Ysärivessan päivitys pikkurahalla nykyaikaiseksi, DC-fixiä oviin ja laattamaalia seiniin ja lattiaan

Nyt kun remontin makuun päästiin, esittelen blogissa toisenkin pintaremonttikohteen mieheni asunnossa. Tämä on toteutettu viime vuonna kesällä, mutta on jäänyt blogissa esittelemättä.

Idea lähti naapurista, he olivat samaan tapaan dc-fixaamassa vessaansa joten miksei meilläkin. Olin jo aikaisemmin miettinyt kaakelimaaleilla tuunaamista, niin nyt koko vessa saisi sitten uutta ilmettä.

Vessassa ei siis sinänsä ollut mitään ongelmia mitkä kaipasivat korjausta. Säilytystilaa oli ihan mukavasti, mutta ilme oli ns vanhanaikainen. Kaakelimaalilla ja ovien muovittamisella ilmeestä tulisi heti freesimpi, joten tuumasta toimeen sitten.

Naapuri oli hyvin ystävällinen ja hoiti ovien urien tasoittamisen, hiomisen ja teippauksen. Kävin vain ostamassa DC-fix muovit Bauhausista. Siellä oli juuri silloin nämä muovit tarjouksessa. Naapuri suositteli ns kuviollisia muoveja, koska ne antaisivat tasoitusvirheille enemmän anteeksi. Valikoimaa noissa ei ole mitenkään valtavasti, joten nappasin valkoiset puukuvioidet muovit ja sälät mukaan.

Vessaa varten tarvittiin myös seinä- ja lattiapesuaineet. Näiden käyttö lattiakaivottomassa vessassa olikin muuten aika ärsyttävää, mutta remonttipyyhkeillä lattiankin putsaus onnistui hyvin. Seiniin ostin sellaista pesua, joka vain suihkitaan ja pyyhitään nihkeällä liinalla pois.

Lisäksi seiniin ja lattiaan ostettiin maalit, seiniin vaaleampaa ja lattiaan tummempaa. Lisäksi tarvitsin pari telaa, sudit ja maalauslootan.

Tuumasta toimeen sitten vaan!

Alla on kuva alkuperäisestä vessasta. Vessan taso ei siis ole ns alkuperäinen, se on muovitettu jo aikaisemmin. Siinä oleva muovikalvo on pysynyt muuten ihan älyttömän hyvänä!

Ruskea mökki on kissojen pesä.

Ensin irrottelin vessasta ovet ja kuskasin naapurille työstettäväksi. Aloitin vessaurakan seinien pesulla ja maalauksella, alla olevassa kuvassa olin juuri suojannut tason lehdillä.

Ensimmäinen maalikerros on telalla vedelty kaakeleille. Vanhat kuviot kuultavat vielä läpi selvästi.

Sudin seinät toiseen kertaan seuraavana päivänä. Toinen maalikerros piilotti kaakeleiden kuviot hyvin, toki kohokuvio jäi esille edelleen.

Sitten aloimme saada ovia takaisin "pajalta", kuvassa on osa ovista ja vetokaapit paikoillaan. Oviin ostin myös uudet vetimet, ei ollut ihan helppoa löytää uusia vetimiä tismalleen samalla reiänleveydellä mutta lopulta juuri Bauhausista ne löytyivät ja ne olivat vielä sieltä halvimmasta päästä. Toki uudet olisivat voineet olla eri leveydelläkin, mutta näin ei tarvinnut porata oviin uusia reikiä.

Seinien kuivuttua oli lattian vuoro. Pesin lattian vielä tässä kohtaa kunnolla mutta varoen, etten roiski lattiapesua maalatuille seinille. Lattian maalasin myös kahteen kertaan.

Tästä eteen päin onkin kuvia valmiista vessasta. Matto vaihtui Ikean tekotaljamattoon, mies vihasi syvästi vaaleanpunaista karvamattoa eivätkä kissatkaan halunneet vaaleanpunaisen maton yli koskaan kävellä. Ostin Ikeasta myös saippualle pumppupullon.

Jos työn olisi halunnut tehdä kunnolla, olisi vanhat silikonit pitänyt rapsutella kokonaan pois ennen maalaamista. Totesin kuitenkin lyhyen rapsutuksen jälkeen että antaa olla ja maalasin silikonien päälle. Ajattelin, että uusi silikoni peittää nurkkien maalausvirheet mutta ehei.. olin ostanut vahingossa väritöntä silikonia. Levitin sen kuitenkin parhaan taitoni mukaan ja sillä selvä.

Vessan vanhat koukut ja WC-paperiteline olivat ihan orkkiksia, valkoisia, kultamaalattuja ja niin ysäriä kuin mahdollista. Vanhat koukut olivat kahdella ruuvilla kiinni seinässä ja menin Bauhausiin toiveikkaana, jospa löytäisin uudet, jotka kävisivät samoihin reikiin.

Kuvittelin ne löytäväni (kuvassa) kunnes huomattiin että reikäväli on erilainen. Nämä laitettiin sitten kiinni vain yhdellä ruuvilla ja koukun pohja on niin suuri että se peittää toisenkin reiän seinästä. 

Teipattavat koukut olisivat olleet paljon halvempia mutta en uskaltanut laittaa sellaisia maalattuun laattaan, jos koukku irtoaisi, ottaisi se varmasti ison palan maalia mukaansa ja korjailu jälkikäteen olisi vaikeaa.

Remontin yhteydessä hankittiin tukkupaketti samanlaisia tummanharmaita käsipyyhkeitä, nekin osaltaan antavat vessalle ilmettä.

Näiden kuvien ottamisen jälkeen hana on vielä vaihdettu uudempaan Oras Vegaan, mutta vessan ulkoasuun sillä ei ollut vaikutusta joten en päivittänyt jälkeen-kuvia. Lisäksi vessan oven karmit ja katon listat on sudittu valkoisiksi, ne olivat päässeet kellertymään ajan saatossa. Nämä eivät kuitenkaan oikein näy kuvissa.

Miksi tällainen pieni vessaremontti eikä kunnollista? Talo on vasta 22 vuotta vanha, joten esimerkiksi kylppärin täysremontti on edessä vasta vuosien päästä. Ja tällainen kuiva pikkuvessa ei välttämättä kovin suurta remonttia kaipaa vielä silloinkaan. Nyt vessaan haluttiin saada hieman freesimpää ilmettä suhteellisen pienellä rahalla ja työllä. Mitään peruuttamatonta ei tehty, tosin eihän kukaan koskaan lähde noita laattoja rapsuttelemaan maalista irti.

Lopputuloksesta tuli ihan onnistunut ja tila on nyt meidän silmiimme rauhallisempi kuin ennen.

No mitä tämä sitten maksoi? Alla on laskelma, jossa on erikseen pinnat ja muut sälät.

 

Lue lisää

Muulin maastoilukuulumisia ja ajatuksia siitä, miten hevosista voi ja pitää kirjoittaa someen

Muulin kaksi uutta liikuttajaa ovat käyneet ahkerasti ja tilanne on niin mukava, ettei Muulille tule ns pakkovapaita enää ollenkaan! Toki se on edelleen saanut 1-2 vapaata viikossa mutta näistä en ole joutunut potemaan huonoa omaatuntia. On mielestäni tärkeää antaa joko kokovapaita tai päiviä, jolloin tehdään juoksutusta, maastakäsittelyä tai ohjasajoa, eli että selällä ei ole painoa.

Muulilla on aina välillä ollut kausia, kun se lähtee lapasesta ja on muutenkin aika säpsynä ja tällainen kausi oli tammikuussa. Muuli ei ole näyttänyt kiimojaan enää muutamaan vuoteen, mutta olen arvellut näiden vuosien kokemuksella, että sillä on kuitenkin kiima tai PMS siellä taustalla joka aiheuttaa kipua. Kivulias hevonenhan on säpsympi, kyttäilee ja jännittää enemmän.

Nyt Muuli on ollut jo pari viikkoa oma säyseä itsensä ja runsas liikunta tekee siitä muutenkin käsitellessä sellaisen mukavan, että toimii kuin ajatus. Ratsastuspuolella vapaapäivät eivät Muulissa näy, tosin usein se on vapaiden jälkeen mukavampi ratsastaa. Olen miettinyt, voiko se johtua esimerkiksi selkäkivuista, jolloin selkä olisi parempi vapaan jälkeen. Muulilla käytetään säännöllisesti kahta eri satulaa, enkkusatulaa ja lännensatulaa ja tällä hetkellä varmaankin 50/50. Kumpikin satula tuntuu istuvan ihan ok eikä Muuli vastustele satulointia tai vyön laittamista, mutta hieroja löysi alkuvuodesta jumit selän takaosasta ja lavoilta. Jumit kuitenkin aukesivat hieronnassa nopeasti.

Useiden ratsastuspäivien jälkeen Muuli ei kuitenkaan suinkaan ole mitenkään huono ratsastaa, se on vain tasaisempi. Vapaan jälkeen sen oma moottori toimii hieman normaalia paremmin. Sen moottori on ollut jonkinlaisessa huoltotilassa jo pitkään ja sitä on herätelty kyllä aina koulutunneilla. Eli Muulilta on odotettu nopeaa reagointia apuihin. Itsehän tykkään pumppailla pohjeilla ihan koko tunnin läpi, kunnes Muuli on mukavan turta kaikille pohjeavuille. Tätä ollaan siis valmentajan silmien alla korjattu.

Nyt kun talvi on loistavin koskaan, ollaan maastoiltu mahdollisimman paljon. Muulin liikuttajat ovat maastoilleet ja itse olen aina viikonloppuisin suunnannut maastoon. Olen lähtökohtaisesti aina pyytänyt maastoseuraa, koska Muuli ei ole mitenkään rennoin maastoilukaveri kaksistaan. Viimeksi olin sen kanssa kahdestaan maastossa joskus viime keväänä ja kaikki meni hyvin siihen asti, kun kotimatkalla kissa juoksi tien yli.

