perjantai 10. helmikuuta 2017

Näin opetat hevosesi nostamaan JollyBallin ilmaan!

Joo joo, tiedän että olen aikaisemmin kirjoittanut ettei Muuliprojekti tarjoaa ohjeita vain oman muulinsa pilaamiseen. Tällä kertaa on toisin, sillä tästä aiheesta kuvittelen tietäväni niin paljon, että voin siitä näin verbaalisesti kertoa teille muillekin. Näin opetat hevosesi nostamaan tavaroita!

Minun tavarani oli tallinomistajan lainaama JollyBall. Tätä ennen käytimme koirien tyhjentynyttä jalkapalloa, mutta siitä sai vähän huonosti kiinni.

Kuten muissakin tempuissa, mitä olen opettanut, olen nähnyt että Muuli on vapaaehtoisesti toteuttanut asiaa. Kerroin jo viime keväänä kuinka Muuli nosteli kaikki harjat pois harjalaukusta. Tällaisia "luonnollisia" asioita on helpoin opettaa, joten jos olet uusi naksutinkoulutuksen saralla, niin aloita jostain helposta. Mutta älä opeta kuopimista missään tilanteessa, ikinä.
Muulilevel: expert
Ensin pitää hankkia naksutin tai keksiä ääni, joka toimii naksuttimen korvikkeena. Ja sitten pitää keksiä sellainen asia, joka toimii palkintona. Ruokapalkinto on helpoin. Jos käytät porkkanoita tai leipää, pilko ne todella pieniksi palasiksi.

Naksutinhomma toimii tiivistettynä näin:

1. Naksauta ja anna heti herkku, toista 100 kertaa tai niin kauan että hevonen tajuaa että naksauksen jälkeen tulee herkku, aina.

2. Opeta hevosellesi luopuminen, eli naksauta, odota että se kääntää päätä pois ja palkitse käsi pitkällä sinne, mihin se käänsi päänsä. Toista 100 kertaa tai niin kauan että hevonen on oppinut kääntämään pään pois saadakseen herkun.

Minä käytän naksuttimen sijaan "hyvä" sanaa, olen käyttänyt alusta asti. Sanan käyttö on huonompi kuin naksuttimen, koska sanan sanominen tulee ihmiseltä hitaammin kuin peukalolla tehty naksuttimen painallus. Ehkä siksi Muuli on ongelmallinen?

En ole opettanut luopumistakaan mitenkään erityisesti, mutta Muuliblogiinhan kuuluu se että "älkää tehkö kuten minä, vaan kuten sanon".

Kaikessa opettamisessa ei voi eikä kannata kuvitella että eläin oppisi kerrasta jotain. Sensijaan kannattaa joka päivä käyttää opettamiseen vain 5-10 minuuttia, tai niin lyhyt aika että eläin jää innostuneeseen tilaan kun harjoitus lopetetaan. Kaikille käy jossain vaiheessa niin, että eläin tuskastuu ja kyllästyy kesken ja häipyy paikalta. Siitä oppii hyvin sen, mikä on sopiva aika, jotta eläimen mielenkiinto pysyy yllä. Kun harjoituksia on säännöllisesti niin keskittymisaikakin kasvaa.

Minun mielestäni oleellisinta naksutinkoulutuksessa on se, että pääsee palkitsemaan tosi usein. Kissojen kohdalla kahden sekunnin välein, hevoseläimillä maksimissaan viiden-kymmenen sekunnin välein (plus aika, mikä menee palkinnon syömiseen). Palkinnon pitäisi olla pieni ja nopeasti syötävä, siksi mä tykkään kaurasta, annan sitä aika pienen satsin, ja siitäkin puolet varisee maahan. Se on siis kertanuolaisu ja Muuli on valmis jatkamaan.

No miten pystytään palkkaamaan usein jos eläin on ihan apaattinen? No laskemalla rimaa aluksi to-del-la alas.

Yleensä eläimet kiinnostuvat uusista asioista, kuten JollyBallista. Siksi olisi hyvä että tempussa käytettävä esine ei ole niiden tarhassa 247 (kuten meillä), vaan se otetaan esiin vain kun treenataan. Ensimmäinen vaihe, mistä eläintä palkitaan, on nimittäin se, että se katsoo esinettä, lähestyy sitä tai tökkää sitä, mitä se nyt ensin tekeekin. Jos eläin on tosi juro, niin silloin katsomisesta. Muulin kohdalla kävi niin että se meni heti pallon luokse ja koski sitä turvalla, joten aloitin harjoituksen siitä.

Älä itse tökkä palloa kiinni hevosen turpaan jos se ei koske sitä. Jos se ei koske sitä, niin naksauta ja palkitse, kun se katsookin sitä, sitten kun liikahtaa sitä kohti (painonsiirto riittää) ja sitten kun se astuu sitä kohti. Parin kerran jälkeen se tökkii siihen turvalla.

Mitä jos se ei siltikään toimi? Onko sinulla tarpeeksi hyvä herkku, jonka saamiseksi hevonen on valmis tekemään töitä? Vaihda herkkua.

Oletetaan nyt että eläimesi on siinä vaiheessa että se tulee mielellään uuden pallon luokse ja tökkää sitä. Naksauta HETI ja palkitse. Palkitsemisen toteutat niin, että viet käden sinne hevosen turvan luokse, eli pallon lähelle. Pidä herkku siis kädessä valmiina. Hevonen syö herkun ja sillä on turpa jo lähellä palloa, luultavasti se koskee vahingossa tai tarkoituksella palloa pian uudestaan, naksauta heti ja palkitse. Toista 50 kertaa ja lopeta harjoitus.
Ensimmäisellä kerralla tuuppaus tai kosketus riittää
Tässä kohtaa Muuli hämääntyi kun sen toinen temppu on nostaa rengas jalalla. Se siis kuopi sekä maahan jäätynyttä rengasta että hamuili palloa.
Harjoituksen oikeanlainen lopetustapa on tärkeä. Et voi vain ottaa palloa kainaloon ja häipyä, jolloin eläin kokee sen rangaistuksena kun mahdollisuus herkkuihin viedään siltä pois. Tätä nimittäin voi käyttää rankaisunakin. Minä lopetan harjoitukset siihen, että annan Muulille pienen keon kauraa lumelle ja samaan aikaan piilotan pallon ja poistun vähin äänin. Harjoitus pitää aina lopettaa hyvään suoritukseen ja extrahyvään palkkioon, joten tuo saa Muulin ajatukset pois pallosta kun se hamuilee lumelta kauraa.

Seuraavalla harjoituskerralla jatkat mihin jäit, eli palkitset pallon koskemisesta. Hyvin todennäköisesti hevosesi tökkää sen liikkeelle vahingossa, jolloin tietenkin palkitset myös, sekin on hyvä juttu ja saatat haluta opettaa senkin. Melko varmasti hevosesi myös alkaa maistella palloa ja kokeilla sitä hampailla, palkitse näistä. Kun tuntuu siltä että se antaa pallolle enemmän hampaita kuin pelkkää huulta, ala palkita vain siitä, kun hampaat koskee palloon. Toista riittävän monta kertaa ja lopeta harjoitus.
Hampaat tai huulet pallossa
Kolmannella kerralla (tai miten sitten hevosesi edistyykään) se osaa jo purra palloa, mutta ei välttämättä kahvasta. Itse huomasin tämän vaikeimmaksi tehtävässä. Muuli kyllä koski myös kahvaan, mutta harvakseltaan. No palkitsin hampaista pallossa ja käänsin jollyballia jopa pystyyn, jotta se osuisi edes vahingossa enemmän kahvaan. Se tuntui auttavan ja kolmosharjoituksen aikana pystyin vaihtamaan palkitsemistaktiikkaa, eli palkitsin vain siitä, kun hampaat osuivat kahvaan. Muuli myös nosteli palloa, jolloin tietty palkitsin myös. Sinun hevosesi kohdalla edistyminen voi olla nopeampaa tai hitaampaa, eli odottele ja palkitse vain kärsivällisesti ja siirry seuraavalle tasolle kun hevosesi on tarpeeksi monta kertaa "vahingossa" tehnyt sen. Itse sanoisin että kun se tekee seuraavan tason toiminnon yli 60% kerroista, voi alkaa palkitsemaan sitä pelkästään siitä.
Hammasta kahvalle, mutta ei vielä nostoa.
Neljännellä kerralla hevosesi osaa jo antaa hammasta kahvaan, mutta mahdollisesti myös muualle palloon. Palkitse kuitenkin vain kahvaan osuvista hampaista. Hevosesi osaa varmaan jo aika hienosti pyöritellä palloa niin, että se saa kahvasta otteen. Hevosille on aika luonnollista nostella tavaroita, joten luultavasti se tarjoaa sitä toimintoa hyvin nopeasti. Kehu vuolaasti ja jatka palkitsemista sekä kahvan puremisesta että nostamisesta. Kun varmuutta nostamiseen on tullut yli 60%, ala palkitsemaan vain nostamisesta.


Ylläolevalla videolla on pieni pätkä Muulin neljänneltä harjoituskerralta. Kuten videosta huomaatte, saan kerran vahingossa napattua pallon kiinni. Muuli myös menee vapaahehtoisesti parin askeleen päähän pallon luokse. Se on muuten hyvä tapa nostaa vaatimustasoa kun temppu pitää tehdä kauempana, mutta palkinto pitää hakea ihmiseltä. En suosittele tätä kuin tasolla expert, noviisi eläin ei välttämättä ole niin motivoitunut että liikkuisi. Eikä se välttämättä edes tajua vielä että mitä siltä odotetaan.


Jos hevosesi on sellainen, että se lähtee pois jos se teki mielestään kaiken oikein, mutta ei saanutkaan palkkaa, on sinun edettävä hitaammin sen kanssa ja odotettava että seuraavan "tason" varmuus on melkein 100%. Hevosen häipyminen paikalta voi tarkoittaa sitäkin, ettei se oikein ymmärrä mitä siltä halutaan eli saatat naksautella ihan ihme kohdissa tai sitten se ei ymmärrä mitä koko naksautus tarkoittaa. Jos näin on, palaa taaksepäin ja vaadi vähemmän. On ihan okei vaikka harjoituskerralla ei tapahtuisi mitään edistymistä, se voi johtua siitäkin että sinä et oikein tiedä että mitä odotat.

Naksutinkoulutuksessa on tosi tärkeää tietää mitä tekee ja mitä odottaa, ettei käy niin että ihminen innostuu ja eläimelle riittää jossain vaiheessa koko touhu. Eläimet oppivat kyllä samalla tavalla, eli ne toistelevat asioita, joista on niille hyötyä. MUTTA silti on hyvä tietää eläimistä noin muutenkin, että mikä on niille luonnollista. Esimerkiksi kuopiminen on tosi luonnollista hevosille, mutta en missään tapauksessa suosittele vahvistamaan sitä. Eli jos hevonen sekä kuopii että haistelee palloa, älä palkitse, vaan odota niin kauan että jalat ovat maassa.

Hevoselta ei voi heti aluksi odottaa että se nostaa pallon kahvasta ilmaan, saisit odottaa aika kauan tarhan laidassa että se tekisi niin ihan tuosta vaan ja pääset naksauttamaan ja palkitsemaan. Seuraavan kerran se saattaa nostaa pallon viikon päästä. Ja kun palkitsemista ei voi tehdä tiuhaan tahtiin, ei hevonen opi mitään. Tietty osan asioista ne oppivat kerrasta, ainakin tilaamaan iltaruuan karsinan seinää potkimalla.

Kaikkien temppujen kohdalla on aloitettava todella pienestä ja mietittävä jo etukäteen että mitenköhän tämän oppiminen olisi luontaisinta tälle eläimelle. Esineiden kanssa se lähtee siitä, että esineitä katsotaan ja kosketaan jotta eläin tajuaa että juju liittyy tähän esineeseen.


Noviisinaksuttelijan muistilista
  • naksauksen jälkeen tulee aina herkku (tai muu palkinto), niin alussa ja niin myös 10 vuoden päästä
  • alussa naksutustiheuden pitää olla hyvin tiuha (1-10 sec), myöhemmin voi naksauttaa vain erinomaisista suorituksista, joita tapahtuu luonnollisesti harvemmin
  • liike tai toiminto, joille naksautetaan, lisääntyy
  • liike tai toiminto, joille ei naksauteta, vähentyy
  • naksautus on tehtävä aina kun eläin tekee oikein, kouluttaja päättää mikä on "oikein"
  • ei voi naksauttaa vain joka toisella kertaa ellei haluta että eläin tekee tarkoituksella saman tempun kahdesti putkeen.
  • herkun (tai muun palkinnon) pitää olla eläimelle tavoittelemisen arvoinen 
  • opetussessiot lopetetaan aina hyvään suoritukseen extrahyvällä palkinnolla smoothisti paikalta poistuen. Iltaruokintaan tai päiväheiniin on hyvä lopettaa.
  • naksuttimen käyttö ei vähennä eläimen kunnioitusta ihmistä kohtaan ellei ihminen naksauttele koko ajan väärissä kohdissa ja toimi muutenkin epäjohdonmukaisesti
  • jos roiskii kauraa eläimelle ihan miten sattuu, niin ei aikaakaan kun siitä tulee äkäinen tyrkky, mutta ei tämä silti mitään ydinfysiikkaa ole.


