ja sitä käytettiin normaalisti työntekoon. 80-luvun Kiinassa ei siis edes ihmemuuli saanut erivapauksia (Chandley 1988).
USA, Nebraska, 6.7.1984vasta kaksivuotias muulitamma "Krause" varsoi muuliorivarsan, jonka isä oli Krausen oma aasi-isä Chester. Varsa sai nimekseen "Blue Moon" ja varsa oli saanut alkunsa yhteislaitumella, sillä eihän eläinten omistaja Arthur Sylvester tietenkään ottanut huomioon, että juuri hänen muulitammansa saattaisi olla hedelmällinen. Tämä tapaus oli ensimmäinen Yhdysvalloissa, joka pystyttiin todistamaan verinäyttein ja tulos oli selvä: sekä emä että varsa ovat todella muuleja ja kummankin karyotyyppi oli muulin. Isän karyotyyppi oli selkeästi aasin. Poikkeuksellisen tapauksesta tekee vielä se, että oli mahdollista ottaa testit myös Krausen emästä (welshponi Annie) ja varsan isästä Chesteristä (joka on samalla siis myös Krausen isä). Tapaus vahvistaa tuloksia siitä, että muulitamma ei jätä jälkeläiseensä mitään merkkiä omasta isästään. Blue Moonin todettiin tutkimuksissa olevan täydellisesti muuli. Se sai siis geenejä emän emältään (hevonen) ja isältään (aasi) (Jones et al. 1985).
Krause varsoi vielä toisenkin muulivarsan samasta yhdistelmästä ja varsa sai nimekseen White Lightning.
Varsa syntyi 11.11.1987. Tässäkin tapauksessa Krause oli siirtänyt varsaan siistin kromosomirimsun omalta emältään Annielta ja varsa oli saanut toisen puolen Chesteriltä. Tässä tapauksessa erikoista on siis se, ettei muulitamma siirrä jälkeläiseensä mitään sekalaista kokoelmaa muulikromosomeja, vaan nimenomaan vain emältään tulleet hevoskromosomit.
Brasilia, 15.11.1986, kolmivuotias tamma varsoi orivarsan, jonka isä oli hevosori. Brasilialaisessa tutkimuksessa (Henry et al; Mating Pattern and Chromosome Analysis of a Mule and Her Offspring, Biol Reprod Mono 1, 273-279, 1995, kokoteksti) seurattiin hedelmälliseksi todettua muulitammaa, joka eli vapaasti kahden hevosorin kanssa laitumella. Ensimmäisen varsan muulitamma sai hevosorin kanssa 15.11.1986. En listaa jokaista tapausta, mutta samaa muulitammaa käytettiin tutkimuksen aikana yhteensä viisi kertaa ja tutkimuksen päätyttyä se oli jälleen tiineenä, omalle orivarsalleen. Tutkimuksen aikana se astutettiin kerran aikaisemminkin oman 1987 syntyneen varsansa kanssa, tuli tiineeksi ja varsoi. Varsa tosin kuoli tapaturmaisesti kolmen päivän iässä eikä se ole mukana alla olevassa kuvassa.
Alla olevasta kuvasta näkyvät muulitamman saamat jälkeläiset. Soikio tarkoittaa tammaa ja suorakaiteen muotoinen oria. Myös kahta muulitamman ja hevosorin jälkeläistä käytettiin siitokseen (jälkeläiset olivat siis oreja eri yhdistelmistä) ja kumpikin sai kolme varsaa. Nämä varsat olivat karyotyypiltään hevosia, mutta niissä oli värissään joitakin aasimaisia piirteitä kuten siima.
Tutkimuksen aikana syntyi siis yhteensä kuusi varsaa tälle muulitammalle (yksi kuoli kolmen päivän ikäisenä) ja sen lisäksi toiset kuusi sen omille ori-jälkeläisille.
Kuva tutkimuksesta: M.
Henry, E.L. Castal, L.E.L. Oinheiro ja S.E.F Guimarmes; Mating Pattern
and Chromosome Analysis of a Mule and Her Offspring, Biol Reprod Mono 1,
273-279, 1995.
Marokko 28.8.200214-vuotias muulitamma varsoi Oulmesin kunnassa 80 kilometrin päässä Fezin kaupungista. Muulin ei ymmärrettävistä syistä tajuttu olleen tiineenä, joten sillä aratsastettiin päivittäin 20 kilometriä torille ja takaisin, myös varsomista edeltävänä päivänä. Tutkijat ovat verinäytteistä vahvistaneet, että kyseessä on tosiaan muulitamman varsa. Isäksi paljastui aasiori. Varsa näytti kuulemma hieman aasivarsalta ja hieman muulivarsalta, mutta sillä oli piirteitä kummastakin eläimestä.
