sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

No nyt on laukkaa videollakin!

Ja taas otsikko päättyy huutomerkkiin, kuinkas muuten. Oona on ehtinyt ratsastaa jo kaksi kertaa edellisen ratsastuspostauksen jälkeen, perjantaina ja eilen lauantaina. Perjantaina Muuli oli normaalia itseään säpsympi ja Oona olikin aika kauan liinassa. Olimme kuitenkin rakentaneet esteistä stopit pitkien sivujen keskelle jotta viime kerran tapaus ei pääsisi toistumaan, eli Muuli ei saisi otettua niin pitkiä vauhteja.

Lauantaina pienensin kenttää aitaamalla kolmasosan pois muovinauhan avulla. Se tuntui ihan hyvältä idealta vielä siinä kohtaa kun kieritin nauhaa estekannattimien ympäri, mutta kun ensimmäinen kunnon tuulenpuuska tuli ja sai nauhat väpättämään, mietin kyllä että olikohan tässä nyt järkeä. Ja viimeistään ratsastussession  jälkeen muovinauhaa kerätessäni ajattelin, että ehkä ne estepuomit olisivat sittenkin olleet parempi idea.
Muulia jännitti muovinauha vielä ratsastuksenkin aikana
Minulla oli hyvin aikaa ennen stuntin saapumista, joten otin varustetun Muulin mukaani ja pyörin sen kanssa aika kauan kentällä lähellä muovinauhoja. Kirjoitin eilen kuinka sain Muulin pelkosivulle maastakäsittelyn avulla. Tänään kokeilin samaa, lähetin Muulia itseni ja muovinauha-aidan välistä ja se sujui ihan hyvin, mutta Muuli oli kyllä koko ajan jännittynyt ja tuijotti aitaa. Se itseasiassa pelästyikin kahdesti ja silleen "tipahti", niinkuin hevoset pelästyessään tekee. Pakko myöntää että tipahdin itsekin koska ajattelin heti että nyt meikää viedään. Mutta ei viety. Muuli ei kuitenkaan ottanut yhtään askelta, vaan jatkettiin sitä mitä oltiin tekemässä.

Ehkä se luotti minuun tai siitä on tullut rohkea, mistäs näistä tietää. Mutta kun kunnon tuulenvire alkoi paukutella muovinauhaa, niin eihän Muuli mitenkään rennosti sinne lähelle mennyt.
Muulilla on suussaan meille uudet kuolaimet, eli PeeWeet. Näitä on kehuttu yhdysvaltalaisissa muuliryhmissä ja kun ne tulivat Facebook-kirpparilla vastaan, niin siirsin rahat heti myyjälle. En ole vielä vakuuttunut, eikä ole Muuli tai Oonakaan, mutta kieli pyöri helikopterin lailla ulkona vähemmän kuin nivelkuolaimilla. Kirjoitan kuolaimista tarkemmin myöhemmin kun niitä on päästy kunnolla käyttämään.
Kun sitten stunttimme saapui, laitettiin hänet saman tien selkään. Muuli oli sitä mieltä että siitä voi saman tien lähteä ja ensimmäinen minuutti olikin ihan tutun näköistä taistelua. Muuli meinasi että nyt täysiä ja ihmiset että ei helvetissä. Mä en pystynyt kaikkea katsomaan koska pelkäsin että meidän stuntti lyö kohta hanskat tiskiin.

Minuutin jälkeen alkujärkytys oli kuitenkin ohi ja Muuli oli asiallisempi.

Liinassa sillä oli edellispäivän tapaan meno päällä, joten siinä sitten menivät ravia ja laukkaa kun Muuli halusi mennä. Löysät pois vielä toiseen suuntaan ja sen jälkeen Oona pääsi vapauteen ja eroon liinasta. Heti liinasta erkaannuttuaan Muuli teki perinteisen käyntisiirtymisen mutta oli sen jälkeen hallinnassa.

Oona veteli siinä sitten ravit, laukat ja käynnit.
Ihan pienten hetkien ajan Muulin korvat rentoutuivat. Muuleille nimittäin tavoitellaan sellaista korvien tilaa, jossa ne heiluvat rennosti pään sivuilla. Rentous näkyi ihan puolen sekunnin ajan kerrallaan, mutta näkyi silti. Muuli rentoutui muutenkin loppua kohden ihan kunnolla. Tällä kertaa se nimittäin joutui oikeasti koville ja jopa puuskutti ajoittain.

Luulen että Muuli fiksuna eläimenä ymmärtää ettei hillumalla pääse työtä pakoon, siis että hommiin joutuu aina ja hommia jatketaan niin kauan kun meno on asiallista. Asiallisuudella palkitaan lopettamalla.

En enää yhtään ihmettele miksi nuoria juoksutetaan ensin liinassa.

Tämän ratsastuksen aikana Muuli jopa hikosi satulan alta ja sain satulan jättämistä hikijäljistä kuvat. Satulasta on siis tulossa oma postauksensa ensi viikolla, johon lisään tuoreimmat kuvat hikijäljistä. Tämä oli myös ihan ensimmäinen kerta kun pesin Muulin hiet sienellä pois! Meidän tallissa on lämmin vesi, joten käytin tietenkin muulinlämpöistä vettä pesuoperaatioon. Muuli seisoi hienosti paikoillaan koko session ajan ja tarhassa se meni tietenkin heti ensimmäiseksi piehtaroimaan.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti