perjantai 7. huhtikuuta 2017

Maaliskuun suosikit!

Olen nähnyt tällaisia koostepostauksia monessakin eri blogissa ja päätin tehdä blogintäytettä itsekin.

Työskentelen osa-aikaisesti päätyöni ohella kaupan kassalla ja havaitsen aitiopaikalta että missä mennään ruokatrendien osalta. Maaliskuun (ja samalla koko kevään) suosikkituote näyttää olevan lehtikaali. Sitä ostaa valehtelematta joka viides asiakas ison pussillisen. En ole siitä vielä koskaan itse valmistanut mitään ja muiden tekemät lehtikaalisipsit eivät varsinaisesti sytyttäneet minua mitenkään, mutta hyviä ruoka-ohjeita lehtikaaliin otetaan silti vastaan.

Muuliprojekti-blogin puolella maaliskuun suosituin postaus oli artikkelini Malin Holmlundin maastakäsittelystä. Oman blogini kanavilla se ei ollut mitenkään suosittu, mutta sai todella paljon lukukertoja kun Stall Holmlund jakoi sen sivuillaan. Maastakäsittely ei tunnu kiinnostavan Muuliblogin lukijoita noin muutenkaan, mutta valitettavasti se on nyt ja jatkossa aika iso osa blogia. Sori. Tai oikeastaan en ole edes pahoillani.

Maaliskuussa postailin paljon myös messuihin liittyen. Ensin oli Helsinki Horse Fair lippuarvontoineen ja sen jälkeen Equitana. Varsinaisen messupostauksen Equitanasta julkaisin vasta huhtikuun puolella, mutta Pat Parellin juttu ehti maaliskuulle. Kyllä, taas sitä samaa maastakäsittelyä, joka ei juuri ketään kiinnosta.

Blogisuosikki on Riitta Reissaa. Blogi on ihan tuore mutta siellä on jo muutama vaelluskokemus eri puolilta maailmaa ja lisää on tulossa. Jos olisin pelannut korttini oikein enkä olisi ostanut mitään kavioeläintä, voisin itsekin reissata muutaman kuukauden välein maailmalla. No ehkä sitten eläkkeellä.

Kuukauden lempikuvaa jouduin vähän aikaa miettimään, mutta tulihan se sieltä. Valitsin siis allaoleva kuvan, jossa olen pukenut Muulille pressun. Se on kuvassa rauhallisen ja kiinnostuneen näköinen eikä tuolla kerralla pelännyt pressua. Eli kuvan ulkopuolella ei tapahtunut mitään vaaratilanteita.

Pahin moka maaliskuussa oli tietenkin päästää se karkuun talutuslenkillä kun emme olleet aidatulla alueella. Muulin kanssa ei olekaan pahoja vaaratilanteita sattunut pitkään aikaan, joten johan se oli aikakin. Sitä vaan on niin luottavaisena tulossa kotiin päin kun Muuli on pysynyt hanskassa koko lenkin ja vain parin mutkan takana on kotitalli. Ja sit se lähtee ja karauttaa vapauteen. No elämä on ja shit happens.

Kuukauden lempibiisi on jo vanhempi Lost Frequenciesin Are You With Me. Tämä remix on tehty jo 2014, mutta sitä on alettu taas soittaa radiossa. Ja se on vaan niin hyvä! Sen kuunteleminen tuo meikäläisen käteen jonkun ihanan drinkin ja vie paratiisirannalle. Ja vaikka kuuntelin sitä yhtenä työpäivänä koko päivän toistolla, se ei silti alkanut ärsyttää!

Kuukauden paras ostos on ollut ehdottomasti "porkkanakeppi". Siihen on mukavaa nojailla ja se sopii mun käteen oikein hyvin. Ostin niitä Equitanasta varmuuden vuoksi kaksi. Kirjoitan niistä paremman postauksen paremmalla ajalla. Ja mihinkään porkkanoihin tämä ei liity. Nimitys tullee siitä, että alkuperäinen keppi oli väriltään oranssi.
Porkkanakepin pää.
Maaliskuun tilastot saattavat kiinnostaa lukijoita:

Sivulatauksia oli 19 503
Yksilöityjä kävijöitä vieraili blogissa 3 286
Ja kävijöiden istuntomäärä oli 10 005. Kävijä luki siis käydessään keskimäärin 1,95 sivua.

Postauksia kirjoitin maaliskuun aikana 22 kappaletta.

Postauksista 5 liittyi maastakäsittelyyn, 8 kertoi tekemisestä Muulin kanssa, peräti 4 kertoi messuista (HHF ja Equitana), bloggaamisesta kirjoitin yhden postauksen ja sekalaisia postauksia oli kolme kappaletta.

