torstai 6. elokuuta 2020

Pitkä maasto kahluumontuille ja reilusti ravailua metsäpoluilla

Oltiin joskus toukokuussa toisen tallilaisen kanssa maastoilemassa vähän kauempana ja päädyttiin tervehtimään Jaana Päivärantaa, joka on matkaratsastusharrastaja. Olin Jaanan tavannut aikaisemminkin, kun hän piti pienen infon matkaratsastuksesta lähitallillamme vuosi aikaisemmin ja olin salaa haaveillut, että hän tai joku muu alan konkari veisi meidät Muulin kanssa hyville treenireiteille. Puhuttiinkin jo keväällä, että saadaan mennä Muulin kanssa kyläilemään ja käydään sitten yhdessä tekemässä vähän pidempi maastoreissu, tuossa vaiheessa meidän tallin maastoilijatilanne oli heikohko, maastoilijoita oli vain yksi meidän lisäksemme.

Tämä reissu toteutui sitten lopulta heinäkuun puolivälissä, kun pakkasin Muulin traileriin (ei muuten mennyt ihan kuin Strömsössä ja tallipihallamme kirmaili yksi vapaa muuli pariinkin otteeseen) ja ajoin lyhyen matkan Jaanan luokse. Ratsastaenkin olisin toki päässyt, mutta yksin 8 km matka olisi ollut aika hasardi ja olisi verottanut liikaa Muulin voimia.

Otin Muulille hyönteisloimen mukaan, koska Jaana varoitti paarmoista ja toki niitä on meidänkin tallillamme. Muuli oli kuitenkin sen verran hikinen perille saavuttuani, että päätin vain myrkyttää sen tervalaastarilla taktisista paikoista ja toivoa parasta. Jaanalta sain niin hyvää palvelua, että hän heitti Muulin loimen pesukoneeseen maastomme ajaksi ja sain puhtaan loimen mukaan kotimatkalleni, huippua!
Perillä varustimme ratsut ja sain Jaanalta vielä käyttööni vanhoja fyllejä bootseihin. Muuli oli tuohon aikaan aika haluton liikkumaan kovilla alustoilla, joten pehmusteet bootseissa saattaisivat auttaa. Jaanan hevoset ovat suurempia ja tuollaisten pienten padien reunat kuluvat käytön myötä pois, mutta leikkaamalla niistä tuli juuri oikean kokoiset Muulille. Ne luultavasti vähän auttoivatkin, sillä Muuli ravaili ihan happy athletena myös asfaltilla!

Kuvattiin reissulta tietenkin vähän kuvia ja videoita ja koostin niistä alle pienen videon.



Suuntanamme oli eräs hevosillekin sopiva uittopaikka Hyvinkään puolella ja matkaa sinne olisi vajaat 10 kilometriä. Jaana luotsasi meidät hiekkateiden ja asfalttipätkän jälkeen aivan ihanille metsäpoluille, jotka kiersivät tuttua hiekkakuoppaa Ridasjärvellä. Tällä hiekkakuopalla on otettu nämä kuvat viime kesänä.

Vuosi sitten emme ratsastaneet aluetta ympäröivillä poluilla vaikka olisi kannattanut, nehän olivat aivan mahtavia pehmeitä ja riittävän leveitä etteivät polvet jää puihin kiinni! Ja mitä mahtavaa kokovartalotreeniä ne olivatkaan Muulille, kun se joutui oikeasti katsomaan eteensä ja taipumaan poluilla. Muuli ei kulkenut niillä mitenkään vastahakoisesti, vaan oli ihan intona ravaamassa Jaanan Lasse-hevosen perässä!

Määränpäässä meidä odotti iso hiekkamonttu, johon Muulikin pienen epäröinnin jälkeen asteli. Lasse ei harrastanut uimamaisteritouhuja kuin mahasyvyyteen eikä Muulikaan mennyt Lassea syvemmälle veteen, mutta kokemus oli hieno ja Muuli oli stressitön. Omat varpaat kastuivat mukavan lämpimässä vedessä eikä olisi haitannut käydä vähän syvemmälläkin, mutta joku toinen kerta sitten. Muuli suhtautuu vähän epäilevästi vesialueisiin, joten annan sen edetä omaa tahtiaan.


