sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Meillä melkein oli satulakriisi, onneksi vain melkein.

Muulilla on jenkeistä postimyynnistä tilattu lännensatula (kuva yllä), joka on tehty muulirungolla eli se on hieman kapeampi ja suorempi kuin hevossatulat rapakon takana. En ole ollut täysin tyytyväinen sen istuvuuteen ja olenkin käyttänyt siinä enimmäkseen edestä korottavia padeja. Niiden avulla satula kohoaa edestä hieman eikä takaosa läpätä selkää vasten esimerkiksi ravissa. Kun satula lepää selässä ilman padia, näyttää se olevan alamäkeen. Nuppi ja takakaari ovat nimittäin yhtä korkealla ja istuin on melkein tasainen.

Olen kuitenkin painanut menemään, koska valkoisia karvoja ei ole tullut eikä Muuli ole aristellut selkäänsä. Pari käytöshäiriötä tulin korjanneeksi vahingossa. Kun vaihdoin satulavyön, lopetti Muuli takajalkojen nostelun satulointivaiheessa ja kun ostin uuden padin, vähenivät köyrypukkilaukat laukannostoissa merkittävästi. No kaikki ei-toivottu käytös ei kuitenkaan loppunut, Muuli saattoi edelleen köyrypukitella maastossa kovimmissa laukkavauhdeissa. Se saattoi toki olla innostustakin, mutta myös kipua.

Muulisatuloita ei myydä Suomessa eikä oikeastaan Euroopassakaan. Todella lihaville muuleille käyvät hevossatulatkin, mutta omani on lavan takaa melko kapean mallinen. Olen kuitenkin seurannut satulamarkkinoita innolla, jos sieltä joku tosi kapea penkki tulisi vastaan niin sovittaisin mielelläni. Ja niinhän tässä sitten kävi, että lämminveriselle tilattu erikoiskapea lännensatula tuli myyntiin. Viestinvaihdon jälkeen selvisi, että sitä kaupittelee vanha työkaverini, joka pitää tallia ihan "kylillä", eli ratsastusmatkan päässä meistä. Olimme kyseisellä tallilla ensimmäisissä kisoissakin muutama vuosi sitten!

Sain satulan sovitukseen ja ensivaikutelma oli että WOW! Jumalauta, sehän istuu! Alla on vertailukuva, jossa yllä on nykyinen satulamme ja alla on "uusi" satula. Uusi satula oli ihan merkkipenkki, merkkiä Premier. Sekin oli tilattu Yhdysvalloista.
Ylhäällä Wyoming Saddleryn muulisatula 15,5 tuuman istuimella. Alla Premier erikoiskapea satula 16 tuuman istuimella. Kuvasta huomaa selvästi, miten Premier on kapeampi ja jää edestä ylemmäs.
Lännensatuloilla ei koskaan ikinä saa ratsastaa ilman oikeaa kunnollista paksua padia. Lännensatulan alla ei siis saa pitää enkkuhuopaa tai jotain muuta ohutta. Lännensatulat ovat alapuolelta aivan kovia, eli padin tehtävä on tehdä satulaan pehmeät paneelit.

Satulat testataan selkään kuitenkin ilman padia. Silloin näkee ja tuntee parhaiten sen, miten satula noudattelee selän muotoja ja miten se mahtuu selkään. Näppituntumalla oma satulamme istui joka kohdasta tasaisesti, vaikka putosikin edestä alemmas. Siinä on silti reilu selkärangan- ja säkätila, eli ne eivät ole ongelma.

Premierin satula taas otti hyvin kiinni edestä ja takaa mutta.. suunnilleen ratsastajan takapuolen alta satula jäi ilmaan. Se oli siis tehty vieläkin suoraselkäisemmälle tapaukselle, kuin mitä Muuli on.

Wyoming satula on rakennettu niin, että se nousee tarkoituksella hieman takaa, eli satula ei takaa paina ratsun selkää. Premierin satulassa satulan takaosa taas painautui kunnolla selkää vasten. Lännensatulat näyttävät enkkusatuloihin tottuneiden silmiin aivan järkyttävän pitkiltä, koska ne tulevat aina viimeisen kylkiluun yli. Lännensatuloissa ei kuitenkaan pitäisi tilla painoa ratsun selkään kuin istuimen alueelta. Satulassa on istuimen takana satulaa mm siksi, että siihen voi laittaa satulalaukut eivätkä ne paina selkää.

Yhtä asiaa toivoisin omaan satulaani, nimittäin satulavyön kiinnityslenkin paikkaa. Kun vertaat kuvassa näitä, huomaat, että alemmassa satulassa kiinnityslenkki on aavistuksen edempänä. Se on Muulin kohdalla hyvä asia, koska sillä on kropan kapein kohta juuri etujalkojen takana eli satulavyö hakeutuu siihen vaikka satuloisi miten taakse. Kun vastinhihnat saa satulassa edemmäs, ei satula hakeudu niin hanakasti eteen.

Näppituntumalla kummassakin satulassa oli siis puolensa, joten kokeilin kahdella ratsastskerralla kumpaakin satulaa kentällä ratsastaen puoli tuntia kummallakin.
Premierin satulalla (kuva yllä) Muuli liikkui hieman laiskemmin ja korvat aluksi aika luimussa. Päättelin jo tästä, ettei satulavalinta mennyt ihan nappiin. Mutta kun ravasimme, Muulin ilme kirkastui eikä satula noussut takaa kuin pari senttiä. Nostin myös laukan, sen Muuli nosti todella hienosti ja ylläpiti laukkaa hienosti.

Mutta laukkojen jälkeen satula oli valahtanut täysin lapojen päälle, joten lopetin ratsastuksen siihen. Premierin satulan kanssa en käyttänyt tarkoituksella mäkivöitä, halusin nähdä pysyisikö kapea satula paikoillaan ihan itsekseen. Eikä se pysynyt, vaikka Muuli ei edes näyttänyt kevätjuhlaliikkeitä.
Premier satula ennen (yllä) ja jälkeen (alla) ratsastuksen. Kuvasta huomaa, että kun Muulin risti näkyi kokonaan satulan alta ennen ratsastusta, oli satula kiivennyt kokonaan sen päälle laukannostojen jälkeen. Kuvan sävyerot johtuvat siitä, että ylempi kuva tuli otettua ilman salamaa.

Omalle takapuolelle Premierin satula tuntui kapeammalta ja satulassa jo valmiiksi olleet pitkät jalustimet tuntuivat tosi hyviltä jalkoihin. Pääsin istumaan siinä pystymmässä ja oma asentoni tuntui paremmalta.

Vaihtaessani nykyiseen satulaamme Muuli käveli alusta asti reippaammin ilman luimimista, mutta heilutteli häntäänsä paljon enemmän. Ravissa satula nousi normaaliin tapaansa takaa keventäessäni, harjoitusravissa se pysyi paremmin paikoillaan. Laukannostot eivät menneet putkeen eikä Muuli mielellään ylläpitänyt laukkaa. Tosin kenttämmekin oli kova koppura testien aikaan.

Oma satulani näyttää kuvissa olevan ihan lavan päälle, mutta satulan runko alkaa satulassa hieman taaempaa. Pystyin sekä käynnissä että ravissa työntämään sormeni satulan alle ja tunsin, että satulan "bars" ei osu Muulin lapaan missään tilanteessa, vaan satula pysyy juuri lavan takana. Ehkä mäkivöiden ansiosta, ehkä muuten.

Katsoin tässä välissä ainakin 10 videota satulansovituksesta. Suurin osa kertoi lännensatuloiden sovittamisesta hevosille, loput taas muuleille. Ohjeita tuli hieman laidasta laitaan. Osa korjasi satuloiden istuvuutta padiin tai satulan alle tulevien täytepalojen avulla ja osa kiristi satulan takavyön todella kireälle.

Tiedätkö, miksi lännensatuloissa on takavyöt? Syy on yleensä kosmeettinen, sillä takavyön kuuluu olla löysällä. Sen tarkoitus on ropingissa, eli nautoja lassotessa, pitää satula hevosen selässä samalla, kun nauta rimpuilee lassossa, joka taas on satulan nupissa kiinni. Ilman takavyötä satula saattaisi flipata ympäri tai ainakin aiheuttaisi hevoselle kipua.

Muulien kohdalla takavöiden tarkoitus on kuitenkin toinen. Muuleille neuvotaan kiristämään takavyö kireämmälle kuin etuvyö, koska muulit eivät kuulemma pidä kireästä etuvyöstä eivätkä ne saa kunnolla henkeä jos normaali vyö on kireällä. Kireä takavyö pitää myös satulaa paikallaan, sillä takavyö laitetaan hevosista poiketen vatsapömpän takapuolelle. Takavyöllä saadaan myös liian leveä satula "istumaan" muulin selkään. Normaalisti sellainen satula nousisi takaa, takavyöllä se saataan painettua alas. Samalla satula toki nousee edestä ilmaan, mutta sitä pidetään toivottuna asiana ainakin yhdysvaltalaisen muulisatulanvalmistajan Steve Edwardsin mukaan. Alla on yksi hänen satulavideoistaan, kannattaa katsoa jos hänen satulalogiikkansa kiinnostaa. Itse en oikein tiedä, mitä mieltä asiasta olen.


Satuloita itse kokeilemalla ja videoita katsomalla en tullut ns hullua hurskaammaksi. Molemmat satulat puristivat eri paikoista enkä pitänyt kumpaakaan täydellisenä. Halusin saada varmistuksen sille, kumman kanssa kannattaisi jatkaa, vai kannattaisiko etsiä kokonaan uutta satulaa.

Tällä sivulla on selitetty hyvin (englanniksi) muuli- ja hevossatulan erot.

Sain vinkin Mäntsälässä lännenratsastuskoulua pitävästä Mari Valkosesta ja laitoin hänelle viestiä. Hän lupasi tulla katsomaan satulat ja pitämään minulle tunnin! Oma opettajamme on ollut nyt hetken aikaa pois remmistä ja ratsastustuntikuume oli päässyt kovenemaan. Saisin siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Mari tuli sellaisena päivänä, kun Muulilla oli oma päivänsä. Se karkasi minulta ainakin viisi kertaa, kun talutin sitä sisään. Se yksinkertaisesti kieltäytyi tulemasta talliin sisään, eli se hyppäsi hieman pystyyn, kääntyi ympäri ja karautti karkuun. Ei minulla ollut normaalilla riimulla mitään mahiksia saada vedettyä narusta niin kovaa, että se olisi tuntunut missään.

Kun opettajan auto jo kurvasi pihaan, tein kompromissin. laitoin Muulin ulos puomille kiinni.

Katsoimme satulat yhdessä läpi ja tulimme siihen tulokseen, että oma satulani istuu paremmin selkään koko matkaltaan, vaikka se meneekin edestä alemmas. Syynä voi hyvinkin olla Muulin takakorkeus, jos se olisi tasakorkea, ei satula näyttäisi ihan niin etupainoiselta. Premier-satula ei tosiaan ottanu keskeltä kiinni. Sitä olisi ehkä saanut korjattua padiin lisättävillä keskipaloilla, mutta ideaalitilanteessa satulan pitäisi istua muutenkin.

Kun olin omaa satulaani käyttänyt aina etuosan korotuspaloilla, otimme ne nyt tunnin ajaksi pois ja satula tuntuikin heti istuvan paremmin Muulin selkään.
Tällä yhdistelmällä Muulin satula todettiin sopivimmaksi.
Muuli esittelee telle lukijoille upeaa kaulaansa samalla, kun ottaa pienet maistiaiset puomilta.
Tunti meni superhyvin! Muuli oli tosi hienosti kuulolla ja sain sitä tosi pienillä ja kevyillä avuilla ratsastettua väistöön, jopa hetkelliseen sidepassiin ja saimme hyviä apuja roll backiin. Roll back on siis liike, jossa hevonen kääntyy nopeasti ympäri takaosansa päällä. Me teemme sen toki vielä pienellä voltilla, mutta sain Muulin käännettyä suoralla kaulalla ja melko pienellä ympyrällä! Ja hyvin pieniä korjauksia tein itseeni ja homma alkoi toimia.

Lopuksi mentiin vielä ravissa. Satula pysyi kivasti paikoillaan, eikä se noussut merkittävästi takaa. Muuli oli niin hyvin kuulolla, että myötäsi ja sain ratsastettua sen kaulan asentoakin haluamaamme kohtaan, eli ei liian alas ja syvään. Se on oppinut hienosti myötäämään, mutta pää tippuu ihan liian alas, ohja kiristyy ja suu aukeaa. Nyt sain sen pään suunnilleen luotiviivalle ja mitä useammin nostin sen alhaalta ylös myötäämällä ja pohkeella, sitä pidempiä pätkiä se meni hyvässä muodossa, tai niin hyvässä kuin missä Muuli nyt tällä hetkellä voi mennä.

Omassa satulassakaan ei ollut mitään moittimista eikä Muuli protestoinut missään kohdaa, vaikka tehtin hirveesti taivutteluja ja sen sellaisia. Oma satula jäi siis käyttöön ja olen nyt ainakin hetken katsomatta mitään myyntisatuloita. Premierin kävin jo palauttamassa, mutta teki ihan hyvää päästä testaamaan sitä ja verrata nykyiseen satulaan.

Satuloista puheenollen, minulla on edelleen Wintecin yleissatula ja rungoton Freemax ja ajattelin ne nyt pitääkin, vaikka Winteciä yritin jossain vaiheessa kaupitella. Jos tästä ikinä päästään koulu- tai estekisoihin, niin Wintecillä on mentävä. Kisoissa ei nimittäin satulan istuimen materiaali saa poiketa merkittävästi satulan muusta materiaalista. Lännensatulassani istuin on mokkanahkaa ja muu satula tavallista nahkaa. Istuimessa on siis "luistonesto" ja se voi kisoissa tuoda merkittävää etua. No, Wintec on synteettinen ja pidän sitä tosi luistonestoisena ainakin grippipaikkaisten housujen kanssa.

Tässä on vielä pari heikkolaatuista kuvaa Muulin selästä. Sitä kun en olekaan tainnut pitkään aikaan esitellä ilman, että selässä on joku satula.


Ainiin ja mitä tulee maailman pienuuteen. Kun menin palauttamaan satulaa, tuli vanhan työkaverini miehen kanssa puhetta aaseista. Selvisi, että hän kävi kengittämässä omaa ex-hevostani silloin, kun vielä omistin siitä puolet! En vain koskaan nähnyt häntä, kun hän kävi kenkäämässä päiväsaikaan. Aaseista tuli puhe siksi, että hän vuoli myös pari kertaa tallillamme hetken aikaa asuneen mammuttiaasitamman kaviot. Tämä mammuttiaasi tuli Englannista ja asui meidän tallissa muutaman kuukauden ennen, kun muutti omistajalleen pihattoon. Aasi, Judy, oli tosi kiva tapaus ja koin sen kanssa hienoja maastoreissuja. Se nimittäin tykkäsi maastoilusta toisin kuin oma hevoseni Pokko. Nykyään Judy laiduntaa valitettavasti taivaslaitumilla. Alla on siitä kuva.
Kuva: Laura Sutinen
Lue lisää

lauantai 8. helmikuuta 2020

Minut palkittiin vuoden tulokkaana Suomen Matkaratsastusseurassa!

Ensimmäinen kisakautemme Muulin kanssa ei oikeastaan olisi voinut mennä paremmin! Viime vuonna osallistuimme kaksiin matkaratsastuskilpailuihin saaden ensimmäisistä hyväksytyn tuloksen. Toisissa olimme muutaman minuutin liian hitaita, joten hyväksytty tulos jäi saamatta.

Osallistuimme siis kaksiin kilpailuihin, mikä siitä tekee vuoden tulokkaan? Varmasti se kaikki huomio, jonka sekä laji että Muuli saivat kisakentillä! Jo ennen "kisakautemme" aloitusta tuli Helsingin Sanomista toimittaja tekemään jutun Muulista. Jutussa mainittiin myös matkaratsastus ja netissä ilmestynyt uutinen oli koko ensimmäisen vuorokautensa ajan Hesarin luetuimpien joukossa ja vilahti myös HSL:n joukkoliikenteen infotauluissa!

Toisissa kisoissamme paikalla oli taas toimittaja, ihana Terhi Hevoshullusta. Hän oli kanssamme koko kisapäivän alusta loppuun ja teki pitkän jutun sekä matkaratsastuksesta että Muulista.

Ja olenhan tietenkin kirjoittanut blogiini matkaratsastuksesta ja kisoista.
Olin jo ennen ensimmäisiäkään kisoja tullut siihen tulokseen, että matkaratsastusporukka on hyvää jengiä. Sain nopeasti vastauksia kysymyksiini Facebook-ryhmässä ja osallistuin "ministarttikurssille" eli lajin infoon viime keväänä, kun lajin pitkäaikainen harrastaja Jaana piti luennon Vivelyssä. Sieltäkin jäi sellainen olo, että kyllä tästä selvitään ihan kunnialla ja toimihenkilöt ovat kisoissa meitä auttamassa.

Treenasin tosi paljon eläinlääkärintarkastusta varten. Ensimmäisillä kerroilla Muuli pelästyi eläinlääkäriksi tekeytynyttä tallikaveria niin, että poistui omatoimisesti kentän toiseen päähän, mutta hyviäkin tarkastuksia saimme onneksi aikaan ennen kisoja. Lisäksi treenattiin ihan sikana sitä, että Muuli suostuu juoksemaan talutuksessa. Sekin meni paikan päällä ihan nappiin eikä treenaus ollut turhaa.

Ja meillä oli mahtavat kisapäivät! Huipputiimi messissä omasta takaa ja huiput kanssakilpailijat, joista moni näki muulin muuten ihan ensimmäistä kertaa! Hieman etukäteen jännitin sitä, jos jonkun hevonen skitsoilee pitkäkorvan nähtyään ja meikäläisiä syytetään kisavireen pilaamisesta, mutta näytti siltä, ettei yksikään hevonen tajunnut väärennöstä.

Muulikin sujahti sinne hikisinä kiiltävien kisaratsujen joukkoon kuin väärä raha.


Suomen Matkaratsastusseura palkitsi ansioituneita jäseniään seuran pikkujouluissa joulukuussa, mutta itse en päässyt paikalle työesteiden takia. Kuvasin kuitenkin yllä olevan kiitosvideon ja se näytettiin tilaisuudessa. Monta muutakin palkittiin, heidät kaikki näet täältä.

Hahmottelin jo tämän vuoden kisakautta. Pieniä päällekäisyyksiä minulla on kisakalenterin kanssa, mutta 16/17.5. olisi tarkoitus kisata Punkalaitumella, 27.6. Kouvolassa, 11/12.7. Urjalassa ja toisen kerran Urjalassa jos seuratason kisapäiväksi valikoituu 23.8. Vesivehmaalla on kaiketi ihan uusi kisakeskus ja siellä olisi tarkoitus kisailla 26.9.

Nämä päivämäärät on otettu tähän mennessä ilmestyneestä kisakalenterista ja kisoja on varmasti tulossa vielä lisää. Olen toiveikas sen suhteen, että saataisiin Tuusulaan Vivelyyn kisat tälle keväälle, kisakeskus kun on ihan ratsastusmatkan päässä omalta talliltamme!

Vuoden tulokkaasta ei siis suinkaan ole tulossa tähdenlentoa, vaan kyllä me omassa hitaassa 8 km/h vauhdissa puskemme vähintään kahdet kisat läpi tänäkin vuonna! Ehkä saadaan hylsy, ehkä ei, mutta tärkeintä on, että päivä on mukava kaikille osapuolille!

Kiitos Sumara tunnustuksesta ja kisajärjestelyistä, odotan innolla tämän vuoden kilpailuja!
Lue lisää

perjantai 7. helmikuuta 2020

#positiivisempihevosala, näin saisimme sen aikaiseksi, yhdessä!

Näihin kuviin itsestäni olen todella tyytyväinen. Näytän kertakaikkisen upealta! Kuvat nappasi Reetta Ollila.
Somegaalan ansiosta kuulun myös ehdokkaiden keskusteluryhmään Instagramissa. Keskustelu on alusta asti ollut positiivista ja runsasta ja keskustelun lomassa kävimme läpi myös Somegaalan lieveilmiötä, negatiivista kommentointia somessa. Ryhmässä ehdotettiin yhteistä kampanjaa mm hevosalan keskustelukulttuurin muuttamiseksi positiivisemmaksi ja syntyi hästägi #positiivisempihevosala.

Tartun haasteeseen mielelläni, tiedän kyllä miten pahalta negatiiviset kommentit tuntuvat. Edelleen sydämeni jättää lyönnin väliin, kun blogiin on tullut uusi kommentti, vaikka edellisestä oikeasti negatiivisesta kommentista on kolmisen vuotta.

Me somettajat tiedämme, että vaikka negatiivisia kommentteja olisi vain yksi sadasta, silti juuri se jää mieleen pyörimään. Tästä aiheesta on kirjoittanut mm Tomi Lantto Y-studiossa.
Negatiivinen asia jättää ison jäljen, positiivinen pienen. Tämän vuoksi positiivisen ja negatiivisen palautteen suhteen pitäisi olla seitsemän suhde yhteen. Pitää siis antaa seitsemän positiivista palautetta yhtä negatiivista kohden. Tätä ihmiset eivät tiedosta töissä eivätkä kotona. Meidän pitää kehua, kiittää, kannustaa ja myötäelää vähintään seitsemän kertaa enemmän kuin antaa ohjeistuksia, moitteita ja kritiikkiä.
MTV haastetteli 2015 Heli  Heiskasta, joka toimii psykologina ja kouluttajana. Hän kertoo haastattelussa, että negatiivinen palaute jää biologian takia aivoihimme paljon pidemmäksi aikaa kuin positiivinen kehu. Kyse on ollut eloonjäämisestä, näin olemme oppineet varomaan vaaratilanteita ja pysyneet hengissä. Ei siis ole mitään somettajan pitkävihaisuutta, jos negatiiviset kommentit muistuvat mieleen pitkänkin ajan päästä.

Esimerkkinä tästä voisin kertoa sen, kun joku kertoo vaikka että "jätän aina riimut hevosille tarhaan, kun kerran yksi hevonen karkasi, ei antanut laittaa riimua päälleen ja juoksi lopulta junan alle". Samaan aikaan ehdottomasti suurin osa on sitä mieltä, että riimuja ei pidetä tarhassa ollenkaan, ettei hevoset jää niistä mihinkään kiinni. Vaikka kuinka puhuisi tälle yhdelle tallinpitäjälle järkeä siitä, kuinka hevoset voivat vaikka hokkikengästään jäädä kiinni riimuunsa, muistaa hän vain yhden junaonnettomuuden joka olisi ehkä saatu vältettyä riimuttamalla hevoset tarhaan.

Jos aihe kiinnostaa enemmänkin, kannattaa lukea Hidasta elämää-sivuston pidempi blogipostaus. Siinä todetaan vielä evoluutiosta, että aivomme oikein yrittävät huomautella meille vaaranpaikoista jos emme muuten "pelkää" tarpeeksi.

Todella moni alentuu neuvomaan toisia tyyliin "toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos", mutta jo ihmisen biologia on tuota vastaan. Itselleni paras selviytymistapa on ollut kertoa negakommenteista jollekin oikean elämän kaverille, jonka kanssa olemme sitten märehtineet asian läpi ja jatkaneet elämäämme hymyssäsuin.

Haluankin antaa tässä julkisen ison kiitoksen tallinomistajallemme Hedulle, joka on kuunnellut tuntitolkulla avautumistani negakommenteista ja kaikista muistakin ongelmista ja aina on maailma parantunut, kun ollaan hetki pureskeltu asiaa. Kiitos, että suostuit ottamaan meidät tallillesi!

Mahtavana tsemppiryhmänä on toiminut myös toiset hevosalan bloggaajat ja somettajat. Olemmekin nyt tämän porukan kanssa keränneet hästägin #positiivisempihevosala alle omia kokemuksiamme ja ajatuksiamme aiheesta. Kukin lähti siis miettimään miten omalta kohdaltaan saisi aikaan positiividemman hevosalan. Pidin erityisesti @russprinsessat haasteesta kommentoida viikon ajan joka päivä kolmea instapostausta positiivisesti!




⭐️ #positiivisempihevosala ⭐️ . Somegaalan finalistien kanssa päädyttiin puhumaan hevosmaailman harmittavan yleisestä ilmiöstä eli toisten haukkumisesta ja usein vielä anonyyminä. Tämä oli ainoa syy, miksi minä harkitsin, otanko paikkaa vastaan ollenkaan? . Kaikki ikävä kommentointi tapahtuu yleensä aina anonyyminä. Siksi onkin tärkeää muistaa: Älä kirjoita nimettömänä mitään, mitä et pystyisi sanomaan kasvotusten. . Minä tiedän, että me pystymme puhaltamaan yhteenhiileen ja luomaan yhdessä hevosmaailman ilmapiiristä niin hyvän, että sen maine kiirii myös heppapiirien ulkopuolelle!😍 Siksi HAASTAN SINUT kommentoimaan päivittäin kolmen seurattusi päivityksiin jotain hyvää seuraavan viikon ajan!🤩 Muista myös vaihdella kommenttien saajaa, jotta mahdollisimman moni saisi kivoja kommentteja😇 Helppo homma: - Yksi viikko - Kolmelle henkilölle 1 tai useampi positiivinen kommentti päivässä . Toivon tämän jäävän viikon jälkeen myös tavaksi. Ja jos kolmelle henkilölle hyvän puhuminen tuntuu aivan ylitsepääsemättömältä, yksikin riittää!😘 . Tästähän seuraa ainoastaan hyvää: Sinä saat hyvän mielen ja mahdollisesti paljon kivoja kommentteja ja myös niistä hyvän mielen🥰 . Kuka on mukana luomassa positiivisempaa ilmapiiriä? Käsi ylös NYT!🤩
A post shared by ⭐️ Sanna Ylinen ⭐️ (@russprinsessat) on

Tiesitkö, että jos on ihmistyypiltään sellainen negatiivisista asioista paljon avautuva tyyppi, tulevat negatiiviset ajatukset myös lisääntymään? Ja toisinpäin. Me Naiset kertoo artikkelissaan, että aivot tottuvat hiljalleen tiettyihin viesteihin. Jos aivoissa liikkuu enimmäkseen negatiivisia ajatuksia, saavat ne aivoissa enemmän kaistaa kulkea. Sama pätee positiivisiin ajatuksiin.

On siis ihan tutkittua, että jotkut ihmiset nyt ovat negatiivisempia kuin toiset. Ja toiset ovat aina iloisia ja aurinkoisia. Omia aivojaan voi kouluttaa ja tavallaan "huijata" myös. Kun keskittyy pitkällä aikavälillä enimmäkseen positiivisiin juttuihin, muuttaa se aivojen hermosolujen toimintaa.

Esimerkiksi tallilla hevosharrastuksen lomassa on hyvä pysähtyä pohtimaan kumpaa tekee enemmän hevosensa kanssa, tuleeko sille sanottua "ei" vai "hyvä"? Ja kun katsot peiliin, muista kehua itseäsi hiljaa mielessäsi tai ihan ääneen kauniiksi, upeaksi, vahvaksi ja maailman parhaaksi ihmiseksi! Usein sanotaan että pitää rakastaa itseään ennen kun voi rakastaa muita ja se ei mielestäni ole mitään turhaa sanahelinää vaan siellä on totuuden siemen. Itse tulkitsen sanonnan niin, että kun pitää itseään hyvänä tyyppinä, on oma itsetuntokin hyvällä terveellä tasolla. Ja kun on hyvä itsetunto, on  helppoa nähdä hyvää muissakin ihmisissä ja samalla kestää myös itseensä kohdistuvaa kritiikkiä.

Useissa artikkeleissa todetaan, että jokainen negakommentti vaatii vähintään kolme positiivista kommenttia, jotta negakommentin aiheuttama mielipaha nollaantuisi. Kolmella positiivisella päästään kutienkin vasta neutraaliin tilanteeseen. Jos haluamme hevosalasta aidosti positiivisemman, on meidän etsittävä kuvista, videoista ja päivityksestä ihan tarkoituksella jotain hyvää sanottavaa. Ehkä se on kaunis otsapanta, ehkä hevosen pirteä ilme tai ehkä hymyilevä hyväntuulinen ratsastaja.

Vanha kultainen sääntö pätee tähänkin, "tee muille se, minkä haluaisit itsellesi tehtävän" tai toisinpäin "älä tee toiselle mitään, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän". Jos me somettajat haluamme edistää positiivissävytteistä kommentointia, on meidän itse omalla esimerkillämme tehtävä niin!

Jaetaan siis kukin tahoillamme positiivista palautetta joko livenä tai kirjoittaen. Hymyillään kun tavataan Somegaalassa!
Lue lisää

torstai 6. helmikuuta 2020

Somegaalan ehdokkaisiin voi nyt tutustua, Muuliprojekti on mukana kuin pukama!


Playsson.net on jo useana vuonna järjestänyt hevosalan blogiexpoa! Joka vuosi tapahtumassa on ollut edellisvuotta enemmän mukana myös muut somekanavat, Instagram, Facebook ja YouTube ja nyt oli aika vaihtaa tapahtuman nimikin kuvaavammaksi. Tervetuloa siis Somegaala!

Omasta mielestäni uudistus on erittäin tervetullut, koska meitä hevospuolen somettajia on todella paljon! Olemme vain eriytyneet omiin poteroihimme ja itselleni moni ehdokkaana oleva instakanava olikin ihan vieras, Somegaalan ansiosta sain siis itsellenikin uutta mielenkiintoista seurattavaa. On aina iloinen yllätys törmätä johonkin uuteen tosi suosittuun instatiliin. Itse olen siellä puolella hieman ujompi julkaisija, otan aina kokeneemmilta oppia sen suhteen, millainen sisältö sopii Instaan oikein erityisen hyvin. Tiedän, mikä toimii blogissa, mutta minulla on vielä opittavaa Instastooreista ja syötteen julkaisuista.

