maanantai 20. syyskuuta 2021

Maastoratsastus on mielestäni parasta hevosharrastuksessa ja nykyään alueellamme toimii myös siihen panostava yhdistys!

Näillä vermeillä startattiin maastoon viime sunnuntaina.
Kuva: Veera Kopakkala / @vk.hevoskuvaus
Me Muulin kanssa rakastetaan pitkiä maastoja. Tai no Muulista en ole ihan satavarma, mutta aika mukisematta ja hikoilematta se on kanssani tähän asti maastoillut.

Maastoilu myös yhdistää ja verkostoi hevosihmisiä ja maastoreissun aikana pääsee hyvässä flowssa ja mielentilassa vaihtamaan ajatuksia hevosharrastuksesta. Kun puhutaan hyvistä maastoista jollain tallilla, on hyvät maastot jollekin pieni metsäalue, jossa on polkuja, toiselle tallin oma autoton maastoreitti, toiselle on ok jos pääsee 5 kilometriä alku/loppukäynteinä ja meille se on vakkarireittimme 10 km ympyräreitti tallin lähiympäristössä. Mutta kun vakkarireittiä on nyt 3 vuotta hinkannut eri variaatioilla pari kertaa viikossa, alkaa kaivata jotain uuttakin.

Olemme harvakseltaan käyneet myös kauempana. Paikalliset hevosihmiset täältä Jokelan eteläpuolelta tunnistavat varmaan Vaasan yksityistien ja Niittykulman, noihin suuntiin olemme omalta talliltamme suunnanneet. Vaasan yksityistie on siitä mukava, että siinä treenataan myös ravureita ja tie on aina tiptop. Näihin ratsastaminen vaatii kuitenkin aina asfalttitien ylityksiä ja sen laidan kulkemista. Se on Muulille semiok, mutta yksin kulkeminen on vähän hasardia esimerkiksi kesähiihtelijöiden takia. Ne ovat Muulin mielestä aika pelottavia.

Onneksi meillä on seikkailuhenkistä maastoseuraa tallillamme, kun pari kuukautta sitten tallille muuttanut Armas liikuttajansa Anskun kanssa ovat aina messissä pidemmille maastoekskursioille!

Alueellemme on perustettu tänä vuonna uusi yhdistys vaalimaan maastoratsastuksen iloja ja sopimaan reiteistä maanomistajien takia. Yhdistys on myös talkoilla fiksannut pari erittäin käytettyä polkua Ruskelan alueelta, aivan mahtavaa! Polkuja käyttivät monen eri tallin ratsukot ja kankaalla ja soralla polut saatiin pelastettua mudalta, puutkin tykkäävät, kun juuret eivät tule esille ja polkeennu hevosten kavioiden alla rikki.

Jokamiehenoikeudellahan EI ratsasteta poluilla, jotka ovat polkeentuneet lilluksi puiden juuret paljastaen. Maastoreittejähän tällä alueella on, mutta moni reitti on saatu käyttökieltoon ajattelemattomien maastoilijoiden takia, kun polku on tallottu mössöksi tai tiellä on revitelty hokkikengillä kelirikkoaikaan. Maanomistajille jokamiehenoikeudet voivat tällaisissa tapauksissa olla kirosana eivätkä ne tosiasiassa pädekään jos ratsastus jättää tiehen tai polkuun selkeitä vaurioita.


Keski-uudenmaan maastoratsastajat pyrkii sopimaan maanomistajien kanssa kaikille sallittuja reittejä alueellemme! Liityin yhdistyksen jäseneksi itsekin 20 euron vuosimaksulla, koska maastoilu on sydäntäni lähellä. Voisin olla Muulin kanssa tallilla, jossa ei ole kenttää ollenkaan, kunhan maastoon pääsee helposti! Muulia hankkiessani oli ykköstoiveeni se, että voisin maastoilla sillä pitkin ohjin, ja nyt se on onnistunut jo pitkään!

Yhdistyksen "puuhanainen" Merene lähtee mielellään maasto-oppaaksi ja kartoittaa tällä hetkellä samalla maastoiluun nyt jo sallittuja reittejä. Mä olin yhdelle pellolle kysynyt käyttöluvan joten tuumasta toimeen, kartoitettiin yhdessä reitti Ruskelan alueelta meidän tallille Tuusulan Nuppulinnaan.

Olin reitin kerran aiemmin ratsastanut melkein loppuun asti, joten mulle se oli tuttu ja muut reitit ok ratsastaa, mutta pellon varmistin vielä maanomistajalta suoraan. Varustimme sunnuntaiaamuna Armaksen ja Muulin ja suuntasimme reitille. Reilun 12 kilometrin päässä odotteli Chevalinn ja meidän tauko, Merene käväisi aamulla tallilla ja toi heidän huoltotarvikkeensa ja nappasi mukaan Muulin ja Armaksen mashit. Tämä olisi meille samalla matkaratsastusharjoitus tauolla, vaikka mr-vauhteja ei tavoiteltukaan.

Matkalla oli junaradan alikulku, tuttu jo meille, Vaasan yksityistie, jossa päästiin reippaammin, pieni pätkä erittäin mutkaista ja pienpientareista tietä, kaunista maalaismaisemaa, hiljaista asfalttitietä, pellonlaitaa ja kivoja metsäpolkuja. Alueen maamerkki "laukkaputki" laukattiin tietenkin myös. Sen päässä oleva pieni kahluumonttu oli niin kuivunut, ettemme menneet sinne kastelemaan kavioitamme. Ollaan siellä kerran Muulin kanssa käyty, kun toteutettiin pari vuotta sitten 20 km maasto näille mestoille.

Perillä meillä oli reilun puolen tunnin breikki. Muuli veti kitusiinsa molemmat drinkit, toinen oli Racingin mashia ja toisessa oli heinähaketta. Se oli kuin kotonaan puomille sidottuna, otin naruriimun messiin ja sidoin narun satulaan ratsastuksen ajaksi.


 

Kotimatkalle lähdettiin Merenen ja Susannan kanssa ja kuljettiin vähän eri reittiä takaisin. Ruskelan päässä "oikaistiin" ja meidän päässä kuljettiin hieman pidempää mutta rauhallisempaa reittiä. Laukattiin ja ravattiin pitkät pätkät ja kotitallillamme vierailevat ratsukot pitivät huoltotaukonsa. Saatoin heidät vielä kotiin lyhyintä tietä, joka kulkee junaradan ylittävää siltaa pitkin. Muulin kanssa sillalle ei ole asiaa, se ei nimittäin astele yli sillan "saumoista" eli niistä teräsraidoista sillan molemmissa päissä. Me käytämme siis suosiolla aina jompaakumpaa alikulkua.

Muuli joi kotona mashin mielellään ja laitumelle palauttaessa se huomasi laitsalla olevat päiväheinät ja pääsi minulta IRTI! En voinut nykäistä sitä voimalla, koska minulla oli toisessa kädessä porttikahva, joten päästin irti. Muulilla oli kaiken lisäksi naruriimu!

Muuli on tänä syksynä ollut erityisen "sika" eli hyökännyt ruohotupsuille ja jos ja kun en HETI nykäise narusta, se myös toteuttaa aikeensa. Ja jos se ehtii jo saada ruohoa suuhunsa, niin sehän vain oppii, ettei pienelle paineelle kannata myödätä, koska silloin saa palkaksi vihreää.

Otamme tähän siis tehokuurin asap.

Muulille reissu ei tuntunut olevan rankka, menimmehän molemmat suunnat rauhallisella vauhdilla keskinopeuden ollessa 6 km/h. Muulilla oli hikeä vain satulavyön alla, mutta ei selässä. Satulan alla käytän nykyään aina lampaanvillaista padia (ei minulla muita padeja olekaan) ja se on ollut kyllä paras ostos ikinä! Näitä padeja voi ostaa Hepokalalta.

