keskiviikko 30. syyskuuta 2020

Muulimenot syyskuussa 2020

Syyskuun tallivuokra 400e
Make Nymanin ohjasajotunti 40e
Vetcaren E-vitamiini 500 ml 44,90e
Globus postikanki-kuolain 38e
Bucas freedon hyönteisloimi 51,19e
Horseware amigo hero 50g sadeloimi 76,46e
Rajakorpi Ranch virtuaalinäyttelyn osallistumismaksu 10e
Suomen Aasiyhdistyksen virtuaalinäyttelyn osallistumismaksu 5e

YHTEENSÄ 665,55e

Tulot

-

YHTEENSÄ -665,55e


Kuvasin esimerkkikuvat Suomen Aasiyhdistyksen aasinäyttelyyn.

 

Lue lisää

perjantai 25. syyskuuta 2020

Samalla, kun ratsastajapiireissä vouhkataan 15% painorajasta, tulivat kolumbialaistutkijat siihen tulokseen, että 51% on ihan ok taakka vuoristomuuleile

Kuva: alainjacq235 , Pixabay

Tekstiä on jäsennelty selkeämmäksi ja joitain kohtia on täydennetty 27.9.2020 klo 18.30

Suomessa ja Euroopassa on viime vuosina tutkittu yhä enemmän harrastehevosten kuormankantokykyä, eli sitä, minkä painoinen ratsastaja on sopiva minkäkin kokoiselle ratsulle. Tutkimuksia on tehty eri kokoisilla otannoilla ja hieman eri tapaan muutamia ja niiden tulokset kertovat, että noin 15-17% on sopivan painoinen ratsastaja ratsulle. Tämän painoinen tai kevyempi ratsastaja ei saa hevosissa aikaan kipuilmeitä eivätkä ratsut ala liikkua epäpuhtaasti.

Aasien ja muulien kohdalla tilanne on hieman toinen. Aasien ns kipuilmetaulukko valmistui vasta ihan hiljattain, joten sen avulla ei ole luultavasti ehditty vielä havainnoida aaseja, mutta jonkin verran työkäytössä olevia työaaseja ja muuleja on tutkittu liittyen kokonaan tai osittain niiden kuormankantokykyyn. Näiden tulosten perusteella aasin ja muulin selkään voisi lastata huomattavasti enemmän taakkaa, kuin länsimaisten harrasteratsujen selkään.

Aasien kanto- tai vetokyky ei ole kiinnostanut tutkijoita siitäkään huolimatta, että maailmassa on 24 miljoonaa työaasia, joille 10 tunnin työpäivät raskaiden taakkojen alla ovat arkipäivää. Näiden aasien elinikä on keskimäärin 12-15 vuotta, kun "lemmikkiaasit" elävät helposti 30-vuotiaksi ja yli. Kuva: Carsten Thomsen, Pixabay

Kolimbian La Sallen yliopistosta valmistui 2019 tutkimus, jossa otettiin mitat 94 aikuisesta työtä tekevästä muulista. Muuleista mitattiin säkäkorkeus, rinnanympärys, rungon pituus ja niskan pituus ja lisäksi ne punnittiin. Tarkoitus oli määritellä mitat ihanteelliselle kuormamuulille, joka jaksaisi väsymättömästi kantaa taakkoja pitkin heikkokuntoisia vuoristopolkuja.

Tutkimuksen toivotaan olevan hyödyksi muulinajajille sekä muuleille. Tulosten perusteella muulikaupoilla voisi kiinnittää huomiota muulin rakenteeseen ja mittoihin, kun valitaan mahdollisimman vahvaa muulia sokeriruokologistiikkaan. Tutkimuksen mukaan lyhyt- mutta keveärunkoinen muuli on silakkamallia kestävämpi.

Muulilla on tärkeä osansa kolumbialaisessa maataloudessa. Pitkäkorvia käytetään erityisesti vuoristoalueilla, joista kuljetetaan esimerkiksi sokeriruokoa teiden varsille odottamaan jatkokuljetusta. Vuorille ei ole mitään asiaa moottoroiduilla ajoneuvoilla, vain muulit ovat tarpeeksi ketteriä kulkemaan kinttupolkuja pitkin. Kuormat ovat niin suuria, ettei niitä ole ihmisvoimin mahdollista kantaa. Onkin siis kaikkien etu, että muulit sopivat mahdollisimman hyvin tehtäväänsä ja pysyvät terveinä mahdollisimman pitkään.

Tutkijat mittailivat muuleja viiden eri kunnan alueella ja nämä kaikki muulit kuljettivat nimenomaan sokeriruokosäkkejä selässään Kolumbian andeilla. Näillä alueilla lämpörila vaihtelee 18 ja 24 plusasteen välillä ja muulit työskentelevät 700-2000 metriä merenpinnan yläpuolella. Tutkitut 94 muulia olivat kaikki yli 5-vuotiaita, eli kasvunsa lopettaneita, työtä tekeviä pitkäkorvia. Näistä 39 oli oreja tai ruunia ja 55 oli tammoja. Tutkimuksesta ei käynyt ilmi, tarkoitettiinko urospuolisella muulilla sekä oreja että ruunia vai pelkästään oreja tai ruunia.

Muuleista otettiin siis painon lisäksi neljä eri mittaa senttimetreissä. Kun näitä mittoja suhteutettiin toisiinsa, saatiin aikaan kolme eri indexiä, joista jokainen kuvaa eri asiaa.


 

Body index kuvaa muulin rungon sopusuhtaisuutta, jossa dihteutettiin muulin rungon pituus sen ympärysmittaan. Jos luku oli alle 86, oli muuli lyhytrunkoinen ja tukeva, eli sillä oli syvä runko. Jos luku oli 86-88, oli muuli sopusuhtainen ja jos luku oli yli 88, oli muuli pitkä- ja kapearunkoinen, eli mallia silakka.

Proportionality index taas kertoo rungon pituuden ja säkokorkeuden suhteesta. Tällä luvulla eläimet jaoteltiin pitkiin, normaaleihin ja korkeisiin. Jos luku oli alle 99, oli eläin pidempi, kuin mitä se oli korkea. Jos luku oli 99-101, oli se sopusuhtainen eli rungon pituus oli suunnilleen sama, kuin muulin säkokorkeus. Ja jos luku oli yli 101, oli muuli korkeampi kuin mitä se oli pitkä.

Load carriage index lienee kuitenkin mielenkiintoisin ja syy, miksi kiro. Sillä tarkoitetaan siis kuormankantokykyä ja sille kerrottiin myös suora laskukaava:

(rungonympärys cm x rungonympärys cm) / säkäkorkeus cm x 0,95 = kuormankantokyky kg

Laskin tällä laskukaavalla oman muulini kuormankantokyvyn. Muulin rinnanympärys on 180 cm ja säkäkorkeys 143 cm.

(180 x 180) / 143 x 0,95 = 215 kg

Ei hyvää päivää, jos Muulin lähettäisi kolumbialaiselle sokeriruokotilalle, se saisi selkäänsä 215 kg edestä tuotetta! No, se on valitettavasti arkipäivää suurimmalle osalle maailman muuleista.

Tutkijat eivät havainneet eroja mittasuhteissa muulin sukupuolten välillä. Ainoa ero oli se, että tammat olivat keksimäärin hieman pienempiä kaikin puolin. Tutkituista muuleista tammojen paino oli keskimäärin 275 kg ja orien 299 kg. Kuormankantokyvyksi tammoille laskettiin keskimäärin 160 kg ja oreille 164 kg. Kuormat muulien selässä olivat jo tutkimusta enennkin olleet suunnilleen 160 kiloa. Muulinajajat kertoivat, että muulit työskentelevät kuukaudessa 2-3 viikkoa työpäivän ollessa 8-9 tunnin pituinen. Kuukaudessa oli aina 1-2 viikon lepojakso, jolloin muulit eivät työskennelleet. Lepojaksot riippuivat sokeriruo'on tuotannosta.

Tutkijat huomasivat muulien mittoja analysoidessaan, että muulit tuppaavat olemaan aika pitkärunkoisia, mikä heikentää niiden taakankantokykyä. Tutkijaryhmä suositteleekin, että jatkossa muulikasvatuksessa suosittaisiin lyhytrunkoisempia hevostammoja. Lisäksi rungon ympäryksen olisi hyvä olla nykyistä suurempi, tähänkin voidaan vaikuttaa jalostusvalinnoilla.

Alla olevalla videolla näkyy kolumbialaisia kuormamuuleja tositoimissa. Muuleilla näyttää olevan kuormasatuloissaan juureksia. 

 

Vaikka muulit ja aasit kuormattaisiin ihan överikuormien alle, ne silti kipittävät aika karuissakin maastoissa pitkät matkat ilman taluttajaa kuin tietäen, mihin pitää mennä. Kuva: Simon Matzinger , Pixabay

 

Kuten tekstin alussa totesin jo, ratsastuspiireissä hevosten kuormankantokykyä on viime vuosina jonkin verran tutkittu ja turvallinen raja lienee noin 15%. Kolumbialaistutkimuksessa muulien kuormankantokykyä ei laskettu ihan näin suoraviivaisesti, mutta voidaan varmasti olettaa että syvärunkoisempi muuli on myös raskaampi kuin sirompi, jolloin muulin omaa elopainoakin voisi käyttää mittana. Ongelma lienee se kuitenkin se, ettei muulien painon mittaaminen ole kovin helppoa, jolloin painoraja on paljon helpompi määritellä muulin säkäkorkeuden ja ryngonympäryksen perusteella.

Tutustuin pariin tutkimukseen, jossa hevoset olivat kantaneet nimenomaan tavarakuormaa.

Japanilaistutkimuksessa testattiin 12 alkuperäisrotuista hevosta, jotka laitettiin liikkumaan eri painoisten taakkojen kanssa. Kevyin taakka oli 80 kiloa ja tutkimuksessa tultiin siihen tulokseen, että on ihan ok kuormata niiden selkään 100 kiloa, joka on 29% näiden hevosten keskimääräisestä elinpainosta. Tutkimuksesta oli vapaasti saatavilla vain tiivistelmä. Toinen suunnilleen samoihin tuloksiin päätynyt tutkimus julkaistiin 2008, jossa tutkittiin 8 hevosen elintoimintoja, kun niiden selässä oli taakkaa 15, 20, 25 ja 30% niiden elopainosta. Kun taakkaa oli 25% tai enemmän, huomattiin selkeitä muutoksia eläinten sydämen sykkeessä ja lihaksistossa.

Suomeksi voi lukea hevosten kantokyvystä lisää esimerkiksi MW Hevospalveluiden blogissa.Linkin takaa löytyy kolmas osa hänen juttusarjaansa, mutta kannattaa lukea myös muut kirjoitukset aiheeseen liittyen.

Muulien ja aasien kohdalla eläinten havainnointiin perustuvia tutkimuksia ei siis ole ainakaan tähän mennessä julkaistu vielä yhtään. Kun ottaa huomioon sen, että aasit ja muulit ilmoittavat kivustaan hieman eri tavalla kuin hevoset, ei aaseja voikaan havainnoida samaan tapaan, kuin hevosia.

Muuli-ihmiset ympäri maapallon sanovat, että muulien lihasrakenne on uniikki hevosiin verrattuna. Tämän perusteella muulien sanotaan pystyvän kantamaan enemmän taakkaa, kuin mitä vastaavan kokoinen hevonen kantaisi. Erään brasilialaistutkimuksen kohteena olivat paikalliset mangalarnahevoset ja näiden muulijälkeläiset. Otos oli 11 hevostammaa ja 10 näiden muulivarsaa ja eläimistä otettiin näytteitä niiden lihaksista. Tulokset kertoivat, että muulien lihaskuidut kestävät pitkäaikaista rasitusta paremmin ja se näkyy erityisesti pitkäkestoisessa kestävyydessä. Muulin voisi siis sanoa olevan sitkeä. Tutkimuksesta oli julkisesti saatavilla vain tiivistelmä.

Jonkinlaisiin samankaltaisiin tuloksiin on tullut myös 1989 julkaistu tutkimus, jossa seurattiin haflingereiden ja muulien suorituskyvyn kasvamista 20 viikon boot campin aikana. Eläimistä otettiin verinäytteitä ja niiden perusteella suorituskyky kasvoi. Tiivistelmän lopussa mainitaan, että muulien ja hevosten välillä  oli eroa niiden suorituskyvyssä, mutta mitä eroa, se ei ilmene tiivistelmästä.

En siis löytänyt mitään muuta todistetta sille, että muulit ja aasit olisivat hevosia kestävämpiä enkä löytänyt tämän kolumbialaistutkimuksen lisäksi mitään muuta tutkimusta, jossa olisi tässä laajuudessa pohdittu pitkäkorvien kuormankantokykyä.

Kysyinkin siis maailman johtavalta aasitiedonlähteeltä eli Donkey Sanctuaryn tutkimustiimiltä, että millaista tietoa aasien kuormankantokyvystä on olemassa ja sain kattavan listauksen eri lähteistä, tosin edelleen, yksikään lähde ei perustu tutkimukseen vaan ennemminkin kokemuksen tuomaan tietoon. Toisaalta, ei asiaa varmaan voida tutkia ennen, kun nykytilanne on kirjattu ylös.

Sain kuitenkin listan muutamasta julkaisusta, joissa asiaa oli sivuttu. Julkaisuista yksikään ei keskittynyt nimenomaan aasin kuormankantokykyyn, vaan asiasta oli mainittu muun tekstin ohessa.

Monessakin eri lähteessä on pidetty rajana kolmasosaa, eli aasi pystyisi ns mukavasti kantamaan selässään kolmasosan painostaan, eli keskivertoaasille tämä tarkoittaisi noin 50-70 kg taakkaa. Erään 2016 julkaistun tutkimuksen mukaan ei ole mitään dramaattisia todisteita siitä, että raskaiden taakkojen kantaminen olisi haitallista esimerkiksi aasin luustolle. Toisessa julkaisussa huomattiin, että kun aasi kantoi noin 33% taakkaa selässään, se kulutti vähemmän energiaa kuin aasi, joka oli kyntöhommissa vajaat 3 tuntia tai sellainen aasi, joka veti kärryä 15 kilometriä. Toki lukemat riippuvat myös aasin fyysisestä kunnosta ja vedettävän taakan raskaudesta, eli ihan suoria johtopäätöksiä näistä ei voida vetää. Lisäksi julkaisussa mainittiin, että esimerkiksi Meksikossa on ihan normaalia, että aasit kantavat 60-80 kg painoista taakkaa 3-4 tuntia putkeen, kun kuljetetaan myytäviä tavaroita torille.

Useassa maassa aasi on nimenomaan naisten työjuhta ja "työkaveri".

Mitä itse jäin miettimään muulien kuormankantokykyyn liittyen on se, ettei muuleja voi jalostaa hevosten ja aasien tapaan. Ei ole mitenkään ennenkuulumatonta, että muulien kasvatuksessa käytetyt hevoset ja aasit ovat vain siitoseläimiä ja viettävät muun aikansa oloneuvoksina. Ja jos huomataan, että muuli on viisivuotiaana aivan uskomattoman hyvä kuormaeläin, ei samaa yhdistelmää välttämättä ehditä uusia ollenkaan tai ainakaan montaa kertaa. Muuli tehdään siis aina uudestaan. Luonnonvalinta tavallaan vaikuttaa muulien kasvatukseen siinä mielessä, että heikot muulit sairastuvat eikä niitä käytetä työntekoon, mutta en osaa sanoa jätetäänkö siinä tapauksessa kyseisen muulin isä ja emä pois jalostuksesta vai ovatko vanhemmat edes tiedossa siinä vaiheessa, kun muuli on myyty huutokaupasta uuteen kotiin.

Vaikka tutkimuksia ei tämän lisäksi ole aasien ja muulien kuormankantokyvystä tehty, ovat eri viranomaiset asettaneet ehtoja ja ilmoittaneet suosituksia hevoseläinten enimmäiskuormasta.

Esimerkiksi Englannissa suositut "ranta-aasit" ovat tarjonneet lapsille talutusratsastusta vuosikymmenten ajan. Ranta-aaseja löytyy monelta Englannin rannalta ja talutusratsastukseen pääsee parilla punnalla. Alle olevassa kuvassa ollaan Blackpoolissa, jonka rannoilla työskentelee noin 80 aasia per kausi. Aaseja saa käyttää 10-13.00 ja 14-19.00, välissä on tunnin tauko,jolloin aasien satulavyöt löysätään ja aasit saavat vettä ja heinää. Perjantaisin aaseilla on kokonaan vpaaapäivä. "tukevasti tiineitä" tai hiljattain varsoneita tammoja ei saa toiminnassa käyttää ja aasien alaikäraja on 4 vuotta. Aaseilla saavat ratsastaa vain alle 16-vuotiaat ja alle 50 kg painavat ratsastajat. Talutusratsastus on siis suunnattu pelkästään lapsille. Blackpoolin ranta-aasien hyvinvoinnista uutisoi mm The Gazzette.

Erityisesti Blackpoolin rannalla ranta-aasit ovat toivottuja vieraita. © Copyright Lewis Clarke: Creative Commons Licence

Kreikassa on myös viime vuosina yritetty parantaa aasien ja muulien työoloja esimerkiksi Santorinilla. Santorinilla matka kylän huipulle taittuu näppärästi muulien selässä, mutta vasta pari vuotta sitten ratsastajien painorajoista kohistiin sen verran, että 100 kg enimmäispaino tuli voimaan. Pitkäkorvien oloja on pyritty parantamaan muutenkin ja Kreikan maatalousministeriö on tehnyt ohjeistuksen, joka ottaa kantaa mm eläinten tunnistusmerkitsemisestä, hoitamisesta sairauksien ja vammojen takia, lepotauoista, varjopaikoista ja ruuasta ja juomasta. Aasien väkivaltainen kohtelu ei myöskään ole enää ok. No, tätä noudatetaan ilmeisesti miten noudatetaan, ainakin Petan mukaan.

Alla on MySantorinin mainosvideo muuliratsastuksesta.

Kolmantena esimerkkinä on Petran historiallinen kaupunki Jordaniassa on suosittu matkustuskohde, jossa The Brooke on tehnyt työtä eläinten ja samalla koko Petran eteen jo vuodesta 1988. Petran hevosyrittäjille on tarjottu liikkuvan klinikan palveluita ja parannettu mm eläinten vesipisteitä ja tuomalla esille parempia varustevaihtoehtoja ja tavan lopettaa eläimet eläinystävällisesti.

Kampanjan tarkoituksena on ollut tuoda myös turistien tietoon eläinten kohtelua. Jos turistit osaisivat valita palveluntarjoajien joukosta eläimet, jotka ovat terveen oloisia ilman hiertäviä haavoja eivätkä suostu kyytiin, jos kuorma on eläimelle liian suuri, toisi se rotia myös palveluntarjontaan. Kuormasta neuvotaan, että yksi henkilö per pyörä, eli kaksipyöräisiin kärryihin saa mennä vain kaksi henkilöä ja nelipyöräisiin neljä



Aaseja Petrassa

Lue lisää

Muulipaita, rakkaudella kaikille muulitytöille! + ARVONTA!


Postaus sisältää affiliate-linkin ja se on merkitty * merkeillä

Reilu kuukausi sitten näin ulkomaisessa Facebook-ryhmässä myynnissä muuliaiheiden T-paidan. Ongelma oli vain se, että kuvassa oli mammuttiaasi eikä muuli, mutta paidan slogan oli mielestäni kiva. Mulegirl, just like a cow girl, only much cooler, siinä luki.

Googlasin muulipaitoja, jossain olisi oltava samantyyppinen mutta paremmalla kuvalla. Ovathan muulinomistajat laatutietoista väkeä eivätkä halua mitään sekundaa. Tuloksena oli kuitenkin vain pettymys, T-paitafirmat olivat kyllä käyttäneet slogania, mutta paitojen kuvat olivat googlen kuvahaun tuloksia sanahaulla "free vector art mule", ja kun tuolla hakee, tulee muulikuvien lisäksi rutkasti myös aasi- ja hevoskuvia.

Ajattelin, ettei oman T-paidan tekeminen voi olla kovin vaikeaa ja osaanhan käyttää auttavasti Photaria, joten tuumasta toimeen. Valitsin minusta ja Muulista kivan ratsastuskuvan ja aloin käsitellä sitä kaksiväriseksi. Lisäsin tekstin käyttäen koneen valmiita fontteja ja taustalle piirtelin pinkkiä suttua. Lopputulos oli järkyttävä.

Tässä kohtaa ymmärsin, etten kehtaisi edes itse pukeutua suunnittelemaani paitaan, joten mietin kuumeisesti, kuka voisi minua projektissa auttaa. Suurena muulifaninakin tunnettu graafinen suunnittelija Eva tuli mieleen nopeasti. Hän nimittäin teki vuosi aiemmin hienon värityskuvan Muulista ja hänellä on oma T-paitakauppa, jossa hän myy paitoja ja muita tuotteita.

Kaikki postauksen kuvat otti Aino Holmberg, kiitos!

Kysyinkin siis, jos hän voisi joko suunnitella minulle kuvan maksua vastaan tai tehdä paidan myyntiin omaan verkkokauppaansa.  Toivoin kovasti, että hänen verkkokaupassaan olisi pienen muulipaidan mentävä kolo, koska se säästäisi minut tilausrumbalta. Ja tadaa, olihan siellä!

Laitoin Evalle heti referenssikuvan, kuvan näkemästäni paidasta ja hän ryhtyi työhön.

Eva kertoi omassa blogissaan paidan syntytarinan jo aikaisemmin. Postauksessa on mukana myös vaihekuvia, joten kannattaa katsoa miten paita syntyi! Ei ole ihan niin yksinkertaista kuin voisi kuvitella, koska hän piirsi kirjaimetkin itse sen sijaan, että olisi googlannut "free windows fonts". Kirjaimet ovat muutenkin juuri sitä Evan alaa, joten hän ei tietenkään käyttäisi valmiita fontteja.

Parin viikon aikana näin pieniä otoksia kehitystyöstä Evan Instagramissa ja lopulta suunnitelma oli loppusilausta vailla! Eva laittoi sen minullekin nähtäväksi ja wow, se oli upea! Muulia oli käytetty melkein millintarkasti mallina, mutta ratsastajasta Eva oli tehnyt geneerisemmän. Muulille lisättiin loppumetreillä vielä takavyö ja rintaremmi, kumpikin ovat hyvin muulimaisia varusteita lännensatulan takavyön lisäksi ja lisäisivät paidan muulimaisuutta. Samalla Evan mukaan kuvaan tuli hieman lisää kolmiulotteisuutta.



Eikä sitten mennyt kauaakaan, kun vastaanotin oman versioni paidasta postitse! Ensimmäisen paidan sain ikäänkuin yhteistyönä siitä hyvästä, että otimme tallilla minusta ja Muulista kuvia paita päällä! Näin Eva sai verkkokauppaansa erittäin edustavia ammattilaistasoisia markkinointikuvia ja minä tietenkin samalla kuvia tähän blogiini!

T-paita on aivan ihana! Se on tummanharmaa ja laadukasta kangasta, ei ollenkaan sellainen ohut lörppö, joita paidat nykyään tuntuvat olevan. Malliltaan paita on pitkä, joten selkä ei varmasti vilku pidemmältäkään muulitytöltä.

Tuo termi mule girl voi tuntua vähän hassulta kun sitä oikein miettii. Eihän kyse ole muulien ajamisesta, vaan ratsastamisesta. Termi on kuitenkin vakiintunut yhdysvaltalaisten muuliharrastajien keskuudessa ja sillä tarkoitetaan nimenomaan naista, joka harrastaa muuleilla. Cowgirl on varmasti terminä tutumpi ja tarkoittaa tietenkin samaa, kuin cowboy. Eli suomeksi karjapaimenta, mutta nykyään sillä viitataan hieman laajemminkin lännenratsastajiin. Suomessa yleinen termi "hevostyttö" ei suorana käännöksenä näytä olevan käytössä englanniksi, eli "horse girl" ei tässä yhteydessä ole ainakaan kovin laajasti käytetty. Jos joku tietää tarkemmin, niin kommenttiboksissa saa vapaasti kertoa!

No jokatapauksessa, paidan slogan oli jo jollekin asteelle vakiintunut ja erittäin hyvä tällaisella fanaattiselle muuliharrastajalle! Kun aasituotteita löytyy jo jonkin verran, ovat muulit niin pienen harrastajaporukan juttu, ettei meille tuotteita ole olemassa. Ja jokainen, joka jotain lajia intohimoisesti harrastaa, haluaa hankkia myös asiaankuuluvaa oheissälää. Eikai meillä muuten olisi lemmikkikauppojen seinät täynnä rotutarroja ja koiranruokahyllyt tulvillaan roturuokia, joissa ei ole juurikaan eroa toisiinsa. Kaikella rakkaudella, mutta kissat ja koirat ovat lihansyöjiä. Mennään tähän joku toinen kerta.

*T-paita on nyt myynnissä ja sen voi ostaa täältä*. Jos ostat paidan, tai jonkun muun tuotteen Evan nettikaupasta tämän linkin kautta, tuet muuliharrastustani 3% paidan ostohinnasta, wuhuu! Kyseessä on siis affiliate-linkki.

Voit myös osallistua paita-arvontaan ja voittaa paidan haluamassasi koossa itsellesi! Palkinnon sponsoroin yksin minä, eli maksan tilauksen puolestasi ja pikkukätösin postitan paidan juuri Sinulle!

Laitan saman arvonnan pyörimään Facebookiin ja Instaan ja triplaat mahdollisuutesi kun osallistut kaikilla somekanavilla! Otan arvonnassa huomioon kaikki kommentit, jotka on annettu viimeistään 15.10.2020, arvonnan suoritan muutaman päivän sisällä arvonnan päättymisestä.

Täällä blogissa osallistuminen onnistuu jättämällä tämän postauksen alle kommentin, jossa näkyy sähköpostiosoitteesi. En julkaise kommentteja ollenkaan, joten sähköpostisi jää vain minun tietooni ja nappaan osallistujat sitten arvontahetkellä arvontakoneeseen.

Olen voittajaan yhteydessä henkilökohtaisesti ja sovitaan siinä sitten yksityisviestillä tai sähköpostilla paidan koko ja toimitusosoite, näitä ei siis blogin kommenttiin tarvitse kirjoittaa, pelkkä sähköpostiosoite riittää.

Lisäys 16.10. Muulipaita on nyt arvottu ja voittokommentti jätettiin Instagramin kautta! Voittajaan olen jo ollut yhteydessä henkilökohtaisesti.

Lue lisää

Osallistuttiin virtuaalilännenratsastuskisoihin ja saatiin luokkavoitto!

Kuva vuoden takaa ja sen otti Laura Malava

Rajakorpi Ranch on Kempeleessä toimiva lännenratsastustalli, jossa on muuten uutuutena myös karjatunteja! Tallin puuhanaiset Anna ja Leenu ovat minulle tuttuja Jeff Sandersin karjakursseilta jo entuudestaan, joten tuntui helpolta osallistua virtuaalilänkkäkisoihin, jotka talli järjesti aiemmin tässä kuussa.

Minullahan on 0 kokemusta lännenratsastuskisoista enkä varsinaisesti edes harrasta lännenratsastusta, mutta luokka Walk&Jog kuulosti minulle ja Muulille sopivan helpolta aloittaa. Ilmoittauduin siis mukaan, maksoin 10 euron osallistumismaksun näppärästi Edenredin mobiilisovelluksella ja aloin harjoitella.

Ennen kisaradan kuvaamista treenasin luokan ohjelmaa kolme kertaa ja totesin ettei tästä tule helvetti yhtään mitään. Ohjelma ei sinänsä ollut vaikea, luettelen alla luokan tehtävät ja kuva luokasta. Kuvassa on vielä samat ohjeet englanniksi.

1. Aloita A:sta.
2. Tee puoliympyrä jogissa B:hen
3. Lisätty ravi C:n ohi
4. Pysähdy, tee 270 asteen käännös (spin) oikealle
5. Kävele B:n kohdalle
6. Jogissa neliökäännös
7. B:n kohdalla pysähdy ja peruuta 5 askelta.
8. Poistu radalta käynnissä. Rata loppuu, kun olet A:n kohdalla.
 
Vaikeuksia tuotti tuo 4. kohta, eli takaosankäännöstä 280 astetta. Muulin kanssa emme ole sitä harjoitelleet kuin ihan vähän roll backin muodossa karjakurssilla ja ongelmana on ollut se, että vaikka Muuli astuisi edestä ristiin pari askelta, on loppuhomma ihan ala-arvoinen napakäännös. Olin oikeastaan jo päättänyt, että en osallistu ollenkaan kun en saa ohjelman jokaista kohtaa sujumaan. Viimeisenä mahdollisena osallistumispäivänä saavuin siis tallille ei-ratsastuskamoissa ja ajattelin, että jos täällä on joku, joka suostuu kuvaamaan, niin osallistun sitten.
 
Ja niinhän siinä kävi, että tallinomistaja lupautui kuvaamaan ja varustettuani Muulin menin kentälle harjoittelemaan vielä ohjelmaa varten. Totesin heti, että takaosankäännös tuottaa suuria ongelmia, mutta se on kuitenkin vain yksi liike ja voisin skarpata muissa osioissa enemmän. En tosin tässä vaiheessa edes tiennyt, miten länkkäratoja arvostellaan, mutta arvelin että samaan tyyliin kuin enkkukisoissa, eli hyvin menneillä osioilla pystyy paikkaamaan huonompia.
 
Länkkäkisoissa ratsastuskentän koko on melko vapaa, kunhan mahtuu riittävän pitkästi esittämään kyseistä asiaa. Kuvasta näkyy, että neliön mallinen kenttä olisi sopinut tehtävään oikein hyvin. Mitään kouluaitoja ei siis tarvita. Kuvaaja laitettiin jakkaralle kentän ulkopuolelle, jotta minulla olisi maksimaalinen tila tehdä kuvioita kun koko kentän leveys on käytössäni.

Heti kotona latasin videon kisaryhmään. Videot kerättiin Facebook-ryhmässä, joka oli avoin vain kilpailijoille. Samassa ryhmässä tuomarikin sitten antoi arvostelunsa jokaiselle. Tämä olikin hyvin opettavaista, pystyin katsomaan muiden videoita ja samalla arvostelua ja oli helppo nähdä mitä tuomari radoissa erityisesti katsoi ja arvosti.

Pisteytys oli minulle tosiaan ihan vierasta aina siihen asti, kun sain kisaryhmään pisteytyskaavion. Pisteytys on siis kaikille lähtökohtaisesti 70 ja tuomari merkkaa jokaisen arvosteltavan kohdan (7 kohtaa) että menikö hyvin vai huonosti ja tämä sitten vähentää tai lisää pisteitä tuohon 70 alkupisteeseen. Lisäksi tuomari antaa pisteet vielä kohtaan "F&E", joka tarkoittaa  "Form and Effectiveness" ja me saimme siitä 3. Tämä on yleisarvosana suoritukselle.
 
Tässä pisteytys: -3 extremely poor, -2 very poor, -1 poor, 0 correct,  +1 good, +2 very good, +3 excellent

Itse sain pisteitä näin (voit katsoa ne myös videosta):
1. jog +½
2. extended jog +½
3. 270 turn right -1
4. walk 0
5. jog square +½
6. stop and back 0
7. walk to A 0
 +F&E 3
 
Ja kirjallisena kommenttina tuomari Rick LeMay kirjoitti vielä näin "nice pattern. You sit very nice. Try work on the turn and get back a bit softer. But nice pattern placement, and well executed. Keep it up. 73.5 Majbritt"

Yhteensä saimme pisteitä 73½ ja pisteet olivat kyseisessä 7 ratsukon luokassa toisiksi parhaat. Meidät nimitettiin kuitenkin luokkavoittajiksi, koska jos ratsastaja osallistui useampaan luokkaan, hän oli mukana vain ns korkeampien luokkien palkintosijoilla. Tällä estettiin siis se, ettei amatööreiltä viedä tikkareita suusta. Parhaat pisteet olivat 83½ eli reilusti paremmat kuin meillä ja tämä ratsukko siis tosiaan osallistui myös vaativampaan luokkaan.
 
Luokkavoittajana sain myös hienoja palkintoja! 10 euron lahjakortin Monday Ranchille, joka on lännenvarusteita myyvä verkkokauppa Tämä verkkokauppa jatkoi legendaarisen Ursula Turtiaisen Scanarab-verkkokauppaa, josta itsekin olen muutaman kerran tilannut varusteita.

Toisena palkintona Nancy Byrd lahjoitti 30 euron arvoisen tuotepaketin! En ole pakettia vielä saanut, mutta lisään sen esittelyn sitten jälkikäteen tässä postauksessa.

Alla on nähtävissä kisavideo, kirjoitin siihen vielä tehtävien nimet ja saamani pisteet kyseisestä kohdasta. Kiitos videoinnista Heidi!



Kisasuorituksen jälkeisillä ratsastuskerroilla olen muuten hieman harjoitellut tuota takaosankäännöstä ja olen saanut siihen peräti kolme hyvää askelta putkeen ja vielä niin, että pystyn Muulin kanssa tekemään liikettä vuorotellen kumpaankin suuntaan. Olen tietenkin palkannut sitä selästä leivällä hyvien suoritusten jälkeen ja on ollut mukavaa huomata miten hyvin positiivinen vahvistaminen tässäkin asiassa toimii.

Eli lopputuloksena harjoittelukerroilla on se, että riittää, että himmaan vauhtia hieman istunnallani siirtämällä painoani taakse, otan ulko-ohjan tuntumalle ja näytän suuntaa sisäohjalla. Ja kaikki tämä menee hyvin kevyellä ohjastuntumalla.

Samaan tapaan palkitsemalla olen saanut Muulin tekemään paikoillaan hyvän etuosankäännöksen (etuosankäännöksessä hevosen etuosa pysyy siis paikoillaan ja takajalat kiertävät kehää ympärillä). Tähän riittää se, että istun satulassa ohjat pitkällä ja kädet nupissa, siirrän toista jalkaani hieman taakse ja naputtelen kevyesti kylkeen. Muuli tekee jopa kaksi pyörähdystä putkeen.

Muuli ei tosin ole ihan ärsykekontrollissa, koska se myös kokeilee ns tylsinä hetkinä, että mistä saisi herkkua. Yhtenä päivänä istuin satulassa kentällä Muuli allani ja somettelin ohjat nupissa. Muuli lähti itsekseen tekemään etuosankäännöstä, mutta en reagoinut siihen mitenkään, jatkoin puhelimen äärellä. Muuli ehti tehdä kolme pyörähdystä kunnes otin ohjat ja pysäytin sen. En palkannut sitä siitä, koska en pyytänyt liikettä, mutta ratsastin pätkän eteen, pyysin sitä tekemään ja palkkasin sitten.

Pidän edelleen siitä, että eläimillä on aloitekykyä ja liikkeitä jalostaessani on hyvä lähtökohta, että eläin tarjoilee käytöksiä ja voin sieltä sitten napata jonkun ja lähteä rakentelemaan sitä uuteen suuntaan. Leipäpalat ovat oiva motivaattori Muulin kohdalla ja helpottaa ja varsinkin nopeuttaa sen oppimista. Muuli on noin muutenkin hyvin fiksu ja älykäs ja oppii kyllä hetkessä, kun osaa opettaa.

Lue lisää

perjantai 4. syyskuuta 2020

Kiinnostaisiko oma mittatilaustinkerivarsa, joka saapuu sinulle muulitamman kohdussa? Yhdysvalloissa se on mahdollista!

Kuvat: Gypsy Gold
Etsiessäni tietoa muulien käyttämisestä sijaiskohtuina löysin yhdysvaltalaisen tinker -kasvattajan Gypsy Goldin, joka käyttää muulitammoja toiminnassaan mukana. Tämä kuulosti niin mielenkiintoiselta, että tutustuin kasvattajaan ja toimintaan paremmin.

Kyseistä tilaa voidaan pitää rodun maajantuojana Yhdysvaltoihin. Tarina alkaa ysäriltä, jolloin tilan omistaja vieraili vaimonsa Cindyn kanssa kanssa Englannissa 1995 ja he näkivät reissullaan ensimmäisen "tinkerin", hienon siitosorin. Jenkkityyliin he menivät kysymään, voisivatko ostaa hevosen, jonka nimeksi paljastui Cushti Bok. Thompsoneille selvisi, että tilan isäntä vain hoiti oria, mutta sen omistivat irlantilaiset kiertolaiset, jotka käyttävät itsestään nimitystä gypsy. Dennis tutustui orin omistajaan ja kiertolaiskulttuuriin päivän ajan ja vakuuttui, että näitä hevosia on pakko saada Yhdysvaltoihin.

Hevosorin kaupoista Thompsonit pääsivät sopuun. He saivat luvan ostaa sen, mutta se saapuisi vasta vuoden kuluttua, kun se olisi hoitanut astutuksia riittävästi Englannissa. Ensimmäisessä aallossa Thompsonit maahantoivat 16 hevosta ja nämä saapuivat Yhdysvaltoihin 1996. Nykyään Dennis kasvattaa hevosia yksin suurella tilallaan Floridassa. Hänen vaimonsa Cindy kuoli valitettavasti onnettomuudessa 2002.

90-luvun englannissa hevosilla ei ollut virallista rotua tai minkäänlaista kantakirjaa. Irlantilaiset kiertolaiset jalostivat hevosia mututuntumalla ja saivat aikaan kompaktin kokoisia ja leppoisia vaunuhevosia. Thompsonit viehättyivätkin erityisesti hevosten koosta. Hevoset eivät olleet kovin isoja, mutta ne olivat rakenteeltaan täysin työhevosia ja niillä oli suuret tupsut jaloissaan. Hevosten luonne oli toinen asia, joka viehätti Thompsoneita. Tinkerit soveltuivat sekä lasten alkeistunneille että urheiluhevosiksi aikuisille. "Mikään muu hevonen ei pysty tähän", hän kertoo tilansa esittelyvideolla.

Rotu ei ollut virallinen ja sen jalostuksessa käytettiin niitä hevosia, jotka kiertolaisten mielestä sopivat hyvin kärryjen eteen. Eniten käytössä oli kuitenkin shirenhevosia, clydesdaleja ja eri ponirotuja. Kiertolaiset pitivät kirjavista hevosista, kun britit taas halveksivat niitä.

Koska virallista rotumääritelmää tai rotuyhdistystä ei ollut, Thompson perusti sellaisen 1996. Rodulle tarvittiin nimi ja nimeksi valikoitui gypsy vanner horse. Yhdistys nimettiin samaan tapaan.

Rotu sai suosiota rapakon takana ja yhdistys oli vuoteen 2015 mennessä rekisteröinyt jo 4000 hevosta! Koska hevosten taustat olivat vähintäänkin hämärän peitossa, on Yhdysvalloissa tsekattu hevosten habitus tarkkaan, että se varmasti vastaa rotumääritelmää.

Thompsonin yhdistys oli ensimmäinen maailmassa, muta ei nykyään suinkaan ainut, joka ajaa rodun asiaa. 1998 perustettiin Irlannissa The Irish Cob Society, joka toimi Euroopan alueella. Suomessa rotuyhdistyksinä toimivat The Irish Cob Society Finland ry ja Suomen Irlannincobyhdistys. Nykyään hevoset tunnetaan Suomessa nimellä Irlannincob. Myös nimitys tinker tai tinkeri on käytössä, mutta Englannissa sillä viitataan yleensä suvuttomaan ja roduttomaan, mutta kovasti irlannincobia muistuttavaan hevoseen. Eli siihen alkuperäiseen kiertolaisten hevoseen, joka sai alkunsa milloin missäkin laitumella maatilan isännän hevosta lainatessa. 



Se rodun perustamisesta. Miten muulit liittyvät tähän?


Hevosten kasvattaminen on hidasta. Tamma synnyttää yhden varsan vuoden välein, joten keskivertosiitostamma tekee elämässään ehkä enimmillään 10 varsaa. Jotta varsoja saataisiin enemmän, voidaan käyttää sijaiskohtuja. Homma toimii niin, että hevostamma astutetaan hevosorilla ja kun munasolu on hedelmöittynyt, se huuhdellaan pois tammasta noin viikon kuluttua astutuksesta ja siirretään sijaistamman kohtuun. Onnistuakseen vastaanottajatammojen kiimakierron tulee olla samassa vaiheessa. Yleensä käytetään useampaa kuin yhtä vastaanottajaa, jotta edes yksi alkioista lähtee kasvamaan, jos siis useampi alkio saadaan aikaiseksi. Kirjoitin blogiini muulien hedelmällisyydestä tarkemmin vuosi sitten.

