perjantai 10. huhtikuuta 2020

Miksi muulitammoja EI pidä pitää samassa laumassa varsovien tammojen kanssa?

Facebookissa jaettiin aiemmin tällä viikolla ahkerasti postausta, jossa valkoinen minimuuli oli varsonut hyvin aasimaisen varsan. Julkaisun oli tehnyt tämän minimuulin edellinen omistaja.
Julkaisusta ja sen kommenteista kävivät ilmi seuraavat seikat:
  • minimuuli oli tosiaan muuli (ei muuliaasi)
  • minimuuli ei tuottanut maitoa, vaan oli pulloruokinnalla
  • varsan isä on aasi

Nämä asiat jäivät arvailujen varaan:
  • oliko muulitamma laitumella muiden aasien kanssa
  • oliko laitumella tiineitä aasitammoja
  • näyttikö joku aasitamma juuri synnyttäneeltä

Kirjoitin muulien lisääntymisestä viime kesänä melko kattavan postauksen. Aihetta tutkiessani ilmeni se, että hedelmällisiä muuleja tosiaan on ollut, noin 60 tammaa on virallisia reittejä pitkin tutkittu hedelmällisiksi noin 100 viime vuoden aikana. Näiden kohdalla suurin osa noudatti sellaista kaavaa, että muuliemä ei siirrä jälkeläiseen geenejä ollenkaan omalta isältään. Tämä tarkoittaa siis sitä, että muulitamma siirtää jälkeläiseensä VAIN emänsä geenejä. Jälkeläinen saa toisen geenipuolen sitten isältään, oli se hevonen tai aasi.

Tässä tapauksessa varsan ee on poni ja i on aasi = muuli.

Kun ymmärtää tämän kuvion, oli ilmiselvää että varsa ei voinut olla muulitamman ja aasiorin jälkeläinen, koska se näytti ulkoisesti täysin aasilta. Sen olisi pitänyt näyttää muulilta.

Moni epäili tapausta klassiseksi varsanryöstöksi. Suurin osa ihmemuuleista paljastuukin sellaisiksi. Ne siis varastavat yhteislaitumella toisen tamman varsan ja aamuun mennessä vaikuttaa siltä, että varsa olisi todella muulin, niin taitavasti muulitamma varsaansa hoitaa imetystä lukuunottamatta. Huhut kertovat kyllä, että jos tamman hormonituotanto heittää ihan urakalla häränpyllyä, se saattaa jopa alkaa tuottaa maitoa.

Alkuperäinen postaus poistui kuin pieru saharaan vielä saman vuorokauden aikana. Viimeisellä näkemälläni julkaisulla oli yli 700 jakoa ja julkaisussa kerrottiin selvästi, että on tapahtunut ihme. Kommenteissa julkaisijat jättivät vastaamatta kysymyksiin sekalaumasta ja siellä varsoneista aasitammoista.

Törmäsin samoihin kuviin Instagramissa seuraavana päivänä. Siellä minimuulin nykyinen omistaja oli kertonut samasta ihmeestä, mutta vastasi kysymykseeni rehellisesti kertoen, että laumasta oli tosiaan löytynyt varsan oikea emä (aasitamma), mutta tämä ei osoittanut mitään kiinnostusta varsaansa, joten he jatkavat tuttipulloruokinnalla.


Nämä tapaukset ovat siitä kovin valitettavia, ettei varsa välttämättä ehdi imaista emältään yhtään hörppyä ternimaitoa eikä saa tärkeitä vasta-aineita. Jos kasvattajalla ei ole ternimaitoa valmiina pakkasessa tai sitä ei ole mistään muualtakaan saatavissa, voi varsa kuolla nopeasti.

Aasivarsalle voi muuten hyvin antaa myös hevosen ternimaitoa ja hevosvarsalle aasin ternimaitoa, jos sitä sattuu pakkasessa olemaan.

Yhdysvalloissa, jossa muuleja on jo lähtökohtaisesti paljon on vuosien varrella ollut moniakin "ihmemuuleja". Mutta yhtä monta varsaa on sitten kuollut pian varsomisen jälkeen, todennäköisesti juuri vasta-aineiden puutteen takia. Näitä varsoja ei yleensä ole DNA-testattu mätsäämään emämuulinsa kanssa, joten ne jäävät elämään ihmevarsoina.

No, ehkä juuri tässä koronakriisin aikakaudella ihmiset tarvitsevat ihmeitä piristämään elämäänsä, mutta Press-Muuliprojekti vastustaa silti feikkiuutisia, vaikka niiden tarkoitus olisi hyvä. Eikä tämäkään mikään feikkipäivitys ollut, tietenkin tilanne on aamulla näyttänyt siltä, että muulitamma on saanut varsan, mutta tiedon lisääntyessä olisi kohteliasta korjata alkuperäisen päivityksen virheellistä olettamusta.

Tämä on klassinen tapaus siitä, että kun kerran jotain someen laittaa, on se siellä ikuisesti. Vaikka alkuperäinen postaus poistettiin, oli se ehditty napata eräälle ranskalaiselle aasisivulle kuvakaappauksin. Tämä oli saanut nopeasti yli 70 jakoa, mutta tähän päivitykseen kävin itse kommentoimassa tapauksen oikean laidan ja se toivottavasti korjataan siihen.

Ymmärsitkö jo, miksi muulitammat pitää pitää erillään varsovista tammoista? No sen takia, kun ne varastelevat varsoja itselleen todella hanakasti ja se ei ole missään muotoa toivottavaa. Jos varkaus tapahtuu, ei oikea tamma ehdi muodostaa sidettä varsaansa eikä varsan palauttaminen tämän alle ole välttämättä enää myöhemmin mahdollista.

Mitä hyvää tässä sitten on? Jos tamma oikeasti hyljeksii varsaansa, olisi muulitamma sopivalla hormonipiikillä doupattuna erinomainen sijaisemävalinta! Muuli ei myöskään tee eroa aasi- ja hevosvarsan välillä. Oma muulini yritti varastaa itselleen muutaman kuukauden ikäisiä aasivarsoja pari vuotta sitten. Tilanne rauhoittui, kun lauma sai lisää heinää ja yhteiselo tasaantui muutenkin.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti