maanantai 5. kesäkuuta 2017

Toukokuun kootut blogijutut

Kirjoitin viimeksi maaliskuun suosikeista, huhtikuu jäi kokonaan välistä, mutta ajattelin että toukokuun jutut kiinnostavat nyt kun blogikin on uudessa portaalissa. Tällä kertaa keskityn katselukertoihin ja tilastoihin.

Instagram (ja Facebook)

 

Olen yhdistänyt Instagram-tilini blogini Facebook-sivuun, vaikka Instagramini ei pelkkää blogia varten olekaan. Yhdistämisen ansiosta sain käyttööni Instagramin tilastot, joita on ihan hauskaa seurailla. Viimeisten 30 päivän top kolmosessa on kaksi videota ja yksi kuva. Tämä yllätti, sillä yleensä videoni eivät ole kovinkaan suosittuja. Instagramissa oli kuun loppuun mennessä noin 2100 seuraajaa. Facebookissa sivun tykkäyksiä on 615.

Katselluin postaus oli Nassen ja Tuulin rakkausleikeistä, joka näkyi käyttäjälle 8 769 kertaa. Näyttökerrat näetkin videon alta. Näyttökerta on siis se, kun julkaisu on edes vilahtanut jonkun Instagramissa ja katsekukerta on se, kun video on lähtenyt pyörimään.

Toisiksi katselluin oli englanniksi tekstittämäni Barn day 2/3, joka vilahti käyttäjän ruudulla 3 790 kertaa. Kokosin tallivideostani kolme minuutin pituista nopeutettua pätkää Instagramiin.

Kolmanneksi suosituin oli kuva juoksutusvermeissä laukkaavasta muulista joka nähtiin 3291 kertaa. Yleensä nämä epäonnistuneemmat kerrat saavatkin eniten katseluita, sekä Instagramin että blogin puolella.

Ps. suosituin kuva kautta aikojen sisältää kuvan hammasröntgenistäni ja irrotetun viisaudenhampaan.

Facebookiin jaoin suurimmaksi osaksi vain tiedon uudesta postauksesta vaikka oikeasti haluaisin käyttää Facebookia paljon laajemmin ja paremmin jakamalla sinne kaikenlaista muuleihin liittyvää sekä kuvia tai videoita suoraan tallilta. Tätä puolta tosin toteutan jostain syystä mieluummin Instagramissa. Tavallaan minulla onkin kaksi blogia, toinen on täällä Starboxissa ja toinen on englanninkielinen Instagramissa.

Blogin kävijämäärät

 

Blogin kävijämäärät laskin yhteen sekä Bloggerin että Starboxin ajoilta. Lukemat on otettu Google Analyticsistä.

Sivunäyttöjä tuli kuukauden aikana yhteensä 23 562 ja istuntoja 12 401 eli kävijä kävi yleensä kahdella sivulla käyntinsä aikana, useimmiten se toinen sivu oli blogin etusivu. Yksilöityjä kävijöitä kävi Bloggerin aikana 2 244 ja Starboxin aikana 2 665, mutta näitä lukuja ei kannata laskea yhteen, koska suurin osa on tietenkin samoja kävijöitä.

Ajattelin etukäteen että portaalin vaihtaminen vähentäisi melko radikaalisti lukijoita koska blogin osoite vaihtuu. Googlellahan tämä löytyy kyllä ja Bloglovinin liikenteen sain itse vaihdettua uuteen osoitteeseen. Blogia luetaan kuitenkin paljon Bloggerin lukemiston kautta ja sinne on lukijan itse vaihdettava blogin osoite. Jalustimeen ja Hippolaan en onnistunut osoitetta vaihtamaan, joten niiden kautta ei voi enää uusia postaksia bongailla. Tämä on harmi, sillä todella moni luki blogia Hippolan kautta. Osoitteen vaihdos onnistuu Hippolassa vain jos blogi on bloggerissa edelleenkin.

Suurin osa lukijoista tulee kuitenkin blogin Facebook-sivun kautta ja siihen liikenteeseen ei portaalin vaihtaminen vaikuta, sillä linkistä pääsee aina oikeaan postaukseen.

Kirjoitin kuukauden aikana 22 postausta, joiden sisältö jakautui seuraavasti:
  • Aaseista ja Iitamuulista kirjoitin neljä postausta
  • Bloggaamisesta tuotin kolme postausta (yksi näistä tosin ohjeisti vain kommentoinnissa)
  • Huumoriksi luokittelin yhden postauksen
  • Kaksi postausta sisälsi lähinnä kuvia
  • Muulin, Tuulin ja Nassen tarhaelämästä kertoi kaksi postausta
  • Yhdessä postauksessa esittelin liinatyöskentelyä kun kävin parin tunnin kurssilla.
  • Perinteisiä postauksia, joissa kerron ihan tallipäivästä Muulin kanssa, oli seitsemän kappaletta
  •  Kuukauden viimeinen postaus koosti yhteen toukokuun muulimenot.
Suosituimpia postauksia varten jouduin laskemaan yhteen sekä Bloggerin tietokone- ja mobilinäytöt että Starboxin näytöt.
Etukäteen pelkäämääni lukijakatoa ei tullut, sillä kaikki kuukauden suosituimmat postaukset on kirjoitettu Starboxin aikana! Tietenkin sivunäytöt lisääntyvät myös siksi kun postauksia ei voi enää lukea suoraan blogin etusivulta vaan postaus on klikattava auki. Yksilöidyt kävijät kertovat kuitenkin siitä, ettei kävijämäärä ole kokenut kolausta, niitä oli siis Bloggerin aikana 2 244 ja Starboxissa 2 665. Blogi siirtyi Starboxiin 19.5.

Vähiten kiinnostavia olivat tietenkin ihan kuun lopussa ilmestynyt "Muulimenot toukokuussa 2017", koska se ei luonnollisesti ole ehtinyt vielä saada kovin paljon katselukertoja eikä se toisaalta ole edes kovin kiinnostava. Kolmanneksi epäkiinnostavin oli "Yksi Aasinhoitopäivä jälleen takana", mikä ei yllätä minua ollenkaan koska vaikka itse aasijutuista niin kovasti tykkäänkin, suurin osa blogin lukijoista ei niinkään. Mutta en todellakaan ollut vähentämässä aaseista kirjoittamista!

Tietenkin kuukauden lopussa kirjoitetut postaukset saavat lukukertoja vielä kesäkuussakin, mutta kyllä kesäkuun alussa jo näkee että mikä lukijoita kiinnosti ja mikä ei.

Blogia luetaan yhä enemmän mobiililaitteilla jolloin sivjen toimivuus on tärkeämpää mobiilissa kuin tietokoneella. Itse luen blogeja yleensä koneella, mutta mikään ei ole sen raivostuttavampaa kuin bloggerissa oleva blogi, jossa ei ole ruksittu mobiiliaihtoehtoa. Muuliprojektin lukijoista 67% lukee blogia kännykällä, 7% tabletilla ja 26% tietokoneella. Eli vain neljäsosalukee tätä tietokoneella! Blogi näyttääkin mielestäni paljon paremmalta mobiilissa kun pystykuvat eivät ole niin raskaan suuria kuin tietokoneen näytöllä. Tietokoneella ne eivät nimittäin mahdu kokonaan näytölle, ainakaan minun koneellani.

YouTube

 

Videotuotantoon en tässä(kään) kuussa panostanut, mutta yhden vlogin sain ulos. Olen kuullut että blogit ovat menossa vlogien muotoon. Itse en videopostauksia juurikaan jaksa katsoa koska niitä pitäisi katsoa aina äänet päällä. Videopostaukseni (upotettuna alle) sai kuun loppuun mennessä 318 näyttökertaa. Olen vieläkin kahden vaiheilla sen suhtee, että kannattaisiko YouTubeen kirjoitella videoiden kuvaukset suomeksi vai englanniksi. Tällä hetkellä ehdottomasti suurin osa katselee videot upotettuina blogiin, mutta muulimaailma on niin pieni, että englannin kielellä olisi mahdollista kasvattaa vuorovaikutusta muiden muulinomistajien kanssa.

YouTuben tilaajamäärä on pikkuhiljaa kasvanut ollen tällä hetkellä 54. Melkoista!

Ei kommentteja

Lähetä kommentti