torstai 6. helmikuuta 2020

Somegaalan ehdokkaisiin voi nyt tutustua, Muuliprojekti on mukana kuin pukama!


Playsson.net on jo useana vuonna järjestänyt hevosalan blogiexpoa! Joka vuosi tapahtumassa on ollut edellisvuotta enemmän mukana myös muut somekanavat, Instagram, Facebook ja YouTube ja nyt oli aika vaihtaa tapahtuman nimikin kuvaavammaksi. Tervetuloa siis Somegaala!

Omasta mielestäni uudistus on erittäin tervetullut, koska meitä hevospuolen somettajia on todella paljon! Olemme vain eriytyneet omiin poteroihimme ja itselleni moni ehdokkaana oleva instakanava olikin ihan vieras, Somegaalan ansiosta sain siis itsellenikin uutta mielenkiintoista seurattavaa. On aina iloinen yllätys törmätä johonkin uuteen tosi suosittuun instatiliin. Itse olen siellä puolella hieman ujompi julkaisija, otan aina kokeneemmilta oppia sen suhteen, millainen sisältö sopii Instaan oikein erityisen hyvin. Tiedän, mikä toimii blogissa, mutta minulla on vielä opittavaa Instastooreista ja syötteen julkaisuista.

Oman mututuntemukseni mukaan perinteiset tekstiblogit ovat katoavaa luonnonvaraa. Sellaisen kirjoittaminen on mobiililaitteella hankalaa ja tietokoneellakin tehden vie aikaa rutkasti enemmän, kuin nopean lyhyen instapäivityksen kirjoittaminen. Itse pidän kuitenkin vielä ylpeästi kiinni Muuliprojektista ja on mahtavaa huomata, että Somegaalan kategoriassa "Vuoden paras hevosblogi" on luettavaa laidasta laitaan! Bloggaajia siis löytyy vielä ja oman käsitykseni mukaan blogit kiinnostavat myös lukijoitaan.

Kuka tahansa sai äänestää ehdokkaita Somegaalaan ja arvovaltainen raati valitsi jokaiseen neljään kategoriaan reilusti ehdokkaita! Muuliprojekti on mielestäni ihan oikeassa paikassa, koska vaikka päivittelen Instaa, Facebookia ja YouTubeakin, on lempialustani kuitenkin tämä blogi. Ehdokasvalinnat kertovat myös tästä päivästä, osa tileistä on useammassa kategoriassa, kun samalla tekijällä on sekä suosittu blogi että instatili. Tästä ajasta kertoo sekin, että eri kanavilla on eri seuraajat, meidän somettajien kun on mentävä seuraajien luo eikä toisin päin.

Muihin kategorian ehdokkaisiin voit tutustua Playssonin kotisivuilta. Suurin osa kilpakumppaneistani tuli myös esiteltyä viime kuussa, kun kävin läpi aktiivisia hevosblogeja. Tätä päivää tai ei, jokaisella ehdokasblogilla on aikuinen kirjoittaja.

Äänestys on avoinna 10-16.2.2020, mutta voit jo nyt tutustua ehdokkaisiin. Muista myös äänestää parhaita ensi viikon aikana! Muuliprojekti on mukana, mutta Sinä äänestät tietenkin mielestäsi parasta hevosblogia!
Mitä tulee Muuliprojektin "menestymiseen", olemme tosiaan Mulkerssonin kanssa olleet mukana jo vuodesta 2016. Tuolloin blogini oli ehdolla Tätiblogikategoriassa jääden viimeiseksi. No, olinkin kategorian bloggaajista nuorin. Vuonna 2018 Muuliprojekti oli ehdolla positiiviseksi erottujaksi jääden toisiksi viimeiseksi. Viime vuonna blogi oli samassa kategoriassa kuin nytkin, eli vuoden parhaana hevosblogina. No oli blogissa hevonen tai ei, jäätiin toisiksi viimeisiksi. Noilla kaikilla kerroilla kussakin kategoriassa oli aina neljä ehdokasta.

Olisiko ollut aika kieltäytyä kunniasta ja tehdä tilaa uusille bloggaajille? Hötönetin mukaan ehkä, omasta mielestäni ei. Ei blogikategoriassa yksinkertaisesti ole enää niin paljon bloggareita ja jos kehitys jatkuu tämänsuuntaisena, jäämme todennäköisesti kolmanneksi viimeisiä. Mutta sehän ei haittaa, on mahtavaa päästä mukaan kovatasoiseen jengiin! Omalta osaltani haluan pitää hevospuolen bloggaajien lippua korkealla ja jatkaa Muuliprojektia niin kauan, kun minulla on asiaa. Ja Kaisalla on asiaa.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti