keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Muulin 12. viikko koulutuksessa 1/2 (Sanna ratsailla klinikan jälkeen)


Edellisviikko päättyi siihen, että olin Sannan luona käymässä pikaisesti ja kävimme maastossa Muulilla ja Dancerilla. Jatkoin siitä sitten Onnibussilla Rukalle. Tämä kahdestoista viikko taas alkoi sillä, että Muuli kävi maanantaina hammaslääkärissä. Siitä kerroinkin jo tässä postauksessa. Ajattelin sen olevan sopiva asia omaksi postauksekseen, eikä käynti varsinaisesti liittynyt Muulin koulutukseen. Vaikka toki hammaspiikkien hoidon jälkeen ei pystyynhyppäämisiäkään toivottavasti enää nähdä.

Raspauksen jälkeen Muuli lomaili perjantaihin asti. Silloin Sanna otti sen mukaan käsimuuliksi ja kävi sen kanssa peräti 6 kilometrin lenkin! Raviakin olivat menneet, ja olikin viimeisiä hetkiä painella ravia ilman kenkiä, aika liukasta alkaa olla. Nyt Muulille on muuten nastabootsit tilattu!

Muuli oli ollut kovin väsynyt maastoreissun lopussa ja Sanna lähettikin videon, missä Muuli viistää lunta turvallaan sen näköisenä, kuin aikoisi käydä piehtaroimaan. Niin se ei kuitenkaan tehnyt.

Alla olevalla kuvasarjalla Sanna väistättää Muulin etupäätä sivulle. Takapäätähän se väistääkin ja astuu ristiin, mutta etupäätä ei ole treenattu niin paljon.





Lauantaina ajelin Onnibussilla suhteellisen nestapainotteisen ja fyysisesti rankan Rukaviikon jälkeen Iisalmeen, josta Sanna tuli minut hakemaan. Suuntasin siis jälleen Muulin luokse, ja nyt aikaa olisikin peräti kahteen ratsastukseen. Onneksi Sanna hoiti kuitenkin ratsastukset lauantain osalta, ja itse taas kuvailin. Muulihan oli siis ollut ratsastamatta melkein viikon, joten oli parempi että Sanna kesyttää sen.

Mainittakoot vielä, että Muuli oli tällä kertaa paljon "kesymmän" oloinen, kun otin sen tarhasta ja laittelin kuntoon. Viikko sitten se tuntui sellaiselta, ettei muka mammaa tuntenut. Nyt se selvästi muisti.

Sanna paineli menemään pimenevässä illassa ja erittäin vittumaisessa räntäsateessa. Koostin ratsastuksesta videon ja laitoin siihen tekstit YouTubessa. Se olikin muuten tekstittämisen kannalta paljon helpompi kuin MovieMaker! Eli jos haluat katsoa videon teksteillä, valitse ne itse videoon. Tietokoneella se onnistuu tekstityksen kuvakkeesta ja mobiilissa videon yläosassa olevien kolmen pisteen kautta. Sieltä sitten vain tekstitykset ja suomi. Ja jos joskus ryhdyn kansainvälisksi vloggaajaksi, on videot helppo tekstittää englanniksi, kääntää vain tekstit.


Muuliratsastuksen jälkeen Muuli meni vielä pihalle ja me herkuteltiin Sannan tekemällä kanapastalla. Muuli saa Sonkajärvellä olla koko päivän tarhassa, siis ihan kuin kotonakin. Iltatallia mentiin tekemään joskus yhdeksän jälkeen. Muuli on nyt joutunut olemaan yksin, koska Sannan Gira-tamma menee syömättömäksi ilman kaveria, joten Dancer on tietenkin pitämässä sille seuraa.

Muulihan on nyt myös laihiksella, koska sen painoksi punnittiin klinikalla 420 kiloa. Siinä on minun mielestäni 50 kiloa ekstraa, ja sen ekstran myös tuntee sormissaan Muulia hipelöidessään. Sen niskaankin on tullut aika aasimainen makkara, se ei suinkaan ole hyvin kehittynyt lihaksikas ylälinja vaan ehtaa laardia.

Tietenkin tässä treenimäärän pikkuhiljaa lisääntyessä osa laardista korvaantuu lihaksella, mutta sitä ei nyt jäädä odottamaan. Sannalla on nyt ainakin paalillinen hyvälaatuista olkea, jolla on korvattu suurin osa Muulin karkearehusta. Sillä on vapaa olki tarhassa ja karsinan heinäverkostakin aika iso osa on olkea.

Toivottavasti Sanna pysyy kovana, eikä pehmitä sydäntään Muulin anelevien silmien alla.

Tässä vielä lisää lauantailta, sunnuntaille annan kokonaisen oman postauksensa!




Siinä alkoi tulla pimeä aika nopeasti, eikä räntäsade auttanut asuaa. Kuvia on siis joutunut työstämään aikalailla.


Bonuksena vielä Mervin miehen autosta nappaama kuva Muulista ja Dancerista lenkillä!


Ei kommentteja

Lähetä kommentti