Kotimatkalla kiersimme montut vielä eri kautta, kuin tullessa ja tulimme osan matkaa hieman eri reittiä. Kävimme vielä uittamassa ratsujen kavioita ja bootseja pienellä hiekkamontulla, jossa olimmekin pari vuotta sitten käyneet. Siltä reissulta kirjoitin tämän postauksen.

Sitten tulimmekin jo perille ja Muuli sai nopean ämpäripesun ja Jaana tarjosi sillekin Green Stallion-elektrolyyttiä sisältävää juomaa. Muuli hörppäsi sen niin nopeasti, että ostin tuota samaa elektrolyyttiä myöhemmin myös Muulille.

Lastaus ei taaskaan mennyt kuin Strömsössä ja Muuli oli taas valtoimenaan.. No traileriin se kyllä saatiin ja kotimatka alkoi mutta lastausta on kyllä pakko harjoitella ja paljon. Muulin lastaus ei sinänsä ole mikään hidas operaatio, mutta toivoisin että se kävelisi traileriin ihan kasuaalisti missä ja milloin tahansa. Ja kun saisin sen sujumaan paremmin, en itsekään jännittäisi tilanteita. Tottakai sitä nyt miettii että tuleekohan tästä yhtään mitään, vaikka koskaan ei ole reissu jäänyt tekemättä sen takia, että Muuli olisi lastautumatta. Reissut alkaisivat vain paljon paremmin, jos tuossa olisi enemmän varmuutta kummallakin osapuolella.

Kotosalla juotin Muulille vielä mashivettä, johon laitoin hieman omaa vanhempaa elektrolyyttiä ja se jäi tyytyväisenä ötökkäloimen alle siivoilemaan tarhojenvälejä heinistä.
Lue lisää

keskiviikko 5. elokuuta 2020

Ekaa kertaa hallitusti ilman satulaa!

Muuli on aika herkkä selästään ja kyljistään ja ihan ratsukoulutuksen alkutaipaleiden jälkeen en ole sillä ilman satulaa ratsastanut. No kerran yritin ja se päättyi sellaiseen lentoon, että selässäni tuntui tietyissä asennoissa kipua vielä vuodenkin kuluttua. Tästä on aikaa jo kolme vuotta luulin kirjoittaneeni casesta blobipostauksenkin, mutta tähän hätään en sitä löytänyt.

No jokatapauksessa, ilman satulaa ratsastaminen ei ole varsinaisesti edes houkutellut, koska Muulin selässä ei ole mitään mistä ottaa kiinni. Ei ole lapoja estämässä ratsastajapolon valumisen eteen, ei ole säkää toimittamassa samaa virkaa eikä ole edes harjaa, josta ottaa tarvittaessa kiinni. Oma tasapainoni on heikohko, joten en pystyisi ilman satulaa edes ratsastamaan ns kunnolla ja senkin pelkästään käynnissä.

Treenaamisen takia en siis haaveillut ilman satulaa ratsastamisesta, mutta olisihan se kiva, jos jonain oikein lämpimänä kesäpäivänä voisi vain laittaa suitset päähän ja vähän köpötellä kentällä shortseissa ilman satulaa. Satulaan en nimittäin shortseissa istu, saan siitä melkoiset hiertymät sisäreisiini.

Niin ja unohtamatta vielä sitä, että ilman satulaa voisi tulla myös aika kivoja kuvia jossain kuvaussessiossa.
Yhtenä heinäkuisena päivänä se sitten tapahtui kun minulla oli sellainen fiilis ja shortsit, että voisin kokeilla ilman satulaa ratsastamista. Muuli sai ihan vain suitset päähänsä ja kiipesin sen selkään jakkaralta ihan muina naisina. Noin muuten nousen satulaan tallin korkealta selkäännousutasolta, mutta ilman satulaa kiivetessäni koin turvallisemmaksi nousta kentältä.

Pinja oli tallilla samaan aikaan ja tarjoutui dokumentoimaan harvinaisen tapauksen.

Selkäännousu ja oman takapuolen siirto meni mainiosti. Muuli oli jännittynyt, huomasin sen helposti palkatessani sitä. Se ei kääntänyt päätään minua kohti kuin vähän ja oli valmis liikkumaan milloin tahansa. Videolta tilanne ei juurikaan näy ulospäin, mutta ensiaskeleet Muuli otti hätäisesti ja arkoi selvästi kylkiään. Pidin siis alkuun jalat edessä ja mahdollisimman irti, mutta viiden minuutin ratsastamisen jälkeen pystyin jo sivelemään sitä jaloillani ja myöhemmin pyytämään ihan asioita pohkeillani eikä Muuli enää väistänyt niitä överipaljon pakoon.

Videon kokonaispituus oli kaksi minuuttia ja se otettiin heti ratsastuksen alkuun, sen jälkeen ratsastin vielä puolisen tuntia.


Muuli on monien asioiden suhteen sellainen herkkis alkuun. Eli kun laitan satulahuovan, se niiaa syvästi selkäänsä, mutta kun otan pois ja laitan huovan tai padin uudestaan, ei se enää niiaa. Samoin, kun nousen selkään satulalla tai ilman, ovat ensimmäiset askeleet aika hätäisiä, kuin se pakenisi alta pois (se ei enää nykyään näy sivustaseuraajille, mutta sen tuntee selkään), mutta muutaman askeleen jälkeen se normalisoituu.

Ilman satulaa ratsastaessa olen nyt kahden eri kerran perusteella todennut, että Muuli jännittää omia jalkojani alkuun aika paljon, mutta tottuu kyllä nopeasti eikä mitään vaaratilanteita ole ollut.

Ei tästä satulatta ratsastamisesta meille varmaankaan mitään säännöllistä tapaa tule, koska silloin en tosiaan ihan itseni takia pysty ratsastamaan ns oikein ja tehokkaasti, mutta pidän tätä hyvänä siedätysharjoituksena Muulille. Jos se tottuisi perunasäkkimäiseen tasapainooni ilman satulaa, ei satulan kanssa pitäisi olla mitään ongelmaa jos kuskin tasapaino meinaa pettää.

Lue lisää

perjantai 31. heinäkuuta 2020

Muulimenot heinäkuussa 2020

Muulimenot heinäkuussa 2020

Menot

Heinäkuun tallivuokra 400e
Pari satulahuopaa, jalustimet ja ohjat (käytetyt) 52,90
Heppahattujen mittatilauskorvahuppu 50e
Ratsastustunnit 85e
Trailerivuokra Muulimiittiin 50e
Trailerivuokra maastoreissulle 30e
Jodisprii kovettamaan anturoita 43,44
Kisamaksu matkaratsastuskisoihin 43e (näihin en kuitenkaan osallistunut)
Green Stallion elektrolyytti 19e
Heinäverkko ja kärpäsotsapanta 22,38e

YHTEENSÄ 795,72e

Tulot

Myyty Acavallon geelipadi 42,10e

YHTEENSÄ  42,10e

YHTEENSÄ -753,62 e

Kesäisin tuntuu aina menevän enemmän rahaa muuleiluun, tuleehan kesän palkassa aina mukavasti pieni bonus lomarahan muodossa. Satulahuopia ostin käytettynä pari lisää, koska Muulilla on menty enemmän enkkusatulalla ja huovat hikoavat ja likaantuvat niin nopeasti. Olisi ideaalia vaihtaa joka kerta puhdas huopa, mutta niin aktiivinen pesukoneenkäyttäjä en sentään ole. Pesen huovat siis omassa kotikoneessani.

Muulimiitistä mainittakoot, että se oli valmennustuntia lukuunottamatta ihan ilmainen Aasiyhdistyksen jäsenille. Sen takia siitä ei siis tullut kuluja kuin trailerivuokran ja tunnin muodossa.

Kurssisuunnitelmia on muuten heti ensi kuussa, kun Sanna järjestää oman intensiivikarjakurssin, johon kurvailemme myös Muulin kanssa!

Valmentauduttu on! Tässä kuvassa ollaan Virroilla Muulimiitissä.

Lue lisää

sunnuntai 12. heinäkuuta 2020

Muulimiitti 2020 Virroilla! Mukana oli kattava edustus suomalaisia ratsumuuleja, paikalla oli isoista muuleista nimittäin 50%!