Ja nyt mukaan astuvat muulit. Gypsy Gold Farm käyttää vastaanottajatammoina nimittäin muuleja! Tutustuessani muulien hedelmällisyyttä käsitteleviin tutkimuksiin huomasin, että muulitammoilla on yleensä ihan säännöllinen kiimakierto, mutta se on ilmeisesti hieman hankalaa huomata päällepäin. Ultraamalla se on kuitenkin helppo havaita ja hormoneilla muulitammankin kiimaa voidaan säädellä. Tilalla ei ole huomattu, että muulitammaa olisi tässä mielessä hankalampaa käyttää sijaisemänä kuin hevosta.

Jos varsalle on jo ostaja valmiina, voi hän halutessaan saada muulitamman luokseen tiineyden ja vieroituksen ajaksi! Tällaisessa tapauksessa muuli voi vaihtaa maisemaa suunnilleen 21 vuorokauden kuluttua alkionsiirrosta, kunhan se on ultrattu tiineeksi. Varsan ostaja pääsee siis mukaan elämään jännittävät tiineysajat, synnytyksen ja varsan ensiaskeleet! Tamma asuu varsan ostajan luona aina versan vieroitukseen asti, joka on 4-6 kuukauden iässä mutta yleensä 6 kuukauden kohdalla, Thompson kertoo. Hänen mukaansa muulitammat ottavat vieroituksen hyvin ja ovat valmiit luopumaan varsasta, kun tämä saavuttaa teini-ikäisyyden viimeistään kuuden kuukauden iässä. Vieroituksen jälkeen muulitamma palaa tilalle ja sitä voidaan käyttää uudestaan. Sopiva ikä vastaanottajatammalle on 3-12 vuotta, eli koko elämäänsä muulitamma ei varsahommiin käytä.

Miksi juuri muuli?


Gypsy Goldin tilalla kerrotaan, että kun käytetään perinteisiä rotuja, kuten kylmäverisiä hevosia, niiden ruokkiminen on kallista ja niiden luonne voi olla hankala. Muulien kanssa näitä ongelmia ei ole. Tilalla onkin tällä hetkellä 20 muulitammaa käytössä, joista tähän mennessä 15 on käytetty tähän tarkoitukseen. Mutta vain parikymmentä varsaa on projektin aikana syntynyt muuleille, eli mikään miljoonaluokan bisnes tämä ei ole.

Mitä muulien parempaan luonteeseen tulee, Thompson kertoo, ettei muulitamman luonteella ole niinkään väliä. "Varsan luonteeseen vaikuttavat enemmän geenit ja perimä kuin ympäristö, eli vaikka varsa oppisi pahoja tapoja sijaisemältään muulilta, vaikuttaa sen käyttäytymiseen kuitenkin aina enemmän sen dna". Thompsonin mukaan tinkereillä on niin kultainen luonne, ettei huonokaan sijaisemä pysty sitä muuttamaan. "Tinkeri on kuin kaviollinen kultainen noutaja" hän lisää.

Huonokäytöksisiä muuleja ei tietenkään tarkoituksella käytetä ja Thompson kehuukin muulitammoja maasta taivaisiin. "Niiden hybridiys tekee niistä rakastavia ja huolehtivia emiä. Jos ne vain luottavat ihmiseensä, ne ovat paljon viisaampia kuin hevoset. Muulitammat eivät ole huolissaan, jos ihminen on vieressä tarkkailemassa synnytystä ja ne alkavat välittömästi hoitaa varsaa eivätkä odota, että varsa pääsee ensin ylös. Olemme huomanneet, että muuli alkaa nuolla varsaa heti, kun se ylettyy siihen, siis vaikka napanuora olisi vielä eheä ja varsan takajalat edelleen tamman sisällä."

Muulit pärjäävät huonommilla laitumilla ja voivat jakaa laitumen karjan tai lampaiden kanssa. Muulit ovat myös tottuneita kuumaan ilmastoon. Tässä pitää muistaa, että kasvattaja on Floridassa, jossa on kuuma.

Ja koska ollaan Yhdysvalloissa, liittyy tähän myös hieno ja kaunis ajatus siitä että "unelmat tulevat toteen". Eli, muulitammahan ei voi käytännössä koskaan tulla emäksi mutta tämän hienon projektin ansiosta myös niiden unelmat voivat tulla toteen. Onhan kaikilla eläimillä sisäsyntyinen tarve jatkaa sukua, joten kai tämä tekee kyseisestä muulitammasta paremman muulin. Kannattaa muuten selata läpi tämä nin 16 minuutin animaatio "muuliäideistä", Tämä video on suunnattu lapsille ja on hyvin amerikkalainen.

Alla taas on lyhyt dokumentti tilan toiminnasta ja juurikin niistä muuliäideistä.



Miksi pitää tehdä niin hitokseen näitä varsoja?


Kysynnän ja tarjonnan laki. Gypsy Golf-tilan varsat myydään kohdusta 15 000 dollarilla ja syntymän jälkeen 20 000 dollaria. Hinta kasvaa tämän jälkeen koko ajan, mitä enemmän varsaa käsitellään ja koulutetaan. Tila kertoo, että suurin osa varsoista on myyty jo kohdusta. Tila tarjoaa kuitenkin elävän varsan takuun, eli jos varsa kuoleekin synnytyksessä, ei ostaja menetä rahojaan vaan hänelle varataan uusi varsa.

Alkionsiirto hevosilla on menetelmänä kallista. Lehmillä se on ns arkipäivää, koska yhdellä huuhtelulla saadaan peräti kuusi alkiota. Hevosilla vain yksi jos sitäkään. Ovulaatiokontrolli on tehtävä päivittäin. Euroopassa alkionsiirto on harvinaista, Tiina Reilaksen materiaalin mukaan koko Euroopassa olisi ollut enimmillään vain reilu 1000 alkionsiirtoa vuoden aikana. Tilasto tosin päättyy vuoteen 2013. Samaan aikaan Argentiinassa on ollut 4000 tiineyttä. Argentiina, Brasilia ja Yhdysvallat ovatkin alkionsiirron suuria luvattuja maita. Suomessa alkionsiirtovarsoja on syntynyt noin 40 yhteensä vuoteen 2015 mennessä.

Thompson kertoo alkionsiirron olevan Yhdysvalloissakin hyvin kallista "hintaa alkiolle tulee noin 5000 dollaria", hän kertoo sähköpostihaastettelussa, joka toteutettiin elokuussa 2020. "Mutta vaikka se kuulostaa kalliilta, maksavat tinkerit maassamme 15- 50 000 dollaria, joten siihen nähden hinta ei ole korkea" Thompson jatkaa.

Alkionsiirron hyviä puolia noin yleisesti on se, että samalla tammalla voidaan tehdä useampia varsoja ja tämä on hyvä uhanalaisilla lajeilla. Esimerkiksi poitounaasin kohdalla tätä on käytetty. Ratsastuspiireissä tamman kisaura ei katkea, kun sen alkio siirretään toiseen tammaan. Nuoria tammoja ei tarvitse kuormittaa tiineydellä, eikä myöskään vanhoja tammoja.


Kritiikki


Menetelmä ei suinkaan säästy kritiikiltä. Alkioiden huuhtomisen on tutkittu olevan kivuliasta ainakin osalle eläinlajeista ja sijaistammojen pito voi olla epäeettistä. Toisaalta alkionsiirto onnistuu hyvin, jos sekä luovuttaja että vastaanottaja ovat hyvässä kunnossa ja lihassa. Yhdysvalloissa eettisiä ongelmia on paljon. Vastaanottajatamman käyttöikä on lopussa 12-vuotiaana, sen jälkeen se päätyy mihin päätyy, esimerkiksi kill peniin (eräänlainen teurastamon odotustila, josta on mahdollista myös ostaa ja "pelastaa" eläimiä) tai suoraan rajan yli Meksikoon tai Kanadaan teuraaksi.

Luovuttajatammalle prosessi on raskasta, kun se astutetaan useampaan kertaan vuodessa, ultrataan, ronkitaan ja lopuksi huuhdellaan. Vähemmästäkin tamman hormonitoiminta menee sekaisin. Toisalla kerrotaan, että prosessi aiheuttaa myös kipuja, mutta Paula Ritakarin tekemässä kirjallisuuskatsauksessa sen todetaan olevan harmitonta luovuttajalle. Lisensiaatin tutkielma on valmistunut 2014.

Alkionsiirron eläinsuojeluongelmia on käyty läpi tässä blogipostauksessa (englanniksi).

Myös osa rotujärjestöistä vastustaa alkionsiirtoa. Yhdysvalloissa mm täysverisiä ja ravureita ei saa kasvattaa alkionsiirtomenetelmällä. Suomessakin on rajoitus, lämminveriravuritammojen varsoista vain yksi saa vuodessa kilpailuoikeudet, vaikka varsoja olisi syntynyt useampia.
Lue lisää

torstai 3. syyskuuta 2020

Karjakurssi ylitti taas odotukset, vaikka 6h ajomatka latistikin fiiliksiä etukäteen

Kuvat otti Tiia Kortelainen, kiitos!

Tiedättekö sen tunteen, kun ei millään jaksaisi lähteä ja koko reissu ahdistaa matkan takia? Mutta sitten, kun on perillä, on todella kiitollinen että on just siinä?

Me oltiin siis Muulin kanssa taas Hietaniemen tilalla Sonkajärvellä karjakurssilla. Itse kurssi ja sen sisältö kiinnosti todella paljon, mutta se matka. Nopeimmillaan olen sen suorittanut 6 tunnissa yhdellä tankkaustauolla, mutta koska trailerin kanssa pitää olla malttia, kestää matka yleensä aina sen 6,5 tuntia jos pysähtyy vain tankkaamaan kerran.

Mutta kun sitten perjantaina kolmen maissa olin kohteessa ja viiden maissa ratsastin Muulilla tyhjällä kentällä ypöyksin, tiesin, että kaikki oli wörttiä.

Muuli oli koko reissun ajan äärimmäisen relax ja käyttäytyi superhyvin. Niin hyvin, että yksi meistä kolmesta kurssilaisesta kysyi, että eikö ole kiva, kun on noin "kaikki käy"-tyylinen muuli. Niin totta, nykyäänhän se tosiaan on sellainen, mutta kun itse on sen kanssa tekemisissä niin paljon, ei muutosta huomaa paitsi silloin, kun selailen vanhempia blogipostauksia ja somejulkaisuja.

Meidän leirimme alkoi siis perjantaina aika aikaisin aamulla, kun hain ensin trailerin pienen matkan päästä. Sen jälkeen lastasin auton, Muulin ja suuntasin matkaan pari minuuttia ysin jälkeen. Olimme kohteessa perillä hieman kolmen jälkeen. Muuli pääsi majoittumaan Sannan hevosen Dancerin ja minihevosen Destin kanssa ja itsekin majoituin kivenheiton päähän ihanaan omakotitaloon järven rannalle. Se oli meidän leiriläisten käytössä viikonlopun ajan.

Perjantaina ei vielä ollut mitään leiriohjelmaa, joten kun palasin tallille, seurailin hetken Muulin elämää yhteistarhassa ja totesin, että pieni Desti oli Muulille liian iso haastaja. Desti nimittäin ajoi Muulin metsään eikä päästänyt syömään ollenkaan! Otin sitten Muulin pois ja hetken päästä varustin sitä ratsastuskuntoon. Ilta oli nimittäin aivan upea, aurinko paistoi ja oli riittävän lämmintä kaltaiselleni vilukissalle.

Oli Muulinkin kannalta hyvä päästä jaloittelemaan kentälle pitkän trailerimatkan jälkeen.



No, ensimmäinen ja oikeastaan leirin ainut takaisku sattui sitten siinä kentälle taluttaessa. Ohjat olivat toisessa kädessä ja some auki toisessa kun huomasin yhtäkkiä, että ohjat eivät enää olleetkaan kädessä. Muuli oli nimittäin huomannut tien ja pellon välissä olevat suuret kivet (tai niille se ainakin puhisi, saattoi se pelästyä jotain muutakin) ja poistui takaviistoon. Se jäi onneksi puhisemaan ihan lähelle, josta otin sen kiinni ja tien toista laitaa nuollen pääsimme kivien ohi ja kentälle.

Kentällä Muuli taas katseli ihan jotain muuta, kuin minua ja päätin tehdä ensin maastakäsin. No, en saanut Muulin huomiota sen paremmin itseeni, mutta se teki silti kaiken mitä pyysin, vaikka katse ja korvat olivatkin ihan muualle. Se meni hienosti ympärilläni kaikissa askellajeissa ja kun kokeilin pysäyttää sen WHOAH ravista puomineliöön, se tajusi homman heti. Ja jo heti alussa kentällä ns vapaana kuljeksien se hakeutui puomineliön luokse ja kolmelle ravipuomille, uskoisin, että vaikka sen huomio olikin muualla, se kokeili, josko jostain tulisi palkkaa.

Eläimen oma aloitteellisuus tuntuu jakavan mielipiteitä. Itse pidän sitä toivottavana asiana ja niin pitää moni muukin, mutta toisaalta en ole opettanut Muulille mitään ns vaarallista. En missään nimessä haluaisi, että se tarjoaisi minulle pystyynhyppimistä ilman eri pyyntöä, mutta jos se kentällä vapaana liikkuessaan kokeilee pysähtyä puomin päälle, en pidä sitä mitenkään ongelmallisena.

Olenkin ollut aika tarkka siitä, mitä olen Muulille opettanut. Pystyynhyppimiset ja kuopimiset olen jättänyt suosiolla pois sillä vaikka pystyisinkin opettamaan ne tapahtumaan vain vihjeestä pelkään, että joskus minä tai joku muu antaa vahingossa sen vihjeen ja tulee ongelmia. Parempi siis pitäytyä aika pienissä ja matalan energian jutuissa.


Palatakseni siis asiaan, osa ei toivo, että eläin tekisi itse temppuja, vaan se tekisi ne vain pyynnöstä ja sekin on täysin fine. Minä kuitenkin haluan palkita myös hyvästä yritteliäisyydestä ja kun Muuli jo tarjoaa mitä osaa, pystyn sieltä sitten nappaamaan toivotun liikkeen ja palkkaamaan siitä ja jalostettua jo osattuja juttuja eteen päin.

Noniin, mutta siis perjantaina kentällä tein ensin maastakäsin hieman ja nousin sitten selkään. Muuli katsoi edelleen ihan muualle, mutta olin huomannut, että se silti teki kuten pyysin, joten kaippa se toimisi ratsainkin.

Ratsain verkkailin vain aika rauhallisessa temmossa käynnissä ja ravissa ja pyysin vähän etuosankäännöstä leipäpaloilla motivoiden.

Leipämotivaattori toimii muuten Muulin kanssa hyvin. Niin kauan, kun en palkkaa sitä ratsastuksen aikana se menee tuntipuksun tapaan kiltisti ja tekee mitä pyydän, mutta ei tarjoa mitään omaa. Mutta kun ensimmäisen kerran palkkaan vaikka pohkeenväistöstä (niihin on muuten tullut sen avulla tosi paljon lisää kestoa) tai myötäämisestä (okei, Muuli ravailee nykyään mielellään ylinyökyssä pitkin ohjin ja oikein odottaa milloin kehun ja palkkaan, se ei ole kovinkaan toivottavaa) niin Muuli alkaa yrittää paljon kovemmin.

Tuolla ratsastuskerralla siis käyntien ja ravien ja pienen palkkaamisen jälkeen sanoin sille tapani mukaan että "kokeillaanko laukkaa", ja se sai Muulin samalla hetkellä nostamaan hieman päätään (ei siis suinkaan yläkautta silmiin, mutta lönköttelykäynti loppui siihen) ja tihentämään askeleitaan. Ja se nyt melkein nosti laukan sillä laukka-sanalla eikä istunnalla. No, tämäkin jakaa mielipiteitä, että onko okei nostaa laukka vaikka itse ei istu hevosta laukkaan. Muuli nyt sen melkein nostaa sanasta.

Laukkaaminen ei tietenkään itsessään Muulia palkitse, vaan leipä. Liikkeessä en pysty Muulia palkkaamaan, joten olen ketjuttanut laukkaa hieman ja lyhyen laukan jälkeen nojaan hieman taakse, otan nupista kiinni ja sanon "jaaa whoa", ja Muuli pysähtyy salamana ja palkkaan sen.

Huomaatko jo? En siis palkkaa sitä laukasta vaan pysähdyksestä, mutta olen onnistunut ketjuttamaan harjoituksen niin että laukka - seis - palkka, jolloin Muuli nostaa innokkaasti laukan. Tämä tuntuu jäävän positiivisen vahvistamisen kriitikoilta huomaamatta kun he hokevat vain että "sähän palkkaat vain pysähdyksestä", mutta eläimet oppivat ketjun todella nopeasti! Agilitytehtävien ketjuttamisesta kerroin muuten tässä vanhemmassa postauksessa.

Ratsastustuskerta meni siis huippuhyvin ja olin tosi tyytyväinen Muuliin. Kun palasimme tallille, se ohitti kivikasat jo aika smoothisti, mutta varmuuden vuoksi mentiin tien toista laitaa. Muulin laitoin omaan pieneen tarhaan Dancerin ja Destin viereen ja se olikin tosi kiitollinen oljista ja heinistä mitä vein sille ruuaksi, vesi ja elektrolyyttivesi (Green Stallion elektrolyytti, suosittelen, ei ole maksettu mainos) eivät kuitenkaan kelvanneet, mutta Muulihan on puoliksi aavikkoeläin.

Sitten vaihdoin nopeasti vaatteet ja lähdin kylille, Sonkajärvellä oli nimittäin iltatori ja Hietaniemen tilakin oli siellä myymässä oman tilan lihatuotteita! Kävin moikkaamassa heitä ja imin itseeni pikkukunnan torifiilistä aivan upeassa ilta-auringossa! Mulle tulee jostain syystä aina Sonkajärvellä sellainen fiilis, että tänne mä kuulun ja täällä mä olisin onnellinen. Olisi oikeat talvet, lämpimät kesät, vitusti hyttysiä ja leppoisia savolaisia. Ja sitten katson mol.fi ja totean, että ei onnistu. Ja onhan mulla koko elämä täällä Uudellamaalla.

Kaupasta otin ruokatäydennystä mukaan ja suuntasin sitten takaisin tallille. Pian paikalle saapuikin leiriläisistä Reeta PRE-ruunansa Santun kanssa. Esittelin hänelle paikat ja majoituksen ja hoidettiin eläimemme iltakuosiin. Kolmas leiriläinen saapui vasta myöhemmin ja Sanna oli jo paikalla ottamassa hänet vastaan.


Lauantaina saimme nukkua ihanan pitkään, koska olimme sopineet että yhdeksältä aamulla saavutaan tallille. Laitoimme hevoset valmiiksi ja suuntasimme kentälle, johon Sanna olikin jo ottanut naudat. Olimme yhdessä suunnitelleet viikonlopun tuntien sisältöä toiveidemme perusteella ja lauantaina meillä oli käytössä koko ratsastuskenttä, eli naudat olivat siellä ihan valtoimenaan ja sunnuntaina pienentäisimme hieman aluetta, jotta voisimme tehdä pikkutarkempaa työtä.

Ensimmäisellä tunnilla talutin Muulia alkuun hieman kun halusin nähdä, miten se suhtautuu nautoihin. Hyvinhän se tietenkin suhtautui, olimmehan olleet sen kanssa jo kahdella karjakurssilla edelliskesänä. Nousin siis selkään ja verkkailimme hevosia normaaliin tapaan, menin käynnissä ja ravissa ja nostin laukatkin.

Sen jälkeen keskityimme nautoihin ja ensimmäisellä tunnilla harjoittelimme niiden siirtämistä koko porukkana kentän ympäri vähän kuin U-muodostelmassa, tosin aita auttoi meitä toisella puolella. Hertta oli maastakäsin, koska se jännitti lehmiä todella paljon alkuun. Toimimme sille viime vuoden tapaan turvaratsukkona.

Tutustuimme nautoihin ensin maastakäsin

Muulin etuna karjan kanssa on se, että sen liikkuminen ja olemus ei aiheuta naudoissa itsessään pelkoa tai jännitystä. Pääsen siis Muulilla todella lähelle nautoja ja ne vain möllöttävät paikoillaan. Muulin piti oikeasti näyttää niille jo vihailmeitä, jotta ne lähtivät liikkumaan. Kun taas suurempi hevonen Santtu saapui nautojen lähelle, niin ne lähtivät liikkumaan paljon aikaisemmin ja menivät paljon reippaammin. Santtu käyttäytyi tosi rauhallisesti eikä tehnyt mitään äkkinäisiä liikkeitä, mitä ei tietenkään toivotakaan, mutta varmaan jo sen yleisolemus ja suurempi koko sai nautoihin vauhtia.

Meillä oli käytössä viisi neljä hiehoa ja  yksi niiden ikäinen härkä. Kolme oli galloway-rotuisia, yksi oli ylämaankarjaa ja härkä taas oli näiden risteytys, eli hieman pidempikarvainen "pandalehmä". Naudat tulivat hyvin tutuksi viikonlopun aikana ja tiesin jo, mikä liikkuu parhaiten, mikä seisoskelee eniten paikallaan, mikä ei niin helposti väistä ja mistä Muuli ei pidä. Muuli ei nimittäin pitänyt ainoasta sarvekkaasta, eli vaaleasta highlanderista ja sille se näytti lohikäärmeilmettä oikein erityisen paljon.

Karjakurssilla ei ole missään nimessä toivottavaa, että hevoset näykkisivät tai jopa purisivat nautoja. Muuli ei mitään tällaista tehnyt, mutta juuri tätä yhtä haikkua se pääsi uhkaamaan aika isosti pari kertaa kun en ollut tarpeeksi valppaana. No ainakin hieho liikkui.

Muuli oli nautojen kanssa todella rento, se ei todellakaan pelkää niitä ja kun Muuli on kanssani, sille on ihan fine, että nauta haistelee sen takajalkaa. Muuli sietää yllättävän paljonkin asioita, kun se on minulla kiinni tai ratsuna, seisoo vain paikoillaan kun toinen hevonen nuolee tai puree sitä, vapaana se ei ehkä sietäisi niin paljon.




Jos viimein palaan tähän ensimmäiseen ratsastussessioon, niin liikutimme tosiaan koko hieholaumaa yhdessä välillä Santun kanssa paikkoja vaihdellen. Vaihdoimme smoothisti lauman kulkusuuntaa ja haimme karanneet yksilöt takaisin porukkaan. Hertta-hevonen tuotiin sitten vähän takaviistossa jotta se ei varsinaisesti paimentanut, mutta muisti taas että hei, nää naudat kulkee minusta poispäin. Mirkakin pääsi kyllä aika pian selkään ja jatkoi selästä käsin vähän takaviistossa, mutta jos Hertta kiinnostui kurkottamaan naudan bebaa kohti, se sai tehdä sen ja sai sitten paljon kehuja.

Alla olevalla videolla kuvaan selästä (tiedän, tosi vaarallista), kun Hertan kanssa siirrämme koko laumaa ja laitamme lopuksi häkkiin. Hertta laittaa naudoille vauhdin ja minä olen vähän keskemmällä ja etuviistossa pitämässä huolen, että hiehot jatkavat matkaa aidan viertä eivätkä oikaise keskelle.


Pohkeenväistöissä Muuli oli erityisen kehittynyt vuoden aikana, kiitos vaan dressagekoutsillemme ja runsaalle kouluratsastustyöskentelylle! Nautojen siirtely paikasta toiseen on helpointa, jos pystyy väistättämään niitä kohti. Silloin nautaa kohti tulee paljon enemmän pinta-alaa, kuin että kävelisi suoraan niitä päin. Teimmekin Reetan kanssa hienoja V-mäisiä siirtelyitä hevosten peput vastakkain ja nauta siinä keskellä. Tuollaiset eivät vielä viime vuonna onnistuneet.

Toinen harjoittelun kohde oli roll backit, se on siis nopea takaosankäännös, eli hevonen siirtäisi painon taakse ja etujalat astuisivat ristiin 180 astetta. Tästä sain hyvän toiston viikonlopun aikana pari kertaa ja vaikka teimme maastakäsin Sanna apuna, ei se oikein lähtenyt sujumaan, eli ensi vuodeksi kotiläksynä on saada ratsain takaosankäännös onnistumaan. Etuosankäännöksethän Muuli tekee vaikka silmät kiinni ja se onkin helpompi liike.

Alla olevalla videolla näkyy klippejä tehtävästä, jossa oli tarkoitus valita yksi nauta ja ohjailla se pysymään erossa muista. Tämä video on sunnuntailta.


Liikkeen tekeminen ei Muulille ole haastavaa, se puikkaa tosi sujuvasti jännittävän asian lähestyessä 180 askelta paino takaosalla, mutta samaa energiaa en saanut siihen selästä ratsastettua. Treenasimme tätä nimittäin niin, että Sanna käveli meitä kohti auraustikku kädessään etuviistosta ja itse annoin selästä avut.

Muulin whoah toimi tosi hyvin myös karjan kanssa, toki palkkasin sitä melkein joka kerta, jotta se toimii hyvin jatkossakin. Vaikka suurimmaksi osaksi teimme duunia käynnissä, joitakin kertoja laumasta irrottamani nauta siirtyi liiasta paineistuksesta raviin ja kun yritin ehtiä sen edelle, nostin laukan. Melkein joka kerta se pirun nauta luiskahti Muulin ja aidan välistä laumaan takaisin ja jouduin ottamaan siihen seis, etten laukkaa päin nautoja.

On aika kiva fiilis muuten, miten Muuli hieman syttyy naudoilla ja lähtee hienosti naudan imuun, mutta on kuitenkin pysäytettävissä ihan koko ajan.

Reetan kanssa pallottelimme myös hieman nautoja välissämme. Tätä Jeff kutsuu "pingpongiksi" ja tarkoitus on pitää yksi lehmä ensinnäkin erillään muista ja kuljettaa sitä kahden ratsukon välissä edestakaisin. Muuli ei ole tässä niin kovin hyvä, koska sen rollbackit olivat tosiaan surkeita ja hitaita ja nautakin liikkui tosi laiskasti, ettei Muuli kokenut mitään imua sen perään, mutta alla olevalta videolta näette idean.





 

Päivän toista ratsastussessiota varten rakensimme kentän kulmaan pienen aitauksen aitaelementeistä. Sen kanssa tehtävät jutut olivatkin tosi mieleisiä minulle ja Reetalle. Aluksi ajoimme lauman aitaukseen ja sieltä ulos molempiin suuntiin ja sitten pysäytimme naudat sinne sisälle.

Piirsin alle havainnollistavan kuvan, jossa ruskea on ratsastuskenttä, sininen on aitaus, violetit ovat lehmiä ja harmaat ovat hevoset, jotka blokkaavat molemmat ulostulot.

Tehtävää vaikeutettiin pian ja saimme Reetan kanssa kumpikin oman portin vahdittavaksemme ja tehtävä oli valita nautojen seasta yksi ja tuoda se yksi, siis vain se yksi tietty, ulos aitauksesta. Samalla piti siis siirtää sitä yhtä ulos mutta vahtia, etteivät muut naudat karkaa. Tässä piti liikuttaa ratsua oikein erityisen hitaasti ja miettiä jokainen sivuaskel, jotta sai oikean naudan liikkumaan. Sivuttaisliikkeitä ja pakkia käyttämällä oikeat hiehot sai ulos aitauksesta. Mitään paniikkia ei niille syntynyt, "vapautettu" hieho kun jäi vain elementtiaidan taakse seisoskelemaan eikä mitenkään erkaantunut kavereistaan.

Toki meiltä siis lipsahti myös vääriä nautoja ulos kun portti jäi vartioimatta tai annoimme nautoihin liikaa vauhtia ja ne ehtivät poistua paikalta. Rauhallisuus on siis malttia juuri tällaisissa tehtävissä, eikä mikään JIIHAA!

Tehtävä on ehkä hieman vaikeaa ymmärtää kuvasta ja tekstistä, joten alla on vielä video, jossa on klippejä tehtävästä.


Lauantaina kävimme vielä koko porukalla puolen tunnin maastolenkillä tuntien päätteeksi! Sanna tuli mukaan hevosellaan Giralla ja Dancer oli messissä myös. Hirvikärpäsiä kopsahteli kypärääni ja mönki tukan alle, mutta se ei haitannut, niin upea ilma meille nimittäin sattui ja on aina kivaa olla porukalla maastossa.


Eikä tässä vielä kaikki, meillä oli myös yhteinen päivällinen koko porukalla, kun Sannan mies grillasi meille hampurilaispihvit oman tilan jauhelihasta! Oli muuten parasta hampparia koko kesänä!

Eikä tässäkään vielä kaikki, istuimme vielä hyvän tovin ulkoporeammeessa sangriaa ja siideriä nautiskellen. Haikut olivat laitumella ja aurinko teki juuri laskuaan puiden taakse. Tämä oli kyllä paras päätös illalle!




Sunnuntaina meillä oli vielä kaksi tiukempaa karjasettiä. Kun lauantaina meillä ei niinkään ollut aikataulua ja vietimme satuloissa yteensä 6 tuntia päivän aikana, teimme sunnuntaina kaksi 1,5h settiä karjan kanssa. Nyt Sanna muutti kentän elementtejä niin, että kentästä hieman alle puolet aidattiin nautoja varten ja työstimme niitä siellä. Pienemmällä alueella oli paljon helpompi keskittyä hifistelyyn, mm niihin rollbackeihin ja parityöskentelyyn.

Herttakin muuten edistyi huimasti ja kun se ei edellispäivänä meinannut pysyä nahoissaan lehmää haistellessaan, meni se nyt ihan yksin nautojen perässä eikä saanut paskahalvausta vaikka joku nauta oli sen takana! Toimimme Muulin kanssa ratsukolle turvamuulina, eli lopuksi vain seisoin Muulin kanssa keskellä aluetta ja kuvasin videoita.

Sunnuntaina saimme aikaan juurikin pari hienoa roll backia, huomasin, että ne onnistuvat paremmin bosalilla (ratsastin aamupäivällä kuolaimilla) ja Muuli pitää olla aika lyhyenä, jotta se ylipäätään pystyy tekemään liikkeen. Pohjetta se ei juurikaan kuunnellut, niin otin raipan lavalle avuksi. Tuo pohkeen kuuntelemattomuus on ihan yleinen vaiva sillä ja nyt minun on pakko keskittyä sen korjaamiseen. Ennemmin yksi kunnon napautus kuin tunnin verran jumputusta, mistä ei tapahdu mitään.

Muulin kanssa teimme tarkoituksella vähän "vauhdikkaampia" ratsastusliikkeitä, koska silloin se tuntuu hieman syttyvän ja tosiaan toimii paremmin ratsainkin kun on vähän actionia. Sunnuntaina lopetimme hyvään kohtaan, kun sain laukattua hieman ahtaassakin tilassa nautalauman ympäri ja kun sain kokonaisen kierroksen laukkaa pysäytin Muulin kokonaan ja se pysähtyikin tosi hienosti.

Alla on siitä video


Tässä alla on toinen video, joka taidettiin ottaa sunnuntain ensimmäisessä sessiossa. siinä oli tarkoitus ravata naudan ympäri ja paineella laittaa se kääntymään koko ajan itsestä poispäin. Se toimii siis niin, että ratsastaja kulkee koko ajan naudan ns ulkosilmää ja lapaa kohti, jolloin se kääntyy poispäin, mutta kuten videolta näkyy, se on nauta, joka seuraa meitä ja kääntyy kohti. Ihan videon lopussa näkyy se, mitä Sanna tarkoittaa "silmää kohti" ratsastamisella. Jos ympyrä olisi riittävän pieni, olisi mahdollista laittaa nauta kiertämään omaa minivolttiaan ilman, että se karkaa siitä. No ompahan jotain harjoiteltavaa ensi kevääseen!


Olin taas äärimmäisen tyytyväinen viikonlopun antiin. Leiriporukka ja järjestäjä olivat mahtavia ja meitä oli juuri sopiva määrä, että viikonlopusta tuli intensiivinen. Teimme todella paljon hommia ja ratsastimme paljon, mutta juuri siksi kannattikin ajaa se 13 tuntia viikonlopun aikana.



Laitoimme pillit pussiin kahden jälkeen ja kolmelta minulla oli Muuli kopissa ja olimme valmiit kotimatkalle. Kotimatka sujuikin jotenkin todella reippaasti, pysähdyin kerran tankkaamaan ja muuten posoteltiin yhtä kyytiä tallille. Valitettavasti ehti tulla pimeä, kun saavuin, joten siellä sitten hämärässä (toki pihavalo oli päällä) purin Muulin, loimitin sen ja vein tarhaan, jossa Aata sille jo kovasti hörisikin. Ne ovat aika hauska tarhapari, ne eivät ole selkeästi mitään parhaita kavereita eikä Aata siedä Muulia ihan lähellään, mutta Aata ei välttämättä uskalla mennä syömään ellei Muuli tule sen kaveriksi heinäkatokselle. Ja selkeästi kaveria oli ikävä, koska ei kukaan muu tallin hevosista vaivautunut pitkäkorvalle hörisemään.

Sitten vielä trailerin siivous ja palautus ja olipahan viikonloppu!

Ja mitä otsikkoon tulee, kyllä se perille pääsy tosiaan palkitsi ja oli huippu reissu! Sanna lupaili pitää oman intensiivikurssin taas ensi keväänä, joten jos kiinnostuit karjahommista niin otappa Hietaniemi Ranch Facebookissa seurantaan, siellä on varmasti ensimmäisenä tieto tästä kurssista!


Lue lisää

maanantai 31. elokuuta 2020

Muulimenot elokuussa 2020

Menot

Elokuun tallivuokra 400e
Make Nymanin ohjasajot 80e
Ratsastustunnit 40e
Sitruunoita ja hunajaa yskimiseen 9e
Lantanäyte (madonmunat ja salmonella karjakurssia varten) 54,78e
Karjakurssi 380e

YHTEENSÄ 963,78e

Tulot

-

YHTEENSÄ -953,78e

Karjakurssin osalta menoja tuli vielä bensoista, tankkasin autoa noin 200 eurolla, mutta en ole aikaisemminkaan laskenut polttoainemenoja näihin, joten en laske nytkään.

Muistiin merkattakoot:
Madonmunat: 200 kpl/g sukkulamatoja, muuli madotetaan syksymmällä. 






Lue lisää

maanantai 24. elokuuta 2020

Markku Nyman kävi ohjasajelemassa Muulia, alun sydämentykytysten jälkeen Muulista kuoriutui mallikas dressagemuuli!

Tallillamme oli suuren urheilujuhlan tuntua pari viikkoa sitten, kun Make Nyman saapui paikalle ohjasajelemaan uljaita ratsuja ja ratsunalkujamme. Messissä oli tallinomistajan 2v suokkiorivarsa, sen kaveri 3v arabimix-ruuna, 10v puokkitamma ja tietenkin Muuli, koska enhän jättäisi tällaista tilaisuutta käyttämättä! Vain popparit unohtuivat, kun kurvasin iltapäiväruuhkassa postin kautta tallille tyylikäästi vähän myöhässä. Onneksi Muuli oli suunnitelmien mukaan viimeisenä, mutta en ehtinyt katsoa ensimmäisestä hevosesta kuin loppukäynnit.

Jokainen sai toivoa, miten Make työstää hevosta ja me kaikki halusimme nyt ensimmäisellä kerralla, että hän työstää enimmäkseen hevosia. Lopuksi Make kertoi, miltä hevonen tuntui ja mihin sen kanssa kannattaa kiinnittääerityisesti huomiota ja omistajatkin pääsivät lopuksi vielä hetkeksi ohjien päähän.

Muulin vuoro oli siis viimeisenä tallinomistajan sanoja vapaasti lainaten " jos perseilee, ni ei haittaa sitte muitten ohjasajeluja". Tämä järjestys oli täysin oikea, säästimme parhaan viimeiseksi ja katsomokin ehti täyttyä yleisöstä. Olihan tämä tallillamme pitkästä aikaa Tapahtuma, kun meillä on ohjasajon grand old man paikalla koulimassa eläimiämme!

Laitoin Muulille ihan normikuolaimet suuhun, kun niistä ei ollut mitään erityistä puhetta ja muillakin oli ihan perussetit suussa. Make tuli jo puomilla tutustumaan Muuliin, Muuli ei halunnut tutustua, vaan se mietti kuumeisesti pakosuuntaa ja puhisi sieraimet suurina. Siinä sitten hetki rapsuteltiin, laitettiin ohjat ja ohjasajoin Muulia y hden ympyrän kentällä, jotta Make näkee mikä eläjä se oikein on. Tämä muuli oli hänelle ensimmäinen.

Sitten Make puikkoihin ja peto oli irti. Siinä ei montaa  ympyrää ehditty mennä, kun Make otti seis. Muuli ei todellakaan ottanut seis, vaan poistui paikalta ja melkein suoraan kentän takaportista ulos ja metsälaitumelle. Tämä metsälaidun olisi ollut Muulin paratiisi, JOS se olisi sinne suostunut menemään. Se ei sinne siis taluttaen mielellään mene, mutta karkasi sinne nyt jo toiseen otteeseen.

Hain Muulin takaisin, mutta kun Make lähestyi sitä kentällä, se otti taas ritolat mutta sain sen heti mottiin takakulmaan ja sieltä kiinni. Tässä kohtaa vaihdettiin Maken varastoista ajokuolain tilalle, eli kuolaimessa on vähän vipuvaikutusta. Samaan aikaan reipas yleisö aitasi kenttää pienemmäksi muodostaen siihen tipan muotoisen alueen, jossa Muulilla ei olisi niin tilaa poistua eikä suoria uria jäänyt kuin yksi pidempi.

Alussa Muuli vielä kerran kokeili, josko voisi sittenkin lähteä haneen, mutta kun ei voinut, muuttui ääni kellossa. Muuli tyytyi kohtaloonsa ja veteli sellaista ravia ja laukkaakin, että huhuh! Se pidensi askelta ja kun tahti oli riittävän reipas, se nosti laukan ihan tosta vain eikä painanut ohjia vasten. Minähän en ole sitä koskaan saanut laukkaamaan ohjasajossa, mutta en ole kovin tiukasti  yrittänytkään. Pysyttelen itse aikalailla mukavuusalueella, koska tiedän, etten saa Muulia hanskattua, jos se meinaa lähteä handulista. Se lähti minulta tuonkin session aluksi, mutta minulla ei siinä vaiheessa olut hanskoja käsissä, joten en voinut naruissa juurikaan roikkua.



Muuli siis toimi alkuvaikeuksien jälkeen ilman ongelmaa loppuajan. Make pyöritteli sitä kaikissa askellajeissa molempiin suuntiin ja kokeili vähän väistöäkin aitaa vasten. Ehkä video kertoo enemmän, kuin tekstini joten kannattaa katsoa tästä alta videokooste. Videomateriaalia löytyy peräti kahdesta eri kuvakulmasta, kun itse kuvailin kentän puolelta samalla varmistellen, että Muuli pysyy muovinauhan takana ja Hanna kuvasi kentän portin suunnalta.

Terveiset, mitkä saatiin oli että reipas tahti on oltava. Muulihan painuu tosi herkästi kuolaimen alle (olen tästä kirjoittanut blogiinkin järkyttävien suu-auki kuvien kera), mutta ohjasajossa se korjaantuu sieltä pois, kun moottoria eli vauhtia on riittävästi. Muuli ei saa hiipiä vaan kävellä reippaasti koko kropan läpi. Tämä on ratsastaessakin minulle ongelmallista, jostain syystä saan Muulin kyllä spurttaamaan hetken, mutta se himmaa muutaman askeleen jälkeen. Ja joudun loputtomasti antamaan pohjetta kun haluan siihen taas reippautta lisää. Ohjasajossakin tuntui, että Maken kanssa se liiteli reippaasti jalat viuhuen ihan tosta noin vain ja minä sain sitten maiskuttaa ja heilutella raippaa koko ajan.

Tässä Make siedätti Muulia hetken ajan raippaan, tai siis varmisti, että raippa itsessään ei aiheuta Muulissa pelkotiloja. Ei aiheuttanut, kuten ei pitänytkään, olen sen itse aina myös raippaan siedättänyt.

Muuli laukkasi hienosti, kunhan olimme pienentäneet sen aluetta muovinauhalla.

Lopuksi oli vielä hieman libertyä vapaana kulkevan muulin kanssa.


Ei muuten ole ihan helppoa tuollaisen ajopiiskan käyttö, vaikka raipat olivat onttoja eli kevyehköjä, painoi se silti kädessä jonkin verran ja osoitti milloin mihinkin. No, harjoittelu tekee mestarin. Ja kevyt raippa.

Make sanoi myös, että Muuli oppii todella nopeasti parin toiston avulla.

Ennen tämän postauksen julkaisua meillä ehti olla jo toinenkin ohjasajokerta, mikä meni paljon paremmin siinä mielessä, että Muuli ei yrittänyt häipyä. Kirjoitan siitä kuitenkin vielä erikseen.

Lue lisää