torstai 2. heinäkuuta 2020

Seuraaviin matkaratsastuskisoihin toivotaan pukuteemaa, Team Muuliprojekti ottaa osaa asian vaatimalla vakavuudella!

Kisatyyliä voi arvela jo tästä otsikkokuvasta, jonka nappasi lahjakas Roosa Tanhuanpää tänä keväänä!
Kuten kaikki tietävät, oli tämän kesän kisakausi melkoisen surkea, kun koronan takia kisoja peruttiin eikä kisameininki ole käsittääkseni oikein lähtenyt rytinällä liikkeelle vieläkään, kun osallistujatkin ihan ymmärrettävästi arastelevat osallistumista.

Me ei arasteltu, koska ilman koronarajoituksiakin matkaratsastuskilpailut ovat aika vähäkontaktisia. Osallistujia on melko vähän, yleisöä ei ollenkaan ja kisakeskuksessa ollaan vuorotellen, joten tällainen tavallinen seuratason puksuttaja ei edes näe kaikkia muita kilpailijoita päivän aikana.

Ensimmäisissä tämän kesän kisoissa me oltiin kesäkuussa ja kisapostaukseen pääset tästä. Matkakisojen suhteen kisakalenteri ei ole kovin aurinkoinen. Tähän mennessä kipasta löytyvät vain yhdet meille sopivat kisat ja niihin juuri eilen ilmoittaduin. Kilpailut ovat Sastamalassa Illossa 11.7. Lisäksi elokuussa ratkotaan SM- ja AM-mestaruudet, mutta seuraluokkia ei ole ollenkaan, enkä ole varma olemmeko tarpeeksi fitejä osallistuaksemme 30 km alueluokkaan, jossa miniminopeus on 10 km/h. Tuo on kuitenkin pienenä tavoitteena, joten ensi viikon kisoissa pyrin saavuttamaan tuon keskinopeuden, jos se tulee helpon oloisesti niin sitten saatan maksaa alueluvan vielä tälle vuodelle osallistuakseni SM-kisoihin.
Koska kännykkää ei saa räplätä selässä ja olen surkea arvioimaan nopeutta, piirsin itselleni kartan kisareitistä ja merkkasin siihen osan risteyksistä. Merkkasin risteykseen kuljetun matkan ja ajan, jolloin siinä pisteessä olisi hyvä olla. Ensimmäinen aika on niille, jotka kulkevat reitin 14 km/h (4,2 min/km) eli maksiminopeudella ja toinen aika on sitten meikäläisille, jotka pyrkivät saamaan edes hyväksytyn tuloksen vauhdilla 8 km/h (7,5 min/km). Harva menee reitin tasaista vauhtia, vaan moni ottaa alussa hyvät vauhdit ja tulee lopun rauhallisemmin, mutta koska Muuli on oikeasti aika hidas, on minun taktiikkani pakertaa matka läpi tasaisella nopeudella ja siinä auttaa, kun tiedän kartasta että missä pisteessä pitäisi olla mihinkin aikaan. Kilpailureitin kartta oli jo julkaistu tapahtuman Facebook-sivulla, eli se ei ole mikään salaisuus. Reitti on siis tasan 19 km pituinen.
Kipassa on syyskuulle kyllä vielä Matkalaukan kisat Vesivehmaalla mutta matkakisoilla on tapana tulla ja mennä, joten tuo on vasta alustavana varauksena omassa kalenterissani. Vesivehmaa olisi myös sopivan matkan päässä.

Sastamalan kisat ovat siitä erikoiset, että lähdöt ovat iltapäiväpainotteisesti ja seuraluokan startti on tämän hetken aikataulun mukaan vasta 18.30! Kisojen nimi onkin sopivasti Midnight Riding, vaikka toki me tulemme maaliin jo vähän ennen yhdeksää. Kotona olemme kuitenkin vasta puoliltaöin, kisapaikalle ajelee kopin kanssa luultavasti sellaisen 2,5 tuntia. Kisoissa on lisäksi pukeutumisteema, johon muulitiimi lähtee mukaan siitä mistä aita on matalin. Itseni ja muulin varustan westernkamoilla, mutta olen hankkinut myös lisärekvisiittaa lassosta, satulalaukuista ja juomaleilistä. Groomiksi lähtevä Aino on luvannut ehostaa itsensä ehdaksi intiaaniksi. Pukeutumisteema koski luultavasti alunperin vain ratsukkoa, mutta Team-Muuliprojekti pelaa varman päälle tuplatakseen voittomahdollisuutensa.
Ei näissä "tinderkuvien" tyylissäkään mitään vikaa olisi.. paitsi että kisoissa pitää  käsittääkseni olla ihan kunnon jousut ja kypärä. Kuva: Reetta Ollila
Tänään suuntaamme Muulin kanssa kohti Virtoja, jossa on alkamassa kesän muulimiitti! Sunnuntaina tilaisuus on avoinna myös yleisölle ja tarkemmat tiedot tapahtumasta näet tästä eilen julkaisemastani postauksesta. Nähdäänkö siellä??

Tässä samalla alkaa kesälomani toinen osuus, eli ihana 3 viikon loma! Tässä pääsee ihan hyvin jo lomafiiliksiin. Ai että!
Lue lisää

keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Sunnuntaina kannattaa suunnata Virroille, sillä silloin siellä huipentuu kesän muulimiitti!

Kuva: Milla Vehkamäki
Suomen Aasiyhdistys järjestää yhdessä Monosen tilan kanssa tämän kesän Muuli- ja aasimiitin! Minä olen tietenkin mukana kuin pukama ja Muuli tietenkin myös. On todella luksusta osallistua viikonloppuleirille, jonka eteen en ole itse tehnyt sekuntiakaan töitä, ah!

Runsaista ennakkomainostuksista huolimatta muuleja tulee leirille vain kaksi, siis tämä minun muulini ja leirin järjestäjän Anun vuodenvaihteessa Suomeen saapunut muuli Lulle. Lulle onkin hauska peli ja kiva nähdä se ensimmäistä kertaa livenä. Se on tennessee walkerista ja tuotu Saksaan Yhdysvalloista. Sieltä se on myyty Ruotsiin ja Lullesta on kerrottava, että se oli myynnissä samoihin aikoihin reilu neljä vuotta sitten, kun olin ostamassa omaa muuliani. Sen hinta Saksassa oli vain silloin todella kova, joten se ei oikeastaan tullut edes kysymykseen. Näin jälkikäteen ajatellen olisin säästänyt kuitenkin pitkän pennin, jos olisin sen silloin 7000 eurolla ostanut.

No se siis myytiin Ruotsiin ja siellä se tuli viime syksynä myyntiin. Vinkkasin muulista Anulle, joka ryhtyi tuumasta toimeen ja nyt tämä muulitamma asuu Virroilla.

Meillä on viikonloppu täynnä ohjelmaa! On kuulkaas maastoa, valmennusta, varusteiden katsomista, muulien mittailuja (kuinka muulimaisia ne ovatkaan) ja treenaamme myös muuliesitystä varten, jota voimme tulevaisuudessa esittää muissakin tapahtumissa. Meidät on myös Muulin kanssa haastettu tekemään kouluratsastusliikkeitä (ja vähän esteitäkin) kouluhevosen rinnalla. Jännä nähdä kumpi saa isommat aplodit.

Pakkaan mukaan sekä länkkävarusteet että enkkuvarusteet kaikkine oheishärpäkkeineen. Itselleni pakkaan tietenkin sekä valkoiset kisahousut että farkut, koska tyyli ennen kaikkea.

Treenasimme eilen tunnilla pohkeenväistöjä, koska ne ovat osa dressagenäytöstämme. Voin kertoa, ettei kovin vahvasti mennyt ja siihen kun lisätään kummankin osapuolen jännitys, saatamme mennä väistöä tai saatamme hyvinkin olla menemättä. Todennäköisesti jokin liike tulee, mutta en ole varma onko se juuri väistö. Mutta ei se mitään, tarkoitushan on esitellä yleisölle (odotamme paikalle n 20 henkilöä) muulien parhaita puolia ja ne ovat ehkä maastossa, eivät välttämättä kentällä.

Jos liikut Virroilla sunnuntaina, niin tule ihmeessä paikalle! Tapahtuma on sunnuntaina kaikille avoin ja ihan ilmainen. Alla on vielä tapahtuman virallinen mainos

Lue lisää

Ötökkäkarkoitin kesän 2020 mallilla!

Olen pari kertaa julkaissut blogissani suurta suosiota saaneen ötökkämyrkkyohjeen. Käytin itse tehtyä myrkkyä vielä viime kesänäkin, mutta myös Repeliä ja totesin että kummankin teho on joko yhtä hyvä tai yhtä huono. Muut hyönteiset saavat syödä Muulia ihan vapaasti, mutta paarmat saavat aikaan aika isojakin kraatereita ja ainakaan kumpikaan näistä myrkyistä ei niihin perkeleisiin auttanut.

Kesällä 2020 oli siis aika siirtyä nextille levelille.

Hankin hyönteisloimen.

Loimia katselin sillä silmällä jo talvesta lähtien. Halusin tietenkin hyvän ja laadukkaan. Kevyet seepraloimet näyttävät olevan suosittuja, mutta en ollut varma niiden kestävyydestä esimerkiksi piehtaroidessa. Halusinkin löytää ennemmin ihottumaloimeksikin tarkoitetun pussukan, eli sellaisen snuggy Hoodsin tyyppisen ratkaisun. Uutena ne kuitenkin maksavat aika paljon eikä minun kannattaisi käyttää rahaa varsinaiseen ihottumaloimeen niin paljon, kun Muulilla ei kesäihottumaa ole.

Bongasin sitten kaverini Tiitun myymän loimen instakirppikseltä! Hän siis julkaisi kirppistavaroita instan stooreihin, josta loimen bongasin. Loimi oli juuri Muulin kokoa ja oli edullinen, koska vaati pientä ompelutyötä. Ompeluhan minulta onnistuu ja olin muutenkin valmistautunut ompelemaan lointa Muulille sopivammaksi. Tämäkin on yksi syy, miksen halunnut ostaa loimea uutena. On paljon mukavampaa ommella uusiksi käytettyä ja edullista loimea kuin uutta ja tuliterää. Jos ostan uuden, haluan tietenkin, että se sopii täydellisesti, mutta sellaisia loimia ei muuleille markkinoilla ole.

Tiitun kanssa nähtiin nyt vasta kesäkuussa, joka oli ihan kreivin aikaan koska ehdin juuri hyvin sovittaa loimen Muulille, merkata muutokset, pestä loimen ja ommella korjaukset ja pääsin vielä testaamaankin ennen viime viikon kesälomareissua Ahvenanmaalle.

Tämä siksi, että jos paarmainvaasio iskee, voi tallinomistaja pukea Muulille loimen päälle. Pari päivää pidin loimea Muulin päällä jo ennen reissua vain huomatakseni, että se hiertää rinnasta alaresorin kohdalta karvat pois kummaltakin puolelta. Se saattoi olla oma mokani, sillä samalla, kun meillä oli loimen kanssa treffit Singerin kanssa, saatoin tulla siihen tulokseen, että mahakappaleen pikalukitus on turha ja ompelin sen suoran loimeen, jolloin etujalkojen väliin jäävä kaistale lyheni jonkin verran. Toisaalta Muulin päällä loimi näytti olevan ihan ok, mutta rintaosa jäi nyt kyllä kinnaamaan. No näillä mennään, onneksi paarmoja on vain kerran vuodessa.
Loimi ennen ompelukoneta. Muuten ok, mutta mahaläpän kiinnitys oli kokonaan irronnut ja mahakappale oli muutenkin kokoa tiine suomenhevostamma.
Olin ostanut Muulille hyönteisloimen jo neljä vuotta sitten, mutta se osoittautui turhan nakiksi eikä ollut päällä kuin pari kertaa. Nyttemmin olen myynyt sen jo eteenpäin. Muuli suhtautui loimen pukemiseen varsin sopuisasti. Näiden loimien pukeminen voi joillekin hevosille olla haastavaa, koska pää pitää pujottaa loimen läpi eikä kaulakappale ole mitenkään erityisen suuri.

Kuvasin loimihommasta myös videon, siinä näkyy myös pukeminen. Muuli peruuttaa kyllä aluksi muutaman askeleen, minusta se siinä hieman jännitti tuulessa heiluvaa loimea, mutta saattoi jännittää jotain muutakin esimerkiksi juuri sitä pukemistilannetta.

Lue lisää

tiistai 30. kesäkuuta 2020

Muulimenot kesäkuussa 2020 + puolivuotiskatsaus

Menot

Kesäkuun tallivuokra 400e
Ratsastustunnit ja ratsutus 70e
Wintec 500 satula 240e
Wintec kaari ja jalustinhihnat (käytetyt) 28e
Punkalaitumen matkaratsastuskisojen osallistumismaksut 43e
Trailerivuokra matkaratsastuskisoihin 30e
Hampaiden raspaus 90e
Lasso postikuluineen 27,90

YHTEENSÄ 928,90e

Tulot

Myyty sekalaisia varusteita 254,10 e*
Myyty Freemax rungoton satula ja siihen kuuluva Barefoot padi 190e

YHTEENSÄ 444,10 e

YHTEENSÄ -484,80  e

* laitoin tuotteet instastooreihin ja muutaman padin western-kirpparille ja menekki yllätti meikän! Hinnat olivat melkoisen poljetut jo valmiiksi, mutta silti sekalainen pikkusälä meni tosi kivasti kaupaksi. Freemax meni Torin kautta.

Wintec 500  yleissatula

Muulimenojen puolivuotiskatsaus


Muulimenot ovat pysyneet melko hyvin budjetissa tämän kevään, tosin koronameininki sotki meidän jo valmiiksi olemattomat kisasuunnitelmat ja kursseja ei ole tullut edes tarjolle, joten olemme treenanneet ratsastusta ihan kotosalla.

Alla olevasta excelistä näkyvät menot kaikista parhaiten, mutta avaan silti jokaista kohtaa hieman

Varustehankinnat menivät nyt ihan omiin sfääreihinsä, mutta tasapainotin ostoksia myymällä ison kasan rompetta. Jos otan huomioon myyntitulot varustaista (444,10 euroa), eivät varustehankinnat olleet puolelta vuodelta kuin n 242 euroa eli ei paha. Mutta alla olevassa taulukossa en siis huomioinut tuloja ollenkaan. Varustehankintoja selittää "uuden" satulan osto ja sen sovitukseen ja kaariin käytetty raha. Mutta nyt meillä pitäisi olla hyvin istuva enkkusatula ja vanhempi Wintec tullee taas myyntiin jossain vaiheessa. Yksen rungottoman satulan sainkin jo tässä kesäkuussa myytyä.

Kaviohuolto sisälsi tällä kertaa vain yhden kengityksen, kun Muulille laitettiin "talveksi" hokkikengät. Näin jälkikäteen ajatellen ne olivat ihan turhat, sillä hokituksesta oli hyötyä ehkä viidellä ratsastuskerralla, mutta mistäs näitä kelejä etukäteen tietää.

Tallivuokrat ovat tietenkin mitä ovat ja ne olikin helppo budjetoida etukäteen.

Muulin ruokintaan panostin sen verran, että ostin Chia de Gracian yrttejä sun muuta tasapainottamaan hieman sen mahan toimintaa ja tammamaisuutta (kiimoja), mutta en osaa sanoa, oliko niistä loppupeleissä mitään hyötyä. Yrtit kuitenkin jatkuvat vielä.

Terveydenhuoltoon olin varannut ihan reilusti rahaa, mutta tähän mennessä Muuli on vain raspattu. Loppuvuonna laitetaan sitten rokotusta lisää.

Koulutus ja tunnit sisältävät tällä kertaa ihan vain ratsastustunteja ja pari ratsutuskertaa ihan tässä kotosalla. Pidän tunteja todella tärkeänä osana ratsastusharrastusta ja haluan tietenkin kehittyä ratsastajaksi, joka istuu selässä Muulia häiritsemättä. Siihen on kyllä vielä aika paljon matkaa, mutta kehitystä tapahtuu koko ajan pienin askelin.

Kilpaileminen sisältää lähtömaksun ja trailerivuokran yksiin matkaratsastuskisoihin.
Seuraavat 6 kuukautta mennään varmaan aikalailla samoissa lukemissa. Kivaa tekemistä on kyllä tiedossa, kun nyt viikonloppuna suuntaan Muulimiittiin Virroille (se on onneksi budjettireissu) ja parin viikon päästä matkaratsastuskisoihin. Syksymmälle olisi toiveissa päästä karjakurssille Sonkajärvelle, jos Sanna sellaisen oman järjestää, ja ehkä jopa karjakisoihin. Muita leirejä ja kursseja ei tällä hetkellä ole tiedossa ja oma finanssipuoli on tällä hetkellä valitettavasti sellainen, etten oikein pysty tämän enempää osallistumaankaan.
Lue lisää

Autolla ja autolautoilla Ahvenanmaalle ja takaisin

Muuliprojekti hyppää nyt hetkeksi ulos mukavuusalueeltaan ja kertoo, miten toteutimme miesystäväni kanssa matkan autolla Ahvenanmaalle käyttämällä myös pienempiä autolauttoja. Lähdimme siis matkaan Kustavista ja palasimme Maarianhaminasta Turkuun Viking Gracella. Kuulosti helpolta, mutta kaltaiseni maakrapu joutui kyllä tekemään hetken aikaa googlaustöitä, jotta reissu onnistui. Aloitetaan.

Ajoimme aamulla Vantaalta Kustaviin, joka ei muuten ole sitten ihan Turun lähellä, vaikka niin voisi kuvitella. Kustavissa on ilmainen hyvin lyhyt lossimatka seuraavalle saarelle, jonka läpi pitää ajaa n 6 km matka päästäkseen Vuosnaisten meriasemalle. Ja siitä matka oikeasti vasta alkoi.

Alla kuva Vuosnaisten meriasemalta.
Vuosnaisten meriasemalla söimme lounaan Spaunassa samalla, kun katselimme ravintolan terassilta että milloin meidän lauttamme saapuukaan. Näitä lauttoja ei mene mitenkään nonstoppina, vaan niillä on aikataulut ja auton paikka kannattaa varata etukäteen Ålandstrafikenin sivuilta. Minä varasin samalla kertaa kaikki lauttamatkat. Kaikkia varauksia voi muuttaa vielä 24h ennen lähtöä, itsekin mokasin ja otin yhden lautan ihan väärälle päivälle, mutta sain sen heti kätevästi muutettua varaukseen ja sain pian sähköpostiini uuden matkalipun. Kun järjestelmään tallentaa auton rekisterinumeroa, niin siihen ei sitten tule viivaa ollenkaan vaan kaikki yhteen pötköön.

Tässä on nyt sellainen hauska juttu sitten, että jos ei yhtenä päivänä kulje koko matkaa Vuosnaisten meriasemalta Ahvenanmaan pääsaarelle, eivät lautat maksa juuri mitään. Online-varaus antaa automaattisesti alehinnan (meillä siis toinen lauttamatka oli 0e järjestelmän kautta) ja samalla voi varata myös pienemmät lossit, jotka eivät siis maksa mitään mutta niihin on hyvä varata autolle paikka, jotta ne myös ajetaan. Aikatauluissa on siis lähtöjä, joita ei ajeta kuin tilauksesta.

Koska me yövyimme matkan varrella Jurmon saarella, maksoivat lippumme välillä Vuosnaisten meriasema - pääsaari 19,20 euroa.

Lauttamatka Vuosnaisten meriasemalta Åvan satamaan kesti reilun tunnin (lautta M/S Viggen) ja heti satamassa ajoimme Jurmoon menevään lossiin M/S Doppingeen. Se oli siis ilmainen, mutta olin varannut kuitenkin paikan jo etukäteen. Doppingen taittoi matkaa sellaisen 10 minuuttia.


Työkaverini kehui minulle Jurmon saarta, he olivat viihtyneet siellä perheensä kanssa pitkiäkin aikoja, joten olihan se nähtävä. Emme ole telttailijahenkisiä ihmisiä, joten majoitus oli varattava. Majoitusta heti Jurmon satamassa tarjosi Jurmon retkeilymaja, joka on ihana pieni vanhaan kyläkouluun perustettu hostelli. Hinta oli 30e/yö/hlö plus liinavaatevuokra, jos ei ottanut omiaan mukaan. Omat jäljet piti siivota ja rakennuksessa oli hyvä keittiö ja iso olohuone - oleskelutila. Telkkaria en nähnyt enkä kaivannut.

Jurmon satama-alue oli pieni ja soma ja siinä oli myös pieni ravintola ja kauppa, josta sai tärkeimpiä elintarvikkeita ja muuta tärkeää. Päivälliseksi söimme burgerit. Tämä oli muuten viihtyisin satama sitten Vuosnaisten meriaseman. Olin myöhemmin matkalla aika yllättynyt siitä, että muissa reittimme satamissa ei ollut mitään palveluita, pelkästään hieman bussipysäkkiä suurempi odotustila vessoineen.

Majoitus Jurmossa tapahtui kerrossängyissä ja etukäteen tietenkin vähän jännitin jos vierasmaja on kovin suosittu ja emme olisi yksin huoneessamme, mutta paikan päällä saimme kuulla että olimme ainoat vieraat eikä eri seurueita muutenkaan laitettaisi samaan huoneeseen, huh!

Alla on kuvia Jurmosta. Kuvat on otettu näköalatornista ja luontopolun varrelta. Muuten, jos googlaat Jurmoa, niin niitä on sitten kaksi. Toinen Jurmo on kallioinen pieni saari 80 km etelään "meidän" Jurmosta, joka kuuluu Paraisiin ja tämä meidän Jurmomme on osa Brändön kuntaa. Itsellänikin nämä menivät hieman sekaisin, kummassakin kun laiduntaa ylämaankarjaa.




Illalla kävimme tutustumassa saaren n 5 km pituiseen luontopolkuun ja näköalatorniin. Luontopolku oli kiva ja punkkivapaa (punkkeja pelkäsimme etukäteen, turhaan). Vain hieman eksyimme reitiltä, kun kuvittelimme seuraavamme merkkejä ja sitten ne loppuivatkin. No tulipahan nähtyä kaunista kalliorantaa.

En itse ole mitenkään liitoksissa saaristoon tai rannikkoon, joten sisämaan kasvatille jo meren ja kallioiden näkeminen oli upea juttu! Kelit olivat lomamme aikaan 6/5, eli lämpöä oli reilut 25 astetta joka päivä ja aurinko paistoi. Tuuli oli iltaisin juuri sopiva, ettei ulkona ollut tuskaisen kuuma.

Aamupalaa sai ostaa saaren putiikista ja heräilimme siinä sitten omaan tahtiimme, otin vielä kuvia ja hengailin satamassa. Yhden maissa taas M/S Doppingeen ja palasimme Åvan satamaan, johon eilen tulimmekin.

Olin aikatauluttanut meille peräti kaksi tuntia aikaa ajaa Torsholman satamaan, kun suoraan ajaen matka on n 30 minuuttia. Olin lukenut että juuri tämä tienpätkä tällä reitillä on erityisen kaunis ja niin se olikin! Ajoimme monen saaren läpi, ja näimme merta melkein koko ajan. Lämpötila oli +29 ja autossa pystyi pitämään kattoa auki. Ehkä paras kesälomapäiväni ikinä!

Tarkoitus oli pysähtyä Trixiesissä pitsoilla, koska olin lukenut niiden olevan erityisen hyviä, mutta kun saavuimme paikalle, oli paikka menossa juuri kahdelta kiinni, joten pitsat jäivät saamatta. Ajoimme sitten suoraan satamaan, jossa totesimme, ettei siellä ole mitään palveluita. Koska aikaa oli, ajoimme sitten hieman takaisin ja kävimme pienessä ruokakaupassa ostamassa välipalaa ja jäätelöt ennen lautan M/S Alfågelnin saapumista.


Tämä lauttamatka kestikin sitten pidempään, 2,5 tuntia. Söimme hyvin myöhäisen mutta erittäin hyvän lohilounaan lautan kahvilassa, otimme aurinkoa ja katsoimme tabletilta elokuvaa. Kunnon turremeininki siis.

Perillä Hummelvikissä olimme vähän ennen kuutta ja matkalla pysähdyimme nopeasti Kastelholman linnan luona ja otimme siitä kuvia ulkopuolelta, linna oli siis jo siltä päivältä vierailijoilta suljettu.

Olin varannut meille huoneen Hotelli Cikadasta, joka on siis ihan Maarianhaminan keskustassa aivan merimuseon ja museolaiva Pommernin vieressä.  Jännä juttu oli se, että kun katselin majoituksia etukäteen oli hotellihuone 237 euroa kolmelta yltä, kun taas leirintäaluemökki olisi ollut 300 euroa. Leirintämökkiin ei kuulunut tietenkään aamupala ja suihkut sun muut olivat  yhteiskäytössä, joten se tippui laskuista hyvin nopeasti. Jotenkin vain luulin, että ne olisivat  yleensä halvimpia majapaikkoja mutta ehkä korona oli pakottanut hotellit laskemaan hintojaan.

Cikadan iso plussa oli lämmitetty uima-allas, mutta hotellin ravintolaa en kyllä voi suositella. Ensimmäisenä iltana emme jaksaneet tutustua muuhun ravintolatarjontaan, joten tilasimme snitselit. Kumpikin oli käristetty osittain mustiksi. Aamupalatarjoilukin oli noh, hyvin keskinkertainen, mutta siihen vaikuttivat luultavasti myös koronarajoitukset. Viimeisenä aamuna kävimme keskustan kävelykadulla bageleilla.

Pääsaarella meillä oli hyvin löysä ohjelma. Yhtenä päivänä kävimme Getan vuorella ja kävelimme siellä 5 km luontopolun. Eksyimme myös siellä sen verran reitiltä, että jouduin lataamaan puhelimeeni kompassisovelluksen ja navigoimaan sen ja saamamme maastokartan avulla reitille takaisin. Päivä oli tajuttoman kuuma eikä meillä ollut kovin paljon edes juotavaa mukana, mutta selvisimme maastosta voittajina. Palkitsin itseni Getan vuoren päällä olevan kahvilan ahvenanmaan pannukakulla.

Kävimme myös Eckerössä katselemassa kalastajamökkejä ja istuimme hetken ihan älyttömän viihtyisän ravintolan terassilla. Taffelin tehtaanmyymälästä ostimme tuliaisiksi tietenkin sipsikassin, koska miksei, mutta kun tavaraa oli niin paljon autossa, emme enää voineet loppureissusta ajaa katto auki. Toisaalta, kun lämpötila ei yölläkään laskenut alle 20, oli ihan ok matkustaa ilmastoidussa autossa.

Alla on kuvia Getalta.



Emme ole varsinaisia ruokamatkailijoita, mutta Eckeröstä palatessamme kävimme vähän extempore Smakbyssä syömässä. Sattumoisin juuri reissumme aikana oli meneillään Ahvenanmaan ravintolaviikot ja otimme Smakbyn suositusmenun. Ruoka oli erinomaista, maisema oli hieno (Kastelholman linna), mutta terassilla ei ollut juurikaan varjopaikkoja. Kun olimme tunnin (!!) odottaneet pääruokiamme, oli olo aika tuskainen. Senkin jälkeen, kun viimein avasin suuni ja kysyin ruokiemme perään, saimme odotella hyvän tovin.

Maarianhaminan kaupungissa pyörimme myös ihan vain kaupungissa, kävelykadulla, rannalla, molempien puolien satamakaduilla.

Kolmen yön jälkeen oli aika suunnata kotiin ja kotimatkalle valitsin Viking Gracen. Tähän liittyi mielenkiintoinen hinnoittelu, kun normaalihinta autolle ja kahdelle ihmiselle oli 40 euroa, oli hinta vain 34 euroa, kun otti myös kahden hengen pienen hytin. Ajattelin, että laivayhtiö toivoo ihmisten pysyvän hyteissään matkan ajan. No, me emme nyt ihan koko matkaa tietenkään viettäneet hytissä mutta olihan se tosi jeppis.

