maanantai 15. helmikuuta 2021

Photoshoot pohjoismaiseen henkeen!

Tässä kuvassa Muuli on lähtenyt lapasesta enkä taida olla ihan vielä päättänyt että yritänkö himmata sitä vai ratsastaisinko vain mukana hetken aikaa. Näyttää ainakin siltä että olen kerimässä ohjia käsiini. Kaikki postauksen kuvat on ottanut Katri Tähkänen. Katria voi seurata Instassa: @keidrii
Siskoni tuli kyläilemään uuden objektiivinsa kanssa viikonloppuna ja suunnitelmissa oli ottaa nimenomaan talvisia kuvia Muulin kanssa.

Pukeuduin kevyesti teeman mukaan, eli ratsastushame alle ja islantilainen villapaita päälle. Islantilaisen alle puin vielä merinovillaa, Bottia ja fleeceä, koska eihän villapaita pelkästään riitä lämmittämään. Mukavan ilmava se kyllä oli!

Suuntasimme maastoon ja Muuli kulki oikein ihmeen reippaasti pois tallilta, mutta toki siskoni oli mukana kävelemässä. Olisi ollut mukavaa vetää häntä vaikka pulkassa, mutta Muuli ei ole ihan vielä sillä tasolla että mitään sellaista voisi edes ajatella tapahtuvaksi. Valitsimme tutuilta maastoreiteiltä kuvauslokaatioita.

Aivan aluksi suuntasin täysin tutulle peltotienpätkälle. Tuossa on molemmilla puolilla pelto, eli kuvaaja voi kävellä toiselle pellolle ja silti taustalle saadaan aakeeta laakeeta. No, peltotien päässä oli traktori kauhan kanssa siirtelemässä lumia ja luulen että tästä syystä Muuli käveli peltotielle aika vastahakoisesti ja pälyillen. Ratsastin sen sinne kuitenkin Muulilta sen enempää kyselemättä ja kuinkas kävikään.. Se kääntyi lopulta nopeasti 180 astetta ja vei minut noin 50 metrin päähän ennen kun se himmasi ja sain sen käännettyä takaisin. Laukkasin tietä pitkin takaisin rikospaikalle ja otettiin uusi yritys, joka päättyi jälleen ryöstämiseen, mutta en kuitenkaan saanut enää niin pitkiä kyytejä. Sitäkin vaihdikkaammat kuvat kyllä!


Toki ymmärsin, että syy Muulin käytökseen oli jännittymisessä joka vielä pääsi eskaloitumaan, mutta en voinut vastustaa kiusausta naureskella tapahtumalle Instan stooreissa. Sellaiset rodeoloikat nimittäin sain!

Tuon jälkeen siirryttiin muille kuvausmestoille ja jätettiin traktori taaksemme. Puuterilunta ei enää ollut eikä meillä ole maastossa mitään ratsastukseen sallittuja peltojakaan, joten tiellä ja poluilla otimme suurimman osan kuvista. Laukkakuvia ei tiellä oikein saa otettua, koska korkeat penkat katkovat jalat.

Kotitallilla laukkasin muutaman kerran laitumen yhden suoran, mutta siinä taas oli lunta turhankin reilusti eikä Muuli ollut mitenkään hyvillään, laukkasi kuitenkin ja muutama kuvakin saatiin.


Mutta pääpaino kuvauksessa oli kyllä potreteilla miljöössä! Muuli on kyllä loistava kuvattava. Sen jalat kun eivät hievahdakaan eikä se steppaa tai pyöri. Toki sen korvat ja pää kääntyilee, mutta sitäkin pystyin pienillä johtavilla ojasotteilla hillitsemään ja asettelin Muulin päätä ns oikeaan suuntaan, mikä se sitten aina olikaan.

Kun viime postauksessa mietin, miten hevosista on ookoo kirjoittaa someen, eli onko ihan oikei laittaa nauruhymiötä päivitykseen, jossa Muuli pelästyttyään kuskaa minua, niin nyt mietin, että millaisia kuvia siitä haluaa julkaista. Esimerkiksi me hyödynsimme kuvauksissa tarkkaan tilanteet, jossa Muuli katsoi tai jopa kyttäsi jotain (kiitos vaan sauvakävelijöille, mahdollistitte tosi hienot kuvat!), mutta kuvat, joissa se on levollinen eli ns laamamainen jäivät kokonaan ottamatta ja jos niitä sattui kameraan tulemaan, jäivät ne julkaisematta.

Luulen, että olen tottunut katselemaan tietynlaisia kuvia hevosista. Niissä hevosilla on päät pystyssä, silmät auki ja korvat kohti jotain. Eli ne tarkkailevat ympäristöään ja ovat elossa, mutta varmasti aika usein niiden turpa ja huulet ovat jännittyneet ja silmien päällä on huoliryppyjä. Olemme vain todella tottuneita niihin, koska yleensä kuvaussessioista pääsevät julkaisuun juuri ne "rajuimmat" kuvat, joissa hevosen tietynlainen voima näkyy erityisen hyvin.

Tämä postaus ei ole mitenkään poikkeus. Tässä ei ole niitä "laamakuvia", eli niitä, joissa Muuli on täysin levollinen. Eihän se nyt yksin maastossa olisi edes voinut olla täysin relax! Mutta vaikka se alkuun joutuikin pelastamaan itsensä poistumalla paikalta, oli se sen jälkeen taas ihan oma itsensä. Olen siitä hyvin kiitollinen, ettei sille jää kierrokset mitenkään päälle ja se pystyy uhkaavan tilanteen jälkeen toimimaan taas. Tiedän hevosia, joiden pasmat menevät sekaisin koko loppuratsastuksen ajaksi ja se ei ole kivaa kenellekään.

Ratsastin Muulilla siis tosiaan pitkin ohjin enkä pidentänyt ohjia vain hetkeksi kuvia varten.

Kuvat on hyvin kevyesti käsitelty Photarilla ja olen poistanut joistakin lumikuvista heiniä. Joistain kuvista poistin kouluraipan. Jos olisin edes vähän ajatellut, olisin ottanut mukaani mustan raipan. Villapaidan alla minulla on selkäpanssari.














5 kommenttia