torstai 30. syyskuuta 2021

Muulimenot syyskuussa 2021

Menot

Syyskuun tallivuokra 400e
Heijastimia Hööksistä 25e
Ratsastustunnit 50e
Käytetty sadeloimi posteineen 37,90e
Kisakuvat koulukisoista 15e
Kevyttoppaloimi 100g, käytetty, 30e

YHTEENSÄ: 557,90e

Tulot

0e

YHTEENSÄ: -557,90e

Kuva: Veera Kopakkala / vk-hevoskuvaus

Lue lisää

keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Valokuvaaja Jannica Grönmark otti Muulista satumaisia metsäkuvia!

Kaikki kuva: Jannica Grönmark / @jgfotooy ja https://jgfoto.fi/kuvat/
Jannica etsi kesän lopulla hevosmalleja portfolioonsa, toiveena oli joko metsäkuvaus tai viljapelto. Tarjosin Muulia, onhan se puoliksi hevonen ja satumainen metsäkin oli jo mielessä. Vakkarimaastoreittimme varressa on nimittäin pieni "satumetsä", eli sellainen sammalpeitteinen metsä, jossa on hyvin vähänlaisesti muuta aluskasvillisuutta. Metsä ei oikein osu reitin varrelle, joten kävin sen vielä etukäteen tsekkaamassa että se on paikallaan, en ollut nimittäin ratsastanut siellä ainakaan puoleen vuoteen.

Kuvauspäivä sovittiin sen kyseisen viikon ainoalle nätille päivälle, eli ettei sada vettä ja auringonkin pitäisi paistaa. Ja mitä vielä. Ratsastaessani metsää kohti, alkoi sataa sen verran, että jäin hetkeksi kuusen alle pitelemään sadetta Muulin kanssa.

Pilvinen taivas teki metsänkin tosi hämäräksi eikä oikeastaan saatu metsään aurinkoa ollenkaan. Eikä varmaan tarvitse sanoa, että kun sitten parin tunnin päästä ratsastin takaisin tallille, olivat pilvet muisto vain ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta. No, elämä on.

Jannican kanssa otettiin kuitenkin mahtavia kuvia! Ratsastin Muulin siis kohteeseen ja metsässä riisuin siltä kamat lukuunottamatta mustaa naruriimua ja pitkää narua. Muuli olisi saattanut pysyä metsässä pitelemättäkin, mutta olisi yhtä hyvin saattanut poistua paikalta, joten parempi pitää se narussa. Naru oli pitkä, joten asensin vain itseni mahdollisimman kauaksi Muulista ja yritin asetella narun mättäiden taakse piiloon, jotta Jannicalla olisi photoshoppaamista mahdollisimman vähän.

Muuli sai kuljeksia sammaleella heiniä etsien ja se toimittikin tehtäväänsä oikein mielellään.

Lopuksi otettiin vielä vähän ratsastuskuvia kun laukkasin metsäpolkua edestakaisin Muulin kanssa. Muuli oli siinä muuten aika hanakasti lähdössä kotiin, tein melkoisesti duunia että sain sen ensimmäisen pyrähdyksen jälkeen palautettua takaisin lähtöpisteeseen. Mutta ahkerasti palkkaamalla se tajusi että tässä tehdään oikeastaan vain laukannostoja.

Julkaisin ratsastuskuvat jo aika tuoreeltaan Instassa ja ne saivat älyttömästi tykkäyksiä ja kommentteja! Selkeästi laukkakuvat metsässä olivat aika harvinainen idea, yleensähän laukkakuvia on totuttu näkemään sänkkäripellolla, muillakin pelloilla ja tietenkin hiekkarannoilla. Metsässä kuvaaminen on tietenkin haastavaa kun puunperkeleet tulevat eteen, mutta tällaisessa harvapuisessa satumetsässä se onnistui upeasti!

Muuli on ihanan tarkka ja puista näkee kuitenkin että liikettä oli!

Ja tässä loputkin kuvaussession tulokset, olen aivan haltioissani näistä!!

Jannica asuu Järvenpäässä, tästä pääset vielä Instagramiin ja tästä kotisivuille.










Tässä kuvassa taisin olla saamassa ns elämäni kyytejä, kun Muuli rallitti sen minkä kavioista lähti



Lue lisää

torstai 23. syyskuuta 2021

Ensimmäinen ajokerta Muulilla kotona on nyt takana, ja oikeastaan paremmin ei olisi voinut mennä!

Hanna säätää Muulin valjastusta kuntoon ennen lähtöä.
Muuli oli heinäkuun ajan Lempäälässä ajokoulutuksessa ja nyt sain Muulin kärryt takaisin kotiin, jolloin kotonakin pystyi ajelemaan. Pelkäsin että 1,5 kuukauden tauko tekisi Muulin ajotreenille hallaa, mutta mitä vielä, se suoriutui kuin vanha tekijä!

Viime viikon perjantaina mallailin Muulille valjaat ja kärryt kiinni ihan vaan ulkona puomilla, ajatus ei ollut todellakaan ajaa sillä enkä laittanut ohjiakaan. Karsinassa Muuli jännittyi todella paljon, kun lähestyin sitä silojen kanssa, mutta estin kevyesti sen pyörimisen ja laittelin valjaita selkään ja leipää suuhun. Ongelmana tuossa on juuri se, kun valjaat lähestyvät ja menevät selkään, sen jälkeen asia on ok. Sen takia treenasin siinä hetken aikaa ihan vain valjaiden laittoa selkään.

Puomilla Muuli seisoi suolapatsaana melkein koko suorituksen ajan, tulkitsin sen tietenkin jännittymiseksi, mutta Muuli otti leipää ja vihreää mielellään siinä treenin lomassa, joten jatkoin. Ensin vetelin kärryjä vain sen takana pari kertaa, sitten asettelin selkään ja otin pois ja kun se ei aiheuttanut reaktioita (takajalka tosin nousi), laitoin kärryt aisalenkkeihin ja kiinnitin.

Valjaita säätäessäni Muuli hieman rentoutui.

Siinä sitten vain kiersin kärryjen takaa ja kävin vihreällä palkkaamassa joka välissä. Nostelin ja liikuttelin kärryjä ja istuin kyytiin ja nousin pois kyydistä. Tämä tuntui olevan Muulille ok.

Peruuttelin sitä askeleen ja otin saman verran eteen myös, eli sen verran mitä narussa pystyi, ja se oli oikeinkin ok ja Muuli hiffasi tehtävän heti.

Alla on koko 20 minuutin treeni pikakelauksella kahdessa minuutissa. Varsinkin pikakelauksesta näkyy, kuinka jäykkänä ja paikoillaan Muuli on suurimman osan ajasta. Jatkoin silti treenaamista vaikka se ei ollut 100% rento, koska se ei mielestäni ollut lähellä pakoreaktiota ja venyttelen muutenkin Muulin mukavuusalueetta suuremmaksi.


Sitten purin systeemit pois ja syöttelin Muulia vielä hetken vihreällä ihan kärryjen vieressä.

Julkaisen tässä samalla kolme kuvaa Make Nymani "ohjasajovalkusta" kuukausi takaperin. Kuvien käsittelyssä kesti niin paljon, etten saanut siltä kerralta aikaiseksi erillistä postausta, mutta Muuli liikkui kivasti tuolloin. Satoi vettä, kenttä oli aivan märkä, mutta Muuli meni silti yllättävän hyvin. Tähän ajoharjoitteluun on kuulunut myös ohjasajoa, ja olen pari kertaa tässä ihan itsenäisestikin ohjasajanut ja se on mennyt tosi kivasti.

Ohjasajokuvat otti @herraarmastus


Koska en itse ole koskaan väitänytkään olevani mitenkään kokenut ajaja (en käytännössä ole kokenut ollenkaan, pidän shettiksiä sen verran iiseinä ajettavina etten listaisi noita sunnuntaishettiksiä ansioluettelooni tässä kohtaa), pyysin tallillamme tallinomistajan suokkivarsatkin ajolle opettaneelta Hannalta apua, hän oli jo aikaisemmin kertonut että voi kyllä tulla apukäsiksi ajohommaan Muulin kanssa.

Ja tämän viikon maanantaina se sitten tapahtui. Taktikoin ajankohdan niin, että edellispäivänä Muulilla oltiin ratsastettu 25 km maasto, joten se olisi ainakin kunnolla liikutettu alle. Valjastettiin Muuli käytävällä, nyt oli selvästi vähemmän jännää kuin perjantaina, ja säädettiin vielä valjaat kuntoon. Minulta puuttui yliremmi, mutta mulla sattuu olemaan kahdet valjaat, joista toiset ovat jotkut B-ponin versiot eli liian pienet Muulille, mutta joista sai näppärästi varaosia suurempiin valjaisiin. Olin Facebook-kirpparin ja Torin kautta ostellut lisäksi tarvittavia lisäosia, kuten sekin ja potkuremmin. Tallinomisajalta sain lainaan suoran treenirintaremmin pitkillä liinoilla, omani oli lyhyillä remmeillä.

Aisankannatinlenkit taisivat jäädä turhan alas, mutta ensimmäinen kerta on muutenkin vähän sellaista kokeilua että mihin valjaat asettuvat. Jos tämä näyttää nyt siltä, että ajeluista tulee hyvinkin runsaita tulevaisuudessa, aijon hankkia kärryihin vetokartun, jolloin veto on enempikin rintaremmillä silojen sijaan ja touhun pitäisi olla ergonomisempaa. Mutta sunnuntaiajeluun tämä valjastus on ihan ok! Tosin mielipiteitä on just niin monta kuin on niitä sunnuntaiajelijoitakin.

Muulilla oli kaiken alla naruriimu ja siinä pitkä naru ja talutin sitä ensimmäisen n 1,5 km, eli asfalttitieosuuden ja vielä tutun hiekkatien pitkän alamäen alas asti. Siitä sitten sivuttain kärryjen kyytiin ja mentiin nöpöhölkkää pitkät pätkät tuttu hiekkatielenkki. Hanna ohjasti ja minä dokumentoin ja olin tietty valmiina hyppäämään alas jos tilanne sitä vaatisi, ei vaatinut.

Muuli meni kärryjen edessä tosi letkeästi, rennosti ja erityisesti suorana, Tuo ajokuolain (perhoskanki/postikanki) on aika kova peli, mutta parempi saada jarru tarvittaessa läpi kun muuten voi sitten mennä tosi kevyellä tuntumalla. Muuli muljautteli kieltään jonkin verran, mutta tiedän että se häiriintyy myös sekistä (leukaremmillinen, ei kitarauta). Sekkikin meillä on turvallisuussyistä ja se oli sellaisella kireydellä, että pään laskeminen alas vertikaalille onnistuu ilman ongelmia. 


Olen huomannut että varsinkin sunnuntaiajelijoiden keskuudessa saa varusteohjeita ihan pyytämättäkin, joten jotta ette tuomitsisi sekkiä ja kovaa kuolainta, haluan perustella tässä miksi ne on ylipäätään valittu tässä kohtaa käyttöön. Ja toki varusteet saa tuomita, ihannemaailmassa ajot tehtäsiin varmaan kaulanarulla, mutta siihen en todellakaan pyri, koska turvallisuus on tärkeintä.

Instagramiin perjantain treenivideot julkaistessani arvelin heti, että saan kommenttia siitä, kun olin sitonut Muulin kiinni naruriimusta. Sain tähän liittyen paljon kritiikkiä blogin alkuaikoina, peruste oli siis se, että naruriimusta hevosta ei koskaan sidota ja jos naruriimua käytetään, on toisessa päässä aina ihminen pitelemässä narua kiinni. Näen kuitenkin aikamoisena turvallisuusriskinä sen, että Muuli pelästyisi jotain, nykäisisi normiriimun soljista paskaksi ja poistuisi valjastuspaikalta kärryt perässä kolisten. Sen takia tuollainen mahdollisuus nyt vaan poistetaan täysin.

Tämä ei tietenkään poissulje sitä, etteikö Muulia siedätettäisi tehtävään riittävällä vakavuudella niin, ettei sen tarvitse edes yrittää häipyä maisemista. Ja tämä tuntuu menevän monelta sekaisin. Kuvitellaan, että kun joku sitoo hevosen niin että se pysyy, niin seuraava vaihe on säkittää/floodata se sietämään pelottavaa asiaa kun ei karkuunkaan pääse. Jo ennen ajokoulutusta, kun totuttelin Muulia kärryihin, olen tehnyt sen vapaana tai pitkässä narussa taluttaen.

No takaisin maanantain ajolenkkiin. Muulin kanssa tehtiin siis ihan tuttu maastolenkki, jonka yhteispituus oli noin 5 km. Takaisin tultiin tallin kentälle vähän kapeampaa, mutta kärryillä just ja just kuljettavissa olevaa polkua pitkin. Polulle tulin kärryiltä alas ja talutin varmuuden vuoksi, kun ojarumpu ja silta pitää ylitää aikalailla keskeltä ja tarkkaan etteivät kärryt humpsahda alas. Hanna olisi ihan varmasti taituroinut Muulin noista kohdista ilman minuakin!

Postaus on kuvitettu puhelinkuvilla. Ostin uuden puhelimen, OnePlus Nordin ja kamera on periaatteessa ihan hyvä, mutta välillä kuvalaatu on aika sköndeä, kuten tämän postauksen ensimmäisestä kuvasta voi nähdä. Kovin hämärällä se ei ota hyviä kuvia tai videoita. Näissä kuvissa ollaan tultu takaisin ja Hanna purkaa Muulin varusteita. Muuli on näissä paljon avoimempi kuin lenkille lähtiessä.

Kentällä purettiin Muuli tällä kertaa "vapaana" eli minä seisoin sen edessä naru kädessä ja syöttelin leipäpaloja palkkioksi. Tässä kohtaa Muulin ilme oli mielestäni avoin ja sosiaalinen ja se oli ihan rauhassa purkamisen ajan. Sitten vielä mash-vesi naamaan ja hetkeksi takaisin laitumelle Armaksen kanssa. Tallin hevoset ovat nyt vielä päivälaitumilla ja tulevat öiksi karsinoihin. Tämä on superkiva juttu, Muulihan on nyt ihan ekaa kesää oikealla (no okei, aika syödyllä) laitumella ja se on saanut Armaksesta tosi hyvän kaverin, joten sen elämä on varmasti elinympäristön puolelta todella mallillaan.

No, seuraavana aamuna se oli lähtenyt ensimmäisen kerran varmaan vuoteen käsistä aamulla ulosviedessä ja oli siis painellut naruineen päivineen pitkin laidunta. Mutta kun se pari vuotta sitten odotteli minua vielä illallakin naru riimussaan, oli se nyt antanut riisua riimun nopeasti pois päästään. Tuolloin aiemmin se meni jotenkin aivan tiloihin välillä eikä meinannut päästää minuakaan lähelleen kun tulin illalla tallille, toivottavasti tilanteet eivät eskaloidu siihen tulevaisuudessakaan. Syy tuohon käytökseen oli todennäköisesti kipu, sillä pian noiden tilanteiden jälkeen havaitsin Muulissa kiimamerkkejä

Lue lisää

keskiviikko 22. syyskuuta 2021

Ensimmäiset koulukisat suoritettu prosentein 42 ja rapiat

Kuva: Veera Kopakkala / @vk.hevoskuvaus
Kerroin hiljattain, että olin ilmoittautunut ensimmäisiin koulukisoihin Muulin kanssa. Muilla somekanavilla (Instassa, Facebookissa ja Tiktokissa) asiasta jo kerroinkin ja julkaisin suht surullisen kisavideon ääniraidalla. Nyt on blogin vuoro, sillä ehdin vasta nyt käsitellä kisakuvat postausta varten kuosiin! Kuvia ottivat groomini Sonja Mäkinen ja radan laidalla istunut Vivelyn vakkarikuvaaja Veera, kiitos!

Olin poskettoman surkeasti valmistautunut kisoihin. Olin ratsastanut tasan kerran kentällä itsenäisesti elokuun aikana (Muulihan oli heinäkuun ajokoulutuksessa) ja tuolla kerralla ratsastin radan pari kertaa läpi.

Pari päivää ennen kisoja sain meidän ratsastuksenopettajan paikalle pitämään ratatreenit ja harjoiteltiin radan osia ja ratsastin radan kolme kertaa läpi. Tässä kohtaa ilmeni mm se, etten osaa tai pysty ratsastamaan Muulilla askeleenpidennyksiä tai temponlisäyksiä, mutta keskityimme asioihin, jotka sujuvat ja otetaan niistä pisteet kotiin. Esimerkiksi laukat nousivat tosi kivasti ja olivat hyvin eteneviä.

Muuli treenasi rataa lisäksi liikuttajansa Jinnan kanssa, eli dressagepuoli oli kyllä otettu haltuun niin hyvin kuin sitä nyt viikossa pystyi ottamaan.

Kisapäivän aikataulu oli minulle erittäin ok, starttini oli vasta kahdelta iltapäivällä. Olin tallilla silti hyvissä ajoin, puunasin vähän Muulia ja varustin sen. Jinna oli erinomaisena hoitajana putsannut Muulin kamat edellispäivänä, joten niiden hoitoon ei kulunut aikaa.

Kisagroomiksi olin saanut värvättyä Muuliakin liikuttaneen Sonjan, hän lähti mukaan fillarilla. Kisapaikka oli 5 kilometrin päässä talliltamme ja ratsastin sinne. Olimme tosi hyvissä ajoin valmiita ja lähdimme kisapaikkaa kohti hyvässä aikataulussa. Matkaan oli varattu tunti, joka kuluu jos kulkee sen kokonaan käynnissä, mutta Muuli oli hyvässä vireessä ja ravasimme koko matkan alamäkiä ja risteyksiä lukuunottamatta. Muuli on nyt parin viikon ajan kulkenut maastossa ilman bootsitusta ja ilman arkomista ja se liikkuikin ihan mielellään jopa asfaltilla ravissa. Ravasin kyllä penkalla aina kun se oli mahdollista, eli suurimman osan matkasta.

E kuitenkaan siis itse näe mitään ongelmaa jos kengättömällä kulkee asfaltilla. Kuiva asfaltti ei kengättömän kavion alla ole liukas eikä tärähtele tietääkseni niin kovaa kuin kengitetyllä hevosella. Me emme normimaastoreissulla kävele kuin noin 500 metriä asfalttitien laitaa ja käynnissä, joten satunnaisesti pidempi ravipätkä asfaltilla on vain hyväksi.

Kuva: Sonja Mäkinen

No se siitä aiheesta.

Kisapaikalla oltiin todella hyvissä ajoin ja siinä hetki ihmeteltiin, Muuli sai syödä vihreää ja itse sovittelin Sonjan lainaamaa kisatakkia, joka istui täydellisesti!

Tuttujakin kisapaikalla oli, erään lähitallilaisen kanssa juteltiin maastoreiteistämme samalla kun hänen musta suokkitamansa tuijotti Muulia silmät lautasen kokoisina. Yksi kisakumppani tuli tervehtimään ja kertoi tykkäävänsä kovasti mun Tiktokeista, siitä tuli tosi kiva fiilis.

Verkassa annoin mustalle tammalle mahdollisimman paljon lääniä, koska se oli selvästi traumatisoitunut Muulista kun kohtasimme joskus aikaa sitten maastoreissulla. Verkassa ratsastin liikaa. Muuli liikkui ihan kivasti ja jopa moottorillaan, mutta sitten toinen laukka katosi totaalisesti.

Valmistautuessani rataan Muuli liikkui kivasti radan takaosassa ja kiersin itse radan pari kertaa käynnissä ja ravissa ennen vihellystä. Radasta osa oli aika märkä sateiden takia, mutta Muuli kulki märästä kuitenkin käynnissä ja ravissa, laukan jätin tässä kohtaa herran haltuun, jos se verkassa hävisi, en saisi sitä radalla ainakaan esiin jos tässä kohtaa vielä kokeilisin laukkaa.

Vihellys kuului ja action.

Nämä kuvat tässä allekkain: Veera Kopakkala / @vk.hevoskuvaus




Parasta näissä kuvissa on, että tällä lävistäjällä tuli parhaat ravit, tämä lävistäjä olisi pitänyt mennä laukassa.


Radan jälkeen Muulille isot kiitokset, se meni just niin hyvin kuin noissa olosuhteissa pystyi ja vikahan on aina satulan päällä.
Alku meni kivasti, tultiin hyvin alkutervehdykseen (sitä olimme erityisen paljon treenanneet) ja suoritin kolmikaarisenkin vielä melko ookoo. Lisäyksiä/askeleenpidennyksiä emme nähneet, Muuli oli kuuroutunut pohkeelle. Pysähdys ja peruutuskin meni mielestäni hyvin mutta sitten piti ratsastaa lävistäjä kohti kammokulmaa.. kulmassa oli siis kuvaaja, katsojia, estekamaa ja varsinkin märkää. Aivan jäätävällä puskemisella sain sen käynnissä sisään ja jatkoin rataa, sain oikean laukan nousemaan myöhässä, mutta se tipahti märällä alueella ja uudestaan ennen kulmaa. Lävistäjä piti vielä laukata, saimme tähän kuitenkin pari askelta tosi hienoa pitkää ravia.

Toiseen suuntaan Muuli ei todellakaan mennyt pelkokulmaan ja laukka oli hyvin rikkonaista ja taas se kulma.. Jatkoin ravilla ja nyt vauhti pysähtyi kokonaan ennen pelkokulmaa. Järkyttävää potkimista jälleen ilman mitään tuloksia. No keräilin ohjat ja jatkoin ravivoltille ja lopputervehdykseen.

Paperissa oli ykköstä, kakkosta ja 6,5. Tuomari käytti siis kyllä koko skaalaa, pienimmästä lähtien. En todellakaan olisi odottanut enempää ja 42% ja risat jotka tästä irtosivat tuntuivat tosi suurilta prosenteilta. Olin luokan heikoin, tosin kaksi oli hylätty.

Ja nämä kuvat tässä: Sonja Mäkinen


Suu aukesi radan aikana, mutta yllättävän vähän. Videolta tilanteet näkyvät paremmin. Suun availu on siis ihan oma ratsastusvirheeni, en ole Muulia siitä syyttänyt, kuten en mistään muustakaan.

Kaunista hirviravia siinä, yritys oli kai nostaa epätoivoisesti laukkaa.

Alla on kisavideo omalla ääniraidallani, kerron videolla miten rata meni ja mitkä olivat kustakin kohdasta tuomarin pisteet ja kommentit.


No eipä tarvinnut jäädä odottelemaan muiden suorituksia, otettiin vähän kuvia radan jälkeen, katsomaan tulleet tutut kävivät moikkaamassa ja lähdettiin Sonjan kanssa kotia kohti. Muuli lähti kotiin täysin epäröimättä vaikka seurana oli vain Sonja ja hänen fillarinsa.

Ravailtiin taas koko matka ja Muuli hipsutteli hitaassa mutta rennossa ravissa korvat lörppyen. Samalla tuli 10 kilometriä fillarisiedätystä.

Kotona hoitelin Muulin nopeasti laitumelle Armaksen kanssa. Maailman huiputkin päästävät olympiahevosensa laitumelle kisojen jälkeen eikä Muuli tee tässä poikkeusta. Analysoitiin vielä rataa tallinomistajan kanssa, joka kävi murhenäytelmän katsomassa ihan paikan päällä. Nämä olivat meidän ensimmäiset koulukisat koskaan, joten hieman yllätyin miten nopeasti Muuli väsähti (ja alkoi jäkitellä sen takia) vaikkei ratsastettu mitenkään rankasti. Analysoimme siis tapahtumia ja mietittiin sotasuunnitelmaa seuraavaa kertaa varten.

  • Seuraavalla kerralla menen trailerilla kisapaikalle enkä liian aikaisin
  • verkan pidän erittäin minimissä, jos parit ravisiirtymät ja tasan yhdet laukannostot niin se riittää
  • lävistäjät ravailen radalla ennen vihellystä, kulmat ovat kai aina pelottavimmat paikat
  • värvään tallilaisen seisomaan joka kulmaan. 

Katsoin myös Kipan kisakalenteria mutta siellä ei oikein ollut meille sopivaa tarjontaa lähialueella. Parit kisat jäävät matkaratsastuskisojen ja oman lomituskeikan alle ja muuta ei sitten ollutkaan. Seurailen tässä myös harkkakisojen ja rataharjoitusten tiedotuksia, koska niistä saa aina hyvää kokemusta.

Ja erinomainen kokemushan tämä reissu oli! Muuli käyttäytyi todella hienosti ja coolisti kisapaikalla, ikään kuin se olisi aina hengaillut siellä. Vain yksi hevonen pelkäsi Muulia, muut eivät tajunneet siinä mitään erilaista.

Nämä kuvat: Sonja Mäkinen


Otettiin kotona poseerauskuvat, kuvassa näkyy sinivalkoinen ruusuke, jonka tienasimme aiemmin Suomen Aasiyhdistyksen järjestämistä virtuaalikoulukisoista. Tuon ruusukkeen kanssa ei ruusukekuvia oltu vielä otettu.

Kisojen jälkeen Muuli meni laitumelle kaverinsa Armaksen kanssa, kuten kunnon kisaratsun kuuluukin.


Lue lisää

maanantai 20. syyskuuta 2021

Maastoratsastus on mielestäni parasta hevosharrastuksessa ja nykyään alueellamme toimii myös siihen panostava yhdistys!

Näillä vermeillä startattiin maastoon viime sunnuntaina.
Kuva: Veera Kopakkala / @vk.hevoskuvaus
Me Muulin kanssa rakastetaan pitkiä maastoja. Tai no Muulista en ole ihan satavarma, mutta aika mukisematta ja hikoilematta se on kanssani tähän asti maastoillut.

Maastoilu myös yhdistää ja verkostoi hevosihmisiä ja maastoreissun aikana pääsee hyvässä flowssa ja mielentilassa vaihtamaan ajatuksia hevosharrastuksesta. Kun puhutaan hyvistä maastoista jollain tallilla, on hyvät maastot jollekin pieni metsäalue, jossa on polkuja, toiselle tallin oma autoton maastoreitti, toiselle on ok jos pääsee 5 kilometriä alku/loppukäynteinä ja meille se on vakkarireittimme 10 km ympyräreitti tallin lähiympäristössä. Mutta kun vakkarireittiä on nyt 3 vuotta hinkannut eri variaatioilla pari kertaa viikossa, alkaa kaivata jotain uuttakin.

Olemme harvakseltaan käyneet myös kauempana. Paikalliset hevosihmiset täältä Jokelan eteläpuolelta tunnistavat varmaan Vaasan yksityistien ja Niittykulman, noihin suuntiin olemme omalta talliltamme suunnanneet. Vaasan yksityistie on siitä mukava, että siinä treenataan myös ravureita ja tie on aina tiptop. Näihin ratsastaminen vaatii kuitenkin aina asfalttitien ylityksiä ja sen laidan kulkemista. Se on Muulille semiok, mutta yksin kulkeminen on vähän hasardia esimerkiksi kesähiihtelijöiden takia. Ne ovat Muulin mielestä aika pelottavia.

Onneksi meillä on seikkailuhenkistä maastoseuraa tallillamme, kun pari kuukautta sitten tallille muuttanut Armas liikuttajansa Anskun kanssa ovat aina messissä pidemmille maastoekskursioille!

Alueellemme on perustettu tänä vuonna uusi yhdistys vaalimaan maastoratsastuksen iloja ja sopimaan reiteistä maanomistajien takia. Yhdistys on myös talkoilla fiksannut pari erittäin käytettyä polkua Ruskelan alueelta, aivan mahtavaa! Polkuja käyttivät monen eri tallin ratsukot ja kankaalla ja soralla polut saatiin pelastettua mudalta, puutkin tykkäävät, kun juuret eivät tule esille ja polkeennu hevosten kavioiden alla rikki.

Jokamiehenoikeudellahan EI ratsasteta poluilla, jotka ovat polkeentuneet lilluksi puiden juuret paljastaen. Maastoreittejähän tällä alueella on, mutta moni reitti on saatu käyttökieltoon ajattelemattomien maastoilijoiden takia, kun polku on tallottu mössöksi tai tiellä on revitelty hokkikengillä kelirikkoaikaan. Maanomistajille jokamiehenoikeudet voivat tällaisissa tapauksissa olla kirosana eivätkä ne tosiasiassa pädekään jos ratsastus jättää tiehen tai polkuun selkeitä vaurioita.


Keski-uudenmaan maastoratsastajat pyrkii sopimaan maanomistajien kanssa kaikille sallittuja reittejä alueellemme! Liityin yhdistyksen jäseneksi itsekin 20 euron vuosimaksulla, koska maastoilu on sydäntäni lähellä. Voisin olla Muulin kanssa tallilla, jossa ei ole kenttää ollenkaan, kunhan maastoon pääsee helposti! Muulia hankkiessani oli ykköstoiveeni se, että voisin maastoilla sillä pitkin ohjin, ja nyt se on onnistunut jo pitkään!

Yhdistyksen "puuhanainen" Merene lähtee mielellään maasto-oppaaksi ja kartoittaa tällä hetkellä samalla maastoiluun nyt jo sallittuja reittejä. Mä olin yhdelle pellolle kysynyt käyttöluvan joten tuumasta toimeen, kartoitettiin yhdessä reitti Ruskelan alueelta meidän tallille Tuusulan Nuppulinnaan.

Olin reitin kerran aiemmin ratsastanut melkein loppuun asti, joten mulle se oli tuttu ja muut reitit ok ratsastaa, mutta pellon varmistin vielä maanomistajalta suoraan. Varustimme sunnuntaiaamuna Armaksen ja Muulin ja suuntasimme reitille. Reilun 12 kilometrin päässä odotteli Chevalinn ja meidän tauko, Merene käväisi aamulla tallilla ja toi heidän huoltotarvikkeensa ja nappasi mukaan Muulin ja Armaksen mashit. Tämä olisi meille samalla matkaratsastusharjoitus tauolla, vaikka mr-vauhteja ei tavoiteltukaan.

Matkalla oli junaradan alikulku, tuttu jo meille, Vaasan yksityistie, jossa päästiin reippaammin, pieni pätkä erittäin mutkaista ja pienpientareista tietä, kaunista maalaismaisemaa, hiljaista asfalttitietä, pellonlaitaa ja kivoja metsäpolkuja. Alueen maamerkki "laukkaputki" laukattiin tietenkin myös. Sen päässä oleva pieni kahluumonttu oli niin kuivunut, ettemme menneet sinne kastelemaan kavioitamme. Ollaan siellä kerran Muulin kanssa käyty, kun toteutettiin pari vuotta sitten 20 km maasto näille mestoille.

Perillä meillä oli reilun puolen tunnin breikki. Muuli veti kitusiinsa molemmat drinkit, toinen oli Racingin mashia ja toisessa oli heinähaketta. Se oli kuin kotonaan puomille sidottuna, otin naruriimun messiin ja sidoin narun satulaan ratsastuksen ajaksi.


 

Kotimatkalle lähdettiin Merenen ja Susannan kanssa ja kuljettiin vähän eri reittiä takaisin. Ruskelan päässä "oikaistiin" ja meidän päässä kuljettiin hieman pidempää mutta rauhallisempaa reittiä. Laukattiin ja ravattiin pitkät pätkät ja kotitallillamme vierailevat ratsukot pitivät huoltotaukonsa. Saatoin heidät vielä kotiin lyhyintä tietä, joka kulkee junaradan ylittävää siltaa pitkin. Muulin kanssa sillalle ei ole asiaa, se ei nimittäin astele yli sillan "saumoista" eli niistä teräsraidoista sillan molemmissa päissä. Me käytämme siis suosiolla aina jompaakumpaa alikulkua.

Muuli joi kotona mashin mielellään ja laitumelle palauttaessa se huomasi laitsalla olevat päiväheinät ja pääsi minulta IRTI! En voinut nykäistä sitä voimalla, koska minulla oli toisessa kädessä porttikahva, joten päästin irti. Muulilla oli kaiken lisäksi naruriimu!

Muuli on tänä syksynä ollut erityisen "sika" eli hyökännyt ruohotupsuille ja jos ja kun en HETI nykäise narusta, se myös toteuttaa aikeensa. Ja jos se ehtii jo saada ruohoa suuhunsa, niin sehän vain oppii, ettei pienelle paineelle kannata myödätä, koska silloin saa palkaksi vihreää.

Otamme tähän siis tehokuurin asap.

Muulille reissu ei tuntunut olevan rankka, menimmehän molemmat suunnat rauhallisella vauhdilla keskinopeuden ollessa 6 km/h. Muulilla oli hikeä vain satulavyön alla, mutta ei selässä. Satulan alla käytän nykyään aina lampaanvillaista padia (ei minulla muita padeja olekaan) ja se on ollut kyllä paras ostos ikinä! Näitä padeja voi ostaa Hepokalalta.

Niin ja Muuli ei alamäissä heitellyt yhtään päätään ja alamäet se kulki edelleen kiemurtelematta, eli suoraan alaspäin. Muuli oli bootsiton, kuten se on jo kuukauden ajan ollut, ja vain erittäin murskeisilla pätkillä se arkoi ja hakeutui penkalle. Mutta noin olisi toiminut osa kengitetyistäkin hevosista. Luulen siis näiden huomioiden perusteella että Muulilla on terveydessään asiat suht hyvin. Menomatkalla se oli tahmainen, halusi jäädä syömään, ei reagoinut pohkeeseen nopeasti mutta jossain kohtaa se "syttyi", oma moottori löytyi ja kotimatkalla se tarjosi pikkuravia monta kertaa, toki kotimatkalla se saattoi jännittyä kun mukana oli vieraita hevosia ja se aiheuttaa myös vauhdin kasvua.

Mutta ainakin se käveli koko kropan läpi ja rennosti korvat heiluen ison osan kotimatkasta!

Kilometrejä tuli 25 ja pitkällä välitauolla en pitänyt tätä mitenkään erityisen rankkana treeninä rauhallisen vauhdin takia. Mutta rankkuutta me emme maastoista niin haekaan, vaan ennemminkin semmosta luontokokemusta.

Enkä ole todellakaan ainut luonnosta nauttija, luontokokemusten arvostus on tunnistettu trendi, joka on (mutua) saanut lisänostetta nyt pandemian aikana, kun matkailu ulkomaille on ollut jäissä ja kokemuksia on etsitty Suomesta. Lokeroidun hevosharrastajana varmasti selkeiten puskaratsastajaksi, käyn tunneilla mielelläni, mutta kentällä ratsastan noin muuten vain pakosta ja sen verran, että Muuli toimii myös maastossa. Olen ihan ratsastusharrastukseni alusta asti kuvitellut, että ratsastuskentällä ratsastetaan vain siksi, että pystytään maastoilemaan. Että juuri maastoilu on SE juttu tässä harrastuksessa. Ja se on ihan okei, tämä on mulle ratsastuksessa se juttu. Ja aina maastossa mietin, että wow, tässä mä menen mun muulilla. Ja annan sille leivän.

Tässä kuvassa Muuli odotti kovasti leipäpalaansa. Kuva: Veera Kopakkala / @vk.hevoskuvaus


Lue lisää