Suosituin postaus oli Maastakäsittelyä Malin Holmlundin tapaan ja se on luettu tähän mennessä 2421 kertaa.

Toisiksi suosituin on "Hevonen juoksee pelästyessään 200 metriä, Muuli 877 ja se oli luettu 1437 kertaa. Siinähän oli pitkästä aikaa epäonnistunutta Muulinkäsittelyä, kun karkuutin sen maastossa.

Kolmanneksi suosituin on "Valkoisilla pinteleillä Muulistakin tulee dressagemuuli" joka luettiin 932 kertaa. Kyseisessä postauksessa ei ollut mitään varsinaista asiaa, mutta siinä oli hienot kuvat.

Postausten lukukerrat ovat todellisuudessa enemmän, mutta jos tulee blogiin suoraan sen pääsivulle, näkee siitä useamman postauksen kerrallaan. Yli puolet kävijöistä tulee nimenomaan näin, eikä heidän lukemansa postaukset jää tilastoihin.

Vaikeinta omassa elämässäni ovat tällä hetkellä aamuherätykset. Minulla on onneksi liukuva työaika, mutta syvällä sisimmässäni haluaisin olla työpaikalla mieluiten jo kahdeksalta. Todellisuudessa olen aina yhdeksältä. Makuuhuoneessamme on pimennysverho takaamassa hyvät yöunet, mutta olen aloittanut taloudessamme kampanjan että se nostettaisiin ainakin viikolla ylös. Viikonloppuna se saakin pimentää huoneen. Ja ei, kirkasvalolamppu ei aja samaa asiaa.

Blogini videot eivät ole koskaan olleet mitään yleisömagneetteja, eivät maaliskuussakaan. Katsotuin video 222 katselukerralla oli Malin Holmlundin pätkä Helsinki Horse Fairista. Itse postaus oli luettu kuitenkin 2421 kertaa (ja suoraan blogiin tulleet päälle), joten aika pieni osa lukijoista katsoi videon. No tässä kohtaa voin rehellisesti sanoa että tämä ei vaikuta videotuotantooni, sillä ne ovat kuvia tärkeämpiä itselleni kun katson missä mentiin vuosi sitten Muulin kanssa.

Paras snack on ehdottomasti Lidlissä myytävä Dulano Traditional Polish Mild Salami. Se on arvosteltu Makkara.infossa. Tuote maksaa 79 senttiä ja on täydellinen välipala tallimatkalle. Sen voi syödä sujuvasti autoillessakin, se ei ole rasvainen ja siinä on riittävästi suolaa. Netissähän tätä on lähinnä haukuttu, mutta mä arvostan. Suosittelen kokeilemaan!
---
Katri Vesala antoi blogissaan Kylmäverinen unelma 50 postausideaa bloggaajille ja tämä postaus syntyi Katrin listan vinkeistä. Tavoitteenani on tehdä postaus jokaisesta postausvinkistä vuoden 2017 aikana.

7 kommenttia

  1. Mua kiinnostaa maastakäsittely asiat koska ponin kanssa ollaan alettu touhuta niitä enemmän ja sulta saa hyviä tehtävävinkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yritän keksiä Muulin kanssa aina jotain uutta tai kehittää jostain vanhasta jutusta uudenlaisen tai paremman niin pysyy mieli virkeänä ja tulee paljon vaihtelua. Inspistä mä itse haen aika paljon vain selaamalla YouTubea ja Instagramia.

      Poista
  2. Kiva postaus! Saanko varastaa idean omaan blogiini? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai, koska en mä tätä edes keksinyt. Tosin nää "otsikot" mä keksin ihan hatusta kun mietin että mitkä asiat jäi jotenkin erityisesti mieleen maaliskuusta :)

      Poista
  3. Äää hei sun tallivideopostaukset on ihan parhaita! Niiin rentoja ja chillejä, superrehellisiä eikä väkisin väännettyjä, et niitä kelpais kattella vaikka päivittäin *vinkvink* ;)

    VastaaPoista
  4. Minuakaan ei lehtikaalisipsit napanneet, mutta sen sijaan ihan vaan pannulla paistettu lehtikaali kylläkin.

    VastaaPoista
  5. Mä oon tunkenut lehtikaalia ihan vaan salaattiin ja se on siellä tosi hyvää, mutta yleensä muistan käyttää sitä vaan kerran per ostokerta joten sitä kaalia jää sitten kuitenkin roskiin asti.

    VastaaPoista