keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Aina kun yritän kirjoittaa mielipidepostauksen..

...niin pyyhin sen lopulta kokonaan pois. Sillä postauksen loppuvaiheessa en olekaan enää mitään mieltä asiasta.

Ihailen niitä bloggaajia, jotka pystyvät ja uskaltavat kirjoittaa mielipidepostauksen ja seisoa mielipiteen takana.

Minullakin on päivittäin materiaalia mielipidepostauksiin , varsinkin kun törmään vakavaan virheeseen Internetissä, esimerkiksi hevostalli.netissä. Otetaan esimerkkinä esimerkiksi paljon tunteita kuumentanut Liisa Harmon haastattelu, jossa hän sanoo että yksintarhaus on eläinsuojelurikos. Koska ihailen Lissua ja olen valmis polvistumaan hänen edessään milloin tahansa, olin tietenkin 100% samaa mieltä. (Paitsi että aasioreja ei ikinä pidä pitää samassa tarhassa, ei ikinä. Juuri kun kuvittelet että kaikki menee hyvin, ne alkavat teurastaa toisiaan.)

Tietenkin hevosten pitää olla tarhassa kaverin kanssa ja vielä mieluiten aktiivipihattossa ja paddock paradisessa! Hevonen on jumalauta laumaeläin eikä sitä saa eristää muista! Kun se vaikka hätääntyy, niin sen pitäisi päästä laumaan eikä juosta yksinään aidanviertä! Ja entäs se, että hevonen on maksanut niin ja niin paljon eikä omistaja suostu laittamaan sitä yhteistarhaukseen ettei se vain mene rikki! HUH HUH sanon minä!

Jos Muuli ottaa vähän osumaa, niin se on vain hyvä että oppii nöyryyttä. Ja jos se ottaa vähän enemmän, niin kyllä meidän pakkaseen aina yks muuli mahtuu!

Mutta... sitten perehdyn aiheeseen ja lukiessani vastapuolen kommentteja hyvine perusteluineen ja asettautuessani heidän housuihinsa, tajuan yhtäkkiä että kaikki ovat omien lähtökohtiensa ja resurssiensa puitteissa oikeassa! Huomaan nopeasti suunnittelevani tosissani Muulille yksintarhausta (vitsi).

Kun kaksi vastakkaista mielipidettä perustellaan minulle oikein erittäin hyvin, en voikaan enää olla asiasta mitään mieltä, vaan muodostan jonkin välimallin poliitikkomaisen mielipiteen, jonka voi tulkita monella eri tavalla. Minun kanssani on itseasiassa aika helppo puhua aiheesta kuin aiheesta sillä olen lähes poikkeuksetta (eli aina) samaa mieltä keskustelukumppanin kanssa enkä uskalla tuoda ilmi omia eriäviä mielipiteitäni ennenkuin olen tarkistanut faktat Wikipediasta tai hevosväen tietotoimistosta.

Lopulta mielipiteeni yksintarhauksesta onkin seuraavanlainen:

"Yksintarhaus ei ole hevoselle kovin luonnollista, mutta välillä se on edellytys hevosen hyvinvoinnille."


11 kommenttia

  1. Olen harvinaisen samaa mieltä kanssasi yksintarhauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos eläisi vain omassa kuplassa, olisi helppoa olla kaikesta jyrkästi jotain mieltä. Mutta kun ei pysty!

      Poista
  2. Mä oon samanlainen näiden mielipiteiden kanssa! Siksi munkaan blogissa ei ollu juuri koskan mielipidepostauksia :D ja inhoan väitellä ihmisten kanssa mielipideasioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis ihan kamalaa kun olis ensin niin olevinaan jotain mieltä ja haukkuu kaikki muut ja sit joku jättää kommenttiboksiin pitkän perustellin ja ennenkaikkea asiallisen vastaväitteen ja ajattelisin "ei hitto, en muuten tullut tota ajatelleeksi ollenkaan". En varmaan pystyisi julkaisemaan sitä ja poistaisin mielipidepostauksenkin :D

      Poista
    2. Eläinten ja oikeastaan ihmistenkin kanssa asiat on aina hirveän tapauskohtaisia. Mikä on yhdelle hyvä voi olla toiselle ihan väärä ratkaisu. Jopa ihan vääränlainen valmennus voi olla jollekin yksittäiselle hevoselle toimiva menetelmä. On fiksun ihmisen merkki, ettei ole fanaattisesti vain yhtä mieltä vaan osaa katsoa asiaa siitä toisestakin näkökulmasta. Kummallisilta tuntuville ratkaisuille on usein (vaikka ei tietenkään aina) ihan järkevä perustelu. t.MV

      Poista
  3. Aika vaikea aihe mielipidepostaukselle, itse en ainkaan osaa ns.valita puolta, jos noin musta-valkoisesti pitää ajatella. Yksin tai kaverin kanssa tarhaaminen pitäisi ennemmin ajatella tapauskohtaisesti.. Oma ruuna on niin epäsosiaalinen, että kiusaa ja komentelee tarhakavereita jatkuvasti, jos ei mene käskyt perille niin ruuna lähtee jahtaamaan ja kaverin pysähtyessä alkaa potkia. Itse ajattelen olevan ruunan yksintarhaamista suurempi eläinsuojelurikos, että samaan aitaukseen pistää kaverin tiedostaen, että kaveria jahdataan, purraan ja potkitaan. Ruuna kyllä näkee kaverit ja pääse halutessaan haistelemaan (kaverit yrittää haistella, ruuna luimii kauempana).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli yksintarhaus ei ole hevoselle kovin luonnollista, mutta välillä se on edellytys hevosen hyvinvoinnille. En tässä postauksessa edes ajatellut tehdä mielipidepostausta tarhauksesta, otin sen vain esimerkiksi mielipidepostauksen luomisen vaikeudesta kun se oli pinnalla hetki sitten. Ei tästä aiheesta voikaan ajatella mustavalkoisesti, ainakaan jos ymmärtää ottaa kaikki eri kannat huomioon.

      Poista
  4. Pakko kysyä: mitä mallia käytät blogin ulkoasussa ja miten saat välilehtien taustat läpinäkyviksi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle teki tän ulkoasun Villitti-blogin pitäjä mutta pohjana on ihan joku bloggerin malli jossa oli valmiiksi jo ne läpinäkyvät taustat. Halusin ehdottomasti sellaiset. En nyt puhelimella pysty kovin hyvin tarkistamaan sen mallin nimeä mutta katson huomenna ja kirjoitan töhän uuden kommentin.

      Poista
    2. Malli oli ihan tuo "yksinkertainen", mutta koodia on tosiaan muokattu ja sitä kautta saatu ne kokonaan läpinäkyviksi.

      Poista
    3. Okei, tosi kiva ulkoasu nimittäin! :)

      Poista