Muulin ja minun elämässäni on tapahtunut paljon pieniä asioita, niin pieniä, ettei niistä saa omaa blogipostausta. Kokoan näitä lyhyitä kuulumisia noin kuukauden ajalta tähän postaukseen.
Yksintarhaus
Muulin elämässä on tapahtunut isoja muutoksia tänä syksynä. Kerroin keväällä kuinka tallin laihisponiporukasta tulikin Temptation Island ja kesä menikin hienosti. Muuli, Tuuli ja Nasse asustivat samassa tarhassa ja iltapäivällä Muuli ja Nasse pääsivät laitumelle herkuttelemaan. Mutta nyt syksyllä Nasse muutti toiselle tallille ja viimeisimpänä muutoksena Tuulille pamahti kaviokuume ja se muutti karsinalepoon. Tietty Tuuli on tulossa ennen pitkää takaisin tarhaan, mutta tällä hetkellä Tuuli ja Muuli huutelevat toisilleen vuorotellen ja selvästi kaipaavat toistensa seuraa. Öisin ne toki ovat ihan normaaliin tapaan vierekkäisissä karsinoissa.Tuulista ja Nassesta sanoisin että Nasse oli ainakin loppuajasta Muulin mieleen enemmän. Ne söivät samalta heinä-ämpäriltä ja hengailivat enemmän lähekkäin kuin Muuli ja Tuuli. Mutta kun Nasse lähti, palautuivat Muulin ja Tuulin välit entiselleen ja kumpikin ikävöi toisen perään.
Olin juuri puolitoista viikkoa reissussa ja Muuli oli melko vähällä huomiolla, vaikka sillä hoitaja pari kertaa kävikin. Nyt kun Muuli on vielä ollut yksin tarhassa, on se erittäin seurallinen. Vaikka Muuli ja Tuuli eivät leikikään yhessä tai edes rapsuttele kovin paljon, on toisen eläimen seura silti aina ihan ylivertainen virikemuoto.
Heti kun Muuli kuulee että tulin tallille, se parkkeeraa tarhan lähimpään nurkkaan odottamaan. Kun lähestun tarhaa, se katsoo korvat hörössä että tulenko sinne vai menenkö ohi. Tarhaa siivotessa (jäisestä maasta on muuten harvinaisen veemäistä siivota kakkoja) Muuli seuraa tarkasti vieressä että mitä tapahtuu. Ja hommiin se lähtee tietenkin erittäin mielellään.
Hampaiden puolivuotiskatsaus ja hammassementti
Tallilla kävi raspaaja viime kuun lopussa ja sain tietää, että Muulin purenta on ihan ok, mutta sen hammassementti on sellaista, että se kärsii jos rehun PH on kovin alhainen. Tulevaisuudessa sen hampaita saattaa siis joutua paikkailemaan, koska kiille ja se sementti on huonoa. Tälle oli joku hieno sanakin, jota en enää muista. Meillä käy Juti raspaamassa puolen vuoden välein, joten tilannetta seurataan ja siihen päästään puuttumaan ajoissa.Jutista kerrottakoot vielä, että hän sanoi, että Muulilla on tosi komea (kiiltävä) talvikarva ja rauhoitettuna raspauksessa se toimi juuri kuten pitääkin. Muulin käytöstä pystyi siis täydellisesti ennakoimaan ja se reagoi raspaukseen täysin oikein. Se oli siis toki rauhoitettu ja kanttuvei, mutta jos se olisi ollut paniikissa, olisi se ryysinyt ulos karsinasta. Jo viime kerralla Juti sanoi että tämä eläin luottaa paljon. Tuosta puolen vuoden takaisesta raspauksesta voit lukea postauksen täältä. Rauhoitukseen Muuli muuten reagoi hikoilemalla toisella korvallaan.
Oljessa ei ole "yllättävän paljon sokeria"
Läskileiriin palatakseni, miedän tallilla annetaan nykyään kaikille (okei, yksi ei saa) olkea. Hevosilla on karsinoissa ja tarhoissa olkiverkot ja tarkoitushan on, että kun heinä loppuu, on niillä aina olkea syötäväksi. Näin niillä on ajankulua ja mahahaavan riski pitäisi olla mitätön. Hevosia on myös mahdollista laihduttaa, kun heinää ei tarvitse antaa mahahaavariskin takia tarvetta enempää.
Tiesitkö, että oljessa ei ole paljon sokeria? Se on melko mahdotontakin, koska viljakasvi laittaa kaikki paukut jyvään. Silti netissä törmää todella usein väitteeseen että "olkea ei pitäisi antaa, koska siinä voi olla paljon sokeria". Kun kysyn tämän kommentin laukojalta lähdettä väitteelle, en ole sitä koskaan saanut. Asiasta mainitaan suomenkielisessä ruokintablogissa Hevosen tasapainoinen ruokinta: "Oljissa voi olla vähemmän sokereita kuin tyypillisessä kuivaheinässä, mutta tämän varaan ei kannata hiilihydraattiherkän hevosen kyseessä ollessa laskea. Korsiin nimittäin saattaa jäädä erityisen paljon sokereita, jos jyvät eivät täyty kunnolla esimerkiksi korsien katkeamisen, hallan, kuivuuden tai tautien vuoksi. Olkia ei siis kannata syöttää hiilihydraattiherkälle hevoselle ilman sokerianalyysiä."
Tekstin on kirjoittanut Nina Jaakkola ja lähteenä on käytety mm 10 vuotta sitten julkaistua artikkelia hevoslehdessä. Vaikka tekstissä ei olkea tyrmätäkään, mutta suositellaan syöttämistä vain sokerianalyysin kautta, on juuri tästä tekstistä tehty johtopäätös, että olkea ei pitäisi syöttää.
Tallillamme syötetty olki on analysoitua ja Seilabille menneissä näytteissä oli sokeria 39, eli todella vähän. Sitä voisi olla vähemmänkin, mutta onhan tämä määrä ihan olematon heinään verrattuna.
Miksi jauhaa virikeheinästä (linkki Minna Tallbergin blogiin), kun olkea on olemassa? Okei, tänä syksynä ei hyvää olkea saatu, mutta kyllä sitä aina välillä tulee.
Ainiin, ne on ne mielikuvitussokerit.
Viidessä minuutissa yrittäjäksi
Olin kuukausi sitten "working my ass off" Tukkilassa. Vannoin ettei enää ikinä, mutta ihmismuisti on lyhyt ja rahanahne. Perustin eilen toiminimen, jonka varjolla voin tarjota yksityisiä lomituspalveluita Tukkilaan. Jatkossa saatan ympätä mukaan tästä blogista saatavat tuotot, kylpypaljumme vuokrauksen, taittotyöt ja valokuvauksen. Mut voi tilata vaikkapa paikalle kertomaan, että onko sun aasi läski vai superläski. Tavoite olisi kuitenkin pysytellä mukavasti alle alv ja yel-rajojen.Käyn jatkossakin päivätyössä ja osa-aikatyössä, eli nyt minulla on kolme työtä. Suomi nousuun!
Ei kommentteja
Lähetä kommentti