10 kommenttia

  1. Aaseilla oli tommonen JollyBall.. Ne joo tykkäs pelata sillä kunnes ne pisti sen ihan lyttyyn. :D Ens kerralla ehkä tyydyn minäkin vaan opettamaan pallon nostoa enkä jättämään sitä niille tuhottavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on meilläkin tällä hetkellä koko ajan tarhassa enkä oikein tiedä miten pitäisi suhtautua siihen kun siivoan tarhaa niin Muuli alkaa heti heitellä palloa :D Se jaksaa tehdä sitä tosi pitkään vain sillä että kehun sitä (kun ei ole mitään herkkua mukana), mutta kyllähän se aika kaihoisasti siinä samalla katselee että eikö muka tämäkään pallon heittäminen ollut tarpeeksi hyvä.

      Poista
  2. Meillä muuli on tosi innokas ja oppivainen samanlaisen pallon kanssa. Meidän peli on jalkapallo....eli kuopimaan on opetettu jo :( Tahtoo vaan lämmetä aikalailla pelissä niin että joudutaan lopettamaan kun peli menee röyhkeäksi. Aasi on taas opetettu hakemaan palloa eri paikoista, esim. hyllystä tai saavista. Olen pitkään hakenut metsästä näille haapoja tai raitoja karsinaan, kuorivat ne aivan paljaaksi ja syövät kuoret. No hyvä, nyt ne on opettettu myös puremaan puuta eli kaikki karsinan puuosatkin ovat mukavaa pureskeltavaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä varmaan lähden tohon jalkapallotouhuun sellaisen ison jumppapallon kautta. Olenhan mä opettanut Muulinkin kuopimaan ennenkuin se nosti autonrenkaan ilmaan, mutta kun palkitsin vasta kun rengas oli ilmassa, se jätti aika nopeasti ylimääräisen kuopimisen pois. Onhan kuopiminen näille tosi luonnollinen liike kun ne tutkii jotain uutta asiaa tai esinettä.

      Poista
  3. Pilttipurkinkansi on kuulemma hyvä naksutin ;) Hitto, mulla ei oo koskaan riittäny kärsivällisyys tähän. Ehkä nyt ois aika kun saikku kestää n-määrän aikaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Muuli olis yhtään flegumpi ja haluttomampi tähän, niin en jaksaisi. Kissoistamme Nuubin kanssa en olisi koskaan jaksanut, kun tuntui ettei se tajunnut mitään mistään, kun taas Jehu on ihan eri maata. Muuli ja Jehu on mun mielestä samanlaisia, jaksaa tehdä vaikka kuinka paljon ja tarjoavat aktiivisesti eri toimintoja että "onko tämä se, mistä saa palkinnon". Joku itsenäisesti tehtävä väistö tai peruutus olis samalla hyvää liikuntaakin :)

      Poista
  4. "Näin opetat hevosesi ostamaan tavaroita!"

    Petyin pahasti kun postaus ei ollutkaan sitä mitä ekassa kappaleessa luvattiin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen siitä saa kun kirjoittaa blogipostausta iltamyöhäisellä :D Ajattele jos hevoset tilailis netistä kaikkea blingvarustetta itselleen.. Omistajan visa vaan vinkuu.

      Poista
  5. Itse olen huomenna myös, että täytyy (niinkuin missä tahansa uuden opettelussa, oli tyyli sitten mikä tahansa) osata lopettaa ajoissa eli silloin, kun eläin on vielä kiinnostunut hommasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Ja kokematon eläin kyllästyy tai turhautuu yllättävän nopeasti. Nykyään Muuli jaksaisi temppuilla vaikka koko tunnin, tuolloin ei vielä.

      Poista