Niin ja Muuli ei alamäissä heitellyt yhtään päätään ja alamäet se kulki edelleen kiemurtelematta, eli suoraan alaspäin. Muuli oli bootsiton, kuten se on jo kuukauden ajan ollut, ja vain erittäin murskeisilla pätkillä se arkoi ja hakeutui penkalle. Mutta noin olisi toiminut osa kengitetyistäkin hevosista. Luulen siis näiden huomioiden perusteella että Muulilla on terveydessään asiat suht hyvin. Menomatkalla se oli tahmainen, halusi jäädä syömään, ei reagoinut pohkeeseen nopeasti mutta jossain kohtaa se "syttyi", oma moottori löytyi ja kotimatkalla se tarjosi pikkuravia monta kertaa, toki kotimatkalla se saattoi jännittyä kun mukana oli vieraita hevosia ja se aiheuttaa myös vauhdin kasvua.

Mutta ainakin se käveli koko kropan läpi ja rennosti korvat heiluen ison osan kotimatkasta!

Kilometrejä tuli 25 ja pitkällä välitauolla en pitänyt tätä mitenkään erityisen rankkana treeninä rauhallisen vauhdin takia. Mutta rankkuutta me emme maastoista niin haekaan, vaan ennemminkin semmosta luontokokemusta.

Enkä ole todellakaan ainut luonnosta nauttija, luontokokemusten arvostus on tunnistettu trendi, joka on (mutua) saanut lisänostetta nyt pandemian aikana, kun matkailu ulkomaille on ollut jäissä ja kokemuksia on etsitty Suomesta. Lokeroidun hevosharrastajana varmasti selkeiten puskaratsastajaksi, käyn tunneilla mielelläni, mutta kentällä ratsastan noin muuten vain pakosta ja sen verran, että Muuli toimii myös maastossa. Olen ihan ratsastusharrastukseni alusta asti kuvitellut, että ratsastuskentällä ratsastetaan vain siksi, että pystytään maastoilemaan. Että juuri maastoilu on SE juttu tässä harrastuksessa. Ja se on ihan okei, tämä on mulle ratsastuksessa se juttu. Ja aina maastossa mietin, että wow, tässä mä menen mun muulilla. Ja annan sille leivän.

Tässä kuvassa Muuli odotti kovasti leipäpalaansa. Kuva: Veera Kopakkala / @vk.hevoskuvaus


Lue lisää

tiistai 31. elokuuta 2021

Muulimenot elokuussa 2021

Menot

Elokuun tallivuokra 400e
Sekki postikuluineen 25e
Potkuremmi postikuluineen 25e
Trailerivuokra muulimiittiin 50e
Postikanki 12,5 cm ajoon 34,69e
Ravisuitsien niskahihna 25,30e
Pavo Daily Fit-kivennäiskeksit 55,11e
Racing Mash 17,90e
Koulukisojen starttimaksu 28e
Groomipalkkio/kuvaajapalkkio kisoihin 20e
Ohjasajotunti 40e

YHTEENSÄ: 721e

Tulot

0e

YHTEENSÄ: -721e 

Kuva: @herraarmastus



Lue lisää

tiistai 24. elokuuta 2021

Muulille (virtuaalisesta) raviohjelmasta sinivalkoinen ruusuke ja lauantaina kisataan ihan oikeastikin!

Kuva: Minttu Koponen, Aaveen.net, Kuva on otettu kesällä 2018.

Osallistuin toukokuussa kaksiin virtuaaliratsastuskilpailuihin/koulurataharjoituksiin ja saimme sinivalkoisen ruusukkeen kummastakin. Toisista kerroin jo tässä postauksessa, toisen videon käsittelyssä kesti niin pitkään että unohdin postauksen kokonaan.

Tämän toisen kisan järjesti Suomen Aasiyhdistys ja niissä kilpailuissa tuomaroin itsekin yhden luokan. Tästä pääset näkemään tulokset. Tuomaroimastani luokasta tulikin kilpailun suosituin 6 aasiosallistujalla! "Omassa" luokassani tuomaroin aasien arkitaitoja, talutusta, paikallaan seisomista, loimittamista ja kavioiden putsausta. Kaikki osallistuvat aasit olivat selvästi käsittelyyn tottuneita ja paremmuusjärjestyksen (valitsin kolme parasta) oli hyvin vaikeaa. Lopulta siinä ratkaisivat aasin eleet, rauhallinen aasi ei mutrua suullaan, ei heiluta häntää eikä tule painetta vastaan.

Kilpailuissa oli muitakin luokkia ja yksi niistä oli kouluratsastus. Luokkana oli SRL:n virallinen raviohjelma ja se ei muuten olekaan mikään läpihuutojuttu vaan mielestäni jopa vaikeampi kuin SRL:n HeC.

Raviohjelmassa koin vaikeimmiksi 10m ravivoltit ja helpoimmiksi täyskaarrot. Periaatteessa puhutaan aika samanlaisesta liikkeestä mutta kun ravivoltti tuntui tosi pieneltä, täyskaarron mahduin tekemään ihan hyvin.

"Kisapäivä" oli tuulinen ja jopa sateinen. Hoidimme kuvaukset tallikaverini Marican kanssa yhdessä ja ratsastin samana päivänä sekä tuon koulurataharjoitusten radan (se oli helpompi epävirallinen raviohjelma) ja tämän virallisen raviohjelman. Sanoisin että suoritimme ihan tasollamme, emme erityisen hyvin mutta emme huonostikaan, joten tuomarointikin vastasi ihan totuutta.

Peruutus oli tosin tällä kertaa tosi vaikeaa enkä saanut esitettyä sitä ollenkaan, tuomari antoi kyllä vitosen kuitenkin.

Prosentteja tuli 66,84 ja alla olevalta videolta näkyvät sekä tehtävät, pisteet että tuomarin kommentit. Tuomarina toimi Terhi Skriko (videolle olen typottanut nimen).


Ja nyt niihin suurimpiin uutisiin.

Osallistun Muulin kanssa lauantaina ihan ensimmäisiin OIKEISIIN virallisiin paikan päällä tapahtuviin koulukisoihin! Luokkana on tietenkin HeC ja paikkana Vively Tuusulassa. Vivelyyn on meidän tallilta n 5 kilometrin ratsastusmatka ja ratsastan groomini Sonjan kanssa kisapaikalle. Sonja ajaa itse fillarilla. Luulen ja toivon että pitkät alkukäynnit ovat pelkästään hyvästä ja Muuli on hyvässä terässä kisapaikalla.

Se ei ole koskaan ikinä ollut oikeiden kouluaitojen sisällä (tallilla on muutama kouluaita radan merkitsemistä varten) emmekä ole olleet sen kanssa Vivelyssä (ohi olemme ratsastaneet). Tavoitteeni on saada se kulkemaan suht hyvin uralla aitojen sisällä ja saada hyväksytty tulos, mutta jollemme saa hyväksyttyä tulosta, olemme ainakin treenanneet pienen hetken kouluaidoissa.

Kisoja varten tein myös yhden hankinnan kun ostin fb-kirpparilta kerran käytetyt grippipaikkaiset kisahousut. Nämä tosin ovat postissa odottelemassa, toivottavasti ne mahtuvat ja ajavat asiansa. Lisäksi olen yrittänyt selvittää Muulin vakkarikuolainten sallittavuutta koulukisoihin. Kyseessä on sylinterikuolaimet jotka sellaisenaan ovat ihan ok, mutta keskiosassa on kaksi kuparirolleria enkä ole varma onko sallittua naittaa sylinteri ja kuparirolleri yhteen. Kuolainohjesäännössä kuparirollerissa on vain yksi rolleri keskellä.

Luultavasti kokeilen jotain muita tutittomia kuolaimia varastostani, tutit kun on kielletty ja Muulin kuolaimissa ne ovat. Pääsen siis helpommalla jos löydän sopivat ja Muulin hyväksymät kuolaimet, joissa ei ole tutteja. Olen käsittänyt että nämä Neue Schule Turtle Top-kuolaimet ovat ainakin sallitut ja ne minulta löytyvät.

Jos joku kuitenkin osaa suoraan sanoa, onko alla oleva kuolain ok vai ei, olisin todella kiitollinen. Tällä Muuli nimittäin menee kaikista parhaiten. SRL:n koulusääntöjen kuolainliite on tässä.





Lue lisää

tiistai 17. elokuuta 2021

Leirikuulumiset vuoden 2021 Muulimiitistä!

Kaikki karjakuvat otti Jaana Ylä-Mononen, kiitos! Jaana myös juonsi sunnuntain tapahtuman.

Muulimiitti järjestettiin taas Virroilla Anun luona. Anu on siis Suomen Aasiyhdistyksen nykyinen puheenjohtaja ja yksi yhdistyksen perustajista. Ja muulinomistaja.

Viime vuonna Lulle otti ja lähti valitettavasti muulimiitin ensimmäisen selkäännoudun yhteydessä ja Anu joutui parantelemaan polveaan loppuleirin ajan. Tänä vuonna ei mennyt sen vahvemmin, Lulle oli jotenkin loukannut toisen takasensa ja vikaa ei klinikkakäynnilläkään satu selville. Lulle oli siis mukana maastakäsin sen minkä pystyi. Yksin minun ei kuitenkaan tarvinnut ratsastaa, Anun hevonen Roki oli vahvasti geimeissä mukana ja sillä oli kuskinaan Greta (@ylamononen.dressage). Näillä kahdella sujui homma niin hyvin, että Roki lähti Gretan lainaratsuksi leirin jälkeen.

Meillä oli tälle viikonlopulle oikein erityisen hyvä ohjelma. Olen järjestellyt pari aasimatkaa ja aasileiriä ja olen vuosien aikana oppinut sen, että leiristä tai matkasta kannattaa tehdä sellainen, josta itse eirtyisen paljon nauttii. Eli ei kannata miettä mitä muut ehkä  haluaisivat tehdä tai kokeilla vaan tehdä selkeästi niitä asoita, jotka itseäänkin kiinnostaa. Anu huolehti muulimiitin järjestelyistä, mutta mielenkiintomme kohteet menevät tosi hyvin yhteen ja tämä oli minullekin kunnon sennuleiri. Osallistujiahan oli vain kolme, minä, Anu ja Greta mutta kun väki vähenee, niin ainakin saa yksilöllistä ohjausta.

Anu oli järjestellyt pienelle karjatilalleen neljä tämän kevään vasikkaa ja neljä hiehoa. Hieho on siis lehmä, joka ei ole vielä poikinut, eli nuori lehmä. Hän oli myös satsannut aitaelementteihin, joilla saimme näppärästi rakenneltua erottelukarsinan ja kentän portin.

Näissä kuvissa on hiehoja, vasikoiden aikaan meillä ei ollut kuvaajaa.


Perjantaina saapuessani työskentelimme ensin karjan kanssa. Kaikki Anun tallin hevoset ovat karjaan tottuneita ja ovat myös jakaneet saman laitumen, joten vasikat eivät olleet Rokille ongelma. Yritin palautella mieleeni Sannan ja Jeffin karjakurssien ohjeistuksia ja ohjata meitä jokseenkin järkevästi ensimmäisen treenisession. Vasikat olivat eri mieltä poukkoillessaan ihan mihin sattuu eivätkä ne pysyneet kunnolla edes laumassa. Mutta jonkin ajan päästä niillekin valkeni homma ja päästiin siirtelemään niitä kenttää ympäri ja seurailtua niitä. Pidimme vauhdin ihan vaan käynnissä jotta vasikat eivät stressaantuisi ja sessiokin oli melko lyhyt ja sisälsi paljon taukoja.


 

Illemmalla rakensimme vielä tilalta löytyvistä tarvikkeista working equitation-esteitä kentälle ja suoritimme niitä parhaan taitomme mukaan maastakäsin.




 Lauantai starttasi siis kaverini Tiinan vetämällä WE-valmennuksella. Ratsastimme yhteensä varmaan pari tuntia tutustuen ensin yksitellen esteisiin Tiinan kertoessa miten ne kuuluu virallisesti suorittaa ja miten pystymme totuttamaan ratsuja esteisiin. Portti oli ja on edelleen Muulille hankala, se ei mielellään pysähdy asioiden (estetolppa) viereen ja jännittyy kun portin naru osuu sitä persauksiin. Toinen sen pelon kohde oli Tiina. Niin kauan kun Tiina oli ojentamassa lyhyttä keppiä, oli se melkoinen kauhistus eikä tynnyrin ja Tiinan viereen voinut todellakaan pysähtyä.

En ollut koskaan aiemmin ratsastanut WE-esteitä näin systemaattisesti ja ns oikein, mutta erinomaisessa ohjauksessa tähänkin tuli järkeä ja hei, pystyisin osallistumaan harkkakisoihin helpoimmalla tasolla kunhan treenaan. Helpoin taso on meille juuri sopiva matalan tason rata.

Itselläni oli muuten satulassa melko hutera olo. Muulihan oli ennen muulimiittiä kuukauden ajokoulutuksessa eli olin koko heinäkuun aikana ratsastanut vain kerran osallistuessani matkaratsastuskilpailuihin. Enkkusatulassa istuminen oli jotenkin todella huteraa ja Muuli tuntui patalaiskalta. Varmaan vieraassa paikassa oleminen ja kuuma kelikin väsyttivät sitä.




 

Iltapäivällä otimme hiehot ensimmäisen kerran kentälle ja työstimme niitä vasikoiden sijaan. Ne näyttivät jättikokoisilta vasikoihin verrattuna ja ne olivat myös vähän haluttomampia siirtymään ja näyttivät vähän sarviaankin (ne, joilla sarvet olivat, pari näistä oli kyyttöjä eli edustivat sarvetonta suomalaista alkuperäisrotua). Muuli joutui tosissaan vetämään korvansa luimuun, jotta saatiin kantturat liikkeelle ja jälleen hetken säätämisen jälkeen pystyimme liikuttelemaan laumaa Gretan kanssa ja aloitimme erotteluharjoitukset.

Olimme siis purkaneet WE-esteet pois ja rakentaneet kentän kulmaan erotteluaitauksen johon oli tarkoitus erottaa neljän laumasta aina yksi hieho. Siirtelimme hiehoa Gretan kanssa kahdestaan ja täytyy sanoa että tämä toimi!

Gretalla on paljon lehmäkokemusta, joten ns karjasilmää on ja kun Rokikin toimi hienosti, niin meidän ei keskenämme tarvinnut juurikaan kommunikoida kun häkittelimme hiehoja. Eli jos minä annoin painetta hiehon takaa, Greta tiesi just tarkkaan missä kohtaa hänen pitää olla Rokin kanssa, jotta saamme muodostettua hieholle kujan suoraan erotteluaitaukseen.

Ratsujen energiatasot huomasi helposti, Roki ehkä isompana, omasi paljon suuremman paineympyrän ja Muuli pienempänä ja ehkä jotenkin huomaamattomampana joutui menemään paljon lähemmäs hiehoja, jotta ne lähtivät liikkeelle.

Rokin bravuureiksi paljastuivat selkeästi hienot väistöt hiehoja kohti, roll backia en osannut ihan kunnolla selittää enkä ainakaan ratsastaa Muulin kanssa, joten skippasimme sen.




Lauantai-iltana pääsimme ihanaan suvun vanhaan rantasaunaan saunomaan ja uimaan. Järvivesi oli ihan tyyntä ja lämmintä, seisoin pitkään vedessä pää pinnan yläpuolella ja kuuntelin vain kesäyön ääniä. Ai että.

Sunnuntain ohjelmassa oli yhteinen aamumaasto, koska Lullemuuli oli telakalla, lähdimme maastoon Gretan ja Rokin kanssa. Virtojen Monoskylä on aika upeaa seutua, mäkeä ja näköalaa riittää! Siinä sitten ratsastimme kaikessa rauhassa (vähän ravasimmekin) ja ihastelin maisemia kunnes Anu soitti että missä oikein ollaan. Emme olleet katsoneet kelloa ollenkaan! Olimme takaisin tallilla 20 minuuttia aikataulusta myöhässä joten stressihän siinä sitten tuli..

Sunnuntaina järjestimme nimittäin Aasitilojen avoimet ovet, jossa oli yleisölle tarjolla WE-radan ratsastusesitys JA karjanajoa sekä vasikoilla että hiehoilla. Lisäksi yleisölle oli pieni kaffepuffa vapaaehtoisella maksulla, oli äänentoistoa, juontajaa ja vaikka mitä!