Ryhmäkuvan muulimiitistä otti Kaisa Vanhatalo ja kuvassa on Muuli, minä, Teija, Mikko, Hanne, Anu ja Lulle (muuli)
Isoja ratsumuuleja ei Suomessa ole montaa. Jos lasken yhteen tietämäni yli 140 cm korkeat muulit pääsen laskuissani neljään. Näistä yksi on nelivuotias eli vielä ns vaiheessa ja muut kolme on sitten enemmän jo sisällä ratsuhommissa. Kaksi muulia otti osaa viime viikonlopun Muulimiittiin ja hieno viikonloppu meillä olikin!

Olimme Anun (muulinomistaja hänkin) kanssa suunnitelleet muulimiittiä jo pidempään ja alkuperäinen tarkoitus taisi olla se, että menen muulini kanssa hänen luokseen pitkäksi viikonlopuksi ja maastoilemme paljon. No ideathan tuppaavat jalostumaan ja suurentumaan ja ajattelimme että hitto miksei sinne voisi tulla muitakin ja näin tapahtumaa alettiin somessa mainostaa. No muita muuleja tai aaseja emme saaneet paikalle omiemme lisäksi, mutta kolme rohkeaa leiriläistä paikalle kuitenkin saapui ja näin oli miitti valmis.

Jossain vaiheessa muulimiitin nimikin oli laajentunut muuli- ja aasimiitiksi.

Minä lähdin matkaan torstaina heti töiden jälkeen. Hain vuokratrailerin kaverilta, heitin autoon kaiken tarpeellisen ja tarpeettoman ja puolet unohdin ja lastasin Muulin pitkästä aikaa ihan yksinäni, tallilla kun ei ollut juuri sillä hetkellä muita.

Aloitimme neljän tunnin riemuretken neljän maissa, mutta pidimme tunnin pitstopin Tampereella kaverini luona jossa tankkasin kupuni täyteen herkkupitsaa! Tämän ajan Muuli seisoi hienosti tien varressa trailerissa kurkkien ovesta ulos. Se ei ollut edes kuopinut taukomme aikana ja heinäkin oli maistunut.

Perillä Virroilla olimme hieman ennen yhdeksää. Muuli meni suoraan karsinaan, tilan hevoset ja muuli olivatkin jo sisällä karsinoissaan. Paruutin trailerin upeasti L-peruutuksella paikoilleen ja ajoin omaan majoitukseeni reilun kilometrin päähän.

Alla on kuvia perjantailta. Mittailimme muuleja, katsoimme niiden varusteita, harjoiteltiin rivitanssia ja otettiin tietenkin ensimmäinen yhteiskuva. Kuvia otti Teija Jokinen.




Perjantaina leiri sitten virallisesti alkoi. Aamulla laitoimme Anun kanssa muulit yhdessä kentälle tutustumaan toisiinsa. No, siitä ei oikein tullut mitään sillä kahden minuutin pakollisen tutustumisen jälkeen tilan muuli Lulle poistui kentältä laudat rytisten ja Muuli jäi kentälle hoomoilasena ihmettelemään, mihin "kaveri" lähti. Vein oman muulini sitten toiseen tarhaan ja Lulle oli tällä välin hypännyt omaan tuttuun hevoslaumaansa sähköaitoja rikkomatta. Ne eivät sitten tämän enempää viikonlopun aikana toisiinsa tutustuneet.

Leiri alkoi kahdeltatoista muidenkin leiriläisten saapuessa. Ensin meillä oli pieni rivitanssiopetus, joka varsinkin minun oli  painettava tiukasti päähäni. Sunnuntaina minun oli tarkoitus opettaa tämä yleisölle ja minä en todellakaan ole monimutkaisten askelkuvioiden ystävä. No tanssi meni ihan hyvin ja se otettiin tietenkin videolle talteen.

Viikonloppuna syötiin ihan älyttömästi. Anu on työskennellyt emäntänä mm suurlähetystössä, joten ruuissa ei todellakaan ollut mitään valitettavaa! Tuntui että puolet leiristä meni ruokapöydän ääressä, mutta sehän on leireillä tärkeää.

Muuten ohjelmaamme kuuluivat pienet talutusharjoitukset muulien kanssa, Anu oli tilannut pari come-along köyttä USAsta Steve Edwardsin verkkokaupasta. Kyseessä on ohut vahattu köysi, josta sidotaan muulin päähän pikariimu. Muulia talutetaan tällä pikariimulla ja kun riimun turpaosa on tarpeeksi alhaalla, se vaikuttaa muuliin erittäin tehokkaasti. Talutin omaakin muuliani tällä ja ai että se oli kyllä kevyt! Naruun ei tarvinnut tehdä minkäänlaista painetta ja Muuli seurasi älyttömän kevyesti painetta herkästi kuunnellen.

Teimme viikonlopun aikana myös pyöröaitaustyöskentelyä join-upin ja ohjasajon merkeissä. Join-upista selitin kovasti, ettei kyseessä ole mikään maaginen juttu, vaan ihan paineen ja sen poiston käyttöä jolla kerrotaan muulille mitä sitltä halutaan eli kontaktia ihmiseen ja ihmisen luokse tulemista. Ohjasajossa Anu esitteli omaa varustustaan, jossa kuolaimissa on kiinni pienet rissapyörät joissa ohjat sujuvasti liukuvat. Näin erityisesti myötäys tulee heti perille eikä ohja jää laahaamaan ja myötää viiveellä. Ohjatkin olivat kevyet ja pehmeät puuvillaköydet.

Minulla oli myös perjantaina ratsastustunti, jonka piti Riitta Westerholm. Hän saattaa olla bliogin vanhemmille lukijoille tuttu nimi Mäntsälän ratsastuskoulusta ja ja kouluratsastuksen kisakentiltä. Nykyään hän asuu ihan tuon tallin naapurissa ja kuului ns kalustoon.

Irtotunti vieraalta valmentajalta on aina vähän herranhaltuun. Tunnissa ei ehdi omaa ratsastustaan juurikaan muuttaa, mutta teen aina parhaani ja muutan ratsastustani ohjeiden mukaan. Ongelmani tuli ilmi heti alkuun eikä tullut minulle mitenkään yllätyksenä, lonkkani on tosi jäykät enkä pysty avaamaan istuntaani juuri ollenkaan. Sitä siinä sitten treenattiin kaikissa askellajeissa samalla, kun yritin nopeuttaa reaktioitani.

Ratsastin pitkään pienellä kahdeksikolla (suoristus välissä) ja tuntui, että olin koko ajan apuineni myähässä. Lisäksi ulkokäteni seilasi harjamarron väärälle puolelle ja Muuli oli käännöksissä aikalailla hukassa. Lopulta käsi alkoi pysyä paikoillaan ja Muuli ei kurveissa kaatuillut holtittomasti mihinkään ja samalla kun ratsastin paremmin, se myös hakeutui oikeanlaiseen dressagemuotoon. Tämä on tietenkin täysin loogista eikä mitään magiaa, mutta loppujen lopuksi aika pienillä muutoksilla omassa ratsastuksessani sain Muulin rentoutumaan ja myötäämään ja sittenhän se on ihan ilo ratsastaa.

Lopun laukat olivat ilo minulle, Muuli siirtyi laukkaan tosi kevyesti ja ylläpiti sen hyvin varsinkin oikeaan kierrokseen, jonka olen aiemmin kokenut olevan meille vaikeampi. Mutta tällä kertaa vaikeampi olikin vasen.
Ratsastustuntikuvistakin kiitos Teija Jokiselle




Kävimme myös maastossa kerran, mutta se meni vähän plörinäksi koska juuri ratsastustuntini aikana Anu oli ratsastamassa myös omaa muuliaan, mutta muuli peljästyi selkäännousun yhteydessä, Anu lensi siitä sitten maahan ja loukkasi polvensa. Se turposi iltaan mennessä sen näköiseksi, etten ollut varma pääseekö Anu enää satulaankaan, mutta pääsi kyllä.

Lulle oli tosin seuraavana päivänä selkäännoususta vähän sitä mieltä, että voisit ämmä kävellä ja niin me maastoilimme ensimmäiset 45 minuuttia niin, että Anu talutti Lullea ja kysyi välillä, että päästäisikö jo selkään. Lopulta pääsi ja kävimme vielä ihan pienen lisälenkin muulien kanssa.

Lauantaina satoi vettä, joten lauantain kuvasaldo on erittäin olematon. Tässä on kuitenkin muutamia kuvia ohjasajosta. Kuten tuosta toisesta kuvasta huomaa, niin Muuli hakee siinäkin taakse-alas eikä eteen-alas, mikä olisi toivottavaa ja suukin aukeaa automaattisesti, vaikka ohjat olisivat löysällä. Tuo sama toistuu kotonakin ohjasajaessa, mutta työstän asiaa kuolainta vaihdellen ja kuolaimettomiakin käyttäen.

Sunnuntaina muulimiitissä oli ns pääpäivä, eli meillä oli ihan tapahtuma, jota pienimuotoisesti myös yleisölle mainostettiin. Tein parhaani omilla somekanavillani, mutta vierailijat taisivat pääsääntöisesti tulla omilta kyliltä huomattuaan ilmoituksen paikallisessa puskaradiossa. Anu oli panostanut päivään kovasti ja oli hankkinut äänentoistojärjestelmän ja siihen liittyvät vehkeet tori.fi:Stä! Päivän juonsi hänen siskonsa Jaana.

Ensimmäinen ohjelmanumero oli kouluratsastushaaste, jossa ratsastimme kouluratsastusliikkeitä minä Muulilla ja Anu hevosellaan Rokilla. Jatkoa ajatellen juontaja saa kertoa yleisölle, mikä liike on milloinkin työn alla. Nyt hyvin ei-hevosihmisyleisö ei luultavasti tajunnut ratsastuksestamme hölkäsen pöläystä, mutta ei se mitään. Päivän esitykset olivatkin kenraaliharjoitusta tulevaisuutta ajatellen.

Sitten meillä oli vähän lassokisaa, rivitanssiopetusta (jonka siis minä menestyksekkäästi vedin), vaatteiden vaihtoa ja muulibattle. Tämä kisa oli matkittu Yhdysvalloissa "pack scramblestä", jossa muulit vapautetaan isolle areenalle ja muulien omistajat pyydystävät ensin muulinsa ja varustavat ne sitten mahdollisimman nopeasti kuormasatuloihin. Oman jännityksensä tähän lisää se, että jokaisella on kaksi muulia ja yksi hevonen ja kaikki eläimet päästetään areenalle valtoimenaan.

Me emme lähteneet näin villisti liikkeelle varsinkaan, kun Lulle oli poistunut kentältä vieden laudat mukanaan. Lähdimme liikkeelle muuleja taluttaen.

Sain oman muulini varusttua salamannopeasti (olenhan tunnettu siitä, että saavun tallille 10 minuuttia ennen ratsastustuntiani), ratsauduin, ratsastin kahdeksikot tynnyreiden ympäri ja ylitin maaliviivan varmuuden vuoksi kaksi kertaa. Anu oli tällä välin saanut satulan selkään.

Pitkältä tuntuneen päivän jälkeen otimme vielä rakennekuvia Lullesta ja poseerasimme sen kanssa Teijan kanssa. Söimme lounasta ja siirryin siitä pikkuhiljaa talliin pakkaamaan Muulin tavaroita. Lastasin auton täyteen, kävin pakkaamassa omat tavarani majoitustalosta ja hain Muulin kyytiin.

Alla on kuvafiiliksiä sunnuntailta, näistä kaikki toimintakuvat on ottanut Kaisa Vanhatalo ja Lullen poseerauskuvat otti Teija Jokinen.








Pidettiin Muuleille myös rakennearvostelu, Muuli sai II-palkinnon ja Lulle III-palkinnon.


Tässä kaivelen taskusta namia.


Lullen emä on tennessee walking horse. Lulle painoi painomittanauhan mukaan 485 kg ja siinä on tuo 85 kg ylimääräistä. Eli kunhan tyttö laihtuu ja saa habaa, niin se näyttää varmasti ihan erilaiselta!






Jos olisin vielä Tinderissä niin tää kuva olis siellä.

Poniratsastajana minä ja takana Anu hevosensa Rokin kanssa.
Majoituimme muuten upeassa vanhassa hirsitalossa, jonka toinen puoli oli rempattu seitkytlukulaiseksi muovimattoineen ja toinen puoli oli suoraan vuodesta 1918. Melkoinen aikamatka, kun astui paritalona asutun talon toiselle puolelle! Talon omisti nykyään Jaana, joka kertoikin illalla mielenkiintoisia tarinoita talon ja tämän mäen historiasta. Oli mahtavaa päästä näitä kuulemaan!

Kotimatka meni meillä Muulin kanssa nollan pysähdyksen taktiikalla reilussa kolmessa tunnissa. Matkalla alkoi sataa melko kaatamalla ja tallilla vodaa tuli ihan reilusti. Onneksi sadetakki oli käden ulottuvilla enkä kastunut kovinkaan pahasti, kun otin Muulin ulos ja vein tavarat satulahuoneeseen paikoilleen. Lopuksi vielä trailerin siivous ja palautus ja Muulimiitti oli siinä.

Ensi vuonna on varmasti taas miitti, jossain. Olisi mukavaa, jos osallistujia olisi eläintensä kanssa enemmän, mutta tällaisia nämä leirit ovat aina olleet. Joskus on enemmän osallistujia, joskus laatu korvaa määrän, kuten tänä kesänä. Meillä oli tosi hauska jengi ja jutut olivat aika lennokkaita.

Kiitos vielä tätäkin kautta kaikille asianomaisille ja eiköhän me ensi kesänä näissä merkeissä nähdä, jos joku vaan tämän jaksaa järjestää. Me olemme ainakin messissä!
Lue lisää

perjantai 10. heinäkuuta 2020

Nyt ei Muuli enää spookaile turhia, tilasin sille mittatilaustyönä äänieristävän korvahupun Heppahatuilta!

Blogin lukijat ehkä muistavat, että kentän tietyt suorat ovat Muulille hyvin pelottavia paikkoja eikä pelkoa helpota se, että niissä nurkissa viihtyy myös satunnaisesti fasaaneja jotka sopivassa välissä kirmaavat edestakaisin täysin päättömästi. Muulin ratsastaminen on välillä  yhtä tuskaa, kun puolet ympyrästä se rentoutuu ja myötää ja toisella puolella kenttää tuijottaa intensiivisesti kaukaisuuteen valmiina poistumaan paikalta heti, jos jossain rasahtaa.

Käyttäytyminen voisi kertoa myös kivusta, kipeät eläimet ovat enemmän varuillaan ja tarkkailevat ympäristöään enemmän, mutta käyttäytymistä ei ole havaittavissa esimerkiksi maastossa normaalia enempää päinvastoin, maastokäyttäytyminen on vain parantunut kesän edetessä. Kyökkipuoskaroin kipuvaihtoehdon siis pois, varsinkaan kun aiemmin keväällä annettu Antepsinkuuri ja muut vastaavat eivät saaneet Muulissa aikaan mitään muutosta. Sen pakoreaktio on aktivoitunut vain niin monta kertaa tietyissä kohdissa kenttää että se kyllä muistaa ja pitkään.

Kuulin huhuja, että korvahuppu voisi auttaa tällaisia tuulella käyviä ratsuja joten eihän siinä. Aluksi käytin minulla jo pidempää ollutta valkoista ihan ohutta kouluhuppua ja tosiaan, saattoi se vähän auttaa tai ainakin siinä oli jonkin verran lumevaikutusta.

Ajattelin satsata ihan kunnolla, että semmonen äänieristetty huppu olis jees. Katselin itseasiassa itsekin jo kankaita sillä silmällä ja löysinkin tietoa, että äänieristetty materiaali ei ole mitään taikaviittakangasta vaan ihan vaan softshelliä. Mutta omat ompelutaitoni eivät olisi riittäneet kokonaisen hupun tekemiseen.

Olin aikaisemmin tänä vuonna bongannut Instasta @heppahatut. Se on äidin ja tyttären keittiönpöytäbisnes, jossa he toteuttavat kaikki korvahuppuihin liittyvät toiveet. Laitoin heille mittoja Muulin korvista (23 cm), päästä ja vanhemmasta valkoisesta korvahupusta, joka on kyllä ihan sopiva noin muuten. Keskusteltiin hupun väristä ja sain vielä lankanäytteetkin, joista valitsin langan, joka on lähinnä Muulin länkkäpadin väriä. Halusin hupun sopivan siis nimenomaan lännensatulan padiin ja jos totean hupun hyväksi, ostaisin enkkusatulaankin jonkun upean burgundin huovan (en pahoita mieltäni jos joku yritys haluaa meille sellaisen sponsoroida).

Huppua pääsin testaamaan ensimmäisen kerran viime viikonlopun Muulimiitissä! Huppu istui Muulille älyttömän hyvin ja korvat olivat just eikä melkein. Huppu oli käteen aika raskas, olihan korvissa useampi kerros kangasta ja olin velä pyytänyt, että neulos olisi aika paksua, jotta huppu on jämäkkä eikä lepata tuulessa. Ja juuri sellaisen neuloksen Pia oli tehnytkin!

Huppuun olisi saanut toivoa vaikka minkälaista blingireunusta, mutta koska länkkäpädi on hyvin pelkistetty, halusin hupusta samantyyppisen. Sen pääväri on siis viininpunainen ja reunassa on vähän mustaa, kuten padissakin. Mustaa on myös lännensatulan yksityiskohdissa.

Huppu siis istui kivasti päähän ja kiinntiin sen kahdella tarralla korvien takaa kiinni. Se asettui tosi hienosti suitsien alle ja olimme valmiit neitsytmaastoon. Reissun päällä minulle selvisi hyvin pian, miksi monessa hupussa on leuan alla kiristysnyörit, huppu oli niin raskas että kun Muuli ravisteli päätään, meinasi se lähteä kokonaan pois! Ottakaa siis tässä kohtaa huomioon, että Muulilla on niin jättimäiset korvat, että huppu on todellakin painava eikä ihmeä että se lähtee lentoon kun vähän jättikorvia heilauttaa!

Laitoin Pialle kuvia tilanteesta ja hän keksikin heti ratkaisun, pienillä mukana tulleilla nahkanyöreillä saisin hupun kiristettyä paremmin kiinni suitsiin ja se toimikin hienosti! Huppu on siis tavallaan samaan tapaan kiinni, kuin se olisi leukanyöreillä, mutta se on kiinni suitsissa. Sen verran isot kovat Muulilla on, että suitset kyllä pysyvät päässä vaikka Muuli ravistelisi päätään, eli suitset eivät sentään hupun kanssa jää sille tielle. Suunnittelin tuohon jo jotain ihan pientä nappia, jonka voin vain pujottaa suitsiin poskihihnan ja leukahihnan väliin, mutta tällä hetkellä huppu toimii ihan niin, että se on koko ajan kiinni suitsissa. Se on ihan helppo pukea niin eikä tarroja tarvitse availla eikä sulkea.

Muulia ei näissä kuvauksissa juurikaan naurattanut.
No entäs vaikutukset? Muuli on hupun kanssa ollut rento eikä ole spookkaillut ainakaan suuremmin. Ennen tämän postauksen kuvia ohjasajoin Muulia korvahupun kanssa kotikentällä ja se käveli ihan muina muuleina myös kentän pelottaviin osiin, tosin kentällä oli samaan aikaan Muulin tarhakaveri omistajansa kanssa, joten sekin varmasti auttoi vähän. Kolmen käyttökerran perusteella huppu kuitenkin toimii odotetusti, eli Muuli on hieman rauhallisempi eikä kiinnitä kaikkiin pikkuääniin huomiota.

Tarkoitukseni ei ole ratsastaa tämän kanssa maailman tappiin asti, mutta tuulisella säällä otan mielelläni hupun avuksi rentouttamaan sekä ratsua että ratsastajaa.

Huom! Postaus EI ollut blogiyhteistyö, eli maksoin hupusta ihan listahinnan. Seuraavakin on jo suunnitteilla ja siitä tulee pinkki! Tilaaminen onkin helppoa, kun tekijällä on tallessa Muulin taktiset mitat. Pieni muutos kuitenkin tehdään jatkossa, eli korvaosiot saavat olla sentin pidemmät, alla olevissa kuvissa näkyy kun huppu on hieman noussut päälaelta ilmaan. Korvaosuudet ovat näissä just eikä melkein.


Lue lisää