keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Salaliittoteoriat ja spekulaatiot kehiin, Blogiexpo on tulossa taas!

Kuvituksena on kuva vuoden 2018 blogiexposta, jossa Muuliprojekti sai erikoismaininnan. Kuva: Emmi Jormanainen
Playsson.net järjestää jälleen blogiexpon, mutta tällä kertaa palkittavina ovat myös muut hevospuolen somekanavat. Kuten me kaikki tiedämme, ovat Instat ja YouTubet yhä vahvemmin blogien rinnalla tai jopa niiden tilalla ja osa suosituista bloggaajistakin on vaihtanut kokonaan alustaa! Kyseessä onkin siis oikeastaan Hevossome-expo, mutta ainakaan itse en pahoittanut mieltäni blogiexpo-nimestä. Älä pahoita sinäkään!

Playsson on tehnyt kaikesta kritiikistä huolimatta uskomattoman sitkeää työtä tällä saralla ja onhan se tällä hetkellä ainoa aktiivinen hevospuolen blogiportaali! Hippola on valitettavasti poistunut internetmaailmasta ja Jalustin toimii enää postausten listaajana, muuta toimintaa ei taustalla ole näyttänyt olleen huhtikuusta 2017, jolloin viimeisin toimituksellinen postaus ilmestyi esitellen kuukauden blogin. Jalustimelle kuitenkin iso kiitos, kun se Muuliprojektin alkuaikoina esitteli tämänkin blogin. Sain sen kautta paljon uusia lukijoita. Tuohon postaukseen pääset tästä.


Palataan kuitenkin blogiexpoon. Ruskealla foorumilla ehdittiin viime lauantaina jo povata Muulinperkele voittoon yhdessä muiden Aadojen, Jillojen ja Tiiojen kanssa, mutta kun kategoriat myöhemmin julkaistiin, ei Muuliprojektilla ole mitään selkeää omaa kategoriaa.

Tällä kertaa esivalinnan tekee arvovaltainen raati, jonka jäseniä ei ole vielä vuodettu julkisuuteen. Uskon kuitenkin, että raadin jäsenet tulevat eri taustoista ja eri somekanavilta ja tuntevat koko genren.

Raati valitsee jokaiseen kategoriaan neljä ehdokasta, joista yleisö pääsee äänestämään suosikkinsa. Reilu kerho, koska nyt jokainen blogi ja somekanava pääsevät jo lähtökohtaisesti "oikeaan" lokeroon. Viimeksi Muuliprojekti äänestettiin useampaankin eri kategoriaan ja lopulta se oli ehdolla sellaisessa, johon en itse sitä olisi laittanut. Mutta äänestäjät ovat puhuneet.

Olen itse sitä mieltä, ettei äänestys välttämättä toimi kovin hyvin tämänkaltaisessa kilpailussa. Äänestäjät kun tuppaavat äänestämään omaa suosikkiaan riippumatta siitä, miten hyvin juuri tämä blogi on esimerkiksi ottanut vuoden aikana kantaa eri asioihin. Kehotankin siis kaikkia äänestäjiä lukemaan läpi kategorian kuvauksen ja miettimään sen jälkeen, mikä valituista blogeista on eniten toteuttanut juuri tätä asiaa. Se ei luultavasti ole Muuliprojekti tai mikään muukaan oma suosikkiblogi, vaan se voi olla joku ihan uusi tuttavuus.

Toisaalta, jos valinnan tekisi pelkästään raati, aiheuttaisi se runsaasti närää blogien lukijakunnissa ja ehkä myös muissa bloggaajissa. Äänestys on menetelmänä kaikin puolin turvallisempi ja sillä selviävät ainakin ne blogit, joilla on eniten lukijoita. En siis itsekään tiedä, miten blogeja ja somettajia tulisi arvioida ja onko meillä Suomessa riittävästi ihmisiä joilla on "natsoja" arvioida kanavien sisältöä kunnolla. Riittävästi siksi, ettei palkitsemista koeta puolueellisena.