Täytyy myöntää että kun yleensä esiintymisiin puunaan sekä Muulin että varusteet, jäi se tällä kertaa haaveeksi. Puhtaan blingihuovan olin sentään ottanut mukaan, mutta muuten Muuli sai tyytyä ihan normaaliin harjaukseen ja kamoista putsasin suurimmat roiskeet. Vain omat enkkuratsastussaappaani puhdistin nihkeällä sienellä.

Tapahtumaa ei koronatilanteen takia uskaltanut juurikaan mainostaa vaikka se ulkoilmatapahtuma olikin. Yleisö oli hyvin maltillinen ollen n 35 henkilöä. Kelikin oli iso kysymysmerkki, ukkosta oli luvattu koko päivälle mutta onneksi sade saavutti meidät vasta kun ohjelmaosuus oli jo loppu.

Minulla oli kypärän alla headset jolla kerroin hieman muuleista, working equitationista ja karjanajosta aina sopivissa väleissä. Noin muuten juonnosta vastasi Jaana.

WE:ssä esiinnyimme Gretan kanssa peräkanaa ja Anu esitti tehtäviä Lullen kanssa maastakäsin. Sitten vaihdoin Muulin varusteet ja tyhjäsimme kentän WE-esteistä.

Muulin kanssa käytin siis ensin enkkukamoja ja sitten vaihdoin sille länkkäkamat karjanajoa varten. Vasikoiden kanssa teimme vain lauman siirtelyä kenttää ympäri erotteluaitauksen ollessa kiinni ja sitten vaihdoimme  hiehoihin. Tässä kohtaa yleisökin pääsi mukaan, heidän piti seisoa aidan takana jotta hiehoista yksikään ei karkaisi paremman vihreän perässä pihamaalle. Ratsuilla ajoimme hiehoja takaa ja toki Anu kulki edellä rehusangon kansa.

Hiehojen kanssa pääsimme erottelemaan, juontaja Jaana kertoi mikä yksilö pitää saada eroteltua ja me Gretan kanssa teimme työtä käskettyä. Yhden kanssa jouduin ottamaan vähän raviakin, mutta muuten selvisimme käynnissä. Yleisökin ilmeisesti nautti, koska kukaan ei näyttänyt poistuvan kesken kaiken!

Sunnuntain kuvat ja video Maarit Ahonen-Lehmus



Esitysten jälkeen ajettiin hiehot takaisin aitaukseensa ja jäätiin Muulin kanssa pihalle. Sitä käytiinkin paljon rapsuttelemassa ja sain jakaa muulitietoa ihan reilusti! Hyvin olivat muuten kävijät ymmärtäneet etteivät eläimet potki mitenkään oletuksena ja koko ajan, vaan niillä on syy siihen. Sama asia koskee aasien ja muulien tunnettua itsepäisyyttä, kyllä se ongelma on narun toisessa päässä jos muuli tai aasi jumittaa. Ja kyllä, olen itsekin naureskellut omalle jumittavalle Muulilleni, koska se vetoaa yleisöön, mutta silti tiedostan hyvin, että käytös johtuu ihan jostain muusta kuin itsepäisyydestä.

Muulia kehuttiin todella kauniiksi ja upeaksi eläimeksi, ja sitähän se on vaikka itse sanonkin! Sillä on just nyt tosi upee kiiltävä kesäkarva, se on mielestäni melkein ideaalissa lihavuuskunnossa (ei haittaa jos ihan vähän laihtuisi, mutta ei ole överi) ja sen elämässä tuntui pyyhkivän hyvin kun en nähnyt kovinkaan isoja huoli-ilmeitä vaikka oltiin vieraassa paikassa.

Muuli tottuu todella nopeasti uusiin paikkoihin kunhan ruokaa on tarjolla. Se helpottaa paljon kisareissuissa ja tällaisessa leirielämässä. Minähän ihailen yhdysvaltalaisten muulin- ja hevostenomistajien tapaa lastata muulit ja kersat viikonlopuksi traileriin ja ajella luonnonsuojelualueelle leireilemään ja maastoilemaan! Heillä on toki siihen todella mammuttimaiset trailerit ja teltat ja se on varmasti osan kulttuuria samalla tavalla kun Suomelaisetkin harrastavat karavaanausta. Mutta en tiedä onko kukaan yhdistänyt leireilyn ja oman hevosen kanssa vaeltamisen toisiinsa. Suomessa on kyllä käsittääkseni ratsastus aika rajoitettua luonnonpuistoissa, joten ideaa ei ehkä voisi edes toteuttaa täällä.

Palatakseni Muulimiittiin, vettä alkoi sataa sitten jossain kohtaa, jolloin Muulin kanssa suunnistettiin heti tallin suojiin. Muuli sai heinää, minä sain ruokaa ja pakkailtuani trailerin ja auton oli aika lastata Muuli. Muulihan oli ollut myös lastaustreenissä Lempäälässä ja se menikin tosi kivasti kyytiin kun sai vähän painetta takaa! Kiittelin sitä kovasti ja tarjoilin herkkua, mutta syödä se ei kuitenkaan uskaltanut. En osaa sanoa söikö se heinää ollenkaan 4 tunnin kotimatkan aikana.

Kotitallille oli tietenkin ihanaa palata. Muuli asteli trailerista ulos rauhallisesti tsekkasi mestat. Yöksi Muuli jäi tuttuun paikkaan tarhojen väliin ja pienelle totuttelulaitumelle tallinpitäjän takapihalle. Seuraavana iltana laitoimme sen ja Armaksen yhteen ja siitä lähtien ne ovatkin olleet laitsakaverit. Tästä kerroinkin heti tuoreeltaan.

Iso kiitos Anulle muulimiitin järjestelyistä ja Jaanalle ihanasta majoituksesta (minulle). Muuli nautti viikonlopusta varmaan täysillä, se ei tosin tarhaillut (koska ajoi aaseja hyvän alun jälkeen), mutta nautti isossa karsinassaan melkein jatkuvasta heinäbuffetista. Se ei kerännyt virtaa ja oli tosi mukava ja mutkaton käsitellä.

Lue lisää

keskiviikko 4. elokuuta 2021

Muulilla on uusi ystävä, Armas!


Sillä aikaa kun Muuli oli koulutusjaksolla, oli tallilla tapahtunut muutoksia hevoskokoonpanossa. Yksi hevonen muutti ihan suunnitellusti lähemmäs omistajansa kotia ja tilalle tuli suokkiruuna Armastus (@herraarmastus). Samaan aikaan Muulin tarhakaveri Aata oli ystävystynyt laitumella Lyylin kanssa ja nyt kun hevoset ovat olleet yötä päivää laitumilla, ei Muulla olisi ollut kaveria tallin pihapiirissä yöaikaan. Kesäkuussa hevoset siis otettiin öiksi tarhoihin, eli Muuli oli silloin päivät yksin pyörien hevosten tarhoissa ja tarhojen väleissä ja yöt samassa tarhassa Aatan kanssa.

Tilanne oli siis se, että sekä Muuli että Armas olivat ilman kaveria ja siitähän se ajatus sitten lähti.

Kokeiltiin näitä yhteen tallin lähilaitumella Derbyllä ja siellä ne sitten menivät ilman draamaa. Olin ladannut kamerani akun, turhaan. Vain kerran Armas ja Muuli olivat sen verran lähekkäin, että Muuli luimisteli, vinkaisi ja meni kauemmas.

Armas ja Muuli ovat kuulemma hyvin sopuisia laumailijoita. Muuli on laumassa vetäytyvä ja hyvin väistävä eikä Armas mitenkään tunkenut iholle, mutta oli kyllä kiinnostunut ja seurasi Muulia katseellaan.


Tämä oli dramaattisin hetki
Pari oli yhdessä tunnin tai pari ja sen jälkeen Armas meni talliin karsinaan yöksi ja Muuli jäi ulos. Muuli on tottunut ulkoilija vaikkei pihapiirissä ole muita hevosia, mutta Armas huuteli kovasti sisältä Muulin perään. Aika näyttää tuleeko Muulikin jatkossa yöksi sisään vai miten hevoseläinten stressilevelit saadaan mahdollisimman mataliksi.

Tallissa on yötä myös tamma ja varsa, eli Armasta ei suinkaan yksikseen oltu karsinaan jätetty. Mutta ilmeisesti se ehti parissa tunnissa laumaantua Muulin kanssa.

Tuo laidun on sellainen sekametelisoppa eli siellä kasvaa vaikka ja mitä. Hevoset keskittyvät siellä uuteen kasvavaan heinään ja Muuli näköjään otti latvojen siistimisen haltuunsa. Muulihan muutenkin syö mielellään erilaisia tähkiä ja piikkikasveja, jotka eivät hevosia niinkään kiinnosta. Aasithan syövät luonnostaan ruokaa aika laajalla skaalalla, joten Muulin kaikkiruokaisuus tullee sieltä.




Viimeisessä kuvassa on Muulin "uusi" eli käytettynä ostettu hyönteisloimi. Totesin tänä kesänä että hyönteisloimet ovat paljon parempi torjuntakeino kuin myrkyt, koska paraskaan myrkky ei toimi koko päivää ja Muuli oli parista kohtaa auki syöty. Paarmoja ei meillä enää ole, mutta tilalla ovat kärpäset, jotka pitävät huolen siitä, että paarmanpuremat pysyvät auki. Muulilla on tällä hetkellä ryntäissä pieni reikä jota en saa parantumaan ilman loimitusta.


Lue lisää

tiistai 3. elokuuta 2021

Muulin ajokoulutus todellakin toimi!

Muuli oli kuvassa ensimmäisen kerran valjaissa ja tämä ensimmäinen treenikerta sisälsi vain sen, ään se seisoo valjastuskatoksessa varusteet päällään. Kuva: Outi Aihkisalo

Kuten kerroin aiemmin, Muuli lähti heinäkuuksi koulutukseen Lempäällään Ahasoon. Minulla oli upea ajatus käydä siellä enemmänkin koulutusjakson aikana mutta lopulta kesälomani täyttyi kaikella muulla ja kävin tallilla heinäkuun puolivälissä, kun hain Muulin matkaratsastuskilpailuihin ja nyt, kun sen koulutusjakso päättyi.

Koulutusjaksoihin kuuluu toivottavasti kaikilla talleilla se, että omistaja koutsataan myös, eikä vain tuupata elukkaa kyytiin perävalotakuulla. Sen takia meillä olikin Kitin kanssa antoisa ilta, kun ensin ajoimme tallilta jo kokeneemman ajohevosen, warlanderruuna Olavilla. Minullahan ei itselläni ole varsinaista ajokokemusta isojen hevosten kanssa, joten tietenkin tarvitsin myös itse ohjausta. Olen ajanut ja valjastanut lähinnä meillä tallipaikalla asunutta shettistä ja paria ponia sen jälkeen, mutta isoista hevosista minulla ei ole kokemusta.

Olavi oli aika skarppi ajettava ja haaveet kevyestä sunnuntaiajelusta karisivat heti. Siinähän piti tosiaan olla skarppina jokaisella askeleella, pitää hevonen suorassa, keskellä tietä ja oikeassa nopeudessa. Kiti ohjasti ensin ja hieman jännitin kun Olavi teki stopin, lähti kääntymään ja näytti siltä pyörähtää aisoissa ympäri, koska pikalukoilla aisat tulevat niin ylös. Huh!

Kaikki pisteet vaan Kitille, jolle tuollainen tilanne ei ollut ensimmäinen ja jonka hän hoiti tyynen rauhallisesti Olavin kanssa ja pääsin sitä sitten itsekin ajamaan sekä radalla että tiellä.

Tämän jälkeen valjastin Muulin parhaiden taitojeni mukaan. Pikalukkosilojen kanssa ei varsinaista remminpyörittelyä ollut kuin potkuremmin kanssa. Muuli sai korviinsa pumpulit ja niskaansa sekin. Sekistä sainkin jo kommenttia instan kautta kuinka se on brutaali väline, mutta vakuutan että sekki oli löysällä ja Muulin oli mahdollista mennä eteen alas sen kanssa, se esti vain äärimmäiset liikkeet. Nuoret kuulemma myös mielellään nojailevat sekkiin ja saavat siitä tukea. Käytimme leukalenkillistä sekkiä johon tosiaan voi nojata. Kitaraudallinen on sitten erivehje.

Muuli oli reippaan Olavin jälkeen ihan erilainen. Muuli ei missään nimessä ole lännen nopein (ellei se pelästy jotain) ja se haahuili menemään omaa rauhallista vauhtiaan. Se katseli aika paljon pää pystyssä, mutta vain muutaman kerran jouduin korjaamana sitä ohjalla suoraksi ja tien keskelle kun se jäi katsomaan jotain. Se oli jännittynyt treenissä aisojen päiden osuessa kaulaan, mutta nyt teimme tosi kivat käännökset. Omissa kärryissäni tulevat aisat turhan pitkälle eteen, joten sain vinkin valjastaa ne mahdollisimman taakse. Ja kunhan Muulikin ymmärtää mitä "ympäri" tarkoittaa, se hoitanee käännökset automaattisesti.

Minua jännitti, tietenkin. Olin ollut todella skeptinen koko ajokoulutuksen suhteen ja Muulilla oli takanaan vasta noin viisi ajokertaa ylipätäään. Sen kanssa oli tehty pohjia huolella niin, ettei se jännitä valjastamista ja kärryjen laittamista. En usko, että se vielä seisoisi vapaana kentän keskellä valjastettavana (enkä sellaista riskiä ajatellut ottaakaan), mutta se ei näyttänyt mitään stressimerkkejä valjastuskatoksella. Pumpulien laitto näytti olevan ihan lempihommaa, koska samalla se sai korvarapsutusta, nimenomaan korvan sisältä.

Käynnissä huomasin heti, miten vino Muuli on. Sen takapää oli melkein koko ajan vasemmalla, mutta en ollut noin huomattavaa vinoutta huomannut koskaan ratsain. Ratsastajana minulla ei muutenkaan ole kovin hyvää "perstuntumaa" eli en tunne mikä jalka nyt on alla ja millä jalalla nostetaan laukkaan jne. Ajaessa sen takapuolen näkee koko ajan ja koko Muulia voi korjata suoremmaksi! Mutta nyt kun ajoin tosiaan ensimmäisiä kertoja isoja ratsuja tajusin, etten kyllä näe tietä niin ollenkaan! Miten ihmeessä ihmiset uskaltavat ajaa kun hevosen persaus peittää koko näkökentän? Pitääkö mun asentaa Muuliin pieni kamera rintaremmiin ja katsella kuvaa kärryihin kiinnitetystä varapuhelimesta?

Kaksin ajaen tilanne oli vielä helpompi, kun pystyin kurkkaamaan sivulta ohi, mutta yksin ajaessa suoraan takapuolen alta voi tulla äitiä ikävä. Tietenkään tiellä, missä ei näe, mennään vain käyntiä ja toki Muulikin varmaan eleillään kertoo, jos edessä on jotain.

Alla oleva video on koottu klipeistä, joita sain Muulin ajokoulutuksen aikana.


Muulin kanssa oli ihanaa hölkkäillä! Se meni niin rauhallista omaa raviaan ja kulki siinä suorassa. Ylämäkeen sitä sai hoputtaa jotta se jaksoi vetää ja siinä se otti oikeasti takapäästä voimaa niin että sen pienet selkälihakset selässä kohosivat vararavinnon seasta näkyville.

Muulin aktiviteetit eivät tähän loppuneet vaan lenkin jälkeen vaihdoin sille ratsastuskamat päälle ja Kitii pääsi sen selkään! Jos Muuli oli roudattu noin kauas kotoa niin hukkaanhan se menee jos Kiti ei pääse sillä ratsastamaan. Ratsastin toki itse hetken kentällä ja huomasin heti, että kuukausi oli saanut aikaiseksi jonkun pienen lihaksen Muulille, satula ei nimittäin istunut yhtä hyvin kuin ennen ja valui eteen. Muuli reagoi siihen heti selkäännousussa ja sain pienet hypyt.

Tajusin heti syyn katsoessani Muulin kaulaa, tulin alas, korjasin satulan, kiristin mäkivöitä ja uusi parempi yritys. Muulillahan ei oltu ratsastettu 20 päivään ja itselläni oli käytännössä myös kuukauden ratsastustauko, joten homma tuntui jotenkin todella vieraalta. Mutta hyvin nopeasti kävin askellajit läpi ja oli Kitin vuoro.

Selkäännousussa Muuli näytti taas jännittävän ja otti pari kiireistä ensimmäistä askelta, mutta sitten ei ollut enää ongelmia Muulin puolelta. Kitillä sensijaan taisi olla aika hutera olo ja länkkäsatulan nupillekin oli käyttöä. Kiti kertoo tästä varmasti vielä enemmän omassa vieraskynäpostauksessaan, jonka lupasi koulutusjaksolta kertoa!

Ratsastuskaan ei päättänyt Muulin kärsimyksiä, teimme nimittäin vielä lastaustreenausta. Muuliahan on koulutuksessa myös pyynnöstäni lastattu paljon. Itse lastatessani tein heti sen virheen, että jäin katselemaan Muulia ja odottelemaan sen reaktioita, kun Outi näytti heidän systeemiään, alkoi Muuli kopittautua paljon paremmin ja itsekin sain hyvät lastaukset aikaiseksi. Lähettäminen ei selvästi ole Muulin juttu tai se vaatisi tosi paljon treeniä, minulle on ihan okei että voin taluttaa sen koppiin ja joku avustaa puomin ja sillan kanssa. Ja toisaalta voin myös  yksinäni viedä sen koppiin, laittaa kiinni (tiedän, tästä ollaan montaa mieltä) ja palata rauhallisesti taakse sulkemaan puomin ja sillan.

Tässä välissä kun Muulin lastaus ehti mennä skeidaksi, kopittelin sitä niin, että hätätilanteessa sidoin pitkän narun eteen koppiin kiinn, laitoin Muulin siihen (jotta se ei voi poistua) ja odottelin että se käveli sisään. Outi oli koulutuksen aikana huomannut saman, kun Muulilta poistetaan ei:n mahdollisuus, se toimii. Emme ole kuitenkaan sitä mieltä, että kysessä on opittu avuttomuus, koska Muuli on edelleen avoin, syö, katselee ja haistelee, eikä mene mihinkään katatoniseen tilaan.

Outi kertoi myös että Muuli on tosiaan mielenkiintoinen sekoitus aasia ja iberialaista hevosta ja sen koulutuksen suhteen kannattaakin lähestyä sitä kuin lusoa tai pre:tä eikä niinkään puoliverisenä. Iberialaisillakin on veressään tietty kuolemanpelko kun ne kohtaavat uusia asioita ja kun asiaa on vähän aikaa puhistu ja pelätty, se onkin ok. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että hevonen tai muuli vietäisiin uuden asian pariin säkittämällä/floodaamalla vaan se saa katsoa uutta aasiaa sopivan matkan päästä ilman pakkoa.

Muuli jäi kaikkien treenien jälkeen vielä Lempäälään viimeiseksi yöksi. Itse ajoin kaverilleni yöksi koska matka jatkui seuraavana päivänä kohti Muulimiittiä, mutta se on eri postaus se.

Outi ja Kiti tekivät hienoa työtä Muulin kanssa! Odotukseni kuukaudelta ylittyivät moninkertaisesti ja voin kyllä lämpimästi suositella tätä tiimiä jos mietit ajokoulutuspaikkaa! Muulia ei pakotettu eikä sen mukavuusrajoja venytelty niin paljon, että se olisi pelästynyt. Ja siis oli se kerran pelästynyt ja laukannut kärryjen kanssa mutta Kiti sai sen haltuun ja osasi hyvin ohjeistaa minut jatkoa ajatellen (Muuli suoraan, tien keskellä, eteen, ei missään tapauksessa päätä ja kaulaa sivulle, koska silloin se lähtee vielä varmemmin).

Muuli näytti tykkäävän omasta pihatostaan ja oli tosi rauhallinen ja rento käsitellä, eli silläkin on varmaan ollut olosuhteisiin nähden ihan ookoo heinäkuu. Eiväthän hevoseläimet tykkää paikanvaihdoksista ja rutiinien muuttumisesta, mutta ainakaan se ei näkyvästi stressannut. Paarmojen suhteen oma pihattomaja oli varmasti sen lemppari!

Meidän ajoura ei nyt heti pääse kotona starttaamaan, koska Muulin kärryt ovat edelleen Lempäälässä (toivon saavani ne sieltä asap) ja ajovarusteitani pitää vähän päivittää.

Minulle voi tarjota:

  • Y-rintaremmi leveänä (mahdollisesti myös pehmusta)
  • potkuremmi
  • matalasäkäisen hevosen tekkeli perinteiseen valjastukseen
  • 12,5 postikanki

Myynnissä:

  • 11,5 Globus postikanki 25e + pk
Lue lisää

lauantai 31. heinäkuuta 2021

Muulimenot heinäkuussa 2021

Menot

Heinäkuun tallivuokra 300e
Muulin koulutusjakso Ahaso tallilla 630e
Working Equitation-tunti Muulimiitissä 30e
Hyönteisloimi (käytetty) posteineen 60e

YHTEENSÄ: 1020e

Tulot

Suomen aasiyhdistyksen kisasponsorointi 43e*

YHTEENSÄ: -977e

*Suomen aasiyhdistys sponsoroi muuleilla ja aaseilla kisaavia osallistumalla lähtömaksuihin jos saa hyväksytyn tuloksen. Tämä sponsorointi koski matkaratsastuskilpailua.

Working Equitation-tunnilla, kuva: Ukko Väkevä


Lue lisää

tiistai 20. heinäkuuta 2021

Avattiin matkaratsastuskausi Punkalaitumella ja saatiin seuratasolta hyväksytty tulos!

Tää kuva oli mun ehdoton lemppari, Muuli lähti siinä porukan ensimmäisenä niin reippaasti että

Pääsimme Muulin kanssa avaamaan ns kunnon kisakauden viikko sitten, kun osallistuimme Punkalaitumella Taikayön ratsastajien järjestämiin matkaratsastuskisoihin. Kisakeskus ja reitti oli tuttu, olimme kisaamassa samassa paikassa myös viime kesänä. Olen näköjään antanut vuoden takaiselle postaukselle suht samanlaisen otsikon kuin tälläkin kertaa. En ollut matkaratsastksessa kilpaillut kertaakaan noiden kisojen jälkeen, joten oli varmaan korkea aika lähteä kisoihin.

Kisapäivään toi lisämutkia se, että Muulihan sijaitsi Lempäälässä koulutuspaikassa ja minä tietenkin kotona ihan toisaalla.. Lainasin siis jo perjantaista asti traileria ja sain samalla kuskattua Muulin kärryt Lempäälään tyhjällä trailerilla. Jätin traikun myös pe-la yöksi Lempäälään ja olin itse kaverini luona yötä, kiitos vain majoituksesta!

Tällöin minun ei tarvinnut lauantaina herätä ennen kukonpieremää, vaan heräsin vähän ennen seitsemää ja olin seitsemältä autossa ja matkalla tallille. Pakkailin nopeasti tavarat ja melkein unohdin satulan, onneksi vain melkein.

Muulia oli koulutuksessa lastauskouluteltu jo jonkin verran ja Kiti tallilta sen minulle ystävällisesti lastasi lainatraikkuun. Muuli oli epäileväinen, käytössäni oli taas sille ihan uusi vieras traileri, mutta se meni kyytiin tosi kivasti. Ruokapalkka tai heinä sille ei kuitenkaan maistunut, mutta se ei ollut ihme. Muulihan ei ole ainakaan vuoteen syönyt mitään traikkumatkoilla.

Kisapaikalle oli reilun tunnin ajomatka ja koska Muulin lastaus meni niin jouhevasti, olin paikalla kymmenisen minuuttia ennen groomiani. En siis ottanut Muulia trailerista ulos vaan juttelin naapuritrailerilaisten kanssa, jotka olivat nettituttuja supottajia! Siis Sukupostin aktiiveja.



Ja pian toiselle puolelle kurvasi @pienistaunelmista Tiitu hevosensa Mirassin kanssa. Minä olin heitä houkutellut messiin ja hyvin ennakkoluulottomasti he tulivat! Tiitulla ja Mirassilla oli ollut ihan treenimeininkiäkin, Muulihan oli ollut fyysiseltä puoleltaan treenilomalla viimeiset 10 päivää oltuaan koulutuksessa. Koulutus oli toki ollut henkisesti raskasta.