Oman mututuntemukseni mukaan perinteiset tekstiblogit ovat katoavaa luonnonvaraa. Sellaisen kirjoittaminen on mobiililaitteella hankalaa ja tietokoneellakin tehden vie aikaa rutkasti enemmän, kuin nopean lyhyen instapäivityksen kirjoittaminen. Itse pidän kuitenkin vielä ylpeästi kiinni Muuliprojektista ja on mahtavaa huomata, että Somegaalan kategoriassa "Vuoden paras hevosblogi" on luettavaa laidasta laitaan! Bloggaajia siis löytyy vielä ja oman käsitykseni mukaan blogit kiinnostavat myös lukijoitaan.

Kuka tahansa sai äänestää ehdokkaita Somegaalaan ja arvovaltainen raati valitsi jokaiseen neljään kategoriaan reilusti ehdokkaita! Muuliprojekti on mielestäni ihan oikeassa paikassa, koska vaikka päivittelen Instaa, Facebookia ja YouTubeakin, on lempialustani kuitenkin tämä blogi. Ehdokasvalinnat kertovat myös tästä päivästä, osa tileistä on useammassa kategoriassa, kun samalla tekijällä on sekä suosittu blogi että instatili. Tästä ajasta kertoo sekin, että eri kanavilla on eri seuraajat, meidän somettajien kun on mentävä seuraajien luo eikä toisin päin.

Muihin kategorian ehdokkaisiin voit tutustua Playssonin kotisivuilta. Suurin osa kilpakumppaneistani tuli myös esiteltyä viime kuussa, kun kävin läpi aktiivisia hevosblogeja. Tätä päivää tai ei, jokaisella ehdokasblogilla on aikuinen kirjoittaja.

Äänestys on avoinna 10-16.2.2020, mutta voit jo nyt tutustua ehdokkaisiin. Muista myös äänestää parhaita ensi viikon aikana! Muuliprojekti on mukana, mutta Sinä äänestät tietenkin mielestäsi parasta hevosblogia!
Mitä tulee Muuliprojektin "menestymiseen", olemme tosiaan Mulkerssonin kanssa olleet mukana jo vuodesta 2016. Tuolloin blogini oli ehdolla Tätiblogikategoriassa jääden viimeiseksi. No, olinkin kategorian bloggaajista nuorin. Vuonna 2018 Muuliprojekti oli ehdolla positiiviseksi erottujaksi jääden toisiksi viimeiseksi. Viime vuonna blogi oli samassa kategoriassa kuin nytkin, eli vuoden parhaana hevosblogina. No oli blogissa hevonen tai ei, jäätiin toisiksi viimeisiksi. Noilla kaikilla kerroilla kussakin kategoriassa oli aina neljä ehdokasta.

Olisiko ollut aika kieltäytyä kunniasta ja tehdä tilaa uusille bloggaajille? Hötönetin mukaan ehkä, omasta mielestäni ei. Ei blogikategoriassa yksinkertaisesti ole enää niin paljon bloggareita ja jos kehitys jatkuu tämänsuuntaisena, jäämme todennäköisesti kolmanneksi viimeisiä. Mutta sehän ei haittaa, on mahtavaa päästä mukaan kovatasoiseen jengiin! Omalta osaltani haluan pitää hevospuolen bloggaajien lippua korkealla ja jatkaa Muuliprojektia niin kauan, kun minulla on asiaa. Ja Kaisalla on asiaa.
Lue lisää

perjantai 31. tammikuuta 2020

Muulimenot tammikuussa 2020

Menot

Tammikuun tallivuokra 400e
Kengitys 108e
Loimen häntäremmejä 3 kpl 14,85e
Pitkä riimunnaru 19,95e
Jalkaheijastimet 7,50e
Painomittanauha 6,95e
Edellämainittujen toimituskulut 6,90e

YHTEENSÄ 564,15e

Tulot

0e

YHTEENSÄ -564,15e

Muistiin merkittäkööt lisäksi, että Muulin paino painomittanauhan kanssa mitattuna oli tammikuun lopussa 420-440 kg.
Kyllä nyt kelpaa

Lue lisää

torstai 23. tammikuuta 2020

Houston, we have a... sarcoid! Paarmanpuremasta ihokasvaimeen vai toisinpäin?

Muuli sai pään ja kaulan liittymäkohtaan kesällä paarmanpureman, tai niin luulin. Tuo kohta iholla oli hieman hankala, kärpäshuppu ei ylettänyt siihen asti, joten alueen suojaus olisi vaatinut koko kaulan suijausta. Ajattelin kohdan olevan vain harmiton kärpästen auki pitämä alue, joten suihkuttelin siihen tervalaastaria aina käydessäni, jotta kärpäset pysyisivät edes hetken poissa.

Sitten tuli syksy ja kärpäset sun muut olivat olleet poissa jo hetken, tuo rupi ei kuitenkaan lähtenyt parantumaan ja hetken sitä katsoessani tajusin, että kyseessä voi olla sarkoidi!

Sarkoidit ovat melko yleisiä mutta yllättävän huonosti tunnettuja hevosihmisten keskuudessa. En itsekään tietäisi näistä mitään, ellei pari aasinomistajaa olisi ihan lähipiirissä joutunut taistelemaan aasiensa sarkoidien kanssa.

Hevosurheilussa oli laaja artikkeli kimosyövästä ja sarkoideista 9.1.2020, juuri oikeaan aikaan tätä postaustani ajatellen. Artikkelissa käytiin laajasti läpi kimosyövän ja sarkoidien syitä ja hoitokeinoja. Sarkoidit ovat hieman mysteeri hevoseläinlääkäreillekin, mutta tutkijoiden mukaan hyvän varteenotettava syyllinen sarkoideihin on lehmien papilloomavirusta BVP:tä. Normaalisti papilloomien kerrotaan olevan hyvin lajiuskollisia, mutta tämä yksi naudan virus voi hypätä myös hevoseen.

Sarkoidien kerrotaan tarttuvan syylien tavoin ja tartunta voi tapahtua, jos hevosen iho on rikki. Muulilla oli siis luultavasti päässään alunperin paarmanpurema. Hevoset voivat tähän kohtaan saada tartunnan lehmältä, mutta oletettavasti myös toiselta hevoselta. Kärpäsiä pidetään suurena riskitekijänä, sillä ne tykkäävät kupata rikkoontunutta ihoa ja sarkoideja. Epäillään, että virus olisi kärpäsissä hetken aikaa toimintakykyinen, jolloin kärpäset levittäisivät sitä sairaista hevosista terveisiin. Tai naudoista hevosiin, jos nämä jakavat saman pihapiirin.

Hevosurheilussa kehotetaankin pitämään sarkoidinen hevonen tai muuli erillään muista kärpäsaikaan, tai sitten hevonen pitäisi suojata hyvin kärpäsiltä. Näin sarkoidi ei leviä muihin hevosiin.

Sarkoideja on eri muotoisia, on tällaisia ihonmyötäisiä, kuten Muulilla ja rypälemäisiä ja ulkonevia tapauksia. Sarkoidi voi ainakin aluksi näyttää syylältä ja se on helppoa sekoittaa muihin ihosairauksiin.

Sarkoidista kerrotaa yleisesti, että mitä enemmän sitä sörkkii, sitä enemmän se innostuu ja hoito voi olla haastavaa. Hevosurheilun lainaaman eläinlääkärin mukaan kirurginen poisto onnistuu parhaiten ensimmäisellä yrittämällä, jos samaa sarkoidia joudutaan poistamaan myöhemmin lisää, on ennuste heikompi. Sarkoideja on historian saatossa poistettu kaikin keinoin, mm hirttämällä, mutta niillä on ollut tapana kasvaa takaisin, vielä suurempina ja äkäisempinä. Pienimpiä voi poistaa syylien tapaan jäädyttämällä. Nykyään käytössä on myös meidän käyttämämme voide, jossa on kasvisuutetta ja sinkkiä. Leikkaushoito toteutetaan veistä tai laseria käyttäen. Ja sarkoidi on saatava kerralla juuriaan myöten pois.

Hevosen terveydentila vaikuttaa sarkoidien syntyyn. Kun tutkimuksissa on siirretty sairaan hevosen sarkoidia terveeseen hevoseen, on patti kuihtunut pian pois terveeltä hevoselta. Sarkoidien arvellaankin liittyvän yksilön puutteelliseen immuunijärjestemään. Hevosurheilussa ei mainita, mutta muistan lukeneeni, että sarkoidi on aina hevosessa ja se on valmis puhkeamaan jos hevonen menee jostain syystä huonoon kuntoon tai sairastuu. Vähän kuin herpesvirus ihmisellä, yskänrokko tulee kaupan päälle kun ihmiseen iskee joku muu tauti.
Tämä voi olla myös syylä, mutta toisaalta tässäkin kohdassa ötökät pitivät ihoa auki koko kesän, joten asennoidun tähänkin pattiin sarkoidina. Tämän pienen patin olisi voinut poistaa syylänä käyttämällä ihmisille tarkoitettuja syyläkyniä kuten Syylend Peniä.

Sarkoideja on Suomessa hoidettu tehokkaasti myös hevosen omasta verestä tehdyllä seerumilla. Tällaista valmistaa eläinlääkäri Raija Hallamaa. Hän saattaa soittaa kelloja kesäihottumaan liittyen, sitä nimittäin voi hoitaa samankaltaisella seerumilla ja tuloksetkin ovat olleet hyviä. Kesäihottuman seerumihoidosta voit lukea tästä lisää.

Hevosurheilussa vain pikaisesti mainittu kasvisuutevoide on meidän valintamme, koska sain sitä kaveriltani purkinjämän verran ja koska Muulin sarkoidit ovat hyvin huomaamattomia ja eivät periaatteessa vaatisi hoitoa, jos vain pysyisivät tuon kokoisina, kuin mitä ne olivat.

Ehkä tunnetuin rasva tunnettiin aiemmin nimellä XXTerra ja se oli sen tason myrkkyä, että se saattoi jäädä tulliin, kun sitä tilasi Suomeen. Nykyään ainetta saa helpommin. Sen nimi on muutettu muotoon Cosmetic ointment for horses ja sitä saa eläinlääkäreiltä Suomestakin.

Purkki on pieni, vajaat 30 grammaa, mutta kertakäyttökumihanskalla levitettävä voide on hyvin riittoisaa eikä sitä tarvitsekaan laittaa paljon.
Cosmetic Ointment on valmistettu mm verijuuresta, joka on vanha rohdoskasvi ja toimii siten, että kasvainsolut altistuvat solun omalle puolustusjärjestelmälle ja kuihtuvat itse pois. Muulilla sarkoidi on kohdassa, joka on vaikea siteellä peittää, joten sen hoito-ohjeena on levittää voidetta päivittäin 4-6 päivän ajan ja sen jälkeen pidetään saman pituinen tauko. Jo ensimmäisen hoidon jälkeen sarkoidin pitäisi olla kutistunut näyttää kuivalta ruvelta. Kasvainta rapsutellaan varovasti ja jos se irtoaa, hyvä, jos ei, hoito toistetaan.

Kasvain voi muuttua aika härskiksikin hoidon aikana, se voi vuotaa verta ja visvaa ja näyttää hyvin tulehtuneelta, mutta se kuuluu asiaan. Jos tilanne on pitkittynyt, voi sarkoidin ympärillä olla liikalihaakin, mutta rasva auttaa myös siihen.

Muulin sarkoidihoito


Aloitin rasvaamisen syyskuussa ja toistin hoidon neljästi peräkkäin (4 päivää rasvaa, toiset 4 ilman rasvaa). Kolmen hoitokerran jälkeen iho on umpeutunut, mutta kyseisessä kohdassa on edelleen paksu rupi, jota en kuitenkaan ole uskaltanut rapsutella, koska se ei ole siitä helposti irtoamassa.

Tässä on tilannekuvia kolmen hoitokerran jälkeen. Klippasin kohdat, jotta patit näkyvät paremmin ja rasvan levitys on helpompaa.

Alla on kuvia n kolmen kuukauden hoidon jälkeen tammikuussa 2020. Klippasin jälleen karvat sarkoidin y mpäriltä lyhyemmäksi. Sarkoidin kaikki ulkonevat osat ovat kuivuneet ja pudonneet pois ja se on enää rupi Muulin iholla. Rasvaan kuitenkin edelleen, koska haluan päästä ruvestakin eroon.

Tammikuun puolivälissä 2020 oltiin näin hyvässä tilanteessa, eli sarkoidien jälkien läpi kasvoi uutta karvaa. Jatkan silti vielä säännöllisiä rasvauskausia, jotta viimeisetkin rippeet lähtevät pois.
Uskallan sanoa, että sarkoidi on nujerrettu ainakin näistä kahdesta kohdasta. Pari pientä syylän näköistä pattia on vielä muualla Muulin päässä, mutta ne eivät ole muuttuneet mihinkään ja ne ovat saattaneet olla paikoillaan jo pidempään. Niille en ole tehnyt mitään, joten seurailen tilannetta. Jos ne näyttävät kasvun merkkejä, hoidan nekin rasvalla pois tai kokeilen Syylendiä.
Lue lisää

tiistai 21. tammikuuta 2020

Miten yksinasuvalla on varaa pitää muulia pk-seudun tuntumassa? Budjetoimalla tulot ja menot tarkasti.

Sain idean postaukseeni Takaisin Lähtöruutuun-blogista, jossa Minna laskeskeli, paljonko käyttää tuloistaan vuoden aikana kahteen poniin. Nettotuloistaan hän käytti poneihin peräti puolet, mutta muilla elämänsä osa-alueilla hän on pystynyt säästämään ja asui pitkään erittäin edullisessa vuokra-asunnossa.

Omat menoni muuttuivat melko radikaalisti, kun erosin aviopuolisostani kesällä ja muutin asumaan yksin syyskuun alussa. Sen takia ei minun olekaan järkevää käydä tässä viime vuoden menoja läpi, koska ne eivät todellakaan jakaudu samaan tapaan tänä vuonna. Olen sellainen tarkan euron ihminen ja olen jo laskenut itselleni budjetin tälle vuodelle varautuen mm auton katsastukseen, uusiin talvirenkaisiin sekä kissojen suunniteltuihin eläinlääkärikäynteihin. Yllättäviin eläinmenoihin varat löytyvät säästötililtä.

Budjetin olen muodostanut viime vuoden menojen ja tämän vuoden odotusten perusteella. Tiedän suunnilleen, paljonko yksinasuvana käytän rahaa ruokakauppaan, tiedän melko täsmälleen paljonko ajan autolla vuodessa ja paljonko polttoaine maksaa, tiedän erittäin tarkkaan tallivuokran ja lainanlyhennykseni suuruuden, joten suurin osa budjetista oli helppo laatia. Ylijäävä osuus menee säästötilille. Talouteni seurannassa ja budjetin suunnittelussa käytän Marttojen erittäin hyvää Budjetti- ja kirjanpitolomaketta. Sen voi ladata ilmaiseksi Marttojen sivuilta (sivun puolivälissä, oikealla). Itse kirjaan menot tiliotetasolta, en siis erittele kauppakuittia ruokaan ja taloustarvikkeisiin. Usein ostan myös kissoille lihoja ruokakaupasta.
En ole ajatellut säästämistä minään osake- tai rahastosäästämisenä koko elämäni aikana (vaikka se olisi ollut erittäin järkevää), vaan säästöni on käytännössä pankkitili toisessa pankissa. Oikeastaan se toimii talouspuskurina, eli otan sieltä rahaa yllättäviin menoihin ja kun mahdollista, siirrän sinne taas rahaa. Tapani on siirtää kaikki käyttötileillä olevat varat säästötilille juuri ennen seuraavaa palkkapäivää. Lisäksi siirrän säästöön heti lomarahat, veronpalautukset ja toiminimitulot. Viime vuoden lopussa säästötili meni hyvin minimiin, koska vanha autoni hajosi eikä minun ollut järkevää korjauttaa sitä. Ostin siis uuden (toki käytetyn) auton ja maksoin sen ostovaiheessa kokonaan.

Budjetoiminen ja tulojen ja menojen aktiivinen seuranta tuo ainakin minulle yksinasuvana turvaa. Tiedän tarkkaan mihin rahat ovat menneet ja voin miettiä, mistä voisin nipistää. Jos minun on ostettava jotain itselleni, säästän rahat etukäteen. Jos meno on pakollinen ja erittäin yllättävä, on minulla säästötili apunani. Toisena apuna on Visa, joka toimii samaan tapaan lyhytaikaisena talouspuskurina. Visalaskun maksan kuitenkin aina heti pois, eli en maksa senttiäkään korkoja Visan käytöstä.
Photo by Robert Anasch on Unsplash
No mihin ne yksinasuvan rahat sitten menevät? TOP 3 menoa ovat asuminen ja lainanlyyennys 24%, muulimenot 23% ja polttoaineet ja autoilu 12%. Nämä tekevät yhteensä 59%. Ruokakauppaan menee 8%, lomailuun ja vapaa-aikaan (mikä ei sisällä Muulia) menee 7% ja säästöönkin jää 9%.

Suhde on siis melko terveellinen ja hyvin tyypillinen Suomessa. Yle uutisoi marraskuussa 2018, että asumisen ja ruuan kustannukset ovat laskeneet Suomessa. Samalla esiteltiin keskiarvoja suomalaisten elämisen menoista.

Asumismenojen puolesta omat menoni ovat keskiarvoa suuremmat, mutta en toisaalta asukaan pikkuisessa yksiössä vaan melko suuressa kaksiossa. Ruokakuluni ovat keskiarvoa pienemmät, samoin tietoliikenteen ja viihde-elektroniikan kulut. Vaatemenoni ovat keskiarvoa, samoin terveysmenoni.

Ruokakauppalaskuuni sisältyvät myös kodin lyhytkestoiset tarvikkeet, kuten tiskiharjat, talouspaperit sun muut. Harrastusmenoni ovat käytännössä pelkkä Muuli, joten ne kulut ovat täysin överit keskiarvoon verrattuna ollen keskimäärin 650 euroa kuussa (tavoitetila tälle vuodelle).

Asuminen on kallista ja kallistuu pk-seudun tuntumassa entisestään. Me Naiset muistuttaa, että enintään 40% nettotuloista saisi mennä asumiseen, mutta se voi pk-seudulla olla nykyään monelle mahdoton tavoite. Itselläni on siitä hyvä tilanne, että asumiseen kaikkiaan menee kuussa 24%, joka on rahana 683 euroa kuussa. Mietin tätä paljon, kun etsin asuntoa, että haluanko vuokrata asunnon ja maksaa vuokraa vähintään 650 euroa kuussa vai ostanko kuitenkin oman asunnon. Koska sain lainaa nykyiseen asuntooni, ostin tietenkin oman. Lainanlyhennyshän on rahaa itselle, jos vain asunto pitää arvonsa.
Nettotuloni muodostuvat sekä päätoimen palkasta että toiminimitöistä. Teen toiminimelläni töitä ihan mukavasti nykyäänja niillä rahoilla oikeastaan "biletän" ja niistä laitan siivut säästöön. Päätyöni palkka riittää juuri asumiseen, muuliin ja autoiluun, mutta ilman toiminimen tuloa en enää koskaan matkustaisi mihinkään tai osallistuisi Muulin kanssa leireille tai kursseille. Jos minulla ei olisi toiminimeä, tekisin luultavasti osa-aikaisesti töitä kaupan kassalla. Olen männävuosina työskennellyt yhteensä kuusi vuotta päätoimeni ohella pari vuoroa viikossa kaupan kassalla ja sillä tavalla kustantanut matkustelun ja muun kivan.
Kaupan kassalla 2013
Olen sniiduillut kuitenkin monessa asiassa. En käytä kampaajan palveluita vaan leikkaan hiukseni itse, en meikkaa tai käytä rahaa juuri yhtään omaan ulkonäkööni. En shoppaile vaatteita juuri koskaan ja jos ostan, niin pelkästään tarpeeseen. Pidän kiinni siitä, että minulla on kaapissa vain yhdet farkut, yhdet collegehousut, yhdet lenkkarit jne. Ja jos ne yhdet farkut menevät rikki, saan sitten ostaa uudet. Näin pysyy joku tolkku vaatteiden kierrossakin eikä kaappiin jää mitään muodista menneitä hutiostoksia vuosien takaa pölyttymään.

Lomailu ja reissaaminen ovat sydäntäni lähellä. En ole varsinaisesti budjettimatkailija, mutta teen reissuja, minkä koen olevan rahan arvoisia. Käytän siis rahaa elämyksiin, jos ne ovat mielestäni sen arvoisia, mutta majoitus voi olla heikompaakin tasoa. Tällä hetkellä varauksessa on peräti kolme reissua, viikko Espanjan lämmössä huhtikuussa, pitkä viikonloppu Lontoossa hyvän ystäväni kanssa ja kesällä työpaikan järjestämä reissu Ranskaan. Jotta pystyn toteuttamaan nämä kaikki ilman, että matkalaukku on täytettävä hernekeitolla, tarkoittaa se aika kurinalaista ja työntäyteistä kevättä. Onneksi näiden matkojen matkakustannuksista suurin osa on jo maksettu, mutta toki paikan päällä pitää elääkin.

Jos jonkun vinkin haluan antaa teille kaikille, jotka mietitte, että onko omaan varaa, niin se, että laittaa kuussa sivuun 2x tallivuokran verran on kliseinen mutta erittäin toimiva neuvo. Ja sen lisäksi kannattaa käydä läpi tiliotteet vuoden taakse läpi ja merkata kaikki Marttojen taulukkoon. Sen jälkeen on luotava itselleen budjetti tulevaisuuteen. Jos säästöön ei meinaa jäädä mitään, ei hevosta kannata ostaa.
Lue lisää

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Muuli sai kengät jalkaansa, nyt saa lumi tulla!

Muulin hankkiessani olin varma, että voisin itse hoitaa sen kaviot läpi vuoden ja talvella voisimme harrastella nastoitetuilla bootseilla liukkaillakin keleillä. No liukkaat kelit eivät olleetkaan ainoa ongelma, vaan myös koppurakelit ja kavioiden liiallinen kuluminen. Viime talvena, kun Muuli oli ensimmäistä talveaan kunnollisessa ratsastuskäytössä, päätin pyytää kengittäjän paikalle. Muuli sai silloin ensimmäistä kertaa ikinä kengät alleen, talvikengät hokeilla ja tilsakumeilla. Kirjoitin tuosta hienosta tapahtumasta tietysti blogiini tuolloin.

Muuli suhtautui tuolloin kengitykseen ja kenkiinsä hyvin, vaikka hokkikenkiä ei käsittääkseni koskaan suositellakaan minkään hevoseläimen ensimmäisiksi kengiksi mm siksi, että niillä liike pysähtyy heti hokkien purressa maahan. No, valittavana oli pitkä talviloma tai hokkikenkä, joten valitsin kengät. Kengät olivat Muulilla kymmenisen viikkoa ja otin ne pois huhtikuun alussa. Se olikin kenkien ehdoton deadline, sillä vähintään hokit olisi pitänyt poistaa Tampereen Hevoset-messuille osallistumisen takia.

Kenkäkokeilu oli niin loistava ja helpotti harrastamista niin paljon, että tiesin Muulin saavan kengät myös tänä vuonna. Ihmeellisen "talven" takia selvisimme todella hyvin ilman kenkiä. Päiviä, jolloin en pystynyt liikuttamaan Muulia suunnitelmien mukaan oli viitisen kappaletta. Silloin kenttä oli jäinen ja liukas kauttaaltaan.

Mutta sitten taas joulun ja uudenvuoden välipäivät pääsimme maastoon ihan kunnolla pehmeille teille!

Mutta kai sitä lunta ja kunnon jäätikköä jossain vaiheessa tulee, eikö?

Alla on kaviokuvia viikko-pari ennen kengitystä
Näissä kuvissa vasen etukavio
VEJ, josta huomaa selvästi epäsymmetrisyyden kun katsoo kantoja. Myös kavion seinämä on ulkosyrjältä paksumpi, kuin sisältä.
VTJ, jossa myös epäsymmetrisyyttä samaan tapaan kuin etukaviossa.
Pari päivää sitten kengittäjämme Riikka sitten tuli mukanaa kengät kokoa 5x0. Vuosi sitten Muuli sai monot 3x0, mutta ne olivat liian suuret. Silloin ne kuitenkin laitettiin, koska tarve oli kova ja pienempiä kenkiä ei  Riikalla ollut mukana. Tänä vuonna kengät ovatkin paljon mukavamman näköiset, kun ovat oikeaa kokoa.

Muulin kaviot ovat kuluneet tosi paljon tänä vuonna. Tai sanotaanko, että ne ovat pysyneet lyhyinä. Riikka vuoli kavioita vain hieman kannoilta, kärjeltä ei otettu yhtään, eli kaviot olivat juuri oikeassa mitassa, eivät liian pitkät. Raspia Muuli oli nähnyt viimeksi heinäkuussa, silloin kaviot kuluivat liikaa (mutta epätasaisesti), joten jouduin jonkin aikaa suojaamaan kavioita arkomisen takia bootseilla.

Muuli onkin ollut kavioidensa puolesta sopivan paljon liikkeellä tänä vuonna, mutta tietenkin myös hiekkatarha kuluttaa kavioita.

Kengityksessä Muuli oli jälleen ihan kiltisti. Elsa oli sen kaverina vähän aikaa, kunnes se vietiin tallista ulos. Muuli nosti päänsä ja katseli ikkunoita, josko Elsasta näkyisi vilaus, mutta mitään kohtaista se ei saanut jäädessään yksin karsinaan. Tämä ei ole muuleilla mitenkään itsestäänselvää, suurin osa niistä tuntuu olevan enemmän tai vähemmän "buddy sour", eli läheisriippuvaisia.

Uusia kenkiä Riikka takoi sopivammiksi. Kenkiä avattiin kannoilta hieman ja kavennettiin O:n muodosta U:n muotoon.

Kenkiin tuli myös uudet hokit ja tilsakumit, kaikilla herkuilla siis.
Vasemmalla tämän talven kenkä, oikealla viimevuotinen kenkä. Tietenkin halusin säästää Muulin ekat kengät.
Kenkä vasta kahdella naulalla kiinni, kengitys siis vaiheessa näissä kuvissa. Kuvissa OEJ-
OEJ sivulta, vasta kahdella naulalla kiinni.
Kengillä pitäisi nyt päästä painelemaan sellaiset 10 viikkoa. Sitten onkin taas Tampereen Hevoset-messut, joita ennen otan kengät viimeistään pois. Tietenkin jos kevät on yhtä lämmin kuin tammikuu, voi olla, ettei kenkiä tarvita enää maaliskuussakaan. Olen kuitenkin toiveikas, että lunta tulisi ja paljon. Jos jäätikkökelit jatkuvat vielä huhtikuussakin, mikä on aika epätodennäköistä täällä Uudellamaalla, on minulla olemassa Boa-bootsit hokeilla.

VEJ valmiina
Kuvapari kenkien koon erosta. Vasemmalla 000-kenkä vuosi sitten, oikealla 5x0 tänä vuonna. Melkoinen ero kenkien koossa. Kantahokitkin sijoittuvat kavioon nähden eri kohtiin.

Lue lisää

perjantai 17. tammikuuta 2020

Ei kai saisi koskaan hehkuttaa, Muuli aloitti "perseilyn" - onko kaikki poikkeava käytös aina kipua?

Kirjoittelin pitkät kuulumiset viikko sitten, kuinka Muuli on ihan kiltti tyttö nykyään. Puhuimmekin tallilla jo, että kauankohan tätä mahtaa kestää ja no, eihän sitä kauan kestänyt. Ei Muuli siis suinkaan ole kokonaisvaltaisesti "tuhma", mutta sillä oli taas parin päivän villimuulikausi, jolloin se aamulla tallinpitäjän sitä ulos taluttaessa on tarhan portilla ottanut ritolat.

Muulia ei siis pidellä käsivoimin, jos se lähtee niin se lähtee. Ja niin lähti tälläkin kertaa. Kun tulin illalla tallille, oli tarhassa vastassa yksi Muuli ja sen perässä roikkuva erittäin paskainen naru. Tämän postauksen kuva ei muuten ole siltä samalta päivältä, koska silloin oli liian pimeää kuvata.

Muuli ei ole tainnut juosta kuin kerran valtoimenaan tallin pihalla toteuttaessaan valinnanvapautta. Kaikkina muina kertoina se on lähtenyt käsistä tarhaan viedessä ja ollut sitten omassa tarhassaan karkuteillä. Tämän tempun jälkeen se lähtee ihmistä erittäin hanakasti karkuun, joten riimua ja narua on mahdotonta poistaa.

Sen takia Muuli on päivän jos toisenkin tarhaillut riimu ja naru päässään, ja se on minulle täysin ok.

Iltaan mennessä Muuli on yleensä kesyyntynyt ja antaa sen verran kiinni, että riimun saa pois ja narun voi taas kerran pestä.

Mietin viime kerralla, liittyisikö käytös PMS-oireisiin, eli kuputilaan ennen kiimaa. Muuli ei ole pitkään aikaan näyttänyt kiimaansa selkeästi, joten tällaiset parin päivän tempaukset ja säikkymiset voisivat olla kipukäytöstä. Samasta voisi kertoa sekin, että juuri kiiman aikaan se on ollut joitakin kertoja hieman kiukkuinen maastakäsitellessä ja juoksuttaessa. Juoksuttaessa se on hypähtänyt raviinja näyttänyt aika tympääntyneeltä. Nyt sama käytös oli ensimmäistä kertaa myös ratsain. Ravisiirtymiseen se hypähti ja kurkkasi samalla  yläkautta silmiin. Ratsastan pääsääntöisesti täysin ilman tuntumaa eikä tuntuman pitämisellä ollut tällä kertaa eroa. Kokeilin myös muuttaa omaa asentoani, siirsin painoa eteen ja taakse ja kokeilin, jos sillä olisi vaikutusta.

Ainoa, millä oli vaikutusta, oli tehdä ravisiirtyminen samaan aikaan, kun muuli tuijotti jotain kentän ulkopuolelta. Silloin se siirtyi huomaamattaan raviin ja siirtyminen oli tosi eikä se hypähtänyt ollenkaan.

Aamulla esiintyvä kipukäytös taas voisi kertoa vatsahaavasta, jos mahalaukku on yön aikana päässyt tyhjentymään, mutta siinä tapauksessa Muuli tekisi tätä varmasti joka aamu. Ja toiseksi, sillä ei ole koskaan verkko karsinassa tyhjä, vaan siellä on olkea.

Olisiko se saanut tällin portista? En usko, koska sähköt ovat pois, kun hevosia viedään ulos ja jos portti olisi sille tosi jännä paikka, ryntäisi se siitä joka kerta. Minulta se ei ole lähtenyt portista (vielä) kertaakaan ja antaa iltaisinkin hyvin kiinni, vaikka onkin koko päivän kävellyt menemään narunsa kanssa.

Toisaalta tutkimattomia ovat muulien tiet ja moni muuli on keskusteluryhmien mukaan sellainen, että ne saattavat pelätä kuollakseen jotakin asiaa jonain päivänä ja seuraavana päivänä asia on niille täysin ok. En osaa sanoa, moniko on tutkituttanut muuliaan mahdollisen kipukäyttäytymisen varalta.

Nykyään kivusta puhutaan paljon ja sen suhteen tieto kyllä lisää tuskaa. Mitä enemmän hevoseläimiä tutkitaan, sitä kipeämmiksi ne todetaan. Minna Tallberg oli juuri kääntänyt Facebook-sivuilleen 24-kohtaisen listan eleistä, jotka kertovat, että ratsulla on kipuja. Jos ratsastuksessa näkyi 10 minuutin aikana vähintään 8 elettä, oli hevosella suurella todennäköisyydelä kipuja. Tutkimus oli toteutettu ratsastamalla hevoset saman hyvätasoisen ratsastajan toimesta ennen ja jälkeen "piikityksen".


Eläimellä on aina syy toimia tavallaan. Joko se välttelee kipua tai painetta tai tekee jotain saadakseen palkkion. Tämä selittää paljon ja on meidän tehtävämme oppia tuntemaan hevosia, aaseja ja muuleja lajina riittävän hyvin, jotta voimme asettua niiden asemaan ja ymmärtää että "mikä tässä kulmassa nyt mättää". Hevoseläinten pelko on aina aitoa, eivät ne osaa perseillä. Toisaalta ne ovat myös hyvin oppivaisia ja pystyvät toimimaan pienessä stressissäkin. Toinen paremmin, toinen huonommin.

Mitä enemmän mietin sitä, että eläimillä on aina syy käytökseensä, sitä tylsemmiltä ne tuntuvat. Jos pystyisin ymmärtämään Muulin ajatuksia täysin, sehän muuttuisi täysin tylsäksi, koska tietäisin aina, miten se reagoi. Ja jos sillä on aina syy tehdä tiettyjä omia juttuja, ei se jätä eläimen luonteelle kovinkaan paljon tilaa, vai jättääkö?

Toisaalta jo omalla tallillamme on hyvin erilaisia hevoseläjiä. Yksi tamma rakastaa ihmisiä ja rapsuttelua todella paljon ja hönkii mielellään niskaan ja hengailee ihmisten kanssa. Muuli taas harjatessa seisoo kuin tatti eikä näytä välittävän kuin korvan sisältä rapsuttaessa. Toisaalta se on viime aikoina kävellyt tarhassa vastaan ja näyttää ilmeeltään sellaiselta, että "kiva kun mamma tulit". Enkä ole kuukausiin antanut sille herkkua hakiessani sitä tarhasta, puen vain riimun ja talutan talliin.

Hevoset, jotka eivät koskaan saa valita, saattavat passivoitua. Näin varoitellaan eläintenkouluttajien toimesta. Siksi olenkin antanut Muulille valinnan varaa aika usein. Toki se saa valita vain pikkuasioissa, en ole vielä kertaakaan kysynyt siltä, että haluaako se satulan vai ei. Lisäksi käytän koulutuksessa positiivista vahvistetta, joka ainakin siinä hetkessä lisää Muulin oma-aloitteisuutta todella paljon.

Ehkei Muuli vain ole niin kiinnostunut lääppimisestä, vaan se on sellainen toiminnan muuli.
Lue lisää

torstai 16. tammikuuta 2020

Aktiiviset aikuisten kirjoittamat blogit vuonna 2019 olkaa hyvät! + Somegaala

Puoli vuotta sitten listasin blogiini aktiivisia aikuisten aikuisille kirjoittamia heppablogeja. Kiinnitin silloin huomiota erityisesti postaustahtiin, mutta blogien oli myös oltava laadullisesti hyviä, eli tekstin hyvää ja runsasta ja kuviakin mukana.

Totesin jo tuolloin että nuoret kirjotitavat varmasti hyviä blogeja vielä nykyäänkin, mutta niille on omat kohderyhmänsä. Todella moni on kuitenkin siirtynyt Instagramin puolelle.

Muuliprojekti pitää omalla tavallaan perinteisten blogien lippua korkealla, joten tässäkin postauksessa keskityn blogeihin vaikka bloggaajalla olisi muitakin aktiivisia somekanavia.

Laskin hieman kriteerejäni tähän postaukseen ja otan listaukseen mukaan vain blogit, joilla on keskimäärin 4 postausta kuukaudessa eli 48 postausta vuoden 2019 aikana. Jos blogi on muilta osin erinomianen, niin joustan tämän kriteerin kohdalla.

Puoli vuotta sitten listalla oli 15 blogia, katsotaan, kuinka nyt käy!

Anu, Vihru & Elviira on ollut olemassa jo vuodesta 2012! Vielä viime kesänä blogissa seurattiin hänen kahden suomenhevostammansa elämää (emä ja tytär), mutta marraskuussa emä-Vihru siirtyi taivaslaitumille ja nyt Anulla on 2015 syntynyt Elviira harrastuskaverinaan. Viime vuoden aikana postauksia ilmestyi huimat 72 kappaletta!

Dancing on Four Legs nousee listalle, vaikka postausmäärä ei ihan kriteerejä täytäkään. Blogissa seurataan nykyään enimmäkseen haflingertamma Winnien elämää. Blogi saa meriittiä minulta todella laadukkaasta sisällöstään, kuvat ja tekstit ovat aina priimaa. Blogin ulkoasu on upea, tällaisia hevosblogeja lukee mielellään! Blogi on myös ollut olemassa jo vuodesta 2010, wow! Postuksia viime vuoden aikana oli 39 kappaletta.

Hevostilan emäntä kertoo Rovaniemellä asuvan Jeminan hevoshommista kotitallissa. Hän perusti viime vuonna kotiinsa hevosten turvakodin, Turpatilan ja sen kehittymistä ja hevosten lisääntymistä on ollut mukavaa seurata. Tällä hetkellä kirjoittaja on myös äitiyslomalla, joten blogissa pääsee kurkkaamaan myös tällaiseen arkeen. Postauksia viime vuonna oli 49 kappaletta.

Jillan blogi on yksi hevosmaailman tunnetuimmista, eikä ihme, nykyään ehkä enemmän lifestyleblogi hurmaa edelleen kauniilla kuvilla ja teksteillä. Jillan perhe muutti pari vuotta sitten upeaan omakotitaloon ja hevoset muuttivat kotitalliin. Tätä arkea on ollut mukavaa seurata, kukapa meistä ei salaa haaveilisi samanlaisesta upeasta kodista ja hevosista ja muuleista kotipihassa. Viime vuoden aikana postauksia oli 57 ja blogi on perustettu 2012.

Kavioliitossa 30v ei petä ja porskuttaa edelleen vahvana, kuten on tehnyt vuodesta 2012. Katja Ståhlin kielenkäyttö on ihailtavan nerokasta ja jokainen postaus saa hymyilyttämään ainakin kerran. Just nyt blogissa ollaan Portugalissa dressageleirillä!

MKridingissa seurataan Marin harrastamista new forest-poniensa kanssa ja viimeisimpänä kotitalliin liittyi myös pienempi Eppo-poni. Aikuisia tavoitteellisia poniratsastajia on aika vähän maassamme, joten blogi on siinä mielessä ainutlaatuinen. Heti tuossa pikkurapakon takana Englannissa poneilla vedellään läpi ikä, Suomessa ollaan jostain syystä omaksuttu se, että aikuiset ratsastavat vain puoliverisillä ja suomenhevosilla ollakseen riittävän katu-uskottavia. Viime vuonna postauksia blogissa oli 51.

Pallurablogissa seuravaan mustan nuoren suomenhevostamman Stellan elämää. Sen emäntä kirjoittaa asioita ylös kunnioitettavan reippaalla tahdilla ja olenkin jo aiemmin kommentoinut, että blogissa on juuri sellaista hyvää tuoretta intoa. Nyt blogissa seurataan Palluran mahavaivoja, mahahaava on aika yleinen tai viime aikoina paljon palstatilaa saanut vaiva josta kärsii varmaan jokainen kavioeläin jossain vaiheessa elämäänsä. Viime vuonna blogissa oli 79 postausta.

Pieniä kavioita-blossa seurataan shettislauman elämää hyvin tallivihkomaisesti. Ponien omistaja Tuuli toteuttaa unelmaansa pienestä ponitallista, jossa lapset voivat oppia monipuolisesti harrastusta. Poneilla siis sekä ratsastetaan että ajetaan. Postaukset ovat tyypillisesti yhden viikon tapahtumista kertovia koosteita. Omaksi harmikseni nämä ilmestyvät pienellä viiveellä. Tällainen ponitoiminta olisi kyllä ihanaa hevostelun aloitus ihan jokaiselle pienelle hevosihmiselle, olisipa tällaisia talleja ja poninomistajia enemmänkin! Postauksia viime vuonnan oli 50.

