maanantai 30. marraskuuta 2020

Muulimenot marraskuussa 2020

Marraskuun tallivuokra 400e
Koulutus ja tunnit 155e (ratsutus, pari ratsastustuntia, kaksi ohjasajokertaa)
Rokotukset 89e
 

YHTEENSÄ 644e

Tulot

-

YHTEENSÄ -644e


Nyt täytyy sanoa että kerrankin kuukausi missä ei ole mitään turhaa krääsää tai hömppää! Ratsastustunteja ja vastaavia en koskaan pidä turhina ja niitä sattuikin marraskuulle nyt mukavasti! Meillä oli myös satulantoppaaja käymässä, mutta hän onnekseni sanoi että ei se penkki toppaamalla parane, että kovaa ajoa vain. Satula voisi siis olla parempikin, mutta muulin rakenteen ollessa kyseessä se on ihan riittävän ok.Muuli liikkuu kivasti, selkä ei kipeydy eikä valkoisista karvoista ole tietoakaan.

Minulla ei ole marraskuulta ajankohtaisia kuvia, koska tallilla olen pääsääntöisesti ollut pimeän aikaan. Mutta tässä on Muuli irtojuoksutuksessa, siinä taitaa olla videoita kahdelta eri kerralta (toisessa riimu päässä, toisessa ei) ja hidastin siihen yhden todella smoothin laukanvahdonkin.

Lue lisää

perjantai 27. marraskuuta 2020

Aasiretki on jotain ihan muuta, kuin mihin ratsastajat ovat tottuneet. Ja minäkin vedän niitä joskus Tukkilan tilalla Porvoossa!

Olen kertonut blogissani aikaisemminkin aasiretkistä. Niitä alettiin vetää Tukkilan tilalla Porvoossa kolmisen vuotta sitten ja suosio on hiljalleen joka kesä kasvanut. Tänä kesänä aasiretkistä uutisoitiin useammassakin lehdessä ja lisäksi paikalla on käynyt ahkeria somettajia, joiden stooreissa ihanat aasit ovat vilahdelleet ahkerasti! Myös Riitta Reissaa blogin Riitta kävi tutustumassa asiaan! Vaikka aasiretkellä ei normaalisti tule hiki, oli Riitta kumppaneineen päässut hikoilemaan aasien kanssa. Aasit kun kyllä huomaavat heti, jos niillä on mahdollisuus mennä tien penkalle tai pellon puolelle syömään.

Tämän takia aikainen kevät ja syksy ovatkin parasta aasiretkiaikaa. Pientareet eivät vielä houkuttele vihreinä ja houkuttele aasipoloisia koko ajan. Aasithan ovat kotoisin hyvin karuilta alueilta, jossa on syötävä aina, kun näköpiirissä jotain syötävää on. Ja mitä sokeripitoisempaa, sitä parempaa, koska siinä on paras hyötysuhde. Kesyaasi elää valitettavasti edelleen vaistojensa varassa ja jopa maanisella katseellaan seurailee apilapeltoja retken aikana.

En kuitenkaan tullut kertomaan apilapelloista, vaan halusin esitellä nämä ruskakuvat, joita otimme Tukkilassa tänä syksynä. Kuvasin samalla muutamia videoklippejä, joista valmistui pieni "mainosvideo" aasiretkiin liittyen. Video pyöri ja pyörii Tukkilan tilan Facebookissa ja Instagramissa ja sen alla oli myös kilpailu. Kilpailu on nyt jo päättynyt.


Otettiin aasiporukasta kaksi asia ja parhaani mukaan kuvasin ja videoin näiden kuntoonlaittoa ja sitten kierrettiin ihan vain tiluksilla pari kertaa sama lenkki, toisella kerralal videoiden ja toisella kuvaten. Saatiin aika kivoja kuvia aaseista vaikka kello olikin jo aika paljon ja valoa alkoi oleen aika sniidusti mun kuvauskalustolle. Viikkoa myöhemmin ei mistään ruskasta ollut enää tietoakaan, joten näin kivoja kuvia emme olisi saaneet.



Aasimalleina meillä oli Ofelia ja Tupajumi. Ofelia on tuo punaruskea ja Tupis on harmaa.

Aasiretkellä aasia talutetaan, sillä ei ratsasteta. Eihän näin pienillä aaseilla edes voisi ratsastaa! Yksi aasi saa selkäänsä kantorepun, jossa on eväät ja saa sinne laittaa omiakin tavaroitaan jos mahtuu. Reppuaasin tärkeä tehtävä on kuljettaa eväät ehjinä eväspaikalle ja repun kantaja ottaakin yleensä tehtävänsä vakavasti.

Reitti on noin 4,5 kilometrin pituinen ja evästauko on suunnilleen puolivälissä. Aasiretki maksaa 50 euroa per henkilö ja koko homma kestää kolmisen tuntia, se sisältää alussa aasien harjauksen, käyttöohjeet, hieman harjoittelua tallin pihalla, itse retken evästaukoineen ja lopuksi aasien vapautuksen takaisin pihattotarhaansa. Sometaukoja pidetään tietenkin tarvittaessa ja itsekin edellisretkellä juoksentelin edestakaisin eri puhelinten kanssa dokumentoiden aasiretken etenemistä.









Lue lisää

perjantai 20. marraskuuta 2020

Pukkilan kunnassa on Suomen suurin muulikeskittymä!

Pukkilan kunnalla on Korumies Arvin lisäksi toinenkin ylpeyden aihe. Kunnassa asuu nimittäin enemmän muuleja kuin missään muussa kunnassa Suomessa! Väkilukuun suhteutettuna Pukkila on todennäköisesti myös Suomen aasirikkain kunta. Tästä pitää huolen Hutkon laama- ja eläintila, jossa asuu viimeisimmän laskutoimituksen mukaan neljä muuliksi laskettavaa eläintä ja kahdeksan aasia. Melkoinen pitkäkorvajoukko!

