torstai 6. huhtikuuta 2017

Tamperen Hevoset-messujen tärpit

Tampereen Hevoset-messut ovat tuttu tapahtuma jo monen vuoden takaa. Aasiyhdistys oli nimittäin mukana ihan ensimmäisillä messuilla vuonna 2009! Meillä oli areenalla peräti puolen tunnin esitys kumpanakin päivänä ja minulla on edelleen tallessa muistiinpanot, jotka kirjoitin itselleni. Minä siis puhuin mikkiin aasinpidosta ja aasit tekivät ratsastajineen mitä tekivät. Tuolloin oli elossa vielä iso aasiruuna Elmeri, joka oli puettu lännenvarusteisiin kuskia myöten!

Pari kertaa näitä messuja riitti näin Aasiyhdistyksen puolesta. Messuille ei nimittäin voinut jättää eläimiä yöksi ja koska aaseja on harvassa, on melko haastavaa saada joka päivälle eri messuaasit. Toisena vuonna yhdistyksemme ständi oli vielä erillään aasien jabakarsinoista ja tuon jälkeen emme messuille olekaan osallistuneet. Tämä postaus on kuvitettu noilla 2009 otetuilla kuvilla. Kuvat ovat noin muuten minun ottamiani, mutta kaksi kuvaa, jossa olen itsekin, on jonkun muun ottamia. Kuvaajaa en enää muista.
Särkänniemen aaseja. Sanni, Mimmi ja Niffe. Sanni kävi meillä kerran astutettavana, mutta jäi tyhjäksi. Mimmi taas on meillä olleen aasin, Velmun, emä ja Niffe on valitettavasti kuollut.

Nyt olen menossa messuille ensimmäistä kertaa täysin turistina. Suuntaamme sunnuntaina yhdessä Rositan (Ride Love Laugh-blogi) kanssa messuille ja tavoitteemme on olla paikalla 12.00 mennessä, jolloin alkaa kaikille avoin blogimiitti pääaulan blogisopissa! Miitti järjestetään myös lauantaina, sama aika ja paikka.

Rositan kanssa meillä on villinä suunnitelmana tehdä joku ihan superhieno videopostaus messuilta, jännä nähdä pääseekö sillä ht.nettiin.

Kun HHF-messujen ohjelmaa sai odotella hyvän aikaa, on Tampereen ohjelma jo esillä. Poimin tähän itseäni eniten kiinnostavat ohjelmat.

11.30-12.00 Tietotaito hevosalalla - mitä se on? Hevoset kaivarissa-ohjelmalavalla. En ole varma ehdimmekö tähän (tykkään nukkua pitkään aina kun se on mahdollista), mutta tämä olisi mielenkiintoista kuulla. Paneelissa on keskustelemassa sekä hevosten käyttäytymisen että kouluttamisen asiantuntijat että hevoseläinlääkäri.

11.30-12.00 esiintyy myös Hevostaitoliitto, jonka maastakäsittelykilpailusta aiomme ottaa mallia kesän Aasipäivän yhdessä kilpailuluokassa! Se tosin menee päällekäin toisen esityksen kanssa joten arpomisen jätän messupäivän aamuun.

11.30-12.00 Trainer4Riding-huippuvalmennusteknologian esittely Black Horse-lavalla. Tämä on siis jonkinlainen ratsastusvalmennussofta, josta kiinnostuin jo HIHSsissä kun sain esitteen käteeni. Mutta tämä on jo kolmas ohjelma samaan aikaan!

13-13.30 on vuorossa Hevostaitoliiton maastakäsittelykilpailu, jonka tuomaroi Mia Jurvala. Tämän menen ehdottomasti katsomaan, jotta Aasiyhdistyksen kisoihin saadaan hyvää mallia.

14-14.30 on haastattelussa Korumies Arvi. Arvin olen tavannut nopeasti kesällä Kouvolan messuilla kun hän kävi pyörähtämässä Muulinkin aitauksella. Hän on niin kovassa hypetyksessä tällä hetkellä että on pakko käydä näkemässä ihan livenä.

15.30-16.00 esitellään Heliten paukkuliiviä Hevoset kaivarissa-ohjelmalavalla. Koska esityksen hoitaa mm Playssonin porukka, on mentävä katsomaan että mistä hevostalli.netissä puhutaan seuraavalla viikolla. Mukana on muuten myös Mira Nieminen, jota edellämainitulla foorumilla kehuttiin kovasti Blogiexpon jälkeen!

16-16.45 areenalla nähdään Working Equitationia Hankkija-areenalla. Tarkoitukseni oli nähdä tämä myös HHF-messuilla mutta aikataulujen kustua (ja pahasti) se jäi näkemättä. Tampereella se on onneksi mukavasti myöhempään. Tämä kiinnostaa minua siksi kun taustajoukoissa on tuttuja ja Muulin rotu velvoittaa minut hamassa tulevaisuudessa treenaamaan tätä(kin) lajia sen kanssa.

Messuilla on paljon myös kilparatsastusta, mutta koska se ei tällä hetkellä kosketa elämääni millään tavalla, en myöskään jaksa seurata sitä. Ennemmin pyörin expoalueella rahapussin nyörit löysällä. Kuvittelin nimittäin jättäväni Saksaan Equitanaan paljon enemmän rahaa, kuin mitä sinne lopulta jäi, joten kaikkea pientä, kivaa ja turhaa olisi ihan kiva saada Tampereelta matkaan.


Elmeri keskellä.

2 kommenttia