tiistai 19. heinäkuuta 2016

Selkäännousuharjoitukset JLo:n ja Anistonin kanssa

Olin kaikessa rauhassa tallilla aikomuksenani opettaa Muulia ohjasotteisiin maastakäsin. Puin sille suitset ohjineen ja talutin tyhjään tarhaan. Mainitsen tässä välissä että tein uuden setin omaa ötökkämyrkkyä ja kyllästin Muulin sillä ennen harjoituksia, jotta se ei häiriintyisi ötököistä niin paljon.

Kunnes tallikaveri aka Jennifer Lopez huusi että nytkö sä meet ratsastamaan. Vastasin että joo, ilman satulaa ja maastoon (vitsi). Se sai tallinomistajankin aka Jennifer Anistonin innostumaan ajatuksesta ja kohta molemmat Jenniferit olivat samassa tarhassa mun ja Muulin kanssa ja mulle tarjottiin juuri tunnilla hionnut kypärä lainaan. Sanoin etten jaksa hakea omaa kaapista koska en ajatellut että ne on tosissaan. Olivat ne.

Eikai tästä mitenkään enää pystynyt kieltäytymään.

Aniston otti kauravyölaukun ja Jlo punttasi mut mahalleni Muulin selkään. Muuli sai kauraa suuhun ja mä roikuin sen selässä poikittain. Rapsuttelin ja hieroin sen kylkeä kaikkialta mihin vain yletyin. Sitten alas ja hetken päästä uudestaan, tällä kertaa oli jo tissit selkärangan yli. Kolmannella kerralla kylkiluut yli.

Naamojen eheyttämistä toivoivat nimenomaan punoittavat avustajat.
Kaikki postauksen kuvat: Heidi Havia.


Siihen en enää lähtenyt että Muuli olisi ottanut askeleitakin minun maatessani selässä mutta treenattiin sitä, että Muuli kävelee eteenpäin samalla kun sen vierellä kävellään. Se on ollut nimittäin tosi hankalaa.

Alussa kesti  hetken aikaa ennenkuin aivosolut kohtasivat toisensa Muulin päässä, mutta aika nopeasti se toimi kun sanottiin "Eteen" ja "jaaaaa sseis". Muuli ei huolestunut enää yhtään vaikka meitä käveli kaksi sen sivulla ja kolmas ohjasti edestä.
Työnnän vähän vauhtia takapäästä samalla kun ETEEN.

Mad Photoshop skillz.


Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa! Paitsi Muulilla!
Ötökkämyrkky siirtyi Muulista assareihin.
Lopetettiin erinomaiseen suoritukseen ja jäin Muulin kanssa vielä tarhaan. Tarkoitukseni oli kokeilla vielä miten se myötää paineelle. Eli ei niin että kieli tulee ulos vaan kääntämällä päätä. Kieli pyöri suussa kuin hyrrä vaikken koskenut ohjiin ollenkaan ja tuli ulos milloin mistäkin suupielestä.

Totesin siinä itsekseni että näihin harjoituksiin ei kannata ottaa kauraa, sillä se myös mussutti kauraa ikenen välistä. Toki suurin osa venkoilusta johtui siitä, että sillä oli kuolain suussa.

Sain sitä myötäämään molempiin suuntiin ja peruuttamaan (oi, siinä se on paras), mutta eteenpäin se ei liikkunut. Tätä harjoitusta en tosin tehnyt kuin muutaman minuutin, sillä olihan Muuli jo ylittänyt itsensä Jenniferien kanssa tehdyissä harjoituksissa.

Öh.

Irtokäden hyökkäys v2.

Rapsuttelin Muulia päästä samalla kun Heidi napsi siitä kuvia. Yhtäkkiä tajusin että olin rapsuttanut sen toisen puolen silmää, ihmettelin vain että ompa muulissa pehmeä kohta sen päässä. Niin, silmäluomi. Kun Muuli ei sanonut silmän peittämisestä mitään, peitin toisenkin silmän pariin kertaan, ja toisella kertaa vielä aika pitkäksi aikaa. Ei reaktiota.


Kukkuluuruu!

6 kommenttia

  1. En saanut tekstiä luettua kun nauroin kuville, mut hyvinhän teillä menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahah :D Hämään lukijoita kuvilla olemaan lukematta niin tarkkaan kun rääkkään muulia ;)

      Poista
  2. Tuliks J:lon niskat kipeeks ku noin hyvin kääntyy? :D

    VastaaPoista
  3. ...Ja eipä aikaakaan kun kiipesit Muulin selkään ja lensit heinäkasaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun se meni niin että lähdettiin Muulin kanssa maastoon ja mä jäin mustikkaan kun Muuli kyllästyi ja laukkasi takaisin himaan.

      Poista