maanantai 18. tammikuuta 2021

Miltä Muulin treenipäiväkirja näyttää?

Muulin viikot tai kuukaudet eivät noudata minkäänlaista treeniohjelmaa enkä yleensä suunnittele esimerkiksi seuraavaa päivää tai edes seuraavaa viikkoa etukäteen. Muutama poikkeus toki löytyy, jos treeni on oikein erityisen rankka pidän huolen, että Muuli liikkuu jollain tavalla myös seuraavana päivänä. Ja pitkien kuljetusmatkojen kanssa sama homma, eli joko samana iltana liikkeelle tai sitten seuraavana päivänä.

Ihan tarkoituksellisesti en treenaa Muulia niin "kovasti" että minun olisi pakko tulla tallille seuraavana päivänä. Jostain syystä koen tiukan aikataulutuksen harrastustoiminnassa hyvin ahdistavaksi. Työt aikatauluineen ovat ok, mutta muuhun elämääni en halua sellaista.

Koska en voi kirjata ylös Muulin liikuntasuunnitelmaa etukäteen, tsekkaan sen jälkikäteen. Käyn postauksessa läpi viime elokuun ja syyskuun treenit. Tuolloin sääilmiöt eivät haitanneet harrastusta (tottapuhuen ei sää ole evännyt montaakaan treenikertaa nyt talvellakaan), joten raportti lienee aika realistinen.

Muulin elokuussa oli vähän kaikkea. Silloin aloiteltiin ohjasajotreenit Make Nymanin opissa, ratsastin näköjään aika paljon kentällä ja kuun lopussa oltiin karjakurssilla.

Syyskuussa maastoiltiin mukavan paljon ja jatkettiin ohjasajon merkeissä. Päivät ovat olleet siinä mielessä monipuolisia, että kovin montaa päivää en ole peräkkäin tehnyt samaa asiaa Muulin kanssa.

Muulin kanssa treenataan siis kuin minkä tahansa puskaratsun. Treeni ei ole kovin vakavamielistä ja harvemmin siinä tulee edes hiki (jos joku pitää hevosen hikoamista treenin tiukkuuden mittarina), tai korkeintaan minulle.

Tavoitteeni Muulin kanssa on pitää sen ja oma mieleni virkeänä. Muulin kanssa harrastus on nimenomaan harrastus, heti, jos alan tähdätä tiukasti johonkin, pelkään menettäväni ilon tästä. Harrastus on vaihtelua työpäiville ja muulle elämälle, satulassa pääsen ns nollaamaan pääni ja nautin Muulin kanssa tekemisestä.

Kuitenkin aina välillä mieleeni tulee että hei, jos olisin treenannut järkevästi vaikkapa laukkoja kolmesti viikossa kentällä, saattaisi vasenkin laukka nousta. Sitten tajuan ratsastajan oheisliikunnan tärkeyden, vain fiti ratsastaja pystyy vaikuttamaan ratsuun oikein ja häiritsemättä. Muulin laukkaamattomuus liittyy aika varmasti oman kehoni vinouteen. Sitten tajuan että ehei, mulla ei tunnit riitä siihen, että harrastaisin oheisliikuntaa neljästi viikossa, että en ole ihan niin kunnianhimoinen ratsastaja. Ja tämän jälkeen palaan omaan puskakuplaani ja ajattelen että "laukka kuin laukka".

Lue lisää

torstai 31. joulukuuta 2020

Muulimenojen tilinpäätös vuoden 2020 osalta

Olen joka vuoden lopussa koonnut muulumenojen tilinpäätöksen eikä vuodi 2020 ole tietenkään poikkeus. Voin kuitenkin heti alkuun kertoa, että mitään mullistavaa ei ole tapahtunut, vaan menot ovat aivan samantyyliset kuin vuonna 2019.

Alla olevassa taulukossa on ensin vuosi sitten itselleni laatima budjetti, seuraavassa sarakkeessa toteutuneet menot vuonna 2020, sitten mitä budjetista on jäljellä, paljonko menoja oli kuukaudessa ja . millaisella budjetilla lähden yrittämään ensi vuonna. Ensi vuoden budjetti mukailee tämän vuoden menoja ja ensi vuoden odotuksia enkä tehnyt siihen kuin satasen muutoksen varustehankintoihin, ne kun näköjään ylittyvät aina.


Varustehankinnat ovat tosin siitä vähän hankala kategoria, kun sieltä olen myös myynyt tuotteita. Tänä vuonna myin yhden rungottoman satulan ja sekalaista pikkusälää yhteensä noin 400 eurolla ja tänä vuonna myös ostin yhden käytetyn satulan Muulille, jota vielä satulansovittajan kanssa fiksailtiin sopivammaksi kaarta vaihtamalla. Myytyjä tuotteita en ole ottanut budjetissa huomioon, koska ajattelin niin että kun ostan jonkun varusteen, en voi olla varma, että saan sen epäsopivana jossain vaiheessa myytyä.

Ensi vuodelle budjetoin varusteita 500 euroa, koska yritän silmäillä meille Wintec 500 Cair-satulaa, mahdollisimman uutta yleismallia 17 tuumaisena. Huomasin nimittäin, että oma "cairini" onkin jossain vaiheessa vaihdettu villatopatuksi. Nuo uudemmat cairit (joihin saa täytepaloja) ovat aika hinnoissaan mutta uskon, että kun tosi tarkkaan selaan toria ja myyntiryhmiä, se tulee vielä vastaan sopivalla hinnalla.

Kavionhoito sisälsi tänä vuonna yhden kengityksen, raspia ei Muulille tarvinnut ostaa ollenkaan, eli viime vuonna ostettu raspi pelitti vielä riittävän hyvin. Bootseja tai niiden osia en hankkinut.

Muulin ruokamenot pienenivät viime vuodesta, koska lopetin hifistelyn ja Muuli siirtyi tallin kivennäiselle. Kuitenkin ostin kaverilta avatut ja vähän syötetyt yrtit ja mahahiivat ja vielä loppuvuodesta tarjouksesta omaa kivennäistä. Lisäksi ostin sille ison määrän chiansiementä hiekan ehkäisyyn (en siis edes tiedä onko sillä hiekkaa suolistossa, mutta ei chiapirtelöstä haittaakaan ole), mutta Muuli kieltäytyi syömästä sitä. Money well spent.

Muuli oli tänä(kin) vuonna terve kuin pukki, eikä eläinlääkäriä tarvittu kuin rokotuksiin ja raspauksiin ja lisäksi menoissa on matolääke ja madonmunatutkimus.

Koulutusmenojen alla ovat ratsastustunnit, ohjasajot ja ratsutukset ja tietenkin muulileiri ja karjakurssi. Ensi vuodelle on myös suunnitteilla muulileiri ja karjakurssi ja toki tunteja omalla tallilla, joten menot niiden suhteen lienevät samantyyliset.

Kisakautta ei meillä tänä vuonna oikeastaan ollutkaan, mutta ensi vuodelle budjetoin siihen 400 euroa ja sillä pitäisi kaiken järjen mukaan päästä vetämään kahdet matkakisat, yhdet koulu- ja yhdet estekisat ja niiden lisäksi vielä joitakin luokkia karjakisoissa. Mutta katsotaan nyt.

Tähän loppuun on aina laskettava, että mitä tämä eläin on tähän mennessä minulle maksanut. Ja summa 31.12. herran vuonna 2020 on 47 031 euroa. Ostin muulin marraskuussa 2015 eli se on verottanut pankkitiliäni hieman yli viisi vuotta. Mutta onhan tämä nyt ainutlaatuinen harrastus, enkä tiedä mitä harrastaisin jos en Muulia.



Lue lisää

Muulimenot joulukuussa 2020

Joulukuun tallivuokra 400e
Ratsastustunnit 30e
Pavo Summer Fit-kivennäispatukat 65,90e
Matolääke 12e
 

YHTEENSÄ 507,90e

Tulot

-

YHTEENSÄ -507,90e

 


Lue lisää

keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Jouluna sopii pysähtyä, rauhoittua ja miettiä, mitä kaikkea upeaa vuosi 2020 antoikaan!

Okei, vuosi 2020 muistetaan varmaan ainakin meidän elinikämme ajan koronavuotena, mutta jos en ota sitä nyt huomioon vaan keskityn vain muuliharrastukseen, on päällimmäisenä tunteena suuri helpotus.

Helpotus siitä, että tästäkin vuodesta selvittiin elossa, terveenä ja vailla suurempia kolhuja. Elämä muuttui siinä mielessä jonkin verran, että keväällä olin pari kuukautta kokonaan etätyössä. Se sopi minulle täydellisesti, kun aika on rahaa ja aamusta säästyi tunti, kun aamutoimet ja työpaikalle ajaminen jäivät pois. Auton kilometreissä tämä ei kuitenkaan valitettavasti näkynyt, ruuvasin pikkuautooni 12 kuukauden aikana 30 000 kilometriä. En ymmärrä miten hitossa tuo on edes mahdollista.

Muulipuolella emme tehneet mitään massiivisen suuria edistysaskeleita. Selasin blogiani taaksepäin ja muistelin, millaisia treenejä teimme keväällä ja kesällä Muulin kanssa, mutta elämä on näyttänyt olevan hyvinkin tasaista.

Koronan takia kisakausi melkein peruttiin, mutta kävimme kesällä yksissä matkaratsastuskilpailuissa ja siinä se. Reissaisimme niiden lisäksi myös muulileirille ja karjakurssille, mutta muuten pysyttelimme kotitallilla.

Kävin tunneilla läpi vuoden, kesällä muutamalla estetunnillakin, mutta koin aina ennen niitä ihan älytöntä jännitystä ja vaikka tehtävät olivat meille helppoja, oli esteratsastaminen silti liian jännittävää. Muun muassa siitä syystä jätin tunnit muhimaan ja kokeillaan ensi kesänä uudestaan, jos omat hermoni olisivat paremmassa kunnossa. Olen nimittäin melko varma, että jännitys tarttui Muuliinkin.

Muulissa ehkä suurin muutos on sen tasoittuminen. Se on mielestäni tämän vuoden aikana aikuistunut kovasti ja rauhoittunut. Vielä keväällä tosin diagnosoin sille kaikki mahdolliset vaivat, kun se joissain hetkissä spookkasi asioita todella herkästi, mutta kesän aikana käytös laimeni ja syksyllä jopa ensimmäisten pakkasten aikaan se oli tasaisempi kuin koskaan. Tottakai mietin, onko se kipeä ja tarkkailin sen ilmeitä kipuilmeiden varalta, mutta en nähnyt sellaisia.

Muulipiireissä sanotaan, että muulit ovat aikuisia vasta 10-vuotiaina, joten jos Muuli oli nyt jo tänä vuonna noin tasainen, niin sehän on itse enkeli kolmen vuoden kuluttua. Tai siis kahden, sehän kääntyy ihan just 8-vuotiaaksi. Mihin tämä aika oikein menee!

Ratsastuspuolellahan Muuli on hyvin jäljessä "ikäisiään", mutta siitä en ole huolissani. Muulit kehittyvät tietääkseni vielä hevosiakin hitaammin, joten ei haittaa yhtään vaikka ratsastus on ollut pääasiassa käyntimaastoja ja melko kevyitä koulutunteja.

Mutta ratsainkin Muuli kehittyi. Vasta tänä vuonna otimme laukat mukaan kuvioihin (kentällä siis) ja keväällä olin aika fiiliksissä kun laukkasimme kokonaisen kierroksen! Pian siihen lisättiin neljä puomia ja siellä vain muina naisina laukkasimme niiden yli kumpaankin suuntaan!

Ja kun sitten olin estetunnilla, ei tarvinnut kuin istua satulaan ja pitää ohjat kädessä, niin Muuli siirtyi jo laukkaan.

Selkäännousuongelmista olen kertonut blogissa vaikka ja kuinka ja yksi asia oli pitkään selvää, Muuli ei todellakaan suostuisi tulemaan tallimme selkäännousukorokkeen viereen. Lännensatulaan pääsin kyytiin ihan hyvin maasta, mutta kun aloin tänä vuonna käyttää kentällä enkkustulaa, oli pakko nousta jakkaralta. Enkkusatula ei pysy niin tukevasti paikoillaan selkäännousussa enkä halua että satula pyörii tai aiheuttaa Muulille epämukavuutta, joten jakkaralta nouseminen on vain hyvä juttu.

Ensin nousin jakkaralta tietyssä kentän "turvakulmassa", mutta sitten aloin hilata jakkaraa lähemmäs selkäännousukoroketta ja kun olin pari kertaa noussut aivan korokkeen vierestä kyytiin, nousin ensin korokkeen rappusilta ja sitten itse korokkeelta.

Korokkeemme on niin korkea, että käytännössä laskeudun siitä Muulin selkään.

Muuli oli pitkään ohjasajamatta, mutta elokuussa tallillamme innostuttiin asiasta ja ohjasajopäivinä meitä on ollut aina vähintään kolme omistajaa hevosineen, kun Make Nyman on kurvannut paikalle. Muuli edistyi siinä todella kivasti, mutta homma taitaa olla sille aika jännittävää ja se käväisee ns äärirajoillaan aika usein ja tarvittaessa poistuu paikalta. Valitettavasti alussa meni aikaa sen hienovaraisen rajan tunnistamiseen, mutta nyt, jos ohjasajan Muulia itsenäisesti, huomaan kyllä ajoissa milloin kannattaa siirtyä toiseen tehtävään tai pitää kunnon tauko.

Muulille laitettiin harjoitusaisatkin kiinni valjaisiin, mutta niiden kiinnittäminen sai aikaan melkoisen lipomistarpeen, vaikka jännittävin muuttuja oli toisella puolella kävelevä Make. Mutta ehkä tätä ajo-opetusta saan jollekin tasolle vietyä, vaikkei Muuli koskaan saisikaan kärryjä perään.

 Muuli oli mielestäni kuten mikä tahansa puskaratsu, ei kovin virkeä, mutta ei enää niin reaktiivinenkaan kuin huippuvuosinaan. Kovin osaava se ei ole ja aivan totaalisen vino (siitä saan taputtaa olalle ihan itseäni), mutta ihan mukavan luonteinen ja kiltti. Tämän takia uskalsin etsiä sille apukäsiäkin (kerroin edellispostauksessa) ja niitä onneksi löytyikin. Eli tässäkin Muuli on kehittynyt, se ei hermostu jos selässä on joku vieras ratsastaja ja melkoisessa tulikokeessa se olikin kun kolme kokeilijaa kävi tallilla niin, että välissä oli aina yksi ns vapaapäivä, jolloin itse ratsastin ja nollasin tilannetta.

Vielä viime kesänä Muuli oli paljon jännittyneempi kun joku vieras meni sen selkään. Ja pahintahan tilanteessa on se, etten oikein voi auttaa, koska kiinni pitäminen saa tilanteen herkemmin eskaloitumaan. Herran haltuun ja sitä rataa.

Muuli on siis antanut paljon uusia juttuja. Nämä eivät tietenkään ole yhtä suuria harppauksia, kuin alkuvuosina, mutta kun itsellenikin tulee ikää lisää, en kaipaa yhtään mitään reaktiivisuutta tai äkkilähtöjä. Täytin marraskuussa 35 ja tämä ikä pyöristyy valitettavasti ylöspäin.