Pyörin siinä sitten tiellä ainakin 15 minuuttia eikä Muuli suostunut lähestymään sitä kissan kulkemaa paikkaa ollenkaan. Kissaa ei siis tässä vaiheessa enää näkynyt, vaan se oli luultavasti jossain siellä tien laidassa puskissa piilossa. Lopulta pyöritin ja peruutin Muulia riittävästi tiellä ja pääsin ratsastamaan metsään. Koko tuosta 40 metrin tienpätkästä oli tullut tuossa kohtaa Muulille kauhistus ja rämmimme sen sitten metsän kautta. Kun pääsimme pelottavan kohdan ohi, oli Muuli kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Tuossa kohtaa mietin kyllä kaikki varasuunnitelmat läpi, että kierränkö kotitallille pidemmän kautta (4 km lisämatka), tulenko alas (en tule, koska lähtee varmasti käsistä) vai odotanko että tallinomistaja tulee maastosta ja pääsen heidän perässään kotiin. Siinä vaiheessa, kun olin metsän kautta rymynnyt ja Muuli oli jo ok ja ratsastimme pitkin ohjin kotia kohti, tallinomistaja tosiaan tuli takaa. Jos olisin pyörinyt siinä tiellä siis vielä viitisen minuuttia, olisin saanut Muulille onneksi vetoapua.

No, tilanne oli sen verran veemäinen molemmille osapuolille, että yksinmaastoilut ovat saaneet jäädä. Olen käynyt maastossa kyllä niin, että esimerkiksi kuvaaja on ollut jalkaisin tai pyörällä mukana ja tällöin Muuli saa paljon henkistä tukea kävelijältä ja se kulkee rennosti.

Muuli on nyt siis ollut aika säyseä viime aikoina, siis viimeisimmän villimuulikautensa jälkeen. Ajattelin että nyt on se hetki, kun voisimme kokeilla taas yksinmaastoilua. Maastoilukaverin kanssa (yleensä naapuritarhan suokkiruuna) Muuli on mennyt todella kivasti eikä reissuilla ole ollut mitään sellaisia äksidenttejä että olisin voinut mitenkään kovemmin ottamaan ohjasta tai pyöräyttämään Muulia ympäri estääkseni sitä poistumasta. Muutenkin maastossa on menty pääasiassa käyntiä pitkin ohjin, eli juuri siten kuin tykkään.

Metsäpolut olivat aluksi tietenkin lumen peitossa, mutta käytetyimmät reitit ovat nyt jo tallaantuneet mukaviksi poluiksi. Muuli on kuitenkin ollut aktiivinen uusien polkujen auraaja ja pari ns rankaisureittiä ollaan sitten menty sen kanssa, eli täydelliseen umpihankeen tietämättä ihan tarkkaan, missä polku menee. Muuli on suorittanut nämä harppoen suuria askelia, turpa lunta viistäen ja korvat tiukasti eteen päin. Se saattaa toki olla noissa tilanteissa myös jännittynyt, mutta jos se itse valitsee risteyksessä polun, joka ei ole varsinaisesti polku, niin oletan sen myös nauttivan reittivalinnastaan. Viimeisimmällä kerralla mentiin pieni pätkä täydessä umpihangessa, jossa ei varmasti ole koskaan polkua ollutkaan. Kun saavuimme lähelle tietä, katselin, että mistä pääsisi tielle takaisin ilman ojan ylitystä, mutta Muuli päätti toisin. Se rysäytti suoraan tielle välittämättä ojasta yhtään. Tietty ojaan oli aurattu lunta jo monet kerrat, mutta kyllähän se Muuli sinne jonkin verran humpsahti.

Yksinmaastoilussa Muuli oli ensimmäiset pari kilometriä aika skarppina ja jännittynyt, mutta ei ollut mielestäni sillä fiiliksellä, että olisi halunnut paeta kotiin. Se oli siis menossa eteen päin koko ajan ja oli hallinnassa koko ajan. Menin sen kanssa ihan kunnollisen melkein 10 kilometrin maaston ja koska ei ollut mitenkään erityisen kylmä päivä, menin myös ravia ja laukkaa. Nekin mentiin suht rennossa mielentilassa, ei kuitenkaan niin rennosti kuin kaverin kanssa. Mutta uskoisin, että kun käymme vielä enemmän maastoilemassa kaksistaan, se tottuu kyllä ja rentous tulee sen kautta.

Boa Bootsit ovat pysyneet ällistyttävän hyvin jaloissa kaikilla maastoreissuilla. Kyseessä on aika ns kolhot ja suuret bootsit ja Muuli kyllä ravissa takoo niitä toisiinsa, mutta bootsit pysyvät jaloissa hienosti! Yhden suojakorkin tosin hukkasin maastoon mutta onneksi seuraavana päivänä se tien laidasta löytyi.

Seurailen nykyään aika tiiviisti Muulin mahdollisia rauhoittelevia signaaleja. Mietin, miksi sen vauhti kiihtyi tai miksi se nostaa päätään. Tai miksi se aina puhisee, kun haen sen tarhasta ja puen riimua. Olen itsekin sanonut täällä blogissa ja aasinhoitokurssillani, että aaseja ja muuleja on hankalampaa lukea kuin hevosia. Hevosten reaktiot ovat pääsääntöisesti isompia ja selkeämpiä tai sitten niitä vain on opittu lukemaan paremmin. Mutta mitä enemmän seurailen muuliani, sitä selkeämmin näen senkin rauhoittelevat eleet. Maastossa otan vakavasti, jos sen käyntinopeus "ilman syytä" kasvaa hieman tai jos pää nousee sään yläpuolelle, silloin se jännittyy. Tuollaisissa pienissä käyttäytymisen muutoksissa en itse muuta toimintaani paitsi enintään alitajuisesti. Eli en kerää ohjia kouriin tai ala rauhoittelemaan Muulia. Melkein aina Muuli sitten hetken päästä ns rauhoittuukin, kun vaikkapa hiihtäjä pellon laidassa on mennyt pois näkyvistä tai Muuli on todennyt että pellolla liikkuja ei ole uhkaava.

Itseasiassa tämä muutos itsessäni on osaltaan tehnyt blogistanikin tylsän. Tiedostan kyllä, että Muulin "muulimaiset" toimintatavat johtuvat yleensä pelosta tai jännittymisestä, mutta kun tosiaan tiedostan syyt, en enää tavallaan voi kirjoittaa kovinkaan värikkäin sanankääntein Muulin kanssa harrastamisesta. Jollain tavalla en pidä muutoksesta, vaan haluaisin edelleen kirjoittaa Muulin pöljäilystä, mutta mitä enemmän ikää ja tietoa tulee, sitä ns vastuullisempi somettaja pyrin olemaan. On vaikeaa, kun samaan aikaan pitäisi osalle kuulijoista teroittaa etteivät muulit tosiaan ole itsepäisiä, vaan käyttäytyminen johtuu syystä X ja toisaalta halauisin julkaista hauskan kuvan, jossa kiskon Muulia talliin sisälle, jonne se ei todellakaan halua tulla. Ja perään voisin keksiä jonkun hauskan ja inhimillistävän syyn sille, miksei Muulia kiinnosta tallin käytävä.

Yritin tuota edeltävää ajatusta jalostaa jo omaksi blogipostaukseksikin, mutta en saanut riittävästi ajatuksistani kiinni. Ehkä se riittävä punainen lanka löytyy jossain vaiheessa.

Lähdemme tallilta lähimaastoihin yleensä aina samaa tietä pitkin. Kun alkuun kulkee pari kilometriä hiekkateitä pitkin, voi sitten valita millaisen lenkin tekee. Lenkkivaihtoehtoja ei ole tässä kovinkaan montaa, mutta sellaisen n 10 km lenkin pystyy enintään suorittamaan jos ottaa ihan kaikki sivupolut käyttöönsä. Muut lenkit ovat sitten tuota lyhyempiä.

Mutta tämä tietty tie on siis Muulille erittäin tuttu ja tiessä on menomatkalla pitkä alamäki ja kotimatkalla tietenkin pitkä ylämäki. Sen usein laukkaamme kotiin päin. Mutta juuri menomatkalla tämä pitkä alamäkipätkä on jännittänyt Muulia jo parin vuoden ajan ja tuossa kohdassa se on usein tehnyt metsään hätäkakat (pidin tätä tietenkin pitkään hyvänä ominaisuutena aina siihen asti kun Muuli kirjaimellisesti ryösti itsensä tieltä metsää ja rutisti suolensa täysin tyhjäksi) ja alamäessä myös viskonut päätään stressaantuneena.

Jos katsot videon, niin sen loppupäässä on klippi tästä pään heilauttamisesta.

Pään viskominen on sekä hevosilla että aaseilla merkki stressistä tai kivusta. Esimerkiksi aasilla olen nähnyt käyttäytymistä tilanteessa, jossa stressaantunut aasi jää yksin karsinaan tai pihattoon muiden aasien mennessä ulos. Oma muulini on tehnyt tuota paljon, karsinassa katsoessaan ikkunasta ulos muita hevosia tai jäädessään ulos tarhaan viimeiseksi. Tai jos sen kaveri on tallissa tai maastossa. Tuo käytös on vähentynyt huomattavasti tässä vuosien kuluessa, mutta silti sitä edelleen välillä näkyy.

Tuossa pitkässä alamäessä Muuli reilu vuosi sitten heilutti aina päätään useasti. Vaihdoin Muulin satulahuovan toiseksi ja käytös väheni huomattavasti, kerroin uudesta padista tässä postauksessa viime vuoden tammikuussa. Nyt tuo padi on edelleen käytössä, mutta ilman mitään toppauspaloja. Muuli tuntuu saaneen lihaksia etuosaansa ja senkin puolesta satula istuu paremmin. Syy alamäkikäyttäytyiseen johtui siis aika varmasti satulan asetuksista, satula valui alamäessä eteen mäkivyöstä huolimatta ja aiheutti kipua. Aiemmin tässä postauksessa kertomani kissaepisodi tapahtui myös juuri tässä mäessä. Mietin itse, että vaikka eläin elää hetkessä, niin voiko toistunut kipu (satulan takia) saada sen jännittämänä kyseistä tiepätkää pitkäksi aikaa? Toisaalta olen lukenut, että yleensä hevosten käytös muuttuu melkein salamana, kun kivun aiheuttaja on poissa päiväjärjestyksestä, eli siinä mielessä eläin elää hetkessä.

Nykyään kiinnitän kuitenkin tietenkin huomiota pään viskomiseen ja muihin eleisiin, jotka voivat kertoa kivusta tai stressistä. Ne ovat mielenkiintoisia, vaikka osittain ahdistun asiasta ja mielestäni se on vedetty vähän överiksi. Jos kärjistäisin asian oikein kunnolla, en voisi ratsastaa Muulilla ollenkaan, koska olisin tälläkin hetkellä treenaamassa sen kanssa kiinniottoa. Eli jos se puhisee riimua laittaessa, niin enhän voi missään tapauksessa pukea riimua, en harjata enkä varustaa paitsi vapaana tarhassa. Tilanne onkin siis hieman ristiriitainen, onko okei harrasaa ratsastusta sellaisella eläimellä, joka ei kulkisi vapaana tarhasta talliin, seisoisi käytävällä paikoillaan varustamisen ajan, hakisi minua selkäännousujakkaralta selkään ja kävelisi kaulanarulla varustettuna toivomassani askellajissa maastoreittiä läpi?

No, ainakin tällä hetkellä herran vuonna 2021 tuntuu olevan ok että Muulillakin harrastetaan, mutta on ihan mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan hevosten virkistyskäyttö muuttuu vielä oman elinikäni aikana.

Lue lisää

Ne jotka ei osaa, opettaa, vai miten se meni? Itse en osaa enkä opettaa.

Etsin Muulille tositarkoituksella liikuttajaa marras-joulukuun vaihteessa. Otin yhteyttä pariin henkilöön Hevostalli.netin markkinoiden kautta (he etsivät vuokrahevosta/hoitohevosta) ja laitoin itse ilmoituksen Facebookiin erääseen vuokrahevosryhmään.

Etsin Muulille liikuttajaa aikaisemminkin, suunnilleen puolitoista vuotta sitten, mutta tuolloin vaikka kesä oli tulossa (ja harrastusilmasto siinä mielessä mukavampi) en saanut yhtään yhteydenottoa. Ilmoitus sai kyllä Facebookissa reilusti näkyvyyttä, mutta ehkä aika ei ollut valmis ja Muulikin oli raaempi silloin.

Tällä kertaa tärppäsi paljon paremmin. Ilmoitus sai tosi ison määrän tykkäyksiä ja sydämiä ja vaikka voi tuntua typerältä tykätä jonkun ilmoituksesta, auttoivat ne varmasti siinä mielessä että nyt ilmoitus näkyi Facebookissa useammille ihmisille (koska julkaisu oli Facebookin mielestä erittäin mielenkiintoinen). Pian inboxiini alkoikin kilahdella viestejä ja kolme koeratsastusta taisi olla sovittuna ensimmäisen päivän iltaan mennessä ja luultavasti parit olisin vielä voinut sopia, mutta tuossa kohtaa jouduin jo sanomaan että katsotaan nämä nyt ensin ja palaan asiaan sitten jos ei tärppää.

En voi enkä halua käydä sen tarkemmin läpi edellisiä vuokrauskokemuksiani, siis niitä, joissa olen etsinyt Muulille hoitajaa, mutta yhden asian olen oppinut ja jaan viisauden teillekin.

"Jos kokelaalle ei sovi koeratsatus viikon sisään tai hän joutuu siirtämään tai perumaan ensimmäisen käynnin, niin kiitä mielenkiinnosta ja pyydä jonosta seuraava kokeilemaan."

Tällä kertaa olin hyvin onnekas, jokainen kolmesta kokeilijasta oli paikalla tasan sillä kellonlyömällä, kuin oltiin sovittu. Ratsastin Muulin joka kerta ensin alle, en tosin kovin kauaa, mutta askellajit läpi (tosin kahden kohdalla kenttä oli jäässä joten laukka sai jäädä) ja sen verran, että Muuli tuntui rennolta. Muulilla on ollut tapana jännittää, kun uusi kuski kiipeää selkää ja varsinkin lähtee liikkeelle, joten halusin ensin itse ratsastaa hetken aikaa.

Kun Muulilla on hetki menty, sille ei ole enää ongelmaa selkäännousijan kanssa, mutta edelleen vaikka se on ollut pitkään ratsuna, se ensimmäinen selkäännousu päivän aikana voi olla jännittävä. Ei onneksi minun kanssani, mutta yhden liikuttajan kanssa Muuli oli kesällä ottanut lähdöt siinä selkäännousutilanteessa, joten haluan välttää sen mahdollisimman hyvin.

Kokeilaillekin kerroin ummet ja lammet selkäännousuongelmasta, jota ei siis käytännössä enää ole (harvoja poikkeuksia lukuunottamatta), mutta olen itse sen kanssa varmaan niin traumatisoitunut, etten voi olla asiasta mainitsematta varmuuden vuoksi. Itse voin nousta Muulin kyytiin selkäännousukorokkeelta eikä selkäännousu minun kanssani ole ongelma, mutta vieras kuski saa Muulin sieraimet laajenemaan ja se on kaulastaan normaalia jäykempi.

Jos olet lukenut muuliprojektia jo pidempään, olet varmasti lukenut tästä aiheesta. Selkäännousu oli varmaan isoin syy, miksi Muuli lähti Sannalle koulutukseenkin tammikuussa 2018.

Mutta nyt viimein menen otsikon asiaan, eli opettamiseen.

Kokelaat siis pääsivät/joutuivat jokainen myös ratsastamaan ja minä siinä parhaani mukaan yritin jotain neuvoa. Paitsi että huomasin olevani siinä täysin surkea! Kyllähän jokaisen hevosenomistajan pitäisi osata omaan hevoseensa antaa käyttöohjeet, eikö? Mutta kun minäkin olen päässyt Muulin kanssa sinuiksi meidän koutsin tunneilla!

En ole kovin hyvä ratsastaja enkä tunne "perseelläni" kun Muuli menee hyvin. Luulen sen johtuvan ihan siitä, että en ole elämässäni ratsastanut kovinkaan vaihtuvilla hevosilla. Vaikka olen oppinut, tai ehkä ennemminkin tottunut, ratsastamaan muutamalla eri hevosella, olen vieraan hevosen selässä aivan ulapalla.

En osaa sanoittaa ratsastusta kunnolla, joten jos olisin alkeistuntien opettaja, olisi tasoni selkeä liikenteenohjaaja. No ei se väärin ole, heitäkin varmasti tarvitaan, mutta omaa muulia vuokratessa olisi varamaan ihan hyvä päästä antamaan käyttöohjeita?

 Hassua on vielä se, etten ole opettajana täysin susi. Aiheen on vain oltava oikea. Pystyn vetämään aasien naksutinkoulutustreenit milloin vain, vaikka unissani, vaikka siitä minulla on paljon vähemmän kokemusta, kuin ratsastamisesta. Toisaalta naksutinkoulutuksessa näen selkeästi milloin homma etenee ja milloin ei, selässä olen aina myöhässä myötäämiseni kanssa kun en tunne sitä kohtaa, milloin se on aiheellista.

Opettajat ovat hyviä kun aina keskeltä kenttää huutelevat että "noniin, tossa, tunsitko?!" Ja mä oon selässä että no öö, kai mä tunsin.

Onneksi minun ei tarvitse opettaa ratsastusta eikä minulla ole minkäänlaista paloa sitä koskaan yhtään kenellekään opettaakaan. Meidän koutsi lupasi onneksi ohjeistaa myös uudet liikuttajat Muulin saloihin, hän onkin siinä paljon parempi kuin minä!

Loppujen lopuksi Muulin kanssa aloitti siis peräti kaksi liikuttajaa! Koska minulla ei tosiaan ole kovin onnistuneita liikuttajadiilejä ollut tähän asti, ajattelin että sovitaan samantien hommista kahden kanssa. Ja koska Muuli ei varmaan ole kenenkään unelmien liikutushevonen, niin ymmärrän, jos jossain kohtaa kuski toteaa ettei tämä nyt ollutkaan sitä. Ja se on täysin ok!

Arvostan myös sitä, kun käyntikerran jälkeen kerrotaan reippaasti, että tonen vuokrahevonen veikin nyt voiton ja niin teki kuvissa Muulilla ratsastava Netta, joka kokelaista ensimmäisenä kävi Muulia katsomassa. Netta oli myös siitä harvinainen, että hän vastasi viipymättä viestiini, jonka lähetin hötölän markkinapalstan kautta, kiitos siitä!

Myös itse liikuttajan etsijänä pyrin toimimaan mahdollisimman avoimesti ja ilmoitin yksäriviestillä vielä kaikille, joiden kanssa koeratsastukselle ei ollut tarvetta, että liikuttajat löytyivät ja kiitos mielenkiinnosta. Näin kukaan ei jää odottelemaan viestiä ja voi katsella muuta tarjontaa.

Muulin kohdalla raha ei vaihtanut omistajaa. En voisi Muulin tasoisesta ratsusta mitenkään pyytää rahaa, ajattelen, että rahalle on saatava jotain vastinettakin ja kun tämä ei ole mikään kouluratojen superstara ja vaikka minun kanssani onkin maastovarma, en voisi koskaan markkinoida tätä tätipuksuttimena. Sen sijaan meillä kuuluu liikuttajan tehtäviin tarhan siivoaminen (se kuuluu siis minunkin tehtäviini joka tallikerralla) ja varusteiden yleisestä siivouksesta huolehtiminen. En itse millään tasolla rakasta kamojen putsausta, itseasiassa sienikin oli TAAS päässyt homehtumaan.

Someseuraajat tietävät, että minulla on Muulilla ollut kyllä liikuttajia, mutta Emmi (estekuvia mm tässä postauksessa) tiesikin jo alussa että joutuu vuoden loppuun mennessä lopettamaan työkiireiden takia ja samoin Sannalla muuttuivat kuviot sen verran, että tallikäynnit harvenivat. Sannalla on tallilla myös toinen vuokrahevonen joten kiirettä todellakin on! Nämä kuskit ovat saaneet Muulia ihan valtavasti eteenpäin nimenomaan siinä, että Muuli suhtautuu ihan ok uusiin kuskeihin ja käsittelijöihin! Muulihan oli ja on varmaan edelleen jollain tasolla yhden ihmisen mullukka ja jännittää uusien ihmisten kanssa. Mutta tähän ei oikein voi siedättää kuin pyytämällä muitakin käsittelemään sitä!

Lue lisää

Muuli on tajunnut myötäämisen ja ohjan ja pohkeen välissä kulkemisen, mutta samalla aukeaa suu. Ja se herättää paljon mielipiteitä.

Olin aiemmin tällä viikolla koulutunnilla, joka meni tosi kivasti. Silminnäkijöiden mukaan se oli ensimmäinen kerta, kun ratsastin Muulia. Ja sen huomasi, olin aivan hiestä märkä, selkäpanssari ei suinkaan helpottanut asiaa.

Muuli on tässä kevään aikana hakeutunut jo hetkittäin kuolaintuelle, mutta myös kuolaimen alle. En ole antanut sen häiritä, koska olen ollut käsityksessä, että se on remonttien (Muuli on ratsastuksellisesti hyvin remonttivaiheessa korkeasta seitsemän vuoden iästään huolimatta) kohdalla yleistä. Somen perusteella se on jopa toivottu tilanne, niin paljon likejä saavat kaikki kuolaimen alla kulkevat hevoset.

Muuli siis tajuaa hienosti ulko-ohjan ja sisäpohkeen merkityksen ja jos sen mieli vain on rento, eli keli ei ole tuulinen eikä kentän vieressä olevalla pellollakaan tapahdu mitään jännittävää, se myötää ja asettuu hienosti. Ei minun kanssani tosin kuin puolisen kierrosta maksimissaan, mutta se on tietenkin parempi, kuin ei mitään.

Kaikki kuvat otti Aino Holmberg, kiitos!

Ratsastuksenopettajamme kävi myös Muulin selässä ihan hiljattain ja menivät niin hienosti kaikissa askellajeissa että itketti! Muuli kulki uralla, lapa ei ollut ulkona ja tahti oli reipas, myötäys löytyi helposti ja Muuli oli kuin mikäkin dressagemuuli. Valmentajallamme on erittäin hyvä käsi, kun hän höyhenenkevyellä mutta tasaisella tuntumalla luotsasi Muulia temposta ja askellajista toiseen.

Paitsi että se turpa ei pysynyt kiinni edes hyvän ratsastajan alla!

Muuliprojekti ei ole nyt eikä tule olemaankaan kovin analyyttinen blogi mitä tulee ratsastuksellisiin asioihin. En ole itse kovin diippi ajattelija ja toimin mielummin käytännön tasolla ratsastuksen suhteen. En myöskään usko, että te lukijat jaksatte lukea mitään ratsastusvalkkuanalyysejä. Mutta tämä suun aukominen vaatinee hetkellisen pohdinnan, koska ainakin Instagramin puolella se herätti keskustelua.

Ensinnäkin sain kiitosta siitä, että olin uskaltanut julkaista aivan kamalan kuvan, jossa Muuli hakeutui hienosti kuolaimen alle ja suu oli niin auki, kuin se löydällä pitämälläni turpahihnalla ylipäätään on mahdollista. En varsinaisesti pyytänyt vinkkejä, mutta niiden saapuminen oli odotettavissa. Yllätyin, että vältyin rumalta kritiikiltä vaikka aihe onkin aina välillä tulenarka.

Juuri kukaan ei tällaisia kuvia julkaise, koska niihin liitetään paljon negatiivisuutta. Muuliprojekti kulkee kuitenkin vastavirtaan koska onhan kaikki julkisuus loppupeleissä hyvää julkisuutta. Ja ainakin jo instapostaus sai aikaan sen, että direviesteissä kiiteltiin asian nostamista esille, yleensä tästä halutaan vaieta eikä suotta, onhan tämä nyt aivan kamalan näköistä ja erittäin ei-toivottavaa.

Eläinläääkäri Sue Dyson tutki ratsastettujen hevosten kipuilmeitä ja -eleitä ja listasi niistä 24 kappaletta. Jos näistä kahdeksan näkyy ratsastuksen aikana, on kivun todennäköisyys suuri. Asiasta on kirjoitettu paljon artikkeleita englanniksi ja myös videoita löytyy. Suomeksi listan voi lukea Anna Kilpeläisen blogipostauksesta.

Toistuva suun aukominen on yksi merkeistä. Muuliin sopii lisäksi pää luotiviivan takana (samalla, kun suu aukeaa) ja se myös huiskii hännällään melkein aina, kun antaa pohjetta tai käyttää muuten painetta. Tuulisella kelillä Muuli tekee myös spontaaneja askellajin vaihdoksia ja yhtäkkisiä suunnanvaihdoksia, mutta näihin liittyy aina pelästyminen. Toisaalta jatkuva pelästyminenkin voi kertoa kivusta, koska kivulias eläin seurailee ympäristöään tervettä eläintä tarkemmin ihan selviytymisvaistonsa takia. Ja aasien ja muulien itsesuojeluvaisto on vailla vertaansa, ne eivät aseta itseään vaarallisiin tilanteisiin.

Kahdeksaa eri elettä en kuitenkaan Muulista saa 10 minuutin ratsastuksen aikana irti, joten ainakaan kovin kipeä se ei luultavasti ole. Suun aukominenkin liittyy vain myötäämiseen, syystä X Muuli vetää päänsä luotilinjan taakse ja avaa samalla suunsa.

Suun aukomiseen voi olla useitakin syitä, yksi näistä tai kaikkien summa.

Ensimmäinen syy on ratsastajan puutteelliset taidot, kova ja epävakaa käsi tuntuu inhottavalta ja sen otteita voi hieman paeta avaamalla suun ja heittämällä kielenkin kuolaimen päälle. Anna Kilpeläinen kävi asiaa läpi blogissaan ja pohdiskeli erityisesti kuolaintuntuman tärkeyttä. Voin ihan suoraan sanoa, että oma vartalonhallintani ja jäntevyyteni on puutteellista ja käteni on muuta, kuin tasainen. Pohdiskelinkin pari postausta takaperin sitä, onko ylipäätään ok, että harrastan ratsastusta, mutta tulin siihen tulokseen että ainakin tällä hetkellä yleinen paheksunta ei yllä minuun. Jännä nähdä tilanne 20 vuoden päästä.

Toinen syy voi olla varusteissa, enimmäkseen kuolaimessa. Nivelkuolaimen nivel saattaa tökätä juurikin luotiviivalla kitalakeen tai kuolain on liian paksu, ohut, pitkä tai lyhyt. Siis kaiken kaikkiaan epäsopiva. Muuli kävi muutama vuosi sitten Mirjami Miettisen luona raspattavana ja hän antoi suulle mitan ja suositteli kuolaimia. Kirjoitin tuolloin postauksen ja se aukeaa tästä.

Muulilla on käytetty ratsastuskentällä tunneilla enimmäkseen Neue Schule Turtle Top with Flex-kuolaimia, jotka olen esitellyt tässä postauksessa. Eräs Muulin liikuttaja tykästyi niihin ja olen itsekin niitä sen jälkeen koulutunneilla käyttänyt. Tämän postauksen kuvissa sillä on kuitenkin toista kertaa tänä vuonna suussaan Bombers Williams Snaffle Ultra Comfy Lock Up lukkonivelkuolaimet. Kuolaimet siis lukittuvat käytännössä suoriksi kuolaimiksi Muulin suussa, eli pähkinänsärkijäefektiä ei tapahdu.

Maastossa olen käyttänyt PeeWee-kuolainta, joka on ohut, suora ja hieman kaareva kuolain. Käytin sitä myös ohjasajossa tällä viikolla samalla tuloksella, Muulilla oli pää luotiviivan takana oli ohjastuntumaa tai ei ja suu auki. Turparemmia en käyttänyt ohjasajossa.

Varusteissa voi tökkiä myös suitset ylipäätään, esim turparemmi, niskaremmi tai jopa otsapannasta sain vinkin, että eräs hevonen oli alkanut pitää turpaansa kiinni, kun otsapanta lähti pois. Suitsissa on nykyään tarjolla vaikka mitä ergonomista suitsea ja turpiksia on joka lähtöön, jos sellaista haluaa käyttää. Muulilla on kenttätyöskentelyssä turparemmin, mutta se on niin löysällä, että sen tarkastelu täyttää tarkimpienkin kriitikojen kriteerit. Ei minulla ole varsinaisesti mitään sen kummempaa syytä pitää turparemmia ylipäätään eikä se kuulu maastossa varusteisiin ollenkaan. Se on esteettinen asia.

Turpahihnallahan on jo maailman sivu peitetty suun aukomista, erityisesti alaturpis on siinä mahtava peli. Muuliprojekti ei ole kuitenkaan sille linjalle lähtenyt eikä ole lähtemässäkään.

Kuolaimethan eivät ole mitenkään pakolliset varusteet ja minulta löytyy myös kuolaimettomia vaihtoehtoja.

Olisi ihan mahtavaa, jos syy olisi varusteissa, sehän ratkaisisi ongelman kertaheitolla ja hevostarvikeliikkeetkin kiittäisivät! Olisihan se perin aikaavievää ja turhauttavaa myöntää, että ongelma on omissa ratsastustaidoissa.

Kolmas mahdollinen syy on kuitenkin ratsussa, vaikka me emme koskaan saakaan julkisesti ratsujamme mistään syyttää. Syy voi kuitenkin olla ihan vain siinä, että Muulin oma keho ja lihakset eivät ole valmiita tuontapaiseen työskentelyyn. En siis syytä ratsua, se ei vain vielä pysty.

Eihän se siis missään tapauksessa ole peräänannossa näissä kuvissa, koska peräänantoa katsotaan ennemmin takaosan ja selän työskentelystä (pään ja ja kaulan asento tulevat seurauksena), mutta valitettava totuus on se, että kun itse siinä ratsastaa ja on tasoltaan suht surkea, on se pään ja niskan asento se, mistä itse katson miten menee. Tietenkin minun pitäisi osata tuntea, kun Muuli polkee alleen ja selkä on mukana, mutta totuus on se, että meidän valmentaja sen minulle vielä hyvin pitkälti kertoo. Muulilla tällainen toivottu liikehdintä on kaikin puolin vielä hyvin vaatimatonta ja koska en itse ole ratsastanut montaakaan kertaa oikeasti rehellisesti peräänannossa olevilla hevosilla, on oma perstuntumani hyvin heikko.

Neljäs syy voi olla kipu, eli esimerkiksi hammaspiikit tai muut ongelmat suussa. Muuli on raspattu viimeksi 5 kuukautta sitten ja seuraava raspaus on kuukauden päästä. En näe tarpeelliseksi aikaistaa raspausta varsinkin, kun sen suussa ei ole koskaan mitään radikaalia ollut ja posketkin ovet olleet ehjät.

Suun vaurioihin liittyen kaikille lienee jo tuttu Mirjami Miettisen eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma "Kuolaimen ja trpahihnan valinnan, sovituksen ja käytön merkitys ratsuhevosen suun terveydelle", joka valmistui 2015. Työ on verkossa ja kaikille avoin ja aukeaa tästä. Lopputulemahan oli se, että vaurioita oli hyvin monilla hevosilla ja niitä aiheutti erityisen paljon turpahihna. Kuolaimia kannattaisi myös vaihdella ja ratsastaa välillä kuolaimettomilla. Myönnän ihan suoraan, että itse teen vaihtelua vain maastokuolainten ja kenttäkuolainten välillä, mutta sentään viikoittain on kaksi eri kuolainta ja kahdet eri suitset käytössä eikä maastosuitsissa ole turparemmiä.

Okei, mitäs nyt?

Koska toivon salaa, että syy olisi varustevalinnoissa, kokeilen itsekseni ja tunneilla erilaisia kuolain- ja suitsicomboja, myös kuolaimettomia vaihtoehtoja. Jos bosal tuottaa positiivisia tuloksia niin sehän kertoo suoraan, että ratsastajalla ei ole homma ihan hallussa, eli oman käden ja kehon kanssa on ongelmia. Toisaalta Muuli aukoi suutaan myödätessään myös opettajamme ratsastamana ja hän ratsastaa pehmeiten ikinä. Tällä verukkeella uskottelen itselleni, että en ehkä olekaan aivan eläinrääkkääjä siellä selässä vaan ongelma voisi olla Muulin lihaksistossa. Kulkeminen näin päin on sille hyvin uutta ja kuljetun matkan pituutta on pidennetty hyvin maltillisesti tänä vuonna.

Muuli ei siis suinkaan jatkuvasti kulje suu auki kärpäsiä keräillen, vaan vain silloin, kun se myötää. Esimerkiksi estetunneilla tai puomien yli liidellessämme sen leuka on avoin ja turpa eteenpäin, eli turpa on selkeästi luotiviivan edessä, jossa sen kuuluukin olla.

Se luultavasti kasvattelee koko ajan ns oikeita lihaksia ja ongelma ratkennee itsestään jossain vaiheessa. Etevämpi omistaja tulisi tässä kohtaa alas selästä ja alkaisi jumpata hevosta suoremmaksi ja kykeneväisemmäksi maastakäsin esimerkiksi Straightness Trainingin metodeilla. Itse olen kyllä ihan etevä maastakäsittelyssä mitä tulee narunpyöritykseen, mutta tämänkaltainen akateeminen ratsastustaide on itselleni vierasta enkä lähde pelkän videomateriaalin avulla poistumaan omalta osaamisalueeltani.

Tällä kuvalla ei ole mitään tekemistä Straightness Trainingin kanssa. Talutan loppukäynnit yleensä maastakäsin ja harjoittelimme tässä käynti-ravi siirtymisiä maasta mahdollisimman pienin elein. Syynä niiden harjoitteluun on eläinlääkärintarkastus matkaratsastuskisoissa.

Olen eläinten omistajana sellainen, että kun ongelma tulee, jään odottelemaan josko ongelma poistuisi. Asiaa on jo puitu asianomaisten kanssa tallilla ihan livenä, katsottu Muulin suuhun ja miettitty päävehkeitä. Homma on siis käsittelyssä.

Kerroin jo postauksen alussa, että kirjoitin aiheesta jo Instagramiin. Sain monia kommentteja ja huomattavan moni kertoi, että heidän hevosellaan oli ollut samaa jossain vaiheessa. Se oli parantunut joko treenillä tai sitten se ei ollut parantunut. Joku hevonen teki tätä aina uusien asioiden parissa ja ns protestoi suuta aukomalla. Hevonenhan ei varsinaisesti protestoi, vaan kertoo jännittymisestä ja stressistä tekemällä erinäisiä liikkeitä. Itse toivon tietenkin että tämä luotiviivan taakse hakeutuminen ja suun aukominen on ohimenevä vaihe, joka korjaantuu itsestään sen lihaksiston muuttuessa. En odota mitään nopeita tuloksia, eikä niitä voi tullakaan. Muuli on enenmmin kestävyysurheilija, kuin raudannostaja ja kouluratsastuksessa pitäisi pystyä nostamaan vähän sitä rautaakin.

Ps. En ota mitään vastuuta tästä pohdinnastani, luin linkittämäni lähteet hyvin kevyesti ja nappasin sieltä asiat, jotka sopivat omaan katsantokantaani. Jos hevosellasi on samaa ongelmaa, ethän kysy minulta, en oikeasti tiedä mistään mitään.

Pss. Jos sinulla on kuvan kaltainen Eskadronin Platinium-sarjan korvahuppu, niin ethän pese sitä pesukoneessa. Tämän omani pesin ensimmäisen kerran ja arvatkaas mitä kävi blingeille! No ne kaikki löytyivät pesupussista!

Lue lisää

30 kysymystä - Muulinomistaja vastaa kysymyksiin itsestään

Postauksen kuvat otti taitava Susanna Lehto! Kuvat on otettu itseasiassa keväällä 2017, mutta jäivät tosi vähälle huomiolle blogissani, joten kierrätän ne uudestaan tähän postaukseen.

Maisa Hyttinen listasi blogiinsa mahtavat 30 kysymystä ihan jokaista bloggaajaa ja muuta somehenkilöä varten ja tartun tottakai haasteeseen! Kysymykset ovat todella kivoja ja pakottavat myös ajattelemaan ja menemään itseensä. Itse blogien suurkuluttajana on aina kiva oppia tuntemaan bloggaajaakin, vaikka hevoseläin olisi pääosassa. Harvemmin nostamme itseämme mitenkään jalustalle paitsi silloin, kun olemme oikein erityisen hyvin pärjänneet kisossa ja silloinkin kehumme enemmän ratsua. Tällä kertaa postauksen aiheena olen kuitenkin minä itte!

1. Kuka olet?

Olen 34-vuotias keravalainen kahden kissan ja yhden muulin omistaja. Työskentelen pääasiassa ammattiopistossa lukujärjestysten parissa. Toiminimellä vuolen aasien kavioita, hoidan hevosia ja juuri nyt kehittelen ihan ainutlaatuista verkkokurssia, nimittäin ensimmäistä ja ainakin vielä toistaiseksi ainoaa verkkokurssia aaseista ja muuleista!

2. Milloin ja missä aloitit hevosharrastuksen?

Olin ensimmäisellä ratsastustunnilla ollessani muistaakseni 14-vuotias ja sitä edelsi pari talutusratsastuskertaa, joita ei toki voi laskea, mutta ovat siinä mielessä merkittäviä, että lapsena (toki 14v on myös lapsi, mutta sanotaan alle 12-vuotiaana) pelkäsin kovasti hevosia enkä todellakaan suostunut menemään talutusratsastukseen vaikka olisin päässyt. Ensimmäinen tunti ja viikonloppuleiri toteutuivat Kuuselan Ratsutallilla Pertunmaalla. Muistan myös, mikä oli ihan ensimmäisen tunnin hevonen; ratsuponiruuna Rabbit. Ratsastusharrastus oli tuon jälkeen puskailua ja itseoppimista naapurin länkkäritallilla kunnes suunnilleen vuonna 2008 ostin ensimmäisen oman (puolikkaan) hevoseni Jäävin Jekun.

3. Suurimmat saavutuksesi?

Olen monta kertaa miettinyt, että ihan tämä oma elämä kaikkine käänteineen on suurin saavutukseni. Toisaalta en ole joutunut sen eteen juurikaan ponnistelemaan, vaan kaikki on tapahtunut onnekkaiden sattumien ja ihmisten ansiosta. Olen onnistunut myymään kuviani aikakauslehteen, olen toiminut Aasiyhdistyksen puheenjohtajana ja kehittänyt toimintaa ihan valtavasti tuona aikana, olen päässyt hyviin työpaikkoihin töihin ja olen oikein tyytyväinen elämääni muutenkin.

Jos pitää nimetä yksi saavutus, jonka eteen olen oikeasti tehnyt töitä, on se varmasti tämä Muuliprojekti. Ensin haaveilin muulinhankinnasta useamman vuoden ajan, viimeisen vuoden vein projektia konkreettisempaan suuntaan ja siitä lähten tätä muulia on sitten rakennettu ratsuksi. En tokikaan voi pelkästään itseäni kiittää, varmasti vähiten, mutta en kuitenkaan luovuttanut.

4. Mitä odotat tällä hetkellä?

Lämpöä, kesää ja kesälomaa. Miellän itseni sellaiseksi kissaksi, joka haluaa käpertyä auringon alle päiväunille. Tykkään matkustella ja nyt, kun korona peruutti kaikki kevään ulkomaanmatkat, odotan niitä kovasti ensi keväänä!

5. Elämäsi hevoseläimet

Aasi- ja muuli-innostuksesta saan varmasti kiittää kotonani ollutta aasiori Velmua. Se oli kaverinsa shettisruunan kanssa minulla talvihoidossa neljän talven ajan ja sinä aikana pääsin tutustumaan ihan kunnolla aasien sielunelämään. Velmu ei ollut ihan helpoin tyyppi ja kun se oli ori, oli se todella hormoniensa vietävissä mutta jonkinlainen "yhteys" meille kuitenkin muodostui ja se oli lopussa ihan helposti käsiteltävissä, jopa parempi kuin sen shettiskaveri. Velmusta olen kirjoittanut blogiinikin.

Elämäni muuli on varmasti tämä nykyinen muuli. En usko, että enää koskaan näkisin niin paljon vaivaa minkään muun muulin eteen. Jos tämä saattuu kuukahtamaan ennen eläkeikääni (se on siinä ja siinä), tulen kyllä hankkimaan uuden muulin, mutta sen eteen teen paljon paremman pohjatyön ja toivon, että muuli on valmiimpi ja ainakin kesympi.

6. Suunnitelmasi vuodelle 2020?

Korona-aika sai kevääni hiljaiseksi ja olen nauttinut siitä! Alkuvuodesta minua jopa vähän pelotti täysi kalenterini kaikkine reissuineen ja lomituspätkineen, mutta tyhjä kalenteri olikin vähintään yhtä kiva juttu! Ajattelin himmailla koko vuoden ajan, koska suurin osa lomareissuistakin siirtyi vuodelle 2021 (ja niitä varten on säästettävä rahaa). Nautin kotielämästä miesystäväni kanssa, käyn parit pienet kisat Muulin kanssa ja osallistun muulimiittiin ja karjakurssille. Olen todella innostunut valmentautumisesta ja Muulikin tuntuu kehittyvän. Toivon, että suunta siinä on nousujohteista ja ehkä 2021 voisimme aloittaa kisakauden myös koulu- ja esteratsastuksessa!

7. Miten rentoudut?

Kun takana on pitkä ja rankempi päivä, niin kyllä paras tapa rentoutua on sohvalla oikein hyvän sarjan ääressä. Pidän myös hyvästä ruuasta, mutta olen liian laiska tälläytymään ravintolailtaa varten. Koronan aikaan olen tutustunut noutoruokaan ja se perinne varmaan jatkuu myöhemminkin, eli Siipiveikkojen wingsit, sohva ja hyvä sarja. Siitä on täydellinen perjantai-ilta tehty.

Yksi rentoutumistapani on myös blogin kirjoittaminen. Se hetki, kun lataan kamerasta kuvia koneelle ja totean niiden olevan priimaa, rentouttaa kaikista eniten.