Anun kanssa ollaan tunnettu tietenkin siitä lähtien, kun hän hankki ensimmäiset kaksi aasiaan. Hän varmasti ajatteli, että kiltit aasitytöt olisivat hyvä lisä eläinvaelluksille ja ne voisivat toimia talutusratsuinakin. Mutta kuten me kaikki tiedämme, ei aasien määrä jää koskaan siihen. Pian tilalla kirmaili muulitamma Olle, sitten vähän lisää aaseja, sitten iso jättimuuli Ranskasta, tähän väliin aaseja ja muuliaasi, sitten neljäs muuli ja tuoreimpana todella isokokoinen aasiruuna Belgiasta. Tämän ison aasiruunan pääsette tapaamaan keväällä Tampereella Hevoset messuilla. Olemme siellä mukana "Harrin" ja Muulin kanssa!

Kävin kesällä moikkaamassa Anun uusimpia pitkäkorvia kameran kanssa ja esittelen tässä nyt parhaan taitoni mukaan kolme muulia ja yhden muuliaasin. Toki kaksi muulia saattaa oikeasti olla muuliaasejakin, koska niiden taustat eivät ole niin hyvin tiedossa. Mutta varmasti voidaan sanoa että ainakin yksi näistä on muuli ja yksi on muuliaasi.

Toisaalta näitä kutsutaan yleisesti aina muuleiksi, jos siis taustasta ei olla ihan varmoja ja se on ihan okei, olen vain itse skeptinen muulien muuliuden suhteen nyt, kun selvisi että oma muulini onkin oikeasti muuliaasi.

Olle on jo tuttu muuli Muuliprojektin historiasta. Olle on ollut Muulin frendinä eri mestoissa muutamaankin otteeseen ja ne ovat tulleet tosi kivasti toimeen keskenään. Esimerkiksi tässä postauksessa oltiin Hevoset messuilla 2019, mukana oli tuolloin Anun toinenkin muuli Aapo. Olle on siis Anun (Hutkon tilan omistaja) ensimmäinen mullukka ja tuli vähän postimyyntinä. Sillä on ratsastettu ja ajettu kärryillä ja reellä, eli se on oikein monitoimimullukka. Se lähtee yksin maastoonkin ja on vedellyt hoitajansa kanssa oikeasti pitkiä maastoreissuja!

Aapon Anu hankki Ranskasta ja Aapo onkin ihan oikea rotumullukka. Se on pyreneittenmuuli, eli sen isä on pyreneittenaasi ja emä on percheron. Aapo onkin tosi jykevä, ei tosin ihan jättimäisen korkea, mutta rungoltaan lyhyt eli työhevosmallinen. Aapolla on Suomessa ratsastettu ja se oli myös ajokoulutuksessa, mutta tietääkseni sen ajoura ei ole vielä oikein startannut. Muulileirillä pari vuotta sitten se käyttäytyi välillä hyvin samaan tapaan kuin oma muulini ja otti ja lähti, toki pysyen aidatulla alueella. Siinä kohtaa mietin että huh, onneksi omani ei ollut se luvattu 158 cm korkea jätti vaan paljon pienempi ja myös hetken aikaa voimalla hallittavissa oleva mullu. Aaposta kerroin ihan tuoreeltaan Aasiyhdistyksen sivuilla. Sivun lopussa on myös video, mistä Aapon koon näkee paremmin.
Kolmanneksi Anu tuli hankkineensä äidin ja pojan. Äiti oli suurikokoinen aasitamma ja poika muuliaasi, jonka isä on knabstrubber. Tämä muuliaasi on ihan tarkoituksella Suomessa laitettu alulle ja oli kyllä todella näppärän näköinen nuorimies! Ikää Joonalla ei ole vielä riittävästi ratsastushommiin, mutta tulevaisuudessa uskon että se on todella helppo siedättää kaikkeen. Tässä näkee juuri sen eron, että kun muuli ja muuliaasi on rakkaudella tehty ja varsana paljon käsitelty, on niiden kanssa todella helppoa toimia myöhemminkin. No, kaverillani on tällainen itselle tehty muulivarsa ja vaikka se on nähnyt ihmisiä ja elänyt tasaisessa laumassa nuoresta asti, oli se kuitenkin melkoinen villikko nuorempana. Eli koskaan ei voi tietää mitä lopulta tulee, mutta ainakin Joona 3v oli tosi luottavainen eikä yhtään säpsy. Joonaa en ole blogissani esitellyt, mutta siitä voi lukea esittelyn Hutkon muulien esittelysivulta.

Tuoreimman muuliaasihankinnan Oliven Anu teki 2019, kun hän bongasi ulkomailta myynnissä olleen "vuonismuulin", jota myytiin saatesanoilla kiltti talutusratsu, ikänsä tässä perheessä ollut. Muistaakseni se ei ehkä ollut ihan sitä mitä piti ja pienikin se oli, mutta kaunis kuin karkki ja toimii varmasti hienosti talutusratsastuksessa jossain vaiheessa.

Ei Oliven taustalla välttämättä mitään vuonista ole, mutta nimitys vuonismuuli tulee sen värityksen perusteella. Tuollainen hallakko väritys on toki tyypillinen myös aaseille, eli tällä voi olla taustallaan mikä tahansa poni

Olen yrittänyt pitää listaa Suomen muuleista, muuliaaseista sun muista Aasiyhdistyksen sivuilla. Listaa pääset lukemaan tästä ja siinä on myös linkit Sukupostiin. Tällä hetkellä listalla on 26 aasijohdannaista.

Tässä alla on vielä muitakin kuvia Hutkon edustavasta muuliporukasta. Ne olivat omalla laidunlohkollaan tuona päivänä ja päivä oli erittäin paarmapitoinen, joten muulit eivät olleet hetkeäkään paikoillaan.







Tässä kuvassa näkyy Anun isokokoinen aasiruuna Harri. Harri on siis nähtävillä Tampereella Hevoset messuilla ensi keväänä.


Lue lisää

keskiviikko 11. marraskuuta 2020

Shokkipaljastus, Muuli ei olekaan muuli!! Kasvattaja kertoi sen olevan "mula castellana" eli muuliaasi


Minulle myytiin vajaat 5 vuotta sitten espanjalainen muuli, nimenomaan muuli. Muulikaupassa ihan kaikki ei mennyt putkeen, kaupan muista tapahtumista voit lukea tästä vanhemmasta postauksesta. Kannattaa lukaista tuo postaus pohjille, jos olet tuoreempi blogin lukija tai et ihan muista mikä kaikki meni vituiks tässä kaupassa.

Olen aina välillä ihmetellyt somessa Muulin karvatonta läiskää sen lautasilla. Se oli sillä jo myyntikuvissa, joten se ei ole mikään kuljetuksen aikana tullut jälki. Merkki muistuttaa hieman Batmanin logoa ja se voisi olla epäonnistunut polttomerkki tai sitten jonkinlainen vanha vamma tai syntymämerkki.  Tai jopa isokokoinen karvapyörre. Pinnallisessa tutkimuksessa Muulissa ei ole mitään lihasvammaa tuossa kohdassa, joten ainakaan mistään isosta haaverista jälki ei ole tullut.

No jokin aika sitten julkaisin taas Instan stooreissa kuvan tästä läntistä. Sain kuvan alle kommentin, että olenko yrittänyt löytää kasvattajaa ja että ehkä googlella löytyisi. Ensin ajattelin että nääh, en kuitenkaan löydä mitään kun en osaa sanaakaan espanjaa, mutta sitten kuitenkin nappasin tallilla kuvan Muulin passista ja laitoin Googlen soimaan.

Muulin kasvattajan nimi on Balinot Valdivia D Francisco Jose, jossa Balinot Valdivia on käsittääkseni sukunimi. Laitoin tämän googleen ja jo alkoi löytyä. Ensin löytyi tietoa ANCCEn sivuilta. ANCCE on sis esoanjalainen PRE-hevosten rotuyhdistys ja siihen rekisteröidään pääsääntöisesti myös kaikki Suomessa kantakirjatuille vanhemmille syntyneet PRE-hevoset. 

Jatkoin googlailua ja hetken päästä löydin Balinot Valdivian polttomerkin ja kyllä, se muistuttaa jälkeä Muulin lautasella, mutta joku siinä merkitsemisessä on kuitenkin mennyt pieleen, kun lähinnä merkin ääriviivat ovat Muuliin tallentuneet.

Eihän Muulin polttomerkki ihan tällainen ole mutta se voisi hyvinkin olla. Mielenkiintoista on se, että merkki on lautasella aika ylhäällä kun yleensä polttomerkki laitetaan alemmas kankkuun.

 

Sähköistä yhteydenottokanavaa kasvattajaan ei ollut, mutta löysin miehen todennäköisesti Facebookista. Profiili näytti kuitenkin siltä, ettei Facebook ollut kovin aktiivisessa käytössä mutta laitoin kaveripyynnön ja kirjoitin viestinkin. Puhelinnumero oli kyllä netissä mm ANCCEn sivuilla, mutta enhän minä espanjankielentaidottomana voisi missään tapauksessa soittaa.

No googlailu jatkui ja kaskummaa, kasvattajan kotisivut löytyivät! Graneria Hermanos Balinot sivuilla kerrotaan tilan keskittyneen P.R.E. hevosiin ja kasvattaa samalla myös muuleja. Karja sai väistyä hevosten tieltä 1990. Hevosia on kotisivujen mukaan tällä hetkellä 20 yksilöä. Tilan tuottamat muulit ovat erinomaisia erityisesti kärryjen edessä. Hevosista kerrotaan, että niitä on myyty eri puolille Espanjaa ja myös ulkomaille.

Minähän en ostanut muuliani tältä kasvattajalta, vaan passin mukaan Muuli oli parivuotiaana vaihtanut omistajaa ja Llarguesin porukka bongasi tämän muulin myyntitallilleen 2016 ja minä ostin omani sitten heidän kauttaan. Toki tässä oli apuna suomalainen yhdistys ja sen puheenjohtaja, joka auttoi juurikin suomalaisia ostamaan unelmiensa PRE-hevosen Espanjasta.

Olin Muulista saanut tietoa, että sen emä on PRE-tamma ja isä on andalusianaasi, mutta Muulin passissa ei ollut näistä mitään merkintää, joten kasvattajalta halusin tietenkin tiedon, että millainen se emätamma sitten on ja onko sukutaulua olemassa. Laitoinkin kasvattajalle viestiä kotisivujen kautta. En siis edelleenkään osaa sanaakaan espanjaa, mutta kun Google kääntäjää käyttää niin, että kirjoittaa siihen englanniksi ja kääntää sen espanjaksi, se toimii ihan ok. Suosittelen muutenkin kääntämään kaikki muut kuin englanninkieliset tekstit englanniksi, silloin niistä saattaa saada jotain selvääkin. Käännös espanjan ja suomen välillä ei ole kovin toimiva.

Muistutan tässä kohtaa postaustani, että hevostamman ja aasiorin jälkeläinen on muuli. Yhdistelmä on yleisempi näin päin, koska näin jälkeläisistä tulee hieman suurempia (hevostammat ovat suurempia kuin aasit) ja aasiorit ovat kuulemma hanakampia astumaan hevostammoja kuin toisinpäin. Jos  yhdistelmä olisi toisinpäin, eli aasitamma ja hevosori, on jälkeläinen muuliaasi. 

Muulien luonteesta sanotaan, että ne ovat helpompia luonteeltaan ja toimivat ns hevosmaisesti. Muulien ulkomuodosta kerrotaan yleisesti, että ne ovat aasimaisemman näköisiä ja niillä on yleensä pidemmät korvat kun taas muuliaasi olisi enemmän hevostyyppinen. Mutta jos edessäsi seisoo muuli, jonka suku ja perimä on tuntematon, ei siitä pysty sanomaan mitenkään, että kumpaa se edustaa. Vain henkisellä puolella saattaa olla eroa, varsahan mieltää itsensä emän kaltaiseksi eli muuli pitää itseään hevosten heimolaisena kun taas muuliaasi hakeutuu mielummin aasien seuraan ja osaa paremmin tulkita niiden eleitä ja kieltä.