Ride love laugh-blogia kirjoittaa Tukholmassa asuva Rosita. Blogissa on ollut vuosien aikana mukana upeita vuokrahevosia Rositan ratsastamana ja postauksia valokuvaussessioista. Viimeisimmässä postauksessa hän ottaa tiukasti kantaa valokuvien varastamiseen Instagramista ja muilta sometileiltä, erittäin läheinen aihe kaikille valokuvaajille nyt, kun somessa kuvat leviävät todella herkästi ilman kuvaajan tietoa. Viime vuonna postauksia oli 46.

Riitta Reissaa on erikoistunut ratsastusmatkojen esittelemiseen ja järjestämiseen. Hän toimii Suomessa HorseXplorelin edustajanam ja tätä laadukasta tarjontaa on esillä myös blogissa. Riitta on varmasti Suomen aktiivisin ratsastusmatkalainen! Olen kateellisena ihaillut reissuja eri paikkoihin, onneksi matkafiilikseen pääsee myös ihan näin blogeja lukemalla. Vaikeaahan noin upeista kohteista on valita sitä, mihin ihan ehdottomasti haluaisin päästä käymään. Viime vuonna postauksia oli 43, mutta tämän blogin kohdalla joustin kriteereistäni sillä blogi on ainut suomalainen hevosmatkailusta kertova blogi.

SD-Team on yksi lemppariblogeistani, onhan se erittäin pitkäikäinen (vuodesta 2011) ja silti asiaa meidän lukijoidemme iloksi on edelleen! Viimeisin muutos hevoskokoonpanoon oli se, kun laumaan saapui Salama-suomenhevosen sisko Säde uudeksi harrastuskaveriksi! Salama on kärsinyt jo pidempään terveysongelmista, joten ilo ratsastusharrastuksesta oli varmasti laimentunut. Lisäksi laumaan kuuluvat shettisponit Risto ja Lisko. Viime vuonna postauksia oli 65.

Takaisin Lähtöruutuun -blogissa seurataan kahta isoa ponia, Ruusaa ja sen varsaa Albertia. Minna kirjoittaa blogissa sekä ylä- että alamäistä ja listaa kunnioitettavalla tarkkuudella myös ponikulut kaikkien nähtäväksi. Albert kääntyi juuri 3-vuotiaaksi, joten blogissa on varmasti tulevaisuudessakin paljon luettavaa nuoren ponin koulutuksen osalta. Postauksia viime vuonna oli 49.

Tällä kertaa listalle tuli 12 blogia, eli muutama blogi tippui pois ja yksi tuli tilalle.

Erityismaininnat


Kaktun talli "palasi" blogiskeneen vuosi sitten, kun aiemmin hevosestaan Futurasta blogannut Kaktu avasi uuden blogin. Nyt blogissa seurataan kotitallin elämää kahden hevosen kanssa. Repe kääntyi juuri kolmivuotiaaksi ja Sapriina on jo vanhempi. Kaktun hevostenkäsittely ja koulutus poikkeavat edelleen valtavirrasta, vaikka paljon on vettä virrannut Vantaanjoessa tässä välissä. Edelleen kuolaimettomuus, kaulanarut ja positiivinen vahvistaminen hämmästyttävät hevosharrastajia Suomessa vaikka luulisi, että jokainen valveutunut ikäiseni hevosihminen tietäisi jotain koulutuksen teoriasta vaikka ei itse positiivista vahvistamista käyttäisikään.

Blogin postausmäärä on hieman vähäisempi, kuin toivoin, joten blogi saa tämän erityismaininnan laadukkaasta sisällöstä ja pitkistä postauksista. Tällaista hyvää suomen kieltä haluan lukea ja postauksissa on tosi kivoja kuvia. Kaktu päivittelee paljon kuulumisia myös Instaan ja Facebookiin, tai sanotaanko enimmäkseen näille somekanaville. Instan kautta pääsen melkein osaksi heidän hevosteluarkeaan ja sitten jossain välissä on blogissa aina aiheesta laajempi postaus. Tällaista somekanavien yhteiskäyttöä haluaisin itse nähdä, moni bloggaaja vain siirtyy kokonaan Instaan, vaikka blogissa olisi mahdollista käsitellä juurikin "isompia" aiheita, joissa on enemmän tekstiä ja kuvia.

Kaksi matkaratsastusblogia haluan myös nostaa esille. Matkaratsastus on aika pienen piirin laji, muistaakseni ratsukoita viime vuoden kilpailuissa oli alle 200? Korjatkaa kommenttiboksiin, jos olen väärässä! Koska me täällä Muuliprojektissa olemme lajista kiinnostuneet, esittelen myös kaksi tähän lajiin liittyvää blogia. Näistä saa hyvän kuvan lajista ja varmasti vinkejä myös ensimmäisiin kilpailuihin.

Ulutusta on Anun kirjoittama blogi. Hän elää tällä hetkellä vauva-arkea, joten matkaratsastus on tietenkin sivuosassa, uudelle lukijalle blogista löytyy paljon luettavaa!

Matkaratsastajatädin hevoselämää -blogia kirjoittelee Mira. Hän on aktiivisesti mukana matkaratsastuksen toimijoissa ja kilpailee itsekin paljon. Blogi on valitettavasti ollut hiljaiselolla heinäkuusta lähtien, mutta täältäkin löytyy paljon luettavaa jos laji kiinnostaa! Ennen en muuten ollut yhtään kiinnostunut blogien kisaraporteista koulu- tai estekisojen osalta ja skippasin ne yleensä aina. Nyt, kun laji kiinnostaa, kiinnostavat myös kisaraportit ja niitä Miralla on paljon!

Blogien kulta-aika


Blogien kulta-ajan hiipumisesta on puhuttu ainakin koko oman bloggaushistoriani ajan, eli vuodesta 2015. Kun katsoin listaamieni pitkäaikaisten blogien postausmääriä vuosittain, sijoitan aktiivisimmat ajat monella blogilla vuosien 2013-2015 välille, jos siis blogi oli perustettu ennen tätä. Vuodesta 2015 postaustahti on hiljalleen vähentynyt, mutta mielestäni sisältö on samalla muuttunut tavallaan laadukkaammaksi, eli postaukset ovat pidempiä ja enemmän ajatuksella kirjoitettuja.

Muutokselle on mielestäni helppo keksiä syy: muut somekanavat. Instaan ja Facebookiin on helppoa tehdä pikkupäivitys ja blogi on tosiaan jäänyt kanavaksi pidemmille teksteille. Toinen syy on varmasti myös monen bloggaajankin huomaama lukijakato. Vaikka moni kirjoittaakin blogia ensisijaisesti itselleen, ei bloggaaminen tunnu kovin motivoivalta, jos lukijamäärä on laskenut radikaalisti. Itsekin olen tilanteessa, jossa ennen kaikki postaukset luettiin vähintään 500 kertaa, nykyään tuo lukema on 200. Toisaalta minulla ja varmasti kaikilla muillakin seuraajamäärät muilla somekanavilla ovat kasvaneet.

Jauhan aina tätä samaa, mutta eivät muut somekanavat ole täällä syrjäyttämässä blogeja, vaan blogi on vain yksi kanava muiden joukossa. Ja ainakin minun mielestäni blogeillekin on paikkansa. Ongelma on tosin siinä, että suurin osa lukijoista lukee blogeja mobiililaitteilla. Facebookista on helppoa seurata linkkiä blogiin, mutta keskisuuren instatilin pitäjä ei niin vain saakaan lukijoita siirtymään blogin puolelle. Facebookissakin keski-ikä nousee kohisten, eli hyvin nuorille suunnattujen blogien lukijakunta on varmasti muualla, kuin Facebookissa. Bloglovinit sun muut paikat tuntuvat kärsivän kovasta taantumasta ja kun bloggaajat kaiken kaikkiaan vähenevät, ei Bloggerin lukemistoon kerättyjen blogien linkkejä tule klikkailtua kun koko bloggeria ei enää käytä.

Vaikka en pidäkään siitä, että Instan ainoa tarkoitus olisi kerätä porukkaa blogiin, on se silti oiva kanava kertoa uudesta postauksesta. En tiedä johtuuko se iästäni vai mistä, mutta en jaksa lukea Instasta pitkiä tekstejä kuvien alta, vaan klikkaan itseni ennemmin blogiin lukemaan saman asian kuvilla pätkittynä. En myöskään jaksa kommentoida juuri mitään mobiililaitteella, vaan kirjoitan ennemmin tietokoneella. Näin saan tekstistä paljon runsaampaa, virheettömämpää ja näen tekstin helposti kokonaisuutena näytöltäni.

Blogien uhka ei siis mielestäni ole muut somekanavat vaan mobiililaitteet, kuka ihme jaksaisi kirjoittaa selkeitä blogipostauksia mobiililla, jossa tekstistä ei saa kokonaiskuvaa yhdellä silmäyksellä kuten tietokoneella? Bloggerin appikin on niin surkea, etten itse pystynyt käyttämään sitä. Hätätapauksessa korjaan puhelimen selaimen kautta härskeimmät ajatusvirheet.

Somegaala tulee!

Muuliprojektikin oli kerran itseään paremmassa seurassa. Kuva: Emmi Jormanainen
Juuri, kun olin julkaisemasa tätä postausta huomasin, että Playsson.net järjestää Somegaalan! Tällä kertaa kategoriat ovat mielestäni todella hyvät ja nyt palkitaan kaikkia somekanavia, mutta onneksi yksi kategoria on pyhitetty ihan vain blogeille. Playsson on ollut hienosti ajan hermoilla ja joka vuonna kategoriat ovat sopineet sen ajan trendiin. Netissä ja somessa trendit muuttuvat nopeasti nykyään ja kuten tiedätte, mikä tänään on in, voi huomenna olla out.

Tällä hetkellä tuomaristolle saa ehdottaa blogeja eri kategorioihin. Tuomaristo valitsee näistä kymmenen kuhunkin ja helmikuussa on sitten lopullinen äänestys. Varsinainen Somegaala järjestetään GoExpo Horse-messujen yhteydessä Helsingissä. Ehdota suosikkisomejasi tässä.
Lue lisää