USA, Colorado 2007Laura ja Larry Amos löysivät laitumelta muulitammansa Katen jalkojen välistä pienen muulivarsan. Tamma oli laumassa muiden hevoseläinten kanssa ja he pyörittävät yritystä Winterhawn Outfitters eli tekevät vaelluksia kantojuhtien kanssa luontoon. Näytteet tammasta ja varsasta tutkittiin Kentuckyn ja Kalifornian yliopistossa ja varsan vahvistettiin todella olevan emänsä oikea jälkeläinen. Tamma oli ostettu yritykseen edelliskesänä ja oli ollut tiine jo siinä vaiheessa. Muulivarsa nimettii myöhemmin nimellä Winterhawk's Kule Mule Amos, mutta työjuhtaa siitä ei tullut. Kolmivuotiaana sen kerrotaan liukastuneen laitumella, eikä se enää päässyt ylös epämuodostuneiden takajalkojensa takia ja jouduttiin lopettamaan.
Irlanti 9.7.2007 . Nelivuotias muulitamma Jenny oli varsonut kovin aasivarsamaisen varsan Irlannissa. Omistaja Ann Lennon kertoo kasvattaneensa Jennyn itse. Sen emä on welsh sektion A poni ja isä on aasiori. Nyt Jenny asui aasiorin kanssa, joten astuminen on tapahtunut helposti. Hyvin aasimainen varsa sai nimekseen "Molly". Tästä tapauksesta ei kuitenkaan löydy näin jälkikäteen minkäänlaista materiaalia, joten tapausta ei ole voitu vahvistaa.
USA, Kentucky, 7/2018 Jerry ja Teresa Smothersin 17 vuotta omistuksessaan ollut pieni muuli Peanut sai pienen hyvin aasimaisen varsan, Miraclen. Peanut oli asunut kaikki vuodet laumassa naapurin hevosten ja aasien kanssa ja löytyi sieltä varsa vierellään. Aluksi tamma ei tuottanut maitoa, jonka takia varsan maksa ja munuaiset eivät voineet kovin hyvin. Kaksikko jouduttiinkin viemään joksikin aikaa klinikalle. Lex 18-uutiskanavan sivuilla kerrotaan, että Kentuckyn yliopiston tutkijat aikovat ottaa näytteet eläinten DNA:sta ja vahvistaa harvinaisen lisääntymisen. Toisessa uutisessa Teresa kertoo, että Englannista oli vasatttu Peanutin tosiaan olevan Miraclen emä, mutta tutkijat pyysivät vielä karvanäytteet kahdesta samalla laitumella olevalta aasitammalta sulkeakseen ne varmasti pois Miraclen sukutaulusta.
Miraclesta uutisoi myös LEX18News (alla)
Etiopia 2019, muulitamma sai varsan Tarma Barin alueella. Omistaja, Mulat Hailemichael kertoi 7D Newsille huomanneensa kyllä, että tamman maha ja utareet kasvoivat, mutta hän ei uskonut että se olisi oikeasti tiineenä. Tamman ja varsan kerrotaan voivan hyvin. Tapausta ei ole ainakaan vielä tutkijoiden toimesta todistettu "oikeaksi".
Lähteet
Bielânski, W.: Observations on ovulation processes in she-mules. Bull. Acad. Pol. Sci. Cl. II Ser. Sci. Biol. 3: 243, 1955. Alkuperäislähde ei ollut käytettävissäni, mutta siihen viitattiin kahdessa muussa tutkimuksessa.
Boakari YL, Alonso MA, Riccio AV, Fernandes CB. Are mule pregnancies really longer than equine pregnancies? Comparison between mule and equine pregnancies. Reprod Dom Anim. 2019; 54:823–827. https://doi.org/10.1111/rda.13423
Chandley, A. Fertile mules. Journal of the Royal Society of Medicine, volume 81, tammikuu 1988.
Giger, R., Meier, HP. & Küpfer, U. Lenght of gestation of Freiberger mares with mule and horse foals. 1997.
González SM, Gomes RG, Souza AK, Silva CB, Silva-Santos KC, Seneda MM, Evidences of regular estrous cycles in mules and successful use of these animals as recipients for donkey embryos, Journal of Equine Veterinary Science (2015), doi: 10.1016/j.jevs.2015.07.010.
Rong, R., Cai, H., Yang, X. & Wei, J. Fertile mule in China and her unusual foal. Institute of Genetics, Academia Sinica, Beijing, People's republic of China. Journal of The Society if Medizine, Volume 78 October, 821-825. 1985.
Rong, R., Chandley, A., Song, J. & McBeath, S. A fertile mule and hinny in China. Cytogenetics and cell genetics 47(3) 134-139. Helmikuu 1988.