Kuva ei liity. Kuva: Emmi Jormanainen
Äänestäjiä haluaisin muistuttaa siitä, että kategorian voittajan tulisi olla sellainen, joka täyttää kyseisen kategorian kuvauksen parhaiten. Ei siis se blogi, jolla nyt vain sattuu olemaan eniten lukijoita. Toivon myös, etteivät bloggaajat pyydä lukijoita äänestämään itseään vaan parasta.

Katkera avautuminen sikseen, annan tässä vedonlyöntivinkit jokaiseen kategoriaan. Mietin jokaisen kategorian parasta täysin omasta näkökulmastani. Jollakin somekanavalla saattaa olla tuhansia seuraajia, mutta tilin haltija tuottaa sisältöä tarkoituksella selvästi nuorille seuraajille. Se on ihan ok, mutta en itse ole kiinnostunut sellaisesta sisällöstä, joten en näitä sisällöntuottajia povaa voittajiksikaan.

Vuoden paras hevosblogi
Tekstimuotoinen blogi, joka on todistanut mm. aktiivisuudellaan sekä laadukkaalla sisällöllään olevansa Suomen parhaimpia hevosblogeja.

Tämä kategoria on näistä ehdottomasti vaikein ja pitkällisen pohtimisen jälkeen päädyin Katja Ståhlin Kavioliitossa 30v-blogiin. Blogi on pitkäikäinen, aktiivinen, hyvin kirjoitettu ja hauska. Ja onhan sen takana ammattikirjoittaja, joten mitä muuta voi odottaakaan! Ja se on näitä harvoja aikuisten kirjoittamia blogeja. Uskon myös, että Katjan blogin lukijakuntakin on melkoisen kypsää moneen muuhun blogiin verrattuna.

Koukuttavin Instagram-tili
Valintaan vaikuttaa seuraajien määrä ja niiden kasvu, tilin aktiivisuus ja monipuolisuus sekä seuraajien huomioiminen.

Tämän tilin valinta ei ollut ihan helppo, varsinkaan kun en seuraa Instagramissa kovinkaan montaa huipputilia. Selasin läpi Aadan, Tuhmiksen ja Rositan instat ja oma henkilökohtainen suosikkini näistä on @ridelovelaugh eli Rosita Dahlbergin instatili, joka on saanut ihan valtavan määrän seuraajia! Rositahan palkittiin tästä jo aikaisemmin Blogiexpossa, mutta entä sitten? Kehitys on jatkunut tasaisena, kuvat ovat laadukkaita, kuvatekstit sopivan pituisia eikä Rosita ole unohtanut meitä suomalaisiakaan, vaan vastailee myös kotosuomalaisille.

Pidän tiliä monipuolisena, sillä se sisältää ratsastuskuvia, kehityskuvia, analyysiä ratsastamisesta, hevosvalokuvausta ja tietenkin uutta Snö-koiraa. Tai ei se enää ihan uusi ole, mutta kuitenkin. Tilille päivittyy usein uusia kuvia ja myös stoorien puolella Rosita on tosi aktiivinen! Ja tietenkin hänellä on ratsastettavanaan myös hienot hevoset!

Erikoispisteet annan siitä, ettei hänen aikaisemmin ratsastamansa Rink vain "kadonnut" kuvioista mystisesti, vaan Rosita kertoi, miksei enää ratsasta sillä. Samoin kun Mutter oli poissa pelistä, kertoi Rosita että miksi se oli. Monelta muulta tililtä hevoset vain katoilevat ja jos joku kysyy, kommentti poistetaan ja keskustelu siirtyy esimerkiksi ruskealle foorumille.


Hevosalan some-vaikuttaja
Kantaaottava henkilö, joka tuo hyvin perusteltuja mielipiteitään julki, osaa tehdä aloitteita ja onnistunut saavuttamaan suosiota tai menestystä.

Vaikuttajapuolelle jouduin hetken miettimään parasta, kunnes satuin kysymään apua bloggaajakolleegaltani ja sieltähän se tuli, Ruuhkavuosiratsastaja ali Anniina Paalanen! Olin niin jämähtänyt perinteisiin blgeihin, että Ruuhkis unohtui. Hänen sisällöntuotantonsa kun on siirtynyt enimmäkseen Facebookiin jossa minäkin hänen päivityksiään luen.

Saan Ruuhkiksen päivityksestä paljon iloa ja hupia, pidän erityisesti meemeistä. Mutta päivityksissä on ajoittain myös vakavampaa asiaa, joka herättää keskustelua. Päivityksiä jaetaan ja ne saavat paljon näkyvyyttä. Niissä on mielestäni aina täyttä asiaa, sellaista, joka uppoaa ikäiseeni puskailijaan hyvin. Suosiota Ruuhkis on siis ainakin saanut, Facebookissa ja Instassa on rutkasti aktiivisia ja sitoutuneita seuraajia (eri asia kuin pelkät seuraajat).

Visuaalisimman sisällön tuottaja
Blogi tai some-tili, jossa on laadukkaasti toteutettu tai muokattu kuva- tai videomateriaali sekä oma tyyli luoda sisältöä.

Tämä oli toisiksi vaikein kategoria ja ensin yritin pitäytyä perinteisissä blogeissa ja selailla niistä kauneimpia läpi. Kauniita blogeja onkin olemassa, mutta halusin nostaa tähän sellaisen tilin, jota tuottaa lukijoilleen runsaasti sisältöä ja kiinnostaa minua. Skippasin siis suositut hevosblogit ja nostaisin tähän itse Veera Saarisen Instagram-tilin @lottovoittoja. Veera piti aiemmin blogiakin, mutta siirtyi jokin aika sitten kokonaan Instagramiin. Jos blogi olisi vielä voimissaan, olisin nostanut tähän kategoriaan toukokuussa hiljentyneen Veeran blogin, Porkkanan voimalla, koska sekin on aina ollut ulkoasultaan ja kuviensa takia oikein ihana!

Vaikka Veera on alle parikymppinen, en koe, että päivitykset uppoaisivat vain nuoremmille. Katson itse mielelläni runsaita stooreja ja luen pitkätkin kuvatekstit kuvien alta. Pidän tällä tilillä siitä, että asioista kerrotaan rehellisesti eivätkä hevoset vain katoa kuvioista.

Mitä visuaaliseen puoleen tulee, Veeralla tuntuu käyvän tosi usein hyviä kuvaajia kylässä ja tiedän, että hän kuvaa hyvin myös itse. Tilillä on toki myös puhelinkuvia arkielämästä. On todella vaikeaa ylläpitää sekä realistista elämänmakuista instatiliä sellaisena, että se on visuaalisesti kivan näköinen. Veera onnistuu tässä mielestäni hyvin!

Lottovoittoja-tilin Instagram-tililtä
Vuoden tulokas
Kiinnostava uusi persoona hevosalan sosiaalisessa mediassa.

Tämän palkinnon antaisin Jennille, joka kirjoittaa Pallurablogia. Blogin starana on hänen nuori suomenhevostammansa Stella. Huomaan blogissa paljon samaa, kuin Muuliprojektissa sen alkuaikoina! Viimeinkin on paikka, missä kertoa omasta projektistaan kaikki! Blogissa onkin siis erittäin monipuolisesti sisältöä varsajutuista nuoren tamman ratsutukseen ja vinkkejä varusteisiin liittyen. Olen Jennin tavannut livenä pari kertaa ja voin kertoa, että hän on myös oikeassa elämässä todella aurinkoinen, aito ja hyväntuulinen persoona! Juuri näitä kaipaamme hevosblogimaailmaan!

Vaikuttavimmat videot
YouTube-, Instagram- tai blogipohjalla olevia videoita tuottava henkilö tai taho, joka on luonteva ja viihdyttävä esiintyjä.

Tätä palkintoa ei tarvinnut kauaa miettiä, sillä Mari Valosaari on melko lyhyessä ajassa saanut videoista viihdyttäviä ja itsensä näköisiä. Tai näin luulen, vaikken Maria mitenkään henkilökohtaisesti tunnekaan. Pidän videoiden kotoisuudesta, ne ovat yhteen liitettyjä pätkiä ilman kovin kummoista leikkauskikkailua. Mari on videoilla aikuinen ja tekee sisältöä, jota toinen aikuinen katsoo luontevasti, vaikka kommenttien perusteella suurin osa katsojista on lapsia.

Kanava täyttää mielestäni erinomaisesti kategorian kuvaukset, esiintyminen on luontevaa ja videoita jaksaa hyvin katsoa.


Pinnalla -palkinto
Pitkäikäinen tai pitkään pinnalla säilynyt blogi.

Vaikka muutamia muitakin blogien rautarouvia on olemassa, antaisin tämän palkinnon Marjutille, joka on blogannut kadehdittavan pitkään ja vuodesta 2011 Bloggerissa. Blogin nimi on SD-Team. Nimi juontaa juurensa Salamasta ja Dukesta, vaikka blogin päätähtinä ovatkin nykyään Salama ja Julishka.

Vaikka Martsu juuri kirjoitteli, kuinka blogin kävijämäärät ovat vuodesta toiseen laskeneet, on hän silti ollut kadehdittavan tuottelias bloggaaja (kolmena vuonna yli 300 postausta!) ja tätä blogia, jos jotain, voi pitää sähköisenä päiväkirjana. Blogin myötä pääsee erittäin hyvin mukaan pienen kotitallin arkeen. Ja jos Rosita ei salaillut hevosten vaihtumista, uskaltaa Martsukin kertoa Salaman terveysongelmista ja julkaisee ratsastusvideoita. Nykymaailmassa en yhtään ihmettele niitä bloggaajia, jotka julkaisevat vain poseerauskuvia ja jättävät ratsastusvideot pois internetistä. Kuten Martsu sanoikin, emme me bloggaajat ole oikeastaan yhtään mitään velkaa kenellekään, mutta kai tässä on masokistin vikaa meissä molemmissa, kun kerromme ehkä liikaakin.

6 kommenttia

  1. Sinun pitäisi olla raadissa, olen hyvin samaa mieltä valinnoistasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi en ole :) Mutta hauskaa seurata, mitä blogeja valitaan mukaan äänestykseen, että osuivatko yhtään.

      Poista
  2. Ai että, osasit kyllä hirmu hyvin sohaista tällä postauksella ampiaispesään! ;D

    VastaaPoista
  3. Kiitos Kaisa, mulle merkitsee suuresti tuo että antaisit vuoden tulokas -palkinnon Pallurablogille, sillä olethan yksi mun suurista blogi-idoleista! :D Ja mikä kohteliaisuus tuo, että Pallurablogissa on samaa kuin Muuliprojektissa alkuaikoinaan, sillä tykkään kovasti tavastasi kirjoittaa.

    Ja hyvä, että olen malttanut koneen tai luurin äärestä poistua, niin ihanaa keskustelua on hötölässä aiheen tiimoilta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitäisi bloggaajana yrittää palata alkuaikojen rentoon bloggailuun v*ttuiluineen ja sarkasmin kera, mutta blogiura on kovettanut minua, varsinkin hötölä!

      Ihmettelen, että keskustelu oli nyt aamulla vielä olemassa, yleensä härötys vie blogikeskustelut mennessään! Jännä miten blogit ovat aivan sysipaskoja nykyään eikä kukaan lue niitä, mutta joku randomien järjestämä blogiexpo kuitenkin kuumentaa tunteita.

      Poista