Olin kerran ollut kyseisellä aluksella risteilyllä ja tiesin sen olevan aika hieno ja mukava. No, korona oli kuitenkin pakottanut laivan sulkemaan kaikki paitsi kaksi ravintolaa ja baareista taisi olla auki vain kansibaari. Emme kuitenkaan istuneet terassilla vaan söimme ainoassa auki olevassa soittoruokalassa kolmen ruokalajin menyyn ja oli muuten parhaita ruokia ikinä elämässäni! Laivan spa osasto kiinnosti minua, mutta sekin oli suljettu ja laivassa oli tottapuhuen aika aavemainen tunnelma, kun matkustajia oli niin vähän.

Jos olet nähnyt esim Viaplayllä näkyvän ruotsalaisen tulevaisuuteen sijoittuvan scifielokuvan Aniaran, niin vähän sellainen lopun alun fiilis siellä tyhjillä käytävillä oli. Jos muuten et ole nähnyt tuota elokuvaa, niin se kannattaa sadepäivänä katsoa. Se jätti ainakin minulle aika tyhjän olon, eli mikään koko perheen piristysruiske se ei missään tapauksessa ole. Tästä pääset lukemaan yhden arvostelun elokuvasta.

Kävimme hieman ostoksilla laivan myymälässä ja sitten tulimmekin jo Turkuun. Matka meni kyllä todella nopeasti ja mukavasti.

Kaikkiaan meiltä meni yhteensä rahaa tankkauksineen, laivamatkoineen, majoituksineen ja ruokineen n 900 euroa 4 yön reissuun. Tästä ns pakolliset menot (laivat, majoitukset) olivat yhteensä 350 euroa.

Alla olevassa kuvakaappauksessa on keltaisella merkattu kaikki lauttamatkat. Autolla ajamista oli siis hyvin vähän, toki ajoimme Vantaalta ensin Kustaviin ja kotimatkalla Turusta Vantaalle.

Suosittelen tätä pientä irtiottoa lämpimästi! Oma auto on todella kätevä, mutta monihan tekee retken tai osan siitä pyörillä. Pyöräilijöitä olikin paljon liikkeellä ja niitä oli useita jokaisella käyttämällämme lautalla. Me emme ole todellakaan niin urheiluhenkisiä, eli polkupyöräloma ei tullut kysymykseenkään, mutta Maarianhaminassa olisimme mielellämme fillaroineet jos hotellimme olisi vuokrannut polkupyöriä. Monella hotellilla niitä olikin, mutta ei Cikadassa tai sitten ne kaikki olivat koko ajan jo vuokralla.

Maarianhaminasta olisi voinut tulla risteilyaluksella päivälähdöllä myös Helsinkiin, mutta ne olivat matkaa varatessani jonkin verran kalliimpia ja Viking Grace kiinnosti aluksena.
Lue lisää

tiistai 16. kesäkuuta 2020

Meidän kisakautemme alkoi viikonlopppuna Punkalaitumella! Saatiin hyväksytty tulos matkaratsastuksessa seuratasolta

Tämän vuoden kisakauden aloitusta sai odotella ja olin jo valmistautunut siihen, ettei herran vuonna 2020 kisata ollenkaan. Mutta sitten kesäkuun alusta koronarajoituksia höllennettiin ja Taikayön Ratsastajat järkkäsi kisat Punkalaitumella. Ajomatka oli inhimillinen, pari tuntia suuntaansa ja groomikin järjestyi helposti lähipiiristä, joten ilmoittauduin kisoihin ensimmäisten joukossa pian ilmoittautumisajan auettua.

Kilpailupäivän aikataulu oli meidän seuraluokkalaisten kannalta erittäin inhimillinen. Viime vuonna kilpailujen aikataulua rukattiin ennen kisoja vielä niin, että oma lähtö aikaistui mutta vaikka tälläkin kertaa aikataulu muuttui, siirtyi oma lähtöni tuntia myöhemmäksi. Ja sehän kelpaa kaltaiselleni iltavirkulle!

Pakkasin vasta aamulla auton, mutta toki minulla oli viimeisen päälle hiottu lista tarvittavista tavaroista. Vain suitsiin tulevaa numerolappua en löytänyt, joten lainasin sitä tallinomistajalta.

Muuli asteli traileriin melkein suoraan lähettämällä ja steppiä käyttämällä. Matkalla se oli paskonut, mutta shitti oli normaalia eikä ripulimaista stressikakkaa. Heinää se ei tainnut syödä verkosta korttakaan, mutta aamulla otin sen laitumelta ja kisapaikalla se söi koko ajan vihreää, joten vatsahaavariski lienee pieni.

Kisapaikalla ei ollut tarvetta käydä kisakansliassa ollenkaan, sillä olin lähettänyt kuvat Muulin rokotuksista jo etukäteen ja kilpailijoiden kansiot oli jaettu etukäteen jokaisen huoltoalueelle. Jokaiselle ratsukolle oli siis rajattu naruilla suuren karsinan kokoinen huoltoalue, jossa oli mukavasti tilaa ja vihreää syötävää.
Kannoin Muulin tavarat huoltoalueelle ja sen jälkeen tein virheen enkä vienyt Muulia eläinlääkärintarkistukseen vaan odottelin hetken ja menin reittiselostukseen. Selostus oli tosi hyvä ja se oli itseasiassa ensimmäinen reittiselostus, jossa ikinä olin. Viime vuonna saavuin toisiin kisoihin niin myöhään, että reittiselostus oli ns menetetty ja toisissa kilpailuissa meillä oli toisen ratsukon kanssa yhteinen groomi, joten vain toinen meistä pääsi reittiselostukseen.

Reittiselostuksessa selvisi uutena tietona, että sijaintitietoja ei saa jakaa ulkopuolisille (esimerkiksi omalle huollolle WhatsApissa) ja käsitin myös, ettei mitään omia paikkasijaintiappeja saanut käyttää joten en laittanut itselleni Sports Trackeria päälle mutta kisojen jälkeen selvisi, että kyllä oman reittinsä olisi saanut itselleen tallentaa mutta ei jakaa reaaliajassa ulkopuolisille. Puhelimen käyttö selästä oli myös ehdottoman kiellettyä, eli jos reitiltä olisi pitänyt soittaa, oli tultava alas selästä ensin. Nämä säännöt olivat SRL:n yleisiä sääntöjä ja myönnän, etten ollut uusimpiin sääntömuutoksiin perehtynyt. Sääntöihin vaikutti myös uusi tieliikennelaki, joka ottaa kantaa ratsukon kännykänkäyttöön siinä mielessä, että liikkuvassa ajoneuvossa älypuhelimen rassaus on kiellettyä ja puhelut on hoidettava handsfreella.


Reittiselostuksen jälkeen eläinlääkärintarkistukseen olikin sitten menijää aika runsaasti, kun meidän luokasta ainakin puolet oli käymättä ja samaan aikaan pidemmän matkan kulkijoita saapui välitsekkaukseen. Järjestyspuoli priorisoi tarkistukset tietenkin niin, että toiselle loopille lähtijät tsekattiin ensin ja meidät sen jälkeen.

Muuli sai lähtöluvan, vaikka se kieltäytyi ravaamasta lupiinikimpulle asti ja jouduin tekemään sen kanssa laajan ympyrän sen ympäri. Lupiikikimppu pienen matkan päässä merkkasi siis paikkaa, johon asti oli ravattava, kierrettävä tämä merkki ja ravattava takaisin. Eläinlääkäri katsoi siinä, että liikkeet ovat symmetriset eivätkä epäpuhtaat. Sykkeet olivat 54 ja limakalvot ym A, eli parasta tasoa.



Sitten varustin Muulin nopeasti, laitoin itseeni aurinkorasvaa ja lähdettiin kohti lähtölinjaa. Olimme kisakaverimme Maritan kanssa sopineet, että lähdetään jälkijoukoissa, koska ensimmäiset lähtevät matkaan ravatan ja laukaten ja se voi kuumentaa meidän ratsuja turhan paljon. Saimme seuraksemme kaksi muutakin ratsukkoa, jotka olivat tarkoituksella jättäytyneet kärkiporukasta ja kuljimme matkan melkein kokonaan yhdessä. Vain hetkellisesti erosimme, kun heidän poniltaan irtosi kenkä, mutta onneksi heidän huollollaan oli kengitysvälineet mukana ja saivat meidät hetken päästä kiinni.

Muulin olin muuten varustanut Cavallon Trek-bootseilla, jotka olen ostanut käytettynä ja vaikka alkuun suhtauduin niihin skeptisesti, ovat ne olleet kunnon luottotossut. Ne eivät ole ikinä jääneet matkan varrelle!

Sports Trackeria ei siis ollut käytössä, mutta vasta reitillä tajusimme että fuck, meillä ei ole mitään hajua siitä, minkä matkan olemme jo kulkeneet ja paljonko on edessä. Ajan toki näimme kelloista, mutta emme matkaa. Matkaratsastuskilpailuissa on kilometrikyltti aina 10 km välein (kisamatkamme oli 17 km), joten pari kertaa reittimme aikana tiesimme tarkalleen, paljonko olimme kulkeneet ja millainen matka on vielä edessä.

Jos olisin ollut järkevä, olisin reittikarttaan piirtänyt kilometrit suurinpiirtein etukäteen, niin olisin tiennyt että siinä ja sinä kohdassa on jäljellä 7 kilometriä, mutta nyt siitä ei ollut sitten mitään tietoa ennen kun saavutimme 10 km kyltin. Ja viimeistään siinä kohdassa tajusimme, että tässä ei paljon kävellä voi tai emme tule pääsemään maaliin tavoiteajassa.

Olimme lähteneet reitille ajatuksella, että kaikki mikä voidaan ravata tai laukata, mennään reippaasti ja mielestäni menimme tosi reippaasti kaikin puolin. Muulikin oli alussa tosi vireessä ja ravaili mielellään, kun reippaasti asteleva Rimpi-suokki käveli vieressä. Mutta meidän olisi kannattanut alussa mennä reilusti kovempaa, jotta olisimme lopussa voineet himmailla. Nyt kävi niin, että viimeiset 4 km tulimme tosi reippaasti.

Tämä voi kuulostaa aika hassulta, sillä tässä luokassa oli ihanneaikaratsastus, joka tarkoittaa sitä, että kisamatka on kuljettava nopeusella 8-14 km/h. Kahdeksan kilometriä tunnissa ei tunnu paljolta, ennen kun on maastoillut Muulin kanssa, joka on äärettömän hidas. Se siis kyllä kipittää ja laittaa tossua toisen eteen, mutta maisemat eivät kovin vinhasti vaihdu.

Koska puhelinta ei saanut selässä käyttää, ei reitiltä tietenkään ole mitään minun kuvaamaani materiaalia, mutta onneksi toisen porukan huolto oli napannut meistäkin tosi kivoja kuvia! Kuvat on ottanut Sanna Joutsela.
Nämä kuvat ja postauksen ensimmäisen kuvan otti Sanna Joutsela, kiitos!
Vielä kilometrikyltinkin jälkeen oli ravattava reippaasti. Kilometrikyltti on siis lappu, joka on reitillä tasan kilometriä ennen maaliviivaa. Kun vuosi sitten pystyimme siinä kohtaa antamaan pitkät ohjat, oli tällä kertaa mentävä melkein urku auki. Jäin itseasiassa muutaman sata metriä Maritasta jälkeenkin, mutta aikaa oli sen verran että pystyin kävelemään viimeiset 300 metriä parin toisen ratsukon kanssa. Minulla ei ollut edes rannekelloa ja puhelinta ei saanut selästä käyttää, joten kun he kertoivat että on vielä 6 minuuttia aikaa, annoin Muulille pitkät ohjat, sanoin että "That'll do pig" ja kävelin maaliviivalle kaikessa rauhassa.

Tultiin viimeisenä maaliin, mutta sillä ei tosiaan ole ihanneaikaluokassa väliä, jossa kaikki saavat hyväksytyn tuloksen, jotka vain läpäisevät eläinlääkärintarkastukset ja ratsastavat kisamatkan ihanneajassa.

Meitä tuli maaliin kuusi ratsukkoa ihan tässä loppuvaiheessa ja huoltojoukot olivat jo huolissaan, että missä ihmeessä me oikein olemme. Hehän eivät tosiaan tienneet missä olemme, koska omaa sijaintiaan ei saanut reaaliajassa jakaa.
No, maaliin kuitenkin saavuttiin ja sitten huoltoalueella Muulilta satula pois ja tarjottiin sille ihanaa mash vettä. Se ei kuitenkaan kelvannut, joten pesin hiet pois ja suuntasimme heti eläinlääkärintarkistukseen, vaikka sääntöjen mukaan meillä olisi ollut 20 minuuttia sykkeenlaskuaikaa maaliintulon jälkeen. Muuli ei kuitenkaan tuntunut mitenkään kovin rasittuneelta, joten 20 minuuttia ei olisi tehnyt sen sykkeille luultavasti mitään.

Tällä kertaa ruuhkaa ei ollut (olimme tosiaan viimeiset maaliintulijat) ja pääsin heti tarkastukseen. Tällä kertaa pääsimme jo tosi läheltä lupiinikimppua, Muuli näytti puhdasta ravia ja sykkeet olivat 60, eli lähtöä korkeammat mutta silti vielä hyvän maun rajoissa. Matkaratsastuskilpailuissa maksimisyke on 64 lyöntiä minuutissa, eli jos syke on sitä korkeampi, ei saa hyväksyttyä tulosta. Syke toki kertoi minulle siitä, että Muulin pitäisi olla paljon kovemmassa tikissä, jos sen kanssa ajattelisi pidempää matkaa. Toisaalta tämänkin kisan jälkeen mietin, että ei meistä ole sinne pitkille matkoille ollenkaan, kun tämäkin tuotti tuskaa minulle. Päivä oli todella kuuma vaikka reitillä kävikin mukavasti pieni tuuli ja pilviäkin oli taivaalla jonkin verran.



Ratsastajana olen sellainen, että en halua pakottaa Muulia, toisin sanoen jos siirrän sen raviin, se saa maastossa mennä omaa raviaan, vaikka se jaksaisi mennä kovempaakin. Mutta jos Muuli menee pientä mummoravia, en voi olla ajattelematta, että olen puskenut sitä liikaa. Se kuitenkin tuntui jaksavan ihan ok ja sykkeetkin kertoivat, ettei harjoitus ollut liian rankka. Olisi mukavaa saada hevosen sykevyö lainaan ja seurailla sykkeitä ihan reaaliajassa.

Saimme Muulin kanssa siis hyväksytyn tuloksen, koska taivalsimme matkan ihanneajassa ja sykkeet ja liikkeet olivat ok ratsastuksen jälkeen. Hyväksyttyä tulosta tulimme nimenomaan hakemaan, kuuman päivän takia en edes haaveillut matkan taittamisesta kovempaa vauhtia ja olimme sopineet muutenkin rauhallisemmasta tahdista.

Kiitos vielä supergroomille ja kuvaajalle Oonalle, joka on tässä alla Muulin kanssa. Kuva on otettu ennen palkintojenjakoa ja Muulin satula on sillä selässä ihan miten sattuu ja mäkivyötkin ovat irti, koska Muulin tehtävä oli vain kantaa satula huoltoalueeltamme traileriparkkiin.





Siinä sitten rauhallisesti veimme loput tavarat trailerille ja odottelimme palkintojenjakoa. Se oli juhlallinen tilaisuus ja me kaikki saimme diplomit, ell-tarkistusraportin, kangaskassin ja porkkanapussin uljaille ratsuillemme! Tämän jälkeen Oona otti vielä viralliset voittokuvat ja aloitimme lastausoperaation. Se ei nyt mennyt ihan putkeen ja hetken päästä Muuli oli kisapaikalla valtoimenaan. Onneksi ei mennyt kuin 30 sekuntia ja se oli taas hyppysissäni ja lastasimme sen onnistuneesti kyytiin.

Huomasin sen stressitason nousevan jo ennen lastausta samalla, kun muut alkoivat lastata hevosiaan kyytiin. Meidän olisi kannattanut odottaa, että muut lähtevät ensin, mutta sitten kotimatkalle lähteminen olisi viivästynyt tosi paljon. No oli niin tai näin, Muuli oli nopeasti kopissa ja startattiin parin tunnin kotimatkalle.

Kotosalla ohjelmassa olivat normaalit jälkitoimet, eli Muuli ulos ja tarhaan, tavarat paikoilleen ja trailerin siivous. Katsoin vielä, että Muuli söi normaalin ruokansa, jossa oli normaalia enemmän elektrolyyttiä ja söi heinää normaalisti ja lähdin sitten pitkän päivän jälkeen kotiin.
Lue lisää