perjantai 17. marraskuuta 2017

Suomenhevosen tarina ylitti odotukset ja isosti!


Yhteistyössä Keski-Uudenmaan teatterin kanssa.

Sain bloggaajana liput Keski-Uudenmaan teatterin esitykseen Suomenhevosen tarina. Ennakkonäytös oli eilen ja voi että, se ylitti ehdottomasti odotukset! En harrasta teatteria noin muuten, joten en osaa verrata tätä muihin. Katsoin esitystä siis ihan taviksen silmin ja tässä tuleekin siis ihan taviksen oma henkilökohtainen arvio esityksestä.

"Suomenhevosen tarina vie katsojansa huikealle matkalle kokemaan sata vuotta kotimaansa historiaa. Samalla tutustutaan uudelleen kauan kadoksissa olleeseen ystäväämme suomenhevoseen. Näytelmä kuljettaa katsojat, Lahtisen perheen neljän sukupolven mukana, läpi itsenäisen Suomen satavuotisen taipaleen, alun levottomista ajoista aina nykyhetkeen saakka.", kuvaillaan KUTin kotisivuilla.

Sen lisäksi, että esityksessä seurataan Lahtisen perhettä, on mukana hevonen, Pekka. Toki Pekka ei sataa vuotta elä, mutta tavalla ja toisella suomenhevonen seuraa tarinassa mukana ottaen ihmisten huolet ja murheet ison päänsä sisään. Silti menneisyyden taakka ei jätä rauhaan, kun samassa perheessä on sekä punikki että valkoinen. Myöhemmin oma poika onkin kallellaan vasemmalle.
Roska meni silmään heti esityksen alussa, kun Pertti Koivula aloitti laulamalla Ystävämme suomenhevonen. Jos olet jotenkin välttynyt kappaleelta, niin upotan sen tähän alle. Kuuntele se ja jatka sitten lukemista.


Esitys toimi tiiviinä historiankertauksena Suomen itsenäistymisestä tähän päivään. Tapahtumien kertojana toimi hevonen, jonka äänityö oli ensiluokkaista. Hörinät ja muut äänet tulivat niin aitoina että! Häntä heilui juuri oikeissa kohdissa kärpäsiä huiskien. Ja tokihan hän puhui myös ihan suomea.
Suomenhevosen historia kulki Suomen historian rinnalla aluksi tiiviimmin ja väliajan jälkeen ei ihan niin tiiviisti. Onhan se nyt vaan fakta, että sotien jälkeen teollistumisen aikana "teurastamot toimivat kolmessa vuorossa", kun työhevosille ei enää ollut tarvetta. Lahtisen perhe muutti maalta kaupunkiin ja myöhemmin kehyskuntaan, aivan kuten moni muukin. Hevonen jäi kotiseudulle, mutta hevosharrastus ei jäänyt. Esityksessä käydään pikakelauksella läpi maaseudun autioituminen, muuttoliike, ydinperheen muutos kolmesta sukupolvesta kahteen, muuttoliikkeestä Ruotsiin, nousukaudesta, Nokiasta ja 90-luvun lamasta.

Yhden pienen yksityiskohdan nostan tähän. Esityksessä mainittiin Fryckman, joka soitteli Jarille, joka on juppi, ja tarjosi nopeita rikastumismahdollisuuksia. Peter Fryckman (linkki vie Wikipediaan) on suomalainen liikemies, joka on istunut jonkin aikaa linnassakin "pienistä" veropetoksista. Hän on omistanut osakeyhtiö Six Oy:n, joka myi mausteita. Osakeyhtiö Six taas omisti pitkään lämminveriravurin, jonka nimi oli Six Charm Quick (linkki Sukupostiin). Tämä hevonen liittyy melko olennaisesti siihen, että minusta ylipäätään tuli "heppatyttö". Tämän hevosen ylläpitäjä etsi tallipaikkaa Heinolasta ja tämä hevonen ja pariskunnan toinen hevonen, Yoko, tulivat meille tallipaikalle. Olin tuolloin 7. luokalla. Myöhemmin hevosten omistajat perustivat naapuriimme hevostallin, jonka nimeksi tuli Horse Whisperers Oy ja myöhemmin sen nimi vaihtui Lusin ratsastuskeskukseksi.

Mutta nyt palataan esitykseen.