 Kadun hieman sitä, etten tänäkään kesänä tämän ponnekkaammin opettanut Muulia yksinmaastoiluun, vaan tyydyin menemään kentällä jos en saanut maastoseuraa. Haluaisin maastoilla Muulin kanssa ihan kaksistaankin, mutta tiedän sen olevan hieman pidempi projekti kuin kaksi päivää ja se pitäisi vielä suunnitella niin, että minulla olisi aikaa maastoilla joka kerta parin viikon ajan, jotta siitä tulisi sujuva rutiini.

Olen Muulin kanssa maastoillut kahdestaan koko tänä aikana alle 10 kertaa, eikä noilla kerroilla tapahtunut mitään äksidenttejä tai muita, mutta Muuli oli aika jännittynyt. En tiedä olisiko se koskaan rento ilman muita ratsukoita, mutta eihän sitä tiedä, jollei kokeile.

Ensi vuodelle toivon samanlaista seesteisyyttä ja rauhallisuutta kuin mitä vuosi 2020 antoi. Harrastusta ilman stressiä ja paineita ja tehdään vain kivoja juttuja Muulin kanssa, toki mukavuusaluetta venytellen.

Hyvää joulua kaikille Muuliprojektin seuraajille, muistakaa rentoutua ja ladata akkuja.

Lue lisää

maanantai 21. joulukuuta 2020

Ne jotka ei osaa, opettaa, vai miten se meni? Itse en osaa enkä opettaa.

Etsin Muulille tositarkoituksella liikuttajaa marras-joulukuun vaihteessa. Otin yhteyttä pariin henkilöön Hevostalli.netin markkinoiden kautta (he etsivät vuokrahevosta/hoitohevosta) ja laitoin itse ilmoituksen Facebookiin erääseen vuokrahevosryhmään.

Etsin Muulille liikuttajaa aikaisemminkin, suunnilleen puolitoista vuotta sitten, mutta tuolloin vaikka kesä oli tulossa (ja harrastusilmasto siinä mielessä mukavampi) en saanut yhtään yhteydenottoa. Ilmoitus sai kyllä Facebookissa reilusti näkyvyyttä, mutta ehkä aika ei ollut valmis ja Muulikin oli raaempi silloin.

Tällä kertaa tärppäsi paljon paremmin. Ilmoitus sai tosi ison määrän tykkäyksiä ja sydämiä ja vaikka voi tuntua typerältä tykätä jonkun ilmoituksesta, auttoivat ne varmasti siinä mielessä että nyt ilmoitus näkyi Facebookissa useammille ihmisille (koska julkaisu oli Facebookin mielestä erittäin mielenkiintoinen). Pian inboxiini alkoikin kilahdella viestejä ja kolme koeratsastusta taisi olla sovittuna ensimmäisen päivän iltaan mennessä ja luultavasti parit olisin vielä voinut sopia, mutta tuossa kohtaa jouduin jo sanomaan että katsotaan nämä nyt ensin ja palaan asiaan sitten jos ei tärppää.

En voi enkä halua käydä sen tarkemmin läpi edellisiä vuokrauskokemuksiani, siis niitä, joissa olen etsinyt Muulille hoitajaa, mutta yhden asian olen oppinut ja jaan viisauden teillekin.

"Jos kokelaalle ei sovi koeratsatus viikon sisään tai hän joutuu siirtämään tai perumaan ensimmäisen käynnin, niin kiitä mielenkiinnosta ja pyydä jonosta seuraava kokeilemaan."

Tällä kertaa olin hyvin onnekas, jokainen kolmesta kokeilijasta oli paikalla tasan sillä kellonlyömällä, kuin oltiin sovittu. Ratsastin Muulin joka kerta ensin alle, en tosin kovin kauaa, mutta askellajit läpi (tosin kahden kohdalla kenttä oli jäässä joten laukka sai jäädä) ja sen verran, että Muuli tuntui rennolta. Muulilla on ollut tapana jännittää, kun uusi kuski kiipeää selkää ja varsinkin lähtee liikkeelle, joten halusin ensin itse ratsastaa hetken aikaa.

Kun Muulilla on hetki menty, sille ei ole enää ongelmaa selkäännousijan kanssa, mutta edelleen vaikka se on ollut pitkään ratsuna, se ensimmäinen selkäännousu päivän aikana voi olla jännittävä. Ei onneksi minun kanssani, mutta yhden liikuttajan kanssa Muuli oli kesällä ottanut lähdöt siinä selkäännousutilanteessa, joten haluan välttää sen mahdollisimman hyvin.

Kokeilaillekin kerroin ummet ja lammet selkäännousuongelmasta, jota ei siis käytännössä enää ole (harvoja poikkeuksia lukuunottamatta), mutta olen itse sen kanssa varmaan niin traumatisoitunut, etten voi olla asiasta mainitsematta varmuuden vuoksi. Itse voin nousta Muulin kyytiin selkäännousukorokkeelta eikä selkäännousu minun kanssani ole ongelma, mutta vieras kuski saa Muulin sieraimet laajenemaan ja se on kaulastaan normaalia jäykempi.

Jos olet lukenut muuliprojektia jo pidempään, olet varmasti lukenut tästä aiheesta. Selkäännousu oli varmaan isoin syy, miksi Muuli lähti Sannalle koulutukseenkin tammikuussa 2018.

Mutta nyt viimein menen otsikon asiaan, eli opettamiseen.

Kokelaat siis pääsivät/joutuivat jokainen myös ratsastamaan ja minä siinä parhaani mukaan yritin jotain neuvoa. Paitsi että huomasin olevani siinä täysin surkea! Kyllähän jokaisen hevosenomistajan pitäisi osata omaan hevoseensa antaa käyttöohjeet, eikö? Mutta kun minäkin olen päässyt Muulin kanssa sinuiksi meidän koutsin tunneilla!

En ole kovin hyvä ratsastaja enkä tunne "perseelläni" kun Muuli menee hyvin. Luulen sen johtuvan ihan siitä, että en ole elämässäni ratsastanut kovinkaan vaihtuvilla hevosilla. Vaikka olen oppinut, tai ehkä ennemminkin tottunut, ratsastamaan muutamalla eri hevosella, olen vieraan hevosen selässä aivan ulapalla.

En osaa sanoittaa ratsastusta kunnolla, joten jos olisin alkeistuntien opettaja, olisi tasoni selkeä liikenteenohjaaja. No ei se väärin ole, heitäkin varmasti tarvitaan, mutta omaa muulia vuokratessa olisi varamaan ihan hyvä päästä antamaan käyttöohjeita?

 Hassua on vielä se, etten ole opettajana täysin susi. Aiheen on vain oltava oikea. Pystyn vetämään aasien naksutinkoulutustreenit milloin vain, vaikka unissani, vaikka siitä minulla on paljon vähemmän kokemusta, kuin ratsastamisesta. Toisaalta naksutinkoulutuksessa näen selkeästi milloin homma etenee ja milloin ei, selässä olen aina myöhässä myötäämiseni kanssa kun en tunne sitä kohtaa, milloin se on aiheellista.

Opettajat ovat hyviä kun aina keskeltä kenttää huutelevat että "noniin, tossa, tunsitko?!" Ja mä oon selässä että no öö, kai mä tunsin.

Onneksi minun ei tarvitse opettaa ratsastusta eikä minulla ole minkäänlaista paloa sitä koskaan yhtään kenellekään opettaakaan. Meidän koutsi lupasi onneksi ohjeistaa myös uudet liikuttajat Muulin saloihin, hän onkin siinä paljon parempi kuin minä!

Loppujen lopuksi Muulin kanssa aloitti siis peräti kaksi liikuttajaa! Koska minulla ei tosiaan ole kovin onnistuneita liikuttajadiilejä ollut tähän asti, ajattelin että sovitaan samantien hommista kahden kanssa. Ja koska Muuli ei varmaan ole kenenkään unelmien liikutushevonen, niin ymmärrän, jos jossain kohtaa kuski toteaa ettei tämä nyt ollutkaan sitä. Ja se on täysin ok!

Arvostan myös sitä, kun käyntikerran jälkeen kerrotaan reippaasti, että tonen vuokrahevonen veikin nyt voiton ja niin teki kuvissa Muulilla ratsastava Netta, joka kokelaista ensimmäisenä kävi Muulia katsomassa. Netta oli myös siitä harvinainen, että hän vastasi viipymättä viestiini, jonka lähetin hötölän markkinapalstan kautta, kiitos siitä!

Myös itse liikuttajan etsijänä pyrin toimimaan mahdollisimman avoimesti ja ilmoitin yksäriviestillä vielä kaikille, joiden kanssa koeratsastukselle ei ollut tarvetta, että liikuttajat löytyivät ja kiitos mielenkiinnosta. Näin kukaan ei jää odottelemaan viestiä ja voi katsella muuta tarjontaa.

Muulin kohdalla raha ei vaihtanut omistajaa. En voisi Muulin tasoisesta ratsusta mitenkään pyytää rahaa, ajattelen, että rahalle on saatava jotain vastinettakin ja kun tämä ei ole mikään kouluratojen superstara ja vaikka minun kanssani onkin maastovarma, en voisi koskaan markkinoida tätä tätipuksuttimena. Sen sijaan meillä kuuluu liikuttajan tehtäviin tarhan siivoaminen (se kuuluu siis minunkin tehtäviini joka tallikerralla) ja varusteiden yleisestä siivouksesta huolehtiminen. En itse millään tasolla rakasta kamojen putsausta, itseasiassa sienikin oli TAAS päässyt homehtumaan.

Someseuraajat tietävät, että minulla on Muulilla ollut kyllä liikuttajia, mutta Emmi (estekuvia mm tässä postauksessa) tiesikin jo alussa että joutuu vuoden loppuun mennessä lopettamaan työkiireiden takia ja samoin Sannalla muuttuivat kuviot sen verran, että tallikäynnit harvenivat. Sannalla on tallilla myös toinen vuokrahevonen joten kiirettä todellakin on! Nämä kuskit ovat saaneet Muulia ihan valtavasti eteenpäin nimenomaan siinä, että Muuli suhtautuu ihan ok uusiin kuskeihin ja käsittelijöihin! Muulihan oli ja on varmaan edelleen jollain tasolla yhden ihmisen mullukka ja jännittää uusien ihmisten kanssa. Mutta tähän ei oikein voi siedättää kuin pyytämällä muitakin käsittelemään sitä!



Lue lisää

maanantai 30. marraskuuta 2020

Muulimenot marraskuussa 2020

Marraskuun tallivuokra 400e
Koulutus ja tunnit 155e (ratsutus, pari ratsastustuntia, kaksi ohjasajokertaa)
Rokotukset 89e
 

YHTEENSÄ 644e

Tulot

-

YHTEENSÄ -644e


Nyt täytyy sanoa että kerrankin kuukausi missä ei ole mitään turhaa krääsää tai hömppää! Ratsastustunteja ja vastaavia en koskaan pidä turhina ja niitä sattuikin marraskuulle nyt mukavasti! Meillä oli myös satulantoppaaja käymässä, mutta hän onnekseni sanoi että ei se penkki toppaamalla parane, että kovaa ajoa vain. Satula voisi siis olla parempikin, mutta muulin rakenteen ollessa kyseessä se on ihan riittävän ok.Muuli liikkuu kivasti, selkä ei kipeydy eikä valkoisista karvoista ole tietoakaan.

Minulla ei ole marraskuulta ajankohtaisia kuvia, koska tallilla olen pääsääntöisesti ollut pimeän aikaan. Mutta tässä on Muuli irtojuoksutuksessa, siinä taitaa olla videoita kahdelta eri kerralta (toisessa riimu päässä, toisessa ei) ja hidastin siihen yhden todella smoothin laukanvahdonkin.

Lue lisää

perjantai 27. marraskuuta 2020

Aasiretki on jotain ihan muuta, kuin mihin ratsastajat ovat tottuneet. Ja minäkin vedän niitä joskus Tukkilan tilalla Porvoossa!

Olen kertonut blogissani aikaisemminkin aasiretkistä. Niitä alettiin vetää Tukkilan tilalla Porvoossa kolmisen vuotta sitten ja suosio on hiljalleen joka kesä kasvanut. Tänä kesänä aasiretkistä uutisoitiin useammassakin lehdessä ja lisäksi paikalla on käynyt ahkeria somettajia, joiden stooreissa ihanat aasit ovat vilahdelleet ahkerasti! Myös Riitta Reissaa blogin Riitta kävi tutustumassa asiaan! Vaikka aasiretkellä ei normaalisti tule hiki, oli Riitta kumppaneineen päässut hikoilemaan aasien kanssa. Aasit kun kyllä huomaavat heti, jos niillä on mahdollisuus mennä tien penkalle tai pellon puolelle syömään.

Tämän takia aikainen kevät ja syksy ovatkin parasta aasiretkiaikaa. Pientareet eivät vielä houkuttele vihreinä ja houkuttele aasipoloisia koko ajan. Aasithan ovat kotoisin hyvin karuilta alueilta, jossa on syötävä aina, kun näköpiirissä jotain syötävää on. Ja mitä sokeripitoisempaa, sitä parempaa, koska siinä on paras hyötysuhde. Kesyaasi elää valitettavasti edelleen vaistojensa varassa ja jopa maanisella katseellaan seurailee apilapeltoja retken aikana.

En kuitenkaan tullut kertomaan apilapelloista, vaan halusin esitellä nämä ruskakuvat, joita otimme Tukkilassa tänä syksynä. Kuvasin samalla muutamia videoklippejä, joista valmistui pieni "mainosvideo" aasiretkiin liittyen. Video pyöri ja pyörii Tukkilan tilan Facebookissa ja Instagramissa ja sen alla oli myös kilpailu. Kilpailu on nyt jo päättynyt.


Otettiin aasiporukasta kaksi asia ja parhaani mukaan kuvasin ja videoin näiden kuntoonlaittoa ja sitten kierrettiin ihan vain tiluksilla pari kertaa sama lenkki, toisella kerralal videoiden ja toisella kuvaten. Saatiin aika kivoja kuvia aaseista vaikka kello olikin jo aika paljon ja valoa alkoi oleen aika sniidusti mun kuvauskalustolle. Viikkoa myöhemmin ei mistään ruskasta ollut enää tietoakaan, joten näin kivoja kuvia emme olisi saaneet.



Aasimalleina meillä oli Ofelia ja Tupajumi. Ofelia on tuo punaruskea ja Tupis on harmaa.

Aasiretkellä aasia talutetaan, sillä ei ratsasteta. Eihän näin pienillä aaseilla edes voisi ratsastaa! Yksi aasi saa selkäänsä kantorepun, jossa on eväät ja saa sinne laittaa omiakin tavaroitaan jos mahtuu. Reppuaasin tärkeä tehtävä on kuljettaa eväät ehjinä eväspaikalle ja repun kantaja ottaakin yleensä tehtävänsä vakavasti.

Reitti on noin 4,5 kilometrin pituinen ja evästauko on suunnilleen puolivälissä. Aasiretki maksaa 50 euroa per henkilö ja koko homma kestää kolmisen tuntia, se sisältää alussa aasien harjauksen, käyttöohjeet, hieman harjoittelua tallin pihalla, itse retken evästaukoineen ja lopuksi aasien vapautuksen takaisin pihattotarhaansa. Sometaukoja pidetään tietenkin tarvittaessa ja itsekin edellisretkellä juoksentelin edestakaisin eri puhelinten kanssa dokumentoiden aasiretken etenemistä.









Lue lisää

perjantai 20. marraskuuta 2020

Pukkilan kunnassa on Suomen suurin muulikeskittymä!

Pukkilan kunnalla on Korumies Arvin lisäksi toinenkin ylpeyden aihe. Kunnassa asuu nimittäin enemmän muuleja kuin missään muussa kunnassa Suomessa! Väkilukuun suhteutettuna Pukkila on todennäköisesti myös Suomen aasirikkain kunta. Tästä pitää huolen Hutkon laama- ja eläintila, jossa asuu viimeisimmän laskutoimituksen mukaan neljä muuliksi laskettavaa eläintä ja kahdeksan aasia. Melkoinen pitkäkorvajoukko!

Anun kanssa ollaan tunnettu tietenkin siitä lähtien, kun hän hankki ensimmäiset kaksi aasiaan. Hän varmasti ajatteli, että kiltit aasitytöt olisivat hyvä lisä eläinvaelluksille ja ne voisivat toimia talutusratsuinakin. Mutta kuten me kaikki tiedämme, ei aasien määrä jää koskaan siihen. Pian tilalla kirmaili muulitamma Olle, sitten vähän lisää aaseja, sitten iso jättimuuli Ranskasta, tähän väliin aaseja ja muuliaasi, sitten neljäs muuli ja tuoreimpana todella isokokoinen aasiruuna Belgiasta. Tämän ison aasiruunan pääsette tapaamaan keväällä Tampereella Hevoset messuilla. Olemme siellä mukana "Harrin" ja Muulin kanssa!

Kävin kesällä moikkaamassa Anun uusimpia pitkäkorvia kameran kanssa ja esittelen tässä nyt parhaan taitoni mukaan kolme muulia ja yhden muuliaasin. Toki kaksi muulia saattaa oikeasti olla muuliaasejakin, koska niiden taustat eivät ole niin hyvin tiedossa. Mutta varmasti voidaan sanoa että ainakin yksi näistä on muuli ja yksi on muuliaasi.

Toisaalta näitä kutsutaan yleisesti aina muuleiksi, jos siis taustasta ei olla ihan varmoja ja se on ihan okei, olen vain itse skeptinen muulien muuliuden suhteen nyt, kun selvisi että oma muulini onkin oikeasti muuliaasi.

Olle on jo tuttu muuli Muuliprojektin historiasta. Olle on ollut Muulin frendinä eri mestoissa muutamaankin otteeseen ja ne ovat tulleet tosi kivasti toimeen keskenään. Esimerkiksi tässä postauksessa oltiin Hevoset messuilla 2019, mukana oli tuolloin Anun toinenkin muuli Aapo. Olle on siis Anun (Hutkon tilan omistaja) ensimmäinen mullukka ja tuli vähän postimyyntinä. Sillä on ratsastettu ja ajettu kärryillä ja reellä, eli se on oikein monitoimimullukka. Se lähtee yksin maastoonkin ja on vedellyt hoitajansa kanssa oikeasti pitkiä maastoreissuja!

Aapon Anu hankki Ranskasta ja Aapo onkin ihan oikea rotumullukka. Se on pyreneittenmuuli, eli sen isä on pyreneittenaasi ja emä on percheron. Aapo onkin tosi jykevä, ei tosin ihan jättimäisen korkea, mutta rungoltaan lyhyt eli työhevosmallinen. Aapolla on Suomessa ratsastettu ja se oli myös ajokoulutuksessa, mutta tietääkseni sen ajoura ei ole vielä oikein startannut. Muulileirillä pari vuotta sitten se käyttäytyi välillä hyvin samaan tapaan kuin oma muulini ja otti ja lähti, toki pysyen aidatulla alueella. Siinä kohtaa mietin että huh, onneksi omani ei ollut se luvattu 158 cm korkea jätti vaan paljon pienempi ja myös hetken aikaa voimalla hallittavissa oleva mullu. Aaposta kerroin ihan tuoreeltaan Aasiyhdistyksen sivuilla. Sivun lopussa on myös video, mistä Aapon koon näkee paremmin.
Kolmanneksi Anu tuli hankkineensä äidin ja pojan. Äiti oli suurikokoinen aasitamma ja poika muuliaasi, jonka isä on knabstrubber. Tämä muuliaasi on ihan tarkoituksella Suomessa laitettu alulle ja oli kyllä todella näppärän näköinen nuorimies! Ikää Joonalla ei ole vielä riittävästi ratsastushommiin, mutta tulevaisuudessa uskon että se on todella helppo siedättää kaikkeen. Tässä näkee juuri sen eron, että kun muuli ja muuliaasi on rakkaudella tehty ja varsana paljon käsitelty, on niiden kanssa todella helppoa toimia myöhemminkin. No, kaverillani on tällainen itselle tehty muulivarsa ja vaikka se on nähnyt ihmisiä ja elänyt tasaisessa laumassa nuoresta asti, oli se kuitenkin melkoinen villikko nuorempana. Eli koskaan ei voi tietää mitä lopulta tulee, mutta ainakin Joona 3v oli tosi luottavainen eikä yhtään säpsy. Joonaa en ole blogissani esitellyt, mutta siitä voi lukea esittelyn Hutkon muulien esittelysivulta.

Tuoreimman muuliaasihankinnan Oliven Anu teki 2019, kun hän bongasi ulkomailta myynnissä olleen "vuonismuulin", jota myytiin saatesanoilla kiltti talutusratsu, ikänsä tässä perheessä ollut. Muistaakseni se ei ehkä ollut ihan sitä mitä piti ja pienikin se oli, mutta kaunis kuin karkki ja toimii varmasti hienosti talutusratsastuksessa jossain vaiheessa.

Ei Oliven taustalla välttämättä mitään vuonista ole, mutta nimitys vuonismuuli tulee sen värityksen perusteella. Tuollainen hallakko väritys on toki tyypillinen myös aaseille, eli tällä voi olla taustallaan mikä tahansa poni

Olen yrittänyt pitää listaa Suomen muuleista, muuliaaseista sun muista Aasiyhdistyksen sivuilla. Listaa pääset lukemaan tästä ja siinä on myös linkit Sukupostiin. Tällä hetkellä listalla on 26 aasijohdannaista.

Tässä alla on vielä muitakin kuvia Hutkon edustavasta muuliporukasta. Ne olivat omalla laidunlohkollaan tuona päivänä ja päivä oli erittäin paarmapitoinen, joten muulit eivät olleet hetkeäkään paikoillaan.







Tässä kuvassa näkyy Anun isokokoinen aasiruuna Harri. Harri on siis nähtävillä Tampereella Hevoset messuilla ensi keväänä.


Lue lisää

keskiviikko 11. marraskuuta 2020

Shokkipaljastus, Muuli ei olekaan muuli!! Kasvattaja kertoi sen olevan "mula castellana" eli muuliaasi


Minulle myytiin vajaat 5 vuotta sitten espanjalainen muuli, nimenomaan muuli. Muulikaupassa ihan kaikki ei mennyt putkeen, kaupan muista tapahtumista voit lukea tästä vanhemmasta postauksesta. Kannattaa lukaista tuo postaus pohjille, jos olet tuoreempi blogin lukija tai et ihan muista mikä kaikki meni vituiks tässä kaupassa.

Olen aina välillä ihmetellyt somessa Muulin karvatonta läiskää sen lautasilla. Se oli sillä jo myyntikuvissa, joten se ei ole mikään kuljetuksen aikana tullut jälki. Merkki muistuttaa hieman Batmanin logoa ja se voisi olla epäonnistunut polttomerkki tai sitten jonkinlainen vanha vamma tai syntymämerkki.  Tai jopa isokokoinen karvapyörre. Pinnallisessa tutkimuksessa Muulissa ei ole mitään lihasvammaa tuossa kohdassa, joten ainakaan mistään isosta haaverista jälki ei ole tullut.

No jokin aika sitten julkaisin taas Instan stooreissa kuvan tästä läntistä. Sain kuvan alle kommentin, että olenko yrittänyt löytää kasvattajaa ja että ehkä googlella löytyisi. Ensin ajattelin että nääh, en kuitenkaan löydä mitään kun en osaa sanaakaan espanjaa, mutta sitten kuitenkin nappasin tallilla kuvan Muulin passista ja laitoin Googlen soimaan.

Muulin kasvattajan nimi on Balinot Valdivia D Francisco Jose, jossa Balinot Valdivia on käsittääkseni sukunimi. Laitoin tämän googleen ja jo alkoi löytyä. Ensin löytyi tietoa ANCCEn sivuilta. ANCCE on sis esoanjalainen PRE-hevosten rotuyhdistys ja siihen rekisteröidään pääsääntöisesti myös kaikki Suomessa kantakirjatuille vanhemmille syntyneet PRE-hevoset. 

Jatkoin googlailua ja hetken päästä löydin Balinot Valdivian polttomerkin ja kyllä, se muistuttaa jälkeä Muulin lautasella, mutta joku siinä merkitsemisessä on kuitenkin mennyt pieleen, kun lähinnä merkin ääriviivat ovat Muuliin tallentuneet.

Eihän Muulin polttomerkki ihan tällainen ole mutta se voisi hyvinkin olla. Mielenkiintoista on se, että merkki on lautasella aika ylhäällä kun yleensä polttomerkki laitetaan alemmas kankkuun.

 

Sähköistä yhteydenottokanavaa kasvattajaan ei ollut, mutta löysin miehen todennäköisesti Facebookista. Profiili näytti kuitenkin siltä, ettei Facebook ollut kovin aktiivisessa käytössä mutta laitoin kaveripyynnön ja kirjoitin viestinkin. Puhelinnumero oli kyllä netissä mm ANCCEn sivuilla, mutta enhän minä espanjankielentaidottomana voisi missään tapauksessa soittaa.

No googlailu jatkui ja kaskummaa, kasvattajan kotisivut löytyivät! Graneria Hermanos Balinot sivuilla kerrotaan tilan keskittyneen P.R.E. hevosiin ja kasvattaa samalla myös muuleja. Karja sai väistyä hevosten tieltä 1990. Hevosia on kotisivujen mukaan tällä hetkellä 20 yksilöä. Tilan tuottamat muulit ovat erinomaisia erityisesti kärryjen edessä. Hevosista kerrotaan, että niitä on myyty eri puolille Espanjaa ja myös ulkomaille.

Minähän en ostanut muuliani tältä kasvattajalta, vaan passin mukaan Muuli oli parivuotiaana vaihtanut omistajaa ja Llarguesin porukka bongasi tämän muulin myyntitallilleen 2016 ja minä ostin omani sitten heidän kauttaan. Toki tässä oli apuna suomalainen yhdistys ja sen puheenjohtaja, joka auttoi juurikin suomalaisia ostamaan unelmiensa PRE-hevosen Espanjasta.

Olin Muulista saanut tietoa, että sen emä on PRE-tamma ja isä on andalusianaasi, mutta Muulin passissa ei ollut näistä mitään merkintää, joten kasvattajalta halusin tietenkin tiedon, että millainen se emätamma sitten on ja onko sukutaulua olemassa. Laitoinkin kasvattajalle viestiä kotisivujen kautta. En siis edelleenkään osaa sanaakaan espanjaa, mutta kun Google kääntäjää käyttää niin, että kirjoittaa siihen englanniksi ja kääntää sen espanjaksi, se toimii ihan ok. Suosittelen muutenkin kääntämään kaikki muut kuin englanninkieliset tekstit englanniksi, silloin niistä saattaa saada jotain selvääkin. Käännös espanjan ja suomen välillä ei ole kovin toimiva.

Muistutan tässä kohtaa postaustani, että hevostamman ja aasiorin jälkeläinen on muuli. Yhdistelmä on yleisempi näin päin, koska näin jälkeläisistä tulee hieman suurempia (hevostammat ovat suurempia kuin aasit) ja aasiorit ovat kuulemma hanakampia astumaan hevostammoja kuin toisinpäin. Jos  yhdistelmä olisi toisinpäin, eli aasitamma ja hevosori, on jälkeläinen muuliaasi. 

Muulien luonteesta sanotaan, että ne ovat helpompia luonteeltaan ja toimivat ns hevosmaisesti. Muulien ulkomuodosta kerrotaan yleisesti, että ne ovat aasimaisemman näköisiä ja niillä on yleensä pidemmät korvat kun taas muuliaasi olisi enemmän hevostyyppinen. Mutta jos edessäsi seisoo muuli, jonka suku ja perimä on tuntematon, ei siitä pysty sanomaan mitenkään, että kumpaa se edustaa. Vain henkisellä puolella saattaa olla eroa, varsahan mieltää itsensä emän kaltaiseksi eli muuli pitää itseään hevosten heimolaisena kun taas muuliaasi hakeutuu mielummin aasien seuraan ja osaa paremmin tulkita niiden eleitä ja kieltä.


Noniin, löysin siis tallin kotisivut ja jatkoin googlailua nyt, kun tiesin tallin nimen, eli Yeguada Balinot. Eikä mennyt montaakaan klikkausta kun löysin Instagram-tilin, jossa oli mukavan tuoreitakin julkaisuja! Laitoin oitis Instan kautta lyhyen viestin, että minulla on tällainen teiltä ostettu muuli ja minua kiinnostaisi sen isän ja emän taustat.

Mukavan nopeasti sain vastauksen, että he etsivät tietoa muulista. Käänsin heidän tekstinsä kääntäjällä ja lähetin myös vastauksen copypastettuna kääntäjästä. Mietin kyllä siinä että luojankiitos meillä on tuo kääntäjä, sehän on paras keksintö ikinä ja tuo koko maailman niin lähelle, kun välissä ei ole kielimuuria hankaloittamassa tilannetta.

No varsinainen pommi tuli sitten siitä hyvin pian. Sain kuvia tämän syksyn muulivarsoista saatesanoilla "näillä on sama isä kuin sinun muulillasi!". Katseeni kiinnittyi varsojen sijaan heti varsojen takana seisoviin emiin. Ne olivat ilman muuta emiä, koska kaikissa kuvissa varsat olivat niiden lähellä. Ne emät olivat aaseja, niin aaseja ettei kukaan voi erehtyä. Jos näillä varsoilla siis on sama isä, kuin minun muulillani tarkoittaa se sitä, ettei Muuli ole muuli alkuunkaan vaan muuliaasi.

Kysyin tätä vielä kasvattajalta, että onko sen emä siis tosiaan aasi ja isä hevonen ja sain niin selkeän vastauksen, ettei siihen tarvinnut googlekääntäjää ollenkaan. Näin se siis on. Sain vielä tietää että muulia kutsutaan espanjaksi "mula roma" ja muuliaasi taas on "mula castellana". Oi, olisimpa tiennyt tämän vuosia sitten niin olisin varmistanut asian vielä henkilöltä, joka muulin hankinnassa auttoi.


Tämä tieto oli minulle melkoinen shokki ja sitä se oli myös monille instaseuraajilleni, jotka asian saivat stooreistani tietää heti tuoreeltaan. Tässä vaiheessa tieto Muulin isästä ja sen sukutaulusta oli ihan toissijainen, olinhan elänyt muuliaasin kanssa jo 4,5 vuoden ajan! Ja koko tämän projektin ajan olin kertonut kaikille että minulla on tässä ehta muuli ja muulit ovat tällaisia!

Asia ei varmasti rivihevosharrastajasta tunnu mitenkään oudolta ja moni lukija saattaa miettiä, että mitä minä täällä vetelen ranteitani auki asian tiimoilta. Mutta minulle muuliharrastajana tämä on yhtä iso asia kuin kovan luokan islanninhevosharrastajalle, jolle olikin myyty piensuokki paperittomana issikkana tai kovanluokan suokkiharrastaja, jonka piensuokki olikin haflinger. En kirjoita tätä dissatakseni suokkeja, issikoita tai haflingereita, mutta ehkä ymmärrätte pointin. Jos joku haluaa vain ratsastella jollain hevosenkaltaisella eläimellä, on varmaan ihan sama mikä kavioeläin siinä alla on, mutta aasi- ja muuliharrastajalle tällä asialla on todellakin väliä.

En myöskään dissaa muuliaaseja, olihan yksi iso vaikuttaja "muuliurallani" eräs jo edesmennyt muuliaasi, mutta kun reilut viisi vuotta sitten lähdin tähän muuliprojektiin, etsin nimenomaan muulia itselleni enkä muuliaasia. Enkä olisi ostanut nykyistä muuliani, jos se olisi minulle rehellisesti muuliaasina myyty. Tai ainakin olisin miettinyt asiaa hieman pidempään.

Kun kerroin aikaisemmin, että muulia ja muuliaasia ei voi ulkoisien piirteidensä perusteella erottaa, niin pääkopassa niillä on eroa. Toinenhan pitää itseään siis hevosena ja reagoi asiaan hevosemänsä tapaan. Muulihan ei ole elämässään todennäköisesti edes nähnyt yhtään aasia. Kun taas muuliaasi on elellyt rauhassa aasiemänsä kanssa eikä välttämättä tiedä hevosista yhtään mitään. Minun muulini on kyllä kasvattajallaan nähnyt hevosiakin, koska tilalla kasvatetaan sekä hevosia että muuleja (jos käsitin oikein, näitä muuliaaseja eli "mula castellana" pidetään parempina kärryjen edessä).

En oikein vielä osaa sanoa, mitkä piirteet Muulissa ovat erityisesti muuliaasimaisia piirteitä, mutta nyt käy järkeen ainakin se, että se tuli niin hyvin juttuun aasien kanssa ja on tottunut esimerkiksi survoutumaan pieneen pihattokopperoon aasilauman kanssa. En usko, että hevosesta olisi siihen. Ja kun laumaan menee, ei ole vaaraa, että joku aasi tai muuli hyppää niskaan jos laumassa tulee jotain kränää. Aasit kun eivät ole sellaisia, että ne saattaisivat ajaa toisia pos tieltään kun haluavat päästä ihmisen lähelle.

Muuli ei ole kovin laumasieluinen, ehkei se koe että hevoset ovat tarpeeksi hyviä kavereita sille. Muulihan tulee toimeen hevosten kanssa ja rapsutteleekin takaisin, mutta sellaisia varsinaisia bestiksiä sillä ei ole ollut. Toki se saattaa kiljua perään, kun kaveri lähtee maastoon, mutta rauhoittuu nopeasti syömään kuten mikä tahansa hevonen.


Kysyin isossa muuliryhmässä ihmisten kokemuksia muuleista ja muuliaaseista ja suurin osa oli asenteella että "senkus ratsastat, hyvä se on" ja yllättävän harva lähti miettimään niiden luonne-eroja. Itseäni taas kiinnostaa hyvin paljon se, kuinka paljon tämä melkoinen sekasikiö ja luonnonoikku perii käytöksestään emältä ja mitä se saa geeneissä. Esimerkiksi spookailu ja käsistä lähteminen ei ole mielestäni aasin eikä hevosen ominaisuuksia, joten mistä se tulee vai johtuuko se vain huonoista kokemuksista? Entä miksi joinain päivinä Muuli kavahtaa todella paljon, kun sitä menee hakemaan tarhasta ja joskus on ollut kausia, kun se ei anna kiinni ollenkaan?

Nämä piirteet eivät ole pelkästään oman muulini "juttuja" vaan muulien yleisimmät ongelmat ihan ympäri maailman ovat käsistä lähteminen ja se, etteivät ne anna kiinni. Kolmantena tulee korvien arkuus. Aasien perimään kuuluu jähmettyä jännässä tilanteessa ennemmin paikoilleen kuin poistua paikalta, hevonen on tässä mielessä reaktiivisempi ja se luottaa nopeuteensa. Mikä siis saa muuliaasin epäilemään kaikkia uusia juttuja ja poistumaan herkästi paikalta? Ja mikä saa sen jäämään paikoilleen jos vain leipää tai kauraa on tarjolla?

No, mietin näitä asioita rauhassa itsekseni samalla, kun haen tietoa ja mutua aasien ja muuliaasien käytöseroista. En käy blogini menneitä postauksia kovin aktiivisesti läpi tämän uuden tiedon valossa, eli siellä on varmast iuseitakin kohtia joissa perustelen Muulin käytöstä sillä että se on oppinut jonkun asian hevosemältään.

Mitä Muulin ulkomuotoon tulee, niin muuliaasius selittäisi sen äärimmäisen kapeat jalat, nivelet ja kaviot. Lisäksi luulen, että Muulin harva harja ja häntä voivat olla aasiperua. Muulihan pudottaa karvanvaihdon yhteydessä kesällä myös suurimman osan harjastaan eikä harja koskaan kasva pitkäksi. Minä tosin nykyään leikkaan sen ja pidän sen lyhyenä, koska reuhka ei näytä kovin siistiltä eikä aja tarkoitustaan esimerkiksi ötökkäkarkottimena.

No, vaikka tilanne on tämä, ei Muuli tietenkään myyntiin mene. En vaihda sen nimeä enkä blogin nimeä, mutta esimerkiksi messuilla teen selväksi että kyseessä on nimenomaan muuliaasi eikä muuli. Luultavasti 99% messukävijöistä ei kiinnitä asiaan mitään huomiota, mutta sille yhdelle prosentille, joita asia kiinnostaa, on annettava oikeaa tietoa asiasta. Tänne blogiin muutan tietosivuille asian oikeaksi kunhan vain ehdin.

Lue lisää

tiistai 3. marraskuuta 2020

Ollaan Muulin kanssa vakavastiotettava ratsukko, joten hankin ensimmäisen villavilttini!


Selailin Toria yksi ilta pitkästä aikaa, kun halusin kasvattaa Wintec-satulani kaarivalikoimaa. Myynnissä olikin oikein hyvä violetti kaari (pykälää leveämpi, kuin satulassa käytössä oleva valkoinen) ja myyjä kertoi, että kannattaa tsekata myös muu hänen tarjontansa. Tuumasta toimeen ja sieltä löytyi heti hieno aitoa villaa oleva villaviltti!

Enkkuviltti tuo varmasti jokaisen mieleen sen perinteisen värin, eli keltaisen huovan jossa on mustia ja punaisia raitoja. Googlailin nopeasti lisää tietoa tästä klassikkohuovasta ja eräässä blogipostauksessa kirjoittaja muisteli nähneensä tällaisia huopia perinteisesti treenaavien laukkaratsujen peppujen päällä Ascotissa ja Newmarketissa, legendaarisilla laukkaradoilla. Noita huopia valmisti ainakin Witneyn kaupungissa Englannissa oleva kaupungin nimellä nimetty huopatehdas. Historiankirjojen ensimmäinen huopakauppa on merkitty vuodelle 1584 ja muutama sukupolvi myöhemmin eli 1711 kaupungissa perustettiin Witney Blanket Weavers' Company. Huopatehtaat kävi kuumana ja uusia tehtaita rakennettiin, mutta aika aikaansa kutakin, viimeinen Witneyn huopatehdas sulki ovensa 2002.

Tehtaissa valmistettiin paljon muitakin huopia, mutta Witney Blankets History-sivuston mukaan muutama tehdas tuotti myös hevosloimia nimenomaan tässä keltaisessa pohjavärissä. Näistä loimista tehtiin hieman paksumpia ja karheampia, kuin esimerkiksi sänkyihin menevät huovat.

Englantilaiset muuten rakastavat huopapeittojaan. Työskentelin hotellisiivoojana lukion jälkeen ja sänkyyn pedattiin aluslakana, "peittolakana" ja päällimmäiseksi villahuopa, jonka yläreunan yli "peittolakana" kääräistiin. Näin siis toimittiin neljän tähden hienostohotellissa. Pussilakanat olivat aivan tuntematon käsite.

Kaikki kuvat otti Aino Holmberg, kiitos!

Huovan väriä ei ole mitenkään patentoitu ja klassista keltaista hevoshuopaa valmistetaan nykyään vaikka ja missä, eli ei ole enää olemassa mitään erittäin alkuperäistä villamerkkiä. Ja huopiahan tehdään nykyään myös fleecestä ja villasekoituksistakin.

Palatakseni tähän torissa myynnissä olleeseen vilttiin, se oli myyntikuvaa varten ostettu mattotelineelle ja kuvattu auringonpaisteessa. Viltin väri oli sellainen tumma hotpink ja tiesin, että siinä se on. Meidän huopa. Hintaa oli 35 euroa ja huovan merkkikin oli Shires. Shires on englantilainen hevosvarustevalmistaja, tai no, yritys on englantilainen, tuotteet tehdään tietty missä nyt tehdään.

Paketti saapui nopeasti ja koin pienen pettymyksen laatikkoa avatessani, huopa olikin viininpunainen eikä mikään hotpinkki. Siinä ei ollut mitään pinkkiä. No, pian toivuin järkytyksestäni ja totesin, että viininpunainen on oikein hyvä väri. Olinhan jo aikaisemmin ostanut Muulille viininpunaisen padin vaikka samaa padia olisi saanut myös pinkkinä.

Julkaisin pari kuvaa huovasta Instagramissa ja sain pari privaviestiä, joissa kysyttiin, mistä huopaa saa tässä värissä. Googlettelin illan jos toisenkin enkä löytänyt huopaa tässä värissä enää mistään. Shiresiltä vahvistettiin, että tuote ei ole ollut myynnissä enää vuosiin, mutta ei heti osattu kertoa, milloin se on mahdollisesti valmistettu. Minun saamani huopa on erinomaisessa kunnossa, vain kimon hevosen karvat paljastivat, että se on tosiaan käytetty.

Postilaatikot eivät ole meille ongelma


 

En ollut koskaan aikaisemmin omistanut tällaista villavilttiä, en ollut keksinyt sellaiselle mitään tarvetta klippaamattoman karvaturrin kanssa ja uutena nämä villahuovat maksavat 150-200 euroa. Mutta nyt hyvä tarjous ajoi asiansa enkä voinut kieltäytyä viltistä, jos se oli 35 eurolla myynnissä. Voisinhan tehdä siitä vaikka ratsastushameen, jos se osoittautuisi täysin epäkäytännölliseksi.

Nopea tarkastelu osoitti heti, että viltti on ihanan paksu ja jämäkkä ja toimisi hienosti terassisohvalla. Tämä on nimittäin paljon lämpimämpi kuin esimerkiksi Varustelekan noin 50 euron hintaan myymät armeijan ylijäämäviltit, joista tein itselleni ratsastushameen pari vuotta sitten. Tosin Varustelekan vilttiä oli helpompi ommella, kun se on niin paljon ohuempaa.





Viltin kanssa piti tietenkin ottaa kuvia. Huutelin Instassa kuvaajaa paikalle ja Aino oli sopivasti vapaalla päiväsaikaan, joten pukeuduin erityisen mätsääviin varusteisiin ja suunnattiin maastoon.

En ole enkkusatulalla maastoillut kuin pari kertaa ennen näitä kuvia ja koen sen vähän jännittävänä. Olen niin tottunut lännensatulaan maastossa, että enkkusatula tuntuu kiikkerältä ja turvattomalta. Mutta eipä minulla taaskaan ollut ongelmia pysyä kyydissä vaikka satulan ja takapuolen välissä olikin villaviltti viemässä kaiken pidon pois.

Tallin lähellä olevat ns kuvauspaikat on käytetty jo moneen kertaan, joten oli pakko keksiä vähän jotain uutta. Suunnattiinkin pienelle sivupolulle, jota en ole koskaan tullut kolunneeksi ja sieltä löytyikin tosi kivoja spotteja! Lato oli juuri sopivan kummitusmainen pyhänpäivän aatolle ja sen takana oli kallioinen mäki ja mäntymetsää. Vielä jäi kuvaamatta alue, johon on myrskyn ansiosta kaatunut paksuja puunrunkoja, sieltä voisi saada ensi vuoden halloweeniä ajatellen synkkiä myrskykuvia!

Muulia vähän jännitti uudessa paikassa, vaikka ihan tien vieressä oltiinkin. Se olisi mielellään kääntynyt ympäri ja joissain kohdissa se ei millään meinannut pysyä paikoillaan. Tosin Muuli on hyvin kiitollinen kuvaaja, se nimittäin seistä tönöttää paikoillaan paljon paremmin kuin keskivertohevonen, mutta en ole tottunut siihen, että Muuli ottaa luvattomia askeleita pois kuvauspaikalta. Hevosihmiselle se olisi varmasti ollut edelleen ihan pystyynkuollut.



Muuli tykkää surkeista poluista ja korkeista paikoista. Se katselikin mäen päältä mielellään kaukaisuuteen tielle, jossa kulki autoja. Otimme kuvia muutamassa eri "lokaatiossa" ja vielä tiellä pari laukkakuvaa. Siinä kohtaa meinasi Muulilta ns huumorintaju loppua, eli toisinsanoen sitä jännitti aika paljon ja se olisi mielellään painellut ihan kotiin asti. Odoteltiin kuitenkin Aino mukaan ja käveltiin ihan hallitusti. 

Muuli jännittyy edelleen välillä paljon, mutta kun se pari vuotta sitten pyörähteli sujuvasti ympäri ja yritti poistua niin nykyään se "vain" nostaa päätä ja puhisee sieraimet suurina. Pakoreaktiot ovat vähentyneet kovasti. Ei ole tietenkään mukavaa, että se jännittyy maastossa, mutta mm tämän takia emme maastoilekaan yksin, enhän halua viedä Muulia liian jänniin paikkoihin ellei ole pakko. Maastossa Muuli saa todella paljon turvaa ihan mukana kävelevästä ihmisestä enkä olekaan pitkään aikaan maastoillut ihan vain kahdestaan Muulin kanssa. Onni on tietenkin kiva talliporukka, josta saa maastoseuraa melkein aina.

Kentältä Aino nappasi vielä vähän ratsastuskuvia. Voin myöntää ihan suoraan että ratsastin kentällä tällä kertaa ihan vain kuvien takia. Ratsastin vain toiseen kierrokseen kaikissa askellajeissa tasan niin kauan, että kuvat oli saatu. No, olihan Muuli saanut jo aktivointia noin tunnin verran mitä olimme maastossa kuvailemasa, joten en usko että Muula harmitti "oikean ratsastuksen" puute.



Kuvissa mulla on muuten Dubarryn core-tex-saappaat, jotka ostin kevättalvella alennusmyynnistä. En vain voinut ohittaa 79 euron Dubarryjä, jotka löytyivät vielä minun koossani. Jalkani koko on 35-36 ja yleensä näin pieniä kenkiä ei joko valmisteta tai sitten ne myydään heti loppuun. Nuo kengät eivät todellakaan ole tallikengät, käytän niitä ensin ns siviilissä pari vuotta syyskeleillä ja katsotaan sitten maltanko uhrata ne tallihommiin.

Lue lisää