lauantai 20. helmikuuta 2021

Muulilla on taas talvikengät kaikilla herkuilla, bootsit kun aiheuttivat hiertymät 1,5kk aktiivikäytön jälkeen

Muuli on kengitetty viimeisenä kahtena talvena kahdeksi kengitysväliksi, tosin viime "talvi" oli niin olematon että hokkikengistä oli hyötyä viidellä ratsastuskerralla, muut kerrat olisi voinut mennä ilman kenkiä. Lopulta yksi kengistä irtosi ennenaikaisesti ja samalla kengittäjä kävi nappaamassa muutkin pois, monot eivät olleet siis edes koko väliä jalassa.

No tuosta ärsyyntyneenä ajattelin että samanlainen susi tästäkin talvesta varmaan tulee, että mennään bootseilla. Minulla on talvikäyttöä varten Boa bootsit neljällä hokilla. Nuo ovat istuneet Muulille oikein kivasti, joten eiku kovaa ajoa.

En tiedä mitä siinä sitten tapahtui kun tammikuun alussa boat menivät ihan hyvin jalkaan säärystimien kera, mutta sitten pukeminen vaikeutui ja vaikeutui joka kerta ja vaikka kerran raspasin kavioita reilusti lyhyemmiksi joka puolelta, niin silti pukeminen tuotti haasteita. Itse en tykkää survoa mitään mihinkään, haluan että kenkä sanoo klops vaan kun se on jalassa ja sitten kiristetään.

Boa bootsit pysyivät 100% jaloissa ja päästiin ihan kovaa ajoa. Muulihan on liikkunut tänä talvena poikkeuksellisen paljon, kiitos vaan ahkerille liikuttajille! Hankihommissa ei bootseja ole tarvittu, mutta tiellä kyllä. Kentällä päästiin suurimmaksi osaksi paljasjaloin.

Mutta.

Sitten Muuli alkoi nostella takajalkaansa bootsin pukemisen yhteydessä ja jalka oli aavistuksen turvoksissa ja lämmin eräällä kerralla. Aavistelin bootsin aiheuttaneen kipua ja jätin monon pois. Jalka viileni, mutta huomasin jalan etupuolella ruununrajan yläpuolella hankauman. Tästä oli valunut nestettä ja karvat olivat lähteneet. Ajattelin että jaahas, se on tunaroinut tuon maastossa toisen bootsin kanssa jotenkin ja siinä on hokinpolkema. Tai sitten ollut tarhassa väärässä paikassa väärään aikaan.

Jätin tuossa kohtaa takabotosit muutamaksi päiväksi pois.

Myöhemmin selvisi, että kipua aiheutti tuon etuläpän yläreuna.
Sitten Muuli alkoi reagoida etubootsin pukemiseen samalla tavalla, eli kun bootsia kiristettii, Muuli nosti jalkansa ilmaan eikä varannut painoa sille kaviolle. Muulilla ei sen jälkeen enää bootseja pidetty ja tutkittiin etujalkaa kovasti, että mistä kiikastaa. Arvelin kyllä heti, että bootsi on aiheuttanut hiertymiä jotka eivät vain vielä näy karvapeitteen takia ja että "jostain varmaan jotain kohta purskahtaa.."ja lopulta tuli, kengityspäivänä huomasin, että etujalassa on samassa kohtaa jalan edessä ruununrajan yläpuolella hiertymä. Tuo kohta on sellainen, johon bootsin etuläpän yläreuna osuu. Jos muulin vuohiskulma olisi loivempi, ei ongelmaa varmaan edes olisi, mutta hyvin pystyjalkaisena läppä osuu tuohon jokaisella askeleella, kun Muuli vie jalkaa taakse.

Kesäbootseina käytän Cavallon Trekkejä ja ne eivät tule juuri ruununrajan yläpuolelle eikä niiden kanssa ole ollutkaan tällaisia ongelmia. Onkin nyt mietittävä ensi talven hokkikuviot ihan uusiksi tai jospa Muulin kaviot kestäisivät Boa bootseja kuitenkin hetken ja laittaisin kenkään aikaisemmin kuin 1,5kk bootsituksen jälkeen. Tosin eipä tässä kannata kovinkaan paljon etukäteen suunnitella, ns vituiks tuntuu menevän aina jos kovasti valmistautuu.

Ehdin tässä nimittäin jo ostaa uudet hyvin käyttämättömät boat takasiin. Ne ovat numeroa isommat kuin nykyiset, eli säärystin olisi mahtunut ja survominen loppunut. Ne olivat jo niin pitkällä että pohjiin oli lyöty iskumutterit, mutta en ollut vielä ostanut hokkeja. No ne jäävät nyt kaappiin odottelemaan ensi talvea.

Otin kaviosta kuvia juuri ennen kengittäjän saapumista. Kaviot on vuoltu viimeisen vuoden aikana pari kertaa.


Tästä huomaa että etukaviot kasvavat herkästi banaaneiksi, tämä on oej, eli ulkosyrjä on kupera ja sisäsyrjä kovera. Bootsin aiheuttama hiertymä näkyy vuohisessa.


Olisi ollut kovin ihanaa olla kengättömänä tämä talvi kun bootseilla meno sujui loppuaikoihin asti aika kivuttomasti, mutta kyllähän hokkikengät parantavat Muulin elämänlaatuakin kun se ei keväällällä jäätikkökeleillä liukastele tarhassa ja se pääsee liikkumaan joka askeleella rennosti jännittämättä. Maastossa kengättömänä tai ilman takabootseja liikkuminen oli ajoittain melkoista töpöttelyä. Muuli pysyi nöpöhölkässä kyllä hyvin pystyssä, mutta siitä käyntiin hidastaminen sai takaset leviämään eri suuntiin. Kun hevosen kavion alle kasvaa terävä reunus talvella tuomaan hyvää pitoa, oli Muulin kavion pohja täysin sileä ja pyöreä ja kun seinämä, valkoviiva ja pieni pätkä anturaa muodostavat 1-2 cm levyisen kantavan kerroksen, joka on täysin pyöreä ja sileä, ei voi kuvitellakaan että se purisi minkäänlaiseen kovaan pintaan. Tallin kengättömät nuoret hevoset menivät kentällä ja tiellä mennentullen kun Muuli töpötteli pikkuaskelin.

Kengitys oli siis myös eläinsuojeluteko, olisi vaan pitänyt kurkata kristallipalloon, nähdä tän talven säätilanne ja lyödä kenkään aikaa sitten. Ei olisi Muulille tullut tuskia bootsien takia, mutta pääasia on nyt varmaan se, että bootsitus lopetettiin ja nyt sillä on kengät alla, eli se ei ehtinyt kärsiä pitkään. Jatkossa osaan olla tarkempi jos se näyttää epämukavuutta vaikkei jaloissa vielä näkyisi tai tuntuisi mitään. Muuli ei turhaan valita, mutta ei jää myöskään muistelemaan vanhoja juttuja kipumuistin takia.

Tosin kipumuistia ei ehkä tässä mielessä ole olemassakaan, muutenhan hevoset eivät lopettaisi merkkejä ärsytyksestä heti, kun sen aiheuttaja poistuu, vaan pikkuhiljaa ajan kuluessa. Olen lukenut hieman kipumuistista viime aikoina ja se ansaitsee ehkä oman postauksensa kun saan ajatukset paremmin kasaan.

Kengittäjä vain heiman raspasi kavioita, koska halusimme jättää seinämää ihan reilusti. Tämä auttaa sitten keväällä kun kengät otetaan pois: Muulilla on reilusti kulutuspintaa ja pärjäämme pitkään ennen "kesäbootsituskautta".  Muulin kengät ovat kokoa 000.



Video on lisätty postaukseen jälkikäteen

4 kommenttia

  1. Voi että tuli taas hyvä mieli. Ihan mahtavaa että tässäkin asiassa joku ajattelee kokonaistilannetta ja eläimen etua, sen sijaan että joka paikassa toitetetaan mantraa kengätön, kuolaimeton ja mitä näitä olikaan, ja kaikki muu on eläinrääkkäystä. Suomessa on talvi ja jossain kohtaa ne kengät hokkeineen voi oikeasti olla ihan tarpeen. Jos olisin hevoseläin, niin haluaisin juuri tuollaisen omistajan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä vaikutti ehkä eniten omistajan mukavuudenhaluisuus 😅😅 mutta toki samalla se parantaa Muulin elämänlaatua kun pääsee kulkemaan liukastelematta. Lisäksi plussan tuo kavioiden kasvattaminen, se saattaa jopa säästää meidät kesäbootsitukselta 👌

      En halua olla missään täysin ehdoton ja jos joku tekee asioita eri tavalla kuin minä, yritän ymmärtää syyt sieltä taustalta. Usein sen jälkeen joku varuste tai metodi käykin järkeen ihan eri tavalla.

      Poista
  2. Meillä boa bootsit aiheutti aivan samanlaiset hiertymät etusiin, askartelin pehmusteet jotka toimi hetken, mutta meni liian hankalaksi niin meni bootsit vaihtoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Aika mielenkiintoista että toi etuläppä on noin korkea, emme varmaan ole ainoat, joiden hevosille nuo ovat hiertymiä aiheuttaneet. Mietin itsekin pehmusteen tekemistä, mutta en ehmä usko että se auttaisi, sillä painettahan tuohon kohtaan tulee edelleen. Ainoa ratkaisu olisi jättää bootsit tosi löysiksi, mutta silloin ne voisivat liikkua kavioissa aiheuttaen hiertymiä tai sitten ne putoavat kokonaan.. Mietin ensi vuodelle jotain ratkaisua, pystyisikö suutari tai valjasseppä jotenkin madaltamaan etuläppää. Bootsit noin muuten ovat olleet todella hyvät eivätkä ole aiheuttaneet hiertymiä muualle.

      Poista