Jos et ole hevosihminen (todennäköisesti olet, koska luet tätä blogia), niin tiedoksesi; lämmitetty maneesi ei tarkoita lämmintä maneesia. Lämmitetty maneesi tarkoitaa vain sitä, että se on kylmä sen sijaan, että se olisi ihan helvetin kylmä. Pidä siis takki päällä ja housut jalassa.

Kun heti esityksen alussa menee roska silmään, ei siltä voi välttyä jatkossakaan. Kohtaus, jossa pelataan raveja, oli jotenkin oikein erityisen koskettava, vaikkei siinä mitään surumielistä ollutkaan. Uuras vain hoiti kuskinsa kanssa homman kotiin ihan 5/5.

Pekkaa näyttelevä Uuras ei muuten päässyt omistajansa Tanjan kanssa helpolla. Väliaikaan asti Uuras esiintyi melkein joka välissä ja aina sillä oli hieman erilainen valjastus ja ajopeli perässä. Tanja sai siis ihan kunnolla hikoilla vaihtaessaan valjastusta sila- ja luokkivaljastuksen välissä.

Esityksen toinen hevonen, Kiripassi, oli vikellysvarusteissa ja se esiintyi vikeltäjänsä kanssa aina, kun vuodet vierivät. Erittäin hieno tapa kertoa, että olemme astumassa aikaportista. Alussa Kiripassin taluttajat pitivät myös vuosilukutauluja, mutta ne menivät valitettavasti hieman sekaisin. Koska historiannumeroni ei ollut lukiossa kovinkaan kummoinen, jouduin ihan miettimään että näinkö se meni, kun vuosiluku oli 1940 ja oltiin edelleen Suomen itsenäistymisessä. Vuosiluvut kertoi onneksi myös kertoja.

Joihinkin kohtiin odotin vielä enemmän sitä hevoshistoriaa, mutta toisaalta ensimmäinen puoliaika itsenäistymisestä rauhaan sisälsi hyvinkin paljon hevosia. Teollistumisen jälkeen hevoset muuttuivat työkavereista harrastusvälineiksi, joten ne eivät olleet Suomen historian kannalta enää kovin suuressa roolissa. Ihmisten ja hevosten suhde muuttui samalla, kun hevoset muuttivat samasta pihapiiristä täysihoitotalleille.

Tykkäsin pienistä jutuista, muun muassa siitä, että lakanoiden sijaan viikattiin loimia (minua kyllä hieman ärsytti, että loimi viikattin "väärin"), mummoa kuskattiin kottikärryissä ja myöhemmin mummon kävelykeppeinä toimivat lannankerääjät. Paskatalikko näytteli vankilan kaltereita ja porkkanaa käytettiin monipuolisesti.

Esitys oli musiikillinen ja kaikki laulut liittyivät jotenkin hevosiin. Hauskin oli ihan uusi tuttavuus, Jenkka hevosen puhdistamisesta, jonka M.A. Numminen on tehnyt SaIntin sisäpalveluohjesäännön perusteella. Kai tämä on sellainen mikä kaikkien pitäisi tietää, mutta en minä ainakaan ollut aiemmin kuullut.


En osaa sanoa, mitä odotin esitykseltä. Silti esitys ylitti kaikki odotukseni ja ollen todella hyvä! Se nauratti, liikutti ja muistutti historiantunneista. Se liittyi sopivissa määrin Järvenpäähän, Tuusulaan ja Juhani Ahoon. Kiripassi ja Uuras hoitivat hommansa erinomaisesti ja olivat parhaat vaihtoehdot hevosrooleihin. Uuras on täällä meilläpäin aika tunnettu, koska se osallistuu hyvin moniin tapahtumiin antaen ajelutuksia ihmisille. Uuraksen omistaja Tanja Lundsten taas on aktiivinen työhevosharrastaja ja osallistuin itsekin tänä syksynä iltapäiväkurssille, jossa hän johdatteli meitä työvaljastuksen saloihin.

Jos vielä mietit, että kannattaako mennä vai ei, niin MENE! Et kadu! Lippuja saa Ticketmasterista ja ne maksavat noin 50 euroa. Paikat ovat ennakkotiedoista poiketen numeroimattomia, joten ole ajoissa paikalla niin pääset laskemaan pyllysi eturiviin. Katsomossa ei kovin montaa riviä ole, joten jokaisesta penkistä näkee kyllä hyvin lavalle.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti