Leirikuulumiset vuoden 2021 Muulimiitistä!

Kaikki karjakuvat otti Jaana Ylä-Mononen, kiitos! Jaana myös juonsi sunnuntain tapahtuman.

Muulimiitti järjestettiin taas Virroilla Anun luona. Anu on siis Suomen Aasiyhdistyksen nykyinen puheenjohtaja ja yksi yhdistyksen perustajista. Ja muulinomistaja.

Viime vuonna Lulle otti ja lähti valitettavasti muulimiitin ensimmäisen selkäännoudun yhteydessä ja Anu joutui parantelemaan polveaan loppuleirin ajan. Tänä vuonna ei mennyt sen vahvemmin, Lulle oli jotenkin loukannut toisen takasensa ja vikaa ei klinikkakäynnilläkään satu selville. Lulle oli siis mukana maastakäsin sen minkä pystyi. Yksin minun ei kuitenkaan tarvinnut ratsastaa, Anun hevonen Roki oli vahvasti geimeissä mukana ja sillä oli kuskinaan Greta (@ylamononen.dressage). Näillä kahdella sujui homma niin hyvin, että Roki lähti Gretan lainaratsuksi leirin jälkeen.

Meillä oli tälle viikonlopulle oikein erityisen hyvä ohjelma. Olen järjestellyt pari aasimatkaa ja aasileiriä ja olen vuosien aikana oppinut sen, että leiristä tai matkasta kannattaa tehdä sellainen, josta itse eirtyisen paljon nauttii. Eli ei kannata miettä mitä muut ehkä  haluaisivat tehdä tai kokeilla vaan tehdä selkeästi niitä asoita, jotka itseäänkin kiinnostaa. Anu huolehti muulimiitin järjestelyistä, mutta mielenkiintomme kohteet menevät tosi hyvin yhteen ja tämä oli minullekin kunnon sennuleiri. Osallistujiahan oli vain kolme, minä, Anu ja Greta mutta kun väki vähenee, niin ainakin saa yksilöllistä ohjausta.

Anu oli järjestellyt pienelle karjatilalleen neljä tämän kevään vasikkaa ja neljä hiehoa. Hieho on siis lehmä, joka ei ole vielä poikinut, eli nuori lehmä. Hän oli myös satsannut aitaelementteihin, joilla saimme näppärästi rakenneltua erottelukarsinan ja kentän portin.

Näissä kuvissa on hiehoja, vasikoiden aikaan meillä ei ollut kuvaajaa.

Perjantaina saapuessani työskentelimme ensin karjan kanssa. Kaikki Anun tallin hevoset ovat karjaan tottuneita ja ovat myös jakaneet saman laitumen, joten vasikat eivät olleet Rokille ongelma. Yritin palautella mieleeni Sannan ja Jeffin karjakurssien ohjeistuksia ja ohjata meitä jokseenkin järkevästi ensimmäisen treenisession. Vasikat olivat eri mieltä poukkoillessaan ihan mihin sattuu eivätkä ne pysyneet kunnolla edes laumassa. Mutta jonkin ajan päästä niillekin valkeni homma ja päästiin siirtelemään niitä kenttää ympäri ja seurailtua niitä. Pidimme vauhdin ihan vaan käynnissä jotta vasikat eivät stressaantuisi ja sessiokin oli melko lyhyt ja sisälsi paljon taukoja.

 

Illemmalla rakensimme vielä tilalta löytyvistä tarvikkeista working equitation-esteitä kentälle ja suoritimme niitä parhaan taitomme mukaan maastakäsin.

 Lauantai starttasi siis kaverini Tiinan vetämällä WE-valmennuksella. Ratsastimme yhteensä varmaan pari tuntia tutustuen ensin yksitellen esteisiin Tiinan kertoessa miten ne kuuluu virallisesti suorittaa ja miten pystymme totuttamaan ratsuja esteisiin. Portti oli ja on edelleen Muulille hankala, se ei mielellään pysähdy asioiden (estetolppa) viereen ja jännittyy kun portin naru osuu sitä persauksiin. Toinen sen pelon kohde oli Tiina. Niin kauan kun Tiina oli ojentamassa lyhyttä keppiä, oli se melkoinen kauhistus eikä tynnyrin ja Tiinan viereen voinut todellakaan pysähtyä.

En ollut koskaan aiemmin ratsastanut WE-esteitä näin systemaattisesti ja ns oikein, mutta erinomaisessa ohjauksessa tähänkin tuli järkeä ja hei, pystyisin osallistumaan harkkakisoihin helpoimmalla tasolla kunhan treenaan. Helpoin taso on meille juuri sopiva matalan tason rata.

Itselläni oli muuten satulassa melko hutera olo. Muulihan oli ennen muulimiittiä kuukauden ajokoulutuksessa eli olin koko heinäkuun aikana ratsastanut vain kerran osallistuessani matkaratsastuskilpailuihin. Enkkusatulassa istuminen oli jotenkin todella huteraa ja Muuli tuntui patalaiskalta. Varmaan vieraassa paikassa oleminen ja kuuma kelikin väsyttivät sitä.

 

Iltapäivällä otimme hiehot ensimmäisen kerran kentälle ja työstimme niitä vasikoiden sijaan. Ne näyttivät jättikokoisilta vasikoihin verrattuna ja ne olivat myös vähän haluttomampia siirtymään ja näyttivät vähän sarviaankin (ne, joilla sarvet olivat, pari näistä oli kyyttöjä eli edustivat sarvetonta suomalaista alkuperäisrotua). Muuli joutui tosissaan vetämään korvansa luimuun, jotta saatiin kantturat liikkeelle ja jälleen hetken säätämisen jälkeen pystyimme liikuttelemaan laumaa Gretan kanssa ja aloitimme erotteluharjoitukset.

Olimme siis purkaneet WE-esteet pois ja rakentaneet kentän kulmaan erotteluaitauksen johon oli tarkoitus erottaa neljän laumasta aina yksi hieho. Siirtelimme hiehoa Gretan kanssa kahdestaan ja täytyy sanoa että tämä toimi!

Gretalla on paljon lehmäkokemusta, joten ns karjasilmää on ja kun Rokikin toimi hienosti, niin meidän ei keskenämme tarvinnut juurikaan kommunikoida kun häkittelimme hiehoja. Eli jos minä annoin painetta hiehon takaa, Greta tiesi just tarkkaan missä kohtaa hänen pitää olla Rokin kanssa, jotta saamme muodostettua hieholle kujan suoraan erotteluaitaukseen.

Ratsujen energiatasot huomasi helposti, Roki ehkä isompana, omasi paljon suuremman paineympyrän ja Muuli pienempänä ja ehkä jotenkin huomaamattomampana joutui menemään paljon lähemmäs hiehoja, jotta ne lähtivät liikkeelle.

Rokin bravuureiksi paljastuivat selkeästi hienot väistöt hiehoja kohti, roll backia en osannut ihan kunnolla selittää enkä ainakaan ratsastaa Muulin kanssa, joten skippasimme sen.

Lauantai-iltana pääsimme ihanaan suvun vanhaan rantasaunaan saunomaan ja uimaan. Järvivesi oli ihan tyyntä ja lämmintä, seisoin pitkään vedessä pää pinnan yläpuolella ja kuuntelin vain kesäyön ääniä. Ai että.

Sunnuntain ohjelmassa oli yhteinen aamumaasto, koska Lullemuuli oli telakalla, lähdimme maastoon Gretan ja Rokin kanssa. Virtojen Monoskylä on aika upeaa seutua, mäkeä ja näköalaa riittää! Siinä sitten ratsastimme kaikessa rauhassa (vähän ravasimmekin) ja ihastelin maisemia kunnes Anu soitti että missä oikein ollaan. Emme olleet katsoneet kelloa ollenkaan! Olimme takaisin tallilla 20 minuuttia aikataulusta myöhässä joten stressihän siinä sitten tuli..

Sunnuntaina järjestimme nimittäin Aasitilojen avoimet ovet, jossa oli yleisölle tarjolla WE-radan ratsastusesitys JA karjanajoa sekä vasikoilla että hiehoilla. Lisäksi yleisölle oli pieni kaffepuffa vapaaehtoisella maksulla, oli äänentoistoa, juontajaa ja vaikka mitä!

Täytyy myöntää että kun yleensä esiintymisiin puunaan sekä Muulin että varusteet, jäi se tällä kertaa haaveeksi. Puhtaan blingihuovan olin sentään ottanut mukaan, mutta muuten Muuli sai tyytyä ihan normaaliin harjaukseen ja kamoista putsasin suurimmat roiskeet. Vain omat enkkuratsastussaappaani puhdistin nihkeällä sienellä.

Tapahtumaa ei koronatilanteen takia uskaltanut juurikaan mainostaa vaikka se ulkoilmatapahtuma olikin. Yleisö oli hyvin maltillinen ollen n 35 henkilöä. Kelikin oli iso kysymysmerkki, ukkosta oli luvattu koko päivälle mutta onneksi sade saavutti meidät vasta kun ohjelmaosuus oli jo loppu.

Minulla oli kypärän alla headset jolla kerroin hieman muuleista, working equitationista ja karjanajosta aina sopivissa väleissä. Noin muuten juonnosta vastasi Jaana.

WE:ssä esiinnyimme Gretan kanssa peräkanaa ja Anu esitti tehtäviä Lullen kanssa maastakäsin. Sitten vaihdoin Muulin varusteet ja tyhjäsimme kentän WE-esteistä.

Muulin kanssa käytin siis ensin enkkukamoja ja sitten vaihdoin sille länkkäkamat karjanajoa varten. Vasikoiden kanssa teimme vain lauman siirtelyä kenttää ympäri erotteluaitauksen ollessa kiinni ja sitten vaihdoimme  hiehoihin. Tässä kohtaa yleisökin pääsi mukaan, heidän piti seisoa aidan takana jotta hiehoista yksikään ei karkaisi paremman vihreän perässä pihamaalle. Ratsuilla ajoimme hiehoja takaa ja toki Anu kulki edellä rehusangon kansa.

Hiehojen kanssa pääsimme erottelemaan, juontaja Jaana kertoi mikä yksilö pitää saada eroteltua ja me Gretan kanssa teimme työtä käskettyä. Yhden kanssa jouduin ottamaan vähän raviakin, mutta muuten selvisimme käynnissä. Yleisökin ilmeisesti nautti, koska kukaan ei näyttänyt poistuvan kesken kaiken!

Sunnuntain kuvat ja video Maarit Ahonen-Lehmus

Esitysten jälkeen ajettiin hiehot takaisin aitaukseensa ja jäätiin Muulin kanssa pihalle. Sitä käytiinkin paljon rapsuttelemassa ja sain jakaa muulitietoa ihan reilusti! Hyvin olivat muuten kävijät ymmärtäneet etteivät eläimet potki mitenkään oletuksena ja koko ajan, vaan niillä on syy siihen. Sama asia koskee aasien ja muulien tunnettua itsepäisyyttä, kyllä se ongelma on narun toisessa päässä jos muuli tai aasi jumittaa. Ja kyllä, olen itsekin naureskellut omalle jumittavalle Muulilleni, koska se vetoaa yleisöön, mutta silti tiedostan hyvin, että käytös johtuu ihan jostain muusta kuin itsepäisyydestä.

Muulia kehuttiin todella kauniiksi ja upeaksi eläimeksi, ja sitähän se on vaikka itse sanonkin! Sillä on just nyt tosi upee kiiltävä kesäkarva, se on mielestäni melkein ideaalissa lihavuuskunnossa (ei haittaa jos ihan vähän laihtuisi, mutta ei ole överi) ja sen elämässä tuntui pyyhkivän hyvin kun en nähnyt kovinkaan isoja huoli-ilmeitä vaikka oltiin vieraassa paikassa.

Muuli tottuu todella nopeasti uusiin paikkoihin kunhan ruokaa on tarjolla. Se helpottaa paljon kisareissuissa ja tällaisessa leirielämässä. Minähän ihailen yhdysvaltalaisten muulin- ja hevostenomistajien tapaa lastata muulit ja kersat viikonlopuksi traileriin ja ajella luonnonsuojelualueelle leireilemään ja maastoilemaan! Heillä on toki siihen todella mammuttimaiset trailerit ja teltat ja se on varmasti osan kulttuuria samalla tavalla kun Suomelaisetkin harrastavat karavaanausta. Mutta en tiedä onko kukaan yhdistänyt leireilyn ja oman hevosen kanssa vaeltamisen toisiinsa. Suomessa on kyllä käsittääkseni ratsastus aika rajoitettua luonnonpuistoissa, joten ideaa ei ehkä voisi edes toteuttaa täällä.

Palatakseni Muulimiittiin, vettä alkoi sataa sitten jossain kohtaa, jolloin Muulin kanssa suunnistettiin heti tallin suojiin. Muuli sai heinää, minä sain ruokaa ja pakkailtuani trailerin ja auton oli aika lastata Muuli. Muulihan oli ollut myös lastaustreenissä Lempäälässä ja se menikin tosi kivasti kyytiin kun sai vähän painetta takaa! Kiittelin sitä kovasti ja tarjoilin herkkua, mutta syödä se ei kuitenkaan uskaltanut. En osaa sanoa söikö se heinää ollenkaan 4 tunnin kotimatkan aikana.

Kotitallille oli tietenkin ihanaa palata. Muuli asteli trailerista ulos rauhallisesti tsekkasi mestat. Yöksi Muuli jäi tuttuun paikkaan tarhojen väliin ja pienelle totuttelulaitumelle tallinpitäjän takapihalle. Seuraavana iltana laitoimme sen ja Armaksen yhteen ja siitä lähtien ne ovatkin olleet laitsakaverit. Tästä kerroinkin heti tuoreeltaan.

Iso kiitos Anulle muulimiitin järjestelyistä ja Jaanalle ihanasta majoituksesta (minulle). Muuli nautti viikonlopusta varmaan täysillä, se ei tosin tarhaillut (koska ajoi aaseja hyvän alun jälkeen), mutta nautti isossa karsinassaan melkein jatkuvasta heinäbuffetista. Se ei kerännyt virtaa ja oli tosi mukava ja mutkaton käsitellä.

Lue lisää

Muulimiitti 2020 Virroilla! Mukana oli kattava edustus suomalaisia ratsumuuleja, paikalla oli isoista muuleista nimittäin 50%!

Ryhmäkuvan muulimiitistä otti Kaisa Vanhatalo ja kuvassa on Muuli, minä, Teija, Mikko, Hanne, Anu ja Lulle (muuli)

Isoja ratsumuuleja ei Suomessa ole montaa. Jos lasken yhteen tietämäni yli 140 cm korkeat muulit pääsen laskuissani neljään. Näistä yksi on nelivuotias eli vielä ns vaiheessa ja muut kolme on sitten enemmän jo sisällä ratsuhommissa. Kaksi muulia otti osaa viime viikonlopun Muulimiittiin ja hieno viikonloppu meillä olikin!

Olimme Anun (muulinomistaja hänkin) kanssa suunnitelleet muulimiittiä jo pidempään ja alkuperäinen tarkoitus taisi olla se, että menen muulini kanssa hänen luokseen pitkäksi viikonlopuksi ja maastoilemme paljon. No ideathan tuppaavat jalostumaan ja suurentumaan ja ajattelimme että hitto miksei sinne voisi tulla muitakin ja näin tapahtumaa alettiin somessa mainostaa. No muita muuleja tai aaseja emme saaneet paikalle omiemme lisäksi, mutta kolme rohkeaa leiriläistä paikalle kuitenkin saapui ja näin oli miitti valmis.

Jossain vaiheessa muulimiitin nimikin oli laajentunut muuli- ja aasimiitiksi.

Minä lähdin matkaan torstaina heti töiden jälkeen. Hain vuokratrailerin kaverilta, heitin autoon kaiken tarpeellisen ja tarpeettoman ja puolet unohdin ja lastasin Muulin pitkästä aikaa ihan yksinäni, tallilla kun ei ollut juuri sillä hetkellä muita.

Aloitimme neljän tunnin riemuretken neljän maissa, mutta pidimme tunnin pitstopin Tampereella kaverini luona jossa tankkasin kupuni täyteen herkkupitsaa! Tämän ajan Muuli seisoi hienosti tien varressa trailerissa kurkkien ovesta ulos. Se ei ollut edes kuopinut taukomme aikana ja heinäkin oli maistunut.

Perillä Virroilla olimme hieman ennen yhdeksää. Muuli meni suoraan karsinaan, tilan hevoset ja muuli olivatkin jo sisällä karsinoissaan. Paruutin trailerin upeasti L-peruutuksella paikoilleen ja ajoin omaan majoitukseeni reilun kilometrin päähän.

Alla on kuvia perjantailta. Mittailimme muuleja, katsoimme niiden varusteita, harjoiteltiin rivitanssia ja otettiin tietenkin ensimmäinen yhteiskuva. Kuvia otti Teija Jokinen.

Perjantaina leiri sitten virallisesti alkoi. Aamulla laitoimme Anun kanssa muulit yhdessä kentälle tutustumaan toisiinsa. No, siitä ei oikein tullut mitään sillä kahden minuutin pakollisen tutustumisen jälkeen tilan muuli Lulle poistui kentältä laudat rytisten ja Muuli jäi kentälle hoomoilasena ihmettelemään, mihin "kaveri" lähti. Vein oman muulini sitten toiseen tarhaan ja Lulle oli tällä välin hypännyt omaan tuttuun hevoslaumaansa sähköaitoja rikkomatta. Ne eivät sitten tämän enempää viikonlopun aikana toisiinsa tutustuneet.

Leiri alkoi kahdeltatoista muidenkin leiriläisten saapuessa. Ensin meillä oli pieni rivitanssiopetus, joka varsinkin minun oli  painettava tiukasti päähäni. Sunnuntaina minun oli tarkoitus opettaa tämä yleisölle ja minä en todellakaan ole monimutkaisten askelkuvioiden ystävä. No tanssi meni ihan hyvin ja se otettiin tietenkin videolle talteen.

Viikonloppuna syötiin ihan älyttömästi. Anu on työskennellyt emäntänä mm suurlähetystössä, joten ruuissa ei todellakaan ollut mitään valitettavaa! Tuntui että puolet leiristä meni ruokapöydän ääressä, mutta sehän on leireillä tärkeää.

Muuten ohjelmaamme kuuluivat pienet talutusharjoitukset muulien kanssa, Anu oli tilannut pari come-along köyttä USAsta Steve Edwardsin verkkokaupasta. Kyseessä on ohut vahattu köysi, josta sidotaan muulin päähän pikariimu. Muulia talutetaan tällä pikariimulla ja kun riimun turpaosa on tarpeeksi alhaalla, se vaikuttaa muuliin erittäin tehokkaasti. Talutin omaakin muuliani tällä ja ai että se oli kyllä kevyt! Naruun ei tarvinnut tehdä minkäänlaista painetta ja Muuli seurasi älyttömän kevyesti painetta herkästi kuunnellen.

Teimme viikonlopun aikana myös pyöröaitaustyöskentelyä join-upin ja ohjasajon merkeissä. Join-upista selitin kovasti, ettei kyseessä ole mikään maaginen juttu, vaan ihan paineen ja sen poiston käyttöä jolla kerrotaan muulille mitä sitltä halutaan eli kontaktia ihmiseen ja ihmisen luokse tulemista. Ohjasajossa Anu esitteli omaa varustustaan, jossa kuolaimissa on kiinni pienet rissapyörät joissa ohjat sujuvasti liukuvat. Näin erityisesti myötäys tulee heti perille eikä ohja jää laahaamaan ja myötää viiveellä. Ohjatkin olivat kevyet ja pehmeät puuvillaköydet.

Minulla oli myös perjantaina ratsastustunti, jonka piti Riitta Westerholm. Hän saattaa olla bliogin vanhemmille lukijoille tuttu nimi Mäntsälän ratsastuskoulusta ja ja kouluratsastuksen kisakentiltä. Nykyään hän asuu ihan tuon tallin naapurissa ja kuului ns kalustoon.