Noniin, löysin siis tallin kotisivut ja jatkoin googlailua nyt, kun tiesin tallin nimen, eli Yeguada Balinot. Eikä mennyt montaakaan klikkausta kun löysin Instagram-tilin, jossa oli mukavan tuoreitakin julkaisuja! Laitoin oitis Instan kautta lyhyen viestin, että minulla on tällainen teiltä ostettu muuli ja minua kiinnostaisi sen isän ja emän taustat.

Mukavan nopeasti sain vastauksen, että he etsivät tietoa muulista. Käänsin heidän tekstinsä kääntäjällä ja lähetin myös vastauksen copypastettuna kääntäjästä. Mietin kyllä siinä että luojankiitos meillä on tuo kääntäjä, sehän on paras keksintö ikinä ja tuo koko maailman niin lähelle, kun välissä ei ole kielimuuria hankaloittamassa tilannetta.

No varsinainen pommi tuli sitten siitä hyvin pian. Sain kuvia tämän syksyn muulivarsoista saatesanoilla "näillä on sama isä kuin sinun muulillasi!". Katseeni kiinnittyi varsojen sijaan heti varsojen takana seisoviin emiin. Ne olivat ilman muuta emiä, koska kaikissa kuvissa varsat olivat niiden lähellä. Ne emät olivat aaseja, niin aaseja ettei kukaan voi erehtyä. Jos näillä varsoilla siis on sama isä, kuin minun muulillani tarkoittaa se sitä, ettei Muuli ole muuli alkuunkaan vaan muuliaasi.

Kysyin tätä vielä kasvattajalta, että onko sen emä siis tosiaan aasi ja isä hevonen ja sain niin selkeän vastauksen, ettei siihen tarvinnut googlekääntäjää ollenkaan. Näin se siis on. Sain vielä tietää että muulia kutsutaan espanjaksi "mula roma" ja muuliaasi taas on "mula castellana". Oi, olisimpa tiennyt tämän vuosia sitten niin olisin varmistanut asian vielä henkilöltä, joka muulin hankinnassa auttoi.


Tämä tieto oli minulle melkoinen shokki ja sitä se oli myös monille instaseuraajilleni, jotka asian saivat stooreistani tietää heti tuoreeltaan. Tässä vaiheessa tieto Muulin isästä ja sen sukutaulusta oli ihan toissijainen, olinhan elänyt muuliaasin kanssa jo 4,5 vuoden ajan! Ja koko tämän projektin ajan olin kertonut kaikille että minulla on tässä ehta muuli ja muulit ovat tällaisia!

Asia ei varmasti rivihevosharrastajasta tunnu mitenkään oudolta ja moni lukija saattaa miettiä, että mitä minä täällä vetelen ranteitani auki asian tiimoilta. Mutta minulle muuliharrastajana tämä on yhtä iso asia kuin kovan luokan islanninhevosharrastajalle, jolle olikin myyty piensuokki paperittomana issikkana tai kovanluokan suokkiharrastaja, jonka piensuokki olikin haflinger. En kirjoita tätä dissatakseni suokkeja, issikoita tai haflingereita, mutta ehkä ymmärrätte pointin. Jos joku haluaa vain ratsastella jollain hevosenkaltaisella eläimellä, on varmaan ihan sama mikä kavioeläin siinä alla on, mutta aasi- ja muuliharrastajalle tällä asialla on todellakin väliä.

En myöskään dissaa muuliaaseja, olihan yksi iso vaikuttaja "muuliurallani" eräs jo edesmennyt muuliaasi, mutta kun reilut viisi vuotta sitten lähdin tähän muuliprojektiin, etsin nimenomaan muulia itselleni enkä muuliaasia. Enkä olisi ostanut nykyistä muuliani, jos se olisi minulle rehellisesti muuliaasina myyty. Tai ainakin olisin miettinyt asiaa hieman pidempään.

Kun kerroin aikaisemmin, että muulia ja muuliaasia ei voi ulkoisien piirteidensä perusteella erottaa, niin pääkopassa niillä on eroa. Toinenhan pitää itseään siis hevosena ja reagoi asiaan hevosemänsä tapaan. Muulihan ei ole elämässään todennäköisesti edes nähnyt yhtään aasia. Kun taas muuliaasi on elellyt rauhassa aasiemänsä kanssa eikä välttämättä tiedä hevosista yhtään mitään. Minun muulini on kyllä kasvattajallaan nähnyt hevosiakin, koska tilalla kasvatetaan sekä hevosia että muuleja (jos käsitin oikein, näitä muuliaaseja eli "mula castellana" pidetään parempina kärryjen edessä).

En oikein vielä osaa sanoa, mitkä piirteet Muulissa ovat erityisesti muuliaasimaisia piirteitä, mutta nyt käy järkeen ainakin se, että se tuli niin hyvin juttuun aasien kanssa ja on tottunut esimerkiksi survoutumaan pieneen pihattokopperoon aasilauman kanssa. En usko, että hevosesta olisi siihen. Ja kun laumaan menee, ei ole vaaraa, että joku aasi tai muuli hyppää niskaan jos laumassa tulee jotain kränää. Aasit kun eivät ole sellaisia, että ne saattaisivat ajaa toisia pos tieltään kun haluavat päästä ihmisen lähelle.

Muuli ei ole kovin laumasieluinen, ehkei se koe että hevoset ovat tarpeeksi hyviä kavereita sille. Muulihan tulee toimeen hevosten kanssa ja rapsutteleekin takaisin, mutta sellaisia varsinaisia bestiksiä sillä ei ole ollut. Toki se saattaa kiljua perään, kun kaveri lähtee maastoon, mutta rauhoittuu nopeasti syömään kuten mikä tahansa hevonen.