Groomini Sanna saapui sitten siinä samantien paikalle ja otettiin Muuli ulos trailerista. Nämä olivat Sannalle ensimmäiset matkaratsastuskisat, mutta groominhommat hän hoiti esimerkillisesti! Hän myös kuvaili meitä ja muitakin ratsukoita, eli kaikki tämän postauksen kuvat on siis ottanut Sanna Rokka. Jos olit noissa kisoissa ja haluat ostaa femmella kaikki kisakuvasi + yleiskuvia, niin kuvat ja tilausohjeet löytyvät tämän linkin takaa

Sanna ajeli pitkin reittejä meidän kisatessamme, eli kuvia tuli muualtakin kuin vain meidän huollostamme. On tosi kiva saada kuvia myös reitiltä, ne ovat harvinaista herkkua matkakisoissa!

Muuli oli tosi hienosti, ja todella lunki. Se söi mielellään kisapaikalla huolto"karsinasta" niitettyä heinää, metkaeväät eivät kiinnostaneet. Vettä ja mash vettä oli tarjolla, ne eivät todellakaan kiinnostaneet, mutta vettä se sai kyllä märkää heinää syödessään.

Saatiin siinä odotellessa myös ihan kunnon vesisadekin niskaan, Onneksi Sannalla oli autossaan puoli elämää ja hän lainasi suojukset Muulin ja satulan päälle. Itse olin jotenkin ihan liian kevyesti liikkeellä, itselleni en ollut tajunnut pakata minkäänlaisia sadevarusteita.

Eläinlääkärintarkastuksessa Muuli ravasi tällä kertaa kivasti kohti kukkia, joita se viime vuonna pelkäsi. Eläinlääkärintarkistuksia oli tekemässä tuttu eläinlääkäri vuoden takaa ja tunsin suurta ylpeyttä kun hän kehaisi Muulin olevan paremmassa lihaskunnossa kuin vuosi takaperin, kerroin ratsastaneeni ja paljon vuoden aikana. Siitä tässä samalla kiitos myös kahdelle Muulin muulle liikuttajalle, Muuli on saanut älyttömän monipuolista liikuntaa, maastossa, koulussa, maastakäsin ja esteillä, että se on tehnyt sille varmasti hyvää. Muulin toispuoleisuus on myös vähentynyt tosi paljon, olin luultavasti saanut sen ihan itse alunperin aikaan.


Kisapäivä oli älyttömän kuuma, auton mittari näytti lähtiessä +32 astetta. Odottelimme kaikessa rauhassa lähtöä ja kiipesin selkään 10 minuuttia ennen starttia ja suuntasimme sitten muisen 17km seuraluokkalaisten kanssa lähelle starttia. Olin sopinut etukäteen ratsastavani Tiitun kanssa ja saatiin meidän "porukkaan" vielä ihana kimo sporttiponi (tuttu vuoden takaa). Lopulta kuitenkin koko luokka starttasi samaan aikaan ja taisimme ratsastaa porukassa ensimmäiset kolme kilometriä, ennen kun porukka haki omat nopeutensa. Meitä oli kuitenkin lopulta neljä, jotka menivät huoltoon samaan aikaan.

Startti oli tosi hyvä, Muuli JOHTI porukkaa ja ravasi ENSIMMÄISENÄ ne ensimmäiset kilometrit vauhdin ollessa 12-13 kmh. Ravi oli sellaista rentoa ja matkaavoittavaa, ei mitään kovin sykettänostattavaa ja ilmeisesti porukan mielestä vauhti oli ihan ok, koska kukaan ei halunnut ohi.

Jossain kohtaa sitten muutama ratsukko meni kovempaa ja pari kulki hitaampaan. Tämä on siis täysin ok, reittiä pitää mennä omaa hevostaan kuunnellen ja esimerkiksi pohjia arvioiden. Muulilla oli jaloissaan tutut Cavallon Trekit ihan uusilla säärystimillä, joten itse en tuntenut postosta sydämelläni vaikka ravasimme asfaltin puolellakin. Ja aamupäivän sade oli pehmentänyt hiekkateitä juuri sopivasti.

Muulissa oli tosi hyvä flow yli puolivälin ja se veti pienentynyttä porukkaa suurimmaksi osaksi. Se ei tuntunut kulkevan mitenkään voimiensa äärirajoilla ja askel tuntui etenevän. Droppaus tuli sellaisessa kohdassa reittiä, jossa alkaa pitkä suora asfalttitien pätkä. Se mentiin ravissa, mutta askel oli selkeästi kyllä lyhyempi ja tahmaisempi. Huoltomme oli asfalttitien päässä, Muuli ei juonut, itse join puoli litraa mehua melkein yhdellä kulauksella. Sanna antoi Muulille myös sienipesun viilennystä varten.

Porukastamme kaksi jatkoi huollosta matkaa hyvin nopeasti, joten tykittelin perään ja ravasin Tiitun ja sporttiponin perässä loppumatkan. En itseasiassa saanut heitä kiinni kuin juuri maalissa, mutta Muuli oli ihan tyytyväinen ravatessaan 100 metriä jäljessä ja olin todella tyytyväinen siihen, ettei se elehtinyt mitenkään, kun "kaverit" katosivat mutkan taakse. Muuli ei siis heristänyt korviaan ja nostanut päätään kun se jäi ns yksin, vaan jatkoi vain samaan tapaan.



Yhdessä kohdassa se kuitenkin pysähtyi tykkänään, heilautti päätään rivakasti ja oli selkeästi menossa metsän puolelle. Ajattelin sillä olevan hätä, mutta mitään ei kuitenkaan tullut kun ohjasin sen tien sivuun ruohikolle. Palkkasin sitä mukanani olleilla palkkanameilla ja sitten matka jatkui kuin mitään episodia ei olisi ollutkaan. En halunnut mitenkään pakottaa Muulia eteen, koska kyllä sillä yleensä on ihan syy miksi se yhtäkkiä pysähtyy ja kieltäytyy liikkumasta. En osaa vieläkään sanoa mitä siinä oikein tapahtui, koska hetken päästä Muuli liikkui tosi etenevästi ja mielellään eteen.

Kisoissa sai pitää SportsTrackerin tai vastaavan päällä, joten nauhoitin reittiä Equilab-sovelluksella. Sovellus näytti myös keskinopeuden ja sen perusteella olin suht turvallisilla vesillä huollon jälkeen. Kisareitin piti olla 17 km joten 14 km kohdalla mietin että enää kolme kilsaa ja reilusti aikaa, että tässähän voi ihan rennosti ottaa. Onneksi jatkoin kuitenkin ravaamista..

Matkaratsastuskilpailuissa on reitillä aina kyltti siinä, mistä alkaa reitin viimeinen kilometri. Kylttiä ei vain millään tullut vastaan vaikka Equilab näytti jo 17 kilometriä! Ja koska muistin reitin viime vuodelta jotenkin, tiesin, ettei kisakeskus ollut ihan heti tulossa vastaan.

Maalissa appi näytti matkaksi 18,8 km ja keskinpopeudeksi karvan vaille 9 km/h (tosin laskennallinen olisi 9,4 joten en tiedä miten appi oli sen laskenut), joka on meidän ennätys. Appin mukaan menimme käyntiä 5 km keskinopeudella 6,1 (Muuli käveli alussa tosi reippaasti koko kroppansa läpi) ja ravattiin 13,8 km keskinopeudella 11,6 km/h. Appi ei näytä kierrosaikoja kuten Sports Tracker mutta graafi näytti kyllä että alkumatkan ravi oli aika paljon reippaampaa kuin lopussa.

Emme siis laukanneet askeltakaan koko kisan aikana.

Ratsastimme Tiitun kanssa maaliin yhtä aikaa, osa porukasta oli jo tullut, osa tuli meidän jälkeemme ja kolme valitettavasti jäi ihanneajasta kun hevoset olivat helteellä hyytyneet ihan totaalisesti. Eikä hevosia voi tietenkään tästä syyttää, oli ratsastajilta ihan oikea veto taluttaa näitä loppumatka jotta hevoset eivät ole ihan piipussa.

Virallisessa tuloslapussa keskinopeutemme oli 8,48 km/h johtuen siitä että reitti oli laskettu 17 km mukaan ja aikaa meni 2 tuntia ja 14 sekuntia.

Ensimmäisessä eläinlääkärintarkastuksessa eli ennen kisasuoritusta oli syke 52 lyöntiä minuutisa ja 14 minuuttia maaliintulon jälkeen toisessa tarkastuksesa 56. Lukemat ovat suunnilleen samat, mitä Muulilla on kisoissa yleensäkin ollut. Vuosi sitten lukemat olivat 54 ja 60 ja olin mennyt tarkastukseen 20 minuuttia maaliintulon jälkeen.

Noin muutenkin Muuli sai eläinlääkärintarkastuksesta puhtaat paperit, joten se tarkoitti tällä ratsastusvauhdilla hyväksyttyä tulosta! Odottelimme kaikessa rauhassa palkintojenjakoa ja pakkailin tavaroita autoon. Muuli sai palkinnoksi kuivattuja leipiä, ja se oli muuten tosi kiva palkinto! Itse sain hienon Taikayön ratsastajien vesipullon, jonka mieheni omi sen ollessa kuulemma niin hieno.. Muuli sai tietty myös ruusukkeen.





Pakkailimme sitten loputkin tavarat Sannan kanssa ja lastasin Muulin autoon. Ei se sinne mitenkään juossut, mutta tällä kertaa se ei päässyt myöskään karkuun lastaustilanteessa (pahoitteluni vielä viime vuodesta). Pääsimme nopeasti tien päälle ja kohti tallia.

Tiputin Muulin kyydistä ja vein tavarat nopeasti paikoilleen. En pystynyt jäädä Muulia sen enempää rapsuttelemaan, koska oma oloni oli heikonlainen.. Kello taisi olla jotain neljä ja tajusin pissanneeni viimeksi aamuseitsemältä. Olin siis juonut tosi huonosti tällaisena hellepäivänä, joten halusin vain äkkiä kotiin. Tyhjän trailerin kanssa suuntasin sitten Hyvinkäätä kohti (palauttaisin traikun sinne) mutta Toijalan ABC:lla oli pakko luovuttaa. Ajoin yhdistelmän suuren hallin varjoon ABC:n naapuriin, avasin ikkunan, laskin penkin, otin migreenilääkkeen ja tunnin torkut. En varmaan tuntia torkkunut, mutta sinä aikana miggelääke alkoi vaikuttaa ja olo oli heti parempi. Migreeni laukesi varmasti ihan juomattomuudesta ja silmien siristelystä, olin unohtanut aurinkolasit kisamatkalta.

Tämä oli itseasiassa ensimmäinen kerta kun oikeasti jään lepäämään enkä vain jatka ajamista kotia kohti ajatellen että "on tästä ennenkin selvitty". Siitä nimittäin ei pidä selvitä, vaan jos olo on heikko tai väsynyt, pitää jäädä lepäämään hetkeksi. Jos Muuli olisi ollut trailerissa, en tietenkään olisi voinut varsinkaan hellepäivänä jäädä yhtään mihinkään, joten onneksi traileri oli tyhjä.

Kisapäivä oli tosi onnistunut, Muuli oli tosi miellyttävä käsitellä ja se oli rauhallinen. Se toimi tosi kivasti Mirassin kanssa! Tiitullakin oli oikein onnistunut kokemus ja ollaan menossa yhdessä Vesivehmaan kisoihin lokakuussa. Ehkei silloin ole näin kuumaa hellettä!


Muuli oli tässä kivan rennon näköinen, häntä viuhui kuitenkin paljon paarmojen takia. Muuli olikin hyönteisloimitettuna koko ajan, kun se "vain" hengaili huoltoalueella. Tässä taidetaan olla matkalla eläinlääkärintarkastukseen.


Palkintojenjaossa, vierellä Tiitu ja Mirassi
Tämä oli ensimmäinen yhteislähtö Muulille, olemme yleensä odotelleet rauhassa että nopeammat starttaavat ja olemme lähteneet vasta sitten reitille. Tämä siitä syystä, että pelkäsin Muulin menevän voimiensa yli vain pysyäkseen muiden perässä. Mutta viimeistään tämä kisa todisti, ettei Muuli todellakaan mene voimiensa yli eivätkä kaverit ole ihan niin kiinnostavia. Voin siis hyvin ratsastaa porukassa, koska tiedän, että voin jättäytyä porukasta ja lyöttäytyä uudestaan tarvittaessa mukaan. Ensimmäistä kertaa suoritimme Muulin kanssa ihan yksikkönä ja mm huollossa tein päätöksen jättää porukasta yhden ratsukon jälkeen, koska Muuli ja kyseinen hevonen tuntuivat hidastavan toinen toisiaan, kun kumpikaan ei halunnut jättää toista ja matkanteko oli aikamoista tahmausta.

Olikin aika ihme kun Muuli lähti niin kivasti huollosta ja irtosi muista. Muuli ei ollut kisakeskuksessakaan yhtään minkään hevosen perään.

Samassa ryhmässä lähteneiden hevoset eivät mielestäni mitenkään "katselleet" Muulia erityisen paljon, mutta kisakeskuksessa naapurihuoltoalueen suomenhevonen taisi vähän jännittyä kun seisoimme Muulin kanssa oman alueemme sillä reunalla. En edes tajunnut koko tilannetta heti (odottelin selässä starttiaikaamme), mutta siirryin heti keskemmälle, kun ilmeni hevosen jännittyvän Muulista. Hevonen oli nimittäin aivan oman huoltoelueensa toisessa reunassa ja katseli Muulia kulmiensa alta.

Tästä päästään aasinsiltaa Yhdysvaltoihin jossa eräs muuliesteratsastaja on ajanut kovasti muulien kisaoikeuksien puolta. Estekilpailuissa muulit onkin nyt sitten viimein sallittu tasavertaisiksi hevosten kanssa! Mutta syy, miksi tämä ratsastaja lähti asian kanssa taistelemaan oli se, että häneltä kiellettiin osallistuminen lähitallin harjoituskilpailuihin, jotta hevoset eivät pelästyisi muulia. Ja Kaliforniassa on muuten pikkasen enemmän muuleja kuin Suomessa, ihan jo hevosmääräänkin suhteutettuna!

Minä en koskaan halua tulla kisapaikalle henkseleitä paukutellen ja ajatellen että "kouluttakaa ne hevosenne saatana", vaan minä kyllä aina siirrän Muulin kauemmas jos tilanne sitä vaatii. Mutta tähän mennessä mikään hevonen ei ole vielä poistunut paikalta enkä ole minkään hevosen kisasuoritusta Muulin kanssa pilannut. Kisauramme ei ole kovin pitkä, tai sitten matkaratsastushevoset on aikalailla kaikissa tulissa koeteltu, mutta tämän perusteella en väittäisi että tavishevonen mitenkään oletuksena pelkäisi muuleja. Hevoset eivät lähinnä pidä Muulia yhtään minään eivätkä ole kiinnostuneita edes haistelemaan sitä.

Muuli käyttäytyy kisapaikalla siis hyvin mitäänsanomattomasti, se ei tuijottele hevosia tai pyri niiden lähelle, se toimii ihan soolona ja sen kehonkieli lienee hevosten mielestä olevan sellainen "anteeksi kun olen olemassa, väistän kyllä jos tulet lähemmäs".

Porukassa ratsastaessa Muuli ei potki eikä näyki ja se kestää takana tulevaltakin jonkin verran näykkäisyjä ennen kun heilauttaa häntäänsä. Muuli siis kyllä varoittaa hännällä ensin ja jos hevonen ei todellakaan usko, nousee jalka tietty seuraavaksi. Vain kerran olemme ihan tallikaverin hevosen kanssa olleet maastossa tilanteessa, jossa hevonen jostain syystä näykki Muulia takapuolesta ja lopulta Muuli pukitti. Tosin pukki oli minulle sen verran smoothi etten edes tajunnut Muulin huitaisseen jalallaan.

Lue lisää