Irtotunti vieraalta valmentajalta on aina vähän herranhaltuun. Tunnissa ei ehdi omaa ratsastustaan juurikaan muuttaa, mutta teen aina parhaani ja muutan ratsastustani ohjeiden mukaan. Ongelmani tuli ilmi heti alkuun eikä tullut minulle mitenkään yllätyksenä, lonkkani on tosi jäykät enkä pysty avaamaan istuntaani juuri ollenkaan. Sitä siinä sitten treenattiin kaikissa askellajeissa samalla, kun yritin nopeuttaa reaktioitani.

Ratsastin pitkään pienellä kahdeksikolla (suoristus välissä) ja tuntui, että olin koko ajan apuineni myähässä. Lisäksi ulkokäteni seilasi harjamarron väärälle puolelle ja Muuli oli käännöksissä aikalailla hukassa. Lopulta käsi alkoi pysyä paikoillaan ja Muuli ei kurveissa kaatuillut holtittomasti mihinkään ja samalla kun ratsastin paremmin, se myös hakeutui oikeanlaiseen dressagemuotoon. Tämä on tietenkin täysin loogista eikä mitään magiaa, mutta loppujen lopuksi aika pienillä muutoksilla omassa ratsastuksessani sain Muulin rentoutumaan ja myötäämään ja sittenhän se on ihan ilo ratsastaa.

Lopun laukat olivat ilo minulle, Muuli siirtyi laukkaan tosi kevyesti ja ylläpiti sen hyvin varsinkin oikeaan kierrokseen, jonka olen aiemmin kokenut olevan meille vaikeampi. Mutta tällä kertaa vaikeampi olikin vasen.

Ratsastustuntikuvistakin kiitos Teija Jokiselle

Kävimme myös maastossa kerran, mutta se meni vähän plörinäksi koska juuri ratsastustuntini aikana Anu oli ratsastamassa myös omaa muuliaan, mutta muuli peljästyi selkäännousun yhteydessä, Anu lensi siitä sitten maahan ja loukkasi polvensa. Se turposi iltaan mennessä sen näköiseksi, etten ollut varma pääseekö Anu enää satulaankaan, mutta pääsi kyllä.

Lulle oli tosin seuraavana päivänä selkäännoususta vähän sitä mieltä, että voisit ämmä kävellä ja niin me maastoilimme ensimmäiset 45 minuuttia niin, että Anu talutti Lullea ja kysyi välillä, että päästäisikö jo selkään. Lopulta pääsi ja kävimme vielä ihan pienen lisälenkin muulien kanssa.

Lauantaina satoi vettä, joten lauantain kuvasaldo on erittäin olematon. Tässä on kuitenkin muutamia kuvia ohjasajosta. Kuten tuosta toisesta kuvasta huomaa, niin Muuli hakee siinäkin taakse-alas eikä eteen-alas, mikä olisi toivottavaa ja suukin aukeaa automaattisesti, vaikka ohjat olisivat löysällä. Tuo sama toistuu kotonakin ohjasajaessa, mutta työstän asiaa kuolainta vaihdellen ja kuolaimettomiakin käyttäen.

Sunnuntaina muulimiitissä oli ns pääpäivä, eli meillä oli ihan tapahtuma, jota pienimuotoisesti myös yleisölle mainostettiin. Tein parhaani omilla somekanavillani, mutta vierailijat taisivat pääsääntöisesti tulla omilta kyliltä huomattuaan ilmoituksen paikallisessa puskaradiossa. Anu oli panostanut päivään kovasti ja oli hankkinut äänentoistojärjestelmän ja siihen liittyvät vehkeet tori.fi:Stä! Päivän juonsi hänen siskonsa Jaana.

Ensimmäinen ohjelmanumero oli kouluratsastushaaste, jossa ratsastimme kouluratsastusliikkeitä minä Muulilla ja Anu hevosellaan Rokilla. Jatkoa ajatellen juontaja saa kertoa yleisölle, mikä liike on milloinkin työn alla. Nyt hyvin ei-hevosihmisyleisö ei luultavasti tajunnut ratsastuksestamme hölkäsen pöläystä, mutta ei se mitään. Päivän esitykset olivatkin kenraaliharjoitusta tulevaisuutta ajatellen.

Sitten meillä oli vähän lassokisaa, rivitanssiopetusta (jonka siis minä menestyksekkäästi vedin), vaatteiden vaihtoa ja muulibattle. Tämä kisa oli matkittu Yhdysvalloissa "pack scramblestä", jossa muulit vapautetaan isolle areenalle ja muulien omistajat pyydystävät ensin muulinsa ja varustavat ne sitten mahdollisimman nopeasti kuormasatuloihin. Oman jännityksensä tähän lisää se, että jokaisella on kaksi muulia ja yksi hevonen ja kaikki eläimet päästetään areenalle valtoimenaan.

Me emme lähteneet näin villisti liikkeelle varsinkaan, kun Lulle oli poistunut kentältä vieden laudat mukanaan. Lähdimme liikkeelle muuleja taluttaen.

Sain oman muulini varusttua salamannopeasti (olenhan tunnettu siitä, että saavun tallille 10 minuuttia ennen ratsastustuntiani), ratsauduin, ratsastin kahdeksikot tynnyreiden ympäri ja ylitin maaliviivan varmuuden vuoksi kaksi kertaa. Anu oli tällä välin saanut satulan selkään.

Pitkältä tuntuneen päivän jälkeen otimme vielä rakennekuvia Lullesta ja poseerasimme sen kanssa Teijan kanssa. Söimme lounasta ja siirryin siitä pikkuhiljaa talliin pakkaamaan Muulin tavaroita. Lastasin auton täyteen, kävin pakkaamassa omat tavarani majoitustalosta ja hain Muulin kyytiin.

Alla on kuvafiiliksiä sunnuntailta, näistä kaikki toimintakuvat on ottanut Kaisa Vanhatalo ja Lullen poseerauskuvat otti Teija Jokinen.

Pidettiin Muuleille myös rakennearvostelu, Muuli sai II-palkinnon ja Lulle III-palkinnon.

Tässä kaivelen taskusta namia.

Lullen emä on tennessee walking horse. Lulle painoi painomittanauhan mukaan 485 kg ja siinä on tuo 85 kg ylimääräistä. Eli kunhan tyttö laihtuu ja saa habaa, niin se näyttää varmasti ihan erilaiselta!

Jos olisin vielä Tinderissä niin tää kuva olis siellä.

Poniratsastajana minä ja takana Anu hevosensa Rokin kanssa.

Majoituimme muuten upeassa vanhassa hirsitalossa, jonka toinen puoli oli rempattu seitkytlukulaiseksi muovimattoineen ja toinen puoli oli suoraan vuodesta 1918. Melkoinen aikamatka, kun astui paritalona asutun talon toiselle puolelle! Talon omisti nykyään Jaana, joka kertoikin illalla mielenkiintoisia tarinoita talon ja tämän mäen historiasta. Oli mahtavaa päästä näitä kuulemaan!

Kotimatka meni meillä Muulin kanssa nollan pysähdyksen taktiikalla reilussa kolmessa tunnissa. Matkalla alkoi sataa melko kaatamalla ja tallilla vodaa tuli ihan reilusti. Onneksi sadetakki oli käden ulottuvilla enkä kastunut kovinkaan pahasti, kun otin Muulin ulos ja vein tavarat satulahuoneeseen paikoilleen. Lopuksi vielä trailerin siivous ja palautus ja Muulimiitti oli siinä.

Ensi vuonna on varmasti taas miitti, jossain. Olisi mukavaa, jos osallistujia olisi eläintensä kanssa enemmän, mutta tällaisia nämä leirit ovat aina olleet. Joskus on enemmän osallistujia, joskus laatu korvaa määrän, kuten tänä kesänä. Meillä oli tosi hauska jengi ja jutut olivat aika lennokkaita.

Kiitos vielä tätäkin kautta kaikille asianomaisille ja eiköhän me ensi kesänä näissä merkeissä nähdä, jos joku vaan tämän jaksaa järjestää. Me olemme ainakin messissä!

Lue lisää