8. Oletko kilpailuhenkinen?

Periaatteessa kyllä mutta toisaalta en. Olen kilpailuhenkinen silloin, kun tiedän olevani vahvoilla, mutta muussa tapauksessa tavallaan olen luovuttanut jo ja pelaan vain mukana ilman sen suurempia tavoitteita. Urheilullisesti en ole lahjakas ja jo ala-asteella olin se, joka valittiin joukkueeseen viimeisenä. Nykyään ainoat lajit, joista nautin, on laskettelu ja ratsastus. Matkaratsastus on ihanneaikaluokissa siitä mukava laji, että kaikki tavallaan voittavat, jotka saapuvat maaliin ihanneajassa ja hevosen sykkeet ovat rajojen alle. Nopeuskilpailuihin minulla ei Muulin kanssa olisikaan koskaan mitään asiaa.

Mutta jos kilpailu kohdistuu esimerkiksi valokuvaukseen, lähetän tietenkin mukaan parhaat tuotokseni ja olen ylpeä voitostani!

9. Mitä harrastat?

Ratsastusta.

10. Mieleenpainuvimmat kokemuksesi hevoseläinten kanssa?

Tämä oli vaikea kysymys.

Muulin kanssa on tapahtunut todella paljon kivoja juttuja, mutta en osaa nostaa niistä yhtään oikein erityisen mieleenpainuvaksi. Menen siis ajassa taaksepäin noin 10 vuoden päähän. Omistin silloin puolet aiemmin mainitsemastani suokkiruunasta, mutta se ei vastannut omia tarpeitani ratsastusharrastuksen suhteen. Olin toivonut Pokon olevan emänsä kaltainen maastovarma puksu, mutta sitä se ei todellakaan ollut eikä sillä voinut yksin stressittömästi maastoilla. Muistan vain yhden maastokerran, kun saavuimme tallitietä kotitallille päin rennosti pitkin ohjin käynnissä.

En pystynyt Pokkoa viemään omin avuin eteenpäin eikä se ollut kanssani mitenkään erityisen mukava ratsastaa kentälläkään vaikka valmentauduimmekin viikoittain.

Siinä sitten kesällä 2011 kävin Inkoossa hoitamassa tuttuni hevosia viikonlopun ajan ja kävin maastossa hänen muulillaan Heikillä. Menimme siellä pitkillä ohjilla upeassa kesäillassa tunnin verran ja siinä mietin että tämä on se, mitä minä haluan harrastukseltani.

Juuri tuo hetki jäi mieleeni ollen sellainen lämmin, pitkä ja huoleton kesäpäivä kauniissa maalaismaisemassa luotetavan ratsun kyydissä. Heikki siirtyi valitettavasti jo ajasta ikuisuuteen, mutta kirjoitin sen 20v synttäreistä blogipostauksen. Saman vuoden syksyllä hankkiuduin eroon hevosenpuolikkaastani ja koin sen jälkeen erittäin suurta helpotusta. Hevosen kanssa "taisteleminen" oli stressannut minua enemmän, kuin edes tajusin ja itkin helpotuksesta, kun se ei enää kuulunut elämääni.

11. Miksi bloggaat?

Minulla on asiaa. Aasiyhdistyksen puheenjohtajan aikana tuntui, etten halunnut tukkia yhdistyksen somekanavia pelkällä muulitiedolla, joten perustin blogin heti projektin alkuvaiheessa. En kuitenkaan blogista silloin huudellut missään, koska päivitystahti oli epätasaista ja sisältö samoin. Pidän kirjoittamisesta, mutta kirjoitan mielestäni paremmin asiatekstejä ja lehtiartikkeleita kuin blogipostauksia. En saa näistä niin hauskoja, kuin toivoisin.

En voi sanoa, että kirjoittaisin blogia vain itselleni, mutta pidän tätä hyvänä päiväkirjana minun ja Muulin tarinalle. Ennen nettiaikaa kirjoitin ihan perinteistä päiväkirjaa muistaakseni 7-luokalta siihen asti, että muutin pois kotoa 20-vuotiaana. Päiväkirjat ovat varmassa tallessa ja olen välillä miettinyt, miten jalostaisin niitä. En pysty kirjoittamaan niitä puhtaaksi, eikä niissä ole mitään diippejä ajatuksiakaan, mutta ehkä joskus gubbena kirjoitan muistelmani kultareunuksilla maalattuina kirjaan. Jos kirjoja silloin enää on olemassa.

Koen tärkeäksi merkitä asioita muistiin ja jättää niitä  jälkeen. En halua unohtaa, mutta en myöskään aktiivisesti muistele menneitä. Tuntuu turvalliselta, että päiväkirjat ja valokuvat ovat kuitenkin olemassa jos haluan tehdä aikamatkan nuoruuteeni.

12. Top 5 blogit ja sometilit?

Mulography on englantilaisen Sarin kirjoittama blogi elämästään kahden muulin kanssa. Nykyään Sari asuu miehensä Benin kanssa omakotitalossa maaseudun kauneudessa ja heidän kotitallissaan asuu muulien lisäksi kaksi hevosta. Muulisomettajia ei Euroopassa ole montaa ja Sari on sellainen, jonka muuli Marty muistuttaa hyvin paljon omaani. Kumpikin on alkujaan Espanjasta, Marty tosin syntyi Englannissa tuontitammalle. Sari on avoimesti kertonut mm ratsastuspelosta, aiheesta, josta muutama rohkelikko on Suomessakin maininnut. Blogi ei ole niin aktiivinen kuin blogin Facebook-sivu.

Nuorta Verta on blogina suhteellisen uusi ja kirjoittajakin on hyvin nuori, mutta teksti ja sisältö on hyvin laadukasta. Blogi eroaa sisällöltään valtavirrasta siinä mielessä, että Eve esittelee tuoreita tutkimuksia hevospuolelta ja kannustaa ns kevyempiin metodeihin hevosten kanssa, kuten vaikkapa ruokapalkan käyttöön. Itse käytän ruokapalkkaa myös, mutta välillä tuntuu, että valun johonkin perinteisen ratsastuksen monttuun ja alan keksiä Muulin käytökselle selityksiä ihmismaailmasta. Even blogipostaukset saavat minut taas ryhdistäytymään ja ajattelemaan laatikon ulkopuolelta että hei, hevonen ei perseile vaan pelkää.

Pallurablogi on ihanan positiivinen hyvänmielen blogi. Jenni osti juuri oman pientilan talleineen ja odotan innolla päivityksiä tästä projektista! Pallurablogi on nykyisessä hevossomemaailmassa ihanan perinteinen ja aktiivinen blogi ja sekä blogipostauksista että instapäivityksistä jää aina kiva fiilis.

Kaktun talli on ihana blogi siinä mielessä, että siellä on varmasti hevosblogien pisimmät tekstit! Ja blogeissa pidän erityisen paljon pitkistä pohtivista teksteistä, lyhyttä pikaruokaa saan sitten Instan kautta. Kaktun talli on Nuorta verta-blogin kanssa sellainen valtavirrasta poikkeava ja muulinomistajana kuulun automaattisesti vähemmistöön. Sen takia kaikki muukin poikkeava kiinnostaa ja opin mielelläni uutta. Kaktun kanssa olemme bloggaajina siinä mielessä samanlaisia, että sielä emme yritä olla asiantuntijoita eli emme neuvo ketään, kerromme vain, miten itse olemme asioita ratkaisseet. Omassa blogissani on tosin myös asia-artikkeleita, mutta niissä on aina lopussa lähdeviittaukset.

@nordicmarilyn on kaverini arabivarsa ja tili on ihanan aktiivinen ja samaan tapaan rehellinen, kuin Muuliprojektikin, eli myös vastoinkäymisistä kerrotaan avoimesti. Ajohommat ovat itselleni aika vieraita, joten tämän tilin kautta pääsee kurkistamaan myös siihen elämään. Salaa haaveilen kyllä ajamisesta Muulinkin kanssa, mutta se saattaa olla siihen valmis vasta useamman vuoden kuluttua. Jonkinlaista pohjatyötä olen sen kanssa jo tehnyt ja tulen tekemäänkin ainakin siksi, että treenaaminen olisi monipuolista.

13. Mikä on parasta elämässäsi juuri nyt?

Elämäni kaikki osiot tuntuvat nyt olevan kuten pitääkin. Pidän seesteisyydestä ja jos elämässäni on epäjärjestystä, pyrin hoitamaan asian kuntoon mahdollisimman nopeasti. En siis pysty katselemaan pahvilaatikkokasoja kovinkaan montaa viikkoa. Olen huomannut, että hyvä parisuhde on omassa elämässäni tärkeimpiä perustuksia ja juuri siitä saan tällä hetkellä paljon voimaa.

14. Hevoseläin jota ihailet?

Ihailen sellaisia hevosia, jotka ovat niin rutinoituneita metsähommissa, ettei niille tarvitse sanoa edes puolta sanaa, kun ne tietävät mitä pitää tehdä seuraavaksi. En osaa nimetä tällaisia, mutta huhu kertoo, että tällaisia on edelleen varsinkin työhevospiireissä.

15. Vahvuutesi ja heikkoutesi hevosimisenä?

Heikkoutenani pitän sitä, että en opi kovin hyvin lukemalla tai katsomalla, vaan minun on opittava tekemällä. Minulla ei ollut juurikaan käytännön kokemuksia ns ongelmahevosista, joten Muulin kanssa olin aluksi hyvin arka. Tähän liittyy toinen heikkouteni, pelkään todella paljon itseäni ns kokeneempien kritiikkiä erityisesti jos se liittyy oman ratsun pilaamiseen. Minussa on siis syvä herranpelko.

Vahvuutenani pidän periksiantamattomuutta ja sisua. Sain kuulla Muulista heti alkutaipaleella juurikin ihailemiltani henkilöiltä, ettei siitä koskaan tule ainakaan ratsua. Siitä sisuuntuneena päätin, että kyllä muuten tulee. En toki ollut alkuvaiheessa ihan varma, tuleeko siitä, joten en uskaltanut tavoitetta kirjata mihinkään muualle kuin omaan päähäni. Pessimisti kun ei pety.

16. Kuka on esikuvasi?

Tämä oli vaikea kysymys, koska en ole koskaan fanittanut ketään tai seurannut sokeasti kenenkään tietyn henkilön metodeita esimerkiksi hevosenkouluttajana. En ole käynyt laajasti kursseilla tai klinikoilla, mutta kun käyn, katselen toimintaa kerettiläisenä kriitikkona. Mutta jos minulla on muulin kanssa joku suuri ongelma, niin otan ensimmäiseksi yhteyttä sen Suomessa kouluttaneeseen Sannaan. Pidän hänen tavastaan käsitellä ja kouluttaa hevosia, koska ensimmäiset koulutusoppini olen itsekin saanut ns narunpyörittäjältä ja se tuntuu itselleni tutuimmalta. Me ei Sannan kanssa silti suljeta pois namien tärkeyttä jos niillä vain saadaan hyvä lopputulos.

17. Mitä haluaisit oppia vuonna 2020?

Haluan kehittyä ratsastajana näillä nykyisillä resursseilla, eli samojen maikkojen ja ratsun kanssa. Jos jokin konkreettinen tavoite on annettava, niin laukassa Muulia häiritsemättä istuminen olisi tällä hetkellä aika tärkeä taito.

Haluaisin myös kehittyä kuvankäsittelijänä. Tällä hetkellä käsittelen kuvani vain niin, että ne näyttävät realistiselta, mutta haluaisin muokata värejä rohkeammin ja luoda persoonallisempaa tyyliä valokuvaajana ja kuvankäsittelijänä.

18. Minkä luonteenpiirteen vaihtaisit itsestäsi?

Pitkävihaisuuden.

19. Mitä piirrettä inhoat ihmisissä?

Hevospuolella välttelen kaksinaamaisia ihmisiä, eli niitä, jotka livenä hymyilevät ja ovat empaattisia mutta jälkikäteen kuulee, kuinka antavat selän takana tulla niin että naapurikaupunkikin kuulee. Tämä liittyy usein tallin juoruämmiin. Onneksi meidän tallilla ei tällaista esiinny, vaan kaikki saavat harrastaa vapaasti miettimättä, että kentän laidalla on rivi kriitikoita arvostelemalla jokaista siirtymää.

20. Kallein ostoksesi?

Muulia, autoa ja asuntoa ei varmaan lasketa tähän mukaan? Näiden jälkeen kallein yksittäinen ostos on ollut varmaan 1900 euroa maksanut sänkyni. Ostin sen alle vuosi sitten uuteen asuntooni ja olen nauttinut joka yö sen napakasta patjasta! Viimein tajusin, että ihminen viettää sängyssä kuitenkin kolmasosan elämästään, joten sänkyyn kannattaa todellakin panostaa.

21. Epäsuosittu mielipiteesi?

Eläimiä pitäisi lopettaa herkemmin eikä kaikkia rassukoita tarvitse pelastaa. On väärin, että osa löytökissoista joutuu elämään vuositolkulla eläinsuojeluyhdistysten kissansäilömöissä odottamassa, että joku ne pelastaa. Kissaeläimet eivät nauti tilan jakamisesta muiden kissojen kanssa, joten on paljon armeliaampaa lopettaa ne, kuin pitää kuukautta kauempaa löytölässä. Vammautuneet ja sairaat pitäisi lopettaa saman tien, jotta resursseja riittää kesympien tapausten auttamiseen. Tätä ei pidä tulkita niin, etten arvostaisi esyjen työtä, mutta mielestäni ne käyttävät resursseja väärin, jos hoidetaan suurella rahalla todella arkoja kissoja ja säilötään niitä vuositolkulla.

22. Mitä ihailet toisissa ihmisissä?

Empatiaa sekä myönteistä elämänasennetta. Tällaiset ihmiset löytävät kaikesta jotain hyvää ja tsemppaavat samalla meitä pessimistejä, jotka lähinnä ruoskivat itseään epäonnistumisista. Viimeksi eilen sain tosi kivan fiiliksen tallilla, kun tallinomistaja kehui nähneensä minun ratsastavan parhaiten ikinä tähän asti. Olin siis ratsastustunnilla ja sain Muulin omin avuin myötäämään pieniä pätkiä kerrallaan. Ilman noita sanoja en olisi edes tajunnut, että tunti meni niin hyvin.

23. Mikä inspiroi juuri nyt?

Tyhjä kalenteri, mihin pystyy koronarajoitusten vähennyttyä suunnittelemaan jo kivoja juttuja! Olen juuri ilmoittautunut ensimmäisiin kisoihin tänä kesänä ja odotan muutenkin "treenikesää" Muulin kanssa. Rakennan myös innoissanu Aasinhoitopäivää verkkokurssiksi ja sen tekeminen on kaiken kaikkiaan ollut todella kiva projekti. Vaikka se ei myisi ollenkaan, olen silti iloinen, että ryhdyin viimein toimeen.

Valoisat illat antavat myös todella paljon energiaa ja tuntuu, kuin pystyisin ja ehtisin tekemään mitä tahansa.

24. Suurin paheesi?

Suklaa. Next.

25. Mitä somekanavia käytät?

Tämän blogin lisäksi käytän paljon Instagramia (@rosamiii) ja blogini Facebook-sivua "Muuli, Mulbe, Mulkero". Oman Facebook-tilini kanssa olen aika hiljainen enkä hyväksy kavereikseni kuin tuntemiani ihmisiä tai tutun tuttuja. Käytän jossain määrin myös YouTubea, mutta lähinnä upottaakseni sieltä videoita blogiini. Varsinaisia tubevideoita olen tehnyt vain pari, mutta silti tilaajamäärä on lisääntynyt hissukseen koko ajan.

26. Unelmiesi työpaikka?

Työskentelisin Englannissa Donkey Sanctuaryssä aasinkoulutustiimissä. En siis lappaisi paskaa kuin osan päivästä, koska keskittyisin kesyttämään villiaaseja sen verran, että ne voidaan antaa adoptioon. Suomessa työskentelisin kodittomien kissanpentujen kanssa, siis niiden, joilla on toivoa päästä ihan oikeaan kotiin. Mutta jos tulopuolta pitäisi miettiä, niin unelmani olisi työskennellä jostain kellarikomerosta käsin sovelluskehittäjänä tai koodarina tehden todeksi jonkun muun suunnitelma. En pidä itseäni kovin luovana tyyppinä, mutta pystyn aika hyvin parantelemaan muiden ideoita. Jostain syystä hyvät ideat vain tulevat aina jollekin toiselle ensin.

27. Tärkeimmät ominaisuudet hevoseläimessä?

Maastovarmuus, maastovarmuus ja maastovarmuus.

28. 3 biisiä, joita kuuntelet tällä hetkellä?

Olen musiikin kuuntelijana sellainen tapauskovainen, joka laittaa Suomipopin päälle ja kuuntelee tarjontaa. Jos Suomipoppi tökkii, saatan hetkeksi laittaa Hitmixin tai Ysärin päälle ja tehdä aikamatkan nuoruuteeni. Kuuntelen siis tällä hetkellä ihan sitä, mitä radio sattuu tarjoilemaan eikä radiossa soi tällä hetkellä yhtään ylivoimaisen hyvää kappaletta.

Laitan alle kuitenkin kolme biisiä, joilla on hieman tärkeämpi merkitys minulle, eli yhdistän ne tiettyyn hetkeen tai ihmiseen.

Lady Gaga - Always remember us this way

Lost Frequencies - Are you with me

Stella - Aamun kuiskaus

+ jos joku tämän hetken biisi on pakko valita, niin BEHM - Hei rakas

29. Millainen muulinomistaja olet?

Maalaisjärkinen tuumailija, joka periaatteessa innostuu uusista jutuista, mutta pysyttelee kuitenkin mukavuusalueellaan aika pitkään. Kuten vastasin jo aiemmassa kysymyksessä, olen aika arka kokeilemaan mitään uutta pelkän videon perusteella ja jollen osaa opettaa jotain asiaa tietyn pisteen jälkeen, jätän asian siihen ihan varmuuden vuoksi. En tällä hetkellä esimerkiksi hyppää kuin opettajan silmän alla, etten tule mokanneeksi.

30. Mitä haluat saavuttaa seuraavan viiden vuoden aikana?

Viiden vuoden kuluttua koen varmasti aika suurta ikäkriisiä, koska täytän samana vuonna 40. Työelämässä toivon, että olen voinut lisätä kivoja toiminimijuttuja ja vähentää hieman päätyötäni sen vastapainoksi ja tulla silti rahallisesti toimeen. Parisuhteen puolella olen varmasti muuttanut miesystäväni kanssa yhteen ja samalla toteutuu toinenkin juttu, oma asuntoni jää nimittäin sijoitusasunnoksi.

Haluaisin, että nimeni liitetään entistä vahvemmin aaseihin ja muuleihin ja voisin niiden saralla itseäni työllistää nykyistä enemmän. Muulin toivon pysyvän terveenä ja hyväkuntoisena. Sehän on viiden vuoden päästä parhaassa iässään kun nuoruuden hölmöilyt ovat toivottavasti taakse jäänyttä elämää.

Lue lisää

Saako tälle edes nauraa? Pitäisikö hevosen kevätjuhlaliikkeisiin suhtautua aina vakavasti ja nauramatta, koska liikkeiden takana on yleensä kipu tai pelko?

Kokosin vappuna mielestäni ihan älyttömän hienon "arkkuvideon", johon kokosin Muulin äkkilähtöjä koko siltä ajalta, kun olen sen omistanut. Tällaisia epäonnistumisia ei ole juurikaan sattunut videoille, joten tässä koosteessa on melkein kaikki, mitä löytyy. Koska näitä tapauksia ei loppujen lopuksi ole niin paljon, muistan vielä nuo kerrat ulkoa. Sehän on muuten ihan luonnollista, nisäkkääseen jää muistijälki pelottavasta paikasta, jotta emme uudestaan olisi yhtä pällejä. Mietinkin joka päivä, että miksi ihmeessä omistan edelleen muulin (vitsi).

Arkkuvideo eli englanniksi "coffin dance meme" on videokooste, jossa on mukana kaikista älyttömimpiä faileja (joku esimerkiksi keinuu kallion reunalla ja keinu hajoaa) ja välissä näkyy aina Ghanalaisia miehiä tanssimassa arkun kanssa. Arkkumiehet ovat ihan oikeita, paikalliseen perinteeseen kuuluu hautajaistanssi ja nämä miehet voi tilata paikalle esiintymään.

Videoita tanssista löytyy YouTubesta jo muutaman vuoden ajalta mutta vasta tämän vuoden helmikuussa arkkutanssista tuli ilmiö TikTokissa, kun arkkutanssiin yhdistettiin failvideot ja Astronomia-biisi. Nyt Astronomia lähtee soimaan päässäni heti, kun näen kuvan tanssijoista. Otin tietenkin osaa videotuotantoon ja alla on upeahko lopputulos. Minulla ei videolla ole tämän pahempia tilanteita eikä esimerkiksi yhtään tippumista, joten näillä on mentävä. Saatte kuitenkin ajatuksen siitä, mikä on homman nimi.

Ensimmäinen ratsastusklippi on keväältä 2017, kun Muulin selkään kiipesin talven jälkeen. Muuli otti pienet lähdöt, kun ihminen keskellä nosti kättä sen merkiksi, että Muuli jatkaisi ravia. Muuli koki paineen turhan suureksi ja antoi palaa. Pehmopuomeilla sain sen sitten käännettyä ja pysäytettyä. Syynä käytökseen oli siis liiallinen paine.

Kaksi talvella kuvattua ratsastusvideota on joulukuulta 2018, kun Muuli ratsastustunnilla kieltäytyi menemästä tuohon kentän kulmaan. Se tuijotti johonkin kaukaisuuteen ja kun paineistin sitä itse etenemään, se poistui paikalta. Syynä oli siis pelottava paikka ja liikaa painetta. Myöhemmin tunnin aikana ratsastimme tuosta kyllä hyväsä yhteisymmärryksessä, mutta se pätkä ei tietenkään failvideoon kuulu.

Juoksutusvideo on keväältä 2017. Silloin Muulia treenattiin liikkumaan liinassa myös laukassa. Se sujui ihan hyvin kunhan liina ei kiristynyt, koska silloin se lähti. Videolla onkin nättejä laukannostoja ja laukkaa, mutta tuossa kohtaa Muuli saattoi pelästyä jotain tuolla viereisellä pellolla, otti reippaampaa askellusta, liina kiristyi ja se poistui turvanurkkaansa (jossa olin kuvaamassa). Syynä käytökseen oli siis jännittyminen, muutama askel suoraan, liinan kiristyminen ja siitä tuleva paine.

Maastakäsittelypätkä on syksyltä 2016 ja tuo on ainut kerta ikinä, kun Muuli on tuolla tavalla tullut minua kohti. Napautin sitä heti tilanteessa narulla takapuolelle ja jatkoin, mutta toki jäin miettimään, mistä käytös johtui. En esimerkiksi peruuttanut ja kutsunut sitä luokseni tai mitään. No parin päivän päästä syy sitten selvisi, Muulilla alkoi vuosisadan kiima. Ja sillä on muuten tähän päivään asti ollut PMS-oireita, eli kipuja ennen kiiman alkamista. Onneksi sillä on kiima aika harvoin. Syy käytökseen oli siis todennäköisesti kipu.

Laitumella renkaiden yli hyppääminen oli täysi vahinko ja tapahtui heinäkuussa 2018. Ratsastin siis laitumella agility/trail-tehtäviä ja tuossa kohtaa oli maassa laaja loiva kuoppa, joka oli hieman märkä pohjalta. Sitä ei nähnyt, koska siinä kasvoi heinää. Muuli on aika herkkis upottaville kohdille, joten kun se tunsi, että maaperä on pehmeää, se lähti ja harmiksemme (ja teidän iloksenne) edessä oli tuo rengaskokoelma (renkaat ovat osa trail-rataamme). Muuli loikkasi täysin arvaamatta renkaiden yli. Tietenkään juuri siinä tilanteessa en tajunnut märkää kohtaa, se paljastui minulle siinä vaiheessa, kun palasin rikospaikalle. Syynä käytökseen oli siis pelästyminen epämääräisen alustan takia.

Viimeinen ohjasajopätkä on tammikuulta 2017. Sen kokopätkää kun katson, niin siinä ei näy ihan selkeää syytä, mutta rintamasuuntani saattaa olla liikaa Muulin etuosaan, jolloin se saa eteen painetta ja se kääntyy aidalla ympäri. Ja kuten kerroin, kiristyvät ohjat saivat sen poistumaan paikalta. Se pyörähtikin kerran ympäri, mutta jäi sitten paikoilleen kun rauhoittelin sitä. Syynä oli siis todennäköisesti väärin kohdistua paine, koska Muulin korvien asento ja ilme ei anna viitteitä siitä, että se olisi havainnut jotain pelottavaa kentän ulkopuolella.

Kaikille haassuille tapahtumille oli siis syy ja kun syy on tiedossa (oli viimeistään siinä vaiheessa, kun katsoin kotona videot) on mahdollista harjoitella lisää, jotta tilanteet eivät toistuisi.

Nyt, kun olet katsonut videon, niin saako sille edes nauraa? Saako nauraa hassuille hautajaistanssijoille, joiden liikkeet on ihan jonkun muun toimesta miksattu mukaan Astronomiaan? No ainakin suurin osa TikTokin käyttäjistä nauraa, joten eiköhän se ole ok.

Mutta saako herran vuonna 2020 nauraa Muulille tai muille hevoseläimille, jotka toteuttavat ratsastajan kanssa tai ilman pakoreaktiota paeten puskissa vaanivaa muulejasyövää ruohoalligaattoria tai reagoivat liian kovaan paineeseen? Ei ehkä.

Täydellisessä maailmassa hevosen tai muulin kanssa ei koskaan tule tilannetta, jossa naru pääsisi kiristymään tai hevonen poistuisi paikalta, koska se on niin hyvin siedätetty kaikkeen ja sen kanssa on aina toimittu mukavuusalueella ja käytä kokeilemassa sen sietokykyä hyvin nätisti. Hevosen ei siis ole koskaan tarvinnut pelätä mitään, koska ihminen on ennakoinut sellaiset asiat ja siedättänyt ratsureimansa kaikkeen.

Mutta kun tullaan tänne meidän tavisten maailmaan, niin meidän maailmassamme ratsut nyt välillä poistuvat paikalta. Emme osaa lukea niiden hienovaraisia eleitä siitä, että niitä jännittää ja toisaalta tilanne voi syntyä ihan äkkiarvaamatta, kun pusikosta hyökkää tielle kattimatikainen. Katit syövät tunnetusti pieniä muulinpoikasia. Mutta olisihan se pitänyt tajuta siihenkin siedättää, jotta sellaista tilannetta ei tulisi.

Epäonnistumiset ovat tämän harrastuksen suola. Niitä sattuu kaikille eikä niitä pidä jäädä märehtimään tai huomaa, ettei ole vuoteen uskaltanut ratsastaa epäonnistumisen pelossa. Kerron nyt tosifaktan: ammattilaisillakin sattuu mokia, joissa hevonen viedään turhan pelottavaan paikkaan ja hevonen tekee omat ratkaisunsa! Ammattilainen kun postaa videon nettiin (katso Ingrid Klimken putoaminen alta) kehutaan upeaa kehonhallintaa ja tilannetajua, mutta kun meikämandoliineille käy samoin, ollaan viety muuli aivan liian tiukkaan paikkaan ja pitäisi palata takaisin perusasioiden äärelle. Klimkestä mainittakoot, että videolla kerrottiin hevosen jännittäneen kuvausryhmää.

Totuus on siis se, että näitä irti ryöstäytymisiä sattuu meille kaikille. Taviksille varmaan enemmän, koska emme ole niin taitavia hevosenlukijoita. Somessa on ihan näinäkin päivinä ollut taas rajanvetoa kukkisten ja vanhemman polven hevostelijoiden välillä. En näe, että kukkikset olisivat olleet suurimmassa äänessä, vaan ihan me tavikset, jotka jo valmiiksi asetumme puolustuskannalle. Luulemme, että pelkkää positiivista vahvistamista käyttävät ihmiset ovat meidän tavisten sekametelisoppaa vastaan. Ja nyt kuulette taas faktan: ihan jokainen käyttää painetta. Jos paine poistettaisiin kokonaan, pitäisi meidän naksutella hevosillemme yksisuuntaisen lasin läpi ja heitellä porkkananpaloja lasin yli hevoselle. Jo ihmisen läsnäolo ja katse on hevoselle paine riimusta puhumattakaan.

Mitä hittoa? Eivät kukkikset ole ainakaan minulle elsuja soittaneet (ehkä syytä olisi ollut), miksi sitten olemme varpaisillamme, jos tulee sanomista? Se on tämä nykypäivän some. Kaikesta "kuuluu" etsiä 5 virhettä ja jo kuvan postauksen yhteyteen kuuluu julkaisijan luetella videon virheet, silti niitä videolta tunnutaan kaivelevan. Vielä Muuliprojektin alkuaikoina pidin sellaisia instatilejä turhina, jossa ei käytä läpi myös vastoinkäymisiä. Nyt neljä vuotta myöhemmin olen täysin sitä mieltä, että on ihan ok kertoa vain onnistumisista ja hyvistä jutuista, ei kenenkään tarvitse saada sitä määrää shittiä vastaan mitä muilta somekäyttäjiltä voi parhaimmillaan tulla.

Ihme ja kumma Muuliprojekti on saanut ensimmäisen vuoden jälkeen olla melko rauhassa. Tuolloinkaan en kovin paljon saanut negakommentteja, mutta silti sydämeni jättää lyönnin väliin kun huomaan, että blogiin on tullut yksi uusi kommentti.

Mutta saako sille nauraa, jos jonkun hevonen heittää kevätjuhlaliikkeet kesken keskihalkaisijan lisäyksen? Nykytiedon mukaanhan hevonen ei tee mitään tuollaista ellei se ole kipeä (esim varusteista, kropastaan tai vastustaa ratsastajan apuja) tai peloissaan. Ei siis ole olemassa ihan vain kevätjuhlaliikkeitä, vaan ne ovat seurausta jostain oikeasta syystä. Aloituskuvassakin Muuli otti lähdöt kentän toisessa päässä ja kuskasi minut portille, luultavasti se näki jotain ja pelästyi ja loikkiminen selkää hakkaavan lännensatulan kanssa tuntui ikävältä ja sai Muulin jatkamaan. Tulinko alas ja siedätin sitä kenttään maastakäsin seuraavat puoli vuotta? En. Pysyin selässä ja jatkoin.

Toimisinko samoin 10 vuoden päästä? Jännä nähdä.

Onneksi säikkymisen kanssa ei tarvitse olla yksin. Opetusvideoiden määrän perusteella Muuli ei ole ainut, jolla on kentällä pelkokulma, mutta muut hevoset varmaan ohittavat sen pienemmillä reaktioilla, vaikka pelottaakin. Tristan Tucker julkaisi tänä keväänä 10 minuutin videon, jossa hän siedättää hevosta pelkokulmaan. Kulman ongelma on pakkaa vaihtanut puutarhatuoli. Video on Facebookissa ja upotin sen tähän alle:

Lue lisää