Kysyin isossa muuliryhmässä ihmisten kokemuksia muuleista ja muuliaaseista ja suurin osa oli asenteella että "senkus ratsastat, hyvä se on" ja yllättävän harva lähti miettimään niiden luonne-eroja. Itseäni taas kiinnostaa hyvin paljon se, kuinka paljon tämä melkoinen sekasikiö ja luonnonoikku perii käytöksestään emältä ja mitä se saa geeneissä. Esimerkiksi spookailu ja käsistä lähteminen ei ole mielestäni aasin eikä hevosen ominaisuuksia, joten mistä se tulee vai johtuuko se vain huonoista kokemuksista? Entä miksi joinain päivinä Muuli kavahtaa todella paljon, kun sitä menee hakemaan tarhasta ja joskus on ollut kausia, kun se ei anna kiinni ollenkaan?

Nämä piirteet eivät ole pelkästään oman muulini "juttuja" vaan muulien yleisimmät ongelmat ihan ympäri maailman ovat käsistä lähteminen ja se, etteivät ne anna kiinni. Kolmantena tulee korvien arkuus. Aasien perimään kuuluu jähmettyä jännässä tilanteessa ennemmin paikoilleen kuin poistua paikalta, hevonen on tässä mielessä reaktiivisempi ja se luottaa nopeuteensa. Mikä siis saa muuliaasin epäilemään kaikkia uusia juttuja ja poistumaan herkästi paikalta? Ja mikä saa sen jäämään paikoilleen jos vain leipää tai kauraa on tarjolla?

No, mietin näitä asioita rauhassa itsekseni samalla, kun haen tietoa ja mutua aasien ja muuliaasien käytöseroista. En käy blogini menneitä postauksia kovin aktiivisesti läpi tämän uuden tiedon valossa, eli siellä on varmast iuseitakin kohtia joissa perustelen Muulin käytöstä sillä että se on oppinut jonkun asian hevosemältään.

Mitä Muulin ulkomuotoon tulee, niin muuliaasius selittäisi sen äärimmäisen kapeat jalat, nivelet ja kaviot. Lisäksi luulen, että Muulin harva harja ja häntä voivat olla aasiperua. Muulihan pudottaa karvanvaihdon yhteydessä kesällä myös suurimman osan harjastaan eikä harja koskaan kasva pitkäksi. Minä tosin nykyään leikkaan sen ja pidän sen lyhyenä, koska reuhka ei näytä kovin siistiltä eikä aja tarkoitustaan esimerkiksi ötökkäkarkottimena.

No, vaikka tilanne on tämä, ei Muuli tietenkään myyntiin mene. En vaihda sen nimeä enkä blogin nimeä, mutta esimerkiksi messuilla teen selväksi että kyseessä on nimenomaan muuliaasi eikä muuli. Luultavasti 99% messukävijöistä ei kiinnitä asiaan mitään huomiota, mutta sille yhdelle prosentille, joita asia kiinnostaa, on annettava oikeaa tietoa asiasta. Tänne blogiin muutan tietosivuille asian oikeaksi kunhan vain ehdin.

Lue lisää

tiistai 3. marraskuuta 2020

Ollaan Muulin kanssa vakavastiotettava ratsukko, joten hankin ensimmäisen villavilttini!


Selailin Toria yksi ilta pitkästä aikaa, kun halusin kasvattaa Wintec-satulani kaarivalikoimaa. Myynnissä olikin oikein hyvä violetti kaari (pykälää leveämpi, kuin satulassa käytössä oleva valkoinen) ja myyjä kertoi, että kannattaa tsekata myös muu hänen tarjontansa. Tuumasta toimeen ja sieltä löytyi heti hieno aitoa villaa oleva villaviltti!

Enkkuviltti tuo varmasti jokaisen mieleen sen perinteisen värin, eli keltaisen huovan jossa on mustia ja punaisia raitoja. Googlailin nopeasti lisää tietoa tästä klassikkohuovasta ja eräässä blogipostauksessa kirjoittaja muisteli nähneensä tällaisia huopia perinteisesti treenaavien laukkaratsujen peppujen päällä Ascotissa ja Newmarketissa, legendaarisilla laukkaradoilla. Noita huopia valmisti ainakin Witneyn kaupungissa Englannissa oleva kaupungin nimellä nimetty huopatehdas. Historiankirjojen ensimmäinen huopakauppa on merkitty vuodelle 1584 ja muutama sukupolvi myöhemmin eli 1711 kaupungissa perustettiin Witney Blanket Weavers' Company. Huopatehtaat kävi kuumana ja uusia tehtaita rakennettiin, mutta aika aikaansa kutakin, viimeinen Witneyn huopatehdas sulki ovensa 2002.

Tehtaissa valmistettiin paljon muitakin huopia, mutta Witney Blankets History-sivuston mukaan muutama tehdas tuotti myös hevosloimia nimenomaan tässä keltaisessa pohjavärissä. Näistä loimista tehtiin hieman paksumpia ja karheampia, kuin esimerkiksi sänkyihin menevät huovat.

Englantilaiset muuten rakastavat huopapeittojaan. Työskentelin hotellisiivoojana lukion jälkeen ja sänkyyn pedattiin aluslakana, "peittolakana" ja päällimmäiseksi villahuopa, jonka yläreunan yli "peittolakana" kääräistiin. Näin siis toimittiin neljän tähden hienostohotellissa. Pussilakanat olivat aivan tuntematon käsite.

Kaikki kuvat otti Aino Holmberg, kiitos!

Huovan väriä ei ole mitenkään patentoitu ja klassista keltaista hevoshuopaa valmistetaan nykyään vaikka ja missä, eli ei ole enää olemassa mitään erittäin alkuperäistä villamerkkiä. Ja huopiahan tehdään nykyään myös fleecestä ja villasekoituksistakin.

Palatakseni tähän torissa myynnissä olleeseen vilttiin, se oli myyntikuvaa varten ostettu mattotelineelle ja kuvattu auringonpaisteessa. Viltin väri oli sellainen tumma hotpink ja tiesin, että siinä se on. Meidän huopa. Hintaa oli 35 euroa ja huovan merkkikin oli Shires. Shires on englantilainen hevosvarustevalmistaja, tai no, yritys on englantilainen, tuotteet tehdään tietty missä nyt tehdään.

Paketti saapui nopeasti ja koin pienen pettymyksen laatikkoa avatessani, huopa olikin viininpunainen eikä mikään hotpinkki. Siinä ei ollut mitään pinkkiä. No, pian toivuin järkytyksestäni ja totesin, että viininpunainen on oikein hyvä väri. Olinhan jo aikaisemmin ostanut Muulille viininpunaisen padin vaikka samaa padia olisi saanut myös pinkkinä.

Julkaisin pari kuvaa huovasta Instagramissa ja sain pari privaviestiä, joissa kysyttiin, mistä huopaa saa tässä värissä. Googlettelin illan jos toisenkin enkä löytänyt huopaa tässä värissä enää mistään. Shiresiltä vahvistettiin, että tuote ei ole ollut myynnissä enää vuosiin, mutta ei heti osattu kertoa, milloin se on mahdollisesti valmistettu. Minun saamani huopa on erinomaisessa kunnossa, vain kimon hevosen karvat paljastivat, että se on tosiaan käytetty.

Postilaatikot eivät ole meille ongelma


 

En ollut koskaan aikaisemmin omistanut tällaista villavilttiä, en ollut keksinyt sellaiselle mitään tarvetta klippaamattoman karvaturrin kanssa ja uutena nämä villahuovat maksavat 150-200 euroa. Mutta nyt hyvä tarjous ajoi asiansa enkä voinut kieltäytyä viltistä, jos se oli 35 eurolla myynnissä. Voisinhan tehdä siitä vaikka ratsastushameen, jos se osoittautuisi täysin epäkäytännölliseksi.

Nopea tarkastelu osoitti heti, että viltti on ihanan paksu ja jämäkkä ja toimisi hienosti terassisohvalla. Tämä on nimittäin paljon lämpimämpi kuin esimerkiksi Varustelekan noin 50 euron hintaan myymät armeijan ylijäämäviltit, joista tein itselleni ratsastushameen pari vuotta sitten. Tosin Varustelekan vilttiä oli helpompi ommella, kun se on niin paljon ohuempaa.





Viltin kanssa piti tietenkin ottaa kuvia. Huutelin Instassa kuvaajaa paikalle ja Aino oli sopivasti vapaalla päiväsaikaan, joten pukeuduin erityisen mätsääviin varusteisiin ja suunnattiin maastoon.

En ole enkkusatulalla maastoillut kuin pari kertaa ennen näitä kuvia ja koen sen vähän jännittävänä. Olen niin tottunut lännensatulaan maastossa, että enkkusatula tuntuu kiikkerältä ja turvattomalta. Mutta eipä minulla taaskaan ollut ongelmia pysyä kyydissä vaikka satulan ja takapuolen välissä olikin villaviltti viemässä kaiken pidon pois.

Tallin lähellä olevat ns kuvauspaikat on käytetty jo moneen kertaan, joten oli pakko keksiä vähän jotain uutta. Suunnattiinkin pienelle sivupolulle, jota en ole koskaan tullut kolunneeksi ja sieltä löytyikin tosi kivoja spotteja! Lato oli juuri sopivan kummitusmainen pyhänpäivän aatolle ja sen takana oli kallioinen mäki ja mäntymetsää. Vielä jäi kuvaamatta alue, johon on myrskyn ansiosta kaatunut paksuja puunrunkoja, sieltä voisi saada ensi vuoden halloweeniä ajatellen synkkiä myrskykuvia!

Muulia vähän jännitti uudessa paikassa, vaikka ihan tien vieressä oltiinkin. Se olisi mielellään kääntynyt ympäri ja joissain kohdissa se ei millään meinannut pysyä paikoillaan. Tosin Muuli on hyvin kiitollinen kuvaaja, se nimittäin seistä tönöttää paikoillaan paljon paremmin kuin keskivertohevonen, mutta en ole tottunut siihen, että Muuli ottaa luvattomia askeleita pois kuvauspaikalta. Hevosihmiselle se olisi varmasti ollut edelleen ihan pystyynkuollut.



Muuli tykkää surkeista poluista ja korkeista paikoista. Se katselikin mäen päältä mielellään kaukaisuuteen tielle, jossa kulki autoja. Otimme kuvia muutamassa eri "lokaatiossa" ja vielä tiellä pari laukkakuvaa. Siinä kohtaa meinasi Muulilta ns huumorintaju loppua, eli toisinsanoen sitä jännitti aika paljon ja se olisi mielellään painellut ihan kotiin asti. Odoteltiin kuitenkin Aino mukaan ja käveltiin ihan hallitusti. 

Muuli jännittyy edelleen välillä paljon, mutta kun se pari vuotta sitten pyörähteli sujuvasti ympäri ja yritti poistua niin nykyään se "vain" nostaa päätä ja puhisee sieraimet suurina. Pakoreaktiot ovat vähentyneet kovasti. Ei ole tietenkään mukavaa, että se jännittyy maastossa, mutta mm tämän takia emme maastoilekaan yksin, enhän halua viedä Muulia liian jänniin paikkoihin ellei ole pakko. Maastossa Muuli saa todella paljon turvaa ihan mukana kävelevästä ihmisestä enkä olekaan pitkään aikaan maastoillut ihan vain kahdestaan Muulin kanssa. Onni on tietenkin kiva talliporukka, josta saa maastoseuraa melkein aina.

Kentältä Aino nappasi vielä vähän ratsastuskuvia. Voin myöntää ihan suoraan että ratsastin kentällä tällä kertaa ihan vain kuvien takia. Ratsastin vain toiseen kierrokseen kaikissa askellajeissa tasan niin kauan, että kuvat oli saatu. No, olihan Muuli saanut jo aktivointia noin tunnin verran mitä olimme maastossa kuvailemasa, joten en usko että Muula harmitti "oikean ratsastuksen" puute.



Kuvissa mulla on muuten Dubarryn core-tex-saappaat, jotka ostin kevättalvella alennusmyynnistä. En vain voinut ohittaa 79 euron Dubarryjä, jotka löytyivät vielä minun koossani. Jalkani koko on 35-36 ja yleensä näin pieniä kenkiä ei joko valmisteta tai sitten ne myydään heti loppuun. Nuo kengät eivät todellakaan ole tallikengät, käytän niitä ensin ns siviilissä pari vuotta syyskeleillä ja katsotaan sitten maltanko uhrata ne tallihommiin.

Lue lisää

lauantai 31. lokakuuta 2020

Muulimenot lokakuussa 2020

Lokakuun tallivuokra 400e
Koulutus ja tunnit 155e (yksi ohjasajotunti, ratsastustunteja ja maneesivuokra)
Shires villaviltti torista 35e
Wintec vaalean lila kaari torista 15e
edellisten postikulut 7,90
Pinkit putsit, käytetyt postikuluineen 25,90

YHTEENSÄ 638,80e

Tulot

-

YHTEENSÄ -638,80e

 

Ostin Torista mm tämän ihan aidon villaviltin. Merkki on Shires ja viltti on juurikin hevosviltti 100% villaa. Se on todella hyväkuntoinen ja aivan ihana! Mentiin heti tuoreeltaan ottamaan kuvia sen kanssa. Harmi, ettei viininpunainen paitani ollutkaan ihan samaa sävyä, mutta ihania syksykuvia saatiin silti. Kuva: Aino Holmberg

Lue lisää

tiistai 27. lokakuuta 2020

Naapuritallilla oli Pay & Jump ja jotenkin tallinomistajamme sai minut puhuttua mukaan

Reissun ratsastuskuvat nappasi groomina ollut Pasi Rönn, kiitos!

Mehän ollaan nyt tänä kesänä hypätty Muulin kanssa pieniä esteitä ja pari estetuntiakin meillä oli. Olen mukavuusalueellani maapuomeilla ja kavaleteilla, mutta tallinomistajamme on nähnyt Muulissa laatua jopa polvenkorkuisiin esteisiin asti! Hän oli bongannut naapuritallimme tapahtuman, jossa maneesivuokralla sai käyttää myös maneesiin valmiiksi rakennettua esterataa. Mahtava idea, sillä ainakin minä olen äärimmäisen laiska esteidenrakentaja ja tänä kesänä olemme hypänneet vain jos joku muu on jättänyt kentälle esteitä valmiiksi.

No viime lauantaina sitten varustimme tallinomistajan kanssa ratsumme ja suuntasimme kohteeseen. En ollut tällä tallilla koskaan ennen käynytkään vaikka se on lähin maneesi ja paikassa on aikoinaan toiminut Pikkupihlajan ratsastuskoulu. Ratsastuskoulun jälkeen paikassa on ollut vuokralaisia, jotka ovat pyörittäneet täysihoitotallia. Harmi sinänsä, me oltais Muulin kanssa erittäin kiinnostuneita pikkukisoista, joita Pikkiksen aikaan tallilla välillä olikin.

Valmistelin Muulia koitokseen vuolemalla sen kaviot. Kavioita vuolin itseasiassa jo edellisiltana kun olin katsellut sen etukavioita hyvin kriittisesti. Aaseilla ja muuleillakin on aika pystyt kaviot, mutta Muulin etusissa tilanne alkoi olla jo liian pysty ja säteen maakontaktia ei enää ollut. Otin siis raspin kouraani ja raspasin kannat matalammiksi ja vuoleskelin säteistä kaiken röpelön pois. Röpelöä oli päässyt tulemaan, kun säde ei tosiaan ollut enää kunnolla maakontaktissa eikä kulunut luontaisesti.

Olen Muulilla käyttänyt bootseja maastossa vähän tilanteen mukaan. Jos tiet vaikuttavat tosi kovilta, laitan bootsit mutta runsaiden sateiden jälkeen, kun tiet ovat pehmeämmät, olen mennyt ilman. Nyt ratsastin maneesille ilman bootseja ja Muuli kipitteli tosi hienosti pitkällä askeleella ja arkomatta Hönön perässä! Joko tiet olivat sateen takia sopivan pehmeät tai sitten kaviokulma oli tosiaan karvan liian pysty ja sai Muulin arkomaan kavioitaan.

Kipiteltiin naapuritallille tosi reippaasti vajaassa puolessa tunnissa ja odottelimme hetken pihalla, että aikamme tulisi. Ja sitten show time!


Tallinomistaja huuteli oman ratsunsa selästä ohjeita verkkaan, ravia ja laukkaa esteiden ympäri ja paljon käännöksiä, että Muuli on handulissa. Kävimme Muulin kanssa myös katselemassa kaikki esteet. Groomina ja kuvaajana toiminut Pasi laski estekorkeutta minulle ja Muulille sopivaksi, jännittävimmät esteet jätettiin ihan vain tallinomistajan  hypättäviksi.

Olin todella yllättynyt miten hyvin Muuli oli vieraassa paikassa kuulolla. Maneesissa se ei kytännyt mitään nurkkia, esteitä se vähän tuijotteli pää kenossa kun menimme niiden ohi. Muuli nosteli hyvin laukat ja laukkasi mukavan eteenpäinpyrkivästi. Kotikentällä varsinkin vasen kierros on laukassa välillä tosi haastavaa kun Muulilla ei tunnu olevan ollenkaan omaa moottoria.

Sitten aloiteltiin hyvin matalan lämmittelyesteen kanssa, ensin ravissa ja sitten laukassa. Se meni hyvin, mutta heti, kun lisättiin toinen este, tuli kielto, ja toinen ja varmaan vielä kolmaskin ennenkun tulin esteen ravissa ja jalat kiinni kyljissä.

Tässä Muuli otti varman päälle, pysyin kyydissä mutta leuan mottasin Muulin harjamartoon.



 

Muuli vaikuttaa nyt tämän vähäisen estekokemuksen perusteella sellaiselta, että esteet pitää ensin ylittää puomiluokkakorkeudella ja ravissa, niin sen jälkeen se tulee ne myös laukassa, mutta jos ensimmäisellä kerralla yritän päästä laukassa, Muuli kyllä tulee esteelle kivasti mutta viime hetkellä tuikkaakin sen ohi. Teinkin sitten siis niin, että tulin esteitä tosiaan ravissa ja käynnissä, estekorkeus kun oli sellainen, että esteet oli ihan mahdollista suorittaa käynnissä paikoiltaan hypäten. Ja kuten tiedätte, muulit ja aasit pystyvät ylittämään itsensä korkuisia esteitä paikoiltaan hyppäämällä!

Maneesissa oli siis ihan rata numeroituine esteineen, mutta en itse suorittanut tätä koko rataa, koska siinä oli myös vesimattoa, aaltoa ja syvää muuria. Jätettiin nämä suosiolla pois. Mutta kuuden hypyn pieni rata siitä sitten meille kehiteltiin.

Hieroin ja hieroin hyppyjä ja Muuli vaan tuikkaili ohi sarjalla ja muuallakin. Ohittaminen ei ole tietenkään mitenkään toivottavaa mutta aina ohituksen jälkeen Muuli eteni tosi hyvin omalla moottorilla laukassa. Annoin vain lisää pohjetta, kiersin maneesin ja tulin esteelle uudestaan.


Ja mikä oli erittäin positiivista oli se, että kun sain sen esteen yli yhden kerran niin se yleensä meni toisenkin kerran, ja kolmannen.

Jonkin verran Muuli otti sellaisia "varman päälle" hyppyjä ihan jumalattomalla ilmavaralla. Noissa minä sitten lensin perunasäkkimäisesti ilmaan (huom, en kertaakaan tempaissut suusta) ja hypyn jälkeen rysähdin holtittomasti takaisin satulaan. On oikeastaan ihme, etten ollut lähelläkään putoamista, vaikka noiden rysähdysten jälkeen Muuli tietenkin veti esteen jälkeen päätä alas ja yrittä vähän pomppia. Annoin sille vain pohjetta, koska kovassa vauhdissa Muuli ei pysty köyrypukittamaan niin isosti.

Tässä ohitettiin este smoothisti oikealta



Muuli teki pienet kevätjuhlaliikkeet esteen ohitettuaan. Tosin viimeaikaisen somekeskustelun takia haluan vielä täsmentää, että en koskaan ajattele Muulin tekevän mitään ns possuillakseen, vaan yleensä kevätjuhlaliikkeet johtuvat jännittämisestä kuten tälläkin reissulla. Muuli ei uskaltanut hypätä tai tuli esteelle huonoin askelin, tuikkasi esteen ohi ja karautti karkuun. Sehän on ratsastetulla hevosella jännityksen merkki. Mutta kun saatiin kokemusta ja mentiin rauhassa ravissa tai jopa paikoiltaan esteitä, Muuli alkoi suorittaa niitä koko ajan paremmin.
 

Kun radan esteet oli jotenkin räpiköity vähintään kerran oli aika siirtyä radan pariin. Menin laskuissa sekaisin siinä kohtaa kun Muuli suihki neljännen kerran sarjan toisen esteen vierestä. Jotenkin sitten siinä selvitettiin se rata täysin ala-arvoisesti ja otin sitten happea. Kävelin Muulin kanssa välikäyntejä pitkin ohjin ja hengiteltiin vain. Sitten otettiin uusi yritys ja menin "radan" paljon rauhallisemmin eli aloittelin ravissa ja laukkasin vain varmat esteet. Se menikin ihan putkeen ja oli ihan nättiä ja muuliystävällistä ratsastusta. Radan jälkeen ratsastin vielä täysiii eteen ja kehuin Muulia kovasti. Parkkeerasin sen selkäännousujakkaran luokse, jossa palkitsin sen tietenkin leivillä, loimitin taas heijastinratsastusloimeen ja pukeuduin itsekin. Oltiin valmiita etuajassa ja ratsastettiin taas reippaasti takaisin tallille.


Muuli sipsutteli taas tosi hienosti Hönön perässä. Hönö kävelee siis todella reippaasti ja yleensä joudunkin ravailemaan koko ajan kiinni, nyt Muuli oli vähän täpinöissään ja ravasi pikkuravia Hönön kannoilla pitkät pätkät.

Tämä oli muuten myös toinen kerta ikinä, kun olen enkkusatulan kanssa maastossa. Ensimmäisen kerran olin tämän vuoden keväällä kun tunnin jälkeen suuntasin hetkeksi maastoon kuvien oton ajaksi. Tulin silloin muuten myös nätisti kaaressa alas, kun Muuli ravissa spookkasi jotain, teki äkkistopin ja peruutti vielä pari askelta siinä kohtaa, kun meikäläinen oli jo kerimässä sen yli. Selkäpanssari oli toki päällä, joten tilanteesta ei jäänyt fyysisiä merkkejä kehooni.


Kotitallilla Muuli pääsi vielä piehtaroimaan kentälle ennen loimitusta, muuten se piehtaroisi tuliterän uuden loimensa kanssa kenttää märemmässä tarhassa ja sitähän en missään nimessä halua.

Muuli ylitti kyllä kaikki odotukset reissun aikana! Eihän tässä nyt sitten muuta kuin puomiluokkia katselemaan. Kipassa ei kuitenkaan ollut tälle syksylle puomi- tai ristikkoluokkia tälle syksylle siedettävän ajomatkan päässä, joten voi olla että debyyttimme esteillä menee ensi vuoden puolelle. Yhdet harjoituskisat olisivat Mäntsälässä aiemmin tässä kuussa, mutta se taas ei sopinut omaan kalenteriini. Eli jatkamme etsintöjä, kommenttiboksiin saa myös vinkata harjoituskisoista, jotka olisivat alle tunnin päässä Tuusulasta!

Lue lisää